(Luku)päiväkirja: Kirja-aktiviteettia pitkästä aikaa

Oi, että oli ihanaa. Pitkästä aikaa oli kirjallista iltaohjelmaa eli pääkaupunkiseudun kirjabloggaajien kuukausitapaaminen pidettiin kustannusosakeyhtiö Aula & Co tiloissa ja kirjailijoiden parissa. Kattaus olikin varsin mielenkiintoinen. 

Markus Hotakaisen Tähtitieteen naiset olin bongannut jo aikaisemmin lukulistalle. En ole vielä kyllästynyt historian mielenkiintoisista naisista kertoviin kirjoihin, vaikka niitä onkin viime vuosina ilmestynyt tasaiseen tahtiin. 

Niklas Ahnbergin Poika joka käveli vetten päällä oli myös osunut silmiini, mutta en jotenkin ollut mieltänyt sitä fantasiaa sisältäväksi YA-romaaniksi. Kirjailijan itsensä kertomana kirja kuulosti mielenkiintoiselta ja vähän mietin, antaisinko Totollekin luettavaksi. Luen itse ensin ja sitten katsotaan. 

Ari Turusen Teette niin kuin minä sanon kuulosti mielenkiintoiselta läpivalaisulta ikävien valtaapitävien psyyken rakenteisiin, mutta tämän hetken uutiset ja maailmantapahtumat ovat aiheuttaneet minulle kyseisten tyyppien kohdalta sen verran pahat allergiaoireet, etten halua vapaa-ajallani heistä lukea yhtään enempää. Tiedän heidän olevan vaarallisia kusipäitä ja se riittää tällä hetkellä. Jos vastaava allergiareaktio ei ole päällä, kannttaa kirja lukea ja nauraa kyseisille herroille. 

Mutta summeerattuna, nautin suunnattomasti kirjakeskustelusta, kirjailijoiden kuuntelusta, sekä tietysti mustikkapiirakasta. Kiitos Aulan väki :-) 

Kesken on tällä hetkellä isompikin pino kirjoja, mutta Tähtitieteen naiset on nyt virallinen iltalukemiseni ennen nukahtamista. Luvut ovat sopivan lyhyitä luettavaksi ennen äänikirjaan siirtymistä. Siihen sitten nukahdankin alta aikayksikön... 

Elokuun luetut 

Nyt kun syyskuu on virallisesti käynnissä, on myös hyvä hetki vilkaista loppukesän luettujen listaa.

Elokuu oli varsin mukava lukukuukausi. Kaikkiaan listalle päätyi 12 kirjaa. Enemmänkin oli ja on kesken, mutta esimerkiksi äänikirjoissa tuntuu Alice B. Toklasin Cook Book jatkuvan ja jatkuvan. Edelleenkin syy on kuuntelijassa  (ja resepteissä). Minä kertakaikkiaan en pysty pysymään hereillä. Tuo on siis minulla se iltojen äänikirja, mikä toki unen kannalta on hyvä asia, mutta ei kuuntelun edistymisen. 

Silti, huolimatta Cook Bookin edestakaisesta "kelaamisesta" sain elokuussa loppuun peräti 4 äänikirjaa. Patti Smithin Just Kids oli aivan ihana. En ole vieläkään siitä postannut, vaikka pitäisi. Ei se kuitenkaan ihan samalle tasolla minulla tunnelmoinnissa noussut kuin MTrain, mutta kuitenkin kirjailijan itsenä lukemana upea kokemus. 

Murhadraamaa ja yksi laama sekä Kottikärrykaruselli olivat molemmat hauskoja ja kepeitä. Eka on viihteellinen dekkari ja toka ehtaa viihdettä. Pidin tästä Veera Niemisen uusimmasta huomattavasti enemmän kuin hänen edellisestään. 

Olly Donnerin kiehtova elämä puolestaan oli aika tyypillinen elämäkerta ei niin tyypillisestä elämästä. 

Ainoat paperikirjat olivat ruokakirjoja, mikä nyt ei kai ole kohdallani kovin yllättävää. 

Ekirjoissa mentiin vampyyrihömpällä peräti kolmen kirjan osalta, sekaan heitettiin pari dekkaria ja yksi lastenfantasia. Vera Valan uusin oli tuttua tyyliä kirjailijalta ja Kuolema Kukko-onnen majatalossa toi uudenlaisen miljöön sillä päähenkilö työskentelee eettisenä sairaanhoitajana Thaimaalaisessa sairaalassa. Varsin luettavia molemmat. 

Oboin kirja pääsi vähän yllättämään. Se oli ehkä enemmänkin satu kuin lastenfantasia, mutta en oikein osaa itsekään sanoa miksi. Pitää miettiä. 

Tänään on ollut vähän takkuinen päivä. Meille on pesiytymässä jonkinlainen räkätauti, joka aloitti kuopuksesta ja muutti sunnuntain suunnitelmat. Ei ole lepo ollut minullekaan huono juttu, sillä kyseinen pöpö näköjään tarttuu ja olen itsekin vähän puolikuntoinen. Taitaa olla pari testiä paikallaan huomenna aamulla ennen kuin kukaan lähtee taholleen. Tosin iso K kävi meillä jo heinäkuussa, joten ei kai tämä sitä ole. 

Se hyvä puoli tässä on, että sain auringonkukkasukkani valmiiksi! 

Jatkuu! - fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Tässä taitaa tulla yksi Suomen juhlavuoden (ja tulevien vuosien) suositeltavista lahjakirjoista. Ylioppilaat, rippilapset ja muuten vaan juhlia viettävät saavat fanifiktiosta mukavan koristuksen kirjahyllyynsä (kyllä, sellainen kuuluu minusta edelleen löytyä jokaisen kodin sisustuksesta). Tällä kirjalla on arvoa jo pelkästään kunnianosoituksena suomalaiselle kirjallisuudelle.

Kunnianosoituksesta onkin kyse. Kaikkihan me tiedämme sen lievän harmituksen, joka hyvän kirjan päättyessä mieleen pujahtaa. Tutuksi tulleista henkilöhahmoista ei halua päästää irti. "Mitä sitten tapahtui?" Jatkuu! -sai alkukipinän, kun Erkka Mykkänen kärvisteli juurikin tuossa tilassa Mika Waltarin Sinuhen luettuaan ja ryhtyi ideoimaan kirjaa, jossa lista klassikoita saisi jonkinlaisen jatkonsa.

Osa kirjan tarinoista onkin suoranaista jatkoa esikuvalleen, kuten Erkka Mykkäsen tulkinta Sinuhen viimeisistä päivistä tai Petri Tammisen hilpeä ehdotus Kiven veljesten heräämisestä sukupuolisen tasa-arvon tarpeeseen. Toisissa taas yhteys on enemmän viitteellinen. Sudenmorsian onkin peli Taikatalvi kääntyy Anu Kaajan käsittelyssä moderniksi parisuhdetragediaksi muumimukeineen.

Lempeästi kirjailijat myös päivittävät alkuperäisten klassikoiden maailmankuvaa ja arvotuksia. Naisen rooli ja asema nousevat hyvinkin eksplisiittisinä näkyviin jo edellä mainituissa Seitsemän veljeksen jatkossa ja Sudenmorsiamen pelissä. Kyllähän sitä nyt pitää myös Aalon avatar olla päivitetyssä versiossa pelattavissa ja vieläpä aktiivisessa roolissa.

Toisinaan saa vanhoista klassikoista irti naurua uudella tavalla. En yleensä ole vessahuumorin ystävä, mutta Juha Hurmeen Ylistalon huussissa kirvoitti kyllä useamman hyrähdyksen. Antti Heikkisen Rautatie-versio puolestaan pilailee nykymaailman oletettujen ihmeiden kanssa. Sitä vähän hymähtelee päähenkilöille ennen kuin rupeaa miettimään, noinko helposti olemme kaikki vähän vedettävissä uusien juttujen kanssa. Todennäköisesti.

Viihdyin novellien parissa. Ne ovat jo itsessään antoisaa luettavaa, mutta suurin oivaltamisen ilo ja nautinto syntyvät kyllä nimenomaan linkistä alkuperäiseen klassikkoon. Lisäksi plussaa siitä, että jokaisen novellin kohdalla on myös esittely sen kirjoittaneesta kirjailijasta ja hänen suhteestaan esikuvana toimivaan klassikkoon.

Osan klassikkoesikuvan olen itsekin lukenut ja silloin novellista taisi saada eniten irti. Toisten kohdalla pitänee puute korjata pikimmiten. Onneksi on klassikkohaaste. Mirdja saattaisi olla sopiva ehdokas siihen luettavaksi.

Rakkaudenhirviö - Olisin halunnut tykätä, mutta...

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö 
Luettavaksi kustantajalta 

Saara Turunen kertoo yhdenlaisen maaltamuuttajan tarinan. Päähenkilö on itäisen Suomen pienessä kylässä kasvava nuori tyttö, joka kokee sen ahdistavaksi, vaeltaa pääkaupunkiseudulle ja siitä vielä kauemmaksi. Kuulostaako tutulta?

Onhan tässä kyseessä aika klassisen kliseinen tarina. Kirjan alkupuolella kuitenkin pidin kovasti Saara Turusen tavasta kuvata henkilöhahmoja ja tunnelmaa. Moni asia myös kolahti. Itse olen kotoisin toiselta puolelta Suomea, mutta muistan kyllä elävästi, miten aina piti miettiä toisten mielipiteitä. Niitä miltei pelättiin ja joukosta erottautuminen ei ollut hyvästä. Paitsi ehkä koulumenestyksen suhteen. Myös uskonnon ympärille luomat rajoitukset tuntuivat tutuilta. Toki paljon oli myös toisin omassa lapsuudessani.

Taitavasti Turunen tuokin esiin suomalaisten stereotyyppistä hiljaisuutta ja synkänpuoleista juhlintaa ja viimeisen sadan vuoden historian vaikutusta kansanluonteeseen ja tapoihin - tutusti tulkittuna, mutta tuoreesti esitettynä. Vähän yli puoleenväliin siis olin aika ihastunutkin. Sitten aloin väsähtää.

Ehkä minulla on jo liian pitkä aika nuoruuden vaikeuksista ja sen kuuluisan oman paikan etsimisestä, mutta kärsivällisyyteni loppui päähenkilön haahuiluun aika nopeasti. Vika oli aina muissa ja peilin lehmä häiritsi elämän etenemistä. Ymmärrän koti-ikävän, ymmärrän vaikeudet kahden kulttuurin suhteessa. En ymmärrä yrityksen puutetta ja passiiviseksi heittäytymistä. Myös kerronta muuttui jotenkin hajanaisemmaksi ja viimeinen kolmasosa kirjasta olikin jo jonkinlaista irrallisesta kohtauksesta toiseen pomppimista. Niin kuin toki päähenkilön elämäkin. Mainitsinko jo, että kärsivällisyyteni loppui hänen kohdallaan?

Kirja ei siis ihan lunastanut alun lupauksia, mutta on siltikin mielenkiintoinen tuttavuus. Varsinkin nuoremman sukupolven edustajan tulkinta viime vuosisadan tapahtumien vaikutuksesta Suomen kansan mielentilaan ja sitä kautta yksilöiden vointiin ja vaikeuksiin sukupolvesta toiseen, on tuoretta luettavaa, vaikka teemat tuttuja ovatkin. Kannatti siis lukea. Turunen on minua kymmenisen vuotta nuorempi, ehkäpä siis 80-luvulla syntyneet "nuoret" myös tunnistavat tunnelman vielä minuakin paremmin.

Ikuista vaellusta ja vinkki ilmaisesta kirjalatauksesta

Markku Turunen : Vaeltaja
Saatu Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi

Tämän kirjan alkuasetelma on mielenkiintoinen. Viipurin ulkomuurilla suuren pamauksen aikaan sotilaana pyörinyt Antti Pentinpoika sattuu sanomaan hitusen pahasti kohtaamalleen Pyhälle Andreakselle. Tuosta suivaantuneene pyhimys kiroaa Antin vaeltamaan ajasta aikaan kunnes ikuinen rakkaus vapauttaisi hänet kirouksesta. Siitä alkaa Antin vuosisatoja kestävä matka ympäri maapalloa ikuista rakkautta etsimässä.

Matkansa aikana Antti tapaa liudan muitakin ikuiseen vaellukseen tuomittuja : lentävän hollantilaisen kapteenin, pyöreän pöydän ritarin, roomalaisen runoilijan, kuuluisan säveltäjän. Tuntuu siltä, että suojelusenkelit ja pyhimykset ovat hyvinkin herkkänahkaisia ja jakelevat kirouksia milloin mistäkin väärin asetetuista sanoista tai asenteista.

Vuosisatojen aikana Antti ehtii myös osallistumaan useampaankin ihmiskunnan historian kuuluisaan matkaan. Onhan tarinan teemana nimenomaan vaellus. Samalla lukija saa rautaisannoksen historiaopetusta. Kirja on täynnä nippelitietoa esimerkiksi maailmanympärysmatkalla tarvittavista laivavarusteista ja miehistöstä.

Alkuasetelma ja historiallinen konteksti ovatkin kirjan parasta antia. Myös esiteltävästä henkilökaartista löytyy mielenkiintoisia hahmoja, joista tosin suurin osa tosin jää hyvinkin ohuiksi kovin lyhyiksi jäävien esiintymisensä vuoksi. Harmittavaisesti itse juonikin jää ihan sivuosaan. Tarina hyppii ilman sen kummempia siirtymiä historiallisesta tapahtumasta toiseen ja välillä tuntuu lukevan enemmänkin historian oppikirjaa lukuineen ja päivämäärinen kuin romaania. Minua tuo ei sinänsä häiritse, sillä pidän historiatietojen lukemisesta, mutta kaunokirjallisessa teoksessa se ei ehkä ole ihan paikallaan.

Kirja siis tuli luettua ja sitä voi kyllä suositella historian nippelitiedoista kiinnostuneelle. Seikkailuromaanina tämä oli lähinnä keskinkertainen.

P.S. OLETTEHAN HUOMANNEET SIVUPALKIN LINKIN ELISA KIRJAN TUTUSTUMISTARJOUKSEEN ? TARJOLLA ON YKSI KOLMESTA TEOKSESTA LADATTAVAKSI ILMAISEKSI

VANHATKIN ASIAKKAAT SAAVAT LADATTUA. TESTASIN JA LATASIN SYSIPIMEÄN OSAKSI KESÄN DEKKARIKUUTA.