(Luku)päiväkirja: Elokuun luetut

 

Tuleekohan tästä yhtä lyhyt postaus kuin mitä on elokuun luettujen lista ? 

Miksiköhän muuten koko ajan sormet meinaavat kirjoittaa "kesäkuun" lista. Mieli on tainnut jäädä kesän alkuvaiheisiin. Liekö sitten syynä se, että helteitä on odoteltu syyskuuhun saakka, eikä niitä ole vieläkään näkynyt. Luovutaanko toivosta ? Varataanko matka jonnekin? 

No pihalla kukkivat syyshortensiat ja ruusut, auringonkukatkin melkein... Tomaattiraakileita on kymmeniä, mutta niiden suhteen olen jo vähän menettänyt toivoni. Ehkä pitää koittaa pussikypsytystä. Uimassakin olen käynyt. Viimeksi tänään aamulla ja ilma oli kesäinen, mutta syksyn valolla. Ihanaa. Ei tässä mitään kesähelteitä enää kaivata. 

Elokuussa riitti monenlaista puuhaa - sain jopa järjestettyä ompeluseuran! Siksikin kai lukeminen jäi vähän vähemmälle. Listalta löytyy vain kuusi loppuun luettua kirjaa. Taputuksen annan olkapäälleni siitä, että peräti kolmesta on kirjoitettu myös blogiin. Kiitettävää aktiivisuutta. 

Loput kolme ovatkin sitten dekkareita. Kaksi cozy mysteryä ja yksi vähän kovempi Kovasten perheestä. Sarjan toinen osa Verilinja ratkaisee jotain mutta jää lopussa sellaiseen koukkuun, että kolmaskin pitänee lukea. 

Murder on the Italian Riviera kertoo taas uuden seikkailun eläkkeellä olevan englantilaiskomisarion ja hänen uskollisen labradorinnoutajansa matkustaessa postikorttimaisen upeasta italialaisesta kaupungista toiseen. Välillä mietin, saako kirjailija jotain sponssituloa Italian matkailunedistämiselimiltä ? Syytä olisi. Sen verran houkuttelevasti kaupunkeja kuvataan. Minua kuvaukset eivät häiritse, mutta kaavamaiset juonet saavat lukemaan sarjasta vain pari osaa kerrallaan. Sitten pidetään taukoa. Sinänsä ihan viihdyttävää iltalukemista, joka ei aiheuttane kenellekään sen pahempia painajaisia. 

Kaivatut on jatkoa Anneli Kannon Näkijä-sarjalle. Ihan viihdyttävä, mutta teemoiltaan ehkä pikkuisen alleviivaava. Ei siinä mitään. Pakolaisten kohtelu ja moderni orjuus ovat karmeita asioita. Ei ole helppoa integroitua uuteen maahaan, kun kielikin on sellaista kummallista ja ihmisistä vaikea tietää, kuka on ystävä ja kuka ei. 

Syyskuussa lukutahti näyttää hieman piristyneen. Katsotaan sitten muutaman viikon päästä, miten kävi. 

Matti Laine	Verilinja	paperi
Päivi Haanpää, Terhi Rannela	Miksi en kirjoittaisi ?	paperi
T.A.Williams	Murder on the Italian Riviera	ekirja
Anneli Kanto	Kaivatut	paperi
Kira Poutanen	Pariisikoodi : paperisotaa ja poskisuudelmia ranskalaisittain	paperi
Milan Kundera	Romaanin taide	paperi

(Luku)päiväkirja : Heinäkuun luetut

 

Heinäkuu oli hyvä lukukuu erityisesti tietokirjojen osalta. Joukkoon mahtuu peräti 5 erinomaisen mielenkiintoista tietoteosta. Kolmesta jo vähän pikaiseen summeerasinkin täällä. Niiden lisäksi Anneli Kanto jatkoi lukulistallani, tällä kertaa kirjoitusoppaallaan, jota sitäkin oli mielenkiintoista lukea. Varsinkin tuon Elämänlangalla päiväkirjateoksen jälkeen. 

Proustkin kummittelee luetuissa edelleen. Tällä kertaa ilmeisesti kovinkin tunnetun filosofin "elämänohjeina" Proustin liittyvien teemojen mukaan. Olihan How Proust can change your life ihan mielenkiintoinen luettava, varsinkin kun olen lukenut Kadonnutta aikaa etsimässä, joten teemoituksesta saa kiinni, mutta... Tähän tosiaan tulee tuo "mutta". En nimittäin koe, että kirjasta olisi jäänyt minulle varsinaisesti mieleen tai käteen oikeastaan mitään. Se oli sellaista yleistä hötöä ja plötinää. 

Kaikkiaan heinäkuu osoittautui runsaaksi lukukuukaudeksi. Loppuun luettuja on kaikkiaan 11. Dekkareitakin jonkun verran, pääasiassa cozy mysteryä, mutta on joukossa yksi vähän erikoisempi (ja rajumpi) tapaus. Rouva Shim, palkkamurhaaja oli verinen juttu. Kate Atkinsonin Kuolema kulkee kartanohotellissa puolessaan oli kirjailijansa tyylinen eli kiemurainen ja monimutkainen ja tasojakin riitti. Tykkäsin. 

T.A.Williamsin kirjasarja englantilaisesta eläköityneestä rikoskomisariosta selvittämässä rikoksia Italian eri upeissa kohteissa mustan labradorinsa kanssa toimii leppoisuudessaan sekä Italian matkailumainoksena eli ihan mukavan rentouttavana viihteenä. 

Lintuneidit kertoi emigranttiperheen tyttäristä eri aikatasoilla. Aihe on mielenkiintoinen, mutta jotenkin kirja  jäi ohueksi. En saanut oikein juonesta kiinni, mutta toki todellisen perheen vaiheisiin perustuva tarina koskettaa. 

Sellainen lukukuu heinäkuussa. Elokuu on jo hyvässä vauhdissa, mutta lukeminen vähän vähemmän. Jotenkin on ollut nyt muutakin puuhaa ja katsoimme mm. Yle Areenasta Ei mikään murhamysteeri (This is not a Murder Mystery) - sarjan, josta pidän kovasti. Tämä oli jo toinen katsomiskertani, enkä ihan heti muista elokuvaa tai muuta ohjelmaa, jota olisin jaksanut kerrata. 

Kuukauden luetut : Kesäkuu 12

Olipas aktiivinen lukukuukausi ja blogannutkin olen useammasta. Toki asiaan vaikuttaa jo juhannuksesta alkanut kesäloma, mutta kuitenkin tuntuu hyvältä. Olen saanut jotain aikaiseksi. Siis muutakin kuin kerännyt kesän ensimmäiset metsämansikat, joita mökin pihapiiri oli pullollaan. 

Kaksitoista kirjaa on aika paljon, vaikka ottaa huomioon joukossa olevat useammat "kevyemmät" luettavat. Dekkareita ja viihdefantasiaa on joukossa peräti 8/12. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut viihdettä tai leppoisaa, sillä palasin pitkästä aikaa vähän pelottavampienkin dekkarien pariin. Vuorossa oli vaihteeksi uusi islantilainen tuttavuus. Toki kaverina sitten vähän vegaanivampyyreitä ja muuta cozy mysteryä. 

Huomasin myös, että muisti ei aina pelaa niin kuin pitäisi. Tiedän lukeneeni Vintagea ja veritekoja joskus aikaisemmin, mutta kun en kerran muistanut siitä yhtään mitään, niin luin uudelleen. Seuraava osa sarjasta on jo varauksessa, joten ajattelin, että kai minun nyt pitäisi vähän edes hahmoihin perehtyä ensimmäisessä osassa. Ihan hauska cozy mystery, joten en ihan ymmärrä, miten en muistanut mitään. Ehkä lukuaikana olen ollut (vaihteeksi) väsynyt. 

Muutenkin luin kesäkuussa oikeastaan vain mielenkiintoisia kirjoja. Ainoa loppuun kuunneltu äänikirja oli Jane Austen at Home eli Austenin syntymän 250v juhlaelämmäkerta. Lucy Worsley on tunnettu elämäkerturi eikä Jane Austenin elämäkertakaan pettänyt. Näkökulmana on kirjan nimen mukaisesti Jane Austen ja hänen useat kotinsa. En tiennytkään, miten monta kertaa kirjailija joutui taloudellisista syistä muuttamaan elämänsä aikana. Asumisjärjestelyjen taustalla oli myös usein perhekuvioita ja kaikkein mielenkiintoisinta olikin kuunnella Austenin perheen ja suvun jäsenistä ja heidän edesottamuksistaan. Kaikkiaan kirja oli hyvin kirjoitettu ja valaisi hyvin Austenin kirjojen taustoja kirjoittajansa elämänvaiheiden kautta. 

Minna Maijala on puolestaan tunnettu suomalainen elämäkerturi ja hänen viimeisensä Helvi Hämäläinen - kauneuden rakastaja oli itseoikeutetusti lukulistallani. Sekä siitä että Anneli Kannon päiväkirjateoksesta Elämänlangalla sain myös aikaiseksi kirjoittaa ajatuksiani blogiin. 

Viimeisin, mutta ei suinkaan vähiten kiinnostava oli Juha Tantun Ranskalaisia pastilleja. Se on kokoelma pakinoita,kommentteja, pastisseja Ranskasta ja ranskalaisista pohjautuen ilmeisesti kirjoittajan omiin matkoihin ja tuttavuuksiin. Kaikki Ranskaan liittyvä on tietysti omalla tavallaan mielenkiintoista, mutta tämä kirja on ilmestynyt 80-luvun alussa. Maailma (ja Ranska) oli aika toisenlainen ja monet kommenteista herättivät hupaisia muistoja omilta ajankohtaan liittyviltä matkoiltani, mutta samalla myös hieman haikeutta kadonneesta maailmasta. Toiset taas... no, toisinaan on ihan hyvä, että maailma menee eteenpäin ja jopa ranskalaiset (miehet) kehittyvät - tai ainakin muutosta voisi olettaa tapahtuneen. En itse ole tehnyt laajempaa tutkimusta aiheesta.  

(Luku)päiväkirja: Elämänlangalla

Anneli Kanto on minulle aiemmin tuttu Rottien pyhimys-kirjasta ja Näkijä-dekkarisarjasta. Toki hänellä on muitankin kirjoja, mutta nuo olen tullut lukeneeksi. Kirjailijan päiväkirjamerkintöjä kuulosti mielenkiintoiselta, mutta en tiedä, miksi jotenkin odotin sota-ajan juttuja, vaikka toki tiedän, ettei kirjailija ole tarpeeksi vanhan sen ajan historiaan. Väsyneenä ei vissiin jaksanut miettiä pidemmälle ja kirjan nimikin johti hakoteille. 

Anneli Kanto : Elämänlangalla- kolmen sodan päiväkirja 

Kirjastosta 

Kirjassa siis on vuosi kirjailijan elämästä lyhyinä merkintöinä. Tiivistahtinen ja täysi vuosi tuo on ollutkin. Joukkoon mahtuu niin oopperaa kuin teatteria ja vähän musikaaliakin. On Maria Jotunin elämää, isovihan kauheuksia musiikin keinoin ja sitten tietysti tavallisen elämän ja ihmissuhteiden käänteitä. Kanto kuvaa myös luovan työn vaiheita ilosta luopumisen tyhjyyteen. Ilahduin viittauksista Rottien pyhimykseen, kun sen lukeneena tietysti sain kiinni pohdinnoista. Kirjan innoittamana kävin muuten kerran Hattulan kirkossa pyörähtämässäkin. Poika oli vieressä armeijassa ja minä yhdistin vierailun kyydin tarjoamiseen. 

Kanto on kirjoittaessaan 72-vuotias eli 17 vuotta vanhempi kuin minä nyt. Hänen kykynsä ajatella ja työskennellä antaa toivoa. Minäkin haluaisin kaikkea tuollaista. Toki minun taustallani (ja taidoillani?) ei kirjoiteta teatteria, mutta tuo into ja omistautuminen on kadehdittavaa. Samalla on mielenkiintoista, miten olemme eri sukupolvien edustajia. Hän suurta ikäluokkaa vähän sen häntäpäästä, minä sota-ajan lasten lapsi. Ajattelutavassa on eroa, mutta tunnistan jotain vanhemmistani, sitten jotain muuta itsestäni. 

Kirjat myös tuovat aina uusia ajatuksia, tai auttavat jäsentämään vanhoja. Kissan kuolema ja ihmissuhteet heijastuivat omalla tavallaan omasta elämästäni. Ei tietenkään ihan samoina, mutta näkökulmia tarkentaen. Yksityiskohdat pohdinnoista jääkööt tällä kertaa aamusivujeni kätköihin, mutta useamman päivän pohdiskelin. 

Kun lukee päiväkirjamaisia merkintöjä, tuntuu kuin tutustuisi ja pääsisi toisen elämään sisälle. Tavallaan niin tietysti onkin. Sitten, juuri kun tottuu ja asettuu, kirja loppuu. Ehkä siksi Woolfin päiväkirjoja oli niin ihana lukea. Ne vain jatkuivat ja jatkuivat. Pitäisi aloittaa ne uudelleen. Edelleen koukuttaisi ostaa koko sarja. Painos on loppu. Taas huomaan jättäväni jotain sanomatta. Muistan jossain nähneeni kirjoja vielä tarjolla. En kerro, missä. Jos vaikka oikeasti menen vielä ne sieltä ostamaan. Ihan kuin marjapaikkaa piilottelisi - tai sienikätköä.

Kaikkiaan Elämänlangalla oli mielenkiintoinen hyppy kirjoittajan työn pariin, vanhenevan naisen ajatuksiin iästä ja tapahtumista, yhden elämän käänteisiin vuoden aikana. 

Seuraavaksi siirryn lukemaan Ranskalaisia pastilleja. Juha Tantun suomalaisia näkemyksiä Ranskasta ajalta, jolloin itsekin aloittelin tutustumista kieleen ja vietin ensimmäisen kerran aikaa maassa. 

(Luku)päiväkirja : Epäsäännöllisen säännöllistä, mutta kesä tulee kumminkin ja laiturilukemisto!

Nimittäin tämä minun bloggaamiseni. Luen kyllä ja myönnän nauttivani lukemastani suunnattoman paljon. Huvittavasti tuntuu kuin olisin "vapautunut", kun poistin Storytelin. Saa nähdä, onko olo samanlainen kun alati kasvava kirjastovarausten listani alkaa purkautua. 

Sen verran pitkiä ovat varausjonot, että kesäksi ei paniikki vielä ehtine iskeä. Laiturille en taida kauheasti tänä kesänä ehtiä. Biarritzin kiintopiste muutti helmikuussa Suomeen ja kesäsuunnitelmat yleensä ovat vielä melkoisen avoinna, mutta kai sitä kesän lukulistaa pitäisi miettiä ? Perinteinen laiturilukemistokatsaus siis... 

Mitä kuuluu laiturilukemistoon ? Äkkiseltään mieleen nousevat viihde, dekkarit ja elämäkerrat. Muitakin toki sen mukaan, mitä eteen osuu, mutta noita kai nyt eniten. 

Jos kurkkaan kirjaston lainaus- ja varauslistojani, ovat kyseiset genret hyvin edustettuina. Tosin tässä kävi nyt niin, ettei edes kesäkuu ehtinyt alkaa, kun olin jo lukenut kolme kaikkein ilmeisintä viihdekategorian kandidaattia. Maija Kajannon trilogia Titasta työstressin, remontin ja parisuhteen keskellä kipuilemassa meni tahdilla kirja per ilta. Huomasin nyökkäileväni parissakin kohtaa työelämäkuvauksissa, vaikka ihan noin karikatyyristä ei meno ole minun kohdallani koskaan ollut. Vauva-aika ja taaperoaikakin toivat mieleen muistoja. Jotkut niistä aiheuttivat edelleen kauhunväristyksiä. 

• Maija Kajanto : Mittoja ja tilaustöitä 
• Maija Kajanto : Itsepä tilasit
• Maija Kajanto : Kuin tilauksesta 
• Maija Kajanto : Pyykkipäivä
• Maija Kajanto : Tilinpäätös
• Vera Vala : Persikankukkien aikaan

Trilogian varasin, koska Kajannon uusimman Puistokadun pesula-sarjan Tilinpäätös-osalle olen varauslistalla nro 473. Ei taida ehtiä tälle kesälle. 

Olen nyt kovasti ollut tykästynyt Maija Kajannon kirjoihin viihteen saralla. Niissä on jotain elämänmakuista, vähän rosoista eikä liikaa vaaleanpunaista huttua. Huomaan tarvitsevani pieniä säröjä. Aloitin lukemaan Soraya M. Lanen Italialainen tytär - romaania, mutta se jäi nopeasti kesken. Vaikken lukenut kovin pitkälle, tuli tunne liiasta sokerista. Vielä muutama vuosi sitten olisin pitänyt tuosta kovasti, mutta tänä kesänä tarvitsen toisenlaista. Se ei tietenkään estä, etteivätkö muut voisi pitää. 

Vera Vala sopii nimenä kesän dekkarilistalle, mutta tällä kertaa olen pistänyt hänen uusimpansa varaukseen viihde ja romantiikkaosastolle. Katsotaan ehtiikö. 

Dekkareista minulla on nyt lukulistalla ja kirjaston varauksessakin islantilaista. Noita en ole lukenut, mutta pitäisi olla jännää ja ovat kiiteltyjä. Kotimaisista aion jatkaa Matti Laineen Kovaset-sarjaa. Se on vähän sellaista vakoojameininkiä, jota en ole lukenut vuosikausiin. 

Lisäksi huomaan, että olen Goodreadsin mukaan lukenut dekkarin Vintagea ja veritekoja. Huomasin sen siitä, kun Teetä ja teräaseita kirja tuli jossain vastaan ja se kuulosti hupaisalta. Sitten huomasin sen olevan toinen osa... Todennäköisesti muistan lukeneeni heti parin ensimmäisen sivun jälkeen, mutta nyt lyö aivoissa tyhjää. Uskon Goodreadsia, mutta olen tainnut lukea tuon jossain ylenmääräisessä väsymystilassa. Koitetaan korjata asia kesän aikan. 

• Yrsa Sigurdardottir : Näen sinut
• Yrsa Sigurdardottir: Muistan sinut
• Yrsa Sigurdardottir : Löydän sinut 
• Matti Laine : Isänsä tytär
• Matti Laine : Verilinja
• Hanni Maula : Vintagea ja veritekoja
• Hanni Maula : Teetä ja teräaseita
• Jiyoung Kang: Rouva Shim, palkkamurhaaja 

Mielenkiinnolla odotan tuota listan viimeisintä. Ajatus 50-vuotiaasta naisesta, joka rupeaa palkkamurhaajaksi ja on siinä hyvä, kuulostaa tavallaan voimaannuttavalta. Odotan huumoria ja lievää vahingoniloa maailman kohdatessa jotain ennakko-odotuksista poikkeavaa. Katsotaan vastaako kirja sitten odotuksia. Olen jonossa sijalla72, joten saattaa ehtiä kesän laiturilukemistoon. 

Elämäkertoja listallani on kolme. Niistä kaksi ehtinee kesään, kolmannesta en ole ihan varma. Patti Smithin MTrain oli kirja, josta täysin tapojeni vastaisesti otin paperille lainauksen. Se on edelleen yöpöytäni savikulhossa. Enkelten leipää on kirjastosta varauksessa, mutta ehkä se pitäisi lukea alkukielellä. En tiedä. 

• Patti Smith : Enkelten leipää 
• Anneli Kanto : Elämänlangalla - kolmen sodan päiväkirja
• Minna Maijala : Helvi Hämäläinen - kauneudenrakastaja

Olisiko tuossa jo lukemista laiturinnokkaan ? Ei että minulla olisi tiedossa mitään laituria, mutta lomaa odottelen. Vielä kaksi ja puoli viikkoa. 

Väsymys painaa. Tänä aamuna etsin autonavaintani melkein kymmenen minuuttia toimiston parkkihallissa. Tiesin avaimen olevan mukana. Olinhan juuri ajanut autolla paikalle, eikä se liiku ilman avainta. Tyhjensin käsilaukkuni ja läppärilaukkuni pariinkin otteeseen. Kävin läpi kojelaudan lokerot. Sitten muistin minulla olleen takki yllä autolle tullessani. Siellä se oli takaluukussa ja taskussa siististi MOLEMMAT autonavaimet. En ollut edes huomannut kulkevani vara-avaimella. Tiedä, miten kauan avain oli taskussa oleillut ja odottanut löytymistään.  

Lomalle on tarvetta. 

Mitä muuta suosittelette listalle ? 

Jos vaikka satun lukemaan jo ennen lomaa, tai kirjaston varauslista ei etene... 

Miten kirjani ovat syntyneet ja otteet aamusivuista

Ville Hänninen : Miten kirjani ovat syntyneet 

Oma ostos kirjakaupasta 

Miten kirjani ovat syntyneet listaa joukon tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja kunkin kappaleen aikana kirjailija pääsee ääneen kertomaan omasta lähestymistavastaan kirjoittamisen suhteen. On mielenkiintoista, miten eri tavoin voi tulla kirjailijaksi. 

Lukiessa omat ajatukset vaihtelivat. Nuorena ajattelin joskus ehkä tulevani kirjailijaksi, mutta sitten ajat ja toimet veivät muualle. Tämä kirja toi nuo haaveet taas mieleeni. Kurkkasin tässä aamusivujani ja jotain tällaista olen siellä pohdiskellut. Jostain syystä ensin mietin Miki Liukkosen kirjoitustyyliä... 

"...Amerikkalainen postmodernismi. Se on "oikea" termi sille Miki Liukkosen kirjoitustyylille, jota koen hieman vierastavani. En minä ihan hakoteillä ollut, mutta tässä huomaa eron liikemaailmassa elantonsa tienanneen ja kiinnostaviin asioihin keskittyneen välillä. Termin kuuli Ylen kulttuuriykkösen Liukkonen jaksossa, jossahänen kustannustoimittajansa (Samuli Knuuti) siitä mainitsi. 

Kaduntko sitten valintaani ? Onhan tämä(kin) ollut mielenkiintoista ja ennen kaikkea todennäköisesti taloudellisesti kannattavampaa. Kuitenkin valentelisin, jos en myöntäisi pientä haikeutta. 

Mieleni lepää ja sydän lämpenee, kun puhutaan kirjallisuudesta. Olisiko mielenkiinto sitten kantanut vuosikymmenten ja mahdollisen kituuttamisen yli - en voi tietää. Eikä nytkään ole tietysti liian miehäistä. Anneli Kanto rupesi kirjoittamaan (tai tarkemmin ottaen hänen ensimmäinen kirjansa julkaistiin) hänen ollessaan yli 55v. Vielä siis ehtii, mutta nyt pitäisi aloittaa..." 

Ja sitten muutamaa päivää myöhemmin, kun olen päässyt luvuissa eteenpäin, on ääni kellossa vähän toisenlainen. Olin kuunnellut ohjelmaa historiasta, tällä kertaa Babylonista ja mm. heidän jumaluuksiensa ja myyttiensä samankaltaisuudesta raamatun tarinoiden kanssa, ja se toi mieleeni jostain syystä  myös Miten kirjani ovat syntyneet?

"...Olen selvästi kuluttanut vuoteni vähemmän mielenkiintoisten (vähemmän tärkeiden) kysymysten parissa. Luin Miten kirjani ovat syntyneet teoksesta taas lukuja eteenpäin. Jos Anneli Kannon tarina antaa toivoa, jäi Leena Lindstedtin vuosia kestäneestä tekstitutkimuksesta ja -kokeiluista vähän luovuttanut olo. Ohi on osaltani. 

Kai sitä pitää vain muistaa, että kukin tavallaan ja polullaan. Ihan kuin minä nyt muka olisin jotain kirjoittamassa, hah! " 

Ei, ei minusta varmastikaan ole kirjailijaa tulossa (sitä varten pitäisi kirjoittaa), mutta Miten kirjani ovat syntyneet herätti paljon ajatuksia ja toki myös ihan omaan itseeni liittymättömiä, vaikka nyt huvitukseksenne (tai myötähäpeäksi) nuo kappaleet tuolta vihostani teille kopioinkin. 

Oli valtavan inspiroivaa lukea, miten eri tavoin taitavat kirjailijat lähestyvät työtään. Tapoja luoda ja kirjoittaa taisi olla vähintään yhtä monta kuin kirjailijoitakin. Hauskasti myös työtavan tyyli myös välillä heijastunee kirjojen tyyliin tai vaikka pituuteen. 

Miten kirjani ovat syntyneet on mielenkiintoista luettavaa kaikille kirjailijoiden työstä kiinnostuneille ja samalla se herätti myös lisäkiinnostusta lukea listattujen kirjailijoiden teoksia uudelleen ja lisää. Ehkä niistä voi löytää jotain uutta, nyt kun on tutustunut niiden luomistapaan. 

Luvut löytyvät seuraavista kirjailijoista : 

• Hassan Blasim
• Pauliina Haasjoki
• Anneli Kanto
• Katja Kettu
• Hanna-Riikka Kuisma
• Sirpa Kähkönen
• Laura Lindstedt
• Miki Liukkonen
• Antti Nylén
• Aki Ollikainen
• Maria Peura
• Mikko Rimminen
• Harry Salmenniemi
• Saila Susiluoto
• Petri Tamminen
• Johanna Venho
• Jukka Viikilä 
• Jaakko Yli-Juonikas

(Luku)päiväkirja eli pari lukemisen arvoista dekkaria muidenkin lukulistoille

 Jokaisella meistä taitaa olla muutama kirjailija tai kirjasarja, joihin automaattisesti tartumme niiden osuessa kohdalle. Tässä pari dekkaria, jotka kummatkin nappasin nopsaan lukulistalle, vähäsen eri syistä tosin. 

Sari Rainio, Juha Rautaheimo : Vaeltavat vainajat (Mortuí non silent #2)

ekirja Storytelista 

Jo Mortuí non silent -sarjan ensimmäinen osa Vainajat eivät vaikene oli vakuuttava. Kulmikas oikeuslääkäri Viola Kaario saa leikkauspöydälleen murhan uhrin, jonka tapaus osoittautuu oletettua mutkikkaammaksi ja johdattaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan todellisen Auervaaran jäljille. 

Oli itsestäänselvää, että halusin lukea myös jatkoa ja odotin seuraavan osan ilmestymistä miltei malttamattomana. Tiesin jo etukäteen varmasti pitäväni siitä. 

Toisessa osassa löytyy syrjäisestä asuntovaunusta puukotetun miehen ruumis. Se ei sinänsä olisi niin kauhean kummallista, mutta kun mies oli jo kertaalleen kuollut. Kuten ensimmäisessä osassa, tarina vie ajassa taaksepäin ja kummat yhteydet tuovat esille Helsingin suurimman kerrostalon ja Karilan oman lapsuuden. 

Pidin molemmista kirjoista hurjasti. Niitä voi kuvata kai yhdellä sanalla : laadukas. Juoni on tarpeeksi kiemurainen, Helsinki elävä miljöö ja aikakausi samaan aikaan yllättävän vieras ja tuttu. Ei 2009 nyt niin kovin  kaukana ole, ja silti... 

Kaikkein parasta kirjoissa ovat kuitenkin henkilöhahmot. Heidät on rakennettu todella huolellisesti ja siksikin tarina tuntuu niin täyteläiseltä. Rikosylikonstaapelin ja oikeuslääkärin erikoinen ystävyys sävyttää tapahtumia ja heijastaa tunnelmia. Niin heillä kuin muillakin hahmoilla on historiansa ja tapansa, tunteensa ja toiveensa, omat kummallisuutensa eli he ovat elämänmakuisia ja aidon tuntuisia. Henkilökohtaiset juonilinkitykset tutkittuihin tapauksiin ovat herkulliset ja rikastavat juonta. Sattumia on, mutta jotenkin kummasti ne uskoo. 

Mortuí non silent -sarja on ainakin tähän saakka ollut suorastaan nautinnollista luettavaa. Yleensä haukkaan dekkarit nopsaan, vähän niin kuin välipaloina, mutta näitä tekee mieli makustella. 

Anneli Kanto: Haihtuneet

ekirja Storytelista

Anneli Kannon uusimpaan tartuin aika puhtaasti uteliaisuudesta. Edellinen häneltä lukemani kirja Rottien pyhimys oli taitavasti rakennettu ja puhdasverinen historiallinen romaani, mutta nyt oli tarjolla psykologiseksi dekkariksi mainitun trilogian ensimmäinen osa. Pakkohan se oli lukea, ihan jo genre-erilaisuuden vuoksi. 

Näkijä-sarjan päähenkilönä tosiaan on kylään linja-autosta laskeutuva punatukkainen meedio. Maalitehdas on suljettu ja paikkakuntaa hallitsee veriryhmien mukaan seurakuntalaisia luokitteleva uskonlahko, jonka johtohahmo haluaa ajaa uuden tulokkaan pois mahdollisimman nopeasti.  Lievätkö syynä sitten 5 vuotta sitten mystisesti kadonneet kyläläiset, joiden kohtaloa meedio ryhtyy kunnanjohtajan ja maalitehtaan omistajan lesken kanssa selvittämään. 

Selvitettävää siten löytyykin enemmän kuin tarpeeksi, eivätkä hengetkään osoittaudu aina yhteistyökykyisiksi. Vähitellen kuona nousee esiin ja vanhat rikokset päätyvät päivänvaloon. 

Haihtuneet oli melkein riemastuttavaa luettavaa. Henkilöhahmot olivat lievästi karikatyyrisiä ja vaikka vähän ounastelinkin tiettyjä kohtia tarinasta, oli siinä tarpeeksi kiemuroita, jotta mielenkiinto säilyi loppuun saakka. Viihdyin mainiosti. Jotenkin kummasti tapahtumien kylä on ajaton esimerkki suomalaisen maaseudun lievästä nurkkakuntaisuudesta, ihmisten halusta uskoa parempaan ja siitä, miten vallan- ja kullanhimo korruptoi. 

Jotenkin tämä onnistuu samaan aikaan olemaan cozy mysteryn tyyppiesimerkki, ja kuvaus siitä, miten vanhojen pahojen ilmitulo puhdistaa ilmaa ja vapauttaa. 

Että tämmöiset dekkarit tällä kertaa. Kannatta pistää lukulistalle, sillä molemmat ovat jotenkin pikkuisen erilaisia, kuin suurin osa viime aikoina vastaan tulleista. 

Pitänee muuten palata yhden toisenkin aikoinaan uskollisesti lukemani sarjan pariin. Virpi Hämeen-Anttila nimittäin sai Vuoden johtolanka-palkinnon Björk-sarjan yhdeksännestä osasta Vapauden vahdit. Taidan olla useamman osan perässä, kun väsähdin Björkin naisjahkailuihin... Olisikohan hän jo päättänyt ?