Jo Murun kirja antoi osviittaa siitä, mitä oli odotettavissa eli mutkatonta ja ystävällistä palvelua sekä herkullista ruokaa. Murussa on sellaista kortteliravintolan henkeä. Jokainen asiakas voi tuntea olonsa kotoisaksi. Isomman seurueen ollessa kyseessä, on palvelu aina pakostakin hiukan etäisempää, mutta kuitenkin saattoi aistia sen lämmön, jolla asiakkaisiin Murussa suhtaudutaan. Tietysti voi olla, että joukossamme oli niitä oikeita kanta-asiakkaita, mutta silti uskon palvelun pysyvän samanlaisena vähän harvemminkin taloon poikkeavalle.
Ruoka oli myös hyvää ja viiniä oli ainakin riittävästi. Pieni ihmettelyn aihe minulle olikin, että jokaisen neljän ruokalajin kanssa oli oma viininsä ja vielä shamppanjaa alkujuomana. On totta, että kyseessä oli viineistä kovasti pitävä porukka, mutta silti... 5 lasia on aika paljon yhdelle aterialle. Jossain vaiheessa jo pelkäsin, etten saa loppumenuun ruoasta enää kunnon makuelämyksiä alun lasillisten kihahtaessa hiusten alle. Eihän laseja tietysti tarvitse tyhjiksi juoda ja tiedän tavan olevan suuren maailman meininkiä, mutta silti.
Alkuruoka oli ihanan kermainen Caprese-salaatti Murun tapaan eli kermaista juustoa kermalla ja tryffeleillä höystettynä. Keittiöön oli saapunut ihanaa italialaista Burrata-juustoa, joten sen pehmeys nosti kermaisuuden vielä astetta korkeammalle. Minä pidin kovasti, vaikka tryffelin kanssa olenkin yleensä tosi vaikea. Tässä sen maku pysyi hienostuneesta taustalla eikä hyökännyt makunystyröiden kimppuun. Pinnalle oli ripoteltu myös ilmeisesti jostain kalasta tehtyä murusta, jota olisi kyllä mielellään suonut olevan annoksessa enemmänkin kermaisuutta tasaamassa. Juomana oli saksalainen Riesling (von Winn), josta en erityisemmin pitänyt, mutta minä nyt olen valkkarien ja varsinkin Rieslingin suhteen aina vähän nenä nirpallaan.
Pääruokana oli vasikkaa parsapedillä punaviinikastikkeen ja Bearnaise-kastikkeen kera. Annos vei kielen mennessään. Varsinkin nuo kastikkeet olivat sellaisia, että melkein nuolin lautaseni, mutten sitten kuitenkaan kehdannut. Viininä oli ranskalaista Katalonian nurkilta tullutta Grenache-pohjaista punaviiniä. (Riberach Thèse). Ennen ruoan tuloa se maistui ihanan pehmeältä ja notkealta suussa. Ruoka toi esiin viinistä epäilyksistä huolimatta löytyvät tanniinit ja se muuttui miltei liiankin robustiksi vasikalle. Hyvä viini kuitenkin ja Grenache tuntuu vähitellen nousevan suosikkirypäleekseni.
Väliruokana söimme Comté-juustoa hunajan kera. Meillä on tapana säännöllisesti hakea kyseistä herkkua hallista Paalasen juustokaupasta, sellaista hyvin kypsynyttä ja hedelmäistä. Moneen ostamaamme juuston verrattuna Murun oli vähän pliisua. Hyvää, mutta jäin kaipaamaan sellaista pientä potkua. Hunajasta en jostain syystä pitänyt ollenkaan - mutta se oli taas lähinnä minun ongelmani.
Jälkiruoka oli täydellinen aterian lopetus. Raparperisorbetti kirjaimellisesti suli suussa ja oli makeaakin makeampaa, valkosuklaamousse pyöristi maut ja jätti ainakin minut tyytyväisenä maistelemaan jälkimakuja. Juomana oli Moscato d'Asti (Saracco), joka sopi jälkkärin seuraan kuin nappi silmään.
Kaikkiaan ilta oli nautittava. On mukava istua pöytään ihmisten kanssa, joita ei entuudestaan tunne. Näissä tilaisuuksissa keskustelu on ollut aina mielenkiintoista. Murun palvelu oli lämminhenkistä ja ruoka maineensa veroista. Mitäpä sitä muuta voisi vaatiakaan ? Se, etten välttämättä pitänyt ihan kaikesta ruoassa on itse asiassa minusta hyvä asia. Se tuo kokemukseen kulmia ja luonnetta - Minä pidän siitä, että minua ei päästetä liian helpolla ja pääsen itsekin haastamaan. Ruoka nimittäin oli oikeasti herkullista ja hyvin tehtyä. Mutinat olivat enemmänkin oman maun mukaisia, kuin vikoja ruoassa.
Muruun olisi ihana palata, mutta se voi olla vaikeaa, kun pöytä pitää varata niin hurjan aikaisin. Pitkä varausaika ei myöskään oikein sovi ravintolan tyyliin. Murun pitäisi olla paikka, jonne voi vain poiketa syömään, mutta minkäs teet ? Ei noin hyvälle ravintolalle oikein suosion hiipumistakaan voi toivottaa... Ehkäpä sisarravintola Pastis tulee vähän tasaamaan kysyntää.
