(Luku)päiväkirja: Ateneum ja Edelfelt

Vaikuttajien kutsuvierasilta Ateneumilla. Näyttelykirja saatu.  

Jaa, että miksi minä tätä lukupäiväkirjaksi mainitsen, vaikka kävinkin museossa taidetta ihailemassa ? No, kun Edelfeltiin liittyy niin paljon myös kaikenlaista kirjallisuutta, eikä tietysti vähimmäisenä bloggari-illasta mukaamme saatu näyttelykirja. En olekaan aiemmin tuollaista lukenut, joten se nousi reippaasti lukulistan kärkeen. Näyttää mielenkiintoiselta. 

Mielenkiintoinen oli myös  keskiviikkoilta Ateneumissa. Kuulimme taustaa Edelfeltin näyttelylle ja miten tauluja on valittu seinille. Kaikkiaan näyttelyn suunnittelu kuulosti haastavalta palapeliltä, jossa sattumallakin on osansa. Jo valikoimasta pois jätetty teos nostetaan takaisin, kun tarjolle tulee sen sisar. 

Kyse on kahdesta kirjailija Elsa Lindbergin muotokuvasta, joista toiseen liittyy myös jännittävä ja romanttinen taustatarina. Saattoihan taulu yhteen kirjailijan ja persialaisen prinssin. (Tarina löytyy Ateneumin kevään lehdestä). 

Jännittävä oli myös illan toinen tarina monimutkaisesta ja yksityiskohdiltaan viimeistellystä taideväärennös vyyhdistä. Juoneen sekoitettiin oikea perhe, jolla ei ollut mitään tekemistä edes yleensä taiteen kanssa, ja tutkimuksen käänteet ansaitsivat jo oman kirjan. Manipuloituja valokuvia, väärennetty muistikirja sekä tietysti valtava määrä aitoudeltaan varsin kyseenalaisia teoksia juoksuttivat niin poliisia kuin taideasiantuntijoita pitkän aikaa. Kopla jäi lopulta kiinni ja väärentäjä (Veli Seppä) auttoi identifioimaan ainakin osan tuotteliaan uransa tuotoksista. Tarina ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään sillä osa väärennöksistä on edelleen kateissa taidemaailman syövereissä. 

Lopuksi pääsimme tutustumaan itse näyttelyyn, jonka huoneisiin on ryhmitelty tauluja kuvastamaan paitsi taiteilijan uraa, myös hänen kansainvälisyyttään ja matkojaan. Laskimme, että kielitaitoakin Albert Edelfeltillä riitti ainakin noin 6 tai 7 kielen verran. Vaikuttavaa. Kiersin kiehtovan näyttelyn melko nopeasti, sillä palaan sinne vielä uudelleen. (Museokortti on hieno juttu).

Tässä vielä muutama mieleeni tullut kirja, joissa Albert Edelfelt on joko suoraan mukana tai osana "aikakauden kudosta" taustoituksessa. Oma kirjallinen ensikosketukseni, jonka muistan, on Kortelaisen tutkimus Edelfeltin pariisilaismallista. Virginien tarinasta ei ehkä tiedetä paljon, mutta mallien elämäntapa ja juuri tuo tuntemattomuus kertovat hyvin naisen yleisestä asemasta aikakauden taidemaailmassa. 

• Ateneum: Albert Edelfelt (näyttelykirja)
• Anna Kortelainen : Virginie! (tietokirja Edelfeltin mallista)
• Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto - Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (tietokirja)
• Enni Mustonen: Emännöitsijä (Syrjästäkatsojan tarinoita #3 - historiallinen romaani) 
• Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat (tietokirja)

Nämä löysin noin äkkiseltään, mutta varmasti unohdin monta muuta (jopa itse lukemiani) 

Mitä siis lisätään listalle ? 

(Luku)päiväkirja: Toukokuun luetuista klassikkoja ja kadotettu sukupolvi

 Blogattavaa olisi vaikka kuinka paljon. Kävin Ateneumin bloggari-illassa (Albert Edelfelt-näyttelyyn kannattaa mennä!) ja nyt olisi dekkariviikotkin menossa. Lukeminen sujuu, mutta kirjoittaminen tökkii. Koitetaan aktivoida sitäkin puolta nyt sitten perinteisellä, ja enemmän tai vähemmän säännöllisellä, kuukauden luetut -postauksella.  Vuorossa siis toukokuu. 

Toukokuu olikin vallan kelpo lukukuu. Kaikkiaan kirjalistalta löytyy 10 loppuun saatettua.  Kaksi äänikirjaa, 3 painettua ja 5 ekirjaa.

"Lesoon vähäsen"

Erityisen ylpeä olen kahdesta asiasta. Ensinnäkin, kaksi kirjoista on kirjastosta, eli alkuvuoden päätös ahkerasta kirjaston käytöstä näyttää toteutuvan. Hyvä minä! 

Toiseksi, luin kirjan ranskaksi! Tämä ei ole viime vuosina ollut mitenkään itsestäänselvyys huolimatta vakaista aikomuksista. Saldona yksi jo ennen kesälomaa on varsin lupaavaa. Sitä paitsi, Marie Antoinetten salainen palvelu lienee myös hauska kuriositeettilisä dekkariviikoille ja muutenkin toukokuulta löytyy dekkareita peräti neljä kolmella kielellä neljään aikakauteen sijoittuen.  Kaikki tosin sieltä lempeämmästä cozy mystery osastolta. 

Klassikko-osastoa

Klassikkostatuksella listalta löytyy kaksi kirjaa. Virginia Woolfin päiväkirjoista olenkin kirjoittanut jo blogiinkin kevään Woolf-haasteeseen liittyen (useampaankin kertaan), mutta kolmannen päiväkirjan lisäksi luin myös Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia. 

Luin Vartion kirjan vähän hätäiseen, kun kirjaston palautuspäivämäärä läheni melkein yhtä nopeasti kuin reissuun lähtö, joten en ehkä ihan saanut keskityttyä kirjan ansaitsemalla tavalla. Silti, rouva Pyy osoittautui alkuun vähän ärsyttäväksi ja sitten hivenen hellyttäväksi ja säälittäväksi hahmoksi. Hän on roolinsa vanki eikä pyristelyistä huolimatta oikein pääse irti. Itse asiassa rouva Pyy on yhden elämäntavan stereotyyppi. Monien mielestä tavoiteltavassa asemassa, mutta sitten kuitenkin moni houkutus osoittautuu tyhjäksi. Pitänee lukea joskus uudelleen, sillä tuosta saisi varmaan paljon enemmän irti kuin pikaisella lukaisulla. Vaikka kuvattu aika ei ehkä ihan istu nykypäivään, pelkään monien odotusten, ja niiden luomien ansojen, olevan  naisten kohdalla edelleen samoja.

Kadotettu sukupolvi edelleen

Virginia Woolfiin muuten tavallaan liittyy myös historiallinen romaani Pariisin kirjakauppa. Tai no, Woolf mainitaan kirjassa ja aikakausi on sama, mutta maa ja kirjallisuusryhmä eri. Pariisin kirjakauppa kertoo fiktiivisen tarinan todellisesta henkilöstä eli Shakespeare and Co - kirjakaupan Pariisiin perustaneesta Sylvia Beachista. Vaikka Beach on päähenkilö ja juoni kertoo hänen elämästään, minulle parasta kirjassa olivat kuitenkin kadotetun sukupolven kirjailijat ja 1920-luvun Pariisi. Jos aikamatkailu olisi mahdollista, niin lähtisin tuonne käymään. Kärpäseksi kattoon tai kirjatoukaksi kirjakauppaan. 

Vaikka mitä minä valitan, ovat kirjat vieneet minut jo monesti aikamatkalle tuohon aikaan sillä sekä tietoisesti että kirjaversumin yllättämänä olen viime aikoina osunut lukemaan monia viime vuosisadan alun kirjamaailmasta kertovia teoksia. Alla muutama esimerkki, jotka kaikki ovat olleet hyviä ja lukemisen arvoisia! 

• Ville-Juhani Sutinen: Kadotettu sukupolvi - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet (tietokirja)
• Kerri Maher: Pariisin kirjakauppias (historiallinen romaani)
• Virginia Woolf: Päiväkirjat I-III
• Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär (historiallinen romaani) 
• Alice B. Toklas: The Alice B. Toklas Cookbook
• Susan Sellers: Vanessa & Virginia

Mitäs muita ? Onko teillä lisää ehdokkaita listalle ? 

Sitten on tietysti samaan aikakauteen sijoittuvia Cozy Mystery-dekkareita sekä hieman aikaisempia vuosia kuvaavia teoksia mm. suomalaisista taiteilijoista - ja tuohon teemaanhan liittyi myös tuo viikon Ateneum-vierailu ja Edelfelt-näyttely. Kaikki liittyy lopulta kaikkeen.  

Ja vielä

Toukokuun luetuista Rachel Cuskin Mykkäkoulu osoittautui kokoelmaksi taitavia esseitä, jotka eivät kuitenkaan suoraan koskettaneet. Niitä luki vähän kliinisellä tavalla. 

Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa aloitti minulla kauden, jota en ihan odottanut. Kyllähän viihdekirjat kuuluvat erityisesti kesään, mutta en ole vielä edes lomalla ja eilen luin loppuun jo kolmannen genreen kuuluvan kirjan tältä kesältä. 

(Luku)päiväkirja: Haasteita kaikki

Koulujen kesäloman alku on minulle aina jotenkin vähän haasteellista. Se tuntuu jotenkin enemmän lopulta kuin alulta ja tänä vuonna erityisesti, kun ei lomalle lompsinut kuin Toto. Kaipa sitä pitää tottua lasten kasvamiseen ja yleensä seuraan heidän kehittymistään ja itsenäistymistään iloisen ylpeänä, mutta tänään en ole juhlamielellä. 

Ehkä syynä on keli. Kymmenen astetta ja mustanpuhuvat pilvet taivaalla eivät ainakaan lisää kesän tuntua. 

Minun piti kyllä ennemminkin summeerata tähän kevään hauskimman kirjahaasteen tulokseni. Kyseessä on Insta haaste Shakespearen sisar tililtä ja siinä luettiin Virginia Woolfia. 

Tarkoituksena oli lukea Woolfin tuotannosta helmikuussa novelleja, maaliskuussa päiväkirjoja, huhtikuussa jokin romaani ja toukokuussa viimeisimpinä ilmestyneitä teoksia. Noh, minä tietysti tapani  mukaan aloitin vahvasti ja jumituin sitten. Tällä kertaa tosin jumituin haasteeseen sisältyviin teoksiin eli luinkin päiväkirjoista kolme osaa ja siihen meni vähän enemmän kuin yksi kuukausi. Lisäksi jäi viimeisen kuukauden lukupanos kokonaan - Proust tuli väliin, väitän minä. 

Kaikkiaan siis luin Virginia Woolfia seuraavasti (ja blogista + Instasta löytyy lisää #kevätVirginiankanssa: 

1. Nainen peilissä (novellikokoelma) 
2. Päiväkirja I-III
3. Orlando

Ei huono tulos minusta ollenkaan, vaikka lopussa vähän hiipuikin. Eikä mikään estä lukemasta lisää. Ainakin nuo päiväkirjat haluaisin kesän aikana loppuun. 

Jos siis muilta haasteilta ehdin. Proust taitaa viedä kesästä ainakin osan. Levoton lukija (Kirsi Piha) julkaisi toukokuussa Hannu Mäkelän kirjan  Proust on Proust. Olen sen suhteen vähän jumissa, kun jotenkin haluaisin lukea Mäkelän ajatuksia kirjan osioista vasta, kun olen itse lukenut kyseisen osan. Eli vähän olisi vielä työsarkaa jäljellä. Muutamaan ensimmäiseen osaan on kulunut vuosia, joten vähän epäilen, että loppu tulisi luettua yhdessä kesässä.  

Haasteellista siis, enkä vielä ole edes päässyt kirjaston kirjoihin. Nyt on käymässä juuri niin kuin pelkäsin eli varauksia tippuu tappavan tasaiseen tahtiin, enkä ehdi lukemaan niitä tarpeeksi nopeasti. Tänä viikonloppuna sentään sain loppuun Johanna Annolan Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla. Kirja kuvaa Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun kautta. Säätyjen muuttuessa, myös siirtyminen luokasta toiseen tuli mahdolliseksi ja kuvatuissa suvuissa mentiinkin toisessa niinsanotusti ylöspäin ja toisessa alaspäin. 

Kirja on varsin mielenkiintoinen, mutta myös täynnä yksityiskohtia ja nimiä. Välillä en ihan hahmottanut missä taas mentiin, mutta onneksi lopussa olevat sukupuut taas vähän helpottivat. 

Säädyttömät on myös ajankohtainen kirja. Luokkayhteiskunnasta (tai luokkien puuttumisesta) on käyty viimeaikoin paljon julkista keskustelua. 

Tänään olen keskittynyt Anu Kaajan kirjaan Rusetti (joka sekin on kirjastosta). Olen lumoutunut. Väliin absurdeista kahvilavälineiden haastattelusta siirrytään taideteosten analyysin ja taiteilijoiden kuvausten kautta kirjailijan omaan suhdehistoriaan. Kaikki kirjoitettuna sujuvasti ja niin, että jostain kumman syystä kummimmatkin palaset sopivat paikoilleen. Tykkään kovasti. 

Haasteita haasteiden perään, mutta en minä silti valita. Kirjoihin liittyvät haasteet taitavat elämässä olla niitä mukavimpia ja kuitenkin myös helpoiten taklattavia.