Pirskasen miniän tiikerikakku - Ruokaa romaaneista XI

Metropoliitta Panteleimon : Murha kirkonkylässä 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Kun kirkonkylän sillan alta löytyy naisille mieleinen ja pullolle tuttu mies, on johtopäätöksenä automaattisesti kostean illan traaginen onnettomuus. Sitten alkaa kuulua todistajahuomioita, joiden perusteella ryhdytäänkin tutkimaan murhaa.

Kirkonmiehen kirjoittama dekkari on tietysti kiinnostava jo ihan senkin takia, että lajityyppiä ei ihan heti ajattelisi ammattikuntaa lähimmäksi. Kirjan luettuani toki yhteydenkin ymmärtää. Se ei nimittäin dekkarina ole mikään erinomaisen jännittävä tai edes yllättävä, mutta tarinan henkilögalleria tuo esille ihmisten murheet ja mietteet sellaisena kokoelmana kuin voikin oletta ihmisiä koko ikänsä kuunnelleen sielunpaimenen ne kirjoittavan. Lievästi nuhdellen, mutta ymmärtäväisesti. Koko kirjan sävy on sellainen lempeä huokaiseva. "Voi teitä..."

Tietysti tunnelma voi johtua ihan ajankuvauksestakin. Sodanjälkeisen Suomen idyllinen (ainakin pinnaltaan) kyläelämä levittäytyy lukijalle vähän Suomi-filmin tyyliin. Sitä olikin hauska lukea. Samalla kirja kuitenkin nostaa esille myös jännitteitä - kylän asukkien moraalikäsitykset vaihtelevat ja toisten paheksuma on toisten onni, sodan jälkeinen maanjako evakoille nostattaa tunteita maanomistajissa eivätkä kulttuurierotkaan ole aina helposti ylitettävissä.

Kaikkiaan kirja oli sellainen mukavasti luettava välipala, samoin kuin siitä mieleen jääneet perinteiset leivonnaiset eli evakkotalossa leivotut karjalanpiirakat ja Pirskasen talon miniän hirviömäisen anoppinsa silmien alla leipoma tiikerikakku.

Karjalanpiirakoita olen tehnyt vain kerran elämässäni ja taidan jatkossakin ne ostaa valmiina, mutta tiikerikakkua tuli tuossa leivottua kirjan inspiroimana poikien pääsiäisloman alun kunniaksi. Tällä kertaa hitusen appelsiinilla maustettuna, kun pöydältä hedelmäkulhosta löytyi vielä yksi luomuappelsiini.


Appelsiininen tiikerikakku

200g pehmeää voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
vaniljaa myllystä
1dl kevytmaitoa (tai kermaa)
2rkl kaakaojauhetta
yhden appelsiinin raastettu kuori ja 1rkl sen mehua

Hiero voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Voitele ja jauhota koneen pyöriessä kakkuvuoka ja laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Lisää voi-sokerivaahtoon kananmunat yksitellen, jokaisen jälkeen voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot, vanilja ja leivinjauhe keskenään. Lisää ne taikinaan erissä vuorotellen maidon kanssa hyvin sekoittaen.

Ota taikinasta kolmasosa erikseen toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe ja appelsiinin kuori ja mehu.

Laita kakkuvuokaan pohjalle vaaleaa taikinaa, nostele päälle kerros kaakaolla maustettua ja laita lopuksi vielä vaaleaa.

Paista uunissa n.50min. Koita tikulla kypsyys. Anna jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.

p.s. jos haluat nähdä muut ruokaa romaaneista postaukset, niin kurkkaa sivupalkista samanniminen hakulinkki tai klikkaa TÄHÄN

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Kirjallista Tuurileipää juuresta

Ostin Helsingin kirjamessuilta Grantan. Granta on Cambridgessa jo 1889 perustettu lehti, joka koko elinaikansa on julkaissut erilaisia kirjallisia harjoituksia, ensin opiskelijoiden tekeleitä, mutta myöhemmin myös aloittelevien ja tunnettujenkin kirjailijoiden tekstejä. Tänä syksynä näki päivänvalon ensimmäinen suomalainen Granta.

Suomalaisen Grantan teemana on ruoka. Sekin on jo kiinnostavaa, mutta sitten luin jostain lehdestä löytyvän Antti Tuurin kirjoitus hänen innostuksestaan juurileivän tekoon. Granta oli pakko saada luettavaksi. Enkä pettynyt. Minä tiedän, että tämä tuskin vastaa ruokaa romaaneista sarjan kriteerejä, mutta silläkin uhalla...

Tuurin kirjoitus ei edes ole kovin pitkä, vain 8 sivua, mutta voi, miten rakastavasti ja innostuneesti hän kuvaakaan ensimmäisiä kokeilujaan juurileivän teossa. Olen itse laittanut juuren alkuun useammin kuin kerran, välillä vähän paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Aina olen  kuitenkin onnistunut tappamaan juuren suhteellisen nopeasti. Olin siis vapaa kokeilemaan taas uutta ohjetta. Grantasta löytyvä Tuurin ohje onkin mukava siitä, että sillä ei tule kovin suurta määrää. Silloin ei tule niin suurta painetta tehdä leipää ihan niin ahkerasti.

Leipäjuuren teko vaatii aikaa ja huolenpitoa. Työlästä se ei ole, mutta joka päivä pitää muistaa ainakin vilkaista lasipurkkiin tai ruokkia juurta lisäaineksilla. Tuossa taisi olla minun juuritekeleeni suurin ongelma. Kiireisen viikon aikana menin sekaisin päivistä juuren suhteen jo kolmannen kohdalla ja epäilen ainakin yhden päivän jääneen väliin ja tekeytymisen siis pysähtyneen liialliseen odottamiseen. Ainakaan juuri ei kuplinut niin kuin sen pitäisi.

No, pienet hankaluudet eivät ole minua ennenkään estäneet viemästä kokeilua loppuun asti. Eivät siis myöskään tällä kertaa. Rohkaisuna tietysti toimii myös se, että lisäämällä hitunen hiivaa taikinaan, saadaan nousuun lisää ytyä, vaikka juuri olisikin heikonlainen. Kokeilu myös kannatti. Leivästä tuli makoisaa ja se myös nousi kauniisti. Vähän tosin oli liiankin suuria ilmakuplia toisissa kohdissa - johtuen ehkä siitä, etten vielä ole keksinyt keinoa keikauttaa leipä kauniisti uunivuokaan kypsymään. Aina se menee kurtuille ja taitoksille.

Reseptit on tehty sovellettaviksi. Tässä siis (suurin piirtein) niin kuin leivät tällä kertaa tein. Sen oikean, Tuurin reseptin löytää Grantasta ja samalla saa myös monta herkullista lukukokemusta muistakin tarinoista.

1. Sekoita luomuruisjauhoja (1rkl) ja lämmintä vettä (2rk) lasipurkissa ja laitaa odottelemaan lämpimään paikkaan. 
2. Ravistele hiukan seuraavana iltana
3. Lisää kolmantena päivänä luomuruisjauhoja purkkiin (1rkl). Sitten menivät minulla päivät sekaisin, mutta jotenkin seuraavanlaisesti tämä jatkui.
4. Lisää neljäntenä päivänä ruisjauhoja (2rkl) ja lämmintä vettä saman verran. Sekoita hyvin. 
5. Tee viidentenä päivänä alkutaikina eli sekoita keskenään 2rkl juurta (jonka pitäisi kauniisti kuplia), 1 dl haaleaa vettä ja 2 dl spelttijauhoja. Jos juuri ei oikein kupli (kuten minulla kävi) niin ripauta joukkoon puoli teelusikallista kuivahiivaa. Peittele ja jätä huoneenlämpöön odottelemaan seuraavaan päivään. 
6. Lisää taikinaan 4 dl lämmintä vettä, 4 dl täysjyvävehnäjauhoja, 5 dl spelttijauhoja ja pari ripausta Maldon suolaa. Jätä nousemaan peitettynä 45 minuutiksi. Käännä taikina kulhossa ja jätä nousemaan peitettynä toiset 45 minuuttia. Jaa taikina kahtia, pyöräytä jauhoissa leivänmallisiksi ja laita koriin nousemaan peitettynä tunniksi. 
7. Uuni saa olla kuuma, 225 astetta ja uunivuoka kuumentua samalla kuin uunikin. Kiepauta toinen leivistä leivinpaperille kuumalle uunipellille ja toinen kannelliseen uunivuokaan. Kypsennä 20min 225 asteessa. Laske sitten lämpö vajaaseen 200 asteeseen ja anna kypsyä vielä vartin verran. Poista uunivuoasta kansi ja tarkista, miten kypsä on pellillä paistuva leipä. Sen voi joutua jo ottamaan pois. Vuoassa oleva leipä saa ruskistua vielä 10-15min ilman kantta. 

Anna leipien jäähtyä hiukan ja nauti siivuina voin kera, tai juuston, tai miten nyt mielesi tekee. Takaan, että pari kertaa itse tällaista leivottuasi eivät kaupan pussileivät kelpaa perheessä enää kenellekään.

Tämä oli taas yksi niitä päiviä... Mordorin sormuskakku

Se taitaa olla vähän niin, että ruoanlaitossa ja leipomisessa pitää saada pidettyä virta päällä koko ajan tai sitten alkavat piuhat yhdistyä väärin ristiin. Tässä välissä oli kiireinen kausi, jolloin en pahemmin keittiössä käväissyt ja se näkyy. Kyllä se vaan niin on, että kakkuja pitäisi tehdä useammin kuin pari kertaa vuodessa, jos meinaa muistaa, millä konsteilla onnistuu.

Piti tehdä synttärikakku esikoiselle. Teemana oli Taru sormusten herrasta. Suunnitelmat vaihtelivat sormuksen mallisesta kakusta pyöreään Sarumanin tornilla koristeltuun. Sitten kun tuli toteutuksen aika niin suunnitelmista ei oikein tullutkaan mitään koska...

1. Mummi oli käyttänyt jauhot loppuun, enkä tietenkään tullut tarkistaneeksi. Pyhäinpäivä, kaupat kiinni ja kakkupohjaa varten vajaa desi jauhoja pussissa... 
2. Jauhojen korvaaminen suoraan mantelijauhoilla ei ollut maailman paras idea... samalla olisi pitänyt varmaan vaihtaa resepti sokerikakusta kahvikakkuun. Olisi pohja pysynyt paremmin tasaisena. 
3. Ennen renkaan mallisen kakun tekemistä olisi voinut miettiä, miten tottumaton kuvittelee saavansa sen sokerimassakuorrutuksen paikoilleen. No, eihän siitä tullut mitään. Vaihdettiin suklaakuorrutukseen. 

 Onneksi isäntä jaksoi väsätä sormuksen näköisiä rinkuloita ja sekä synttärisankari että vieraat olivat täynnä hyvää tahtoa ja vilkasta mielikuvitusta. Kukaan ei siis nauranut kakkulle, (ainakaan ääneen).

Hyvää tuo mokoma sentään oli. Hasselpähkinäliköörillä maustettu mantelijauhoihin tehty kakkupohja yhdistettynä passiocurdiin ja kermavaahtoon oli ihanan raikas yhdistelmä. Tummasta suklaasta tehty kuorrutus taas tasapainotti mukavasti.

Pohjan ohjetta en tähän nyt viitsi laittaa, kun se ei ulkonäöltään ollut paras mahdollinen. Onneksi kyseessä oli täytekakku. Täytteillä ja kuorrutuksilla pelastaa paljon.

Kuorrutus oli sama vanha, jolla ennenkin on menty eli painossa 2/3 suklaata ja 1/3 voita. Sulatetaan yhteen, sekoitetaan tasaiseksi, annetaan jäähtyä ja levitetään kakulle.

 Täytyy varmaan vielä toisenkin kerran tehdä Hobittien teekutsut teemalla vähän enemmänkin leivonnaisia, mutta tässä nyt sentään Mordorin sormuskakku...

Esikoisen synttärien jälkeen siirrytään meillä jo perinteisesti Halloween-tunnelmista joulunodotukseen. Vielä tosin taitaa ikkunasta kurkistella tällainen veikko jonkun aikaa ennen jouluvalojen sytyttämistä.

Ruokaa romaaneista VIII - Kasviscurry from Neverwhere

Neil Gaimanin Neverwhere oli lukukokemuksena elämys. Lisäksi se jäi nakuttamaan takaraivoon sekä tarinana, yhteiskuntakriittisenä kannanottona että.... reseptinä.

Richard on nuori liikemies, jonka elämä heilahtaa raiteiltaan hänen auttaessaan nuorta tyttöä pakenemaan takaa-ajajiaan. Tytön myötä Richard joutuu tahtomattaan tutustumaan Lontoon alla olevaan vaihtoehtoismaailmaan, johon päätyvät kaikki normaalin maailman normien yli ja välistä putoavat. Siellä asuvat asunnottomat ja kaikki ne näkymättömät, joiden ohitse kävelemme päivittäin kääntäen päämme toiseen suuntaan.

Alimaailma on maaginen sekoitus outoja olentoja ja syrjäytyneitä. Metroasemat ovat nimensä mukaisia, eivätkä vain junan pysähdyspaikkoja. Black Friars aseman nimessa tarkoittaa nimenomaan mustien veljesten luostaria, jossa vartioidaan yhtä vaarallisimmista maagisista esineistä. Alimaailman  kauppatori liikkuu paikasta toiseen. Yhtenä yönä sen voi löytää keskeltä Trafalgar Squarea, toisena British Museumin tiloista. Rahaa ei torilla tunneta, vaan kaikki perustuu vaihtokauppaan ja kallein vaihdannainen on palveluksen velka.

Richardin harhaillessa torilla, hän ostaa ruokaa itselleen ja kumppaneilleen. Lautaselle valikoituu kasviscurrya, koska lihacurryn ulkonäöstä ei voinut päätellä, mitä siihen oikein on lihaksi päätynyt. Curryn syöminen on Richardista nautinnollista - ei niinkään siksi, että sen ulkonäkö olisi herkullinen tai maku erityisen ikimuistoinen. Ruoasta tekee ihanaa se, että on oikeasti kamala nälkä. Edellisestä ateriasta on jo aikaa, eikä seuraavasta ole tietoa.

Tuo kasviscurry siis jäi mieleen kummittelemaan. Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta nyt sain sen vihdoin aikaiseksi. Meidän kasviscurrymme tekee kunniaa esikuvalleen monessakin mielessä. Se on tehty jääkaapista löytyneistä kasvisten jämistä, niin kuin varmasti Richardinkin syömä curry. Se ei ole kauneudella pilattu - itse asiassa lapset nyrpistelivät jo lautasta katsellessaan. Maku on toki hyvä, varsinkin seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä. Niin, ja nälkä lähtee.

Markkinayön kasviscurry 

Kuullota pannulla oliiviöljyssä sekalaisia sipuleita suikaleina (1 punasipuli, 2 salottisipulia, pieni pala purjoa). Ripottele päälle hitunen suolaa nesteyttämään.

Lisää joukkoon inkivääriä, chiliä, valkosipulin kynsiä (2 isoa), sitruunaruohoa, korianteria. Meillä käytettiin tällä kertaa Lidlistä hankittuja pakastekuivattuja mausteyrttejä ja kyllä niistä makua irtosi. Vaikka täydennettiin tosin sitten vielä palalla oman pihan chiliä ja lisäinkiväärillä (1 rkl).

Pilko myskikurpitsaa (pieni pala), kesäkurpitsaa (puolikas), munakoisoa (puolikas) ja pari perunaa ja lisää joukkoon. Lisää 1 limen ja puolikkaan sitruunan mehu. Lorauta joukkoon 2rkl soijakastiketta ja saman verran kalakastiketta. Lisää tilkka vettä ja anna poreilla, kunnes kasvikset ovat kypsiä. LIsää iso ruokalusikallinen ruokosokeria. Kaada joukkoon purkillinen kookosmaitoa ja anna poreilla taas.

Maistele  ja lisää suolaa tai happoa tai makeutta tai chiliä makusi mukaan. Tarjoile riisinuudelien kera. Voit ripotella päälle vielä paahdettuja cashew-pähkinöitä.

Ruokaa romaaneista VII - Italiafiilistelyä

Vera Vala : Kuolema sypressin varjossa
Luettavaksi ja blogattavaksi - ja tällä kertaa kokattavaksikin - saatu Elisa Kirjalta 
Varsinainen kirjajuttu vielä tulossa- EDIT : sen löytää täältä

Vera Valan Kuolema sypressin varjossa sijoittuu Italiaan. Päähenkilö Arianna pitää ruoanlaitosta ja Kobolla tuli merkittyä useampikin inspiroiva sivu muistiin. Eniten mieleen jäi pyörimään kesäkurpitsa pasta Gorgonzola-juustolla. Harmikseni vain ei kaupasta löytynyt Gorgonzolaa. En viitsinyt ottaa mitään muuta sinihomejuustoa, kun maut ovat kuitenkin aina vähän erilaisia. Se sitten siitä ideasta.

Kuten Ariannallakin kirjassa, minunkin ruoanlaittoinspiraationi on kovasti kiinni päivän mielialasta. Tänään oli aika kiireinen päivä ja nyt illalla sataa. Pastaa lohturuoaksi siis ehdottomasti. Gorgonzolan puuttumisesta huolimatta en päässyt irti Italia -fiiliksestä, joka on minua ympäröinyt kirjan loppumisen jälkeen. Siinä oli jotenkin niin ihanat maisemat ja tarina henki italialaista rentoa elämäntapaa vaikka murhaa selvitettiinkin. Siispä unohdetaan sinihomejuusto, mutta käytetään silti se kesäkurpitsa jääkaapista ja inspiroidutaan ihan vain tunnelmasta.

Siispä, punaista, vihreää ja valkoista eli kliseinen Italia -yhdistelmä basilikaa, tomaattia ja mozzarellaa. Niin ja jonkin verran kaikkea muutakin. Lukekaa tuosta alta, mitä kaikkea. Tästä saattaa hyvinkin tulla meillä yksi vakiopasta kotiruokarepertuaariin. Sitä en sitten tiedä, miten oikeasti italialaista tämä loppujen lopuksi oli, mutta liekö tuolla niin väliä. Maistui ihanalta ja Ariannakin varmaan tykkäisi (?)

Kesäkurpitsa-sitruunapastaa mozzarellalla (ja parilla muullakin jutulla)

2,5:lle

1 pieni kesäkurpitsa pilkottuna
2 pientä kevään sipulia silputtuna
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
kuivattua chiliä
kirsikkatomaatteja
yhden sitruunan kuori ja mehu
1 mozzarellapallo
iso kourallinen basilikaa
parmesaaniraastetta
tuorepastaa 

Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa se kun poreilee..

Lorauta pannuun oliiviöljyä ja kuumenna se vähän yli keskilämmöllä. Lisää kesäkurpitsapalat ja sipuli ja pikkuisen suolaa. Anna kypsyä hetken ajan. Raasta mukaan sitruunankuori ja lorauta joukkoon puolet sitruunamehusta. Lisää 1/2 tl kuivattuja chilihiutaleita. Odota muutama minuutti ja sekoita aina välillä.

Lisää joukkoon pari kourallista puolitettuja kirsikkatomaatteja, kun kesäkurpitsa näyttää kypsältä mutta vielä purutuntumaa omaavalta. revi joukkoon mozzarellapallo. Lisää vielä iso kourallinen silputtuja basilikanlehtiä.

Keitä tuorepasta paketin ohjeen mukaan, valuta ja kaada pannulle. Ota mukaan pikkuisen keitinlientä. Sekoita pannuun kastikkeen kanssa ja annostele heti lautasille.

Raasta päälle parmesaania ja ripottele pikkuisen mustapippuria. Koristele vielä halutessasi basilikanlehdillä.

Nauti. Laita silmät kiinni ja kuvittele olevasi Italian auringon alla.

Muut ruokaa romaaneista sarjan osat löytyvät sivupalkin linkin takaa ja edellinen artikkeli täältä.

Ruokaa romaaneista VI

Elif Shafakin Kirottu Istanbul teki minuun suuren vaikutuksen. Se on tarinana lumoava, henkilökuvauksiltaan kiehtova ja pursuaa herkullisia makuja ja tuoksuja. Nettikierros paljasti sen, mitä kirjassa jo kuvattiin. Monet armenialaiset reseptit löytää toisella nimellä turkkilaisina ja päinvastoin.

Ihania reseptejä löytyikin netti pullollaan. En kuitenkaan lähtenyt tekemään pikkelöityjä kasviksia tai kuivattua paistia vaan turvauduin jo aiemmin omaan mustaan vihkooni kirjaamaani alunperin Rick Steinin ehkä turkkilaisen ja armenialaisen vaikutuksen alla luomaan ohjeeseen täytetyille munakoisoille. Samantyyppinen resepti tuli vastaan jokaisella nettihakukierroksella.

Tämä oli suunnitelmissa siis useamman viikon ajan. Sitten väliin iski koko perheen petiin kaatanut vatsatautikierros - niin, ja sitten en ollut lähikaupan kanssa synkassa ollenkaan. Jos siellä oli munakoisoja, niin sitten ei löytynyt lampaan jauhelihaa - ja päinvastoin. Lopulta sentään onnisti.

Perinteinen mezepöytä vaatisi kaveriksi monia muita herkkuja, mutta tällä kertaa tehtiin vain hummusta ja pitaleipää jugurtti-harissakastikkeen kera. Mieleni teki myös paahdettua paprikasalaattia fetajuuston ja mantelien kera, joten sitä siis tehtiin. Olen varma, että jotain vastaavaa löytyy myös turkkilaisen keittiön puolelta, vaikka tuo nyt vähän ehkä kreikkalaiselta kuulostaakin.

Täytetyt munakoisot 

Aikaa kuluu runsas puoli tuntia valmisteluun ja saman verran uunissa...

oliiviöljyä

puolikas sipuli hienonnettuna

pari valkosipulin kynttä hienonnettuna

puolikas punainen paprika pieninä kuutioina

1/2 tl jeeraa

1/2 tl kanelia

1/4 tl muskottia

1/2 tl savustettua paprikajauhetta

kuivattua chiliä hyppysellinen

300g lampaan jauhelihaa

3 rkl paseerattua tomaattia

suolaa ja pippuria

parmesaania raastettuna

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa munakoisot puoliksi pitkittäin ja viiltele hedelmäliha ristikoksi. Laita pellille, ripottele päälle suolaa ja valuta oliiviöljyä ja paista uunissa n. puoli tuntia.

Paista paprikaa, sipulia, valkosipulia ja mausteita pannulla midolla lämmöllä n 10min. Lisää lampaan jauheliha ja ruskista kevyesti. Lisää paseerattu tomaatti ja anna kypsyä vielä muutaman minuutin ajan.

Ota munakoisot uunista ja kaiverra suurin osa hedelmälihaa pois. Leikkaa se pieniksi paloiksi ja sekoita jauhelihan kanssa. Laita lihaseos munakoisopuolikkaiden sisälle ja ripottele päälle raastettua juustoa.

Paista uunissa vielä vajaat kymmenen minuuttia kovemmalla lämmöllä (220 astetta), kunnes juusto on sulanut ja pikkuisen ruskistunut. Anna levätä hetken ennen kuin tarjoilet ja minusta nämä ovat itse asiassa parhaimmillaan vähän haaleaksi jäähtyneinä.

Edellinen ruokaa romaaneista löytyy täältä ja sivupalkistahan saa näkyviin koko sarjan niin halutessaan...

Ruokaa romaaneista V

 

"Where is she now, and what could she be doing ? Does she still belong to the Society of Witnesses ?"

Ei, minulla ei ole lukujumia vaikka kirjapostaukset ovatkin harventuneet. Minä olen kiikissä Murakamin rinnakkaistodellisuudessa 1Q84 enkä edes osaa kaivata pois.

Kiehtovassa tarinassa jännittävää on taas kerran, kaksoiskuun ja "pikku ihmisten" lisäksi, myös ruoan rooli - Tiedän, edellinenkin "Ruokaa romaaneista" oli Murakamia, mutta tätä nyt ei vaan voinut ohittaa. Koittakaa kestää.

Toisen kirjan neljännessä luvussa Tengo muistelee kohtaamistaan Aomamen kanssa. Muistot limittyvät käyntiin supermarketissa.

"What reminded him of Aomame was buying edamame in the supermarket." 

(Aomame tarkoittaa vihreitä herneitä...)

Ruoanlaiton lomassa ajatukset pohtivat kymmenvuotiaiden kohtaamisen miltei kohtalonomaista vaikutusta Tengon elämään ja ajatuksiin.

"Why has that skinnyt little ten-year-old girl stayed in my heart all these years ? She came over to me after class and squeezed my hand without saying a word. That was all."

Itsetutkiskelu jatkuu höyryävän ruokalautasellisen ja olutpullollisen ääressä.

"Really, isn't that something! How many years will it take me to reach full maturity at this rate ?"

Syvällisen pohdinnan ja muistelun ohessa Murakami antaa meille kokonaisen reseptin katkarapuwokille. Ihan noin ohimennen.

Resepti näytti herkulliselta tarinassa luettuna. Oli ihan pakko kokeilla, saako sitä seuraamalla myös reaalimaailmassa lautaselle jotain hyvää. Ainakin aineslista kuulosti lupaavalta... selleriä, sieniä, sakea... Isännän mielestä pelkällä wokilla jää nälkä, joten keitimme lisäksi pikkuisen udon-nuudeleita.

Tuoksu oli huumaava. Maku oli taas jotain uutta. Viimeisen haarukallisen puikollisen (voiko noin sanoa?) jälkeen mielessä kävi, että olisi sitä voinut syödä vieläkin enemmän. Herkullista.


Tengon Wokki Aomamea muistellessa

Ota pussillinen Edamame-papuja ja riivi ne kuoristaan. Hiero niihin suolaa ja tiputa kiehuvaan veteen. Anna kiehua muutaman minuutin ajan.

Hienonna tuoretta inkivääriä runsaan ruokalusikallisen verran (voit tietysti laittaa enemmänkin, jos erityisesti pidät inkivääristä). Siivuta pari sellerinvartta ohuiksi puolikuiksi, pilko paketillinen siitakesieniä. Silppua kiinalaista persiljaa. (Meiltä tosin löytyi vain ihan tätä suomalaista silopersiljaa, mutta hyvin sopi sekin.) Sulata paketista syöjien haluama määrä raakoja kuorittuja tiikerikatkarapuja. Meillä varattiin 5 per nuppi.

Lorauta pannuun seesamiöljyä ja anna inkiväärin muhia muutama minuutti hiljaisella lämmöllä.  Lisää selleri ja sienet ja nosta samalla lämpö korkeaksi. Lisää hitunen suolaa ja pippuria. Kun kasvikset alkavat näyttää suht kypsiltä, lisää tiikerikatkaravut. Niiden punastuttua lorauta joukkoon pieni lasillinen sakea ja pari ruokalusikallista soijaa.

Tarjoile wokki edamame-papujen kanssa. Ripottele päälle vielä persiljaa. (Niin, ja erityisen nälkäiset voivat tietysti syödä tämän myös nuudeleiden kera, mutta se riittää kyllä kevyeksi lounaaksi ihan sellaisenaan.)

Tengo joi ruokajuomaksi olutta, meillä oli vettä.

Ruokaa romaaneista IV

Tällä kertaa en sentään päätynyt tekemään aamiaista (taas), vaikka läheltä piti. Kirjana on nimittäin Murakamin Kafka rannalla ja siinä syödään aamupalaa oikein urakalla ja moneen kertaan eri kokoonpanoilla. Tarinasta ei kuitenkaan käy selville kovin yksityiskohtaisesti, mitä päähenkilöiden japanilaiseen aamupalaan kuuluu, joten päädyin kokeilemaan toista kirjassa useampaan kertaan mainittua ruokalajia. Nuori Kafka käy syömässä udon-nuudeleita samassa kahvilassa pariinkin otteeseen. Samoin Nakatan mielestä "udon-nuudelit ovat lempiruokaansa". Tosin kaikki kirjassa Nakatalle mainitut ruoat ovat hänen lempiruokaansa, mutta ajattelin ottaa kokeiltavaksi jotain helpopmmasta päästä esim. japanilaiset ankeriaat kuulostivat aika eksoottiselta ruokalajilta näin ensimmäiseksi kokeiluksi.

Kaikkiaan suhtautuminen ruokaan on "Kafka rannalla" - kirjassa ainakin minun mielessäni japanilaiseen kulttuuriin yhdistyvän käytännönläheistä. Koska ruokaa pitää syödä, on parasta, että se on myöskin hyvää. Hifistely ja ruoan ajattelu vain nautinnon vuoksi tuntuu kirjassa vieraalta. Syödään, kun kerran on pakko, mielellään usein ja paljon ja jotain herkullista. Jos ei ole herkkuja tarjolla niin syödään silti, sen kummemmin asiaa pohtimatta. 

Udon-nuudeleiden kohdalla jouduin turvautumaan vielä toiseenkin kirjaan. Onneksi hyllystä löytyy valmiina Harumi's Japanese Home Cooking, josta löytyi perinteinen udon ohje. Siinä tehtäisin kotona nuudelit ihan alusta saakka, mutta jossain kohtaa järki astui peliin ja mukaan lähti paketti kuivattuja udon-nuudeleita Tokyokan -kaupan hyllyltä. Olisihan se tietysti ollut aika makeeta kuvata blogiin itseni kävelemässä nuudelitaikinan päällä, kuten ohjeessa käskettiin, mutta kun pikkujalkoja olisi voinut olla tulossa avuksi vähän häiriöksi saakka... Ehkä sitten ensi kerralla.

Siispä keskityinkin ymmärtämään ohjeen kastikepuolta. Täytyy myöntää, että ainelistassa yli puolet oli minulle täysin tuntemattomia. Nimet piti oikein kirjoittaa puhelimeen muistiin ja niitä sitten tavasin Tokyokanissa. Kaupalle täytyy kyllä antaa ihan täydet pisteet. Jopa minunkin aksentillani japanilaiset tuotteet löytyivät hyllyistä nopeasti eikä myyjätyttö edes nauranut minulle, ennemminkin kyllä japanilaisen kotikasvatuksen kuin ääntämykseni ansiosta.

Udon-nuudelien lisäksi tehtiin myös tofutaskuja riisillä ja edamamepapuja - ihan vaan kaiken varalta. Minä en ole tunnettu levän ystävä ja vähän epäilin lastenkin innostusta. Lopputuloksena olikin ihan odotetusti, että isäntä tykkäsi tosi paljon, esikoinen söi nuudelit, muttei halunnut juoda pelkkää lientä ja keskimmäinen vähän nyrpisteli. Äidin mielestä oli ihan ok, mutta erikoisen makuista, mikä lienee ymmärrettävää, kun ei tällaista ole ennen missään syöty. Toto maistoi ja keskittyi sitten hajottamaan tofutaskunsa riisit murusiksi pöydälle.


Olen tyytyväinen, että tuli kokeiltua. Pääsin eroon pahimmista levään liittyvistä ennakkoluuloistani, sain uuden reseptin perheen japanirepertuaariin sushien lisäksi ja toisenlaista näkökulmaa Kafka rannalla - romaaniin.

Tässä vielä ohje "Kuumille Udon-nuudeleille" Tällä määrällä saimme kaikille tarpeeksi ja lientä jäi vielä jäljellekin. Tosin määrät lautasella olivat muilla kuin isännällä suhteellisen pienet...

Mentsuyu -kastike :
10 cm pala kuivattua kombu-levää
runsas desi vettä
2 dl japanilaista soija-kastiketta
1,5 dl mirin -kastiketta
20g kuivattuja kalahiutaleita (katsuo bushi)

Pyyhi levä ja laita veden kanssa kattilaan muutamaksi tunniksi. Lisää kastikkeet ja kuumenna kiehuvaksi. Juuri ennen kiehumista, nosta levä pois ja lisää kalahiutaleet. Anna kiehahtaa noin puoli minuuttia. Anna jäähtyä ja siivilöi. Säilyy jääkaapissa kuulemma puhtaassa pullossa 3-4 päivää.

Udon-nuudelit :
250g kuivattuja nuudeleita
1l dashi-lientä (jauheesta)
3 dl mentsuyu -kastiketta
silputtua kevätsipulia
chilijauhetta tai shichimi togarashi-maustesekoitusta

Keitä nuudelit ohjeen mukaan.  Kuumenna dashi-liemi ja mentsuyu-kastike. Valuta nuudelit ja annostele kulhoihin. Kaada liemi päälle. Ripottele pinnalle maun mukaan kevätsipulia ja shichimi togarashi-maustetta.

Osallistun tällä jaksolla myös Lurun luvut - blogin "Lue ja syö" -haasteeseen

Ruokaa romaaneista III

Mitäs syötiin ? 

Taas ollaan viktoriaanisessa Englannissa ja Steampunkin hengessä. Olen jotenkin jumittunut niihin maisemiin tässä vuodenvaihteen molemmin puolin. Viimeksi nautittiin iltapäiväteetä ihmissusien seurassa. Tällä kertaa tartutaan toiseen englantilaiseen instituutioon eli aamiaiseen.

Steampunk Chronicles - sarjan toisessa ja kolmannessa osassa Finley päätyy asumaan Greythornen herttuan luokse ja osaksi hänen erilaisia yliluonnollisia tai koneellisesti parannettuja kykyjä omaavaan joukkoonsa. Kuten yleensäkin elämässä, ruoan ympärille kerääntyminen ja erityisesti näissä tarinoissa aamiaiselle saapuminen toimii tilanteena, jossa setvitään ihmisten välisiä jännitteitä. Aamupalapöydässä riitapukarit (Finley & Sam) kyräilevät, rakastavaiset (Sam & Emily) katsovat toisiaan silmiin ja nolostuneet (Finley useammin kuin kerran, Sam ainakin kerran) pyytävät anteeksi aiempia töppäilyjä. Siellä myös kerätään voimia öisten seikkailujen jälkeen. Varsinkin puoliksi metallia oleva Sam kerää lautaselleen useammin kuin kerran silkkisen samettista munakokkelia.

Minäkin pidän munakokkelista. Se on se nimenomainen ruokalaji, joka erottaa matkoilla hotellien aamupalapöydät toisistaan. Voin antaa paljon anteeksi, jos munakokkeli on silkkisen pehmää ja sulaa suussa. Toisaalta hotelli tipahtaa armottomasti luokkaan "ihan ok" tai alemmaksi, jos tarjolla on vähän kuivahtanutta ja kumimaista mössöä.

Meillä syödään kananmunaa monessa muodossa, mutta täytyy myöntää olleeni vähän pelkuri munakokkelin suhteen. En ole tainnut sitä koskaan edes kokeilla valmistaa. Tuo laiminlyönti on nyt korjattu.


Kokkeliksi 

Minun munakokkelini oli ihan onnistuneen pehmeää - salaisuus näyttää olevan siinä, ettei päästä liian kypsäksi. Alla ohje vähän sinne päin, en pahemmin mittaillut.

3 kananmunaa
vajaa 1 dl kermaa
suolaa, pippuria
voita pannuun
ruohosipulia ei meiltä aamulla löytynyt, joten mentiin basilikalla
Pekonia kaveriksi

Sekoita kokkelin ainekset ja sulata nokare voita pannussa keskilämmöllä. Kaada munaseos pannulle. Heti kun reunat alkavat hyytymään, ala vetelemään massaa kohti keskustaa. Muista välillä sekoittaa myös pannun keskeltä, ettei pohja pala. Jatka kunnes seos on mielestäsi valmiin kokkelin näköistä.
Kaada lautasille ja nauti, miten haluat. Meillä syötiin pekonin ja leivän kera. Kun ei ollut niitä tomaattejakaan kotona, pavuista puhumattakaan.

Vinkki : Tähän ruokaosion loppuun vielä vinkki rapean pekonin osalta. Pekonia ei kuulu paistaa täysteholla, silloin se ei tule sopivan rapeaksi. Pistä pannu keskilämölle, kaada pieni liraus öljyä pannulle ja laita mielellään huoneenlämpöiset pekonisiivut tirisemään. Anna ruskistua jonkin verran ja valuta talouspaperilla. Varmasti rapeaa :-)


Entäs ne itse kirjat ?


Kirjoista vielä sen verran, että the Steampunk Chronicles-trilogian toinen osa, The Girl in the Steel Corset keskittyy kuvaamaan Finleyn sopeutumista joukkoon samalla kun taistellaan mekaanisia automaatteja rikoksiin käyttävää "The Machinist" arkkivihollista vastaan. Tarinan teemoissa olisi ollut mahdollisuus monenlaiseen pohdintaan ihmisen ja koneiden yhteiselon vaikutuksiin, mutta valitettavasti sitä vaivaavat viihdepläjäyksien tyyppiviat. Pohdinnan sijasta keskitytään toimintakuvauksiin ja kuvataan Finleyn ihastumisen kehittymistä. Tarina jää vähän hajanaiseksi ja loppukin hiukan töksähtää.

Hajanaisuus vaivaa myös kolmannen osan, The Girl with the Clockwork Collar, tarinaa. Finley ja kumppanit matkustavat Amerikkaan auttamaan murhasta syytettyä ystäväänsä. Vastassa on kuitenkin häikäilemätön rikollisjengi eikä Amerikan oikeuslaitos. Seikkailuja riittää jopa siinä määrin, että loppuratkaisun jälkeen lukija jää epätietoisuuteen siitä, miten osa tapahtumista siihen liittyikään.

Tarinan on tarkoitus jatkua, mutta minä en taida käyttää energiaani loppujen kolmen osan etsintään. Nämä kolme ensimmäistä kirjaa luin ihan mielelläni Steampunk-teemaa ihmetellessäni, mutta sen pidemmälle ei niiden taso minun mielenkiintoani jaksa venyttää.

Esittelyjaksosta tekstiä täältä. 

Ruokaa romaaneista II

 

Ihmissudet iltapäiväteellä

Kun kirjan aiheena on ihmissusia ja vampyyrejä vilisevä Viktoriaaninen Englanti ja päähenkilönä vaarallisiin tilanteisiin ajautuva nuori nainen, niin teetä virtaa sivuilla useampikin litra. Teetä tarjoillaan, kun käydään kohteliaisuuskäynnillä vampyyrikuningattaren luona tai lohduksi järkytysten jälkeen, sitä nautitaan ystävien kanssa murhauhkauksia pohdittaessa ja välillä ihan muuten vaan. Tee toimii jopa synnytyksen kipujen lieventäjänä. Se on melkein kuin yksi kirjan henkilöhahmoista.

Eihän Gail Carrigerin The Parasol Protectorate - sarjan pohjalta siis voi tehdä muuta kuin kirjoittaa "Ruokaa romaaneista" -sarjan toiseksi osaksi "Teetä ja kakkua". Kirjassa nimittäin teen kera tarjoillaan aina myös jotain syötävää. Kurkkukolmioleivät vilahtavat matkaeväänä (kuinkas muuten), mutta useimmiten herkkuna on jonkunlainen kakku. Treacle tart, lemon drizzle cake ja muut herkut saivat minutkin käymään herkkukaapilla säännöllisestä.

Mikä siis sopisikaan paremmin teekupilliseni seuraksi kuin "Tertun englantilainen hedelmäkakku" ?  Nimi tulee siitä, että sain reseptin kummitädiltäni Tertulta ja kyseessä on tietysti englantilaistyyppinen hedelmäkakku, aivan ihana sellainen. Usein nuo kakut ovat jotenkin raskaan tiiliskivimäisiä, mutta tämä on herkullisen murenevaa ja pähkinäistä. Koska nyt eletään joulukuuta, niin tämähän sopii myös joulun herkkupöytään erinomaisesti ja maistuu teen lisäksi myös glögin tai kahvin (tai kaakaon) seuralaisena. Niin,  ja meillä kun ollaan, ei resepti myöskään ole ylivaikea tai monimutkainen.

Teeksi taas riittää vielä jonkin aikaa siskon tuomaa aitoa englantilaista teetä. Se kuuluu myös juoda oikeaoppisesti, kuten Asterixkin oppi Brianniassa vieraillessaan eli "avec un nuage de lait".  Kumma muuten, miten Englannissa ihan marketeista ostettava tee on niin paljon vahvempaa ja parempaa kuin Suomessa. Mitä minä nyt oikein teen, kun hovihankkijani muuttaa takaisin Suomeen ?



Tertun englantilainen hedelmäkakku

200g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl rusinoita
1 pikkurasia (100g) hillottuja hedelmäpaloja
2 dl manteli- tai hasselpähkinärouhetta (tai sekoitusta)
(jos haluaa voi myös lisätä säilöttyjä kirsikoita - minä en niistä pahemmin perusta)

Vaahdota voi ja sokeri. Parhaiten tämä onnistuu, kun voi on lähellä huoneenlämpöä. Lisää kananmunat yksitellen, jokaisen jälkeen hyvin vatkaten. Sekoita loput aineet ensin keskenään ja kääntele ne sitten voi-sokeri-munapohjaan. Pähkinät ja kuivat hedelmät on hyvä jauhottaa ennen varsinaiseen taikinaan lisäämistä. Tämä edesauttaa niiden jakautumista tasaisesti kakun sisälle. Muuten ne jämähtävät helposti joko pohjalle tai nousevat kellumaan... lajista riippuen.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 150-175 asteessa vähän yli tunnin ajan. Vastusta kiusausta katsoa uuniin ainakin ensimmäiset 45min, ettei kakku laske.


Kirjoista vielä...

Nyt olen sitten lukenut koko Auringonvarjo-sarjan. Kolmesta osasta olen jo kirjoittanut, mutta tässä vielä noista viimeisistä.
Neljäs osa - Heartless on itse asiassa sarjan heikoin linkki. Siinä vaan kohellettiin edestakaisin ilman varsinaista juonta. Ihan hauskaa sinänsä, mutta ei mitenkään kovin innostavaa tai edes kiinnostavaa.

Onneksi sarjan viimeisessä osassa taas ryhdistäydyttiin ja Timeless on mielestäni sarjan paras osa, tai sitten vaan olin jo tottunut omituisuuksiin ja kiintynyt päähenkilöihin. Juonesta en nyt kauheasti uskalla tässä ruveta paljastamaan, mutta mainittakoon seuraavaa. Englannista vaihdetaan toisiin maisemiin eli Egyptiin, mutta englantilaisuudesta ei tingitä sitten tippaakaan. Ei, vaikka joudutaankin teen sijasta välillä juomaan hunajalla makeutettua egyptiläistä kahvia (voi, kauhistus !)




 

Ruokaa romaaneista I

Tässä jokin aika sitten jatkoin meemiä Marsha Mehranin kirjalla "Ruusuvettä ja lammaspataa". Samassa oivalsin, että tässähän on hyvä hetki aloittaa uusi juttusarja.

"Ruokaa romaaneista"

Tässä ei siis ole kyse keittokirjojen reseptien testaamisesta vaan fiktion (tai mikä ettei ihan elämäkertojenkin) inspiroimasta kokkaamisesta. Suunta voi myös olla toinen eli ruoan tuomista assosiaatioista kirjoihin. Mitään varsinaisia sääntöjä en tälle rupea määrittelemään. Ennemminkin on kyseessä vapaasta mielikuvituksen käytöstä.

Ensimmäinen osa on siis ilmeinen yllämainittu yhdistelmä lammaspadasta ja kirjasta, jonka nimessä lukee lammaspata... No, on siinä ehkä vähän syvempikin yhteys. Kirjassa liikutaan sekä Irlannissa että Iranissa. Irlantihan on tunnettu lammasmaa, joten jo pelkästään siitä saa luotua yhteyden, mutta sen lisäksi meidän reseptissämme yhdistyvät maut, jotka ainakin minulle edustavat Lähi-Idän keittiön parhaimmistoa. Mausteisuus ja lihan täyteläisyys yhdistettynä makeisiin hedelmiin toimii marraskuun mustuudessa aina.

Kovin vaikeasta ruoasta tässä ei ole kyse, vähän aikaavievästä kylläkin. Mikäli pidät mausteisemmasta, niin lisää enemmän mausteita. Makeammasta pitävät voivat laittaa suhteessa enemmän kuivattuja hedelmiä. Määriä on vaikea antaa, sillä ainakin meillä pataruoat tuppaavat olemaan sellaisia käsituntumalla sekoitettavia ja maistelemalla makua tasaavia.

Hedelmäinen lammaspata :

Ruskista karitsan potkapaloja ja paahtopaistista leikattuja paloja padan pohjalla vähäisessä öljyssä. Lisää mausteet (suola, pippuri, kaneli, muskotti, kuivattua chiliä, kuivattua ranskalaista yrttisekoitusta)  ja anna niidenkin paahtua hetki.
Lisää pataan sipulia, valkosipulia, kuivattuja aprikooseja, kuivattuja luumuja, kokonaisia kuorittuja manteleita, porkkananpaloja ja kurpitsanpaloja. 
Kaada pataan pikkupullollinen (2,5 dl ) valkoviiniä ja anna kiehahtaa. Lisää sekaan pari liemikuutiota (meillä käytettiin niitä hyytelökuutioita) ja lasillinen vettä. 
Lopuksi raasta sekaan yhden appelsiinin kuori sekä purista mehu. 

Laita uuniin kannen alle hautumaan 2-3 tunniksi 120 asteeseen. Nauti kodin valtaavasta ihanasta tuoksusta. 

Lisää pataan pari päärynää paloiteltuina.Pidä huoli, että ne ovat nesteen pinnan alla ja anna vielä hautua ainakin tunnin verran.


Kardemumma-kuskus

Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Se pitää joko kypsentää liedellä tai ihan vaan kaatamalla kuumaa vettä päälle - riippuen esikypsennyksen asteesta.
Sekoita joukkoon suolaa, kardemummaa sekä maun mukaan rusinoita ja manteleita. Maistele.
Sulata päälle isot voinokareet , sekoita ja tarjoile heti lammaspadan kanssa.