24.1.2022

(Luku)päiväkirja: Keikahti vähän vinoon

 


Maanantai 24.1.2022 

Että voi olla hiljaista. Ehdin jo tottumaan siihen, että meitä kaksi kailottaa työpuheluja, lounaaksi löytyy seuraa ja välillä aikataulujen osuessa päiväkävelyllekin. Nyt pitää tottua siihen, ettei talossa olekaan ketään, ennen kuin pojat tulevat koulusta. 

Isäntä siis lähti takaisin Ranskaan ja minun maailmani keikahti vähän vinoon. Kestänee taas hetken ennen kuin tasapaino löytyy. Tiedän, että pärjäämme poikien kanssa vallan mainiosti ja viimeistään pääsiäisviikolla nähdään taas (lentoliput ovat jo varattuna minulle ja kuopukselle). Silti. 

Olen töissäkin aina sanonut, että minun arkinen toimintakykyni ja energiani lepäävät kolmijalkaisella jakkaralla. Pitää saada lepoa ja työn pitää olla mielekästä ja kotona rakkauden harmonia. No, rakkaus ei ole kadonnut mihinkään, mutta silti on jakkaran jalka vähän vääntynyt ja jakkara keikkuu. Kyllä se siitä taas tasaantuu, mutta vaatinee pientä vahvistusta. 

Pitää kai miettiä jotain kivaa tekemistä poikien kanssa, siis niiden kahden, jotka nyt vakituisesti ovat vielä kotona. Esikoinen kävi ensimmäisellä armeijalomallaan viikonloppuna vain kääntymässä. Ehti sentään vielä isäänsä tervehtimään ja jatkoi sitten omille teilleen. Hyvä niin. Niin se elämä menee. 

Mutta jotain kivaa siis pitäisi, koronarajoitusten puitteissa. Katsotaan, mitä keksitään. Herkkuja varmaan ainakin jossain vaiheessa ja ehkä telkkaria ja lautapelejä. 


Kaikenlaisia keinoja

Myös neulominen auttaa stressitasojen tasaamisessa. Posti toi uusia lankoja, niin pääsin nauttimaan väriterapiasta rimssusukkien ohjeen parissa. Se löytyy Novitan uusimmasta lehdestä ja on helppo malli, mutta lopputulos on virkistävän erilainen.  On miltei uskomatonta, miten hyvältä tällaisesta tietotyöläisestä voi tuntua neuleen tasainen kasvaminen silmukoiden myötä. Konkreettista tulosta. Kuvakin on tuossa yllä, mutta oikeasti olen jo paljon pidemmällä. Kantakavennukset on tehty.  

Lukeminenkin auttaa mielen tasaamiseen, mutta pitää valita tarkkaan, mihin kirjaan tarttuu. Niinpä minulla oli viikonloppuna korvissa Torstain murhakerhon toinen osa: Mies joka kuoli kahdesti. Se on hauska ja leppoisakin, huolimatta kaikista vakoojajutuista ja ruumiiden ilmaantumisesta. 

Viikonloppuna ja varsinkin eilen illalla tosin mielialaa piristi lastenkirja eli Taikuuden talon toinen osa. 

Mikki Lish, Kelly Ngai (suom. Terhi Kuusisto) : Taikurin kartta 
Oma ostos 

Pidimme Toton kanssa molemmat kovasti sarjan ensimmäisestä osasta Taikuuden talo, joten oli itsestään selvää, että joulupaketista löytyisi jo saatavilla ollut kakkonen Taikurin kartta. 

Tällä kertaa Hedy ja Spencer pääsevät serkkujensa ja isoisänsä kanssa tutustumaan jonkinlaisiin Taika-markkinoihin. Kojuihin tutustuminen ja taikakilpailun seuraamien kuitenkin saavat jäädä, kun elävä kartta vie lapset mukanaan etsimään vaarallisen taikakapineen osia. Sitten seuraakin virkistävän perinteinen "fantasia-roadtrip".  

Peikkoja, räyhähenki, taikakaluja ja vaikeita tehtäviä riitti matkan varrella. Vaikka tarinasta toki löytyy pientä jännitystä, eivät tämän takia taida pienemmätkään lukijat menettää yöuniaan. Ihanan herttainen kirja, vaikka kaikki ei olekaan ruusuista ja ihmisillä on omat ongelmansa. Onneksi myös ratkaisuja ja rakkautta löytyy vähän yllättäenkin. 

Nautin kirjasta kovasti. Tarina etenee loogisesti, ihmiset käyttäytyvät niin kuin heidän voisi olettaakin toimivan ja tarina on ihanan perinteinen. Totokin tykkäsi ja luki tarinan nopeasti. Toivomme molemmat sen jatkuvan vielä moniin uusiin seikkailuihin. 

20.1.2022

(Luku)päiväkirja: Feeding Phil ja sen semmoista


 

Torstai 20.1.2022

Juuri kun ehdin hehkuttamaan ihanaa talvikelia alkoivat ropinasäät ja liukastelu. Ei silti, että olisin kauheasti ehtinyt edes testaamaan jäisiä katuja, kun töissäkin on taas tahti kiihtynyt. Korona jyllää, Venäjä uhoaa ja maailma on kerran keikahtanut vähän vinoon. Silti olen viime päivinä ollut vihreällä. (Tiedättehän sen palaverien "tunnetestin", kun kaikilta osallistujilta kysytään päivän väriä ja pitää kertoa kaikkea henkilökohtaista, jotta näyttää osallistuvalta ja sitoutuneelta? )

Minun vihreyteeni lienee parikin syytä. Ensinnäkin saimme pitää isännän kotona viikkoa kauemmin. Itsekkäästi iloitsen toimistonsa koronatartunnoista, joiden vuoksi se suljettiin 10 päiväksi. Toiseksi, olemme taas touhunneet omassa kuplassamme. Tehneet ruokaa, jutelleet, käyneet kävelyillä (ennen ropinaa) ja yllättävää kyllä katsoneet iltaisin televisiota. 

Huomasimme kauhuksemme, että Toton elokuvasivistyksessä oli Shrekin mentävä aukko. Nyt puuttuu enää numero neljä. Shrek on yksi kaikkien aikojen suosikeistani ja onkin ollut kiva seurata kuopuksen nauravan suurin piirtein samoissa kohdissa kuin minäkin. 

Isännän kanssa olemme puolestamme koukuttuneet Netflixistä myös löytyvään Somebody Feed Phil - ruokamatkasarjaan. Siinä Phil (Rosenthal) matkustaa eri maissa ja kaupungeissa ja maistelee herkkuja katuruoasta tähtiravintoloihin. Ei siis sinänsä mitään uutta auringon alla, mutta Philin luonnonlapsen riemu hyvistä mauista ja uusista ihmisistä sekä loppumaton energia (ja ruokahalu) ovat jotenkin koukuttavia. Jaksot on tehty ennen pandemiaa. Annosten jakaminen, uusie tuttavuuksien halailu ja jatkuva matkustaminen tuntuvat lämpimän nostalgisilta. 

Lukeminen onkin sitten ei niin yllättäen jäänyt vähän vähemmälle, mutta jotain kuitenkin. 

Unelmahommissa äänikirja jäi tauolle, kun tuli jotenkin vähän paha mieli. Kirja on hyvä ja realistinen kuvaus oman unelmahomman luomisesta, mutta olen viime aikoina käynyt läpi jonkinlaista urakriisiä ja tosissani miettinyt, mitä haluan tehdä kun kasvan isoksi. Tuli sellainen olo, että on moniin asioihin jo liian myöhäistä. Tunsin itseni  myös vähän riittämättömäksi. Ei minulla oikein ole unelmahommaa, enkä oikein osaa mitään hauskaa työtä niin hyvin, että kukaan haluaisi panoksestani maksaa. Taitaa olla joku 50-kriisi menossa. 

Joka tapauksessa, vaihdoin siis äänikirjassa Torstain murhakerhon toiseen osaan Mies joka kuoli kahdesti. Sen verran alussa, etten oikein osaa sanoa siitä vielä mitään. 

Ekirjana tulin lukeneeksi parissa illassa Ruth Galloway-sarjan kymmenennen eli Musta enkeli. Tarina sinänsä ei ole liian jännä nukkumiseen, mutta yhtenä iltana torkahdin sohvalle (Phil taisi olla Etelä-Koreassa, mutta oli liian poikki), enkä sitten tietenkään saanut unta. Niinpä luin kirjan loppuun. Tiedän, ei ihan fiksuinta toimintaa. Äänikirjalla olisin varmaan saanut unen päästä kiinni, mutta ehkä sitä joskus sentään voi vanhakin valvoa...  Dekkari itsessään oli ihan perushyvä Galloway. Suhdekuviot ehkä vähän turhankin sekaisin, mutta noh... sellaista se taitaa arkeologin elämä olla - ainakin kirjoissa. Italia tapahtumapaikkana oli ihan virkistävää vaihtelua. 

Suomen ruokahistoriakin loppui. Seuraavana tietokirjalistalla joko Metsä meidän jälkeemme, jonka tilasin alemyynnistä tai sitten Suomalainen kansanusko. Saa nähdä, kumpaan tartun. Ainakin luen vielä tarkemmin Kirjoneuleita pakkaspäiviin-kirjan - vai voiko neuleohjekirjaa varsinaisesti lukea ? Vähän samantapainen kysymys kuin keittokirjojen kohdalla... 

16.1.2022

(Luku)päiväkirja: Luettujakin on

 

Sunnuntai 16.1.2022

Jännän suhjuinen keli tänään. Kävelyllä piti valita oikea suunta. Silloin tuuli työnsi vauhtia selästä eikä ilmassa suhjuna lentävä vesi/räntä/sumu pistellyt silmiin. Taisi harmaus tuntua vielä pahemmalta eilisen kauniin auringon jälkeen. 

Sitä voisi kuvitella haluavansa istahtaa sohvannurkkaan ja sukeltaa jonkin vetävän romaanin maailmaan. Niinhän minä halusinkin ja istahdinkin sohvannurkkaan, mutta käsiin eksyivät puikot ja mummille tekemäni kauluri valmistui kuin varkain. Tai no, valmistui siihen saakka, että langat pitää päätellä ja tekele silittää. Siihen voi välillä kulua yllättävän pitkä aika. 

Ei silti, että tässä varsinaisesti kiire olisi. Nykyisessä koronatilanteessa emme taida ihan lähiaikoina lähteä vierailulle. Toki kaikilla on niin monta rokotusta kuin ikäryhmänsä mukaan on mahdollista. Isännällä, esikoisella ja minulla 3, keskimmäisellä 2 (Espoossa kun eivät vielä alle 18v. saa kolmatta) ja jopa Toto sai eilen ensimmäisen piikin käsivarteen. 

Silti vähän hirvittää. Ehkä koitan saada langat pääteltyä ja lähetän postissa kirjeenä ?  Taitavat pakkaskelit kuitenkin palata ennen kuin me ehdimme Turun suuntaan. 


Alun selittelystä voisi kuvitella, etten ole alkuvuonna lukenut ollenkaan, mutta yllättäen olen päässyt hyvin vauhtiin kirjalistallani. Olen saanut loppuun jo peräti 4 kirjaa kahden viikon aikana. 

Haruki Murakamin Vieterilintukronikka loppui viimein. En ole ihan varma, mitä mieltä siitä oikein olen. Ehkä pitää vielä vähän pureskella ja kirjoittaa erillinen postaus. Hieno teos, mutta tipautti minut välillä kyydistä. (Painettu kirja) 

Kaari- Kirjailija Kaari Utrion elämä (Anna-Liisa Haavikko) oli tosi hieno. Niin hieno, että kirjoitin siitä blogiin jo ennen kuin olin kuunnellut aivan loppuun.  (äänikirja) 

Lisäksi kuuntelin kaksikin vähän kevyempää fantasia-dekkari-viihdekirjaa samasta sarjasta. Love, Lies and Hocus Pocus - Beginnings ja Revelations. (Lydia Sherrer, äänikirja) Velho ja noita, ratkaistavia mysteerejä ja monimutkaisia perhesuhteita - puhuva kissa. Sujuvaa ja viihdyttävää. Mitäpä sitä muuta? 

No, sen verran muuta kuitenkin, että seuraavana äänikirjana aloitin itse asiassa Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa-äänikirjaa. Sinänsä inspiroivaa jutustelua oman työn ja tilan löytämisestä sekä Sadun ja Hannen, että haastateltujen muiden yrittäjien näkökulmasta. Sattuneesta syystä aloin taas miettimään, voisiko sitä tehdä työkseen jotain muutakin kuin pitkää päivää it-konsultoinnissa, mutta ensin pitäisi keksiä mitä tuo muu olisi. Maksaisikohan joku minulle kirjojen lukemisesta ja neulomisesta ?

Eilen aloitin iltalukemiseksi vielä yhden kirjan eli Elly Griffithsin Ruth Galloway sarjan kymmenennen osan Musta enkeli. Tällä kertaa Ruth matkustaa Italiaan. Suhdekuviot tietysti ihan sekaisin, mutta alun perusteella taitaa löytyä mielenkiintoisia luita (tietysti). Taattua Griffithsiä. Ei estä yöunia, mutta poistaa tehokkaasti ajatukset päivän tehtävistä. 

Lisäksi olen melkein lopussa Suomen ruokahistoria -tietokirjassa. Joululahjakirja on ollut erittäin mieluinen. 

15.1.2022

(Ruoka)päiväkirja: Oivalluksia ja lupauksia



Kuuntelin tuossa vaihteeksi Bella Tablen podcastia ja he olivat listanneet kaikenlaista viime vuoden parasta ja tulevan vuoden luvattua. Inspiroiduin itsekin miettimään mennyttä vuotta ja pohtimaan teemoja kuluvalle. 

Suurin oivallus 2021

Viime vuonna minua vaivasi pitkään, oikeastaan koko vuoden ajan, pahemman laatuinen kokkausjumi. Ei vaan kiinnostanut tehdä yhtään mitään. Kun keksin ruokalajin, sain sen kyllä useimmiten aikaiseksi, mutta se keksiminen oli ylivoimaisen vaikeaa. 

Sitten oivalsin jotain suorastaan järisyttävää. "Ei tarvitse aina tehdä alusta alkaen ja uudenlaista, saa oikaista ja se on oikeastaan suositeltavaakin väsyneenä. "

Tämän seurauksena totesin, että Ruokaboksin kaltaiset palvelut, joissa reseptit ja ainekset kannetaan kotiin valmiina kokattaviksi, ovat itse asiassa ihan sika hyvä juttu. Samoin purkeista saatavat ainekset pelastavat tarpeen vaatiessa. 

Päätin siis hyödyntää tarjolla olevat helpotukset ja sen lopputuloksena lapset saivat parempaa ruokaa (ja pääsivät itsekin kokkaamaan valmiista resepteistä) ja äidin stressitaso laski. Win-win. 



Helppoja lemppareita toistaen 

Hyvän toistokaan ei ole pahasta. Ei aina tarvitse innovoida, vaikka pieni vaihtelu pitääkin mielen virkeänä. Pöydässä ovatkin toistuneet muutamat lempparit, joita varioiden ruokakunta pistelee lautasensa tyhjäksi mukisematta.

Olen tainnut täällä aiemminkin hehkuttaa uunipellillä kypsennettävien (200 astetta, 30-40min) kasvisten ihanuutta. Saa kerralla ison satsin ja siitä riittää sitten pari päivän lounaaksikin. Lisäksi varioimalla useita kasviksia saa jokaiselle jotakin. Äiti rakastaa kurpitsaa ja kikherneitä, pojille uppoavat perunat ja porkkanat, lehtikaali (10 viimeistä minuuttia) katoaa kaikkien lautaselta. Mausteiksi laitetaan, mitä nyt milloinkin tekee mieli. Suola ja pippurikin riittävät. Broccolinit, sokeriherneet jne. tuovat vaihtelua ja tuoreena sekaan voi lisätä vielä salaattia tai babypinaattia. Kastikkeeksi jotain jugurttista ja lisukkeena toisinaan vielä jyviä tai couscousryynejä tai vaikka fetajuustoa. Tätä on syöty meillä usein eikä vielä kyllästytty. 

Suureen oivallukseeni liittyen olen viimeisimpänä innostunut Apetit Tuorekset paketeista. Valmiiksi pilkotut kasvikset paketista pannulle kovalle lämmölle, nuudeleita kuumaan veteen, vähän valkosipulia ja sitten seesamiöljyä, sitruunamehua, soijakastiketta tai muita lemppareita sekaan. Kelpaa näköjään melko lyhyelläkin toistovälillä ja seuraavana päivänä fried noodles versiona, joko kananmunan tai silken tofun kanssa.

Kolmen p:n (purkki, paketti ja pakaste) -ruokien aatelia on myös yläkuvassa oleva salaatti. Tuorekset kukkakaalimuru, sulatetut pakasteherneet ja purkkimaissi sekoitetaan keskenään. Joukkoon maun mukaan herkkusienipaloja ja leikattua kurkkua. Lopuksi voi lisätä vielä paahdettuja kikherneitä, mutta niitä ei välttämättä tarvita. Kastikkeeksi hunajadijonista, valkoviinietikasta ja jostain neutraalista öljystä sekoitettu vinegretti. (Älä unohdaa suolaa ja pippuria) Nam. Lisukkeeksi voi sitten laittaa, mitä tekee mieli. Meillä ovat viime aikoina kelvanneet hyvin mm. SoFine tofuvartaat, joka jännästi kelpaavat myös tofua muuten vierastavalle keskimmäiselle. 


Entäs sitten 2022 


1) Helppoa, helppoa, helppoa ja vähän kai pitäisi miettiä terveellistä

Kolmen P:n periaate siis jatkunee ainakin kesän tuoretuotteiden vyöryyn saakka. Kiloja voisi karistaa muutaman - ei siksi, että haluaisin varsinaisesti laihtua, mutta krooninen yskäni innostuu tietyn kilorajan ylittämisestä ihan jo siitäkin syystä, että minulla kilojen karttuminen usein liittyy liikunnan vähyyteen ja huonoon yleiskuntoon. 

Ruokaboksi pääsee jatkoon. Kasvispeltejä ja purkkisalaatteja tulee näkymään pöydässä tänäkin vuonna. Kotiintilausta kohtuullisesti.

2) Hauskaa ja herkullista  

Tulossa on rankka vuosi. Tiedän sen jo nyt. Paljon töitä, perhe edelleen kahdessa maassa, eikä korona auta asiaa. Pelkkä terveellisyys ei riitä. Tarvitaan mielenvirkistystä ja onnellisuutta edistäviä asioita ja maukas ja maistuva ruoka on yksi niistä. Makuihin ja niiden vaihtelevuuteen pitää kiinnittää huomiota. Se ei tarkoita makeita herkkuja, vaikka niitäkin tarvitaan. 

Lisäksi välillä pitää syödä muuallakin kuin vain kotona pöydän ääressä. Piknikit, pihalounaat ja tilanteen/kukkaron salliessa myös ravintolaruoasta nauttiminen kuuluvat 2022 ruokahuoltoon.

3) Lapset mukaan enemmän myös suunnitteluun 

Pojat ovat täysin kykeneväisiä keittiöhommiin. Esikoisen ollessa syksyllä töissä ja nyt armeijassa, on keskimmäinen ottanut enemmän vastuuta myös ruokahuollosta. Eniten tekemällä Ruokaboksin reseptejä, mutta nyt lienee aika myös sopia suunnitteluvastuun jakamisesta. Metatyö ei ole myytti. Suunnittelu, päättäminen, organisointi ja hankinnat vievät huomattavasti enemmän aikaa kuin se varsinainen ruoanlaitto (Siksi Ruokaboksi on niin ihana. Se oikeasti helpottaa). Avainsana lienee siis jakaminen - vastuun ja tekemisen. Siinä on erityisesti äidillä opeteltavaa. 

Tuossa kai tarpeeksi tavoitteita koko vuodelle. Ei ehkä ihan helppoa, mutta katsotaan, miten käy. 

9.1.2022

(Luku)päiväkirja: Kai tämä vuosi pitäisi ihan oikeasti aloittaa - ja yllättäviä keskeneräisiä

Jaa, että mitäs nämä ensimmäiset 9 päivää sitten on tehty ? Lähinnä kai oleskeltu, lueskeltu, nautiskeltu... Töiden tekeminenkin oli tuossa viikolla vähän vielä leikittelyä, kun suurin osa kollegoista ja asiakkaista oli joko vielä lomalla tai aloitteli hiljalleen. Eikä työpäiviäkään ollut oikeasti kuin kolme. 

Huomisesta sitten alkaa se todellinen työnteko, kai. Innostus ei ole kauhean korkealla tasolla. Mieluiten vaan jatkaisin tätä oleskelua. 

Luettavaa ainakin olisi. Minulla on Murakamin Vieterilintukronikka edelleen kesken. Enkä ole lukenut Suomen ruokahistoriaakaan loppuun. Molemmat etenevät kuitenkin ihan hyvää tahtia. On vain kaikenlaista muutakin puuhaa. 

Äänikirjoina olen kuunnellut Love, Lies and Hocus Pocus sarjaa. Beginnings loppui ja Revelations on kesken. Tykkään. 

Minulla on keskeneräisiä kirjoja ylläolevien lisäksi melkoisen paljon ja joukossa useampi yllättävä nimi. Ainakin osan kyllä aion jossain kohtaa vielä lukea loppuun: 

  • Anni Kytömäki: Margarita - Olen melkein shokissa siitä, että tämä kirja on jäänyt kesken. Rakastin Kultarintaa ja Kivitaskua, mutta Margarita sai minut jostain syystä kiemurtelemaan lukiessa. En osaa sanoa, miksi. Tarina ei vain vetänyt minua mukanaan. Aion kuitenkin lukea Margaritan loppuun. Ehkä jopa tänä vuonna 
  •  Terhi Tarkiainen: Kitty - Epäilin tätä kirjaa hieman jo ennen kuin aloitin sitä lukemaan. En vain ole ollut siinä moodissa, että tarina väkivaltaisen koston unelmoinnista houkuttelisi. Riippumatta siitä, onko koston kohde ansainnut suunnitellun kohtalonsa vai ei. Tässäkin on kyseessä kirjailija, jonka edellisestä romaanista pidin hurjasti. 
  • Taylor Jenkins Reid : Daisy Jones & the Six - Äänikirja bändin sekoilusta, noususta ja tuhosta kuulosti hauskalta. Puoleenväliin mennessä en enää jaksanut huvittua. Kliseisyys kantaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sitten kyllästyin. Varsinkin, kun tarina jotenkin toisti itseään. Useampi tätä on kehunut, joten ehkä annan jossain kohtaa uuden mahdollisuuden, ehkä... 
  • Terry Mancour: Warmage - Toinen osa The Spellmonger sarjaa on aivan  yhtä pitkä ja kiemurainen perinteinen "maskuliininen" fantasia kuin ensimmäinen osa. Se vaatii vähän pidemmän pätkän aikaa ja kuuntelua, jotta flow-syntyy. Odottaa vielä sopivaa hetkeä, sillä olen vasta ihan alkukahinoissa. 
  • Sherlock Holmes kokoelma Stephen Fryn lukemana on kai jonkunlainen ikuisuusprojekti. Kuuntelen siitä aina yhden muutaman kuukauden välein. 
  • Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki - Sain kirjan pyytämättömänä arvostelukappaleena. Aloitin lukemaan, pidin ja sitten tuli jotain. Kirja on edelleen kesken. Ongelmana näissä historiallisissa romaaneissa on, että keskenjäämisen jälkeen pitäisi selata alkua, jotta muistaa, missä mennään. 
  • Louise Penny: Kylmän kosketus - laadukasta, tummasävyistä dekkaria Kanadasta. En tiedä, miksi tämä on jäänyt kesken (tai oikeastaan, miksen päässyt alkua pidemmälle). Todennäköisesti kaipasin jotain kevyttä ja viihdyttävää, niin kuin suurimman osan viime vuotta. 
  • Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta - taas kerran kirjailija, jonka aiemmista romaaneista pidin kovasti. Kyseessä on Portugaliin sijoittuva dekkarisarja, jonka kaksi ensimmäistä osaa kuuntelin nopeasti ahmaisten. Tässä kuitenkin henkilöhahmot vaikuttavat olevan jotenkin niin täysin eksyksissä ja lamaannuksissa ja kieroutuneesti kiinni toisissaan, että tuli melkein paha olo. Jäi kesken, muttta kaipa kuuntelen jossain kohtaa loppuun. Pidän etsivä Rui Santosista sen verran, että mielellään lukisin hänestä lisää. Ehkä seuraavat osat ovat vähemmän täynnä negatiivista energiaa.
Tuossa siis lista kirjoja, jotka todennäköisesti tulen lukemaan loppuun jossain vaiheessa, ehkä. Lisäksi Goodreadsin listalta löytyy Barack Obaman A Promised Land, mutta en ole päässyt siinä ensimmäistä lukua pidemmälle, joten sitä tuskin lasketaan vielä edes keskeneräiseksi. 

Listaa katsoessa huomaan, että viime vuonna on kesken jäänyt erityisesti jollain tavalla aihettaan negatiivisesti tai synkästi lähestyviä kirjoja, tai sitten sellaisia, joiden lukemiseen pitäisi jotenkin keskittyä. Mitä ilmeisimmin voimat eivät ole riittäneet mihinkään vaativampaan. 

Lukulistalla tietysti on sitten aloittamattomia kirjoja pitkä rivi, mutta siitä lisää toiste. 

7.1.2022

Loppiaisen lukumaraton

 Kokonaistulos maratonin lopussa 

Äänikirjat
Lydia Sherrer: Love, Lies and Hocus Pocus - Beginnings 3h47min

Painetut teokset: 
Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria - Suolalihasta sushiin 134 sivua

E-kirjat:
Haruki Murakami: Vieterilintukronikka 350s

Toto kyllästyi vartin jälkeen ja on sen jälkeen istunut koneella paitsi milloin äiti on pakottanut pois... 

Meillä meni Toton kanssa uudenvuoden lukumaraton lievästi sanottuna penkin alle. Kuuntelin äänikirjaa kokatessani, ilmoitin Instassa lukumaratonin alkaneeksi ja sitten... no, emme kumpikaan lukeneet sivuakaan tai kuunnelleet minuuttiakaan äänikirjaaa koko maratonajan aikana. Että silleen.

Minä kyllä valvoin ja katsoin ties kuinka monennen kerran Huuliharppukostajan ja tuijottelin (viime) vuoden ainoaa takkatulta. Jostain syystä lukumaraton ja kirjat eivät tulleet mieleenkään. 

Nyt mietimme, josko loppiaisena onnistaisi paremmin. Minulla on vapaata pitkän viikonlopun verran ja Totokin pitäisi jotenkin houkutella pois tietokoneen vierestä. En edes uskalla ajatella, miten paljon hän on viettänyt aikaa bittimaailmassa vanhempien tehdessä välipäivinä töitä koululaisten lomaillessa. Tämä äiti tuntee piston sydämessään. Eikä Omikron ole auttanut asiaa yhtään, kun ei ole viitsitty lähteä kotoa oikein minnekään ihmisjoukkoihin. 

No, nyt siis viralliset fanfaarit eetteriin ja julistetaan vuoden ensimmäinen lukumaraton alkaneeksi loppiaisena 6.1.2022 klo 10:15 Mitään paineita emme ota tälläkään kertaa. Luetaan, mitä keritään, ulkoillaan aivan mahtavassa lumikelissä ja nautiskellaan rauhallisesta olosa. Katsotaan, miten käy. 

Minun lukulistaltani löytyvät jo eilen mainitut Suomen ruokahistoria sekä Murakamin Vieterilintukronikka. Kaari Utrion elämäkerran sain kuin sainkin kuunneltua loppuun eilen illalla. Katsoin myös Yle Areenalta Ise asiassa kuultuna-ohjelman Kaari Utrio-jakson. Mielenkiintoinen haastattelu sekin. 

Lukumaraton äänikirjan osalta lista päivittyy tällä kertaa vähän kevyemmällä kuunneltavalla eli luureista kuuluu Lydia Sherrerin Love, Lies, and Hocus Pocus: Beginnings. 

Toton lukulistalla on ranskankielistä Pokemon-mangaa eli Pokemon noir & blanc volume 4 (aloitussivu 60) sekä Taikuuden talo-sarjan toinen osa Taikurin kartta. Storytelin lasten osiosta ei kuulemma enää oikein löydy kuunneltavaa, joten äänikirjan osalta pitää palata vielä erikseen. 


Kello 17:30 

Lukeminen etenee vähän niin ja näin, mutta etenee kuitenkin. Tosin olen taas näköjään keskittynyt enemmän äänikirjaan, kun sillon saa tehtyä ruokaa, pestyä pyykkiä, käytyä ulkona, paistettua lettuja... Hocus Pocus on siis edennyt peräti 2h43min. 

Lily on Wizard (velho) ja Sebastian Witch (noita) ja yhdessä he päätyvät selvittämään ensimmäiseksi kirotun talon tapausta. Sebastianin oli tarkoitus vain karkottaa ilkeä kummitus, mutta kun kummitus osoittautuukin ystävälliseksi tapaukseksi ja talon ongelma on jossain ihan muualla, tarvitaan Lilyn apua. 

Viihdyn. Ei mitään suurinta kirjallisuutta eikä edes ihan parasta viihdefantasiaa, mutta rentouttavaa muutamalla virkistävällä erolla suurinpaan osaan muista genren edustajista. Jatkuu siis. 

Suomen ruokahistoria on juuri niin mielenkiintoinen kuin arvelinkin. Tähän mennessä saldo 103 sivua. Seuraavaksi siirryn ehkä vaihteeksi Murakamiin, kun nuo letutkin tulivat valmiiksi. 


Klo 22:40 

Olen lukenut tänään 200 sivua Murakamia. Nyt vähän väsyttää. Toki kellokin on jo melko paljon, mutta väsymys painaa myös aivoja. Ne ovat Murakamin kiemuraista ja outoa tarinaa lukiessa koko ajan vähällä nyrjähtää paikoiltaan. Tunne on samalla kertaa mielenkiintoinen ja rasittava, tykkäämisen ja ärsytyksen välissä. Vieterilintukronikkaa lukiessa miettii, että vedetään nenästä. Kirjailija on vain listannut peräjälkeen kaikenlaista kummallista. Jotenkin oudolla tavalla minulle myös tulee mieleen David Mitchell ja hänen kirjoistaan erityisesti romaani Luukellot. Silti minulle ei Luukelloista tullut mieleen 1Q84, vaikka siinäkin kuljetaan maailmoja erottavien sumujen läpi. 

Vieterilintukronikka on häiritsevä, mutta taidan kutenkin kallistua tykkäämisen puolelle. Tykkään tuosta pienestä eksyksissä olon tunnusta, jonka Murakami niin taitavasti ujuttaa lukijansa mieleen. Hänen kirjoistaan ei tule samanlaista muodon tuntua kuin Mitchellillä. Murakamin tarinat toimivat jotenkin hienovaraisemmin, tarjoavat kiemurtelevaa ja välillä sammaleisiin katoavaa polkua, jonka mutkat välillä huomaa vasta kauempana.  


perjantaina 10:15 Lopputulos

No niin, se sitten siitä. Huolimatta valvomisen mahdottomuudesta, nukutti liikaa vielä aamullakin ja silmät menivät väkisin kiinni sohvalla lukiessani, olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. En minä nyt mihinkään aikaisempien vuosien huipputuloksiin verrattavasti selvinnyt, mutta olosuhteisiin nähden varsin hyvin. 

Luin Murakamin Vieterilintukronikkaa eteenpäin. Jotenkin kirjasta jää häiritsevä olo. Aamulla viideltä herätessäni mietin sen johtuvan miespolarisoituneesta rakenteesta. On kaksi päätappia kuin sukkulassa, päähenkilö ja päähenkilön vaimon veli, ja sitten on naisia lepattamassa niiden välillä kuin yöperhoset kahden lampun kajossa. Sellainen olo tuli kirjan ensimmäisestä puoliskosta. Oletan häiritsevyyden syntyneen jotenkin japanilaiseksi mieltämäni seksuaalissävytteisen maskuliinisuuden läsnäolosta juuri tuossa asetelmassa. Eikä tarinankulku kuitenkaan ole mitenkään päähenkilön hallinnassa, eikä ehkä toisenkaan tapin. 

Aamun aikana etenin kirajssa vähän pidemmälle ja tuo kuvaamani rakenne keveni ja hajosi. Tuntuu, että tarina etenee suoremmin eteenpäin, vaikka paradoksaalisesti tapahtumia on vähemmän ja ymmärryksen tasoni putoaa lähelle olematonta. Silti haluan lukea kirjan loppuun ja toivon, että se päättyy jonkunlaiseen lopputulokseen. Takeita kirkastumisesta ei ole ja se kai tässä osittain viehättääkin. 

Oli miten oli, kirja on edelleen kesken, vaikka luin sitä eteenpäin lukumaratonin aikana 350s

Hocus Pocus -kirja kevensi mukavasti ja kaikkiaan tulin kuunnelleeksi 3h47min Lilyn ja Sebastianin seikkailuja, jotka osoittautuivat ennakko-odotuksia ja kirjan alkua mielenkiintoisemmiksi. Tämä ei olekaan ihan niin suoraviivainen viihdefantasia taikuudesta kuin alkuun kuvittelin. Kevyttä ja viihdyttävää, kyllä, mutta ei täysin ennalta-arvattavaa. 

Kun Suomen ruokahistoriaakin tuli luettua 134s on sivujen loppusaldona hulppeat 484s. Ei huono ollenkaan, vaikka olisi tietysti ollut mukava päästä yli 500 sivun. Ensi kerralla sitten. 

Kaikkiaan rento maratoonaus oli mieltä virkistävää ja nautinnollista. Äänikirjat helpottavat suoritusta, sillä kuunnellessa voi hoitaa pakollisia huushollauksia. Tämä pitää ottaa uusiksi vielä muutamaan kertaan vuoden aikana. 



5.1.2022

(Luku)päiväkirja: Ei edes yhtä, paitsi ehkä Utrio

Keskiviikkona 5.1.2022

Kyllä nyt menee huonosti ainakin lukujen valossa. Ollaan jo menty viisi päivää tammikuusta eikä minulla ole luettuna yhden yhtä kirjaa loppuun saakka.  

Kuten aina statistiikkojen osalta, ei pidä katsoa pelkästään numeroita vaan dataa niiden takana, jotta tulkinta olisi edes sinnepäin oikein. Toki on ollut kiirettä töissä, mutta olen minä lukenutkin. Nyt vain sattuu olemaan niin, että kesken on useampi järkäle ja savottaa jäljellä vielä melkoisesti ennen viimeistä sivua. 

Tällä hetkellä minulla siis on (enemmän tai vähemmän) aktiivisessa luvussa seuraavat opukset. Eteneminen on hitaammanpuoleista paitsi mahtavan sivumäärän vuoksi, myös kunkin kirjan vaatiman keskittymisen takia. Yksikään ei ole sisällöltään nopeasti luettavaa välipala-ainesta. 


  • Haruki Murakami Vieterilintukronikka, josta luettuna 151s/744s
  • Ritva Kylli : Suomen ruokahistoria, josta luettuna 186s/470s
  • Anna-Liisa Haavikko : Kaari - Kirjailija Kaari Utrion elämä. Erja Manton lukemasta äänikirjasta kuunneltuna 18h18min ja jäljellä noin 50min. 
Ei siis hätää. Kyllä minä luen. Sitä paitsi, Taustapeili-postausten ihmettelyssäkin meni hetki. 

Ensimmäisenä taidan näillä näkyvin saada loppuun tuon Kaari Utrion elämäkerran, todennäköisesti jo myöhemmin tänään. Aion nimittäin nauttia pitkän viikonlopun alusta lukemalla rauhassa normaalia myöhempään. 

Kaari - Kirjailija Kaari Utrion elämä on osoittautunut ennakko-odotuksiani vielä paljon mielenkiintoisemmaksi. 

Olen toki Utrioni lukenut jo varhaisteininä ja nyt taas vähän tiheämmässä viime vuosien aikana kuunnellut äänikirjoina. Nuorena ahmin keskiaikaa, näin vanhempana olen tykästynyt 1800-luvun tapakomedioihin. Molemmat ovat olleet runsaasti aikansa kuvausta sisältäviä, romantiikkaa tihkuvia ja tapahtumia täynnä olevia historiallisia romaaneja. 
En ole ihan varma uskaltaudunko tarttumaan enää noihin keskiaikaisiin "rouvasporno"-romaaneihin, kuten 70-80-luvulla vanhoilliset ja kateelliset Utrion kirjoja kuvasivat, mutta vielä taitaa olla jäljellä noita  myöhäisempiäkin. Vanhempien teosten uudelleen lukemisen välttelyn syynä on ehkä vähemmän rohkeiden kohtausten pelko kuin nuoruuden lukuelämyksen laimentuminen aikuisen kokemuspohjalta. 

En varmastikaan ole ainoa, jolla Utrio on kulkenut mukana melkoisen nuoresta lukijasta tähän päivään. Siksi hänen elämäkertansa onkin niin mielenkiintoista luettavaa. Useampi kirja tuntuu tutulta ja sen syntytarina syventää yhteyttä. 

Lisäksi, harva kirjailija tai yleensäkään minkään ammatin edustaja, on niin laaja-alaisesti ja aktiivisesti osallistunut myös aikansa keskusteluihin ja tapahtumiin. Onhan Utrio vaikuttanut mm. aktiivisena kirjoittajana, paikallispoliitikkona, presidentin valitsijamiehenä (tai -henkilönä kai nykyään pitäisi sanoa), erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä ja Kirjailijaliitossa, puhumattakaan laajasta kontaktiverkosta ja roolista Suomen kulttuurielämässä. Haavikko on osannut kirjailijan elämäkerran lisäksi luoda aiheelleen sopivasti myös kontekstina suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ja tapahtumia 40-luvulta tähän päivään. Erityisen kiinnostavaa oli lukea myös suomalaisen kirja- ja kustannusalan kehityksestä. Onhan Kaari Utriolla ollut alusta alkaen Tammen perustajan tyttärenä myös erityisen läheinen suhde kyseiseen toimialaan. 

Kirja etenee enemmän tai vähemmän kronologisesti. Välillä vähän hypätään ja sitten taas palataan taaksepäin aiheesta riippuen, mutta suurilla linjoilla edetään vuosikymmenestä toiseen. Välillä tarina menee juonenkaareltaan loogisemmin, välillä hajaudutaan yksittäisiin aiheisiin ja lyhyisiin lukuihin, mutta koko ajan pysyy aihe kasassa. 

Erja Manto lukijana on tietysti taitava ja sopii tähän kirjaan erittäin hyvin. Hän lukee elävästi, muttei teatraalisesti. Tapahtumat ja henkilöt suorastaan syntyvät kuvina silmien eteen. 

Olen siis nauttinut elämäkerran kuuntelusta valtavasti. Tämä taitaa olla yksi parhaita lukemiani/kuuntelemiani. Osansa on tietysti mielenkiintoisella päähenkilöllä, mutta paljon on vaikutusta myös hyvin taustoitetulla käsittelytavalla. Tätä voi suositella niin historiasta, kirjallisuudesta kuin ihan vain ihmiselämästä kiinnostuneelle lukijalle. 

2.1.2022

Taustapeili : Käppyrät 2 eli genrekattaus ja suosikkeja

 


Nyt päästään ytimeen. Vuosi 2021 on ollut Cozy Mystery - dekkareiden vuosi. Olen näköjään vuoden aikana luokitellut Cozy Mysteryt dekkareiksi (riippumatta siitä, onko mukana pieniä fantasiaelementtejä), mutta pikaisella selailulla vain noin 6 / 37 olisi jotain muuta kuin helposti Cozy Mysteryksi luokiteltavaa. 

Ei liene myöskään yllättävää, että äänikirjat rulettavat. Dekkarilistalta löytyy 10 ekirjaa ja loput 27 ovat äänikirjoja. Sarjoja joukossa on 5, jokaisesta luettuna 2-7 osaa vuoden 2021 aikana. 

Mitä ilmeisimmin ainakin L.B.Hathawayn Posie Parker -sarja voidaan laskea suosikiksi sillä kuuntelin sitä peräti 7 osaa. 1930-luvulle sijoittuva naisetsivä on älykäs, kaunis, muttei raivostuttavan itsevarma. Parasta Posiessa on, että hänellä ei pääasiallisesti ole taipumusta hankkiutua liian tyhmällä tavalla vaaratilanteisiin, vaikka vaaroja toki riittää. Lisäksi jokainen osa on virkistävän erilaien miljööltään ja tarinaltaan, eivätkä miehetkään ole täydellisiä, paitsi ehkä välillä ulkonäöltään. Viihdyttävää eikä yleensä ärsytystä aiheuttavaa. Kannattaa kokeilla, jos pitää genrestä. Löytyy ainakin Storytelistä. 

Uutena tuttavuutena luettaviin päätyivät myös Anu Patrakan Portugaliin sijoittuvat dekkarit, mutta niissä olen nyt valitettavasti jumittunut kolmannen osan äänikirjan puoleenväliin. Henkilöhahmot tuntuvat liian elämäänsätyytymättömiltä ja epärakastettavilta, enkä juuri nyt kaipaa sellaista ajattelua elämääni.   

Että sellainen kirjavuosi... 


No, on siellä vähän jotain muutakin, kuten vaikka uusi genre!

Olen joka vuosi lukenut myös tietokirjoja, keittokirjojen lisäksi. Tänä vuonna lista on kuitenkin hieman muita vuosia pidempi ja joukkoon on ilmaantunut kirjatyyppi, joka on tavallaan myös uusi genre. 

Ajatellessani tietokirjaa, mieleeni tulee paljon lähteitä sisältätä, tutkittuun tietoon perustuva ja tarkoitukseltaan tiedon jakamiseen tähtäävä teos. 2021 tulin lukeneeksi peräti neljä kirjaa, joiden tarkoituksena on toki jakaa tietoa, enemmän tai vähemmän tutkittuun tietoon perustuen, mutta joissa mahdollisesta lähdeluettelosta huolimatta on sisällön perustana kirjoittajan omat kokemukset. Ne eivät kuitenkaan ole elämäntapaoppaita, sillä niissä ei ole tehtäviä eikä ohjeita lukijan toiminnan muuttamiseksi. Päätin nimittää tätä genreä kokemusperäiseksi kirjallisuudeksi, erotuksena autofiktiivisestä romaanista tai elämäkerrallisesta fiktiosta. 

Tähän genreen olen listannut seuraavat teokset: 

  • Saku Tuominen : Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta (Ei keittokirja vaan kuvaus suhtautumisesta ruokaan ja ajatuksia siitä, höystettynä muutamalla ruoka-aineiden käyttöön liittyvällä ohjeella) 
  • Joonas Suotamo / Hippo Taatila : Roar! - Elämäni wookieena (kertomus siitä, miten suomalainen koripalloilija päätyi Tähtien Sotaan ja mitä sitten tapahtui)
  • Laura Friman:Tauko (eli vuosi ilman vaateostoksia)
  • Cathy Rentzenbrink: Dear Reader The Comfort and Joy of Books (kuvaus kirjoista elämän eri vaiheissa)
Mitäis tuumitte ? Onko tällaiselle genrelle tarvetta ? Vai olenko unohtanut jonkun sopivan ? 
Tavallaan mietin sopisiko tähän myös Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta, mutta se on ehkä kuitenkin lähestymistavaltaan enemmän tietokirja, vaikka sisältääkin paljon kirjoittajan omia kokemuksia. 

Muuten vuosi on mennyt kirjallisuudenlajien osalta melkoisen samalla tavalla kuin edellisetkin. Sarjakuvien määrä vain oli entistä suurempi johtuen Biarritz-kuukaudesta. Löysin uudelleen lapsuuteni suosikit Alixit

Suosikkeja vuoden varrelta 

Olen huono listaamaan parhaita kirjoja, mutta tässä muutama lukemani, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vuoden varrelta mieleeni. 

Ihastuttavin ja kenties ajatusmaailmaltaan kaunein 

TJ Klunen Talo taivaansinisellä merellä on ehkä koko vuoden suosikkini. Sen kuvaus erilaisuudesta, rakkaudesta ja itsensä hyväksymisen tärkeydestä on kaikessa osoittelemattomuudessaan ja tunteellisuudessaan kertakaikkisen koskettava. Lapsenomaisuus ilman naiiviutta toi taikamaailman lähelle lukijaa. Totokin tykkäsi. Kymmenvuotias viehättyi tarinaan yhtä paljon kuin äitinsä, vaikka ehkä hieman eri syistä. Myös esikoinen on kirjan lumoissa. Taika toimii.


Kiemurainen ja koukuttava juoni :

David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä - Mitchell on suosikkirjailijoitteni listalla aivan kärkikahinoissa todellisuuden rajoja venyttävillä romaaneillaan. Jacob de Zoetin tuhat syksyä on kirjailijan varhaisempaa tuotantoa ja ennemminkin historiallinen romaani kuin maagista realismia, mutta kirjava kudelma ihmisiä, tapahtumia ja sattumia on tutunoloinen ja koukuttava. 


Ajatuksia ja assosiaatioita hämmennykseen saakka : 

Marisha Rasi-Koskisen REC vastaa viime vuoden yhdestä vaikuttavimmista lukukokemuksista. Nautin hämmentävästä tarinasta ja sen tuottamista ajatusassosiaatioista aivan valtavasti. Voisi toki olla myös tuossa ensimmäisessä luokassa.

Toinen mukanaan vienyt ja pysyviä ajatusjälkiä jättänyt romaani viime vuonna oli Maisku Myllymäen Holly. "Se oli huikean hyvä. Kahden naisen kohtaaminen saarella on täynnä määrittelemätöntä jännitettä, joka vie ja kantaa aivan loppuun saakka. Upea kieli ja rytmitys sopivat mahtavasti kuunneltavaksi ja lukijana Outi Vuoriranta onnistuu tuomaan niin pään sisäiset ja henkilöiden väliset dialogit kuin kertojan äänenkin luontevina ja elävinä esiin." - Näin kirjoitin Hollystä elokuun lukumaratonin jälkimainingeissa. 

Rachel Cusk: Ääriviivat oli juuri sellainen lukukokemus kuin kaikki ihastelevat some-kommentit antoivat ymmärtää. En tiedä, miksen sitten hyvistä aikomuksistani huolimatta tullutkaan lukeneeksi trilogian jälkimmäisiä osia. No, on mitä odottaa tänä vuonna. 

Heidi Backström & Co: Jokin meissä valvoo eli "todellisuuden tutkimuskeskuksen esseitä hallinnasta ja hallitsemattomuudesta" toi minut alkuvuonna esseekokoelmien pariin. Nautin vaihtelevista tarinoista, vaikkeivat ne muodostaneetkaan kovin yhtenäistä kokonaisuutta. Ajatuksia herättävää luettavaa, Virkistävää. 


Viihdyttävimpiä 

Vera Valan Aprikoosiyöt ja Enni Mustosen Näkijä viihdyttivät toukokuussa. Ensimmäinen Italiaan sijoittuvalla rakkaustarinalla ja jälkimmäinen historiallisen Sivustakatsoja-sarjan osalla, jossa Hollywoodin kulta-aika lävähti tähtineen valkokankaalta suomalaisen puvustonhoitajan elämään. Elokuussa puolestaan Marika Riikosen Lasinen merenneito vei puolestaan Venetsiaan ja aikakausien välisille kujille. Pidin kirjasta kovasti ja se oli romanttisessa genressään virkistävän erilainen, kevyttä ja vihdyttävää ilman ylenpalttista sokerointia. 

Marisha Rasi-Koskisen REC vastaa viime vuoden yhdestä vaikuttavimmista lukukokemuksista. Nautin hämmentävästä tarinasta ja sen tuottamista ajatusassosiaatioista aivan valtavasti. 


Tietoa ja taitoa 

Tietokirjoista Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä oli riemastuttava tuttavuus. Historian henkilöitä kuvattuina kissojensa kautta. Must-luettavaa kaikille historiasta kiinnostuneille kissaihmisille. Otuksia kuvasi myös Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt, joka oli erittäin helppolukuinen ahmaisukirja keskiajan ajattelusta kiinnostuneille. 

Ruokaan liittyen luin kolme mielenkiintoista teosta. Yllä jo mainitsin Saku Tuomisen kirjan. Lisäksi töistä kesälahjana saatu keittokirja The Blue Zones Kitchen oli  mielenkiintoinen listaus reseptejä niiltä maailman alueilta, joilla ihmiset elävät pisimpään. Samin Nosratin Salt, Fat, Acid, Heat - Mastering the elements of good cooking ei varsinaisesti muuttanut ruoanlaittotapaani, mutta sai kyllä huomaamaan monia asioita.  


Nuorempien lukijoiden valikoiman suosikit 

Totolta kun kysytään niin kaikki hänen lukemansa oli hyvää. Minulta jäi molempien lukemista kirjoista ehkä parhaiten mieleen juurikin tuo Talo taivaansinisellä merellä. Hyviä olivat myös Morriganin tarinaa jatkava Onttorokko, jonka molemmat ahmaisimme kesälukemisenä.  Uusina tuttavuuksina sekä Mikki Lishin ja Kelly Ngain Taikuuden talo sekä Anniina Mikaman Myrrys viehättivät ja tulemme varmasti hankkimaan seuraavat osat. Itse asiassa joulupukki jo toikin Totolle Taikuuden talon kakkososan Taikurin kartta. 

Siinäpä nuo. Piti kirjata muutama, mutta tulikin useampi. Ei haittaa. Tämän vuoden lukulistalla on myös paljon hyviä kirjoja, mutta niistä sitten myöhemmin. Vähän hitaanpuoleinen alku on lukemisella ollut. Lukumaratonkin jäi lähinnä mainintaan aloituksesta ja tuntiin äänikirjaa. No, vielä on vuotta jäljellä... 

1.1.2022

Taustapeili 2021 : Käppyrät kehiin 1

Hyvää uutta vuotta! 

Nyt päästään asiaan. Viimeksi höpöteltiin, nyt laitetaan peliin kovaa dataa... 


Joopa joo, Goodreadsin mukaan luettuja on kaikkiaan 91, mutta oman kirjanpitoni näyttää 93. Ei huono luku ollenkaan, mutta vähemmän kuin tavoitteena ollut 100. 

Kuukausittainen trendi on tänä vuonna muista vuosista poikkeava. Lomakaudet eivät varsinaisesti näy ja loppuvuoden nousu luettujen määrässä on kääntynyt päinvastaiseksi. Vain kaksi kirjaa joulukuussa on jonkunlainen pohjanoteeraus vuosien ajalta. Eikä minulle ole siihen muuta selitystä kuin väsymys ja pitkät kirjat luvussa. Kaari Utrion elämäkerrassa on 19h kuunneltavaa, eikä Suomen ruokahistoriakaan ole kovin lyhyt... 

Syyskuun notkahdus kertoo väsymyksen kerääntymisestä ja lokakuun nousu kahden viikon lepotauosta, jolloin tuli myös luettua. Sen, kertovatko marraskuun ja joulukuun laskut väsymyksen määrän kasvusta, näyttää ensi vuosi. 


Formaateista 


Nyt ollaan taas mielenkiintoisen äärellä. Mitä ilmeisimmin formaattien käyttö on vaihdellut kuukudesta toiseen ja yllättäen ekirja on ollut joinakin kuukausina todella pienessä osassa. Pitää vielä tehdä genrevertailu, mutta näin pikaisella vilkaisulla voin todeta, että tietokirjat, lastenkirjat (tai yleensä Toton lukemat kirjat) sekä sarjakuvat kulutan painetussa muodossa. Kaikkia kolmea löytyy luettujen listalta säännöllisesti. 

Toisaalta vuosien välisessä vertailussa voidaan huomata, että painettujen kirjojen kokonaismäärä on tavallaan asettunut paikoilleen. Jonkin verran vaihtelua esiintyy, mutta noin neljännes tai vähän runsas on yleensä painettuja. Äänikirjojen ja ekirjojen välillä vaihtelua esiintyy enemmän, mutta jos ne lasketaan yhteen niin 3/4 lukemistani kirjoista on ollut digitaalisessa muodossa jo vuodesta 2013 lähtien. 


Vuonna 2021 yli puolet luetuista kirjoistani on kuunneltuja. Se kertonee sekä väsymyksestä (sohvalla koomassa luurit korvissa) että yrityksestä ehtiä lukea edes jotain (ulkoillessa ja kotitöitä tehdessä). Toki myös genrellä on vaikutusta. Olen kuunnellut paljon suhteellisen lyhyitä cozy mystery-kirjoja... 


Sitten ne kielet


Jossain olen petrannut! Luin vuonna 2021 peräti 5 kirjaa ranskaksi. No, myönnetään, ne olivat kaikki sarjakuvia, mutta kuitenkin :-) Ehdottomasti paremmin kuin viime vuosien 0-1. 

Genret taitavat pyöriä siellä cozy mysteryn, fantasian ja perusdekkarien liepeillä... 


Muita huomioita

Miesoletettujen ja naisoletettujen määrä ei ole olennaisesti kirjailijoiden kohdalla muuttunut. Edelleen luen enemmän naisten kuin miesten kirjoja eli 2/3. Edelleen tuohon vaikuttavat erityisesti viihdekirjallisuuden ja cozy mysteryjen sarjat, jotka jostain syystä ovat pääasiassa naisten kirjoittamia ja joihin näköjään jaksan keskittyä vähän väsyneempänäkin. 

Vuoden häpeäpilkku lienee bloggaamisen vähyys. vain noin kolmasosa luetuista kirjoista on saanut riviä pidemmän maininnan blogissa. Tätä mittaria tosin pitänee jotenkin jatkossa muuttaa. Toisinaan höpöttelen kirjoista Instan puolella, toisinaan mainintoja voi lukupäiväkirjassa tulla useampiakin eri postauksissa, vaikken olekaan kirjoittanut varsinaista kirjabloggausta. Ehkä tämä seuranta on vähän aikansa elänyt ja enemmänkin pitäisi vain miettiä yleensä aktiivisuuden tasoa, kirjoitti sitten mistä tahansa. Onhan minulla nyt blogissa taas noita ruokajuttujakin ja muutenkin on tyyli mennyt kaikenlaisten höpöttelyjen puolelle entistä enemmän. Pistetään mietintään. 

Genret ja suosikit käy vielä läpi, kunhan tästä jaksan. Lukumaratonkin olisi menossa, mutta en tiedä millaisen pohjanoteerauksen tällä kertaa saan aikaiseksi. Heräsin nimittäin aamulla ensimmäistä kertaa (ties kuinka moneen vuoteen) krapulaiseen oloon. Taisin juoda vuodenvaihteen kunniaksi kuohuviiniä lasillisen (tai pari) liikaa. Tosin en edes ollut varsinaisesti huppelissa, mutta aamu kertoi totuuden...  tai sitten en vain kestä valvomista. 

30.12.2021

Taustapeili 2021

Taas on aika katsoa taaksepäin. 

Minulle tämä ei ole luontaista, sillä yleensä viiletän vauhdilla kohti tulevaa, mutta kerran vuodessa pysähdyn mielenkiinnolla. Todennäköisesti syynä ovat kaikenlaiset graafit, joita tosin on luvassa vasta sitten seuraavaan postaukseen. Nyt vähän pohdintaa. 

Vuosi 2021 on ollut sanalla sanottuna omituinen. Jos olisin tosissani suunnitellut jotain, voisin sanoa, ettei mikään mennyt suunnitelmieni mukaan. Kun en suunnitellut, sanon vain, etten minä ihan tällaista odottanut. Koko vuosi kului jonkinlaisessa välitilassa. Niin kuin kai koko maailmalla.

Iso K on tietysti ollut kaikkialla ja luonut taustan, mutta en oikein voin syyttää pelkästään sitä vuoden omituisuudesta. Tämä oli myös ensimmäinen kokonainen vuosi "kahden maan perheenä". Kaikkiaan selvisimme poikien kanssa vallan mainiosti. Rutiinit toimivat ja aika kului, mutta ikävä oli tietysti koko ajan - paitsi silloin, kun oltiin yhdessä. 

Vuoteen mahtui siis huikeita kohokohtia. 

Alkuvuosi on jonkinlaisen sumun peitossa, mutta kesäkuu Biarritzissa Toton ja isännän kanssa oli ihana. Töitä toki tehtiin, mutta maisemanvaihdos teki hyvää, eikä Baskimaassa ole vierailupaikkana muuta vikaa kuin sadepitoinen Atlantin sää. 

Heinäkuu lomailtiin helteisessä Suomessa koko perhe yhdessä ja vähän myös äiti omillaan. Ihanaa! 

Isommat pojat viettivät syyslomansa Biarritzissa ja minä elin tietysti hengessä mukana. Marraskuussa saimme viettää kokonaisen pitkän viikonlopun ihan kaksistaan. Oltiin kuin opiskeluaikoina. 

Ja nyt saimme isännän kotiin peräti kuukaudeksi - ensin hän käväisi esikoisensa ylioppilasjuhlissa ja nyt sitten viettää joulua ja uutta vuotta meidän kanssamme.

Kohokohdat vuodessa liittyvät siis selvästi perheeseen ja yhdessä oloon. Sattuneesta syystä olemmekin poikien kanssa viettäneet enemmän aikaa kotosalla kuin varmaan koskaan. Yhdessäolo on ennemminkin lähentänyt kuin erottanut, eli jotain positiivista erityisvuodessakin.  

Kun sitten katselen niitä vähän ikävämpiä asioita, ne valitettavasti näyttävät liittyvän töihin, stressiin ja väsymykseen. Toki erikoistilanne vaikuttaa taustalla, eikä ollut isäntäkään kotona pakottamassa hidastamaan tahtia, mutta kahden viikon pakkotauko lokakuussa kertoi jo pidemmän aikaa tuloillaan olleesta... niin mistä? En romahtanut, selkäranka ei katkennut, mutta kahden viikon tauolla katosi rinnasta paino, henki alkoi kulkemaan uudelleen, perspektiivi laajeni. Pikästä aikaa tunsin eläväni, enkä vain tekeväni töitä. Tauko siis lasketaan positiivisiin, sen tarve negatiivisiin. 

En ole kuivilla vieläkään. Pitää vahtia omaa vauhtiaan, pitää puolustaa rajojaan - ensi vuosi näyttänee, miten käy. 

Harmillisesti näyttää vuosi myös päättyvän terveysharmien kera. Näin viimeisellä viikolla on suunta taas lääkäriin. Todennäköisesti ei mitään vakavaa, mutta tarkistettavaa kuitenkin. Kävi tuossa mielessä sekin, josko kroppa yrittää viestiä muutoksen tarpeesta...  

Mitä sitten oikein olen arkena puuhannut vuoden aikana? 

Töitä. Lukenut jotain (graafit seuraavat). Töitä. Neuloosi jatkui, mutta lieveni vähän. Kokkausjumi ei helpottanut yhtään, mutta loppuvuodesta pistin Ruokaboksin tilaukseen. Taivaallista. Ei enää hätää illan ruoasta, kun reseptit ja ainekset ovat valmiina. Ihan parasta on lykätä reseptivihko pojalle käteen ja istua sitten valmiiseen ruokapöytään suoraan palaverin päätyttyä. Luksusta suorastaan. 

Helppouden lisäksi minusta tuntuu, että Ruokaboksi on vähentänyt ruokamenojamme. Tämä pitänee todentaa alkuvuodesta seurannalla. Syksyllä seurasin ruokamenoja pari viikkoa. Nyt tehdään sama, mutta Ruokaboksilla. Katsotaan, miten käy.