26.10.2020

Helsingin Kirjamessut verkossa - Mikä on parasta digimessuissa ?



Parasta digimessuissa on se, että vaikka viikonloppu täyttyy pakollisista työasioista, pääsee messuille silti osallistumaan tallenteiden kautta. Minun kirjamessuni alkavat tänä vuonna tosissaan vasta niiden jälkeisenä maanantaina - ja jatkuvat todennäköisesti sinne 8.11. saakka, jolloin lipun voimassaolo lakkaa. 

Toki kaipaan erityisesti tuttujen näkemistä, kirjojen hypistelyä ja ihan vain messutunnelmointia, mutta tänä vuonna ne olisivat tainneet jäädä väliin joka tapauksessa. Iloitsen siis siitä, mitä voin tehdä ja sukellan kirjakeskustelujen maailmaan vähän jälkikäteen. 

Sen verran täytyy tässä muuten ehtiä kehuskelemaankin, että ei tämä sentääno ole ihan ensimmäinen digimessukokemukseni. Olin mukana touhuamassa ekirjamessuja jo vuonna 2014...

Pikkuisen sentään ehdin osallistumaan jo viikonloppunakin videopuhelujen välissä. Ihan ensimmäisinä silmiini osui messujen alun ohjelmaa.

Suurin niistä on rakkaus 

Kirsti Paakkasen elämäkerran kuuntelin jo kesän aikana, mutta huolimatta muutamasta lukupäiväkirjamerkinnästä, on kirjoittaminen näköjään blogin osalta muuten jäänyt. Kirsti Paakkanen itse ei valitettavasti ollut päässyt paikalle haastateltavaksi, mutta hänen viestinsä messuväelle oli vahva, hiukan liikuttava ja ennen kaikkea näinä aikoina tärkeä. "Ei pidä lakata tavoittelemasta unelmia"

Muuten keskustelu oli ehkä vähän hymistelyä ja  poissaolevan kehuskelua, mutta niin kai suomalaisen liike-elämän ikonin kohdalla kuuluukin olla. 


Historian jännät naiset – Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja

Vieläkö historianopetus kertoo vain miehistä ? Vähitellen paranee ja tämä kirja lienee yksi askel eteenpäin. 

Minulla on kirja vielä hiema kesken. Luen sitä muuta luku kerrallaan ja nautin. Jännät naiset ovat todella jänniä ja todellisuus tarua ihmeellisempää. Oli mielenkiintoista kuulla, miten paljon myös taustatyötä kirja vaati. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä internetissä kirjoitetaan, ja tietojen tarkistaminen vaatii salapoliisin taitoja, sinnikkyyttä ja tietysti kielitaitoa. 


Tuon pidemmälle en viikonloppuna ehtinyt kirjamessujen osalta. 

Joitakin tärppejä vielä itselleni listasin : 

David Foster Wallace: Päättymätön riemu - Instassa on tästä alkamassa kimppaluku. Myönnän, että minulle ihan uusi tuttavuus, mutta kovasti pidetään haastavana. Pakko kai tästä on jotain tietoa hankkia, vaikka tänä syksynä en taida kiraja ehtiä lukemaankaan. 

Tiedetori: Mistä kieli meihin tulee ?  - Kuulostaa kiinnostavalta

Tulevaisuus äänessä - äänikirjojen nousu ja tulevaisuus - kirjojen formaatin muuttuminen ja äänikirjojen suosio ovat kiehtovia aiheita. Olen jo vuosia kirjamessuilla etsiytynyt kuuntelemaan keskustelua aiheesta, joten tämäkin paneeli on kai klikattava. 

Vuoden kotimainen keittokirja - en ole osunut mistään tuosta lukemaan, joten pakko se on tarkistaa. 

Ei kertonut katuvansa - Tommi Kinnunen. Tämän kirjan haluan lukea ja haastattelun kuunnella. 

Margarita - Anni Kytömäki - samoin tämän haluan lukea. Rakastin Kytömäen kahta ensimmäistä teosta. 

Penni pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku - siis ihan vain tuon nimen takia

Olisiko tuossa alkuun. Ainakin näyttää minun haahuiluni digimessuilla aikalailla samanlaiselta kuin haahuilu kirjamessuilla yleensäkin... Ja sitten linjoille. Tänään ei tarvitse enää tehdä töitä. 

25.10.2020

(Luku)päiväkirja: Tämä syksy ei ole meille hellä


 

Sunnuntai 25.10.2020

Elämässä on kausia. Tänä syksynä tuntuu kaikki etenevän tahmeasti. Suunnittelin sitten mitä tahansa, ei mikään etene suunnitelmien mukaan. Joudun palaamaan reissuilta takaisin tai en pääse lähtemään ollenkaan. Kodinkoneet hajoavat, isäntää on ikävä ja sitten on tietysti Korona. Tämä syksy ei ole meille hellä, vaikka aurinkoa onkin riittänyt ihan mukavasti sateiden välissä. 

Tänä viikonloppuna olisi kirjamessut - olen toistaiseksi ehtinyt katsomaan noin 3min yhtä esitystä, kun testasin lipun toimivuutta. Muuten olen tehnyt töitä. 

Tänä viikonloppuna on esikoisen synttärit - Korona rajoittaa bilettämistä ja muutenkin on juhlinta kutistunut. Minä olen tehnyt töitä. 

Päätimme poikien kanssa vetää teflonit päälle ja puskea eteenpäin. Ei kai tässä mikään muukaan auta. Meillä on monia asia hyvin ja kaudet vaihtelevat. Nyt mennään tällä. 


Kukaan ei kai ylläty, kun sanon lukemisen jääneen minimiin ? 

Vähän äänikirjaa (Ilona Andrews:Wildfire) 

Lisäksi keksin maailman parhaan unilääkkeen. Äänikirjoilla ja varsinkin keittokirjalla olen ennenkin saanut nukahdettua, mutta seuraavan aamun taaksepäin kelailu on hieman ärsyttävää. Nyt pistin päälle Agatha Christien tutun Poirotin Death on the Nile. Voin hypätä tarinaan missä kohtaa vain ja tietää juonen jujun - ei tarvitse palata taaksepäin. Lisäksi rauhallinen miesääni ja leppoisa tarina tuudittavat nopeasti. Pistän ajastimen 15 minuutin päähän, mutta uni tulee yleensä viimeistään 5min kohdalla. Toimii. 

17.10.2020

(Luku)päiväkirja: Ei tälle näy loppua

 Lauantai 17.10.2020

Ei tälle näy loppua. Ensin hajosi keittiön lamppu, sitten tiskikone... Ei kahta ilma kolmatta sanotaan ja sanonta pitänee paikkansa. Keskiviikkona nimittäin ajoin toimistolle ja ihmettelin auton kummaa tärinää. Piti lähteä perjantaina ajamaan Turkuun, joten muutaman epätoivoisen soiton jälkeen löysin huollon, jossa ystävällinen nuorimies ei nauranut hermostukselleni, vaan kärsivällisesti tutki autoa. Muuta ei löytynyt kuin mystisesti kadonnut ilmapaine yhdestä renkaasta. 

En lähtenyt perjantaina Turkuun. Maanantaina vaihdetaan talvirenkaat ja sitten taas uskaltaa ajella, puhumattakaan siitä, että silloin tarkistetaan myös ikäviä iltaisia ajohetkiä aiheuttaneet valot. Sitä paitsi, kuopuksesta flunssa levisi kumpaankin isoveljeen. Tämä syysloma on siis mennyt jälkikasvulla köhien, niiskuttaen ja yleistä väsymystä valittaen.

Ilmeisesti flunssa ei kuitenkaan estä tietokoneella pelaamista. Minä jossain vaiheessa luovutin ja peliaika on tainnut livetä minun kontrollistani ihan kokonaan. Olkoon. Kaiken työn ja ylimääräisten haasteiden keskellä en enää yksinkertaisesti viitsinyt. Maanantaina alkaa koulu. Sitten taas otetaan kurinpalautus. 

Jotenkin kummallisesti olen toistaiseksi välttänyt poikien räkätaudin. Ehkä se on vielä tuloillaan. Ehkä joku jossain ajattelee, pitävänsä taukoa kiusanteossa, kokee huono omatuntoa siitä, että odotti isännän muuttoa Ranskaan ennen kuin painoi napista laitteet rikki yhden kerrallaan... 

Niin, en ole tainnutkaan vielä tarkemmin kertoa perheen suurimmasta muutoksesta tänä syksynä. Isäntä löysi unelmatyönsä, mutta valitettavasti se on 2500km päässä eli Biarritzin suunnalla. Ei draamaa, yhdessä sovittiin sekä hänen työstään, että minun jäämisestäni lukiolaisten tueksi vielä toistaiseksi. Todettiin, että selviämme kyllä kahden maan -perheen elämästä. 

Selviämmehän me, mutta ikävä tietysti on kova, ja rutiinien uudelleenjärjestely on aiheuttanut pientä lisästressiä itse kullekin. Korona ei auta asiaa. Uusi lomapaikka Ranskassa on ihan mukava juttu ja minähän voin tehdä töitä ihan mistä vaan, mutta nyt ei voi suunnitella mitään. Edes joulusta yhdessä ei ole mitään takeita, eikä seuraavista lomistakaan. Kesällä olen päättänyt suunnata ainakin kuopuksen kanssa etelään, oli koronaa tai ei, mutta siihen on vielä niin kovin pitkä aika. 

Asiat voisivat olla huonomminkin, tiedän. Onhan meillä WhatsAppit ja videopuhelut ja vaikka mitä. Silti huomaan mielen painuvan helposti melankolian puolelle ja kyynelten nousevan helpommin kuin ennen. Väsyttääkin vähän eri tavalla. Ehkä olen sittenkin vain ihminen enkä kuvittelemani teräsnainen ?


Kirjoja viikolta

Lukeakaan en oikein ole jaksanut. Energia menee perusasioista huolehtimiseen. Onneksi pojat ovat niin isoja, että heistä on apua ja äänikirjathan kulkevat mukana kotihommissakin. Spellmonger on osoittautunut perinteiseksi fantasiaksi, jossa taisteluista ei ole pulaa ja meno on muutenkin sotaisaa. Silti tarinassa on tarpeeksi muitakin elementtejä, jotta kiinnostus pysyy. 

Iltakuunteluun otin Joel Haahtelan pienoisromaanin Hengittämisen taito. Tosin se on osoittautunut sen verran hyväksi kuunneltavaksi, että vaihdoin vanhaan Poirotiin. Nukahdan paremmin. 

Jännät naiset on sentään melkein lopussa. Lyhyitä lukuja naiskohtaloista jaksan sentään ihan lukeakin. 

Sorruin muuten lataamaan Bookbeatin, vaikka niin piti olla edes vähän aikaa ilman kuuntelupalvelua Nextoryn lopetettuani. DNA tarjosi vähän liian hyvän syyslahjan eli 6vkoa ilmaista käyttöaikaa. No, Totokin on taas innostunut kuuntelemaan uudelleen. Tällä kertaa (vähän yllättäen) hän on kahlannut läpi Neropatin päiväkirjoja. Hän siis päätti itse asiassa pitävänsä niistä, vaikka oli tuossa jossain kohtaa vähän kahden vaiheilla - tai sitten ne ovat kirjoja, joita pienen pojan on hauskempi kuunnella yksin kuin äidin kanssa. Voi vapaasti nauraa kohdille, joita tietää äidin pitävän vähän kyseenalaisina... 



Ensi viikonloppuna on Helsingin Kirjamessut 

Lokakuu ei oikein tunnu lokakuulta ilma kirjamessuja. Turun messuja ei järjestetty, mutta Helsingissä messuillaan virtuaalisesti. Mielenkiintoista. Samaan tunnelmaan ei varmastikaan pääse ja surullisinta on missata blogaajakollegojen tapaamiset. Toisaalta voi kuitenkin osallistua suurempaan määrään ohjelmakohdista sillä niitä voi lipuilla katsoa halutessaan tallenteina 8.11. saakka. 

Minäkin sain muutama lipun arvottavaksi somessa, joten kannattaa kurkata blogissa tänne tai mennä instaan. Arvon kummassakin kaksi lippua virtuaalimessuille. 


Sunnuntai 18.10.2020

Viikko lähestyy loppuaan ja samalla kuuntelin myös Spellmonger-romaanin loppuun. Se piti tyylinsä loppuun saakka. Tykkäsin,, mutta samalla jotenkin tunsin ehkä olevani kohderyhmän ulkopuolella - siis ihan oikeasti, sex magic ja siihen erikoistuva kaunis nuori nainen ? Keski-ikäistä naisihmistä vähän naurattaa. Varsinkin kun Spellmongerin jutut muutenkin ovat vähän sellaista teinipoikahuumoria. Ei toki mitenkään huonoa sellaista. Sain luettua ja itsekin naurahtelin, todennäköisesti siksi, että päähenkilö (tai kirjailija) eivät ota itseään turhan vakavasti (mikä toki poikkeaa normaalista teinimeiningistä).

Jos Spellmonger oli jotenkin miehinen, niin nyt aloittamani viihdefantasia Wildfire by Ilona Andrews on puolestaan selkeästi naisille suunnattua. Voimakas ja itsenäinen nainen ja rakkaustarina "dark & troubled" - sankariin. Yep, selvä tapaus. Onneksi ei kuitenkaan niin ilmeinen, ettei jaksaisi kuunnella. 

Tämäpä osoittautui mielenkiintoiseksi. Pitänee pohtia fantasiakirjojen sukupuolijakaumaa vähän enemmänkin. 


Tällä viikolla loppuun luettua: 

Terry Mancour: Spellmonger 

Digitaaliset kirjamessut ja lippuarvonta

Kuten joka vuosi lokakuussa, pohtivat kirjojen ystävät kuumeisesti kirjamessuohjelmaansa. Korona-vuonna jäivät Turun kirjamessut väliin, mutta Helsingin kirjamessut ovat vielä tulossa. Tosin aivan uudenlaisessa muodossa - kokonaan digitaalisina. 

Tästä tulee mielenkiintoista. Millainen on digitaalinen messukokemus ? Puuttuuko tunnelma ja kirjojen hypistely vai innostunko seuraamaan kaikki ohjelmaosiot, kun kerran ne voi tallennettuina katsoa milloin vain 8.11. saakka. Ei siis enää tarvetta kloonauskoneelle...

Tänä vuonna saatan jopa ehtiä taloyhtiön pihatalkoisiinkin, jotka perinteisesti osuvat kirjamessuviikonlopulle, enkä silti missaa yhtään kirjailijahaastattelua. 

Ensi viikonloppu siis on kalenterissa täynnä ohjelmaa. Joko sinä olet tehnyt oman ohjelmalistauksesi ? 

Kannattaisi, sillä minulla on myös muutama digilippu arvottavana. Tänä vuonna messuille voi osallistua aivan mistä tahansa, kunhan on nettiyhteys, eli maantieteellinen sijaintikaan ei ole ongelma. 


Kahden lipun arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen 
tiistai-iltaan klo 20 mennessä. (Toimitan liput sähköpostilla keskiviikon aikana) 


Jos haluaa maksimoida mahdollisuutensa, voi myös käydä osallistumassa Instan puolella. Laitan sinnekin vielä tänään arvonnan kahdesta muusta lipusta. 


EDIT: Liput on arvottu ja voittajille ilmoitettu. Kiitos osallistumsisesta! 


11.10.2020

Lähikaupan nainen

Kaikki me kohtaamme odotuksia ympäristöltämme. Meidän odotetaan opiskelevan, käyvän töissä, perustavan perheen ja yleensäkin pitävän huolta itsestämme ja perheestämme. Vaikka erilaisten elämänvalintojen hyväksyminen onkin edistynyt viime vuosina, on edelleen tiettyjä malleja, joista poikkeaminen aiheuttaa vähintäänkin kulmakarvojen kohotuksia. 

Meidän myös oletetaan olevan tietynlaisia, käyttäytyvän tietyllä tavalla. Jotenkin tuntuu unohtuneen, että ihmisiä on monenlaisia ja kaikilla meillä on oikeus löytää paikkamme omille taipumuksillemme soveltuen. Minusta tämä näkyy jo siinä, miten lapsia "diagnosoidaan" jos minkälaisten leimojen alle. Omieni kohdalla olen koulussa (kovaäänisesti) muistuttanut diagnoosin olevan usein väärä sana. Kyse ei ole sairaudesta, josta lasta pitää parantaa, vaan ihmistyypistä. Diagnoosin antamisen tarkoitus ei ole asettaa tavoitteita lapsen muuttumiselle, vaan lisätä ymmärrystä ja ohjata myös opettajia löytämään oikeanlaisia työkaluja erilaisten lasten kanssa toimimiseen. 

Toki vaikeusasteita on monia, enkä yhtään vähättele esim. lääkkeiden suomaa apua, kun niitä käytetään oikeissa tilanteissa. Kyseenalaistan vain sen, että kaikki erilaisuus pitäisi "parantaa" normeihin sopivaksi. Jokaisella meistä on vahvuuksia ja heikkouksia. ei pidä keskittyä pelkästään heikkouksiin vaan korostetaan myös niitä lahjoja ja kykyjä. 

Tulipa pitkä johdanto kirjaan, jossa päähenkilö ei istu japanilaisen yhteiskunnan malliin nuoren naisen olemiselle ja toiminnalle. 


Sayaka Murata: Lähikaupan nainen 
E-kirja Nextorysta 

Keiko ei halua tehdä uraa, eikä hän halua naimisiin. Osa-aikainen työ lähikaupan myyjänä on hänelle mieluisaa. Rauhallinen ja rutiineihin perustuva elämä tuottaa rauhaa ja Keiko on oikeastaan ihan tyytyväinen elämäänsä. Jostain kumman syystä ympäristö vain tuntuu olevan sitä mieltä, että hänen asiansa ovat ihan pielessä. Eihän aikuinen nainen voi tehdä tuollaista työtä ja vähintäänkin hänelle pitää löytää mies, vaikka sitten laiska ja Keikoa huonosti kohteleva. 

Onhan Keiko erikoinen. Asiantuntijan tarkastelussa hänelle varmasti laitettaisiin papereihin jonkinlainen diagnoosi. Auttaisiko se sitten ? En tiedä. Suomessa ehkä ympäristö helpottuisi saatua nimen ja leiman erilaiselle käytökselle. Japanaista en ole ihan varma. En tunne tapoja tarpeeksi, muttta minulla on mielessäni kuva yhteiskunnasta, jossa normeista poikkeamista ei katsota hyvällä.

Kirja on kirjoitettu Keikon itsensä näkökulmasta. On melkein hellyyttävää, miten hän aistii vaatimukset ja oman sopeutumattomuutensa. Hän on valmis menemään pitkälle ja ottamaan kantaaksen harmeja suodakseen perheelleen ja ystävilleen "rauhan". Lukijana vähän harmittaa. Miksei hän saisi tehdä työtä, jossa viihtyy? Ketä Keiko häiritsee elämällä eri tavalla? Siis sen lisäksi, että odotamme kaikkien sopivan muottiin. 

En tietenkään voi tietää, miten hyvin kirjailija on tavoittanut Keikon ajatusmaailman, mutta se ainakin tuntuu elävältä ja aidolta. Noin voisin kuvitella oman erilaisuutensa ja ympäristön odotusten välisen ristiriidan aistivan henkilön ajattelevan ja käyttäytyvän. 

Mielenkiintoinen kirja, eikä vähiten siksi, että se saa myös pohtimaan omia ajatuksia ja normeja. Miten minä reagoin tavatessani henkilön, joka ei halua toimia, kuten minä? Osaanko antaa tilaa erilaisille tavoille elää ja toimia? 

Lähikaupan nainen on myös sujuvasti kirjoitettu ja tarpeeksi kompakti nopeaan lukemiseen. Voi olla, että pidempi aika Keikon ajatusmaailmassa olisikin voinut käydä raskaaksi. Kirjaa on kuvattu hauskaksi. Minun on hieman vaikea nähdä, mille kirjassa nauraisin. Keiko elää niin kuin elää ja hänen ympäristöllään on sellaiset odotukset kuin on. Ristiriita aiheuttaa toki hupaisiakin sattumia, mutta minua ne eivät erityisesti naurata. Tilanteissa on komiikkaa, mutta niiden taustadynamiikka saa ennemminkin mietteliääksiä kuin huvittumaan. Keiko ei ole surullinen klovni roolissaan, hän elää tosissaan. 

10.10.2020

(Luku)päiväkirja: Muuttoja ja koronatestejä

Lauantai 10.10.2020

 Onpas taas ollut viikko. Töissä tahti kiihtyy ja kelitkin kylmenevät. Tähän saakka on ollut isojen poikien helppo lähteä pyörällä kouluun ja samalla on vältetty ruuhkabusseissa kulkeminen. Syysloman jälkeen saattaa maassa olla jo jäätäkin, joten taitaa äiti päätyä pian kuskin paikalle. Jos nyt kouluun palataan syysloman jälkeenkään kovin nopeasti. 

Eilen nimittäin olin auttamassa siskoa muutossa Turun suunnalla. Minun roolini oli aika minimissä, mutta kuitenkin tarpeellinen. Muuttokuorma nimittäin lähti toiselta puolelta Suomea ja tarvittiin oven avaaja saapuvaan päähän. Näin sisko saattoi viimeistellä lähtökämpän siivouksen, eikä tarvinnut kaahata teillä ehtiäkseen muuttokuorman edelle. Minä siis tein töitä sohvalla ja avasin oven muuttomiehille. Hyvin saatiin tavarat sisään ja siskokin paikalle. 

Sitten soi puhelin, sopivasti illan pimettyä, ja kuopus kertoi oksentaneensa. No, Korona ilmeisesti ilmenee pienillä pojilla pahoinvointina ja kun valitteli päänsärkyäkin (äiti-ikävän lisäksi), lähdin matkaan pimeään yöhön ja palasin kotiin. 

Vihaan pimeässä ajamista ja meillä taitaa auton valoissa olla jotain häikkää, kun en meinannut millään saada kunnon ajovaloja ja välillä taas oli valoa, muttei kojelaudassa silti merkkiä niiden päälläolosta. Suuntana huolto, kunhan keritään. Potilaalla nimittäin ei tänään enää ole huono olo, mutta sen verran tukkoisen ja flunssaisen oloinen, että mentiin suosiolla drive-in testipaikalle. 

Täytyy sanoa, että testiin pääsee yksityisellä puolella todella nopeasti ja kätevästi, mutta hinta on suolainen. KELA-osuuden jälkeen joutuu vielä itse pulittamaan yli 170 euroa ja siihen päälle maksetaan vielä chattilääkäri lähetteestä sekä positiivisen testituloksen jälkeen mahdollisesti tehtävät konsultoinnit. Pitää koittaa, saisiko vakuutuksesta läpi, mutta odotetaan nyt ensin se testitulos. 

9v oli reipas testattava, eikä ehtinyt kuin "laskemaan nopeasti neljään", kun testi oli jo ohi. Kymmeneen saakka olin käskenyt pysyä paikoillaan... Todennäköisesti asiaan vaikutti myös reippaasta testikäytöksesta luvattu Lego-Mario paketti. Yleensä en näin palkitse, mutta tämä oli vähän erikoistapaus. Toivotaan vaan, ettei kovin monesti jouduta palaamaan, tai saisikohan nuo legotkin vakuutuksesta osana testauskulua ? 

Onko tässä kerinnyt ollenkaan lukemaan? 

Lukeminen on keskittynyt melkoisen totaalisesti äänikirjoihin. Ilona Andrewsin White Hot oli vauhdikas seikkailu, jonka hempeät hetket aiheuttivat vain lievää myötähäpeää. Sen loputtua tartuin Audiblessa kuuntelua jo pitkään odottaneeseen Terry Mancourin eeppiseen fantasiaan Spellmonger

Kuuntelen sujuvasti monenlaisia kirjoja, mutta taustoittavassa, ehkä verkkaiseen etenevässä, mutta sujuvasti kirjoitetussa fantasiassa on jokin koukuttava elementti. Saatan soljua tarinassa parikin tuntia ihan huomaamattani. Älkääkä käsittäkö väärin, tässä kirjassa tapahtuu paljon, mutta taustoitus takaumien kautta ja kertomukset maailman historiasta aiheuttavat sen, että itse juoni ei "nykyajassa" etene hirveää vauhtia. Tykkään tosi paljon. 

Spellmonger on myös selkeästi suunnattu aikuisemmille lukijoille. Monet viittauksista ja vitseistä edellyttävät vähän aikuisempaa kokemuspohjaa, vaikka huumori ehkä välillä osuukin keski-ikäistä naisihmistä paremmin nuorempaan (ja miehisempään) lukijakuntaan. Jos jostain pitää valittaa niin naiskuvaus on toistaiseksi ollut harmillisen yksipuolinen ja miltei puuttuva koko tarinasta, mutta kyllä tätä kuuntelee. Jotain lupaavia vilauksia on vahvoista naishahmoista näkynyt.

Ihan muutamassa päivässä olen kuunnellut jo yli 7 ja puoli tuntia. Jäljellä on vielä yli 10h - ja tämä on vasta ensimmäinen osa.

Varsinaista lukemista ovat edustaneet Historian jännät naiset -kirjan lyhyet tarinat. Niistä oppii kaikenlaista. Ihan ensimmäiseksi ei esimerkiksi olisi tullut mieleen, että suffragetteja opetti  naispuolinen jujutsumestari. Oppeja jaettiin teekutsuilla. Ensin juotiin teetä ja maisteltiin sivistyneesti kurkkusandwicheja ja kakkuja, sitten paiskottiin kutsuvieraita lattiaan niin, että helmat liehuivat ja korsetit rutisivat - tai ainakin sellainen mielikuva minun aivoihin ilmaantui (eikä suostu sielitä poistumaan). 


Sunnuntai 11.10.2020 

Vastaus Korona-testiin tuli huikean nopeasti. Tieto kilahti tekstarina jo iltamyöhällä - negatiivinen.  Onneksi näin, nyt voidaan sitten lähteä syyslomalla käymään uudelleen siskon luona ja vierailla (maskeilla!) myös isovanhempia moikkaamassa. Mennään omalla autolla, eikä kierrellä kaupoissa, riski minimoiden tietysti. 

Sen verran taisi äiti jännittää testitulosta ja olla väsynyt, että tänään heräsin pää jyskyttäen. Taitaa mennä kevyeksi siivoiluksi ja joogaksi tämä sunnuntai. Kelikin houkuttelee enemmän istahtamaan sohvalle kuin lähtemään kävelylle.  Ruokahuoltoa hoitavat parhaillaan raviolitehtaan pystyyn pistäneet teinit... 

Suloista sunnuntaita! 


Viikolla loppuun luettuja: 

Ilona Andrews: White Hot 
Oma ostos Audiblesta 
Taas mennään - Nevada joutuu toistamiseen tekemisiin tuhoa ja epäjärjestystä janoavan salaliiton kanssa. Vastustajan joukoissa tuntuu olevan monta Prime-luokan velhoa, joten yhteistyö Mad Roganin kanssa on miltei välttämättömyys. Taisteluja ja suuria tunteita on suuntaan jos toiseen ja seikkailu etenee vauhdikkaasti. Romantiikkaa on tässä kirjassa hieman ensimmäistä osaa enemmän, samoin kuin kiihkeitä kohtauksia, mutta onneksi kuitenkin muuhun tarinaan nähden kohtuullisesti. Erittäin hyvin kirjoitettua ja mukavasti aivoja tyhjentävää ja viihdyttävää kuunneltavaa.


28.9.2020

Islantilaisia neuleita eli neuloosi pahimmillaan

 


Tuossa jossain kohtaa keväällä sain tartunnan. Ei, ei Koronaa (viikonlopun testikin osoittautui negatiiviseksi), vaan minuun iski NEULOOSI!

Ensin tein sukkia liukuhihnalta, mutta seitsemän parin jälkeen piti keksiä jotain muuta. Isoäidin neliöt päätyivät villatakiksi, mutta sitten silmiini osui Instassa #syysriddari2020 - yhteisneulonta ja se oli menoa. 

Ihan ensimmäiseksi hankin siis kirjan, josta ohje löytyi ja suunnittelu alkoi auringossa terassilla. Sitten langat ja kolmessa viikossa oli neule valmis. Nyt on hankittuna jo langat pariin seuraavaankin... 


Vedis Jönsdottir (en tiedä miten saisin nuo kirjaimet oikein...) : Islantilaisia neuleita
Oma ostos 

Kirja on ilmestynyt jo vuosia sitten, mutta eiväthän nämä klassiset ohjeet mihinkään vanhene. Islantilaisen lampaan villasta tehdyt vähän karkeammat langat ovat omiaan tuulisiin ja kosteisiin keleihin tarkoitettuihin paksuihin villapaitoihin, mutta kirjassa on ohjeita myös neulemekkoihin ja asusteisiin. Monet ohjeista ovat joko jonkin vanhan mallin muunnelmia tai suoraan aiemmilta vuosilta lainattuja. 

Mallit vaikuttavat kuvioista huolimatta melko yksinkertaisilta ja ihan parasta tuossa Riddari-neuleessa olikin, että viimeistelytyötä oli tosi vähän. Hihat neulotaan mukaan pyöröneuleena tehtävään paitaan ja kaarroke tehdään yhtenä kappaleena. 

Ohjeet siis ovat suht helppoja, mutta mitoista en oikein saanut selkoa. Jos olisin miettinyt rinnanympärystä, olisin tehnyt itselleni XXL-kokoisen villapaidan, mutta siinä kohtaa yksinkertaisesti vain päätin, etten oikeasti ole ihan niin iso (ja arvelin neuleen mahtuvan vähintään teineilleni, jos itse en siihen mahdu). Toki, koelaput ovat paikallaan, mutta enhän minä nyt tietenkään sellaiseen vaivautunut. 

Vaistoni osui oikeaan. XL oli melkein väljä, mitä nyt yläosan kaarroke kirjoneuleena vaatinee muutaman käyttökerran asettuakseen hyvin harteille. Hihat ovat tietysti liian pitkät. Jätin ne kyllä ohjetta lyhyemmiksi, mutten siltikään osannut arvioida, miten paljon kaarroke tuo lisää pituutta. 

Kirja on täynnä monia houkuttelevan kauniita neuleita, mutta Riddari jotenkin tuntuu kuitenkin kaikkein parhaalta. Siksi teen seuraavat samalla mallilla, mutta eri väreissä. Esikoinen tilasi harmaapohjaisen ja toinen on vaaleamman vihreä. Tuo ensimmäinen saattaa päätyä vielä keskimmäisen pidettäväksi. Hänellä on siihen tarpeeksi pitkät käsivarret. 

Neuloosi ei siis osoita tasaantumisen merkkejä. Paha vain, että niskani ovat kokonaan jumiutuneet. Siksi minä siihen Korona-testiinkin päädyin. Päänsärky äityi sen verran ikäväksi, mutta taitaa tosiaan olla niskasta johtuvaa. Joogaa siis kehiin - ja  neulominen joutuu hetkeksi paitsioon. 

27.9.2020

(Luku)päiväkirja : kevyttä luureihin

 Sunnuntai 27.9.2020 

Tuossa perjantain tunnelmia kuvassa. Oltiin juuri käyty kaikki parturissa/kampaajalla ja pelleiltiin tabletin edessä kuvia varten. 

Seuraavana päivänä sitten minä kärvistelinkin jo päänsäryn kourissa ja sen jatkuessa sunnuntain puolelle, ei auttanut muu kuin ajaa korona-testiin. Nyt sitten odotellaan tulosta. Päänsärky on tietysti jo kadonnut... 

En minä oikein usko Koronaa saaneeni, mutta kun ensi viikolla on silmälääkäriä ja muutakin ohjelmaa, joka vaatii ihmisten ilmoille kulkemista, niin kaiken varalta menin testiin. 

Kuplassa kuohuu. Seuraavaksi päätti astianpesukone hajota. Eli marssijärjestys on seuraava: ensin Koronan testitulos, sitten huoltomies paikalle negatiivisen testituloksen myötä. Muuten tiskataan käsin seuraavat ajat... 

Lukeminen siis on edelleen paitsiossa. Viikolla en ehtinyt ja nyt olen päänsäryn kourissa lähinnä kuunnellut äänikirjoja - tai tarkemmin sanottuna yhtä äänikirjaa. 

********************************************************************
Ilona Andrews: Burn for me 
äänikirjan lukijana Renee Raudman
Oma ostos Audiblesta 

Ilona Andrews on perusviihdefantasian osalta suuri suosikkini. Hänen kirjoissaan on usein mielenkiintoinen maailma ja sankaritar itsenäinen, vahva, taitava, mutta silti jotenkin inhimillinen. Myönnetään, välillä kirjojen rakkaustarinat ovat vähän rasittavia kaikkine kiemuroineen, mutta yleensä myötähäpeä jää suhteellisen vähäiseksi ja tarinoiden parissa viihtyy. 

Nyt aloitin itselleni ihan uuden Andrews-sarjan eli Hidden Legacy:n. Nevada Baylor elää maailmassa, jossa taikuus on  1800-luvulla annettu lääkkeiden avulla joukolla ihmisiä. Koska piirre on osoittautunut periytyväksi, on maailmassa mahtisukuja, joiden valtaa perustuu johonkin ylivoimaiseen kykyyn. Nevadan suku ei kuulu maan mahtaviin, mutta hänellä on oma taitonsa. Hän tietää aina kertooko joku totuuden vai valheen. 

Yksityisetsivänä toimiva Nevada joutuu uuden tapauksen kohdalla sekaantumaan valtaapitävien juonitteluun ja toimimaan yhdessä vaarallisen Mad Roganin kanssa. Taistelusta selviytymistä ja johtolankojen selvittelyä ei yhtään helpota vastentahtoisen partnerin seksikkyys ja ylimaalliset kyvyt, mutta lopulta päästään todellisen pahiksen jäljille ja Houston piti pelastaa historiallisen palon toistumiselta - taikavoimilla tietenkin.

No jaa, tämä oli viihdyttävä, mutta muutama "herkkä" kohtaus kyllä sai vähän haukottelemaan ja melkein pistin äänikirjan lukutahtia nopeammaksi, että tarina olisi edennyt. Tiedä, olenko jo liian vanha ja kyyninen, mutta tuollainen miehen perään huokailu saa minut nopeasti kyllästymään. Onneksi tarina pääasiallisesti eteni vauhdikkaasti, vaikka olikin vähän ennalta-arvattava. Sopivaa "aivot narikkaan" -  kuunneltavaa siis, muttei ehkä ihan niin mielenkiintoista kuin muutama muu saman kirjailijaparin tuotos. 

Melkein muuten jätin koko kirjan ottamatta kuunneltavaksi. Jollen olisi pitänyt Andrewsin kirjoista aiemmin, ei Harlekiini-tyylinen kansi mieheen liimautuvasta nuoresta naisesta olisi houkuttanut minua ollenkaan (ei, vaikka miehelle olisi kuvattu millaiset vatsalihakset hyvänsä - tässä kirjassa oltiin ilman paitaa melkein huvittavan paljon). Onneksi kirja ei sitten ollut ihan niin paha kuin mitä kansikuva antoi pelätä... 

**********************************************************************

Myönnän, otin seuraavaksi luttavaksi sarjan kakkososan. Ajattelin sen sopivan päänsäryn jälkeiseen koomaan varsin oivallisesti, mutta päädyinkin sitten tänne kirjoittamaan. 

Noin muuten voi todeta, että syksy on saapunut. Vaikka lämpötila ja aurinko tänä viikonloppuna antoivat ymmärtää ihan jotain muuta, alkavat värit hehkua pian parhaimmillaan - ainakin meidän pihallamme.

Rakastan syksyn väriloistoa ! 

Kyllä kelpasi vielä istahtaa lämpimään aurinkoon terassille ja nauttia kupponen teetä kera mustikkapiirakan. 

Tämäkin resepti muuten tehtiin öljypohjaan. Kyllä kelpaisi näyttää kolesterolista naputtaneelle lääkärille. Taikinaan lisätystä lemon curdista ei sitten hiiskahdettaisi ollenkaan - siinä kun on sekä voita että kananmunaa... 

Herkullisen reseptin bongasin siskon avustuksella täältä

19.9.2020

(Luku)päiväkirja: Mitenkäs tässä nyt näin kävi ?

Melkein valmis villapaita (huomaa langanpätkät)


Lauantai 19.9.2020

Nyt on elämä päässyt väliin ja blogi uinunut hiljaisuudessa. Ei ole ollut tarkoitus, mutta ei vaan oikein ole ollut kirjoitettavaa. En nimittäin ole pahemmin edes lukenut. 

Syyskuun aikana olen tähän mennessä lukenut vain kolme kirjaa ja nekin ovat kaikki äänikirjoja, joita olen kuunnellut neuloessani. 

Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut resonoi monessa kohtaa, vaikka meillä jo kuopuskin täyttää kohta 10 ja esikoinen saavuttaa kuukauden kuluttua täysi-ikäisyyden. 

Sayaka Muratan Lähikaupan nainen oli ehkä kuvittelemaani omituisempi, mutta kuvaa toki erityispiirteisen henkilön kokemusta ympäristön paineista normaaliuteen. Mielenkiintoinen. 

Kirsti Mannisen ja Jouko Raivion Punavuoren keisarinna oli ihan kiva dekkari. Jotenkin ehkä olisin odottanut pientä tiivistämistä ja vähemmän hajanaisuutta juonessa, mutta ihan mielelläni sitä kuuntelin. 

Lukeminen siis jumittaa ja kirjoittaminen jumittaa. Osittain kirjoittaminen taitaa olla vaikeaa siksikin, että tuntuu pahalta jättää mainitsematta elämän suuria muutoksia, jotka kuitenkin vaikuttavat juurikin vaikka lukuintoon. Ihan kuin jotenkin pettäisin teidät muutamat, jotka blogissa vierailette. 

En kuitenkaan ole muutoksista kertonut vielä esim. vanhemmilleni, joille annostelemme siskoni kanssa suuria uutisia meidän mielestämme yli 80-vuotiaille sopivaan sulattelutahtiin. Joten palataan niihin myöhemmin. Sanottakoon vain, että muutos on perheelle iso. Toisaalta ihan mahtava juttu, toisaalta kyyneliä aiheuttava. Pääasiassa kuitenkin positiivinen. 

Nyt kuitenkin on blogikirjoitustenkin pää auki syyskuussa. Ehkä tässä saisi vielä oikein kirjajuttujakin aikaiseksi. 

30.8.2020

Pienen hauen pyydystys


 

Tästä kirjasta on jotenkin kauhean vaikea kirjoittaa. Siinä on jotain hurjan tuttua, joka pakenee analyysiä. En millään saa sormeani tökättyä kohtaan, joka herättää muistikuvia tai pikemminkin oudon tunteen muistikuvista. Ehkä kyseessä on metsä, suo ja järvet, tai omalla tavallaan rujot ihmiset karun luonnon keskellä, tai sitten kaikki ne jostain kollektiivisesta kansanmuistista esiin nousevat otukset... Ehkä... 

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys 
Nextory - ekirja

Oli mikä oli, tätä kirjaa luin pieni riemastuksen tunne sydänalassa. Ihanaa! Kerrassaan nautinnollista lukea jotain uutta ja muuta kuin autofiktiota tai murhia ihmissuhteiden keskellä - tai hetkinen, onhan tässäkin murhaaja, jota ylikonstaapeli Janatuinen saapuu Itä-Lappiin rajalle pidättämään. Murhaaja tosin on kalastuspuuhissa sillä Elina Ylijaako saapuu joka kevät samalle lammelle kalastamaan (saman) hauen, johon liittyvätkin sitten taikuus,noituus ja rakkauden kahleet. 

Kylässä on omanlaisensa asukkaat, joista ihmisiä on vain osa ja heistäkin puolet noitaverisiä. Muuten vilisevät raitilla kaikenlaiset metsänasukit, joita eivät etelän kaupunkilaiset tiedä olemassa olevankaan. Peijooni nyt ensimmäisenä (ihan lempparini!). Se seuraa Janatuista kuin koira emäntäänsä ja tuntee kaikki. Näkki on yhtä juoni kuin kaikissa kansantarinoissa, mutta siitä on selvittävä vaikka sitten ammoin kuolleella avulla. 

Siis ihan oikeasti. Tätä oli nautinto lukea. Kukaan ei henkilöistä ole täydellinen, kaikilla on omat vihansa ja harmituksena, mutta pahan silmänkin uhalla naapuria autetaan ja sydän on vähintään katinkultaa. 

Ehkä tuttua on myös kirjan tyyli. Siinä on jotain suomalaisesta veijaritarinasta, mutta päivitettynä tähän päivään ja ihanasti sekoitetuilla rooleilla. Kieli on kaunista kaikesta rujoudestaan huolimatta, rytmiltään suomalaiseen sielunkelloon helähtävää. 

Taidan pistää tämän kirjan siihen hyvin, hyvin matalaan uudelleen luettavien kirjojen pinoon. Kestänee nimittäin useammankin lukukerran tarjoten jokaisella uutta löydettävää. Sitä paitsi, tuohon tunnelmaan jää kaipaamaan.