Suomalaista fantasiaa - Ilkka Auer : Sysilouhien sukua

Sysilouhien sukua aloittaa Ilkka Auerin Lumen ja jään maa - fantasiasarjan. Ensimmäisessä osassa tutustumme yksitoistavuotiaaseen Nonnaan, joka joutuu suojelijajääkarhunsa kanssa lähtemään pitkälle matkalle etsimään kadonnutta kaksoissisartaan ja pakoon kostonhimoista pahaa henkeä. Matkan päämääränä on pelottavan jäänoidan linna.

Caldian valtakunta on täynnä myyttisiä hahmoja aina lohikäärmeistä vanhoihin jumalhahmoihin ja Nonna tapaakin heistä monia matkallaan. Hahmot ovat mielenkiintoisia, mutta pikkuisen kaksiulotteisia, hyviä tai pahoja. Lisäksi Nonnan kokemukset uusista tuttavuuksista ovat melkein yksinomaan positiivisia. Tutustuminen voi tapahtua jännittävissäkin merkeissä, mutta hyvin nopeasti tilanne rauhoittuu ja taas löytyi uusia ystäviä ja auttajia. Kirjasarja on kohdistettu nuorille, joten tämä lukija saattaa olla vähän liian vanha ja liikaa fantasiakirjallisuudessa ryvetetty. Siksi ehkä tuo ylenpalttinen ystävällisyys ja positiivisuus kirjassa herättää tuntemuksia myös pienestä naiiviudesta. Hahmot jäävät paperisiksi eikä heistä ainakaan tässä ensimmäisessä osassa vielä oikein löytynyt todella koukuttavaan tarinaan kuuluvaa syvyyttä.

Tarina itsessään on viihdyttävä ja erilaisia tapahtumia riittää matkan varrella. Lyhytjänteisemmällekään lukijalle ei aika tule tämän parissa pitkäksi ja fantasiakirjallisuuden klassiset kuviot aarretta vartioivasta lohikäärmeestä ja mustilla hehkuvasilmäisillä hevosilla ratsastavista pahoista hengistä tulevat tutuksi. Auer on totisesti genrensä edustajat lukenut.

Suosittelen ehdottomasti kirjaa nuorille, varmaan jostain 10v ylöspäin. Ainakin voisin kuvitella oman poikani (9v) kiinnostuvan tarinasta, jos hänet saisi tälläisiä yli 400 sivuisia tiiliskiviä edes avaamaan. Odotan toki itsekin seuraavien osien lukemista (varsinkin, kun ne alennusmyynnistä tuli hankittua). Jännä nähdä, miten tarina ja henkilöt kehittyvät.

Venetsiavierailu - Donna Leon : Unelmien tyttö

Hessen jälkeen oli tarvetta jollekin vähän kevyemmälle ja sellaiseksi valikoitui alennusmyyntikasasta Donna Leonin Unelmien tyttö. Guido Brunetti on aina yhtä charmantti ja jopa hellyyttävän oikeamielinen. Venetsia esiintyy aina Leonin kirjoissa edukseen ympäristönä, vaikka venetsialaisista välillä vähän materialistisen ja luokkatietoisen kuvan saakin.

Ihan kevyeksi dekkariviihteeksi tätä kirjaa ei kuitenkaan voi luokitella. Teemoiltaan  se on vähän synkempi kuin jotkut aikaisemmin lukemani Leonit. Kanavasta löytyneen pienen tytön kuoleman selvittely tuo esille nurjia puolia sekä pakolaisten elämäntavoista, heitä auttavista henkilöistä että myöskin hyvin toimeentulevien venetsialaisten moraalista. Lisäksi kyseenalaistetaan jopa poliisilaitoksen moraali ja integriteetti. Loppuratkaisu jättääkin vähän pahan maun suuhun ja eniten käy sääliksi pientä uhria. Tuntuu, ettei hänestä välitä kukaan muu kuin hänet kanavasta onkineet poliisit ja hekin olosuhteiden pakosta vain hetkellisesti. Päällimmäisenä jää mieleen ihmisen voimattomuus. Mitään ei voi tehdä vaikka haluaakin auttaa. Haasteet ovat liian suuria ja tapahtumien kulkuun vaikuttavat vastavoimat liian voimakkaita.

Taattua laatua kuitenkin dekkarien ystävälle. Halu matkustaa Venetsiaan lisääntyi taas hiukan, huolimatta sen toimimisesta synkkien tapahtumien taustana...

Tästä kirjasta olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Jääköön kuitenkin tällä kertaa tähän, ettei tule liikaa juonipaljastuksia. Muutenkin ovat arvioni jääneet viime aikoina vähän lyhyemmiksi. Ei oikein energia riitä syvällisempiin sepustuksiin.  

Nuoruuden lukukokemuksia uusimassa - Hermann Hesse : Lasihelmipeli

Nyt täytyy kyllä myöntää, että edes lukemisen aikana ei mieleeni noussut mitään muistikuvia aikaisemmasta tutustumisesta. Ja kuitenkin tiedän tämän joskus lukeneeni. Enkä tiedä tulenko edelleenkään kirjasta paljon muistamaan. Tämä on sen laatuinen pläjäys, joka vaatisi keskittymistä ja nautiskelua, ei lukemistä pienissä pätkissä flunssaisen perheen keskellä ja itsekin puolikuntoisena (tai "neljäsosakuntoisena"...).

Kyseessä siis on Hessen viimeinen romaani. Filosofispohdinnallinen kehityskertomus maailmasta, josk maailmanmullistusten ja tieteen ja taiteen näivettymisen seurauksena on jakautunut kahtia. Kastalia on tieteen ylimystön veljeskunta, jota "muu maa" ylläpitää. Siellä ihmisen (lue : miehen) tehtävänä on vain tutkia mielenkiintoisia tieteellisiä aiheita tai toimia veljeskunnan hierarkian tehtävissä. Tähän valioiden joukkoon kuuluu myös Josef Knecth, joka lapsesta saakka on koulutettu veljeskunnan sääntöihin ja elämäntapaan.

Josef osoittaa poikkeuksellista lahjakkuutta jopa Kastalian mittapuun mukaan ja etenee jo nuorena lasihelmiipelimestariksi. Ai, että mikä lasihelmipeli ? No, se on Kastalian ainoa aito tuotos, jossa valiot kilvoittelevat tieteen ja taiteen tietämyksen saralla ja muotoilevat monitieteellisiä kuvioita ja linkityksiä kuvatakseen aiemmin tehtyjä keksintöjä tai taideteoksia, varsinkin musiikin alalla.

Lasihelmipeli myös kristallisoi Kastalian olemuksen. Siellä ei luoda mitään. Taidetta tutkitaan jo olemassaolevien luomusten kautta, tiede pohjautuu aiemmin tehtyihin keksintöihin. Tämä "hedelmättömyys" johtaa Josef Knechtin epäilemään Kastalian tulevaisuutta. Erityisesti lyhyet kontaktit ulkomaailmaan saavat hänet miettimään sekä rakenteen olemassaolon oikeutusta, että miten turvata tuo rakas maailma. Lopulta hän päätyy radikaaliin muutokseen, jonka laajemmat vaikutukset jäävät sitten ihan lukijan spekuloinniksi.

Romaani käsittelee varsin tärkeitä ja myös nykyään ajankohtaisia teemoja. Mikä on taiteen tarkoitus ja olemus ? Miten tiede muokkaa maailmaa ? Mitä tapahtuu, jos emme enää luo uutta ? Onko arvokkaampaa luoda uutta vai tutkia tarkoin jo olemassaolevaa ?

Naisena vähän ärsytti naisten poissaolo. Eivätkö naiset sovellu valioiden joukkoon ? Vai onko kyse kenties siitä, että nainen perusolemukseltaan ja -tarkoitukseltaan luo uutta, eikä siksi sovellu staattisen olotilan ylläpitämiseen ? Silloinhan naisten poisjättämisen voisi melkein tulkita naisen ylistämiseksi...

Minua taitaa tässä flunssan keskellä väsyttää vähän liikaa edelleen ja lienee parasta lopettaa tulkinnat ennen kuin menee liian villiksi. Ehkä minun pitää joskus eläkevuosina lukea tämä taas uudelleen. Jospa sitten ehtisin oikein keskittymään ja pääsisin teokseen sisälle kunnolla.  Sen kyllä tiedän, että kirja on mestarillisesti kirjoitettu ja toimi ihan "viihdytyslukemisenakin".

kröh, köh, niisk ja atshuu - yleistä valitusta

Eli pikainen ruikutusbloggaus flunssakauden kauheudesta. Meillä niiskuttavat ja kröhivät kaikki vauvaa myöten, mikä tarkoittaa vielä tavallistakin unettomampia öitä. Kaiken lisäksi joku jossain on ihan varmasti päättänyt, että minä en saa todellakaan nukkua. Viime yönä vauvan tuhistessa hiljaa alkoi kissa oksentamaan - kahdesti. Että silleen.

Ylempänä siis selitys (tekosyy) sille, että olen edelleenkin Lasihelmipelissä keskellä, enkä ole lukenut mitään muutakaan. Ruokaa on laitettu, muttei kuvattu.

No, keskimmäinen pojista köhii enää vain ihan hiukan eikä hänen nenänsä enää muistuta suihkulähdettä. Niin, ja onneksi tämä on tavallinen räkätauti eikä kausi-influenssa... Lisäksi ulkona on lunta, aurinko pilkisti eilen iltapäivällä ja vauva konttaa ympäriinsä riemusta riekkuen. Ehkä tämä tästä.

Eihän sille mitään mahda

Siis etten pysty vastustamaan 3 pokkaria kympillä tarjouksia. Tällä kertaa Kampin Suomalaisessa kirjakaupassa. Kaiken lisäksi silmiin osui suomalainen fantasiasarja, jossa tarjolla oli "ikävästi" neljä osaa, joten piti ottaa vielä pari lisäkirjaa...

Kaiken lisäksi minulla on vielä edellisestä alesatsista pari kirjaa lukematta ja olen jumissa Hermann Hessen Lasihelmipelissä. Jumi ei tosin missään tapauksessa johdu kirjan huonoudesta vaan enemmänkin siitä, ettei ole aikaa keskittyä lukemiseen. Ja keskittymistähän tuo kirja vaatii, jos meinaa pysyä kärryillä. Parin sivun pikaluvut vauvaa toisella silmällä seuraillen eivät toimi. Varsinkaan, kun pikkumuru oppi konttaamaan ja vauhti on sen mukaista.

Onko kukaan jo lukenut tuota Ilkka Auerin sarjaa ? Onko hyväkin ? Jossain blogissa oli muistaakseni tästä jotakin, mutta enhän minä kuollaksenikaan muista, missä ja mitä...

Audrey Niffenegger : Hänen varjonsa tarina

No jaa, mitäpä tästä nyt sitten sanoisi ? Lumiomena (muiden muassa) on tästä jo kirjoittanut aika tyhjentävästi. Minä en suoraan sanottuna oikein innostunut.

Tarina on hyvin rakennettu ja henkilöhahmotkin mielenkiintoisia, mutta... Tunnelma oli koko ajan hiukan painostava ja masentava. Minä kun olen tällainen peruspositiivinen optimisti, niin en oikein jaksanut tuota vatvomista. Enkä oikein ymmärtänyt miksi (paitsi juonellisista syistä) pitäisi nuoren naisen ryhtyä niin dramaattisiin tekoihin saavuttaakseen itsenäisyyttä. Minusta siihen riittää, kun kävelee ovesta ulos.

Tiedetään, minä en ole kaksonen enkä kovin syvälliseen psykologiseen luotaukseen kykeneväinen. Silti.

Välillä minua huvittivat samankaltaisuudet Sophie Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen kanssa. En ole ihan varma, onko kirjailija mielissään tuosta assosiaatiosta, mutta kun molemmissa kummitukset vaihtoivat vaatteita ajatuksen voimalla ja vakoilivat eläviä...  Pitäisi varmaan oikein aloittaa uusi luokitus kummituskirjoille ja joskus vertailla, mitä kykyjä ja voimia kirjailijoiden mukaan niillä oikein onkaan.

Aikamatkustajan vaimo samalta kirjailijalta oli huomattavasti mielenkiintoisempi teemoiltaan. Ajan käsite ja sen rajoitteiden katoamisen vaikutus ihmisen olemukseen ja mieleen pistivät miettimään. Sitä voi suositella. Tämä toinen kirja on vähän siinä rajoilla - kyllähän sen lukee, mutten minä oikein saanut siitä irti sitten sen enempää.

Keittiössä tuoksuu - sitruunaleipä ja suklaamuffinssit

 

Mikään maailmassa ei tuoksu niin hyvältä kuin tuore leipä, varsinkin kun siinä on sitruunaa höysteenä.
Tänään tuoksuun sekoittui vielä aiemmin tehtyjen suklaamuffinssien kaakaoaromi. En olisi millään lähtenyt pois keittiöstä. Siellä, kun on niin lämminkin uunin oltua päällä jo jonkin aikaa.

Arvatkaas, mikä noissa muffinsseissa on parasta ? Niissä kun on puolet punajuurta eikä yhtään lisättyä rasvaa, niin herkuttelusta ei tule edes huono omatunto !

Kotonaolon ehdoton hyvä puoli on mahdollisuus leipoa ja herkutella. Iloitsen jo etukäteen myös koululaisteni riemusta, kun perjantain välipalaksi on herkkuja. Nämä hetket loppuvat sitten, kun äiti taas palaa töihin... Nautitaan niin kauan kuin voidaan !

Siltä varalta, että leipomispeukaloa alkoi kutittamaan, niin tässä vielä linkit resepteihin.
Punajuurisuklaamuffinssit ja sitruunaleipä

Luokittelusta taas - tässä nyt "finaaliversio" kirjojen suhteen

Eli tämmöistä luokittelua nyt sitten alan käyttämään, kunnes joku toinen tuntuu paremmalta. Laitoin tällä esille sivupalkkiin.

Dekkari
Elämäkerrallinen
Elämäkerta
Elämäntapakirja
Fantasia
Historia
Keittokirja
Klassikko
Lapset
Novellit
Nykykirjallisuus
Sarjakuvat
Viihde

Tuossa siis aakkosjärjestyksessä.

Päivitän myös vanhempia kirjoituksia vähitellen, joten luvut muuttuvat.

Huomattava asia on myös se, että lukumäärä ei välttämättä kerro oikeastaan ollenkaan luettujen kirjojen määrästä (niin kuin ei myöskään kirjailijoiden osalta) -Nämä luokitteluthan ovat blogikirjoituksille ja yhdessä kirjoituksessa olen välillä käsitellyt useampaakin kirjaa. Näin tulee varmasti olemaan myös jatkossa.