(Luku)päiväkirja: Elokuun luetut

 

Tuleekohan tästä yhtä lyhyt postaus kuin mitä on elokuun luettujen lista ? 

Miksiköhän muuten koko ajan sormet meinaavat kirjoittaa "kesäkuun" lista. Mieli on tainnut jäädä kesän alkuvaiheisiin. Liekö sitten syynä se, että helteitä on odoteltu syyskuuhun saakka, eikä niitä ole vieläkään näkynyt. Luovutaanko toivosta ? Varataanko matka jonnekin? 

No pihalla kukkivat syyshortensiat ja ruusut, auringonkukatkin melkein... Tomaattiraakileita on kymmeniä, mutta niiden suhteen olen jo vähän menettänyt toivoni. Ehkä pitää koittaa pussikypsytystä. Uimassakin olen käynyt. Viimeksi tänään aamulla ja ilma oli kesäinen, mutta syksyn valolla. Ihanaa. Ei tässä mitään kesähelteitä enää kaivata. 

Elokuussa riitti monenlaista puuhaa - sain jopa järjestettyä ompeluseuran! Siksikin kai lukeminen jäi vähän vähemmälle. Listalta löytyy vain kuusi loppuun luettua kirjaa. Taputuksen annan olkapäälleni siitä, että peräti kolmesta on kirjoitettu myös blogiin. Kiitettävää aktiivisuutta. 

Loput kolme ovatkin sitten dekkareita. Kaksi cozy mysteryä ja yksi vähän kovempi Kovasten perheestä. Sarjan toinen osa Verilinja ratkaisee jotain mutta jää lopussa sellaiseen koukkuun, että kolmaskin pitänee lukea. 

Murder on the Italian Riviera kertoo taas uuden seikkailun eläkkeellä olevan englantilaiskomisarion ja hänen uskollisen labradorinnoutajansa matkustaessa postikorttimaisen upeasta italialaisesta kaupungista toiseen. Välillä mietin, saako kirjailija jotain sponssituloa Italian matkailunedistämiselimiltä ? Syytä olisi. Sen verran houkuttelevasti kaupunkeja kuvataan. Minua kuvaukset eivät häiritse, mutta kaavamaiset juonet saavat lukemaan sarjasta vain pari osaa kerrallaan. Sitten pidetään taukoa. Sinänsä ihan viihdyttävää iltalukemista, joka ei aiheuttane kenellekään sen pahempia painajaisia. 

Kaivatut on jatkoa Anneli Kannon Näkijä-sarjalle. Ihan viihdyttävä, mutta teemoiltaan ehkä pikkuisen alleviivaava. Ei siinä mitään. Pakolaisten kohtelu ja moderni orjuus ovat karmeita asioita. Ei ole helppoa integroitua uuteen maahaan, kun kielikin on sellaista kummallista ja ihmisistä vaikea tietää, kuka on ystävä ja kuka ei. 

Syyskuussa lukutahti näyttää hieman piristyneen. Katsotaan sitten muutaman viikon päästä, miten kävi. 

Matti Laine	Verilinja	paperi
Päivi Haanpää, Terhi Rannela	Miksi en kirjoittaisi ?	paperi
T.A.Williams	Murder on the Italian Riviera	ekirja
Anneli Kanto	Kaivatut	paperi
Kira Poutanen	Pariisikoodi : paperisotaa ja poskisuudelmia ranskalaisittain	paperi
Milan Kundera	Romaanin taide	paperi

(Luku)päiväkirja : Heinäkuun luetut

 

Heinäkuu oli hyvä lukukuu erityisesti tietokirjojen osalta. Joukkoon mahtuu peräti 5 erinomaisen mielenkiintoista tietoteosta. Kolmesta jo vähän pikaiseen summeerasinkin täällä. Niiden lisäksi Anneli Kanto jatkoi lukulistallani, tällä kertaa kirjoitusoppaallaan, jota sitäkin oli mielenkiintoista lukea. Varsinkin tuon Elämänlangalla päiväkirjateoksen jälkeen. 

Proustkin kummittelee luetuissa edelleen. Tällä kertaa ilmeisesti kovinkin tunnetun filosofin "elämänohjeina" Proustin liittyvien teemojen mukaan. Olihan How Proust can change your life ihan mielenkiintoinen luettava, varsinkin kun olen lukenut Kadonnutta aikaa etsimässä, joten teemoituksesta saa kiinni, mutta... Tähän tosiaan tulee tuo "mutta". En nimittäin koe, että kirjasta olisi jäänyt minulle varsinaisesti mieleen tai käteen oikeastaan mitään. Se oli sellaista yleistä hötöä ja plötinää. 

Kaikkiaan heinäkuu osoittautui runsaaksi lukukuukaudeksi. Loppuun luettuja on kaikkiaan 11. Dekkareitakin jonkun verran, pääasiassa cozy mysteryä, mutta on joukossa yksi vähän erikoisempi (ja rajumpi) tapaus. Rouva Shim, palkkamurhaaja oli verinen juttu. Kate Atkinsonin Kuolema kulkee kartanohotellissa puolessaan oli kirjailijansa tyylinen eli kiemurainen ja monimutkainen ja tasojakin riitti. Tykkäsin. 

T.A.Williamsin kirjasarja englantilaisesta eläköityneestä rikoskomisariosta selvittämässä rikoksia Italian eri upeissa kohteissa mustan labradorinsa kanssa toimii leppoisuudessaan sekä Italian matkailumainoksena eli ihan mukavan rentouttavana viihteenä. 

Lintuneidit kertoi emigranttiperheen tyttäristä eri aikatasoilla. Aihe on mielenkiintoinen, mutta jotenkin kirja  jäi ohueksi. En saanut oikein juonesta kiinni, mutta toki todellisen perheen vaiheisiin perustuva tarina koskettaa. 

Sellainen lukukuu heinäkuussa. Elokuu on jo hyvässä vauhdissa, mutta lukeminen vähän vähemmän. Jotenkin on ollut nyt muutakin puuhaa ja katsoimme mm. Yle Areenasta Ei mikään murhamysteeri (This is not a Murder Mystery) - sarjan, josta pidän kovasti. Tämä oli jo toinen katsomiskertani, enkä ihan heti muista elokuvaa tai muuta ohjelmaa, jota olisin jaksanut kerrata. 

Kuukauden luetut : Kesäkuu 12

Olipas aktiivinen lukukuukausi ja blogannutkin olen useammasta. Toki asiaan vaikuttaa jo juhannuksesta alkanut kesäloma, mutta kuitenkin tuntuu hyvältä. Olen saanut jotain aikaiseksi. Siis muutakin kuin kerännyt kesän ensimmäiset metsämansikat, joita mökin pihapiiri oli pullollaan. 

Kaksitoista kirjaa on aika paljon, vaikka ottaa huomioon joukossa olevat useammat "kevyemmät" luettavat. Dekkareita ja viihdefantasiaa on joukossa peräti 8/12. Kaikki ei kuitenkaan ole ollut viihdettä tai leppoisaa, sillä palasin pitkästä aikaa vähän pelottavampienkin dekkarien pariin. Vuorossa oli vaihteeksi uusi islantilainen tuttavuus. Toki kaverina sitten vähän vegaanivampyyreitä ja muuta cozy mysteryä. 

Huomasin myös, että muisti ei aina pelaa niin kuin pitäisi. Tiedän lukeneeni Vintagea ja veritekoja joskus aikaisemmin, mutta kun en kerran muistanut siitä yhtään mitään, niin luin uudelleen. Seuraava osa sarjasta on jo varauksessa, joten ajattelin, että kai minun nyt pitäisi vähän edes hahmoihin perehtyä ensimmäisessä osassa. Ihan hauska cozy mystery, joten en ihan ymmärrä, miten en muistanut mitään. Ehkä lukuaikana olen ollut (vaihteeksi) väsynyt. 

Muutenkin luin kesäkuussa oikeastaan vain mielenkiintoisia kirjoja. Ainoa loppuun kuunneltu äänikirja oli Jane Austen at Home eli Austenin syntymän 250v juhlaelämmäkerta. Lucy Worsley on tunnettu elämäkerturi eikä Jane Austenin elämäkertakaan pettänyt. Näkökulmana on kirjan nimen mukaisesti Jane Austen ja hänen useat kotinsa. En tiennytkään, miten monta kertaa kirjailija joutui taloudellisista syistä muuttamaan elämänsä aikana. Asumisjärjestelyjen taustalla oli myös usein perhekuvioita ja kaikkein mielenkiintoisinta olikin kuunnella Austenin perheen ja suvun jäsenistä ja heidän edesottamuksistaan. Kaikkiaan kirja oli hyvin kirjoitettu ja valaisi hyvin Austenin kirjojen taustoja kirjoittajansa elämänvaiheiden kautta. 

Minna Maijala on puolestaan tunnettu suomalainen elämäkerturi ja hänen viimeisensä Helvi Hämäläinen - kauneuden rakastaja oli itseoikeutetusti lukulistallani. Sekä siitä että Anneli Kannon päiväkirjateoksesta Elämänlangalla sain myös aikaiseksi kirjoittaa ajatuksiani blogiin. 

Viimeisin, mutta ei suinkaan vähiten kiinnostava oli Juha Tantun Ranskalaisia pastilleja. Se on kokoelma pakinoita,kommentteja, pastisseja Ranskasta ja ranskalaisista pohjautuen ilmeisesti kirjoittajan omiin matkoihin ja tuttavuuksiin. Kaikki Ranskaan liittyvä on tietysti omalla tavallaan mielenkiintoista, mutta tämä kirja on ilmestynyt 80-luvun alussa. Maailma (ja Ranska) oli aika toisenlainen ja monet kommenteista herättivät hupaisia muistoja omilta ajankohtaan liittyviltä matkoiltani, mutta samalla myös hieman haikeutta kadonneesta maailmasta. Toiset taas... no, toisinaan on ihan hyvä, että maailma menee eteenpäin ja jopa ranskalaiset (miehet) kehittyvät - tai ainakin muutosta voisi olettaa tapahtuneen. En itse ole tehnyt laajempaa tutkimusta aiheesta.  

(Luku)päiväkirja : Kuukauden luetut toukokuussa

 

Valmistuneiden lasinalusten ja luettujen kirjojen lukumäärästä päätellen en tehnyt toukokuussa muuta kuin luin ja virkkasin. Se ei liene kauhean kaukana totuudesta, paitsi että tein myös pitkää päivää töissä. 

Sara Rosett	Death in an English Cottage	ekirja
Aura Koivisto	Mies ja merilehmä : Luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka	paperi
Seana Kelly	Dead don't drink at Lafittes	ekirja
Juan Jacinto Muñoz-Rengel	Luulosairas palkkamurhaaja	paperi
Cate Lawley	Adventures of a Vegan Vamp	ekirja
CC Dragon	Helena goes Hollywood	ekirja
Gareth Russell	Queen James:A New History about the Life and Loves of Britain's First King, James Stuart	äänikirja
Michel de Decker	Louis XIV, Au bon plaisir du roi	paperi
Maija Kajanto	Mittoja ja tilaustöitä	paperi
Maija Kajanto	Itsepä tilasit	paperi
Maija Kajanto	Kuin tilauksesta	paperi
Mirva Saukkola	Murha on muotia	ekirja
C.C.Dragon	Grammy's Secret Recipe	ekirja

Kolmetoista kirjaa ja enemmän painettuja kirjoja kuin vuosiin. Vähemmän äänikirjoja kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Toki, kuukauden ainoa äänikirja oli melko pitkä ja vaati keskittymistä. Tietokirja ensimmäisestä Stuart - kuninkaasta oli hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen.

Aika monta viihteeseen luokiteltavaa - siksikin lista on pitkä. Viihdyttävät välipalat menevät tahtiin kirja per ilta ja koukkasin jo laiturilukemistonkin puolelle. Kaikkiaan viihteeksi tai cozy mysteryksi luokiteltavia on toukokuun listalla 9/13. Lopuista kolme on historiaa ja yksi jotenkin luokittelukelvoton.

  Luulosairas palkkamurhaaja tuli listalleni suosituksena filosofisia yhteyksiä pohtivasta palkkamurhaajasta. No joo, aika nopeasti hieman tylsistyin. Toki kirjassa viitataan kuuluisiin ajattelijoihin ja historiallisiin henkilöihin, mutta kehyskertomus tumpelosta palkkamurhaajasta menee hitusen överiksi rasittavan puolelle. Ainakin minun mielestäni. Tulipahan luettua kuriositeettina. 

HIstoriakirjoista luin ranskaksi keskimmäisen pojan kirpparilta isälleen lahjaksi bonganneen elämäkerran Aurinkokuninkaasta, pääasiassa hänen naissuhteidensa kautta. Kyllähän minä tiesin hänen olleen melkoisen narsistinen tapaus, mutta hohhoijaa. Enpä olisi halunnut hänen hovissaan asustella. Ei, että noin olisin naisena kuningasta houkuttanut, mutta kaikkinensa oli hovi aika kurja paikka ja isolta osalta aurinkonsa epäterveen valon vuoksi. Toki aikakausikin oli vaikea ja täynnä juonitteluja ja vaaroja, mutta silti. Au bon plaisir du roi - tosiaankin. 

Aura Koiviston kertomus Georg Stellerin matkasta etsimässä pohjoista reittiä Amerikkaan oli mielenkiintoinen, mutta enemmän tietokirjamainen kuin Iida Turpeisen upea Elolliset-romaani. Mielenkiintoinen toki, mutta vähemmän vaikuttava. Eikä noita kahta kirjaa tietysti pidä verratakaan. Ovat sen verran erilaisia. 

Tällä hetkellä olen vaihtanut cozy mysteryt hetkeksi nordic noiriin eli luen islantilaista dekkaria. Hitusen hirvittää. Äänikirjana on kesken Jane Austen at Home. Hirmuisen mielenkiintoinen elämäkerta. 

(Luku)päiväkirja : Huhtikuussa luettuja oli oikeasti aika monta ja monenlaista

 Olen lukenut oikeastaan varsin ahkerasti ja monia todella mielenkiintoisia kirjoja. Kirjoittaminen puolestaan on takkuillut tosissaan. 

Ihan oikeasti - olen itsestäni todella ylpeä. Kaksitoista luettua kirjaa. Tahti on jatkunut toukokuussa ja sen myötä olen Goodreads-tavoitteeni tahdissa taas mukana. Takamatkalta kiriä jo tässä kohtaa. Tavoitteen saavuttamisen mahdollisuus on todellinen.

Tarkkasilmäinen heti huomaa, että äänikirjatkin ovat tehneet paluun. Sorruin ottamaan Audiblen vuositilauksen eli 12 credittiä. Sitä se historiapodcastien kuuntelu teettää. Niissä aina puhutaan mielenkiintoisista teoksista, joita on oikeasti vähän vaikea löytää Suomesta, enkä jaksa ruveta tilailemaan. Audiblessa kuitenkin on hyvä valikoima. Ensimmäisena kuuntelin Janina Ramirezin kirjan Femina. Siinä jokaisessa luvussa kerrotaan historiaan vaikuttaneista naisista, jotka tavalla tai toisella eivät ole saaneet ansaitsemaansa paikkaa His Storyssa eli Historyssa, historiassa näin suomeksi. Tarinat vaihetelevat varhaiskeskiajan kuningattarista poliittisesti vaikutusvaltaiseen abbedissaan ja naiseksi geenitutkimuksissa osoittautuneeseen haudattuun viikinkisoturiin. Ramirez nostaa naiset esille, mutta onneksi ilman julistusta. Hän on realistinen vaihtoehtoisien tulkintojen suhteen ja naisen yleisen aseman asettamista rajoituksista, mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä. Nämä naiset ansaitsevat tullut laajemmin muistetuiksi. 

Sain huhtikuussa myös loppuun Hermione Leen Virginia Woolf -elämäkerran. En yhtään ihmettele, että siihen viitataan jatkuvasti aina Woolfista puhuttaessa. Lee kirjoittaa tyhjentävästi ja eri näkökulmista kirjailijasta, josta yleensä nostetaan esille vain kulma kerrallaan ja useimmiten hänen itsemurhansa. Aivan mahtava teos. Leen kirjaan viitattiin mm. Joanna Biggsin A life of one's own kirjan Woolf osiossa. Siitä kirjasta kirjoitinkin jotain. 

Fantasiaromaaneiksi luokittelemiani kirjoja on listalla huhtikuussa peräti 5.  Kolme niistä on nykytodellisuuteen sijoittuvia viihdepläjäyksiä, mutta kaikki sieltä luettavasta päästä eli jotain yritystä on ollut niin henkilöhahmoissa kuin juonessa. Yksi ilmaantui lukulistalleni ihan puhtaasti kirjan nimen myötä. Enhän minä nyt voi jättää lukematta, jos nimenä on : The Slaughered Lamb Bookstore and Bar? 

Alchemised alkoi tosi lupaavasti omintakeisella ja kiehtovan hidastahtisella kuvauksella muistinmenetyksestä ja kahden vihollisen voimamittelöllä. Valitettavasti pitkässä kirjassa oli jotenkin aika paljon liikaa ja tarina vaihtui aika standardiksi. Ihan ok, mutta olisi voinut olla paljon enemmän. 

Anu Kaajan Siluetinleikkaajan luokittelin fantasiaksi sillä se pyörii kolmella mielikuvitusmaailman tasolla. En oikein tiedä, mitä ajatella kirjasta. Katie-Katesta en itse asiassa pitänyt. Siitä jäi jotenkin surullinen ja likainen olo. Rusetti on suuria suosikkejani ja kiehtoi fragmentoitumisessaan. Siluetinleikkaaja - no, mielenkiintoinen. Teemat tärkeitä vaikka karmivia, mutta jotenkin kirja pitää käsivarren mitan päässä, tai sitten minä pidän kirjaa etäällä ja vähän puistattaa.

Dekkareita listalla on kolme. Kaksi cozy mysteryä ja yksi suomalainen vähän kovaksikeitetympi. En olekaan ennen lukenut Matti Laineen kirjoja, mutta Isänsä tytär oli rymistelyä ihan kelpo vauhdilla. Seuraavakin osa on varauksessa kirjastosta. 

Tähän väliin kirjastosta : 

Olen päässyt kovasti kirjaston käyttämisen makuun. Varauslistani kasvaa koko ajan. Tuntuu kyllä jotenkin hassulta odotella kuukausia (vuosia?) listalla olevia kirjoja. Ei että lukeminen olisi mitenkään loppumassa, mutta huomaan, etten oikein löydä kirjaston hyllyistä luettavaa mukaani ja siksi varausten jonotuslista kasvaa. Toki lähikirjastomme on todella pieni, mutta silti kaipaan lapsuuden löytöretkitunnetta, kun vaeltelin Turun kaupunginkirjaston hyllyjen välissä ja nostin käteni hyllylle sattumanvaraisesti. Tiedä sitten, onko muutos tapahtunut kirjastossa vai korvieni välissä.

Huhtikuussa kirjaston kirjoja tuli luettua kaksi. Tuo Laineen kirja ja sitten silmiini jostain osunut Eero Hämeenniemen Kulkija Venetsiassa. Siinä nykyajan kulkija kertoo tarinoita Venetsian historiasta löytämiensä rakennusten kautta. Mielenkiintoinen pieni kirja, josta opin paljon liittyen Venetsian musiikilliseen historiaan. Orpotyttöjen kuorot ja säveltäjien tunnettus, juutalaiskorttelit ja kansanryhmään kuulumisen luomat haasteet ammatinharjoittamisessa. Luin mielelläni. 

Huhtikuussa siis luin loppuun 12 kirjaa. Toukokuu näyttää samanlaiselta. Mennään kohti kesää ja laiturilukemistoa, vaikken kyllä tiedä, paljonko ehdin edes lomailemaan. No, aina sitä jotain ehtii, jos ei muuta niin kuunnella äänikirjaa luureissa matkalla paikasta toiseen. 

(Luku)päiväkirja : Riivinrautapohdintaa ja filosofiaa - helmikuun ja maaliskuun luetut

Kuva on vähän vanhempi. Sattuneesta syystä en ole viime päivinä käynyt rannalla katsomassa, joko jäät ovat lähteneet ja joutsenet löytäneet parinsa. 

Helmikuu

 Jos tammikuu oli lukumääräisesti surkein lukukuukausi vuosiin, palattiin helmikuussa taas normaaliin. Siis muuten, mutta äänikirjoja kuuntelin tasan 0. 

Kaikkiaan tuli luettua loppuun 10 kirjaa. 

Kaksi painettua ja loput sähköisinä. Dekkareita joukossa on neljä, tietokirjoja samoin. Taivaan kalat kai lasketaan nykykirjallisuuteen ja Eeva Kilven Sininen muistikirja on nimensä mukaisesti lyhyitä, päiväkirjamaisia merkintöjä. 

Parhaiten mieleeni tulee varmasti jäämään Kirje buddhalta, josta linkin takana lisää. Se oli jo melkoinen työvoitto saada loppuun. 

Toinen ajatuksia herättänyt oli Katariina Wennstamin Kuolleet naiset eivät anna anteeksi. Se herätti sellaista voimatonta raivoa siitä, miten naisen vaihtoehdot ovat olleet niin kovin kapeat. Toivoa syntyy naisten yhdistäessä voimansa. Niin on aina ollut. Ei ole ihme, että edelleen melkoisen miehinen yhteiskunta on luonut kulttuurisen mielikuvan toisiaan selkään puukottavista ja keskenään tappelevista naisista. Minun kokemukseni ovat enemmän solidaarisuuden puolella. 

Ollaan kollegojen (naisten) kanssa myös vähän naurettu keski-ikäisten naisten "riivinrauta"-kuvaukselle. Luulemme sen syntyneen pelosta, kun naiset vähän vanhettuaan väsyvät kannattelemaan typeryyksiä ja hymyilemään kauniisti. Tiettyyn ikään tullessa naiset vaan alkavat sanomaan suoraan, mitä ajattelevat. Huomaan itsellänikin suodattimen ohentuneen lähes olemattomaksi. En ole koskaan tarkoituksella ilkeä, mutta esitän mielipiteeni. En myöskään anna kenenkään enää keskeyttää tai jättää minua huomiotta. Myönnän, että välillä väsyn pitämään puoliani, mutta on myös vapauttavaa, kun ei tarvitse hymistellä. Jos se tekee minusta pelottavan, niin sitten tekee. Miten vaan. 

Tuo nyt ei mitenkään liittynyt lukemiini kirjoihin, jollei nyt sitten Osmanin Torstain murhaklubin pystyviin rouviin, tai Eeva Kilven pohdintoihin vanhenemisesta, mutta hän on kyllä minua huomattavasti lempeämpi. 

Maaliskuu  

Maaliskuu ei ole ehkä ihan niin runsas, mutta ihan hyvää tahtia mentiin. Loppuun tuli luettua 8 kirjaa, joista yksi oli ollutkin kesken jo melkein pari vuotta. Loppukiri johtui ikävän sitkeästä flunssasta, joka kuitenkin lähinnä vei äänen ja yskitti. Ilman päänsärkyä sai luettua ihan hyvin, vaikka yskätaukoja tulikin pidettyä.

Pari kirjaa maaliskuulta sai mielen hyrräämään. Eri syistä, mutta kuitenkin tavallaan toisiinsa linkittyen. Katariina Vuoren Merireittejä menneisyyteen sai pohtimaan unelmien tärkeyttä sekä sitä, miten pitäisi uskaltaa hypätä ja antaa elämän kannatella. Liisa Keltikangas-Järvisen Itsekkyyden aika puolestaan sai minut nyökyttelemään moneen, moneen kertaan. Näinhän se on. Jos kaikki ajattelevat vain itseään, ei kukaan enää voi hyvin. Unelmiensa seuraaminen ei tarkoita ympärillä olevien unohtamista. Parasta on, kun saa ja antaa tukea. Yhdessä saavutetaan enemmän. Siinä linkki noiden kahden kirjan keskellä. On vaikea olla rohkea yksinään.

Kumpikin kirja ansaitsee ihan oman postauksensa, sillä ne jäivät mieleen pyörimään. En lupaa mitään, mutta ehkä. 

Se pari vuotta kesken ollut on tuo tämän vuoden ensimmäinen ranskankielinen. Musson dekkarissa La jeune fille et la nuit oli jotain häiritsevää ja se jäi odottamaan sopivaa hetkeä. Flunssassa näköjään toimi. Musson dekkarit ovat aina vähän odottamattomia. Hän ei ihan kunnioita konventioita. Taisin olla vähän hermostunut siitä, mihin tarina vie, ja siksi kai kirja jäi kesken niin pitkäksi aikaa. 

(Luku)päiväkirja : Reunamerkintöjä - se toinen tammikuussa lukemani

Tammikuussa pohdin kesken olevien kirjojen määrää ja laatua. Hitaanpuoleisesti näyttää lista etenevän, mutta luin minä tammikuussa sentään peräti kaksi kirjaa loppuun. Tuon on tarkoitus olla sarkastinen huomautus (tai jotain sinne päin). En taida ihan heti muistaa lukumäärältään noin pientä lukukuukautta. 

Numero tosin ei kerro sitä, että olen oikeasti lukenut montaa mielenkiintoista kirjaa. Ne vaan loppuvat sitten joskus myöhemmin. 

Kaksi kirjaa kuitenkin viimeisiin sivuihin saakka. 

1. Minna Silver : Elää ja kuolla muinaisessa Jerikossa, josta ehdin jo kirjoittaakin täällä. 

2. Ville-Juhani Sutinen : Reunamerkintöjä - kadonnutta Eurooppaa etsimässä. 

Viimeksi mainittu oli minulla ns. Turku-kirjana eli luin sitä aina kun olin "mummi-vahtina" tai muuten sukuloimassa. Sutisen kirjat ilmestyivät elämääni aika rytinällä, kun Vaivan arvoista voitti Tieto Finlandian 2022. Luin suhteellisen nopeaan tahtiin useamman. Ne olivat mielenkiintoisia, eivät mitään ahmaisukamaa, ehdottomasti hitaaseen, nautinnolliseen lukuun tarkoitettuja. 

Reunamerkintöjä ei pettänyt sekään odotuksiani. Kirja polveilee Galitsian (alue entisessä Itävalta-Unkarissa Krakovan ja Lvivin välisellä rajamaalla) historian, sieltä lähteneiden kirjailijoiden sekä kirjoittajan omien matkojen välillä. Suurelle yleisölle varmasti tuntemattomiempien kirjailijoiden kautta aukeaa kotoaan karkotettujen tuska ja kadotetun kaipuu. 

Vähitellen linkittyvät mukaan juutalaisten kohtalo toisen maailmansodan aikaan ja kokonaisen kansanosan katoamisen vaikutus sen jälkeisiin aikoihin, ja itäisen Euroopan kulttuuriin. Kyse ei ole pelkästään ihmisten katoamisesta joko tuhottuina tai lähteneinä, vaan kokonaisen elämäntavan, kulttuurin ja suvaitsevan maailman putoamisesta unohdukseen. Vain pystyyn jääneet raunioseinät kertovat vilkkaasta toiminnassa, jossa uskonnot ja uskomukset elivät rinnakkain ja lomittuivat niin arkeen kuin taiteeseen. Vain lähteneiden kirjat ja taide tuovat tuskan ja muistot näkyviin. Muisti huokuu nostalgiaa, kohdistui se sitten todelliseen tai kuviteltuun.

Tarina aukeaa useamman kirjailijan elämäntarinan  sekä heidän teostensa kuvailun kautta. Yhtään noista kirjoista en ole lukenut ja kirjailijoiden nimet ovat vieraita (aukko sivistyksessä?). Silti Sutinen onnistuu kertomaan jotain olennaisesti kirjan kokonaistarinaan liittyvää ja tuomaan kadotetun Euroopan lähelle lukijaa.  

Opin kirjasta paljon sellaista, jota ei oikein tule vastaan missään historiakertomuksissa. Samalla teos antoi paljon pohdittavaa. Mennyt maailma ei ole koskaan ollut täydellinen, mutta kirjoittajien kaipuu ja nostalgia taisi tavoittaa minutkin. Jokin yksinäinen sävel jäi kaikumaan raunioihin ja ulotti huminansa tänne pohjoisen perukoille. Sutisen tapa kirjoittaa on henkilökohtainen, mutta täynnä tietoja ja tulkintoja. Hän onnistuu koskettamaan ilman paatosta ja kauhistelua, pääsee ihon alle vähän vaivihkaa. 

Nykymaailman kovuus ja polarisointi, paluu aivan muihin historian kohtiin kuin suvaitsevaiseen ja onnelliseen aikaan, saavat kaipaamaan Sutisen kuvaamaan nostalgiaa. En usko ajan ja paikan olleen idyllinen, historiassa on tapahtunut vuosisatojen varrella paljon, mutta kadonneeseen voi kiinnittää toiveet tulevasta, vaikkei olisikaan samasta paikasta kotoisin. 

Nautin kirjan lukemisesta suunnattomasti. Se toi oman sävynsä kotoa poissa olevaan tukikohtaan, jossa jo muutenkin tuntee olevansa arjesta pikkuisen irrallaan. Suosittelen. Ei ehkä helpointa ja kevyintä luettavaa, mutta ehdottomasti nautinnollista. 

(Luku)päiväkirja: Marraskuun mustuudessa luetut

 

Marraskuu on jo melkein lopuillaan, joten tuskinpa ehdin enää lukemaan uutta kirjaa loppuun listalleni. Keli on melkein koko marraskuun ollut harmaa ja sateinen, joten lukemisessa näkyy tarve keveyteen ja kesään. 

Kesään tietysti liittyy erityisesti Tove Janssonin Kesäkirja. Kirjamessuilta tarttui mukaan pari Tove Janssonin kokoelmateosta, jotka olivat hurjassa tarjouksessa. Luin ensin Sophia Janssonin Kolme saarta - isä, äiti ja minä-kirjan, joten innostus Janssoniin sai ihan uutta vauhtia. 

Myös kirjamessuilta ostamani Boknäsin kirjatorni kotiutui työhuoneeseeni ja lastasin siihen kaikki silmiini osuneet kirjat, joita en ole vielä lukenut, tai sarjat/trilogiat, joista jokin osa on vielä kesken. On varsin nautinnollista pyörittää tornia (kyllä! Se pyörii!) seuraavaa teosta luettavaksi valiten.  Kaikkia lukemattomia en varmastikaan tuolta hyllyiltä vielä löytänyt, mutta on sitä jo tuossakin. 

Virginia Woolf	Vuodet	paperi	suomi
Nellie H Steele	Shadow Beasts	äänikirja	English
Nellie H Steele	Shadow Charms	äänikirja	English
Sophia Jansson	Kolme saarta - isä, äiti ja minä	ekirja	suomi
Satu Tähtinen	Langennut herttua ja muita pulmia	ekirja	suomi
Tove Jansson	Kesäkirja	paperi	suomi
Virginia Woolf	Between the Acts	paperi	English
Ilona Tuominen	Haamupäivä	ekirja	suomi
Raakel Lignell	Kevätuhri	paperi	suomi

Kaikkiaan siis luin 9 kirjaa. Ei liene yllättävää, että joukossa on peräti kaksi Virginia Woolfia. Vuodet ja Between the Acts. Varsinkin viimeksimainittu kiehtoi minua suunnattomasti ja toi mieleen Shakespearen (jota en kyllä ole vuosiin lukenut, pitäisi varmaan taas). 

Äänikirjoja ei marraskuussa ollut kuin kaksi ja ne ihan hömppää. Shadow Library oli alkuun ihan viihdyttävä, mutta sitten alkoi sankarittaren naiivius ja lievä tuittuilu tulemaan liian rasittavaksi. Näyttää pahasti siltä, että tämä sarja ei tule läpäisemään "kolmen osan"-testiä. *

Ilona Tuomisen Kortteli-sarja puolestaan on tuon testin läpäissyt kirkkaasti. Se on juuri sopivaa ja lempeää ja lyhyt Halloween-jakso Haamupäivä leppoisti mieltä mukavasti. 

Samoin Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho samoin on läpäissyt testin täysin puhtaasti ja vähän harmittelen, kun se ilmeisesti loppuu tähän osaan eli Langennut herttua ja muita pulmia. Naitettavat henkilöt tietysti loppuivat, mutta tämä sarja on myös ollut sellaista sopivan leppoisaa viihdytystä. 

Nyt viimeiseksi luin Raakel Lignellin romaanin Kevätuhri. Olen sen joskus aikoinaan saanut jostain kirjabloggaajatilaisuudesta ja se on jäänyt odottamaan lukuhetkeä hyllyyn. Kapellimestarin kipuilu lapsuudentrauman, särkyvän avioliiton ja intohimoammatin pyörityksessä oli välillä oikein sujuvaa ja kirja eteni nopeasti. Minä vain olen jotenkin kauhean huono lukemaan ihmissuhderomaaneja ja sellaiseksi minä tällaisen luokittelisin. En nykyään oikein jaksa, jos ei olla kepeässä sävellajissa ja tässä oli melko mollivoittoista - jos nyt sallitaan musiikkia täynnä olevan kirjan kuvaaminen tuolla tavoin. Ehken myös tunne tarpeeksi klassista musiikkia, joten viittaukset teoksiin eri kohdissa eivät merkinneet minulle mitään. Jollekin asiantuntevammalle ne voisivat tuoda lukukokemukseen ihan uuden tason. 

*"kolmen osan testi" = sarja voidaan todeta kiinnostavaksi ja onnistuneeksi, jos luen tyytyväisenä vähintään kolme ensimmäistä osaa, mielellään nopsaan ja putkeen, jos saatavilla

(Luku)päiväkirja: Lokakuun luetut ja jokunen uusi juttu

Että voi ihmisen olo olla erilainen, kun aurinko ilmaantuu. Nuorempana naureskelin isälleni, joka on kärsinyt kaamosmasennuksen oireista niin kauan kuin muistan, mutta nyt huomaan olevani aivan toinen nainen heti, kun taivaalla loistaa. Ei sinänsä mikään ihme. Harmaata, mustaa ja märkää riitti useammaksi viikoksi. 

Toki tuli sekin todistettua, että itsestään kannattaa huolehtia ja vaikka käydä siellä lääkärissä kertomassa, ettei henki oikein kulje. Siinä yhdessä lääkärin kanssa pohtiessamme totesimme, että todennäköisesti vaiva on vanha tuttu stressioire eli yliaktiiviset vatsahapot, joka jo 23 vuotta ovat aiheuttaneet kroonisia yskänpuuskia. Tällä kertaa lääkäri kaivoi arsenaalistaan lääkkeen, jota ei vielä koskaan ole kokeiltu ja, kas kummaa, henki kulkee ja saan sekä puhuttua että käveltyä samaan aikaan yskimättä keuhkojani pellolle tasaisin väliajoin. Voitte uskoa, että olen onnellinen. Toivon, että vaikutus jatkuu ja olen valmis nielemään noita tabletteja joka aamu loppuelämäni ajan. Sen verran suuri on muutos. Hengittämistä helppoutta ei voi millään yliarvostaa.

Kuukauden luetut ja suosikkikuuntelu

Lukeminen on pikkuisen tänä vuonna takkuillut, mutta lokakuu oli silti ihan mukava lukukuu. 

Saldoksi päätyi 8 kirjaa. Useampi dekkari, viihdefantasiaa ja pari klassikkoa. Ihan hyvä kuukausi. Seitsemän e-kirjaa ja yksi painettu (The Waves) - äänikirjat loistavat poissaolollaan, mutta podcasteja olen kuunnellut vaikka kuinka paljon. Uusimpana suosikkinani on ollut viime aikoina funky historiapodcast, joka on juuri sellainen kuin nimi antaa ymmärtää. Todella mielenkiintoista historiaa, mutta ehkä hivenen skandaalinkäryisestä näkökulmasta ja usein aiheena ovat ihmisten halut ja niiden vaikutus naisten (ja miesten ja muidenkin oletettujen) elämään ja historiaan. Emäntänä podcastissa on valloittava seksihistorioitsija tohtori Kate Lister, joka haastattelee vieraitaan historian eri aikakausiin, tapohin ja henkilöihin liittyvistä aiheista. 

Kuukauden (ja kesän / syksyn) suosikkipodcast : Betwixt the Sheets - The History of Sex, Scandal & Society 

Sitten niistä kirjoista. 

Woolfin osalta koitin ottaa lukupiirin tahtia kiinni ja luin peräti kaksi suosikkiani. Flush on herttainen ajankuva koiran kuvitellusta näkökulmasta. Kevyttä Woolfia. Aallot (The Waves) puolestaan on hänen uudistettu tekniikkansa parhaimmillaan. Rakastan tarinan keinuntaa kertojalta (tai pikemminkin ajattelijalta) toiselle ja ajan virran pyörteitä luvusta toiseen. Nautinnollista. Vaatii keskittymistä, mutta kun saa hypättyä veneeseen mukaan on sen keinunta melkein hypnotisoivaa. 

Riley Thorn ja murha naapurissa oli iloinen sekamelska meedioita, ennustuksia, etsiviä ja tietysti inhottavia pahiksia. Lukeminen hengästytti ja oli oikeasti aika hauskaa. Jostain syystä sarjan kakkososa ei nyt ole edennyt. Taidan pelätä tuoreuden ja koheltamisen hauskuuden katoavan jatko-osan myötä. Katsotaan, miten käy. 

Väärä vainaja on nuortenkirjailijana erityisesti tunnetun Tuija Lehtisen uusi aluevaltaus. Eläköitynyt rikospoliisi Erja Repo joutuu vähän vastentahtoisesti selvittelemään ylimääräisen sormen kasvattaneen naisen arvoitusta. Tarina on kiemura, henkilöhahmot lievästi liioteltuja, mutta rakastettavia. Kunnon nuortenkirjan (ja dekkarin) tapaan langat sidotaan siistiin rusettiin. Pidin ja viihdyin. Ihan pätevää luettavaa syksyn pimeisiin iltoihin. 

Puutarhamurha englantilaisittain taas on, no, varsin englantilainen ihan perinteisessä dekkarimielessä. Kun puutarhavajan alta löytyy vainaja, nousevat vanhat salaisuudet pintaan eivätkä edelleenkään ole ihan vaarattomia. Tämä oli vähän niin kuin välipaladekkari (cozy mystery), mutta ihan luettava sellainen. 

C.C.Dragon on viihdefantasian lukijoille tuttu nimi. Hänen kirjansa ovat sujuvia ja hauskoja, eikä Witch's Brew Cozy Mystery - sarja ole poikkeus. 

Ihan hyvä kirjakuukausi siis lokakuussa ja näköjään marraskuussakin on tullut istuttua sohvannurkassa kirja kädessä. Toisinaan kädessä on neule ja kirja/podcast kuuluu puhelimesta. Sain jämälankasukkani valmiiksi, joten en tosiaankaan valita. Tuli opeteltua ihan uusia taitojakin, kun kirjailin sukanpohjiin jo valmiiksi parsintakukkaset. Lopputulos alla hämärässä ja tärähtäneessä kuvassa... 

(Luku)päiväkirja: Huhtikuussa luettua

Kovasti on taas tahti hiljentynyt blogin kirjoittamisessa ( ja uutiskirjekin tulee kirjoitettua viikko viikolta myöhemmin). Syy on tietysti sama vanha eli kiire. Mitäpä sitä sen enempää selittelemään. Töitä, työmatka ja vähän lisää töitä remppakiireiden lisäksi. Sama vanha juttu. Paitsi että viime viikonlopun vietin romanttisesti Pariisissa. 

Onneksi sentään lukeminen näköjään sujuu ja huhtikuullakin kirjasaldo on oikein mukavat 9 kirjaa. Toukokuu tulee samaa tahtia perässä, mutta siitä vähän myöhemmin. 

Huhtikuun luetut olivat tuttuun tapaan sekalaista joukkoa. Vähän klassikoita (2), hieman tietoa (1), dekkareita (3)  ja viihdettä (1) ja sitten pari uudempaa, mutta historiallista romaania. Taidankin jättää teidät arvailemaan, mikä kuuluu mihinkin kategoriaan. Jos olisin edelleen aktiivinen Instassa niin tästä voisi laittaa kyselyn, mutta onneksi en ole. Kommentteihin saa toki rivinsä halutessaan laittaa, palkintoa en lupaa. 

Laitetaan tähän nyt kuitenkin linkki pidempään pohdintaani tuosta kuukauden ainoasta tietokirjasta. Pidin siitä kovasti. 

Toinen varmasti mieleen jäävä kirja huhtikuun listalta on Markus Nummen Käräjät. Siihen jäi suorastaan koukkuun ja oli vaikea lopettaa lukeminen ja ruveta  nukkumaan. Ei se varsinaisesti mikään jännäri ole, mutta jotenkin kietoi pauloihinsa ja huomasin siirtyväni luvusta toiseen samaa tahtia kellon viisareiden kanssa. Kummasti lapsenlähdettämisen joukko-oikeudenkäynti suomalaisessa kylässä ja samalla menneet ja nykyiset väkivallanteot seurauksineen saivat miettimään oikeudenmukaisuuden käsitettä ja sitä, miten moni asia ei ole ollenkaan muuttunut. 

Woolf on Woolf ja Mrs Dalloway mielenkiintoinen, vaikkei samalla tavalla lumoava kuin pari muuta kirjaansa. Eläinten vallankumous puolestaan tuntui lastenkirjalta, siihen saakka kunnes rupesi miettimään henkilöiksi ihmisiä ja totesi historian toistavan itseään juurikin kirjan kuvaamalla tavalla. Kirja on Totolla vielä kesken, mutta pitänee koittaa saada siitä juttua aikaiseksi. 

Pariisi puolestaan on aina Pariisi. En tosin voi väittää sitä varsinaisesti tuntevani sillä edellisen kerran vietin siellä aikaa muuten kuin töiden parissa (ja silloinhan ei kaupunkiin pahemmin tutustuta) odottaessani esikoista. Hän täyttää syksyllä 23, joten hetki on kulunut aikaa. 

Pariisi kolmessa päivässä, puhtaasti turistilähtestymistavalla oli kiva, mutta melkoisen rankka kokemus. Muutama sananen siitä tulee seuraavassa uutiskirjeessä (jonka voi tilata tuosta sivupalkista). Kunhan ehdin ja viitsin sen kirjoittaa. 

(Luku)päiväkirja: Maaliskuun luetut ja muuta mediaa

 

Olipas aikamoinen maaliskuu. Tästä vuodesta näyttää tulevan alun perusteella melkoisen "kirjaisa". Eikä siinä ole sitten muuten yhtään mitään vikaa. 

Alla koko lista maaliskuun luetuista. Neljä äänikirjaa, kolme painettua (kirjastosta!) ja viisi ekirjaa.

Kaikkiaan tuli maaliskuussa siis luettua tai kuunneltua 12 kirjaa! Menee vaan hurjemmaksi kuukaudesta toiseen. Sen lisäksi, että luin reippaasti, sain näköjään myös jotain kirjoitettua blogiinkin ja tarkempia ajatuksia  löytyy näistä seuraavista: 

The 7 Deaths of Evelyn Hardcastle täällä
Niin kuin se minussa on täällä 

Jaakobin huone täällä

Lisäksi minulla on pohdinnassa kirjoittaa jotain Hanne Kettusen Väsyneet naiset kirjasta. Naisiin ja naisten kuormitukseen liittyviä kirjoja on ilmestynyt viime vuosina yllättävän paljon ja aina löydän niistä paljon itseäni. Kettunen pohtii syitä väsymykselle ja myönnän, että aika moni kohta kolahti. Hän myös koittaa pohtia ratkaisuja ja vaihtoehtoja. On mahdollista itsekin vaikuttaa edes vähän, vaikkei maailma suostuisikaan muuttumaan.

Näiden jälkeen jää vielä 8 luettua kirjaa ilman kiinnekohtaa ja joukossa on useampi, joiden lukemisesta todella nautin. 

Abhir Mukherjeen The Rising Man osoittautui oivaksi 1920-luvun Intiaan sijoittuvaksi dekkariksi. Poliittiset jännitteet, murha ja vasta maahan saapunut etsivä tutkimassa rahan ja vallan kiemuroita. Pidin kovasti.

Valérie Perrinin Vettä kukille puolestaan kertoo hautausmaan vartijan tarinan. Hyväksikäyttöä, trauma, tragedia, mutta silti myös kauneutta ja toivoa. Tämän kirjan lukemisesta tuli hyvä mieli. 

Mari Luoman Mintun makuinen murha oli viihdyttävä ja pikkuisen liikuttavakin murhatarina esiteineille. Mainitsin ohimennen Totolle välipalaksi hieman  puuduttavaksi ja hitaasti eteneväksi osoittautuneen Draculan keskelle, mutta toistaiseksi ei ole onnistunut (eikä ole Draculakaan edennyt). 

Hyvin Vuonna 1984 klassikolla alkanut Toton lukuvuosi siis näyttää vähän jäätyneen paikoilleen. Eivät ole klassikot aina helppoa luettavaa, vaikka kertoisivat vampyyreistä. Minä puolestaan sain Orwellini luettua uudelleen ja myönnän, etten kauheasti kirjasta muistanut noin 35 vuoden tauon jälkeen. Aihe ja teema ovat karmaisevan ajankohtaisia, mutta ehkä tuo tarina nyt oli kuitenkin vähän puisevaa luettavaa... 

Hömppädekkareita luin kaksi, joista historiallinen versio eli A Lady's Guide to Etiquette and Murder oli viihdyttävämpi ja yllättäen jopa vähemmän kliseinen. Mestarinnaa kehuttiin aikoinaan paljon historiallisena romaanina, mutta minulla se jäi vähän välipalaksi. Satu Rämön Talo maailman reunalla puolestaan oli ihan ok mielenkiintoinen ja sopi pätkissä iltakuunteluun.  

Monenlaista kirjaa siis mahtuu 12 luettuun ja yllättäen vain yksi lievää ärsytystä aiheuttava eli se naiivi hömppädekkari. Saa nähdä, tuleeko huhtikuusta yhtä vilkas kirjakuukausi. Huomaan keränneeni myös podcasteja kuunneltavaksi, joten niihinkin kuluu aikaa. 

Lisäksi olen Instan taas vähemmälle jättäneenä innostunut lukemaan Substack-palvelusta uutiskirjeitä (tai postauksiksi niitä väittävät). Jostain luin tällaisen hitaamman median olevan tulossa takaisin ja itse huomaan uutiskirjeen lukemisen jälkeen olon olevan huomattavasti virkeämpi ja parempi kuin pikaviestien skrollaussession perään. 

Mitäs muut tuumitte ? Onko kukaan liittynyt tuohon palveluun ?

 Kannattaisiko ajatella uutiskirjettä blogin rinnalle tai jopa tilalle ? 

(Luku)päiväkirja : Kuukauden luetut helmikuussa ja muita kuulumisia

 Ohoh, eipä tässä oikein muuta voi sanoa. Helmikuussa tuli luettua peräti 11 kirjaa. Hurjaa! 

Sitä se rentoilu hotellissa teettää - Kun ei tarvitse käydä läpi (muuton) työlistoja päivätöiden päälle, on aikaa istahtaa sohvalle lukemaan. Remonttievakko ei välttämättä tunnu yhtään hullummalta, kun oikein päättää ottaa rennosti ja levon kannalta.

Ihan kivaa siis on ollut muuten, mutta ollaan kärvistelty pojan kanssa molemmat flunssan kourissa ja minun poskiontelotulehdukseni ei piitannut antiobiooteista tuon taivaallista. Nyt katsotaan, josko punkteeraus olisi tehnyt tehtävänsä. Tulipa sekin koettua ja aika vänkä tunne olikin, kun neula painettiin ruston läpi että ruksahti. 

Mutta siis... yksitoista kirjaa. 

Itsestäänselvänä löytyy listalta Virginia Woolf ja Night and Day. Lukupiiri on edennyt jo kolmanteen kirjaan ja kahdesta ensimmäisestä vähän jotain kirjoittelinkin tänne. 

Dekkareita tai edes jotenkin murhia/rikoksia sisältäviä kirjoja löytyy helmikuun luetuista peräti viisi. Muistelin ihan viihtyneeni Vampire Knitting Club - sarjan parissa, joten otin välikuunneltavaksi vastaavan kirjakerhon. Valitettavasti nyt oli kyllä kirjailija laiskistunut ja tuo taisi olla tämän kuukauden pohjanoteeraus. Ei jatkoon, eikä varsinkaan suositteluun.  Noin laiskaa loppuratkaisua en olekaan lukenut pitkään, pitkään aikaan. Siis että murhaaja siitä vaan ilmoittautuu, kun bileissä vähän sankaritar pitää puhetta... ? Joopa joo. 

Noin muuten oli ihan hauskoja dekkareita, jotka nyt sinänsä eivät jättäneet mitään hurjan vahvoja muistijälkiä, mutta viihdyttivät aikansa. Paula Hotin Murha Ylämaalla ja Murha Edinburghissa olivat miljööltään houkuttelevia. Alkoi tehdä mieli matkailemaan Skotlannin suuntaan. Richard Osmanin uusimman sarja-aloituksen Ratkomme murhia luin alkukuusta ja olihan tuo ihan viihdyttävä. En tosin suoralta kädeltä oikein muista enää tarinaa.  Madeleine Gustafssonin Murha muistoissa jatkaa dekkarikirjailijasta kertovaa sarjaa. Kyseinen sarja on ollut positiivinen yllätys, sillä kirjat tuntuvat vain parantuneen sarjan edetessä. 

Dekkarifantasian lisäksi luin pari muutakin genreen kuuluvaa. Jonathan Strange ja herra Norrel osoittautui jännäksi sekoitukseksi kuivakkaa teoriaa ja mielikuvituksellisia käänteitä englantilaisen teoreettisen ja käytännöllisen magiikan parissa. Käärme & yön siivet puolestaan hyödyntää melko yleistä altavastaajasta selviytyjäksi kuviota eli kasvatti-ihminen vastaan vampyyrit suuressa kilpailussa. Olihan tuossa tietysti vähän romantiikkaa ja paljon poliittisia kuvioita, sekä tietysti verta ja suolenpätkiä. 

Viihdettä edusti helmikuussa Ulla Onervan Hattaradilemma, jossa viehätti varsinkin romanttisen viihteen puolustus. Oikukkaan romantikot olisi minullekin sopiva kerho.

Tietokirjoja helmikuuhun mahtui peräti kaksi. Kunpa saisin hänen elämänsä on kaksoiselämäkerta Venni Soldanista ja Helene Scherfbeckista. Kaksi aikalaista, kaksi taiteilijaa, kaksi naista - ja hyvinkin erilaiset elämänkohtalot, jotka vuosien varrella koskettivat toisiaan. Mielenkiintoinen kirja. Sinuhe egyptiläisen maailma arkeologin silmin puolestaan oli joululahjakirjani, johon pääsin kunnolla tarttumaan vasta helmikuussa (sattuneesta syystä). Tykkäsin, mutta eniten siitä varmaan saisi irti, jos lukisi romaanin rinnalla kappale kerrallaan. 

Että sellainen huima lukukuukausi ja samanlainen tahti näyttää ainakin jollain tasolla jatkuvan. Totokin (13v) on nyt jostain syystä päättänyt lukea klassikoita ja minäkin palaan 40 vuoden tauon jälkeen uudelleen Orwellin Vuonna 1984 dystopian pariin. Puolessa välissä menen tällä hetkellä ja mietin, josko tuosta saisi pojan kanssa keskustelun tynkää aikaiseksi. 

(Luku)päiväkirja : Jaksaa, jaksaa, kunnes ei enää - voihan tammikuu

 Kyllä tämä tästä, vaikka tammikuu veikin voimat aika lähelle nollapistettä. Ei koskaan enää!!! En ikinä tule suostumaan toista kertaa putkiremontin ja kylppäriremontin aiheuttamaan evakkomuuttoon samaan aikaan työpaikan verovuoden päättymispaniikin kanssa. Puolustuksekseni sanon, etten nytkään tätä ajoitusta suunnitellut, vaan molemmat osuivat täysin  minusta riippumattomista tekijöistä samaan kuukauteen. 

Odotimme putkiremonttia 18v. Voitte varmaan kuvitella millainen määrä tavaraa kertyy 5-henkiselle perheelle tuona aikana. Aloitin tavaroiden järjestämisen jo viime kesänä, jouluna miehen ollessa kotona vedettiin kunnon rykäisy varastoihin jne, mutta tekemistä jäi silti - ja paljon. 

Töissä juostiin lujaa koko tammikuu, illat ja viikonloput järjestettiin tavaraa. Olin ottanut kuun kaksi viimeistä päivää muuttolomaa,  mutta ensimmäisenä vapaapäivänä heräsin sellaiseen flunssaan, että suunta oli lääkärille ennen yhdenkään muuttokuorman siirtymistä. Lääkkeitä naamaan, muuttosuunnitelmat uusiksi ja olimme pojan kanssa uudessa paikassa määrättyyn päivään mennessä. En suosittele tuota kokemusta kenellekään. 

Jotain kertonee sunnuntai-illan väsymyksestäni, että maanantaina työmiesten kanssa asuntoa kiertäessä, löytyi vaatehuoneen lattialta tavaroita, joita en sunnuntaina tarkistaessani yksinkertaisesti ollut nähnyt. Aivot kai kieltäytyivät rekisteröimästä yhtään siirrettävää asiaa enempää. 

Millä pysyi pää kasassa ?

Kirjat pitivät minut järjissäni niin syksyllä kuin nyt tammikuussa, ja aina johonkin väliin lykkäämäni hengähdystauot. Leipää ja sirkushuveja, tai tässä tapauksessa pizzaa ja teatteria. 

Turun kaupunginteatterin Meillä on täyttä oli juuri sopiva iltapäivämatinean naurupläjäys. Miska Kaukonen yksin lavalla ja 30 roolia. Kiirettä piti ja hauskaa oli, mitä ilmeisimmin myös näyttelijällä aina välillä. Nautin suuresti. 

Iltaisin sain ajatukseni (ja sykkeen) tasaantumaan lukemalla. Klassikkoja, modernia nykykirjallisuutta ja jotain kevyttä hauskaa. Siinä minun selviytymisreseptini tammikuussa. Yllättävän monta kirjaa sainkin loppuun. 

Tammikuu myös merkitsi Levoton lukija Virginia Woolf - lukupiirin alkua. Ihanaa. Ensimmäisenä luettavana oli The voyage out (Menomatka), jota en ollutkaan lukenut aikaisemmin. Jotenkin siitä  nopeasti tunnisti Woolfin tyylin ja rytmin, vaikka kyseessä oli Woolfin esikoisteos. Nautin lukemisesta kovasti ja lukupiiri(video)tapaamisen keskustelu oli tietysti mielenkiintoista ja virkistävää. 

Murha vuorilla, Silkkiä, safiireja ja salaisuuksia sekä Seurapiirineidon opas onnenongintaan eli kaksi "cozy mysteryä" ja yksi historiallinen romantiikkapläjäys yhdessä Sweep of the heart -fantasian kanssa pitivät huolen kuukauden viihdytyksestä - ja minähän viihdyin noista ihan jokaisen parissa, vaikka ovatkin toisistaan erilaisia. 

Katie-Kate puolestaan jätti vähän kylmäksi. Muistan, kun sitä kehuttiin kovasti blogeissa ja somessa yleensä, mutta en vaan päässyt missään kohtaa oikein mukaan. En varmaan ole tarpeeksi kiinnostunut Englannin kuningasperheestä, jotta tuo avautuisi millään tavalla. En tiedä. Seksikuvaukset eivät minua yleensä häiritse, mutta tässä väsyin toistoon. Kaajan Rusetti-kirja viehätti minua kovasti vieraudellaan ja hauskuudellaan, mutta Katie-Kate ei nyt rujoudessaan sytyttänyt. 

Sanna Nyqvistin Rannalla - miten kirjailijat löysivät meren johdatteli meidät jo aiemmin tammikuussa Woolfin pariin, sillä hän on yksi kirjailijoista, joiden merikuvausta Nyqvist analysoi. Kaikkiaan mielenkiintoinen teos yleensä ihmisten suhtautumisen muuttumisesta rantaelämää kohtaan elannon hankintaan sopivasta pelottavasta paikasta huvitusten keskukseksi. Kirjailijalistalta löytyy tuttuja mm. Proust, joten pääsee itsekin arvioimaan lukemaansa. 

Ja nyt sitten

Nyt olemme ottaneet rauhallisesti. Töitä, tosin etänä, sillä olen keskittynyt parantelemaan flunssaa. Vieläkin olen tukkoinen ja oikea korva kokonaan lukossa. Huomenna taas lääkäriin. En ihan äkkiseltään muista edellistä kertaa, että olisin vetänyt itseni näin piippuun. Syytäkin vähän levätä (ja jatkaa lukemista.)