(Luku)päiväkirja: Kuukauden luetut ja vähän Blogistaniaa

Se on toukokuu eli hauskaa vappua! Kelikin on ollut ihan juhlan mukainen eli taivaalta tippuu jotain säännöllisin väliajoin ja jäätävä tuuli puhaltaa. Onneksi ei ollut sen kummempia suunnitelmia, niin ei ole tarvinnut värjötellä ulkosalla. 

Kuva on viime viikonlopulta, jolloin oli vielä lämmin. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Hyvinkäällä. Kohteena oli kulttuurikahvila Arkikulta. Siellä jaettiin Blogistanian 2022 kirjapalkinnot ja tottahan sitä piti käydä katsomassa kahvilaakin. Sitä pitää Takakansi-podcastin Marko vaimonsa kanssa, joten "fanityttö momentkin" oli luvassa. 

Idyllisessä kahvilassa on suloinen sisustus ja tarjolla herkullisia vohveleita. Sinne kannattaa suunnata ihan jo kahvilavisiitillekin, mutta myös ohjelmaa järjestetään säännöllisesti. Kiva paikka. Harmi, ettei ole lähempänä. Kävisin siellä harva se viikonloppu. 

Nyt paistaa aurinko, mutta lämpötilassa taitaa olla viime viikonloppuun eroa yli kymmenen astetta. Tänään siis on kylmempää. Saisinkohan itseni jossain kohtaa lenkille ? (Toim.huom. juoksemista ei mainittu.) Eilinen päivä kun meni aika tarkkaan sohvannurkassa ja herkkujen parissa. Lopputuloksena sain Orlandon luettua loppuun, vaikka tavasinkin viimeisiä sivuja vain minuutteja ennen puoltayötä. Nukahdin taas illalla sohvalle kirjan viereen, enkä sitten tietty meinannut saada unta sänkyyn siirryttyäni. Mikä siinä onkin, että sohvalla uni on niin makeaa ?

  

Tässä vielä Blogistanian Vuoden 2022 palkitut : 

Blogistanian Finlandia eli paras kotimainen kaunokirja
Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus
Siltala 2022

Blogistanian Globalia eli paras käännetty kaunokirja
Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen
Suomentanut Kaijamari Sivill
WSOY 2022

Blogistanian Tieto eli paras tietokirja
Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille
Kustantamo S&S 2022

Blogistanian Kuopus eli paras lasten- tai nuortenkirja
Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys
WSOY 2022

Onnea voittajille! 

Kuten listasta kai näkyy, olen lukenut vasta yhden voittajateoksista. Erityisesti tuo Ripley kuitenkin kiinnostaisi. Ihan jo senkin takia, että Toton lukuinto on pahasti hiipunut ja samalla minun epätoivoni kasvanut. Pitäisi löytää hänelle jotain uutta luettavaa. Selvästi nuo varhaisnuorille suunnatut fantasiatarinat eivät enää uppoa. Maaliskuun lukulistaltani löytyvä Skandar ja yksisarvisvaras olisi aiemman perusteella ollut hänelle aivan täsmäisku, mutta toistaiseksi sen olen lukenut vain minä. Sinänsä harmi, sillä tarina yksisarvisratsastajista on hyvin kirjoitettu, vaikka toki sisältää aika paljon kliseisiä kuvioita. Oli kuitenkin virkistävää, miten rooleja oli vähän kiepauteltu nurinperin, eivätkä yksisarvisetkaan olleet vaalenpunaista glitteriä. 

Kaikkiaan siis maaliskuu oli oikein kelpo lukukuu, vaikkei ihan helmikuun tasolle yltänytkään. Tosin en odotakaan vastaavaa tahtia edes lähivuosina. Neljätoista kirjaa on kuitenkin hyvin, kun ajattelee töiden kiivasta tahtia maaliskuussa. Sinänsä luettujen lista on minulle tyypillinen sillisalaatti kaikenlaista kirjallisuutta ja kirjamuotoja. 

Äänikirjoissa aloitin kuukauden Emmi-Liia Sjöholmin palkitulla äänikirjateoksella Virtahevot. En ehkä ole ihan kohderyhmää tai muuten vaan elänyt elämääni jotenkin toisin, mutta oli tuo mielenkiintoinen kuunneltava. 

Loppukuu menikin sitten Lady Detectiven  seikkailuja kuunnellen ja sarja näköjään meni heittämällä kolmen osan säännön yli eli oikein viihdyttävää hötöä (eikä tuo ollut mitenkään halveeraava termi, vaan kuvastaa sitä rentouttavaa hyväntuulisuutta, joka kirjoista huokuu). Vähän samanlaista vibaa on K.B.Owenin vastaavassa Lady Detectivesta kertovassa sarjassa, mutta US moodissa. Olen lukenut ensimmäisen osan ja se oli ihan lupaavaa viihdettä.

Nykyaikaan sijoittuvia dekkareita tuli lisäksi luettua kaksi ja molemmat laatutavaraa. Ruth Galloway-sarjan viimeisin osa Yöhaukat, oli jotenkin parempi kuin muutama edellinen. Satu Rämön Rósa & Björk puolestaan lunasti Hildurin asettamat odotukset. Rämö on singahtanut tähdeksi Suomen dekkaritaivaalle varsin vauhdilla ja ihan ansaitusti. Taatusti tulen lukemaan myös jatkoa, jota käsittääkseni onkin luvassa.  

Deborah Levyyn piti palata postauksen muodossa huhtikuun aikana, mutta eipä tullut tehtyä, vaikka toki trilogian viimeisinkin osa Omistuskirjoituksia loppui jo kuun alkupuolella. Itse asiassa olen tainnut vähän liikaa lukea kirjailijanaisten kuvauksia naiseudesta ja elämästään ja ilmassa oli lievää kyllästyneisyyttä aiheeseen. Siksikin Tuomas Aitonurmen esseekokoelma Ruumiin ylittävä ääni oli niin virkistävää luettavaa. Miehinen näkökulma toi uutta mietittävää. Toki se on näkökulmamuutoksen lisäksi myös avoin ja vereslihalla oleva kuvaus erilaisuuden tunteesta ja väkivaltaisten traumaattisten kokemusten pitkistä jäljistä. 

Pitkästä aikaa hankin myös keittokirjan ja heti perään myös siihen liittyvän keittiökoneen. Airfryer on ollut kovassa käytössä niin kirjana kuin laitteena, vaikka churrot eivät onnistuneetkaan. 

Noin muuten ei liene yllätys, että Virginia Woolf on jatkanut lukemisteni hallintaa #kevätvirginiankanssa haasteen myötä. Nautin Orlandosta, mutta vielä enemmän olen pitänyt Woolfin päiväkirjojen lukemisesta. Olen menossa osassa kolme.  Kiinnostaisi lukea vielä muitakin hänen teoksiaan, mutta saa nähdä siirtyykö katseeni kenties Proustin suuntaan kesäkaudeksi. Vähän näyttää siltä, kun on tuo Biarritz-viikkokin edessä... 

Tänään ehkä kuitenkin keskityn johonkin vähän kevyempään. Suomennettua cozy dekkaria olisi vuorossa eli Lynn Messinan Murha paremmissa piireissä. Vaikka olisi tietysti tuossa tuo Woolfin päiväkirjakin odottamassa. 

(Luku)päiväkirja: Levotonta menoa

Torstai 6.4.2023 

Onneksi oli lyhyt työviikko. Keskittymiskyky on ollut lievästi sanottuna vaisun puolella ja tänään tuntuivat tunnit matelevan kohti iltapäivää. Kivireen vetäminen ja viimeisillä voimilla raahautuminen tulivat mieleen, vaikka toki kyseessä oli vain parista palaverista iltapäivällä... Sitten kauppaan, pientä järjestelyä ja sohvalle. Luureihin äänikirja ja... nukahdin. (Kunnes minut herätettiin kertomaan, olisiko illalla mahdollisesti jotain syötävää. Kysyjä laitettiin tekemään pastaa)

Levottomat yöt ovat vaatineet veronsa. Ylikierroksilla sitä joko herää liian aikaisin tai ei rauhoitu nukkumaan. Elämässä tapahtuu nyt paljon. On jotain surullista, kun jokin lähestyy loppuaan. On jotain jännittävää, kun mahdollisuus  muutokseen saattaa jopa realisoitua. Kerrankin eivät päällimmäisenä mielessä ole aina työt. 

Kirjat ovat ja pysyvät. Tällä viikolla olen lukenut yhden dekkarin eli Satu Rämön Rósa & Björk. Säästän siitä tarkemman tekstin johonkin viime aikoina suosimaani dekkarikimaraan, mutta Islanti viehätti edelleen ja tulin lukeneeni kirjan parissa illassa. (Siis myöhäiseen nukkumaanmenoon oli levottomuuden lisäksi muitakin syitä... ) 

Lisäksi olen jatkanut Virginia Woolfin päiväkirjojen toista osaa. Edelleen koukuttuneena. 

Aloitin myös kuuntelemaan yhtä cozy mysteryä ihan vain nimen perusteella. Vai mitä tuumaatte nimestä Dead & Breakfast ? Seuraava osa on Doom with a View, joten ehkä sekin vielä pitää kuunnella. Merry Ghost Inn näyttää tarjoavan ihan sujuvia seikkailuja omistajiensa päänmenoksi. 

Pääasiallinen äänikirjani on kuitenkin tällä viikolla ollut Emmi-Liia Sjöholmin dialogiromaani.

Emmi-Liia Sjöholm : Virtahevot

Äänikirja Storytel, lukijat: Samuli Niittymäki, Pihla Viitala 

Vähän levotonta menoa on tässä kirjassakin. Eevis ja Touko istuvat ulkona kesäyössä ja juttelevat. Rakkaudesta, seksistä, suhteista, eroista, lapsista, vanhemmista, elämästä, identiteetistä. Tuntemattomalle on kai helpompi avautua, kun ympärillä on kaupungin tyhjyys, väsyttää ja ehkä vähän pöhnäinenkin olo. 

Jutut lainehtivat ja dialogista nousee esiin kaksi erilaista elämää ja ihmistä, joissa kuitenkin on yhteistä inhimillisyys ja ihmisen haavoittuvaisuus. Myönnän, en samaistunut kumpaankaan ja moni asia asetelmissa on minulle vieras. Olen ehkä lopulta vähän eri sukupolvea kuitenkin tai sitten elämä on vienyt jotenkin toisin. Toisaalta koin myös tuttuutta, sillä samoin kuin kaksi erilaista päähenkilöä löytää toistensa ihmisyydessä itseään, niin myös lukija tunnistaa omia ajatuksiaan. Tarina ei kuitenkaan niinsanotusti "kolahtanut", vaikka nautinkin sen kuuntelusta. Vähän etäältä kiinnostuen enemmän kuin rajusti myötäeläen. 

Kirja on alunperinkin kirjoitettu nimenomaan dialogiromaanina äänikirjaksi. Kuunnellessä välillä mietin, onko tämä oikeasti kirja vai sittenkin jo melkein kuunnelma, sillä Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala tuovat tarinan niin elävänä lukijan korviin. Ihan kuin salakuuntelisi oikeaa keskustelua. Illuusio on vahva, vaikkei mitään varsinaisia äänitehosteita olekaan, vain lukijoiden äänet. Vähän sentään musiikkia lopussa. 

En yhtään ihmettele, että Virtahevot voitti Storytel Awardsin kaunokirjallisuussarjan. Kolme ja puoli tuntia meni hujauksessa ja siinä ajassa kerittiin luotamaan ihmissuhteita ja ihmisyyttä monelta eri suunnalta. Useimmat äänikirjoiksi luetut romaanit taitavat olla vähän pidempiä, mutta tässäkin oli jo sisällöltään painava paketti, ehkä pidennettynä olisi käynyt raskaaksi - Sitä paitsi kyllähän sitä jo takamuskin puutuu tunteja kalliolla istuessa, eikä pieni torkahdus liene pahitteeksi ennen työpäivän alkua... 

Vähän vanhaa, vähän uutta, eli kuukauden keittokirjat

Emmi-Liia Sjöholm: Koko perheen kattaus 
Luettavaksi ja kokattavaksi kustantajalta 

Perhe pitää ruokkia joka päivä. Aina välillä pitää inspiraatiota vähän tökkiä ennen kuin mieleen juolahtaa menuaiheita. Jos aterioiden keksiminen on kaikilla välillä työlästä, millaista se onkaa perheessä, jossa pitää vältellä tiettyjä ruoka-aineita?

Keittokirjat ovat oiva apu inspiraation liikkeelle tönäisemisessä ja Emmi-Liia Sjöholmin kirja auttaa varmasti perheissä, joissa pitää vältellä joko gluteenia, kananmunia tai maitoa, tai kaikkia kolmea. Kirjan resepteissä kun ei käytetä noista mitään.

Pidin kirjan tervejärkisestä ja vähän arkisestakin lähestymistavasta. Ruoat on tarkoitettu koko perheen nautittaviksi eikä pelkästään allergisen perheenjäsenen ravinnoksi ja siksi tästä kirjasta on iloa ihan tällaiselle kaikkiruokaisellekin perheelle. Kokeiltavaa löytyi  Jotkut resepteistä tosin ovat sellaisia, että voin niitä kyllä kokeilla, mutten ehkä ihan edustamassa sitä ruokalajia, jota korvaavaksi ne kirjassa kuvattiin. Muutenkin tuntuu hassulta, että pitäisi väkisin luoda jotain tiettyä ruokaa muistuttava korvaava resepti. Maailma on täynnä ihania ruokalajeja, jos muutama jää väliin, niin ei se voi olla niin katastrofaalista. No, meillä tietysti ei joudu kukaan välttelemään mitään, joten ehkä en vain ole joutunut tilanteeseen, jossa tuo olisi tarpeellista.

Kirjan kuvissa on rauhallinen ja vähän viileä tunnelma. Pieni jutustelu lukujen alussa kertoo, mitä tuleman pitää. Tämä on mukava lisä keittokirjahyllyyn ja allergikkoperheille kannattava hankinta ruokastressin lieventämiseen.

Pipsa Hurmerinta: Pipsan keittiössä 
Ale-ostos 

Vähän vanhempaa keittokirja-vuosikertaa edustaa tammikuussa alepöydästä mukaani lähtenyt Pipsa Hurmerinnan - Pipsan keittiössä, josta pidin kovasti.

Kirjan reseptit ovat konstailemattomia, mutta kertovat innostuksesta ruokaan. Kuvissa näkyi myös ihmisiä laittamassa ruokaa tai nauttimassa siitä. Se toi ohjeetkin jotenkin lähelle ja vielä houkuttelevammiksi. Teki mieli päästä mukaan.

Kirjasta on toistaiseksi tullut kokeiltua paria reseptiä, mutta tätä hyvän mielen tuovaa kirjaa tulen varmaan selailemaan uudelleen. Tämä (ja samoin muuten tuo kuvassa taustalla näkyvä Jordannovankin kirja) on myös inspiroiva kirja parhaimmillaan sillä vaikken parina päivänä tehnytkään kirjan reseptin mukaan, sai illan ruoka ajatuksena alkunsa joko kirjan kuvasta tai siinä mainitusta raaka-aineesta.

Pipsa oli näin vuoden 2016 aluksi myös mukava trendibongailukirja... aina välillä kannattaa kurkistaa muutaman vuoden takaiseen ajatteluun ja huomata, miten jotkut asiat ovat nousseet pinnalle ja kadonneet, toiset taas tulleet jäädäkseen - omaan keittiöön tai muiden.