Kiemurainen dekkari Salattu nainen

Lukeminen on töksähtänyt nyt ihan kokonaan. Maaliskuussa olen tähän mennessä saanut loppuun kaikkiaan kaksi kirjaa... Kaksi! Normitahdissa pitäisi olla ainakin tuplasti. Liekö syynä sitten tosiaankin äänikirjojen kuuntelun hiipuminen kuulokekatastrofiin tai muuten vaan ajan kuluminen kaikkeen muuhun, mutta tällä mennään. Onneksi on noita aiemmin luettavia rästiblogattavia niin ei tarvitse sentään ruveta sentään bloggaamisen aiheista stressaamaan.

Tämän kirjan ostin ihan puhtaasti takakansitekstin perusteella. Ajatus naisesta, joka yht'äkkiä kuulee olevansa rikas, vuotta aiemmin kadonnut ja jo kuolleeksi luultu liikenainen kuulosti kutkuttavalta. Siitähän voi kehitellä vaikka mitä. Enkä pettynyt.

Kuva: Minerva-kustannus Oy

Anna Ekberg: Salattu nainen 
Oma ostos Elisa Kirjan alesta 

Eräänä päivänä Louisen luokse saapuu mies, joka väittää olevansa hänen aviomiehensä. Ongelma on vain se, että Louise ei muista miestä, ei muista mitään perheestä, jonka tämä väittää heillä olevan. Ei muista mitään perinnöstä ja rikkaudesta, joista mies kertoo. Louise muistaa Joachimin ja pienen kahvilan, jota he ovat rakkaudella hoitaneet.

Mitä ilmeisimmin Louise kuitenkin on Helene, rikas liikenainen, jolla on aviomies ja kaksi lasta. Paluu entiseen on väistämätön, vaikkei Louise/Helene muistakaan siitä mitään. Hiljalleen hän alkaa kerätä palasia ja muistojen sirpaleita, mutta niiden kokoama kuva ei ehkä olekaan aivan sellainen kuin voisi odottaa. Vähiteleen Louise tajuaa, että hänen on pakko muistaa, tai ainakin saada muuten selville, miksi lähti kotoaan ja unohti kaiken. Muistamisesta on kiinni monen ihmisen elämän selkiintyminen tai hengissä selviäminen.

Juoni oli kirjassa juuri niin herkullisen kiemurainen kuin odotinkin. Itse asiassa se oli niin visainen, että äsken jouduin oikein tarkistamaan, muistinko oikein vai sekoitinko johonkin toiseen kirjaan, kun päähenkilötkin tuntuivat vaihtuneen. Juoni polveilee liikemaailmasta historiallisiin juonitteluihin ja taidemaailman pimeään puoleen. Itse asiassa punaisia lankojan on sen verran, että välillä pelkäsin niiden menevän lopullisesti solmuun käänteiden kiemurrellessa milloin mihinkin suuntaan, mutta kyllä lopussa saatiin jonkinlainen rusetti aikaiseksi.

Pidin myös siitä, että kukaan kirjan henkilöistä ei ollut täydellinen. Louisekin joutuu miettimään, millaiseksi oikeastaan itsensä ajattelee ja millaiseksi voi tulla.  Joachim on tehnyt ja tekee virheitä, eikä menneisyyden haamuista pääse eroon oikein kukaan. Lopulta kuitenkin voimme vain itse päättää, millaisia olemme ja millaisiksi voimme ihmisinä tulla.

Tykkäsin, viihdyin ja vähän jännitinkin. Kyseessä oli siis varsin oivallinen dekkari, joka ei sortunut  kaikkein tavanomaisimpiin ratkaisuihin, mutta oli kuitenkin turvallisen looginen. Eihän tämä nyt varsinaisesti mitään suurta klassikkoainesta ole, mutta teki tehtävänsä ja piti minut hyvällä tuulella.

Ekbergillä kaffella - Hidasta mutta herkullista

Kävipä tässä eräänä päivä äiti shoppailemassa Helsingissä siskonsa kanssa. Tuntien rankan reissun jälkeen (no joo, kävimme me sentään lounaalla lepuuttamassa jalkojamme) alkoi kahvihammasta kolottamaan. Tarkastettuamme Chez Mariuksen uudet upeat tilat, siirryimme Bulevardin toiselle puolelle kahvilaan. Perinteikäs ja kehuttu Café Ekberg houkutti sekä maineellaan että pöytiintarjoilulla.

Pöytiintarjoilu vaan on vähän sellainen kaksiteräinen miekka. Sillä saa helposti asiakkaan tyytymättömäksi. Odotuksena on, että asiakas huomioidaan heti hänen istahdettuaan. Kunhan hän saa menun käteen niin sitten voikin istua tyytyväisenä hetken aikaa. Valitettavasti Ekbergillä ei palvelu ollut kovinkaan sujuvaa. Pöytämme oli täynnä edellisten asiakkaiden astioita. Istuimme hetken katselemassa tarjoilijoiden pörräilyä, mutta sitten alkoivat kansainväliset käsimerkit (tarjoilijan kutsumiseksi - mitä te oikein kuvittelitte?) heilua meidän suunnaltamme.

Pöytä saatiin puhtaaksi ja tarjoilijatytön luvattiin saapuvan nopeasti paikalle menun kanssa. Näin ei tosin käynyt, vaan jouduimme vieläkin hetken odottamaan. Siinä odotellessa, oli hyvää aikaa seurata kahvilan muita asiakkaita. Bongasimme ainakin yhden julkkiksen ja yhden kolmen hengen seurueen, joka poistui kiukkuisen näköisesti ja tilaamatta mitään - ilmeisesti palvelun nopeus (tai siis hitaus) ei heitäkään oikein tyydyttänyt.

Menusta löytyivät halutut herkut nopeasti. Itseäni kiinnosti, mikä on "sellaiseksi makeaksi leivokseksi" (onko niitä muunlaisia ?) tarjoilijan kysyttäessä mainostama Budapest cappuccinon kera. Sisko halusi maistella maitokahvia ja Kööpenhaminan wieneriä. Tilattuamme taas odoteltiin. Kauan saivat aikaa kulumaan kahden leivonnaisen ja kahvin laittamiseen, vaikkei kahvila ollut edes varsinaisesti täynnä kolmen jälkeen iltapäivällä. 

Onneksi herkut vastasivat odotuksia. Budapest osoittautui  ihanan rapsakaksi manteleilla höystetyksi marenkikääretortuksi. Ylenpalttisen makeuden pelastivat sopivasti torttua pilkuttavat mandariininpalaset. Ihanaa herkkua, eikä viinerikään kuulemma ollut yhtään hullumpaa. Sellainen sarven muotoinen ja sitruunakreemillä maustettu rapea herkku. Kahvit olivat aika normikamaa - ihan juotavia.

Lähdimme jatkamaan matkaa virkistäytyneinä ja levänneinä vähän oletettua pidemmäksi venähtäneen kahvitauon jälkeen. Ihan olimme hyvillä mielin. Tämän kahvilakokemuksen pelastivat maineensa veroiset herkut !