Kun tv-sarja on kirjaa parempi, muttei sekään kovinkaan kummoinen

Jos kirja on mahtavan hyvä, on siitä tehty dramatisointi yleensä mitäänsanomaton, jollei peräti huono, tai ainakaan se ei kirjaa rakastavan lukijan mielestä tee oikeutta alkuperäisteokselle. Poikkeuksia tietysti on ja niistä kai ihana Ylpeys ja ennakkoluulo tulee kaikille ensimmäisenä mieleen. Sitten on sellaisia kirjoja, jotka jostain syystä eivät saa koukkuun tai ainakin väsyttävät lukiessa, mutta ovat täysin omiaan tv-sarjoiksi.

Game of Thrones väsytti minut ensimmäisen ja toisen kirjan jälkeen. Ymmärrän kyllä kirjasarjan vetovoiman, mutta minä ryydyin päättymättömään ja kaareltaan hyppelehtivään tarinaan. Sitä en ihmettele, että tv-sarja on niin suuresti suosittu. Juurikin tuollainen pätkiä sisältävä juoni seksiä, taisteluja ja raastavaa draamaa on todellista sarja-ainesta. Tosin pitää tv-sarjan kohdalla todeta, etten vieläkään ole varsinaisesti sitä edes katsonut.

Ehkä vielä ehdin. Meille nimittäin tuli HBO Nordics ja vieläpä peräti alunperin pelkästään tuon sarjan vuoksi. Esikoinen sitä älläsi, kun "kun kerran kaikki kaveritkin" ja äiti totesi fantasiasarjan kuulostavan teiniä kiinnostavalta jutulta. Isäntä sitten valaisi sarjan sisältävän vähän roisimpiakin seksikohtauksia ja kuulemma jatkuvalla syötöllä, mutta siinä kohtaa oli jo myöhäistä. HBO oli tullut taloon ja tunnukset teinin tiedossa.

No, kaipa sitä voisi pahempaakin ruudultaan katsoa ja onneksi keskimmäinen Kirppu ei ensimmäisen jakson jälkeen pahemmin sarjasta innostunut. (Eipä realismiin kallellaan oleva poika ole muutenkaan fantasiasta perustanut... Harry Potterista lukenut kai ensimmäisen sivun tai kaksi.)


Ei minun kyllä tuosta pitänyt... 

Game of Thrones ei nyt kuitenkaan ole tämän postauksen aihe (olen edelleenkin nähnyt ehkä max. puolikkaan jakson verran). Siitä kirjoittakoot tuntijat. Lähinnä rupesin ihmettelemään sarjaa The Magicians. Olen lukenut Grossmanin alkuperäisestä kirjasarjasta ensimmäisen osan, josta en todellakaan pitänyt. Olin jo tuominnut koko tv-sarjankin sen perusteella ja todennut koko jutun olevan pelkkä amerikkalainen teinisekoilu- ja angstipläjäys.

Sitten näin sarjan olevan HBOlla tarjolla ja päätin katsoa sen.

Ihan oikein olin arvioinut. Teinisekoilu- ja angstipläjäys tuo on ihan täysillä, mutta jotenkin kivalla tavalla kirjasta siistitympi versio. Ilmeisesti amerikkalaiselle yleisölle ei voi tv:ssä näyttää ihan niin suoraan huumehörhöilyä tai väittää nuorten tekevän vain "sitä", joten sarja tasapainottelee vihjailujen ja suoremman toiminnan välillä ja itse tarina saa enemmän tilaa.

Ei juoni tosin silti ole kovinkaan kummoinen. Samalla tavalla juoni pätkii, hyppelehtii ja henkilöhahmot poukkoilevat kuin kirjassakin. Yllättäen tuo kuitenkin häiritsee paljon vähemmän ruudulla.

Olen siis seurannut vähän isompien oppilaiden kamppailua taikuusopintojen parissa, sekä pääsykokeissa tai muuten koulusta reputtaneiden kamppailua saman asian ympärillä koulun taikapiirin ulkopuolella. Taikuus osoittautuu jonkinlaiseksi riippuvuutta aiheuttavaksi "huumeeksi", joka saa tekemään mitä hullumpia asioita. Lisäksi tarinaan kuuluu tietysti toisesta maailmasta tulevat superpahis, joka mitä ilmeisimmin on linkissä sankarin lapsuuden lempparifantasiasarjaan.

Klassisia aineksia siis roppakaupalla. Se täytyy sarjan hyväksi myöntää, että toteutus on jännällä tavalla jotenkin normista poikkeava, sellainen viipyilevä ja vähän leväperäinen. Tunnelma muistuttaa jäistä Narniaa ja ovathan vähän vanhemmatkin teinit toisaalta aika hellyttäviä.


Mitä tästä opimme vai opimmeko jotain ? 

Jaa, pitäisikö tästä vielä oppiakin ? No, pari huomiota.

1) Huono kirja on huono kirja ja jättää lukijansa lopussa vähän pahalle tuulelle.

2) Yllättäen huonosta kirjasta tehty keskinkertainen tv-sarja voi olla tarpeeksi koukuttava, että sitä seuraa ainakin ensimmäisen kauden loppuun - ja ehkä vielä toisenkin. Aikaa urakkaan voi kulua jonkun verran, mutta onneksi HBOn osalta ei ole lähetysajoista riippuvainen.

Samalla voi vähän nauraa itselleen.

Onnelin ja Annelin talo - Toto kommentoi

Olemme Toton kanssa kuunnelleet äänikirjoja iltasaduiksi. Osittain, koska niiden myötä poika tuntuu saavan paremmin unenpäästä kiinni kuin äidin lukiessa. Ei tarvitse ihan niin usein tutkia kuvia luettavasta kirjasta, tai kuunnella äidin köhimistä. Minulla nimittäin on krooninen yskä, joka yleensä iskee puuskana päälle kesken lukemisen, tietysti.

Äänikirjat ovat kuitenkin oiva vaihtoehto ja valikoimaakin riittää ihan mukavasti. Olemme lukeneet jo useampia, mutta jo kauan sitten lupaamani video Toton kommenteista on viivästynyt ja viivästynyt. Nyt viimein istuttiin pihalla (kunhan nuorimies ehti touhuiltaan paikalle) ja annettiin kännykän kameran surrata. (Pätkintä ja huonot leikkaukset äidin vika...)

Äiti kyseli ja Toto vastaili.

Olkaapa hyvät - Toto 6v : Onnelin ja Annelin talo, kun Toto kommentoi.



Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Annu Valonen 

Hyvin tuntui kirja kelpaavan. Tarina itsekseen asuvista pienistä tytöistä viehätti poikaa mekoista ja nukeista huolimatta. Luettaessa kävi ilmi, että ajatus omasta talosta ei kuulostanut yhtään hullummalta. Voihan sen sitten sisustaa omaan makuunsa.

Ei aina tarvitse olla jännitystä ja räiskintää. Selvästi kirjasta jäi mieleenkin jotain ihan muuta kuin rosvon käynti naapurissa.

Äitiäkin viehätti tyttöjen vapaus, vaikka heidät tosiaan kuvattiin erittäin "tyttömäisiksi". Itsekin olisin lapsena halunnut vähän toisenlaiselta kuulostavan talon, mutta oman kuitenkin.

P.s. vastauksia ei ollut treenattu eikä saneltu, vaikka kerroinkin kysymykset etukäteen.

Kesäloman suunnittelua ja matkamuistoja

Kesäloma on tuskin lopussa ja me jo suunnittelemme seuraavaa. 

Tämän kesän keleistä viisastuneina olemme päättäneet viettää kesällä 2018 Ranskassa peräti kolme viikkoa. Toinen syy matkalle lähtöön on töiden välttely. Nyt jouduin keskellä kesälomaa viikoksi takaisin töihin. Loppuloman kuluessa sitten pääasiassa rippijuhlavalmisteluissa, on lopputuloksena ollut syksyn jo valmiiksi väsyneenä aloittanut nainen. 

Kun lähtee matkalle, pääsee helpommin irti myös kotona odottavista velvollisuuksista. Työkoneen jäädessä jälkeen, ei lomman keskeyttäminen ole käytännössä mahdollista, ainakaan kovin helposti. Taktiikkapeliä lomailukin. 

Nyt on talo varattu - tietää, mitä talven aikana katselee. 

Samalla voi sopivasti muistella aiempia matkoja. Muistoja sekä täällä että alla. 

Heinäkuussa 2014: Ranskalainen aamiainen 

Se oli sitten siinä se kesälomareissu. Pakollinen melkein kahden viikon tauko netin käytössä muutamaa satunnaista linjayhteyttä lukuun ottamatta on takana ja täytyy sanoa, että selvisin paremmin kuin odotin. Pieniä vierotusoireita oli toki huomattavissa – varsinkin kun bongasin Jean d’Ormessonin Strasbourgilaisen ravintolan seinällä poseeraamassa tai kun faisselle de chèvre oli aivan niin hyvää kuin muistinkin kävi mielessä, miten mukava olisi jakaa noita ajatuksia kaikkien blogilukijoidenkin kanssa.

Ranska on meille ennen kaikkea paikka tavata sukulaisia ja ystäviä, mutta hyvänä kakkosena matkan tarkoituksesta kilpailee hyvä ruoka. Tämäkään kerta ei tee poikkeusta. Tulipa taas tankattua juustoja ja APRIKOOSEJA ja muitakin herkkuja. Se on jännä, miten anopin tekemät yksinkertaiset ruokalajit voivatkin maistua niin ihanalle. Ehkä kyse on vain vaihtelusta normikotiruokaamme, ehkä ainekset ovat jotenkin parempia tai sitten ranskalainen ruoka vaan yksinkertaisesti on hyvää. Herkut eivät tarvitse välttämättä edes sen kummempaa valmistusta.

Lomapaikkana tänäkin vuonna oli tuttuun tapaan Valence, mutta lisäksi vietimme viikon verran Vercorsin upeissa vuoristomaisemissa.  Matkaohjelmassa oli yhdet häät ja leirintäaluemökkeilyä sukulaisvierailujen lisäksi. Leirintäalueella kokkailu rajoittui lähinnä raviolien lämmittämiseen tai planchalla paistoon, joten itse hankitut ja tehdyt ruoat painottuivat aamupalaan.

Alla siis ote aamiaisia... 

(1)

Faisselle au chèvre eli tuorettakin tuoreempi vuohenjuusto sokeriliemessä pikaiseen keitettyjen aprikoosinpuolikkaiden kanssa on aamiaisten aatelia. Tätä on pakko saada lomalla ainakin kerran!

(2)

Ranskalaisten aamupala painottuu usein makeaan. Croissant, suklaapulla tai vaalea leipä voin ja hillon kera  maitokahvin seurana taitaa olla se standardiversio ranskalaisesta aamiaisesta. Me olemme suomalaisittain tottuneet syömään jotain suolaisempaa, mutta kyllä meillekin makea kelpasi.

Mini”salamat” (éclairs) vanilja, suklaa ja kahvi. I rest my case… 

(3)

Onko kukaan nähnyt ranskalaisia elokuvia Camping I ja Camping II ? 

Me valmistauduimme lomamatkaan katsomalla molemmat koko perheen voimin. Elokuvat nähneet tunnistanevat Bencon ainakin nimeltä. Tämä makea kaakaojuoma oli itseoikeutettu osa meidänkin leirielämäämme. ”Juomaa ystäville… ” -Patrickin tapaan. 

(4)

Ranskalainen leiriaamupala summeerattuna. Pain au chocolat, leipää aprikoosihillolla, madeleines ja radiosta uutiset, musiikkia tai stand-up komiikkaa. Kuvasta puuttuu vain iso kulhollinen maitokahvia. Näillä saatiin sateinenkin päivä hyvin alkuun. 

Heinäkuussa 2014 : Ranskalaiset maalaishäät ja perinnemenu 

Aperitiivi & juhlamenu

Meillä oli onni päästä osallistumaan ranskalaisiin maalaishäihin. Tai oikeastaan matka oli suunniteltu häiden ympärille, olihan kyse sentään kälystäni... Häät pidettiin Vercorsin alueella, pienessä kylässä kukkuloilla ja tarjoilusta huolehti sulhasen äiti ystävineen. Teemana olivat alueen perinneruoat ja mikäs siinä, ainekset hankittiin luottotuottajilta ja pääruoan kanat omasta kanalasta.

Ranskalaisten häiden kulku on hieman erilainen kuin suomalaisten. Vihkiminen tapahtui maistraatissa, kirkko ja rekisterit kun ovat Ranskassa tiukasti erillään. Vieraat myös kutsutaan kahteen eri tilaisuuteen. Isompi porukka ensin aperitiiville(näissä häissä yli 100) ja sitten lähimmät (60) syömään juhlapaikkaan. Aperitiivi ei sitten olekaan mikää ihan pikku juttu. Näissä häissä se kesti useamman tunnin ja vieraat viihdyttivät itseään ja toisiaan paitsi maistelemalla herkkuja myös pelaamalla erilaisia puisia pelejä. Löytyipä joukosta suomalainen Mölkkykin, joka herätti kiivasta innostusta ja kinaa pelin tuoksinassa.

Aperitiiviherkkuina oli erilaisia suolaisia cake-paloja, pizzaa, quichekuutioita ja tapenade-leipäsiä. Minä ihastuin varsinkin mustaan tapenadeen, joka oli ihanan vahvan makuista. Juomana tietysti seudun kuohuva Clairette de Die.

Ruoka on vakava asia juhlissakin

Ateriointi on Ranskassa aina vakava asia ja siihen paneudutaan huolella. Menusuunnittelu oli aloitettu jo ennen kutsujen lähettämistä ja testaukset kestivät suurin piirtein vuoden. Lopputulos olikin sitten upea kokoelma paikallisia herkkuja seudun parhaista raaka-aineista.

La Rotie de pigeon ei itse asiassa ole ollenkaan sama asia kuin le rôti (paisti). La rotie on paikallisista riistalinnuista valmistettu patée, joka ainesten saatavuuden varmistamiseksi oli tällä kertaa valmistettu kyyhkysistä. Kyseessä on perinteinen ruoka, jota seudulla on valmistettu lihan säilyvyyden varmistamiseksi metsästysajan ulkopuolellekin. Uunissa pekonikäärössä kypsennettyjen lintujen liha riivitään, maustetaan konjakilla ja umpioidaan purkkeihin. Siitä sitten levitetään ihanan maalaisleivän päälle ja nautitaan salaatin kera.

La Grise du Vercors

Meidän ranskanmatkamme tuntuvat aina pyörivän kanojen ympärillä (kuten täällä ja täällä jatäällä). Edes nämä häät eivät tehneet poikkeusta tähän sääntöön. Pääruoan kanat kun olivat sulhasen äidin omasta kanalasta. Madame Eveline on väsymätön luomun ja eläinten eettisen kasvatuksen puolestapuhuja. Hän on myös herättänyt henkiin kanarodun La Grise du Vercors, joka oli toisen maailmansodan jälkeen jo käytännössä kadonnut Ranskasta. Häiden pääruoan tähti oli siis selvä. Padassa kypsennetty, tummahko liha haudutetun ratatouillen ja spätzliä muistuttavan besantïes-pastan oli mahtava makuelämys.

Rex-kakun alkuperäislähde ? 

Jälkiruokakin oli perinteistä. Macaronsit ovat tietysti kaikille tuttuja, samoin kuin vaniljajäätelö. Suklainen keksikakku on osa alueen ruoka- ja kulttuuriperintöä. Kekseinä käytetään biscuits Thé Brun, joita valmisti Brunin perhetehdas Grenoblessa 1800-luvun lopusta lähtien. Toisen maailmansodan aikaan keksit saivat lisämainetta, kun tehtaan henkilökunta salakuljetti keksejä vastarintaliikkeen eväiksi... Nykyään keksit tunnetaan nimellä Thé LU.

Keksikakku muistuttaa erehdyttävästi monelle tuttua isoäitien tekemään Rex-kakkua. Ennen sotia kakun resepti oli kirjoitettuna keksipaketin kylkeen ja spekuloimme Madame Evelinen kanssa sen mahdollista matkaa Suomeen. Ehkäpä Pariisin taiteilijaelämään tutustumaan matkanneet suomalaiset taiteilijat toivat tuliaisina taulujen ja sävellysten lisäksi myös keksejä ja makoisan kakkureseptin ? Ken tietää.

Häitä tanssittiin pitkälle yöhön. Pienimmät juhlijat vain laskettiin uinailemaan patjalle salin nurkkaan. Siellä meidänkin Totomme (3v) veteli sikeitä huolimatta samassa tilassa pauhaavasta musiikista ja taputuksista. Oli ihanat juhlat.

Sunnuntain jääkaappipastaa pienellä fuskulla

Lauantaina juhlittiin isännän synttäreitä ja grillailtiin karitsankaretta. Herkkua oli ja herkkua kaluttiin luihin saakka.

Sunnuntaina kurkattiin jääkaappiin ja alettiin miettimään, mistä lounas? Lähdettiin kävelylle etsimään inspiraatiota. Pilvinen ja synkähkö sää kesti juurikin kävelyn ajan ja sai toivomaan lämmintä ruokaa.

Pastaa! Tietysti, sitähän nyt aina saa jämistäkin tehtyä. 

Pastavesi kiehumaan - kuivatavaralaatikosta löytyy avaamaton paketti Fusilli-pastaa.

Jääkaapista kerättin leikkuulaudalle chorizomakkaran jämiä (tuoretta ja kuivempaa). Muista kaapeista löytyi salottisipulia, valkosipulia ja pari tomaattia. Silpuksi vaan, suurin piirtein saman verran kaikkea (paitsi valkosipulia pari kynttä) ja muut paitsi tomaatit pannulle öljyyn hiljalleen tirisemään.

Näyttää vähän tylsältä... 

Lisää jääkaapin penkomista. Aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua tuorejuustoa?

Jep. Toimii. 

Tomaatit hetkeksi pannuun muiden aineiden kaveriksi ja sitten iso ruokalusikallinen juustoa jo makunsa ja rasvansa pohjalle uittaneiden ainesten sekaan.

Äh, nyt tästä tuli pliisu... 

Hyppysellinen Espelette-chilijauhetta, teelusikallinen savupaprikajauhetta, vielä yksi valkosipulinkynsi, tällä kertaa raastimen kautta. Mustapippuria myllystä.

Ei, kyllä tämä tarvitsee vielä persiljaa ja lisää tomaattia raikastukseksi.

Ei löydy jääkaapista eikä muualtakaan. Onneksi kauppa on melkein ulko-oven vieressä.
Takaisin tullessa on esikoinen jo valuttanut pastan, eikä keitinvettä olekaan enää jäljellä kastiketta löysyttämään. Oikeastaan onneksi. Olisi tullut liiankin valuvaa. Parilla lisätomaatilla on kummasti nesteyttävä vaikutus. Vielä persiljaa silputtuna. Pasta kastikkeen sekaan ja parmesaani raastimensa kera pöytään valmiiksi.

Syömään! 

Syvä hiljaisuus, vain haarukat kilisevät. Lopussa yksimielinen tuomio.

Ihan parasta! 

Onkohan sitä eilistä porkkanakakkua vielä jäljellä kahvin kaveriksi ? 

Jatkuu! - fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Tässä taitaa tulla yksi Suomen juhlavuoden (ja tulevien vuosien) suositeltavista lahjakirjoista. Ylioppilaat, rippilapset ja muuten vaan juhlia viettävät saavat fanifiktiosta mukavan koristuksen kirjahyllyynsä (kyllä, sellainen kuuluu minusta edelleen löytyä jokaisen kodin sisustuksesta). Tällä kirjalla on arvoa jo pelkästään kunnianosoituksena suomalaiselle kirjallisuudelle.

Kunnianosoituksesta onkin kyse. Kaikkihan me tiedämme sen lievän harmituksen, joka hyvän kirjan päättyessä mieleen pujahtaa. Tutuksi tulleista henkilöhahmoista ei halua päästää irti. "Mitä sitten tapahtui?" Jatkuu! -sai alkukipinän, kun Erkka Mykkänen kärvisteli juurikin tuossa tilassa Mika Waltarin Sinuhen luettuaan ja ryhtyi ideoimaan kirjaa, jossa lista klassikoita saisi jonkinlaisen jatkonsa.

Osa kirjan tarinoista onkin suoranaista jatkoa esikuvalleen, kuten Erkka Mykkäsen tulkinta Sinuhen viimeisistä päivistä tai Petri Tammisen hilpeä ehdotus Kiven veljesten heräämisestä sukupuolisen tasa-arvon tarpeeseen. Toisissa taas yhteys on enemmän viitteellinen. Sudenmorsian onkin peli Taikatalvi kääntyy Anu Kaajan käsittelyssä moderniksi parisuhdetragediaksi muumimukeineen.

Lempeästi kirjailijat myös päivittävät alkuperäisten klassikoiden maailmankuvaa ja arvotuksia. Naisen rooli ja asema nousevat hyvinkin eksplisiittisinä näkyviin jo edellä mainituissa Seitsemän veljeksen jatkossa ja Sudenmorsiamen pelissä. Kyllähän sitä nyt pitää myös Aalon avatar olla päivitetyssä versiossa pelattavissa ja vieläpä aktiivisessa roolissa.

Toisinaan saa vanhoista klassikoista irti naurua uudella tavalla. En yleensä ole vessahuumorin ystävä, mutta Juha Hurmeen Ylistalon huussissa kirvoitti kyllä useamman hyrähdyksen. Antti Heikkisen Rautatie-versio puolestaan pilailee nykymaailman oletettujen ihmeiden kanssa. Sitä vähän hymähtelee päähenkilöille ennen kuin rupeaa miettimään, noinko helposti olemme kaikki vähän vedettävissä uusien juttujen kanssa. Todennäköisesti.

Viihdyin novellien parissa. Ne ovat jo itsessään antoisaa luettavaa, mutta suurin oivaltamisen ilo ja nautinto syntyvät kyllä nimenomaan linkistä alkuperäiseen klassikkoon. Lisäksi plussaa siitä, että jokaisen novellin kohdalla on myös esittely sen kirjoittaneesta kirjailijasta ja hänen suhteestaan esikuvana toimivaan klassikkoon.

Osan klassikkoesikuvan olen itsekin lukenut ja silloin novellista taisi saada eniten irti. Toisten kohdalla pitänee puute korjata pikimmiten. Onneksi on klassikkohaaste. Mirdja saattaisi olla sopiva ehdokas siihen luettavaksi.

Muumit ja olemisen arvoitus

Joskus vuonna yksi ja kaksi luulin olevani kiinnostunut filosofiasta ja taisin sitä jonkun peruskurssin yliopistolla lukeakin. Sitten elämä vei ja totesin levottoman luonteeni sopivan huonosti pohdiskeluun elämän tarkoituksesta. 

Silti huomaan helposti tarttuvani kirjoihin, joissa on jotain "filosofista" - kuten vaikka aikoinaan sellaiseen teokseen kuin Nalle Puh ja filosofit tai nyt sitten tutkielmaan muumeista suhteessa eksistentialismin ajatuksiin. 

Jukka Laajarinne : Muumit ja olemisen arvoitus 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana : Toni Kamula 

Filosofista pohdiskelua äänikirjana ei ehkä kuitenkaan ollut ihan kamalan hyvä ajatus. Jouduin palailemaan taaksepäin, kun jotain meni ohi ja nytkin joudun vähän miettimään, mitä kirjassa oikeasti taas sanottiinkaan. Kirja on kyllä hyvin kirjoitettu, mutta onhan filosofia kuitenkin jotain muuta kuin helposti seurattavaa hötöä juonihäröilyä. Jopa muumit osoittautuvat pehmeitä olemuksiaan monimutkaisemmiksi.

Olen muumeja lukenut vasta nyt vanhempana. ja minusta ne itse asiassa ovatkin enemmän tarinoita aikuisille, vaikka juuri nyt niitä kuuntelemmekin yhdessä kuopuksen (6v) kanssa. Kukaan pojistani ei ole oikein innostunut television piirrossarjasta, vaan pikemminkin kokenut monet hahmot ilkeiksi ja pelottaviksi. Kuopustakin taitaa pääasiassa viehättää oudon rajalla tasapainoilu, vaikkei hän ehkä sen syvällisemmin mietikään lievän (ja omala tavallaan koukuttavan) epämukavuuden syntyperää.

Aikuinen osannee tunnistaa tarinoiden kerroksellisuuden, sekä sen, miten loppujen lopuksi muumien ja heidän ystäviensä piirteet heijastuvat omista peileistämme. Olemisen arvoitusta pohdiskellessa löytyy muumeista todelta tuntuva teema toisensa jälkeen. Olemmeko olemassa yksinämme vai tarvitaanko muita näkyväksi  muuttumiseen? Voiko huolehtiminen toisista olla käskyttämistä ? Elämmekö elämää toisten odotusten vai oman tahtomme mukaisesti? Kumpi on tärkeämpää - matka vai määränpää?

Tove Jansson on käsitellyt olemisen teemoja laajasti, kai ihan Sartren, Simone Beauvoirin ja Kierkegaardin veroisesti, vaikka vähän salavihkaisemmin. Tarinat herättävät ajatuksia sanelematta suoraan ja siksi kai Laajarinteen kirja onkin omalla tavallaan tarpeellinen ja kiehtova. Sitä tosin jäin pohtimaan, voisiko muumien touhuja tulkita toisinkin, mutta filosofisia suuntauksia tarkemmin tutkimatta on tässä nyt vaikea ruveta vertailemaan. Ainakin Jukka Laajarinteen tulkinnat eksistentialismin näkökulmista muumitarinoissa osuivat ja upposivat, ja samalla tuli rautaisannos myös muumitietoutta. Taidan lukea tai kuunnella vielä edessä olevia uusia tarinoita vähän toisella tavalla kuin tähän saakka.

Kaikkiaan Muumit ja olemisen arvoitus on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Ihan täysin eksistentialismin ajatuksia ja ennen kaikkea mainittuja kirjoittajia tuntematon lukija ei ehkä pääse juttuun mukaan, mutta kyllä minunkin hatarillani tiedoilla varustettu sai kirjasta pohdittavaa ja muutaman oivalluksenkin. Siitä tietysti puhumattakaan, että muumeista löytyy taas yksi ja yllätyksellinenkin puoli.

Parhaiten minulle taisi jäädä mieleen nykyään niin muodikasta mindfulness-ajatteluakin muistuttava opetus siitä, että opettelisimme olemaan läsnä tässä hetkessä. Pitäisi ryhtyä tekemään asioita, joista aidosti nauttii ja lopettaa toisten odotusten mukainen suorittaminen. Eksistentialismia tai ei, arvokasta pohdittavaa joka tapauksessa nykykiireiden keskellä.

Luokittelin tämän nyt tietokirjaksi, mutta ehkä kyseessä olisi ennemminkin esseekokoelma.

Kesä grillausta eli mitä opimme Kamadosta ?

Minä olen rakastunut Kamadoomme. Se on lämminnyt kesän ajan säännöllisesti ja pikku hiljaa olemme oppineet sen kommervenkkejä. Muutenkin grillaus on osoittaunut ennakkoajatuksia monipuolisemmaksi ruoanlaittotavaksi ja kausi venytetään varmasti niin pitkälle kunnes niskaan putoilee pikku-ukkoja.

Suurin haaste sytytys 

Kaikkein vaikeimmaksi jutuksi osoittautui Kamadon sytytys. Keraaminen materiaali kun ei oikein sovellu sytytysnesteen käyttöön (eikä sen haju muutenkaan miellytä), jouduttiin miettimään, puhaltelemaan ja sytyttelemään. Siis siihen saakka, kunnes emäntä päätti kuitenkin mennä vielä tarvikeostoksille isännän selän takana ja hankki sytytyspiipun. Siinä onkin sellainen tötsä, jonka avulla syttyy grilli kuin grilli.

Sytytyspiippu täytetään hiilillä ja sen alle pistetään palamaan pari sytytyspalaa. Sitten vaan odotellaan ja katsellaan hiilien palamista kerros kerrokselta.

Yhdellä satsilla saatiin kamado silleen keskikuumaksi eli noin 175 asteeseen, mutta lisäämällä hiiliä alempien kasautuessa tiiviimmin, saa määrää ja siten myös kuumuutta lisättyä joustavasti.

Hiilinä olemme käyttäneet sekä markettihiiliä, Green Egg -hiiliä sekä brikettejä - kaikki ovat palaneet, mutta pitänee vielä testata lisää. Kai niissä jotain eroakin on ?

Kamado pysyy kuumana 

Eikä grillin aina tarvitse olla sadoissa asteissa. Tuolla yhdellä tötsällisellä kypsennettiin kuusi isoa varrasta, naudan iso brisket-levy, kesäkurpitsaa, makkaroita ja muutama sipuli, eikä tehnyt edes tiukkaa ajan kanssa. Parempaa vaan tulee, kun sisuskin on hyvin kypsää ennen kuin pinta palaa.

Parasta Kamadossa onkin, että lämpö pysyy todella kauan. Kun grillin saa lämpimäksi ei tarvitse hosua. Lämpö ei karkaa mihinkään.

Saa Kamadon tosin superkuumaksikin. Ostimme alkukesästä pizzakiven. Kamado pysyi kiltisti melkein kaksi tuntia siinä 300 asteessa ja pizzoja tehtiinkin aika kasa. Taikinana vanha tuttu yön yli kylmässä nostatettu ja täytteinä punaista ja valkoista.

Grilliherkkuja 

Kamado osoittautui monipuoliseksi hiiligrilliksi. Sillä on tehty vaikka mitä. Pizzan jo mainitsinkin. Sen lisäksi on grillattu yksi kokonainen broileri, kasviksia, broilerivartaita ja  makkaroita. Kesän yllätysmausteeksi osoittautui miso, joka maustoi niin vartaiden marinadin kakkosversion (eli lisättiin vain ruokalusikallinen misoa), naudan brisketin sekä myöskin munakoison päälle levitettävän maustekastikkeen.

Kaikkein parhaaksi osoittautuivat kuitenkin aivan yksinkertaiset hampurilaispihvit. Vähän rasvaisempaa härän jauhelihaa, suolaa ja pippuria - muuta ei tarvita täydelliseen lopputulokseen.

Kamado on siis monipuolinen ja sen kanssa riittää vielä paljon kokeiltavaa. Onneksi on syksyä jäljellä. Savustuskin on vielä kokonaan testaamatta!

Yllätys, yllätys - sittenkin toinen kesälukumaraton...

kuva; Oksan hyllyltä 

19.8.2017 klo 22:30 Aloitus 

Yllätinpä tässä itsenikin ja ehdin kuin ehdinkin aloittamaan lukemisen elokuun lukumaratonille. Varsinainen maratonpäivähän on tänään eli 19.8., mutta sääntöjen mukaan voi osallistua, kunhan aloittaa tämän vuorokauden puolella.

No, minähän aloitin. Tulimme sittenkin kotiin sukuloimasta jo tänään, joten autossa pistin äänikirjan päälle ja aloittelin klo 20. Ensimmäiseksi kuuntelin itsekseni Tove Janssonin Kesäkirjaa ja sitten yhdessä iltasaduksi kuopuksen kanssa tarinan kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia.

Tove Jansson: Kesäkirja 37min
Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia 20min

Tähän mennessä siis yhteensä 57min äänikirjaa


Siitä se sitten alkoi. Nyt kun vielä saisin kyseisen kuopuksen oikeasti nukkumaan niin pääsisin käsiksi ihan painettuun kirjaan. Seuraavana vuorossa Gummerukselta juuri ilmestynyt kokoelma "fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista" eli Erkka Mykkäsen toimittama kokoelma klassikoiden innoittamia novelleja suomalaisilta nykykirjailijoilta. Mielenkiintoinen opus!





20.8.2017 aamulla melkein yhdeksältä 

En minä kauhean kauan jaksanut illalla lukea, mutta aamulla sitten puoli kuuden maissa kaikkosi uni silmistä ja siirryin sohvalle. Takkaan pistin muutaman kynttilän aamuhämärää kirkastamaan ja lukulampun valossa jatkoin nautiskelua.

Nautiskelusta onkin kyse, kun lukee mielenkiintoista, kaunista ja ajatuksia herättävää tekstiä. Tätä herkkua minulle tarjoilee kaksi kirjaa, joiden parissa viihdyn kuin, no, vaikka kala vedessä.

Jatkuu! - novellikokoelma on juurikin niin mielenkiintoinen ja välilä hykerryttäväkin kuin voisi kuvitella. Taitaa tässä olla Suomen juhlavuoden ja toivottavasti muutaman seuraavankin vuoden armoitettu ylioppilaslahja-ehdokas (vaikka sopii tuo kyllä muidenkin juhlien kovaksi paketiksi tai ihan muuten vaan omaksi iloksi ostettavaksi). Kyseessä on kirjahyllyn koristus siinä missä kirjoittajia inspiroineet klassikotkin.

Toinen kirjakarkki on Anni Kytömäen Kivitasku. Miten joku kirja voikin olla samaan aikaan monipolvisen runsas ja kuitenkin kirkkaan selkeä. Vaatii pohdintaa ja järjestäytynyttä mieltä kyetä pitämään ajasta ja ihmisistä toiseen vaeltava tarina kuosissaan, mutta Kytömäeltä tuo näyttää sujuvan leikiten ja kaiken lisäksi kaunista kieltä sivusta toiseen kylväen.

Tähän mennessä saldona on siis sivuja kahdesta kirjasta, sohvalla kynttilöiden heijastuksesta nauttien. Kokonaisuudessaan tähän mennessä 223 sivua

Erkka Mykkänen (toim) useita kirjoittajia : Jatkuu! 153s
Anni Kytömäki: Kivitasku 70s

16:45 eli kirjoja loppuun 

Kaiken kotitohinan, ruoanlaiton ja muun touhun seassa olen kuin olenkin lukenut kaksi kirjaa loppuun. Sekä Jatkuu! että Kivitasku ovat nyt luettujen listalla ja sivujakin ihan mukavasti.

Lisäksi isäntä ja Toto innostuivat kokkaamaan - lopputuloksena Rocky Road, mansikkapirtelö sekä äidille lukurauha. Ei hullumpi iltapäivä.

Ruokaan liittyy myös kolmas kirja, jota olen lueskellut. Syötävät sävelet kertoo eri säveltäjien ruokatottumuksista. Joukosta löytyy niin keittössä viihtyviä herkkusuita, kuin askeettisia ruokatankkaajia. Mielenkiintoinen opus joka tapauksessa.

Keittokirjaa en vielä saanut loppuun asti, mutta se onkin parhaimmillaan pieninä paloina nautiskeltuna. Varsinkin jälkkärin ja suuren kahvikupillisen kera.

Kumman sujuvasti on tämä lukumaraton sujunut huolimatta yllätyksellisestä alusta. En nimittäin valmistelulistaltani ehtinyt toteuttamaan yhtään ainutta kohtaa ja varsinkin tuo perheen informointi ja aktiviteeteista sopiminen yleensä joko kaatavat tai kantavat lukumaratonin. Onneksi meillä on noita keittokirjoja - lapsillekin - ja juuri lukemaan innostunut kuusivuotias kokee reseptien nimet ja kuvat iltasadun veroisiksi luettaviksi :-)

Erkka Mykkänen (toim) :  Jatkuu! 53s
Anni Kytömäki : Kivitasku 242s
Susanna Välimäki : Syötävät Sävelet 40s

Kaikkiaan tähän mennessä luettuna jo 558 sivua ja äänikirjaa kuunneltuna 57min. Aikaa jäljellä vielä kolmisen tuntia. 

Seuraavaksi pitää miettiä, mites tämän illan fish'n chips panerointi taas tehtiinkään ja käydä kaupassa. Onnistuisikohan kauppalistan seuraaminen samalla Kesäkirjaa kuunnellen ?


Illalla myöhemmin 

Sitten tuli elämä, enkä enää ehtinytkään lukemaan. Piti laittaa ruokaa ja käydä ulkona leikkimässä ja muutenkin katsoa kaikki taas valmiiksi arkeen.
Sivuja tuli siis vain parisenkymmentä eräästä viihdefantasiasta ohimennen selattuna.

Viola Carr : Devious Dr. Jekyll 20s

Kaikkiaan siis lopputulokseksi jäi 578 sivua ja 57min äänikirjaa. 

Eihän tuo huono ole, jos ei nyt niin hyväkään,mutta enpä minä tehnyt mitään lukumaratonvalmistelujakaan! 

Yleistä

Maratontaivaltani voi seurata myös Instagram-tililläni tarinoiden puolella... @minna_vuocho

Kesän kolmatta lukumaratonia emännöi blogi Oksan hyllyltä ja täältä voi käydä kurkkimassa listaa osallistujista ja täältä heidän raportointiaan...

Vanhassa vara parempi - P.D.James ja Valepotilas

Kyllä se niin on, että vanhat vakkarit pelastavat useimmiten harmitukselta. Viime aikoina olen kiukutellut niin monesta kirjasta, että tähän väliin täytyy laittaa vähän kiltimpi postaus. Olo tosin ei ole kovin auvoinen. Loma loppui ja arki alkoi. Lievää tuskaa tuottaa taas rytmiin tottuminen. Asiaa tietysti auttaa (tai sitten ei) se, että minulla on tällä hetkellä luettavana ihan mahtava kirja! Yksi vuoden parhaimmista, jota hehkutan sitten myöhemmin. Nyt ensin tämä dekkari.

P.D.James : Valepotilas 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Joskus aikoinaan lensin vähintään kerran viikossa Turku - Brysseli väliä. Illalla ostin lentokentältä pokkarin mukaani. P.D.James tai Ruth Rendell kesti suurin piirtein matkan ajan - yleensä luin kiirellä viimeisiä sivuja ennen kuin pyörät koskettivat Turun kentän pintaa.

Minulla siis on erityinen suhde P.D. Jamesiin, mutta se ei selitä sitä, miten kerrasta toiseen hänen dekkarinsa jaksavat viihdyttää ja jännittää. Sen selittää vain kirjailijan kokemus ja taito kirjoittaa vetäviä tarinoita.

Tällä kertaa Adam Dalgliesh kutsutaan selvittämään sairaanhoitajakoulussa tapahtunutta epäilyttävää kuolemaa, jota vahvasti murhaksi epäillään. Synkkään kartanorakennukseen perustettu koulu tarjoaa metsän keskellä sopivat puitteet historiallisiin tapahtumiin kietoutuvan pahan ilmestymiseen nuorien tyttöjen keskelle.

Tarina kiemurtelee ja yhdestä sun toisesta henkilöhahmosta löytyy salattuja piirteitä. Eivät tytötkään aina ole ihan niin viattomia kuin miltä ehkä tärkätyissä hilkoissaan vaikuttavat, eikä poliisi noudata yhteiskunnan odottamia periaatteita. Vyyhden selviäminen vaatii keskittymistä jopa Dalglieshin taidoilla.

Taas kerran ovat henkilöhahmot mielenkiintoisen rosoisia. Murhaajaehdokkaita löytyisi useampiakin ja lukijaa pyöritellään. Aavistuksia voi olla, mutta niistä ei voi olla millään tavalla varma ja kirjailija hämää tyylikkäästi - ilman sen kummempia kommervenkkejä, tarinaa rakentaen ja paljastaen asian kerrallaan. Vaikka sattuma toki välillä auttaa, ei Dalgliesh kompastele ratkaiseviin johtolankoihin yllättävissä paikoissa vaan hän ihan oikeasti joutuu vähän miettimäänkin. Siitä minä pidän.

Tämä on siis tyylipuhdas ja hyvin kirjoitettu dekkari, jota voi hyvällä omallatunnolla suositella pimenevien syysiltojen viihdykkeeksi. Kestää myös useamman lukukerran, varsinkin jos omaa yhtä huonon muistin kuin minä.  Tämä oli Kobossani stauksella "finished", mutta en muistanut kirjaa koskaan edes hankkineeni, saati lukeneeni...

Ruokaa kotiin - Wolt!

Minä olen aina heikkona kaikenlaisiin uusiin palveluihin. Kahvipalvelu Slurp on testauksessa ja nyt päädyin viimein testaamaan myös ruoan kuljetuspalvelu Woltia.

Wolt on puhtaasti kotiinkuljetuspalvelu. Tietyn alueen ravintolat tarjoavat annoksiaan sen kautta ja Wolt kuljettaa ruoat kotiin maksua vastaan.

Minun piti testata Woltia jo kauan sitten, mutta kun pyörin pääasiassa Espoossa, oli valikoima lievästi sanottuna rajallinen (eli alkuun sitä ei edes ollut). Nyt sitten Tapiolan ja Iso Omenan ravintolamaailmoiden laajennuttua päätin kokeilla, varsinkin kun Wolt on kovasti innokas saamaan uusia asiakkaita ja ilmaiskredittien määrä kasvoi suhteessa aikaan sovelluksen lataamisen / profiilin luomisen ja kokeilun väliseen aikaan.

Tutkailin siis päivällä valikoimaa - aikaa tilauksesta ruokalastin saapumiseen pitäisi varata noin vajaa tunti. Tilausta illansuussa aloittaessani oli aika kasvanut 80 minuuttiin (ruuhka-aika), mutta ilokseni huomasin ajan lyhenevän heti, kun tilaus oli luettu. Aikahan on kuitenkin päivittyä arvio eli se muuttuu matkan varrella heijastamaan todellisuutta.

Valinta osui Momo Tokoon eli Ramen nuudeleita tarjoavaan Iso Omenan ravintolaan. Tilaukseen kasattiin kolmenlaisia nuudeleita ja, ihan vain nirsouskohtauksen varalta, pari annosta Bao-pullia.

Kaikkiaan mietimme Woltista seuraavaa:

Hinta:

Tuli halvemmaksi kuin meidän perheen ravintolakäynti. Tilaus pysyi kurissa ja juomat löytyivät kotoa.

Kuljetusmaksu 6,90€ olisi tuntunut vähän isolta ilman Woltin tarjousta, vaikka itse hakemiseen kuluva aika ja auto + bensa tietty pitäisi ottaa huomioon. Niissä kustannus vain jotenkin jää piiloon. Ehkä pitäisi mieluummin laskea bussilippuja, joiden kanssa meidän perheen ravintolalle kulkeminen olisi kai euron tai pari kuljetusmaksua kalliimpaa.


Ruoka:

Woltin valikoima ainakin Espoossa kallistuu vähän sinne pikaruoan puolelle, mitä tietysti kuljetuksen helppouden osalta voi odottaakin.

Ramenit olivat kokemuksena sarjaa ihan ok. Ei sen enempää eikä vähempää. Bao-pullat olivat ihanan pehmeitä ja ilmavia, mutta täytettä olisi ehkä saanut olla hieman enemmän. Ei siis mikään varsinainen gourmet-kokemus, mutta kyllä tuo arki-iltana vatsan täytti.

Palvelu:

Tilaaminen oli helppoa ja tilauksen seuranta auttoi malttamatonta pysymään kärsivällisenä.

Minuutit vähenivät (melkein -  muistattehan arvion päivittymisen) koko ajan.

Kaikkiaan palvelu kestää ehkä hetken, mutta kun sen osaa ottaa huomioon, niin luvatussa ajassa pysyttiin ihan kiitettävän hyvin.


Käytänkö uudelleen? 

Ehkäpä hyvinkin. Varsinkin työpaikalla voisi tilata useamman henkilön lounaan samalla kertaa tai sitten herkut johonkin lounaspalaveriin.

Kotona voi tulla käytettyä vähän harvemmin. Ehkä me kuitenkin sitten liikumme itse joko hakemaan tai istumaan ravintolaan ihan paikan päälle.
Toisaalta... voin kyllä kuvitella jonain kiireisenä päivänä paikasta toiseen kiitäessä tilaavani ruoan niin, että se saapuu paikalle vähän aikaa perheen jälkeen. Minuuttipeliähän tämä toisinaan muutenkin on.

Slurp - kahvia!

Slurp tarjoaa bloggaajalle kahden kuukauden kahvit 

Minun kahvinjuontini on vähän kaksijakoista. Töissä litkin ihan kamalaa automaattilattea. En tiedä miksi, tavan vuoksi kai. Se on pahaa, mutta juon kuitenkin. Kotona sitten vähän hifistelen, olen kranttu ja juon kahvia päivässä vain yhden suuren kupillisen lounaan jälkeen - paitsi niinä päivinä, jolloin lisäherätys on paikallaan, tai tarvitsen muuten vain piristystä.

Keitän kahvini presso-keittimellä. Kuumennan pienessä kattilassa maitoa ja sekoitan sitä 1/3 vahvaan, tummapaahtoiseen kahviin. Itse asiassa pidän eniten ranskalaispaahtoisesta Columbialaisesta. Noin yleisesti ottaen kahvissani ei saa olla kitkeryyden häivääkään, mutta sen pitää olla vahvaa, ei nyt ihan lusikkapystyssä-vahvaa, mutta melkein.

Kahvin ostaminenkin on oma rituaalinsa. Markettikahveja en ole vuosiin edes kokeillut (vaikka niissäkin on kuulemma tapahtunut huimaa parannusta). Haluan haistella kahvitunnelmaa ja ostaa pienen paketin, jonka koko vastaa kulutustani. Ihan jo ammatin puolesta olen ollut myös kiinnostunut erilaisista palvelumuodoista. Nettikauppaviritelmiä oli jo vuonna 2014, mutta se ei kai silloin menestynyt tai ainakaan en ole tuosta mitään enää kuullut vähään aikana. Nyt sitten markkinoilla on uusi ja ilmeisen vireä palvelu.


SLURP 

Slurp on kolmen nuoren kaverin (vuonna 2014 - onpas silloin ollut varsinainen kahvivuosi) perustama jakelukanava suomalaisten pienpaahtimoiden tuotteille. (Lisää hisoriasta voit lukea yrityksen sivuilta täältä)

Palvelusta voi ostaa yksittäisiä kahvipaketteja, mutta mielenkiintoisinta on kestotilausmahdollisuus. Siinä saa kahden viikon välein kahvipaketin postitettuna kotiin. Tilaaja voi valita parametreinä jauhatustyypin ja  paahtoasteen. Sitten vaan odottelemaan yllätyspaketteja ja nauttimaan kahvista.

Sain mahdollisuuden testata kestotilausta parin kuukauden ajan ja tottahan tähän pitää tarttua jo ihan uteliaisuudesta.


Miten sujuu ? 

Tein tänään vasta tilaukseni, joten kahvista en sano vielä mitään. Huonoa ei pitäisi olla, sillä valikoimissa on tunnettuja suomalaisia pienpaahtimoita.

Miksi sitten kirjoitan jo nyt ? No, yllätyin niin positiivisesti palvelun toteutuksesta. En ihan viime aikoina tietysti ole ihan kamalasta nettiostoksia edes tehnyt, mutta jotenkin minuun on iskostunut kotimaisista pienistä nettikaupoista sellainen vähän kotikutoinen fiilis (voin olla ihan väärässäkin).

Slurpissa näyttää tosissaan olleen mietitty asiakasta ja ostokokemusta. Peukut siitä!

Tilausprosessi on oikeasti selkeä ja toimiva. Ensin valitaan havaintokuvien avulla paahtoaste, suosikkivalmistustapa sekä halutaanko kahvi papuina vai jauhettuna. Sitten pääseekin jo miettimään paljonko kahvia haluaa kahden (tai neljän) viikon välein - suhteutettuna päivittäiseen kuppimäärään.

Lopuksi lisätään toimitustiedot, maksutiedot ja luodaan käyttäjätili
- ja jäädään odottelemaan ensimmäistä kahvipakettia. Jännää!

Slurp tarjoaa bloggaajalle kahden kuukauden kahvit

Arkistojen kätköistä : Ihan kahvilla

Kahvi on taas meidän perheessä keskustelunaiheena ja uusi palvelukin testauksessa (siitä lisää myöhemmin) Siksi kaivelin vanhoja kahvipohdintojani. Pressokeittimellä mennään edelleen, mutta koko on vaihtunut isompaan. Tuon pienen onnistuin nimittäin tiputtamaan kaapin ylähyllyltä lattialle (arvaatte, miten kävi) ja lisäksi Esikoinen aina välillä liittyy kahvitteluun seuraksi. 

Näin siis 22.9.2014

Minun aamuni alkaa teellä. Kupin koko puoli litraa ja juoma vahvaksi hautunutta ja maidolla pehmennettyä. Kahvi kuuluu lounaan jälkeiseen hetkeen pienen makean herkun kera. Paitsi, että viime aikoina on kaavaan ilmaantunut poikkeuksia ja kahvia eksynyt kuppiini heti herätyksen jälkeen Ei - en ehdi päiväunille vaikka mieli tekisi. Puhun nyt tuosta aamukupillisesta.

Syy vaihteluun löytyy siitä, että mielenkiintoista kahvia on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina ja innostuin kokeilemaan Kluuvikadun kahvipaahtimon syyssekoitusta. Ensi kerralla sitten pyydän vieläkin vähän tummempaa ja vieläkin vähän pehmeämpää makumaailmaa. Ehkä niitä papujen kotipaikkojakin voisi vielä vähän säätää...

Tätä uutta kahvia varten kaivettiin kaapista vanha peruskeitin jo muutaman vuoden käytössä olleen Dolce Guston "lintukoneen" viereen. Sitten alkoi harmittamaan työpöydän täyttyminen sinänsä tarpeellisista, mutta tilaa vievistä, härpäkkeistä ja ryhdyttiin miettimään vaihtoehtoja.

Näyttääkin siltä, että peruskeitin lähtee takaisin kaappiin odottamaan sukulaisten vierailuja ja tuo sinänsä hyvin palvellut konekin joko kiertoon tai pienkoneiden hautausmaalle. Kävimme nimittäin ostamassa pientäkin pienemmän "kahvikoneen" eli vanhan kunnon pressokeittimen. Kolmen kupin (tai meidän kuppikoollamme juuri ja juuri kahdelle riittävä) pressokeitin kustansi Prismassa kokonaiset 9,90€! Eikä se vie isoa juomalasia enempää tilaa muutenkin täyteen ahdetusta keittiöstämme!

Käyttökin on yksinkertaista. Kaadetaan kuumaa vettä vedenkeittimestä pressokannuun ja sitten pois. Mitataan mukana tulleella lusikalla kahvi kannun pohjalle ja kaadetaan hiukan sitä melkein kiehuvaa vettä päälle. Annetaan tasaantua ja täytetään kannu sitten vedellä. Laitetaan kansi päälle ja haudutetaan kahvia 4 minuuttia. Painetaan suodatin pohjaan ja nautitaan kahvi. Helppoa!

Ihan parasta on myös se, ettei kahvin tekemisen jälkeen jää kapselia jätteeksi. Kun hankimme koneen, joi kahvia lähinnä isäntä kupillisen päivässä. Nyt kun sitä kuluu enemmän, kolkuttaa omatunto jätevuorien kasvattamisesta - vaan eipä kolkuta enää!

Nuivalla tuulella : Jääkaksoset

Minä olen viime aikoina ollut kamalan kriittisellä tuulella. Tuntuu, ettei oikein mikään kirja saa armoa silmissäni, eikä innostusta sydämeen. Nytkin luin dekkarin, jota on kehuttu siellä ja täällä, mutta minusta se oli lähinnä sekava ja lievästi ahdistava.

S.L.Tremayne : Jääkaksoset 
HelMet Ellibs ekirjalaina

On pienet kaksostytöt ja heidän onnelliset vanhempansa. Sitten toinen kaksosista kuolee ja idylli särkyy, vai olikohan sitä koskaan ollutkaan. Vanhemmat muuttavat jäljelle jäänen kaksosen kanssa ränsistyneeseen taloon majakkasaareen Skotlannin perukoilla. Tarkoituksena on aloittaa uusi elämä.

No jaa, sitten aletaan ihmettelemään, kumpi kaksosista oikeastaan kuoli. Mielet vääntyvät entistä enemmän kieroon ja solmuja availlaan yliluonnollisen avustuksella - vai onkohan kyseessä sittenkin vain sairaan psyyken kuvitelmat ?

Vanhemmat osoittautuvat aikalailla rikkinäisiksi ja lapsi tietysti kärsii. Hämärät tapahtumat seuraavat toisiaan ja tunnelma muuttuu ahdistavammaksi.

Onhan tämä sinänsä taitavasti kirjoitettu ja lukijaa pyöritellään loppuun saakka epävarmuudessa. Minulla tämä nyt vain joko ei sopinut lukuhetkeen tai sitten en vain jaksanut pysyä pyörityksessä mukana. Kohtaukset tuntuivat seuraavan toisiaan vähän turhankin tiiviisti ja hypeltiin tunnelmasta, ihmisistä ja tapahtumasta toiseen. Välillä tipahdin ihan kokonaan siitäkin, kuka milloinkin oli äänessä.

Joku jossain sanoi tätä pelottavaksi. Minä koin tunnelmanluonnin vähän keinotekoiseksi. Monessa kohtaa vain jätettiin asioita sanomatta ahdistuksen lisäämiseksi, mutta minun rationalistista mieltäni tuo ehkä lähinnä lievästi ärsytti.

Sinänsähän aihe kaksosista on mielenkiintoista. Millainen on identtisen kaksosen identiteetti? Miten paljon on sisaruksilla yhteistä ja mikä on omaa? Kadottaako kaksonen osan itsestään toisen hävitessä viereltä vai voiko kyse olla ympäristön odotusten vaikutuksesta lapsen mieleen? Näillä elementeillä kirjassa leikitään.

Ehkä olen vain edelleen herkkä perhetarinoille, eikä lapsen kuolemaa kuvaava kirja kertakaikkiaan vain sovi lukulistalleni. Ehkä vika on vähän hyppelehtivässä lukutavassani ajanpuutteen vuoksi, mutta en oikein päässyt sisälle tarinaan. En samaistunut kumpaankaan vanhempaan ja tarinankin luin loppuun lähinnä sen takia, että halusin tietää ratkaisun - eli olin kuitenkin tarpeeksi kiinnostunut tarinasta ollakseni utelias.

Ei siis ihan kokonaan huono kirja, mutta minulle ainakin lukuhetkenään vääränlainen.

Juoruja Tähtien sodasta

Carrie Fisher: The Princess Diarist 
HelMet Overdrive äänikirja 
lukijoina : Carrie Fisher ja Billie Lourd 

Kulissien takaisia kokemuksia ensimmäisen Tähtien sodan valmistumisen ajalta Carrie Fisherin kirjoittamana ja äänikirjaksi lukemana. Kuulostaa mielenkiintoiselta, eikö ? Varmasti täynnä anekdootteja ja muistoja elokuvaporukoista ja muista näyttelijöistä?

Väärin. Tai no, on tuossa niitäkin. Eniten kuitenkin kuunnellaan, miten Carrie Fisher ei oikeasti halunnut näyttelijäksi ja miten hän oli nuori ja viaton (ja vähän yksinkertainen), mutta ennenkaikkea kuulemme siitä, miten Carrison syntyi ja eli ja kuoli, siis siitä kuinka Carrie Fisher päätyi samoihin lakanoihin Harrison Fordin kanssa. Pah.

Kirjassa kuulemme toki vähän Carrie Fisherin lapsuudesta kuuluisan äidin ja isän tyttärenä. Isä lähtee Elizabeth Taylorin matkaan ja äiti kulkee huonosta avioliitosta vielä huonompaan. Kaikella on tietysti vaikutuksensa lapseen ja Carrie päättää välttää näyttelemistä viimeiseen saakka - huonolla menestyksellä.

Star Warsin filmausten alkaessa ei kukaan ajatellut tekevänsä legendaarisiin mittasuhteisiin karkaavaa menestystä. Sellainen siitä kuitenkin tuli ja erityisesti pääosia näytelleiden elämät kääntyivät päälaelleen. Tämä äänikirja haiskahtaa puhtaalta rahastukselta uusimman elokuvan ilmestymisen aikoihin ajoitettuna ja sisällöltään "skandaalimaisena". Mikäs siinä. Pitäähän julkkistenkin elantonsa hankkia. Carrie Fisher onkin kirjassa ihan avoin rahantarpeestaan. Erilaiset tapahtumiin liittyvät nimikirjoitussessiotkin ovat hänen mukaansa julkkisten sylitanssia (lapdance) yleisönsä kanssa. Julkkis tanssii ja fanit maksavat.

Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista kuulla enemmänkin filmausten tapahtumista, ihmisistä ja sen sellaisesta, mutta Fisher keskittyy kirjassaan (noin puolessa siitä) aika puhtaasti kuvaamaan suhdettaan Harrison Fordiin. Älkää käsittäkö väärin, mehukas juoru on tietysti mehukas juoru 40 vuotta tapahtuneen jälkeenkin, mutta en minä nyt samaa juttua jaksa kovin pitkään. Kuka makasi kenenkin kanssa muuttuu aika nopeasti uutisena vanhaksi, jos tuo nyt edes uutisen statusta voi saada. Kuka siitä enää tietää, mikä on totta, paitsi asianosaiset itse (ja heistäkin vain toinen on enää elävien kirjoissa).

The princess diarist on ihan kuunneltava äänikirja kuriositeettina ja tosi Tähtien sota -fanille kai pakollinen juttu, mutta kirjana noin muuten se jäi lieväksi pettymykseksi.

Heinäkuun luettujen pitkä lista

Ei heinäkuun luettuja voi jättää väliin, vaikka ollaankin jo pitkällä elokuuta. Puolustuksekseni kuukausikatsauksen myöhäisyyteen nostan rippijuhlien järjestelyt, jotka veivät elokuun ensimmäisen viikon kokonaisuudessaan. Toinen syy on se, etten ole tänä vuonna nähnyt kesää. Se livahti ohi ihan huomaamatta kiireissä ja sateisissa päivissä. Tänään alkoi pojilla jo koulu...

Olisin tietysti voinut yhdistää heinäkuun ja elokuun, mutta itseni tuntien taitaa olla parasta hoitaa ensimmäinen alta pois. Luin nimittäin heinäkuussa 15 kirjaa ja elokuustakin näyttää tulevan kirjaisa kuukausi, joten listattavaa riittää.

Luin siis heinäkuussa 15 kirjaa ja nautiskelin yhden lukumaratonin. Kaikessa kiireessä siis varsin mukava kuukausi.




Äänikirjoja iltasaduiksi 

Heinäkuussa innostuimme Toton kanssa kuuntelemaan äänikirjoja iltasatuina. Minulla on krooninen yskä, joka aiheuttaa iltalukemiseen ikäviä kröhimiskatkoksia, mutta äänikirjalukija ei niistä häiriinny. Aloitimme Uppo-Nallella, joka oli heti suuri suosikki. Meidän on pitänyt tehdä siitä yhteinen video, mutta eipäs olla vielä ehditty.

Muuten kuuntelin heinäkuussa perinteistä fantasiaa, mikä osoittautui varsin virkistäväksi vaihtoehdoksi.


Lukumaraton ja klassikkohaaste

Kesän toinen yhteisöllinen lukumaratonpäivä oli 8.7. ja minäkin onnistuin osallistumaan siihen. Lopputulos ei ollut mitenkään järisyttävä, mutta kokemuksena kesälukumaraton oli taas ihan omaa luokkaansa. On se vaan kivaa. (Kesän viimeinen järjestetään muuten 19.8., joten siihen ehtii vielä hyvin mukaan! Ilmoittautuminen Oksan hyllyllä blogissa täällä)

Edellä jo mainittujen äänikirjojen lisäksi lukumaratonsaldooni osuivat kokonaan tai osittain:

- Claes Andersson : Hiljaiseloa Meilahdessa - mielenkiintoinen kuvaus vanhenemisesta
- Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa - Ihana Flavia!
- P.D.James: Valepotilas

Huomaan muuten, että olen ollut laiska bloggaaja heinäkuussa. Kaksi kolmesta lukumaratonilla loppuun luetusta kirjasta vielä bloggaamatta - hyi minua! 

Kesken lukumaratonilla aloitetusta ovat vielä(kin) Anthony Bourdainin kirja ja historiapätkät.

Kuun lopussa sain kuin sainkin luettua kirjan myös klassikkohaasteeseen. Tällä kertaa osallistuin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä - sarjan ensimmäisellä osalla eli ranskaksi lukemallani Du côté de chez Swann. Nautinnollista ja rentouttavaa.


Enkä minä ihan kaikesta pitänyt 

Meitä kirjabloggaajia aina välillä mollataan siitä, että kirjoitamme pelkkiä hehkutuksia. Yleisesti ottaen minäkin olen pitänyt suurimmasta osasta lukemistani kirjoista, mutta välillä jää jotain kesken tai kirjan lukemisen jälkeen jotain peräti hampaankoloon.

Heinäkuussa vähän kiukuttelin parista viihdedekkarista. Kesäkuussa lutetuista jo mutisin lievää ärsyyntymistäni Katja Kallion kirjan osalta ja nyt elokuun alussa aloin säälimään nuorta sukupolvea kirjan perusteella (ja väsyin myös kirjaan itseensä).

 Eli en minäkään ihan kaikista pidä, vaikka kuka hullu sitä itseään kiduttaisi lukemalla huonoja tai itselle sopimattomia kirjoja.


Mitä vielä ? 

Heinäkuussa kirjoittelin myös kirjabloggaajan kesäaakkosia ja luin

- yhden trillerin (Camilla Grebe: Kun jää pettää alta),

- yhden keittokirjan (jäätelöstä kuinkas muuten, kun meille tuli jäätelökone!),

- yhden viihdedekkarin (Murder at Brightwell - hupaisalta vaikuttavan sarjan ensimmäinen osa, josta lisää myöhemmin) sekä

- 4 viihdefantasiaa, joiden rentouttavaa vaikutusta suhteessa klassikoihin pohdiskelin täällä.


Aikamoinen kirjakuukausi siis 

Varsinkin, kun ottaa huomioon, että jouduin kesälomalta viikoksi takaisin töihin melkomoiseen pyöritykseen.

Teatterissa ei tullut käytyä koko kesänä eikä pahemmin keväälläkään, joten teatterihaaste on auttamattomasti pielessä. Ei mahda mitään.  Syksylle minulle ei ole (vielä) yhtään työmatkaa kalenterissa, joten ehkä ehdin vielä vähän paikkaamaan ja joihinkin tapahtumiinkin mukaan.

Mutta vielä on kesää jäljellä ja kesälomaakin tämän viikon loppuun. Pojilla alkoi tänään koulu, joten aamupäivän saan olla kotona ihan yksin. Luksusta!