Tammikuun toinen viikko - (Luku)päiväkirja

Maanantai 6.1.2020 Loppiainen 

Arvannette... aloitin uuden kirjan. Tällä kertaa kaivon Kobostani jo kauan lukemista odotelleen Janet Framen omaelämäkerran An Angel at My Table. Janet Frame oli uusiseelantilainen kirjailija, johon tutustuin Riitta Jalosen upean romaanin Kirkkaus myötä. Upea tarina mielisairaalaan joutuneesta  herkästä, mutta taitavasta kirjailijasta oli niin kiehtova, että jo silloin hankin kirjailijan itsensä kirjoittaman elämäkerran luettavakseni. Kesti hetken... nyt aloitin.

Luin minä kyllä yhden kirjan loppuunkin. Takashi Hiraiden Kissavieras oli rauhallinen, haikea ja outo tavalla, jonka yhdistän japanilaiseen kirjallisuuteen. Asiat todetaan, kohtaloon tyydytään, toiminta tapahtuu enemmän pinnan alla.

Kirjojen lisäksi olen käynyt huikean hyvällä Pilates-tunnilla ja perään syönyt loppiaisen "kuningaspiirakkaa" eli Galette des rois. Isäntä varioi tänä vuonna lisäämällä manteli frangipaaniin  myös pistaasitahnaa. Taivaallista.

Keskiviikko 8.1.2020 

Eilen en lukenut yhtään. Kävin töiden jälkeen uuteen kuntosalijäsenyyteeni kuuluvassa personal trainer -tapaamisessa. Nuori tyttö pisti tähän tätiin sen verran liikettä, että illaksi suunnittelemani joogatunti jäi väliin. Asennoissa ei pysy tärisevillä lihaksilla. Sitten illalla lösähdin sohvalle katsomaan telkkaria.

Siispä ainoaksi kirjamerkinnäksi jää Pelastaako tohtori Proktori joulun, jota kuuntelimme Toton kanssa yhden luvun verran.

Tänään olen tehnyt töitä ja härkislasagnea - ja aina välillä kuunnellut Louise Pennyn dekkaria Kuolema kiitospäivänä. Itse asiassa kuuntelin sitä niin paljon, että pääsin loppuun - ja tykkäsin tosi paljon.

Töissä taidan olla vielä lomamoodissa. Ensin tein kirjoitusvirheitä jokaiseen taululle kirjoittamaani sanaan, sitten en osannut laskea viiteen... 1 - 3,4,5... Mitenkähän ne työpajamäärät eivät nyt täsmänneet?


Torstai 9.1.2020

Tänään en ole pahemmin kirjoja lueskellut. Ensin oli töitä ja sitten illalla kirjabloggaajien tapaaminen. No, myönnetään, aloitin sentään yhden uuden äänikirjan. Tämäkin on dekkari ja hyvin perinteinen sellainen. Se on ensimmäisen kerran julkaistu jo vuonna 1934.  Uusi Seelanti tuntuu olevan minulla nyt kovasti tapetilla Janet Framen kotimaana sillä tulin tarttuneeksi hänen maannaisensa dekkariin. Korvissa nyt Ngaio Marsh : A Man Lay Dead.

Ihan erityisesti täytyy (taas) sanoa kiitos kirjabloggaajakollegoille. Nämä tapaamiset ovat aina ihan mahtavia ja erityisesti oli kiva nähdä tuttua piiittkästä aikaa. Yksi parhaista kirjabloggauksen ja kirjakeskustelun puolista on myös se, että kirjoista pitävät niin erilaiset ja erilaisista ympäristöistä tulevat ihmiset. Tekee hyvää päästä pois omasta kuplasta.

Satunnainen valoilmiö bongattu 

Sunnuntai 12.1.201... ei kun 2020 

Näköjään ei vuosiluku vielä tule ihan selkärangasta. Melkein joka kerta joudun korjaamaan.

Perjantai meni aika tiukkaan töiden parissa, mitä nyt illalla luin Janet Framen elämäkertaa lisää. Mitään en saanut kirjoitettua.

Kooma paheni lauantaille. Sain itseni aamupäivällä Core-tunnille, josta en erityisesti pitänyt. Näin huonossa kunnossa ei tee mieli ottaa painoja ja reuhtoa nopeita vatsalihasliikkeitä. Se on ihan tappoa selälle. Tein siis ilman ja vähän hitaammin ja sitten koko ajan vähän ärsytti. Pitänee ensin käydä muilla tunneilla hakemassa lisää voimaa keskivartaloon ennen kuin yrittää tuota uudelleen. Lisäksi sali oli niin täynnä, että koko ajan sai varoa. Se ei ainakaan helpottanut ärsytystä.

Isäntä sai minut liikkeelle ostamaan esikoiselle uuden sängyn ja keskimmäiselle uuden patjan. Siitä tuli hyvä mieli. Esikoinen on nimittäin nukkunut meidän vanhassa sängynpuolikkaassa, jonka oli tarkoitus olla "vain hetki" ja "väliaikainen". Aika on suhteellinen käsite ja kolme vuotta joillekin vain hetki...

Muuten lauantai meni kuulokkeet korvissa. Ngaio Marshin A Man Lay Dead on oikeasti hieno dekkari. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia persoonia eikä murhaajaa arvaa helposti. Tykkäsin.

Illalla kuunneltiin Toton kanssa taas vähän aikaa Pelastaako tohtori Proktori joulun? - äiti nukkui puolesta välistä. Yöllä ei sitten niin nukuttukaan. Myrskytuuli ravisutti koko taloa ja yritti ikkunoista sisään.

Joulu purettiin. Paitsi ikkunatähdet - valon vuoksi.


Ja vielä... illalla kuunneltiin loppuun Pelastaako tohtori Proktori joulun? - Arvatkaa pelastiko?
Niin, ja tällä kertaa äiti ei nukahtanut kesken.


Tällä viikolla loppuun luettuja

Takashi Hiraide: Kissavieras
Lyhyt, suloisen haikea romaani pienestä vaaleasta kissasta, joka ryhtyy vierailemaan pariskunnan luona heidän piharakennukseen luomassa kodissaan. Kukapa sitä ei kissaan kiintyisi.

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä 
Pitkästi kesti ja välillä jumituinkin, mutta on tämä hieno. Christiemäinen omalla tavallaan. Samaa kai lähinnä  henkilöhahmojen huolellinen rakentaminen ja leppoisa tahti. Silti moderni ja enemmänkin ihmisiin ja heidän reaktioihinsa keskittyvä toiminnan sijaan. 

Ngaio Marsh: A Man Lay Dead 
Perinteistä dekkaria viime vuosisadan alkupuolelta. Että voikin olla rentouttavaa kuunneltavaa, eivätkä juonenkäänteet jää kyllä yhtään nykydekkarien mielikuvituksellisuudesta, vaikka väkivaltaa on vain murto-osa.

Jo Nesbo: Pelastaako tohtori Proktori joulun? 
Vauhdikas tarina, jossa joulunvietto on vaarassa. Liisi, Älli ja tohtori Proktori saavat käyttää kaiken taitonsa ja älynsä saadakseen jouluoikeudet niiden oikealle omistajalle. 

Rauhallista dekkarivuotta

Vuosi 2020 on alkanut monessakin mielessä rauhallisesti. Tähän mennessä olen lukenut kirjoja loppuun 5, niistä kolme on ollut dekkareita, eikä yksikään dekkareista ylenmäärin jännittävä. Mielenkiintoisia toki ja hyvää luettavaa, kukin omalla tavallaan perinteisiä, vaikka ensimmäisen ja viimeisen julkaisun välillä on vajaa vuosisata ja kirjailijoiden kotipaikoissa mennään maailman ympäri.

Louise Penny : Kuolema kiitospäivänä 
Oma ostos Elisa Kirjasta
äänikirjan lukijana :  Kalle Chydenius

Louise Penny on kanadalainen dekkarikirjailija, jonka 2000-luvulla kirjoitettuja teoksia on palkittu moneen kertaan. Dekkarit sijoittuvat useimmiten kanadalaisiin pikkukyliin Quebecissa ja niissä kuvataan varsinaisen rikoksen ja sen selvittelyn lisäksi myös paikallista elämänmenoa. Kielikysymys ranskan ja englannin välillä nousee esille vahvana vaikuttajana ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Kuolema kiitospäivänä on Armand Gamache-sarjan ensimmäinen osa.

Three Pines on pieni idyllinen kylä, jonka metsäpolulta löytyy paikallinen iäkäs nainen surmattuna nuolella. Armand Gamache saapuu tiiminsä kanssa selvittämään murhaa. Perinteisten johtolankojen ja analyysin lisäksi Gamache uskoo murhan selvittelyn vaativan myös jatkuvaa keskustelua siihen liittyvien ihmisten kanssa.

Kirjan vahvinta ja parhainta antia ovatkin kylän asukkaiden persoonalliset hahmot. Louise Penny kuljettaa tarinaa taitavasti menneiden tapahtumien ja nykyjännitteiden välillä. Miten tapaukseen liittyvät kylän tunnettua homopariskuntaa pilkanneet nuoret ? Onko kuolleen naisen taideteoksella jotain tekemistä murhan kanssa ? Miten vuosia sitten tapahtuneet vääryydet kytkeytyvät tämän päivän tunteisiin ?

Gamachen tiimin uusin jäsen aiheuttaa hänelle huolia, eikä tunnu sopeutuvan tutkimuksen vaatimuksiin, mikä aiheuttaa rikoskomisario Gamachelle ylimääräistä huolta. Myös muuten poliisin tiimin henkilöhahmot ja toimintatavat tuovat sopivaa vastapainoa kyläläisten tarinoille.

Pidin kirjasta kovasti, vaikka jossain vaiheessa hidas tahti sai kuuntelun jumittumaan, tai tarkemmin ajatellen kyse ei ehkä sittenkään ollut varsinaisesti tahdista. Penny kuljettaa kohtauksia eteenpäin antaen tilaa niihin osallistuvien henkilöhahmojen tunteille ja reaktioille. Se on välillä tuskallista, kun kyse on esimerkiksi huolestuneista vanhemmista.

Kaikkiaan Kuolema kiitospäivänä on vahvasti perinteinen, enemmän psykologiseen jännitteeseen kuin toimintaan perustuva dekkari. En arvannut syyllistä, vaikka jonkinlaisia aavistuksia asioiden toisiinsa liittymisestä minulla olikin.

Lukijana Kalle Chydenius oli tyylilajiin sopivan rauhallinen ja häntä oli miellyttävä kuunnella.

Toinen osa on jo ilmestynyt. Kylmän kosketus on ehdottomasti myös minun lukulistallani.

Ngaio Marsh: A Man Lay Dead 
Oma ostos Audiblesta 
äänikirjan lukijana : Philip Franks

Ngaio Marsh on näiden kolmen kirjan kirjoittajista kaukaisin sekä ajallisesti että maantieteellisesti. A Man Lay Dead ilmestyi jo 1930-luvun alussa, Uudessa Seelannissa. Agatha Christien ja Dorothy L. Sayersin aikalaisena Marsh edustaa samaa miltei karikatyyrisiin henkilöhahmoihin ja karismaattisiin etsiviin perustuvaa dekkarigenreä. A Man Lay Dead esittelee Roderick Alleynin, Scotland Yardin taitavan etsivän.

Maalaiskartanossa vietetään kutsuja, joiden ohjelmassa ollut murhaleikki saa makaaberin käänteen yhden vieraista löytyessä oikeasti murhattuna. Roderick Alleyn saapuu paikalle selvittämään tapahtumia. Tarinasta löytyy niin venäläiseen salaseuraan liittyvä tikari, vakoojia kuin tietysti kolmiodraamaa ja rakkaussuhteita, kaikki elementit sopivasti sekoitettuina niin, ettei murhaaja ole kovinkaan ilmeinen. Loppuratkaisu ja murhatapakaan eivät jää mielikuvituksellisuudessa yhtään jälkeen nykydekkarien toimintakiemuroista.

Tapahtumat sijoittuvat Lontoon lähelle, mikä oli kai tuohon aikaan kovin yleistä englanninkielisessä kirjallisuudessa. Jostain syystä murhatarinat ilmeisesti tuntuivat sopivan paremmin Lontoolaiseen elämäntapaan kuin esimerkiksi Uuteen Seelantiin. Miksiköhän ?

Joka tapauksessa, minä rakastan tällaisia perinteisiä, rauhallisia, "whodunnit"-dekkareita. Tutustuin alunperin Ngaio Marshiin naapurista löytyneen dekkariaarteen myötä, mutta varmasti näitä ilmaantuu lisää myös äänikirjojan kuuntelulistalle.

Terttu Autere: Kuolema Eedenissä 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Vaikka Terttu Autereen romaaneissa eletään 1930-luvun Suomessa, on romaanit kirjoitettu ja julkaistu 2010-luvun puolella. Minulle tämä oli ensimäisen kirjan (Kuka murhasikaan rouva Holmin) kohdalla melkein yllätys, sillä vanhahtava tyyli pitää hyvin.

Tyyli pitää myös lääninetsivä Juhani Kuikan toisessa tapauksessa. Tosin Kuikka ei ole ehkä kuitenkaan se todellinen päähenkilö, vaan hänen silmiään kovasti miellyttävä Onerva, jonka kanssa polut risteytyvät uudelleen täysihoitola Eedenissä tapahtuneen murhatapauksen yhteydessä. Täysihoitolassa vierailulla ollut kirjailija surmataan huoneeseensa ja tapahtumien selvittely vaatii tarkkaa etsiväntyötä, sekä tietysti vähän apua myös kesätyönään Eedenissä keittiöapulaisena toimivan Onervan apua.

Kuolema Eedenissä ei ole millään tavalla pelottava kirja, eikä edes kovin jännittävä. Se on kuitenkin herttaisen viehättävä tapahtumaympäristöltään sekä aikakauden kuvaukseltaan. Kaikki on jotenkin niin kovin viatonta, mikä on virkistävää ja rentouttavaa kaikkien karmeiden sarjamurhaajajuonien keskellä. Kuolema Eedenissä on erittäin sopiva lomakirjaksi ja mielenkiinnolla tulen seuraamaan Juhani Kuikan ja Onerva Ojalan tarinan jatkoa.

Ngaio Marsh: Swing, Brother, Swing - tästä ei dekkari paljon perinteisemmäksi muutu

Minä rakastan noita vanhoja englantilaistyyppisiä dekkareita. Agatha Christie, Dorothy Sayers, Ngaio Marsh ovat taattuja nimiä sellaiselle vähän verkkaiselle, jänniä henkilöhahmoja vilisevälle ja niin kovin brittiläiselle tunnelmalle.

Ngaio Marsh tosin on kotoisin Uudesta Seelannista,  mutta ainakin luokkayhteiskunta-ajattelun hän on sisäistänyt täydellisesti. Se onkin ehkä se ainoa asia, joka Marshin kirjoissa tällaista vähän modernimman yhteiskunnan kasvattia joskus häiritsee. Pahikset ja tyhmyrit kun yleensä ovat sieltä alemmasta yhteiskuntaluokasta ja aristokraatit ovat korkeintaan omalaatuisia eksentrikkoja.

Tässäkin tarinassa pääsemme seuraamaan omia mielihalujaan vapaasti toteuttavan päärin edesottamuksia. Gurujen, nudismin (hui kauhistus Britanniassa 1940-luvulla) ja muiden erityisoppien jälkeen Lord Pastern on innostunut soittamaan jazzbändissä. Bändin soittajien joukossa on myös niljakas latino, Carlos Rivera, joka iskee silmänsä lordin tytärpuoleen. Draamaa riittäisi näin ihmissuhderintamallakin, mutta sitten tapahtuu murha. Kirjan henkilöt oppivat uusia asioita niin tutuistaan kuin itsestäänkin ja lisää rikoksia paljastuu. Komisario Allen saa tehdä miestensä kanssa tosissaan töitä, että oikea syyllinen löytyy.

Parasta tässä kirjassa on tunnelma. Se on niin ihanan verkkainen ja, no aristokraattinen lienee tähän sopiva termi. Henkilöhahmot käyttäytyvät miltei karikatyyrisen brittiläisen yläluokan normien mukaan. Juuri niin kuin olemme romaaneista ja elokuvista oppineet. Juonikin on tietysti sopivan monimutkainen ja eksyttää niin lukijan kuin suuren osan henkilöhahmoistakin. Tämä olisi ihan täydellinen kesädekkari rannalle, mutta mukava sitä oli lukea näin nojatuolissa kevättalvellakin.

Olen aikaisemminkin kirjoitellut Marshin dekkareista (täällä, täällä ja täällä) ja tämäkin herkkupala löytyi sieltä vanhasta aarrehyllystäni. Se on näköjään ihan pohjaton.

Dekkaria vaihteeksi - Ngaio Marsh : Dead Water

Dekkarit ovat piristäviä, varsinkin tuollaiset vähän vanhemmat, joissa veri ei roisku eikä jännitys saa näkemään painajaisia. (Siis huolimatta tuosta aika karsean näköisestä kannesta - piti aina pitää kirja nurinperin, etteivät lapset pelästy ;-) Niin, ja joissa etsivät ovat sellaisia ihania persoonia ja herrasmiehiä...
Ngaio Marsh täyttää tällaiset toiveet takuuvarmasti. Aarrekokoelmastani löytyy vieläkin kirjoja, joita en ole lukenut ja tämä oli niistä yksi.

Pienellä Portcarrown saarella on luonnonlähde, jossa eräänä päivänä pieni Wally näkee "Vihreän rouvan", joka neuvoo häntä pesemään kädet lähteessä syylien karkoittamiseksi. Syylät katoavat ja parissa vuodessa saaren maine kasvaa laajaksi, vieraita tulee laajalti ja saaren asukkaat rikastuvat. Sitten saaren omistajaksi tulee vanha neiti, joka ei ole markkinahumusta ollenkaan mielissään ja aikoo laittaa pisteen saarelaisten bisneksille.

Tunteet kuohuvat ja murhahan siinä väistämättä tapahtuu. Sitten setvitään loppukirja kuka teki mitä ja oliko motiivina itse asiassa laisinkaan lähde vaan jotain ihan muuta.

Dekkarit kuuluvat minulla erottamattomasti kesään, joten näin alkuvuodesta lukemiseni lähti vähän hitaanlaisesti. Sitten pääsin vauhtiin ja kyllä, tämä on ihan yhtä nautittavaa luettavaa kuin muutkin Ngaio Marshin kirjat.

Dekkareita ja nallekakkuja

Tässä näyttää nyt tosiaankin käyvän niin, että mitä innokkaammin innostun leipomaan ja ruokablogi päivittyy, sitä vähemmälle jää lukeminen ja tämän blogin päivittäminen. Aika ja voimat eivät vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Nallekakkuja ja laventelikeksejä on siis tullut väsättyä, nyt kun taas olen saanut keittiössä jonkin verran touhuttua ilman sen kummempia pahoinvointiseuraamuksia. Sen jälkeen olenkin yleensä kaatunut sänkyyn ihan reporankana - varsinkin, jos ollaan lisäksi oltu lasten kanssa ulkona. Keskittymiskyky on riittänyt viime aikoina tasan näihin kahteen dekkariin (taas)

Ngaio Marsh ja rikostarkastaja Alleyn ovat aina yhtä viihdyttäviä. Ei sille mitään mahda. Hyvin kirjoitettu perinteinen dekkari on kertakaikkisen rentouttavaa lukemista, jopa väsyneelle "keittiöhengettärelle" ;-)

Ai niin, tervetuloa myös parille uudelle lukijalle ! Mukavaa, kun seura kasvaa.

Dekkari, dekkari, dekkari ja vielä muutama dekkari

Tässä saldoa viime kuukausien pääasiallisesta lukemisesti. Ihanasti ajatukset omasta olosta pois vievää, mutta kuitenkin kevyesti kulkevaa dekkaria ei mikään voita !
Viime aikojen listalta löytyvät pääasiassa Dorothy L. Sayers, Ngaio Marsh ja Patricia Wentworth.

Ngaio Marsh onkin ollut minulle ihan uusi tuttavuus, joka osui käsiini vasta "aarrehyllystäni". Ja hyvä oli, että osui. Hyvä myös, että niitä on hyllyssä useampiakin. Rauhallisessa tahdissa etenevät tarinat ja varsinkin niiden sankari komisario Alleyn ovat varsin miellyttäviä tuttavia. Tarpeeksi käänteitä ja tapahtumia, että mielenkiinto pysyy yllä, mutta ei turhaa verellä ja väkivallalla mässäilyä. Rakkautta ja muita tunteita höysteenä sopivasti.

Kirjoja on julkaistu pääasiassa 30-40-luvulla, joten kyseessä ovat sopivasti perinteiset dekkarit ja miljöökuvaus on tietysti ihan omaa luokkaansa. Kirjailija itsehän on on kotoisin Uudesta Seelannista, mutta tarinoiden tapahtumapaikkana on tietysti vanha kunnon Englanti - mitä nyt joukosta löytyy vähän Etelä-Ranskaa.

Ainoa Ngaio Marshin tarinoissa tällaista pohjoismaista tasavaltalaista ärsyttävä seikka on yläluokan avoin ihannointi. Murhaajat, varkaat ja kidnappaajat löytyvät yleensä palvelijoiden ja rahvaan joukosta. Joutilaat ja avoimesti hyödyttömät "aateliset", olivat he sitten rikkaita tai vararikon partaalla, seuraavat ylväitä periaatteitaan eivätkä tietenkään syyllisty mihinkään rikokseen...

Patricia Wentworth ja Dorothy L. Sayers ovatkin sitten jo vanhoja tuttuja ja varmaan Suomessakin yleisesti tunnettuja, joten ei heistä sitten sen enempää.

Tässä vielä lista kasan kirjoista :

Ngaio Marsh :

• Artists in Crime
• Surfeit of Lampreys
• Spinsters in Jeopardy
• Scales of Justice

Patricia Wentworth :

• The Clock Strikes Twelve

Dorothy L. Sayers

• Hangman's Holiday