Lyhytarvioita viihdyttävistä sarjoista viime vuodelta

Minä olin viime vuonna ihan kamalan laiska bloggaaja. Vuoden lopussa kaikista luetuista kirjoista oli peräti yli 40 vielä bloggaamatta! Se oli melkein kolmasosa luetuista.
Osa bloggaamattomista on kirjoja, joista en keksinyt sanottavaa. Sellaisia mitäänsanomattomia ja samantien unohtuvia. Osa taas on vain jäänyt, eikä laiminlyönnille ole muuta selitystä kuin bloggaajan laiskuus (tai ajanpuute).

Tietty kirjaryhmä jäi bloggaamatta vähän vahingossa. Kyseessä ovat viihteeseen viittaava cozy dekkarit tai fantasia-sarjat, joita olen ajatellut jatkaa, mutta sitten taas siirtynyt joko muihin tai muuten vaan unohtanut. Alla niistä muutama vinkiksi leppoisaan ja usein myös hupaisaan luettavaan. 

Noilla voi rentoutua sitten, kun malttaa postikorttikeleistä kotiutua. Kuva on ihan meidän pihalta.

Bobbi Holmes: The Ghost of Marlowe House
Sarja : Haunting Danielle #1

Danielle perii talon, jonka aikoo muuttaa pieneksi hotelliksi. Remontissa ja järjestelyissä on tietysti odotettavissa yllätyksiä, mutta ikiomaa kotikummitusta Danielle ei osannut odottaa.
Walt Marlow on jäänyt jumiin entiseen kotiinsa, eikä tiedä mitään omasta kuolemastaan. Hän on kuitenkin vahvasti sitä  mieltä, että tapahtuman selvittäminen auttaisi matkalla eteenpäin.

Ei siinä  mikään auta, Daniellen ryhtyy selvittämään vanhoja tapahtumia.

Tämä kirja on hauska sekoitus amerikkalaista pirteyttä, mysteerien selvitystä, aarrejahtia ja kummitustarinoita. Sarja jatkuu ja varmasti luen lisää - kunhan ehdin.


Angie Fox: The Southern Spirits, The Skeleton in the Closet, The Haunted Heist
Sarja: Southern Ghosthunter Mysteries

Ah, tämä sarja oli laadukasta huvitusta. Ihan oikeasti vähän tuli hihiteltyäkin ja luin kolme ensimmäistä osaa nopeaan tahtiin.

Jo alkuasetelma on herkullinen. Verity on jättänyt petollisen poikaystävänsä alttarille, mikä sai kyseisen komistuksen vaikutusvaltaisen äidin aiheuttamaan Veritylle hankaluuksia, eikä vähiten taloudellisia. Kaiken lisäksi hän vahingossa vangitsee ruusupensaansa juurelle haamun. Haamu ei ole kuka tahansa vaan aikoinaan valtavaa pahennusta aiheuttanut gangsteri. Hih. Jo tässä kohtaa tietää, että vauhtia on luvassa. 

Haamun myötä Verity saa myös kyvyn nähdä muita yliluonnollisia olentoja - siis silloin kun uudelle kämppikselle sopii. Tämä taito saa Verityn miettimään, josko elantoa voisi hankkia myös auttamalla ihmisiä pääsemään eroon ei-toivotuista yliluonnollisista vieraista. Ensimmäiseksi asiakkaaksi ilmoittautuu ex-sulhasen veli, jonka tontilla haamut tekevät tuhojaan. Tosin kaikki epätoivotut kävijät eivät osaa kävellä seinien läpi, mutta he eivät ole sen takia vähemmän vaarallisia.

Toisessa osassa tutkitaan kirjaston haamuja sekä yhtä hyvin todellista ruumista - tai ehkä ennemminkin sitä, miten se on kirjastoon päätynyt. Kolmannessa puolestaan joudutaan mukaan pankkiryöstöön, joka näyttää haamun tekemältä...

Kyllä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jotka eivät tosin aiheuta pelon väristyksiä vaan pikemminkin naurattavat. Oikein mukava tuttavuus.


Angie Fox: The Accidental Demon Slayer, The Dangerous Book for Demon Slayers
Sarja: Demon Slayer

Lizzie Brown elää hiljaista ja rauhallista elämää. Aina siihen saakka, kunnes demoni yrittää nielaista hänet. Sen jälkeen mikään ei ole enää samanlaista ja pakomatka isoäidin Harleyn selässä hänen moottoripyöränoitiensa hoiviin pakottaa Lizzien poikkeamaan monista totutuista tavoista.

Kuten Ghosthunter, myös Demon Slayer leikittelee elämäänsä ja asennoitumistaan muuttamaan joutuvien nuorten naisten tarinoilla. Seurauksena on herkullisia henkilöhahmoja ja vauhdikkaita käänteitä. Oikeaa rentoutuskirjallisuutta.


Ja vielä yksi...

Kitty French : The Skeletons of Scarborough House 
Sarja: The Chapelwick Mysteries aka. Girls' Ghostbusting Agency

Yep, Melody näkee haamuja. Lisäksi hänen perheellään on noitabisnes. Seisoakseen omilla jaloillaan Melody perustaa haamujen karkottamisyrityksen ja ensimmäiseksi hänen tehtävänään on puhdistaa vanha talo sitä vainoavista haamuista. Karkotus ei kuitenkaan onnistu ilman ikivanhan murhan selvittämistä. Valitettavasti vain myös romanttiset houkutukset sotkevat selvitystöitä, vanhasta heilasta puhumattakaan.

Tässäkin alkuasetelma on herkullinen ja kirja onnistuukin lunastamaan lupauksiaan. Viihdyin.


En minä tietenkään koko vuotta viettänyt vain aloittamalla uusia sarjoja vaan palasin myös ainakin kahteen jo aiemmin aloitettuun. Ilona Andrewsin avaruusvampyyrit jatkoivat nettiromaanissa Sweep of the Blade ja C.J. Archerin sarja elämää ylläpitävästä kellosta ja sen korjaajan etsimisestä jatkui osalta The Magician's Diary. 

Jollei ylläolevista löydy vielä sopivaa "aivojen nollauskirjallisuutta", kannattaa myös muistaa vastaavia jo blogattuja kuten C.C.Dragonin meedioetsivä tai Deanna Raybournin murhia tutkiva Lady Julia. 

Miten paljon kirjan nimi merkitsee?

Meidän lähirannalla ei ole viime aikoina pahemmin uitu

Monet valitsevat lukemisensa kirjojen kansikuvien perusteella. Minä en - ainakaan useimmiten. Osaksi tämä johtuu siitä, että luen paljon sähköisiä kirjoja, jolloin kansikuvat ovat usein pieniä tai mustavalkoisia, mutta suurin syy on uteliaisuuteni tekstien suhteen. Olen aina ollut sellainen. Silmäni hakeutuvat kirjaimiin ennen kuin kuvioihin ja siksi kai myös kirjojen nimillä on minun kirjavalintoihini suuri vaikutus.

Kirjan nimen pitäisi olla sellainen, että siitä käy ilmi vähintäänkin tyylilaji - siis onko kyseessä kepeä, itsetietoinen, surullinen vai muuten vakavasti otettava kirja. Parhaimmillaan kirjan nimi viittaa sen sanomaan tai dekkarissa jopa ratkaisuun. Pahinta on, jos kirjan nimi antaa ymmärtää yhtä ja sisältö onkin sitten jotain ihan muuta. Takakansiteksteihin en alunperinkään varsinaisesti luota, mutta kirjan nimen pitää pysyä ruodussa.

Viime aikoina vastaani ei ole tullut varsinaisesti valehtelevia kirjannimiä, mutta yhteen kirjasarjaan pääsin hitusen pettymään. Kirjojen nimet herättivät huomioni, mutta sisältö ei sitten ihan kyennyt vastaamaan nimien antamaan lupaukseen hauskasta ja nokkelasta juonesta.


Sarah Fox: The Crêpes of Wrath ja For whom the Bread Rolls

Yep, kyllähän minä jo nimistä sen tiesin, että joku kuolee eli dekkarista on kyse. Ensimmäisessä osassa Marley on saapunut auttamaan serkkuaan pannarikuppilan pitämisessä tämän ollessa sairaalassa toipumassa. Sitten serkku kuitenkin murhataan ja Marley päättää itsekin ryhtyä selvittämään murhaajaa, varsinkin kun yksi kuppilan tarjoilijoista näyttää päätyvän pääepäillyksi.

Pienessä merenrantakaupungissa tietysti riittää mukavia ja vähemmän mukavia ihmisiä ja murhaajaksi paljastuu epätodennäköinen kandidaatti, jännittävän takaa-ajon päätteeksi. Lopussa Marley on kahden vaiheilla - jäädäkö pittoreskiin lomakaupunkiin pitämään kuppilaa vai lähteäkö takaisin suureen kaupunkiin. Päätökseen ei vähiten vaikuta paikallinen lapsuudenihastus Brett...

Toisessa osassa sitten tarina etenee - tietysti Marley jäi idylliseen kaupunkiin. Idylli tosin saa pieniä säröjä, kun taas tapahtuu murha. Tällä kertaa Marley joutuu itse epäilyksenalaiseksi, joten totta kai hänen pitää ryhtyä myös tutkimaan mahdollisia epäiltyjä. Samaan aikaan joku heittää jätteitä seudun kauniisen luontoon ja kaupungissa kuohuu.

Jep, keyvttä ja kuplivaa eli noin periaatteessa varsin mukava asetelma "Cozy Mystery" -tyyppiselle dekkarille. Ei siinä mitään, niitä on hauska lukea. Ensimmäinen osa olikin sellainen helposti nieltävä ja rentouttava murhatarina, vaikka toki Marley välillä pikkuisen naiivisti tutkimuksiaan suorittaakin. Syy kirjasarjan jumahtamiseen ennen kolmen osan etappia löytyy toisesta osasta.

Toista osaa lukiessani mietin välillä luenko matkailumainosta vai dekkaria. Marley kun ihailee asuinpaikkaansa vähän turhankin innokkaasti, ja käy uimassa kuvankauniilla rannalla joka päivä työpäivän päätteeksi, ja rakastaa kävellä kuppilaan nauttien upeasta rantamaisemasta ja sen puhtaasta luonnosta luonnosta, ja tutustuu mukaviin ihmisiin,shoppailee hauskoissa ja niin edelleen.. joko mainitsin sen mahtavan hiekkarannan ? Ihan oikeasti. Joka luvussa käytiin uimassa ainakin kerran eivätkä kirjan luvut ole mitenkään kamalan pitkiä.

Jos pitää päiväkohtaisen ohjelman kuvaksesta lounaineen ja uintiretkineen, on tämä sopivaa luettavaa. Mikäli puolestaan haluaa napakkaa murhajuonen kehittelyä, ei tämä ole kaikkein suositeltavin sarja luettavaksi.

Voi tietysti olla, että kirjan nimien perusteella odotin vähän enemmän kieli poskella kirjoitusta ja pientä väännöstä klassisesta dekkarikuviosta. Ihan sellaiseen ei tämä nyt yltänyt eikä itse asiassa tainnut edes yrittää.