Copycatin kuulumisia - jälkkäriherkkuja

Copycat onkin ollut kovasti hiljaa viime aikoina. Ihania reseptejä ovat blogit pullollaan, mutta jostain syystä niitä on vain kirjattu, ei kokattu. Tämän reseptin bongasin jo kauan sitten Glorian ruoka ja viini-lehdestä ja viime aikoina sitä on tehty useammassakin blogissa.

Huolimatta monista esimerkeistä, Lemon possetin kanssa meinasi ensin käydä huonosti. Helppoa, yksinkertaista ja varmasti herkullista. Hetkinen, helppoa ? Minä onnistuin epäonnistumaan ensimmäisen erän. Sen siitä saa, kun ottaa muiden testaaman reseptin eikä sitten kuitenkaan seuraa sitä kunnolla. Hyvä muistutus siitä, että kannattaa ensin seurata alkuperäistä reseptiä ja ruveta kokeilemaan vasta sitten, kun sen osaa. Kermaa pitäisi kunnolla kiehauttaa eikä reseptissä lukenut vaniljauutetta. Silti piti hosua ja vielä törkätä ylimääräinen ainesosa sekaan. Lopputuloksena ei lemon posset hyytynyt kunnolla. Herkullista se oli, mutta ei ihan sellaista kuin piti.

No, Copycatkin oppii. Toisesta erästä tuli täydellinen. Tämä onkin ihan omiaan vappupöydän herkuksi. (Siis ennen niitä donitseja)

Donitseista puheenollen - prakaako Blogger vai ettekö tosiaan ole ollenkaan vastailleet sivupalkin kyselyyn ?

Hauskaa vappua kaikille !

Lemon posset
(kolmelle)
2 dl kuohukermaa
vajaa 1 dl sokeria
1 sitruunan mehu

Lisäksi
Mansikoita

Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Anna kuumeta ja keitä noin 3 min koko ajan sekoittaen. Saa porista. Nosta kattila liedeltä ja sekoita sitruunan mehu joukkoon. Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria tai sitruunamehua.

Kaada seos 3 pieneen kippoon. Peitä tuorekelmulla. Nosta jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään muutaman tunnin ajan.

Giordano Bruno ratkaisee taas - S.J.Parris : Prophecy

S.J.Parris : Prophecy
Oma ostos, e-kirja Kobosta

Kuten tuossa juuri totesinkin, niin olen lukenut viime aikoina usein kirjoja kolmena osana. Giordano Brunon seikkailut eivät ole poikkeus. Prophecy on trilogian toinen osa.  Shardlaken seikkailut olivat aikoinaan niin mielenkiintoisia ja vetäviä, että ostin samantien vähän samanlaista viihdettä lupaavan Bruno -sarjan kokonaisuudessaan. Se ei kuitenkaan yllä ihan samalle tasolle.

Olen tässä oikein miettinyt, että miksi ihmeessä. Molemmissa on jännittäviä tapahtumia, nopeita juonenkäänteitä, eikä aikakauden kuvauksestakaan minun asiantuntemuksellani löydy moitittavaa. Haasteena saattaa tietysti olla se, että Shardlake eläessä Henrik VIII:n aikana, jolloin uskonpuhdistus on vasta käynnissä ja huomio kiinnittyy enemmänkin kuninkaan henkilökohtaisen elämän kiemuroihin, on Brunolla ympärillään koko Elisabethin ajan kiivain uskonriitojen, vakoojien, sodanuhan ja juonittelujen verkko. Ehkä tämä tuo tarinaan tiettyä kyynisyyttä, joka etäännyttää myös lukijan. Kehenkään ei voi luottaa.

Uskoisin kuitenkin minun kohdallani olevan kyse enemmänkin päähenkilöiden erilaisuudesta. Siinä missä Matthew Shardlake on varovainen lakimies, sympaattisesti vähän hellämielinen ja joutuu haastaviin tehtäviin usein vastoin tahtoaan, on Giordano Bruno itsetietoinen filosofi, joka pyrkii näyttämään arvoaan kuningattaren luottomiehelle Walsinghamille suorittamalla vaativia vakoilutoimeksiantoja. Hän on myös varomaton ja ottaa riskejä, joiden kohdalla lukijaa vähän ärsyttää. Tekisi mieli varoittaa pysymään poissa ja miettimään nyt edes vähän. Shardlake ratkaisee asioita älyllisesti. Bruno, huolimatta älykköroolistaan filosofina, pääasiassa tupsahtaa keskelle ratkaisevia tietoja uhkarohkeiden retkiensä aikana.

Kyllähän Brunon tilanteen toisaalta ymmärtääkin. Inkvisitiota pakenevana entisenä munkkina hän on  epävarma asemastaan, eikä ylempien suojeluksesta ulkomaalaisiin vihamielisesti suhtautuvassa Englannissa ole mitään takeita. Siinä tilanteessa on varmaan pakkokin yrittää todistaa arvonsa tavalla millä hyvällä. Minut hän kuitenkin valitettavasti vähän toimillaan vieraannuttaa.

Huolimatta pienistä ärsytyksen hetkistä, jotka muuten toisaalta tuovat tarinaan myös lisää jännitystä, Prophecyssä riittää vauhtia ja yllättäviä käänteitä. Ranskan suurlähetystössä juonitellaan oikein tosissaan Elisabethin syrjäyttämiseksi ja Maria Stuartin nostamiseksi valtaan, vai onko uhka sittenkin espanjalaisten suunnalta ja vielä pahempi ? Samaan aikaan pääsee kylmäverinen murhaaja aivan kuningattaren lähipiiriin hovineitojen joutuessa uhriksi yksi toisensa jälkeen. Ovatko tapahtumat linkittyneet toisiinsa vai onko vihollisia vieläkin enemmän ? Miten häikäilemätön murhaaja saadaan kiinni ja pelastetaan samalla Englanti katoliselta vallankaappaukselta ? Kukaan ei ole sitä, miltä näyttää ja Bruno joutuu jälleen kerran vaarallisiin tilanteisiin ennen kuin naamiot putoavat ja ratkaisu häämöttää.

Mutinoistani huolimatta luin kirjan loppuun, vaikka se pariin otteeseen jäikin muiden opusten varjoon Brunon hankkiutuessa liikaa hankaluuksiin. Onhan se viihdyttävä - niin, ja Tudorien aika on aina yhtä mielenkiintoinen kaikessa julmuudessaankin.

Brunon kolmas osa, Sacrilege, on minulla parhaillaan kesken, mutta palataan siihen päästyäni viimeiselle sivulle. Tapahtumien tahti näyttää olevan taas vähintäänkin yhtä hengästyttävä kuin aikaisemmissa osissa.

Kuukauden kapine - vappuhuumaa !

Toukokuun kapine tulee nyt pikkuisen etuajassa. Se liittyy niin tiiviisti vappuun, että ajattelin laittaa vinkiksi näkyviin jo nyt. Ehditte hankkia vielä, jos mieli tekee :-)

Varsinaisestihan tätä ei kukaan kai tarvitse. Enemmän on kyse taas yhdestä keittiökapineesta, joka on kiva saada, mutta jolla on suuri riski jäädä kaappiin pölyttymään. Minun itsehillintäni on näiden suhteen ihan olematon - siitä todistavat pursuavat keittiön kaapit ja myös tämä kuukauden kapine -  mutta hauska vehjehän tämä on.

Kyseessä on tietysti donitsien kypsennyskone, "donitsirauta". Ulkonäöltään ja toiminnallisuudeltaan se muistuttaa kovasti serkkuaan vohvelirautaa. Sellainenkin meiltä löytyy ja sen käyttötiheys on ehkä noin kerran vuodessa. En kyllä ymmärrä miksi, sillä kätevä vehjehän sekin on ja vohvelit ovat herkkua. Viimeksi taidettiin kokeilla näitä... Uusin tulokas tässä "rautaperheessä" on muuten väline  cake popsien kypsentämiseen. Ihan vaan vinkiksi niille, jotka haluavat popseja tehdä enemmänkin ja nimenomaan kakkutaikinasta eikä keksimurusta.

Olen tästä donitsiraudasta kuullut aiemminkin, mutta vasta Glorian ruoka ja viini -lehdessä olleet ihanat reseptit saivat minut talsimaan Confetin kauppaan ja ostamaan hyllystä se toiseksi viimeisen. Sitä piti tietysti heti kokeilla ja pojat saivatkin kaverinsa kanssa välipalaherkuksi minidonitseja.

Yhdellä kypsennyskerralla saa aikaiseksi seitsemän ihan pikkuista donitsia. Halkaisijaltaan donitsit eivät ole kovinkaan montaa senttiä. Minimuffinssit ovatkin erittäin sopivia lapsille tarjottavaksi. Aikuiset voivat sitten vaan syödä useamman kerralla. Tosin ei jäänyt pojiltakaan lautaselle pinosta jäljelle kuin muruset.

Käytin näin ensimmäisellä kerralla koneen ohjevihon reseptiä. Leivinjauheella kohotettu taikina tuotti kauniita renkaita todella helposti. Öljysin hiukan rautaa, mutta se ei olisi kyllä ollut laisinkaan tarpeen. Tarttumisen riskiä ei näköjään ollut ollenkaan, vaikkei taikinassa itsessään ollut rasvaa kuin hiukan voita. Aikaa kuluu noin 5-7 minuuttia per erä. Ainoastaan sopivan taikinamäärän oppimisessa meni hetki. Jos laittoi liian vähän niin donitsit jäivät vaaleiksi. Liian isolla määrällä renkaat näyttivät lähinnä Saturnukselta.

Korvaako tämä sitten öljyn donitsien kypsennyksessä ? Rehellinen vastaus on, että ei. Koneella ei tule donitseihin sitä rasvakypsennyksen tuomaa ruskeaa pintaa ja ne jäivät vähän kovemmiksikin. Niistä puuttui se ihana tirisevä rasvaisuus. Vika saattoi tietysti olla taikinassakin. Täytyy vielä vappuna kokeilla toista versiota, jossa olisi itsessään vähän enemmän rasvaa, ehkä se auttaisi. Vähärasvaisempaa vaihtoehtoa hakeville ja yleensä kuumaa öljykattilaa pelkääville tämä on hyvä kapine. Minidonitsit olivat herkullisia, varsinkin tuon sokerikuorrutuksen kanssa.

Näin vapun kunniaksi taidan laittaa pystyyn pienen leikkimielisen kyselynkin. Kummat ovat parempia - kuorrutetut donitsit vai sokerissa kieritetyt munkit ? Käykää klikkaamassa suosikkinne sivupalkissa!

p.s. muistattehan, että muita kuukauden kapineita pääsee vilkuilemaan sivupalkin sarjalinkistä. Edelliseen pääsee suoraan tästä.

Skandaalilehdistö-tyyliin Ranskan historiaa ruotimassa - L'Histoire de France pour ceux qui n'aime pas ca

Catherine Dufour : L'Histoire de France pour ceux qui n'aime pas ca
Oma ostos, e-kirja Kobosta

Kuka on koskaan kyllästynyt lukemaan historiaa koulussa ? Siellä se usein opetetaan tyyliin vuonna xx oli sota yy. Kuningas z hallitsi vuosina n-n ja häntä seurasi kuningas ö...  Kaikki opettajat eivät osaa luoda historian tarinoita eläviksi oppilailleen. Minulla oli onneksi hyvät opettajat ja lisäksi luin, paljon. Osa lukemastani oli historiallisia romaaneja jo aika pienestä lähtien. Tajusin kyllä, että niiden tarinat eivät välttämättä ole oikeaa historiaa, mutta mitä siitä ? Kaarina Maununtyttären tarina toi Ruotsi-Suomen historiaan ihan uutta mielenkiintoa ja syvyyttä. Kolme muskettisoturia herätti kiinnostuksen yhteen Ranskan historian aikakauteen.

Catherine Dufour puolestaan on ottanut taas vähän uuden näkökulman Ranskan historiaan. Kirjan nimikin sen jo kertoo : "Ranskan historiaa niille, jotka eivät siitä pidä" (suora käännös). Esseistä koottu kirja on kuin lukisi skandaalilehdistön toimittajien näkökulmaa historian tapahtumiin. Kuka tappoi kenet ? Kuka makasi kenenkin kanssa ? Kenen lapset olivat kenenkin hoidossa ? Ranskan historiasta riittäisi (ja on riittänytkin) ihan tosiasioitakin käytettäväksi niin poliisi-, rakkaus-, sota-, kauhu-, hupi- kuin lastenromaaneissa. Vähän jäi tarina juoneltaan pätkämäiseksi, mutta eihän esseistä koostuvalta kirjalta voi oikein odottaakaan kovin sujuvaa juonenrakennusta.

Kehyskertomuksena lukija otetaan mukaan laivamatkalle jokea pitkin. Rannoilla nähdään historian tapahtumia ja henkilöitä. Välillä heidät nähdään selkeästi auringossa, välillä taas he katoavat sumun keskelle, vähän riippuen siitä, miten paljon aikakaudelta on tietoa saatavilla kirjallisten tai muiden todisteiden muodossa.

Esseitä oli kiva lukea. Minun Ranskan historian tuntemukseni ei ole ollenkaan liian hyvä siihen, etteivät tuollaiset pätkätarinat toisi uuttakin tietoa. Lisäksi täytyy myöntää, että tuollainen vähän tirkistelevä katsomistapa on oikeastaan aika viihdyttävää. Varsinkin, kun tietää, että kyse on tapahtumista ja henkilöistä, joiden osalta tulkinta on kuitenkin aina vähän historioitsijan mukainen, eikä ota kaikkea ihan kirjaimellisesti. Uskottavampia nämä tarinat kuitenkin olivat kuin suurin osa skandaalilehdistön lööppijutuista ja itse asiassa huomattavasti viihdyttävämpiäkin.

Kirja varmasti täyttää tarkoituksensa halutessaan osoittaa historian olevan täynnä mielenkiintoisia tapahtumia ja ihmisiä. Siitä, antaako se sitten totuudenmukaisen ja puolueettoman kuvan molemmista, voidaan olla montaa mieltä. Pitäisi varmaan kysyä joltain historian opettajalta. Joka tapauksessa, sopivaa välipalaluettavaa essee kerrallaan.

Suklaa-kookos-pistaasimuffinssit

 Otsikko kertoo jo kaiken.

 

Viikonloppureissun loppuhuipennuksena tyhjensin Charles de Gaullen lentokentän lehtikioskin ruokalehdistä. Siitä saaliista riittänee iloa pitkäksi aikaa. Nyt jo olemme kokeilleet tehdä Paris-Brest-kakkua (voitte naureskella lopputulokselle tuolla FBn puolella) ja näiden muffinssien inspiraatio löytyi myöskin tuosta kasasta.

Minulla sattui myöskin olemaan pistaasipähkinöitä ihan kotona laatikossa. Suolaamattomien pistaasien kanssa käy yleensä aina niin, että kun on resepti mielessä, ei pähkinöitä löydykään kaupoista helposti. Nyt ostin niitä heti kotiin varastoon, kun cittarissa käydessä osuivat silmiini. Äkkiseltään ei sopivaa reseptiä heti sitten löytynytkään, mutta tämän avulla saimme pähkinät käytettyä sentään ennen kuin vanhenevat. Kuorittuina nuo kun eivät kauhean kauan säily parhaimmillaan.

Ihan alkuperäisen ohjeen mukaan en tehnyt, kun minulla ei esimerkiksi ollut kuin tummaa suklaata, vaikka ohjeessa käskettiin sekoittamaan maitosuklaan kanssa. Herkullisia tuli silti.Tosin kookoshiutaleiden määrän voisi varmaan puolittaa. Kuivuivat nimittäin tosi nopeasti vähän jauhomaisiksi ja epäilen syyn olevan nimenomaan noissa kookoshiutaleissa.

Suklaa-kookos-pistaasimuffinssit (tosiaankin muffinssit, näitä ei kuorruteta niin kuin kuppikakkuja...)

75g suolaamattomia, kuorittuja pistaasipähkinöitä
150g tummaa suklaata
75g voita
3 kananmunaa
150g sokeria
150 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
50g kookoshiutaleita (vaikka puolet kyllä varmaan riittäisi vaikka pähkinöitä olisikin tuo ylläoleva määrä)

Laita uuni lämpiämään vajaaseen 200 asteeseen. Rouhi pähkinät ja sekoita kookoshiutaleiden kanssa.

Sulata suklaa ja voi yhdessä vesihauteessa. Sekoita tasaiseksi ja anna hiukan jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot ja leivinjauhe. Lisää suklaaseos ja sekoita lopuksi joukkoon myös 2/3 pistaasi-kookosseoksesta.

Jaa paperisiin muffinssivuokiin täyttämällä melkein kokonaan. Nämä eivät nouse ihan niin paljon kuin monet muut. Ripottele loput kookospähkinäseoksesta päälle.

Kypsennä uunissa isoja noin 20min ja pieniä 10-12 min. Anna jäähtyä 5min muffinssipellissä ja nosta sitten ritilän päälle.

Herkkua kahvin kera.

Vihreää ja punaista - ei, se ei ole joulukuusi vaan naudanfile kevätvaatteissa

Tiedän, ettei tämä ole trendikästä. Nyt pitäisi hakea niitä halvempia, luisia ja sitkeitä ruohonosia ja kehua, miten niissä on enemmän makua ja mureutta kuin fileessä. Minä kuitenkin sorruin naapurimarketin naudan sisäfiletarjoukseen, eikä kaduta yhtään.

Syötiin tätä sunnuntaina lounaaksi ihan vain kaikki salaatit ja muut keittiöstä löytyvät kasvisloput  kulhoon kasattuna lisukkeena. Salaatti, avokado, kirsikkatomaatit, kurkku, oliivit, kevätsipuli ja paprika saivat seuraansa vielä fetaa ja paahdettuja manteleita. Ruokaisan salaatin kanssa ei tullut lihaa ahmittua liikaa ja niin sitä riitti vielä alkuviikon lounaillekin, joita taisin jo hehkutella tuolla FB:n puolella.

Sunnuntain kunniaksi filekin sai päälleen juhlavaatteet, punaista ja vihreää. Hyvältä maistui ja valmistui nopeasti.

Putsasin fileestä ensin pois kalvoja ja leikkasin kauniin malliseksi paksuimmasta osasta. Sitten vaan ruskistin reippaasti pannulla voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Lopuksi törkkäsin paistomittarin , paksuimpaan kohtaan ja laitoin 130 asteiseen uuniin.

Lihan kypsyessä tein tuon yllämainitun salaatin sekä valmistelin "kuorrutuksen". Silppusin leikkuulaudalla pari punaista chiliä sekä ison nipun korianteria ja toisen ison nipun minttua. Sitten raastoin joukkoon yhden sitruunan kuoren ja puristin siitä mehun. Ripottelin suolaa ja kiersin myllystä mustapippuria.

Otin lihan pois uunista mittarin näyttäessä 55 astetta, kierittelin kuorrutuksessa, käärin folioon ja annoin vetäytyä vartin verran. Koko lounaan valmisteluun ei mennyt tuntia aikaa.


Chili ja sitruuna antoivat mukavasti potkua peittämättä kuitenkaan lihan omaa makua. Suosittelen. Yhdistelmä toimii varmasti myös "gremolatana" patojen päällä.

Oooo.... Panzane-el-laaa... ! - kesää odotellessa

Tässä on meidän kesäajan suosikkilounaamme. Italialainen leipäsalaatti, jonka reseptejä lienee olemassa yhtä monta kuin on kokkejakin. Tässä meidän versiomme.

Panzanella onkin kovasti pinnalla näin keväällä. Siitä blogattiin juuri myös Kokit ja Potit -keittiössä. Vähän eri versiolla tietysti :-)

Leipäsalaatti 

Ota salaattikulho esiin. Hiero kulhon sisäpuoli valkosipulinkynnellä. Sekoita sen pohjalla :
2 rkl Dijon sinappia
4 rkl punaviinietikkaa
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä 4 rkl
puolikas punasipuli silputtuna

Kastike saa olla tosissaan tujua. Leipä miedontaa hurjasta ja koko salaatin juju on siinä vähän terävässä maussa, jonka kunnon vinegretti antaa.

Sekoita joukkoon leipäpalat (esim. puolikas pataleipä).
Leikkaa 4 isoa tomaattia paloiksi ja lisää joukkoon. Tee sama puolikkaalle kurkulle.
Voit laittaa halutessasi joukkoon myös paprikaa.

Silppua iso nippu persiljaa ja iso nippu minttua ja sekoita salaattiin. Anna tekeytyä tunnin verran.

8/13 kotimaista - Markus Nummi : Kiinalainen puutarha

Markus Nummi : Kiinalainen puutarha 
Pokkarialesta poimittua 

Tämän haasteen eteneminen hidastui tuossa välissä, kun uppouduin Murakamin 1Q84-kirjaan pariksi viikoksi ja muutenkin on välissä ollut muita kuin suomalaisia kirjailijoita. Onneksi sentään aikaakin haasteen suorittamiseen on vielä jäljellä ihan reippaasti :-)

Toinen hidaste tupsahti odottamattomasti eteen kirjasta itsestään. Minua tuppaa aina välillä vähän harmittamaan, kun kirjassa viitataan tulevaan tapahtumaan, varsinkin sen ollessa jotain ikävää. Tuntuu, että jään sitten vain odottamaan sitä kurjaa juttua ja tarina menee ihan ohi, kunnes tapahtuma on kärsitty. Tällä kertaa oli kyse sen kokoluokan julmuuksista ja kurjuuksista, että menetin makuni kirjaan ihan kokonaan. En halunnut tulla surulliseksi ja siksi vältin kirjan lukemista melkein viikon verran.

Tiesin kyllä jo kirjaan tarttuessani, että mikään huvimatka ei ollut tiedossa. Nummi kertoo Turkestanin takamailla olevasta ruotsalaisesta lähetysasemasta. Ruotsalaisten lähetyssaarnaajien ja heidän hoiviinsa ottamien lapsien kohtaloiden kautta seurataan julmuuksien, poliittisen valtapelin ja uskonnollisten ristiriitojen aiheuttamia kärsimyksiä tavallisille ihmisille. Kirjassa on kuitenkin myös paljon kaunista. Ystävyys, rakkaus ja huolenpito ovat kantavana voimana läpi kohtaloiden.

Tarina etenee kahden kehystarinan avulla. Ensimmäisessä ääneen pääsee pienen Nora tyttösen kanssa pakomatkalla oleva Kamil. Hän kertoo kaiken menneen kuin ikiaikaisen sadun, tarinan varkaasta ja hänen pojastaan, ihmisen julmuudesta, sekä siitä, miten kaiken keskelläkin ystävyys ja rakkaus loistavat. Olenkin tyytyväinen, että luin kirjan loppuun sillä päällimmäiseksi mieleen jää kuitenkin toivo siitä, että ihmiselämässä vaaka kuitenkin voi painua onnen puolelle - kaikesta huolimatta.

Toisena kehystarinana kulkee Gustaf Mannerheimin muistelut tutkimusmatkastaan Turkmenistanissa. Mannerheim kuitenkin tuntuu kirjassa jotenkin vähän päälleliimatulta. Suomalaisesta lukijasta yhteys tietenkin on mielenkiintoinen ja Nummi mainitseekin tarinan rungon ja henkilöhahmojen perustuvan paljon Mannerheimin materiaaleihin. Silti, jos miettii tarinaa erillään suomalaisesta kontekstista, ihan vain kertomuksena, ei Mannerheim olisi välttämätön. Ei siltikään, vaikka hän on yksi tarinan henkilöistä ja vaikka kaikki alkaa hänen kiinalaisessa puutarhassa ottamastaan valokuvasta, johon eksyi myös kaksi enkeliä.

Kaikkiaan Nummen romaani vetää täysin vertoja useimmille kansainvälisestikin tunnetuille historiallisille romaaneille. Sekä miljöö että ihmiset tuntuvat todellisilta. Lukija elää tarinassa mukana ja oppiikin matkan varrella jotain uutta. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Vasta Wikipediasta lukiessani huomasin, että Nummihan on kirjoittanut monia muitakin kirjoja. En ollenkaan ollut yhdistänyt häntä Blogistaniassakin paljon puhuttuun kirjaan "Karkkipäivä". Täytyykin tehdä taas matka kirjaston suuntaan...

Ai niin, hyvää kirjan ja ruusun - päivää !

Bloggarit lampaina...

Omia ajatuksia - ei sponssi

Viime aikoina on erityisesti kirjabloggarien keskuudessa kovasti mietitty, miksi kirjoista blogataan ja kuinka rikkaaksi bloggaamisella oikein tuleekaan. Syynä tähän oli erään kirjailijan omassa blogissaan esittämät mielipiteet kirjabloggareista. Samantyylisiä kommentteja on aina silloin tällöin tullut esille muuallakin, myös ruoka- ja varmasti muihinkin- bloggareihin littyen. Välillä on kirjabloggarit esitelty jonkinlaisena lammaslaumana, joka kustantajien koirien ohjaamana juoksee haluttuun suuntaan ja määkii ilmoille toivotussa tahdissa.

Jäin oikein miettimään. Ensimmäiseksi tuo lammasvertaus toi tietysti mieleeni Murakamin Suuren lammasseikkailun, mutta siinähän lampaat hallitsevat ihmistä ja jonkinlaisena parasiittina valtaavat hänen aivonsa. Ovatko kirjabloggaajat siis jonkinlainen kustantajien käyttämä aivopesuväline suurien massojen liikuttamiseksi kirjakauppoihin ostamaan arvostellut kirjat ?

Tuskin - Ensinnäkin, kirjabloggarien lukijamäärä on kuitenkin rajallinen verrattuna suureen kansaan. Vaikka bloggarien vaikutusvallasta on mediassakin kovasti keskusteltu, en usko sen olevan edes samaa luokkaa kuin esimerkiksi naistenlehtien kesälomakirjalistausten tai kirjakauppojen katalogien. Toiseksi, vaikka kirjablogeissa usein monet lukevatkin samaa kirjaa, ovat arviot harvoin täysin yhteneväisiä. Toinen tykkää ja toinen ei, jotakuta ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihan samalla tavoin kuin voi olettaa suuren yleisönkin makujen vaihtelevan. Esimerkiksi Hilary Mantelin Susipalatsi jakaa bloggareita aika päinvastaisiin leireihin...

Ai niin, meitä on syytetty myös ulkomaisen kirjallisuuden suosimisesta. Ollaanpa nyt ihan realisteja - paljonko meitä suomalaisia on suhteessa maapallon muuhun väestöön ? Paljonko arvelette Suomessa julkaistavan kirjoja suhteessa maailmassa kokonaisuudessa julkaistaviin määriin ? Monet bloggarit lukevat useammalla kielellä (minä esimerkiksi suomeksi, englanniksi ja ranskaksi). Totta kai joukossa on paljon myös ei-suomalaisten kirjoittamia kirjoja. Miksei olisi ? Kun katsoo vähän aidan toiselle puolelle, saa perspektiiviä myös oman karsinansa tuotoksiin. Noin lammasvertauksessa pysyäksemme. 

Sitten siitä kaupallisuudesta. Kirjablogin kirjoittaja käyttää aikaa ja rahaa sekä kirjojen hankkimiseen, lukemiseen että niistä kirjoittamiseen. Ruokabloggari ostaa tarvikkeita, kokkaa, kulkee tutustumassa uusiin ravintoloihin ja käyttää aikaansa myös kirjoittamiseen. Bloggaaminen ei oikeasti ole välttämättä ihan halpa harrastus. Tietysti voidaan väittää, että kyllähän intoilija käyttäisi aikaansa ja rahaansa kiinnostuksensa kohteeseen joka tapauksessa, ja näin varmaan onkin. En vain pysty ymmärtämään, miksi olisi väärin saada jotain tukea harrastukseensa. Eihän tässä sentään ihan urheilusponsoroinnin tasoisesta toiminnasta ole kyse.

Uskallan myös väittää bloggarien olevan oikeasti eettisesti aika korkealla tasolla mainonnan suhteen. Kirjabloggareilla on yhteisesti sovittuja tapoja kertoa kirjan olevan ilmaiseksi saatu arvostelukappale, ruokabloggareilla on sponssilogoja tuettujen artikkeleiden tunnistamiseksi ja muutenkin bloggarikeskustelua käytäessä tulee vahvana esille myös "ryhmäpaine" avoimuuteen sponsoroinnin suhteen.

Sosiaalinen media ja näinollen myös blogit, ovat yhä merkittävämpi trendi markkinoinnissa. Markkinoinnin tarkoituksena on kertoa potentiaalisille asiakkaille tuotteesta mahdollisimman houkuttelevasti. Parhaiten se tapahtuu siellä, missä asiakkaatkin ovat. Asiakkaina olemme myös kautta aikojen kertoneet tutuille ja tutun tutuille tuotteista, joista pidämme, sekä erityisesti niistä, joista emme pidä. Sama jatkuu nyt blogien kautta. Enkä minä näe siinä mitään väärää, niin kauan kuin pidämme huolen avoimuudesta ja kirjoitamme itse omat mielipiteemme.

Sitä paitsi, kuka käskee lukea blogeja, jos pelkää tulevansa aivopestyksi ? Pitääkö kaikkea kirjoitettua aina uskoa ? Kuten kaikessa median seurannassa, lukijalla on vastuu viestin tulkinnasta. Me bloggarit voimme vain pitää huolen avoimuudesta vaikka näkyvien sponssimerkintöjen osalta.

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä muissa ? 
Erityisesti tietysti teissä, joilla ei ole omaa blogia - siis tuon aivopesun kohteista ? 


P.S. En muuten ole blogannut vielä kertaakaan arvostelukappaleesta. Parhaillaan luen sitä ensimmäistä... ja olen tosi iloinen sen saamisesta, sillä en varmastikaan olisi kyseistä kirjaa tullut ainakaan ostaneeksi muuten. Pitänee varmaan laittaa kysely jossain vaiheessa kuukauden päästä siitä, tunnistiko joku "sponssiarvion" muiden joukosta...
Ruokapuolella en ole saanut (vielä ?) ensimmäistäkään ilmaisnäytettä, jos ei lasketa kaupan käytävillä jaettuja maistiaisia.  Määäääää.....

Huhtikuun lempileipää - pitaleivät

Kaupan pitaleivät ovat sellaisia läpysköjä, joista ei ole oikein mitään iloa. Itse saa tehtyä paljon parempia, eivätkä ne nyt niin kamalan työläitä edes ole. Tällä ohjeella olemme saaneet nyhtöpossulle ja grillikyljelle oivat piknik-leivät, joiden kanssa ei tarvita edes lautasia. Kohta alkaakin taas tämän vuoden piknik-kausi. Sitä odotellessa pyöräytin pitaleipiä ihan "sisäruokintaa" silmällä pitäen.

Sisälle voi tunkea mitä vaan mieleen juolahtavaa, - kunhan siinä on paljon makua. Kovin miedoilla täytteillä maistuu lähinnä - no, leivältä. Eihän sekään tietysti pahaa ole, mutta miksi vaivautua täytteiden kanssa, jollei niitä sitten edes maista ?

Viimeksi täytteenä oli lampaalla täytettyä munakoisoa, paprikasalaattia, hummusta ja harissajugurttia, kuten täältä näkyy.

Mitkä ovat teidän lempitäytteitänne ? 



Pitaleivät

5 dl lämmintä vettä
2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
12-13 dl vehnäjauhoja

Sekoita suola ja hunaja veteen hiivan kanssa. Vaivaa joukkoon jauhot vähitellen. Anna taikinan nousta tunnin verran.

Lämmitä uuni 250 asteeseen.

Vaivaa taikina ja jaa se sitten haluamasi kokoisiksi palasiksi ja kauli ne noin sentin paksuisiksi ohuiksi leiviksi. Kypsennä uunissa 4-6min, kunnes ne ovat kohonneet ja pikkuisen ruskistuneet pinnalta.

Anna jäähtyä ja täytä.

Ruokaa romaaneista VI

Elif Shafakin Kirottu Istanbul teki minuun suuren vaikutuksen. Se on tarinana lumoava, henkilökuvauksiltaan kiehtova ja pursuaa herkullisia makuja ja tuoksuja. Nettikierros paljasti sen, mitä kirjassa jo kuvattiin. Monet armenialaiset reseptit löytää toisella nimellä turkkilaisina ja päinvastoin.

Ihania reseptejä löytyikin netti pullollaan. En kuitenkaan lähtenyt tekemään pikkelöityjä kasviksia tai kuivattua paistia vaan turvauduin jo aiemmin omaan mustaan vihkooni kirjaamaani alunperin Rick Steinin ehkä turkkilaisen ja armenialaisen vaikutuksen alla luomaan ohjeeseen täytetyille munakoisoille. Samantyyppinen resepti tuli vastaan jokaisella nettihakukierroksella.

Tämä oli suunnitelmissa siis useamman viikon ajan. Sitten väliin iski koko perheen petiin kaatanut vatsatautikierros - niin, ja sitten en ollut lähikaupan kanssa synkassa ollenkaan. Jos siellä oli munakoisoja, niin sitten ei löytynyt lampaan jauhelihaa - ja päinvastoin. Lopulta sentään onnisti.

Perinteinen mezepöytä vaatisi kaveriksi monia muita herkkuja, mutta tällä kertaa tehtiin vain hummusta ja pitaleipää jugurtti-harissakastikkeen kera. Mieleni teki myös paahdettua paprikasalaattia fetajuuston ja mantelien kera, joten sitä siis tehtiin. Olen varma, että jotain vastaavaa löytyy myös turkkilaisen keittiön puolelta, vaikka tuo nyt vähän ehkä kreikkalaiselta kuulostaakin.

Täytetyt munakoisot 

Aikaa kuluu runsas puoli tuntia valmisteluun ja saman verran uunissa...

oliiviöljyä

puolikas sipuli hienonnettuna

pari valkosipulin kynttä hienonnettuna

puolikas punainen paprika pieninä kuutioina

1/2 tl jeeraa

1/2 tl kanelia

1/4 tl muskottia

1/2 tl savustettua paprikajauhetta

kuivattua chiliä hyppysellinen

300g lampaan jauhelihaa

3 rkl paseerattua tomaattia

suolaa ja pippuria

parmesaania raastettuna

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa munakoisot puoliksi pitkittäin ja viiltele hedelmäliha ristikoksi. Laita pellille, ripottele päälle suolaa ja valuta oliiviöljyä ja paista uunissa n. puoli tuntia.

Paista paprikaa, sipulia, valkosipulia ja mausteita pannulla midolla lämmöllä n 10min. Lisää lampaan jauheliha ja ruskista kevyesti. Lisää paseerattu tomaatti ja anna kypsyä vielä muutaman minuutin ajan.

Ota munakoisot uunista ja kaiverra suurin osa hedelmälihaa pois. Leikkaa se pieniksi paloiksi ja sekoita jauhelihan kanssa. Laita lihaseos munakoisopuolikkaiden sisälle ja ripottele päälle raastettua juustoa.

Paista uunissa vielä vajaat kymmenen minuuttia kovemmalla lämmöllä (220 astetta), kunnes juusto on sulanut ja pikkuisen ruskistunut. Anna levätä hetken ennen kuin tarjoilet ja minusta nämä ovat itse asiassa parhaimmillaan vähän haaleaksi jäähtyneinä.

Edellinen ruokaa romaaneista löytyy täältä ja sivupalkistahan saa näkyviin koko sarjan niin halutessaan...

Miten mitään ei mene hukkaan... niin, ja taivaalliset uunitomaatit

Anoppini Ranskassa on mestari kierrättämään kaikki pöydässä olleet ruoat. Eilisen pääruoasta tulee seuraavan päivän lisuke tai rippeet piilotetaan johonkin. Toinen tapa säästää on ostaa sesongin tuotteita kerralla enemmän ja tehdä niistä sitten vain useampaa ruokalajia moneksi päiväksi. Kesäkurpitsatkin päätyvät gratiiniin, keittoon, ratatouilleen, pastaan jne. Tomaatteja käytetään salaatteihin, kastikkeisiin, säilykkeisiin tai vaikka uunitomaatteihin. Näin pari esimerkkiä mainitakseni.

Minä en pysty ihan samaan, mutta yritys on kova. Sesongin tuotteiden osalta olen edelleen kade Etelä-Ranskan tarjonnasta, mutta tähteistä päätyy nykyään bioroskikseen huomattavasti pienempi määrä kuin vielä joitakin vuosia sitten. Siitä esimerkkinä tämä herkkulounas. Tällä kertaa edellisen illan lisuke sai keskeisen roolin seuraavan päivän lounassalaatissa. Näissä tomaateissa riittää makua rucolan, Comté-juuston ja kananmunan seuraksi.  Seuraksi vielä tuoretta pataleipää, eikä muuta sitten tarvitakaan. 

Tämä tomaattiresepti on meille kulkeutunut vuosien varrella melkein samanlaisena moneltakin suunnalta. Tällä kertaa se muistui mieleen, kun katselimme Laura Calderin "Näin teet ranskalaista ruokaa"-ohjelmaa. Siinäkin oli melkein samanlainen ohje.

Perinteiset ranskalaiset uunitomaatit

Leikkaa tomaatit puoliksi ja laita vuoan pohjalle oliiviöljytilkan päälle. Sekoita keskenään korppujauhoja, suolaa, pippuria, persiljasilppua, valkosipulia hienonnettuna ja halutessasi  myös parmesaania. Asettele korppujauhoseos tomaattien päälle ja valuta niille vielä oliiviöljyä. Laita 200 asteiseen uuniin, kunnes parmesaani on sulanut ja pinta hiukan ruskistunut.

Tarkoituksena on pitää tomaatit vielä suurin piirtein koossa, mutta tietysti uudelleen lämmitettynä menee jo vähän mössömäiseksi. Salaatin kanssa se ei häiritse, sillä tomaatti toimii myös kastikkeen korvikkeena. Tietysti halutessaan voi myös lisätä balsamicoa.

Myötähäpeästä ja onneksi sitä välttävä Enni Mustosen Yllätysperintö

Enni Mustonen : Yllätysperintö
E-kirja 

Enni Mustonen on takuunimi suomalaisessa chick-lit tyyppisessä kirjallisuudessa. Hänen tarinansa ovat täynnä sydäntä, mutta ne eivät kuitenkaan ole imeliä. Naispäähenkilöt eivät ole ihan niin hömpänpömppiä kuin monilla muilla, vaan pystyvät hoitamaan hommat siinä missä mieskin olematta silti kovettuneita tai tunteettomia. Myötähäpeän määrä pysyy kohtuudessa.

Se onkin muuten kumma juttu tuo myötähäpeä. Pieni määrä sitä saa kirjan tuntumaan hauskalta, mutta vain hiuksenhieno raja erottaa huvituksen jonkunasteisesta kärsimyksestä. Minua ainakin alkavat hyvin nopeasti sellaiset kananaivoiset, miesten perään itkevät ja kommelluksesta toiseen joutuvat sankarittaret ärsyttämään. Ehkä se sisältä löytyvä naisasianainen toteaa, ettei yksikään itseään vähänkään kunnioittava nainen käyttäytyisi samalla tavalla. 

Mitäs te muut tuumitte ? Tuleeko myötähäpeässä raja vastaan nopeasti ?

Luuletteko, että kyse voi olla kulttuurin vaikutuksesta ? Olen huomannut erityisesti amerikkalaisessa chicklitissä olevan taipumusta kananaivoisuuteen ja miesten perään ruikuttamiseen. Ovatko suomalaiset naiset jotenkin itsenäisempiä ?

Joka tapauksessa... 

Yllätysperintö  oli tarkoitus lukea yhden junamatkan aikana. Se alkoi kuitenkin niin surullisesti, että pelkäsin aiheuttavani yleistä pahennusta vollottamalla penkillä ja vaihdoin toiseen luettavaan loppumatkaksi. Tämä ei ole kovinkaan yleistä viihdekirjojen parissa, mutta Yllätysperinnön alkuasetelmana oli viimeisiään vetelevä avoliitto ja veljen kuolema. Siinä oli tragediaa kerrakseen. Sitten soppaan lisätään  isäntää vaille jäänyt sukutila, jonka hoidon nuori Anna velvollisuudentuntoisesti ottaa kontolleen vaikka opinnotkin vaatisivat huomiota.

Tokihan elämä jatkuu ja kirjan tummat sävyt vähitellen vaalenevat. Rakkautta leijuu ilmassa monellakin taholla. Silti tarina ei missään kohtaa muutu epäuskottavaksi, mitä nyt yhdessä avioerossa pettävä vaimo on ehkä vähän mustavalkoisen paha.

Laatuviihdettä vähän tummemmilla sävyillä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen, paitsi julkisilla paikoilla tuolla yllä mainitusta syystä.

Hasselpähkinä-suklaamarengit

Sipulipiirakasta jäi valkuaisia, joten ne piti tietysti käyttää johonkin. Siitä jäi yli myös rouhittuja hasselpähkinöitä.  Yhdistelmä siis oli selvä ja lopputulos herkullinen. Pähkinät jäivät mukavasti sinne marengin sisälle yllätykseksi.

Suklaa oli itseoikeutettu koriste näissä marengeissa, vai uskaltaako joku väittää, ettei tykkää hasselpähkinäsuklaasta ?

Helppoakin näiden tekeminen oli.

Vatkaa valkuaiset (4) sokerin (2 dl) kanssa tymäkäksi vaahdoksi (noin 10 min yleiskoneella täydellä vauhdilla). Sekoita joukkoon pähkinärouhetta pari kourallista. Laita 130 asteeseen puoleksi tunniksi, sammuta uuni ja unohda marengit sinne yön ajaksi.

Sulata suklaa. Minä levitin sitä pienellä silikonisudilla, mutta tietysti marenkeja voi myös kastaa suklaaseen tai käyttää jotain muuta metodia.

Koristele nonparelleilla ja odota suklaan jähmettymistä.

Lasten kanssa reissussa - EuroDisneyn fantasiamaa

Kivaa jonoista huolimatta

Lauantai-aamuna äiti, isommat pojat ja kummitäti astuivat lentokoneeseen suuntana Pariisi ja EuroDisney. Maanantai-iltana kotiin palasivat superväsyneet, mutta viikonloppureissuunsa tyytyväiset matkalaiset.

Pojat ovat innostuneet lukemaan Akkareita (jotain sentään !) ja siksi ajattelimme, että viikonloppu Disneyn fantasiamaailmassa voisi olla ihan hauska ja olihan siellä. Näkemistä ja kokemista olisi riittänyt kahden puiston alueella pidemmäksikin aikaa, vaikkei olisi tehnyt muuta kuin vain kävellyt ympäriinsä.

Kävelemiseksi reissu vähän välillä meinasi mennäkin. Vaikka puistot eivät ihan täynnä olleetkaan niin suosituimpien laitteiden ja esitysten jonotusajat olivat luvattoman pitkät. Puoli tuntia jonossa oli melkein minimi, tuntikaan ei ollenkaan harvinainen. Studion erikoistehostekierrokselle odotimme yli tunnin. Tuntui aika kohtuuttomalta, kun itse kierros kesti noin 10 minuuttia... Meillä pistettiin tarkasti muistiin vastaisuuden varalle, että kesälomien sesonkiaikoihin ei tuonne sitten edes suunnitella menevämme - ikinä.

Taktikointia ja ikäoireita

Taktikoinnilla jonotusaikoja sai kuitenkin lyhennettyä. Kun hotelli on puistojen alueella, aukeaa osa laitteista jo aamulla kahdeksalta ja kymmeneen asti niihin pääsevät vain hotellien asiakkaat. Myös illalla seitsemän jälkeen jonot olivat hyvinkin kohtuulliset. Niinpä me lauantaina lähdimme liikkeelle aikaisin aamulla ja vietimme illansuun ruuhka-aikaan lyhyen siestan. Lounasaika ja alkuiltapäivä vietettiin "Seikkailumaassa", jossa oli paljon katsottavaa ihan ulkona. Kävimme tutkimassa luolia ja Robinsonien majaa ja seikkailimme riippusillalla. Kelikin suosi. Lauantaina nautittiin aurinkoisesta ja melkein helteisestä säästä.

Tämä vuosi on EuroDisneyn 20 synttärien juhlavuosi. Ikä näkyy puistossa jonkin verran, sillä osa jonoista johtui teknisistä ongelmista. Esimerkiksi Nemon vesivuoristorataa emme lopulta ikinä päässeet kokeilemaan. Kun yli tunnin jonotuksen jälkeen laite pysäytettiin teknisen vian takia jo toiseen kertaan, päätimme luovuttaa. Ajattelimme välttää riskin jäädä radalle jumiin taksin odottaessa lentokentälle lähtöä. Samoin Indiana Jonesin vuoristorata oli osan aikaa suljettuna (Ei silti, että meistä kukaan sitä luuppia olisi halunnutkaan kokeilemaan), samoin Pirates of the Caribbean. Hotellihuoneessa hana valui eikä kassakaappi toiminut... Ymmärrän toki, että tuon kokoisessa puistossa on paljon huollettavaa, mutta me olimme ainakin vähän pahalla tuulella tuon Nemo-jonotuksen jälkeen.

Kohokohdat

Pikkuharmeista huolimatta EuroDisney oli hyvinkin käymisen arvoinen paikka. Disney-hahmot olivat kaikille tuttuja ja puistossa on monia mukavia oivalluksia. Kullankaivajien vuoristorata oli huima tunneleineen ja hienoine maisemineen (ks. kuva radasta kollaasissa). Buzz Lightyearin laserpyssyradasta innostuivat niin isot kuin pienetkin. Kirppu oli ihan mestari ja äitikin sai sentään vähän pisteitä. Liisan Ihmemaa - labyrintissa käytiin useampaankin kertaan. Kaksi viimeksimainittua olivat auki hotellivieraiden privaattiaikana ja vuoristoradan jono hupeni iltaa kohti.

Parasta olivat kuitenkin ehkä Buffalo Billin Wild West Show ja illan Ruususen linnan valoshow. Intiaaneja, lehmipoikia oikeine hevosineen ja lehminen, buffaloita, Mikki & kumppanit vankkuriajelulla, rodeopelejä - JIHAA ! Meillä oli tosi hauskaa. Ruokaakin saatiin riittävästi. Sillä lihamäärällä olisikin pärjätty useammankin aterian verran. Chili ja maissileipä olivat parhaimpia ikinä. Vaikka show maksoikin ylimääräistä niin se oli kyllä joka sentin arvoinen.

Sunnuntai-illalla sitten istuttiin linnan edustan aukiolla ihailemassa upeaa valoesitystä. Ilotulitukset ja linnaan heijastetut kuvat kertoivat mukavan tarinan Peter Panin varjon matkasta eri Disneyn filmien läpi.

Ruoasta

Minun piti niin ottaa kuvia ruoasta blogia varten - oltiinhan sentään Ranskassa, MUTTA...

Liekö amerikkalaista hapatusta vai modernia ranskalaista keittiötä, mutta lähimmäs ranskalaisia päästiin ehkä perunoissa. Pizzaksi ja hamppareiksi meni viikonloppu. Ruokailuissa elämykset ja ympäristö menivät tällä reissulla lautasen sisällön edelle. Länkkärishow, seikkailumaan outpost pizzeria ja viimeisen lounaan sademetsäravintola olivat erikoisia ruokailupaikkoja. Sademetsäravintolassa kannattaa tosin pienten lasten kanssa katsoa, mihin pöytään sitä oikein istahtaa. Pari pikkutyttöä taisi saada elämänikäiset traumat elefantin yht'äkkiä heiluttaessa kärsäänsä railakkaasti töräyttäen... Mekin vähän hätkähdimme parin pöydän päässä.

Mitä jäi mieleen ?

Jonot, länkkärit, kullankaivajien vuoristorata, labyrintin kuningatar, valoshown tunnelma, laserpyssyt. Saimme paljon mukavia muistoja ja tärkeintähän tässä matkassa olivat yhteiset elämykset isompien poikien kanssa. Kotona tuo juniori tuppaa viemään suurimman huomion ja isoveljet silminnähden nauttivat siitä, että kerrankin mentiin ihan heidän ehdoillaan. Tosin heillä taisi myös olla pikkuveikkaa eniten ikävä.

Kermaviilirinkilät

 

Olin jo melkein unohtanut tämän reseptin sen osuessa sattumalta käsiini nostalgiakortteja selatessani. Näitä kermaviilirinkilöitä olen tehnyt erinäisiä kertoja - ne olivat vakioherkkua koulusta tullessa välipalaksi.

Nyt näitä samoja sitten saivat omat pojat ja yksi lainapoika. Hyvin kelpasi. Tehdään varmaan toistekin.

Ohjeen mukaan tästä pitäisi tulla n.35 pikkuleipää, mutta minä teen nämä kyllä rinkilöinä enkä pikkuleipinä saaden aikaiseksi vain puolet tuosta, jos sitäkään.

Kermaviilirinkilät

1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 1/2 tl leivinjauhetta (pitäisi olla hirvensarvisuolaa, mutta minä en ole tainnut koskaan sitä käyttää)
4 dl vehnäjauhoja
50g voita (annoin pehmitä)
2 dl kermaviiliä
pinnalle raesokeria

Sekoita kuivat aineet ja pyöräytä voin ja kermaviilin kanssa nopeasti taikinaksi.

Pyöritä rinkilöiksi. Voitele vedellä ja ripottele pinnalle raesokeria.

Kypsennä uunissa (225 astetta) noin 10 minuuttia.

Niin ranskalainen - David Foenkinos : La délicatesse

David Foenkinos : La délicatesse- Nainen, jonka nimi on Nathalie
E-kirja Kobosta ja Kobolla

Tämä kirja on jotenkin tosi ranskalainen. Tiedän, luin sen ranskaksi, mikä varmaan osaltaan vaikuttaa tunteeseen, mutta silti... Henkilöhahmot käyvät läpi suuria tunteita ja traagisia tapahtumia, mutta  niin kovin kevyesti. Vain ranskalaiset osaavat tuon suhtautumisen. Olankohautus, ryhti suoraksi ja elämä jatkuu. Tant pis. C'est la vie.

Nathalie elää suurta rakkaustarinaa avioliitossaan. Sitten Francois kuolee äkillisesti ja Nathalien elämä romahtaa, pysähtyy ja sitten jatkuu. Tragedialla on syvälliset vaikutukset Nathalien kykyyn tuntea tai reagoida ympärillään oleviin ihmisiin. Kaunis nainen herättää mielenkiintoa vastakkaisessa sukupuolessa, mutta mitä vaatii maailman romahtamisen myötä jäätyneiden tunteiden sulaminen ?

Tarina ei ole uusi, mutta se on sympaattinen ja toiveikas. Tällainen suomalaista jörrikkäkansaakin edustava lukija uskoo muuttumiseen ja ajan parantavaan voimaan. Elämä jatkuu täälläkin ja kevät tulee talven jälkeen (vaikkei ikkunasta ulos katsoessa sitä tällä hetkellä huomaakaan). Sitä paitsi, yhden päähenkilön ruotsalaisuus saa tuntemaan, että tässähän ollaan melkein kotikentällä.

Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. Lukujen väliin on ripoteltu "minilukuja", jotka eivät ole ollenkaan osa tarinaa. Ne vain sisältävä nippelitietoa viitaten edellisessä luvussa mainittuihin asioihin. Lukijalle kerrotaan autossa kuunnellun laulun sanat, syötyjen ruokalajien ainesosat ja muuta vastaavaa. Osa pätkistä täydentää tarinaa ja tuo pikanttia lisää, osa meni ainakin minun kohdallani aivan ohi maalin.

Kirjan kansi on mielenkiintoinen. Varjosuudelma kertoo tarinasta paljon ja sen voi tulkita moneltakin näkökulmalta kuvaamaan juonen käänteitä.

En ole aiemmin lukenut mitään Foenkinokselta, vaikka blogeissa hänen kirjojaan onkin kommentoitu aika ahkerasti. Blogiarvioiden ansiosta tämän luettavakseni nappasinkin. Tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella olen varovaisen innostunut. Pitänee hankkia jotain muutakin samalta kirjailijalta ennen kuin lopullisesti päättää, miten suureksi suosikiksi hänestä on.
 

Tilkuista täkiksi - kevään paras sipulipiirakka

Ruoanlaitto ja reseptien kehittely on yksi kolmasosa luovaa ajattelua, toinen kolmas osa tuuria ja loput innovatiivista varastamista. Aika vaikea on varmaan nykyään keksiä jotain ihan oikeasti uutta, jota kukaan ei koskaan, eikä missään olisi jo kokeillut. Parhaat reseptit ovatkin, ainakin meillä, yhdistelmiä löydetyistä ja kokeilluista ohjeista. Niin tämäkin... perusidea Delicious-lehdestä, hilloke Rachel Allenilta, taikina vanha tuttu rahkavoitaikina. Yhdistelmä on enemmän kuin osiensa summa ja tämä kokonaisuus vie kielen mennessään.

Eikä mikään estä jokaista tekemästä siitä vähän omannäköistä ja -makuista.


Makeansuolainen punasipulipiirakka

Tee hilloke ja pohjataikina jo edellisenä päivänä niin pääset helpommalla.

Hilloke :
25g voita
6 punasipulia
150g sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 dl balsamicoa
1,5 dl punaviiniä (mielellään jotain vähän tuhdimpaa)
loraus Marsalaa
(2 rkl mustaherukkahilloa) 

Suikaloi sipulit ja hauduta niitä kattilassa voin ja sokerin kanssa puolisen tuntia. Lisää loput aineista ja keitä vielä runsaat puoli tuntia hiljaisesti poristen. Hilloke on hyvinkin nestemäistä vielä lopussa, mutta älä huolestu. Se kyllä jähmettyy kylmetessään.
Pistä purkkiin ja jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Rahka-voitaikina :
1 prk (250g) maitorahkaa
250 g pehmeää voita
4 dl vehnäjauhoja

Sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri muoviin ja laita jääkaappiin tekeytymään ja jatka seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä kootaan piirakka

Kauli taikina levyksi ja nosta piirakkavuoan päälle. Älä tee siitä kauhean ohutta vaan jätä ainakin puolen sentin paksuiseksi.

Levitä sipulihilloketta piirakan pohjalle. Leikkaa sinihomejuustosta paloja ja levitä hillokkeen päälle. Silppua timjamia ja lisää piirakkaan tasaisesti. Sitä saa olla aika tukko.

Sekoita 2 munaa, 4 keltuaista, 2 dl kermaa ja 2rkl perinteistä Dijon sinappia keskenään ja kaada piirakan päälle.

Ripottele päällimmäiseksi paahdettua hasselpähkinärouhetta.

Paista uunissa 200 asteessa runsaat 30min. Anna jäähtyä haaleaksi ja tarjoile vihreän sekasalaatin kera.

Kuukauden kapine : Mikä raastaa ?

Auringonpaisteisessa huhtikuussa alkaa aina tehdä mieli salaatteja  ja raasteita. Ihania, mutta välillä se pilkkominen ja raastaminen tuntuu kovin työläältä. Kuten niin monessa keittiöhommassa, myös tässä auttavat kunnon välineet, oikeat työkalut oikeaan hommaan. Siispä otin suunnan kohti Chez Mariusta ja ihmettelimme hetken raastimien moninaista valikoimaa.

Se kaikkein tutuin lienee kaikille tuo "anopin" raastin (tai mummin raastin), miten vaan. Se on perinteinen, hoitaa hommansa tehokkaasti eikä tyhjennä lompakkoakaan liikaa.  Nämä ovat omiaan juuri noiden juuresraasteiden tekemiseen, varsinkin isompaa porukkaa ruokkiessa. 

Jokaisella sivulla on oma karkeusasteensa raasteelle. Lastujakin saa aikaiseksi ja jopa sitrushedelmien kuorta voi yrittää saada raastettua.  Minä tosin en ole siinä koskaan kunnolla onnistunut, vaan käytän muuta välinettä, mutta siitä hetken päästä lisää.  Sormia pitää vähän varoa, mutta niinhän pitää aina oltaessa terien kanssa tekemisissä. 

Eikös olekin muuten tuo pikkuraastin suloinen vaikkei ehkä näistä kaikkein tehokkain ? Se lienee ennemminkin omiaan pöytää kaunistuttamassa pastajuuston kaverina.

 

 

 Juuston kavereita ovat nämäkin pikkumyllyt.  Osaan saa oikein vaihtoterätkin. Niistä voi sitten valita isoteräisemmän kermaisemmille juustoille ja pikkuteräisemmän kovemmille juustoille.  Tunnetuin merkki näissä pikkumyllyissä lienee Zyliss.

Minä en tällaista ollut nähnytkään ennen kuin isäntä aikoinaan toi Suomeen muuttaessaan ruokapöytään mukanaan.  Chez Mariuksen Jonna kuitenkin valisti minua, että on näitä käytetty Suomessakin iät ja ajat. Meillä sitä vaan ei ole kutsuttu juustomyllyksi vaan vanhempi sukupolvi tuntee laitteen "mantelimyllynä".  Se kertookin mukavasti näiden toisen käyttötarkoituksen, eli pähkinöiden ja manteleiden raastamisen.  On siinä kyllä saanut hetken veivata, kun leivontaa varten on valmistanut mantelijauhetta. Kätevä vehje kuitenkin

 

Myllyissä jatketaan edelleenkin, mutta vaihdetaan astetta suurempiin. Nämä ovat taas niitä isojen juuresraastekulhojen tekijöille tarkoitettuja. Jos anopinraastimen ranneliike rasittaa liikaa, niin voi vaihtaa myllyn kammen kiertämiseen.  Erona tietysti se, että jos anopinraastinta käyttäessa palojen on hyvä olla aika isoja, niin myllyjä varten ne kannattaa pilkkoa pienemmiksi. Makuasia, kumpi tapa sitten tuntuu paremmalta omassa tekemisessä. Meidän äidillä oli (ja on muuten edelleenkin) tuo kolmijalkainen versio. Sillä olen minäkin erinäiset porkkanat kiertänyt reippaasti raasteeksi keittiöapulaisena touhutessani.

Sitten päästään näihin viime vuosien aikana jokaisen itseään arvostavan kotikokin keittiöön tiensä löytäneisiin raastimiin. 

Microplane oli se aito ja alkuperäinen teollisuuden terävalmistuksesta myös keittiöön toiminta-alueensa laajentaneen yrityksen tuote.  Fiksut yritysjohtajat olivat patentoineet terämateriaalin ja valmistustavan, joten pitkään Microplane ainoa markkinoilta löytyvä. Tuossa muutama vuosi sitten tuo kyseinen patentti vanhentui ja markkinoille ilmestyi jos jonkinlaista jäljittelijää.  Vähitellen ovat jyvät alkaneet erottua akanoista, mutta silti kannattaa olla ostaessa tarkkana välttääkseen pettymystä. Hyvälaatuinen terä kun kestää melkein ikuisesti ja siitä tulee kotikokin lempikaveri juustoja ja VARSINKIN sitruunankuorta raastaessa. Huonolaatuisella haluaa aika nopeasti heittää vesilintua tai se hautautuu keittiölaatikon pohjalle.  

Kannattaa myös muistaa, että asianpesukoneella saa laadukkaankin terän tylsymään - kun käyttää sen puoli minuuttia käsinpesuun, saa pitkäikäisen ystävän. Sitä paitsi, näille on käyttöä sen verran, etteivät ainakaan meillä oikein edes ehdi koneeseen... Samoin pakkauksen mukana tuleva muovisuojus ei ole poisheitettävää pakkausmateriaalia vaan hyödyllinen terien (ja sormien) suojana. 

Teriä on tässäkin kategoriassa tarjolla monilla karkeuksilla. Näillä saa tehtyä lastuja, karkeaa, vähemmän karkeaa tai hienoa raastetta. Tuo pikkuinen kuvassa vasemmalla ei itse asiassa ole enää edes mikroterillä varustettu vaan sellaisilla pienillä nystyröillä. Se on tarkoitettu sitten jo ihan mössön tekemiseen. Sitähän säännöllisesti tarvitsevat valkosipulia ja inkivääriä kokkauksessaan paljon käyttävät. 

Paljon on siis raastimia tarjolla. Nämä ovat kuitenkin sellaisia ihan joka päivä käytettäviä työvälineitä, joten niihin kannattaakin vähän satsata. Minä olen todennut, että ainakin anopinraastin ja Microplane suhteellisen pienellä karkeudella pitää olla ihan omien hermojen säästämiseksi. Loput voi hankkia sitten täydentämään vastaan tulevia muita tarpeita. Ja kun tekee mieli jotain vähän erikoisempaa, voi hankkia vaikka tuon maaliskuun kapineen - jonkunlainen raastin kai sekin, vaikkei ainakaan meillä ihan jokapäiväisessä käytössä ;-)  Samasta kapineesta muuten on juttua myös viimeisimmässä Glorian ruoka ja viini-lehdessä.

nettikauppaan

Chez Marius Facebookissa

 

p.s. olettehan huomanneet tuon sivupalkin linkin suosikkisarjoihin ? Sieltä löydätte kätevästi myös kuukauden kapineet kerralla listattuina..