Zombeja, satuja ja Mr Darcy

Tuossa jokunen vuosi sitten käsiini osui Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin pohjalta kirjoitettu zombie-tarina - tai itse asiassa kaksi.

Vasemmanpuolisessa vain henkilögalleria ja asetelma on lainattu Austenilta - tarina on omanlaisensa. Jälkimmäinen puolestaan on ihan puhtaasti Austenin tarina, mutta zombeilla höystettynä. Ei liene yllätys, että pidin enemmän tuosta jotain omaakin käsittävästä romaanista, vaikka kuriositeettina tuo kopiokin menettelee. Hauskoja olivat molemmat. ¨

Nyt sitten silmiini osui Netflixistä Pride and Prejudice and Zombies - elokuva. Se oli tietysti ihan pakko katsoa lauantai-illan huvitukseksi - varsinkin, kun siskokin oli bongannut saman ja ehtinyt sen parissa jo huvittumaan.

En tiedä, onko elokuvalla mitään tekemistä kirjan kanssa. Minun (hatarien) muistikuvieni mukaan juoni ei ollut ihan samanlainen. Ei sillä kuitenkaan ole mitään väliä. Darcy on komea, Elisabeth omapäinen ja kaiken ympärillä zombiet ovat valtaamassa Englantia.

Kliseillä leikittely ja tarinan päättömyyteen nähden tasokas näyttelijäkaarti sai elokuvan kuitenkin viihdyttävämmäksi kuin kuvittelin. Sitä ei onneksi ollut otettu liian vakavasti. Eikä mikään tietysti voi muuttaa Austenin asetelmien herkullisuutta, vaikka tässä olikin otettu vapauksia juonenkäänteiden suhteen.


Muitakin 

Viime vuosina on muutenkin ollut päällä yllättävän vahva trendi klassikoiden ja satujen hyödyntämisessä sekä elokuvissa että kirjoissa. Tuhkimo-muunnelmia on tietysti tehty ajan sivu, mutta nyt on vaihdettu näkökulmia ja mm. Ruususen äitipuolikin saanut äänensä kuuluviin.  (Maleficent).

Sadut toki ovat aina eläneet ja muuttuneet kertojien vaihtuessa. Miksi nykyaikana suullisen kertomaperinteen vähetessä lainat tuntuvat välillä turhalta kaupalliselta laskelmoinnilta ? Ehkä siksi, että tunnetun tarinan markkinointi uudessa paketissa on tietysti helpompaa kuin kokonaan originaalin. Pakostakin käy mielessä, että ainakin osasyynä tutun tarinan valintaan on juurikin tuo myynninedistäminen.

Myönnän toki itsekin tarttuvani helposti tarinaan, jossa vähintään viitataan satuun. Norma on toistaiseksi ainoa lukemani Sofi Oksasen kirja. Samoin tulin tarttuneeksi YA:ksi luokiteltavaan The Lunar Chronicles -sarjaan puhtaasti sen satuyhteyden vuoksi.

Marissa Meyer : Cinder, Scarlet, Cress 
HelMet Overdrive -lainat 

Cinder on tietysti Cinderella. Tällä kertaa tytärpuoli osoittautuu adoptoiduksi kyborgiksi eli teknisillä osilla onnettomuuden jälkeen korjatuksi ihmiseksi. Keisari Kain valtakunnassa kyborgit ovat toisen luokan kansalaisia, eikä Cinderillä tietenkään ole äitipuolensa kanssa helppoa. Muutakin maassa on vialla. Outo rutto tappaa kansalaisia eikä lääkkeestä ole tietoa. Lisäksi kuussa asuvat ajatuksia hallitsevat "lunarit" julman kuningattarensa kanssa uhkaavat vallata koko maapallon.
Cinder päätyy totta kai tanssiaisiin, mutta lopputulos on vähintäänkin yhtä katastrofaalinen kuin sadussakin ja toisessa osassa sitten koitetaan selvitä jälkimainingeissa.

Toisen osan päähenkilönä on Scarlet, joka tutustuu sudeksi geenimanipuloituun kuun soturiin. Kolmannessa kohdataan satelliittiin suljettu Cress (Crescent Moon), jonka pitkä letti on saanut kasvaa myyttisiin mittoihin... Maapalloa pelastaessa tarvitaan kaikki kolme tyttöä sekä tietysti keisari ja ainakin yksi prinssintapainen (ainakin olemukseltaan).

Mielenkiinto tarinaan ja hahmoihin kantoi minut kolmannen osan puoleenväliin. Sitten lievä naiivius ja tarinan turha venyttäminen veivät veronsa. Loppuratkaisu löytyy kuulemma neljännestä osasta, jossa Winter eli kuun prinsessa koittaa selvitä ilkeän kuningattaren armoilla. Taitaa olla Lumikista kyse tässä.

En tiedä pääsenkö koskaan neljänteen osaan. Todennäköisesti uteliaisuus voittaa ja haluan lukea loppuratkaisun. Eikä sarja missään nimessä varsinaisesti huono ole. Siinä on paljon oivalluksia ja satuviittaukset viihdyttävät ainakin osan aikaa. Olen kai vain yksinkertaisesti liian vanha. Tarina olisi minulle paljon kiinnostavampi ilman ihastumisia ja teini-ihkua, ihan vain pelkästään politiikan ja vallan kuvioiden osalta. Toki rakkautta saa olla, mutta tässä mennään ehkä hiukan helpolla.

"Satukirjoja" ja -elokuvia löytyy viime vuosilta varmasti monia muitakin. 

Onko teillä omia suosikkeja ?  

Vielä yksi Austen-väännös - Longbournin talossa

Jo Baker : Longbournin talossa
Oma ostos Elisa Kirjan alesta aikoinaan

Jane Austenein Ylpeys ja ennakkoluulo tuntuu olevan ehtymätön inspiraation lähde myös nykykirjailijoille. Joko kirjailija tai kirja ovat keskeisinä vaikuttavina elementteinä (esim. Jane Austen Bookclub - vai oliko tämä pelkästään elokuva?), tarinalle kirjoitetaan jatkoa tai se pistetään kokonaan uusiksi mitä mielikuvituksellisimmillä tavoilla.

Jatkotarinoista P.D. Jamesin Death Comes to Pemberley oli mielenkiintoinen tuttavuus,joka yhdisti kirjailijan vakiogenreä Austenin miljööseen, vaikkei dekkarina mitään huippukokemusta tarjonnutkaan. Oudoimpia Austen variaatioita taas ovat Zombie-tarinat, jotka yhdistävät ronskien kauhufilmien tematiikkaa itämaisiin taistelulajeihin. Tässä joukossa Jo Bakerin Longbournin talossa on sitä kesympää kastia, mutta varsin mielenkiintoinen kuitenkin.

Longbournin talossa Bennetien perheen tarinaa seurataan kyökistä käsin. Vaikka elämä palvelusväen puolella on yhtä pyykkäystä, siivousta ja käskyjen mukaan asioilla juoksemista, myös romantiikka ja dramaattisetkin tapahtumat kuuluvat siihen olennaisena osana. Palvelustyttö Sarah ei pelkästään seuraa neitien rakkaustarinoita, vaan kokee väkevästi myös omansa.

Kirjan tarkoituksena tuntuu olevan korostaa yhteiskuntaluokkien elämän välisiä eroja. Bennetin tytöt ovat kirjassa hyödyttömiä ja muille työtä aiheuttavia olentoja, ymmärtämättömiä vaikkakin ilmeisen kilttejä ja hyväsydämisiä. Palvelusväki taas elää pelkästään työtä tehdäkseen. Vaikka kahtiajako on aikanaan varmasti ollut totta, alkoi ainakin minua jossain kohtaa ärsyttämään hieman osoitteleva ote. Lukiessani kymmenettä kertaa kipeistä kylmänkyhmyistä, tuntui toisto jo jokseenkin turhalta. Tajusin jo.

Kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Tosin jäin miettimään, johtuiko mielenkiintoisuus yhteydestä Jane Austenin klassikkoon. En ole ihan varma, olisiko kirja kantanut yhtä pitkälle itsenäisenä kokonaisuutena, vaikka Sarahin elämän kiemurat tarjosivatkin monenlaisia käänteitä, välillä ehkä vähän uskottavuuden rajoillakin. En ihan myöskään ymmärtänyt lukuja sotilaan seikkailuista maailmalla. Ymmärrän, että se taustoitti talon palvelijan käytöstä, mutta aika irralliselta tapahtumat tuntuivat varsinaista tarinaa vasten.

Saa nähdä, mitä kaikkea Austenin tarinan pohjalta vielä keksitään. On tietysti tavallaan kunnioituksen osoitus, kun klassikko inspiroi niin moneen vielä nykypäivänäkin, mutta kyllä näistä vähän haiskahtaa sellainen rahastuksen halukin. Jotenkin tuntuu myös siltä, että halutaan päästä helpolla. On kai se kevyempää muokata jo olemassa olevia juonenkäänteitä ja henkilöhahmoja, kuin luoda jotain kokonaan uutta - varsinkin kun klassikkoyhteyden myötä jonkunlainen huomioarvo on taattu jo etukäteen...

Austen-variaatiota eli P.D.Jamesin "Death Comes to Pemberley"

Viime aikoina Jane Austen on ollut kovasti muotia niin elokuvissa kuin kirjoissakin. Joko hänen kirjoistaan on tehty erilaisia versioita (esim. zombiet ja merihirviöt) tai sitten Austenin kirjoja on luettu erilaisissa lukupiireissä tai muissa yhteyksissä. Viimeisin lukemani kirja kuuluu tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Siinä jännityksen Grand Old Lady eli P.D.James on tarttunut Austenin ehkä kuuluisimpaan teokseen eli Pride and Prejudiceen. Tosin hän kirjoittaa ajasta häiden jälkeen.

Elisabeth on saanut Darcynsa ja kaksi poikaa ja elämä on rauhallista ja onnellista Pemberleyn kunnailla, kunnes... P.D.James ei turhaan ole dekkarikuningatar. Pemberleyn rauhan rikkovat tanssiaisten aattona pihaan kaahaavat vaunut, joista syöksyy Elisabethin sisar Lydia hysteerisenä ja murhaa kuuluttaen. Metsään lähtenyt etsintäpartio löytääkin ruumiin ja loppukirjan aikana selvitellään, mitä oikein tapahtui.

Monet Jamesin teoksista eivät ollenkaan ole perinteisiä "kuka sen teki" - dekkareita vaan tutkailevat yleensä ihmisluonnetta ja tapahtumien syitä ja seurauksia (vähän niin kuin Ruth Rendellilläkin), mutta tästä tiedosta huolimatta kirjasta jäi vähän hämmentynyt olo. Pääosassa olivat  Elisabethin ja Darcyn suhteet sekä keskenään että muihin P&J henkilöihin. Matkan varrella myös kerrottiin P&J :n sisältö jonkunlaisina takaumina. Eli itse murha ja siihen johtaneet tapahtumat olivat ihan kuin sivujuonteena. Tuli sellainen olo, että P.D.James on erityisesti huvitellut kuvitellessaan henkilöhahmojen elämää ja murhajuoni on vähän sellainen välttämätön paha kirjan kirjoittamiselle, jonkinlainen tekosyy...

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on hyvin mielenkiintoinen tuttavuus ja edustaa parhaimmistoa Austen "kopioissa". Tyyliltään ja kerronnaltaan moderni teksti on kuitenkin uskollinen esikuvalleen. Lisäksi olin yllättävän paljon samoilla linjoilla sen suhteen, millaiseksi aina joskus olen kuvitellut tarinan jatkon - tuota murhaa tietysti lukuunottamatta. Se ei ihan ensimmäiseksi ole tullut mieleen.

Backlogia purkamassa - Jane Austen ja zombiet

Kesäloma lähestyy uhkaavasti loppuaan - vielä tämä viikko ja pari päivää ensi viikolta. Sitten pitää palata töiden pariin, vaikka mielelläni jatkaisinkin lomailua vielä muutaman viikon, tai kuukauden...

Kovasti ollaan loman aikana oltu liesussa perheen eri kokoonpanoilla. Kirjoja on tullut luettua, mutta nettiyhteyden puutteen vuoksi on suurin osa jäänyt bloggaamatta. Nyt sitten pitäisi vähitellen ryhtyä purkamaan "backlogia". Englanninkielinen termi siksi, että luetut kirjat ovat näköjään olleet melkein pelkästään englanniksi, mahtuu joukkoon sentään yksi ranskankielinen. Toinen syy termin käyttämiseen on se, etten nyt tähän hätään kuollaksenikaan muista vastinetta suomeksi. Onko sellaista ? Pitänee oikeasti ruveta panostamaan suomenkieliseen luettavaan, ettei äidinkielen taito ihan pääse ruostumaan.

Ensimmäisenä listalta löytyvät Steve Hockensmithin "Pride and Prejudice and Zombies - Dawn of the Dreadfuls" ja Seth Grahame-Smithin "Pride and Prejudice and Zombies". Ideanahan näissä kirjoissa on se, että otetaan klassinen mestariteos ja väännetään siitä mahdollisimman omituinen tarina täynnä zombeja ja itämaisia taistelulajeja.

"Dawn of the Dreadfuls" keskittyy aikaan ennen Mr Darcya eli Bennetin neidot ovat nuorempia. Zombie-virus ilmaantuu uudelleen piinaamaan Englantia ja Mr Bennet joutuu kaivamaan vanhat itämaiset taistelutaitonsa takaisin muistin perukoilta. Tyttöjen kohdalla alkaa armoton koulutus, jonka Mr Bennet on aiemmin laiminlyönyt antamalla rouvalleen vallan kasvattaa tyttäristä ns. "hienoja naisia". Veren, hien ja kyynelten lisäksi myös Zombien ruumiinosia vilisevä romaani on hupaisa tuttavuus. Kirjoittaja on säilyttänyt Austenin henkeä romaanissa ja samalla tehnyt siitä ihan omannäköisensä.

"Pride and Prejudice and Zombies" seuraa juonena tunnontarkasti Austen originaalia, mitä nyt zombiet tuovat vähän lisäväriä. Pidin tästä huomattavasti vähemmän kuin edellisestä. Onhan tässäkin käytetty mielikuvitusta, että zombiet on saatu istutettua juonenkäänteisiin, mutta, mutta... menee vähän kikkailun puolelle. Austenin alkuperäisen kirjan tuntijoille tämä on ihan luettava puhtaasti kuriositeettina ja onhan muutoksia hauska bongailla tarinasta. Ihan sellaisenaan ei kyseessä ole mikään mestariteos. Sen verran päälleliimatuilta osa tarinan muutoksista tuntuu.

Mielenkiintoisia tuttavuuksia molemmat ja sopivan karmivaa kesälukemista, mutta taidan silti jättää suosiolla kirjakauppaan tuon vastaavan "Sense and Sensibility and Sea Monsters" version...