Kesä meni sitten ja onhan tänään jo perjantai ? (No, ei ole)

Minun piti pitää vain pieni tauko blogista ja se venyikin yli kuukauden mittaiseksi. Hups! 

Siinä sivussa sitten kesäkin ehti vaihtua synkäksi syksyksi. No, nyt vähän liioittelen. Onhan ulkona sentään vielä ihan kivan lämmintä, mutta harmaus ja taivaalta jatkuvasti valuva vesi ovat saaneet syysfiiliksen päälle. Pitäisi varmaan ruveta jo polttamaan kynttilöitä. 

Kesä oli kuitenkin kesä. Lomasta ehdittiin nauttia muutama viikko - ihan kotimaassa eli käytiin isännän kanssa Savonlinnan oopperajuhlilla katsomassa riemastuttavan sekopäinen Sevillan parturi ja muksujen kanssa tutustumassa Turun turistitarjontaan keskiaikamarkkinoiden aikaan. Molemmista reissuista jäi kivoja muistoja. 

Ranskassakin kiepsahdin, mutta tällä kertaa hautajaisissa eli huvimatkasta ei varsinaisesti ollut kyse. Surullinen reissu ja kilometreja kului miehen kanssa niin lentokoneessa kuin autolla enemmän tarpeeksi. 

Takaisin tultua tuntui kesä jotenkin menneen. Epävakaat kelit tietysti vaikuttavat, mutta liekö ollut pahempaa matkaväsymystä, kun energiat ovat olleet koko elokuun enemmän tai vähemmän hukassa. Ei meinaa oikein töistäkään tulla  mitään. Kaipa se tästä taas. Sainhan minä nyt taas blogisivunkin avattua. Silti olen pettynyt, ettei tänään olekaan perjantai. Koko viikon olen ollut ihan varma... 

Lukenut olen, mutta hypellen ja vaihdellen. Sain jotenkin loppuun Proustin ensimmäisen osan lukupiiriä varten, mutta muuten ovat ainoa loppuun luetut olleet pelkkää fantasiahömppää tai cozy mysteryä, eikä niitäkään lopulta kovin montaa. Pitänee tehdä jonkunlainen summeeraus kesän luetuista, kunhan tästä syyskuukin alkaa. 

Ex Tempore (tai ainakin melkein) lukumaraton

Kun eilen nyt tuota lukumaratonia tulin ajatelleeksi niin ajattelin pitää ihan itsekseni jonkunlaisen ex tempore maratonin. Se tarkoittaa lukemista kohta kello yhdeksästä huomisiltaan yhdeksään - tai no, sen mitä ehdin ja jaksan. Ei ole niin nokonuukaa. 

Jos joku haluaa tulla mukaan, niin tervetuloa. Tähän postaukseen laitan edistymisestäni aina välillä ja kaipa sitä Instaankin pitää jotain merkitä.

Valmistelut ovat yllättävän hyvässä jamassa. On makrillipateeta ja herneitä, isäntä + muu perhe tietoinen sekä tietysti kirjoja vino pino odottamassa. 

Kirjastosta minulla on lainassa ja luvussa tällä hetkellä mm. 

• David Suchet: Sanoin ja kuvin - omaelämäkerta. Sen voisin lukea loppuun. 
• Sylvia Beach: Shakespeare and Company. Luin jonkin aikaa sitten romaanin Pariisin kirjakauppias, joka oli fiktiivinen tulkina Sylvia Beachin elämästä ja kirjakaupasta. Tämä on hänen itsensä kirjoittama. 

Äänikirjaksi taidan ottaa Yle Areenasta löytyvän version Kadonnutta aikaa etsimässä kirjasarjasta. Seuraan Levoton lukija (Kirsi Piha) Proust lukupiiriä. Luen ranskaksi ja kuuntelen suomeksi. Tai ainakin näin nyt alkuun, kun ollaan vielä osissa, jotka olen lukenut jo aiemmin kesälomaprojekteina. 

Mutta nyt lienee aika siirtyä kirjojen suuntaan. Ihan ensimmäiseksi tartun taas näyttelijään sen ainoan oikean Poirotin takana. 

kello noin 9 yhdeksän illalla - lauantaina 22.7.  - Tästä se alkaa...

Su aamulla ennen yhdeksää 

Tästä on näköjään tulossa tällainen "lue kirjat loppuun" - lukumaraton. David Suchetin kirjasta luin viimeiset 80 sivua ja samoin sänkylukemisena Marie Antoinetten salaisen palvelun edesottamuksia keskellä vallankumousta ennakoivia leipämellakoita 91sivua. 

Jotain tietysti pitää aloittaakin eli luin peräti 19 sivua Sylvia Beachin Shakespeare & Company -kirjaa. Se on toki mielenkiintoinen, mutta tyyliltään hieman hitaasti luettava eli ei varsinaisesti lukumaratonmateriaalia... 

David Suchetin Sanoin ja kuvin - Omaelämäkerta oli mielenkiintoinen. Hän kertoo elämästään, arvoistaan, tavastaan lähestyä näyttelijän työtä sekä tietysti hieman myös 25 vuoden Poirot-pestin vaikutuksesta ihan kaikkeen. 

Kuten varmaan suurin osa Suchetin nimen tietävistä, minullakin on jonkinlainen yhtäläisyysmerkki hänen ja Poirotin välillä. Ihminen roolin takana on tietysti otain ihan muuta. Muistan hätkähtäneeni katsoessani dokumenttia Idän pikajunasta, jossa David Suchet matkustaa nykypäivänä kuuluisan junan kyydissä. Ei aksenttia, ei viiksiä... kesti hetken tottua, vaikka toki olen aina tiennyt Hercule Poirotin olevan fiktiivinen hahmo. 

Suchet osaa myös kertoa kiinnostavasti näyttelijän työstä ja sen muutoksista pitkän uransa aikana. Viitenkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista yhden ihmisen elämässä ja maailmakin näyttää nykyään kovin erilaiselta. 

Kaikkiaan siis tutustumisen arvoinen teos, vaikka en ehkä osaa arvosta valokuvien taidokkuutta niiden ansaitsemalla tasolla. Lähinnä mietin, että olisi ollut kiva kuulla enemmänkin kaikista muotokuvissa olevista ihmisistä. Nyt tarkennusta tuli vain muutamista. Ehkä he ovat anglosaksisessa maailmassa niin tunnettuja, ettei selitystä tarvita, mutta minulla jäi monta kuvaa tunnistamatta. 

Illansuussa seitsemältä  

No joo, niinhän tässä on käynyt, että elämä (ja kuolema suruviestin muodossa) tuli väliin. 

Olen minä silti toki lukenutkin ja erityisesti kuunnellut. Huomasin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä Yle-version olevan varsin hyvää salikuunneltavaa. Itse asiassa se sopi yllättävänkin hyvin ja varsinkin alkuverryttelyyn. Kaikkiaan kuuntelin 57minuuttia. 

Muu lukeminen jäi tänään melko vähäiseksi. Jatkoin Annukka Salaman Ripley-Nopea yhteys -romaania ja vähän kyllä mietin, että ehkä oli Totolle vielä aikainen. Tosin hän kertoi kirjasta pitäneensä eli todennäköisesti vain minä olen ajasta perässä. 

Ripleytä lukiessani huomaan olevani vanha. Pelikokemukset ovat minulle ihan vieraita, vaikka tavallaan tunnistan tunnelman omien poikien perusteella. Peleistä minulla ei ole mitään käsitystä. Sujuva ja viihdyttävä kirja kuitenkin, ja hyvin tulee esiin varsin ajankohtaisia teemoja esim. rajoista ja suurista tunteista.

Illalla yhdeksän jälkeen 

Eipä tämä tulos päätä huimaa, mutta oli ihan kivaa kuitenkin 

Sivuja yhteensä 310 - kuunneltuja minuutteja 57

Kaukana ollaan huippuvuosista, mutta ehtiihän noita maratooneja vielä :-) 

(Luku)päiväkirja: Kesäkuun luetut ja miksi kesä tuntuu tänä vuonna oudolta

Olavinlinna ilta-auringossa oopperasta poistuttaessa 

 

Kun nyt kerran ollaan jo heinäkuussakin yli puolenvälin, niin pidetään tämä postaus ehkä hieman kesäkuuta ajankohtaisempana. Välissä olikin yli kuukauden bloggaustauko. Ei siihen ollut mitään erityistä syytä. Aika vaan kului ja oli kaikenlaista puuhaa. 

Lukenut toki olen ja kuunnellut äänikirjojakin, mutta niiden lisäksi olen palannut lapsuuteeni Aku Ankan kesätarjouksen myötä. Lehti kotiin kannettuna kerran viikossa on ollut mukavaa, mutta ihan parasta on ollut digipalvelu tabletilla ja Taikaviitta-taskarit. Lapset eivät ole yllättäen ole oikein innostuneet, mutta äiti onkin sitten lukenut koko rahan edestä. 

On myös ollut kiva huomata, että Aku on seurannut aikaansa. Jotenkin vielä 10v sitten, kun vanhemmille pojille otin hetkeksi, oltiin vanhanaikaisissa asetelmissa, mutta nyt tuntuu jotenkin raikkaammalta. 

Kesäkuun kirjat puolestaan näyttävät tältä.

Kesäkuun aikaan tulin lukeneeksi loppuun kaikkiaan kymmenen kirjaa. Pari painettua kirjastosta, neljä äänikirjaa ja 4 ekirjamuodossa (kaikki digimuodot Storytelista). 

Kesän alku saa minut yleensä tarttumaan vahvasti viihteeseen, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin ja Ilona Tuomisen Seurustelusalaliitto ovat genrensä tyypillisiä edustajia. Henryyn tosin vähän petyin sillä väsähdin tosi nopeasti vatvomiseen ja henkilöhahmotkin saivat välillä lähinnä haukottelemaan. Tuomisen kirja puolestaan oli enemmän minun makuuni, eikä tietenkään vähiten Turku-miljöön osalta. Myös juoni oli jotenkin riemastuttavan perinteinen kostoromanssi, joka kuitenkin pysyi yllättävän hyvin kasassa ja hyväntuulisena. 

Nykykirjallisuuden edustajat Rusetti ja Kristallipalatsi muistuttivat puolestaan taas siitä, miten aina ei virkistymiseen tarvita kevyttä viihdettä, vaan myös aivojen käyttäminen tekee hyvää ja piristää oloa. Agathe puolestaan jätti minut jotenkin kylmäksi. Olihan tarina vanhan psykologin elämänvoiman virkistymisestä omalla tavallaan herttainen, mutta toisaalta oli miltei puistattavaa, miten siihen tarvittiin nuorempi nainen. En edes jaksa ruveta analysoimaan motiiveja jne... 

Tietokirjaosastolta luin kaksi täysin erilaista kirjaa. Annolan Säädyttömät : Perhe ja murros pitkällä 1800-luvulla tarkasteli Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun tarinoiden pohjalta. Itkosen Teoriani perheestä on puolestaan kirjailijan kuvaus perheestään sekä kehityksestään vanhampana. Anekdootteja ja pohdintaa yhden ihmisen kokemuspohjalta. Kirja on lämminhenkinen ja kiinnostava, sekä herättelee pohtimaan myös omia kokemuksia, vaikka jokainen perhe onkin omanlaisensa yksikkö. 

Kesä on myös dekkarien aikaa. Sujata Masseyn Rei Shimura on vanha tuttu vuosien takaa, mutta sujuvasti tuo tuli kuunneltua nytkin. Japanilaistaustainen amerikkalainen Rei on mielenkiintoinen hahmo ja Japani tapahtumapaikkana minulle noin yleensä melko tuntematonta aluetta, joten jo näiden perusteella tulen todennäköisesti jatkamaan sarjan kuuntelua. Ainakin toinen osa näkyi olevan Storytelissa valmiina. 

Sinänsä on jännä, miten Sujata Massey on kirjoittanut Japaniin sijoittuvia dekkareita (ilmeisesti hänellä on sinne kuitenkin jonkunlaista taustaa) ja nyt sitten myöhemmin myös kovasti pitämiäni Intialaisesta naisasianajajasta kertovia Perveen Mistry -kirjoja, jotka ovat aivan erilaisia historiaan sijoittuvia dekkareita. 

Eppu Nuotion Hopeamedaljonki puolestaan jatkaa Raakel Oksa sarjaa ja pidin tästä kakkososasta ensimmäistä enemmän. Raakel on pikkuisen vähemmän ilmeinen ja historiallinen taustatarina saa jotenkin enemmän tilaa. Kyseessä ei varsinaisesti olekaan perinteinen "ratkaistaan rikos" kertomus vaan enemmänkin kuvaus ihmissuhteista ja miten niiden solmujen myötä voi tapahtua traagisiakin asioita. 

Nyt sitten pompitaan ja pohditaan kesälukumaratonien puutosta

Heinäkuu on ollut lomakuukausi - tänään on viimeinen virallinen lomapäiväni. Sitä luulisi siis löytyvän aikaa lukemiseen keskittymiseen, varsinkin, kun ei olla tehty mitään isompia reissujakaan. 

Olen kuitenkin levottomana päätynyt aloittamaan kirjan toisensa jälkeen. Toki tähän mennessä olen saanut loppuunkin seitsemän, mutta heinäkuussa aloitettuja taitaa olla kesken melkein saman verran. Kaikkiaan kesken on tällä hetkellä 32 kirjaa... 

Tähän mennessä minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen Minna Rytisalon Jenny Hill. Se kuvasi kovin osuvasti keski-ikäisen naisen tuntemuksia, joihin tavallaan voin samaistua monessa kohtaa, vaikken ihan noin radikaaleja muutoksia ole elämääni tekemässäkään ja mieskin on ihan toisenlainen. Pidin myös prinsessoista. 

Terhi Tarkiaisen Peto irti jatkaa Annan ja hänen vampyyriensä Vladin ja Kalman seikkailuja. Kullervo on kuollut ja Kalevalassa vietetään peijaisia.  Hukat ja vampyyrit päätyvät tukkanuottasille, mutta kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä näyttää. Tykkäsin ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin osasta Pure mua. 

Nyt minulla on luvussa mm. David Suchetin valokuva-elämäkerta ja Maggie O'Farrellin Lucrezian muotokuva. 

Tällä viikolla olen myös ihmetellyt, miksi jotain tuntuu puuttuvan kesästä. Sitten isäntä alkoi tehdä makrillipateeta ja tajusin. EI YHTÄÄN KESÄLUKUMARATONIA!  Herranen aika! Ei ihme, että tuntuu oudolta. 

No, loma loppuu, mutta sehän ei sinänsä estä maratoonausta vaikka viikonloppuna. Lukemista ainakin riittää. Ehkä sitä vielä jossain kohtaa elokuun aikana ehtisi. 

Ja jos satutte miettimään, miksi makrillipatee tuo mieleen lukumaratonin, niin se on ollut perinteistä maratoonausherkkua jo muutamana kesänä - se ja herneet. 

Kuva vuodelta 2015... 

(Luku)päiväkirja: Rusetti ja Kristallipalatsi

Kuten aina, kirjat tulevat esiin ja valikoituvat luettaviksi ryhmissä. Niinpä nytkin luin miltei peräkkäin kaksi omalla tavallaan rakkaudesta, taiteesta ja elämän sattumista kertovaa kirjaa. Lukemisesta tosin on aikaa, niin kuin blogin kirjoittamisestakin. Ei tässä sen kummempaa ole ollut. Joskus vaan elämä tulee väliin. 

Anu Kaaja: Rusetti 

Kirjastosta 

Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi 

Storytel ekirja 

Rusetti oli kirjoista hauskempi lukea. Siihen saattoi sukeltaa ja keikkua leikitellen kerronnan aallonharjalta toiselle. Kaaja kuvailee taidekokemuksiaan ja rakkaustarinoitaan, haastattelee välillä kahvilan välineitä (kuppia, asettia, servettiä jne...) ja sitten taas mennään. Maailma on täynnä kauneutta ja rumuutta, sekä niille annettavia merkityksiä. 

Kristallipalatsi ei puolestaan päästä lukijaansa helpolla vaan leikittelee takaumilla ja persoonilla. Kuka lopulta on kuka ja miten langat solmiutuvat, vai solmiutuvatko vain lukijan mielessä. Tämä kirja pitäisi varmaan lukea uudelleen, jotta voi varmistaa oman ymmäryksensä (tulkintansa?)

Molempien kohdalla huomasin nauttivani siitä, miten lukijaa haastetaan. Joutuu, ei kun, saa miettiä ja pohtia omia tulkintojaan. Varsinkin Rusetti näyttää osuvan elämässäni aikaan, jossa olen kiinnostunut muiden ajatuksista taiteen ja elämän osalta melko suoraviivaisessa muodossa. Ehkä siksi luen tällä hetkellä melkein enemmän elämäkertoja tai tietokirjoja (erityisesti historiasta) kuin kaunokirjallisuutta. Kristallipalatsi tietysti nyt vähän kärsi juuri tästä lukuvaiheestani, mutta luin sen mielelläni ja luin myös loppuun, mikä ei tällä hetkellä ole ollenkaan itsestäänselvyys. Goodreadsin mukaan minulla on tälläkin hetkellä kesken 31 kirjaa. 

Kristallipalatsissa minua houkutti myös yhden päähenkilön bloggauselämä ja se olikin kuvattu mielenkiintoisen hallitsevana. Aina välillä puhutaan siitä, miten lifestyle-bloggaus (vloggaus/grammaus) saattaa käydä raskaaksi, kun koko ajan pitää keksiä kerrottavaa ja näyttää elämänsä määriteltyjen raamien sisällä, oikealla tavalla. Eikä elämä aina toimi niin kuin yleisö haluaa. On myös tosiasia, että vaikuttajatoiminnassa ei taukoja pahemmin pidetä. Aina löytyy muuta katseltavaa ja luettavaa, jos tämänhetkinen suosikki ei vähään aikaa postaakaan. Kilpailu on oikeasti aika kovaa. Tämä näkkyykin Kristallispalatsissa hyvin, mutta tasot menevät syvemmälle. Samalla päästään miettimään identiteetin haasteita. Onko "minä" se, miksi itseni kuvittelen vai se miksi toiset minut määrittelevät ja mistä määrityksen voi löytää? Mielenkiintoista. 

Rusetissakin pohditaan omaa identiteettiä, mutta ehkä enemmän heijastuksena taiteesta tai rakastajien silmistä. Ajatuksiaei synny ilman vuorovaikutusta ja näinhän maailma kai toimii. Meitä ympäröivät viestit kohtaamisista niin elottomien kuin elollisten asioiden kanssa ja niiden pohjalta, kuvitelmiin perustuen mielemme muodostaa hauraan rakennelman, jota minäksi kutsutaan... 

Molemmille kirjoille siis vahva suositus. Rusetti sopii vallan mainiosti laiturilukemiston aivonystyrähierontaan. Kristallipalatsi vaatinee levänneen mielen jo valmiiksi. 

(Luku)päiväkirja: Ateneum ja Edelfelt

Vaikuttajien kutsuvierasilta Ateneumilla. Näyttelykirja saatu.  

Jaa, että miksi minä tätä lukupäiväkirjaksi mainitsen, vaikka kävinkin museossa taidetta ihailemassa ? No, kun Edelfeltiin liittyy niin paljon myös kaikenlaista kirjallisuutta, eikä tietysti vähimmäisenä bloggari-illasta mukaamme saatu näyttelykirja. En olekaan aiemmin tuollaista lukenut, joten se nousi reippaasti lukulistan kärkeen. Näyttää mielenkiintoiselta. 

Mielenkiintoinen oli myös  keskiviikkoilta Ateneumissa. Kuulimme taustaa Edelfeltin näyttelylle ja miten tauluja on valittu seinille. Kaikkiaan näyttelyn suunnittelu kuulosti haastavalta palapeliltä, jossa sattumallakin on osansa. Jo valikoimasta pois jätetty teos nostetaan takaisin, kun tarjolle tulee sen sisar. 

Kyse on kahdesta kirjailija Elsa Lindbergin muotokuvasta, joista toiseen liittyy myös jännittävä ja romanttinen taustatarina. Saattoihan taulu yhteen kirjailijan ja persialaisen prinssin. (Tarina löytyy Ateneumin kevään lehdestä). 

Jännittävä oli myös illan toinen tarina monimutkaisesta ja yksityiskohdiltaan viimeistellystä taideväärennös vyyhdistä. Juoneen sekoitettiin oikea perhe, jolla ei ollut mitään tekemistä edes yleensä taiteen kanssa, ja tutkimuksen käänteet ansaitsivat jo oman kirjan. Manipuloituja valokuvia, väärennetty muistikirja sekä tietysti valtava määrä aitoudeltaan varsin kyseenalaisia teoksia juoksuttivat niin poliisia kuin taideasiantuntijoita pitkän aikaa. Kopla jäi lopulta kiinni ja väärentäjä (Veli Seppä) auttoi identifioimaan ainakin osan tuotteliaan uransa tuotoksista. Tarina ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään sillä osa väärennöksistä on edelleen kateissa taidemaailman syövereissä. 

Lopuksi pääsimme tutustumaan itse näyttelyyn, jonka huoneisiin on ryhmitelty tauluja kuvastamaan paitsi taiteilijan uraa, myös hänen kansainvälisyyttään ja matkojaan. Laskimme, että kielitaitoakin Albert Edelfeltillä riitti ainakin noin 6 tai 7 kielen verran. Vaikuttavaa. Kiersin kiehtovan näyttelyn melko nopeasti, sillä palaan sinne vielä uudelleen. (Museokortti on hieno juttu).

Tässä vielä muutama mieleeni tullut kirja, joissa Albert Edelfelt on joko suoraan mukana tai osana "aikakauden kudosta" taustoituksessa. Oma kirjallinen ensikosketukseni, jonka muistan, on Kortelaisen tutkimus Edelfeltin pariisilaismallista. Virginien tarinasta ei ehkä tiedetä paljon, mutta mallien elämäntapa ja juuri tuo tuntemattomuus kertovat hyvin naisen yleisestä asemasta aikakauden taidemaailmassa. 

• Ateneum: Albert Edelfelt (näyttelykirja)
• Anna Kortelainen : Virginie! (tietokirja Edelfeltin mallista)
• Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto - Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (tietokirja)
• Enni Mustonen: Emännöitsijä (Syrjästäkatsojan tarinoita #3 - historiallinen romaani) 
• Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat (tietokirja)

Nämä löysin noin äkkiseltään, mutta varmasti unohdin monta muuta (jopa itse lukemiani) 

Mitä siis lisätään listalle ? 

(Luku)päiväkirja: Toukokuun luetuista klassikkoja ja kadotettu sukupolvi

 Blogattavaa olisi vaikka kuinka paljon. Kävin Ateneumin bloggari-illassa (Albert Edelfelt-näyttelyyn kannattaa mennä!) ja nyt olisi dekkariviikotkin menossa. Lukeminen sujuu, mutta kirjoittaminen tökkii. Koitetaan aktivoida sitäkin puolta nyt sitten perinteisellä, ja enemmän tai vähemmän säännöllisellä, kuukauden luetut -postauksella.  Vuorossa siis toukokuu. 

Toukokuu olikin vallan kelpo lukukuu. Kaikkiaan kirjalistalta löytyy 10 loppuun saatettua.  Kaksi äänikirjaa, 3 painettua ja 5 ekirjaa.

"Lesoon vähäsen"

Erityisen ylpeä olen kahdesta asiasta. Ensinnäkin, kaksi kirjoista on kirjastosta, eli alkuvuoden päätös ahkerasta kirjaston käytöstä näyttää toteutuvan. Hyvä minä! 

Toiseksi, luin kirjan ranskaksi! Tämä ei ole viime vuosina ollut mitenkään itsestäänselvyys huolimatta vakaista aikomuksista. Saldona yksi jo ennen kesälomaa on varsin lupaavaa. Sitä paitsi, Marie Antoinetten salainen palvelu lienee myös hauska kuriositeettilisä dekkariviikoille ja muutenkin toukokuulta löytyy dekkareita peräti neljä kolmella kielellä neljään aikakauteen sijoittuen.  Kaikki tosin sieltä lempeämmästä cozy mystery osastolta. 

Klassikko-osastoa

Klassikkostatuksella listalta löytyy kaksi kirjaa. Virginia Woolfin päiväkirjoista olenkin kirjoittanut jo blogiinkin kevään Woolf-haasteeseen liittyen (useampaankin kertaan), mutta kolmannen päiväkirjan lisäksi luin myös Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia. 

Luin Vartion kirjan vähän hätäiseen, kun kirjaston palautuspäivämäärä läheni melkein yhtä nopeasti kuin reissuun lähtö, joten en ehkä ihan saanut keskityttyä kirjan ansaitsemalla tavalla. Silti, rouva Pyy osoittautui alkuun vähän ärsyttäväksi ja sitten hivenen hellyttäväksi ja säälittäväksi hahmoksi. Hän on roolinsa vanki eikä pyristelyistä huolimatta oikein pääse irti. Itse asiassa rouva Pyy on yhden elämäntavan stereotyyppi. Monien mielestä tavoiteltavassa asemassa, mutta sitten kuitenkin moni houkutus osoittautuu tyhjäksi. Pitänee lukea joskus uudelleen, sillä tuosta saisi varmaan paljon enemmän irti kuin pikaisella lukaisulla. Vaikka kuvattu aika ei ehkä ihan istu nykypäivään, pelkään monien odotusten, ja niiden luomien ansojen, olevan  naisten kohdalla edelleen samoja.

Kadotettu sukupolvi edelleen

Virginia Woolfiin muuten tavallaan liittyy myös historiallinen romaani Pariisin kirjakauppa. Tai no, Woolf mainitaan kirjassa ja aikakausi on sama, mutta maa ja kirjallisuusryhmä eri. Pariisin kirjakauppa kertoo fiktiivisen tarinan todellisesta henkilöstä eli Shakespeare and Co - kirjakaupan Pariisiin perustaneesta Sylvia Beachista. Vaikka Beach on päähenkilö ja juoni kertoo hänen elämästään, minulle parasta kirjassa olivat kuitenkin kadotetun sukupolven kirjailijat ja 1920-luvun Pariisi. Jos aikamatkailu olisi mahdollista, niin lähtisin tuonne käymään. Kärpäseksi kattoon tai kirjatoukaksi kirjakauppaan. 

Vaikka mitä minä valitan, ovat kirjat vieneet minut jo monesti aikamatkalle tuohon aikaan sillä sekä tietoisesti että kirjaversumin yllättämänä olen viime aikoina osunut lukemaan monia viime vuosisadan alun kirjamaailmasta kertovia teoksia. Alla muutama esimerkki, jotka kaikki ovat olleet hyviä ja lukemisen arvoisia! 

• Ville-Juhani Sutinen: Kadotettu sukupolvi - Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet (tietokirja)
• Kerri Maher: Pariisin kirjakauppias (historiallinen romaani)
• Virginia Woolf: Päiväkirjat I-III
• Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär (historiallinen romaani) 
• Alice B. Toklas: The Alice B. Toklas Cookbook
• Susan Sellers: Vanessa & Virginia

Mitäs muita ? Onko teillä lisää ehdokkaita listalle ? 

Sitten on tietysti samaan aikakauteen sijoittuvia Cozy Mystery-dekkareita sekä hieman aikaisempia vuosia kuvaavia teoksia mm. suomalaisista taiteilijoista - ja tuohon teemaanhan liittyi myös tuo viikon Ateneum-vierailu ja Edelfelt-näyttely. Kaikki liittyy lopulta kaikkeen.  

Ja vielä

Toukokuun luetuista Rachel Cuskin Mykkäkoulu osoittautui kokoelmaksi taitavia esseitä, jotka eivät kuitenkaan suoraan koskettaneet. Niitä luki vähän kliinisellä tavalla. 

Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa aloitti minulla kauden, jota en ihan odottanut. Kyllähän viihdekirjat kuuluvat erityisesti kesään, mutta en ole vielä edes lomalla ja eilen luin loppuun jo kolmannen genreen kuuluvan kirjan tältä kesältä. 

(Luku)päiväkirja: Haasteita kaikki

Koulujen kesäloman alku on minulle aina jotenkin vähän haasteellista. Se tuntuu jotenkin enemmän lopulta kuin alulta ja tänä vuonna erityisesti, kun ei lomalle lompsinut kuin Toto. Kaipa sitä pitää tottua lasten kasvamiseen ja yleensä seuraan heidän kehittymistään ja itsenäistymistään iloisen ylpeänä, mutta tänään en ole juhlamielellä. 

Ehkä syynä on keli. Kymmenen astetta ja mustanpuhuvat pilvet taivaalla eivät ainakaan lisää kesän tuntua. 

Minun piti kyllä ennemminkin summeerata tähän kevään hauskimman kirjahaasteen tulokseni. Kyseessä on Insta haaste Shakespearen sisar tililtä ja siinä luettiin Virginia Woolfia. 

Tarkoituksena oli lukea Woolfin tuotannosta helmikuussa novelleja, maaliskuussa päiväkirjoja, huhtikuussa jokin romaani ja toukokuussa viimeisimpinä ilmestyneitä teoksia. Noh, minä tietysti tapani  mukaan aloitin vahvasti ja jumituin sitten. Tällä kertaa tosin jumituin haasteeseen sisältyviin teoksiin eli luinkin päiväkirjoista kolme osaa ja siihen meni vähän enemmän kuin yksi kuukausi. Lisäksi jäi viimeisen kuukauden lukupanos kokonaan - Proust tuli väliin, väitän minä. 

Kaikkiaan siis luin Virginia Woolfia seuraavasti (ja blogista + Instasta löytyy lisää #kevätVirginiankanssa: 

1. Nainen peilissä (novellikokoelma) 
2. Päiväkirja I-III
3. Orlando

Ei huono tulos minusta ollenkaan, vaikka lopussa vähän hiipuikin. Eikä mikään estä lukemasta lisää. Ainakin nuo päiväkirjat haluaisin kesän aikana loppuun. 

Jos siis muilta haasteilta ehdin. Proust taitaa viedä kesästä ainakin osan. Levoton lukija (Kirsi Piha) julkaisi toukokuussa Hannu Mäkelän kirjan  Proust on Proust. Olen sen suhteen vähän jumissa, kun jotenkin haluaisin lukea Mäkelän ajatuksia kirjan osioista vasta, kun olen itse lukenut kyseisen osan. Eli vähän olisi vielä työsarkaa jäljellä. Muutamaan ensimmäiseen osaan on kulunut vuosia, joten vähän epäilen, että loppu tulisi luettua yhdessä kesässä.  

Haasteellista siis, enkä vielä ole edes päässyt kirjaston kirjoihin. Nyt on käymässä juuri niin kuin pelkäsin eli varauksia tippuu tappavan tasaiseen tahtiin, enkä ehdi lukemaan niitä tarpeeksi nopeasti. Tänä viikonloppuna sentään sain loppuun Johanna Annolan Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla. Kirja kuvaa Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun kautta. Säätyjen muuttuessa, myös siirtyminen luokasta toiseen tuli mahdolliseksi ja kuvatuissa suvuissa mentiinkin toisessa niinsanotusti ylöspäin ja toisessa alaspäin. 

Kirja on varsin mielenkiintoinen, mutta myös täynnä yksityiskohtia ja nimiä. Välillä en ihan hahmottanut missä taas mentiin, mutta onneksi lopussa olevat sukupuut taas vähän helpottivat. 

Säädyttömät on myös ajankohtainen kirja. Luokkayhteiskunnasta (tai luokkien puuttumisesta) on käyty viimeaikoin paljon julkista keskustelua. 

Tänään olen keskittynyt Anu Kaajan kirjaan Rusetti (joka sekin on kirjastosta). Olen lumoutunut. Väliin absurdeista kahvilavälineiden haastattelusta siirrytään taideteosten analyysin ja taiteilijoiden kuvausten kautta kirjailijan omaan suhdehistoriaan. Kaikki kirjoitettuna sujuvasti ja niin, että jostain kumman syystä kummimmatkin palaset sopivat paikoilleen. Tykkään kovasti. 

Haasteita haasteiden perään, mutta en minä silti valita. Kirjoihin liittyvät haasteet taitavat elämässä olla niitä mukavimpia ja kuitenkin myös helpoiten taklattavia. 

(Matka)päiväkirja : Biarritz ja kootut selitykset

 Tai ei siinä nyt mitään selityksiä tarvita. Olen ollut reissussa ja on muutenkin ollut tosi kiire. En siis ole kirjoittanut. Piste. 

Se siitä. 

Reissu oli kiva - kuinkas muuten - Käveltiin ja nautittiin kaksinolosta. Kyllä, jätin muksut kotiin keskenään, tai no, isojahan nuo jo ovat, ja pärjäsivät vallan mainiosti. 

Koska olin oikeasti lomalla, kului aika kävelyillä, lukiessa ja nauttiessa Etelä-Ranskan aikaisemman sadon herkuista. Parsaa, mansikoita, nektariineja jne. Ihanaa! 

Tällä kertaa kävin myös tutustumassa enemmän keskustan suloiseen kirjakauppaan. Kirjoja kolmessa kerroksessa, parvella lukupaikka, pokkarihyllyt kellarikolossa, eli mikäs siinä oli viihtyessä. Tosin klaustrofobiasta kärsiville en pokkaripuolta välttämättä suosittele. Siellä ei pääse kaksi ihmistä ohittamaan, vaan kulkeminen on riippuvainen kanssaostajien hyvästä tahdosta. Onneksi kirjoista kiinnostuneet noin yleisesti ottaen ovat ystävällistä ja joustavaa porukkaa.

Kirjakaupassa tuli siis käytyä pariinkin kertaan ja isäntäkin innostui täydentämään lukuhyllyään Kunderalla ja Murakamilla. Minä puolestani nappasin kieliharjoitukseksi ja huvitukseksi Marie Antoinetten salaisen palvelun seikkailuja. Agentteina seikkailevat tietysti pukuompelija ja kampaaja... 

Mikäs siinä oli ollessa. Rantakahvilan lukupaikassakaan ei ollut muuta vikaa kuin kylmä tuuli, joka ajoi minut liikkeelle kahvin loputtua. Muutenkaan ei ollut varsinaisesti kesän tuntua ilmassa, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. 

Viikon alussa ajoimme toiselle puolelle Ranskaa ja takaisin sukuloimaan, joten jätimme suosiolla pidemmät autoilut loppulomasta toiseen kertaan. Nautimme siis tutuista kulmista kävelyillä ja mäet pitivät huolen siitä, että ihan vain kauppahallissa käynti kävi jo jonkinasteisesta liikunnasta. 

Keisarinnan palatsiin aperitiivicocktailillekin käveltiin nauttimaan miljööstä ja herkullisesta juomasta. Jos jotain pitäisi Ranskan ruokakulttuurista erikseen valita Suomeen tuotavaksi, se olisi juurikin "apéro". Pikkuherkkuja juomien (holilla tai ilman) kera hyvässä seurassa päivällisen valmistumista odottaessa.

Ihan parasta. Kellään ei ole kiire minnekään ja nautiskellaan. Samasta puhui Teresa Välimäki Perunateatteri-podcastin (linkki Spotify, mutta muualtakin löytyy) erikoisjaksossa, jossa sekä Kirre että Teresa toivat omat tärkeät ruokajuttunsa keskusteltavaksi. Podcasteja kuuntelin lomalla jonkin verran (edellämainitun lisäksi Bella Table ja Takakansi), mutta enemmän kuitenkin keskityin lukemiseen ne harvat hetket, kun olimme paikoillamme. 

Lukeminen ei ihan pelkästään jäänyt cozy mysteryyn, vaan luin myös esimerkiksi Rachel Cuskin esseekokoelmaa Mykkäkoulu. Pidin hänen romaanitrilogiastaan, mutta näiden esseiden kanssa jäin ulkokehälle. Ymmärsin, mutten sisäistänyt. En tiedä, onko kyseessä erilainen elämäntilanne tai elämänkokemus, mutta moni asia jäi vieraaksi ja harva juttu resonoi. Olen tosin huomannut samanlaista viime aikoina muutaman muunkin kirjan kohdalla. Joko olen itse vieraantunut todellisuudesta tai minun todellisuuteni on jotenkin toisenlainen - siis noin yleisellä tasolla. Toki myös tunnistan monia asioita. 

Aloitin myös lukemaan Hannu Mäkelän uusinta eli hänen kokemuksiaan Marcel Proustin suurteoksesta Kadonnutta aikaa etsimässä (À la recherche du temps perdu). Kirjan nimi on Proust on Proust ja siinä Mäkelä kertoo ensin omia kokemuksiaan Proustista ja hänen kirjastaan, ja sitten hän kommentoi osa kerrallaan kirjan sisältöä. Kirja sopii hyvin sekä teoksen lukeneille että lukemista suunnitteleville. Itse huomasin lukevani varsin innostuneesti alkupätkää ja myös kuvauksia jo lukemistani osista. Nyt jotenkin himmailen jatkon suhteen. Ehkä pitää lukea samaan tahtiin itse kirjan kanssa. 

Äänikirjana kuuntelin Marja Vesalan Vuosi Toscanan kukkuloilla, vaikka olinkin vähän toisella suunnalla. On aina mukava kuulla tuollaisia "vuosi poissa oravanpyörästä" kokemuksia, mutta tällä kertaa ei itselläni noussut paloa tehdä samaa. Ehkä siksi, että olin jo kiipeämässä Biarritzin mäkiä, vaikkakin sitten vain viikon ajan. 

(Luku)päiväkirja: Kevätväsymystä vai loman tarvetta ?

Lauantaina 6.5.2023
 

Kevät on todellakin tullut. Sen tietää valkovuokoista ja räntäsateesta. Tänään kävellessä eivät pipo ja hanskat olleet liikaa, paitsi kulman takana tuulensuojassa ja auringon paistaessa. En ottanut pois kuitenkaan, mikä osoittautui varsin viisaaksi päätökseksi.

Liekö myös minut iltaisin valtaava väsymys olla kevään merkki ? Tuskin ehdin istahtamaan sohvalle ja lukemaan pari sivua kirjaa, kun silmät jo painuvat väkisin kiinni. Eikä kyse ole pienestä torkahduksesta, vaan aloitan yöni ensin muutaman tunnin koomalla sohvatyynyillä ennen kuin siirryn puoliltaöin sänkyyn. Ei ehkä ihan hyvä juttu, mutta toki kyseessä voi olla myös aivojen tapa aloittaa nollaaminen tällä kertaa jo ennen loman alkua. Sellainen nimittäin odottaa vielä toukokuussa!

Joka tapauksessa, ei siis liene ihme, että lukeminen ei varsinaisesti ole tässä toukokuun alussa edistynyt. Vasta yksi loppuun luettu kirja (Murha paremmissa piireissä) ja kuukauden ensimmäinen viikko on lopuillaan. Toki Viriginia Woolfin päiväkirja osa III on kohta lopuillaan - enää yksi vuosi jäljellä. Tämä osa onkin osoittautunut ihan superkiinnostavaksi sillä näinä vuosina (1925-30) Woolf kirjoitti niin kovasti rakastamani kirjat Majakka ja Aallot. Niihin lienee pakko tarttua uudelleen (ja sopivat tietysti myös #kevätVirginiankanssa - haasteen viimeiseen kuukauteen myös). 

Muutenkin on todella mielenkiintoista lukea kirjailijan ajatuksia tekemisistään. Hän pohtii tietysti edelleen tapaamiaan ihmisiä ja suhteitaan heihin, mutta myös ilo taloudellisen tilanteen kohentumisesta ja pieni ihmetys kuuluisuuden kasvamisesta saavat osansa. Woolfin seuraelämä vaikuttaa tällaisen päivätyön ja perheen askareissa aikaansa kuluttavan silmissä ihan järisyttävän vilkkaalta. On teekutsuja ja illanviettoja sekä kotiin saapuvia vierailijoita. Vähän olen kade, vaikka toki myös kirjailijan tuskailua teostensa parissa ovat päiväkirjan sivut täynnä. Enkä kyllä totta puhuen samaa tahtia jaksaisikaan vierailuja ja vierailijoita - tai sitten pitäisi ainakin päivätyö lopettaa ja tosiaan hankkia ne yksi tai kaksi palvelijaa taloon... 

Vilkasta toki on minullakin ollut viikolla, mutta enemmänkin työelämän puitteissa. Keskiviikkona oli Kaapelitehtaalla suuri tapahtuma, jolloin kyllä tuli jonkinlainen yliannostus ihmisistä ja aistien ylikuormittuminen. Torstaina palasin etätyöhön erittäin mielelläni, mutta harvinaisen saamattomana. En oikein ymmärrä, miten aiemmin jaksoin liehumista erilaisissa tilaisuuksissa ja kokouksissa, sekä niihin usein liittyvää matkustamista ihan jatkuvalla syötöllä. Taidan olla tulossa vanhaksi. 

Woolfin päiväkirjan lisäksi olen lähinnä aloitellut kirjoja tai hankkinut niitä. 

Annukka Salaman Faunoidit sarjan ensimmäinen osa Käärmeenlumooja valikoitui luettavaksi Storytelista. Olen päässyt vähän yli puolenvälin. Se on vauhdikas ja luin sujuvasti tähän saakka. Nyt vähän pelottaa, onko tällaiselle erilaisissa fantasiatarinoissa marinoidulle täti-ihmiselle tulossa vastaan liiankin tuttu kuvio ja siksi kai lukemisen tahti hidastuu. Katsotaan. Kyllä minä tämän loppuun asti luen - ja varsinaisen kohderyhmän ollessa vähän vähemmän fantasiatarinoita jo nauttinut nuoriso, voin hyvin kuvitella kirjan kiehtovuuden heidän kohdallaan. 

Toki kirjakaupasta tarttui mukaan myös Salama Blogistanian Kuopus-palkinnon voittanut Ripley - Nopea yhteys. Ihan vain siltä varalta, että vähän erilainen (ja käsittääkseni pelimaailmaan liittyvä) tarina saisi pojan taas innostumaan lukemisesta. 

Toinen kaupasta mukaan tarttunut kirja tuli lukulistalleni Ateneumissa kesän korvalla aukeavan Edelfelt-näyttelyn myötä. Olen menossa näyttelyyn ja osuin lukemaan jostain artikkelin viime vuonna ilmestyneestä kirjasta, jossa kuvataan Albert Edelfeltin ja Ellen de la Chapellen avioliittoa. Edelfelt on tasaisin väliajoin kummitellut lukemissani kirjoissa (esim. Anna Kortelaisen Virginie, Enni Mustosen Sivustakatsojan tarina-sarjan kolmas osa Emännöitsijä) ja muutenkin hän liittyy itseäni kiinnostavaan ajankohtaan. Sovelias liitto - Kohtauksia Ellen de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä  kuvaa käsittääkseni paitsi ihmissuhdetta, myös aikakautta ja aikalaisia, joten sopinee alustukseksi ennen näyttelyyn menoa. Kunhan nyt ehtisin lukemaan. 

Ai niin, aloitin myös Rachel Cuskin esseekokoelmaa Mykkäkoulu. Olen lukenut vasta pari ensimmäistä, joten saa nähdä, miten lukukokemus kehittyy. Nyt tuntuvat esseet olevan vähän hajanaisia. Väliin mietin, Mykkäkoulu  nimisen esseen kohdalla, mikä homman juju oli, mutta toisaalta tietysti kivakin, ettei pääse liian helpolla. Vähän tosin tuntui lievältä kikkailulta, mutta katsotaan...  Myös Tuomas Aitonurmen esseeteoksessa viitattiin Cuskin kirjaan, mikä minut saikin siihen tarttumaan. Katsotaan jääkö mieleen samalla tavoin ajatuksia kirjan luettuani. 

(Luku)päiväkirja: Kuukauden luetut ja vähän Blogistaniaa

Se on toukokuu eli hauskaa vappua! Kelikin on ollut ihan juhlan mukainen eli taivaalta tippuu jotain säännöllisin väliajoin ja jäätävä tuuli puhaltaa. Onneksi ei ollut sen kummempia suunnitelmia, niin ei ole tarvinnut värjötellä ulkosalla. 

Kuva on viime viikonlopulta, jolloin oli vielä lämmin. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Hyvinkäällä. Kohteena oli kulttuurikahvila Arkikulta. Siellä jaettiin Blogistanian 2022 kirjapalkinnot ja tottahan sitä piti käydä katsomassa kahvilaakin. Sitä pitää Takakansi-podcastin Marko vaimonsa kanssa, joten "fanityttö momentkin" oli luvassa. 

Idyllisessä kahvilassa on suloinen sisustus ja tarjolla herkullisia vohveleita. Sinne kannattaa suunnata ihan jo kahvilavisiitillekin, mutta myös ohjelmaa järjestetään säännöllisesti. Kiva paikka. Harmi, ettei ole lähempänä. Kävisin siellä harva se viikonloppu. 

Nyt paistaa aurinko, mutta lämpötilassa taitaa olla viime viikonloppuun eroa yli kymmenen astetta. Tänään siis on kylmempää. Saisinkohan itseni jossain kohtaa lenkille ? (Toim.huom. juoksemista ei mainittu.) Eilinen päivä kun meni aika tarkkaan sohvannurkassa ja herkkujen parissa. Lopputuloksena sain Orlandon luettua loppuun, vaikka tavasinkin viimeisiä sivuja vain minuutteja ennen puoltayötä. Nukahdin taas illalla sohvalle kirjan viereen, enkä sitten tietty meinannut saada unta sänkyyn siirryttyäni. Mikä siinä onkin, että sohvalla uni on niin makeaa ?

  

Tässä vielä Blogistanian Vuoden 2022 palkitut : 

Blogistanian Finlandia eli paras kotimainen kaunokirja
Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus
Siltala 2022

Blogistanian Globalia eli paras käännetty kaunokirja
Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
Suomentanut Kaijamari Sivill
WSOY 2022

Blogistanian Tieto eli paras tietokirja
Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille
Kustantamo S&S 2022

Blogistanian Kuopus eli paras lasten- tai nuortenkirja
Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys
WSOY 2022

Onnea voittajille! 

Kuten listasta kai näkyy, olen lukenut vasta yhden voittajateoksista. Erityisesti tuo Ripley kuitenkin kiinnostaisi. Ihan jo senkin takia, että Toton lukuinto on pahasti hiipunut ja samalla minun epätoivoni kasvanut. Pitäisi löytää hänelle jotain uutta luettavaa. Selvästi nuo varhaisnuorille suunnatut fantasiatarinat eivät enää uppoa. Maaliskuun lukulistaltani löytyvä Skandar ja yksisarvisvaras olisi aiemman perusteella ollut hänelle aivan täsmäisku, mutta toistaiseksi sen olen lukenut vain minä. Sinänsä harmi, sillä tarina yksisarvisratsastajista on hyvin kirjoitettu, vaikka toki sisältää aika paljon kliseisiä kuvioita. Oli kuitenkin virkistävää, miten rooleja oli vähän kiepauteltu nurinperin, eivätkä yksisarvisetkaan olleet vaalenpunaista glitteriä. 

Kaikkiaan siis maaliskuu oli oikein kelpo lukukuu, vaikkei ihan helmikuun tasolle yltänytkään. Tosin en odotakaan vastaavaa tahtia edes lähivuosina. Neljätoista kirjaa on kuitenkin hyvin, kun ajattelee töiden kiivasta tahtia maaliskuussa. Sinänsä luettujen lista on minulle tyypillinen sillisalaatti kaikenlaista kirjallisuutta ja kirjamuotoja. 

Äänikirjoissa aloitin kuukauden Emmi-Liia Sjöholmin palkitulla äänikirjateoksella Virtahevot. En ehkä ole ihan kohderyhmää tai muuten vaan elänyt elämääni jotenkin toisin, mutta oli tuo mielenkiintoinen kuunneltava. 

Loppukuu menikin sitten Lady Detectiven  seikkailuja kuunnellen ja sarja näköjään meni heittämällä kolmen osan säännön yli eli oikein viihdyttävää hötöä (eikä tuo ollut mitenkään halveeraava termi, vaan kuvastaa sitä rentouttavaa hyväntuulisuutta, joka kirjoista huokuu). Vähän samanlaista vibaa on K.B.Owenin vastaavassa Lady Detectivesta kertovassa sarjassa, mutta US moodissa. Olen lukenut ensimmäisen osan ja se oli ihan lupaavaa viihdettä.

Nykyaikaan sijoittuvia dekkareita tuli lisäksi luettua kaksi ja molemmat laatutavaraa. Ruth Galloway-sarjan viimeisin osa Yöhaukat, oli jotenkin parempi kuin muutama edellinen. Satu Rämön Rósa & Björk puolestaan lunasti Hildurin asettamat odotukset. Rämö on singahtanut tähdeksi Suomen dekkaritaivaalle varsin vauhdilla ja ihan ansaitusti. Taatusti tulen lukemaan myös jatkoa, jota käsittääkseni onkin luvassa.  

Deborah Levyyn piti palata postauksen muodossa huhtikuun aikana, mutta eipä tullut tehtyä, vaikka toki trilogian viimeisinkin osa Omistuskirjoituksia loppui jo kuun alkupuolella. Itse asiassa olen tainnut vähän liikaa lukea kirjailijanaisten kuvauksia naiseudesta ja elämästään ja ilmassa oli lievää kyllästyneisyyttä aiheeseen. Siksikin Tuomas Aitonurmen esseekokoelma Ruumiin ylittävä ääni oli niin virkistävää luettavaa. Miehinen näkökulma toi uutta mietittävää. Toki se on näkökulmamuutoksen lisäksi myös avoin ja vereslihalla oleva kuvaus erilaisuuden tunteesta ja väkivaltaisten traumaattisten kokemusten pitkistä jäljistä. 

Pitkästä aikaa hankin myös keittokirjan ja heti perään myös siihen liittyvän keittiökoneen. Airfryer on ollut kovassa käytössä niin kirjana kuin laitteena, vaikka churrot eivät onnistuneetkaan. 

Noin muuten ei liene yllätys, että Virginia Woolf on jatkanut lukemisteni hallintaa #kevätvirginiankanssa haasteen myötä. Nautin Orlandosta, mutta vielä enemmän olen pitänyt Woolfin päiväkirjojen lukemisesta. Olen menossa osassa kolme.  Kiinnostaisi lukea vielä muitakin hänen teoksiaan, mutta saa nähdä siirtyykö katseeni kenties Proustin suuntaan kesäkaudeksi. Vähän näyttää siltä, kun on tuo Biarritz-viikkokin edessä... 

Tänään ehkä kuitenkin keskityn johonkin vähän kevyempään. Suomennettua cozy dekkaria olisi vuorossa eli Lynn Messinan Murha paremmissa piireissä. Vaikka olisi tietysti tuossa tuo Woolfin päiväkirjakin odottamassa.