Äänikirja vai kuunnelma?

Äänikirjoja on monenlaisia. Osassa lukija lukee tekstiä ilman sen kummempia painotuksia, toisissa taas äänenpainoilla ja rytmityksillä, jopa äänen korkeuden pienillä vaihteluilla tuodaan esim. kertojavaihteluja esiin. Toisinaan lukijoita voi olla useampia, joskus dialogia käydään eri esittäjien välillä. Lukijoiden lisäksi voi äänikirjassa olla musiikkia tai erilaisia äänitehosteita - ei kun, hetkinen - onko silloin kyseessä jo kuunnelma ?

Missä kohtaa äänikirja muuttuu kuunnelmaksi ?

Lempparikuuntelupaikkani joululomalla

Kysymys ilmaantui mieleeni kuunnellessani viimeisintä "äänikirja" -hankintaani eli Jeeves & Wooster: The complete radio dramas. Kyseessä on BBC:n tuotanto rakastettujen hahmojen seikkailuista. Useita näyttelijöitä, pieniä äänitehosteita, musiikki lukujen välissä... Minun luokittelussani tämä kyllä keikahtaa kuunnelmaksi. Voinko sitä siis edes listata kuunneltujen kirjojen joukkoon ? Goodreadsista se kyllä löytyy.

Toisaalta, kuuntelin tässä jokin aika sitten Anna Puun itsensä lukeman Minä olen Anna Puu. Siis lukeman ja laulaman - äänikirjassa nimittäin on lukujen alussa usein myös pätkä luvun teemaan ja elämänvaiheeseen liittyvää laulua. Onko tämä vielä äänikirja ? Minusta on, mutta mihin ihmeeseen tämä päätelmä oikein perustuu ?

 Pitänee kirjata muutama kriteeri.  Oletteko samaa mieltä listauksestani ?

Minusta äänikirjassa:

• ... on eri lukijat korkeintaan luvuille, dialogin "näytteleminen" heittää kuunnelman puolelle 
• ... saa olla musiikkiesimerkkejä tai muita ääniä, kunhan ne tukevat tekstin sisältöä ja ovat "osa tarinaa" Sopii siis paremmin juurikin elämäkertoihin tai tietokirjoihin, romaaneihin harvemmin. Vähän niin kuin kuvat painetussa kirjassa. 
• ... teksti ei saa muuttua eli sitä pitää lukea niin kuin se on kirjoitettu. Äänikirja ei voi olla pelkkää dialogia, jollei kirjaa ole kirjoitettu niin. Näytelmän lukeminenkin on kuunnelma, mikäli ei samalla lueta kaikkia lavastus ja asemointiohjeita käsikirjoituksesta. Tosin muutenkin näytelmä on kirjana vähän hankala määritellä.

Näin ollen ylläolevat esimerkit ovat juurikin, kuten arvelin ja P.G.Wodehousen kirjoihin pohjautuvat kuunnelmat pysyvät poissa luettujen listalta, vaikka hauskoja ja viihdyttäviä ovatkin. 

Parhaimpia elävästi luettuja äänikirjaesimerkkejä ovat Robin Hobbin trilogia Fitz and the Fool ja monet Christiet. Ensiksimainitun lukija Elliot Hill onnistuu vaivihkaisilla äänen ja rytmityksen muutoksilla elävöittämään tarinan täydellisesti. Silti hän ei näyttele, vaan lukee sinänsä jo upeaa tarinaa. Samoin Lars Svedbergin tapa lukea Agatha Christien dekkareita on mahtava sillä jo äänensävy ja rytmitys tuo mieleen englantilaiseen maalaisdekkarin (eikä Jukka Pitkänenkään ole ollenkaan huono). Myös Svedbergin Sinuhe egyptiläinen on ihan omaa luokkaansa. 

Mitä olette mieltä ? Millaisilla kriteereillä itse erottelette kuunnelman ja äänikirjan toisistaan ? Milloin lukija näyttelee? 

Taustapeili - vuoden 2019 mieleenpainuneimmat kirjat ja viimeinen käppyrä

Yli sata kirjaa vuoden aikana on paljon, mutta paljon on myös erilaisia kirjoja. Melko mukavasti olen onnistunut vuoden aikana lukemaan monenlaista kirjallisuutta, mutta yksi genre on 2019 ylitse muiden. Dekkarit ovat nimittäin dominoineet lukulistaa melkoisen suvereenisti.

Fantasian ja scifin osalta tosin täytyy sanoa, että lasten- ja nuortenkirjoihin on piilotettuna 4-5 myös "aikuisten" genreluokitteluun sopivia, joten luku voitaisiin tulkita vähän isommaksi. Silti 17 on aika paljon vähemmän kuin 34, itse asiassa vain puolet.

Aiempina vuosina dekkarit ja fantasia ovat olleet tasapäisempiä ja useampana vuotena fantasia itse asiassa dominoi lukulistaani. Mistä muutos sitten voi johtua? Olenko jo lukenut kaikki hyvät fantasiat?

Enpä usko. Luulen syynä olevan ainakin osittain, että olen vuoden 2019 kuunnellut todella pitkiä fantasiagenren kirjoja. Nimenomaan kuunnellut. Raymond E. Feistin Magician-sarjan kirjoissa on yhteensä kuunneltavaa jo yli kahden työviikon verran. Samassa ajassa lienee sujahtanut useampikin lyhyempi dekkari.

• Raymond E. Feist : Magician, Silverthorn, Darkness at Sethanon Mahtavan perinteistä eeppistä fantasiaa matkakertomuksineen ja maailmojen välisine haasteineen. Taikuutta ja ystävyyttä. 

Huomaan myös siirtyneeni viihdefantasian rentoutuskäytöstä cozy mysteryyn. Sama idea, mutta vähemmän fantasiaelementtejä. Nopeita luettavia, jolloin kirjojen lukumäärä kasvaa. Nämä kirjat eivät jätä suuria muistijälkiä, mutta hyvät genrensä edustajat naurattavat ja nollaavat aivojen stressitasoa tehokkaasti. Parhaiten mieleen taisivat jäädä Deanna Raybournin riemastuttavasti kirjan ajankohdan naiskuvasta poikkeava tutkimusmatkaileva perhostenkerääjä Veronica Speedwell, joka selvittelee  niin omaa syntyperäänsä kuin karmeita murhia epäsovinnaisen kumppaninsa kera, sekä Sara Rosettin 20-luvun "High Society Lady Detective"

• Deanna Raybourn:  A Treacherous Curse (osa 3, jonka luin 2019) 
• Sara Rosetti: Murder at Archly Manor, Murder at Blackburn Hall, The Egyptian Antiquities Murder

Mutta siis, kaikkiaan 34 dekkaria. Edellä  mainittujen lisäksi peruslukemistoon kuuluvat tietysti muutaman sarjan jatko-osat kuten pari Flaviaa sekä Björk-sarjan jatko. Christieitä on vuoden aikana tullut tietysti luettua (tai lähinnä kuunneltua) muutama, samoin kuin Sherlock Holmesin tapauksia* (*kurkkaa ihan alas niin tiedät miksi).

Parhaiten dekkareista mieleen ovat kuitenkin jääneet Sujata Masseyn Murha Bombayssa sekä outo, dekkarigenren rajoilla keikkuva, Oyinkan Braithwaiten My sister the serial killer. Ensimmäisen parissa viihdyin, toinen oli kaikessa häiritsevyydessään kiehtova.

• Sujata Massey : Murha Bombayssa  Intiaan sijoittuva, ajankuvaltaan ja henkilöhahmoiltaan mielenkiintoinen rikostarina päähenkilönään aikansa harvinaisuus eli naisasianajaja. 
• Oyinkan Braithwaite: My sister, the serial killer Kirja on nimensä mukainen, mustalla huumorilla silattu tragedia. 

Mitäs muuta ? 

Ensin mietin, että melko harva vuoden aikana lukemani kirja on tehnyt mieleenpainuvan vaikutuksen, mutta onhan noita.

1) VUODEN "KUUMOTTAVIN" (tietokirja)

Riku Rantala / Tunna Milonoff: Selviytymisopas - Maailma muuttuu, näin jäät henkiin 
Maailman ja ympäristön tilaa luotaava Selviytymisopas jäi parhaiten mieleen (aiheensa lisäksi) muotonsa ansiosta. Pieni vastakkainasettelu optimistisen ja pessimistisen näkökulman välillä herätteli itsekin miettimään ja ehkä tekemäänkin jotain.

2) VUODEN KOSKETTAVIN (tietokirja)

Krista Launonen: Ofelian suru 
Ehkä hieman yllättenkin minuun on vedonnut tällä kertaa eniten tietokirja eikä romaani. Ofelian suru on kaunis kuvaus surutyöstä ja samalla mielenkiintoinen paketti tietoa taiteesta, historiasta ja erityisesti yhden maalauksen tarinasta.


3) VUODEN PIRISTÄVIN (viihde)

Niina Mero : Englantilainen romanssi 
Romanttinen klisee toisensa perään, mutta tietoisesti ja niille virnistellen. Tykkäsin. Tämä oli erittäin piristävää luettavaa rankan työperiodin keskellä.

4) VUODEN PUNASTUTTAVIN (viihde)

Lady Lipstick: Lipstick Mafia Stories
Suoraa puhetta Whatsappista  eli miten naiset retostelevat elämäänsä ja varsinkin miehiään. En kyllä ihan tunnistanut omien ystävieni kanssa viesteilyä tuosta tyylistä, mutta kukin tavallaan... Ehkä minä olenkin vanhanaikainen ja ylenmäärin keski-ikäinen.


5) VUODEN HYPE-PETTYMYKSET

Olen yleensä aika skeptinen kovasti hypetettyjen kirjojen kanssa, joten harvemmin varsinaisesti petyn. Näiden kohdalla ehkä kuitenkin odotin pikkuisen enemmän.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei (nykykirjallisuus)
No ei sitten. Ei kolahtanut, hymähdytti muutamaan kertaan ja lievästi ärsytti. En tunnistanut keski-ikäistä kriiseilyä. Lähinnä vaikutti vähän keskenkasvuiselta touhulta, vaikka ehkä se pointti olikin juuri siinä.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (viihde)
"Olin etukäteen valmiiksi epäluuloinen. Nuorehkö poikaystävästään eronnut nainen vaeltelee Helsingissä ja syö sipsejä. Ei kuulostanut minun kirjaltani. Olin oikeassa."
Eli ei varsinainen yllätyspettymys, mutta joskus olisi kiva yllättyä toisinpäin

6) VUODEN VÄKIVALTAISIN

Niklas Natt och Dag: 1793 (historiallinen)
Minä en yleisesti ottaen pidä kovin tarkoista väkivaltakuvauksista. Tässä kirjassa historiallinen konteksti ja henkilöhahmot olivat mahtavia, mutta välillä yökötti.


7) VUODEN KIEHTOVIN

Tatu Kokko : Kävelevien patsaiden kaupunki (nykykirjallisuus)
Monitasoinen ja aistillinen romaani, joka jäi mieleen pitkäksi aikaa. Tätä ei oikein voi summata helposti pariin sanaan, sen verran runsaasta kokonaisuudesta on kyse. Kaunis.


8) VUODEN SULOISIN

Ilkka Auer: Domowik (nuortenkirja)
Kauhua nuorille lukijoille suunnattoman suloisessa paketissa. Ei ollut liian pelottava, mutta surullisen kaunis tarina täynnä toivoa.

9) VUODEN OPETTAVAISIN

Liv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja (tietokirja)
Venäläisistä klassikoista voi oppia monia asioita. Liv Groskop on kerännyt niiden tarjoamia elämänoppeja hauskaan ja helposti omaksuttavaan pakettiin.


10) VUODEN POIKKITAITEELLISIN

Jean Cocteau: La voix humaine (näytelmä)
Luin ja kävin Kansallisteatterissa katsomassa raivoisan naisen monologin, joka hyödynsi myös elokuvallisia elementtejä.


11) VUODEN TRENDIKKÄIN

Andrzej Sapkowski : Viimeinen toivomus (fantasia)
Noituri-sarjan ensimmäisen osan osuin lukemaan vähän ennen kuin hypetetty Netflix-sarja ilmestyi. Ihan sattumalta onnistuin vaikuttamaan tosi trendikkäältä meidän nuorison silmissä (antakaa minun pitää kuvitelmani, pliis...)


12) VUODEN (JA KENTIES SEURAAVANKIN VUODEN) NAUTINNOLLISIN KUUNNELTAVA

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes - The Definitive Audio Collection
Stephen Fry lukijana, klassikkodekkareita - Need I say more ? En ole vielä kuunnellut kaikkia, mutta aivan mahtavia herkkuja isompien kokonaisuuksien väleissä.



Siinä noita nyt oli. Kaikenlaista on tullut luettua.

Haasteissa ei ole varsinaisesti summattavaa, menivät aika perinteisesti. Luin määrällisesti, mitä suunnittelinkin, enkä silti saanut HelMet-lukuhaastetta täyteen. Ei mitään yllätyksiä siinä.

Ehkäpä tämä riittää vuoden 2019 tarkasteluksi. On aika kääntää katse eteenpäin.

Taustapeili - vuosikäppyrät 2019 osa 1

Hyvää uutta vuotta!! 

Minulla on tapana listata luetut kirjat Exceliin ja samalla koitan laittaa ylös joitain perustietoja luettujen kirjojen osalta. Niistä on sitten kiva tehdä vuoden lopussa katsaus käppyröineen. Tämä vuosi ei ole poikkeus.

Tästä lähtee... perustatistiikat, olkaa hyvä!

Montako ja missä formaatissa ? 

Goodreadsin vuosihaasteen mukaan olen lukenut vuonna 2019 tavoitettani enemmän eli 113 / 100 kirjaa. Todellisuus on kuitenkin vielä Goodreadsia ihmeellisempi, sillä oman kirjanpitoni mukaan olen lukenut peräti 125 kirjaa. Ero johtuu tietenkin siitä, että kaikkia kirjoja ei Goodreadsista löydy.

Aikalailla siis samassa tahdissa mennään kuin parina viime vuonna. Luettujen lukumäärä näyttää vakiintuneen tuohon noin kymmeneen kuukaudessa.

Myöskään äänikirjojan, ekirjojen ja painettujen kirjojen välisessä painotuksissa ei viime vuosina ole tapahtunut suuren suurta muutosta. Helposti pystyy kuitenkin minun(kin) statistiikastani näkemään, miten digitaaliset kirjamuodot ovat yleistyneet.

Aika tasaisesti näyttää painettujen kirjojen osuus lähenevän noin neljännestä. Kun ottaa huomioon joukossa olevat keittokirjat, on painetun fiktion osuus vielä huomattavasti pienempi. Vuonna 2012 painetut vastasivat sentään vielä melkein puolesta luettujen kirjojen määrästä.

Äänikirjojen osuus voi vaihdella monestakin syystä. Olen itse asiassa ajallisesti varmasti kuunnellut äänikirjoja enemmänkin kuin tuon 28%. Joukkoon nimittäin mahtuu useampi todella pitkä äänikirja.
Tämä statistiikka perustuu kirjojen lukumäärään, kun todellisemman kuvan formaattien käytöstä ehkä antaisi kulutettu aika. Datan kerääminen sen suhteen vain on vähän hankalaa. Äänikirjojen osalta se varmasti onnistuisi ja ehkä ekirjojenkin kohdalla lukulaitteesta löytyisi jotain, mutta en taida ruveta noin yleisesti lukuaikaani kuitenkaan minuuteissa raportoimaan...

Jos tarkastellaan vuotta 2019 tarkemmin, näkyy kuukausissa melko suuria luettujen määrän vaihteluja.  Keväästä huomaa työkiireiden ja -stressin olleen huipussaan. Taisin lukea pääasiassa lentokoneessa tai illalla yrittäessäni rauhoittaa levottoman mielen uneen.

Alkusyksyn aikana en sitten jaksanut oikein keskittyä ja kirjahyppely oli pahimmillaan. Kesken taisi jossain kohtaa olla lähemmäs 30 kirjaa. Tilastoissa näkyvät vain loppuun luetut kirjat, joten kokonaisuudessaan lukemiseen käytetystä ajasta tämä ei ehkä kerro paljonkaan. Loppuvuodesta olo ja elo sitten tasaantuivat. Iltaisinkin löytyi aikaa kirjoille ja äänikirjat kulkivat mukana myös kävelyillä ja muussa touhussa.

Kirjailijoista 

Lukemieni kirjojen kirjoittajien sukupuolijakauma ei yllätä tänä(kään) vuonna.

Kuten yleensäkin, naisia on kirjoittajissa huomattavasti enemmän. Aiempina vuosina olen syyttänyt sarjoja, joiden kirjoittajina on usein sattunut olemaan nainen. Tänä vuonna ei kyseinen argumentointi toimi. Olen nimittäin lukenut 12 eri sarjan kirjoja (jokaisesta siis enemmän kuin yhden osan vuonna 2019). Näissä sarjoissa on yhteensä 28 kirjaa, joista 13 on kirjoittanut mies. Sarjojen naiskirjoittajien edustus ei siis selitä luettujen kirjojen tekijöiden naisvaltaisuutta.

Miksi siis niin paljon naiskirjailijoita ? En tiedä. Olisiko genrejakaumalla vaikutusta ? Tähän pitänee kiinnittää huomiota 2020 lukulistalla.


Kielet? 

Kielijakauma puolestaan on hyvinkin perinteinen.

Suurta muutosta ei luettujen kirjojen kielijakaumassa ole vuosien varrella tapahtunut - lukuunottamatta ranskankielisiä kirjoja. Miksi ihmeessä lakkasin lukemasta niitä ? Syytä olisi, sillä pelkkä pöytäkeskustelu ei taida riittää kielitaidon ylläpitoon. Onneksi suunta näyttäisi olevan oikea.

En silti taida tehdä uudenvuodenlupausta ranskankielisten teosten lukemisesta. Ei sillä ole ollut vaikutusta  muinakaan vuosina.

 Käännettyjä on suomeksi luetun 92 kirjan joukossa 35. Yli puolet siis on puhtaasti kotimaista kirjallisuutta.


Mistä kirjat minulle ? 

Sponssikirjoja eli kustantajilta arvostelukappaleina saatuja kirjoja oli noin 10% eli 13 - pääasiassa siis olen hankkinut kirjat ihan omatoimisesti.

Kirjastoa olen käyttänyt sentään jonkin verran - sieltä on ehkä noin 5 kirjaa. Jostain syystä en ole vuoden 2019 aikana pitänyt kirjojen hankintapaikoista tilastoa, mutta tuon verran olettaisin muistin varassa. Loput olen joko itse ostanut tai saanut siskolta/tutuilta luettavaksi. Suurimman osan kirjoista kai olen ostanut Elisa Kirjan alesta. En taida uskaltaa laskea, paljonko olen rahaa niihin kuluttanut, vaikka alekirjoja ovat kai pääasiassa olleetkin. Muita yleisiä ostopaikkoja ovat olleet Kobo ja kirjamessut.

Uutuutena vuoden 2019 aikana otin käyttöön Audible-palvelun. Nyt tosin olen huomannut, että krediitit alkavat kasautua. Pitänee pistää tauolle...


Jaksoitko lukea tänne saakka ? Onnittelen. Tämä oli vasta alkua. Seuraavaksi pitää listata jotain kirjojen sisältöön liittyvää, kuten vaikka genrestatistiikkaa - ja mitkähän ovat olleet vuoden 2019 parhaiten mieleen jääneet kirjat ?

Ja jos tämä ei vielä riittänyt, niin teatterivuodesta saa kuvan täällä ja erikseen Ya-kirjojen osuudesta täällä.

YA & lastenkirjat - mites tuli luettua noin omasta mielestä ?

Toton joululahjakirjat

Viime aikoina on ollut paljon puhetta lasten ja nuorten lukemisesta, tai oikeammin siitä, että he eivät lue. Samalla on pohdittu nuorten- ja lastenkirjallisuuden näkymättömyyttä mediassa. Useampikin bloggari on julkisesti lupaillut kertovansa tulevaisuudessa entistä enemmän nuoremmille sopivista kirjoista, niin minäkin.

Samalla jäi mietityttämään, paljonko itse asiassa luen nuorille(kin) sopivaa kirjallisuutta. Piti oikein käydä vuoden 2019 luetut läpi. Toki itse lukemieni lisäksi olen tietoinen myös Toton suosikeista, vaikka niiden lukumäärä onkin yllättävän rajallinen. Krantumpaa lukijaa lienee vaikea löytää.

Listataan nyt ensin näitä minun lukemiani taustapeilin hengessä. Teen ihan erillisen postauksen Toton suosikeista.


Lastenkirjat 

Ihan puhtaasti lastenkirjoiksi olen vuonna 2019 luokitellut peräti 5 kirjaa. Hivenen ihmetytti sillä kuvittelin kyllä Toton siivellä lukeneeni enemmän. Pienen muistelun jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että Toto lukusyynä ei oikein toimi enää. Tänä vuonna poika on aika kylmästi potkaissut äidin pois iltasatulukijan asemasta ja halunnut itse lukea (Harry Pottereita, Soturikissat-sarjaa, Tohtori Proctoria jne...). Tuo siis selittänee lyhyttä listaa edes jonkin verran. Olemme enemmänkin lukeneet sohvalla vierekkäin kuin samaa kirjaa...

Chris Riddell : Ada Gootti ja hiiren haamu, Ada Gootti ja kuoloakin kamalammat kestit
Näitä luimme vierekkäin ja vuorotellen, ja juttelimme välillä. Minä pidin makaaberin herttaisista tarinoista ja yksinäisestä goottitytöstä linnassa. Toto oli silleen, että "ok"... luki kyllä, mikä hänen kohdallaan on jo jonkinlainen voitto kirjalle.

Miina Supinen/Anni Nykänen: Kokkiklubi - Amorin apulaiset 
WSOYn aloittelevien lukijoiden sarja Lukupalat sai Totonkin innostumaan Kokkiklubit ja Painajaispuoti jaksoilla. Nyt tosin ollaan jo noissa kirjoissa lukutaidon osalta suupala-asteella, mutta ihan varmasti ovat hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa eka-tokaluokkalaisille.

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee 
Tämän kuuntelimme äänikirjana. Näin loppuvuodesta Toto on palannut äänikirjoihin ja yhteisiin "lukuhetkiin" äidin kanssa. Ensimmäiseksi kuuntelimme tämän klassikon. Toto tykkäsi äitiä enemmän, mikä lienee hyvä tilanne...

Nopola & Nopola : Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli 
Tämä ei ole vielä ehtinyt luettavien listalle, sillä kuuntelemme sitä parhaillaan. Jännä, miten näytämme palaavan Risto Räppääjiin säännöllisesti. Tätä on jatkunut jo pari vuotta.

Isabel Thomas (kirjoittanut)/Marianna Madriz (kuvitus), suomentanut Kirsikka Myllyrinne
Pieni opas suureen elämään - Stephen Hawking
Stephen Hawkingin elämästä kertova lastenkirja on tämän vuoden vaikuttavin joululahjakirja - vaikuttavin siksi, että se sai Toton vaihtamaan tulevaisuudensuunnitelmansa Supercellin koodarista aikamatkustusta tutkivaan fyysikkoon... 

Nuortenkirjat 

Toto on siinä välillä. Kahdeksanvuotias on vähän nuori suurinpaan osaan YA-kirjoja, joten luen niitä välillä itsekseni. Harry Potterit ovat kuitenkin mielestäni jo enemmän nuortenkirjoja kuin varsinaisia lastenkirjoja, joten olen niiden lisäksi aina välillä yrittänyt esitellä mielestäni vähän "nuoremmille nuorille" sopivia kirjoja. Tänä vuonna olen näköjään itse lukenut nuortenkirjaksi luokittelemani ja myös mielestäni nuoremmalle sopivia ja suositeltavia peräti yhden sarjanaloituksen, yhden trilogian ja yhden ihastuttavan kauhutarinan verran. Kovasti on mennyt fantasiaksi.

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 
Minä pidin raikkaasti Steampunkia ja seikkailuromaania yhdistävästä tarinasta. Koitin tarjota Totollekin, mutta hän ei lukenut edes takakantta. Tiedä sitten, mikä kirjan nimessä oli vikana... 
No, aika usein käy niin, että kunhan lakkaan tarjoamasta ja jätän sopivasti hollille niin päätyy lukemaan. Minä kyllä tykkäsin ja mielelläni suosittelen myös nuorille lukijoille. 

Magdalena Hai: Gigi ja Henry -trilogia (Kerjäläisprinsessa, Kellopelikuningas, Susikuningatar) 
Taitavasti kirjoitettu tarina ei ole yhtään "aikuisten" fantasiaa yksinkertaisempi teemoiltaan, mutta erinomaisen sopiva nuorille lukijoille (Huolimatta siitä, että Toton kohdalla kohtalo oli edellisen kaltainen)

Ilkka Auer: Domowik 
Lempeää kauhua, jota olen nähnyt verrattavan Liisa Ihmemaassa-kirjaan. Pidin tästä todella paljon ja melkein harmittelen, etten säästänyt joululukemiseksi. Toto taas... no, sanottakoon, että ainakin hän on vastauksissaan johdonmukainen... 

Viimeinen vuonna 2019 YA-fantasiaksi luokittelemani kirja on sitten vähän vanhemmille. Tosin tätä en voi suositella paljon fantasiaa lukeneille. Voi toki olla, että tämän kirjan kohdalla myös ikä teki tepposet ja en kertakaikkiaan vaan ymmärtänyt "ihqu"-piirteitä, mutta Langennut (Lauren Kate) jäi minulla sarjaan "huolimattomasti juonitettua hömppää" - tosin se on suuresti hypetetty ja ilmeisen hyvin todelliseen kohderyhmäänsä uponnut... 

Ensin vähän nolotti lukemieni nuortenkirjojen vähyys. Alunperin olin merkinnyt vain pari. Sitten älysin tarkastella kokonaisluokittelua ja sainkin poimittua useamman, joka voisi olla myös nuortenkirja-listalla, ehkä jopa painotukseltaan enemmän sinne päin kallistuvia. Vaihdoin luokittelua ja päädyin ylläolevaan listaan.

Sitten on monta "aikuisten" kirjaa, jotka voisin hyvällä omallatunnolla antaa ainakin (varhais)teinien luettavaksi.

Kuten nyt vaikka... 

Dekkareista Agatha Christiet olivat ainakin omaa lukemistoani melko nuoresta lähtien. Matka Viisikoista Dame Agathaan ei kestänyt kovinkaan montaa vuotta.  Nykydekkareista puolestaan Flavia de Lucen (Alan Bradley) seikkailut ovat jo päähenkilönsä iän myötä sopivia myös nuoremmille rikostarinoiden ystäville.

Romanttisista tarinoista kiinnostuville (varhais)teinilukijoille Kultaportin kaunottaret antaa melko herttaisen ja siistin vaihtoehdon historiallisesta romantiikasta. Itse luin aikoinaan Angelika-sarjaa vähän yli kymmenen vanhana eli suhteellisen nuoresta. Siinä saattoi osa tarinankäänteistä mennä vähän ohi.

Fantasian alueelta löytyy varmasti myös nuorille lukijoille sopivia kirjoja. Vuonna 2019 lukemani Magician-sarja (Raymond R. Feist) on perinteinen eeppinen fantasia, V.E.Schwabin Magian syvempi sävy puolestaan modernimpaa. Erika Vikin Kaksosauringot-trilogiaa mietin hetken nuortenkirjaksi, mutta kyllä se ehkä kuitenkin vielä painotuksiltaan menee aikuisten puolelle, mikä ei tietenkään millään tavalla estä myös nuorempia lukijoita tarttumasta trilogiaan.

Uudenvuoden lupaus... 

Vuonna 2020 tulen kiinnittämään erityistä huomiota lapsille ja nuorille sopivaan luettavaan. 
Somessa siis #yahaaste... Pysykää kuulolla! 


p.s. muutkin Taustapeilit löytyvät tästä

Kanootin kapean...

"Kanootin kapean, vesille työnsin..." 

Tämä lomahan menee vallan laulujen tunnelmissa, tai sitten muistilokeroista löytyy laulu tilanteeseen kuin tilanteeseen... Tällä kertaa kanootti työnnettiin Vähäveden kirkkaille vesille neljän aloittelijan toimesta.

Tosiasiassa meillä oli yksi kanootti ja yksi kajakki. Viimeksimainitun sai käyttöönsä mukana ollut teini, joka menikin pitkin järveä sellaista vauhtia kuin olisi koko ikänsä melaa heilutellut. Isäntä ja minä istuimme Toton kanssa kanootissa tavaroiden kera.

Varusteet vuokrattiin Vähäveden tilalta, jonka isäntäväki oli ystävällistä ja opasti vasta-alkajat hyvin melomisen saloihin. Tyyni, puolipilvinen sää teki vesillelähdön vielä astetta helpommaksi, jolloin tällainen venekammoinenkin saattoi rauhallisin mielin tarttua melaansa.

Mietin matkan aikana rauhassa järveä kiertäessämme, miksi tällä kertaa ei yleensä aina veden päällä liikkuessani iskevä pieni paniikki tuntunut laisinkaan. Olen kerran aikaisemminkin ollut melomassa. Silloinkin homma oli ihan kivaa, mutta jotenkin olo oli paljon epävarmempi ja huokaisin helpotuksesta rantaan palatessani.

Tulin siihen lopputulokseen, että tyyni, ulpukoiden ja lumpeiden koristama vedenpinta, joka heijasti rannan puut ja pilvet, auttoi varmasti rauhoittumaan. Sitä katsellessa mieli lepäsi. Samoin rauhallinen ja rohkaiseva opastus retken aluksi antoi itsevarmuutta. Yksi psykologinen tekijä oli varmasti myös tieto siitä, että järvellä ovat kaikki moottorilla kulkevat vesiajoneuvot kiellettyjä. Siis ihan oikeasti! Aivan mahtavaa. Ei tarvinnut miettiä sivuaaltoja saati kuunnella ärsyttävää pärinää ja ujellusta joka suunnalta. Kertakaikkisen loistava idea suojata kapea järvialue melusaasteelta. Isot peukut!

Muutenkin järven vesi vaikutti mahtavan puhtaalta ja pohjaan näki melko syvissäkin kohdissa. Kuulimme, ettei järveen laske vesiä peltoalueiden läpi, jolloin lannoitteet ja muut saasteet eivät valu veteen. Toivottavasti tilanne jatkuukin samanlaisena.

Vaikka rannat olivat täynnä mökkejä, oli reunoilla myös metsäisiä kohtia ja maisemat tietysti sen mukaiset. Oli kuin olisi Monet'n taulussa melonut kaikkien kukkien keskellä.

Suurin osa mökeistä tuntui olevan tyhjillään, mikä hieman ihmetytti sunnuntaipäivänä, mutta ilmeisesti järvellä, niin kuin kai suuressa osassa Suomea, on käymässä mökkien kohdalla sukupolvenvaihdos. Aika moni näytti olevan pikkuruisia saunamökkejä ihan veden tuntumassa, joten ehkä ne eivät kiinnosta ajanviettopaikkana kaikkiin mukavuuksiin tottuneita kaupunkilaisia.

Melominen sujui. Meille oli kartasta näytetty saari, jolle voisi rantautua, mutta kokemattomat unohtivat alusta asti seurata reittiään ja sitten olikin vaikea kaikkien naapurisaarten joukosta tunnistaa juuri sitä oikeaa. Onneksi toisena rantautumisvaihtoehtona oli uimarannalle johtavan polun pää. Sen löysimme ja vietimme mukavan hetken poikien kahlaillessa matalassa rantavedessä.

Varusteiden vuokra verotti kukkaroa 90 euron verran, mutta sillä summalla olisi voinut olla veden päällä koko päivän aamusta iltaan. Hintaan kuuluivat kajakki ja kanootti, melat kaikille matkaan lähteville, pelastusliivit ja järvikartta. Kokemus oli hyvin hintansa arvoinen, vaikka näin ekalla kerralla emme olleetkaan matkassa kuin iltapäivän verran.

Matka tilalle vie Espoosta Karkkilan keskustan kautta autolla noin 1h20min. Ihan lyhyttä visiittiä varten siis ei kannata lähteä, mutta meloessa ja pysähdyksissä saa kyllä yhden päivän helposti kulumaan. Lisäksi tilalla on kaneja ja lampaita, joita katsellessa menee hetki.

Kaikkiaan tykkäsimme kaikki hurjan paljon ja äitikin pääsi ainakin toistaiseksi venekammostaan. Järven tunnelma ja kohdalle sattunut täydellinen melontakeli (tyyntä ja puolipilvistä) tekivät reissusta ikimuistoisen.

Kiitokset tilan väelle mukavasta kokemuksesta. Palaamme pian vieraiden kera (jos vaan kelit sallivat).

Kesälukumaraton 2019 - päivittyvä postaus

Yhteenveto

Maritta Lintunen : Stella (315s) - luettu kokonaan
Minna Canth: Työmiehen vaimo (151s) - luettu kokonaan 
Leena Parkkinen : Sinun jälkeesi Max (170s) - aloitettu 

Äänikirjat: 
Oyinkan Braithwaite : My Sister, the Serial Killer (1h 18min)  - luettu jäljellä ollut osuus 
Niklas Natt och Dag: 1793 (3h36min) - aloitettu 


Klo 8:00 

Tästä se alkaa!
Yleensä olen aloittanut jo puolilta öin, mutta tällä kertaa taisi kuopuksen kanssa tehty Mikkeli-reissu viedä voimat niin, että keskiyöllä vetelin sikeitä, enkä edes nähnyt unta lukumaratonista.
Ei haittaa, aloitetaan nyt sitten kahdeksalta aamulla ja jatketaan huomisaamuun kello kahdeksaan.

Tervetuloa mukaan !

Päivittelen päivää sekä täällä blogissa että varmaan ainakin Instan puolella (minna_vuocho)

Lukumaratonin emäntänä toimii Unelmien aika -blogi. Täällä voi siis ilmoittautua mukaan ja samaan blogiin sitten tiedoksi myös luetut kirjat ja sivumäärät (tai äänikirjojen kuuntelutunnit), jotta oma "suoritus" päätyy  myös osaksi kokonaiskoostetta.

Taidanpa ensimmäiseksi kurkata, mitä pistinkään Lukusuunnitelmapinooni ja napata sieltä aloituskirjan.

STATUS: 0 sivua, 0 minuuttia

Lukuun seuraavaksi Maritta Lintunen: Stella

Klo 10:30 

Ensimmäinen kirja on luettu. Miten onkin ihanaa pitkästä aikaa keskittyä vain lukemiseen ja ahmia hyvä tarina kerralla. Sillä Maritta Lintusen Stella on hyvä tarina. Vanha ja nuori nainen, taide, elämä ja päätösten seuraukset, joita kannetaan sukupolvien yli. Tiesin pitäväni kirjasta, jo kun sain sen. En erehtynyt. Mietin vain, miksi ihmeessä kesti niin kauan, ennen kuin tartuin siihen.

Tässä kirjassa on myös jotain jännästi suomalaista. Toki siinä kerrotaan Suomessa asuvista suomalaisista, mutta kyse on jostain muusta. Sävy, hieman surumielinen tunnelma, pinnan alla kuohuvat tunteet. Jotenkin niistä tunnistaa omatkin juurensa.

Mietin myös, miten ihanalta tuntuu lukea painettua kirjaa ja nimenomaan kovakantista painettua kirjaa. Jotenkin formaatti sopii erityisen hyvin juuri tällaisiin kohtuumittaisiin, sopivan isoilla kirjasimilla painettuihin teoksiin. Tarvitsen silmälasit, mutten tihrusta niin kuin pokkareissa.

STATUS: 315 sivua, 0 minuuttia 

Seuraavaksi taidan tarttua vähän erilaiseen, mutta ehkä vieläkin suomalaisempaan eli Minna Canthin Työmiehen vaimoon. Sen voisi laittaa vaikka seuraavaan klassikkohaasteeseen... en nimittäin ole koskaan aiemmin sitä lukenut. Itse asiassa olen lukenut Minna Canthista, mutten koskaan Canthia.

Klo 12:30

No ei se sitten mennytkään ihan niin kuin kuvittelin. Piti tyhjentää pyykinpesukone, vähän syödä ja muutenkin touhuta. Se tarkoitti, että lukemassa istuminen ei toiminut, vaan piti vaihtaa äänikirjaan. Minulla oli vielä vähän kesken Overdrive-laina My sister, the Serial Killer, joten kuuntelin sen samantien loppuun.

Oyinkan Braithwaiten kirja on juuri niin outo kuin nimi antaa ymmärtää ja kertoo juuri siitä, mitä nimi mainitsee. On kaunis sisar, joka surmaa poikaystäviään ja sitten on sisko, joka tehokkaana sairaanhoitajana putsaa jäljet. Homma vähän monimutkaistuu, kun sarjamurhaaja ryhtyy seurustelemaan siskonsa ihastuksen kanssa.

En ole ihan varma, mitä kirjasta ajatella, sillä se toki asettaa lieviä moraalisia haasteita. Silti, jonkinlainen naisten miesten vallan alta selviytymistarina kai on kyseessä. Sitä paitsi, jos mies ei kykene näkemään kuin kauniin ulkokuorrn, on hän tavallaan kohtalonsa ansainnut, vai ?

Lainakirjojen kanssa on välillä ongelmana lyhyt, kahden viikon laina-aika, mutta tämä kirja oli kaikkinensa vain 1h17min, joten se oli nopsaan kuunneltu. Varsinkin, kun käytin myös osan bussimatkoista Mikkeliin sen kuunteluun.

Jos nyt sitten sitä Canthia...

STATUS: 315 sivua, 1h18min 

Klo 14

Kylläpä siinä oli näytelmä, joka korostetusti sai melkein vihaamaan miehiä, mutta myös vihaiseksi naisten solidaarisuuden puutetta kohtaan. En yhtään ihmettele, jos tuo on herättänyt aikanaan  huomiota ja myös vastustusta. Toivottavasti myös saanut yleisönsä miettimään omia ajatusmallejaan ja pohtimaan tarvetta yhteiskunnan muutokselle.

Kaipa sitä yhtä kaksinaamaisia miehiä maailmasta löytyy edelleen, mutta toivottavasti heidän käytöstään ei ihan niin katsota sormien läpi - eniten kuitenkin toivon, että naiset ovat löytäneet oman vahvuutensa ja pystyvät näkemään paremmin imartelun sumuverhon läpi ja pitämään puoliaan. Kauhean toiveikas en tuon suhteen välttämättä ole, mutta ainakin naisilla (Suomessa) on nykyään paremmat mahdollisuudet selvitä, vaikka miehet tyhmyyksiä tekisivätkin.

Nyt alkaa lukeminen hieman väsyttämään ja pitäisi varmaankin lähteä vähäksi aikaa ulos kävelemään ja lepuuttamaan silmiä. Ensin vain pitänee hieman antaa puhelimen akun latautua. Jospa sitä aloittaisi Leena Parkkisen kirjaa Sinun jälkeesi Max. Äänikirjaksi puolestaan taidan aloittaa seuraavaksi maratonin lukusuunnitelman ulkopuolelta Niklas Natt och Dagin 1793.

STATUS: 466 sivua, 1h18min 

Klo 18:30

Luin Leena Parkkisen kirjaa Sinun jälkeesi Max hetken aikaa. Yllättäen se ei vetänytkään minua ihan suoraan mukaansa. Sinänsä hassuna syynä saattavat olla liian pienet kirjaimet. Joudun keskittymään tekstiin enemmän kuin sisältöön - jopa silmälasien kanssa.

Puhelimen ladattua pistin sitten luurit korviin ja lähdin kävelylle, laitoin pastaa, tein leipätaikinan... ja kuuntelin 1793-romaania pari tuntia. Kyllä äänikirjat ovat sitten käteviä. Ruokapöytään sentään istuin ilman kuulokkeita.

Nyt sitten pitää hetki valmistella huomista retkeä ennen kuin voin jatkaa lukemista. Sen verran pitää keskittyä miettimään, ettei taida kirjan kuuntelu toimia samaan aikaan.

Niklas Natt och Dagin historiallinen romaani 1793 on mielenkiintoinen, vaikkakin pikkuisen karmiva ja täynnä vähän groteskeja yksityiskohtia - kaiketi ajankuvansa mukaisesti. Taidan siis myös lähteä vielä toiselle kävelylle illan aikana luurit korvilla ja kuunnella tuota historiallista dekkaria vielä lisää. Aktiivisuusranneke, kun vähän huomauttelee liikunnan puutteesta...

 STATUS: 508 sivua, 3h22min

Klo 8

Siinä sitten oli tämän vuoden kesälukumaraton. Illalla vielä vähän lueskelin ja kuuntelin äänikirjaa.

Sitten väsyin. Kevään kiireiden jälkeen taitaa olla sen verran univelkaa, että sammun iltaisin kuin saunalyhty. Onneksi, sillä viikon loman jälkeen olen löytänyt taas virkistävän levon. Tänä yönäkään en herännyt kuin kerran, enkä silloinkaan työmietteisiin vaan juuri alkaneen sadekuuron ropinaan.

Tunnen unentarpeeni, joten väkisin en yritä pysyä hereillä. Tällä kertaa pitkä yöuni voitti lukumaratonin viehätyksen.

Uusia kirjoja ei siis listalle enää nouse, mutta sain sentään vähäsen eteenpäin niin äänikirjaa luin Parkkisen romaania.

LOPPUSTATUS: 636 sivua, 4h54min

Sairaana ilmassa ja saarella

No nyt tuli sitten sekin koettua, nimittäin neljän tunnin lento vatsataudissa pää kivusta jyskyttäen. Kokemusta en suosittele yhtään kenellekään, enkä toivo itsekään sitä uusivani. Kerta riittää.

Noin taustaksi kerrottakoon, että kyseessä ei ollut itse aiheutettu olotila, vaikka edellisiltana olimmekin asiakkaan kanssa ravintolaillallisella. Jotain ruoassa kai kuitenkin oli, kun yöllä heräsin järkyttävään päänsärkyyn, eikä sen jälkeen vuorokauteen pysynyt mikään pientä vesikulausta suurempi sisällä. Toinen vaihtoehto on lyhyiden yöunien ja työstressin aiheuttama fyysinen reaktio, mutta jotenkin toivon ehkä kuitenkin mieluummin tuota ruokavaihtoehtoa...

Nyt olen taas elävien kirjoissa ja vaikka paluumatkalla en tosiaan silmiäni pahemmin avannut ja keskityin lähinnä hengittämiseen, niin mennessä sain lennolla kirjan loppuun. Sairaudesta puhuttiin siinäkin. Seilin saarelle lähetettiin aikoinaan jollain tavalla poikkeavasti käyttäytyviä naisia mielisairaina loppuiäkseen ja vihdoin sain luettua Katja Kallion Yönkantajan kanssa samoihin aikoihin julkaistun Johanna Holmströmin kirjan. Jos Yönkantaja jäi minulle jotenkin etäiseksi, niin Sielujen saari ravisutti sitten aivan toisella tavalla.

Johanna Holmström: Sielujen saari 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Seilin saarelle suljettiin niin lapsensa surmanneet nuoret naiset kuin muuten vain elämänsä villikot tai yhteiskunnan normeihin sopimattomat. Johanna Holmström kuljettaa tarinaa muutaman naisen kohtaloiden kautta.

Eniten minuun ehkä koski Kristina. Yksinäinen ja onneton nuori nainen uupuu lopullisesti ja surmaa lapsensa. Mistään ei saanut apua, kukaan ei tukenut ja lopputuloksena tuhoutuu enemmän kuin kolme elämää. Nykyään puhutaan paljon uupumisesta ja uupuneiden lopullisista ratkaisuista. Kristina joutui Seilin saarelle loppuiäkseen, missä kaikkialla ovat nykyajan uupuneet?

Vuosia myöhemmin tuodaan saarelle myös Elli, joka nuoruuden uhmassaan on karannut vanhempiensa luota. Hänen kanssaan saarella on myös hoitajana Sigrid, joka suunnittelee tulevaisuutta Fransinsa kanssa. Sitten tulee sota ja vaikka saarella eletään eristyksissä ja kuin herran kukkarossa, ulottuvat sodan kylmät lonkerot sinnekin.

Saaren olot ovat vaikeat ja naisten kohtalot toinen toistaan karmaisevampia, mutta päällimäiseksi kirjasta jää kuitenkin inhimillisyyden ja myötätunnon ylistys. Hoitajat haluavat auttaa ja hoidokitkin tukevat toisiaan siihen kyetessään. Työ antaa tarkoituksen ja luonnon keskellä eläminen kauneutta vaikeuksien keskellä. Seili on vankila, mutta joillekin myös turvapaikka, eikä poispääsykään ole ihan täydellinen mahdottomuus.

Tarinan lempeys kaikessa julmuudessaan on kiehtova yhdistelmä. Juoni soljuu eteenpäin ja henkilöhahmot tulevat iholle. Ei heistä kukaan kai ole helppoa seuraa, mutta helppoa ei ole elämäkään Seilin saarella. Samalla kirja saa myös miettimään sairauden rajoja. Missä kohtaa ihminen pitää sulkea pois yhteiskunnasta ja kenen päätöksellä? Kuka voi päättää toisen kohtalosta ja miksi, oi miksi, naisten ruumiista ja elämästä päättävät niin usein ymmärtämättömät miehet ?

Kaiken kaikkiaan Sielujen saari on herättävä ja toivonpilkahduksineen myös voimaannuttava lukukokemus. Pidin myös siitä, että tarinan kaari saatettiin päätökseen niin kauniilla tavalla.

Pride-viikon luettaviinkin kirja sopii. Naisten välistä ystävyyttä ja hellyyttä kuvattiin tarinassa kauniisti ja se oli yksi mieltä eheyttäviä voimia - sanoi yhteiskunta mitä tahansa.

Rempanjälkeinen olotila ja Mehiläisten historia

Kylläpä tämä kirjoitustahti nyt on blogissa hidastunut. Enää en voi syyttää olohuoneremonttiakaan, sillä se on valmis. Kävisikö kirjojen hyllyynkantamisurakka ? Ehkä, jos se etenisi. Syynä taitaa vaan olla yleinen väsymys ja saamattomuus. Luen, kyllä. Blogiin kirjoittaminen vain tuntuu nyt kovasti ylivoimaiselta.

Olohuoneesta tykkään. Remontti meni aivan täysin ajallaan ja huonekalutkin ovat paikoillaan. Mitä nyt sohva on ehkä aluperäistä ajatusta massiivisempi (ja menee vaihtoon väärän värin ja irtopäällisen puutteen vuoksi). Nyt en enää oikein ymmärrä, miksi oikein stressasin remonttia niin kauheasti, mutta stressasinpa vain.

Noin muuten olen pikkuhiljaa vajoamassa lomanodotukseen. Kiirettä olisi töissä, mutta minä vain leijun ja lasken päiviä kesälomaan. Näillä näkymin saattaa jopa käydä niin, että pääsen lomalle ihan suunniteltuna aikana. Pidetään peukkuja, ettei loppuviikon työmatka tuo yllätyksiä tullessaan, ainakaan sellaisia, jotka vaativat töitä heinäkuussa.

Kirjoja olen siis lukenut ja kuunnellut, mutta varsin vaihtelevalla menestyksellä. Muutama on mennyt vauhdilla, toiset takkuilivat ja jäivät välillä keskenkin. Viimeksimainittuihin kuuluu monien kehuma Mehiläisten historia. Minä en jotenkin päässyt tarinaan tai tarinoihin millään sisälle.

Tämä kirja tosin herätteli huomaamaan sen, miten kauhean vähän tänä vuonna on hyttysiä - sekä miten kukkapenkissä ei enää oikein surise.

Maija Lunde: Mehiläisten historia 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Toni Kamula, Sanna Majuri, Jukka Pitkänen

Mehiläisiä tutkitaan, mehiläiset ovat katomassa, mehiläiset ovat kadonneet. Kolme aikaa, kolme kertojaa, kolme tarinaa, jotka näennäisesti eivät linkity toisiinsa kuin mehiläisten kautta, mutta joiden välissä on kuitenkin yhteys vuosien yli.

Vuonna 1857 William toipuu masennuksesta ja kiinnostuu mehiläisten kasvattamisesta. Mehiläisfarmari George puolestaan taistelee niin mehiläisten katoamista kuin sukupolvien välistä kuilua vastaan vuonna 2007. Vuonna 2098 ovat mehiläiset kadonneet ja niin on kadonnut myös Taon poika.

Jokainen päähenkilö on omalla tavallaan joko katastrofin keskellä tai astumassa siihen ja tarinat kiemurtelevat omia polkujaan. Jotenkin en olisi jaksanut seurata. Minulla  on muutenkin niin monta kirjaa kesken, etten millään olisi jaksanut näin hajautuvaa teosta. Ihan kuin olisin lukenut kolmea eri kirjaa, mutta ilman mahdollisuutta itse valita, mihin milloinkin tartun.

En myöskään kokenut ketään päähenkilöistä läheiseksi. Williamin itsekeskeisyys, Georgen jääräpäisyys ja Taon järkähtämätön itsepintaisuus jotenkin tekivät heistä kovia. Vaikka heidän kehityksensä menikin tarinoiden edetessä mielenkiintoisempaan ja moniuloitteisempaan suuntaan, oli vahinko jo tapahtunut. En pitänyt kenestäkään.

Olihan kirjassa tietysti mielenkiintoinen kehysteema mehiläisten katoamisen muodossa, varsinkin kun teema pölyttäjähyönteisten tämänhetkisen joukkokadon myötä on varsin ajankohtainen. Yksittäiset tarinat myös sinänsä sisälsivät käänteitä, joiden myötä jossain 2/3 kirjasta kuunneltuani loppu meni jouhevasti ja keskittyen.

En silti voi sanoa varsinaisesti kirjasta innostuneeni.

Postaus numero 1501 ja hiukan yllättämään päässyt Murha Bombayssa

Tämä postaus on tämän blogin elinkaaren aikana jo numero 1501... edellisen kerran tulin tarkemmin katsoneeksi lukumäärää, kun niitä oli 1000.

Silloin elettiin helmikuuta 2016. Maassa oli lunta ja työskentelin hotellialalla, tosin ketjuohjauksessa ja asiakkuudenhallinta oli aiheena, niin kuin kai koko työurani ajan. Kirjoitin kahta blogia, toista ruoasta ja toinen (eli tämä) painottui kirjoihin.

Nyt kirjoitan tätä yhtä. Työpaikka on muuttunut IT-konsultoinnin puolelle ja oma aika pahasti kortilla. Entistä enemmän koen huonoa omaatuntoa verkkaiseksi muuttuneen postaustahdin vuoksi, mutta rahkeet eivät tällä hetkellä vain riitä aktiivisempaan postausten tuottamiseen.

Millään en kuitenkaan haluaisi tästä harrastuksesta luopua.
Ennemminkin tarkoituksena olisi järkeistää työnteon määrää... 

Moni muukin asia on edelleen ennallaan. Kuten nyt vaikka, että...

• edelleen kirjoitan saman ja yhtä sotkuisen kirjoituspöydän ääressä 
• edelleen tasapainoilen ruoan ja kirjojen/teatterin välissä
• edelleen rakastan bloggaamista ja erityisesti sen mukanaan tuomaa yhteisöllisyyttä ja ihania kohtaamisia mahtavien ihmisten kanssa

Ennallaan on myös rakkauteni kirjoihin. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääsee tarinaan sisälle ja puikahtaa hetkeksi jonnekin aivan muualle. Kuten nyt vaikka 1920-luvun Intiaan seuraamaan Bombayn ensimmäisen naispuolisen juristin tarinaa - toki fiktiivistä sellaista.

Tämän dekkarin parissa hujahtivatkin äänikirjan tunnit kuin siivillä - tunnustan oikein lähteneeni kävelylle ihan vain sitä varten, että voisin kuunnella tarinaa eteenpäin, mikä ei tietysti ole yleisen liikunnantarpeeni huomioon ottaen huono juttu ollenkaan.

Sujata Massey : Murha Bombayssa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Erja Manto 

On vuosi 1921. Perveen Mistry työskentelee Bombayn ensimmäisenä naisjuristina isänsä asianajotoimistossa. Sukupuolesta on vanhoillisten arvojen maailmassa haittaa, mutta toisaalta on myös tilanteita, joissa vain nainen voi päästä syvälle tapahtumien ytimeen, kuten silloin kun pitää keskustella eristäytyneiden muslimileskien kanssa perinnönjaon ja tulevaisuuden suunnittelun mahdollisuuksista.

Perveen huomaa naisten joutuvan perinteiden puristuksessa helposti miesten vallan alle ja hyväksikäytetyiksi. Mitä syvemmälle hän varakkaan tehtailijan perinnönjaon selvittelyssä pureutuu, sitä vaarallisemmaksi työ käy. Pian Perveen huomaa selvittelevänsä murhaa.

Rikostarina ei kuitenkaan ole tässä kirjassa kaikkein päällimmäinen juttu, vaan huomio kiinnittyy enemmänkin kulttuurin, aikakauden ja henkilöhahmojen kuvaukseen. Itse asiassa murhaankin päästään vasta aika myöhäisessä vaiheessa tarinaa, kun Perveenin omakin tarina selvenee takaumien kautta.

Erityiseen rooliin kirjassa nousevat naisten elämän rajoitukset ja vaarat, kun omaa etuaan hakevat henkilöt hyödyntävät alunperin ehkä naisten suojaksikin tarkoitettuja perinteitä omiin tarkoitusperiinsä. Samoin sokea menneisyyteen tuijottaminen osoittautuu vaaralliseksi. Maailma muuttuu, joten myös tapojen tulee päivittyä uusien tietojen mukaisiksi.  Sinänsä tietysti on vähän pelottavaa, miten hitaasti tietyt asenteet päivittyvät. Yhä edelleenkin saamme lukea naisten aseman haasteista ja heidän turvattomuudestaan esim. fyysisen koskemattomuuden osalta. Vaikka tämän kirjan kuvaamasta aikakaudesta on jo 100 vuotta aikaa, tuntuvat tietyt asenteet, erityisesti valta-aseman käytön osalta katoavan turhauttavan hitaasti.

Missään tapauksessa Murha Bombayssa ei kuitenkaan ole kuvaus kurjuudesta, vaan sen tunnelma on toiveikas ja anteeksiantava. Suurin osa ihmisistä haluaa toisille hyvää, pyrkii pitämään huolta lähimmäisistään ja toimimaan kaikkien parhaaksi. Niinhän on tosielämässäkin. Aika harva haluaa tarkoituksellisesti satuttaa, mutta valistukselle on tarvetta vuosisadasta toiseen.

Lisäksi kirja on viihdyttävä ja tunteellinen, olematta imelä. Perveenillä on pää hartioidensa välissä ja vaikka hän välillä toimiikin impulsiivisesti, ei myötähäpeää tarvitse pelätä. Tarinan kuuntelu oli nimenomaan miellyttävää. Sujuvasti etenevä juoni oli tarpeeksi kiemurainen olematta epäselvä ja henkilöhahmot tulivat nopeasti kuuntelijalle läheisiksi.

Erja Manto sopi lukijaksi hyvin. Hän toisinaan jakaa mielipiteitä välillä turhan tunteelliseksi äityvän lukutapansa vuoksi, mutta tämän romaanin osalta ei tietyistä hengästyneistä maneereista ollut häivähdystäkään ja luentaa kuunteli sujuvasti.

Kaikkiaan siis kesäkirjaksi oivallisesti sopiva dekkari. Ei liian jännittävä, muttei liian lässykään. Täynnä väriä, tuoksua, kulttuuria ja historiallista kontekstia. Tiesin kirjan miellyttäväksi kuunnella, mutta hivenen itsekin yllätyin siitä, miten paljon tarinasta  nautin.

Juustokakun syvin olemus

Lauantaina satoi räntää, sunnuntaina paistoi aurinko. Huonosta kelistä on muutama suora seuraus. En käynyt kävelyllä. Ehdin lukemaan, kun ei tehnyt mieli mennä minnekään. Leivoin kakun.

Kakunleivonnan ohessa jäin pohdiskelemaan juustokakun syvintä olemusta. Kokeilin uudesta Kakut -lehdestä bongaamaani kakkutaikinan ja juustokakkumassan sekoituksena valmistettua kakkua. Hyvää, kyllä, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan - ei tuntunut juustokakulta.

Juustokakussa pitää olla sellaista täyteläistä tahmaisuutta, silkkistä pehmeyttä ja makeanhapanta, miltei kieltä kipristävää makua. Kaikkein parhaiten tuon kokonaisuuden minusta saavuttaa uunissa kypsennetyssä juustokakussa, jonka reseptin tänään löysin tästäkin blogista ja vieläpä tämän vuoden puolella kirjoitettuna, vaikka tässä juuri ihan jotain muuta väitinkin.

Kertonee väsymyksen asteesta jotain sekin, etten yhtään muistanut kakkua edes tehneeni, saatikka siitä kirjoittaneeni, eikä avainsanoissa tietenkään ollut vilahdustakaan sen paremmin kakusta kuin juustosta. 

Joskus nuorena tein paljonkin hyydytettyjä juustokakkuja, joista Outi (Outi's life -blogista) kertoi kommentissaan tykkäävänsä ehkä eniten. Ne ovatkin raikkaita ja herkullisia, mutta jotenkin ne minun suussani maistuvat vähemmän täyteläisiltä ja kermaisilta. Tietysti riippuen myös aineksista. 

Koska sitä aina jämähtää toistamaan itseään, en ole pitkään aikaan tehnytkään kypsentämätöntä juustokakkua - olisiko taas kokeilun paikka ? 

Hyviä vinkkejä uunittoman juustokakun resepteille? 

Kurjasta kelistä ja kävelemättä jättämisestä oli tietysti sitten sekin ikävä seuraus, että selkä jumitti entistä pahemmin. Tänään kävin aamulla OMT-käsittelyssä ja olo oli kuin taikurilla vierailleella. Jalka nousi fysioterapeutilta lähtiessä kuin nuorella likalla. 

No, kyllähän selkä siitä sitten päivän työnteon myötä jumahti takaisin kipeäksi, mutta toivoa on! Ehkä ensi viikon toistokäsittelyn jälkeen ollaan taas oikeasti ihmisten kirjoissa. 

Maaliskuun ja huhtikuun luetut

Maaliskuussa olin taas jo vähän huolissani. Työpäivät alkoivat venymään, työmatkoja ilmaantui kalenteriin, kuulokkeet olivat rikki... lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu takkuili pahemman kerran. Puolessa välissä kuukautta oltiin normaalista lukutahdista kovin kaukana.

No, sitten hankin kuulokkeet ja muutenkin lukeminen alkoi sujumaan hitusen paremmin. Työtilanne ei silti näyttänyt tasaantumisen merkkejä. Taas mentiin lujaa...

Asiaa eivät tietysti auttaneet myöskään kiireiset viikonloput. Juhlittiin kuopuksen synttäreitä, olohuoneen remonttia piti suunnitella ja valmistella... Kiirettä pitää.

Sitten tuli huhtikuu ja tahti kiihtyi entisestään aina siihen pisteeseen saakka, kun aamulla yskiessä selkä sanoi naps...

Nyt on tilanne selän suhteen normalisoitumassa, äänikirja(t) kovassa käytössä (aloitin Audible-palvelun käytön!). Luettujen lukumäärä ei kuitenkaan ole kummoisestikaan kasvanut. Kärsin mitä ilmeisimmin stressin aiheuttamasta kirjahyppelysyndroomasta...

Jotain olen kuitenkin saanut luettuakin. Maaliskuussa loppujen lopuksi luin kaikkiaan 8 kirjaa, huhtikuussa luku laski kuuteen...

Mitä luin maaliskuussa ?

Vain yksi äänikirja löytyy listalta, mutta se onkin aika pitkä eli Raija Orasen Marsalkan ruusu. Marsalkka Mannerheim on hahmo, jonka kaikki varmasti vähintäänkin tietävät, mutta ainakin minulle hän on jäänyt aina vähän etäiseksi. Muistan toki viikset ja tallennuksen syntymäpäiväjuhlista, joille Hitlerkin saapui kuokkimaan.  Kirja siis täydensi tietojani varsin mukavasti.

Historiallisesta henkilöstä kertoi myös Minna Rytisalon Rouva C. Jostain syystä en tuota ole saanut vieläkään blogattua, vaikka pidin kyllä kirjasta kovasti. Ehkä siitä on tullut vastaan jo niin monia tekstejä, että on vaikea kirjoittaa mitään omaa. Sama taitaa olla syynä Virginia Woolfin Oma huone-kirjoituksen kohdalla. Pidin, arvostin ja olin samaa mieltä, mutta mitä siitä voi enää sanoa lisää?

Kuukauden parhaasta lukukokemuksesta vastasi yllättäen tietokirja. Krista Launosen Ofelian suru on samaan aikaan kuvaus surusta, taiteesta, historiasta ja ihmisistä historian pyörteissä. Jännästi rauhoittava kirja oli mielenkiintoinen ja jäi pitkäksi aikaa mieleen kummittelemaan.

Viihdepläjäyksenä Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli aikalailla juuri sellainen kuin etukäteen arvelinkin. Lauren Beukesin Zoo City - eläinten valtakunta puolestaan pääsi vähän yllättämään erikoisella ja omaperäisellä miljööllään. Fantasiaa, muttei ollenkaan perinteistä. Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia taas oli juuri niin outo kuin kirjailijalta odottaakin. Novellikokoelma oli jotenkin epätasainen, mutta kaikissa tarinoissa oli oma twistinsä.

Kuukauden keittokirjasta vastasi Peggy Thomasin Parhaat kalareseptit, joka kuuluu ehdottomasti kalan syömisen lisäämistä suunnittelevan kirjaostoslistalle.


Entäs huhtikuu ? 

No, uudet kuulokkeet saivat aikaan sen, että kaksi kuudesta luetusta kirjasta on itse asiassa äänikirjoja.
Agatha Christien Kuolema Niilillä oli nautinnollinen kuuntelukokemus huolimatta siitä, että tiesin murhaajan aiemmista lukukerroista. Markus Falkin Profeetan soturit puolestaan alkoi hitaasti ja töksähdellen, mutta paransi tahtia loppua kohden.

Kuukauden riemastuttavimmasta ja muutenkin parhaasta lukukokemuksesta vastasi Niina Meron Englantilainen romanssi. Tämä kirja on aivan ehdottomasti luettava, jos ollenkaan tykkään Englantiin sijoittuvista romanttisista, jännittävistä tai muuten vaan perinteisistä kirjoista. Kliseitä kliseiden perään hauskassa paketissa. Varsinainen piristyspilleri.

Carrie Marshin Dining with the Dead ei ansaitse sen kummempaa mainintaa, kuin että tulipahan luettua loppuun, kun ehti ennen lennon laskeutumista. En ole yhtä tylsää ja pinnallista cozy mysteryä kohdannut pitkään aikaan.

Vähän parempaa kevyttä ja romanttista dekkaria puolestaan edusti huhtikuussa Deanna Raybournin Dark Road to Darjeeling. Lady Julia Grey jatkaa tutkimuksiaan, tällä kertaa peräti Intiassa. Ei mikään suuri klassikko tai edes varsinaisesti pelottava jännäri, mutta miellyttävää viihdettä.

Sitten onkin jäljellä enää Yuval Noah Hararin Homo Deus. Jo Sapiens oli ajatuksia herättelevä teos (enkä malta odottaa syksyn Sapiens-näytelmää Kansallisteatterissa) Homo Deus jatkaa samalla linjalla, mutta katsoo ihmiskunnan menneisyyden sijasta tarkemmin nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Korvautuvatko jumalat datalla ja tekoälyllä ? Muuttuvatko ihmiset teknologian ja luonnon yhdistelmiksi ja mitä siitä sitten seuraa? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin ei liene kellään lopullisia vastauksia. - Edes Hararilla.

Nyt ollaan jo toukokuussa 

Vappu oli ja meni, lunta tuli ja suli, lukulistalla on Goodreadsin mukaan kesken parisenkymmentä kirjaa. Kirjahyppely siis jatkuu pahempana kuin koskaan. Näköjään pystyn lukemaan noin 50 sivua ja sitten käsiin osuu joku toinen kirja. Vain äänikirjoissa pystyn jatkamaan samaa tarinaa pidemmälle. Raymond E. Heistin Magician on Audiblesta jo toisessa kirjassa... enää 14 tuntia jäljellä (kaikkiaan tunteja on 36 eli ei hullummin kuunneltu).

Töiden puolesta ei tahti tunnu kevenevän, mutta jotain on tehtävä. Selkä on pakko saada kuntoon eli edessä on fysioterapiaa ja joogaa - ne tarvitsevat aikaa. Mielikin pitäisi saada rauhoittumaan, mutta tällä kelillä ei oikein tule lähdettyä edes rantaan merta kuuntelemaan. Ehkä minun pitäisi hankkia se Instassa jatkuvasti vastaan tuleva appi, jossa on pelkkää meren tai tulen kohinaa...

Selkä rikki ja Audible-äänikirjat

Oi, mikä ihana kevät meillä onkaan! Aurinko on hellinyt niin luontoa kuin meitä ihmisiä. Valkovuokotkin jo leviävät mattona puiden juurella, vaikka äitienpäivään on vielä pari viikkoa. Tekee mieli ulos, koko ajan ja kaikkialle.

Kyllä minä olen ulkona kävellytkin, vaikkakin hitaasti ja pieniltä kierroksilta kotiin välillä lepäämään poiketen. Yskiminen on nimittäin vaarallista. Tuossa viikolla yhtenä aamuna kävelin olohuoneessa, yskin ja tunsin alaselässä ikävän napsahduksen... Sen jälkeen on sitten menty lihasrelaksanteilla, varovaisella joogalla ja jatkuvalla kävelyllä.

Vaikka tilanne on vähän parantunut, taidan huomiseksi varata kuitekin lääkärin. Ei tule töistä mitään, jollei pysty istumaan varttia kauempaa (niin kuin ei muuten ole tullut bloginkirjoittamisestakaan...)

Kummasti sitä näköjään saa kuitenkin kirjapalveluja vaihdettua... 

Minulla oli  muutaman kuukauden Elisa Kirjan kuukausitilaus. Sitten kuitenkin totesin, että löydän huomattavasti paremmin luettavaa Elisa Kirjan tarjouskampanjoista kuin kuukausitilauksen krediiteillä. Sitten kävi kuitenkin niin, että ennen kuin ehdin varsinainsesti säästöä saamaan aikaiseksi tilauksen lopettamisella, kehui sisko Bookbeatista kuuntelemaansa äänikirjaa...

En ole itse tainnut Raymond E.Feistin Magician-kirjoja koskaan lukea. Miten lie jäänytkin väliin. Nyt kuitenkin alkoi houkuttelemaan. Tuoreessa muistissa on vielä Robin Hobbin Fitz and the Fool -trilogia, joka äänikirjana kuunneltuna nousee heittämällä viiden parhaan joukkoon ja tässäkin on kuulemma tarjolla seikkailua pitkällä kaavalla ja taitavalla lukijalla.

Hetken pohdin Bookbeatia, mutta en ikimaailmassa tule yhdellä kuukausimaksulla kuuntelemaan 36h äänikirjaa, joten kertamaksu olisi parempi. Kobolla on nykyään Suomeenkin saavailla äänikirjoja, mutta hinta oli vähän turhan suolainen. Sitten muistin Audiblen. Kuukausimaksu (n.8£), mutta kirjat saa omaksi. Kuukausimaksulla saa krediitin, jolla voi lunastaa minkä tahansa äänikirjan valikoimista ja tilauksen voi lopettaa milloin vain.

Siinä se oli! Ratkaisu! - Ei muuta kuin Elisa Kirjan kuukausitilaus poikki ja Audiblen ensimmäinen ilmainen kuukausi kehiin ja taikuri luureihin. Kyllä tämä digiajan rahankulutus sitten on helppoa ja minä taitava perustelemaan ostoksia itselleni! Tämäkin on minun logiikallani melkein kuin säästöä... 

Audiblen kuukausimaksulla saa myös kuunneltavaksi erilaisia podcasteja ja dokumentteja, mutta niiden valikoima on ehkä hivenen turhan skandaalinhakuinen ja englantilainen. Aloitin kuuntelemaan Stephen Fryn lukemaa Victorian Secrets sarjaa, mutta väsähdin aika nopeasti. Se oli jotenkin vain aika tylsää tirkistelyä viktoriaanisen ajan makuuhuoneisiin.

Silti olen Audibleen tosi tyytyväinen - tai siis tällä hetkellähän Audible tarkoittaa minulle lähinnä tuota Magician-kirjaa ja se on juuri niin viihdyttävä ja koukuttava kuin sisko mainosti.  Jaksaa kävellä hiljalleen selkää norjistaen...

Katsaus kuuloketilanteeseen

Kuulokekatastrofi on selätetty, mutta ei tässä vielä auvoisesti äänikirjoja kuunnellen auringonlaskuun ratsasteta. Tosin hevospelkoni tekee sen, etten varmaan ratsastaisi muutenkaan. Kahdet kuulokkeet ostin Sudio-verkkokaupasta. Tuohan on ainoa merkki, jonka Bluetooth korvakuulokkeet ovat minulla kestäneet puolta vuotta kauemmin...

Sitten huomasin, ettei kuulokkeiden ostaminen ole vielä tarpeeksi. Ne pitää myös muistaa ottaa mukaan! Lähdin muutaman päivän työmatkalle vain huomatakseni lentokentälle saapuessani, ettei mukana ole  yksiäkään kuulokkeita... Kentän elektroniikkakaupassa oli onneksi ale, jossa nappikuulokkeet piuhan kera maksoita alle 15€ ja mukaan sai vielä kuljetuskotelon. Nyt on sitten työlaukussakin kuulokkeet valmiina odottamassa seuraava unohdusta...

Lentokoneessa istuessa piuhakuulokkeet ovatkin oikeastaan se kaikkein paras vaihtoehto. Minua aina hieman häiritsee, kun lentokonetilaan laitettuna puhelimesta menee Bluetooth pois päältä ja sitten se pitää laittaa kuulokkeita varten uudelleen päälle. Mitä, jos kone putoaakin sen takia, että minä halusin kuunnella kirjaa ? Tiedän, mitä nyt ajattelette, mutta minkäs sitä tuntemuksilleen voi ?

Sudion kuulokkeista toiset (mustat) olen ostanut erityisesti ulkoiluun ja työmatkoille. Sudio Trettonin kuulokemuotoilu on vähän erilainen kuin yleensä. En ole ihan varma, pystyvätkö nuo lopulta yhtään paremmin kuin muunmalliset, mutta ääni on selkeä ja miellyttävä ja toiminnot helppoja. Piuha ei mene solmuun, mutta toisaalta se on pikkuisen raskas, mikä vaikuttaa osaltaan kuulokkeiden paikoillaan pysyvyyteen. Silti olen varsin tyytyväinen ostokseeni.

Valkoiset kuulokkeet ostin kotikäyttöön. Klar-malli on myös vastaäänikuuloke, mutta valitettavasti en kyllä huomaa suurtakaan eroa oli ominaisuus päällä tai ei. Yleisesti ottaen tykkään näistäkin kuitenkin kovasti.  Tämänmalliset pysyvät hyvin paikoillaan, eivätkä nämä paina korvia liikaa.

Nyt ei siis ole mitään syytä jättää äänikirjoja lukematta, paitsi ehkä non-stop työpäivien jättämä väsymys, jonka myötä uni tulee yleensä viisi minuuttia tarinan alkamisen jälkeen.

Jotain sentään olen saanut kuitenkin kuunneltua. Töistä irtautuminen onnistuu aina yhtä helposti Agatha Christien dekkarien parissa. Viimeksi kuuntelin tutun tarinan Kuolema Niilillä.

Kansikuva WSOY

Agatha Christie : Kuolema Niilillä 
Oma ostos Elisa Kirjasta
lukija : Lars Svedberg 

Yhtään ei haitannut, vaikka itse asiassa muistin ratkaisun. Christien tapa luoda tarinalle taustaa ja pohjaa ja rakentaa rikos vasta henkilöiden ollessa tuttuja ja juonen jo tihentyessä pelkästään heidän välistensä jännitteiden vuoksi, on taiturillinen ja polveilevaa tarinaa on nautinnollista seurata, vaikka sen periaatteessa jo muistaisikin.

Kun lukijana vielä lisäksi on Lars Svedberg... no, työasiat jäävät mielestä aivan varmasti ja todellinen rentoutuminen voi alkaa. Tämän parissa en edes nukahtanut kesken. (Tosin en myöskään kuunnellut sitä kesken rankanpuoleisen työmatkan).

Hercule Poirot on lähtenyt lomamatkalle Egyptiin. Laivamatkalle Niilin nähtävyyksiä katsomaan kokoontuu sekalainen joukko matkustajia, joiden väliset yhteydet yllättävät. On juuri avioitunut miljönääriperijätär miehensä kanssa, tuoreen aviomiehen entinen kihlattu, liikemies, italialainen arkeologi, asianajaja, kirjailijatar tyttärineen, seurapiirirouva seuraneitinsä kanssa ja nuori mies äitinsä seurana. Kaikki henkilöhahmot kuvataan elävinä ja värikkäinä. Tuttuun tapaan kavalkadi on runsas ja Egyptistä huolimattaa hurjan englantilainen.

Samoin myöskään rikoksista ei ole pulaa. Poliittista kiihotusta, koruvarkauksia, petoksia ja tietysti murha, Poirotilla on mistä valita niin rikosten kuin rikollisten joukossa.  Lukija voi tehdä omia olettamuksiaan ja nauttia tarinasta. Kuolema Niilillä on yksi suosikeistani, jonka tulen varmasti kuuntelemaan vielä joskus uudelleen.