20.8.2018

Mitä syödään ilman keittiötä ?



Keittiöremontin aikana ruokahuoltoa vaikeuttaa muutama ennakoitu ja pari yllättämään päässyttä juttua:

  1. Ei ole jääkaappia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki kylmää vaativa on syötävä samantien kerralla eikä ruokaa saa jäädä tähteeksi laisinkaan. Tämän toki tiesinkin ja siitä selvitään. 
  2. Ei ole uunia eikä hellaa. Onneksi on vohvelirauta, höyrykeitin ja pihalla grilli. Ruoan kuumennus siis onnistuu tavalla tai toisella. Meillä ei ole mikroa, joten se vähän rajoittaa, mutta selviämme kyllä. Sitä paitsi, kesällä syödään myös paljon salaatteja, eikös? 
  3. Tiskaaminen on yllättävän tuskaista  kylppärissä - varsinkin näin tiskikoneeseen tottuneelle. Tämä pääsi vähän yllättämään. Varsinkin, kun olemme kuitenkin myös syöneet aika paljon poissa kotoa tai noutoruokaa. 
  4. Lapset kyllästyivät hamppreihin kahden kerran jälkeen eivätkä haluakaan ulos syömään! Tätä en osannut ennakoida... Kaksi kertaa hampurilaisia samalla viikolla oli selvästi jo liikaa ja mutinaa oli havaittavissa toisen kohdalla "iänikuisista hamppareista" - Siis mitäh ?
Tuossa kai suurimmat. Ruokaa on kuitenkin saatu eikä kukaan ole valittanut nälkää näkevänsä. Asiaa auttavat tietysti kouluruokailut ja iltapäiväkerhon välipala. Tilannetta puolestaan huonontavat kiireiset aikataulut ja venyvät työpäivät, ylimääräiset remonttireissut (maaliostokset jne...) sekä isännän työmatkat, jolloin ruokahuolto on vain yhden aikuisen varassa.


Mitä sitten ollaan tähän mennessä syöty ? 




Eka viikko:

  • Su jo aloitettiin, kun keittiö oli tyhjennetty ja juhlittiin keskimmäisen synttäreitä eli Sushibuffet 
  • Maanantaina ekat hampparit Mäkkäristä 
  • Tiistaina räjäytettiin pankki ja käytiin Sandrossa 
  • Keskiviikkona äidillä oli budjettimorkkis ja ruokana hätävarakasasta "pikaruokaa" eli pikanuudeleita tai muita purkkeja, joihin lisättiin vain kuuma vesi
  • Torstaina toiset hampparit - taas Mäkkäristä 
  • Perjantaina äiti kuuli valitukset ja tehtiin pihalla kesäkurpitsa-halloumivohveleita 




  • Lauantaina lounas kuitattiin hätävarakasasta löytyvillä purkeilla ja rieskalla - illalla grillattiin, onneksi sillä...
  • Sunnuntaina satoi! Suuntana lounaalle Woolshed Helsingissä (suuri suositus! Rento paikka ja ihan huikean hyvä ruoka) ja illalla... niin, mitäs me taas syötiinkään? Taisi olla vuorossa perinteinen kasvisdippi ja vähän parmankinkkua keksien päällä. Päivän mätön jälkeen ei kellään ollut oikein nälkä. 

Yllättävää tässä koko rumbassa on ollut, että huolimatta parista normitasoa hintavammasta ulkonasyömisestä, ei luottokortin summa ole toistaiseksi paljonkaan tavallista kuukautta korkeampi. Luulen tämän johtuvan siitä, että ruokaan liittyvät heräteostokset ovat tavallista pienemmät. Emme me yleensäkään hirveästi heitä ruokaa menemään, mutta nyt taidetaan kylmätilojen puuttuessa olla entistä tarkempia - tai sitten vaan syödään harvemmin ja vähemmän...

Saa nähdä. Täytyy yrittää pitää sama moodi päällä sittenkin, kun uusi keittiö on käytössä. Tosin pelkään homman levähtävän käsiin ihan vain siitä riemusta, että voi taas kokata vapaasti - tai sitten käy siskon ennustuksen mukaan. Kokkausinto hiippuu kevään tasolle siinä samassa hetkessä, kun keittiön ovi avautuu...

p.s. Päivittäisiä remppakuulumisia voi seurata Instan puolella... Minna Vuo-Cho 

Tervetuloa mukaan! 


19.8.2018

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Tänä kesänä on tullut laiturilukemistoa sekä pohdittua että luettua ihan kiitettävästi. Viimeksi määritelmää ja viihteen saralta siihen kuuluvia kirjoja pohtiessani, sain oivia vinkkejä. Kaksi kommentoijaa (kiitos Tuulevi ja Linnea) viittasi samaan kirjasarjaan ja kun sen ensimmäinen osa löytyi Elisa Kirjan alesta niin arvatkaapa tuliko hankittua ?

Tuli tietysti ja viihdytti kivasti loman alkumetreillä. Lentokoneessakin sain vallan mainiosti suljettua korvat lasten mutinoilta. Ilmankos lento tuntui niin lyhyeltä. Kirja oli juuri sellaista mieltä keventävää ja rauhoittavaa hyvänmielen hömppää, jonka myötä pikkuiset kinat ja vastoinkäymiset eivät harmita ollenkaan. Varmasti luen lisää Jylhäsalmen juttuja, jos vastaan osuu.

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Riinan avomies lähtee ja elämä menee uusiksi. Juuri opettajaksi valmistunut Riina lähtee lapsuuden kesien maisemiin miettimään tulevaisuudensuunnitelmiaan ja siinä samassa auttamaan kesätyönään Sirkka-tätiä lossikahvilan pyörittämisessä. Eikä seudulta tietysti nuoria miehiäkään puutu, tai vähän vanhempiakaan. Toisista pitää pysyä kaukana, mutta ehkä sen yhden kanssa voisi tutustua paremminkin...

Kaunis Suomen kesä, maalaismaisemat ja suviöinen romantiikka. Mitäpä siinä muuta. Kummasti alkoi tehdä mieli lähteä itsekin pitämään pientä kahvilaa jonnekin hiekkatien varteen.

Aivan ehdotonta lomalukemistoa, varsinkin kun tarina on ihan hyvin kirjoitettu, henkilöhahmot herttaisia, mutteivat imeliä. Vain pahis on ehkä vähän turhan pahis, vaikkakin hieman naurettava kaikessa kauheudessaan.

Hivenen töksähteleviä käänteitä ei huomaa tai ne antaa anteeksi ihan vain tunnelman vuoksi. Nautin kirjasta ja sen lievästä naiiviudestakin ihan täysillä. Riinan kesää seuratessa sitä liukuu ihan huomaamattaan omankin lomansa tunnelmiin. Tosin maisemat olivat meillä vähän erilaiset, mutta samanlaista leppoisaa oleilua oli luvassa.

Eihän tämä mitään "suurta kirjallisuutta" ole, mutta kyllä minä loman aloitukseen hempeilen mielelläni kirjalla, jossa veri ei roisku eikä maailman pahuus ahdista. Toki jännittävämmilläkin kirjoilla on paikkansa, mutta niin on lempeillä ja romanttisillakin.

18.8.2018

Elämää keittiöremontin keskellä - ekan viikon jälkeen

Ensimmäiset 5 päivää keittiöremppaa on nyt takana. Viikkoon mahtuu niin iloa muutoksesta kuin turhautumista muutoksen hitaudesta. Vähän vuoristorataa ja ristiriitaisia ajatuksia.

Alun nopean purun jälkeen (eka päivä täällä) päästiin asbestipoistoon. Edessä oli pari päivää muovia ja odotusta.


Tiistai ja keskiviikko siis olivat hiljaisia päiviä, joiden aikaana ainoa näkyvä muutos oli välitilan laattojen poisto. Torstainakaan ei mitään tapahtunut ennen iltapäivää. Täytyy sanoa, että tällaiselle toimintaan tottuneelle oli odottelu hivenen turhauttavaa. Neljännen remonttipäivän saldona kun oli vain hieman tasoitetta seinille ja etuajassa saapuneet kodinkoneet keskellä olohuonetta...

Onneksi perjantaina sitten taas päästiin vauhtiin. Seiniä tasoitettiin lisää, keittiötoimitus tuli, maalia läästittiin ja osa kalusteista pääsi jo paikoilleen.

Näyttää jo vähän keittiöltä, vai mitä ?


Toivo herää, että tästä vielä valmista tulee. Tosin keittiötoimituksesta puuttui noin puolet osista mm. kaikki ovet. Keittiötoimittajan onni on, että perilletulleet osat olivat ensimmäiseksi tarvittavia. Muuten olisi linjoja pitkin tullut yksi hyvin turhautunut asiakas. Nyt hillitsen itseni ainakin ensi viikkoon...

Joka tapauksessa jo nyt näyttää siltä, että alunperin luvatut 2 viikkoa eivät tule pitämään. 

Tiesin keittiötasojen todennäköisesti viivästyvän. Siinä suostuin mutisematta varmistamaan mitat kiirehtimisen sijaan. Kivikomposiittitasojen korjailu jälkikäteen kun ei ole ihan helppo juttu. Tarkat mitat siis otetaan vasta alakaappien ollessa paikoillaan ja sen jälkeen odotellaan 2-3 viikkoa.

Siihen en ole suostunut, että mittaamisen ajoitus viivästyy toimituksesta puuttuvien alakaapin osien vuoksi. Armonaikaa toimittajalla on tiistaihin saakka, sen jälkeen lähtee reklamaatio toimituksen viivästyksestä, jollei tasojen mittausta saada tehtyä...

Olenko inhottavan nipo asiakas ? Ehkä. Olen vain tottunut siihen, että sovitut asiat myös pidetään. Toivon, että näin käy myös tässä tapauksessa. Elämä ilman keittiötä on siedettävää, mutta hankalaa. Kaikkein ärsyttävintä on tiskiaaminen kylppärissä...


Keittiörempan hyvät ja huonot tähän mennessä :

PLUSSAA 
  • remppamiehet tuntuvat osaavan asiansa ja käyttävät aivojaan työtä tehdessään - eli nappasivat kiinni jo kahdesta suunnittelussa olevasta epäjohdonmukaisuudesta 
  • on ihanaa, kun keittiö alkaa muotoutumaan. Olen tosi tyytyväinen ainakin seinän väriin ja kaappien puun vaaleuteen (ovet vielä puuttuvat) 
  • keittiötoimituksen vaiheistuminen - jos kaikki olisi tullut kerralla, emme mahtuisi liikkumaan olohuoneessa. Joka pilvessä on hopeareunuksensa. 
  • kaunis keli, joka on mahdollistanut työnteon ja syömisen ja muutenkin elämisen pihan puolella. Etätoimisto aurinkoisella terassilla markiisin varjossa ei ole hullumpi juttu.

OTTAA PÄÄHÄN 
  • keittiötoimituksesta puuttuvat osat. Tämä on ok tilanhallinnan osalta, mutta erittäin EI OK, jos remontin valmistuminen viivästyy toimitusvaikeuksien vuoksi. Remppamiehien mukaan tämä on sama juttu joka vuosi kesälomien tehdastauon jälkeen - katsotaan, miten käy. 
  • Ruokahuolto on yllättävän vaikeaa. Kaiken lisäksi lapset jo  mutisevat "iänikuisista hampurilaisista". Enpä olisi uskonut moista kuulevani kahden viikkoon mahtuvan hampurilaiskerran jälkeen. - Tänään grillataan. 
  • Tiskaamisen hankaluus... arvatkaapa onko meillä syöty sormiruokaa ? 

Kaikkiaan ensimmäinen viikko meni yllättävän kivuttomasti, vaikka asumme remontin keskellä. Asiaa auttavat kouluruokailut ja yleensä lasten päivien täysi ohjelma. Saa nähdä, miten ensi viikolla sujuu. 

16.8.2018

Kun ei voi niin tekee mieli - kokata kesäkurpitsaa

Minulla on koko kevään ja kesän ollut kokkausblokki. Ei muka ehdi tekemään ruokaa tai edes suunnitelemaan aterioita, tai sitten on keittiössä ruuhkaa. En minä tietenkään siitä valita, että pojatkin viihtyvät hellan vieressä. Eivät he siellä koko ajan touhua vaan kokkaamattomuuteni on ihan oma vikani. Ei vaan huvita.

Nyt sitten on keittiö räjäytetty tyhjäksi, astiat ympäri huushollia ja ruokahuolto lähinnä noutoruokaa tai pikanuudeleita. Vaan arvatkaapa kenen tekee mieli tehdä ruokaa? Mieli vilisee mielenkiintoisia reseptejä, silmät löytävät niitä joka puolelta ja ainesten mainitseminen saa veden herahtamaan kielelle.

Viimeksi alkoi tehdä mieli tänään kesäkurpitsaa. Sisko mainitsi  tehneensä siitä hyvää kasvispaistosta  ja minunkin tietysti alkoi tehdä mieli. Nyt kannattaakin hyödyntää tämän hetken sesonkikasvista, jota lähikaupassakin myytiin kotimaista 69 senttiä / kilo. Vaan kun se keittiö ei nyt sitten olekaan käytettävissä...

No, ainahan sitä voi miettiä, mitä sitten vajaan kahden viikon päästä uudessa keittiössä haluaisi kokata. Kesäkurpitsaresepteistä mieleen juolahtivat ensimmäisinä seuraavat.



Kesäkurpitsa-fetakuskus  on ikilempparini. Oih ja voih, tätä salaattia syötiin yhdessä vaiheessa harva se viikko. Välissä se painui jostain syystä unholaan, mutta tiedän tuolta laatikoista löytyvän couscous-ryynejä sekä cashew-pähkinöitä... ei puutu kuin feta ja kesäkurpitsa ja... no, se hella.

Sitten jo melkein maistoin suussani tsatsikin raikkauden ja valkosipulinpoltteen yhdistettynä rapsakoihin kesäkurpitsakiekkoihin. 


Kesäkurpitsaa yksinkertaisesti pannulla pyöräytettynä kevyellä leivityksellä ja mausteilla. Siitä ei herkku enää paljon yksinkertaisemmaksi pääse - eikä muuten paremmaksikaan. Näitä tehdään yleensä aina satoaikaan, sillä perheeseen uppoaa aika uskomaton määrä kesäkurpitsaa tällä tavoin valmistettuna. Mikäpä sitä ei rasvassa paistettuna olisi herkullista ? Vaikka tässä sentään mennään vielä suht kevyellä.

Tällä hetkellä haasteena on tietysti juuri tuo paistaminen, mutta onneksi viimeisenä muistin - voi ihanuuksien ihanuus - reseptin, jota voin tehdä nytkin, ilman keittiötä. Ensin pitää vain kaivaa vohvelirauta tuolta jostain tavarakasoista ja sitten voidaankin lasten kanssa paistaa kesäkurpitsa-halloumi-vohveleita (Brunssikirjan ohjeella)!

Oliskohan tässä meidän perjantaiherkkumme ?


EDIT: Jotain maukasta -blogin Mari listasi myös suosikkejaan. Jos satoa riittää ja kaipaatte ideoita, niin siellä on monta herkullista! 

13.8.2018

Keittiörempan alku - Päivä 1

No huh, huh - olipa siinä hommaa. Keittiön tyhjentäminen käy työstä. Aktiivisuusmittarikin näytti 130% sunnuntaina ilman minkäännäköistä lenkkiä. Nyt on keittiö kuitenkin tyhjennetty.

Tuosta siis lähdettiin aamulla liikkeelle... Nyt tilanne näyttää tältä.













Eli edelleen tyhjenee.

Huomenna sitten lähtevät nuo välitilan laatat. Niiden takaa juuri löytyi sitä asbestia, joten huputusta on tiedossa.

Tänään ei löytynyt yllätyksiä, mutta asbestikeskustelun jälkeen on jo selvitelty myös kodinkonetoimittajan toimitusten viivästyksiä. Me emme niistä tällä kertaa ole kärsineet (toistaiseksi), sillä keittiötoimittajan ripeän toiminnan ansiosta ennakointi toimi ja kodinkoneet tilattiin lähikodinkoneliikkeestä. Heidän laskuan en tosin vielä ole nähnyt (pitäisi tulla tänään) eikä toimitusta ole aikataulutettu, mutta onhan tässä vielä ensi viikkoon aikaa ennen kuin ne tarvitaan...

Peukut pystyyn...
Tästä se lähtee! 


Kannattaa poiketa Instan puolelle, jos haluat seurata päivittäistä etenemistä. Sinne laitan tarinoihin kuvia.  Minna Vuo-Cho

12.8.2018

Mestarietsivä Blomkvist ja koulun alku


Niin siinä sitten kävi, että kesäloma loppui. Ensin meni Papa töihin, seuraavana maanantaina äiti ja torstaina sitten lähtivät koululaiset aloittamaan uutta lukuvuotta - tai yleensä lukuvuotta...

Meillä on tänä vuonna peräti kaksi ekaluokkalaista! Esikoinen aloitti lukion ja kuopus meni kouluun. Jännää!

Meidän pienempi ekaluokkalainen osaa jo lukea ja  muutenkin on muuttunut kauhean paljon isommaksi eskarin aikana. Äänikirjoissakin on "kasvettu" ja ihan satujutut eivät oikein ole viime aikoina kiinnostaneet.

Siksi päätin kokeilla vähän isommille pienille lukijoille mielestäni tarkoitettua kirjaa. Kalle Blomkvist upposi kuin kuuma veitsi voihin - niin äitiin kuin poikaankin. Olen ihan varma, että jonkinlainen Ruusujen sota riehuu piakkoin meidänkin lähinurkillamme.

Astrid Lindgren: Mestarietsivä Blomkvist 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Vesa Vierikko 

Minulla on hieman pulmallinen suhde sekä Tove Janssoniin että Astrid Lindgreniin. Olen molempien kirjojen olemassaolon toki tiedostanut jo hyvin pienestä, mutta sisälle heidän maailmoihinsa tunnun jostain syystä pääsevän vasta nyt aikuisena.

Mestarietsivään en tosin ollut edes vaivautunut tutustumaan. Luin Lindgrenilta joitakin kirjoja sen kummemmin innostumatta, mutta lopullisesti minut karkotti Veljeni Leijonamieli. En ihan tarkkaan muista, minkä ikäisenä sen luin (ehkä hitusen liian nuorena), mutta koin tarinan ahdistavaksi ja lapsille kai tyypilliseen tapaan vain luokittelin sen "tyhmäksi" ja annoin olla.

Ehkä olisi pitänyt päästä kirjasta ja sen teemoista juttelemaan jonkun aikuisen kanssa, mutta minulla ei sellaista mahdollisuutta ollut. Siksikin yritän lukea samat kirjat kuin omat muksut ja äänikirjoja kuunnellaan Toton kanssa iltaisin yhdessä.

Mestarietsiväkin on aika paljon ekaluokkalaista vanhempi (ennemminkin yläasteikäinen), mutta ehkä nykyajan ninja-jutuissa uitettu poika ei enää muutamaa rosvoa niin hätkähdä. Pikkukaupungin hivenen unelias tunnelma ja lapsijoukon ystävyys ja villit leikit puolestaan riemastuttivat ja tarinan jännätkin käänteet olivat kuulemma "juuri sopivia".

Kalle on tarkka poika, jonka tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvät. Hän haluaa isona etsiväksi. Itse asiassa hän hoitaa etsivänhommia jo nyt ja kaupunkiin välillä eksyvät epäilyttävät henkilöt syynätään tarkkaan. Sitten saapuu Einar-serkku Eva-Lotan luokse vierailulle ja osoittautuu erittäin epäilyttäväksi henkilöksi. Lopulta mukaan on värvättävä myös valkoiset ruusut eli Kallen parhaat ystävät Eva-Lotta ja Anders. Seikkailussa tahti kiihtyy ja se muuttuu pelottavammaksi kuin Ruusujen sodat koskaan. Rosvotkin ovat ihan oikeita pahiksia.

Tarinan rytmi on jotenkin ihastuttavan vanhanaikainen ja idyllinen pikkukaupunki houkuttaisi vierailulle. Reippaat lapset, joille oikean ja väärän erot ovat selviä, ovat turvallista seuraa vähän pienemmällekin lukijalle. Taisi olla alusta asti selvää, että hyvinhän tässä lopulta käy ja paha saa palkkansa. Tykkäsimme Kalle Blomkvistista kovasti ja varmasti palaamme seuraavien osien myötä hänen seikkailuihinsa.
.
Kristiina Rikman on tehnyt uudet käännökset. Sitä en sitten tiedä, onko kyseessä myös samanlainen "siistimisoperaatio" kuin Peppi Pitkätossun kohdalla, mutta ainakin kieli oli sujuvaa ja helposti sulavaa myös ekaluokkalaiselle. Aika itseoikeutetusta Kristiina Rikmanin käännös myös vie tämän kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 15 eli Palkitun kääntäjän kääntämä kirja.

11.8.2018

Muistatko minut ?


Minähän en muista enää mitään. Kaukana ovat ajat, jolloin tenteistä selvisi vähällä lukemisella ja sopimusneuvotteluissa ei tarvinnut tarkistaa muistiinpanoista. Nyt on toisin. Jollei meilistäni löydy viestiä asiasta, sitä ei ole olemassa. Käytävässä hihasta tarttuvia ohjeistan laittamaan aiheesta viestiä, jos haluavat minun tekevän jotain. Kalenteristani muistan juuri seuraavan palaverin ja senkin vain siksi, että puhelin hälyttää.

Mitä ilmeisemmin on kyseessä aivojen ylivuoto-ongelma. Lasten myötä ja työuran edetessä, on muistettavien asioiden määrä kasvanut eksponentiaalisesti. Kaikki turhaksi tulkittu tipahtaa reunan yli. Kuten nyt vähän kauempana olevien tiimiläisten nimet, jotka loman jälkeen eivät palautuneet ilman mailista tarkistamista (salasanoista puhumattakaan - jouduin laittamaan puhelimeni kokonaan uusiksi).

Silti minulla on muistot tallella. Muistan tärkeät asiat kuten hääpäivän ja lasten syntymät. Tunnistan perheenjäsenet ja ystävät muistan, vaikkei olisi vähään aikaan tavattukaan. Toisin on Sophie Kinsellan kirjassa.



Sophie Kinsella: Muistatko minut ? 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Leena Pöysti 

Nyt täytyy sanoa, etten varsinaisesti ole ollut koskaan Kinsella-fani. Pidin kovasti Kevytkenkäisestä kummituksesta, mutta himoshoppaajat ovat aiheuttaneet minulle jo aiheellaan ikäviä puistatuksia, enkä ole lukenut niitä paria sivua enempää. Kyseessä ei vain ole minulle sopiva tyylilaji. En myöskään edes muistanut lukevani Hääyöaie-romaania. Jotain kokemuksestani kertonee se, että blogiartikkelin otsikkona oli "Turhia kirjoja"...

Odotukseni siis eivät olleet varsinaisesti huikean korkealla aloittaessani Muistatko minut -romaanin kuuntelua. Enkä erityisesti yllättynyt, kun parin ensimmäisen tunnin aikana pohdin vakavissani kesken jättämistä. Itseään korostava, "omg - kauheeta - ja kynnetkin pureskeltu ja poikakaveri kusipää" jonkinlaisena tajunnanvirtana ei vaan ole minun juttuni. Kuitenkin kuuntelin kirjan loppuun - miksi ?

No, ensinnäkin ajatus siitä, että herää muistinmenetykseen, jossa kolme viimeistä vuotta ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, on mielenkiintoinen. Lexi ei muista aviomiestään, työtään eikä mitään muutakaan elämästään sitten yhden kostean klubi-illan. Aluksi "uusi elämä" vaikuttaa kirjoista ja televisiosta tutulta unelmalta, mutta tietysti pieniä säröjäkin löytyy... Mikään ei ole täydellistä, paitsi ehkä aviomies Erik.

Jäin koukkuun, koska halusin kuulla, miten tarinassa käy. Palaako Lexin muisti ? Muistaako hän työnsä ? Onko kaikki oikeasti niin kiiltokuvamaisen ihanaa ? Kinsellan kunniaksi on sanottava, että kiiltokuva on ennalta-arvattavasti vähän reunoilta rispaantunut, mutta käänteet eivät sentään ole täysin itsestäänselvyyksiä. Lopun toki suurin piirtein arvaa, mutta kyllä minä viimeiset 5 tuntia kuuntelin ihan mielelläni. Joko totuin kerrontaan tai Lexi hieman kehittyi kirjan edetessä. Veikkaan molempia. Leena Pöysti on lukijana ihan kuunneltava - hän ei onneksi ylinäyttele Lexin reaktioita.

Ajatus useamman vuoden katoamisesta elämästä on aika pelottava huolimatta kirjan keveästä tyylistä. En ole ihan varma, miten itse asiaan suhtautuisin. Lexillä tietysti on juuri kadonneina vuosina mennyt koko elämä uusiksi, mikä vielä korostaa muutosta (ja samalla vähän syö tarinan uskottavuutta). Toisaalta ehkä juuri vahvan kontrastin vuoksi kirja säilyy niin reippaasti viihteen puolella, että se sopii keveiden laiturilukemisten sarjaan. Helppoa kuunneltavaa, eikä tässä romaanissa myötähäpeäkään pääse ihan kamalasti kiusaamaan (tai sitten ei tässä iässä enää mitään häpeilekään).


10.8.2018

Asfalttihippi

Hector on laulajana häälynyt jossain tietoisen tajuntani rajamailla niin kauan kuin muistan ja todennäköisesti enemmän kuin kuvittelinkaan. Tunnen nimittäin huomattavasti enemmän hänen musiikkiaan kuin olen osannut yhdistää itse tekijään. Siksi olikin mielenkiintoista kuunnella Heikki Härmän eli Hectorin elämäkerta, joka samalla kertoo myös Suomen kehityksestä ja varsinkin sen muusiikkiskenen eri vaiheista.

Heikki Härmä: Hector Asfalttihippi 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana : Heikki Härmä, Ville Tiihonen 

En itse ole ollenkaan varsinainen musiikki-ihminen. En itse asiassa edes kuuntele musiikkia kuin joskus vahingossa radiosta autolla ajaessa. Siinä mielessä Härmän elämäkerta oli minulle välillä vähän puisevaakin kuunneltavaa, kun nimet ja kappaleet ja musiikkityylit menivät iloisesti sekaisin ja ohi. Samalla kirjasta kuitenkin välittyy lämminhenkinen kertomus yhden ihmisen ja yhden aikakauden kehitysvaiheista.

Huomasin kuuntelevani kirjaa vähän pätkissä. Jutusta ei tipahtanut, vaikka väliin jäikin muutama päivä ennen kuin tarina jatkui. Tarina etenee osittain kronologisesti, mutta välillä hypitään teemojen mukaan ajassa edestakaisin. Tämä ei välttämättä ole huono asia. Huomasin yhdistäväni ihmisiä ja tapahtumia paremmin, kun ne välillä toistuivat eri näkökulmasta. Kokonaiskuva kirkastui.

Härmä kirjoittaa selkeästi ja samalla jännästi runollisesti. Tapahtumia ja ihmisiä listaava tyyli voisi olla tuskaista luettavaa, mutta tätä kuunteli ihan mielikseen. Kirjasta myös heijastuu vapauttava armollisuus. Hectorin elämässä on ollut niin viinaa kuin perhe-elämää, mutta hän ei sen pahemmin kehuskele kuin tuomitse. Toteaapa vain, että näin kävi, toisin olisi voinut jotain tehdä, mutta mennyt on mennyttä eikä muuksi muutu. Tärkeämpää on katsoa eteenpäin.

Lukijoita kirjassa on kaksi, tosin Härmä itse lukee vain ihan pienen pätkän. Tiihonen on kuitenkin luonteva lukija ja nopeasti hänen äänensä asettuu Hectorin ääneksi - varsinkin tällaiselle, joka on Hectorin puhetta kuunnellut lähinnä Vain elämää - sarjassa.

Minä en ehkä ole kaikkein otollisinta kohderyhmää muusikon ja lauluntekijän elämäkerralle, kun ennakkotietämykseni on melko olematonta. Toisaalta tämä tietysti tarkoittaa sitä, että opin kirjasta aikalailla suomalaisesta (ja kansainvälisestä) kevyen musiikin ja median historiasta. Musiikista enemmän tietävälle ja varsinkin kirjassa kuvattuja aikoja mukana eläneelle Asfalttihippi on varmasti ilahduttavaa ja nostalgistakin luettavaa.

5.8.2018

Asbestia komisario Palmu ? No pahus, niin onkin.


No niinhän siinä sitten kävi, että asbesti testattiin sekä keittiöstä että molemmista kylpyhuoneista sekä saunakamarin laatoitetusta lattiasta. Olettamuksena oli, ettei mitään löytyisi, mutta niin vain oli keittiön välitilan laatoituksen alle jätetty edellisessä remontissa aiempia kiinnityslaasteja pohjalle ja siellähän asbesti sitten lymyili.

Onneksi asbestia löytyi vain keittiöstä, mutta tietysti vähän harmillisesti juuri keittiöstä, joka nyt on työn alla. Eikä siinä sitten auttanut muu kuin sopia oikeanlainen asbestipurku välitilan laatoille. Niinpä keittiön kustannukseen tuli uusia eriä jo ennen kuin koko remonttia on aloitettu.

199€ pamahti pelkästä testauksesta - ja tämä oli kesäkampanjahinta eli yleensä joutuu pulittamaan melkein 300€!
Lisäksi pelkkä välitilan purku tulee lisäämään n.1350€ keittiön kokonaishintaan. Jännityksellä jäämme odottamaan, mitä muita yllätyksiä vielä on edessä.

Ei ole halpaa vanhojen myrkkyjen välttely, mutta parempi kuitenkin tehdä kunnolla. Vaikkei säädöksiä ottaisikaan huomioon, niin meidän on tarkoitus asua kotona keittiöremontin aikana, eikä ajatus asbestipölystä ja lapsista samassa huushollissa tunnu kauhean kivalta. Nyt ei pitäisi olla vaaraa.

Vielä viikko remontin alkuun ja keittiötä pitäisi alkaa ihan oikeasti tyhjentämään. Ehkä sitä jo tänään saisi jotain aikaiseksi. Ainakin lämpötilan pitäisi olla hommaan hitusen sopivampi - aamukahville hain ylleni aamutakin, kun pihalla oli viileää.

Luurit korviin ja töpinäksi. Vähän harmi, että tulin jo kuunnelleeksi kaikki kolme Waltarin Komiosario Palmua. Niiden kanssa aika kului kuin siivillä, vaikkei viimeisin ei ihan yltänytkään kahden ensimmäisen tasolle.


Mika Waltari : Tähdet kertovat, komisario  Palmu ja Kuka murhasi rouva Skrofin 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Lars Svedberg 

Itse asiassa minusta kaikkein paras Palmu on Kuka murhasi rouva Skrofin. Siinä tarina soljuu, henkilöhahmot ovat hauskasti hivenen karikatyyrejä, mutta juuri ja juuri uskottavan tällä puolella. Käänteitä riittää, kun Palmu selvittää rikkaan ja itaran rouva Skrofin kohtaloa.

Tähdet kertovat, komisario Palmu on omalla tavallaan viehättävä, mutta siinä päähenkilönä on ennemminkin aiemmissa osissa Palmun nuorena apulaisena aloittanut, mutta nykyään poliisipomon sijaisena toimiva kertoja. En oikein jaksanut kertojan touhuja sillä hän osoittautui ehkä naiivimmaksi kuin olisi asemansa perusteella voinut kuvitella ja Palmu on melkein sivuroolissa, mikä ehkä teki tästä sarjan dekkarista myös vähemmän vetävän.



Waltari kirjoitti kolmannen Palmunsa paljon myöhemmin kuin kaksi ensimmäistä ja pääsi sen ansiosta omien sanojensa mukaan yli pitkästä kuivasta kirjoituskaudesta. Ehkä pieni takeltelu ja väkinäisyys kerronnassa johtuu juuri tuosta, tai sitten siitä, että kirja on alunperin tehty elokuvakäsikirjoitukseksi.

Kaikki ovat kuitenkin laadukasta klassikkokuunneltavaa, jonka parissa ainakin minä viihdyin. Lars Svedberg lukijana on edelleen ihan omaa luokkaansa. Jotenkin hänen lukutapansa on huipussaan klassikkodekkareissa (Christiet, Waltari), vaikka toki esim. Sinuhe egyptiläinen Svedbergin lukemana nousee ihan uusiin sfääreihin.

Palmu-dekkarien Suomi-filmimäinen miljöö viime vuosisadalta vie ajatukset leppoisampaan aikakauteen, vaikka kyseessä murhatarinat ja dekkarit ovatkin. Jännästi huomaan kaipaavani varsinkin kesällä tuota hivenen nostalgista tunnelmaa. Ehkä se vie ajatukset tarpeeksi kauas hektisestä nykyelämästä ja kun en tuota aikaa itse ole kokenut, on historiaa helppo romantisoida.


4.8.2018

Kylmää keittoa helteisiin

Nyt, kun helteet ilmeisesti ovat loppumaan päin (kai), lienee sopiva hetki kertoa tämän kesän kuuman sään suosikkiherkustamme. Ranskalaisia ruokalehtiä selatessa osui isännän silmiin kylmä jugurttikeitto ja sitä on nyt sitten tässä viikolla nautiskeltu useampaankin kertaan. Muutenkin isäntä on kokannut loman aikana minua huomattavasti enemmän. Ei vaan jotenkin tee yhtään mieli. Ehkä nyt arjen alkaessa on pakko, vaikka keittiörempan myötä tuleekin pakollinen kahden viikon kokkaustauko.

Mikäs siinä on keitolla herkutellessa, kun se on helppo ja nopea tehdä ja maistuu hyvältä. Minä olen ollut aiemmin skeptinen kylmien keittojen suhteen, kun jotenkin yhdistän keiton aina johonkin lämpimään ja höyryävään, mutta toimii se näinkin.

Lehden (Régal n84) mukaan yrttinä olisi tilli, mutta meiltä sattuu pihalta löytymään minttua ja basilikaakin on useimmiten kotona, joten...

Toimii kevyenä lounaana paahtoleivän kera tai sitten raikkaana alkuruokana.

Hellekelin jugurttikeitto
(4 kulhoa)

1/2 kurkkua
3-4dl kreikkalaista jugurttia
2dl raikasta vettä
1 valkosipulinkyns1 hienonnettuna
1 kourallinen saksanpähkinöitä paloiteltuna
2 rkl oliiviöljyä
pari kourallista minttua ja basilikaa, suolaa

Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Sekoita jugurtti ja vesi tasaiseksi
Lisää kurkku, valkosipuli, oliiviöljy, yrtit ja suola ja sekoita taas.

Tarjoile kulhoissa ja ripottele päälle pähkinöitä ja  yrttisilppua. Halutessasi voit lisätä vielä pari jääpalaa sekaan...