8.12.2019

Terveisiä Berliinistä ja pitkä viikonloppu eli (luku)päiväkirja joulukuun ekalle viikolle

Berliinin toimistokoiramme 


Tiistai 3.12.2019

Niin sitten polkaisin viikon käyntiin istumalla lentokoneeseen. Aikomus oli kuunnella Berliiniin saakka äänikirjaa, mutta silmät menivät väkisin kiinni. Rouva Westaway on edelleen kuollut.. ilman varsinaisia yllätyksiä. Alan epäillä, ettei niitä tulekaan, mutta onhan tuossa pari tuntia vielä aikaa.

Illalla kierreltiin tiimin kanssa läheisillä joulumarkkinoilla. 




Keskiviikko 4.12.2019 

Tiistai eli eilen oli varsinainen lukuilta. Kuuntelin Rouva Westaway on kuollut - äänikirjan loppuun ja luin Noituri sarjan ensimmäisen eli Viimeinen toivomus. En ehtinyt joulumarkkinoille. Tosin syynä ei ollut lukeminen. Jouduin tekemään projektilaskelmia ja sitten lueskelin odottaessani puhelinpalaveria, jota ei sitten lopulta koskaan tullut. Kiukutti, mutta olisi kiukuttanut vielä enemmän, jollei olisi ollut lukemista. 

Rouva Westawayn juonitwist ilmestyi tuntia ennen loppua, eikä sekään ollut mikään maata järisyttävä. Ihan jännä loppukohtaus kuitenkin saatiin aikaiseksi. En ole varsinaisesti ihastunut kyseiseen dekkariin, jollei vielä tullut selväksi... 

Aamulla sitten mietin, mitä seuraavaksi. Saa nähdä, illalla on lento takaisin Helsinkiin. Vaikkei Berliinistä olekaan hurjan pitkä matka, on tunti 40 minuuttia ihan kivasti lukuaikaa. 

Lukumahdollisuuksina on esim. Anna Puu äänikirjana tai sitten Nefrin tytär Kobossa... tai sitten jotain muuta. 

Lentokoneita siellä ja täällä 


Torstai 5.12.2019

Kotona taas! Tänään tein etäpäivän ja asettauduin sitä varten sohvannurkkaan. Kiirettä piti töiden kanssa ja sitten piti mennä kauppaan täydentämään viikonlopun ruokavarastoja, joten lukeminen on jäänyt kokonaan.

Eilen sentään aloitin lentokoneessa kuuntelemaan Mari Koppisen yhdessä Anna Puun kanssa tekemään kirjaa "Minä olen Anna Puu".  Laulaja lukee kirjan itse, mikä tuottaa minulle välillä vaikeuksia sillä hänen hivenen hengästynyt puhetapansa ei ole minuun korviini kaikkein sopivin. Mielenkiintoiseksi äänikirjan tekevät pienet laulupätkät...

Nigellan How to Eat -äänikirjaversio puolestaan on selvästi muodostumassa "rentoutumiskirjakseni". Kun pitää irrottaa jostain stressaavasta, lyhytkin keskittyminen resepteihin saa siirtymään pois ärsytyksen piiristä ja palaamaan takaisin normitasolle ylikierroksilta.  Pataruokia kuunnellessa tuli nälkä, varsinkin kun Berliinissä syöminen jäi pahasti satunnaisten suupalojen varaan.


Perjantai 6.12.2019 

Tänään on itsenäisyyspäivä. Meillä tämä yleensä tarkoittaa hyvää ruokaa, rentoa meininkiä ja illalla katsotaan hetki Linnan juhlia. Tänään tosin varmaan linnanjuhlia tulee katsottua enemmänkin, kun siellä on muutama vieras "tuttu" muutenkin kuin vain lehtien sivuista tai telkkarista.

Kuuden ja seitsemän välillä laitetaan ainakin yhdelle ikkunalle kaksi kynttilää ja jutellaan hetki itsenäisyyden merkityksestä myös muksujen kanssa. Tänään tosin esikoinen on soittamassa Espoon itsenäisyyspäivän konsertissa, joten yksi puuttuu. Minä katson konserttia netin kautta livenä. Kirjojen pariin en ole vielä ehtinyt ollenkaan. Jotain tuli blogiin pohdiskeltua...

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Lauantai 7.12.2019

Tänään on ollut pyykki- ja seimenrakennuspäivä. Tyypillisesti velvollisuuksia ja perinteitä sekaisin.

Olemme vuosien varrella keränneet melkein koko kylällisen Etelä-Ranskalaisia seimihahmoja (santons - Marcel Carbonel). Niistä sitten isäntä kokoaa poikien kanssa joulukuussa kuvaelman jonnekin päin olohuonetta. Kesällä tehdyn remontin jäljiltä jouduttiin paikkaa vähän miettimään, mutta hyvällä tahdolla saatiin uudesta kirjahyllystä tilaa.

Provencen seimessä on toki pyhä perhe, paimenet ja tietäjät, mutta suurin osa hahmoista on ihan tavallisia kyläläisiä, jotka kuvataan perinteisissä rooleissaan. On kylän pappi, mutta myös metsästäjä, rosvo, etanakauppias, mylläri, risujenkerääjä, vuohipaimen, istuvat vanhukset, kissa, possu jne...

Tänä vuonna kissa on hypännyt kaivon reunalle pakoon sen juurella räksyttävää koiraa, rosvo seuraa tietäjien vaellusta ja paimen jutustelee metsästäjän kanssa vuoriniityllä.

Kuvassa näkyvät Mireille ja Vincent ovat Provencen tunnushahmot ja itseoikeutetusti kunniapaikalla seimen lähettyvillä odottelemassa. Jeesuslapsi ilmestyy sitten aattoiltana paikoilleen ja tietäjät vaeltavat joka päivä pätkän kerrallaan kirjahyllyn toiselta puolelta...

Yhtään en ole vielä lukenut kirjaa tänään, enkä tiedä ehdinkö. Blogiin kirjoittelin Tulisiivestä.

Talo täyttyy teineistä sillä vuorossa on D&D -sessio. Minä ja sisko lähdemme meteliä karkuun, kunhan hän ehtii Mikkelistä Espooseen. Ensin shoppaillaan ja sitten elokuviin (Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä). Isäntä jää muonamestariksi. Suunnitelmissa  muusia ja nauravia nakkeja. Kai ne kelpaavat vielä teineillekin ?


Sunnuntai 8.12.2019

Eilinen elokuva (Veitset esiin- kaikki ovat epäiltyjä) oli vähän hidastahtinen, paikoin hauska, mutta pienoinen pettymys trailerin luomien odotusten jälkeen. Lukijalle kerrottiin vähän liikaa, liian aikaisin, mutta olihan tuo ihan katsottava.

Aamulla sisko lähti lentokentälle ja me olemme vain kotoilleet. Sen verran kirkastui, että ehdittiin vähän uloskin ja lukenutkin olen. Sain Minä olen Anna Puu -äänikirjan loppuun, jatkoin Vikin Nefrin tytärtä ja kävin hakemassa kirjastovaraukseni eli Liv Strömquistin Einsteinin vaimo, Viiimeksimainittu on minulle vieraampi kirjallisuudenala eli aikuisille tarkoitettu sarjakuva. Feministinen ote on ehkä hieman turhankin osoitteleva, mutta onhan siinä paljon asiaa. Pistää ajattelemaan, miten monenlaista sitä on siedetty ja siedetään edelleenkin. Hyvä, että edes sarjakuvissa kyseenalaistetaan.



Tällä viikolla loppuun luettuja :

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut - mielipiteeni on tainnut tässä viikkojen varrella tulla selväksi.

Andrzej Sapkowski : Viimeinen toivomus (Noituri-sarjan aloitusosa)
Jännästi sirpaleinen kokoelma Noiturin seikkailuja. Jonkunlainen löyhä kokonaisjuonikin tuossa kai on, mutta aika hämäräksi se jäi. Silti jotenkin koukuttava ja houkuttaa lukemaan sarjan myöhempiäkin osia.

Mari Koppinen: Minä olen Anna Puu 
Äänikirja laulajan itsensä lukemana. Parasta pätkät lauluista, muutenkin ihan ok...

Marraskuussa luin huikeat 15 kirjaa

Marraskuu osoittautui todelliseksi lukukuukaudeksi. Silti on joulukuusta jo ensimmäinen viikko takana ennen kuin päädyin summapostaukseen. Enkä itse asiassa taida kunnolla päätyä nytkään. Ajattelin nimittäin lähinnä vinkata marraskuussa aloittamaani (luku)päiväkirjaan tai siis sen kolmeen postaukseen.

Eka lukupäiväkirja
Toinen 
ja kolmas 

Tosin minun piti käydä tarkistamassa, olinko tosiaan lukenut 15 kirjaa, kun mielestäni en lukupäiväkirjassa listannut niin montaa. Tosiasia kuitenkin on, että suurimman osan kirjasta sain loppuun heti kuun alussa. Ne kun olivat olleet kesken jo jonkin aikaa.

Tässä siis lista, mukana linkit, jos olen jotain kyseisestä kirjasta kirjoittanut.


  1. Deanna Raybourn : Treacherous Curse 
  2. Maija Muinonen: Sexdeathbabies 
  3. Merete Mazzarelle: Varovainen matkailija 
  4. Marc Benioff: Trailblazers
  5. Indrek Hargla: Rataskaivonkadun kummitus 
  6. Suvi Vaarla : Westend 
  7. Shaun Bythell: The Diary of a Bookseller 
  8. Sari Spåra: Isoäidin parhaat reseptit 
  9. Anni Paakunainen: Annin uunissa 
  10. Agatha Christie: Lentävä kuolema 
  11. Useita kirjailijoita : Metsän kronikka - tarinoita puista 
  12. Raija Oranen: Ackté!
  13. Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras 
  14. Deanna Raybourn: The Dark Enquiry 
  15. JP Koskinen: Tulisiipi 

Tästä eteenpäin mennään sitten (luku)päiväkirjan mukaisilla viikkosummeerauksilla, ainakin niin kauan kuin minua huvittaa niitä kirjoitella ja edes joku viitsii lukea. 


7.12.2019

Tulisiipi

Tulisiipi on tähän mennessä ainoa lukemani vuoden 2019 Finlandia-ehdokas. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, useina vuosina en ole lukenut yhtään ehdokasta ennen niiden julkistamista. Välillä mietin, mitä minä oikein luen, kun en yli sadan kirjan vuosisaldolla osu Finlandiaan millään, mutta syynä lienee lukemieni kirjojen ikä. Aika vähän kuitenkin luen samana vuonna julkaistua.

Siinäkään ei ole mitään ihmeellistä, että luen nimenomaan JP Koskisen kirjan. Olen pitänyt aiemmistakin lukemistani. Koskisella on jotenkin jännä kyky ottaa jo monesti käsitelty aihe ja kiepsauttaa se ihan toisenlaiseksi fokusoimalla johonkin yksilön piirteeseen tai tunteeseen. Tulisiivessä se on päähenkilön halu lentää.


JP Koskinen : Tulisiipi 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Minulla kesti luvattoman kauan tarttua tähän kirjaan ja alku takkuili pahemman kerran. Vika ei ollut kirjassa vaan sen aiheessa. Amerikasta työläisten utopiaan Neuvostoliittoon muuttavien suomalaisten tarina kun ei voi olla iloinen vaan täynnä kurjuutta, enkä oikein nykyään jaksa lukea kurjuudesta - varsinkaan, kun se jotenkin tuntuu itsestäänselvästi odottavan jossain kohtaa tarinaa.

Onneksi kuitenkin sinnittelin eteenpäin. Oliko tarinassa kurjia kohtaloita - no, oli. Ei voi mitään. Ne kuitenkin jotenkin kummallisesti päätyivät taustaksi, kun pienen pojan halu joskus lentää kasvaa aikuisen miehen pakkomielteeksi päästä taivaalle. Mitkään ihmisten tai valtioiden asettamat rajat, säännöt, pakotteet eivät merkitse mitään, jos on mahdollisuus päästä pilvien keskelle.

Charles eli Kaarle Frost on pieni poika tavatessaan Amerikassa Charles Lindberghin. Siitä lähtien hänellä on mielessään vain yksi asia. Tulla lentäjäksi kuten sankarinsa ja päästä pilvien keskelle. Haavetta ei poista edes Frostin perheen muutto Amerikasta Neuvosto-Karjalaan rakentamaan työläisten paratiisia.

Mehän tiedämme historian kulun. Paratiisia ei kai koskaan voi luoda maan päälle, niin kauan kuin tekijöinä ovat vallasta korruptoituvat ihmiset. Jollain tavalla ja naapurin Lindan (Ludmilan) avulla Kaarle kuitenkin onnistuu pääsemään alkuun, lentämään. Tulisiipi ei kuitenkaan jää Neuvosto-Karjalaan vaan tarina jatkuu pidemmälle, aina ensimmäisten avaruuslentojen aikaan saakka. Koskinen onnistuu luomaan tavallaan tutulta tuntuvan kuvan kommunistisen vallan kiemuroista yhden miehen näkökulmasta, mutta jännästi ohimennen, kuin sivuseikkana.

Tulisiipi on hämmentävä kirja. Minulle se kertoo kaikennielevästä intohimosta, mielen kyvystä sulkea kaikki ympärillä oleva rakkaita ihmisiä, kurjuutta, väkivaltaa, ystäviä myöten ulos kuplasta, jossa vain yhdellä asialla on merkitystä - sillä, että pääsee pilvien keskelle. Samalla tavalla lukija huomaa etääntyneensä kirjan kuvaaman aikakauden ja valtakunnan kauhuista. Ne ovat, ne tietää, mutta Kaarlen tavoin ne ohittaa.

Ehkä yhteen asiaan keskittyminen on toimiva selviytymiskeino ääritilanteissa. Mieli automaatille, kroppa seuraa ja sitten mennään eteenpäin, kun muita vaihtoehtoja ei ole. En tiedä, mutta voin ehkä kuvitella. Ihminen ei kestä määräänsä enempää ja joskus voi kokonaisuuden hahmottaminen olla tuhon alku. Kukin kestää tavallaan. Toiset sulkeutuvat kuplaansa, toiset taas hyödyntävät systeemiä selviytyäkseen.


Muita JP Koskiselta lukemiani 
Kalevanpoikien kronikka
Kuinka sydän pysäytetään
Ystäväni Rasputin 

6.12.2019

Pientä pohdintaa kirjojen suomalaisuudesta ja maailmanmenosta

Tänään on itsenäisyyspäivä. Silloin juhlistetaan rakasta isänmaatamme ja suomalaisuutta monin tavoin. Puhutaan sisusta, talvisodasta, presidentin kättelymaratonista, kynttilöistä ikkunalla , hiihdosta ja formuloista. Suomalaisuus yleensä tuntuu näyttäytyvän kovasti sinivalkoisena ja yhtenäisenä. Joka vuosi jään miettimään suomalaisuuden olemusta. Koska olen tottunut katsomaan asioita usein fiktion kautta, tässä muutama pohdinta aiheesta ja ajasta.


1) Suo, kuokka ja Jussi tuntemattomien jäljillä 

Kun ihmisiltä kysyy kirjoja, jotka kuvastavat suomalaisuutta, tai ovat erityisen suomalaisia, saa vastaukseksi kai useimmiten Väinö Linnan upeat teokset Täällä pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas. Niihin perustunee useimpien suomalaisten perinteinen käsitys sisusta ja suomalaisten urheudesta.

Tarkemmin katsottuna kumpikaan kirja ei kuitenkaan kuvaa suomalaisuutta yhdenlaisena vaan joukkoon mahtuu toisinaan suurta tuskaa aiheuttavia eriäviä näkemyksiä (1918 tapahtumat) ja ihmistyyppien kirjo laidasta laitaan, oli sen pohjana sitten heimo tai luonteen piirteet. Ehkä juuri siksi ne ovat niin rakkaita. Suomalaisuuteen mahtuu myös ristiriitoja ja erilaisuutta.


2) Ymmärrystä 

Minusta kaikkien pitäisi lukea kirjoja. Ei kuitenkaan riitä, että lukee vain omaa näkemystä tukevaa kirjallisuutta. Eri näkökannoista ja ihmiskohtaloista lukeminen lisää kykyä kuunella ja nähdä ihminen retoriikan takana. Silloin myös omat ajatukset elävät, muuttuvat, syvenevät.

Eniten tätä olen miettinyt viime vuosina kahden kirjan kohdalla. Luettunani sekä Rosa Liksomin Everstinnan että Heidi Köngäksen Hertan totesin molempien kirjojen kuvaavan ennen kaikkea tuntevaa naista kaiken ideologisen hapatuksen alla. Mikä voisikaan paremmin tuoda esiin ihmisyyden kaikessa epätäydellisyydessään, kuin tarina ideologisen suuntautumisen kehityksestä ja siihen vaikuttavista asioista ja henkilöistä?

Eikä lukemista pidä rajoittaa vain todellisiin ihmisiin perustuviin kirjoihin. Kaikki kirjat, fantasia mukaanlukien, kertovat jotain ihmisistä sillä ne ovat ihmisten kirjoittamia. Tolkien ei kai koskaan täysin myöntänyt klassikkonsa (Taru sormusten herrasta) kuvaavan toisen maailmansodan asetelmia, mutta tulkintoja on monia. Tiedä sitten, mikä on ollut kirjailijan alkuperäinen tarkoitus, mutta lukijat taru on vienyt moniin paikkoihin. Samalla asettuminen toisen hahmon nahkoihin tarinassa opettaa toivottavasti jotain myös meistä itsestämme.


3) Saako syklin rikottua ? 

Maailma muuttuu. Välillä epätoivo nostaa päätään historian syklisyyden ja vuosien takaa pinnalle palanneen retoriikan vuoksi. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun vihapuhetta viljellään tai vieraan tuloa pelätään. Nykymedia vain mahdollistaa laajemman näkyvyyden.

Ihmisyyden lisäksi voi kirjoista oppia historiaa ja ajan virrasta löytyviä kaavamaisuuksia. Kari Hukkilan Tuhat ja yksi ei jäänyt mieleeni sen varsinaisen juonen vuoksi. Minua pelotti sen kuvaama maailma, jossa asiat toistuvat. Ehkä ne on puettu lievästi erilaisiin vaatteisiin, mutta pohjimmiltaan tavoitteet ja tulokset kertautuvat.

Historia toistanee itseään niin kauan kuin emme kykene tunnistamaan nykyhetken piirteitä menneiden aikojen tapahtumista. Tässäkin kirjat ovat avainasemassa ja erityisesti nimenomaan fiktio. Tietokirjallisuus on faktaa, fiktio sekoittaa faktaa ja tunnetta, mikä saa ihmisissä aikaan vahvemman reaktion. Tunnetta ei voi sysätä syrjään sillä samalla kiellämme itsemme. Siksi on tärkeää, että kirjoitetaan niin menneistä ajoista kuin nykytilaa tai lähihistoriaa kuvaten.

Vaikka lähdinkin kirjoittamaan suomalaisuudesta, huomaan katsantoni laajentuvan samantien. Me voimme kuvitella olevamme metsän keskellä, mutta ovathan vedet ja polut kuljettaneet aina suomalaisia muualle ja muita tänne. Nykyään globaalit trendit ja kansainväliset tapahtumat ovat tiedossamme lähes ajantasaisesti ja niiden vaikutukset välittömiä. Pystymmekö edes tunnistamaan vaikutteita, ennen kuin ne jo ovat omiamme?

Monet trendit ja ajatukset tulevat Suomeen maailmalta ja varsinkin talous on linkissä muuhun maailmaan. Suvi Vaarlan Westend on kuvaus 90-luvun lamavuosista, jotka nekään eivät olleet varsinaisesti kotikutoiset. J P Koskisen Tulisiipi vie viime vuosisadan alkupuolelle, jolloin suomalaisia lähti muualle, kun sieltä tulleet viestit kertoivat paremmasta elämästä.

4) Avataan sydämemme

Menipä tämä nyt kovin korkealentoiseksi. Yritän kai kaikella tällä ihmettelyllä sanoa, että ajat muuttuvat, suomalaisuus muuttuu, mutta säilyttäkäämme paras ja avatkaamme sydämemme uudelle hyvälle. Lukekaamme kirjoja, jotta oppisimme historiasta ja tunnistamme omaksumisen arvoiset ajatukset. Lukekaamme tarinoita ymmärtääksemme ihmisyyttä.

Hyvää "itsepäisyyspäivää", niin kuin meillä tavataan sanoa. Iloitaan yhdessä. 

1.12.2019

(Luku)päiväkirja : Finlandiaa ja klementiinikakkua eli marraskuun viimeinen viikko

Maanantai 25.11.2019

Tänään on ollut äänikirjapäivä. Ensin töissä lounastunnilla, sitten kotimatkalla ja viimein kotona sohvalla lojutessani. Rouva Westaway on kuollut (Ruth Ware) jatkuu. Tosin koko ajan lievästi töksähdellen. Ainakin tähän saakka olen arvannut juonen kulkua vähän liiankin helposti. Odotan käännettä, jotain yllättävää. Jotain on pakko tulla noiden monen jäljellä olevan tunnin aikana tai petyn tosi pahasti.

On vasta marraskuu, mutta minä fiilistelen jo joulutunnelmissa. Kotiinpaluun rutiineihin kuuluu jo ikkunatähtien sytytys, kynttilät takkaan, tuoksukynttilän sytytys pöydälle ja hetki sohvalla tunnelmoimassa. Siinä on hyvä istua äänikirja seurana.

Äänikirjan olemme aloittaneet Toton kanssa myös iltalukemiseksi. Hän sai itse luettuna loppuun toiseksi viimeisen Harry Potterin. Nyt pidetään pientä taukoa ja kuunnellaan yhdessä Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. En ole  minäkään sitä aiemmin lukenut.


Keskiviikko 27.11.2019 (Vapaapäivä!)

Se on Finlandia-palkintoviikko. Tänään pääsin vihdoinkin myös minä osallistumaan palkintojenjakotilaisuuteen.  Olen saanut kutsun muutamana aiempanakin vuonna, mutta työt ovat aina häirinneet harrastuksia. Nytkin yhden palaverin vetäisin siinä matkalla Lasipalatsille (erikseen tarkoituksella varatusta lomapäivästä huolimatta), mutta itse tilaisuuden sain seurattua rauhassa.

Häpeäkseni täytyy myöntää, etten ole lukenut kokonaan ainuttakaan ansioituneista ehdokkaista, joten en voi sinänsä kommentoida palkintojen päätymistä valituille. Hyviä kirjoja varmasti kaikki.

Kaunokirjallisuuden Finlandian voitti Pajtim Statovcin Bolla.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voitti Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli

Tietokirjallisuuden Finlandian puolestaan Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen ja Jenni Räinän Metsä meidän jälkeemme.

Finlandian jälkeen oli vuorossa kirjabloggaajien oma tapaaminen. Siellä ruodittiin niin tapahtuman puheet kuin palkinnot ja erityisesti mietiskelimme, onko Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia oikeanlainen kategoria. Pienempiä lapsia varten kirjoitetut teokset ja nuorten romaanit kun ovat kovasti erilaisia. Miten niitä kukaan pystyy oikeasti laittamaan paremmuusjärjestykseen ?

Varsin kirjallisuuspitoinen päivä siis tänään, mutta varsinainen lukeminen jäi kotimatkan lyhyeen jaksoon Rouva Westaway on kuollut - äänikirjaa sekä tietysti kahden luvun annokseen yhdessä Toton kanssa tämänhetkistä suosikkia eli Kaislikossa suhisee.

Tästä viikosta näyttää uhkaavasti tulevan sellainen, etten saa loppuun yhden yhtä kirjaa. En kuitenkaan jaksa kantaa tuosta huolta. Marraskuussa luettuja on jo 14 ja sain Goodreads Reading Challengenkin jo täyteen. Vain Helmet lukuhaaste roikkuu keskeneräisenä, mutta sitä en olekaan saanut täytettyä vielä yhtenäkään vuotena...



Torstai 28.11.2019

Piti kirjoittaa Finlandia-tilaisuudesta, mutta työpäivän jälkeen istahdinkin nojatuoliin lukemaan Juha-Pekka Koskisen Tulisiipi-romaania. Toki sekin liippaa läheltä Finlandiaa. Olihan se ehdokkaana.

Sitten piti edes näyttää siltä, että kotityöt etenisivät. Ehdin kuin ehdinkin kuitenkin romaanin loppuun ennen kuin oli aika iltasadun ja Kaislikossa suhisee -äänikirjan.

Tulisiipi osoittautui vetäväksi ja mielenkiintoiseksi. Alkupuolella jumitti, mutta vika ei ollut kirjassa vaan sen aihealueessa. Jotenkin sitä on niin tottunut lukemaan kurjuuden kertomusta, kun puhutaan Neuvostoliittoon muuttamisesta viime vuosisadan alkupuoliskolla. Lentämisestä unelmoivan pojan tarina oli kuitenkin kurjuudesta huolimatta jännällä tavalla keveä ja omanlainen. Jäin sitä ahmimaan kauemmaksi aikaa kuin suunnittelin, tylsän palaverin jälkeen pientä rentoutumishetkeä tarvitessani. Lukeminen nimittäin tuo etäpäivän päätteeksi samalla tavalla "töistä kotiin" kuin automatka toimistolta.


Lauantai 30.11.2019


Aamulla
Huomenna alkaa joulukuu ja Totokin saa vihdoin avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Sitä on odotettu ja päiviä laskettu. Tänä vuonna mennään kaupallisesti Lego-kalenterilla, kirjallisesti Harry Potter aiheisella. Toinen odotettu asia on "valkoinen joulu". Onneksi nyt ainakin hetkeksi maassa on jotain teemaan viittaavaa.

Perjantai-ilta kului harmittavaisesti pääasiallisesti töiden parissa. Onneksi isäntä innostui kokkaamaan, joten perhe sai edes ruokaa (oli hyvääkin!). Iltasatukirjaa joudumme todennäköisesti palaamaan takaisinpäin sillä meillä molemmilla olivat silmät kiinni, kun pysäytin äänikirjan. Rotta lähti jonnekin ja tapasin peltohiiren. Sen jälkeisistä tapahtumista ei minulla ole mitään muistikuvaa.

Sitten oli taas vaikea nukahtaa ja luin vielä Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan ensimmäistä osaa Viimeinen toivomus. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka jotenkin sirpaleiselta.

Nyt on lauantai. Toistaiseksi olen saanut kahvin juotua, mutta siihen se sitten jää. Taitaa tulla laiska päivä.

Illansuussa
Sitä tuossa kauhistelin, että onpas tullut shoppailtua näin "mustan perjantain viikkona". Sorruin Elisa Kirjan aleen... Kolme äänikirjaa ja 2 ekirjaa. Joukossa on peräti 2 naisen elämäkertaa eli Minna Äkkijyrkkä ja Anna Puu, sitten on kaksi dekkaria ja yksi fantasia. Ei lopu lukeminen kesken ihan lähiakoina. Itse asiassa aloin jo miettimään itselleni teemakuukautta (vuotta?) - Ei yhtään ostettua kirjaa, vanhoja jonosta pois. Mahtaisiko onnistua ?

Niin ja kirjoittelin blogiin ajatuksia Westend-romaanista. Oli yllättävän vaikeaa.

Noin muuten on lukeminen ollut melkoisen äänikirjapitoista. Rouva Westaway on kuollut jatkuu edelleen. Vaikkei yllätyksiä ole vieläkään pahemmin tullut juonessa, toimi kirja yllättävän hyvin ruokakaupan ja ostoskeskuksen ruuhkassa sompaillessani.

Siis siihen saakka, kunnes Bluetooth-kuulokkeista loppui virta. Aina on jotain hankaluuksia. Jos ei johto takerru kaikkeen niin sitten loppuu akku. Sain sentään pakolliset ostokseni hoidettua. Ruokaa tulossa tänäänkin ja jotain ehkä vielä huomenna.



Sunnuntai 1.12.2019 

Tänään on lukeminen jäänyt aika vähiin. Olen lähinnä kuunnellut vähän Nigella Lawsonin How to Eat-kirjaa ja hivenen myös Rouva Westaway on kuollut. Jälkimmäisen kohdalla ei yllätyksiä ole pahemmin edelleenkään ilmaantunut. Ensimmäisen osalta päädyin tekemään Klementiinikakun. Herkullista.

Olin tyytyväinen valmiista kakusta, kun isäntä käveli sisälle esikoisen naapurustossa asuvan kummitädin kanssa. Olivat törmänneet kaupan edessä ja kutsu kävi. Pitäisi useammin tehdä tällaisia ex tempore kahvihetkiä. Ei sekaisella huushollilla loppujen lopuksi ole niin suurta merkitystä, mutta on kiva istua ja vaihtaa kuulumisia. Onneksi lupasin jakaa leipäjuureni hänen kanssaan niin näemme ensi viikon loppupuolella uudelleen. Onkin jotenkin ihan hullua, miten harvoin loppujen lopuksi tulee istuttua saman pöydän ääressä, vaikka asuntojen välimatkaan ei kulu 5min kävelyä enempää...

Joulukuun eka tarkoittaa myös joulukalenteria. Oli se ihan söpöä kun 17v varovasti aamulla kyseli, olisiko joulukalenteria valmisteltu johonkin... Tänään oli ja ehkä saan huomisaamuksikin. Sitten ollaankin pari aamua isännän varassa, kun minä lähden työmatkalle Berliinin suuntaan. Saa nähdä, miten käy. Ehkä joulumarkkinoilta kuitenkin löytyisi kalenteriin vielä lisää täytettä.


Viikolla loppuun luettuja :


Juha-Pekka Koskinen: Tulisiipi 

Tulisiipi osoittautui vetäväksi ja mielenkiintoiseksi. Alkupuolella jumitti, mutta vika ei ollut kirjassa vaan sen aihealueessa. Jotenkin sitä on niin tottunut lukemaan kurjuuden kertomusta, kun puhutaan Neuvostoliittoon muuttamisesta viime vuosisadan alkupuoliskolla. Lentämisestä unelmoivan pojan tarina oli kuitenkin kurjuudesta huolimatta jännällä tavalla keveä ja omanlainen.

Nigellan klementiinikakku

Kyllä äänikirjojen kuuntelusta on sitten hurjasti hyötyä. Kuunnellessani Nigellan How to Eat kirjaa minä nimittäin osuin juuri siihen klementiinikakkureseptiin, jota jo useamman vuoden olen etsinyt. Toki onnistuin löytämään korvaavan, mutta nyt tein sen "alkuperäisen" mukaisesti.

Harva resepti tietysti on varsinaisesti alkuperäinen sillä kaikissa on vaikutteita jostain. Niin tässäkin. Vanha italialainen resepti, jonka Nigellakin oli jostain bongannut ja sitten alitajuisesti toistanut. Niin ne hyvät asiat menevät eteenpäin ja leviävät.

Toisessa versiossa oli kaikenlaista siirappia ja kuorrutetta, mutta tämä on yksinkertaisen pelkistetty. Minun makuuni tosin ehkä turhankin riisuttu versio. Ainakin vaniljaa hieman kaipaisin kakkuun.

Maistuu kyllä hyvältä näinkin aamukahvin tai iltapäiväteen kaverina.

Nigellan klementiinikakku

4-5 (luomu)klementiiniä
225g sokeria
250g mantelijauhoja
1 runsas tl leivinjauhetta
6 kananmunaa

Pese klementiinit ja laita ne kokonaisina kuorineen päivineen 1,5-2h ajaksi kevyesti kiehuvaan veteen. Kun klementiinit ovat pehmeitä ja pulleita, nosta ne pois vedestä, leikkaa halki, poista siemenet ja surraa tehosekoittimella (taas kuorineen päivineen) hienoksi massaksi (tai sauvasekoittimella tai ihan vain haarukalla).

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Vatkaa munat kevyesti sekaisin. Lisää sokeri, manteli ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi ja lisää vielä klementiinit.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Minulla oli tällä kertaa pieni vuoka (18cm), joten taikinasta jäi yli muutamaan muffinssiinkin. Ihan kauheasti kakku ei nouse, mutta ei toki ihan piripintaan kannata täyttää. Ohjeen mukaan vuoan halkaisija olisi 21cm, mutta sellaista minulla ei ole. Halusin mieluummin vähän korkeamman kakun, joten laitoin pienempään. 24cm vuoassa olisi ehkä tullut turhan matala versio.

Paista kakkua uunissa noin tunnin verran. Muffinssit otin pois 35min jälkeen...

30.11.2019

Westend - kirja lamasta

Asumme ihan Westendin reunalla, sen ulkopuolella. Vaikka olen tullut pääkaupunkiseudulle Turusta, olen jotenkin aina tiedostanut kyseisen asuinalueen "hienouden" ja rahakkaan olemuksen. Tosin nyt sen läpi päivittäin ajaessani, olen myös todennut, että myös Westendin sisällä on eroja. Osa taloista on rakennettu niin tiheään ja ilman minkäänlaista kaavasuunnittelua, että lopputuloksena on jonkinlainen tyylitön sekamelska. Sille kulmalle ei edes tee mieli muuttaa.

Westend kirjan nimenä luo jonkinlaisia odotuksia sisällöstä. Siinä todennäköisesti puhutaan rahasta, tai rahan toteuttamista unelmista, tai rahan puutteen aiheuttamasta unelmien särkymisestä... Kaikki nuo osuvat oikeaan, mutta on kirjassa  muutakin. Westend on kuvaus 90-luvun laman vaikutuksista yhden perheen elämään, perheen tyttären näkökulmasta.



Suvi Vaarla: Westend 
Bloggariklubilla kustantajalta 

Elinan isällä on rakennusfirma ja 80-luvulla menee lujaa. Yritys kasvaa, rahaa tulee säkeittäin, muutetaan hienoon taloon Westendiin. Sitten tulee lama ja kaikki romahtaa.

Romaanissa mennään nykyajassa ja menneisyydessä lomittain, mutta perheen historia rakentuu kuitenkin järjestyksessä. Tarina tuntuu tutulta, mutta jotenkin etäisellä tavalla. Itselleni kirjan kuvaama maailma on vieras, jotain sellaista, mitä ehkä katselin joidenkin koulukavereiden kohdalla, vähän kauempaa, ulkopuolisena.

Keskiluokkainen yrittäjäperhe menestyy, koettaa sopeutua rikastuneiden maailmaan ja juuri, kun se tuntuu jotenkin onnistuvan, katoaa pohja alta. Kiinnostavan kirjasta tekee tyttären näkökulma. Se miten lapsen tarkkanäköisyys tunnistaa vierauden tunteen uusissa ympyröissä, vaikka vanhempien käytös kertoo saavutettujen asioiden tärkeydestä. Romahduksen jälkeen kaiken muuttumisessa pahinta ei olekaan rahan vähyys, tavaroiden puute tai huoneen pienuus. Suurin tuska tulee ihmisistä ja heidän reaktiostaan muutokseen niin perheen sisällä kuin ulkopuolella.

Westend on sujuvasti kirjoitettu ja luettu. Aihe on tärkeä, mutta kaipaisi vielä ehkä lisäkulmaa. Tämä jäi vielä jotenkin ylätasolle.

Lama kosketti hyvin monia, vaikkakaan ei ehkä aina ihan näin dramaattisesti ja useimmiten ilman alkupuolella kuvattua nousua. Toiset tipahtivat matalammalta, eikä se tehnyt yhtään vähemmän kipeää. Minua itseäni lama ei jostain kumman syystä varsinaisesti koskettanut. Siitä puhuttiin kaikkialla, mutta jotenkin luovin sen ohi omassa kuplassani. Opiskelin, sain kesätöitä ja muutenkin elämä eteni. Vanhempanikaan eivät joutuneet pahimpaan kurimukseen. Meillä oli tuuria. Kyseessä on kuitenkin todella monen suomalaisen elämään vaikuttanut taloudellinen notkahdus, josta nykyään puhutaan yllättävän vähän. Hyvä, että Westend on kirjoitettu. Tosin tämän kirjan tarina taitaa olla suurimmalle osalla laman kokeneista vieras. Aika harva kuitenkin noin ylenpalttisesti menestyi edes 80-luvun hulluina vuosina.

Ehkä seuraavaksi joku kirjoittaisi kertomuksen laman vaikutuksista myös Westendin taikapiirin ulkopuolella - vai palataanko silloin liian lähelle Suomessa jo aiemmilta aikakausilta niin tuttua kurjuuden kuvausta ? Ehkä se ei herättelisikään lukijaa niin paljon kuin menestyksen katoaminen ?

25.11.2019

Suklainen papupata pannussa porisi


Mielessäni väikkyi useamman päivän ajan kuva ihanan lämmittävästä, pehmeän tulisesta ja suklaalla pyöristetystä mustapapupadasta. Selailin keittokirjoja ja lehtiä, mutta juuri oikeanlainen pata loisti poissaolollaan. Ei siinä sitten auttanut muu kuin kerätä mieluisia aineksia pöydälle ja pistää toimeksi. Tuli muuten ihan juuri sellaista kuin halusinkin.

Ei muuten kannata pelästyä pitkää aineslistaa. Tämä on silti helppo ohje, eikä edes tule kalliiksi.

Suklainen mustapapupata

(Puolikas paketti pekonia)
3 porkkanaa hienonnettuina
2 sellerinvartta hienonnettuina
3 pientä sipulia hienonnettuina
1/2 paprika hienonnettuna
oliiviöljyä

2tl chipotle-chilijauhetta (maista, miten vahvaa - saattaa yllättää)
mustapippuria
savupaprikajauhetta (dulce)
pasta-rossa myllystä kierroksia maun mukaan
korianteri-chili myllystä kierroksia maun mukaan
kuivattua timjamia
pari laakerinlehteä
2 kasvisliemifondikuutiota (tai kanaliemi)

2dl valko- tai puhaviiniä

1 iso sipuli
3-4 isoa valkosipulinkynttä

purkillinen tomaattimurskaa
neljä purkkia mustapapuja

2 rkl Worcestershire-kastiketta
3 rkl muscovado-sokeria

paketillinen kirsikkatomaatteja
4 palaa tumminta suklaata


Korianteria, maissinjyviä purkista, paprikapaloja ja jugurttia lautaselle sekä hyvää leipää seuraksi. 


Jos haluat käyttää pekonia (ilman sitä tämä on kasvisruokaa), leikkaa se pieniksi paloiksi ja laita kylmään pataan pienen öljylorauksen kanssa kuumenemaan yhdessä padan kanssa. Kun pekoni on ruskistunut, muttei vielä rapeaa, lisää sekaan porkkana-sipuli-selleri-paprikasilppu ja kuullota muutaman minuutin ajan.

Sekoita joukkoon mausteita, yrttejä ja fondikuutiot. En laittanut suolaa, sillä tällä kertaa käytin papuja purkeista ja nehän ovat suolaliemessä. Lisäksi noissa myllyissä on myös suolaa, samoin kuin liemikuutioissa. Mausteita voi laittaa tässä kohtaa maltillisesti, sillä niitä voi matkan varrella lisätä.

Kaada joukkoon viini ja anna kiehahtaa.

Siivuta sipuli ja valkosipuli ja lisää joukkoon, samoin kuin tomaattimurska. Anna kiehahtaa.
Huuhtele pavut ja kaada joukkoon. Lisää vettä niin, että saat melkein keittomaisen seoksen.

Laita kansi päälle ja pata uuniin 150 asteseen noin tunniksi.

Nosta pata takaisin hellalle ja lisää sokeri ja Worcestershire-kastike. Maista ja lisää halutessasi alun mausteita ja yrttejä. Chilin kanssa kannattaa olla tarkkana, jos pöydässä on poltetta vältteleviä syöjiä niin kuin meidän Toto. Ainakin minulla tuo Chipotle-jauhe on yllättävänkin tulista.

Leikkaa kirsikkatomaatit neljään osaan ja kaada pataan. Lisää suklaapalat. Sekoita. Anna vielä poreilla hiljalleen puolisen tuntia.

Tarjoile haluamiesi lisäkkeiden kanssa. Yllä on listattu meidän tämäniltainen valikoimamme, mutta maun ja (jää)kaapin sisällön mukaan kannattaa mennä.

24.11.2019

(Luku)päiväkirja marraskuun kolmas viikko

Taisin tänään osua rannalle ainoaan aurinkoiseen hetkeen
Maanantai 17.11.2019

Niinhän siinä sitten kävi, että viikonloppuna jäi päiväkirja kirjaamatta. Syytän kiireistä ohjelmaa. Vein nimittäin keskimmäisen lauantaina teatteriin ja sunnuntaina oli kuopuksen koulun marrasmarkkinat. Sapiens osoittautui jopa teatteriin yleensä välinpitämättömästi suhtautuvalle pelihirmulle erittäinkin sopivaksi ja kommentit olivat positiivisen puolella. Markkinat taas... no, joka vuosi samanlaista hälinää.

Leipomisen ja hälyn korostamaa levotonta oloa hoidin sunnuntaina kokkaamalla. Uuniperunoita, taatelikakku ja chorizo-tomaattikeitto viikon alun kiireisiä työpäiviä varten. Jännä, miten käsillä konkreettisen tekeminen saa mielen tasaantumaan. Niin nytkin. Tosin siinä kohtaa oli kirjojen suhteen jo vähän myöhäistä.

Levoton olo näkyi nimittäin myös lukemisen takkuiluna. Huomasin hyppiväni taas kirjasta toiseen kiihtyvää tahtia. Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras vaihtui JP Koskisen Tulisiipeen, josta hyppäsin sitten Rouva Westaway on kuollut-tarinaan ja sen kautta... no, lopulta näköjään sain luettua melkein loppuun aiemmin kesken jääneen Deanna  Raybournin historiallisen viihdedekkarin Lady Julia Greyn seikkailuista (osa 5, The Dark Enquiry). Viimeksimainitun luin sitten loppuun tänään lounastunnilla...

Tämän viikonloppuhyppelyn seurauksena sitten kesken olevien kirjojen lista kasvoi taas 18 kirjaan - ja juuri kun minä sain siivottua listan viiteentoista siirtämällä kylmästi keskeneräisiä jonnekin hamaan tulevaisuuteen...

Tänään vietin taas etäpäivää. Sekin rauhoittaa, kun voi istua puhelinpalaverissa omalla sohvalla, kynttilän rätistessä vieressä - Ihan kuin olisin kirjoittanut tämän ennenkin, mutta koittakaa jaksaa. Luulen tuon olevan tämän syksyn tehokkain vastaisku kaamoskoomalle, rantakävelyjen lisäksi tietysti.



Nämä kengät vievät aina teatteritunnelmiin... 
Tiistai 18.11.2019

Huomasin, että tänään on Liisan nimipäivä ja muistin kerrankin soittaa äidilleni nimpparionnittelut. Ruksi seinään ja minulle papukaijamerkki - enhän minä yleensä muista edes omaa nimipäivääni.

Arvatkaapa mistä muistin - Elisa Kirja lähetti mainosviestin tarjouksista nimipäivänsä kunniaksi ja sitten onnistuin mielessäni yhdistämään Elisan Liisaan... jotain hyötyä mainoksistakin. Yhtään kirjaa tosin en (ainakaan vielä) ole ostanut tästä tarjouksesta.

Lisäksi oli töitä, käytiin viemässä kuopuksen luistimet teroitettavaksi ja omat kenkäni elvytettäväksi. Vähän sain satikutia suutarilta, kun olin kävellyt ilman korkolappua. Oikeastaan minun piti heittää nuo kengät jo pois. Ne kun ovat yli 15 vuotta vanhatkin, mutta huomasin aina vain laittavani ne jalkaan. Suutari heltyi selityksistäni ja lupasi katsoa, josko niistä vielä saisi käyttökelpoiset. Eivät ne ihan noin hienot ole kuin Kansallisteatterin naistenhuoneen koristekengät, mutta rakkaat ja ah, niin mukavat kuitenkin.

Sitten oli vuorossa noutopizzaa ja blogikirjoittelua (Sapiens) Sivuakaan en ole tänään vielä lukenut tai sanaakaan kuunnellut kirjaa, mutta ehkä vielä ehtisi. Taikuri ja taskuvaras vei eilen hetkeksi mukanaan, jospa tänään jatkaisi.


Keskiviikko 20.11.2019

Tänään ei ole tullut luettua vielä mitään ja kello on jo yli kymmenen. Sen sijaan katsoimme isännän ja kuopuksen kanssa Frozen-elokuvan CMorelta. Tykkäsin edelleen. Annan oikea suora loppupuolella on ihan paras.


Torstai 21.11.2019

Tänään oli töissä outo päivä. Iltapäivällä oli hetki, jolloin minulla ei ollut kertakaikkiaan yhtään työjuttua tehtävälistalla. Niinpä pidin kahvitauon - edellisestä onkin jo vierähtänyt jokunen tovi. Koska olin itsekseni, kuuntelin hetken myös äänikirjaa.

Tällä kertaa luureissa kaikui Nigella Lawsonin ensimmäisen kirjan How to Eat 20-v juhlapainos eli äänikirja! On se vänkää kuunnella ruokaohjeita äänikirjana. Toki kirjassa on normi keittokirjaa enemmän myös muuta tekstiä, mutta silti. Sen minä vain sanon, että onneksi minulla on myös kirjan painettu versio. Jos alkaa tehdä jotain reseptiä mieli, voin ottaa sen sieltä keittiöön viereen luettavaksi.

Illalla todettiin pimeyteen tarvittavan piristystä. Ostimme tähden olohuoneen ikkunaan. Vähän taisimme koon kanssa liioitella, vai mitä tuumitte ?



Sitten luin loppuun Taikuri ja taskuvaras -kirjan. Pitää piakkoin hankkia trilogiain toinen osa Huijarin oppipoika, joka muuten on tänä vuonna myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokkaana.

Taikuri ja taskuvaras olikin sitten tämän vuoden Goodreads-haasteeni 100. luettu kirja! Oman kirjanpitoni  mukaan tosin olen lukenut jo 108 kirjaa tänä vuonna, mutta kaikkia ei löydy Goodreadsin listoilta.

Kuvakaappaus Goordreadsin tavoitteen saavutuksesa 

Perjantai 22.11.2019

Tänään kaivoin painetun version Nigellan kirjasta tukemaan äänikirjaa. Pari reseptiä sieltä kurkkasin...
Sitten mentiin perheen kanssa pelaamaan sulkapalloa ja Sandroon syömään. Muistin taas, miksei marraskuun lopussa kannata mennä ravintolaan. Pikkujoulukausi = kauhea meteli ja hidas palvelu. Hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja saatiin vatsat täyteen.


Sunnuntai 24.11.2019

Tänä viikonloppuna käytiin Turussa isovanhemmilla ja hyödynsin lauantain joulushoppailuun sekä itsekseni että mummin kanssa. Olen siis jo melkein valmis lahjojen osalta. Tämä lienee jonkunlainen ennätys minun perushärdellissäni.

Tänään kotiin palattuani ryhdyin kokkaamaan. Jo muutaman päivän mielessä kangasteli mustapavuista tehty lämmittävä chili, siis sellainen, jota pyöristetään suklaalla (kun meillä nyt on kerran joulua varten pari 3kg pussia Valrhonan tummaa suklaata)... Siitä tuli juuri niin ihanaa kuin kuvittelinkin. Nyt pitäisi muistaa, mitä siihen tungin, että saan kirjoitettua reseptin muistiin. (Edit: löytyy täältä)

Lukeminen on jäänyt aika vähään. Aloittelin uudelleen Rouva Westaway on kuollut - äänikirjaa ja aamuyöllä yksin valvoessani luin loppuun Metsän kronikka -tarinakokoelman. Tykkäsin.

Myöhemmin illalla luen vielä jotain, mutta siitä sitten lisää ensi viikon "luku"päiväkirjassa.



Loppuun luettuja tällä viikolla :

Deanna Raybourn : The Dark Enquiry 
Lady Julia jatkaa tutkimuksiaan. Tosin puolittain aviomieheltään salaa ja sehän tietysti johtaa kaikenlaisiin hankaluuksiin.
En oikein pidä siitä, millä tavalla tämä sarja ja erityisesti sen päähenkilö kehittyy. Tuntuu, että enemmän ja enemmän ollaan perinteisessä tilanteessa hurjan komean ja taitavan ja vahvan ja tumman/salaperäisen/pahantuulisen miehen hallitessa ja suojellessa herttaisen itsenäiseen toimintaan pyrkivää naista, joka yrityksillään tehdä itse asioita lähinnä joutuu hellyyttävästi pelastettavaksi. Yäk.
Vähän samaa oli jo havaittavissa edellisessä osassa Dark Road to Darjeeling, joten tämä sarja taisi olla minun osaltani tässä - Sinänsä sääli, koska selvitettävät tapaukset ovat kiemuraisia ja henkilökaarti noin yleensä mielenkiintoista, ympäristöistä puhumattakaan. Enkä muuten ajatellut näistä blogatakaan sen enempää, jollen joskus sitten tunne halua kiukutella naispäähenkilöille annetuista rooleista...

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
1800-luvun lopun Helsinki. Nuori tyttö, joka elättää itsensä taskuvarkaana. Nuori taikuri,jonka mekaaniset laitteet ihastuttavat kaupunkilaisia. Näiden kohtaamisesta alkaa riemastuttavan erilainen nuorten"fantasia". Tämän kirjan kanssa voi  heittää perinteiset olettamuksensa nurkkaan ja nauttia tutulta tuntuvasta tarinasta, jonka elementit ovat sittenkin jotain ihan muuta.


Metsän kronikka - tarinoita puista (toim. Anu Korpinen, Mia Myllymäki)
Osuuskumman julkaisema kokoelma tarinoita metsästä ja puista.


22.11.2019

Tulenpunainen kabaree

Saa nähdä, tuleeko Milja Kaunistolta markkinoille jossain vaiheessa nykyaikaan sijoittuva romaani. Tähän mennessä on suunta nimittäin ollut selvästi historiassa eteenpäin. Ensin oltiin keskiajalla, sitten Ranskan vallankumouksen keskellä ja nyt Tulenpunainen kabaree vie lukijansa 1900-vuoden Pariisiin keskelle maailmannäyttelyä.

Oli aikakausi mikä tahansa, on Kauniston ajankuvaus rikasta ja täynnä yksityiskohtia. Tosin olen välillä miettinyt, oliko entisaikojen Ranskassa muuta kuin naisten aseman alistamista seksin avulla. Vallankumouksen aikaan pyörittiin bordellissa ja nyt sitten kabareetanssijoita käytetään hyväksi.

Olen samaa mieltä siitä, että naisten asema oli monessa kohtaa vaikea ja epäkohtia on hyvä nostaa esille jo pelkästään samojen nykyajan piirteiden identifioimiseksi. Pelkään kuitenkin turtuvani aihealueeseen ja kaipaan välillä myös "tavallisten" ihmisten elämää. Kai sellaistakin oli myös aiemmin historiassa?

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree
Pyydetty arvostelukappale kustantajalta 

Albert S. Grosjean on asunut koko ikänsä pahamaineisen naisvankilan muurien sisällä. Hänen suurimpana haaveenaan on joskus päästä kohoamaan laitoksen vanginvartijaksi. Se olisi entisen naisvangin pojalle suuri kunnianosoitus.

Sitten sattuma heittää Albertin kuulemaan äidistään tietoja, joiden jälkeen entinen suojapaikka muuttuu pelottavaksi ja hän päätyy harhailemaan Pariisin kaduille ja tutustuu suomalaiseen kuvanveistäjä Ville Vallgreniin.

Iloinen taiteilija vie Albertin mukanaan viinin, naisten ja tanssin maailmaan. Kabaree toisensa jälkeen kuitenkin syttyy tuleen ja sekä Albert että Ville huomaavat sekaantuneensa vaarallisen tuhopolttajan etsintään ja joutuneensa itsekin poliisin silmätikuiksi.

Juoni on monimutkainen ja polveilee. Pariisi hehkuu elävänä. Albert on herttainen päähenkilö kaikessa viattomuudessaan, mutta Ville Vallgren oli kyllä ihan paras avioliitto-ongelmineen. Enhän minä tuollaista miestä huolisi, mutta huvituin kuitenkin.

Kaikkiaan Tulenpunainen kabaree on mielenkiintoinen kirja, mutta miksi se jotenkin tuntuu "välityöltä"? Ehkä siksi, kun tarina on aiempia lyhyempi eli ei trilogia ja oli tuossa sivujakin kai vähän vähemmän kuin muissa Kauniston kirjoissa. Mielenkiintoinen luettava kuitenkin.