Margaret Atwood kuuluu kirjailijoihin, joista olen aina kuullut, mutta joiden kirjoja ei jostain syystä ole osunut sopivasti koskaan eteen - ennen kuin nyt. Siskoni sai Irlannissa kirjakaupassa kaupantekijäisinä ilmaiseksi Atwoodin "The Blind Assasin" -kirjan osana World Book Night 2011 kampanjaa. Siispä minäkin sekä luin kirjan että kävin kuikuilemassa kampanjan sivuilla.
Mikäli oikein ymmärsin, niin World Book Night on kampanja, johon valitaan 25 maailmankirjallisuuden helmeä, joita jokaista sitten painetaan 40.000 kpl ilmaiseksi jaettavaksi. Ajatuksena on, että jakelijat merkitsisivät kirjoihin WBN koodit, joiden perusteella lukijat voivat rekisteröidä yksittäiset kirjansa kampanjan sivuille ja näin myös seurata, missä kaikkialla kirjat kulkevat ja paljonko ihmisiä niitä lukee.
Valitettavasti tässä kappaleessa ei kyseistä koodia ollut ollenkaan, joten siihen tyssäsi se mielenkiintoinen seuranta. Sivut sinänsä vaikuttivat ihan hauskalta yhteisöltä ja menossa on äänestys vuoden 2012 kampanjan kirjoista. Koska jakelu kuitenkin tapahtuu Englannissa ja Irlannissa, niin näin Suomessa olevana ei kampanja maailmanlaajuisesta nimestään huolimatta kiinnostanut tarpeeksi... Lukuvinkkejä suosituista opuksista
sivuilta kyllä löytää - siis jos lukee englanniksi.
Itse kirjasta vielä lyhyesti. Olen ollut hiukan epäluuloinen Atwoodin suhteen ja jostain syystä luokitellut hänet lähinnä ihmissuhderomaanien kirjoittajaksi ja ehkä vielä vähän sinne hömpähtävään suuntaan. No, ihmissuhteista tässä kirjassa kovasti puhuttiin (onko kirjaa, jossa niitä ei olisi ?), mutta hömpäksi en tätä sanoisi.
Atwood on kirjoittanut tarinaansa useamman aikajanan päällekkäin, mikä tuo rakenteeseen monimutkaisuutta ja lisää mielenkiintoisuutta. Lukija saa ikäänkuin vinkkejä tarinan etenemisestä jo ennen kuin itse tapahtumia kuvataan. Pääkertojana on vanha nainen, Iris, joka kertoo omaa ja sisarensa tarinaa 30-luvulta.
Suvun rikkaus on katoamassa, kun nappitehtaat eivät menesty sodassa mielenrauhansa menettäneen isän hoivassa. Iris naitetaan toiselle rikkaalle tehtailijalle, Lauran omituisuudet korostuvat ja kolmio- tai tässä tapauksessa pikemminkin neliödraama kärjistyy. Traaginen loppu kerrotaan jo heti alussa ja koko kirja on itse asiassa kuin lankakerän kerimistä takaisin rullalle kissan leikkien jälkeen. Langat asettuvat pikkuhiljaa paikalleen sivu sivulta ja ihmisten motiivit ja salaisuudet paljastuvat tarinan edetessä.
Kuten sanottu, kirja on taitavasti rakennettu ja sitä lukee ihan mielellään. Kuitenkin minulle jäi sen jäljiltä vähän tyhjä olo. Jostain syystä siskosten tarina ei oikein koskettanut huolimatta kipeistäkin aiheista. Tiedä sitten, mistä johtuu. Ehkä juuri siitä, että kertoja-Iris kirjaa ajatuksiaan niin pitkän ajan kuluttua ja jotenkin hieman etäisesti. Syynä voi olla myös, että tietyllä tavalla passiiviset ja naiivit päähenkilöt ennemminkin ärsyttivät kuin herättivät myötätuntoa. Tai sitten vaan yksityiskohtiin paneutuva ja asioita toistava kerronta ei tällä kertaa oikein iskenyt.
Pitänee joskus lukea Atwoodilta jotain muutakin ennen kuin pistää kirjailijan lopullisesti hyllylle. Voihan olla, että joku toinen kirja maistuisi paremmalta.
