Mestari ja Margarita

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista

No vihdoinkin!

"Kuukauden teatteri"-haasteeni on voinut lievästi sanottuna pahoin tänä vuonna, mutta nyt lähti putki päälle. Tässä kuussa käyn teatterissa peräti kolmesti!

Putken aloittaa Mihail Bulgakovin mestariteokseen perustuva Mestari ja Margarita. Tykkäsin klassikkohaastetta varten lukemastani kirjasta sen runsauden vuoksi. Teatteriesityksestä tykkäsin sen runsauden ansiosta ja osittain siitä huolimatta.

Rohkeutta, hulluutta ja kirkkaita valoja

Bulgakovin mestariteoksen sovittaminen näyttämölle vaatii sekä rohkeutta että vähän hulluutta. Kirja vilisee teemoja, ihmisiä, tapahtumia ja mitä kummallisempia viittauksia. Väliaikansa kanssa 2,5h kestävä näytelmä ei millään voi esittää kaikkea, on pakko valita.

Vaikka Mestari ja Margarita suoraviivaistaa kirjan sisältöä, tuntui ensimmäinen puolisko ennen väliaikaa turhankin pitkältä. Tarinaa rakennettiin hartaasti ja huolella, mikä oli tietysti kirjaa tuntemattomille melkein välttämätöntä, mutta hivenen mietimme seuralaiseni kanssa kaikkien keskustelujen ja viittausten välttämättömyyttä. Samoin jotkut kohtaukset (esim. runoilija Bezdomnyin juoksu kaupungin halki) olisi voinut tiivistää. Runsautta toki riitti elementeissä keskustelujen lisäksi, mutta ensi mielenkiinnon jälkeen ne eivät täysin riittäneet pitämään vauhtia yllä vaikka monista kovasti pidinkin. Väliajan jälkeen tahti kiihtyi ja tarina sai kiinni Bulgakovin hengästyttävästä vauhdista. Lavalla pyöritettiin niin näyttelijöitä, värejä, valoja kuin nukkejakin.

Jo Bloggariklubilla ohjaaja Anne Rautiainen kertoi meille bloggaajille näytelmän yhdistävän sekä eläviä näyttelijöitä että nukketeatterin elementtejä. Näiden lisäksi haluan nostaa tarinan kuljettamisen kannalta olennaisina esiin myös lavasteet ja valot. Tavaroita ei lavalla ole paljonkaan, mutta ne ovat monikäyttöisiä ja vaikuttavia. Pilatuksen pylväät luovat illuusion palatsista, joka melkein leijuu näyttämön yllä.

Valoihin ja videoihin rakastuin. Varsinkin aivan alun raitiovaunu ja lopun ilottelu väreillä ja heijastuksilla olivat mahtavaa katsottavaa. Pietu Pietiäinen oli mukana suunnittelemassa myös minua suunnattomasti ihastuttanutta Mahdolliset maailmat - näytelmää. Mestari ja Margarita on vähintään samalla tasolla. Kertakaikkisen upeaa katsottavaa.

Kuva: Kansallisteatteri 

Rakkaustarina 

Bloggariklubilla Anne Rautiainen myös ihmetteli ääneen, miksi kirjan nimen suomennos nostaa pääosaan Saatanan, vaikka kaikkialla muualla keskeisenä teemana on nimeä myöten Mestarin ja Margaritan rakkaustarina. Samaa jäin minäkin miettimään. Mitenköhän paljon nimi ohjaa lukijan/katsojan fokusta. Seurataanko Saatanaa vai rakastavaisia?

Näytelmän nimi siis jo kertoo, mihin teemaan ohjaaja on punaisena lankana tarttunut. Toki esillä ovat myös viittaukset uskontoon ja Neuvostoliiton kulttuurille luomiin rajoituksiin, mutta Margaritan taistelu välillä vähän nahjusmaisen Mestarin ja rakkauden puolesta on näytelmän suurin voima ja jättää Saatanankin varjoonsa, vaikka tämä vaikuttava hahmo onkin.

Tosin pimeyden herran seurue vastaa ehkä kaikkein parhaiten mieleenpainuvista hahmoista. Hella-vampyyrin nauru jää vainoamaan öisiä painajaisia ja Begemot-kissa kirvoittaa naurahduksen vielä näytelmän loppumisen jälkeenkin. Kaikki näyttelijät ovat taitavia, niin kuin Kansallisteatterin lavalla aina.

Kuva: Kansallisteatteri 

Ehdottomasti katsomisen arvoinen 

Minä odotin tätä teatteri-iltaa miltei malttamattomana. Olin utelias näkemään jo etukäteen mainitut runsaat elementit, sekä sen, miten massiivisen runsaasta tarinasta on saatu katsojansa vangitseva teatteriesitys. En pettynyt.

Kirjaa lukemattoman katsojan yli näytelmä voi välillä vyöryä osin käsittämättömänä, mutta silti runsaana ja kiinnostavana (vapaa tulkintani seuralaisen kuvauksesta kokemuksestaan). Kirjan lukenut voi jäädä nauttimaan yksityiskohdistakin. Molemmille näytelmä on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista 

Klassikko, jota häpeäkseni en vielä ollut lukenut : Saatana saapuu Moskovaan

Kaikki me olemme joskus lukeneet klassikoita ja kaikilla meillä on vielä klassikoita lukematta. Minulta puuttuu montakin kirjaa, jotka säännöllisin väliajoin tulevat jossain puheeksi ja joudun myöntämään tietämättömyyteni.

Kirjabloggaajat päättivät korvata klassikkovajeitaan (kirja kerrallaan, eikös vain?) ja Klassikkohaasteen lähtölaukaus ammuttiin jo keväällä. Niinpä kaikki osallistuvat bloggaajat jäivät pohtimaan kysymystä klassikosta, jota eivät häpeäkseen ole lukeneet.
Oma valintani osui itseoikeutetusti Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teokseen. Minun piti lukea se jo hamassa nuoruudessani, mutta jostain kumman syystä ei kirja ole koskaan päätynyt käsiini. Nytkin jouduin sen oikein kirjastosta varaamaan, mutta luettua tuli!

Alla siis minun mietelmiäni ja tänään saatte lukea muidenkin klassikoista kirjablogeista eri puolilla. Perinteiseen tapaan osa hyytyi matkalla, lisää tuli loppusuoralla ja lopputuloksena on mielenkiintoinen lista klassikoita. Lista löytyy täältä. Lähtekää kierrokselle, nauttikaa  - ja valitkaa luettavaksenne se kutkuttava klassikko, joka vielä omalta listaltanne puuttuu...

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 
Perinteisestä kirjastosta 

Uhum, Saatana siis tuli selätettyä. Tosin en ole ihan varma kumpi tässä pääsi lopulta niskan päälle. Saatana saapuu Moskovaan on tarina täynnä pieniä yksityiskohtia, hivenen omalaatuisia henkilöhahmoja (joiden nimet ovat sellaisia kuin Mihail Aleksandrovits Berlioz tai Ivan Nikolajevits Ponyrjov- vähemmästäkin menee sekaisin) sekä tietysti itse vanha vihtahousu seuralaisineen.

Tarina alkaa kahden Moskovalaisen lehtimiehen pohtiessa Jumalan olemattomuutta. Heidän keskusteluunsa puuttuu mies, joka kertoo eräästä päivästä Pontius Pilatuksen elämässä ja mainitsee paikalla olleena nimenomaan tietävänsä yksityiskohdat. Lisäksi mies ennustaa toisen keskustelutoverinsa kuoleman kohdalleen. Saatana on saapunut Moskovaan.

Seuraa silmänkääntötemppuja, vaikeuksiin joutuvia oman edun tavoittelijoita, mielisairaalan asukkaiden määrän yllättävää kasvua ja muuta sotkua kaupungissa. Rakastunut nainen muuttuu noidaksi, hänen naapurinsa lentosiaksi ja pyyteetön rakkaus saa palkkionsa, vaikkei ehkä ihan niin kuin voisi olettaa,

Minun olisi ehkä tosiaan kannattanut lukea tämä kirja silloin nuorena. Silloin sitä vaikuttui helpommin mystisyyteen sekoitetuista mielikuvituksellisista tapahtumista. Nuorena olisi ehkä halunnut analysoida kirjan puhki ja onhan siinä erilaisia viitteitä ja viittauksia sekä mahdollisuuksia erilaisiin tulkintoihin. Tämä varmasti vetoaa juuri siihen ikään, kun vanhoja traditioita ja uskoja haluaa kyseenalaistaa, mutta vielä etsii niiden tilalle jotain elämää suurempaa.

Mutta minä olen jo yli nelikymppinen. Tässä iässä sitä kyllä tunnistaa kirjan ansiot ja osaa nauttia yksityiskohtien runsaudesta ja vähän nauraa huvittaville tapahtumille. Enää ei kuitenkaan halua tulkita lauseita oikeastaan muuksi kuin, mitä ne sanovat, ja on lukenut tarpeeksi erilaiseen symboliikkaan ja raamanatun kertomuksiin sotkeutuvia kirjoja, ettei lähde varauksetta kyytiin mukaan. Suurimman annin saa varmasti miettimällä, miten kirjan tapahtumat ja hahmot heijastavat kirjoitusaikansa Neuvostoliiton tilaa ja tapahtumia, tai miten viime vuosisadan alkupuoliskolla kirjoitettu teos on yhä edelleen monilta osiltaan yllättävän ajankohtainen.

Kaikkiaan kirja on varsin nautittavaa lukemista kaiken ikäisille. Jokainen löytänee itselleen jotain kiinnostavaa tai huvittavaa kirjavasta sekamelskasta. Pidin myös siitä, miten näennäisen hajanaisista tapahtumista ja toistensa kanssa vähän sekaisin menevistä runsaina esiintyvistä sivuhenkilöistä huolimatta tarina lopulta kuitenkin on kiinteä kokonaisuus ja kaikki loksahtaa paikoilleen. Sekin vaatii taitoa, että heittää pakan kasaan lattialle ja puhaltaa kortit taloksi (paholaisen avustuksella tai ilman).

Näin on yksi vuosia ja vuosia auki ammottanut reikä paikattu sivistyksessäni. Seuraava klassikkohaaste  on puolen vuoden päästä. Nyt täytyy kiertää tämän haasteen muita kirjoituksia ja valita listalta seuraavan haasteen luettava.