(Luku)päiväkirja: Väsyneet naiset

Tänään juuri naureskeltiin (kun ei itkeäkään viitsinyt) siskon kanssa puhelimessa, miten viime aikojen, kai jo vuosien teemana on ollut lausahdus: "Vähän väsyttää". Jotenkin kummasti sitä kaikista hyvistä päätöksistä huolimatta aina päätyy tilanteeseen, jossa voimat ovat vähissä ja aivosumu uhkaa.  Herranen aika, juurihan minä olen todennut saaneeni itseni alkuvuonna oikeasti kipeästi todennäköisesti ihan vain väsyttämällä. (hampaasta ja muusta väsymyksestä täällä) 

Enkä todellakaan taida olla ainoa. Itse asiassa samaa sanovat tutut ja itse asiassa ilmeisesti kaikki naiset vähän kaikkialla. Uupumuksesta on tulossa oikea kansantauti kaikilla sukupuolilla, mutta erityisesti naisten väsymys on noussut esille viime aikoina julkaistuissa kirjoissa. 

Kuvassa on juuri aamulla vedetty hammas nro 2, minkä jälkeen ajoin Espoosta Turkuun. Vähän väsytti.

Sitä, miksi juuri naiset väsyvät tai mikä on naisten väsymyksessä erityistä, avaa nyt viimeksi äänikirjana kuuntelemani Väsyneet naiset.  

Hanne Kettunen : Väsyneet naiset - Kirja näkymättömän työn sankareille

Storytel 

Kettunen kuvaa kirjassaan sekä yleisellä tasolla että oman elämänsä esimerkeillä, miten naiset niin usein päätyvät ottamaan vastuuta, tekemään, huolehtimaan, hoitamaan sekä metatyön että myös monet niistä tehtävistä, joita ilman luokkaretket, perheen tapahtumat tai työpaikan ylläpitävät toimet jäisivät tekemättä. 

Naiset ottavat vastuun ja monesti tekevät asiat, koska "muuten ne jäisivät tekemättä" tai "käy nopeammin tehdä kuin ruveta vaatimaan muita tekemään". Tunnustan. Tuttu toimintatapa tuo on minullekin. Tosin viimeistään toisen pojan kohdalla jo totesin, että koulun vanhenmpainyhdistys joutuu nyt pärjäämään ilman minua. Vauva kotona ja kaikki muu härdelli pakotti vähän löysäämään. 

Kettusen kirjasta jäi erityisesti mieleen se, että käyttäytymismuutosta pitää toteuttaa tietoisesti. Maailma ympärillä ei muutu, tai ainakin muutos on liian hidas. Naisten on hyvä ottaa oma jaksamisensa ja yleensä tasaisempi työnjako esim. perheissä esille myös omassa lähipiirissä ja pyytää (tai vaatia) muutosta. Tuo vaatii tietysti ymmärtävän ympäristön, mutta tajuan pointin. Jos itse jatkaa vanhalla mallilla, mikään ei ainakaan muutu. 

Kirja on sujuvasti kirjoitettu. Välillä kuitenkin tuntui hieman epäreilulta vaatimus omasta aktiviteetista muutokseen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ryhtyä yrittäjäksi. Kaikilla ei ole ymmärtäväistä aviomiestä. Kaikille ei vain ole mahdollisuutta muutokseen. Itse asiassa koin hieman samaa ärsyyntymistä kuin monissa "naisten johtajakoulutuksissa." - Aina käsketään naisia muuttumaan ja muuttamaan. Kuka kouluttaisi ne miehet ja maailman yleensä muutokseen? Taas laitetaan lisää vastuuta naisten harteille ja väsymys kasvaa. Ei niin helppoa ratkaista. Tiedän, mutta silti. 

Minun iässäni sitä jo välillä huokaisee vähän väsyneenä ja toteaa iskeneensä päätään seinään jo ihan tarpeeksi. Nuorempien vuoro välillä. Vaarallista ajattelua, sillä juuri yli viisikymppiset tietävät kokemuksesta, mitkä asiat pitäisi muuttaa. Meillä on perspektiiviä. Vähintäänkin pitäisi kertoa nuoremmille, mutta kuunteleeko kukaan?

Vähän pirteämpi versio - taas mennään 

Väsymystä on myös monenlaista 

 Nainen väsyy siksi, että tekemistä on vain yksinkertaisesti liikaa. Nainen väsyy myös siksi, että tekee vain asioita,, jotka "pitää tehdä", eikä aikaa jää koskaan niille jutuille, joita "haluaisi tehdä".  

Kuinka monella on jäänyt kirja lukematta loppuun, koska piti mennä a) laittamaan ruokaa, b) etsimään kadonneet sukat, c) viemään poika harrastuksiin, d)... miljoona muuta velvollisuutta ? Puhumattakaan kaikista niistä muista kivoista asioista, joita "ei ehtinyt" tekemään. (Tunnustan)

Kuinka moni on valinnut harrastuksensa sen mukaan, että "blogia voi kirjoittaa kotona kaiken muun lomassa"  tai "ehdin lenkille sillä aikaa, kun lapset ovat harrastuksessa" tai "kävelyyn voi yhdistää kaupassakäynnin" tai...?  Esimerkkejä lienee miljoonia. (Tunnustan) 

Boreout on käytössä oleva termi työelämässä. Sen vaikutus on yhtä haitallinen kuin burnoutinkin. Kyseessä ei ole tylsistyminen tekemisen puutteeseen, vaan kasvava tyytymättömyys merkityksellisyyden tunteen katoamiseen, tai innostavan ja motivoivan tekemisen puutteeseen. 

Tähänkään haasteeseen ei löydy helppoa ratkaisua, mutta ihan ensimmäiseksi kannattaa istua alas ja kirjoittaa paperille ja listata asioita, jotka kiinnostavat ja joiden tekemisestä saa energiaa. Hyvää tekee listata myös ne uudet taidot tai asiat, jotka haluaisi oppia. Sitten voi pohtia, mikä onnistuisi ja millä kustannuksella (eikä ole kyse pelkästään rahasta).

Minun listallani oli mm. jonkin uuden asian/harrastuksen opettelu ja kirjoittamisen lisääminen. 

Olen saanut alkuvuoden suunnattoman väsymyksen jo hieman selätettyä (ja sairastelukin on toivottavasti ohitettu). Siispä palasin pikkuhiljaa blogin pariin ja, tosiaankin, nyt viimeisenä innostuin kokeilemaan uutiskirjeiden kirjoittamista (sivupalkissa ja postauksen lopussa voi ilmoittautua halutessaan jakelulistalla). Näitä jatkan niin kauan kuin tuntuu kivalta ja saan tekemisestä energiaa. Lupaan lopettaa sillä samalla sekunnillla (tai ainakin pitää taukoa), kun saan itseni kiinni ajatuksesta "pitäisi kirjoittaa". 

Ei se oma väsymyskään tietysti yhdellä uutiskirjeellä katoa

Ehkä saan kuitenkin edes hieman mielenvirkistystä ja energiaa. Sitten voi miettiä muitakin muutoksia.

******************************************************************************

Tässä vielä muutama kirja, joissa sivutaan joko väsymystä tai sitä, miksi naisten osalle monessa kohtaa kasataan isompaa kuormaa. Mielenkiintoisia, joskaan ei varsinaisesti mieltä ylentäviä teoksia. Toivoa herättää se, että näitä kirjoitetaan. 

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt  Blogissa täällä

Caroline Criado Peréz (käänt. Arto Schroderus) : Näkymättömät naiset - Näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille

Elinor Cleghorn (käänt. Veli-Pekka Ketola): Sairas ja viallinen - naiset lääketieteen historiassa Blogissa täällä

Olisiko muita esimerkkejä ? 

**********************************************************************************

Ja tässä se lupaamani postituslista. 

Kolu & Seneca eli ajan arvo

Eeva Kolu : Korkeintaan vähän väsynyt 

Bookbeat äänikirja, lukijana Karoliina Niskanen

Seneca: Elämän lyhyydestä 

oma ostos, suom. Juhana Torkki

Innostuin aloittamaan Senecan Elämän lyhyydestä Juhana Torkin suomennoksena. Yllättäen vertailu samaan aikaan kuuntelemani Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt-kirjan ajatusten kanssa toi esille paljon yhtäläisyyksiä. Kirjojen kirjoittamisen välillä on kulunut melkoisen monta ihmisikää, joten jäin vähän miettimään. 

Pitääkö meille oikeasti esittää jo parituhatta vuotta sitten esitettyjä ajatuksia uudelleen kirjoitettuina, emmekä silti osaa ottaa niistä vaarin? 

Joutilaisuuden arvo on nykyaikana pääosin unohtunut. Eikä tässä nyt tarkoiteta tarkoituksellista laiskottelua, vaan tilan luomista ajattelulle ja tasapainoisen olemisen edistämiselle.  Eeva Kolun mukaan pitää käydä läpi pari burn out-jaksoa ennen kuin ymmärtää rajojen arvon ja alkaa panostamaan myös läsnäoloon ja omaan hyvinvointiinsa, vaikka jo Seneca sanoi, ettei järjettömässä touhuamisessa ole mitään mieltä. No, noin vähän mutkat suoriksi vetäen ja yksinkertaistaen. 

Kolun kirjaa kuunnellessa nyökyttelin monessa kohtaa. Pitäisi osata kuunnella kropan tuntemuksia ja löysätä ajoissa, kaikkea ei tarvitse saada, palautuminen on tärkeää. Sinänsä tuttuja ajatuksia, jotka toistuvat säännöllisesti julkisessa keskustelussa. Kierrosten välissä ei yleensä ole tuhansia vuosia vaan puhutaan ennemminkin vuosista. Silti viestin toistolle lienee tarvetta enemmän kuin koskaan.

Todennäköisesti "opetus" menee paremmin perille Kolun omakohtaisten kokemusten kuvauksella kuin Senecan opettavaisella (ylimielisellä) saarnalla. Oli kuitenkin mielenkiintoista mielessään vertailla lähestymistapoja. Ei ytimessä niin kauheasti eroa ole aikakausien vaihtumisesta huolimatta. Ehkä nyt ollaan enemmän työn orjia, kun Seneca arvosteli pääasiassa vallan ja huvittelun pyörteissä väsyviä. 

Ja tulihan se viite myös tekstissä! Kuuntelin Eeva Kolun kirjan loppuun ja melkein viimeisenä hän siteerasi Senecaa. En siis ollut ihan harhateilla tunnistaessani samanlaisuuksia. 

"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään... " 

Seneca, Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki)

Näinhän se on. Minusta on vanhemmiten tullut ajastani yhä mustasukkaisempi. Siksi seuraan työtuntejani tarkkaan. Työnantajani saa täyden panostukseni, mutta saa sen mieluiten sovitun aikaraamin puitteissa. Minä tarvitsen ajan myös paitsi perheelle ja kotivelvollisuuksille, itsestäni puhumattakaan. Aina (usein) tuo ei onnistu, mutta yrittämättä jättäminen johtaisi väistämättä elämän katoamiseen työn alle.

Monissa oppaissa sanotaan, että parhaat työntekijät tekevät myös muuta kuin töitä. Minäkin olen todennut olevan tehokkaampi ja tuotoksieni laadukkaampia, kun voin välillä lukea, kokata, olla ystävien kanssa - tehdä siis ihan muita juttuja kuin toimenkuvaani kuuluu. En ole käynyt läpi varsinaista burn outia, vaikka olenkin välillä ollut ihan piipussa ja väsynyt. Ehkä minut on pelastanut levoton mieleni. Olen ollut kiinnostunut liian monista asioista (työn lisäksi), joten olen väkisinkin suunnannut huomiota moneen asiaan. Iän myötä kokemus on tuonut näkemystä ja lopputuloksena on kalenteriaan tarkasti (mahdollisuuksien mukaan) vahtiva työntekijä. 

Olen tainnut myös ajoissa uskoa, että kaikkea ei voi saada. On ehkä ihmisiä, joilta uran, lasten, harrastusten ja onnellisen rakkauselämän yhdistäminen onnistuu. Epäilen kuitenkin kyseessä olevan useimmiten jonkunlainen illuusio. Minä ainakin olen joutunut tekemään valintoja. Globaali tarjottu positio olisi ollut aikoinaan hieno askel uran kannalta, mutta koin kahden pienen pojan äitiyden ja vaativan työroolin yhdistämisen mahdottomaksi. Kieltäydyin paikasta. Onhan se selvää, että kierros kerran kvartaalissa maapallon ympäri vie aikansa ja se aika on pois lapsilta. 

Kollegani Singaporesta otti vastaavan position vastaan. Kerran tavatessamme kysyin, miten kahden pienen tyttären äidin onnistui yhdistää matkustusvaatimukset kotielämään. "En pystykään" oli vastaus, "perinteisesti on tapana, että isoäidit kasvattavat lapset. Niinpä minä voin tehdä uraa, kun äitini on lasten kanssa. Minä hoidan sitten tyttärieni lapset." Puistatti. Rakastan äitiäni, mutta en haluaisi häntä kasvattamaan omia poikiani. Ajattelemme asioista niin eri tavoin, asumme niin eri maailmoissa. Valintoja, valintoja. 

En kadu. Näin on hyvä. Minulla on ollut mahdollisuus valita, luksusta sekin. Samanlaisia valintoja tulee vastaan pienemmässä mittakaavassa melkein päivittäin. Siksikin on hyvä välillä pysähtyä miettimään, mitä oikeasti haluaa. Kuulostaa helpolta, mutta ei se sitä aina ole. Yrittää pitää kai kumminkin. 

(Luku)päiväkirja: Senecaa ja rasittavia naisihmisiä

Perjantai 11.12.2020 

Se on taas perjantai. Ihanaa. 

Viikkoon on kuulunut töitä ja sitten taas vähän rennompia hetkiä. Olen ehtinyt hiukan ulkoilemaan, kirjoittanut blogia ja kävinpä jopa hakemassa uudet silmälasini. Hyvä viikko siis. 

Huomaa myös joulun olevan tulossa. Kaikenlaisia virtuaalisia pieniä kissanristiäisiä. Tänään opettelin pelaamaan Among Us-peliä yhdessä projektitiimin kanssa. Tai no, myönnetään, sain etukäteiskoutsausta Totolta. Oli tosi kivaa pelata porukassa, mutta en minä edelleenkään taida itsekseni lähte servereille seikkailemaan. Itse asiassa koin piirros-sana-arvausleikin hauskemmaksi (ehkä siksi, että satuin sen voittamaan...) 

Lukeminenkin on sujunut pitkästä aikaa. Innostuin aloittamaan Senecan Elämän lyhyydestä Juhana Torkin suomennoksena. Yllättäen vertailu samaan aikaan kuuntelemani Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt-kirjan ajatusten kanssa toi esille paljon yhtäläisyyksiä. Pitääkö meille oikeasti esittää jo parituhatta vuotta sitten esitettyjä ajatuksia uudelleen kirjoitettuina, emmekä silti osaa ottaa niistä vaarin. Joutilaisuuden arvo on nykyaikana pääosin unohtunut. Pitää käydä läpi pari burn out-jaksoa ennen kuin ymmärtää rajojen arvon ja alkaa panostamaan myös läsnäoloon ja omaan hyvinvointiinsa, vaikka jo Seneca sanoi, ettei järjettömässä touhuamisessa ole mitään mieltä. No, noin vähän mutkat suoriksi vetäen ja yksinkertaistaen. 

Viikon kevyemmästä lukemisesta vastasi Amelia Peabody-sarjan toinen osa The Curse of the Pharaohs. Hermostuin ensimmäisen osan jälkeen päähenkilön rasittavuuteen. Itsepäiset ja itsenäiset naiset ovat yleensä päähenkilöinä varsin mielenkiintoisia, mutta luupäisyys meni Amelian kohdalla jo niin yli, että lopetin sarjan lukemisen kokonaan yli vuodeksi. Aika teki tehtävänsä ja viihdyin vallan mainiosti Egyptin arkeologisille kaivauksille 1800-luvun loppuun sijoittuneen murhatarinan parissa. 

Alkuviikosta muuten kävin myös läpi blogia vuodesta 2012 ja keräsin 10 kirjan suosituslistan. Parametrit ja itse listan löytää täältä. 

Sunnuntai  Lauantai 12.12.2020 

No, sieltähän se tuli! Kuuntelin Eeva Kolun kirjan loppuun ja melkein viimeisenä hän siteerasi Senecaa. En siis ollut ihan harhateilla tunnistaessani samanlaisuuksia. 

"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään... " Seneca, Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki)

Näinhän se on. Minusta on vanhemmiten tullut ajastani yhä mustasukkaisempi. Siksi seuraan työtuntejani tarkkaan. Työnantajani saa täyden panostukseni, mutta saa sen mieluiten sovitun aikaraamin puitteissa. Minä tarvitsen ajan myös paitsi perheelle ja kotivelvollisuuksille, myös itselleni. 

Sunnuntai 13.12.2020 

Ihan hullua. Koko viikon olin perjantaissa ja joka päivä petyin huomatessani, että viikonloppuun oli vielä aikaa - paitsi perjantaina. Sitten lauantaina ajattelin olevani sunnuntaissa - kirjoitin sen jopa lukupäiväkirjaan. Onneksi aamulla tajusin viikonlopun vielä jatkuvan. Sitä en ymmärrä, miten ihmeessä sisäinen kalenterini on näin vinksallaan. 

Joka tapauksessa, eilen luin loppuun sekä Senecan että Kolun. Ajattelin seuraavaksi kuunnella jotain kevyttä ja hauskaa, mutta päädyinkin valitsemaan kuunneltavaksi Trevor Noahin omaelämäkerran Laiton lapsi. Se on kyllä monella tavalla hauskasti kirjoitettu, mutta ei varsinaisen kevyt. Todennäköisesti mustan äidin ja valkoisen isän lapsen elämä apartheidin keskellä ei ole koskaan ollut kevyttä, vaikka siitä ehkä voikin kevyesti kirjoittaa sellainen, joka sitä on elänyt. Jälleen kerran jään pohtimaan omaa rajallista ymmärrystäni. Ei vaan voi tajuta, miten ihmeessä ihminen voi arvottaa toisen alemmaksi ja vielä rakentaa koko yhteiskunnan vääristyneen ajattelun perusteella, tai ehkä sen voi tajuta ihan vain katsomalla historiaa. Ainahan ihminen on vallanhimossaan ja oman etunsa nimissä kyennyt vaikka millaisiin hirmutekoihin. En minä kyllä silti oikein ymmärrä. 

Noin muuten on viikonloppu sujunut leppoisasti. Hyvää ruokaa ja paljon suklaata. Joulu tulee. 

Niin, ja neuloinkin taas. Kokeilin uudenlaista sukanvartta. Siskon kanssa kikatettiin puhelimessa testatessamme uutta neulemallia. Virtuaali-neuleseura teki oikein hyvää. En ole pitkään aikaan nauranut yhtä paljon. 

Loppuun luettuja: 

Elizabeth Peters: The Curse of the Pharaohs

Amelia Peabody on ihan yhtä itsepäinen ja vähän raivostuttava naisihminen kuin ennenkin. Avioliiton onni ei ole häntä pehmentänyt kuin ehkä ihan pikkuisen oman lapsen kohdalla. Egyptiin ja arkeologisten kaivausten pariin paluu vie Amelian ja Emersonin taas keskelle juonittelua, murhia ja tietysti eksoottisia maisemia. 

Seneca: Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki) 

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt 

Koukutettu!

Siru Kolu: Me Rosvolat!
lukijana: Hannu-Pekka Björkman
Kuunneltavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Hahaa... Sainpas koukutettua! Meidän Kirppumme 10v, joka välttelee kirjoja kuin mätiä munia on jäänyt äänikirjakoukkuun. Se alkoi Sysimetsästä ja jatkui nyt vauhdikkailla Rosvoloiden seikkailuilla. Oli kuulemma kivaa.
Parasta Kirpun mielestä olivat "Ne tappelut! Olen samaa mieltä Hurja-Kaarlon kanssa siitä, että tappelut vaan joka paikkaan..." Hmmph, ihan selkeästi poikakirja-tyyppiä siis...

On kesän alku, kun Vilja ryöstetään. Noin vain hän päätyy päällikkö Hurja-Kaarlon kainalossa Rosvoloiden rosvoautoon ja vangiksi. Hurjat maantierosvot eivät kuitenkaan sitten olekaan niin pelottavia kuin voisi luulla. Suunta otetaan rosvojen kesäjuhlille ja matkan varrella opetellaan rosvouksen hienouksia. Sitten kaikki menee pieleen ja edessä ovat muutoksen ajat niin Rosvoloille kuin Viljallekin.

Rosvoloiden seikkailuissa on pikaisia käänteitä ja hauskoja hetkiä. Aikuisen korvaan jutut ovat välillä ehkä vähän turhaan hauskaksi tehtyjä ja pikkuisen teennäisiäkin, mutta kymmenvuotiaaseen näytti uppoavan. Esikoinen 12v taas kuunteli kaksi ensimmäistä lukua ja jätti sikseen. Ei kuulemma ollut hänelle sopiva kirja. Tiedä sitten oliko kyse tyypistä vaiko parin vuoden ikäerosta.

Henkilöhahmot ovat sopivan yliammuttuja, varsinkin aikuiset. Järjen ääni kuuluukin pääasiassa lasten suusta ja erityisesti Vilja osoittautuu järjestelmälliseksi ja järkeväksi. Hänen ansiostaan Rosvolat saavat ei vain yhtä, vaan useampia merkkirikoksia ja rosvous tuodaan moderniin aikaan. Ehkä lapsia viehättävätkin tarinassa juuri perheen isä ja äiti, jotka syövät lihapullia sinapilla näkkileivän päällä ja haluavat karkkia lounaaksi. Vähän toista kuin salaattia ja muuta terveellistä tuputtava äiti tai nukkumaanmenoajoista naputtava isä...

On kirjassa kuitenkin jonkunlaista opetustakin erilaisuuden hyväksymisestä ja siitä, miten kompromissit ovat välillä tarpeen. Oli kuitenkin ihana kuunnella kirjaa, joka ei opettamalla opeta vaan painopiste on hauskuudessa.

Kaikkiaan siis varsin oiva äänikirjatuttavuus. Lukijana Hannu-Pekka Björkman oli miellyttävää kuunneltavaa ja tarinan kohkaaminen ei kyllästyttänyt. Rosvoloiden edesottamuksista on tehty muutama muukin kirja, mutta me siirrymme seuraavaksi klassikkoon äänikirjojen osalta. Ehkäpä Hobitin avulla saadaan se esikoinen istumaan paikallaan kirjaa kuuntelemassa :-)

Kuunneltavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta