30.12.2014

Kirjallinen taustapeili 2014 - statistiikkaa

Se on taas vuosi melkein takanapäin ja uusi laakeana edessä. Vuonna 2014 minun piti lukea hiukan vähemmän määrällisesti (tavoitteena 72 kirjaa) ja erityisesti keskittyä äänikirjoihin. Joka kuukausi oli tarkoituksena lukea ranskaksi ja tietokirjojen määrää lisätä aikaisemmasta.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Alla statistiikkaa käppyröinä. Palataan kirjavuoden sisältöön vielä erikseen.


KAUHEEN PALJON

Vuodesta 2014 tuli määrällisesti kaikkien aikojen kirjavuosi. Luin Excelini mukaan peräti 142 kirjaa. Joukossa on muutama keittokirja, mutta vaikka ne viisi poistaisi listalta, olisi jäljellä kuitenkin vielä 137 kirjaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että viime vuonna luin 133 kirjaa, mutta vuonna 2012 vain 71 kirjaa, mikä lienee minulla sellainen normaalimpi taso.



Ei liene yllätys, että kirjaisin kuukausi oli kesäkuu. Marraskuu puolestaan vähän ihmetyttää, kunnes katsoo luettuja tarkemmin. Kevyttä historiallista viihdedekkaria, nuortenfantasiaa ja vastaavaa löytyy listalta useampia. Mikäs siinä on lukumääräisesti päästä isoonkin lukuun, jos yhden kirjan lukemisessa menee yksi tai maksimissaan kaksi iltaa...


ON SE VAIKEAA




Luettujen kirjojen tyylilajin määritys tuotti pieniä haasteita kahdessa kohtaa.

  1. Onko historialliseen miljööhön sijoittuva dekkari historiallinen romaani vaiko dekkari? Tähän sekaluokkaan sijoittuu kaikkiaan 9 kirjaa, joten jaottelulla on selkeä vaikutus lopputulokseen. Nyt ne on vähän jaettu sen mukaan, miltä kulloinkin on sattunut tuntumaan
  2. Toinen päänvaivaa aiheuttanut kohta olivat lasten- ja nuortenfantasiat. Ovatko ne fantasiakirjoja vaiko lasten/nuortenkirjoja? Peräti 11 kirjaa voisi kuulua kummalle puolelle vain... 
Noin nyt kuitenkin tuli tällä kertaa luokittelut tehtyä. Useampaa tyylilajia olen näköjään suosinut, mikä on tietysti ihan hyvä. Dekkarit ja fantasia taitavat viedä voiton tänäkin vuonna, mutta vähän pienemmällä marginaalilla viime vuoteen verrattuna. Tietokirjoja piti lukea enemmän ja vähän aikaa tuossa onnistuinkin, mutta sitten kyllä hyytyi loppuvuotta kohti. No, ensi vuonna sitten. 


PUNASTELEN HÄPEÄSTÄ



Toinen täysin hyytynyt juttu oli tuo ranskaksi lukeminen. Minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että hyvistä tarkoituksista huolimatta jäi ranskankielisten kirjojen lukeminen pahasti paitsioon. En oikein tiedä, mistä tuo johtuu. Ehkä käsiini ei vain tänä vuonna osunut tarpeeksi hyviä ranskaksi tai sitten en etsinyt niitä tarpeeksi aktiivisesti. Tällaisen täysin opportunistisen lukijan lukulista tuppaa elämään ihan sen mukaan, mitä sattuu käsiin kullakin hetkellä päätymään... Nyt ei käynyt Ranskalla tuuri. 

Suomi on hallinnut tätä vuotta aika suvereenisti, mikä kyllä suureksi osaksi johtuu eteeni osuneesta vuoresta hyvää suomalaista kirjallisuutta. Jaksan aina vain ihmetellä, miten paljon nykyään Suomessa julkaistaan lukemisen arvoisia kirjoja. Vielä muutama vuosi sitten luin englanniksi tai ranskaksi alkukielellä, mutta nyt ovat suomalaiset kirjailijat vallanneet tilaa ryminällä. En tiedä, olenko minä muuttunut vai mitä on tapahtunut, mutta iloinen olen tästä muutoksesta. 


UUTISPOMMI



Kukaan ei liene yllättynyt, kun kerron e-kirjojen dominoivasta asemasta lukemisessani? Yli puolet lukemistani kirjoisa on ollut sähköisiä. Äänikirjojen kasvanut osuus puolestaan on jotain uutta. Tänä vuonna 16% lukemistani kirjoista olen itse asiassa kuunnellut. Kun ajattelee, että joukossa on sentään Sinuhe egyptiläisen ja TSH:n kaltaisia järkäleklassikoita, tajuaa tuntien ja taas tuntien kuluneen kuulokkeet korvilla tai puhelimen kaiutin päällä. No, ainakin julkisilla kulkeminen on nykyään ihan kivaa... 

Muutos äänikirjojen osalta on ollut huikea ja nopea. Vuonna 2012 kokeilin varovaisesti yhtä äänikirjaa, viime vuonna äänikirjoja oli 4 ja tänä vuonna 22! Koukussa olen, myönnetään. 


HAALITAAN KAIKKIALTA 



Loppuun vielä pikainen katsaus kaikkien mielestä ilmeisen kiinnostavaan sponssistatukseen. Yhteistyö Elisa Kirjan kanssa jatkui, joten sähköisiä kirjoja tuli sieltä ladattua. Lisäksi olen saanut arvostelukappaleita eri kustantajilta ja muutaman kirjailijoilta itseltään. Miltei puolet lukemistani kirjoista on ollut jonkinlaisia sponsseja. 

Kirjastosta olen lainannut sekä perinteisesti painettuja kirjoja, että sitten HelMet Overdrive -palvelusta äänikirjoja ja e-kirjoja, tosin pääasiassa ensiksi mainittuja. Kaikkiaan kirjastonkirjoja on listallani 30 eli tavoitteena ollut kirjaston käytön lisääminen onnistui.

Loput lukemistani kirjoista ovat sitten olleet itse ostettuja tai lahjaksi saatuja. 



SE SIITÄ SITTEN - KOHTI UUTTA

Siinäpä tämän vuoden statistiikat. Vuosi 2015 on ihan virallisesti kirjan vuosi. Minulla se pahasti näyttää tulevan työn vuodeksi, mutta kyllä kirjatkin tulevat edelleen kuulumaan elämään ja olemiseen olennaisena osana. Tosin tuo määrä...todennäköisesti tuo 70 tulee olemaan lähempänä totuutta. Tai mistä sen tietää? Aika näyttää. 

Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna. 


Ihanaa vuoden vaihtumista kaikille!


p.s. vuosi 2013 ja vuosi 2012

29.12.2014

Joulun pelikatsaus

Haa, arvaanpa teidän kaikkien nyt odottavan ytyä bittitulitusta, ruuduntuijotusta ja kapulanäppäilyä, mutta ei..  tai siis, on sitäkin tässä joululomalla nähty, mutta joulupukin säkistä ei löytynyt mitään bittimaailmaan viittaavaa.  Pelejä kylläkin, niin kuin joka joulu.

Isommat pojat saivat, mitä toivoivat ja vähän ylikin. Joulupukin kirjeissä (äidille huolella kaiken varalta ennen lähetystä esitellyissä) oli lyhyt lista toiveista. Yli 90% liittyi kummallakin jollain tavalla Magic the Gathering peliin... se on näköjään kestosuosikki, josta olen tainnut täällä puhua jo ennenkin. Kaikki pelaaminen joululomalle ei kuitenkaan liittynyt MtG:hen, vaan perinteisesti paketeista löytyi myös lautapelejä.



Muuttuva Labyrintti -peliin olemme alunperin tutustuneet lautalla Helsingistä Travemündeen. Se viihdytti isompia poikia sen verran tehokkaasti, että tänä vuonna peli päätyi myös kotikäyttöön. Pelissä etsitään aarteita, joiden luokse pitää luoda tie siirtelemällä polkuja pala kerrallaan. Jännitystä saadaan aikaan sillä, että muutkin pelaajat siirtelevat reittejä omien tavoitteidensa mukaisesti. Juuri, kun kuvittelee seuraavalla siirrollaa nappaavansa kruunun omakseen, siirtääkin kaveri laatan jalkojen alta laudan toiselle puolelle. Eikä siinä sitten muu auta, kuin miettiä strategiat uusiksi.

Pelejä saa mukavasti pidemmiksi ja lyhyemmiksi jakamalla enemmän tai vähemmän aarteita etsittäväksi. Hauskaa ajanvietettä pimeisiin iltoihin.



Kuopuksellekin piti löytää myös oma pelivaihtoehtonsa. Yllättävän vähän on pelejä, joihin kolmevuotiaskin voi osallistua täydellä panoksella. Kylmä hiki nousi otsalle jouluaattona, miettiessäni tilannetta,jossa en peliä olisi löytänyt. Poika nimittäin kysyi jokaisen paketin kohdalla: "Onko tässä peli?" No, suurimmasta paketista sellainen löytyi ja nyt joulun suosikkalahjakysymykseen on vastauksena kerta toisensa jälkeen: "Sammakot!"

Sammakko-pelissä ei ole mitään sen kummempia sääntöjä. Kunhan vain läiskitään sammakot ahmimaan mahdollisimman paljon värikuulia mahdollisimman nopeasti. Toto voittaa aina. Riippumatta siitä, paljonko hänelle on sammakonruokaa päätynyt. Sääntöjen mukaan voittaja on eniten kuulia ahminut sammakko, mutta ehkä me keskustelemme sääntöjen seuraamisen merkityksestä sitten joskus myöhemmin. Tuota voitonriemua on vähän liian hauska seurata ;-)

27.12.2014

Tilaa sohvalla?

"Pois siitä häiritsemästä!"


Niin siinä sitten lopulta kävi...


Tilaa sohvalla?

Väsyttää ”ihan sikana” niin kuin nuoriso sanoisi. Luovutan ja suljen läppärin.  On niin hiljaistakin. Ei ole näkynyt kissaa, vanha leidi nukkunee jossain piilossa, eikä sohvaröhnökään ole veuhtonut selkänojilla. Rymisevät kilpajuoksut parketilla ovat vaienneet.  Jonkunlainen aselepo on kai solmittu.  Luulisi sitä tässä huushollissa sohvatyynyjä riittävän kahdelle pienelle otukselle ilman tunkua samalle.

Miksi nyt näin väsyttää?  Yleensä silmät ryhtyvät lurpahtelemaan vasta sohvaröhnön korvatupsujen vilkuttua hetken aikaa sohvan selkänojan takaa. Nousen. Lupaan itselleni 15 minuutin voimatorkut. 

Melkein rojahdan sohvalle, mutta satun vilkaisemaan kuitenkin ensin. Ymmärrän hiljaisuuden. Sohvalla ne rötköttävät, kissa ja röhnö, sulassa sovussa, hännät solmussa.  Hellyttävän näköistä, mutta mihin minä nyt mahdun?



Ja muita raapaleita täällä

26.12.2014

Sohvakirjana nyrkkeilijän tarina

Piha on kuin postikortista. Se on kumma, miten yhdellä lumipilven tuiskahduksella voi kaikki muuttua. Joulumieli valtaa,mieli virkistyy ja muuten vaan hyrisyttää.
Tänään aamulla nautin harvinaista herkkua muutenkin. Istuin hiljaisessa talossa sohvalla joulukuusen vieressä, kirja sylissä, viltti jalkojen päällä ja ikkunan takana valkeiksi kuorruttuneet pihan havupensaat. Sitä riemua kesti melkein kaksi tuntia ennen kuin ensimmäinen "häiriötekijä" kömpi peiton alta kyselemään aamupalaa...

Eva Wahlström : Rajoilla 
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta 

Sohvakirjana minulla oli Eva Wahlströmin omaelämäkerrallinen Rajoilla. Siinä Suomen menestynein ja taatusti tunnetuin naisnyrkkeilijä kertoo ponnistelustaan kipujen ja fyysisten rajoitusten kanssa pyrkiessään huipulle. Kirja on kertomus rajojen etsimisestä, omien voimien ylittämisestä ja rakkaudesta nyrkkeilyyn.

Olen itse joskus harrastanut karatea, mutta kokemukseni taistelulajista rajoittuu pariin ensimmäisen vyökokeen läpäisemiseen. Silloinkin nautin enemmän kata-sarjojen tekemisestä ja tekniikan hiomisesta kuin otteluharjoituksista. Nössö mikä nössö. Minun on vaikea kuvitella, miksi joku haluaisi lyödä ja tulla lyödyksi vuodesta toiseen, mutta urheiluahan nyrkkeilykin kai on ja siihenkin voinee jäädä koukkuun. Wahlströmin kirjaa lukiessa tosin välillä käy mielessä, missä menee vahingollisen jääräpäisyyden ja intohimon välinen raja, kun ei kipujen takia pysty kävelemään, mutta treeniä on vedettävä, vaikka sitten istualtaan. Toisaalta, tuolla asenteella sitä sitten myös päätyy vaikeuksienkin kautta mestariksi.

Kirjassa kuuluu Wahlströmin oma ääni. Parhaimmillaan se tuo tarinaan aitouden tunnun, mutta valitettavasti teksti myös kärsii tottumattoman kirjoittajan helmasynnistä eli kuvailevasta toistosta. Lukija kyllä ymmärtää yhdellä tai kahdella lauseella. Samaa asiaa ei tarvitse toistaa kappaleen verran lauseesta toiseen. Korulauseiden toisto tekee tekstistä välillä raskasta luettavaa ja täytyy myöntää silmien välillä pyrkineen hyppäämään jo seuraavaan kappaleeseen, jos vaikka itse juttu etenisi siellä.

Hiukan myös väsähdin kuvauksiin kivuista ja treeneistä ja halusta nyrkkeillä ja kivuista ja treeneistä ja halusta nyrkkeillä ja... vaikka sitähän kirjoittajan elämä kaiketi on ollut. Aidoimmillaan kirja on Wahlströmin kirjoittaessa pojastaan. On ilmiselvää, että poika on nyrkkeilyn ohella tärkein asia maailmassa ja siihenhän voivat kaikki äidit samaistua. Noita kohtia olisi voinut lukea enemmänkin.

Kaikkiaan kirja on nopeasti luettavissa ja mielenkiintoinen niillekin, jotka eivät Wahlströmin uraa ole sen tarkemmin seuranneet. Vaikka kyseessä on paljon myös sairaskertomus, on punaisena lankana rautainen tahto ja usko tulevaisuuteen. Sellaista jaksaa aina lukea ja kirjoittajalle toivoo kaikkea hyvää myös tulevaisuudessa.


Kirja saatu luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta.

25.12.2014

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja muita listoja


Mia Kankimäki : Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjan messukoodilla 

Asioita, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin :

Isot valkoiset hiutaleet katulampun valossa ennen joulua
Hyasintin ja kuusen yhteistuoksu astuessani ulko-ovesta lämpimään 
Odotus lasten kasvoilla paketteja avatessa 
Miehen iltasuukko kuusenkynttilöiden loisteessa 

Siinä muutamia omiani näin joulunaikaan. Mia Kankimäen kirjasta niitä löytyy paljon enemmän. Hän lähti vuodeksi päivätyöstään tutkimaan japanilaisen hovinaisen ja kirjailijattaren elämää tuhat vuotta ennen omaa aikaamme. Irtiotto kääntää kaiken nurinperin ja sydämentykytyksiä aiheuttavat niin taloudellinen epävarmuus kuin sukellus vieraasiin kulttuuriin, jonka ymmärtäminen ei ole edes kielestä kiinni.

Kankimäen tutkimusaihe eli Sei Shonagon oli poikkeava aikansa naisten keskellä. Hän uskalsi sanoa mielipiteensä, osoittaa tietonsa ja kirjoitti teräväkatseisia ja uskaliaita kommentteja "päiväkirjaansa". Mia Kankimäki halusi tietää enemmän Tyynynaluskirjan kirjoittajasta, jonka ajatusten kaiku koskettaa vielä tuhat vuotta niiden kirjoittamisen jälkeen. Vaikka tietojen kerääminen on vaikeaa ja hovinainen miltei kadonnut historian hämärään, löytää Mia matkalta paljon muuta omaa elämäänsä ohjaavaa. Tämä kirja on tarina matkasta Japaniin ja kirjoittajan omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin, siinä missä kertomus historiallisen hovinaisen elämästä.

Kirja ei ole romaani, se ei ole elämäkerta, eikä se ole oikein matkakertomuskaan. Ehkä sitä voisi kutsua kehityskertomukseksi. Minä luin kirjaa ihastuneena ja loppuun päästessäni oli jotain omassakin ajattelussani muuttunut. Mietin elämäni rajoituksia ja miten löytää pieniä vapauden hetkiä kaiken tohinan keskellä. Ei kai aina tarvitse jättää kaikkea ja kääntää elämäänsä nurinpäin löytääksen muutoksen siemeniä, vaikka onkin inspiroivaa tyhjän päälle intohimonsa vuoksi hypänneestä ihmisestä.

Sei Shonagonin ei kirjoittanut romaania, vaan hänen kirjansa koostuu hovielämän kuvauksista ja listoista. Sanasta listä tulee nopeasti mieleen kauppalista, mutta niistä ei ole kyse. "Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin" on kirjan nimi, mutta myös erään Sei Shonagonin listan aihe. Minäkin olen listafriikki, mutta useimmiten kirjoittamani listaukset ovat asioita, jotka pitää muistaa tai tehdä. Ehkä listaamalla asioita, joista tulee iloiseksi, jotka harmittavat tai jotka saavat nolostumaan, sitä voisi oppia lisää itsestään ja saada aikaan jotain uutta. Listojen kautta saa nopeasti aukeamaan kuvia ja tuntemuksia omasta elämästä. Niitä voisi käyttää muistin tukena tai ohjeena muutokseen.

Käytin kirjan hankkimiseen Elisa Kirjan bloggaajatapaamisesta mukaani saadun koodin. Hyvä hankinta kirja olikin ja kiinnostuneille tiedoksi, että se näytti olevan loppiaiseen saakka tarjouksessa Elisa Kirjan valikoimissa...

23.12.2014

Vielä kerran...

J.R.R.Tolkien : Kuninkaan paluu 
lukijana Heikki Määttänen 
Kuunneltavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Voi, se loppui... Kontu on puhdistettu ja satamat kutsuneet sormuksen kantajia. Jopa kelit seurasivat kuuntelu-urakkani etenemistä ja lumipeite saapui eteläiseen Suomeen vasta palattuani Mordorin kukkuloilta. Siihen saakka sitä saikin hyvin tunnelmaa kirjan tarinaan vain vilkaisemalla ikkunasta ulos pimeyteen.

En oikein tiedä, mitä tästä vielä kirjoittaisin. Hehkutusta, hehkutusta ja hehkutusta. Tässä tarinassa vaan on sitä jotain. Se kietoi minut pauloihinsa jo hamassa nuoruudessa, enkä siitä ole koskaan vapautunut. En edes haluaisi vapautua. Omaan tahtiinsa etenevä kertomus sodasta ja vapaudesta, ystävyydestä ja säälistä, vihollisesta ja petoksesta, vie mennessään kerta toisensa jälkeen. Tolkien on tehnyt jotain hyvin täyttä. Tarinaan voi sukeltaa täysillä, eikä mitään puutu.

Paitsi ehkä naissankareita. Tolkien oli aikansa ja ympäristönsä mies, eikä osannut ajatella naisia sankareina tai edes päähenkilöinä. Vaikka monessa kirjassa olen tämän kokenut suurena puutteena ja vähän harmistunutkin, jostain syystä ei se tunnu häiritsevän minua TSH:n kohdalla. Ehkä hahmokokoelma on jo niin laaja ja täydellinen, että ei kaipaa lisää. Toisaalta, tarina keskitty suuren kertomuksen sisällä sormuksen ritarien henkilökohtaisiin tunteisiin, päätöksiin ja tapahtumiin. He ovat, mitä ovat. Niin, ja onhan tarinassa Galadriel ja Eowyn ja muutama muukin vaikuttava naishahmo. Ehkä naiset olivat Tolkienista pelottavia, ainakaan hän ei tunnu heitä pahemmin aliarvioivan vaan he tuppaavat olemaan ennemminkin voimakkaita ja vahvaluonteisia...

Vielä äänikirjasta sen verran, että jos ikinä olet Taru sormusten herrasta -trilogiasta pitänyt, kannattaa ehdottomasti kokeilla myös tarinan kuuntelua. Takaan kokemuksen olevan aivan omaa luokkaansa. Niin, ja kannattaa kokeilla, vaikkei kirjaan olisi vielä tutustunutkaan, tai se jostain kumman syystä on tuntunut hankalalta.

Nyt lopetan tämän intoilun tähän. Jos kaipaat lisää niin voit lukea täältä tai täältä tai Sinuhesta täältä.



Kirja luettu yhteistyössä Elisa Kirjan kanssa: Vapaavalintainen kirja luettavaksi ja blogattavaksi

20.12.2014

Unio Mystica

Panu Rajala: Unio Mystica - Mika Waltarin elämä ja teokset 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Kirjailija, joka koko elämänsä painii ihmisen ja jumalan välisen suhteen ymmärtämiseksi ja kirjoittaa siinä sivussa suomalaisia klassikoita tuhansia ja taas tuhansia sivuja. Kyseessä on tietysti Mika Waltari. Olen hänen kirjojaan lukenut niin kauan kuin muistan, mutta itse kirjailijasta en tiennyt paljonkaan. Lähinnä olen ihmetellyt, inhosiko mies naisia, kun kirjoista löytyy aina niin hirvittävän julmia naisikuvia.

Ei ilmeisesti inhonnut. Tilanne oli pikemminkin päinvastoin, ainakin ihastusten lukumäärästä päätellen. Waltari eli kuin kirjoitti, eli intohimoisesti vaihtaen miltei maanisista kirjoituskausista totaaliseen lamaannukseen. Mitähän nykyajan psykologit olisivat hänen seikkailuistaan analysoineet? Omana aikanaan häntä kai lähinnä pidettiin eksentrisenä nerona, jolle suotiin erikoisuudet taiteen nimissä. Hyvä, että suotiin. Waltarin vaikutus suomalaiseen kirjallisuuteen on kiistaton. En osaa kuvitella omaa lukuhistoriaani ilman Sinuhe egyptiläistä tai Suurta illusionia. Ei koskaan huomispäivää ja monet muut Waltarin pienoisromaanit kuuluvat myös nuoruuteni vaikuttavimpiin lukukokemuksiin.

Elämäkerta kuvaa Waltarin elämää lapsuudesta lähtien aina viimeisiin hetkiin Samalla saamme kattavan kuvauksen hänen tuotantonsa syntytavoista, niiden saamista kommenteista ja yleensä suomalaisen kirjallisuuden suuntauksista ja toimijoista. Kyseessä on siis varsin kattava teos, joka tylsemmän päähenkilön kohdalla olisi voinut muuttua puisevaksikin. Waltari on kuitenkin kiitollinen aihe sillä käänteitä ja kommentteja riittää.

Kirja sisältää myös pitkän lähdelistan sekä listauksen Waltarin teoksista ja ainakin osasta kirjoituksia. Siinä sitä saa halutessaan lukulistalle täytettä... Waltarin tuotanto onkin vaikuttava yhden miehen kirjoittamaksi. Hän on ollut uskomattoman tuottelias ja laaja-alainen kirjoittaja. Runoja, historiallisia romaaneja, pienoisromaaneja ja lukematon määrä artikkeleita, pääkirjoituksia. Sota-aikaan Waltari oli kai Suomen kaikkein tuotteliain tekstimaakari propagandaosastolla. Sinuhe egyptiläisen hän kirjoitti yhden kesän aikana. Kun ajattelee kirjoittamisen laajuutta ei yhtään ihmettele häneen välillä iskeneitä uupumuksen kausia.

Olen tyytyäinen, että tämä tuli luettua. Vaikka elämäkerrat aina ovat kirjoittajansa tulkintoja aiheesta, avautui Waltari kirjailijana aivan uudella tavalla. Tätä kirjaa luki kuin mielenkiintoista romaania ja se kannustaa tutustumaan muihinkin aikakauden suomalaisiin kulttuurihahmoihin.

Kirjan saa muuten ladattua Elisa Kirjasta edullisesti (8,90€). Tämä kannattaa hankkia, vaikkei sitä heti lukisikaan kokonaisuudessaan. Toimii tosi hyvin pätkittäin välilukemisena.


18.12.2014

Kuolema ei ole lastenleikkiä

Alan Bradley: Kuolema ei ole lastenleikkiä 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Kuolema ei ole lastenleikkiä, mutta lapsi kuolemantapauksen selvittelijänä luo tarinaan aina omanlaisiaan jännitteitä. Alan Bradleyn kirjoissa Flavia de Lucen pikkutytölle oudot kiinnostuksen aiheet kuten kemia sekä suunnitelmat isosiskojen toimittamiseksi haudan lepoon tekevät asetelmasta vielä astetta värisyttävämmän.

Pidin kovasti jo sarjan ensimmäisestä osasta, Piiraan maku makea, mutta tämä toinen kietoi minut vielä enemmän pauloihinsa. Minua viehättää usein sellainen pikkuisen vinksahtanut maailma kirjoissa ja Bradleyn englantilainen pikkukylä on näennäisen normaaliutensa alla suhteellisen omituinen. Siitä omituisuudesta ei kuitenkaan oikein  saa kiinni.

On hivenen häiritsevää, kun en oikein osaa tulkita, mistä romaanin outo tunnelma oikein tulee. Johtuuko se päähenkilön lievästi makaabereista taipumuksista? Onko syynä kylän henkilögalleria, johon mahtuu niin lapsensa kuoleman myötä omituiseksi muuttunut äiti kuin despootti nukketaiteilija tai postimerkkien maailmaan todellisuutta pakeneva isä? Tämä häiritsevyys voisi vieraannuttaa, mutta jotenkin rauhallinen maalaismaisema ja sen puitteissa tapahtuvat miltei maagiset käänteet saavat minut ahmimaan tarinaa ja välillä hihittelemään itsekseni.

Älkää käsittäkö väärin, ei kirja ole mitenkään erityisen huvittava. Minä nauran itselleni, kun annan Bradleyn viedä minua tarinallaan kuin narussa pässiä. En nimittäin vieläkään osaa sanoa, mikä minut saa niin pauloihinsa. Tarina on toki hyvin kirjoitettu. Tapahtuu murha ja sen selvittäminen vaatii Flavialta menneiden tapahtumien penkomista ja useampienkin luurankojen kolistelua, mutta onhan noita sujuvia dekkareita tullut luettua muitakin. Juonen kiemurat yllättävät, henkilöhahmoja riittää ja ne ovat piristävän erilaisia. Joo, mutta ei tuo ole mikään selitys. Jollain kummallisella tavalla Bradley on onnistunut sekoittamaan keitoksen, joka ainakin minuun toimii kuin Flavian kemiankokeet.

En vieläkään oikein osaa selittää miksi, mutta Flavia de Lucen edesottamuksista kertovan sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat minulla olleet viimeisen vuoden parhaiten muistamiania uutuuksia. Odotan kärsimättömänä seuraavia osia. Englanniksi niitä löytyisikin jo aika monta...

16.12.2014

Mikä on Sohvaröhnö?



Mustassa marraskuussa seurakseni ilmaantui Sohvaröhnö, joka ei edelleenkään ole suostunut jättämään minua rauhaan. Valokuvaa en ole siitä saanut, mutta Kirpun näkemys on jokseenkin tuollainen kuin kuvassa, eikä siitä nyt ainakaan mitään protesteja ole mallin suunnalta kuulunut. En tiedä, mikä se oikein on, mutta jotenkin tuollainen... 


Sohvaröhnön olemus?

Sohvaröhnö on pikkuinen, pörröinen otus. Sillä on vaaleanpunaiset tupsukorvat, pitkät viikset ja tummat nappisilmät. Se rakastaa sohvalla loikoilua ja pehmeitä tyynyjä. Kahvin tuoksu saa sen viikset väpättämään ja suklaa kehräämään kissaa kovempaa.

Sohvaröhnö ilmestyy kirjoittajan korvan takaa selkänojalle keikkumaan aina kun alkaa väsyttämään tai työ jotenkin jumittaa. Sen suurinta hupia on kuljettaa koneen vieressä istujan ajatukset työasioista jonnekin ihan muualle, mielellään päiväuniin tai pilvilinnoihin. Viha-rakkaussuhde vähintäänkin yhtä mukavuudenhaluiseen kissaan aiheuttaa Sohvaröhnölle päänvaivaa. Taistelu on toistaiseksi laantunutut asemasodaksi sohvatyynyjen rajoilla.


Parasta sohvaröhnöstä on saada kirjoittajakin sohvalle ja käpertyä olkapäälle lukemaan samaa kirjaa.  Sohvaröhnökin haluaisi joskus päästä paperille, mutta bittimuodossakin on etunsa. 



15.12.2014

Kevyttä joulustressiin

Rhys Bowen : Her Royal Spyness ja Royal Pain 
Omia hankintoja 

Mitä kiireisemmäksi elämäni muuttuu, sitä kevyemmäksi kääntyy lukemiseni. Se ei kuitenkaan tarkoita huonosti kirjoitettua lukemista. Kirjojen pitää silti olla sujuvia ja mieluiten vähän naurattaakin. Rhys Bowenin kuninkaallisesta "neiti etsivästä" kertovat kirjat sopivat tuohon kaavaan oikein hyvin. 

Lady Victoria Georgiana Charlotta Eugenie on kuninkaallista sukua ja perillinen kruunulle, tosin vasta 33 muun perijän jälkeen. Kuninkaallinen asema kuitenkin rajoittaa nuoren naisen mahdollisuuksia. Hänen tulee käyttäytyä asemansa mukaan, hän ei missään tapauksessa saa tehdä työtä ja hänen on ehdottomasti tehtävä, mitä kuningatar pyytää. Asiaan ei vaikuta mitenkään, että Lady Georgiana on täysin varaton. 

Välttääkseen kuningattaren varalleen miettimät naimasuunnitelmat, Lady Georgiana muuttaa vauhdilla Lontooseen suvun taloon yksin asumaan. Sitten aika kuluukin miettiessä, mistä hankkia tarpeeksi rahaa ja miten keittää kananmunat aamiaisella. Siis siihen saakka, kunnes talon kylpyammeesta löytyy ruumis... Lady Georgianan on pistettävä toimeksi pelastaakseen veljensä hirsipuulta - "vaikka eivät kai ne herrasmiehiä sentään hirtä"

Lady Georgiana on hauska yhdistelmä avutonta aatelisneitoa ja emansipoitunutta nuorta naista aikakautensa muutosten pyörteissä. Walesin prinssi on amerikkalaisen rouvan lumoissa, kuningatar huolehtii protokollan puitteissa ja yläluokan nuoriso tanssii villejä tansseja shamppanjan virratessa. Perinteiden velvoitteet ja hauskanpidon houkutukset luovat hupaisiakin ristiriitoja Lady Georgianan selätettäviksi. 

Ihan perinteisistä dekkareista ei ole kyse. Itse asiassa minulle tuli lähinnä mieleen historiallinen chick lit pienillä jännitysmomenteilla. Sama tyyli jatkui sarjan toisessa osassa, jossa hyysätään ulkomaista prinsessaa ja sekaannutaan kommunistien juoniin. Näissä kirjoissa ei ole mitään turhan vakavaa, mutta tarina on tarpeeksi hyvin kirjoitettua, ettei ärsytyskynnys ylity. Tosin, myönnetään, olen lukenut vasta kaksi osaa pitkästä sarjasta. Kolmannen osan kirous on siis vielä selättämättä. 

13.12.2014

Koittakaa kestää...

Äänikirja - klassikko - ihana - koukuttava ja muutama muu laatusana

J.R.R. Tolkien : Kaksi tornia 
omaa ostosta ja Elisa Kirjalta 
lukija : Heikki Määttänen

Muisto 1 :
Lontoosta Gatwickiin paikallisjunalla. Ikkunoiden takana vilisevät roskaiset takapihat ja vuosien myötä mustuneet seinät. Pilvet roikkuvat matalalla ja pisaroita ripsoo ikkunoihin. Ääni kuulokkeista vie mukanaan Frodon ja Samin seuraan Mordorin kukkuloiden rinteille. Jahtaamme Klonkkua, laskeudumme haltiaköydellä rinnettä. Tunnen sormuksen painon kaulallani katsoessani Smeagolin vihertävää valoa loistaviin silmiin...

Muisto 2: 
Keittiön ovi kiinni. Puhelimen kaiutin täysille. Uuni päälle. Vuoka valmiiksi. Veitsi kolahtelee säännöllisesti leikkuulautaan ja pilkottujen kasvisten kasa kasvaa kulhossa. Samalla jouset laulavat Helmin syvänteessä, miekat kalahtelevat ja örkkiruumiiden pino katoaa enttien metsän vaellukseen...

Ei minulla muuta... Sormuksen ritarit tuli kuunneltua jo ennen - Kuninkaan paluu menossa. Suosittelen.

7.12.2014

Itsenäisyyspäivä ja suomalaista nuortenfantasiaa - Maresi

Itsenäisyyspäivä on taas tältä vuodelta takanapäin. Juhlava päivä kului meillä rennoissa merkeissä ensin kotona perheen kanssa lusmuten ja sitten illalla kyläillen. Kiitokset isännille ihanasta ateriasta ja kaikille läsnäolleille mukavasta seurasta! Linnan juhlien kättelyäkin jaksaa seurata kauemmin, kun on kanssakommentoijia enemmänkin.

Viikonlopun teemaan sopii tietysti Finlandia-palkittu kirja. Ei, en ole vielä(kään) ehtinyt lukemaan tämän syksyn Finlandia-voittajaa (eli Jussi Valtosen He eivät tiedä, mitä he tekevät),  mutta Junior Finlandian voittaja sopi vallan mainiosti kotimatkalle lentokonelukemiseksi. Ei tuntunut Lontoo-Helsinki lento pitkältä, kun oli hyvä kirja käsissä...


Maria Turtschaninoff: Maresi- Punaisen luostarin kronikoita
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Naisten asuttamaan luostariin saapuu laivalla salaperäinen tyttö ja hänen kannoillaan seuraa vaara. Alkuäitiä luostarissaan kunnioittavat naiset ja tytöt joutuvat käyttämään kaiken tietonsa ja taitonsa välttyäkseen tuholta.

Tämä kirja oli jännä. Sitä en odottanut, tai en ainakaan tuossa määrin. Turtschaninoff on osannut punoa tarinan, jossa jännite kasvaa ja lukijaa oikeasti pelottaa tyttöjen puolesta. Eikä kirjassa kuitenkaan mässäillä taistelulla tai hirviöillä, pelko hiipii lukijaan huomattavasti hienovaraisemmin keinoin.

Luostari on turvapaikka vainotuille ja kärsiville tytöille. Se on myös paikka, jossa naiset saavat vapaasti oppia, eikä kukaan halveksi heitä tiedon vuoksi. Päinvastoin. Samalla luostari on täynnä maagista voimaa, jonka ymmärtäminen onnistuu vain vaistolla. Sitä ei voi selittää. Alkuäidin kolme muotoa kattavat elämän syntymän ihmeestä kuoleman portin takana odottavaan ikuisuuteen. Vain hyväksymällä elämän kulun kaikki puolet, voi ymmärtää oman kutsumuksensa ja saa voiman seurata sitä.

Minuun tarina vetosi naisena. Olisi ihanaa, jos maailmassa olisi paikka, jossa tytöt ja naiset saavat olla omanlaisiaan ilman pelkoa vähättelystä, syrjinnästä tai suoranaisesta vainosta heidän poiketessaan normista tai omatessaan ympäröivän (miehisen) yhteiskunnan mielestä liikaa tietoa. Vielä nykyäänkin on aivan liikaa paikkoja, joissa naisia pidetään omaisuutena tai kauppatavarana ilman omaa tahtoa tai ymmärrystä. Toisaalta ajatus pelottaa. Pitääkö tosiaankin eristäytyä, jotta tämä olisi mahdollista ?

Tiedän, kirja on fiktiota, fantasiaa. Hyvän kirjan kuitenkin tunnistaa juuri siitä, että se saa usein miettimään asioita fiktion ulkopuoleltakin. Eivätkä nämä ajatukset tulleet mieleen lukemisen aikana. Silloin syvennyin vain Maresin, Jain ja muiden tyttöjen tarinaan.

Kirjan rakenne ja juonen kulku on mielenkiintoinen. Maailman eri puolet avautuvat tyttöjen muistojen kautta. Samalla syventyivät myös henkilöhahmot ja heitä ymmärsi paremmin. Kuitenkaan ei muistoissa ollut selitysen makua, vaan kaikki nivoutui yhdeksi mielenkiintoiseksi tarinaksi. Pidin myös siitä, että naiset kuvattiin voimakkaina hahmoina, joiden voima kumpusi osaltaan siitä, että he pelkäsivät ja uskalsivat myös tunnustaa pelkonsa. Miesten kuvauksen yksipuolisuudesta pelasti heidän joukostaan löytyvä kyky myötätuntoon ja muutokseen, vaikka noin yleensä kyllä ymmärtää luostarisaaren kiellon miesten rantautumiselle.

Maria Turtschaninoff on kirjoittanut kaksi muutakin samaan maailmaan sijoittuvaa kirjaa. Pitää jossain vaiheessa lukea nekin.


Kirja on saatu luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta osana jatkuvaa yhteistyötä

5.12.2014

Tähden taivaalta


Tämä on ihan tosi juttu ja yksi noita arjen helmiä, joiden avulla jaksaa tämä mustan ja pimeän ajan. Kuljetaan me isotkin silmät taivaalle suunnattuna ja katsellaan tähtiä.

Tähden taivaalta 

Kello puoli viisi joulukuussa on pimeää. Päiväkodin pihalla vastaan juoksee pikkumuru.
”Äiti”
”Niin kulta?”
”Mitä nuo ovat tuolla? ”
Katselen ylös ja koitan seurata pienen katsetta.
”Ööh, puita? Talojen jouluvaloja? Päiväkodin aita?”
”Ei kun nuo kirkkaat? ”
”Ai nuo, tähtiähän ne. Niitä on taivaalla paljon, vaikkeivat kaikki aina näykään.”
Miten tuo tähdet huomasikin kaikkien pihavalojen keskeltä? Jatkan hoitotädin kanssa juttua päivän kulusta. Poika on syönyt hyvin, muttei nukkunut päiväunia.
”Äiti!”
”No, mitä? ”
”Tarvitaan tikkaat. ”
”Tikkaat?”
”Niin, kiipeän ylös ottamaan.” Pieni käsi sojottaa kohti tähtitaivasta.
Kyykistyn murun viereen. ”Haetko sinä äidille taivaalta tähden? ”
Kirkkaat silmät katsovat vakavina. ”Juu”



Muitakin Raapaleita 

30.11.2014

Vähitellen taas elävien kirjoissa

Onneksi edes nenäliinat olivat trendikkäitä!
Marraskuun viimeinen viikko meni pahasti niiskutuksen, kröhimisen, päänsäryn, korvasäryn ja muun flunssaisuuden parissa. Tuohon lisää perhekerroin tarttuvassa taudissa... Varmaan ymmärrätte, etten ihan ihan heti kaipaa samanlaista uudelleen? Nyt kuitenkin aletaan taas vähitellen palaamaan elävien kirjoihin.

Kirjoista puheenollen. Sairastamisesta huolimatta oli marraskuu todellinen kirjakuukausi. Luin peräti 16 kirjaa. Joukosta löytyy 2 äänikirjaa, 3 painettua ja loput 11 ovat sitten e-kirjoja. Pitkästä aikaa tuli luettua myös vähän reippaammin englanniksi, tosin sellaista vähän kevyttä hötöä.

Yksi "syyllinen" suureen kirjamäärään on marraskuun #lukuhaaste. Tarkoituksena oli lukea vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta päivässä. Minä vaan en osannut jäädä varmaan yhtenäkään päivänä noihin 30 sivuun. Tosin osa lukemastani on sellaista, etten ole ihan varma lasketaanko niitä juuri kaunokirjallisuudeksi...

Mitä sitten luin? 

Lentokentällä, koneessa ja muutenkin stressaavan kuun kiireiden keskellä tuli luettua peräti 6 historiallista dekkaria. Historiallista, ne siis sijoittuvat tuonne viime vuosisadalle sotien väliin. Kummassakin seikkailee nuori, aristokraattinen neitokainen. Ensimmäisessä sarjassa Honourable Daisy Dalrymple kirjoittaa lehtikirjoituksia upeista rakennuksista ja auttaa siinä sivussa Scotland Yardia (ja sen komeaa Chief Inspectoria) selvittämään murhia. Tällä sarjalla ylitin kolmen osan kirouksen eli luin niitä neljä. Kevyttä ja kuplivaa. Samantyylistä, mutta ehkä vielä astetta hötöisempää, dekkaria edustaa toinen aloittamani sarja. Siinä kuningattaren sukulainen joutuu kamppailemaan sekä rahavaikeuksien että eteen sattuvien rikosten parissa. Her Royan Spyness ja Royal Pain kertonevat jo kirjanniminä tyylilajin.

Dekkareita tuli luettua myös Galbraithin Silkkiäistoukka sekä Alan Bradleyn Kuolema ei ole lastenleikkiä. Ensiksi mainittu on tietysti ihan laadukas, mutta erityisesti pidin Flavia de Lucen toisesta esiintymisestä. Hänen seurassaan on aivan omanlaisensa tunnelma.

Fantasiaa edustivat tässä kuussa Maria Carolen Tulen tyttäriä ja Angie Sagen Septimus Heap -sarjan neljäs osa Kivi. Toki fantasian puolelle menevät myös marraskuun äänikirjat. Taru sormusten herrasta-trilogian ensimmäinen osa eli Sormuksen ritarit kirvoitti ihastuneita huokauksia. Lapsille suunnattu Kummitusjuna taas oli täynnä ihania, vain vähän pelottavia tarinoita.

Muutakin lapsille suunnattua tuli luettua. Lasten e-Tarinat oli varsin mielenkiintoinen tuttavuus lasten e-kirjasaralla. Niiden avulla sai jopa meillä aikaiseksi hetken rauhaa ja hiljaisuutta.

Jari Järvelän Särkyvää ja Marjatta Lintusen Hulluruohola edustivat marraskuussa uutta suomalaista kirjallisuutta. Molemmista pidin, mutta erityisesti minua viehätti Hulluruoholan vinkeän vinksahtanut maailma, jossa normaalin ja epänormaalin rajat muuttuvat häälyviksi ja rakkaudessa vaikuttaa erityisesti sen poissaolo.

Siinähän se kuukausi sitten menikin. Ai niin, luin minä yhden superhömpänkin. Sellaisen romanttisen ja vähän pseudohistoriallisen. Ei siitä sen enempää.

Hulluruohola

Maritta Lintunen : Hulluruohola
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta

Minä en oikein tiennyt, mitä odottaa tältä kirjalta. Se oli hyvä. Sai hypättyä mukaan ja antaa tarinan viedä. Kertomus sopeutumattomien ihmisten, psykiatristen palvelujen toivottomien tapausten kanssa samaan taloon maaseudun keskelle päätyvästä tytöstä olisi voinut olla ihan mitä vain, jännitystarina, kauhutarina, siirappinen parannuskertomus, fantasia tai sitten ei mikään niistä. Kirja ei ollut mikään niistä. En oikein tiedä, mikä se oli.

Sara päätyy Riihen kylän koululle despoottisen isoisänsä toimittamana. Tarkoituksena on saada maailmalla huitelevat pojantytär rauhoittumaan ja ryhdistäytymään ottamalla vastuuta eristäytyneestä hoitolasta. Paikalle lähetetään muutama psykiatrisen hoidon tavoittamattomiin diagnosoitu tapaus sekä topakka taloudenhoitajatar. Sara taistelee aikansa vastaan, mutta vähitellen Hulluruoholan taika saa hänetkin valtaansa, varsinkin kun paikalle saapuu salaperäinen Matias Pohjola.

Kyseessä on siis rakkaustarina? Kyllä ja ei, rakkaudella on kirjassa roolinsa, mutta niitä on useampia. Rakkaus voi pelastaa tai kahlita. Se voi myös tuhota. Rakkaudettomuus puolestaan särkee tai sitten siitä saa eteenpäin vievää voimaa. Rakkaudella on kirjansa rooli, mutta se johtuu vain siitä, että rakkaudella on ihmiselämässä aina rooli. Oli sitä eli ei.

Hulluruohola kertoo myös normeista ja normien ulkopuolisuudesta. Riihen koululle päätyvät ihmiset ovat enemmän tai vähemmän rikki. Niin ainakin tulkitaan yhteiskunnan määritysten mukaisesti, mutta onko ihminen rikki, jos hän löytää onnensa toisin kuin muut? Pitääkö aina sopeutua? Sitä paitsi, kaikissa meissä on jotain rikkonaista, jos tarkasti tutkitaan. Hulluruoholassa erilaisuuden piirteet nousevat karikatyyrisiin mittoihin kaikissa asukeissa. Lopulta on vaikea erottaa hoitajaa hoidettavasta.

Minä pidin kirjasta hurjasti. Se ei ota kantaa. Se vain kertoo tarinansa ja antaa lukijan reagoida ja tulkita omien lähtökohtiensa mukaan. Se myös kertoo oikean tarinan eikä vain kuvaile eksentristen ihmisten omituisia touhuja. Palasista koostuu kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun joku ei jaksa, kun jollain on liian kiire, kun lapsi oppii näkymättömäksi ja löytää toisen todellisuuden pakopaikaksi. Pidin myös lopun käänteestä, vaikka jotain sellaista hiukan toivoin ja vähän ennakoinkin. Pelkäsin perinteistä ja helppoa loppua, mutta onneksi Lintunen ei sorru vaan tyyli pitää loppuun saakka.

Mikä kirja Hulluruohola sitten oikein on? Omissa luokituksissani kirjaan sen vain tylsästi nykykirjallisuudeksi. Ei se oikein sovi mihinkään lokeroon sen paremmin kuin henkilöhahmonsakaan. Miksi sitä oikeastaan pitäisi edes luokitella? Lukekaa itse, niin tiedätte.



Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta

28.11.2014

Sohvaröhnöinen päiväuni sairastuvalla

 Näkemys Sohvaröhnöstä by Kirppu 10v

Kohta viikko intensiivistä sairastamista takana, eikä loppua näy. Kolmella viidestä on antibioottikuuri, mutta silti meillä köhitään, niistetään, valitetaan korvia ja päänsärkyä eikä puolella porukasta ole ääntä ollenkaan.

Pakko silti tehdä vähän töitäkin välillä, tosin riski sohvaröhnöisiin päiväuniin on suuri
.


Sohvaröhnöinen päiväuni

Kahvin tuoksu vipattaa viiksiä. Suklaa sulaa suuhun. Vaaleanpunaiset korvatupsutkin värisevät makeaa.  Kynttilä tönii pimeyttä ulos ikkunasta.  Vielä yksi kirjan sivu, toinen pala suklaata, vielä yksi luku. Mieluummin etsivä Lontoon sumussa , kuin itse pihan sateessa. Peitto tiukemmin jalkojen päälle, hartiat syvemmälle tyynyjen sekaan.

Rivit kiemurtelevat, kirjaimet sekoittuvat toisiinsa. Kohtalokas nainen ikkunassa haihtuu luomien läpi hehkuvaan ikkunatähden valoon.  

PING!  Kolaus! Kopsahdus! Hätkähdän läppärin vierestä.  Puhelin lojuu lattialla. Sähköpostimerkki vilkkuu ruudulla, kirjoittamaton teksti pyytää tallennusta. Vilkaisen sohvan suunnasta tapittavia kirkkaita silmiä. Lumous haihtuu ja otus ryömii sohvatyynyn alle piiloon, kutomaan uutta unta.  Työlista pitenee silmissä. Paljonko vei päiväuni aikaa hukkaan? Pahuksen sohvaröhnö.    



23.11.2014

Ylenpalttista äänikirjahehkutusta ja klassikkohuumaa

Teitä on varoitettu!

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta : Sormuksen ritarit 
äänikirja osin Elisa Kirjalta kuunneltavaksi ja osin omana ostoksena
lukijana: Heikki Määttänen

Olen aiemminkin hehkuttanut äänikirjoja klassikkojen uudelleenkokemisen välineinä. Hobitti sai minut jo innostumaan ja Sinuhe egyptiläinen miltei transsiin. Taru sormusten herrasta... no, olen lukenut sen moneen kertaan ja nauttinut aina. Silti tuntuu, että kuunneltuna tarinaan pääsee oikeasti sisälle. Sitä pelkää metsässä sormuksen ritareiden mukana, tuntee miekkakädens särkyä tai kuuntelee ilo sydämessään haltialauluja.

Kiireisen ja stressaavan työrupeaman aikana Sormuksen ritarit on tarjonnut minulle tervetulleen hengähdystauon ilman aikatauluvahinkoja. Äänikirjaa voi kuunnella paikasta toiseen siirtyessä, tai samalla kun tekee kotitöitä. Sitä voi vaeltaa Morian kaivoksissa vaikka istuukin taksin takapenkillä matkalla lentokentälle.

Äänikirjojen myötä pääsee kokemaan jotain entisaikojen tarinankerronnan taiasta. Kirjojen lukeminen on ihanaa, siitä en luovu, mutta äänikirjojen mukana saa kuitenkin vielä jotain lisää. Toki kokemus on riippuvainen myös lukijan taidosta. Heikki Määttänen lukee aika neutraalilla tavalla, mutta se tuntuu sopivan juuri tähän kirjaan. Ei tämäntasoinen klassikko mitään esittämistä kaipaakaan. Antaa tekstin ja tarinan viedä mennessään.

Mikä tarina tämä onkaan! Joka kerran tempaudun täysillä Frodon ja kumppanien matkaan. Jotkut valittavat kirjaa hidastempoiseksi, mutta minusta juuri matkanteon rytmissä on tarinan voima. Tämä ei ole nykyaikainen toimintaseikkailu, jossa joka toisella sivulla heilutellaan miekkoja. Taru sormusten herrasta vie paljon syvemmälle. Hyvä ja paha vuorottelevat, henkilöhahmot elävöityvät ja heitä oppii matkan varrella ymmärtämään. Äänikirjassa kuvauksellisuus ja kerroksellisuus vain korostuu. Silti Tolkien ei selittele. Hän näyttää, ei kerro.

Yhden pienen mutinanaiheen löydän tämän klassikon äänikirjaversion kohdalla. Se on hinta. Jostain syystä (ehkä alkuperäisten cd-levyjen mukaan) kirjan kolme osaa on jokainen jaettu kahteen. Se tarkoittaa kuutta erikseen ostettavaa äänikirjaa. Ensimmäinen osa kustantaa yli 20 euroa ja loput viisi noin 15 euroa kukin. Siinä tulee koko kirjalle aika suolainen kokonaishinta, vaikka onkin klassikko...



22.11.2014

Jouluruuhkassa - raapale



Kohta se on taas jouluruuhkien aika. Millähän siellä keskellä onnistuisi säilyttämään joulumielensä ?
Ainakin auttaa, kun ulkona on edes vähän valkoista!



Jouluruuhkassa

Lumisella kadulla jouluvalojen alla voi joko ahdistua tai nauttia. Lola ei tiennut kumpaan olisi kallistunut. Jos sulkisi silmät sekunniksi?  Jostain kantautui kilinää. Typerää joulumusiikkia, marraskuussa!

Ei sittenkään tavaratalomusiikkia. Lumihiutaleet kutittelivat poskia, pehmeää tuhahdusta seurasi lämmin henkäys. Lola katsoi. Karvainen kuono värähti. Uusi tuhahdus löyhäytti loputkin hiutaleet pois nenänpäältä.

Katu oli autioitunut lumipyryyn. Lola kohotti kätensä. Silitti poron lämmintä karvaa. Jostain takaa kuului kalahdus ja kohti lensi jokin esine. Vaistomaisesti hän koppasi sen kouraansa. Poro ravisteli. Sarvet heiluivat uhkaavasti ja roiskuvat pisarat pakottivat katseen toiseen suuntaan.


Ympärillä harppoivat taas kiireiset. Lola katsoi kulkusta kämmenellään. Sen voisikin antaa pojalle pikkujoululahjaksi piparitaikinaa tehdessä.

21.11.2014

Järi Järvelän särkyvää - ja arvonnassa voittivat...

Jari Järvelä : Särkyvää
Luettavaksi kustantajalta

Niinhän minä tuon lupasin lukea lukuhaasteen vaatimassa nopeudessa. Itse asiassa olin varsinainen pikakiitäjä, sillä viikon sijaan lukuaikaa kului vain muutama päivä. Osaksi tämä johtuu kyllä kirjastakin. Särkyvää koostuu lyhyistä ja napakoista luvuista, joita ahmii useampia ihan huomaamattaan. Eikä aikaakaan kulu ylenmäärin.

Kun tukeva mies vanhassa Ladassaan ottaa kyytiin nuoren liftaritytön, ei yhteentörmäystä voi välttää. Matkalla Euroopan halki, kohti Pamplonaa ja sen kujilla juoksevia härkiä kohtaavat kaksi vastakohdilta näyttävää toisensa. Asfalttikilometrien kadotessa auton alle hioutuvat kulmat ja pikkuisen pintaa raaputettaessa alta löytyykin paljon samanlaista.

Miehellä, Teemulla, on koko omaisuutensa mukanaan pahvilaatikossa. Tosin laatikossa olevat esineet eivät niinkään kerro omistuksesta, kuin siitä, miten jokainen meistä kantaa mukanaan paloja elämästään. Niistä toiset ovat rikkinäisempiä kuin toiset, mutta painoa löytyy yllättävistäkin asioista. Kirjaa lukiessa tulin miettineeksi, mitä itselläni löytyisi laatikosta, kun kaikki pinnallinen olisi tiputettu pois matkasta. Ainakin vaaleanpunainen nalle pysyisi matkassa, yksi videokasetti, pari pientä tossua... ja tietysti muutama muukin juttu. Aika pieneen laatikkoon ne kai mahtuisivat.

Teemuu on vähän sellainen rassukka, joka myöhäisherännäisenä koittaa ottaa elämänsä haltuun. Miten joku voikin olla ollut noin eksyksissä ja oman elämänsä ulkopuolella? Hän on kuitenkin sympaattinen, eikä lukija toivo hänen saavuttavan matkansa päätä. Liftarityttö Agnes on rosoinen ja rikkinäinen hahmo, josta kuitenkin löytyy voimaa monessakin mielessä. Hänellä on kyky syvempään empatiaan ja olemisen ehdottomuuteen. Hän pärjää. Agnes myös tuo sopivan vastapainon Teemun hahmolle tarinassa. Ilman liftaritytön uhmaa olisi tarina liian pehmeä, nössykkä.

Pidin kirjan rakenteesta. Matkakertomusluvut vuorottelivat Teemun blogikirjoitusten kanssa. Näin bloggaajana sitä myös tunsi myötätuntoa Teemua kohtaan siitä, miten kirjoituksiin tulevat kommentit ovatkin ihan jotain muuta kuin mistä aiheessa puhuttiin. Niinkin voi käydä. Tosin olen kokenut tuon ehkä vielä enemmän FB-postausten kommenttien kuin blogikirjoitusten kiroukseksi tai voihan se tietysti kokea rikkautenakin, että keskustelu velloo.

Särkyvää on näennäisen kevyt kirja, vakavasta aiheesta. Se myös jää mieleen kummittelemaan eikä unohdu niin kuin suurin osa pinnallisesti viihdyttävistä kirjoista. Ihan oli lukemisen arvoinen. Pitänee lukea muutakin Järvelää. Tähän saakka olenkin hänet tuntenut enemmänkin ruoasta ja ruokamuistoista kirjoittavana kolumnistina.


SITTEN SE ARVONTA!

Arvonta suoritettiin perinteisesti paperilapuilla ja laput valitsi Toto 3v. Voittomahdollisuudet olivat varsin hyvät. En päästänyt osallistujia ihan helpolla, joten heitä ei myöskään ollut suuren suurta määrää.

Voitot menivät seuraavasti :

Jari Järvelän Särkyvää lähtee postissa nimimerkille Tiiti66

Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein puolestaan kolahtaa postiluukkuun Riitta Alaluusualle.

Voittajille on ilmoitettu sähköpostitse.


ONNEA VOITTAJILLE JA LUKUILOA!


Näillä kirjoilla on helppo vaikka jatkaa lukuhaastetta eteenpäin!

20.11.2014

Silkkiäistoukka - Cormoran Strike #2

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka
Oma ostos Elisa Kirjan messutarjouksesta

Toinen osa Cormoran Strike-dekkarisarjasta vie lukijan keskelle kirjakustantamisen julmaa maailmaa. Juonittelut, selkäänpuukottamiset ja menestyksen kadehtiminen eivät anna kovin kadehdittavaa kuvaa.

Kirjailija Owen Quine on kadonnut ja hänen vaimonsa palkkaa Cormoran Striken hakemaan katoamistemppuja aiemminkin harrastaneen miehen takaisin. Vähitellen käy ilmi, että Quine on viimeisimpänä työnään kirjoittanut törkeitä paljastuksia täynnä olevan fantasiakirjan, vaan onko kirjan kunnianloukkauksissa tarpeeksi syytä vaientaa kirjalija lopullisesti ?

Dekkarin juoni on luistava ja tarina kehkeytyy esiin sopivalla tahdilla. Kiemurat ovat ihan mielenkiintoisia, mutta jotenkin en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Ehkä kohtaukset ovat kuitenkin sen verran irrallaan toisistaan, että punainen lanka ei pysynyt ainakaan tällä lukijalla hyppysissä kunnolla. Myös päähenkilöt eli Cormoran Strike ja hänen assistenttinsa Robinin välinen suhde on jotenkin sellaista soutamista ja huopaamista ja ihmettelyä, että hohhoijaa. Sitä ei oikein meinannut jaksaa. Toki asiaan voi vaikuttaa sekin, että luin kirjaa aika väsyneenä.

Kirjan hahmojen nimistä minä pidin. Cormoran Strike on jo mukavan mielikuvituksellinen, Owen Quine tuo jotenkin vähän oudohkoja ja hahmoon sopivia assosiaatioita. Paras on kuitenkin lehtimies Dominic Culpepper, jonka nimestä ranskaaosaaville on hupia ja samalla voi miettiä kirjailijan omaa asennoitumista lehdistöön...

Mitäpä tästä kirjasta muuta? Ihan oli sujuva ja luettavaa, muttei tehnyt sen suurenpaa vaikutusta.

16.11.2014

Sohvaröhnö ja kissa



Jup, viime aikoina ei töistä ole meinannut tulla yhtään mitään, mutta kaikenlaista sälää ovat sormet näppäimistöllä tuottaneet... Bittiotus sohvaröhnö ei jostain syystä jätä minua rauhaan. Ehkä sen toinen nimi onkin lorvikatarri.


Sohvaröhnö ja kissa

Ensimmäisellä tapaamisella kissa ponkaisi kohti tupsukorvia, toisella luimisteli sohvan vieressä. Kolmannella kerralla katti käänsi selkänsä, tassutteli muihin maisemiin.  Sitten oli muutaman päivän hiljaista.

Tänään tein koneen vieressä jotain töiden tapaista. Kahvikuppi oli kylmä eikä suklaakääreen sisältä löytynyt murustakaan.  Ajatukset jumittivat ja nukuttikin niin. Joku pehmeä töni jalkaani kevyesti. Tönin takaisin ja kehotin kissaa menemään päiväunille. Töniminen jatkui.  Katsoessani alas, vastaan tapittivat tummat nappisilmät. Ei sittenkään kissa, vaan sohvaröhnö.

Sohvaröhnö katsoi minuun vetoavasti ja tassutteli sohvan luokse.  Se hyppäsi käsinojalle odottamaan. Viikset sojottivat loukkaantuneina kohti pehmeintä sohvatyynyä. Kurkistaessani selkänojan yli näin röhnön tönivän kerällä silmät kiinni kehräävää kissaa. ”Aja se pois!”.



Sohvaröhnön ensiesiintyminen ja muita raapaleita 


14.11.2014

Lukuhaasteen puoliväliarvonta


Karo Hämäläisen marraskuun lukuhaaste on tosi kiva juttu. Saa melkein niin kuin luvan lukea romaania joka päivä. Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että istuu kirjan kanssa sohvannurkassa eikä ole laittamassa pyykkikonetta päälle...

Lukuhaaste onkin jo miltei puolessa välissä. Olen lukenut useamman kevyen dekkarin (murhia 20-luvulla) ja yhden vähän uudemman dekkarin eli Robert Galbraithin Silkkiäistoukka (kirjoitus tulossa, kunhan kerkiää). Lisäksi luin Maria Carolen syksyn uutuuden Tulen tyttäriä, josta pidin kovasti.  Kesken on vielä Septimus Heapin neljäs osa (vähän nuoremmille fantasian lukijoille). Lisäksi olen lukenut enemmän tai vähemmän sekalaista (ja kesken olevaa) kuten Mika Waltarin elämäkertaa tai Lähi-idän konfliktin historiasta kertovaa Holy War: The Crusades and Their Impact on Today's World, mutta nehän nyt eivät kai varsinaisesti ole kaunokirjallisuuteen luettavaa.

Lukemistani kirjoista kaikki, paitsi Septimus, ovat olleet e-kirjoja, mutta kuitenkin vielä perinteisessä tekstimuodossa.  Lasten e-kirjat puolestaan on edustanut uutta kirjamuotoa. Itse asiassa en ole oihan varma voiko näitä varsinaisesti kirjoiksi sanoakaan, mutta mukavia olivat ja lapset viihtyvät niiden parissa edelleen. Samoin olen kuunnellut äänikirjoja ahkerasti.

Matemaattisesti lahjakkaat ovatkin tuosta jo itsekseen laskeneet summana olevan enemmän kuin 30 sivua päivässä, mutta varmistetaanpa kisakunto.
Jotta jatkossakin tahti pysyisi vaaditun mukaisena, ajattelin tässä motivoida itseäni pienellä aikatauluvaateella.

ARVONTA

Seuraavana lukulistallani on Jari Järvelän Särkyvää. Siinä on 219 sivua. Kun sen jakaa 30:llä on lopputuloksena noin 7. Teillä on siis seitsemän päivää aikaa ilmoittautua arvontaan. Kun olen saanut kirjan luettua, arvon sen ilmoittautuneiden blogin lukijoiden tai Facebook-tykkääjien kesken ja lähetän voittajalle. 
Lisäksi arvon jo aikaisemmin lukemani Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein

Näin osallistut arvontaan : 
  1. Ilmoittaudu blogin lukijaksi sivupalkissa tai käy tykkäämässä FBsivusta, jollet vielä ole sitä tehnyt.
  2. Minua kiinnostaa kuulla, mistä tykkäätte lukea. Rullaa siis blogin (klikkaa tästä) etusivua alaspäin ja kerro kommenttina tähän postaukseen, mistä aiheesta pidit eniten. Saat toki katsoa kauemmaksikin. 
  3. Huolehdithan, että minulla on jokin linkki tai sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi tai sitten seuraa blogin postauksia tarkkaan ensi viikonloppuna kaiken varalta.
  4. Tee ylläolevat asiat ennen 21.11.2014 klo 18:00 ja olet mukana arvonnassa!


ONNEA ARVONTAAN!


EDIT: Ilmoittautumisaika on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!


Arvottavat kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajilta

13.11.2014

Kummitusjunan kyydissä

Ritva Toivola : Kummitusjuna
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Ilkka Merivaara 

Olipas kiva äänikirja!

Kummitusjuna on kokoelma lapsille suunnattuja kummitustarinoita,jotka totta puhuen eivät ehkä ole ihan kamalan pelottavia, mutta hauskasti vinksallaan. Tätä kuunteli mielellään ihan aikuisten oikeasti.

Kummitusjuna esiintyy kahdessakin tarinassa. Sen löytää Ouluun matkalla olevan junan pelottavissa äänissä ja huvipuiston jumahtaneessa laitteessa. Mukavasti värisyttäviä juttuja molemmat. Suuria suosikkejani taas olivat koulutehtäviä syövä nettimato sekä outo taksikuski lumisilla teillä.

Tosin on vaikea valita hyvien tarinoiden joukosta sillä niitä on niin monta. Novellit ovat myös mukavan lyhyitä 10-20min noin enimmäkseen, joten ne sopivat mukavasti seuraksi lyhyillä matkoilla tai koululaisen vihdykkeeksi iltapäivän välipalalla. Tarina Saimaan rannoilta löytyvistä luolamaalauksista varmasti kutkuttaa seikkailunhaluisten mieliä ja kiusaaja saa hyvän opetuksen kivimiesten seurassa. Ja vielä oli monia muitakin mukavia juttuja.

Tällaisia hyvin kirjoitettuja ja hyvää mieltä tuottavia kirjoja ei ole ollenkaan liikaa. Ritva Toivola on kirjoittanut ja julkaissut yli 30 lasten- ja nuortenkirjaa. Siinäpä mukava lisä sekä minun että poikien lukulistalle!

Mahdollisesti kiinnostuneille tiedoksi, että tämä kolmen tunnin äänikirja kustantaa 6,90€ Elisa Kirjalla. Sehän on vähemmän kuin elokuvalippu!

Viime aikoina onkin vastaan tullut monia mielenkiintoisia kirjoja lapsille. Viimeisimpänä esim. Lasten e-Tarinat, joilla meidänkin ryhmärämän sai hetkeksi hiljaiseksi.

12.11.2014

Tulen tyttäriä toi liekkinsä sopivasti marraskuun pimeyteen

Nyt on kyllä marraskuun pimeys päässyt läpi jostain puolustusmekanismeista, sillä en meinaa millään saada itseäni aamuisin hereille. Työt ovat tervaa ja yleensä piristävä kokkaus on mennyt vanhoilla resepteillä tai, myönnetään, epäterveellisellä pikaruoalla. Nyt alkaa palautuskausi! Mandariineja ja salaatteja! Niin, ja kirjoja.

Onneksi on kirjat. Hyvä kirja saa mielen piristymään. Oikealla teemalla mieli voi saada sopivia assosiaatioita valon lisäykseen - niin kuin nyt vaikka tuleen liittyvästä kirjasta. Toisaalta hyväkin kirja voi väsyttää. En ole ihan varma, onko marraskuu oikea kuukausi lukea Waltarin kirjoitusuupumuksesta...




Maria Carole : Tulen tyttäriä 
Osuuskummalta luettavaksi

Tuli ihon alla ja levottomuus mielessä. Vahvoja naisia, joiden elämä kuitenkin kulkee muiden määräämää rataa. Kunnes joku sanoo: "Ei, tämä ei käy näin".

Viime aikoina olen löytänyt monia uusia fantasiakirjailijoita. Ilahduttavaa on ollut huomata, joukossa olevan myös naisia ja kirjoissa mukana naisten näkökulmaa. Jos yksinkertaistaen asettaa asteikon välille
aikuiset - nuoret 

ja toisaalta 

mystinen tunnelma - juonellisuus

sijoittuu Maria Carolen Tulen tyttäriä jonnekin keskimaastoon Helena Wariksen ja J.S, Meresmaan välille. Tulen tyttäriä ei ole ihan niin runollisen eteerinen kuin esim. Uniin piirretty polku, mutta toisaalta se ei myöskään ole niin suoraviivaisesti etenevä tarina kuin Mifongin perintö. Tulen tyttäriä ei myöskään ole leimallisesti nuorille tarkoitettu romaani, vaan aikuisempi lukija todennäköisesti löytää useampia tasoja teemoista. 

Vanhemmuus ja lapsen tarve vanhempiin, syntyperään liittyvät rooliodotukset, valinnanvapaus ja rohkeus kulkea omaa tietään nousivat ainakin minulla lukemisen aikana mieleen. Naarnin isä on jumala ja sellaisena kaukainen. Vaikka tuli virtaa Naarninkin suonissa ei häntä pidetä jumalanveroisena. Kun tarpeeksi sanotaan, niin oppii uskomaan. Kun käsketään sotilaaksi, niin sotilaaksi mennään. Kun käsketään naimisiin, niin naimisiin mennään, tai...

Kaiken yllä vallitsee kuitenkin rakkaus tai sen kaipaus. Äidin rakkaus lapseen, miehen rakkaus naiseen, ystävän rakkaus ystävään, naisen rakkaus naiseen - suhteet menevät limittäin ja lomittain ja välillä rakkaus sattuu. Minä pidin siitä, että rakkaus ei ollut kirjassa itsestäänselvyys, vaikka sille ei mitään mahdakaan. Pidin myös eroottisesta latauksesta, joka monissa kohdissa nousee kirjassa kauniisti esille, olematta koskaan karkeaa. 

Henkilöitä kirjassa on paljon, naisia ja miehiä. On soturi Naarni ja hänen lapsuudenystävänsä Anneke, omaa paikkaansa etsivät nuori Livia, huoleton soturi Vanja ja ihmisnainen Emma poikansa Aton kanssa. Naiset ovat pääosassa, mutta on miehilläkin tehtävä, jos ei muuten niin ainakin antamassa vastapainoa. Henkilöhahmoista pitää, mutta jollain tavalla heidän motiivinsa ja päätöksensä eivät aina nouse tarinasta perusteltuina. Ehkä syy on kerronnassa. Näkökulman vaihtuessa tarina välillä töksähtää. Lukijalla kestää hetken päästä mukaan. Voi olla, että kirjoittajan ratkaisu jättää kirja ilman lukuja vaikuttaa. Sitä olettaa jonkin jatkuvan ja huomaakin löytävänsä itsensä metsämökin sijaan vankilalinnakkeesssa. Kovin monessa kohtaa näin ei käynyt, mutta jotenkin olisini toivonut vielä enemmän syvyyttä Naarnin suuren päätöksen taakse. Vaikuttihan se kuitenkin ratkaisevasti niin monen elämään. 

Kaikkiaan pidin kirjasta kovasti. Se oli viihdyttävä ja vetävä tarinaltaan ja virkistävästi sen rakkaustarinat olivat perinteisistä kuvauksista poikkeavia. Enkä tällä tarkoita ilmeistä naisparia, vaan sitä, miten joku voi rakastua salamannopeasti tuoksun perusteella ja toinen taas vasta vähitellen toiseen tottuen. Tulen tyttärien henkilöt ja maailma ovat sellaisia, että niistä olisi mukava lukea lisää. Selvästi tarina jää hiukan kesken. Mitä sitten tapahtui? Mahtaakohan kirjalle tulla joskus jatkoa?


Jos haluaa hankkia laadukkaan syksyn uutuuskirjan luettavakseen kohtuuhinnalla, tässä on hyvä vaihtoehto. Kirjan löytää sähköisenä Elisa Kirjasta luettavakseen alle kympillä.

Painettu versio maksaa 20,95€ Osuuskumman kaupassa, eikä sekään ole uutuskirjaksi ylettömän kallis.


Luettavaksi kustantajalta 

11.11.2014

Sijaistoimintoja eli raapale


Minulla on uusi harrastus. Kun ulkona on mustaa ja märkää, eikä työnteko maistu, saa kummasti kirjoitettua vaikka raapaleita. Kurpitsalyhty vietiin pihalta pois, mutta tonttua ei vielä ole näkynyt. Ehkä pitäisi ripustaa pihalle jouluvalot pimeää vastaan. Tai leipoa niitä pipareita. 


Vahdinvaihto 

Tietämättään taikoen kaiversi veitsi hampaisan irvistyksen ja kolmiosilmät. Liekit hehkuivat tuijotuksen olohuoneen ikkunasta sohvannurkkaan saakka. Kurpitsakeitto valui lämpönä vatsaan, siemensämpylät murenivat hampaissa. Kepposten uhka soi ovikellon rimpautuksessa.  Riiviöt kulkivat ja nauru helisi. Öinen mustuus piilotti kurpitsaukon pyörivän loihdinnan.  

Vaihtui kuu pidemmälle. Pakkanen puri. Kynttilän loimossa irvistys valahti vasemmalle sivulle, katse nuupahti. Liekki sammui ja voima väheni. Ukon taika ei enää pidä marraskuun mustuutta talosta poissa. Oranssit posket lysähtävät räntäsateen alle. Synkkyys levittää lonkeronsa  kynnyksen yli. 

Kurpitsaukko lätsähtää kompostin päälle. Se iskee kerran silmää kulmalla vilahtavalle hiippalakille ja paiskaa kipinän pieneen kouraan. Pihalla loistavat tuikut ja piparituoksu leijuu ikkunoista. Joulutaikojen vuoro. 



Ensimmäinen raapale 

10.11.2014

Hetki rauhaa ja hiljaisuutta? Lasten e-Tarinoilla se onnistui!



Minä olen blogissani hehkuttanut ekirjoja noin yleensä ja kysellyt uudenlaisten kirjamuotojen perään. Nyt saimme kokeiltavaksi Lasten e-tarinat ja kovasti nuo kiinnostivat, kuten kuvasta näkyy. .

Kyseessä on iPadille tarkoitettu sovellus, jonka avulla voi käyttää interaktiivisiksi rakennettuja "kirjoja". Niin, kaipa ne kirjoja tavallaan vielä ovat, ainakin osaksi. Tarinan voi katsoa animaationa, tai sen voi kuunnelle kirjamuodossa kuva ja teksti kerrallaan. Lisäksi kussakin e-Tarinassa on interaktiivisia harjoitteita mielenkiinnon lisäämiseksi. Kyseessä voi olla palapelin kokoaminen, teatteriesityksen rakentaminen, muistipeli tai vaikka piirtäminen. Kaikki tuntuivat testiryhmää kiinnostavan.

Testiryhmä koostui kahdesta nuorimmaisesta (pojat 10v ja 3,5v) Esikoinen 12v ilmoitti heti kättelyssä, että tuo on tarkoitettu nuoremmille. Tosin kyllä hänkin tuntui toisella korvalla tarinaa seuraavan, vaikka coolisti olikin muka lukemassa ihan jotain muuta. Nuoremmat sitten nauttivatkin e-Tarinoista täysin rinnoin, kuten kuvasta näkyy. Oli kiva seurata yhteisiä touhuja.


Pääsimme testaamaan kaikki kolme tarjolla olevaa e-Tarinaa.

"Kuono kohti koulua" oli mukavasti vähän vanhanaikainen tarina hiirten koulupäivästä. Äiti koki tarinan rytmiltään rentouttavaksi ja osansa rauhallisuudelle oli siinäkin, ettei tarvinnut miettiä tulisiko kohta jotain pienempää pelottavaa tai liiallista ryminää. Tarina jaksoi kuitenkin pitää myös kymmenvuotiaan pojan mukanaan. Vähän mietin, miten kaiken maailman Pokemoneihin ja Bakuganeihin tottunut nuori mies reagoi hiirten herttaisiin touhuihin, mutta hyvin näytti kelpaavan. Itse asiassa poika arvioi hiiritarinan kolmesta parhaimmaksi "Kun se vaan on kiva"
Kolmevuotias oli aivan ihastuksissaan.

Toisessa tarinassa Paavo mietti, miten olla reilu kaveri ja kolmannessa tutustuimme postirobottiin, jolle intergalaktinen harhapaketti tuottaa pieniä haasteita. Robottitarinan avaruusmainen tunnelma hiukan hirvitti nuorimmaista ja häntä arvelutti aluksi katsoa tarinaa, mutta lopulta hauskinta oli kuulemma "kun nalle juoksi pakettien kanssa!"

Kaikki kolme ovat kivoja tarinoita, joissa jokaisella on myös mukana pieni opetus. Opetus ei kuitenkaan ollut niin itsestäänselvä, että lapset olisivat kokeneet tulleensa "saarnatuiksi", kuten toisinaan on laita lapsille suunnattujen kirjojen ja animaatioiden kohdalla.

Pientä parannuksen varaa olisi e-Tarinoiden käyttöliittymässä. Äidilläkin kesti hetken löytää kaikki toiminnot ja ymmärtää logiikka. Toki homma alkoi sitten sujua pienen haparoinnin jälkeen.

Parhaimmillaan Lasten e-Tarinat ovat varmaan sellaisilla 5-8 vuotiailla, jotka myös opettelevat itse lukemaan ja voivat jo käyttää sovellusta itsenäisesti. Kolmevuotias Toto oli välillä vähän pihalla interaktiivisten osioiden kanssa, mutta onneksi isoveli oli mukana auttamassa. Kirppu katseli kaikki tarinat kertaaleen, eikä sen jälkeen palannut niihin muuten kuin äidin ehdottaessa. Ehkäpä ne sittenkin olivat kymmenvuotiaalle hiukan yksinkertaisia.

ISOA bonusta oli oikeanlaisen sisällön vaikutus lasten tapaan toimia. Nämä kaksi nuorimmaista saavat yleensä aikaan hurjan metelin ja mesoamisen alta aikayksikön, mutta Lasten e-Tarinoiden parissa sopu ja rauha säilyi yllättävän kauan.

Sovellus on itsessään ilmainen, eivätkä e-Tarinatkaan kustanna kuin 4,49€/kpl. Se on suhteellisen pieni hinta rauhasta ja hiljaisuudesta...

Lasten e-Tarinat löytyvät App Storesta - Lisätietoja voi vilkaista vaikka täältä.

Yhteistyössä Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy

9.11.2014

Isänpäivän interaktiivista taidetta Vasarelyn tapaan

Yksi isännän lempitaiteilijoista on Victor Vasarely. Isänpäivän vierailukohde oli siis itsestäänselvyys. EMMAssa on nimittäin kyseisen taitelijan näyttely vielä 11.1.2015 saakka. 

"Victor Vasarely (1906, Pécs, Unkari–1997, Paris) oli optisen taiteen uranuurtaja, joka abstraktin sommittelun taitajana rakensi maalauksensa geometrisista kuvioista, kirkkaiden värien rinnastuksista, verkostoista ja viivastoista..." sanoo EMMAn esittely. Kuvat olivatkin mielenkiintoisia. Tosin osassa niistä vilisivät värit sen verran vinkeästi, että minun piti katsoa nopeasti toiseen suuntaan huimaamisen estämiseksi. 

WeeGee EMMAn näyttely ei ollut suuren suuri. Museo on kuitenkin siitä kiva, että samalla sisäänpääsyllä saa luvan kiertää kaikki esillä olevat näyttelyt. Tällä kertaa siis kävimme kurkkaamassa myös lelunäyttelin puolelle ja kiertelimme muutenkin. 

EMMA on myös ymmärtänyt lapsiperheiden tarpeet. Vasarelyn näyttelyn alussa oli suuren suuri palapeli, jossa pienet näyttelijänalut saivat tehtyä omia teoksiaan. Suurimmaksi suosikiksi osoittautui kuitenkin alun interaktiivinen videokaleidoskooppi.