Natseja kuun takaa eli Halloween lukuhaaste osa 3

Kuva Yöpöydän kirjat

Natseja kuun takapuolella... eikös se ole aika sopiva aihe Halloween lukuhaasteeseen? Näkökulman keikahdus Hitlerin ihannointiin ainakin antaa aihetta jonkinlaisiin kauhunväristyksiin, vaikka viime aikoina samantyyppisiä väristyksiä on joutunutkin kokemaan ihan uutisia lukiessa. Toimittajan hiljennysyritykset seurannalla ja vihaviestinnällä, mediassa tilaa valtaavat Venäjän tsaarikuvaa ihannoivat "isänmaanystävät"... Välillä todellisuus näyttää jo scifiä kummallisemmalta.

Romaanissa sen päähenkilön kyky lopulta ajatella omilla aivoillaan antaa jotain toivoa - en ole aina ihan varma samanlaisesta neuronien tanssissa todellisten hahmojen harmaassa materiassa, mutta ehkä jos heidät saisi lukemaan kirjoja (?)

Kansikuva : WSOY kuvapankki

Johanna Sinisalo: Iron Sky - Renaten tarina
Oma ostos Elisa Kirjasta

Renate on asunut koko elämänsä Kuun varjopuolella, jonne todelliset natsit pakenivat suunnittelemaan Maan valloitusta suuren johtajan kuoleman jälkeen. Hitlerillä on miltei jumalan asema ja ali-ihmisten tehtävänä on palvella rodullisesti puhtaita valtiaitaan.

Kun on koko elämänsä kuullut yhtä ideologiaa, on vaikea huomata sen epäjohdonmukaisuuksia. Renaten kohdalla epäilykset valtaavat mieltä hänen huomatessaan, etteivät arvostetut johtoluokkaan kuuluvat henkilöt noudatakaan kaikille määriteltyjä sääntöjä. Lopullisesti maailmankuva särkyy matkalla Maahan.

Tosin myöskään sinivihreän planeetan asukkaat eivät saa synninpäästöä. Media, muoti ja kaikenlainen ahneus vallitsevat ja ihmiskunta keskinäisessä kilpailussaan saa tuhoa aikaan oikein  urakalla.

Renaten tarina on viihteellinen vaihtoehtoishistoria/scifi -romaani, jonka lukeminen on piristävää vaihtelua, vaikka selvästi kauhugenreen kallistuukin. Onneksi kirja myös herättelee ajattelemeen. jVaikka en usko natseja kuun takaa löytyvänkään, ehkä kirja näyttäisi sen verran pelottavaa kuvaa ideologiahurahduksesta ja kaikenlaisen "ismi"-käyttäytymisen varjopuolista, että sitä pitäisi antaa kouluihin luettavaksi ja keskusteltavaksi . Niin, ja onhan kirja ihan hauskakin.

Kaikkiaan Renaten tarina toistelee monenlaisia kliseitä, mutta kenties pieni toisto ja kelpo kärjistäminen eivät näissä asioissa ole pahitteeksi. Sujuva teksti ja etenevä juoni tekevät paketin helposti nieltäväksi, mutta vaivihkaa juuri nuo nurinkurin käännetyt kliseet myös ruokkivat aivojmassaa stimuloivalla aineksella.

En ole nähnyt Iron Sky -elokuvaa, joten en voi arvioida kirjan suhdetta siihen. Ilmeisesti Johanna Sinisalo on jossain vaiheessa ollut mukana elokuvan käsikirjoitusta ideoitaessa ja siitä sitten on tämäkin kirja saanut alkunsa.

Renaten tarinasta ovat kirjoittaneet myös ainakin seuraavat blogit:
Bibliofiilin päiväunia
Todella vaiheessa 

Tämän vuoden Halloween lukuhaasteeseen ehdin mukaan kolmella kirjalla. 

Aiemmat postaukset täällä ja täällä. 

Voiko lintu oppia käyttämään sytkäriä ?

Tuo lause oli mielessäni päällimmäisenä, kun lopetin lukemasta Johanna Sinisalon Linnunaivot kirjaa. Sinänsä mielenkiintoista, kun koko kirjan ajan on seurattu Heidin ja Jyrkin matkaa Australian ja Uuden Seelannin patikkareiteillä ja niitä ennen vähän Lapin baaritiskilläkin.

Tarina etenee käytännössä neljällä eri tasolla, joiden kronologinen järjestys sekoittuu luvuittain. Heidin ja Jyrkin tapaaminen Lapissa ja matkan suunnittelu, Uuden Seelannin "helpot" reitit ja Tasmanian patikkahaaste vievät meidät samalla seuraamaan pariskunnan keskinäisen suhteen kehitystä. Välissä vilkaistaan huomattavan häiriintyneen henkilön ajatuksiin. Pohdin melkein puoleenväliin kirjaa, kenestä oikein on kyse, mutta ilmeisesti Heidin veljestä Jessestä.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja imaisee mukaansa. Välillä jouduin tosin tarkistelemaan, millä tarinan tasolla kulloinkin liikuttiin. Onneksi se selviää käytännöllisistä paikka- ja päivämäärämerkinnöistä luvuittain. Hiukan aina välillä häiritsi vähän ilmeinenkin ekologisuuden saarnaaminen, vaikka se tulikin esille luontevana osana patikkaretkeläisten dialogia.

Kokonaisuudessaan ihminen luonnon hallintaan pyrkivänä oliona ja luonnon vastaiskun todennäköisyys ja vastaiskun muodon spekulointi aukesivat ainakin minulle kantavaksi teemaksi läpi koko teoksen. Jotenkin kuitenkin tuli sellainen olo, että kirjailija päästi itsensä sittenkin vähän helpolla.

Ensinnäkin sinänsä varsin konkreettisten asioiden kerronnalla etenevä tarina saa surrealistista vivahdetta omituisten tapausten kautta. Mystiset tavaroiden katoamiset ja ilmestymiset saavat jonkunlaisen selityksentapaisen lopussa ja aivojaan käyttävä lukija arvaa syyn tekstin sekaan ripotelluista, ei niin hienovaraisista, vihjeistä.

Lisäksi itse tarina loppui minusta vähän töksähtäen. Lukija (tai ainakin minä) jää hetkeksi vähän tyhjän päälle miettimään, miten oikein kävi. Viimeinen sivu on kirjoitettu samantyylisellä fontilla kuin Jessen ajatukset, vaikka ajattelija mitä ilmeisemmin on tarkemman harkinnan jälkeen joku tai jokin muu. Sitten mieleen tulee oikeastaan aika perinteinen (kauhu)kirjallisuudessa käytetty kuvio. Olihan kirjassa viittauskin Poen Korppiin.

Kaikesta ylläolevasta kritiikistä huolimatta, täytyy myöntää lukeneeni kirjan miltei ahmimalla yhden päivän aikana. Tämän kirjan (ja yöllisten hurjien ukkosten) takia jäivät yöunet aika lyhyiksi. Ajatuksia herättävä teos, joka tullee jäämään takaraivoon nakuttamaan joksikin aikaan. Aivan varmasti hankin käsiini kirjailijan Finlandia-palkitun "Ennen päivänlaskua ei voi".

Muita kirjan lukeneita ja siitä bloganneita ovat ainakin Amma, jonka arvio minut oikeastaan tämän pariin ohjasikin, ja Ilse.