Joskus vuonna yksi ja kaksi luulin olevani kiinnostunut filosofiasta ja taisin sitä jonkun peruskurssin yliopistolla lukeakin. Sitten elämä vei ja totesin levottoman luonteeni sopivan huonosti pohdiskeluun elämän tarkoituksesta.
Silti huomaan helposti tarttuvani kirjoihin, joissa on jotain "filosofista" - kuten vaikka aikoinaan sellaiseen teokseen kuin Nalle Puh ja filosofit tai nyt sitten tutkielmaan muumeista suhteessa eksistentialismin ajatuksiin.
Jukka Laajarinne : Muumit ja olemisen arvoitus
Oma ostos Elisa Kirjasta
Äänikirjan lukijana : Toni Kamula
Filosofista pohdiskelua äänikirjana ei ehkä kuitenkaan ollut ihan kamalan hyvä ajatus. Jouduin palailemaan taaksepäin, kun jotain meni ohi ja nytkin joudun vähän miettimään, mitä kirjassa oikeasti taas sanottiinkaan. Kirja on kyllä hyvin kirjoitettu, mutta onhan filosofia kuitenkin jotain muuta kuin helposti seurattavaa hötöä juonihäröilyä. Jopa muumit osoittautuvat pehmeitä olemuksiaan monimutkaisemmiksi.
Olen muumeja lukenut vasta nyt vanhempana. ja minusta ne itse asiassa ovatkin enemmän tarinoita aikuisille, vaikka juuri nyt niitä kuuntelemmekin yhdessä kuopuksen (6v) kanssa. Kukaan pojistani ei ole oikein innostunut television piirrossarjasta, vaan pikemminkin kokenut monet hahmot ilkeiksi ja pelottaviksi. Kuopustakin taitaa pääasiassa viehättää oudon rajalla tasapainoilu, vaikkei hän ehkä sen syvällisemmin mietikään lievän (ja omala tavallaan koukuttavan) epämukavuuden syntyperää.
Aikuinen osannee tunnistaa tarinoiden kerroksellisuuden, sekä sen, miten loppujen lopuksi muumien ja heidän ystäviensä piirteet heijastuvat omista peileistämme. Olemisen arvoitusta pohdiskellessa löytyy muumeista todelta tuntuva teema toisensa jälkeen. Olemmeko olemassa yksinämme vai tarvitaanko muita näkyväksi muuttumiseen? Voiko huolehtiminen toisista olla käskyttämistä ? Elämmekö elämää toisten odotusten vai oman tahtomme mukaisesti? Kumpi on tärkeämpää - matka vai määränpää?
Tove Jansson on käsitellyt olemisen teemoja laajasti, kai ihan Sartren, Simone Beauvoirin ja Kierkegaardin veroisesti, vaikka vähän salavihkaisemmin. Tarinat herättävät ajatuksia sanelematta suoraan ja siksi kai Laajarinteen kirja onkin omalla tavallaan tarpeellinen ja kiehtova. Sitä tosin jäin pohtimaan, voisiko muumien touhuja tulkita toisinkin, mutta filosofisia suuntauksia tarkemmin tutkimatta on tässä nyt vaikea ruveta vertailemaan. Ainakin Jukka Laajarinteen tulkinnat eksistentialismin näkökulmista muumitarinoissa osuivat ja upposivat, ja samalla tuli rautaisannos myös muumitietoutta. Taidan lukea tai kuunnella vielä edessä olevia uusia tarinoita vähän toisella tavalla kuin tähän saakka.
Kaikkiaan Muumit ja olemisen arvoitus on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Ihan täysin eksistentialismin ajatuksia ja ennen kaikkea mainittuja kirjoittajia tuntematon lukija ei ehkä pääse juttuun mukaan, mutta kyllä minunkin hatarillani tiedoilla varustettu sai kirjasta pohdittavaa ja muutaman oivalluksenkin. Siitä tietysti puhumattakaan, että muumeista löytyy taas yksi ja yllätyksellinenkin puoli.
Parhaiten minulle taisi jäädä mieleen nykyään niin muodikasta mindfulness-ajatteluakin muistuttava opetus siitä, että opettelisimme olemaan läsnä tässä hetkessä. Pitäisi ryhtyä tekemään asioita, joista aidosti nauttii ja lopettaa toisten odotusten mukainen suorittaminen. Eksistentialismia tai ei, arvokasta pohdittavaa joka tapauksessa nykykiireiden keskellä.
Luokittelin tämän nyt tietokirjaksi, mutta ehkä kyseessä olisi ennemminkin esseekokoelma.
