24.5.2020

(Luku)päiväkirja eli Jumittaa!

Helatorstai 21.5.2020 

Nyt jumittaa pahemman kerran. Olen keksinyt vaikka mitä sijaistoimintoja lukemisen tilalle. Viimeksi kaivoin vapaapäivän huviksi kohta puolitoista vuotta kesken olleen sukankutimen. Sekin edistyi tänään enemmän kuin yksikään kesken oleva kirja...

Minä vähän luulen kärsiväni "etätyöapatiasta". Se on kuulemma ihan oikea oireyhtymä pitkään samassa ympäristössä työtä tehneille (ja oleskelleille). Mikään ei oikein huvita, eikä töiden aloittaminen onnistu oikein millään. Tosin luulin tuon vain olleen alkuviikon työmotivaation puutteen syynä, mutta näköjään samat oireet ovat myös kotihommien ja peräti kirjojen lukemisen kohdalla.

Onneksi on pitkä viikonloppu! Minulla on huomennakin vapaapäivä. Jos saisin aikaiseksi edes sen jo kauan himoitsemani raparperipiirakan...

Lukeminen on alkuviikosta jäänyt lähinnä pieneen äänikirjakuunteluun. The Strange Case of the Alchemist's Daughter kerää juoneensa yhä enemmän klassikoiden henkilöhahmoja. Nyt viimeksi näyttämölle astuivat Renfield ja Van Helsing...


Sunnuntai 24.5.2020

Että on ollut kiva viikonloppu. Neulomista, leipomista, pikkuisen siivousta... yleensä vain kotona touhuilua.

Erityisesti olen ollut onnessani uudelleen löytyneestä neulomistuulesta. Ehkä nuo sukat voivat sittenkin valmistua jo ennen 2025... ei sitä tiedä. Ainakin edistymistä on tapahtunut reippaasti ja nyt tajusin voivani sittenkin kuunnella kirjaa samaan aikaan kun neulon, huolimatta kirjoneuleesta. Tosin kirja ei saa olla mitään kovin vaikeaselkoista ja keskittymistä vaativaa. The Strange Case of the Alhemist's Daughter on juuri passeli.

Tarina vetää, henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja klassikoiden bongaus viihdyttävää. Aika harvoin pidän fanifiktiosta, mutta tämä on jotenkin mielenkiintoinen. Ehkä siksi, että tarinat kerrotaan alkuperäisten kertomusten objektien näkökulmasta. He ovat aktiivisia toimijoita. Sinänsä ei liene yllättävää, että kyse on nuorista naisista. Virkistävää (vaikka toki vähän osoittelevaa), kun näkökulma kääntyy.

Yhtään kirjaa en ole tällä viikolla saanut luettua loppuun. Tuosta äänikirjastakin puuttuu vielä puolisen tuntia...

Trendikkäästi hapanjuurella

Minulla on ollut leipäjuuri käytössäni jo muutaman vuoden ajan. Siitä leipomani sämpylät ovat viikottain sulostuttaneet sunnutai-aamujamme. Sain juuren bloggaajatapahtumasta ja olen sitä varjellut uskollisesti. Juureni on sitkeä sissi. sillä se on käynyt kesälomareissulla Ranskassa ja selvinnyt myös yhdestä viivästyneestä keittiöremontista.

Sämpyläreseptini on vuosien varrella muotoutunut vakioksi ja mittaaminen vaihtunut silmämääräiseen arvioon. Olen siis toiminut vastoin yleisiä hapanjuurileivonnan ohjenuoria. Tosin olen kuullut sellaisestakin koulukunnasta, jonka mukaan hapanjuurileivonnassa tärkeää on antaa taikinan kehittyä rauhassa ja mahdollisimman vähällä käsittelyllä.

Nyt kun Korona-aika on tehnyt kotoilusta pakolla trendikästä, on juurileivontakin taas vahvasti näkyvissä somessa ja muussa mediassa. Minäkin innostuin katsomaan, miten leipää oikeasti kuuluisi leipoa - vaan miten kävi ?

Eliisa Kuusela: Leipävallankumous 
Oma ostos 

Leipävallankumous on monessa paikassa hehkutettu juurileivonnan opaskirja. Sen kirjoittaja on tehnyt hapanjuuresta itselleen ammatin ja leivonnan ympärille on syntynyt niin Facebook-ryhmä kuin nettisivusto (hapanjuuri.fi). Apua on siis saatavilla ja hommaan "hurahtanteita" yhä kasvava määrä.

Mikäs siinä, juurella leipominen on perinteikästä ja palkitsevaa. Vaikkei muoto aina olisikaan oppikirjan mukainen, on maku useimmiten silti vaivan arvoinen. Tiedän kokemuksesta, etteivät kaupan pussileivät maistu, kun muutaman kerran on syönyt itse leivottua...

Leipävallankumous on ohjeissaan perusteellinen. Tätä kirjaa ei ole tarkoitettu oikaisijoille ja pikaisille tekijöille. Aikajanat, ainesten prosenttiosuudet ja grammamääräiset ohjeet vaihekuvineen opastavat kädestä pitäen leivonnan prosessissa. Välillä ohjeistus tuntui jo vaihtoehtoineen niin yksityiskohtaiselta, että se piti lukea (ja leipoa) pariinkin otteeseen ollakseen selvillä seuraavasta työvaiheesta.

Suuri osa kirjasta on kuitenkin varattu erilaisille leipäohjeille. Niitä löytyy niin perinteistä leipää kaipaavalle kuin myös juurelle uutta käyttöä haikaileville, pitaleivistä croissantteihin. Tämä kirja toimii hyllyn perusteoksena, josta voi ammentaa ideoita ja ohjeita kerrasta toiseen.

Kirjassa on myös kiitettävästi jutustelua juurileivonnasta, jauhoista ja yleensäkin tarinaa aiheen ympäriltä. Teos sopii siis mainiosti  myös aiheesta kiinnostuneen luettavaksi, vaikkei leipomaan haluaisi ryhtyäkään.

Keittokirjasta ei kuitenkaan voi kirjoittaa kertomalla samalla kokeilujen lopputuloksista.

Miten siis kävi ?


Ensimmäinen kerta (sattuneesta syystä ilman kuvaa): 

Mittasin ainekset vaa'alla ja seurasin prosessia miltei minuuttitarkkuudella. Tarkoituksena oli tehdä ihan perusresepti, mutta eihän sitä tavoistaan pois pääse ja sekoitin vehnäjauhoihin myös vähän spelttiä. Siinä kohtaa taisi jotain mennä sekaisin, sillä lopputuloksena oli maukkaita ufoja. Frisbeekin kävi sanana mielessä, mutta eivät ne sentään ihan niin lattania olleet.

Onneksi perhe pitää panzanella-salaatista ja krutongeista keiton päällä.


II kerta

Toinen kerta


Totesin, että minun pitää luottaa vaistooni ja taikinan tuntuun enemmän kuin vaakaan. Muutin myös hieman prosessia lähemmäksi totuttua eli muotoilin taikinan vasta jääkaappinostatuksen jälkeen. Tämä toki ohjeistettiin myös kirjassa yhtenä vaihtoehtona.

Mittasin jauhot enemmän summittain eli päätin tehdä sellaisen hieman kosteamman taikinan. Nostatin ilmeisesti kylmänä muotoiltua taikinaa hivenen liian kauan ennen uuniin laittamista, mutta tulos alkoi jo muistuttamaan toivomaani leipää. Maku oli mainio, mutta koostumuksessa vielä petrattavaa.


Kolmas kerta toden sanoo 

Ainakin vuokaleivän kohdalla. Huomasin nimittäin, että vehnäjauhon ja eri karkeusasteeseen jauhetun spelttijauhon yhdistelmänä meillä katoaa leipäkorista parhaiten vuokaleipä. Ostin toisenkin leipävuoan (7,95€ Cittarista nettitilauksen mukana) ja tein taas sellaisen hitusen löysemmän taikinan.

Seurasin toki prosessia ajoituksineen (ainakin suurin piirtein), mutta jauhojen määrän laitoin ihan oman tuntumani mukaisesti.

Lopputulos palkitsi. Nämä vuokaleivät ovat tosi lähellä toivottua ja hupenevat vauhdilla. Niissä on mukavasti rapsahtava kuori, pehmeä ja ihanasti sitkas sisus ilmareikineen ja maku kohdillaan.

Toisen vuoan ostaminen oli myös hyvä idea, sillä taikinan optimaalinen löysyysaste on hieman erilainen vuoassa paistettaessa kuin korissa kohotettuna ja pellille asteltuna.

Kokeilut jatkuvat ja seuraavaksi teen ihan perinteisen mallista - pakkohan sitä on päästä kokeilemaan hapanjuuri.fi - sivuston nettikaupasta tilaamaani UFOa (siis viiltoterää kuviointiin). Valitettavasi leipomisen tahdin on kuitenkin hidastuttava. Tällaisia määriä leipää kun ei kykene kuluttamaan edes meidän viisihenkinen perheemme.


Leipävallankumous tulee toimimaan muistikirjana vaiheistuksissa ja varmasti tutkin reseptejä inspiraatiota etsiessäni. Taidan kuitenkin edelleen jatkaa silmämääräisellä ja tuntumaan perustuvalla tekniikalla. Jostain kumman syystä ainakin toistaiseksi olen onnistunut niin paremmin. Joko syynä on kykenemättömyyteni ohjeiden tarkkaan seuraamiseen, tai sitten käyttämäni jauholaadut ovat niin erilaisia, että mitat eivät aina päde. Tiedä sitten, mutta ohjeita seuraamalla olen vuosien varrella hapanjuurileivonnassa päätynyt ufoihin noin 9 kertaa kymmenestä, vaistonvaraisesti leipomalla suhdeluku on toisinpäin.

Kukin siis tavallaan. Lopputulos lienee pääasia. Juurileivontaa aloittelevalle Leipävallankumous on kuitenkin ehdottoman suositeltava hankinta. Niin kuin kirjassakin sanotaan:

"Säännöt on tehty rikottaviksi, 
mutta opettele ensin perusprosessi, 
jotta tiedät, miten niitä kannattaa rikkoa" 

21.5.2020

Koodinmurtaja ei nyt iskenyt

Olen viime aikoina kärsinyt jonkinlaisesta lukujumista ja ylenpalttisesta kriittisyydestä lukemiani kirjoja kohtaan. Olen useamman kohdalla jumittunut viikoiksi, vaikka kyseessä olisi ihan helppolukuinenkin teos. Niin kävi Koodinmurtajallekin. 

Tarina matemaattisesta nerosta, josta tulee Kiinan salainen ase tiedustelupalvelun koodinmurtajana kuulostaa mielenkiintoiselta ja jotenkin olin siinä käsityksessä, että kyseessä olisi historiallinen suku- / kehitystarina. Ei varsinaisesti ollut eikä Koodinmurtaja nyt iskenyt sitten yhtään.

Onneksi vaihtelevien kelien keskellä on aurinkoisia hetkiä, niin olen voinut lähteä vähäisinä vapaahetkinäni ulos aina kun lukeminen jumittaa - vaikka sitten kuuntelemaan linnunlaulua, kun ei äänikirjojakaan ole aina viitsinyt.


Mai Jia: Koodinmurtaja
Oma ostos Elisa Kirjasta

Minua suoraan sanottuna tylsistytti ja välillä vähän ärsyttikin Koodinmurtajaa lukiessa. Alku oli lupaava, kun esiteltiin eri sukupolvien tarinaa. Sitten kun päästiin päähenkilöön ja hänen kehitykseensä, homma jotenkin lässähti.

Totta kai hän oli matemaattisesti lahjakas. Totta kai hänen lapsuutensa oli erikoinen. Totta kai hänestä tuli Kiinan salaisen palvelun täsmäase koodien purkamiseen. Totta kai tarinassa tarvitaan jotain kamalaa, jotta juonessa on kunnon käänteitä. En kuitenkaan pidä lainkaan siitä, että minulle kerrotaan etukäteen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vihjailut tyyliin "ei siis liene ihme, että juuri siksi tapahtui niin kuin tapahtui" tai "ja tästä johtuen kai sitten onnettomuus saappui", ottavat lievästi sanottuna päähän ja saavat minut useimmiten laskemaan kirjan sivuun. Tuntuu turhalta lukea eteenpäin, kun kerran jo tietää (tai arvaa), mitä seuraavaksi tapahtuu. Rasittavaa.

Henkilöhahmot olivat jotenkin kaksiulotteisia ja heihin liittyi paljon vihjailuja, joiden setviminen vei aikaa. Juurikin noiden "ennakkovaroitusten" vuoksi kai tarina tuntui olevan vailla varsinaisia käänteitä ja juoni tuntui kiertävän spiraalissa ja vähän edestakaisin, ilman että tarina varsinaisesti täydentyisi.

Kuitenkin luin kirjan loppuun? Miksiköhän? Ehkä siksi, että kirjassa oli kuitenkin mielenkiitoisiakin kohtia ja teksti itsessään helppolukuista. Kovin montaa tuntia ei mennyt kirjan lukemiseen, vaikka kalenteriaikaa kuluikin useita viikkoja taukojen vuoksi. Aihe itsessään on mielenkiintoinen. Ajatus älykkyydestä ja sen vaikutuksista ihmisen mahdollisuuksiin ja rajoituksiin on kiehtova. Aika useinhan esim. matemaattisesti huippulahjakkaat ihmiset mielletään sosiaalisesti kömpelöiksi. Voivatko eri lahjakkuuden lajit tavallaan sulkea toisiaan pois? Kirjan päähenkilökin on monella tavalla erikoinen eikä vain lahjakkuutensa vuoksi, eikä lahjakkuudesta ole pelkästään hyötyä vaan siitä löytyvät myös "tuhon siemenet".

Lisäksi tietysti kuvaus Kiinan tiedustelupalvelun toiminnasta ja myös toimittajan mahdollisuuksista saada tietoa, valtarakenteista ja yleensä vain koodinmurtamisen dynamiikasta on varsin mielenkiintoista luettavaa. Harmi vain, että paketti oli noin hajanainen. Jonkinlaisena tietokirjana tämä olisikin saattanut itse asiassa olla parempi. Romaanina minulle tuli tunne keskeneräisyydestä ja huolimattomuudesta.

17.5.2020

(Luku)päiväkirja - jaksaa, jaksaa

Sunnuntai 17.5.2020

Mikä siinä onkin, että viikonloput vilahtavat ohi melkein huomaamatta. Ehkä tänä viikonloppuna syynä on keli. Sade on pitänyt enemmän tai vähemmän sisätiloissa ja lukemallahan aika kuluu siivillä. Olenkin päässyt pienen takkuilun jälkeen taas paremmin lukemise makuun.

Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraama vaikuttaa kieleltään kauniilta ja kerronnaltaan kiemuraiselta rakkaustarinalta. Siitä en ole ihan varma, saanko sisällöllisesti irti ihan niin paljon kuin voisi, mutta onhan tuota kiva lukea.

Aloitin myös uudestaan novelleja Tuntemattoman sotilaan naisnäkökulmista eli Toinen tuntematon. Se jäi minulta jostain syystä aikoinaan kesken. 

Äänikirjaankin uppouduin ruokaa laittaessa ja keittiötä siistiessä ihan tosissaan. The Strange Case of the Alchemist's Daughter vei mukanaan. On muuten jännä, miten olen äänikirjoissa tarttunut viime aikoina pääasiallisesti englanninkielisiin. Ehkä suomeksi on vaikeampi löytää noita kevyitä, fantasialla silattuja mysteerikirjoja. Tässäkin tohtori Jekyllin tytär selvittelee isänsä salaisuuksia peräti Sherlock Holmesin kanssa.
Toistaiseksi ei ole sorruttu fanikirjallisuuden kliseisiin vaan tarinassa on ihan omaa potkua. Saa nähdä jatkuuko näin. Ainakin kirja yhdistelee henkilöhahmoja tai heidän jälkeläisiään useammistakin kirjallisuuden klassikoista.

Toton kanssa kuunnellaan taas vaihteeksi Uikkusaaren serkusten seikkailuja. Tällä kertaa teemalla Roistoja ja roskaajia.


Lauantai 16.5.2020 

Tänään heräsin kuuden jälkeen. Siiryin olohuoneeseen, laskin puhelimen ja Kobon pöydälle. Istuin sohvalle, suljin silmäni ja heräsin seuraavan kerran kymmeneltä. Näin myöhään en ole aamuani aloittanut vuosikausiin. Aamukahvilla vähän ennen yhtätoista, ennenkuulumatonta!

Lopputuloksena olen ollut koko päivän ihan tokkurassa. Minun piti siivota, piti mennä ulos, piti... Toisaalta on kyllä kelikin suosinut oleilupäivää. On satanut vettä, on ropissut rakeita ja siinä välissä tuuli puhaltanut. Onneksi huomenna on uusi päivä.

Tällä viikolla palasin taas myös juurileivonnan pariin - tai siis tarkemmin sanottuna, palasin taas yrittämään virallisella prosessilla ja ohjeistuksella "oikeanlaisen" juurileivän leivontaa. Eihän se tietystikään mennyt ihan putkeen. Mistä se johtuukin, että sinnepäin hutaisemalla onnistun 9/10 ja juurikin on vielä hengissä useamman vuoden jälkeen. Ohjeita seuratessa suhdeluku on toisinpäin ja tälläkin viikolla lopputuotokset näyttivät enemmän ufoilta tai frisbee-kiekoilta kuin ilmavilta leiviltä...

No, ainakin minulla on nyt ohjeet hyvässä tallessa sillä tilasin itselleni aiheesta kirjan Leipävallankumous (Eliisa Kuusela). Ohjeiden määrässä tai selkeydessä siis ei ole ongelmaa - vika on jossain muualla eli todennäköisesti minun hätäisyydessäni ja huolimattomuudessani.

No, en minä kerralla opi. Seuraava prosessi on jo aloitettu. Saa nähdä, miten käy. On minulla toki normaali "sunnuntaitaikinakin" jo jääkaapissa aamua varten.

Muutenkin olen eilen ja tänään päässyt kirjoissa eteenpäin. Alla on listalla jo kolme muutakin loppuun luettua kirjaa.




Torstai 14.5.2020

Jaksaa, jaksaa, vaikka nythän tämän pitäisi  muuttua helpommaksi. Koulut alkoivat. Sinne ne menivät, kuopus ja keskimmäinen, molemmat ihan tyytyväisinä. Todennäköisesti pysyvätkin tyytyväisinä nämä kaksi ja puoli viikkoa ja sitten onkin kesäloma.

Lapsilla siis... Minunn pitäisi vielä jaksaa ötitä tuonne heinäkuun puoliväliin. Jotenkin tuntuu nyt taas takkuiselta - todennäköisesti siksi, että illat tuppaavat venymään palavereissa ja etätyöstä palautuminen on jotenkin hankalampaa. Siksi kai on ihan pakko lähteä ulos kävelylle ainakin kerran päivässä, kunhan kelit sallivat. Lievästi sanoen on ollut vaihtelevaa tämä kevätsää.

Sinänsä huvittava tämä Suomen kevään ja puutarhaintoilun yhdistelmä. Enpä olisi kuvitellut, että jossain kohtaa vielä iltaisin roudaisin omenapuita varastoon pakkasta pakoon... Todettakoon, että ne toki ovat pieniä pilariomenapuita ja kangasruukkuihin istutettuja, mutta silti.

En ole pahemmin lukenutkaan. Viimeinen Hobbes jumahti tuntia ennen loppua, kun Andy taas kerran lähti vaaranpaikkaan, vaikka käskettiin pysymään kotona. Löytyi siis sentään jotain kaavamaista näistäkin kirjoista. Inspector Hobbes and the Bones on toistaiseksi viimeinen osa sarjaa ja lienee ihan hyväkin siirtyä niistä tauolle (kunhan nyt saan kuunneltua loppuun).

Koodinmurtaja on osoittautunut illan nukahtamistueksi ja aamun herätykseksi. Aina luku tai pari kerrallaan. Haamuja ja hirviöitä puolestaan on ihan kelpo kuunneltavaa Toton kanssa, mutta yllättävän vähän olemme ehtineet. Tiedä oikein, mitä tässä on touhuttu, mutta kello on aina yllättäen puoli kymmenen ja Toton pitäisi mennä nukkumaan... Varsinkin nyt, kun taas pitää sinne kouluunkin suunnata ajoissa.


Viikolla loppuun luetut : 

Katarina Mazetti: Haamuja ja hirviöitä 
Kuuntelimme Toton kanssa tämän loppuun. Äidistä kaavamaisuus alkaa jo vähän hyppiä silmille ja Totokin oli hetken valmis vaihtamaan sarjaa. Niin vain kuitenkin päädyimme jatkamaan vielä seuraavan osan parissa... 

Mai Jia: Koodinmurtaja 
En pitänyt kirjasta, mutta helppolukuisena se tuli kuitenkin kahlattua loppuun. Inhoan sitä, kun tarinassa selitellään kirjoitusprosessia ja varsinkin tulevien tapahtumien ennakointia tyyliin : "siitä johtuivatkin tulevat haasteet" tai "juuri tästä johtuen tapahtui niin kuin tapahtui". Ärsyttävää. Enkä oikein päässyt tarinassakaan kunnolla mukaan. 

Wilkie Martin: Inspector Hobbes and the Bones
Oi ei, nyt on toistaiseksi kaikki kirjoitetut Hobbesit kuunneltu. Olivat kyllä varsin piristävää ja viihdyttävää kuunneltavaa. Tim Campbell ei turhaan ole saanut suitsutusta lukusuorituksestaan. Tässä neljännessä Hobbesissa tosin päädyin tunnistamaan loppuosiossa kaavamaisuutta aiempiin osiin verraten. Ehkä kirjailijaa rupesi vähän väsyttämään ja väkisinkin kuviot toistumaan. Silti, ehdottoman suositeltavaa kuunneltavaa hauskojen, fantasiasävytteisten seikkailujen ystäville!  

Eliisa Kuusela: Leipävallankumous 
Yksityiskohtaiset ohjeet leipäjuuren salaisuuksiin. Tämä on se monimutkaisempi tapa tehdä, mutta ohjeissa ei ole vikaa. Kirjan kirjoittaja on myös perustanut Facebook-yhteisön ja Hapanjuuri.fi nettisivut aiheesta innostuneille. Juuresta leipominen onkin nykyään kovin trendikästä. 

Inspector Hobbes - the Unhuman Series

Korona-aikana tekee mieli kuunnella jotain pikkuisen jännää, hauskaa ja ennen kaikkea harmittoman viihdyttävää. Inspector Hobbes-kirjat täyttävät kaikki nuo vaatimukset, ja sen lisäksi Tim Campbell lukijana tekee kuuntelukokemuksesta kertakaikkisen nautittavan. En yhtään ihmettele, että hän on saanut palkintojakin suorituksestaan.

Wilkey Martin: Inspector Bones and the Blood, Inspector Bones and the Curse, Inspector Bones and the Gold Diggers sekä Inspector Bones and the Bones
äänikirjan lukijana : Tim Campbell 
Nextorysta

Kuuntelin kaikki neljä kirjaa putkeen. Ainoastaan ihan viimeisen tunnin alussa tuli pieni blokki vastaan. Siihen saakka kirjailija oli välttänyt kaavamaisuuden ja toiston, mutta päähenkilön lähtiessä vaaranpaikkaan kielloista huolimatta... no, siinä toistui kolmososassa jo käytetty genren yleinen klisee. Sillä erolla tosin, että päähenkilö ei ole huokaileva neitokainen vaan vähän hömelö nuorehko mies.

Kertojana ja päähenkilönä kirjoissa on Andy. Hän on alussa paikallislehden toimittaja, jonka ura on katoamassa kaikenlaisten kommellusten virtaan. Tosin täytyy  myöntää, että vika useimmiten on Andyssa itsessään.

Andy kuitenkin törmää kaupungin legendaan, Inspector Hobbesiin, joka osoittautuu isoksi, kolhon näköiseksi ja erittäin tehokkaaksi poliisiksi. Kun Andy asunto palaa poroiksi, hän päätyy asumaan Inspector Hobbesin luokse, rouva Goodfellowsin herkkupatojen äärelle. Samalla hän ryhtyy auttamaan Hobbesia selvittämään vanhojen esineiden varkauksia. Johtolangat vievät Andyn aivan uudenlaisen maailman pariin ja hän joutuu huomaamaan monien kansantarujen hahmojen itse asiassa elävän kaupunkilaisten keskellä.

Varkaudet tietysti selvitetään erinäisten vaarojen kautta. Jännitys ei kuitenkaan nouse liian korkealle ja ainakin minä nautin suunnattomasti hauskoista sattumista, Andyn kommelluksista ja juonen herkullisesta ennalta-arvattavuuden puutteesta.

Toisessa osassa meno jatkuu, mutta Andy rakastuu upeaa Violetiin. Mikään ei tietysti sitten kuitenkaan ole ihan siltä, mitä näyttää. Lähimetsässä vaeltaa niin panttereita kuin ihmissusia ja pubin tiimoilla harhailee norsu. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ennen kuin kaikki selviää.

Kolmannessa osassa selvitellään kultaryöstöä ja tutustutaan vampyyriin. Samalla selvitellään Hobbesin erityislaatuisuuden taustaa. Niin ja Andy rakastuu taas. Viimeisessä osassa taas joudutaan illuusioiden eteen.

Inspector Hobbesit ovat hauskoja olematta väkinäisiä, jänniä aiheuttamatta painajaisia ja parasta ainakin kolmessa ensimmäisessä osassa on, että niissä vältetään suurin osa ennalta-arvattavista käänteistä ja kliseillekin vähän nauretaan. Neljännessä osassa ei meno ole ehkä ihan niin vauhdikasta, ja kuten jo mainitsinkin niin pikkuisen pääsee toistoa mukaan. Silti nautin sarjasta suuresti.

Ehdoton suositus pientä irtiottoa Korona-arjesta kaipaaville.

16.5.2020

Onnenkissa

Elämäkerta nuorena kuolleesta naisrunoilijasta ? Ei, vaan kertomus nuoresta opiskelijasta ja hänen tuntemastaan yhteydestä runoilijaan? Oli miten oli, pidin Onnenkissasta. Kuuntelin sen melkein putkeen loppuun lukumaratonin yhteydessä

Aino Vähäpesola: Onnenkissa
Nextorysta äänikirjana 
äänikirjan lukija: Karoliina Niskanen

"Onnenkissa on mielenkiintoinen sekoitus tarinaa runoilijasta sata vuotta sitten ja toisaalta opiskelijatytöstä 2000-luvun alkupuolella. Samalla kirja on katsaus naiseuteen, feminismiin, seksuaalisuuteen ja ihan vain ihmisen kykyyn tuntea itsensä. Onnenkissa on rosoinen, mutta hyvällä tavalla. Sitä pitää kuunnella tosissaan, jotta se avautuu ja pääsee pintaa syvemmälle - vähän niin kuin naisia yleensäkin."

Noin kirjoitin lukumaratonin yhteydessä, jolloin pidin kovasti kirjan kuuntelusta. Valitettavasti vain taisin ihan oikeasti kuunnella sen vähän liian nopeasti ja vähän liian väsyneenä. En oikein enää muista yksityiskohtia. Sen muistan, että pidin eniten alkupuoliskossa, mutta viimeisen kolmanneksen aikana tarina jotenkin uupui (eikä vain lukija). 

Jo lukemisen päättyessä ajattelin, että tämä pitää itse asiassa lukea uudelleen ihan kirjan muodossa. Vaikka jouhevasti kulkeva teksti on helppoa kuunneltavaa, luulen tarinanpätkien yhteyksien aukeavan paremmin luettuina, jolloin voi palata helpommin taaksepäin ja pysähdellä ajatuksiinsa. 

Viime aikoina on ilmestynyt useita kirjoja nuoren naisen kehityskaaresta miehisessä maailmassa. Samoin on julkaistu elämäkertoja tai elämäkerrallisia romaaneja viime vuosisadan taiteilijoista. Onnenkissa tasapainottelee jännästi noiden kahden eri genrealueen välissä ja hyödyntää molempia kerrontatapoja. Juuri tuosta johtuen kai kirja kuvaa lopulta naista yli aikojen enemmän kuin varsinaisia henkilöhahmojaan.

Pitää oikeasti lukea kirja uudelleen. Häiritsee tämä muistin hajanaisuus ja aukot ajatuksissa.

10.5.2020

Äitienpäivän (luku)päiväkirja

Äitienpäivä eli sunnuntai 10.5.2020 

Tämä viikko on mennyt ihan huomaamatta ja kulunut ihan johonkin muuhun kuin lukemiseen. Siis se vähäinen aika, joka on pidentyneiden työpäivien jälkeen jäänyt jäljelle. Säätiedotus on uhkaillut sateisilla päivillä ja niinpä olemme viettäneet aikaa ulkona kävelyllä ja pihalla puutarhahommissa päivän toisensa perään. Edelleen odotamme sitä sadetta ja itse asiassa saisi vähän tullakin vettä kasveille.

Pieni pihmmea on nyt ihan piukassa kasveja. kun Viherpeukalot -tilauskin tuli. Löytyy mansikkaa, tomaattia ja jopa pari pilariomenapuuta. Täytyy varmaan pistää tännekin pieni pihaesittely, kunhan vielä hiukan kasvavat... aika paljon saa mahtumaan pieneenkin tilaan.

Olemme siskon kanssa ihan höpsähtäneitä. Hänellä on parveke täynnä, minulla piha ja melkein päivittäin lähetämme kuvia kasvun edistymisesta - eikä kyse ole lapsista...

Oman jännityksensä tähän puutarhavillitykseen tietysti tuovat myös pihan citykanit ja linnut. Meillä on sellainen vähän isompi pyramidikuusi pihan kulmassa ja siinä on muutamana kesänä ollut rastaanpesä sopivasti lastenkin silmien ulottuvissa. Niin tänäkin vuonna. Tällä kertaa tosin pesänrakennukseen käytettiin myös multaa minun purkeistani eli ensimmäinen salaattikylvö meni siinä. Kasvaakohan meillä kohta pyramidikuusen sisällä salaatinlehtiä ? Toivottavasti asukkaat osaavat sitten arvostaa.

Lauantaina repäisimme näin Korona-aikaan ja suuntasimme Espoosta Turkuun katsomaan isovanhempia. Emme pysähtyneet matkalla, meillä oli eväät mukana ja söimme ne piknikillä mummin ja pappan takapihalla. Turvaväli säilyi. Sinänsä taisi olla oikea hetki mennä käymään nyt, kun torstaina menee kaksi kolmesta muksusta kouluun... Katsotaan sitten kesäloman alusta vielä hetki, että tarttuiko sieltä jotain ennen kuin lähdetään uudestaan porukalla moikkaamaan kasikymppisiä.


Tänään on äitienpäivä. En oikein tiedä, mitä ajatuksia tuo minussa herättää sillä olen äiti vuoden jokaisena päivänä. On mukavaa saada herkkuja ja lasten kortit ovat aina ihania, mutta noin muuten ei meillä ole ollut tapana niin kauheasti tehdä mitään ihmeellistä. Nautimme perheenä olosta muinakin viikonloppuina.

Onhan se tietysti hienoa, että äitiyttä muistetaan ja arvostetaan yleisemminkin edes yhtenä päivänä vuodessa. 


Taisin jo sanoakin, että lukeminen on ollut vähäistä. Inspector Hobbes huvittaa edelleen. Gold Diggers vei Andyn Hobbesin seuraksi karuille seuduille telttaretkelle, toi vastaan luurankoja sekä tietysti etsittäväksi kulta-aarteen. Myös mielenkiintoisten henkilöhahmojen joukko kasvaa ja onpa ilmassa pientä romantiikkaakin...

Nyt kuuntelen toistaiseksi ilmeisesti viimeistä Hobbesia eli Inspector Hobbes and the Bones. Goodreadsin mukaan Wilkie Martin on vasta kirjoittamassa viidettä eli kestänee jonkin aikaa, ennen kuin se on saatavilla...

Jonkun verran olen viikolla lukenut Koodinmurtaja-romaania, mutta se ei jostain syystä houkutua. En millään saa pysyttyä sen maailmassa ja tarina vaikuttaa jotenkin vain listaukselta tapahtumia ja ihmisiä, joista ei synnyt mielenkiintoista kuviota. Muistaakseni tuota on kovasti kehuttu, joten en oikein tiedä, mistä tämä minun kiinnostuksenpuutteeni kumpuaa.


Wilkey Martin : Inspector Hobbes and the Gold Diggers 
Nämä vaan ovat ihanan viihdyttäviä. Eskapismia parhaimmillaan ilman sen kummempaa suurta jännitystä tai edes ylenpalttisia tunteita. Tällä kertaa etsitään pankista ryöstettyä kultalastia, tutkitaan vanhaa kaivosta telttaretkellä ja opitaanpa jotain Hobbesin taustastakin. 


3.5.2020

(Luku)päiväkirja - vappuhuumaa!

Vappuaatto eli torstai 30.4.2020

Meillä tosin vappuhuuma taitaa olla melkoisen rauhallisen puoleista tänä vuonna. Kotona ollaan ja päähuomio lienee rennossa oleilussa, sekä tietysti herkuttelussa.

Itse asiassa herkuttelu alkoi jo eilen. Minun istuessani luurit korvilla työpalavereissa pitkälle iltaan, oli isäntä laittanut Toton kanssa toimeksi.

Viime aikojen telkkarisuosikkina on heillä ollut leikkimielinen leipomiskilpailu-ohjelma "Nailed it!". Siinä yleensä vähemmän hyvin leivonnaisissaan onnistuvat kilpailijat pääsevät kokeilemaan kykyjään mestarileipurin luomusten kopioinnissa. No, lopputulos on yleensä mitä on, mutta ainakin ohjelmasta saa hersyvät naurut, ja lisäksi paljon konkreettisia vinkkejä leipomiseen.

Isännän mukaan Toto neuvoi häntäkin useaan otteeseen ja muisti oikein hyvin, että voikreemiä pitää vatkata tarpeeksi ja paistovuoat voidella hyvin.  Lopputuloksen näette kuvassa. Ei hullummin ekaksi yritykseksi, vai mitä ? Ei ole nimittäin isäntäkään tällaista kakkua ennen leiponut.

Minä puolestaan sain viimein kuulokkeet poistettuani nousta tuolilta ihailemaan lopputulosta. Tarkoituksena oli kuulemma saada äiti hymyilemään. Onnistui.

Vaikka alkuviikko aika pahaksi työnteoksi lipsuikin, olen kuitenkin onnistunut myös lukemaan jotain. Aloitin Heikki Kännön Runoilija-romaania ja se vie mukanaan Aurelienin seikkailuihin, vaikka päähenkilö onkin melkoisen luihun oloinen.

Toton kanssa kuuntelimme loppuun Viikinkejä ja vampyyrejä ja aloitimme tietysti heti perään seuraavan osan Seikkailuserkut-sarjasta eli Haamuja ja hirviöitä. Mitä ilmeisimmin olemme menossa täyttä vauhtia sarjaa loppuun saakka. Vielä muutama osa jäljellä.

Lisäksi olen tietysti kuunnellut sopivissa väleissä Inspector Hobbes and the Curse -äänikirjaa. En yhtään ihmettele, että lukija Tim Campbell on palkittu suorituksestaan. Hän on aivan mahtava ja tämä sarjan toinen osa erinomaisen viihdyttävä.

Ai niin, yhtenä aamuna minua väsytti ihan kauheasti, enkä jaksanut nousta ihan heti. Jumituin sängylle lukemaan Mai Jian Koodinmurtaja-romaanin alkua. Alku vaikuttaa lupaavalta, mutta valitettavasti siinä on hiukan liikaa samanlaista rytmitystä kuin Runoilijassa (tai siis monia ihmisiä, paikasta toiseen siirtymistä, kerronnallista pohdintaa...). En halua lukea niitä päällekkäin, joten Runoilija ensin. Voin tietysti olla ihan väärässäkin, mutta tuollainen olo tuli alun perusteella.

Hauskaa vappuaattoa kaikille! 
Minulla on tänään vapaapäivä.
 Ihanaa! 




Lauantai 2.5.2020

Pitkä viikonloppu on ihan parasta. Varsinkin, kun keli on tällainen. Meidän takapihallamme on ihan kesä (paitsi eilen kyllä illemmalla oli aika viileää...).

Kasvulaatikot alkavat olla valmiina. Enää ei puutu kuin taimet, joiden kai pitäisi tässä lähiaikoina tulla kuljetuksessa. Mansikkaa, tomaattia, jopa pari pilariomenapuuta. Saa nähdä, miten meidän käy. Todennäköisesti tila loppuu ja pitää keksiä uusia ruukkuja jostain.

Korona tuntuu kaukaiselta, kun touhutaan omassa porukassa, omassa kuplassa. Lukenutkin olen. Runoilija edistyy ja eilen sain loppuun seuraavan osan Inspector Hobbesia. Nämä kirjat ovat ihan parasta huvitusta. Ei liikaa myötähäpeää, ei imelää romantiikkaa. Hauskoja hahmoja ja mielikuvituksellisia tapahtumia. Luulen minua viehättävän erityisesti tarinan arvaamattomuus. Se ei tunnu seuraavaan mitään perinteistä kaavaa ja kliseetkin ovat välillä vähän vinksallaan.

Eilen luin myös pitkästä aikaa sarjakuvaa eli yhden uudemmista Asterixeista. Siinä löytyi tuttu "pahis". Asterixkin sen jo tiesi, kenet pitää voittaa.


Illalla taas kuunneltiin Toton kanssa Seikkailuserkkuja ja unen päästä sain kiinni Nigella Lawsonin How to Eat-äänikirjan parissa. Optimistisena oli laittanut puolen tunnin kuunteluajan. Tänään aamulla palasin takaisinpäin ja huomasin tunnistavani jotain noin 5min eilisen aloitusajan jälkeen...


Sunnuntai 3.5.2020

Jos nyt olen ihan rehellinen, niin en kyllä millään viitsisi aloittaa huomenna työviikkoa. Tuli melkein epätoivoinen olo, kun tajusin kesälomaan olevan vielä kaksi ja puoli kuukautta... No, vain pari viikkoa ja on taas pitkä viikonloppu.

Tänään piti sataa, mutta olemmekin nauttineet aurinkoisesta kelistä useammallakin kävelyllä. Ihan meidän vieressämme on vanhoja juoksuhautarakenteita, jotka pojat kyllä tuntevat, mutta jostain kumman syystä en itse ole juuri noihin käynyt tutustumassa. No, tänään kävin.

Esikoinen kertoi samalla, miten alueella oli viime vuosisadan alussa ollut kiinasta tuotettuja pakkotyöläisiä. En tiedä rakensivatko juuri noita, mutta ainakin olivat metsätöissä. Sitten rupesivat niin paljon tappelemaan ja rötöstelemään, että heidät piti lähettää takaisin Kiinaan... tai ainakin jonnekin muualle.

Sattumalta olen lukenutkin tänään Kiinaan sijoittuvaa kirjaa (ja se juurikin alkoi viime vuosisadan alkupuolelta...). Koodinmurtaja vaikuttaa, no, kiinalaiselta, mutta varsin mielenkiintoiselta sukutarinalta näin alussa. Tosin nyt taidettiin päästä päähenkilön kohdalle.

Lisäksi olen ulkona auringossa istuessani kuunnellut Inspector Hobbesia. Tällä kertaa jahdataan Gold Diggereitä. Toisena äänikirjana on Haamuja ja hirviöitä, mutta eilen nukahdin sohvalle ennen kuin ehdittiin kuuntelemaan. Saa nähdä, miten tänään käy. Kello on jo vaikka mitä, mutta kuopus ilmoitti piirrostensa olevan kesken. Voi koulun alkaminen 14.5. tuottaa aamuheräämisineen pieniä haasteita


Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Katarina Mazetti: Viikinkejä ja vampyyrejä 
Jännä juttu taas. Viikinkiaarre ja vampyyritarinoita Uikkusaaressa. Nämä ovat kyllä hauskoja (ja ihan pikkuisen jänniäkin) 

Martin Wilkie: Inspector Hobbes and the Curse 
Tykkään. Rentouttavaa, hauskaa, viihdyttävää 

R.Goscinny, A.Uderzo: Astérix et la Transitalique
Asterix on aina Asterix... 




Runoilija

Pitkästä aikaa uppouduin samaan kirjaan useana päivänä peräkkäin. Eikä kyseessä ole edes jännittävä dekkari. En itse asiassa oikein tiedä, mihin kategoriaan Runoilija oikein pitäisi luokitella (vai pitääkö kaikkea aina edes luokitella?)

Heikki Kännö: Runoilija
Oma ostos Sammakon kirjakaupasta 


Runoilija vie mukanaan. Tekstin mukana soljuu, vaikka oma tietämykseni Nietzschen ja Rudolf Steinerin teeseistä on parhaimmillaankin pinnallista ja viittauksiin perustuvaa ja kumpikin päätyy kirjassa keskeiseen asemaan.. Aurelien Benn on nuori runoilija, joka ensimmäisen teoksensa menestyksen jälkeen on juuttunut viinitupien ja hännystelijöiden keskelle, kunnes velkojat pakottavat hänen pois kotikaupungistaan. Matkallaan Aurelien tapaa oudon susikasvoisen miehen, joka tuntuu ilmaantuvan aina suuren muutoksen aikaan. Neuvot ja käskyt, sopimus ja valinnat... onko omaa tahtoa lopulta ollenkaan?

Runoilija jatkaa matkaansa kaupungista ja naisesta toiseen, etsien... niin mitä ? Oivallusta, rakkautta, taidetta, lopullista totuutta ? Ainakin hän joutuu viimein etsimään myös kadonneita muistojaan, joita ilman ei voi kirjoittaa. 

Jotenkin kirjan tunnelma vie minut nuoruuteen. Palaan mielessäni lukiolaisina kovasti vakavien, kirjallisuudesta ja filosofiasta puhuvien nuorten luokkatoverieni joukkoon. Poikkeuksetta kyseessä olivat nuoret miehet, jotka tiesivät silloin elämästä kaiken ennen kuin olivat kokeneet yhtään mitään. Samalla tavalla kirjan filosofit ja taiteilijat kuvittelevat löytäneensä totuuden, vaikka oikeasti he vain puhuvat omia kuvitelmiaan.

Taisin jo silloin aikoinaan suhtautua väittelijöihin hieman äidillisesti hymyillen, vaikka toisinaan toki osallistuin keskusteluun itsekin. Mietin välillä Runoilijaa lukiessani, miksi se tuntui niin helpolta lukea. Usein väsyn nopeasti"älykkäisiin" teoksiin. Luulen, että tässä sekoitettiin niin monia elementtejä sujuvasti etenevään formaattiin, että mielenkiinto säilyi. Juoni soljui ja lukija voi valita seuraako Aurelienin seikkailua vai sukeltaako syvemmälle vertauskuviin ja teemoihin. Ehkä lukemista helpottaa myös se, että jotenkin kummasti tarina on kirjoitettu kieli poskella. Karmeita tapahtumia, tuhoutuvia ihmisiä ja samalla lukija miettiin, miten pitkälle pila mahtaa mennä.

Lukiessa Runoilijaa ajatusten laitamilla virnistää musta kissa, vaikka Aurelienin kintereillä vaeltaa samanvärinen koira. Kirjassa väreilee sävyltään Bulgakovin mestariteoksen vivahteita, vaikka Goethen Faust toistuu keskiössä.... Varsinkin loppukohtaus vahvistaa tuttuuden tunnetta ja onhan mukana Margarita. Tosin tässä tulee ilmi myös lukijan kokemuksen merkitys. En ole lukenut Goethea ja Faustin tuntemukseni on parhaimmillaankin pinnallista, mutta Saatana saapuu Moskovaan on mielessä niin kirjana kuin Kansallisteatterin siihen pohjautuvana näytelmänä.

Ihmisen vapaus valita paholaisen houkutusten edessä ja velvollisuus kantaa sitten valintojensa seuraukset on kai toistunut kirjallisuudessa uudelleen ja uudelleen. Samoin palaa kysymys taiteen arvosta ja sen edestä tehtävien uhrausten välttämättömyydesta.  Runoilija ei anna kysymyksiin suoraa vastausta sen paremmin kuin edeltäjänsäkään, mutta matka on mielenkiintoinen.

26.4.2020

(Luku)viikkokirja - tasapaino nurinniskoin

Lauantai 25.4.2020

Tällä viikolla ei ole blogin kirjoittamisesta tullut mitään. Vaivoin asettelemani ja varjelemani tasapaino työn, koulun ja Korona-uutisten kesken keikahti kerralla nurinniskoin isäni joutuessa sairaalaan. Onneksi kyseessä ei ollut Korona, vaan säikähdyksestä selvittiin pallolaajennuksella.

Kuulostaako oudolta? Pallolaajennusko pikkujuttu? No, niin kuulostaa minustakin, mutta tältä se nyt tuntuu ja onneksi nykyajan lääketiede on kehittynyttä ja tuokin hoitui parin päivän sairaalareisulla. Nyt mennään päivä kerrallaan, mutta mitä ilmeisimmin potilaan olo helpottui operaatiosta huomattavasti. Yli kasikymppiselle Korona olisi ollut selvästi se pahempi vaihtoehto.

Töissäkin oli kiire viikko ja pitkät päivät. Torstaihin asti menin vanhalla vauhdilla, mutta sitten oli pakko ottaa iltapäivänä hengähdystauko ja perjantaina tein vähän sinnepäin. Ihan kaikkea ei aina jaksa, muttei onneksi tarvitsekaan. Kun ajoissa heivaa, ei joudu itse lasarettiin ja sanonpa vain, että tämä viikonlopun aurinko tulee tarpeeseen. Onneksi ensi viikkokin on lyhyt sillä aloitan vappuviikonlopun jo torstaista.

Tänään onkin sitten nautittu keväisestä päivästä täysin rinnoin, tietysti grillaten. Mikään ei ole ihanampaa kuin ne ensimmäiset aperitiivihetket terassilla, kun odotetaan lisäherkkujen valmistumista Kamadossa. Pekoniluumut katosivat nopeasti ja sopivat yllättävvän  hyvin shamppanjalasillisen kaveriksi...



Ruoan jälkeen palasin ulos lohivahdiksi. Enää ei tarvitse harmitella Kamadon lämmön hukkaamista, vaikka se pysyykin lämpimänä tuntikausia. Lastut pohjalle ja lohifilee ritilälle. Lopputuloksena taitaa olla elämäni parasta savulohta. Tällä kertaa maustoin sinihomejuustolla, emmentalilla ja viimeisen kolmanneksen chilihillolla. Vielä en ole maistanut, sillä grilliherkkujen jälkeen ei ole ehtinyt nälkä tulemaan. Ehkä pieni pala illalla.


Olen minä lukenutkin sentään edes jotain

Lukeminen on mennyt vähän niin ja näin. Toton kanssa äänikirjaa on kuunneltu melkein joka ilta. Seikkailuserkukset-sarjan kolmas osa on nyt menossa eli Viikinkejä ja vampyyrejä. Voroja ja vompatteja kuunneltiin jo loppuun. Nämä kirjat ovat mukavaa iltakuunneltavaa.

Muuten kuuntelen Inspector Hobbes-sarjaa ja ensimmäinen osa Inspector Hobbes and the Blood jo loppuikin. Nyt kuuntelen toista osaa eli Inspector Hobbes and the Curse. Nämä ovat sellaisia pikkuisen hauskoja, keveitä ihmissusitarinoita. Tosin sanaa ihmissusi ei ole taidetetu käyttää vielä kertaakaan eivätkä perinteet ole ihan kunniassa, mutta entinen reportteri Andy yhdessä taitavan poliisiystävänsä kanssa saa edelleen selvitettäväkseen outoja tapahtumia. Cotswolds Cozy Mystery Fantasy tosiaankin.

Dekkarilinjalla jatkoin viikonloppulukemisenkin kanssa sillä aloitin Sujata Masseyn Perveen Mistry-sarjan toisen osan Satapurin jalokivi. Viimeksi kuuntelin, joten silloin saattoi minulta mennä ohi vähän asenteita osoitteleva historiallinen kuvaus ja Perveenin ajatusten yksityiskohtainen kuvaaminen, mutta hyvältä vaikuttaa kuitenkin.

Myös Seita Parkkolan Usva on edennyt, mutta jotenkin olen nyt jumittunut. Taidan tarvita jotain vähemmän tummasävyistä tällä hetkellä.


Sunnuntai 26.4.2020 

Odotamme sadetta. Eikös tänään pitänyt tulla taivaasta märkää?
Ihan kiva siis päästä tänäänkin kävelemään ja puuhastelemaan pihalla, mutta juuri pihan takia olisi kiva saada sadetta. Marjapensaiden juurelle ripoteltu lannoite ja muutama kasveilla/siemenillä täytetty ruukku kaipaisi lisäkosteutta jo kaadetun lisäksi. No, ehkä yön aikana...

Sain kuin sainkin Usvan luettua loppuun. Siinä on jännä tumma sävy, joka jää häiritsevästi silmien taakse tykyttämään. Tykkäsin. Se on hyvin kirjoitettu.

Muuten olen kuunnellut taas  Inspector Hobbesia ja sormeillut Sammakon kirjakaupasta hankkimaani Heikki Kännön Runoilija-romaania. Siihen ajattelin tarttua seuraavaksi.



Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Katarina Mazetti: Voroja ja vompatteja 
Iltalukemista Toton kanssa 

Wilkey Martin: Inspector Hobbes and the Blood 
Inspector Hobbes ja hänen seikkailunsa uskollisen Andyn kanssa ovat viihdyttävää luettavaa. Keyttä ja vähän hupsua, muttei niin paljon, että rupeaisi kovin nopeasti ärsyttämään. Balanssi yliluonnollisten olentojen ja niiltä vain näyttävien välillä saa aikaan mukavia kiemuroita. 

Seita Parkkola: Usva
Toto luki tämän ensimmäisenä ja kirjoittaa blogiartikkelia. Odotan innolla tarkempaa keskustelua kirjasta sillä se osoittautui jännästi unenomaiseksi ja monenlaisia teemoja sisältäväksi nuortenkirjaksi realistisen fantasia sävyillä korostettuna. Tykkäsin, vaikka oli tuo  myös jotenkin häiritsevä ja hermostuttava. Ehkä koin eri tavalla kuin 9v.