Kansainvälisen hypetyksen uhri ?

Siis minä luin sen tai siis ne ihan oikeasti loppuun - vaikka se kesti yli kolme kuukautta ja vaikka olin tuskissani useammin kuin kerran. Sellainen on kansainvälisen sosiaalisen median ja markkinointikanavien hypetyksen voima.

Kaikkihan sen tietävät, monet ovat lukeneet ja innosta puhkutaan. Kirjoja ostetaan, luetaan ja dollarit kilisevät. Kyseessä on tietenkin tämän hetken kenties kuumin trilogia, E.L. Jamesin Fifty Shades. Minäkin tulin trilogian ostaneeksi (Kobosta, sähköisenä), kun kerran niin moni sitä hehkutti lukevansa. Kun tarpeeksi monta kertaa silmiin osuu, että joku ei saa kirjaa laskettua käsistään, niin pakkohan se on ainakin aloittaa.

Suuren hypetyksen jälkeen on usein edessä putoaminen todellisuuteen. Näin kävi tälläkin kerralla. Tiesin, etten yleensä hurjasti innostu, jos kirjaa markkinoidaan intohimoisen, mutta niin kovin vaikean rakkaussuhteen kuvauksena. Erityisesti saan nykyään näppylöitä, kun päähenkilönä on nuori ja viaton nuori nainen ja hänen rakkautensa kohteena niin kovin synkeä, jumalaisen kaunis ja traumojaan hautova mies. Kun joukkoon lisätään vielä SM-painotteista seksiä - paljon - niin katastrofin ainekset ovat kasassa.

No, oli se parempi kuin pelkäsin, mutta en siltikään ymmärrä suunnatonta innostusta. Kirjassa on hurja määrä seksikohtauksia. Ne on kirjoitettu ihan hyvin (yksityiskohtaisesti), ei siinä mitään, mutta... Itse asiassa ongelmana taitaa olla juuri se, että paljon muuta ei tarinasta sitten irti saakaan. Kuulin jostain, että kirjailija olisi kirjoittanut näihin kolmeen kirjaan kaikki villeimmät fantasiansa. Siltä se vaikuttaakin. En ollenkaan hämmästyisi, vaikka hän olisi ensin kirjoittanut seksikohtaukset ja sitten kutonut väliin sidetarinaa. Juoni on aika standardikamaa sieltä ei-uskottavien osastolta. Silti luin koko trilogian loppuun.

Olenko siis hypetyksen uhri ? Olen ja en. Markkinoinnin ammattilaisena tiedän, että mainetta saa kasvatettua monin keinoin - myös sosiaalisessa mediassa. Olin kuitenkin utelias tietämään  ymmärränkö missään kohtaa (nais)lukijoiden innostusta tai paraneeko tarina edetessään (parani hiukan). Nyt voin myös "asiantuntevasti" osallistua keskusteluun kirjasta ja lytätä sitä mielin määrin hyvällä omallatunnolla. Vai olisiko loppuun lukemisen syynä sittenkin, että se antaa turvallisen ja sosiaalisesti hyväksyttävän tavan fantasioiden tirkistelyyn ? Onhan trilogiaa kutsuttu "kotiäitien pehmopornoksi".

Kaikkia niitä varten, jotka haluavat muodostaa mahtavan tycoonin ja viattoman opiskelijatytön suhteesta oman käsityksensä Otava on juuri kustantanut trilogian ensimmäisen osan suomeksi (Fifty Shades - Sidottu). Tai ainakin oletan kirjan olevan suomeksi, vaikka nimessä pahemmanlaatuinen englantivaikutus näkyykin. Kirja on saatavilla ainakin Elisa Kirjasta. Englanniksi saatavilla on halukkaille koko trilogia monestakin nettikaupasta.

Kannattaa sitä ainakin selailla - Miten muuten voi tietää, mistä kaikki muut puhuvat ?

Outi Pakkanen - Seuralainen

Kirsi oli kirjoittanut tästä samasta kirjasta ja täytyy sanoa, että olen hänen kanssaan samaa mieltä melkein kaikesta. Pakkasen kirjat eivät varsinaisesti ole dekkareita vaan tosiaankin enemmän psykologisia kuvauksia ihmissuhteista ja -kohtaloista. Erona minun ja Kirsin välillä lieneekin se, että yleensä olen Pakkasen kirjoista nauttinut ja varsinkin Anna Laineen reseptejä on ollut mukava selailla.

Tästä kirjasta en hurjasti innostunut. Ovathan henkilöhahmot huolella rakennettuja ja Helsinki-kuvaus kaiketi tarkkaa, mutta tunnelmasta jäi jotenkin inhottavan alakuloinen olo. Ihan kuin kirjasta olisi tullut jotain limaista ja pahanhajuista, jota ei oikein saa hinkkaamallakaan pois. Ehkäpä ihmisten ajelehtiminen ja kohtaloiden sattumanvaraisuus jäi jotenkin häiritsemään - tai sitten näin äitinä jäi mieltä painamaan lapsen kuolemasta kertominen. Tiedä häntä. Voisihan mieleen pyörimään jäämistä tietysti pitää hyvin kirjoitetun kirjan merkkinä, mutta se ei tarkoita minun pitäneen siitä. Itse asiassa en todellakaan pitänyt.

Joskus aikaisemmin olen lukenut Pakkasen varhaisempaa tuotantoa (Murhan jälkeen mainoskatko jne.) ja pitänyt kovastikin. Onkohan kirjailija kyynistynyt vanhetessaan, vai miksi nämä uudemmat romaanit tuntuvat ihan erilaisilta ?

Kirsi on jo ansiokkaasti kuvannut myös kirjan sisältöä niin pitkälle kuin dekkareissa spoilaamatta voi, joten ei siitä sitten sen enempää. Nyt kun sain tämän kirjan viimein blogattua (kiitos Kirsi kimmokkeesta :-) niin voin taas keskittyä moneen tämän jälkeen jo lukemaani kirjaan. Seuralaisen kun luin loppuun jo kesäkuun alkupuolella. Niin, ja on tulossa yksi maailmanlaajuisen hypetyksen saanut trilogiakin, kunhan saan kahlattua loppuun. 

Yllä meren, alla kiven...

Nuorena tyttönä"Pimeä nousee" - sarja oli yksi lemppareitani. Jokin aika sitten televisiosta tuli samanniminen elokuva, joka piti tietysti katsoa. Leffaa katsellessani aloin epäilemään omia muistikuviani kirjoista - niin erilaiselta näytti koko tarina. Pitipä siis aloittaa lukemisen uusintakierros.

"Yllä meren, alla kiven" on sarjan aloitusosa. Siinä Simon, Barney ja Jane saapuvat Cornwalliin viettämään kesää vanhempiensa ja salaperäisen isosetä Merryn kanssa. Sadepäivänä taloa tutkiessaan he löytävät ikivanhan kartan ja siitä alkaa hurja seikkailu. Kartta vihjeineen johtaa kuninkas Arthurin aikaisen maljan jäljille ja sisältää myös jatkovihjeen seuraavien aarteiden luokse. Kuinka ollakaan, aarretta havittelevat myös pimeyden voimat ja niiden edustajat eivät kaihda keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi.

Näin aikuiselle tarina ei ole mitenkään liian pelottava, mutta lapsena muistan kovastikin juonenkäänteitä jännittäneeni. En nyt ollenkaan muista, minkä ikäisenä kirjaa luin. Olettaisin siinä jossain 10-vuoden kieppeillä. Yritin tarjota esikoiselle luettavaksi, mutta hävisi ainakin toistaiseksi Aku Ankan taskukirjalle ihan 6-0. Ehkäpä sitten myöhemmin.

Kirja on kirjoitettu jo 60-luvulla, joten hiukan on kieli ja rytmi jo vanhahtavaa, mutta se ei laisinkaan vähennä tarinan viehättävyyttä. Täytyy katsoa innostuisiko tuo poika tuosta vielä tarttumaan tähän uudelleen ennen heinäkuun loppua. Muuten viedään takaisin kirjastoon ja äiti ottaa mukaansa sarjan seuraavan osan.

Niin ja siitä elokuvasta - näyttää siltä, että Hollywood on kokonaan unohtanut tämän ensimmäisen osan. Elokuvassa ja kirjassa ei ollut mitään yhteistä. Täytyy siis tosiaan lukea uudelleen tuo toinenkin osa ("Pimeä nousee"), että pääsee paremmin vertaamaan.

Kesän keveitä

Kovin on mennyt keveäksi ja englanniksi tämän kesän lukemiset. Eipä silti, kesällä onkin kiva lukea jotain rentouttavaa ja Lucy Diamondin Chick Litiin luettava kirja on juuri sopiva auringonpaisteessa lötköttelyyn. Englannin kieli johtunee Kobosta - sieltä löytyy hyvää luettavaa oikeasti aika edulliseen hintaan.

Evie Flynn ei oikein tiedä, mitä elämältään toivoisi. Epämiellyttävät työpaikat seuraavat toistaan eikä suhde poikaystäväänkään oikein kukoista. Sitten hänen tätinsä kuolee ja jättää Evielle omistamansa rantakahvilan Cornwallissa. Kahvilan pyörittäminen ei tietenkään suju kuin tanssi ja asioita sotkemaan saapuu myös komea, mutta hurjan salaperäinen, kokki. Mukava asetelma siis ja tarina etenee letkeästi tyypilliseen, mutta ah, juuri siihen oikeaan lopputulokseen.

Ei varsinaisesti kirjallisuuden klassikkoainesta, mutta pitääkö sitä aina kirjoittaa vaikeasti kurjuudesta ? Viihdekirjallisuudella on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä. Minusta ainakin on kiva lukea aina välillä jotain, mikä ei vaadi sen suurempaa keskittymistä tai pohdintaa. Varsinkin, jos kielen taso kuitenkin on kohdillaan. 

The Beach Café on siis varsin suositeltavaa rantalukemista ja sopinee tietysti sadepäivän ratoksikin. Lucy Diamondilta näyttää olevan muitakin kirjoja tarjolla, joten seuraavan Chick Lit-session ehdokkaat ovat sopivasti tiedossa.

Heinäkuun herkkuja ja tomusokerin taikaa

Kovin on mennyt lukemiset kevyeksi ja syömiset makeiksi tässä viime aikoina. Tässä viimeisin herkku lasten lounaan jälkiruoaksi (äitihän söi jo aamupalalla... ja lounaalla... ja ottaa varmaan vielä iltapäiväteelläkin....)

Bongasin Hellapoliisin reseptin viimeisimmästä Leivotaan -lehdestä. Jo tehdessä taikina vaikutti jotenkin raskaalta ja kostealta eikä tuntuma pettänyt. Vähäsen kakku lössähti otettuani sen uunista pois. Onneksi tomusokerilla saa yleensä korjattua ja peitettyä pahimmatkin lössähdykset salonkikelpoisiksi. Niin siis tälläkin kertaa.

Minusta vähän tuntuu, että tästä kakusta ei varmaan ole tarkoituskaan tulla kovin kuohkea ja korkea. Sulatettu valkosuklaa, maitorahka ja pakastemustikat pitävät siitä huolen. Makuahan ei pieni lössähdys haittaa ollenkaan. Ihan mahtavaa herkkua. Koostumus on jotenkin enemmän vanukasmainen kuin kakkumainen, mutta pehmeä ja suussasulava. Voi tietysti olla, että otin uunista pois hiukan liian aikaisin ja olisi pitänyt antaa olla kauemmin kuin ohjeessa mainittu tunti, mutta tikku tuli kyllä ulos ihan puhtaana...



Aamupalalla maistelin turkkilaisen jugurtin ja tuoreiden pensasmustikoiden kera. Jälkkäriksi korvasin jugurtin kermavaahdolla. Kumpikin versio oli herkkujen herkkua.

Niin, ja sen reseptin löytää Hellapoliisin sivuilta.
Sieltä löytyy monen monta muutakin herkullista reseptiä kokeiltavaksi.

TBR 100 tilannekatsaus

Maaliskuussa aloin kirjaamaan luettavia kirjoja tavoitteena päästä sataan tämän vuoden loppuun mennessä. Tähän mennessä olen päässyt viiteenkymmeneen. Kiire siis voi tulla. Se on kumma, ettei tuo lista kasva tämän nopeampaa eikä punaistakaan (eli luettuja) ole tuon enempää. Näin äkkiseltään analysoituna johtunee seuraavista :

1) kun näen luettavan kirjan, en kuitenkaan muista sitä listata

2) luen edelleen superopportunistisesti eli mitä silmiin ja käteen sattuu osumaan

No, ainakin minulla on lukemista riittänyt. Katsotaan, miten lista etenee loppuvuoden aikana.

Ja tässä tämänhetkinen status :

1) Murakami : Norwegian Wood
2) Murakami : 1Q84
3) Deborah Harkness : Shadow of Night
4) Hustvedt : Kaikki mitä rakastin
5) Mika Waltari : Sinuhe egyptiläinen (taas kerran, vuosien tauon jälkeen)
6) Calvino : Paroni puussa
7) Lionel Shriver : Jonnekin pois
8) Caroline P. Murphy : Isabella de'Medici - the Life and Tragic End of Renaissance Princess
9) John Milton : Paradise Lost

10) Jean d'Ormesson : Le vent du soir

11) Karen Armstrong : The Battle for God (uskonnonhistoriaa - mies kehui Armstrongin kirjoja erittäin mielenkiintoisiksi)
12) Yashar Kemal : Haukkani Memed (sarjassa paluu nuoruuden suosikkien pariin)
13) Ursula LeGuin : Maameren tarinat
14) Henning Mankell : Pyramidi (ja muita vielä lukematta olevia Wallander-kirjoja)
15) Gabriel Garcia Marquez : Sadan vuoden yksinäisyys
16) Katja Kettu : Kätilö (Blogistanian Finlandia 2011)
17) Merete Mazzarella : Juhlista kotiin
18) Tuomas Kyrö : Kerjäläinen ja jänis
19) Marja Leena Virtanen : Kirjeitä kiven alle
20) Sofi Oksanen : Puhdistus
21) Sarah Waters : Vieras kartanossa (Blogistanian Globalia 2011)

Maaliskuun lopun ja huhtikuun satoa...

22)Marguerite Yourcenar : Qui n'a pas son Minotaure ? (Ihan vaan siksi, että olen rakastanut kirjailijan jokaista muuta lukemaani teosta)
23) C.J.Sansom : Musta tuli
24) Mihail Bulgakov : Saatana saapuu Moskovaan
25) Umberto Eco : Ruusun nimi (taas kerran, pitää koittaa onko se tosiaan niin hyvä kuin muistan)
26) Gaute Heivoll : Etten palaisi tuhkaksi
27) Tuomas Kyrö : Mielensäpahoittaja (vaikka tuo äänikirja tuosta - on odottanut jo vuoden...)
28) Bo Carpelan : Alkutuuli
29) Mrs Stephen Fry : Mrs Fry's Diary
30) Virginia Woolf : The Waves
31) Paulo Coelho : The Witch of Portobello
32) Riikka Pulkkinen : Totta
33) Johanna Sinisalo : Ennen päivänlaskua ei voi
34) Walter Isaacson : Steve Jobs
35) Stieg Larsson : Millenium-trilogia
36) Carol Shields : Ruohonvihreää
37) Emily Bronte : Wuthering Heights
38) Peter Hoeg : Norsunhoitajien lapset
39) Katherine Pancol : Krokotiilin keltaiset silmät
40) David Foenkinos : Nainen, jonka nimi on Nathalie
41) Jennifer Egan : The Keep
42) J.S.Meresmaa : Mifongin perintö

Toukokuussa listattua :
43) Marja Leena Virtanen : Aida
44) Kate Morton : Paluu Rivertoniin
45) Susan Hill : Howards End is on the Landing - A Year of Reading from Home

Kesän aikana listattua :
46) Camilla Läckberg : Merenneito
47) Aili Somersalo : Mestaritontun seikkailut
48 ) C.J.Sansom : Revelation
49) Carole Martinez : Du domaine des murmures
50) William Goldman : The Princess Bride

Kevyttä kesälukemista - A Cotswold Killing

Englantilaisen maaseudun kuvausta, omituisia kyläläisiä, murha ja monimutkaiset juonikuviot rikoksen selvittelyssä sympaattisen päähenkilön toimesta - siinä oiva resepti kevyelle kesälukemiselle. Valitettavasti Rebecca Topelta on unohtunut tuo viimeinen osuus.

Thea Osbourne on nelikymppinen tuore leski, joka lähtee pakoon surutyönsä painostavuutta talonvahdiksi kuvankauniille Cotswoldin alueelle. Heti alkuunsa tapahtuu naapuripellolla murha ja sen jälkeen Thea sitten käyttääkin sen selvittelyä sijaistoimintona itsevahingoittamiselle. Hänellä kun on tapana tunkea tikkuja kynsien alle periaattella "fyysinen tuska lieventää sydämen tuskaa". No joo, siinä kohtaa minä jotenkin kylmenin päähenkilölle. Siis sen tikkujutun kohdalla, sijaistoiminnon minä vielä jotenkin ymmärrän.

Juonikaan ei oikein ole kummoinen. Lukijalle esitellään toinen toistaan omituisempia kyläläisiä, ihmetellään erilaisia koiriin liittyviä tapahtumia ja lopulta Thea osuu enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti keskelle loppuratkaisua. Murhaaja sinänsä tuli kyllä yllätyksenä.

Oli kirjassa paljon hyvääkin - luinhan sen sentään loppuun. Cotswoldin alueen kuvaus ja kirjasta huokuva maaseudun tunnelma saivat miettimään kiertomatkaa Englannin suuntaan. Turistinahan ei paljon tarvitse miettiä paikallisten välisiä jännitteitä, vaan voi vaan nauttia maisemista ja tunnelmista. Hiukan verkkainen ja yksittäisiin tapahtumiin keskittyvä rytmikin sopi kesäiseen lukemiseen.

Kirja on ensimmäinen osa sarjasta ja jatko-osia on useampiakin. Jotkut ovat siis tykänneet kirjasta tarpeeksi ostaakseen lisää. Ehkäpä minäkin annan toiselle osalle joskus mahdollisuuden olla edeltäjäänsä parempi, mutta ei kyllä ihan heti. Uskoisin, että parempaakin ajankulua löytyy muista kirjoista.

Kesän makein herkku - toskapiirakka raparperi-mansikkahillolla

Alkukesästä testasin Glorian ruoka ja viini - lehden reseptiä raparperimasariineille. Silloin jäi mieleen nakuttamaan, että pitää kokeilla ilman frangipaania kevennettynä versiona. Vähän aikaa kesti, mutta kun sain aikaiseksi tehtyä raparperi-mansikkahilloa niin onnistui piirakankin teko. Tai siis, toisella kerralla onnistui. Ensin taisin olla vähän liiankin antelias hillon suhteen ja koko piirakka vähän vesittyi. Kannattaa siis olla pikkuisen pihi ja laittaa hilloa vain ihan ohut kerros pohjalle. Silloin on lopputuloksena tuollainen suoraan kädestäkin syötävä piirakka.
Tässä nyt sitten resepti sen mukaan, kuin nyt viimeiseksi tein. Näillä määrillä saa kaksi piirakkaa tuolla Tuppervaaran sydänsilikonimuotilla. Isompaan piirakkavuokaan tehtynä riittänee yhteen.

Pohja :
4 1/3 vehnäjauhoja
ripaus suolaa
200g kylmää voita
1 1/2 dl tomusokeria
1 kananmuna

Nypi jauhot, suola, sokeri ja voi muruiksi (yleiskoneella k-vatkaimella onnistuu hyvin). Lisää muna ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri muovikelmuun ja anna seisoa jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Ilman seisottamista taikina jää turhan pehmeäksi, eikä piirakka onnistu kunnolla. Minä käytin toiseen versioon jo pari päivää jääkaapissa ollutta taikinaa ja hyvä tuli.

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen (kiertoilmalla ihan hiukan alle 200).

Leikkaa taikinalevystä ohuita siivuja (2-3mm) ja vuoraa niillä silikoninen piirakkavuoka. Vuoraa myös sivut ihan yläreunaan saakka, sillä ne laskevat uunissa alaspäin Painele sormilla palojen välit yhteen ja pohja tasaiseksi. Laita jääkaappiin hetkeksi odottamaan.  Muistathan voidella vuoan, jos se ei ole silikonia.

Täyte :
Muutama lusikallinen mansikka-raparperihilloa (2/3 rapaperia ja 1/3 mansikkaa - hillosokeria paketin ohjeen mukaan)
tai sitten raparperihilloa. Mansikoiden kera on lopputulos hiukan äitelämpi, mutta hyvin teki kauppansa ihan sellaisenaan. Raparperin kanssa vähän kaivattiin jätskiä seuraksi. 

Ota pohja jääkaapista ja levitä slle ohut kerros hilloa. Pari millimetriä riittää oikein hyvin.

Laita piirakka uuniin noin vartiksi. Tee sillä aikaa toskakuorrutus.

Kuorrutus :
100g voita (tai pikkuisen vähemmänkin riittää)
1 1/2 dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
100g mantelilastuja
2 rkl maitoa

Vähensin hiukan jauhojen määrää alkuperäisestä ohjeesta. Levittyy paremmin.
Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja lämmitä keskilämmöllä sekoitellen vajaat 10min, kunnes paksunee. Levitä piirakkapohjan päälle ja laita vielä uuniin 10-15min, kunnes pinta on kauniin ruskea. 

Austen-variaatiota eli P.D.Jamesin "Death Comes to Pemberley"

Viime aikoina Jane Austen on ollut kovasti muotia niin elokuvissa kuin kirjoissakin. Joko hänen kirjoistaan on tehty erilaisia versioita (esim. zombiet ja merihirviöt) tai sitten Austenin kirjoja on luettu erilaisissa lukupiireissä tai muissa yhteyksissä. Viimeisin lukemani kirja kuuluu tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Siinä jännityksen Grand Old Lady eli P.D.James on tarttunut Austenin ehkä kuuluisimpaan teokseen eli Pride and Prejudiceen. Tosin hän kirjoittaa ajasta häiden jälkeen.

Elisabeth on saanut Darcynsa ja kaksi poikaa ja elämä on rauhallista ja onnellista Pemberleyn kunnailla, kunnes... P.D.James ei turhaan ole dekkarikuningatar. Pemberleyn rauhan rikkovat tanssiaisten aattona pihaan kaahaavat vaunut, joista syöksyy Elisabethin sisar Lydia hysteerisenä ja murhaa kuuluttaen. Metsään lähtenyt etsintäpartio löytääkin ruumiin ja loppukirjan aikana selvitellään, mitä oikein tapahtui.

Monet Jamesin teoksista eivät ollenkaan ole perinteisiä "kuka sen teki" - dekkareita vaan tutkailevat yleensä ihmisluonnetta ja tapahtumien syitä ja seurauksia (vähän niin kuin Ruth Rendellilläkin), mutta tästä tiedosta huolimatta kirjasta jäi vähän hämmentynyt olo. Pääosassa olivat  Elisabethin ja Darcyn suhteet sekä keskenään että muihin P&J henkilöihin. Matkan varrella myös kerrottiin P&J :n sisältö jonkunlaisina takaumina. Eli itse murha ja siihen johtaneet tapahtumat olivat ihan kuin sivujuonteena. Tuli sellainen olo, että P.D.James on erityisesti huvitellut kuvitellessaan henkilöhahmojen elämää ja murhajuoni on vähän sellainen välttämätön paha kirjan kirjoittamiselle, jonkinlainen tekosyy...

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on hyvin mielenkiintoinen tuttavuus ja edustaa parhaimmistoa Austen "kopioissa". Tyyliltään ja kerronnaltaan moderni teksti on kuitenkin uskollinen esikuvalleen. Lisäksi olin yllättävän paljon samoilla linjoilla sen suhteen, millaiseksi aina joskus olen kuvitellut tarinan jatkon - tuota murhaa tietysti lukuunottamatta. Se ei ihan ensimmäiseksi ole tullut mieleen.

Shardlake valloitti taas - "Sovereign"

Minä olen ihan kokonaan jäänyt koukkuun Sansomin Shardlake-sarjaan. Kolmas osa, Sovereign, tuli jo luettua ja kaksi viimeistä (Revelation, Heartstone) odottavat valmiina Kobossa. Niiden jälkeen pitää sitten jatkaa Sansomin muilla kirjoilla sillä historiallisia yksityiskohtia vilisevä ja kuitenkin tavallaan moderni "dekkari" on uskomattoman tehokas sekoitus - ainakin minun kohdallani.

Sovereign  vie lukijan taas vähän ajassa eteenpäin. Cromwellin teloituksen jälkeen Matthew Shardlake ja Barak ovat viettäneet hiljaiseloa pysyen parhaansa mukaan erossa poliittisesta valtapelistä. Sitten arkkipiispa Cranmer kutsuu Matthewn puheilleen ja lähettää tämään pohjoiseen. Tehtävänä on huolehtia Toweriin kuljetettavan salaperäisen vangin hyvinvoinnista. Matkaa tehdään kuninkaan kulkueessa, jonka tarkoituksena on vahvistaa kuninkaan otetta kapinoitsijoiden täyttämällä alueella. Matthew ja Barak joutuvat miettimään niin Englannin historiaa kuin vallankäytön moraalista oikeutusta pohjoisen kapinan jälkimaininkeja seuratessaan. Tämän enempää ei juonesta kai uskalla mainitakaan, ettei pilaa kenenkään tulevaa lukukokemusta. Sen verran sentään vielä mainitsen, että Barak näyttää kohtaavan kesyttäjänsä...

Ystävyys, petos ja velvollisuus ovat kirjan kantavina teemoina, samoin kuin sattuman osuus vallan keskittymisessä yksilöille. Vaikka tämä kuulostaakin kovin vakavalta, niin kirja on myös viihdyttävä ja perinteisen jännittäväkin. Sanson osaa oikeasti yhdistää eri tyylilajeja. Ei ole ollenkaan ihme, että hänen kirjoillaan on vankka lukijakunta. Sekä historiallisten romaanien ystävät, että dekkarien harrastajat löytävät niistä varmasti etsimänsä.

Toivottavasti tämä(kin) Shardlake suomennetaan. Sansom näyttää vain parantavan menoa osa osalta.

Sookieta tuplasti

Minulta oli jotenkin hassusti jäänyt väliin edellinenkin osa Sookien seikkailuista, joten lainasin siskolta molemmat viimeisimmät kerralla. Siispä vietin pari päivää iloisesti (?) vampyyrien, ihmissusien ja keijujen parissa ihmetellen Sookien miessuhteiden viimeisimpiä käännöksiä

Dead Reckoning vie lukijan keskelle vampyyrien politiikkaa Ericin taistellessa asemastaan vampyyrihierarkiassa. Sookie  joutuu sotkeutumaan hengenvaaralliseen juonitteluun Ericin "vaimona". Samalla hänellä on omat ongelmassa menneisyyden vihollisten ilmaantuessa uudelleen paikalle.

Kirja on taattua Sookieta - viihdyttävää ja vauhdikasta. Jotenkin vain tuntuu, että tarinat vähän toistavat itseään. Vihollinen ilmaantuu, juonitellaan, selvitetään pari hengenvaarallista tilannetta, surmataan muutama pahis ja hups, kierros alkaa uudelleen. Tiedän, kaava on se vanha tuttu ja toimiva viihteen saralla, mutta jotenkin sitä toivoisi vähän uuttakin. Saattaa tietysti olla liikaa pyydetty.

Tai sitten ei, Deadlocked tuo virkistävästi uusia tuulahduksia. Kaava on sama, mutta tällä kertaa juoni on hiukan vähemmän ennalta arvattava ja lopussa ilmaantuu ihan uusia värinöitä.

Toistaiseksi viimeisimmässä Sookie-sarjan kirjassa Eric lavastetaan nuoren tytön murhaajaksi. Sookie kuvittelee kerrankin olevansa juonessa mukana vain sivullisena, mutta toisin tietysti todistetaan. Vauhdikkaiden tapahtumien jälkeen Sookie huomaa olevansa yhdenlaisen pahan alku ja juuri, ihan tahtomattaan. Taattua viihdettä siis tämäkin, mutta jotenkin virkistävämpi kuin edellinen.

Niin, ja tämä sitten loppui sellaiseen kohtaan, että seuraavaa osaa jää oikein odottamaan...