1.8.2020

Kesälukumaraton - vielä ehtii! (päivittyvä postaus...)


Tänään on kirjabloggaajien kesälukumaraton! Minun maratoonaussuunnitelmiani vähän sotki kohdalle osunut reissupäivä, mutta vielä ehtii. Nyt ollaan taas kotona ja maratonpäivää jäljellä. 

Maratonia emännöi tällä kertaa Oksan hyllyltä-blogi, joten sieltä pääsee vierailemaan kaikissa maratonille osallistuvissa blogeissa ja tietysti seuraamaan muidenkin mahdollisesti edistymistään ilmoittavien maratoonausta. Myös tarkemmat säännöt ovat luettavissa maratonpostauksesta. Minä hyödynnän kohtaa 

"Maratonin voi aloittaa perjantain 31.7. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 2.8. (esim. perjantaista klo 17.00 lauantaihin klo 17.00). Olennaista on, että ainakin osa lukemisesta/kuuntelusta ajoittuu varsinaiseen maratonpäivään eli lauantaihin 1.8."

Aloitan siis virallisesti maratonsuoritukseni lauantaina 1.8.2020 klo 19 ja se jatkuu sitten sunnuntaina samaan kellonlyömään. 

Valmistelut ovat tällä kertaa olleet lievästi sanottuina minimaaliset. En vaan ehtinyt, kun normaalin mökkeilyn lisäksi pohdittiin siskon asunnonostosuunnitelmia. Jännä viikko, mutta lopputulema on ihastuttava kaksio pinkillä seinällä. 

Tankkausta ei siis ole oikein muuta tiedossa kuin mustikoita ja mahdollisesti uutta mustaherukkahilloa paahtoleivällä (mikäli saan aikaiseksi hillon keittää äänikirjan lomassa). Vaan mitäpä sitä muuta tarvitsisikaan, kun minulla on keittotaitoiset teinit molemmat vaihteeksi kotosalla... Vaikka isänsä reissussa liisustaakin, on ruokahuolto siis turvattu. 

Kirjalistalta löytyy useampikin kesken oleva: 
  • David Mitchell: Luukellot 
  • Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki 
  • Enid Blyton: Seikkailujen saari (Toton kanssa kuuntelussa edelleen) 
  • Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
  • Emily Organ: Limelight (äänikirja)
Lisäksi totesin, että kaipa minunkin pitää lukea Toton mökillä ahmaisema Sensored Reality : Beta... ihan jo senkin vuoksi, että jotenkin se näytti olevan 9-vuotiaalle melkein liian jännä. Onkohan äidillä tapahtunut pieni virhearviointi kesäkirjojen hankinnassa? Yleensä luen kaikki ensimmäisenä, mutta nyt en ehtinyt. 

En tiedä ehdinkö nytkään, sillä tuossa on aikamoinen lista maratonluettavaksi. Viime kertoina eivät minun saavutukseni ole päätä huimanneet, eikä lukukunto ole nytkään ihan parhaimmillaan. Väsyttää jo valmiiksi ja pää on tokkurassa hartiajumien vuoksi. Liikaa virkkausta eikä mökkikuskina oleminen tainnut ollenkaan auttaa asiaa. 

No, tämä ei ole niin vakavaa, vaan kivaa! Kohta lähtee... 


21:30 

Emily Organ: Limelight 
3:18 => 5:08 eli 1h50min kuunneltuna. Samalla ehdin kauppaan, leikkasin yhden kirvojen valtaaman krassin ja tein yhden leipätaikinan. Tehokasta. 

Penny Green sarjan ensimmäinen osa on viihdyttävä 1800-luvun loppuun sijoittuva dekkari, jossa reportterina työskentelevä Penny Green pääsee mukaan tutkimaan kuuluisan näyttelijättären murhaa. Hän tunsi uhrin vuosia aiemmin, ennen kuin tämä hukkui laivaonnettomuudessa. Nyt sama henkilö kuitenkin löydetään ammuttuna hautausmaalta. 
Ainakin toistaiseksi ei sen paremmin Penny kuin poliisikaan, lukijasta puhumattakaan ole tullut ratkaisusta yhtään viisaammaksi, mutta mielenkiintoisia kiemuroita löytyy henkilöiden elämästä ja historiasta. 
Samalla tutustutaan viktoriaanisen ajan naisemansipaation alkuun. Housut hameen alla pyöräilemässä tai halkiolla varustettu pitkä hame - voitteko kuvitella? 

Nyt seuraavaksi pitäisi saada Toto nukkumaan - ehkä siis vuorossa Seikkailujen saari ? Tai sitten voisin jopa ihan oikeasti istahtaa nojatuoliini lukemaan jotain. 


Sunnuntaina 9:15

Ihan on mennyt äänikirjoiksi. Kuuntelimme Toton kanssa 15min Seikkailujen saarta ennen kuin uni voitti ja tänään jatkoin vielä Limelight-dekkaria eteenpäin. Tarina ei oikein etene, mutta ehkä tahti vielä kiihtyy. Tähän mennessä 1h54min lisää eli yhteensä jo 3h44min... 

Luin minä vähän ihan "oikeaa" kirjaa. Aloitin illalla Sensored Reality Beta nuortenkirjaa. Ei ihme, että kiinnosti Totoa sillä pelimaailma on vahvasti läsnä. Tähän mennessä olen lukenut 94 sivua ja päähenkilö on jo joutunut tappeluun, saanut kutsun uuden konsolin betatestaukseen ja muutenkin on edetty vauhdilla. Taidan suihkun jälkeen jatkaa tuon parissa, kunnes on aika ruveta keittämään mustaherukkahilloa. Silloin jatkuu taas äänikirja. 


13:15

Jatkuu, jatkuu - äänikirjana pääasiassa. Piti nimittäin tehdä hilloja ja se onnistuu paremmin äänikirjan kanssa kuin sivuja lukiessa. Limelight on jo lopussa. 
:
Luin minä vähän sentään Sensored Reality Betaakin. Olen sivulla 166. 

Tällä hetkellä kokonaissaldona siis: 

Äänikirja minuuteissa  
  • Emily Organ: Limelight 412min
  • Enid Blyton: Seikkailujen saari 15min
Sivuja: 
  • Anders Vacklin, Aki Parhamaa: Sensored Rality Beta 166s

Vielä on aikaa lukea - Maratonini kestää illalla kello seitsemään


19:45 SE OLI SITTEN SIINÄ

Lopetin toki jo seitsemältä, mutta sitten kutsuivat velvollisuudet kauppareissun ja iltaruokavalmistelujen muodossa. (Tosin jätin esikoisen taas keittiöön hoitamaan homman loppuun).

Tämän lukumaratonin aikana sain loppuun kaksi kirjaa ja lopullinen kokonaistulos on seuraava: 

Äänikirja minuuteissa  427min eli n.7h
  • Emily Organ: Limelight 412min (kuunneltu loppuun) 
  • Enid Blyton: Seikkailujen saari 15min
Sivuja yhteensä 441
  • Anders Vacklin, Aki Parhamaa: Sensored Rality Beta 217s
  • David Mitchell: Luukellot 224s (luettu loppuun)
Eivät ole minun lukumaratontulokseni entisaikojen tasolla, mutta oli ihana lukea! Heinäkuu oli loma-ajasta ja aiempien vuosien kokemuksista poiketen hiljainen kirjakuukausi - vain seitsemän luettua kirjaa. Ehkä elokuu on nyt sitten aktiivisempi ja lukeminen jatkuu tämän maratonkiihdytyksen vaikutuksesta. 

28.7.2020

7+7 - Levottoman ajan kirjeitä

Minun niin piti tästä kirjasta kerätä vain kokoelma tunnelmia ja kommentteja lukupäiväkirjsta kuuntelun ajalta. Sinänsä hyvä idea, sillä Kjell Westön ja Juha Itkosen välinen kirjeenvaihto kyllä herätti monenlaisia ajatuksia. Toteutuksessa vaan on pieniä haasteita. Olen nimittäin ollut todella laiska kirjoittamaan lukupäiväkirjaani... Ei ole paljon mistä kerätä. 

Koitetaan kuitenkin ja täydennetään. 



Juha Itkonen, Kjell Westö: 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä 
Nextorysta 
äänikirjan lukijoina kirjoittajat itse

Ensimmäisen kerran kirjailijoiden kirjeet ilmaantuivat lukupäiväkirjaani 18.7. Mitä ilmeisimmin alku on ollut lupaavaa... 

**************
Aloitin myös kuuntelemaan Kjäll Westön ja Juha Itkosen toisilleen kirjoittamia kirjeita eli 7+7 - levottoman ajan kirjeitä. Kirjailijat myös itse lukevat kirjeensä äänikirjassa, molemmat vielä oikein hyvin. Samalla tekstistä tulee jotenkin henkilökohtaisempaa. 

Olen muutaman jo kuunnellut ja ne ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi. Näin siksi, ettei kumpikaan kirjailijoista varsinaisesti kuulu lemppareihini, vaikka Westön Kangastus 38 olikin upea. Nämä kirjeet kuitenkin antavat kurkistusaukon kirjailijoiden elämään ja tapaan ajatella, samalla pohdiskellen myös ilmiöitä maailmalta. Koukuttavaa.

**************

Sama moodi jatkui heti seuraavana päivänä. Tekstit herättivät ajatuksia, vaikka taisin tykästyä enemmän Westön tapaan kirjoittaa - niin, tai lukea. Siinä on aina jotain taikaa, kun kirjailijat itse lukevat teoksiaan, mutta Westön äänessä ja tavassa lukea on jotain erityistä. Hän tulee jotenkin ihan iholle ja tuntuu kuin hän lukisi vain kuuntelijaa varten - niin kuin tietysti lukeekin. Lisäksi olen aina ollut heikkona sellaiseen pieneen karheuteen miesäänissä. 


19.7.

**************
Tällä kertaa piti käydä tarkistamassa Westön ja Itkosen kirjeiden julkaisemisvuosi. Se oli syksy 2019. 

Ihmettelin nimittäin ajan kulumista. Sitä, miten kirjeiden pohdiskelemista tilanteista ja tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus. #Metoo, Ruotsin Akatemia, Unkarin vaalit - niiden jälkeenhän on tapahtunut jo vaikka mitä, mutta kirjeiden päiväykset ovat keväältä 2018. Toisaalta, miten niistä voi olla jo kaksi vuotta? Aika tuntuu samaan aikaan pitkältä ja silmänräpäykseltä. 

Ehkä oman vanhenemisensa itse asiassa huomaa erityisesti siitä, miten aika muuttaa olemustaan. Kalenterista huomaa kuun alun, sitten ollaan yli puolenvälin ennen kuin loppu häämöttää. Lapsena aika tuntui loputtomalta virralta minuutteja, sitten aika pilkkoutui päiviksi, sitten huomasi viikonloput ja nyt näyttävät viikotkin katoavan jonnekin. Hidastuukohan aika sitten uudelleen, kun oma tahti rauhoittuu ? Vai soljuvatko vuodetkin jossain kohtaa huomaamatta?

Huomaan samaistuvani enemmän Westön ajatuksiin. Olen iältäni aikalailla herrojen puolivälistä, mutta ehkä elämäntilanne vaikuttaa. Itkosella on kirjeissä pienet kaksosvauvat ja arki sen mukainen. Myös ajatukset ja niiden mukana teksti tuntuu asettuvan perheen piiriin ja pyrähdukset piirin ulkopuolelle ovat juuri sellaisia, nopeita kiepautuksia ja useimmiten palataan perheeseen. Westöllä puolestaan on selkeästi aikaa päästää ajatuksensa vaeltamaan. Hänellä riittää energiaa pohtia asioita kauempaa, oman elinpiirin ulkopuolelta, käännellä aiheita puolelta toiselle, tarkastellen. Ehkä aiheiden yleismaailmallisempi laajuus vetoaa tällaiseen jo pikkulapsiajan taakseen jättäneeseen. Sitä huomaa pyristelevänsä perhekuplasta ulos itsekin, on tarve katsoa kauemmas. Aiemmin ei kai yksinkertaisesti jaksanut. 

Toto-parka. Hän on vielä pieni ja joutuu keskelle vanhempien "itsenäistymiskautta" ja muutoksia. Pitää muistaa, että hänelläkin on oikeus tylsästi turvallisiin aikuisiin ja tasaiseen menoon. Lapset sopeutuvat, mutta heillä on myös oikeuksia.

Mitä ilmeisimmin 7+7 herättää ajatuksia. Se on hyvän kirjan merkki. Sunnuntai-aamusta puolestaan tekee hyvän se, kun ehtii miettimään. Istun terassilla, kahvikuppi kaipaa täydennystä ja tuore leipä levitää tuoksuaan keittiössä. Aurinko paahtaa jo, päivästä tulee kuuma. 

**************


Liekö sitten kyse kirjemuodosta vai tyylistä vai aiheista, mutta tämä kirja saa haluamaan itsekin ilmaista ajatuksiaan. Keski-ikäisten miesten keskustelu näköjään osuu myös keski-ikäisen naisen ajatuksiin. Monessa asiassa huomaan ajattelevani tavallaan samalla tavalla, mutta sitten jossain kohtaa tulee se pieni ero. Yhteistä minulle ja herroille taitaa olla ääripäiden välttely asiassa kuin asiassa. Tekeekö se meistä laimeita ? Ehkä. 

21.7. 

**************
Siihen (kirjaan) voi oikein uppoutua ja varsinkin Westön tyyli ja pohdinta vetäisee minut mukaansa ja herättää ajatuksia. Se herättää myös halun kirjoittaa, omassa pienessä mittakaavassani. Maltoin tuskin odottaa viimeisimmän kirjeen loppumista aloittaakseni tämän lukupäiväkirjan. 

Nyt keskustelun alla oli ilmastonmuutos, ihmisen muuttumisen vaikeus ja lisäksi Westö kertoi äidistään ja tämän vaikeasta masennuksesta. Saatan samaistua moneen kohtaa ilmastotuskassa. Tuskaa tuntee, mutta on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. En ole tänä vuonna lentänyt kertaakaan, mutta se taitaa olla ennemminkin Koronan "ansiota" kuin oma ilmastotekoni. 

Toisaalta Korona on haudannut ajatuksemme autosta luopumisesta. Sitä "tarvitaan" nyt enemmän esim. lasten kuskaamiseen. Etuoikeutetussa asemassamme välttelemme edelleen joukkoliikennettä. Se vain tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Tiedostan siis vallan mainiosti myös perheeni hyvän tilanteen. Me voimme valita. Välillä se melkein hävettää, muttei ainakaan vielä ole saanut muuttamaan toimintaani. 

Masennuksesta en onnekseni tiedä mitään, mutta tunnen suurta myötätuntoa sen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään kohtaan. Olen jonkuntasoinen kontrollifriikki, joka on joutunut sopeutumaan vähittäisen totaalikontrollin katoamiseen perheen ja kiireen kasvaessa. Ajatus hallinnan kadottamisesta kylmää ja siitähän masennuksessa kai on osittain kyse. "Jokin" ottaa vallan ja vaikka haluaisi, ei voi, eikä aina voi halutakaan. Kuten sanoin, en tiedä masennuksesta mitään, mutta tältä se välillä kuulostaa. 

**************

Sitten tapahtui jotain. Ehkä ääripäiden välttely johti kuitenkin kehän tuntuun. 

27.7.

**************
Pidin kirjasta, se herätti itsessäkin ajatuksia. Silti, vaikka monessa kohtaa mietin samalla tavalla, oli kirja kuitenkin keski-ikäisten miesten keskustelua omista näkökulmistaan ja jossain kohtaa toisto sai miettimään, onko kaikki ajatustenvaihto jonkinlaista narinaa. Pitäisi, muttei kuitenkaan. 

**************

Kaikkiaan siis mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä kirja, joka lopulta osoittautuu juuri siksi, mitä sen kirjoittajat sanovatkin kirjoittaneensa. Dialogiksi kahden keski-ikäisen miehen välillä levottoman ajan ilmiöistä ja niiden herättämistä ajatuksista.

27.7.2020

(Luku)päiväkirja: Loma yli puolenvälin


Maanantai 27.7. 2020

Tai vasta puolessa välissä. Miten kukin nyt asian ottaa. 

Istun taas terassilla kirjoittamassa. Näyttää tulevan aurinkoinen päivä. Ihanaa. Iltapäivällä on ohjelmassa hot dog grillausta ystävien kanssa ja sitä ennen olisi kiva päästä hetkeksi rannalle. 

Niin, meillä on alkanut perhe-elämässä uusi vaihe. Olemme jo pariin otteeseen päätyneet isännän kanssa rannalle ihan kaksin keskenämme jälkikasvun ilmoitettua, että heillä on kavereiden kanssa muuta tekemistä. Uudeksi tämän tekee se, että olemme silti voineet lähteä rannalle tarvitsematta raahata vastahakoisia lapsia mukana. 

Myönnetään, ranta on ihan lähellä emmekä ole poissa paljon tuntia enempää, mutta silti. Ihan kuin oltaisiin taas nuoria. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei vapaus maistu haikeuden lisäksi makealta. 

Viime viikon lukupäiväkirja jäi vähän tyngäksi. Kävimme Mikkelissä kiepsahtamassa, mutta sadekeli sotki toimintasuunnitelmat ja laski yllättäen myös mielen matalaksi. Teehuone Wehmais tarjosi upean iltapäiväteen ja majoitus oli tunnelmallisessa Marjan matkakodissa, mutta silti olimme oudon väsyneitä. Olo parani vasta auringon ilmaantuessa heti Espooseen palattuamme. Huonosti ajoitettu reissu, ei mahda mitään. Sadekausi keskellä aurinkoisia päiviä. 



Lukeminen on edennyt neulomisen / virkkauksen ohessa. Neuloosi oireilee pahemman kerran. Nyt olen hurahtanut isoäidin neliöihin... Mikäs siinä, äänikirjoja voi kuunnella samalla.

¨Ai, ilmastonmuutoksesta ja keski-ikäisen miehen pohdintaa sukupuolirooleista - pylväs, toinen, kolmas, kolme ketjusilmukkaa - Los Angeles ja matkakertomus - pylväs, pylväs, pylväs, ketjusilmukka - juttua vanhenemisesta..." 

Ja niin edelleen - siihen saakka, kunnes tuo kirja oli kuunneltu loppuun. Kyseessä on tietysti Kjell Westön ja Juha Itkosen 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä.
Pidin kirjasta, se herätti itsessäkin ajatuksia. Silti, vaikka monessa kohtaa mietin samalla tavalla, oli kirja kuitenkin keski-ikäisten miesten keskustelua omista näkökulmistaan ja jossain kohtaa toisto sai miettimään, onko kaikki ajatustenvaihto jonkinlaista narinaa. Pitäisi, muttei kuitenkaan. 

Toinen loppuun lukemani kirja on ihan hömppää - taas somesuosituksen perusteella. Kaikki alkoi salaisuudesta on melko perinteinen viihdepläjäys, mutta varsin herttainen. Lynley ja Kit esittävät avioparia saadakseen paikan taloudenhoitajina värikkäälle ja epäorganisoituneelle perheelle. Sitten tietysti rakastutaan, tulee ryppyjä rakkauteen, mutta lopussa kaikilla on kulta kainalossa. 

Nyt pitää laittaa toimeksi. Pitäisi varmaan vähän siistiä huushollia ja siivota ainakin terassilta vadelmavarkaiden jätökset. Niin, ja on tuolla yksi keskeneräinen isoäidin neliökin... 


Keskiviikko 29.7.2020

On se loma edelleen. Isäntä ja keskimmäinen ovat rakentaneet (kyllä, Ikean paketeista nimenomaan rakennetaan) vaatekaappia. Vielä olisi toinen jäljellä. 
Minä olen virkannut ja neulonut ja taas virkannut ja kuunnellut toisinaan singahtelevia ärräpäitä. 

Olo on levoton. Isäntä joutuu lähtemään lyhyelle matkalle. Huomenna on lähtö, 2 lentoa, 2 maata ja tiistaina takaisin. Eurooppaan toki, mutta silti pistetään mies karanteeniin. Onneksi meidän makkarimme saunan kupeessa on helposti eristettävissä ja sieltä on ovi pihalle. Minä muutan kuopuksen kaveriksi. 

Ylireagoinko ? En usko. Koulu alkaa kohta ja varsinkin keskimmäisen olisi kiva päästä hyvin lukion alkuun. Näihin kuvioihin ei Koronan sairastaminen oikein mahdu - ainakaan sitä ei mielellään ota, jos on mitenkään vältettävissä. Katsotaan, miten käy. 



Viime aikoina loppuun luettuja: 

Kjell Westö, Juha Itkonen: 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta 

22.7.2020

(Luku)päiväkirja: Lomamoodissa


Keskiviikko 21.7.2020

Mikä on lomamoodi ? Se on sellainen olotila, jossa voi tehdä, mitä haluaa, tuntematta painetta tehdä jotain muuta, tai tehdä nopeammin. Eilen oli juuri sellainen päivä. 

Minulle rento olotila ei tarkoita tekemättä olemista. Se tarkoittaa vapautta valita oma tahtini. Eilen tein couscous-salaatin teiniporukalle, joka leiriytyi meille Magic-turnaukseen. Kävimme Ikeassa hankkimassa viimein vaatekaapin keskimmäiselle, joka huoneenvaihdon jälkeen on säilyttänyt vaatteitaan lähinnä kasassa säkkituolin päällä. Korona sekoitti meidän ostosreissumme keväällä, mutta nyt saimme aikaiseksi. Sitten päätimme isännän kanssa lähteä rannalle ja teimmekin niin. Illalla väistimme turnaushälinää lähiravintolaan. Vietimme täydellisen lomapäivän, joka soljui omalla tahdillaan.

Rannalla sain vihdoin kiinni lukemisesta. Minä olen huono lojumaan auringossa, mutta vilpakka tuuli sai mukavuudenhaluisuuteni heräämään. Kävin vain vähän kahlailemassa. Kirjalle paikka oli otollinen. Onneksi olin napannut kassiini mukaan Elizabeth Gilbertin elokuun alussa ilmestyvän uutuuden Tyttöjen kaupunki. Se osoittautui ainakin alultaan mukaansatempaavaksi tarinaksi nuoresta tytöstä 40-luvun New Yorkin teatterimaailmassa. 

Sain kirjan Gummeruksen pyytämättömänä arvostelukappaleena. Suhtaudun noihin vähän kaksijakoisesti. Tiedän, ettei ole pakko lukea eikä myöskään siis pakko kirjoittaa, mutta silti koen velvollisuudekseni edes yrittää. Jollen pidä tai kirja ei laisinkaan kiinnosta, harmittaa paperin tuhlaus. Onneksi viimeisimmistä ainakin osa on osoittautunut sellaisiksi, että luen loppuun. Uusia lukuja ja onnellisia loppuja oli helposti luettava hyvänmielenkirja ja nyt aloittamani Tyttöjen kaupunkikin tulee todennäköisesti luettua kokonaan. 



Olen myös jatkanut Westön ja Itkosen kirjeenvaihdon (7+7 - Levottoman ajan kirjeitä) kuuntelua. Siihen voi oikein uppoutua ja varsinkin Westön tyyli ja pohdinta vetäisee minut mukaansa ja herättää ajatuksia. Se herättää myös halun kirjoittaa, omassa pienessä mittakaavassani. Maltoin tuskin odottaa viimeisimmän kirjeen loppumista aloittaakseni tämän lukupäiväkirjan. 

Nyt keskustelun alla oli ilmastonmuutos, ihmisen muuttumisen vaikeus ja lisäksi Westö kertoi äidistään ja tämän vaikeasta masennuksesta. Saatan samaistua moneen kohtaa ilmastotuskassa. Tuskaa tuntee, mutta on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. En ole tänä vuonna lentänyt kertaakaan, mutta se taitaa olla ennemminkin Koronan "ansiota" kuin oma ilmastotekoni. 

Toisaalta Korona on haudannut ajatuksemme autosta luopumisesta. Sitä "tarvitaan" nyt enemmän esim. lasten kuskaamiseen. Etuoikeutetussa asemassamme välttelemme edelleen joukkoliikennettä. Se vain tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Tiedostan siis vallan mainiosti myös perheeni hyvän tilanteen. Me voimme valita. Välillä se melkein hävettää, muttei ainakaan vielä ole saanut muuttamaan toimintaani. 

Masennuksesta en onnekseni tiedä mitään, mutta tunnen suurta myötätuntoa sen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään kohtaan. Olen jonkuntasoinen kontrollifriikki, joka on joutunut sopeutumaan vähittäisen totaalikontrollin katoamiseen perheen ja kiireen kasvaessa. Ajatus hallinnan kadottamisesta kylmää ja siitähän masennuksessa kai on osittain kyse. "Jokin" ottaa vallan ja vaikka haluaisi, ei voi, eikä aina voi halutakaan. Kuten sanoin, en tiedä masennuksesta mitään, mutta tältä se välillä kuulostaa. 

Piti jättää tämä päiväkirjateksti ilman kuvia. Ihan vain siksi, että pitkästä aikaa sain jätettyä puhelimen kotiin (rannalle lähtiessä) ja myös ravintolassa pidin sen tiukasti laukussa. (Siksi ette näe kuvia Tapiolan Bistro O Matin herkullisesta illallisesta, jota lämpimästi suosittelen). On vapauttavaa olla välillä tavoittamattomissa ja ilman pakkoa kuvata ja jakaa. Suosittelen myös sitä. 

Silti taidan laittaa tähän pari kuvaa pihan kasveista. Niitä tulee napsittua ihan vain siksi, että suurin osa Whatsapp-keskustelua siskoni kanssa koostuu nykyään tomaatinkukkien määrän vertailusta tai muiden kasvien kasvun kuvauksesta. Olemme hurahtaneet. Hän parvekekasveihinsa ja minä jokakesäiseen tapaan pienen pihan rehevyyden lisääntymisen seuraamisesta. 

Tämän kesän erikoisuus eli päärynämeloni aka pepino
Tämän kesän erikoisuus eli päärynämelon aka pepino



18.7.2020

Kesälomareissulla lähellä eli melontaa Vähävedellä ja Tehtaan hotellissa Karkkilassa


Vähävesi & melonta 

Karkkila on lähellä. Ainakin näin pääkaupunkiseudulta katsottuna. Meille on Vähäveden melontapäivästä kovaa vauhtia tulossa kesälomatraditio - kaksi kesää peräkkäin on jo selvästi tapa. 

Vähävesi myös pitää minua hyvänään. Kuin tilauksesta ovat melontapäivät olleet puolipilvisiä ja korkeimmat laineet pientä liplatusta. Juuri sopivan rauhoittava keli siis tällaiselle veden päällä epämukavuusalueelleen astuvalle maakravulle. Minun juureni ovat maalla ja mullassa, vesi on vieraampi elementti. Silti nautin melontapäivistä. Kanootti lipuu keveästi aalloilla, lumpeet ja ulpukat kukkivat. Mieli rauhoittuu. Tuntuu kuin olisi tehnyt pidemmänkin reissun kuin muutaman tunnin kanottiretken. 


Palvelu Vähäveden tilalla oli taas ystävällistä. Tällä kertaa pihalla odotteli myös ihana pikkuinen koiranpentu, kanoja ja lampaat omassa aitauksessaan. Aikaa kului siis mukavasti myös pihamaalla jutustellen. Retkimajassa olisi voinut keittää kaffetkin. 

Meitä oli matkassa kuuden hengen kokoonpano. Kolme intiaanikanoottiin ja sitten kolme ketterää Alaska-kajakkia. Nuoriso sai painella omia menojaan. Järvellä kun näköyhteys säilyy suhteellisen helposti ja kaikki päätyivät lopulta Salakka-saarelle piknikille. Se on kumma, miten ruoka maistuu ulkona aina paremmalta. 


Tehtaan hotelli 

Melontaretken jälkeen kaikkia vähän väsytti, joten oli mukava suunnata kanoottirannasta vartin päähän Tehtaan hotelliin. Högforsin ruukin vanhat edustustilat ovat nykyään hotellina ja me valitsimme kolmesta vaihtoehdosta kartanomaisen Bremerin talon. 

Kaikki kolme huonetta olivat viihtyisiä ja tilavia, mutta vanhemmille osunut sviitti-upgrade oli kyllä ihan huippu. Meillä oli olohuone ja sivussa tunnelmallinen veranta. Se oli ihan ehdoton paikka aamupalalle, jonka löysimme valmiiksi rakennettuna keittiön jaakaapista. 



Tehtaan hotelli on muutenkin sopiva paikka tunnelmaa ja vähän erilaista kokemusta etsivälle. Vierestä löytyy Valimomuseo tiedonjanoisille ja ravintolan Tammen alla -ravintolasta saa lisäenergiaa väsyneille melojille. 

Ruuhkaa ei ollut missään, mutta tunnelmaa ja ystävällistä palvelua oli vastassa joka paikassa. Tänne palaamme uudelleen. Seuraavaksi voisi mennä metsiin kävelemään melonnan lisäksi ja pidentää matkaa vielä yhdellä yöllä. Ehkä ensi kesänä... 



13.7.2020

Kimppakämppä laiturilukemistoon



Minä kerään loppumatonta listaa kirjoista, jotka haluan joskus lukea. Kirjavinkkejä osuu silmiin joka puolelta, mutta useimmiten kirjat päätyvät listalle odottamaan sopivaa hetkeä vähintäänkin kuukausiksi, usein jopa vuosiksi. Tarkemmin sanottuna niihin tulee tartuttua, vasta kun ne kävelevät vastaan tai hyppäävät jossain muodossa syliin/silmiin. 

Joskus harvoin osuu suositus niin sanotusti hermoon. Niin kävi tässä noin viikko sitten, kun silmiini osui suositus herttaisesta ja hyvää mieltä lupaavasta Kimppakämppä- romaanista. Mikään ei sovi lomanaloitukseen paremmin kuin hyvin kirjoitettu, kevyt viihde, rentoutustakuulla. 

Samalla tuli testattua myös uusi tabletti ekirjalukijana. Olen vuosia vannonut Kobon nimeen, mutta Nextoryn valikoima sai kokeilemaan myös tabletilta lukemista. Eikä lukukokemus tietenkään ole sama. Tabletti on isompi ja vaikka painossa ero onkin tämän Samsung Galaxy Tab 5e:n kohdalla minimissään, on se kömpelö kannatella. Valon vaikutusta en varsinaisesti huomennut, sillä en lukenut illalla, mutta silmät kyllä väsyivät nopeammin kuin Kobolla. 

Johtopäätöksenä: Toimii kyllä välillä, mutta ihan parasta olisi saada Nextoryn kirjat näkyviin Koboon... 

Beth O'Leary: Kimppakämppä 
Nextory ekirja 

Kyseessä siis on kevyt hyvänmielenkirja epätavallisesta kimppakämpäasetelmasta, jossa yövuorossa toimiva sairaanhoitaja saa käyttää kämppää (ja sänkyä) päivät ja tee se itse -kirjojen kustannustoimittaja öisin. Herkullista, kun tietysti jossain kohtaa kohdataan ja... 

Pidin päähenkilöistä kovasti. Tiffy on sellainen sopivasti värikäs (vaatteista alkaen) ja huoleton, jollainen itse ainakin välilla haluaisin olla. Hänen ex-poikaystäväänsä puolestaan en haluaisi. Kammottava tapaus. 

Leon puolestaan vaikuttaa sympaattiselta introvertiltä, joka tietysti tarvitsee Tiffyn kaltaisen tyttöystävän täydentämään olemustaan samoin kuin Tiffy kaipaa Leonin tasoittavaa vaikutusta. Taivaassa päätetty liitto siis, eikä tietysti yhtään haittaa vaikka ystävätkin ovat samaa mieltä. 

Tummaa sävyä tarinaan tuovat tietysti juurikin tuo julma expoikaystävä, mutta myös Leonin vankilassa oleva veli. Kaikenlaisia kiemuroita syntyy, mutta kyseessä on juuri niin herttainen viihderomaani kuin pitääkin. Melko luottavaisesti voi lukea ja uskoa asioiden järjestyvän, tavalla tai toisella. 

Yhtä juttua jäin kuitenkin kirjan loputtua pohtimaan ja se on Tiffyn olemuksen kuvaaminen. Minä sain alkuun sen käsityksen, että hän olisi pitkä (175cm), ihan mukavan näköinen punatukka muutamalla lisäkilolla. Tarinan edetessä hän yht'äkkiä muuttui kaunottareksi, joka keräsi katseita. Oliko kyseessä onnellisuuden ja itsevarmuuden vaikutus, vaiko jokin kummallinen transformaatio rakkauden kohteeksi? Eikö alun Tiffy voinut saada Leonin rakkautta ilman, että hänen seksikkyyttään ja kauneuttaan korostetaan ?

Toki olen voinut lukea kirjaa ihan "väärin", mutta silti. Jostainhan tuon pienen häiritsevän tunteen on täytynyt tulla. 
Tai sitten olen vaan kyllästynyt kaavoihin, joista tuo ylläoleva on edustava esimerkki. Toinen kaavamalli tuli vastaan heti perään. Dark, handsome and troubled... arvatkaapa kenestä on kyse? Annan vinkin, kyse on vampyyriviihteestä... 

(Luku)päiväkirja: Mitä lomalla tehdään?


Kesästä villiintynyt krassi kasvulaatikossa


Maanantai 13.7.2020 

Mitä lomalla tehdään ? Ihan mitä huvittaa! 

Tai ainakin melkein. Minun kohdallani tuo on tähän mennessä tarkoittanut siivouksen välttelyä ja neuloosin pahenemista aste kerrallaan. Nyt katselin sukkien sijaan jo pitkän villatakin ohjetta... sellaista, jossa on isoäidin neliöitä helmana. Hivenen arveluttaa, mutta se voisi olla sopiva seuraava ikuisuusprojekti. Olenkin jo kohta sukittanut koko perheen... 

Yksi syy sukkien valmistumiselle löytyy lukemisesta, tai paremminkin äänikirjoista. Kuuntelimme nimittäin Toton kanssa Morriganin kutsumus-romaanin loppuun. Tykkäsimme molemmat! Siinä todella tapahtuu paljon, mutta homma pysyy kasassa. Vähän kärsimättöminä mietimme, koska kolmas osa ilmestyy suomeksi. Englanniksi näytti ilmestyvän elokuussa, mutta sehän ei Toton kohdalla oikein toimi. 

Noin muuten olen pääasiassa kuunnellut ihan älyttömän rasittavaksi näköjään (ennakoitavasti) muuttuvaa vampyyriviihdettä. Olisihan se pitänyt tietää. Nuori tyttö joutuu silminnäkijäksi vampyyrien ja heitä jahtaavien välienselvittelyksi ja päätyy vampyyrien huostaan. Dark, handsome and troubled... eikös tuo ole vampyyrisankarin arkkityyppi ? No joo, ei The Dark Heroine ehkä ole niin paha kuin voisi olla. Paremmin kirjoitettu kuin monet muut, mutta kuitenkin. Jos tämä jahkaaminen vielä jatkuu kovin pitkään ja tarina keskittyy katseisiin ja huokauksiin käytävillä itse juonen etenemisen sijaan, saattaa kuuntelu vielä tyssähtää. 

Toistaiseksi olen saanut aikaa kulumaan sen parissa yli 3,5h, ilman totaalipahoinvointia. Ehkä vielä hetken verran. Minulla on kaksi sukkaparia kesken, keskittymiskyky nollassa ja tarve jollekin tosi höttöiselle. The Dark Heroine menettelee tuohon tilanteeseen, mutta kyllä Kimppakämppä oli parempi. 

Joku kanssabloggaajista kehui Kimppakämppää jossain somessa ja heti innostuin. Kevyt hyvänmielenkirja epätavallisesta kimppakämppäasetelmasta, jossa yövuorossa toimiva sairaanhoitaja saa käyttää kämppää (ja sänkyä) päivät ja tee se itse-kirjojen kustannustoimittaja öisin. Herkullista, kun tietysti jossain kohtaa kohdataan ja... Ehdottoman suositeltava viihderomaani laiturilukemistoon. Harmi vaan, että se oli tarpeeksi hyvä houkutellakseen lukemaan nopsasti loppuun ja sitten piti etsiä jotain uutta ja tarpeeksi hyvää seuraavaksi. 


Tiistai 14.7.2020 

No nyt tuli kesäinen olo! Ilmoittauduin nimittäin 1.8. pidettävälle kirjabloggaajien lukumaratonille. Ei se ole kesä eikä mikään, jos ei edes yhtä päivää pyhitä kirjoille. 

Saattaa tosin olla, että treenaan jonkunlaisen puolimaratonin jo etukäteen. Olen niin kertakaikkisen huono lukemaan tällä hetkellä. Tekisin mieli, mutta en saa tartuttua kirjaan. Yleensä sitä kutsuttaisiin lukujumiksi, mutta nyt taitaa kyseessä olla vaan perinteinen saamattomuus - tai sitten neuloosi. Toton sukat valmistuivat aamulla ja kello on tuskin kahdeksan. Neuloessa voi toki kuunnella äänikirjoja, mutta ei se ole oikein sama asia. 

Yöllä ukkosti taas. Viime aikoina on ollut aikamoisia myrskyjä. 

Olemme lähdössä lyhyelle melontaretkelle huomenna. Pikkuisen hirvittää. Mitä, jos järvellä nousee kova tuuli tai tulee vettä niskaan kovemmin tai jos vaikka jäädään pysähdyssaareen jumiin? Olemme sen verran kokemattomia melojia, että kelin pitää olla suurin piirtein hyvä, jotta uskaltaudun vesille. 



Lauantai 18.7.2020

Tuntuu kuin lomaa olisi kestänyt jo vaikka kuinka kauan, vaikka takana on vasta ensimmäinen viikko. Luulen tunteen johtuvan tekemästämme pienestä lomamatkasta (sekä todennäköisesti myös helteiden paluusta). 

Emme lähteneet kauas, emmekä pitkäksi aikaa, mutta järviluonto ja tunnelmallinen hotelli veivät ajatukset irti arjesta. Näyttää siltä, että kesäinen melontaretki on löytänyt paikkansa lomaohjelmassamme. Tämä oli toinen kerta ja lyhyen kuvauksen löytää täältä.

Lukeminen puolestaan takkuilee pahemman kerran. Vain äänikirjoja tulee kuunneltua. 

Toton kanssa kuuntelemme Enid Blytonin Seikkailujen saarta. Tunnistan taian aikuisenakin, vaikka jonkin verran teksti onkin tyyliltää vanhentunut ja varsinkin tummaihoisen palvelijan kuvaus välillä pikkuisen kirskahtaa korvissa ikävästi. Aikansa tuote, mutta ehkä juttelemme Toton kanssa jossain vaiheessa aiheesta. 

Aloitin myös kuuntelemaan Kjäll Westön ja Juha Itkosen toisilleen kirjoittamia kirjeita eli 7+7 - levottoman ajan kirjeitä. Kirjailijat myös itse lukevat kirjeensä äänikirjassa, molemmat vielä oikein hyvin. Samalla tekstistä tulee jotenkin henkilökohtaisempaa. 

Olen muutaman jo kuunnellut ja ne ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi. Näin siksi, ettei kumpikaan kirjailijoista varsinaisesti kuulu lemppareihini, vaikka Westön Kangastus 38 olikin upea. Nämä kirjeet kuitenkin antavat kurkistusaukon kirjailijoiden elämään ja tapaan ajatella, samalla pohdiskellen myös ilmiöitä maailmalta. Koukuttavaa.
 

Sunnuntai 19.7.2020 

Toinen yritys. Kirjoitin jo kertaalleen, mutta tekstini katosi jonnekin bittiavaruuteen. Ilmeisesti en saisi hypätä toiseen sovellukseen tallentamatta ensin... Tällä kertaa piti käydä tarkistamassa Westön ja Itkosen kirjeiden julkaisemisvuosi. Se oli syksy 2019. 

Ihmettelin nimittäin ajan kulumista. Sitä, miten kirjeiden pohdiskelemista tilanteista ja tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus. #Metoo, Ruotsin Akatemia, Unkarin vaalit - niiden jälkeenhän on tapahtunut jo vaikka mitä, mutta kirjeiden päiväykset ovat keväältä 2018. Toisaalta, miten niistä voi olla jo kaksi vuotta? Aika tuntuu samaan aikaan pitkältä ja silmänräpäykseltä. 

Ehkä oman vanhenemisensa itse asiassa huomaa erityisesti siitä, miten aika muuttaa olemustaan. Kalenterista huomaa kuun alun, sitten ollaan yli puolenvälin ennen kuin loppu häämöttää. Lapsena aika tuntui loputtomalta virralta minuutteja, sitten aika pilkkoutui päiviksi, sitten huomasi viikonloput ja nyt näyttävät viikotkin katoavan jonnekin. Hidastuukohan aika sitten uudelleen, kun oma tahti rauhoittuu ? Vai soljuvatko vuodetkin jossain kohtaa huomaamatta?

Huomaan samaistuvani enemmän Westön ajatuksiin. Olen iältäni aikalailla herrojen puolivälistä, mutta ehkä elämäntilanne vaikuttaa. Itkosella on kirjeissä pienet kaksosvauvat ja arki sen mukainen. Myös ajatukset ja niiden mukana teksti tuntuu asettuvan perheen piiriin ja pyrähdukset piirin ulkopuolelle ovat juuri sellaisia, nopeita kiepautuksia ja useimmiten palataan perheeseen. Westöllä puolestaan on selkeästi aikaa päästää ajatuksensa vaeltamaan. Hänellä riittää energiaa pohtia asioita kauempaa, oman elinpiirin ulkopuolelta, käännellä aiheita puolelta toiselle, tarkastellen. Ehkä aiheiden yleismaailmallisempi laajuus vetoaa tällaiseen jo pikkulapsiajan taakseen jättäneeseen. Sitä huomaa pyristelevänsä perhekuplasta ulos itsekin, on tarve katsoa kauemmas. Aiemmin ei kai yksinkertaisesti jaksanut. 

Toto-parka. Hän on vielä pieni ja joutuu keskelle vanhempien "itsenäistymiskautta" ja muutoksia. Pitää muistaa, että hänelläkin on oikeus tylsästi turvallisiin aikuisiin ja tasaiseen menoon. Lapset sopeutuvat, mutta heillä on myös oikeuksia.

Mitä ilmeisimmin 7+7 herättää ajatuksia. Se on hyvän kirjan merkki. Sunnuntai-aamusta puolestaan tekee hyvän se, kun ehtii miettimään. Istun terassilla, kahvikuppi kaipaa täydennystä ja tuore leipä levitää tuoksuaan keittiössä. Aurinko paahtaa jo, päivästä tulee kuuma. 


Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Beth O'Leary: Kimppakämppä 
Ihan ehdoton lisä laiturilukemistoon. Tosin herätti pientä pohdintaa päähenkilön olemuksesta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta juoneen... 


10.7.2020

(Luku)päiväkirja : Lomalla, Lomalla, Lomalla ja Vanhapiika



Perjantai 10.7.2020

Se alkoi vihdoinkin - nimittäin loma! Tänään aamulla heräsin työajatuksiin. Totesin niiden olevan väärässä paikassa, väärään aikaan. Siirryin sohvalle, pistin silmät kiinni ja nukahdin uudelleen. Olisin varmaan nukkunut puoleenpäivään, jollei Toto olisi tullut tökkimän. Oli raukka vähän ihmeissään, kun harvemmin onnistuu nousemaan ennen äitiä. 

Ei se lomaolo tietysti ihan noin helposti syntynyt. Koko päivän olen pyörinyt levottomana, kykenemättä keskittymään oikein mihinkään. Ehkä siinä tosiaan menee se viikko, ennen kuin pääsee oikeasti lomasta kiinni. Kun ei nyt ole oikein mitään matkaakaan. 

Levottomuus näkyy myös lukemisessa. Hyppelen kirjasta toiseen ja pääasiassa äänikirjasta toiseen. Neuloessa voi kuunnella, Toton kanssa voi kuunnella, kävellessä voi kuunnella. Kirjan lukeminen ei jostain syystä nyt onnistu. Parin sivun jälkeen nousen taas liikkeelle. No, kai se tästä. 

Sen verran olen sentään kuunnellut, että Vanhapiika loppui. Tosin se onkin tosi lyhyt kirja, vain runsaat pari tuntia. Siinä kirjailija tilittää elämäänsä yksin ja haluaa ottaa uudelleen käyttöön termin vanhapiika. En ole ihan varma, mitä kirjasta ajattelen. 

Nuorena kuvittelin, että minusta tulee vanhapiika. Luen kirjoja, teen töitä, matkustelen, enkä koskaan mene naimisiin. No, sehän tiedetään, miten tarinassa kävi. En myöskään ajatellut hankkivani koskaan lapsia. En kadu päätöksiäni ja olen onnellinen, mutta ehkä minulle on jäänyt sellainen pieni kaipuu itsellisen naisen elämään. Siis sellainen ruusuinen kuva. Todellisuushan on varmasti vähän toisenlainen ja ennen kaikkea yksinäisempi. Vapauden hinta ei välttämättä ole halpa. 

Kirjassa myös kuvataan sitä, miten länsimainen kulttuuri ihannoi nimenomaan parisuhteeseen sidottua rakkautta. Samalla ihmetellään, miten rakkaus ja parisuhde tuntuvat kuuluvan vain ulkonäöllisesti tietyt kriteerit omaavalle. Muille voi sitten sanoa mitä tahansa. 

Kaikkiaan Vanhapiika tavallaan voimaannuttaa sillä kirjoittaja on sinut oman tilanteensa kanssa ja tunnistaa myös yksinolon mahdollisuuksia ja kanssasisariensa vaikutusta kautta historian. Toisaalta kirjassa on jotain häiritsevää. Kirjoittaja on mitä ilmeisimmin tuntenut vetoa todellisiin kusipäihin. Hän toteaa itsekin antaneensa monille mahdollisuuden hyväksikäyttöön tai muuten vain pysynyt mukana, vaikka toinen käyttäytyy ristiriitaisesti. Rakkauden kaipuu on kaikilla, mutta itsekunnioitus vaatii usein kehittyäkseen myös tukea oman itsensä ulkopuolelta. Mitä ilmeisimmin on tuossa matkan varrella ollut muutama kohtaaminen, joiden toisia osapuolia voisi vähän huidella korville. (Ihan ensimmäiseksi alun amerikkalaista naikkosta, jonka voisi myös syöttää haikaloille.)

En oikein tiedä, mitä kirjasta ajatella. Se on sinänsä ihan sujuvaa kieltä, joskin ehkä vähän hajanainen tavassaan kertoa. Mitä tulee vanhapiikaan sanana - termi säilyi ainakin minulle aivan yhtä ristiriitaisena kuin aiemminkin. 




Viikolla loppuun luettuja: 

Malin Lindroth: Vanhapiika-Tahattomasti yksinäisen tarina
lukijana: Kaija Pakarinen


3.7.2020

(Luku)päiväkirja: Yhteensattumia



Perjantai 3.7.2020

Se on kyllä hassua, miten asiat toistuvat. Välillä tavallaan merkityksettömästi, mutta kummallisesti. 

Vein auton huoltoon. Vakkarihuollosta on kotiin muutaman kilometrin kävelymatka. Sellainen juuri piristävä aamutuimaan. Pistin kuulokkeet korviin ja lähdin talsimaan. 

Erään risteyksen kohdalla tuli déjà-vu. Samalla tavalla kesäauringon lämmössä olen ennenkin odotellut liikennevalojen vaihtumista kuunnellen Tove Janssonia. Silloin kyseessä oli Taikurin hattu (Tiuhtin ja Viuhtin aarteesta puhuttiin siinä kohtaa), nyt kuuntelin Kesäkirjaa. 

Myös kirjan sisältö linkittyi ympäristöön miltei huvittavasti. Kesäaurinko oli matkani varrella peittynyt tummapuhuviin pilviin. Ne lupasivat sadetta ja ukkosta. Samalla Sofia, isoäiti ja isä pitelevät myrskyä saaren pienessä luotsimökissä. Minä hyppäsin osaksi matkaa paikalle osuneeseen bussiin enkä kastunut.

Kesäkirja on siis luettu loppuun. Jännän kiehtova tarina kesästä saarella, sukupolvien välisestä yhteydestä, lapsuudesta ja vanhuudesta. Samalla siinä on jotain pientä häiritsevää. Idyllin pinta on siloinen, mutta alla kiemurtelevat mustat juovat. Niistä ei tiedä, mitä ne ovat, mutta missään tapauksessa ei elämä ole pelkkää makeaa. 

Muuten ollaan Toton kanssa edetty Morriganin tarinassa toiseen osaan ja iltaisin meillä kaikuu Morriganin kutsumus. Minä olen menossa jo tämän kesän kolmannessa sukkaparissa ja Toto oikaisee meidän sängyllemme ja puhelin kailottaa tarinaa ovensuussa, jotta molemmat kuulevat. 

Siinä se. Kuten arvelinkin, ovat lomaa edeltävät viikot täynnä pitkiä työpäiviä. Onneksi keli muuttui epävakaiseksi niin ei niin paljon harmita kököttää tietokoneen vieressä. Paitsi selkä ei oikein tykkää. Jumittaa. 

Vielä viikko lomaan. Kyllä tämä tästä. Saadaankohan loman alkuun jo pihalta jo ensimmäisiä vadelmia? Se on siinä ja siinä. 


Viikolla loppuun luettuja:

Tove Jansson: Kesäkirja 
Klassikko, jonka viimeinkin sain luettua. (Koskas se kirjabloggaajien klassikkohaasteen seuraava osa taas olikaan?) Nimensä mukaista laiturilukemistoa. Sopii tosin erittäin hyvin myös kesäsateen ropinaan mökillä. 


23.6.2020

Lukupäiväkirja: Hellettä pitelee...

Tiistai 23.6.2020 

Hellettäpä tosiaan - ja tässä pitäisi töitäkin tehdä vielä kaksi ja puoli viikkoa... Kaikenlisäksi näyttää pahasti siltä, että lomanaloitukseni saattaa viivästyä. Ei pidä vielä harmitella, mutta sanonpa vaan, että sitten ottaa lujaa päähän. 

Perinteisesti töissä tahti kiihtyy loman lähestyessä, mutta minä taida olla jo ihan kesämielellä. Rentoa meininkiä pihalla ja toimisto terassilla, siinä se. Paitsi että kohta olen pahasti sotajalalla. Pihalle on muuttanut uusi pupu ja tämä onkin aiempaa kaniperhettä röyhkeämpi tapaus. Oli keinotellut itsensä jotenkin korkeaan kasvulaatikkoonkin ja pistellyt salaattini poskeensa. Orvokkiruukussa on jäljellä vain muutama hassu kukkavarsi. Myönnän toki, että puska vähän jo kaipasi karsimista, mutta rajansa kaikella. 

No, seuraavan kerran, kun taloyhtiö kyselee vapaaehtoisia luukkuansan asennukselle, taitaa meidän pihallemme päätyä yksi. 

Saavat sitten Toton eilen Korkeasaaressä näkemät leijonatkin lisää lähiruokaa. 

Lukeminen on ollut kovasti äänikirjapainotteista. Tove Janssonin Kesäkirja on täysin nimensä mukainen. Ihana. Harmi, että en päiväsaikaan oikein ehdi ja illalla olen niin väsynyt, että simahdan samantien. Syynä on tietysti osittain, että kuuntelemme Toton kanssa Morriganin koetuksia. Siinä on yllättävän pitkät luvut ja kello kulkee... 

Aamuisin jään terassille kahvin jälkeenkin istumaan ja luen joka aamu muutaman luvun Japani-juttuja Melkein Geisha -kirjasta. Aika monet tarinat ovat niin mielikuvituksellisia, että väkisinkin miettii lukeeko fiktiota vai todellisista tapahtumista. Joka tapauksessa, tabletti on osoittautunut hintansa väärttiksi jo pelkästään tuon takia. Niin, ja koska neuleohjeen saa hyvin näkyviin ISOLLA TEKSTILLÄ. Kohta ovat omat sukkanikin jo valmiina, ainakin ennen kuin kelit tästä ehtivät kylmenemään. 

Yhtään kirjaa en näin tiistai-iltaan mennessä ole lukenut loppuun. Enkä varmasti lue tänäänkään - edessä kun on vielä ainakin yksi iltapalaveri. Saattaa olla, ettei ehditä kuuntelemaan Toton kanssakaan tänään. Ei kiva. 


Torstai 26.6.2020

Terveisiä aamukahvilta. 
Tänään heräsin jo kello 5:30. Ei siinä mitään ääniä tarvittu, ei oikeastaan ollut edes liian kuuma. Heräsin vain. 

Tämän kesän ehkä paras juttu ovatkin olleet rauhalliset aamut terassilla. Kun ei tarvitse lähteä toimistolla (eikä meikata tai erityisemmin miettiä sen paremmin omia kuin koululaisten vaatetusta), on aamulla aikaa istahtaa kahvin kera rauhassa päivää aloittelemaan. 

Samalla sitä tulee mietittyä kaikenlaista. Perhettä naurattaa, kun äiti kuulemma oikein herää uutisia lukiessaan. Aina löytyy jotain kommentoitavaa. Jos hiljenen, olen avannut Nextoryn ja keskittynyt Melkein Geishan tarinoihin. Muutama lyhyt luku sopii aamuun. Tosin taidan olla kohta lukenut kirjan loppuun. Sitten pitää löytää uusi lyhytlukuinen luettava. 

Muutakin mietin. Olen viime aikoina valitellut jäljellä olevia työpäiviä ennen lomaa ja kiukutellut loman mahdollisesta pienestä viivästymisestä. Sitten totesin, että se on vähän tyhmää. Ei pitäisi olla niin negatiivine.Ennemminkin pitäisi iloita siitä, että on töitä ja muistaa Koronan aiheuttaneen moneen perheeseen tilanteen, jossa ollaan ehkä "lomalla", mutta palkattomasti ja huolissaan perheen toimeentulosta. 

Muutenkin valittamisesta tulee paha mieli ja eniten kai itselleni. Siispä päätös. Joka päivä listaan ainakin kolme asiaa, joista olen kiitollinen. Ei pitäisi olla vaikeaa. Meillä on kaikki hyvin. 

Tänään: 
  1. Mahdollisuus istua aamukahvilla ja nauttia rauhallisesta hetkestä isännän kanssa jutustellen ja lintujen laulua kuunnellen 
  2. Loma on kuin onkin tulossa. Ehkä vähän myöhässä, mutta kuitenkin. Lisäksi huomenna on vapaapäivä! (tai ainakin olisi yritystä siihen suuntaan :-)
  3. Keskimmäinenkin pääsi haluamaansa lukioon eli kaikilla pojilla on paikka koulussa

Ai että mites se lukupäiväkirjaosuus ? No, en ole pahemmin ehtinyt lukemaan muuta kuin aamiaispöydässä ja vähän Morriganin koetukset-äänikirjaa iltaisin. 
Ehkä sitten lomalla taas... 

Sunnuntai 29.6.2020

Viikonloppu mökillä. Kuumasta kelistä huolimatta pääsivät pojatkin puutöiden pariin. Myrsky oli halkaissut saunamökin edustan vanhan pihlajan. Se piti sahata ja pilkkoa.  
Kyykäärmekin nähtiin ja onkeen tarttui hauki. 
 Sain luettua loppuun Minna Eväsojan Melkein Geisha -kirjan. 

Kotiin palattuamme kuuntelimme Toton kanssa kerralla Morriganin koetukset-romaanin loppuun. Ihan hyvä, että minäkin kuuntelin. Jostain syystä muistin loppuratkaisun ihan toisenlaisena. Olen tainnut joskus aiemminkin nukahtaa äänikirjaa kuunnellessa. 

Huomenna minulla pitäisi olla vapaapäivä, taitaa mennä työnteoksi, ainakin osittain. Jospa ehtisin edes pesemään pyykkejä. Kummasti kyllä piristää jo kolmipäiväinenkin viikonloppu. 


Kiitollisuuden aiheita ja kivoja juttuja: 

1) Levännyt olo mökkiviikonlopun jälkeen. Maisemanvaihto teki hyvää. 
2) Pidempi kirjankuunteluhetki Toton kanssa iltapäivällä oli tosi kivaa. 
3) Nautin pihassa jo muutamassa päivässä tapahtuneesta kasvusta. Huomenna syödään salaattia kasvulaatikosta. 


Viikolla loppuun luettua: 

Minna Eväsoja: Melkein Geisha
Suomalaisen opiskelijan kokemuksista Japanista. Ei sitä romaaneistakaan välttämättä lue ihan tällaisia juttuja. Mielenkiintoinen, vaikka Japani vaikuttaa kyllä vielä erilaisemmalta kuin osasin kuvitellakaan.