22.7.2019

Lipstick mafia ja muuta tietoa eli pika-arvioita luetuista

Viime vuonna minulla jäi bloggaamatta anteeksiantamattoman monta lukemaani kirjaa. Tämän vuoden hitaan bloggaustahdin seurauksena riski samanlaiseen tilanteeseen on taas kasvamassa sellaisiin mittasuhteisiin, että täytyy turvautua lyhyempiin listauksiin. Huijausta ? Ehkä, mutta nämä ovat kirjoja, joiden osalta huomaan olevani vaikeuksissa. En oikein osaa sanoa niistä mitään (järkevää). Syitä vaikeuteen lienee yhtä monta kuin kirjojakin.

Yhteistä näille kirjoille on jonkinlainen raportointi elämän eri osa-alueisiin liittyen. En koe näitä varsinaisesti tietokirjoiksi (paitsi ehkä tuo Ravintolassa), mutta  ne kuitenkin pyrkivät analysoimaan tai kommunikoimaan jotain aihealueestaan - jopa tuo viimeinen.


Virginia Woolf: A room of ones own
Oma ostos eli osa vuosia sitten hankkimaani Woolf kokoelmaa

Tästä kirjasta pitäisi olla paljonkin sanottavaa. Ongelmana lieneekin se, että muut ovat sanoneet jo niin paljon. Virginia Woolf on oikeassa ja kirjoittaa hyvin. Vaikka Suomessa naiset ovat jo vallanneet ison osan yliopistojen paikoista, on maailmalla paljon paikkoja, joissa tyttöjen on yleensä vaikea päästä edes kouluun. Ilman resursseja ja tyttöjen koulutukseen panostamista tilanne ei myöskään tule muuttumaan.

Ehkä myös pieni epätoivon paino rinnassa tekee arvion kirjoittamisesta vaikeaa. Miten ihmeessä tämä voi sinänsä jo englantilaisen yliopistomaailman kuvauksena ehkä hieman (toivottavasti) vanhentunut teksti olla kuitenkin niin ajankohtainen ja sen problematiikka tunnistettavissa?



Yuval Noah Harari: Homo Deus - 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Kaikessa lyhykäisyydessään: Harari sanoo ihmisen korvaavan jumalansa teknologian avulla tuunatuilla yli-ihmisillä. Sitä en sitten tiedä, onko kyseessä uusi asia (muuten kuin tuon teknologian osalta) vai palataanko kierros takaisin puolijumalien pariin. Niitähän historiasta löytyy pilvin pimein.

Kirja on mielenkiintoinen, sujuvasti kirjoitettu ja ymmärrettävä. Allekirjoitan moniakin sen ajatuksia, mutten vie päätelmiäni ihan noin pitkälle (enkä varmaan osaisikaan). Huomaan kirjoittamisen olevan vaikeaa. Joko en ole jäsentänyt omia ajatuksiani siihen pisteeseen, että osaisin analysoida (todennäköistä) tai sitten kirja perusasetelmaltaan erittäin yksinkertainen ja sivumäärä hälyä  ja perustelua ytimen ympärillä.





Christoph Ribbat: Ravintolassa - ruoan maukas historia
Oma ostos Elisa Kirjasta

Ravintolatoiminta alkoi 1700-luvun Pariisissa, kun siellä alkoivat kiinteät "soppakeittiöt" ruokkia nälkäistä kansaa korvausta vastaan.

Niistä ajoista on tultu pitkä matka rocktähtistatuksella kokkaaviin mediakuuluusuuksiin ja toisaalta myös ravintolassa syömisen arkipäiväistymiseen. Christoph Ribbat kuvaa ravintolamaailman kehitystä, mutta ei pelkästään ruoan ja asiakkaiden osalta, vaan myös ravintoloista työympäristöinä ja osana yhteiskunnan rakennetta.

Kirja on mielenkiintoinen välipala kaikille ruoasta ja ravintolasyömisestä kiinnostuneille, mutta hajanainen rakenne ja pätkissä rinnakkain etenevät tarinat tekivät kokonaisuudesta sen verran sekavan, että minulle jäi mieleen vain jonkinlaisia yleisiä välähdyksiä.



Lady Lipstick : Lipstick Mafia Stories
Oma ostos Elisa Kirjasta

Välähdyksiä tarjoilee myös Lady Lipstick, mutta enemmänkin naisnäkökulmana ruuhkavuosiin. Alkunsa Lipstick Mafia Stories on saanut naisten WhatsApp-ryhmästä, jossa ruodittiin niin mies-, kroppa- kuin lapsiasiatkin - suoraan, ronskisti ja mitään salailematta.

Myönnän, aina välillä hieman punastutti, sillä en omien ystävieni kanssa ehkä selvittele avioliittoni seksielämää ihan niin suorasukaisesti tai kerro omien ruumiintoimintojeni tilasta. Välillä taas hihitytti ja tunnistin hyvinkin vastaavia arkipäivän haasateita omasta elämästäni.

Löysin myös itsestäni pienen paheksuvan tädin, sillä jotenkin koin epämiellyttäväksi keskustelun pettämisestä ystävättärien kanssa digimediassa, samalla kun aviomies on asiasta autuaan tietämätön. Onhan vertaistuki tietysti aina tarpeen, mutta...

Kaikkiaan hauska, ronski ja viihdyttävä, vaikka välillä tuntuivatkin tietyt asiat korostuvan shokeeraus- ja siis myyntilukujen lisäystaroituksessa. Ymmärrän, mutta ehkä siinä kuva naisen elämästä pikkuisen vääristyy.


Sellaisia tällä kertaa. Mitäs olette muut näistä tuumineet ? 

17.7.2019

Kanootin kapean...


"Kanootin kapean, vesille työnsin..." 

Tämä lomahan menee vallan laulujen tunnelmissa, tai sitten muistilokeroista löytyy laulu tilanteeseen kuin tilanteeseen... Tällä kertaa kanootti työnnettiin Vähäveden kirkkaille vesille neljän aloittelijan toimesta.

Tosiasiassa meillä oli yksi kanootti ja yksi kajakki. Viimeksimainitun sai käyttöönsä mukana ollut teini, joka menikin pitkin järveä sellaista vauhtia kuin olisi koko ikänsä melaa heilutellut. Isäntä ja minä istuimme Toton kanssa kanootissa tavaroiden kera.

Varusteet vuokrattiin Vähäveden tilalta, jonka isäntäväki oli ystävällistä ja opasti vasta-alkajat hyvin melomisen saloihin. Tyyni, puolipilvinen sää teki vesillelähdön vielä astetta helpommaksi, jolloin tällainen venekammoinenkin saattoi rauhallisin mielin tarttua melaansa.

Mietin matkan aikana rauhassa järveä kiertäessämme, miksi tällä kertaa ei yleensä aina veden päällä liikkuessani iskevä pieni paniikki tuntunut laisinkaan. Olen kerran aikaisemminkin ollut melomassa. Silloinkin homma oli ihan kivaa, mutta jotenkin olo oli paljon epävarmempi ja huokaisin helpotuksesta rantaan palatessani.

Tulin siihen lopputulokseen, että tyyni, ulpukoiden ja lumpeiden koristama vedenpinta, joka heijasti rannan puut ja pilvet, auttoi varmasti rauhoittumaan. Sitä katsellessa mieli lepäsi. Samoin rauhallinen ja rohkaiseva opastus retken aluksi antoi itsevarmuutta. Yksi psykologinen tekijä oli varmasti myös tieto siitä, että järvellä ovat kaikki moottorilla kulkevat vesiajoneuvot kiellettyjä. Siis ihan oikeasti! Aivan mahtavaa. Ei tarvinnut miettiä sivuaaltoja saati kuunnella ärsyttävää pärinää ja ujellusta joka suunnalta. Kertakaikkisen loistava idea suojata kapea järvialue melusaasteelta. Isot peukut!

Muutenkin järven vesi vaikutti mahtavan puhtaalta ja pohjaan näki melko syvissäkin kohdissa. Kuulimme, ettei järveen laske vesiä peltoalueiden läpi, jolloin lannoitteet ja muut saasteet eivät valu veteen. Toivottavasti tilanne jatkuukin samanlaisena.

Vaikka rannat olivat täynnä mökkejä, oli reunoilla myös metsäisiä kohtia ja maisemat tietysti sen mukaiset. Oli kuin olisi Monet'n taulussa melonut kaikkien kukkien keskellä.


Suurin osa mökeistä tuntui olevan tyhjillään, mikä hieman ihmetytti sunnuntaipäivänä, mutta ilmeisesti järvellä, niin kuin kai suuressa osassa Suomea, on käymässä mökkien kohdalla sukupolvenvaihdos. Aika moni näytti olevan pikkuruisia saunamökkejä ihan veden tuntumassa, joten ehkä ne eivät kiinnosta ajanviettopaikkana kaikkiin mukavuuksiin tottuneita kaupunkilaisia.

Melominen sujui. Meille oli kartasta näytetty saari, jolle voisi rantautua, mutta kokemattomat unohtivat alusta asti seurata reittiään ja sitten olikin vaikea kaikkien naapurisaarten joukosta tunnistaa juuri sitä oikeaa. Onneksi toisena rantautumisvaihtoehtona oli uimarannalle johtavan polun pää. Sen löysimme ja vietimme mukavan hetken poikien kahlaillessa matalassa rantavedessä.

Varusteiden vuokra verotti kukkaroa 90 euron verran, mutta sillä summalla olisi voinut olla veden päällä koko päivän aamusta iltaan. Hintaan kuuluivat kajakki ja kanootti, melat kaikille matkaan lähteville, pelastusliivit ja järvikartta. Kokemus oli hyvin hintansa arvoinen, vaikka näin ekalla kerralla emme olleetkaan matkassa kuin iltapäivän verran.

Matka tilalle vie Espoosta Karkkilan keskustan kautta autolla noin 1h20min. Ihan lyhyttä visiittiä varten siis ei kannata lähteä, mutta meloessa ja pysähdyksissä saa kyllä yhden päivän helposti kulumaan. Lisäksi tilalla on kaneja ja lampaita, joita katsellessa menee hetki.

Kaikkiaan tykkäsimme kaikki hurjan paljon ja äitikin pääsi ainakin toistaiseksi venekammostaan. Järven tunnelma ja kohdalle sattunut täydellinen melontakeli (tyyntä ja puolipilvistä) tekivät reissusta ikimuistoisen.

Kiitokset tilan väelle mukavasta kokemuksesta. Palaamme pian vieraiden kera (jos vaan kelit sallivat).



16.7.2019

Omalla tavallaan outo My Sister, the Serial Killer

Se on kuulkaas loma nyt! Lukuaikaakin löytyi yhden lukumaratonin verran ja vielä päällekin, sillä heinäkuun luettujen saldo keikkuu jo luvussa 7, vaikka ollaan jo keritty Mikkeliinkin ja melomaan ja muutenkin touhuamaan kaikenlaista.

Kuukauden tähän saakka oudoimmasta luku-/kuuntelukokemukseksta taitaa vastata Oyinkan Braithwaiten romaani poikaystäviään puukottavaa siskoaan suojelevasta sairaanhoitajasta. Minulla  usein kirjat jäävät oleilemaa mielessäni yhdistettyinä paikkoihin, joissa niitä olen lukenut, tai ruokiin, joita lukiessani olen syönyt. Taitavat Onnibussin penkit jatkossa assosioitua punaiseen muutenkin kuin vain nahkapäällysteensä puolesta.


Oyinkan Braithwaite: My Sister, the Serial Killer 
HelMet Overdrive -laina 
Lukija: Adepero Oduyie

Loput kuuntelin lukumaratonin aikana. Kirjan jälkeen jäi vähän outo olo, sillä sitä kuunnellessa huomasi hymähtelevänsä ja melkein nauravansa asioille, jotka ihan oikeasti eivät ole kauhean huvittavia. Eikä sitten lopulta kuitenkaan naura, sillä poikaystäviään puukottavan Ayoolan välinpitämättömyys ja täydellinen itsekkyys on oikeastaan aika pelottavaa.

Myös Koreden täydellinen omistautuminen sisarelleen, joka kulminoituu tehokkaissa ruumiiden hävittämisoperaatioissa herättää kysymyksiä. Miten pitkälle sitä itse olisi valmis menemään sisarensa pelastamiseksi? Vaikka tietäisi sisaressa olevan jotain pahasti vinksallaan? Kirjan alkuperäinen nimi, Thicker than Water, kuvastaa päähenkilöiden dynamiikkaa varsin hyvin.

Toisaalta kirja saa pikkuisen suuttumaan miehille. Ihan oikeastiko he näkevät vain kauniin ulkokuoren, eivätkä edes välitä ottaa selvää sen takana oleilevasta naisesta? Ovat melkein ansainneet kohtalonsa, mokomat. Nigerialainen kulttuuri esittäytyy kirjassa niin vahvasti naista esineellistävänä ja alistavana, että siskosten "vastaisku" tuntuu melkein hyvältä.

Ayoola siis iskee veitsen poikaystäviensä selkään, kirjaimellisesti, ja soittaa sitten siskonsa hätiin siivoamaan jäljet. Sairaanhoitajana Korede on tehokas ja taitaa puhdistamisen kikat. Tilanne monimutkaistuu, kun myös Koreden ihastus sairaalasta haluaa Ayoolan itselleen. Jossain kohtaa Koreden pitää valita, miten asiaan suhtautuu.

Ayoola tuntuu olevan täydellinen psykopaatti, mutta jotenkin lukija kutenkin aina kaipaa syitä henkilöhahmon outoon käytökseen. Tässä kirjassa sormi osoittaa syyttävästi tyttöjen isään ja vähän pikkusiskoa hemmottelevaan äitiinkin, mutta miten pitkälle voidaan syyttää olosuhteita, miten paljon voi olla luontaista taipumusta ja missä kohtaa on vastuu myös ihmisellä itsellään? En tiedä.

Kaikkiaan kirja on makaaberilla tavalla viihdyttävä, mutta samalla hivenen häiritsevä. Sitä voi lukea monella tavalla ja olla montaa mieltä. Ainakaan en taida Ayoolaa ja Koredeta heidän herättämien ajatustensa vuoksi ihan heti unohtaa. 

15.7.2019

Onko Mikkeliin mänijöitä?

Me siis niin eläydyttiin rooleihin... 

"Onko Mikkeliin mänijöitä, juna män justiinsa?" (Savonmuan Hilima-laulun alku) 

Olihan noita, vaikka emme me tällä kertaa junaa edes harkinneet. VRn hinta kun oli tuplasti bussilippujen verran." Linja-autossa on myös tunnelmaa... "

Loma alkoi tiistaina ja jo samana päivänä kotona hengailu päätettiin  muuttaa äkkilähdöksi Mikkeliin. Keskiviikkona hypättiin Onnibussin kyytiin ja ei kun menoksi. Siis Toto ja minä tällä kertaa. Lähdettiin siskolle kylään. 



Ei me kyllä siskolla nukuttu. Joskus aikoinaan yövyttiin Mikkelin kasarmialueella juuri avatussa Huoneistohotelli Marjassa. Historiallisessa puistossa, vanhoissa puurakennuksissa sijaitseva hotelli houkutti tälläkin kertaa, varsinkin kun kävelymatka keskustaan sujuu Pokemoneja jahdatessakin noin vartissa. 

Hotellin huoneet ja ilmapiiri ovat persoonallisia ja palvelu ystävällistä. Aamupalassa olisi pientä petraamisen varaa (torstai-aamuna oli mm. pannukakkua, perjantaina tuo "pikkulämmin" osuus puuttui). Ihan ok aamupalapöytä, mutta "wow" puuttui. Kaikkiaan hotelli sopii tukikohdaksi historiallisesta tunnelmasta pitävälle, standardihotellista poikkeavaa kokemusta etsivälle matkailijalle. 



Keskiviikkona vain hengailtiin hotellilla, poikettiin siskolla, haahuiltiin keskustassa ja syötiin perinteisesti Rossossa (pizzoista riitti doggy bagiin ja seuraavan illan iltapalaksi).  Perjantaina sitten hypättiin rauhallisen aamun jälkeen Mikke-junan kyytiin ja köröteltiin sillä Mikkeli-puistoon ja Kenkäveroon. Junaoppaiden selostuksissa sai samalla rautaisannoksen Mikkelin historiaa ja kiersimme lopulta koko reitin myös takaisin hotellille.

Tarkoituksena oli ehtiä vielä samana päivänä Naisvuorelle kiipeilemään, mutta puistossa ja Kenkäverolla oli niin paljon touhua ja nähtävää, että jätettiin torni suosiolla perjantaille. Varsinkin Kenkävero oli viehättävä paikka. Toto olisi voinut viettää vaikka koko iltapäivän lampaita rapsutellen ja kanojen touhuja ihmetellen. 

Aikuisetkin kiertelivät erilaisia käsityöläisliikkeitä ja puistoa mielellään. Vanhan pappilan tunnelma on hyvin säilytetty ja vaikka parkkipaikat olivat täynnä autoja, väenpaljous katosi isolle piha-alueelle ja ravintolaan, eikä missään ollut ruuhkaa. 

Ruokakin oli miljöön arvoista. Emme tällä kertaa nautiskelleet lounasbuffetin antimista, mutta paikallisista aineksista tehdyt hampurilaiset olivat makoisia. Mitä nyt kasvispurilaiseen lisukkeisiin oli tainnut kokilta lipsahtaa vähintään tupla-annos chiliä... 


Perjantaina sitten kerittiin sopivasti vielä kiipeämään Naisvuoren torniin ihailemaan maisemia ja poikettiin Viestikeskus Lokin luolaa ihmettelemässä. Ei käy kateeksi luolissa työskennelleitä. Sen verran kosteat ja synkät tunnelmat siellä on varmasti sota-aikana ollut. Toto hieman aristeli isoja armeija-asuisia mannekiininukkeja, mutta sisällöllisesti museo on hyvin suunniteltu ja mielenkiintoinen. Erilaisissa viestintävempaimissa riittää ihmettelyä ja puhelinvaihteen toiminnasta puhuttavaa.

Tiedättekö muuten, mistä Naisvuoren nimen sanotaan tulleen? Sillähän on myös "sisarvuori" eli Akkavuori lähistöllä. Kuulemma Porrassalmen taistelun (1789)* aikaan Mikkelin naiset nousivat vuorille seuraamaan tapahtumien kulkua. Naineet naiset ja akat Akkavuorelle. Nuoret neidot Naisvuorelle... Että sellainen tarina. Tiedä sitten, miten tosi. 

Kaikkiaan Mikkelissä on mukava vierailla. Kaupunki henkii historiaa ja on osannut säilyttää aidot kasvonsa. Pidän paikoista, joilla on sielu. Toki Mikkelin historia on kovasti sotaisa, mutta sotavuosista kertovat Päämajamuseo ja viestikeskus Lokki kuuluvat varmaan kaikkien yleissivistykseen ja vanhan kasarmialueen puisto ja sieltä löytyvät tykit kiinnostanevat suurinta osaa nuoria vierailijoita. 
Ilman autoakin riitti puuhaa pariksi päiväksi vallan mainiosti ja bussimatka oli itse asiassa varsin rentouttava, kun Totokin keskittyi kirjaansa (tai puhelimen peleihin). Ei hullumpi aloitus kesälomalle. 


*Kustaan sodan aikainen Venäjän ja Ruotsin välinen sota. Tällä hetkellä minulla kesken oleva Niklas Natt och Dagin 1793 kertoo Tukholmasta muutama vuosi juuri tuon sodan jälkeen. 

p.s. Mikkelin historiaan blogissa tutustuttu aiemminkin, ja siirsin myös talteen vanhasta ruokablogista yhden reissun

14.7.2019

Kesälukumaraton 2019 - päivittyvä postaus


Yhteenveto

Maritta Lintunen : Stella (315s) - luettu kokonaan
Minna Canth: Työmiehen vaimo (151s) - luettu kokonaan 
Leena Parkkinen : Sinun jälkeesi Max (170s) - aloitettu 

Äänikirjat: 
Oyinkan Braithwaite : My Sister, the Serial Killer (1h 18min)  - luettu jäljellä ollut osuus 
Niklas Natt och Dag: 1793 (3h36min) - aloitettu 


Klo 8:00 

Tästä se alkaa!
Yleensä olen aloittanut jo puolilta öin, mutta tällä kertaa taisi kuopuksen kanssa tehty Mikkeli-reissu viedä voimat niin, että keskiyöllä vetelin sikeitä, enkä edes nähnyt unta lukumaratonista.
Ei haittaa, aloitetaan nyt sitten kahdeksalta aamulla ja jatketaan huomisaamuun kello kahdeksaan.

Tervetuloa mukaan !

Päivittelen päivää sekä täällä blogissa että varmaan ainakin Instan puolella (minna_vuocho)

Lukumaratonin emäntänä toimii Unelmien aika -blogi. Täällä voi siis ilmoittautua mukaan ja samaan blogiin sitten tiedoksi myös luetut kirjat ja sivumäärät (tai äänikirjojen kuuntelutunnit), jotta oma "suoritus" päätyy  myös osaksi kokonaiskoostetta.

Taidanpa ensimmäiseksi kurkata, mitä pistinkään Lukusuunnitelmapinooni ja napata sieltä aloituskirjan.



STATUS: 0 sivua, 0 minuuttia

Lukuun seuraavaksi Maritta Lintunen: Stella


Klo 10:30 

Ensimmäinen kirja on luettu. Miten onkin ihanaa pitkästä aikaa keskittyä vain lukemiseen ja ahmia hyvä tarina kerralla. Sillä Maritta Lintusen Stella on hyvä tarina. Vanha ja nuori nainen, taide, elämä ja päätösten seuraukset, joita kannetaan sukupolvien yli. Tiesin pitäväni kirjasta, jo kun sain sen. En erehtynyt. Mietin vain, miksi ihmeessä kesti niin kauan, ennen kuin tartuin siihen.

Tässä kirjassa on myös jotain jännästi suomalaista. Toki siinä kerrotaan Suomessa asuvista suomalaisista, mutta kyse on jostain muusta. Sävy, hieman surumielinen tunnelma, pinnan alla kuohuvat tunteet. Jotenkin niistä tunnistaa omatkin juurensa.

Mietin myös, miten ihanalta tuntuu lukea painettua kirjaa ja nimenomaan kovakantista painettua kirjaa. Jotenkin formaatti sopii erityisen hyvin juuri tällaisiin kohtuumittaisiin, sopivan isoilla kirjasimilla painettuihin teoksiin. Tarvitsen silmälasit, mutten tihrusta niin kuin pokkareissa.

STATUS: 315 sivua, 0 minuuttia 

Seuraavaksi taidan tarttua vähän erilaiseen, mutta ehkä vieläkin suomalaisempaan eli Minna Canthin Työmiehen vaimoon. Sen voisi laittaa vaikka seuraavaan klassikkohaasteeseen... en nimittäin ole koskaan aiemmin sitä lukenut. Itse asiassa olen lukenut Minna Canthista, mutten koskaan Canthia.


Klo 12:30

No ei se sitten mennytkään ihan niin kuin kuvittelin. Piti tyhjentää pyykinpesukone, vähän syödä ja muutenkin touhuta. Se tarkoitti, että lukemassa istuminen ei toiminut, vaan piti vaihtaa äänikirjaan. Minulla oli vielä vähän kesken Overdrive-laina My sister, the Serial Killer, joten kuuntelin sen samantien loppuun.

Oyinkan Braithwaiten kirja on juuri niin outo kuin nimi antaa ymmärtää ja kertoo juuri siitä, mitä nimi mainitsee. On kaunis sisar, joka surmaa poikaystäviään ja sitten on sisko, joka tehokkaana sairaanhoitajana putsaa jäljet. Homma vähän monimutkaistuu, kun sarjamurhaaja ryhtyy seurustelemaan siskonsa ihastuksen kanssa.

En ole ihan varma, mitä kirjasta ajatella, sillä se toki asettaa lieviä moraalisia haasteita. Silti, jonkinlainen naisten miesten vallan alta selviytymistarina kai on kyseessä. Sitä paitsi, jos mies ei kykene näkemään kuin kauniin ulkokuorrn, on hän tavallaan kohtalonsa ansainnut, vai ?

Lainakirjojen kanssa on välillä ongelmana lyhyt, kahden viikon laina-aika, mutta tämä kirja oli kaikkinensa vain 1h17min, joten se oli nopsaan kuunneltu. Varsinkin, kun käytin myös osan bussimatkoista Mikkeliin sen kuunteluun.

Jos nyt sitten sitä Canthia...

STATUS: 315 sivua, 1h18min 


Klo 14

Kylläpä siinä oli näytelmä, joka korostetusti sai melkein vihaamaan miehiä, mutta myös vihaiseksi naisten solidaarisuuden puutetta kohtaan. En yhtään ihmettele, jos tuo on herättänyt aikanaan  huomiota ja myös vastustusta. Toivottavasti myös saanut yleisönsä miettimään omia ajatusmallejaan ja pohtimaan tarvetta yhteiskunnan muutokselle.

Kaipa sitä yhtä kaksinaamaisia miehiä maailmasta löytyy edelleen, mutta toivottavasti heidän käytöstään ei ihan niin katsota sormien läpi - eniten kuitenkin toivon, että naiset ovat löytäneet oman vahvuutensa ja pystyvät näkemään paremmin imartelun sumuverhon läpi ja pitämään puoliaan. Kauhean toiveikas en tuon suhteen välttämättä ole, mutta ainakin naisilla (Suomessa) on nykyään paremmat mahdollisuudet selvitä, vaikka miehet tyhmyyksiä tekisivätkin.

Nyt alkaa lukeminen hieman väsyttämään ja pitäisi varmaankin lähteä vähäksi aikaa ulos kävelemään ja lepuuttamaan silmiä. Ensin vain pitänee hieman antaa puhelimen akun latautua. Jospa sitä aloittaisi Leena Parkkisen kirjaa Sinun jälkeesi Max. Äänikirjaksi puolestaan taidan aloittaa seuraavaksi maratonin lukusuunnitelman ulkopuolelta Niklas Natt och Dagin 1793.

STATUS: 466 sivua, 1h18min 


Klo 18:30

Luin Leena Parkkisen kirjaa Sinun jälkeesi Max hetken aikaa. Yllättäen se ei vetänytkään minua ihan suoraan mukaansa. Sinänsä hassuna syynä saattavat olla liian pienet kirjaimet. Joudun keskittymään tekstiin enemmän kuin sisältöön - jopa silmälasien kanssa.

Puhelimen ladattua pistin sitten luurit korviin ja lähdin kävelylle, laitoin pastaa, tein leipätaikinan... ja kuuntelin 1793-romaania pari tuntia. Kyllä äänikirjat ovat sitten käteviä. Ruokapöytään sentään istuin ilman kuulokkeita.

Nyt sitten pitää hetki valmistella huomista retkeä ennen kuin voin jatkaa lukemista. Sen verran pitää keskittyä miettimään, ettei taida kirjan kuuntelu toimia samaan aikaan.

Niklas Natt och Dagin historiallinen romaani 1793 on mielenkiintoinen, vaikkakin pikkuisen karmiva ja täynnä vähän groteskeja yksityiskohtia - kaiketi ajankuvansa mukaisesti. Taidan siis myös lähteä vielä toiselle kävelylle illan aikana luurit korvilla ja kuunnella tuota historiallista dekkaria vielä lisää. Aktiivisuusranneke, kun vähän huomauttelee liikunnan puutteesta...

 STATUS: 508 sivua, 3h22min


Klo 8

Siinä sitten oli tämän vuoden kesälukumaraton. Illalla vielä vähän lueskelin ja kuuntelin äänikirjaa.

Sitten väsyin. Kevään kiireiden jälkeen taitaa olla sen verran univelkaa, että sammun iltaisin kuin saunalyhty. Onneksi, sillä viikon loman jälkeen olen löytänyt taas virkistävän levon. Tänä yönäkään en herännyt kuin kerran, enkä silloinkaan työmietteisiin vaan juuri alkaneen sadekuuron ropinaan.

Tunnen unentarpeeni, joten väkisin en yritä pysyä hereillä. Tällä kertaa pitkä yöuni voitti lukumaratonin viehätyksen.

Uusia kirjoja ei siis listalle enää nouse, mutta sain sentään vähäsen eteenpäin niin äänikirjaa luin Parkkisen romaania.

LOPPUSTATUS: 636 sivua, 4h54min

9.7.2019

Lukumaratonvalmisteluja


Arvatkaapas kenellä alkoi tänään kesäloma!!!

Lomaan kuuluu erottamattomana osana kirjabloggaajien kesälukumaraton. Tänä vuonna järjestäjänä toimii blogi Unelmien aika ja minäkin olen ilmoittautunut mukaan. Vuorokausi pelkkää lukemista. Ei paineita, säännöt joustavat tarvittaessa. Tarkoituksena on olla kivaa - ja parastahan tässä on seurata muidenkin maratonin etenemistä. Kesälukumaratonilla ei olla yksin.

Tule sinäkin mukaan! 




Lukumaratoneissa, kuten kaikissa matkoissa tai tilaisuuksissa osa hauskuudesta on nimenomaan valmistelussa. Siksi minäkin tässä jo ryhdyin suunnittelemaan maratonsuorituksen osatekijöitä.

  1. Ihan ensimmäiseksi tietysti pitää briiffata perhe. Minä sain luvan käpertyä kirjojen pariin ja isäntä hoitaa huushollin. Saa nähdä saanko kuopuksesta jopa lukuseuraa. 
  2. Tankkaus (tai siis sen suunnittelu) on ihan vaiheessa, mutta onneksi vielä ehtii... 
  3. Kaikkein tärkein osa-alue on tietysti kirjat. Tällä kertaa taidan keskittyä painettuihin opuksiin ja väleissä täydentää äänikirjoilla. 

Meillä rempattiin olohuone ja uudelleen kirjoja järjestäessäni tein myös hyllyn "en ole vielä lukenut, mutta ehkä joskus" - Hylly on melko täynnä, joten sieltä sitten kiinnostavimpia pinoon valmiiksi. Lisäksi tietysti vielä äänikirjoja vaihtoehdoksi.  E-kirjat jäävät Koboon tällä kertaa, nyt tyhjennetään hyllyä.

Kuvassa takana näkyy, että hyllyyn jäi vielä muutama. Näillä taitaa päästä kuitenkin alkuun...


  • Ernest Hemingway : Kuolema iltapäivällä Ostin tämän pokkarina, kun ikänäkö ei vielä häirinnyt pienen präntin kohdalla. Saa nähdä, miten käy. Jos käy liian hankalaksi lasienkin kanssa, niin tämä lähtee kiertoon ja hankin sen vaikka sähköisenä. 
  • Peter Mayle : Bon appétit Tähän pätee vähän sama kuin edelliseen präntin osalta. Muuten sisällöltään enemmän kevennys ja välipalaosastoa. 
  • Minna Canth : Työmiehen vaimo Koska Minna Canth, enkä ole lukenut häneltä mitään. 
  • Leena Parkkinen : Sinun jälkeesi Max. Olen lukenut Parkkiselta tasan yhden kirjan ja pidin siitä kovasti. Pari muuta on odottanut hyllyllä vuoroaan vähän luvattoman kauan. Jospa nyt siis... 
  • Maritta Lintunen; Stella Tämä kiinnosti minua jo silloin, kun kuuntelin kirjailijan tarinoita sen synnystä ja musiikista. En ymmärrä, miksi se on edelleen lukemattomien hyllyllä. 
  • Jarkko Volanen : Hiekankantajat Löysin hyllystäni. En muista yhtään mitään. Pakko siis lukea ja kerrankin aivan ilman ennakko-odotuksia. 

Lisäksi äänikirjoja löytyy puhelimesta pitkä lista, mutta täytynee keskittyä saamaan kirjastolaina loppuun eil Oyinkan Braithwaite: My Sister, the Serial Killer.
Vielä en ole sitä edes aloittanut, sillä haluan ensin saada loppuun Olli Jalosen Taivaanpallon. Huomenna on edessä kolme tuntia bussimatkaa Mikkeliin eli todennäköisesti kirjanvaihto edessä siinä kohtaa, jos kuopus suo...


Tässä vielä muistin virkistykseksi Lukumaratonin säännöt:
  • Lue kirjoja ja kuuntele äänikirjoja 24 tunnin ajan. Kaikki kirjallisuus lasketaan mukaan (perinteinen kirjallisuus, sarjakuvat, runot, äänikirjat jne).
  • Maratonin voi aloittaa perjantain 12.7. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 14.7. (esim. perjantaista klo 17.00 lauantaihin klo 17.00).
  • Maratoniin saa sisältyä taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
  • Bloggaajat: Maratonista voi blogata etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Postauksissa voi esimerkiksi kertoa lukusuunnitelmista, tunnelmista ja hyvistä lukuvinkeistä. Maratonin lopuksi tehdään koontipostaus, jossa kerrotaan luettu sivumäärä ja kuunnellut tunnit ja minuutit sekä luetut kirjat. Linkki postaukseen ilmoitetaan järjestäjäblogissa julkaistavassa koontipostauksessa.
  • Instagrammaajat: Unelmien aika -tilin kohokohdista löytyy lukumaratonin story-pohjia, joita tulee käytää raportoitaessa lukumaratonille valmistautumista, etenemistä ja lopputulosta. Julkaisuissa ja tarinoissa käytetään tunnistetta #lukumaraton.
  • Voit osallistua myös ilman blogia tai sometiliä ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.
  • Seuraa halutessasi muiden lukumaratonia ja nauti tunnelmasta.
  • Lukumaratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton.

5.7.2019

Kesäkuun luetut


Ei se määrä vaan se laatu... Silti, myönnän seuraavani Goodreadsin Reading Challengea ja siihen asettamaani tavoitelukua, ja hykerteleväni salaa lukiessani parin kirjan etumatkasta tavoitetahtiin nähden. Huvittavaa. Olen itse määritellyt tavoiteluvun (100). Lähinnä vain minä seuraan tavoitteen saavuttamista, eikä kukaan palkitse tai rankaise minua haasteen lopputuloksesta millään tavalla. No, itse kehitetty huvitus/jännitys/ohjelma lienee sitä kaikkein parasta...

Samoin tuntuu kivalta, kun kuukauden lukulista nousee pitkästä aikaa vähän suuremmaksi. Näin on, vaikka joukossa on parikin lastenkirjaa, jotka tietysti ovat sieltä nopeammasta päästä lukea. Ada Gootti oli kuitenkin varsin viihdyttävä tuttavuus. Hitusen tummasävyinen tarina ja hieman vinksahtanut huumori vetosivat ainakin äitiin. Isossa kartanossa ilman äitiä ja isänsä osittain hylkäämänä vaelteleva Ada on riemastuttava tuttavuus, samoin kuin hänen ystävänsä ja kammottavat paikalle pyyhältävät pahikset.

Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu
Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit 

Adan seikkailuja luin 2 kirjan verran, mutta kokonaissaldo nousi kuukaudessa peräti 13 kirjaan. Joukossa on 4 äänikirjaa. Niistä kaksi on osa Audiblesta hankkimaani kokoelmaa Sherlock Holmes-tarinoita Stephen Fryn lukemana - Tiedän, varsinaista herkkua ja oivaa hupia kesäkuun kiireiden keskellä. Lisäksi Holmesit ovat minulla mielessä vähän sellaisena epämääräisenä joukkona yksittäisiä tarinoita, mutta nyt pääseen kuuntelemaan ne järjestyksessä.

Arthur Conan Doyle: A Study in Scarlet 
Arthur Conan Doyle: The Sign of Four 

Sherlock Holmesiin liittyy kolmaskin kirja kesäkuussa. Luin nimittäin jonkinlaiseksi fanikirjallisuudeksi luokiteltavissa olevan kirjan salapoliisineron tyttärestä. Mjaah... en ole oikein vakuuttunut enkä vaikuttunut. Pitänee jossain kohtaa blogata ja pohtia tarkemmin, mitä tässä nyt oikein häiritsi.

Leonard Goldbert: Sherlock Holmesin tytär 

Kaikkiaan dekkarit olivat suuri osa kesäkuun lukemistani, sillä kolmestatoista kirjasta peräti 5 oli dekkareita. Holmesin lisäksi palasin murhia tutkimaan päätyvän arkeologi ja luuekspertti Ruth Gallowayn seuraan ja ahmaisin välipalana hupaisan cozy mysteryn Lady Rample seikkailuista. Siinä oli vaihteeksi hyvin kirjoitettu kevyt dekkari, joka viihdytti ja lepuutti aivoja erittäin tehokkaasti. Mitään kovin rankkaa ja julmaa siis ei dekkaripainotuksesta huolimatta tullut luettua, enkä olisi kyllä yhtään kaivannutkaan.

Elly Griffiths : Jyrkänteen reunalla 
Shea MacLeod : Lady Rample Steps Out 

Viihteen puolelle kallistuvaa ja kevyttä luettavaa/kuunneltavaa oli kesäkuun listalla muutenkin kolmen kirjan verran. Liane Moriarty osaa kirjoittaa sopivasti vinksahtaneita romaaneja, joiden parissa tulevat tutuksi monet hahmot inhimillisene omituisuuksineen. Tällä kertaa seurataan ihmistyhmää etsimässä elämänmuutosta terveyskylpylästä, joka osoittautuukin sitten vielä vähän hihhulimmaksi kuin kukaan kuvitteli.

Joka kuukauteen muodossa tai toisessa kuuluvaa fantasiaviihdettä taas edusti Witches' Brew, jossa vampyyrit juovat viiniä ja ihmissudet raivovavat. Ei nyt mitään klassikkoainesta, mutta ihan viihdyttävä. Osuin ottamaan tämän kirjan luettavakseni vähän vahingossa, sillä aiemmin samalta kirjoittajalta lukemani kirja oli jo yksinkertaistetun hömpän asteikolla jopa minulle liikaa. Satuin vain sekoittamaan pari kirjailijaa keskenään. Ihan hyvä sinänsä, sillä tämä oli kyllä huomattavasti parempi.

Kotimaista laatua viihteen saralla puolestaan edustaa Katajamäki-sarja. Tällä kertaa kuuntelin ihan ensimmäisen osan ja onhan tuo herttainen. Näiden jälkeen minun aina tekee mieli muuttaa johonkin pieneen kylään maalle...

Liane Moriarty: Nine Perfect Strangers
Morgana Best : Witches' Brew
Anneli Kivelä: Kotiin Katajamäelle 

Fantasiaa edusti myös paljon puhuttu, mutta minulle täysin uusi Magian uusi sävy. Siinä on rinnakkain useampi eri värein edustettu Lontoo, joita erottaa toisistaan magian laatu ja kuningaskuntien hallinto. Ajatuksena värikoodatut rinnakkaistodellisuudet on oikein mielenkiintoinen, mutta jotenkin ei juoni päässyt ehkä aivan niin hyvin vauhtiin kuin olisi odottanut. Kaikkiaan kuitenkin ihan mukava tuttavuus.

V.E.Schwab : Magian syvempi sävy 

Vähän vakavampaa kirjallisuutta, ainakin aiheeltaan, edusti lapsuuden hyväksikäytön vaikutuksia itsetuhoiseen nuoruuten tutkiva Loistava tulevaisuus. Yleensä en jaksa kurjuuden maksimointia ja huumetripeillä mässäilyä, mutta tässä oli jotenkin niin itseironinen ja englantilainen yllimyksellinen maailmalle pitkät haistattava vire, että jäin kuitenkin lukemaan - ja tulen todennäköisesti lukemaan seuraavankin osan. Ehkä taustalla näkyy viehtymykseni yleensäkin englantilaiseen kirjallisuuteen amerikkalaisen kustannuksella.

Kesäkuussa lukemistani kirjoista parhaiten taitaa kuitenkin jäädä mieleeni Seilin saaren naisten mielisairaalasta ja muutamasta siellä asuvasta naisesta kertova Sielujen saari. Se oli monella tavalla lempeän julma ja koskettava.

Edward St. Aubun : Loistava tulevaisuus 
Johanna Holmström: Sielujen saari 

Siinä ne nyt olivat. Kesäkuun luetut. Heinäkuu onkin sitten alkanut taas niin työntäyteisissä merkeissä, että lukeminen on jäänyt iltojen myöhäisiin hetkiin, kun olen yrittänyt saada unenpäästä kiinni. Edes lyhyillä kävelyilläni eivät aivot ole jaksaneet keskittyä äänikirjaan, joten kuuntelukin etenee hitaasti.

Kohta on kuitenkin loma ja sen ensimmäisenä viikonloppuna lukumaraton! Pitääpä tutkia siihen jo lukulista valmiiksi. Olohuonerempan jäljiltä uudelleenjärjestystä kirjahyllystä löytyy osasto "kirjat, jotka aion joskus lukea" - jos aloittaisi siitä...

29.6.2019

Sairaana ilmassa ja saarella

No nyt tuli sitten sekin koettua, nimittäin neljän tunnin lento vatsataudissa pää kivusta jyskyttäen. Kokemusta en suosittele yhtään kenellekään, enkä toivo itsekään sitä uusivani. Kerta riittää.

Noin taustaksi kerrottakoon, että kyseessä ei ollut itse aiheutettu olotila, vaikka edellisiltana olimmekin asiakkaan kanssa ravintolaillallisella. Jotain ruoassa kai kuitenkin oli, kun yöllä heräsin järkyttävään päänsärkyyn, eikä sen jälkeen vuorokauteen pysynyt mikään pientä vesikulausta suurempi sisällä. Toinen vaihtoehto on lyhyiden yöunien ja työstressin aiheuttama fyysinen reaktio, mutta jotenkin toivon ehkä kuitenkin mieluummin tuota ruokavaihtoehtoa...

Nyt olen taas elävien kirjoissa ja vaikka paluumatkalla en tosiaan silmiäni pahemmin avannut ja keskityin lähinnä hengittämiseen, niin mennessä sain lennolla kirjan loppuun. Sairaudesta puhuttiin siinäkin. Seilin saarelle lähetettiin aikoinaan jollain tavalla poikkeavasti käyttäytyviä naisia mielisairaina loppuiäkseen ja vihdoin sain luettua Katja Kallion Yönkantajan kanssa samoihin aikoihin julkaistun Johanna Holmströmin kirjan. Jos Yönkantaja jäi minulle jotenkin etäiseksi, niin Sielujen saari ravisutti sitten aivan toisella tavalla.


Johanna Holmström: Sielujen saari 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Seilin saarelle suljettiin niin lapsensa surmanneet nuoret naiset kuin muuten vain elämänsä villikot tai yhteiskunnan normeihin sopimattomat. Johanna Holmström kuljettaa tarinaa muutaman naisen kohtaloiden kautta.

Eniten minuun ehkä koski Kristina. Yksinäinen ja onneton nuori nainen uupuu lopullisesti ja surmaa lapsensa. Mistään ei saanut apua, kukaan ei tukenut ja lopputuloksena tuhoutuu enemmän kuin kolme elämää. Nykyään puhutaan paljon uupumisesta ja uupuneiden lopullisista ratkaisuista. Kristina joutui Seilin saarelle loppuiäkseen, missä kaikkialla ovat nykyajan uupuneet?

Vuosia myöhemmin tuodaan saarelle myös Elli, joka nuoruuden uhmassaan on karannut vanhempiensa luota. Hänen kanssaan saarella on myös hoitajana Sigrid, joka suunnittelee tulevaisuutta Fransinsa kanssa. Sitten tulee sota ja vaikka saarella eletään eristyksissä ja kuin herran kukkarossa, ulottuvat sodan kylmät lonkerot sinnekin.

Saaren olot ovat vaikeat ja naisten kohtalot toinen toistaan karmaisevampia, mutta päällimäiseksi kirjasta jää kuitenkin inhimillisyyden ja myötätunnon ylistys. Hoitajat haluavat auttaa ja hoidokitkin tukevat toisiaan siihen kyetessään. Työ antaa tarkoituksen ja luonnon keskellä eläminen kauneutta vaikeuksien keskellä. Seili on vankila, mutta joillekin myös turvapaikka, eikä poispääsykään ole ihan täydellinen mahdottomuus.

Tarinan lempeys kaikessa julmuudessaan on kiehtova yhdistelmä. Juoni soljuu eteenpäin ja henkilöhahmot tulevat iholle. Ei heistä kukaan kai ole helppoa seuraa, mutta helppoa ei ole elämäkään Seilin saarella. Samalla kirja saa myös miettimään sairauden rajoja. Missä kohtaa ihminen pitää sulkea pois yhteiskunnasta ja kenen päätöksellä? Kuka voi päättää toisen kohtalosta ja miksi, oi miksi, naisten ruumiista ja elämästä päättävät niin usein ymmärtämättömät miehet ?

Kaiken kaikkiaan Sielujen saari on herättävä ja toivonpilkahduksineen myös voimaannuttava lukukokemus. Pidin myös siitä, että tarinan kaari saatettiin päätökseen niin kauniilla tavalla.

Pride-viikon luettaviinkin kirja sopii. Naisten välistä ystävyyttä ja hellyyttä kuvattiin tarinassa kauniisti ja se oli yksi mieltä eheyttäviä voimia - sanoi yhteiskunta mitä tahansa.

24.6.2019

Rempanjälkeinen olotila ja Mehiläisten historia

Kylläpä tämä kirjoitustahti nyt on blogissa hidastunut. Enää en voi syyttää olohuoneremonttiakaan, sillä se on valmis. Kävisikö kirjojen hyllyynkantamisurakka ? Ehkä, jos se etenisi. Syynä taitaa vaan olla yleinen väsymys ja saamattomuus. Luen, kyllä. Blogiin kirjoittaminen vain tuntuu nyt kovasti ylivoimaiselta.

Olohuoneesta tykkään. Remontti meni aivan täysin ajallaan ja huonekalutkin ovat paikoillaan. Mitä nyt sohva on ehkä aluperäistä ajatusta massiivisempi (ja menee vaihtoon väärän värin ja irtopäällisen puutteen vuoksi). Nyt en enää oikein ymmärrä, miksi oikein stressasin remonttia niin kauheasti, mutta stressasinpa vain.

Noin muuten olen pikkuhiljaa vajoamassa lomanodotukseen. Kiirettä olisi töissä, mutta minä vain leijun ja lasken päiviä kesälomaan. Näillä näkymin saattaa jopa käydä niin, että pääsen lomalle ihan suunniteltuna aikana. Pidetään peukkuja, ettei loppuviikon työmatka tuo yllätyksiä tullessaan, ainakaan sellaisia, jotka vaativat töitä heinäkuussa.

Kirjoja olen siis lukenut ja kuunnellut, mutta varsin vaihtelevalla menestyksellä. Muutama on mennyt vauhdilla, toiset takkuilivat ja jäivät välillä keskenkin. Viimeksimainittuihin kuuluu monien kehuma Mehiläisten historia. Minä en jotenkin päässyt tarinaan tai tarinoihin millään sisälle.

Tämä kirja tosin herätteli huomaamaan sen, miten kauhean vähän tänä vuonna on hyttysiä - sekä miten kukkapenkissä ei enää oikein surise.




Maija Lunde: Mehiläisten historia 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Toni Kamula, Sanna Majuri, Jukka Pitkänen

Mehiläisiä tutkitaan, mehiläiset ovat katomassa, mehiläiset ovat kadonneet. Kolme aikaa, kolme kertojaa, kolme tarinaa, jotka näennäisesti eivät linkity toisiinsa kuin mehiläisten kautta, mutta joiden välissä on kuitenkin yhteys vuosien yli.

Vuonna 1857 William toipuu masennuksesta ja kiinnostuu mehiläisten kasvattamisesta. Mehiläisfarmari George puolestaan taistelee niin mehiläisten katoamista kuin sukupolvien välistä kuilua vastaan vuonna 2007. Vuonna 2098 ovat mehiläiset kadonneet ja niin on kadonnut myös Taon poika.

Jokainen päähenkilö on omalla tavallaan joko katastrofin keskellä tai astumassa siihen ja tarinat kiemurtelevat omia polkujaan. Jotenkin en olisi jaksanut seurata. Minulla  on muutenkin niin monta kirjaa kesken, etten millään olisi jaksanut näin hajautuvaa teosta. Ihan kuin olisin lukenut kolmea eri kirjaa, mutta ilman mahdollisuutta itse valita, mihin milloinkin tartun.

En myöskään kokenut ketään päähenkilöistä läheiseksi. Williamin itsekeskeisyys, Georgen jääräpäisyys ja Taon järkähtämätön itsepintaisuus jotenkin tekivät heistä kovia. Vaikka heidän kehityksensä menikin tarinoiden edetessä mielenkiintoisempaan ja moniuloitteisempaan suuntaan, oli vahinko jo tapahtunut. En pitänyt kenestäkään.

Olihan kirjassa tietysti mielenkiintoinen kehysteema mehiläisten katoamisen muodossa, varsinkin kun teema pölyttäjähyönteisten tämänhetkisen joukkokadon myötä on varsin ajankohtainen. Yksittäiset tarinat myös sinänsä sisälsivät käänteitä, joiden myötä jossain 2/3 kirjasta kuunneltuani loppu meni jouhevasti ja keskittyen.

En silti voi sanoa varsinaisesti kirjasta innostuneeni.

15.6.2019

Hauskasti outo

Hauskasti outo ovat nämä kesäkuun ensimmäiset viikot olleet. Työtä enemmän kuin tarpeeksi ja siihen lisäksi vielä perinteiset lomakiireet muksujen leirien muodossa. Tänä vuonna listalta löytyi Velhokoulua, riparia ja Big Band festaria.

Jo perustoimissa olisi ollut sumplimista, mutta sen lisäksi meillä on rempattu olohuonetta. Maalaus, parketin hionta ja lakkaus, sekä huonekalujen vaihto on pitänyt meidät vauhdissa. Ei, emme toki itse tee varsinaista remonttityötä, mutta jo kirjahyllyjen tyhjennys ja muiden tavaroiden siirto vei useamman viikon kaikki vapaahetket...

Nyt ollaan jo voiton puolella. Mieli on hyvä, sillä kerrankin on meillä tehty remontti täysin aikataulussa (poiketen nyt esimerkiksi vaikka viime vuoden keittiörempasta)

Maalaustyöt on tehty, parketti lakattu. Minä olen ollut poikien kanssa vaihtuvalla kokoonopanolla ja edestakaisin ajelulla evakossa isovanhemmilla. Huomenna kotiin, maanantaina viimeistely ja huonekalukuljetus, joka lienee tällä hetkellä se kriittisin kohta täydellisen onnistumisen osalta...

Kyllä tämä tästä. Ainakin tiedän, mitä teen juhannuksena. Kannan kirjoja toiseen suuntaan...

Yllättävän paljon olen kuitenkin ehtinyt lukemaan ja kuuntelemaan kirjoja. Nyt viimeksi kuuntelin kesäkirjaksi erinomaisesti sopivan, vähän toisella tavalla hauskasti oudon romaanin.



Liane Moriarty : Nine perfect strangers (suom. Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista)
Laina Overdrivessa
Äänikirjan lukijana Caroline Lee 

Frances kirjoittaa romanttisia romaaneja, mutta nyt hänen uransa tuntuu olevan laskusuunnassa, tai suorastaa syöksulaskussa. Kaiken lisäksi hänen omat haaveensa onnen löytymiseen ovat särkyneet ikävästi ja yllättäen. Parantaakseen oloaan Frances lähtee kymmenen päivän terveysretriittiin.

Samaan paikkaan saapuu myös kahdeksan muuta eri syistä virkistävää terveyslomaa kaipaavaa vierasta, joista jokainen ryhtyy seuraamaan terveyshoitolan omistajan, Mashan, laatimaa uudenlaista ohjelmaa. Jooga, mietiskely, terveellinen ruokavalio ja kevyt paasto kuuluvat kaikkien odottamiin mielen ja terveyden uudistamiskeinoihin. Vähitellen käy kuitenkin ilmi, että Mashalla on mielessään jotain paljon vaikuttavampaa kuin vain kevyet kehoitukset elämäntavan muutoksiin...

Juoni etenee näkökulmasta toiseen ja samalla aukeavat tarinat ja traumat eri henkilöhahmojen osalta. Olikin ihan parasta seurata tapahtumien kehkeytymistä eteenpäin samalla, kun jokainen retriitin osallistuja ja henkilökunnan jäsen muuttui nimestä ja ammatista vereväksi ihmiseksi, joka reagoi terapiaan omalla tavallaan.

Vähitellen myös tapahtumat muuttuvat yhä oudommiksi ja todellisuus vääristyy. Vaikka pientä jännitystäkin löytyy, luokittelen tämän kirjan kuitenkin enemmän viihteeksi kuin edes lähes dekkariksi. Erinomainen kesäkirja laiturilukemistoon on kyseessä, valitsi genreksi sitten minkä tahansa. Olen aiemmin lukenut samalta kirjailijalta romaanin Hyvä aviomies. Siinäkin oli omituisia juonikuvioita ja vielä omituisempia ajatusratoja henkilöhahmoilla. Pidin kuitenkin tästä uudemmasta enemmän. Se on jotenkin runsaampi ja täydempi, varmaan ihan jo henkilögallerian laajuuden ansiosta. Nine perfect strangers myös hypää yhden tason verran vielä oudommaksi.

Moriarty osaa pienellä psykologisella jännityksellä maustamisen.  Ilman tuota ylimääräistä jännitettä, olisi kirja helposti lipsahtanut listaksi nyyhkytarinoita ilman sen kummempaa kudetta niiden välillä. Toisinaan tarinakokoelmatkin ovat kivoja, mutta selkeä rakenteellinen yhtenäisyys kuitenkin nostaa lukukokemuksen ihan uudelle tasolle. Tykkäsin kuunnella ja yllättävän nopeasti sainkin luettua kirjastosta kahden viikon lainaan saadun äänikirjan, vaikka aluksi vähän pelkäsin, miten käy kun aikaa on 14 päivää ja kuuntelutunteja yli 16.

Lukijana Caroline Lee on erinomainen. Täytyy sanoa, että englanninkielisissä äänikirjoissa ovat lukijat kautta linjan yleensä valtavan hyviä. Ehkä kielialueella on niin suuri kilpailu lukijoiden kesken, että vain parhaat valikoituvat sitten julkaistuihin äänikirjoihin saakka. Toinen vaihtoehtoinen selitys tietysti on myös, että englanti kielenä sopisi jotenkin paremmin luettavaksi kuin suomi, mutta tuota en kyllä oikein usko. Kolmas selitys voi olla uskottavampi. Omaan äidinkieleensä suhtautuu kriittisemmin. Englanniksi menevät kornit laulujen sanatkin paremmin läpi kuin vastaavissa suomenkielisissä kappaleissa. Ehkä sama koskee äänikirjalukijoita ja nyanssit menevät ohi.