29.3.2020

(Luku)päiväkirja: Omassa kuplassa

Torstai 26.3.2020

Se on jo torstai!

Ei voi olla totta, vaan on se.  Viikot menevät nopeasti omassa kotikuplassa. Todennäköisesti sen takia, että hommaa riittää yli käytettävissä olevan ajan. Vähän rupeaa tämä täti olemaan rähjääntynyt näin vähän ennen viikonloppua.

Töissä on tahti kiihtynyt. Tiedä sitten, onko kyseessä viimeinen aalto ennen rysäystä, mutta ainakin nyt tekemistä riittää. Tosin nämä taitavat olla jo aiemmin aloitettuja juttuja, uusia ei ole näkynyt.
Kotona koulu jatkuu muksuilla ja taitavat jo olla aika tottuneita. Huomenna ihmetellään eka videopuhelutunti Toton kanssa :-)

Kun töihin ja kouluun sitten yhdistää ruokahuollon ja muut kotijutut, niin ovat vuorokauden tunnit melkoisen täynnä.

Kolmesta asiasta olen kuitenkin yrittänyt pitää kiinni - sekä oman että perheen mielenterveyden kannalta.

1) Vähintään kerran päivässä minun pitää päästä ulos, edes vähän. Nyt kun aurinkokin on hellinyt meitä keväisellä valonpaljoudella.

2) Ruoan pitää olla hyvää, mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Siitä tulee hyvä mieli, vaikka sitten ruoanlaitossa olisikin vähän enemmän hommaa. Onneksi on isot pojat. Varsinkin näin koeviikolla on esikoinen kunnostautunut keittiössä. Tänään minua hellittiin illan puhelinpalaverissa viereen kannetuilla quesadilloilla. Luksusta!

3) Kirjoja pitää saada luettua. Edes vähän. Olen juuri ja juuri ehtinyt kuuntelemaan Toton kanssa iltaisin hetken Neron päiväkirjan osaa Viimeinen oljenkorsi. Toto ilmeisesti tykkää, minä vähän tylsistyn. Ilmiselvästi en ole kohderyhmää.

Sitten ennen nukkumaanmenoa tartun näköjään automaattisesti dekkareihin. Sain loppuun J.P. Koskisen Tammikuun pimeä syli-romaanin ja aloitin heti perään Eppu Nuotion Ellen Lähde-sarjan kolmannen osan Elämänlanka.  En siis missään tapauksessa kaipaa mitään kovasti jännittävää, taitavat uutiset riittää sitä osastoa, vaan ennemminkin mielenkiintoista ja leppoisaa. Varsinkin Ellen Lähde vastaa kuvausta. Olen aivan ihastunut henkilöhahmoon. Olen tainnut löytää eläkepäivieni esikuvan.


Sunnuntai 29.3.2020

Terveisiä kuplasta! Töitä tuli viikolla tehtyä lopulta niin paljon, etten vielä lauantainakaan saanut istuttua paikoillani edes yhden lukupäiväkirja-tekstin vertaa. Onneksi aurinko on paistanut, niin sain purettua levottomuuttani edes ulkona kiertelyyn.

Tänään oli ihanaa puuhastella pihalla. Huomasin raparperin päässeen taas lehtiensä kanssa alkuun ihan huomaamatta ja ruukusta löytyi niin minttu kuin timjami jo aivan vihreinä. Mahtavaa, kun tulee kevät ja kesä (huolimatta lähipäiville ennustetuista pakkasista).

Lukeminen on ollut kevyttä, pehmoa ja dekkaria, eli juurikin tällaiseen aikaan sopivaa. Vieläkin tekisin mieli tarttua johonkin samanlaiseen. Pitää katsoa, mitä varastoista löytyy. Omat Korona-ajan luetut alla listattuina tältä viikolta.


Viikolla loppuun luetut :

J.P. Koskinen: Tammikuun pimeä syli 
Jokinen on kirjoittanut käsittääkseni dekkarisarjan, jossa on osa joka kuukaudelle. Tammikuusta siis aloitetaan. 
Juho Tulikosken isä on surmattu ja hänen enonsa, nykyisin yksityisetsivänä toimiva entinen poliisi, pyytää apua murhan tutkinnassa. Matkan varrella tulee vastaan vanhoja tuttavuuksia ja historia tuntuu hiipivän väkisin mukaan nykyhetkeen. Vastaan tulee kaikenlaisia vähän omituisia käänteitä, mutta kaikkiaan kirjan parissa viihtyy. 

Eppu Nuotio : Elämänlanka 
Ihan mahtava Ellen Lähde, suuri suosikkini pehmodekkarien päähenkilöistä. 

Elly Griffiths: Käärmeen kirous 
Ruth Galloway osuu jälleen paikalle, kun ruumis löytyy. Tällä kertaa kirjassa on mystiikkaa, vanhojen hautojen kirouksia, sekä proosallista huumekauppaa. Lisäksi tietysti mietitään ihmissuhteita. 

Luettavaa Korona-aikaan

Korona-aika on monelle hankala paikka. Aktiivinen elämä muuttuu yht'äkkiä kotinurkissa kyhjöttämiseen. Vaikka lenkillä voi käydä, pienentyy elämäpiiri melkoisen dramaattisesti. Sitä voi kiukutella ja harmitella, tai sitten voi käyttää vapautuvan ajan kotoiluun. Luulisin lukemisenkin lisääntyneen, tai ainakin siihen käytettävissä olevan ajan.

Vaan mitä lukea ?

Huomaan vältteleväni enemmän tai vähemmän tietoisesti kaikkea liian jännää, ahdistavaa tai erityistä keskittymistä vaativaa. Minulla työtahti on pikemminkin kiihtynyt ja päivät pidentyneet, joten illan lyhyehköön lukuhetkeen pitää saada jotain rentouttavaa. Eikä mikään sovi siihen paremmin kuin "pehmodekkari" eli sellainen, jossa ei ole raakoja kuvauksia, päähenkilö ei välttämättä kuulu laisinkaan virallisiin lainvalvojiin ja pahiksetkin pysyvät jollain tavalla perusmotivaatioiden parissa. Toki jotain mielikuvituksellista ja uskottavuuden rajoja venyttävää voi kirjasta löytyä, mutta ei liikaa.

Viimeisen kahden viikon aikana olen (lastenkirjojen lisäksi) tarttunut kolmen eri dekkarisarjan edustajiin ja niitä kaikkia voin lämpimästi suositella, kun tekee mieli rentoutua hyvän kirjan parissa.

Tänään sain loppuun Ruth Galloway-sarjan neljännen osan. Käärmeen kirous vie lukijan ehkä aiempia osia enemmän myös mystisiin kokemuksiin, mutta perusjuonessa on myös paljon ihan normaalia rikosvyyhdin selvitystä. Pidin tästä osasta jotenkin enemmän kuin aiemmista.  Ehkä olen oppinut tuntemaan henkilöhahmoja ja he ovat myös jotenkin muuttuneet innhimillisemmiksi. Tällä kertaa arkeologi Ruth ei myöskään ole ihan niin keskiössä rikoksen ratkaisussa vaan muilla henkilöhahmoilla
on enemmän tilaa.

Ellen Lähde-sarjan kolmas osa Elämänlanka oli ihan pakko saada käsiini mahdollisimman nopeasti sen ilmestyttyä. Ellen on riemastuttava hahmo ja hänen mutkaton elämänasenteensa ja loppumaton uteliaisuutensa saavat hyvälle mielelle. Toivon totisesti pysyväni itse yhtä aktiviisena.

Tällä kertaa Ellen on vaihtanut maisemaan Turusta Berliiniin vahtimaan poikansa kaksosia. Samaan aikaan Berliinissä vietetään elokuvajuhlia ja niiden aikana esitetään myös suomalaisen ohjaajan viimeisin teos. Elokuvan tähtinä esiintyvät niin ohjaajan entinen kuin nykyinen vaimo. Kolmiodraama kiinnostaa Elleniä ja sen ympärillä alkaakin pian tapahtua outoja.

Miljöövaihdos on piristävä, vaikka Turku onkin lähellä sydäntäni. Tarina on myös mielenkiintoisesti kirjoitettu. Minä pidin lukujen välissä olevista aiheena olevan elokuvan kohtauksista. Ne elävöittivät lukemista mukavasti.

Kaikkiaan Elämänlanka on ehkä näistä kolmesta sarjasta kaikkein rentouttavin. Ei raakoja rikoksia, mutta mielenkiintoisia (joskin ehkä vähän kliseisiä) henkilöhahmoja ja mukavasti kulttuurikiemuroita juonessa mukana.

ulkoasu Timo Ahola 
Kolmantena mainnittakoon juuri aloittamaniuusi  sarja, jossa JP Koskinen kirjoittaa dekkarin joka kuukaudelle. Aloitus tapahtuu tietysti tammikuusta ja ilmeisesti Murhan-vuosi sarja on päässyt toistaiseksi toukokuuhun saakka.

Tammikuun pimeä syli alkaa, kun Juho Tulikosken taiteilijaisä surmataan ja nykyään yksityisetsivänä toimiva setä pyytää Juhoa avukseen murhan tutkimisessa.

Nopeasti tuntuu siltä, että vuosia sitten tapahtunut katoaminen liittyy kummasti nykyajan rikoksiin. Juoni kiemurtelee tummasävyisissä tunnelmissa. Kyseessä ei ole varsinaisesti pehmodekkari, vaan vivahde on enemmänkin Marlowe-tyyppisessä synkkyydessä, mutta kyllä tämän voi silti laittaa samaan sarjaan edellisten kanssa.

Kirjassa ei ole raakoja kuvauksia ja Koskisen mielikuvitus takaa yllättäviä käänteitä ja odottamattomia motiiveja. Varsin viihdyttävää.


Elly Griffiths: Käärmeen kirous - ja koko Ruth Galloway-sarja 
JP Koskinen: Tammikuun pimeä syli - ja koko kuukausisarja 
Eppu Nuotio : Elämänlanka - ja koko Ellen Lähde-sarja 



22.3.2020

(Luku)päiväkirja: Myrskyn silmässä

Tiistai 17.3.2020

Huomenna menevät koulut kiinni. Saa nähdä, mitä tulee töiden teosta, kun pitää samalla vahtia kuopuksen koulunkäyntiä. Onneksi ei näytä kalenteri ihan kamalan täydeltä. Tänään sitten istuin luurit korvissa senkin edestä.

Jotain olen hieman lukenut. Kuntosalin ollessa kiinni kuuntelin Ruth Hoganin Kadonneiden aarteiden vartija-kirjaa tuossa silittäessäni. Toton kanssa kuunneltiin eilen ja kohta taas Keikaus-tarinaa eteenpäin. Eilen illalla nukahdin Nigella Lawsonin How to Eat-kirjan resepteihin (joista osa pitää kuunnella varmaan tänään uudelleen - se Minstrone keitto kuulosti mielenkiintoiselta, mutten vielä ole päässyt aineslistan alkua pidemmälle.)

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja tuli luettua kokonaan jo sunnuntaina ja ehdin siitä blogatakin.

Toto kävi tuossa pyörähtämässä ja pyytämässä äänikirjan kuunteluun. Pitänee mennä. Samalla hän mainitsi, miten kivaa on kun ei tarvitse mennä kouluun  huomenna. "Mahtavaa" oli käytetty sana. Saa nähdä, onko huomenna vielä samanlainen fiilis, kun pitää tehdä koulutehtäviä...

Yllä oleva kuva muistuttakoon siitä, että myrskyn jälkeen tulee aina aurinko. Niin meidän rannassa kuin toivottavasti epidemia-aaltojen jälkeenkin. Tällä hetkellä tosin olo taitaa olla enemmän kuin tuossa joutsenen ruokailupaikalla edellisenä päivänä.



Keskiviikko 18.3.2020 

Hivenen epätodellinen olo tänään. Sen minä vaan sanon, että onneksi minulla ei ollut samalla lailla kiireinen työpäivä kuin maanantaina ja tiistaina. Ei olisi tullut hommasta yhtään mitään.

Kuopuksen kouluohjeet tulivatt 11:30. Tokaluokkalaiselle ei ole tarjolla opettajan video-ohjausta, joten kaikki tehtävät tehdään sitten äidin valvonnassa. Vähän haki muotoaan meidän toimintamme tänään, mutta saimme kaikki tehtyä - paitsi liikuntapäiväkirjan täydennyksen. Rupesi satamaan. Saa nähdä, päästäänkö tänään ulos ollenkaan enää.

Tästäkin kyllä selvitään. Nyt on jo olemassa tehtävät huomiseksi, mikä helpottaa suunnittelua. Koko päivä aikaa, joten ei kasaannutkaan ihan niin kovasti. Rutiineja luodaan. Huomenna lienee helpompaa.

Ollaan niin kuin myrskyn silmässä kohta. Tänään vielä aaltoili, mutta ehkä jo huomisesta lähtien kellutaan tässä omassa pienessä kuplassamme. Ehkä jätän uutisetkin päiväksi vähän vähemmälle ja keskityn vain lasten Wilma-viesteihin (ja töistä tulevaan viestintään).

Minä en tähän mennessä ole tänään lukenut vielä mitään, mikä ei yllättäne ketään. Toto jatkoi Soturikissat-sarjaa ja seuraavana hänellä on vuorossa äidin lapsuuden suosikki (löytyi hyllystä). Kadun hauskin talo oli muistaakseni kirja, jonka luin useampaan kertaan.

Adlibriksen kirjatilausta odotellaan. Toivottavasti saapuu ennen kuin kupuksen (mieluisat) lukemiset loppuvat.

Lauantai 21.3.2020

Paketti tuli ja käytiin hakemassa. Totolla riittänee lukemista ainakin hetkeksi.

Lukulistalla siis :
Seita Parkkola : Usva
Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Arvaatteko mistä hän aloitti ?

Ensimmäinen kirja (Ihmeotukset ja niiden olinpaikat) on siis jo luettu. Tänään istuttiin sohvalla vierekkäin. Äidillä menossa Hyppy ajassa ja Totolla Usva. Viikonlopun nautintoja.

Ennen sohvalle istumista kuunneltiin Keikaus loppuun. Se oli aika jännä ja Toto selvästi kuunteli keskittyneesti. Silti piti vielä vähän jutellalkin sillä selvästi aikakiepaukset ja sen semmoiset vähän menivät vielä ohi. Sinänsä mielenkiintoista, että ajassa matkustaminen on juuri nyt Toton lempiaiheidenlistalla. Se alkoi Stephen Hawkingin elämäkerrasta, jatkui Kiepauksella ja kun Keikaus-romaanissa mainittiin Hyppy ajassa, päätyi sekin lukulistalle...

Viikko muuttui loppua kohden toisaalta helpommaksi, toisaalta työläämmäksi. Rutiineja alkaa löytymään, mutta uutuudenviehätys on katoamassa eli Totoa ei perjantaina enää oikein huvittanut. No, ensi viikolla on taas pakko huvittaa.

1-3. luokkalaiset saavat kuulemma mennä kouluun, jos on "pakko" - meillä ei ole. Minä teen joka tapauksessa kotona etänä töitä, joten Toto jää isoveljien tavoin myös kotiin. Eiköhän kaikki väen vähentäminen auta Koronaa vastaan, joten me jäämme massasta pois.

Mutta nyt on onneksi lauantai. Uunissa on tonnikalapannari ja jälkkäriksi vielä päivällä tehtyä piirakkaa (ja jätskiä!).

Ihan varmasti istun myös uuden lukulamppuni valoon ja jatkan Hyppy ajassa-seikkailua. Se on yllättävän kiehtova, vaikka kerronnaltaan hivenen yksinkertaistettu. Jännä nähdä, miten se etenee. Kirjan perusteella on tehty elokuva, mikä ei ihmetytä. Tarina on täynnä erikoistehostepaikkoja.


Sunnuntai 22.3.2020

Viikko päättyi rentoihin tunnelmiin. Kaunis auringonpaiste houkutti ulos ja välillä maailma unohtui. Tekee hyvää näinä aikoina.

Rupesin lukemaan JP Koskisen Tammikuun pimeä syli - dekkaria. Sellainen vähän synkkäsävyinen, lakoninen, "tammikuumainen" kerronta on yllättävän rentouttavaa. Aika alussa vielä, mutta taattua Jokista. Hänellä on oma äänensä, josta olen aiemminkin pitänyt.

Pikkuisen kuuntelin myös Kadonneiden tavaroiden vartijaa ruokaa laittaessani. Kun ei pääse salille niin juoksumattokirja siirtyy kokkauskirjaksi.

Huomenna on maanantai. Meillä käydään koulua kotoa tälläkin viikolla -  ja tehdään töitä.


Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Vuokko Hurme: Keikaus 
Trilogian kolmas osa toi maailmojen välisen dimension lisäksi myös aikamatkailua. 

Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa 
Klassikko matkasta maailmojen välissä. Perinteinen maailmojen välinen seikkailu. Jännä nähdä, mitä Toto tuumaa, kun ehtii lukemaan. 

Toton vieraskynä : Luin, luen



Moi!

Otetaan alkuun selväksi, että tää on Toton eli minun artikkeli, vaikka se oli Äitin idea. Myrsky  jatkuu korona ärsyttää, kotona on kasa kirjoja -  mut mennään asiaan ...                                       

Luku 1 : Suosittelen 
Jep - suosittelen. Olen vähintään sen verran lukenut, että voin suositella kirjoja muillekin luettavaksi.  Alkuun suosittelen Percy Jackson Salamavaras-kirjaa, vaikka kuuntelin sen, mutten lukenut (Huom luen toisen osan kuuntelun sijaan kun sitä ei voi kuunnella) 
Harry Potterit luin kaikki suomeksi. Ne ovat jännittäviä.
Ai niin suosittelen Percy Jacksonejä noin 8-11 vuotiaille ja Harry Pottereita 9-12 vuotiaille.
Nyt kyllä kirjoitushomma karkaa käsistä eli vielä suosittelen Rob McCooleja 7-9 vuotiaille     

Luku 2 Tänä vuonna loppuun luettuja
Soturikissat kolmas profetia :  Näkö   
Ihmeotukset ja niiden olin paikat
Jaa kohta ehkä usva
p.s äiti luki eilen illalla myöhään Hyppy ajassa -kirjan loppuun   

Luku 3: Aion lukea   
Hyppy ajassa
Percy jackson ja hirviöiden meri 
J.R.R. Tolkien Hobitti
Vielä pitää tutkia äidin hyllyjä


Äidin jälkisanat: 
Tässä siis Toton ensimmäinen blogiartikkeli ikinä. Äiti vähän auttoi oikeinkirjoituksessa ja isoissa kirjaimissa (ja ihan pikkuisen tyylissä) - Tästä se alkaa :-) 

17.3.2020

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

Tämä kirja odotteli hyllyssäni jo jonkin aikaa. Kuvaus kuulostin hampaita vihlovan sokeriselta, joten jätin sen suosiolla odottelemaan oikeaa hetkeä. Jostain syystä huomaan nimittäin ärsyyntyväni nykyään vaaleanpunaiseen normitohinassa. Mitä lie vaihdevuosioireilun alkua.

Nyt kuitenkin kaikki Korona-uutisointi ja yleinen negatiivisuusaalto vaati vastatoimia. Mikäs sen parempaa kuin herttainen hömppä ?

Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja 
Pyytämätön ennakkokappale kustantajalta 

Tässä kirjassa on houkutuksena myös Skotlantilainen maaseutu ja kirjakauppa. Yep, minulla on kehittynyt kyseiseen komboon jonkinlainen heikkous Kirjakauppiaan päiväkirjan jälkeen. Tosin tässä ollaan aika kaukana vähän sarkastisen kirjakauppiaan muistelmista.

Nina menettää työnsä Birminghamin kirjastossa. Tulevaisuutta pohtiessaan hän äkkiä huomaa omistavansa vanhan leipomoauton ja kiertävänsä Skotlannin maaseutua myyden kirjoja lukemisennälkäisille kyläläisille.

Asetelma siis on herkullisen idyllinen, eikä kirja petä kuvatessaan kyliä ja siellä asuvia hivenen eksentrisiä hahmoja, puhumattakaan tietysti junalla ohi ajavasta romanttisesta mekaanikosta tai äreästä maanviljelijä-vuokranantajasta, jotka tietenkin ovat myös sietämättömän komeita.

Arvannette asetelman ja ehkäpä myös lopputuloksen. Minä arvasin. Ennalta-arvattavuuteen liittyy  myös kirjan heikko kohta. Kun se kauan odotettu hetki sitten saapui, loppui kylän ja Ninan kirjakauppatouhujen kuvailu kuin seinään ja päädyttiin mökin seinien sisäpuolelle - tylsää...! Noin lukijan kannalta, Ninalla tuntui olevan hauskaa, vaikkei sitäkään kovin tarkasti kuvailtu.

No, kaikkiaan tämä oli nopeasti luettava ja viihdyttävän piristävä sunnuntaipiristys. Onneksi loppuratkaisu on juuri nimensä mukainen, eli melko lopussa kirjaa tuleva osa. Iloista seikkailua kesti siis mukavan aikaa - eikä siinä lopun asetelmassa tietysti mitään vikaa ole. Niinhän se piti juuri mennäkin.

15.3.2020

(Luku)jotain, muttei kai päiväkirja

Perjantai 13.3.2020

Minä olen ihan lukossa. En lue, en katso telkkaria, en saa kotitöitä aikaiseksi eikä työkään oikein luista. Kulutan aikaa ja odotan, että jotain tapahtuisi. Mitä? Sitä en tiedä.

Ehkä olen vain väsynyt kaikkeen Korona-keskusteluun. Sinänsä pelottavaa, koska Suomen kohdalla tämä taitaa olla vasta alkua. Toivottavasti ollaan opittu maailmalta.

Ensi viikolla esikoisen lukiossa eivät käy kuin aineita nyt kirjoittavat. Kahden nuoremman pojan koulut ovat näillä näkymin toiminnassa, vaikka koulukirjat kotiin tuotiinkin valmiiksi odottamaan.

Minä teen etätöitä kotona. Työnantajani pisti globaalisti toimistot kiinni ainakin pariksi viikoksi. Meillä muutos on ehkä vähemmän radikaali kuin monessa muussa yrityksessä, sillä aika suuri osa työstä on muutenkin virtuaalisissa tiimeissä. Saa kuitenkin nähdä, miten keskittymisen käy. Siinä on vissi ero, tekeekö viikossa pari etäpäivää vai kököttääkö kotona koneen vieressä viikkotolkulla.

Jotain olen sentään tehnyt, nimittäin ruokaa. Jäin totaalisen koukkuun Jamie Oliverin 5 ainesosan resepteihin tv-sarjassa (CMore) ja sitten oli pakko tilata myös kirja itselleni. Ihan sikahyviä reseptejä ja sellaisia helposti omaan makuun tuunattavia. Kirjasta ja resepteistä lisää myöhemmin (varmaan seuraavassa postauksessa), mutta eivätkös nuo lohipihvit näytäkin herkullisilta? Maistuivat myös.

Yhden kirjan olen lukenut tällä viikolla loppuun.


Sunnuntai 15.3.2020

Koko viikonlopun on ollut upea keli. Tuuli on kova, mutta aurinko paistaa. Sen mukaisesti ollaan sitten kävelty ulkonakin ihan kiitettävästi.

Sain myös viimein itseni kirjan ääreen. Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja tuli jossain vaiheessa postissa kustantajalta ja on odottanut hyllyssä oikeaa hetkeä. Se tuli nyt.

Tarina Skotlantiin pakettiautokirjakauppaa pitämään lähtevästä Ninasta on juuri sopivan sokerinen ja herttainen Korona-kauden piristykseksi. Olen rentoutunut kirjan parissa vallan mainiosti ja pääsin tänään jo puoleen väliin.

Huomaan myös herkästi innostuvani kaikesta Skotlantia ja kirjoja yhdistävästä. Selvää vaikutusta Kirjakauppiaan muistelmista... (?)

Noin muuten on lukeminen ollut Toton kanssa äänikirjan kuuntelua. Keikaus etenee. Tänäänkin käytiin ensin Poke-kävelyllä, syötiin lounas ja sitten löhöiltiin sohvalla muutaman luvun verran. Ei yhtään hullumpi tapa aloittaa sunnuntai-iltapäivä.

Huomenna meitä on ilmeisesti kotona isäntä, esikoinen ja minä. Kaksi nuorempaa suuntaavat kouluun. Tänään juuri mietin, että muutama viikko rauhallista kotielämää sopii minulle vallan mainiosti. Hankaluuksia tulee olemaan työmotivaation ylläpidossa...


Donna Leon: Turvasatama

Tuttua Leonia. Brunetti setvii mahdollista rikosta, pohtii vähän politiikkaa ja rakkaan Venetsiansa tilaa, samalla kun oikean ja väärän välisen eron hahmotus vaatii näkökulman muutosta useampaankin kertaan. Pidän näistä dekkareista, niissä on jotain jännän rauhoittavaa. Niin ja Venetsia. Koskaan en ole siellä käynyt, enkä tiedä tulenko menemäänkään turismin alle katoavaan kaupunkin, mutta näissä kirjoissa se on yksi keskeisimmistä "hahmoista". 

Tässä kirjassa löydetään vanha nainen kuolleena kotoaan. Kuolinsyy on sydänkohtaus, mutta hartioista löytyvät sormien muotoiset mustelmat mietityttävät Brunettia. Lisäksi hän ei millään keksi syytä sille, miksi vierashuoneen lipastosta löytyy vielä pakkauksissa olevia naisten valkoisia puuvilla-alusvaatteita. Moninaisia kiemuroita ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyviä ihmisiä ja yhdistyksiä myöhemmin kuvaan astuvat myös kadonneet taideteokset ja petos. 


14.3.2020

Viiden aineksen herkut (ja sovellettu kana-kookoskeitto)

Minulle käy aina samalla tavalla. Osun jostain näkemään ruokaohjelman jakson, koukutun. Sitten tajuan, että samoja reseptejä löytyy myös kirjassa eli ei tarvitse muistaa... Sitten... No, arvasitte jo. Tilaan kirjan.

Joskus osun helmeen ja kirja jää säännölliseen käyttöön, toisinaan ei. Todennäköisyys reseptien tekemiseen on kyllä suurempi, jos olen kokenut ne houkuttaviksi jo tv-ruudulla. Silloin kirjan tarvitsee toimia lähinnä muistin virkistäjänä. Sen ei enää tarvitse maanitella minua kokeilemaan.

Jamie Oliver on ollut suosikkini siitä saakka, kun ensimmäinen Alaston kokki ohjelma/kirja -kombo ilmestyi, eli aika kauan. Pidän hänen mutkattomasta tyylistään ja siitä, että kokkaaminen ei ole niin kovin vakava asia. Saa kokeilla, saa muokata. Kunhan tekee ja syö.

En ehkä olekaan välttämättä käyttänyt hänen kirjojaan kirjaimellisiin resepteihin, mutta inspiraatiota niistä löytyy - varsinkin arkikokkaukseen.

Jamie Oliver : 5 aineksen ateriat
Oma ostos Prisma-verkkokaupasta

Pienellä vaivalla ja lyhyellä aineslistalla varustetut reseptit osuivat minulla suoraan hermoon. Olen viimeisen parin vuoden aikana kipuillut perheen ruokahuollon kanssa. Mikään ei oikein houkuta, mitään ei tee mieli, eikä aikaakaan oikein tunnu löytyvän. Välillä innostun, mutta se ei yleensä kestä päivää kauempaa.

Nyt huomaan tehneeni jo pariakin reseptiä kirjasta ja jotenkin on inspiroituminen valunut myös muuhun kokkaukseen. Tähän saakka siis varsin onnistunut kokeilu.

Reseptit on kirjassa luokiteltu ainesalueittaain, mutta ei ehkä aina täysin loogisesti. Kanareseptejä löytyy niin osiosta kana kuin osiosta pasta. Sinänsä loogista, eikä varsinaisesti haittaa lukukokemusta, mutta jos nyt jostain pitää urputtaa.

Jamien tapaan reseptit on kerrottu selkeästi. Sivulla näkyvät kaikki 5 pääainesta kuvina ja toisella sivulla on kuva valmiista annoksesta. Pääsee vertaamaan... Mitäs tuumitte? Aikalailla samanlaista (paitsi kuvan laatu). Nämä lohipihvit maistuivat ihan kaikille ja katosivat nopeasti.


Reseptien seuraaminen siis onnistuu hyvin. Kuvatkin ovat kauniita ja innostavia, mutta ehkä parhaan keittokirjakokemuksen saa tosiaan, jos samalla seuraa myös tv-sarjaa. Kirjasta puuttuu Jamien jutustelu, mikä on sääli. Vain alussa on vähän yleistä tekstiä, mutta muuten mennään aika perusversiolla reseptilistasta. Harmi, sillä kyllä nykyajan keittokirjassa pitäisi olla vähän "lukemista".

Resepteissä on tosiaan lyhyet aineslistat, mutta osittain se johtuu siitä, että hyödynnetään paljon valmiita maustesekoituksia, tahnoja jne. Näinhän toki kannattaa tehdäkin arki-iltoina ja tyyli sopii nopeaa ja helppoa herkkua etsivälle. Jos kuitenkin haluat tehdä kaiken alusta asti itse ja etsit juurikin noita maustetahnojen ainesosia ja ohjeita, niin tämä kirja ei ole sinulle.

Sinänsä kirja vaikuttaa kuitenkin hyvin toimivalta ja tulee varmasti jäämään hyllyyn ainakin toistaiseksi. Sitä kun voi käyttää myös inspiraatiolähteenä ja Jamiellahan noita ideoita riittää.

Kana-kookoskeittoa tekiessä sovelsin ja aineslista piteni hieman. Ei kaduta yhtään. Oli sen verran hyvää.


1/2 myskikurpitsa
2 sipulia
6 broilerin paistileikettä
1/2 prk punaista thai-currytahnaa
1tlk (400g) kookosmaitoa
1l vettä
kanafondikuutio
nippu korianteria varret ja lehdet erikseen

Hienonna sipuli ja kuullota pannussa äljyssä muutama minuutti. Lisää pilkottu myskikkurpitsa ja sekoittele hetki. Lisää curry ja sekoittele taas. Kaada sekaan vielä kookos, silputut korianterinvarret ja broilerin paistileikkeet. Sekoita. Lisää vesi ja anna poreilla kannen alla 45min. Tarkoituksena on saada broileri pehmeäksi ja läpikypsäksi ja kurpitsa melkein hajoavaksi.

Nostele broileripalat pois keitosta ja kaada keitto blenteriin. Anna surrata hetki ja kaada takaisin kattilaan. Nosta kauhallinen keittoa lautaselle, riivi päälle sekä broileria että korianterinlehtiä.


8.3.2020

(Luku)päiväkirja - tai jotain sinnepäin

Lauantai 7.3.2020

Vai voiko sellaista sanoa enää viikon lukupäiväkirjaksi, joka alkaa ja kenties päättyykin lauantaina ?

Johonkin on aika kulunut. Jotain olen lukenut, mutten paljon. Jonkun verran tuijotin CMoresta Neiti Etsivä-sarjaa. Siinä on kummituksia! En oikein tunnista lapsuuteni kirjasarjaa tuon perusteella. Kaipa siinä pitää olla yliluonnollisia elementtejä, jottei tarina ole liian tylsä. Kaikki varsinaiset käänteet tuntuvat perustuvan johonkin outoon ilmiöön. Myönnän myös hätkähtäväni joka kerta hukkuneen tytön yht'äkkiä ilmestyessä näkyviin.

Työpäivät ovat olleet taas vähän pidemmänpuoleisia, mikä selittänee lukemisen vähyyttä. Niin, ja se että olen simahtanut iltaisin heti yhdeksän jälkeen herätäkseni sitten yhdeltä ihmettelemään ja neljän jälkeen uudestaan. Vähän katkonaisia öitä siis.

Eilen kuuntelin loppuun kaksi kirjaa ja tänään aamulla olen valinnut uutta lukemista. Tosin totesin, Kohta voi vähän kirpaista -äänikirjan lukijalla (Antti LJ Pääkkönen) olevan niin lempeä ääni, että nukahdin sohvalle samantien. Tosin univelallakin lienee osuutta asiaan.


Sunnuntai 8.3.2020

Huomaan kokonaan unohtaneeni lukulistalta Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija-äänikirjan. Ehkä olen aktiivisesti jättänyt huomiotta pelkästään kuntosalilla kuuntelemani... Kyllä, luitte oikein. Olen palannut treenaamaan. Tosin vähän arveluttaa mennä ryhmäliikuntaan näin Korona-aikana. Ei ehkä niinkään, että pelkäisin varsinaisesti tartuntaa, mutta krooninen yskäni aiheuttaa jo toimistolla sivusilmäyksiä, enkä haluaisi pelotella kanssaliikkujia...

Olen kuitenkin ylpeä siitä, että olen saanut itseni tänä viikonloppunakin kahteen kertaan juoksumatolle ja vielä ulos kävelemään. Tätä tahtia, kun jaksaisi... En minä vielä kokonaan juokse, mutta olen onnistunut yhdistämään kävelyä ja hölkkää puolen tunnin treeniksi ilman, että tukehdun yskänpuuskaan. Sellaista ei ole tapahtunut moneen vuoteen!

Kotona sitten kokkasin papumuhennosta ja tonnikalamössöä D&D peliporukan tacojen täytteeksi. Oli hyvää ja melkoisen nopsasti tehtävää. Nopeista puheenollen... tilasin Jamie Oliverin keittokirjan. Olen ihan koukussa hänen 5 aineksen resepteihinsä. Ne ovat oikeasti inspiroivia ja näyttävät niin helpoilta!


Viikolla loppuun luettuja: 

Vuokko Hurme: Kaipaus 
Lenna on perheineen saapunut Mabaliin ja opettelee uuden maailman sääntöjä. Jaan on kadonnut, eivätkä aikuiset tunnu edes haluavan lähteä etsimään häntä, kunnes... 
Huimaa - sarjan ensimmäisestä osasta tuttuun tapaan kuvataan maailmaa ja sen tapoja ja ympäristöä yksityiskohtaisesti. Tarinassa ei varsinaisesti ole montaakaan aktiivista käännettä, mutta mielenkiinto säilyy kaiken uuden myötä. 
Toton mielestä Kaipaus oli kiva ja vähän jännittäväkin (muttei pahasti)

Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi
Merete Mazzarellalla on kyky kirjoittaa viihdyttävästi jutustellen ja asiasta toiseen sujuvasti soljuen. 


1.3.2020

(Luku)päiväkirja - valoa kohti

Tiistai 25.2.2020 

Se on taas uusi viikko ja kas kummaa, valo on saapunut. Hurjaa, miten auringon näkeminen voi vaikuttaa mielialaan. Vielä kun saisi nämä flunssanrippeet katoamaan, niin voisin mennä kevättä kohti iloisin mielin.

Lukeminen on ollut tällä viikolla toistaiseksi minimissään. Ihan on menty äänikirjoilla paikasta toiseen siirryttäessä ja kuopuksen iltasatuna eli Downright Dead on edennyt siihen saakka, että kummitussession tv-kuvaukset ovat kohta alkamassa (mitä ilmeisimmin ilman oletettua kummitusta, en ole ihan varma osallistuuko joku odottamaton vieras). Kaipaus puolestaan kuvaa Lennan elämää uudessa maailmassa, ehkä vähän turhankin seikkaperäisesti. Vielä ei ole oikein varsinaisesti tapahtunut mitään.

Keskiviikko 26.2.2020

Se on jo keskiviikko ja helmikuu loppuu tällä viikolla. Hurjaa! Miten aika voikin taas mennä niin nopeasti?

Valoa on taas enemmän ja flunssa alkaa olemaan selätetty (kop, kop, koputetaan puuta). Eilen sain itseni jo Pilates-tunnille ja tänään kävin töiden jälkeen rannalla kävelemässä. Ihanaa, kun siihen aikaankin paistaa vielä aurinko.

Kirjojen suhteen on menty edelleen äänikirjoila. Downright Dead on osoittautunut koukuttavaksi ja viihdyttäväksi. Toto puolestaan odotti eilenkin Kaipauksen kuuntelua, mutta äiti vaan oli jumppaamassa. Tänään sitten, vai mitä ?

Toton terveiset: 
kyllä. enää yksi kerta yhtä lääkettä! tomas oli tänään meillä ja me pelattiin se oli kivaa kun me pelleiltiin. 

Heh, kiva päivä, mitä ilmeisimmin (ja äidin pitää opettaa, miten koneella saa isot kirjaimet :-)
Toto sanoo, että kyllä hän tietää, mutta unohti ilmeisesti...

Toto jatkaa : 
Unohdin kertoa kun Äiti aloitti tämän päivän kirjoittamisen mietin muistaakohan hän minun syntymäpäivää kun aika menee niin nopeasti.


Torstai 27.2.2020

Tänään tein etäpäivän. Oli niin mahtava keli, että kävin vähän pidemmällä lounastunnilla ja kävelyllä. Luurit korvissa totta kai. Eilen loppuun saadun viihdepläjäyksen jälkeen oli taas ihan kiva kuunnella vähän jotain enemmän pohdiskelua aiheuttavaa.

Merete Mazzarellan Aurinkokissan vuosi sisältää paljon pohdintaa ikääntymisestä, vanhempien ihmisten rakkaudesta ja elämän muutoksista.Tänään kuuntelin osuuden, jossa mietittiin eri tulkintoja sanonnalla "olla uskollinen itselleen". Olen Mazzarellan kanssa samoilla linjoilla siinä, että monesti tuolla tarkoitetaan lähinnä "voin tehdä mitä huvittaa, koska se olen minä, joka haluaa..." Silloin vain puolustellaan omia tekemisiä, esimerkiksi silloin, kun halutaan vaihtaa kumppania. Minusta (ja ilmeisesti myös kirjailijasta) "olla uskollinen itselleen" tarkoittaa ennemminkin sitä, että on sellainen kuin haluaa olla, pitää lupauksensa, kantaa vastuunsa - siis jos tavoittelee sellaista minää itselleen.

Muutakin tuli kirjasta mieleen siinä auringosta  nauttiessani. Olen ennenkin sanonut, että kaikkien pitäisi lukea kirjoja ja nehän tunnetusti kasvattavat empatiakykyä. Syynä tähän on todennäköisesti se, että kirjojen lukeminen mahdollista eri näkökulman omaksumisen, ainakin hetkeksi. Useampi kirjailijakin on sanonut kirjojen olevan turvallinen ympäristö testata ajatuksia ja tekoja, joita ei ehkä todellisuudessa koskaan edes harkitsisi. Oma ajattelu avartuu ja täydentyy.

Töiden jälkeen lähdin sitten uudelleen kävelylle, mutta sillä kertaa oli isäntä kaverina - ei siis enempää kirjapohdintoja. Vähän tosin luin myös ennen ruoanlaittoa Cornish mysteryä eli A Colourful Death - siinä on Cozy Mystery, jos joku sellainen on.

Ruoanlaitto oli tänään Glorian ruoka ja viini -lehden inspiroimaa. Nyhtöselleri kuulosti tosi mielenkiintoiselta, mutta osoittautui lopussa vain pannussa kypsennetyksi selleriraasteeksi. Sitruunasta lisähappoa saanut punakaali ja harissalla terästetty jugurtti toivat nekin omat säväyksensä rieskan päälle koottuihin lisukkeisiin. Tätä voidaan tehdä myöhemminkin arki-illan kasvisvaihtoehtona.  Helppoa ja melko nopeaakin - kaikkineen meni jotain 45min pilkkomisineen ja kypsennyksineen. (Varsinkin, kun lisäherkkuna oli valmiita pakastefalafeleja)

Toto tuossa on kiltisti odottanut vuoroaan kirjoittaa terveisensä. Mitähän tänään on mielessä ?

Toto: kunpa Äidin blogeissa olisi lisää tämmöisiä hahmoja. päätän myös kirjoittaa vähän lisää kun äiti lähti. koulussa oli kivaa mutta iltapäivä kerhossa kaikki halusivat näplätä pokepallojani ei niin kivaa nääh. luulin äsken että äiti tulee muttei tullut joten kirjoitan lisää. olin vä... eikun aika tuhma kun me syötiin nyhtöselleriä papa sanoi että se muka estää korona viruksen tulon ja pyh!!

Ihan selvennyksenä sanottakoon, että isäntä mainitsi kasvisten syömisen auttavan vastustuskykyä... yllä Toton tulkinta. :-)
En siis yhtään filtteröi terveisiä - noin ajattelee 8v...


Sunnuntai 1.3.2020

Maaliskuu alkaa ja taivaalta tulee rättejä silmille. Onneksi oli viikolla monena päivänä kiva keli niin tuli vähän ulkoiltuakin (25km kävelyä tällä viikolla). Tosin lähdin ulos myös tänään aamupäivällä, koska goretex. Nyt taputtelen itseäni olkapäälle sillä olin iltapäivällä salillakin...

Tosin huomasin, että laitekammoni ei ole kadonnut minnekään. Kiersin niitä keskiaikaisilta kidutuslaitteilta näyttäviä härveleitä, mutta kolmen pt-session pohjaltakaan en istunut yhteenkään... Juoksumattoa, soutamista ja lihaksia ilman laitteita... Ehkä sitten ensi kerralla.

Kirjoista olen lukenut Cornwallin cozy mysteryä jo parin kirjan verran. Ne ovat rentouttavia. Tosin kolmannen osan luin loppuun viime yönä. Heräsin 2:30 enkä nukkunut millään. Niinpä sitten otin kirjan käteen. Pääsin sen loppuun ennen kuin uni palasi ja kello oli silloin jotain 5:30... Vähän väsyttää nyt.

Merete Mazzarellaa olen kuunnellut. Aurinkokellon vuosi herättää paljon ajatuksia. Itse asiassa päätin lukea sitä vähän pienemmissä pätkissä, jotten ihan sekoa lankoihini. Jäin miettimään muunmuassa sitä, miten teksti ja tarina jatkuu ja polveilullaan kulkee vaikka mistä. Kun pysähtyy hetkeksi miettimään, voi mielessään palata askeleita taaksepäin ja niin pitääkin tehdä. Muuten eivät aasinsillat ja logiikka pysy tallella. Yksi polku oli seuraavanlainen.

Miehen lapsenlapsen ihanuutta edelsi ajatus siitä, miten nykyään nuorilla on elämässä kovemmat vaatimukset kuin vanhempien nuoruudessa. Sen jälkeen kun oli mietitty eläkeläisten tarvetta tehdä jotain yhteiskunnan hyväksi ja miten toiset sanovat, mutta toiset tekevät ja kouluvaarin päivät ovat mielenkiintoisia. Sitä ennen työelämän muutoksista ja siitä, miten näennäistyön vaatimus tai halu tehdä näennäistyötä, lintsata voi olla helpottunut töiden muutoksen myötä. Kun oli puhuttu kuolemasta ja ajan rajallisuuden tunnusta vanhetessa.

Merete Mazzarellalla on kyky jatkaa juttua ja yhdistää tav'allaan erilliset asiat ajatuksia herättäväksi kokonaisuudeksi, jonka kuuntelu on helppoa. Jotain jää mieleenkin ja välillä yllättävät yhdistelmät vielä vahvistavat muistijälkeä. 

Tosin tuli mieleen, että vanhuudesta ja kuolemastakin lukeminen ei välttämättä ole ihan parasta terapiaa 50-kriisiä lähestyvälle. Toki kirjassa on monta muutakin ja lohdullisesti elämä jatkuu 50 jälkeenkin. 

Helmikuun aikana luin muuten loppuun peräti 13 kirjaa. Huimaa! 

Viikolla loppuun luettuja: 

Pamela Kopfler : Downright Dead
Tämä oli hauska. Jäin melkein koukkuun ja tuli kuunnelluksi yllättävänkin nopeasti. Kerrankin on niin, että sarjan toinen osa on ensimmäistä parempi. 

Carola Dunn : Manna from Hades
Hyväntekeväisyyskaupasta löytyy nuoren miehen ruumis. Outo salkku, känkkäräkkä etsivä ja aktiivinen aikidoa harrastava vanhempi rouva. Yep. Cozy Mystery - varsinkin kun ollaan Cornwallin upeissa maisemissa. 

Carola Dunn: A Colourful Death 
Taiteilija saa veitsen selkäänsä ja Eleanorin ystävä Nick on pääepäilty. Toki asia pitää korjata. 

Carola Dunn: Valley of the Shadow 
Merestä nostetaan nuori mies hukkumasta ja hän mumisee jotain luolaan suljetusta perheestään. Hieman erilainen kuin edelliset, mutta varsin jouhevasti etenee tämäkin - ja joukossa on paljon juttua myös Cornwallin salakuljetushistoriasta. 

Ihan kamala matkakuume iskee kohta Cornwallin suuntaan... 


25.2.2020

Pientä fiksausta vailla

Kenenkä meistä elämä ei tuntuisi aina välillä vaativan isompaa tai pienempää fiksausta ? Juju onkin kai siinä, että pitäisi tehdä omilta tuntuvia juttuja ja seistä omilla jaloillaan. Helpommin sanottu kuin tehdy kai useimmiten, mutta onneksi on kirjoja, joissa asiat asettuvat paikoilleen ja lopuksi on hyvä mieli. Se kai on viihteen tarkoitus ? Eikä onnellinen loppu aina tarkoita, että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Itse asiassa parhaissa kirjoissa se on yleensä kaikkea muuta.

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Pientä fiksausta vailla ei ole ehkä kaikkein parhaita lukemiani viihdekirjoja, mutta se puolustaa kyllä paikkaansa genren suomalaisten edustajien joukossa. Vähän tuli sellainen olo, että pitäisi itsekin keksiä jotain uutta elämään.

Venla on toipumassa niin burnoutista kuin avioerosta. Uusi elämä alkaa vanhan koulurakennuksen ostolla ja sen muuntamisella majataloksi. Kaikki ei tietenkään suju ihan niin kuin tunnetussa lifestyle-ohjelmassa, mutta hyvin kuitenkin. Itse asiassa mietin pariinkin otteeseen, että uuden yrittäjän projekti meni vähän epärealistisenkin hyvin...

Toki haasteitakin riittää, varsinkin hankalan ex-miehen taholta ja lapsetkin välillä kiukuttelevat. Sitten taloon tulee vieraaksi myös nuori komistus...

No, tarinan jatko on tavallaan arvattavissa, toisaalta taas ei. Virkistävästi mutkia rakkauteen tulee vähän eri tavalla kuin viihdekirjoissa yleensä. Siitä plussat. Myös henkilöhahmot ovat keskimääräistä mielenkiintoisempia, vaikka jäävätkin monessa kohtaa vähän ohuiksi.

Lievä pinnallisuus oli kirjassa vähän häiritsevä tekijä. Tuntui, että mihinkään tapahtumaan, asiaan tai ihmiseen ei oikein paneuduttu ja osa sitten katosikin tarinasta ilman sen kummempia syväluotauksia, vaikka ensi alkuun vaikuttivat olevan vähän isommassakin roolissa. Ehkä siksi kirja jäi kuitenkin vähän sellaiseksi pikaiseksi rykäisyksi. Ihan viihdyttävää luettavaa, mutta en pahemmin sitoutunut henkilöhahmojen (edes Venlan) elämään tai hänen vaiheidensa jännittämiseen. Jokin taika (joka esimerkiksi löytyy Anneli Kivelän Katajamäki-sarjasta) jäi uupumaan.

Huono tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut vaan virkistävää luettavaa mielen piristykseksi kun ulkona Tuuli (-myrsky) tuivertaa ja sadepisarat peittävät näkyvyyden ikkunasta.