Noin taustaksi kerrottakoon, että kyseessä ei ollut itse aiheutettu olotila, vaikka edellisiltana olimmekin asiakkaan kanssa ravintolaillallisella. Jotain ruoassa kai kuitenkin oli, kun yöllä heräsin järkyttävään päänsärkyyn, eikä sen jälkeen vuorokauteen pysynyt mikään pientä vesikulausta suurempi sisällä. Toinen vaihtoehto on lyhyiden yöunien ja työstressin aiheuttama fyysinen reaktio, mutta jotenkin toivon ehkä kuitenkin mieluummin tuota ruokavaihtoehtoa...
Nyt olen taas elävien kirjoissa ja vaikka paluumatkalla en tosiaan silmiäni pahemmin avannut ja keskityin lähinnä hengittämiseen, niin mennessä sain lennolla kirjan loppuun. Sairaudesta puhuttiin siinäkin. Seilin saarelle lähetettiin aikoinaan jollain tavalla poikkeavasti käyttäytyviä naisia mielisairaina loppuiäkseen ja vihdoin sain luettua Katja Kallion Yönkantajan kanssa samoihin aikoihin julkaistun Johanna Holmströmin kirjan. Jos Yönkantaja jäi minulle jotenkin etäiseksi, niin Sielujen saari ravisutti sitten aivan toisella tavalla.
Oma ostos Elisa Kirjasta
Seilin saarelle suljettiin niin lapsensa surmanneet nuoret naiset kuin muuten vain elämänsä villikot tai yhteiskunnan normeihin sopimattomat. Johanna Holmström kuljettaa tarinaa muutaman naisen kohtaloiden kautta.
Eniten minuun ehkä koski Kristina. Yksinäinen ja onneton nuori nainen uupuu lopullisesti ja surmaa lapsensa. Mistään ei saanut apua, kukaan ei tukenut ja lopputuloksena tuhoutuu enemmän kuin kolme elämää. Nykyään puhutaan paljon uupumisesta ja uupuneiden lopullisista ratkaisuista. Kristina joutui Seilin saarelle loppuiäkseen, missä kaikkialla ovat nykyajan uupuneet?
Vuosia myöhemmin tuodaan saarelle myös Elli, joka nuoruuden uhmassaan on karannut vanhempiensa luota. Hänen kanssaan saarella on myös hoitajana Sigrid, joka suunnittelee tulevaisuutta Fransinsa kanssa. Sitten tulee sota ja vaikka saarella eletään eristyksissä ja kuin herran kukkarossa, ulottuvat sodan kylmät lonkerot sinnekin.
Saaren olot ovat vaikeat ja naisten kohtalot toinen toistaan karmaisevampia, mutta päällimäiseksi kirjasta jää kuitenkin inhimillisyyden ja myötätunnon ylistys. Hoitajat haluavat auttaa ja hoidokitkin tukevat toisiaan siihen kyetessään. Työ antaa tarkoituksen ja luonnon keskellä eläminen kauneutta vaikeuksien keskellä. Seili on vankila, mutta joillekin myös turvapaikka, eikä poispääsykään ole ihan täydellinen mahdottomuus.
Tarinan lempeys kaikessa julmuudessaan on kiehtova yhdistelmä. Juoni soljuu eteenpäin ja henkilöhahmot tulevat iholle. Ei heistä kukaan kai ole helppoa seuraa, mutta helppoa ei ole elämäkään Seilin saarella. Samalla kirja saa myös miettimään sairauden rajoja. Missä kohtaa ihminen pitää sulkea pois yhteiskunnasta ja kenen päätöksellä? Kuka voi päättää toisen kohtalosta ja miksi, oi miksi, naisten ruumiista ja elämästä päättävät niin usein ymmärtämättömät miehet ?
Kaiken kaikkiaan Sielujen saari on herättävä ja toivonpilkahduksineen myös voimaannuttava lukukokemus. Pidin myös siitä, että tarinan kaari saatettiin päätökseen niin kauniilla tavalla.
Pride-viikon luettaviinkin kirja sopii. Naisten välistä ystävyyttä ja hellyyttä kuvattiin tarinassa kauniisti ja se oli yksi mieltä eheyttäviä voimia - sanoi yhteiskunta mitä tahansa.
