Kolmas sisar - vetävää kotimaista fantasiaa

"Pitkästä aikaa kävi niin, että yöunet lyhenivät vetävän kirjan vuoksi. Halusin lukea tarinan loppuun. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että koukuttava kirja oli kotimaista fantasiaa. "

Tuosta blogikirjoituksen aloituksesta on jo jonkin aikaa. Sitten jumahti (niin muiden kirjojen lukeminen kuin blogin kirjoittaminen). Se ei kuitenkaan vähennä laisinkaan kirjan ansioita. 

Jossain kohtaa somea osui silmiini kirjailijan merkintä siitä, että toinen osa olisi piakkoin ilmestymässä. Pitänee siis saada tämä bloggaus ulos ennen kuin on seuraavakin osa luettuna, ja luetuksihan se tulee. 

Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Lune ja Ciel ovat nuoria noitia, joista odotetaan paljon. Valkoisen ja  mustan noidan tyttärinä heidän laulunsa pitäisi soida suuruutta. Niin ei kuitenkaan käy. Lunen laulu soi heikosti ja Ciel jää kaikkien kauhuksi lauluttomaksi. 

Ystävyys ja uskollisuus kuitenkin kantavat ja tytöt lähtevät kotimaailmastaan ja päätyvät Maahan. Suursodasta on aikaa, mutta mahtavat voimat ovat taas liikkeellä. Valkoisen noidan etsiessä epätoivon vimmalla tytärtään maailmojen välissä, joutuvat Lune ja Ciel pohtimaan lojaalisuudensa suuntaa samalla yrittäessään selviytyä vieraan ympäristön haasteista. 

Ensin mietin, onko tämä ehkä vähän liian YA minun makuuni, vaikka toki nuorille suunnattua kirjallisuutta luenkin tosi mielelläni. Asetelma oli jotenkin vähän liian yksinkertainen ja heijastumia aiemmista sarjoista (Potter koulusta, maailmojen väliset portit jostain muusta, laulu noidan voiman lähteenä on sekin jossain tullut vastaan) muistui mieleen säännöllisin väliajoin. Sitten meno koveni, panokset suurenivat ja eikä kuvio ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Huomasin jääneeni koukkuun. 

Kolmas sisar on jotenkin virkistävän erilainen. Se yhdistää noidat, maailmojen (planeettojen?) väliset jännitteet ja koulumaailman jännäksi sekoitukseksi. En sitten ollutkaan ihan varma, miten tarina etenee, vaikka genren perussäännöt pysyvätkin mielessä (jos sellaisia nyt fantasiakirjallisuudessa voi edes ajatella olevan)). 

Henkilöhahmoissa pidin niiden pienestä särmästä. Maailma on ehkä musta ja valkoinen, mutta harmaa hivuttautuu mukaan monessa kohtaa, vihreästä puhumattakaan. Eivätkä rakkaus, ystävyys ja uskollisuuskaan ole aina ihan sellaisia kuin voisi kuvitella. Twistejä riittää. 

Pidin siis kovasti. Koskakohan se toinen osa ilmestyy ? Goodreads ei ainakaan näyttänyt vielä tietävän. 

Gigi ja Henry - vihdoinkin

Taisi lääkäri olla jollain tavalla oikeilla jäljillä lykätessään minulle antibiootteja poskiontelotulehdukseen. Silmiä särkevä väsymys on väistynyt ainakin toistaiseksi - tosin tässä on eletty rentoa viikonloppua, mikä lienee osaltaan vaikuttanut asiaan. Toivon kuitenkin, että myös työviikko sujuisi samalla tavalla. En minä vieläkään täysissä voimissa ole (ja antibioottikuuriakin on vielä jäljellä yli puolet), mutta ainakin saan silmäni pidettyä auki ilman, että otsaluu särkee ponnistuksesta.

Lukenutkin olen... Sain kuin sainkin luettua Gigi ja Henry -trilogian loppuun ennen kuun vaihdetta (jolloin syyskuun lukulista ei sentään jäänyt ihan häpeälliseksi). Se on keikkunut lukulistallani vuosikausia, mutta vasta viime vuoden kirjamessuilla osuivat kaikki kolme osaa vastaan sopivassa kohdassa.

Sitten ensimmäinen osa katosi esikoisen huoneen syövereihin - Sitä etsittiin ja etsittiin, mutta kirjoilla on taipumusta kätkeytyä niin halutessaan. Lopulta päädyin lainaamaan ensimmäisen osan kirjastosta ja, arvannette miten kävi, Kerjäläisprinsessa kurkisti heti sen jälkeen parin esikoisen koulukirjan välistä... Miten liekin sinne livahtanut ja väistänyt kaikki etsinnät. 

Alkuun päästyäni ei trilogian lukemiseen mennyt kuin pari kuukautta (kaikkien muiden luettavien lomassa). Tarina eteni vauhdikkaasti ja Gigin seikkailut koukuttivat.

Magdalena Hai : Kerjäläisprinsessa, Kellopelikuningas, Susikuningatar (Gigi ja Henry 1-3)
Oma ostos viime vuoden Kirjamessuilta 

Gigi asuu Keloburgin Satamakaupungissa ja juoksentelee leikkimässä sen kaduilla parhaan ystävänsä Henryn kanssa. Sitten leikit saavat yllättävän lopun, kun salamurhaajat kohdistavat attentaatin Gigin perheeseen tuhotakseen Umbrovian maanpaossa elävän kuningasperheen. Sillä Gigi on oikeasti prinsessa, jonka suonissa virtaa ikivanha hallitsijoiden veri, eikä hän voi väistää sen merkitsemää kohtaloa.

Tarina etenee ja kirjasta toiseen Gigi kasvaa. Myös ensimmäinen osan melkein leikillinen sävy muuttuu tummemmaksi ja teematkin synkistyvät. Gigi joutuu miettimään lopulta vastuun merkitystä teoille, päätösten seuraamuksia ja petojen olemusta pahuuden reunalla.

Jostain syystä Toto ei oikein innostunut Kerjäläisprinsessasta ja nyt olen itse asiassa melkein tyytyväinen. En nimittäin ole ihan varma sopisiko Susikuningatar herkän 8-vuotiaan luettavaksi, kun jo kanteen kuvattu mekaanisin osini paikattu tyttö herätti vähän hermostunutta kyselyä. Keskittyköön hetken Tohtori Proktorin pierupulvereihin - jatketaan Gigin tarinaa sitten samalla kuin Harry Potterin viimeisiä osia.

Gigin ja Henryn maailma sinänsä on varsin mielenkiintoinen. Ilmalaivat ja mielikuvitukselliset mekaaniset laitteet luovat jännittävän Steampunk-kokonaisuuden. Gigin isä, kuningas, on jonkinlainen hajamielisen professorin ja hieman hullun neron yhdistelmä, jonka keksintöjä himoitsee myös Keloburgin isäntä (Vihreän saaren eli Grönlannin hallitsija...) Euroopan vaihtoehtoishistoria tuo mukaan koulukirjoista tuttuja tapahtumia, mutta uusiksi pyöräytetyin vaikutuksin ja vääristynein valtasuhtein.

Historiatwistit ovat kuitenkin vain taustaa Gigin tarinalle eikä Umbroviaa löytyne maailmankartastosta, sen ihmissusikansasta Varcolaceista puhumattakaan. Gigin ja Henryn tarina on pesunkestävä seikkailu, jossa on asiaankuuluva määrä taistelua, sankareita, ylenmääräisen karsea pahis ja suuria tunteita. Seikkailun lisäksi kyseessä on nuoren tytön kasvutarina, jossa poneille ei ole tilaa ihmissusien keskellä, pitsit ovat vaihtuneet metallikäteen ja ystävyys kantaa menetystenkin yli.  

Ekaluokkalaisen Lukupalat : Kokkiklubia ja Painajaispuoti

Vielä ei ihan ole halloween (tai kekri tai pyhäinmiestenpäivä), mutta eikös ole kuitenkin suloinen lepakkomonsteri ? Se sopii ekaluokkalaisen lempikirjapostaukseen vallan mainiosti sillä Lukupalat-sarjasta Toton luettavaksi valikoituneissa kirjoissa on molemmissa jonkunlaista noituutta...

WSOYn nuorille lukijoille tarkoitettu sarja on kahden kirjan otoksella ollut ainakin meillä menestys. Tunnettujen kirjailijoiden tekemät tekstit ovat tarpeeksi helppolukuisia, mutta tarinat eivät päästä nuorta lukijaa liian helpolla tai jätä lässytyksen tunnetta.

Ensimmäiseksi sain WSOYlta Totolle testattavaksi Kokkiklubi-kirjan. Kuopus rakastaa ruokaa ja ruoanlaittoa (kuten suurin piirtein kaikki muutkin meidän perheessämme), joten kirja oli itsestäänselvä valinta ja osoittautui täysosumaksi. Tulin kirjaillasta melkein nukkumaanmenoaikaan kotiin, mutta unesta ei tullut mitään ennen kuin kirja oli luettu.

Miina Supinen / Anni Nykänen : Kokkiklubi - Maaiman paras pizza 
Luettavaksi kustantajalta 

 Madeleine, Michelin ja Bebe pitävät kokkiklubia yhdessä pizzaa rakastavan ystävänsä Slaissin kanssa. Eräänä päivänä Slaissin äiti pyytää lapsia tekemään pizzaa jalkapalloturnaukseen myytäväksi. Mikäs siinä! Lapset ryhtyvät tuumasta toimeen, mutta kaikki ei sitten menekään ihan suunnitelmien mukaan, varsinkin kun joukkoon liittyy naapurista salaperäinen tyttö nimeltään Rosmariini.

Hauska ja lennokas kokkiklubi nauratti äitiäkin, niin kuin kirjan on tarkoituskin. Lukupalat on nimittäin hausaksti luokiteltu neljään eri ryhmään ja Kokkiklubin kannesta löytyy merkki "huvittavan hyvää" Toton mielestä Kokkiklubi-kirjan pizzaa pitäisi ehdottomasti tehdä kotonakin ja kirjaa voi suositella varsinkin ekaluokkalaisille.

"Siinä on niin paljon fantasiaa ja sellaista - se on tosi hauska!" 

Toinen kirja valikoitui sitten ryhmästä "jäätävän jännää"...  Painajaispuotia Toto suosittelee myöskin ekaluokkalaisille.

"Ihan kiva. Pisara huumoria ja fantasiaa. Ei ollenkaan liian jännä."

Magdalena Hai / Teemu Juhani : Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri 
Oma ostos kaupasta 

Ninni tarvitsee töitä ostaakseen itselleen uuden polkupyörän ja päätyy kyselemään puotiapulaisen paikkaa Painajaispuodissa. Kaikki ei kaupassa ole kuitenkaan paikallaan sillä kauppias on joutunut kutituspulverihyökkäyksen kohteeksi ja vain hihittää ja hekottaa tiskin takana. Ninnin on löydettävä vastalääke apunaan puotikummitus Pertsa, mutta etsintää ei lainkaan helpota kauppiaan mustekalalemmikki Löllis Tursiainen...

Painajaispuoti on tosiaan enemmänkin hauska kuin varsinaisesti pelottava. Jännitys syntyy enemmänkin hämähäkeistä ja aaveista ja taikapulvereista ja muista (halloween-)hahmoista ja niihin liittyvistä assosiaatioista kuin varsinaisesti pelottavista tapahtumista. Juuri sopivaan jännittävää luettavaa vaikka iltasaduksi. Ei vie unia, mutta tuo hymyn huulille ja jännät unet yöksi.

Molemmat kirjat on luettu moneen kertaan. Ensi luki Toto itsekseen, sitten vuorotellen äidin kanssa iltasaduiksi. Täytynee pitää silmät auki Helsingin kirjamessuilla seuraavien osien varalta. Tosin olen sarjaa nähnyt ihan supermarketeissakin, jonne sitä varmaan saa kysymällä lisääkin. Hintakaan ei ole kauhistuttavan kallis, sillä esim. Prisman verkkokaupassa on tällä hetkellä Painajasipuoti alle 7€ ja kaupassa näin muistaakseni sarjaa noin 10€ nurkilla.