Kevyttä kuunneltavaa englanniksi eli korona-kiukku kuriin

En taida olla ainoa, jolla näin korona-aikaan on tarve välillä antaa ajatusten levätä jossain kevyessä ja vähän hörhöilevässä maailmassa. Uskottavuudella ei niin väliä, kunhan välillä hymyilyttää. Jonkinlaiset mysteerit  ovat parhaita, sillä niissä yleensä saadaan asiat sievästi nippuun ja ratkaisu selväksi tarinan loppuun mennessä. Toisin kuin tässä loputtomiin (?) jatkuvassa vellonnassa keskellä rajoituksia ja etäisyyksiä muista ihmisistä. 

Jo ensimmäisen vuosineljänneksen aikana olen siis kuunnellut useammankin kirjan juuri tuollaista arjesta irrottavaa ja piristävää hötöä. Eivätkä nämä kuitenkaan ole mitään tyhjiä tarinoita, monesta voi löytää myös teemoja suvaitsevaisuudesta, ystävyydestä, välittämisestä sekä tietenkin rakkaudesta. 

Jokainen sarja on myös hieman erilainen. On fantasiaa historiallisessa kontekstissa, fantasiaa nykyajassa sekä sitten historiallista cozy mysteryä ilman fantasian häivääkään, vaikka uskottavuuden rajoja ei pääosin edes yritetä kunnioittaa. 

1. Ensimmäisenä historiallista fantasiaa 

Tilly Wallace: Monsters and Manners 

Manners and Monsters, Galvanism and Ghouls, Gossip and Gorgons, Vanity and Vampires

Minulla kesti hetken tajuta, että tämähän on oikeasti zombie-tarina. Eletään Napoleonin sotien aikaa ja ranskalaiset ovat käyttäneet luksuspuuteria aseenaan. Sitä käyttäneet Englannin yläluokan naiset (ja muutama mies) ovat muuttuneet ihmisaivoja himoitseviksi ja vähitellen mätäneviksi hirviöiksi. 

Hannah Miles työskentelee yhdessä isänsä kanssa löytääkseen kiroukseen parannuskeinon. Samalla Hannahin äiti, entinen valtionvelho, etsii parannusta taikuuden avulla. Joukkoon liittyy  myös varakreivi Wycliff, jonka tehtävänä on ratkaista paranormaaliin liittyviä rikoksia. Huolimatta varakreivin töykeästä käytöksestä Hannah päätyy auttamaan tätä ratkaisemaan parhaan ystävänsä häitä uhkaavaa murhatapausta. Samalla hän huomaa haluavansa ratkaista myös töykeän käytöksen takaa pilkahtavan synkän salaisuuden. 

Kirjojen juonet eivät ole liian yksinkertaisia, ja kun fantasiassa ollaan, voivat ratkaisutkin olla varsin yllätyksellisiä. Galvanism and Ghouls -osassa etsittiin murhaajaa, joka ompeli uhriensa osia yhteen uusiksi olennoiksi ja Gossip and Gorgons -osassa ollaan vierailulla maalaiskartanossa. Valitettavasti vain jotkut vieraista muuttuvat kivipatsaiksi. Juonet siis ovat mielikuvituksellisia ja rikokset karmeita. Silti pidän kirjoista juuri niiden herttaisuuden vuoksi. Hannah ja Wycliff ovat suloisia kaikessa oikeamielisyydessään ja epävarmuudessaan toistensa suhteen, ja muutenkin hahmogalleria zombie-kirouksen vallassa olevasta velho-äidistä keppostelevaan käteen on mielenkiintoinen ja hauska. Vanity and Vampyres -kirjan nimikin jo kertonee osan tyylilajista. 

No joo, vähän melodramaattista, mutta itse asiassa hyvin rakennettua tarinaa. Jokaisessa osassa ratkaistaan jokin rikos, mutta kirjojen yli kantaa myös mielenkiintoinen ja yllätyksellinen kehystarina. Totesinpa nuo osat luettuani, että olen tainnut heti alkuvuodesta löytää yhden tämän vuoden lemppareistani. 

2. Sitten vampyyreja ja noitia nykyajan Oxfordissa 

Nancy Warren: Vampire Knitting Club

The Vampire Knitting Club, Stiches and Witches, Crochet and Cauldrons, Stockings and Spells, Purls and Potions, Fair Isle and Fortunes, Lace and Lies 

Äänikirjoja Nextorysta 

Uskottava se on. Olen kuunnellut tästä sarjasta jo seitsemän kirjaa! Aina välillä vähän väsähdän ja sitten palaan taas iloisesti takaisin kuunneltuani välillä jotain muuta. Näissä on jotain herttaista, huolimatta joka kirjassa tapahtuvasta murhasta sekä verenhimoisista vampyyreistä. Tai no, ennemminkin nämä vampyyrit himoitsevat uusia lankoja ja neulemalleja. Siksihän heidän neulekerhonsakin kokoontuu viikoittain. 

Lucy siis perii isoäidiltään lankakaupan Oxfordissa. Kaupan mukana tulee myös alakerran asukkaita eli maanalaisissa käytävissä hulppeaa majaansa pitävät paikalliset vampyyrit. Ensimmäisessä osassa huomataan, että isoäiti on liittynyt ystävänsä toimesta vampyyrien joukkoon. Tosin hänen kuolemansa ei johtunut verenhimosta vaan ihan lihaa ja verta olevan murhaajan hyökkäyksestä. 

Oxford on tapahtumapaikkana aina kiinnostava (ihana), mutta on tässä kirjassa muutakin. Ihan oikeasti on hauskaa kuunnella neuleista ja langoista samalla kun itse pistää puikoilla menemään. (Ja minähän olen viimeisen vuoden aikana ollut neuloosin kourissa oikein pahemman kerran). Samalla myös henkilöhahmot ovat mukavia, eivät liian pahoja, eivät liian hyviä. Eikä rakkauskaan ole useissa genren kirjoissa niin raivostuttavaa juupas, eipäs, kumman valitsen kiertelyä. Itse asiassa pidän kovasti ystävyyden korostumisesta. 

Kaikkiaan siis varsin virkistävä ja hupaisia sarja, jossa myös osataan yhdistää juonet vaikka Shakespearen näytelmiin tai nykyajan tositv-maailmaan. 

3. Viimeisenä sitten viime vuosisadan alussa iloittelevaa cozy mysteryä

Sona Parin : Evie Parker 

House Party Murder Rap, Murder at the Tea Party ja Murder at the Car Rally 

Kevyttä, hötöä, mutta viihdyttävää.  Jo kirjojen nimet kertovat, millaisista tarinoista on kyse ja tarkennuksena vielä mainittakoon, että sankaritar on 27-vuotias amerikkalainen nuori leskikreivitär, joka seikkailee autonkuljettaja/henkivartijansa kanssa edesmenneen miehensä kotikonnuilla englantilaisen yläluokan kartanoissa... 

Nämä kirjat voisivat olla todella katastrofaalisen huonoja, mutta jotenkin vain Evie onnistuu välttämään totaalisen naurettavuuden. Ehkä se johtuu siitä aika piristävästä kontrastista, jonka Evien amerikkalaisuus tuo suhteessa ympäröivien kartanoiden asujamistoon. Niin, ja onhan kyseessä sentään iloinen 20-luku. 

Eiväthän nämä tietenkään vakuuta uskottavuudellaan, mutta ei niiden kuulukaan. Tällaisessa kirjallisuudessa pääpaino on lukijan / kuuntelijan viihtyvyydellä ja Evien seurassa viihtyy. 

Siinä lista alkuvuoden viihdytystä. Onneksi valon lisääntyminen on tuonut mukanaan myös pientä energialisäystä, joten olen jaksanut muutakin kuin ihan kevyttä viihdettä. Eihän sitä pullaakaan koko ajan, välillä pitää saada ruisleipää.  

(Luku)päiväkirja - Ei minua kukaan haluaisi sisustussuunnittelijaksi

 Lauantai 20.3.2021

Joopa, sisustus näyttää vähintäänkin mielenkiintoiselta. Pahvilaatikoita ja pölykoiria olohuone puolillaan. Olen taas tilannut ruokaostokset netin kautta.  Kätevää muuten, mutta pahvilaatikoita kertyy meidän tuotemäärällämme turhan monta ja sitten niiden poisvienti aina venyy. 

Pahvilaatikoiden joukossa on tällä kertaa myös robotti-imuri, jonka toivon tuovan edes pientä helpotusta siivoushaasteisiin. Kunhan nyt joku ehtisi ottamaan sen pois tuolta laatikosta ja hoitamaan asetukset kuntoon. Vanhaa imuria ei kukaan tietenkään ole edes näyttänyt huushollille koko viikkona. 

Arvasitte oikein. Työtahti kiihtyy. 

Lukeminenkin on jäänyt äänikirjakuunteluun ruokaa laittaessa ja nukkumaan mennessä. Muuta ei oikein ehdi. Ihan hyviä kirjoja kuitenkin. 

Kuuntelin loppuun kaksi jo jonkin aikaa kesken ollutta. 

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään tuotti jonkin verran vaikeuksia. Piti oikein miettiä syitä, sillä sinänsä ajatus hitaan vanhenemisen vuoksi satojen vuosien ikäisestä miehestä on mielenkiintoinen. Ehkä vastahakoisuuteni johtuu haikeudesta, joka tuntuu päällimmäisenä tarinaa kuunnellessa. Jotenkin sitä kaipaisi ennemminkin piristävää iloisuutta, kuin melankolista rakkaudenkaipuuta. Toisaalta syynä voi myös olla lukijan tapa aina välillä kuulostaa hieman kyllästyneeltä tai ylimieliseltä. En oikein osaa selittää, jotenkin äänen sävyssä ja intonaatiossa oli hetkittäin jotain nuorten teinipoikien "asennetta". 

Lace and Lies oli sitten taas sellaista "pirteää murhatarinaa". Vähän hötöä huttua, mutta mukavilla henkilöhahmoilla ja neulomisesta on aina mukava lukea. Tällä kertaa vampyyrit olivat vähän vähemmällä sarjan nimestä huolimatta (Vampire Knitting Club), mutta loitsuja tarvittiin matkan varrella ennen kuin tv-tuotannon neulomisohjelman yhden esiintyjän murha ratkesi. Kevyttä kuunneltaaa, josta ei saa painajaisia. 

Somepohdintaa

Koko viikon on somessa pyörinyt erinäisiä tärkeitä keskustelunaiheita. Naisten ihan todelliseen väkivallan uhkaan perustuva turvattomuuden tunne nousi päällimmäiseksi. Jotenkin tuntuu oudolta ajatella, ettei osa miehistä kykene ollenkaan sisäistämään, miksi näin on. Miksi pyydämme ystävää laittamaan viestiä, kun hän on päässyt turvallisesti kotiin...

#notallmen - No ei kai, mutta mistäs sitä kadulla kulkiessa tietää, ketä varoa. Pakko varoa jokaista. Oli jotenkin pysäyttävää lukea naisten käyttämistä varokeinolistoista. Jokaisesta listasta olen itsekin käyttänyt suurinta osaa. Avaimet kädessä, puhelin valmiina, reitin valinta valoisampaan, toiselle puolelle tietä siirtyminen, puolijuoksua "turvaan" eli kotiin...  Jokainen nainen on myös joutunut, varokeinoista huolimatta, jonkinlaiseen uhkaavaan tilanteeseen useammin kuin kerran - niin minäkin. 

Eikä kyse ole pelkästään uhkaavista tilanteista tai toteutuneista kauhukuvista. Kaikki naisiin kohdistuva seksuaalissävytteinen pilailu, ulkonäkökommentit, alentuva tai alentava arviointi vaikuttavat osaltaan naisvihamielisen ilmapiirin syntymiseen. Verbaalisesta mitätöimisestä on lyhyt matka fyysiseen vallankäyttöön, sen tuntumiseen oikeutetulta. 

Voin vain toivoa kasvattaneeni poikia, jotka eivät ole uhka yhdellekään naiselle (tai kenellekään muullekaan), jotka osaavat myös avata suunsa puolustamaan uhattua ja myös ilmaista paheksuntansa halveeraavaa pilailua tai sanailua kohtaan. 

Lupaan itsekin reagoida vielä vahvemmin esim. kielenkäyttöön ja vitsien sävyyn työpaikalla. Jos jonkin kuuleminen tuntuu ikävältä, aion myös sanoa sen ääneen, vaikkei juttu suoraan minuun kohdistuisikaan. Myönnän ihan viime vuosinakin olleeni välillä hidas reagoimaan. Olen jäänyt miettimään, miten asian ilmaista ja sitten on tilanne ollut ohi. Nyt pitää opetella taas avaamaan suu silläkin riskillä, että sieltä hyppää joskus sammakoita. 

Sunnuntai 21.3.2021

Aktiivisesta viikonlopusta tulee hyvä mieli. Itse asiassa olen saanut hyvän mielen pääasiassa siitä, että kotia on järjestetty oikein urakalla ja pahvilaatikoita kannettu kierrätykseen sylikaupalla. Sitä paitsi, robotti-imuri toimii!

 Melkein pelottavaa, miten hyvin se osaa löytää tiensä. Lopuksi kuului vain ilmoitus "Finished cleaning. Returning to the dock..." ja Rolle rullasi latauspisteelleen eksymättä, vaikka olin nostanut aloittamaan siivouksen ihan jostain muualta. Kyllä teknologia on ihmeellistä. 

Rollen toimet olivat myös todellinen sunnuntain ohjelmanumero. Meitä taisi välillä olla kokonainen rivi ihmettelemässä sen toimintaa. Tiedän, siinäkin ajassa olisi ehtinyt sitten siivoamaan kaikkea sitä, mihin Rolle ei ylettynyt, mutta tänään meni viihteen puolelle.

Lukeminen sitten on vähän jäänyt. Niin myös neulominen. Tänä viikonloppuna olen availlut laatikoita, asentanut tekniikkaa, siivonnut vanhoja papereita, sekä vahtinut Rollea. Vaihtelu virkistää. 

Illalla toki luen vielä, jos nyt Voice of Finlandilta ennätän. 

Loppuun luettuja : 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään 

Nextory äänikirja 

lukijana Aku Laitinen 

Nancy Warren: Lace and lies (Vampire Knitting Club)

Nextory äänikirja 

lukijana: Sarah Zimmerman

Hyvä arkiruoka

Sari Spåra: Hyvä arkiruoka 

Kirja saatu tekijältä 

Nykyään tuntuu olevan työn ja tuskan takana keksiä arki-iltoihin jotain sopivaa ruokaa. Luulen, etten ole ainoa haasteen kanssa painiskeleva ja kaikki apu on tarpeen. Lista ehdotuksista kompaktissa keittokirjamuodossa toimii. 

Sari Spåra on koonnut listan nopeita ja suhteellisen yksinkertaisia reseptejä, joilla arkihuolet helpottuvat ainakin kotipoppoon ruokkimisen osalta. Reseptit eivät yleisesti ottaen ole maultaan liian vahvoja ja perustuvat helposti löytyviin ja useimpiin lapsiin helposti uppoaviin aineksiin. 

Luvut on jaettu pääainesosan mukaisesti kala-, kana-, liha ja makkara- ja munaruokiin. Lisäksi on luku kasvisruokia ja toinen salaatteja. Osiosta "muut" löytyvät toisinaan arkea mukavasti helpottavat grillileivät ja muutama lisuke. Lopuksi on myös lista arkiruokia, joiden valmistaminen kestää yli puoli tuntia. Useimmat tosin toimivat hyvin lämmitettyinä, joten pienellä suunnittelulla niillä saa viikon toimimaan. 

Useimpien reseptien vieressä on tyyliltään raikas kuva lopputuloksesta. Ainakin meidän tekemämme sitruunapasta näytti lautasella juuri siltä, miltä kuvakin. Tosin eri levyisen pastan verran muokattuna. Kaapista kun löytyi pappardellea eikä tagliatellea. 

Kuten suurin osa kirjan resepteistä, myös sitruunapasta on yksinkertainen ja nopea valmistaa. Lopputulos miellytti kaikkia, vaikka meillä teinit  kaipasivatkin vähän täydennystä ja pasta toimi ennemminkin lisukkeena kuin yksinään pääruokana. 

Kirja siis on hyvä apuväline muistilistana arjen keskellä. Tosin hieman ihmettelin tarvetta peräti kolmelle lohikeittoreseptille, mutta onhan lohi tietysti se kaikkein helpoiten löydettävissä oleva ja myös edullinen kala arkiruokien pohjaksi.  Hyvä arkiruoka on käyttökelpoinen opus tukemaan ruokahuollosta vastaavaa, tai vinkeiksi vastuuta vasta ottavalle. 

(Luku)päiväkirja: Keskeneräisten kauhistus

Lauantai 13.3.2020

Aloittaisiko sitä taas kauhistelemalla ajan nopeaa kulkua? Että miten sitä voikin taas olla viikonloppu ja maaliskuu jo puolivälissä ? Ehkä kauhistelen vaihteeksi jotain muuta.

Instassa joku taas kysyi kesken olevien kirjojen määrästä. Kirja kerrallaan vai monen välillä hyppien? Ei liene yllätys, että minulla on homma viime vuosina levähtänyt ihan käsiin. Pahimmillaan on kirjoja ollut samanaikaisesti kesken lähemmäs kolmekymmentä. Nyt on Goodreadsin "currently reading"-listalla "vain" kymmenkunta kirjaa. Tähän pääsy vaati kylmäveristä siivousta. Yli vuoden kesken olleet joko kokonaan pois (kesken jäävät) tai sitten "want to read"-listalle. 

Kirjahyppely on salakavala tauti. Se alkoi hyvinkin viattomasti. Ensin  mietin, että ei kai se haittaa, jos minulla on samaan aikaan kirja kesken suomeksi, englanniksi ja ranskaksi. Aivoille on hyväksi vähän vaihtaa välillä... Kirjaformaattien valikoiman laajetessa minulla alkoi olla kirja kesken suomeksi, englanniksi ja ranskaksi sekä painettuna että ekirjana. Sitten tulivat äänikirjat... Taidatte jo tietää, mitä tapahtui ? 

Olen muutamana vuotena joutunut  nolona tunnustamaan, että ranskaksi lukeminen on jäänyt ihan kokonaan. Silti kirjoja on kesken melkoinen määrä. Kai se on myönnettävä, että nuoruuden "kirja kerrallaan ja mielellään kovakantisena" -periaatteesta on tullut tingittyä. Niin sitä ihminen muuttuu. Kaikki muutos ei tietenkään ole huonoon suuntaan ja jousto helpottaa elämää, mutta ehkä sitä voisi yrittää pitää tuon keskeneräisten listan edes jotenkin hallinnassa. 

Tällä viikolla olenkin toiminut varsin esimerkillisesti. 

Luin loppuun Rachel Cuskin Ääriviivoja, josta pidin valtavasti. Jotenkin luonnosmainen rakenne ja ajatuksina soljuva teksti loivat unenomaisen maiseman ääriviivoiltaan terävästä sarjasta kuvia. Ihan kuin olisi katsonut samasta rannasta eri kohdista otettuja yksittäisiä kuvia vierekkäin. Sitä jotenkin hahmottaa rannikon reunan ja kallioiden ääriviivan, mutta tietää väleissä olevan vielä paljon piilossa. 

Samoin aloitin ja luin loppuun Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarjan kuudennen osan Kadonneet ja kuolleet. Aihealueessa pyörittiin lapsenmurhien, -sieppausten ja väärien syytösten kiemuroissa muutaman sadan vuoden ajalta. Kauhea aihe, mutta selvästi olen nyt ohi yliherkkyyden, joka minuun lasten ollessa pieniä iski täydellä voimalla. Kymmenen vuotta sitten en olisi voinut kirjaa lukea, ihan vain sen takia, että siinä tapahtui ikäviä asioita pienille lapsille. 

Arkeologia näyttää olevan aihealue, johon viittaaminenkin saa minut lukemaan (vakka Amelian seikkailuista). On ihan sama, miten suuressa roolissa varsinainen historiatutkimus on. Minä luen. Ruth Galloway-kirjoissakin toki aina kaivetaan luita esiin ja niitä tutkitaan sekä luodaan historiallista kontekstia, mutta pääpaino on kyllä varsinkin tässä osassa nimenomaan ihmisissä, heidän reaktioissaan ja suhteiden labyrintistä. Kumman koukuttavaa, kun kirjat ovat kuitenkin myös melko hajanaisia ja juonenpätkiä sinkoilee, tai ehkä juuri siksi. Lopussa kyllä sidotaan pätkät rusetille ja sehän näissä dekkareissa yleensä on lohdullista. Saadaan juttu loppuun, syylliset kiinni ja voidaan siirtää katse seuraavaan. Elämässähän harvemmin kai menee ihan noin selkeästi. 

Aloitin jo seuraavankin Gallowayn eli Aavekentät. Noin muuten on näitä "lähimpiä" kesken olevia mm. Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään, joka etenee hitaasti, mutta varmasti. Kuulokkeet ovat palaverisuman vuoksi korvilla niin paljon, että jotenkin ei tee mieli yhtään enempää, mikä vähän rajoittaa äänikirjojen kuuntelua. Sama kohtalo on kohdannyt myös Samin Nosratin Salt, Fat, Acid, Heat - Mastering the Elements of Good Cooking klassikkoa. Kyseessä on tietokirja keittotaidosta, muttei keittokirja. Yhtään reseptiä ei pitäisi kirjasta löytyä. 

Kaikkiaan keskeneräisten listalta löytyvät tällä hetkellä (5 äänikirjaa, 2 painettua ja 4 ekirjaa - kahdella kielellä): 

• Elly Griffiths: Aavekentät (ekirja)
• Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään (äänikirja)
• Samin Nosrat: Salt, Fat, Acid, Heat (äänikirja)
• Mark Morris: The Wolves of London (äänikirja)
• Nancy Warren: Lace and Lies (äänikirja)
• Yotam Ottolenghi: Ottolenghi Flavour (painettu)
• Anni Kytömäki: Margarita (ekirja)
• Terhi Tarkiainen: Kitty - eli kuinka mies tuhotaan (ekirja)
• Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki (painettu)
• Alix E. Harrow: The Ten Thousand Doors of January (ekirja)
• Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes - The Definitive Audio Collection (äänikirja)

Lopuksi vielä viikonloppuvinkki pääkaupunkiseudulle: Kuva on meidän perjantain herkuttelusta. Kokeiltiin uutta Crunch Brunch -palvelua ja täytyy sanoa, että viikonloppuun laskeuduttiin varsin rennosti ja nautiskellen. Kaikille löytyi jotain ja asettelu oli houkuttelevaa. Tuotteet maistuivat tuoreilta,  mikä on tietysti supertärkeää, kun listalla on marjoja ja hedelmiä. Salaatin hummus oli huippuhyvää. Plussaa myös pääasiallisesti pahvisista pakkauksista. Tämä menee jatkoon ja tullaan tilaamaan uudelleen. 

Viikolla loppuun luettuja : 

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Rachel Cusk: Ääriviivat

Oma ostos Elisa Kirjasta 

(Luku)päiväkirja: Yhden viikon loppu

 7.3.2021 Sunnuntai 

Se on tosiaan jo sunnuntai. Taas on yksi viikko melkein loppu. Ihan hyvä viikko lukemisten osalta ja ok muutenkin, mutta miksi ihmeessä tuntuu, että elän viikko kerrallaan odotellen... niin mitä ? 

Joka viikko odotan viikonloppua. Töissä on ihan mielenkiintoinen vaihe menossa, mutta tahti kiihtyy ja vähän hirvittää. 

Odotan Koronan loppua (eikös me kaikki?), mutta näyttää taas vähän toivottomalta. Ehkä siksikin vain juoksen tätä oravanpyörää (miksi sanotaan oravanpyörä, eikös ne ole yleensä hamstereilla?) enkä oikein tiedä, missä se maaliviiva oikein häämöttääkään. Juoksen vaan - kehää tässä pienessä etäkuplassani. 

Odotan kesäkuuta ja sitä, että viimein taas oltaisiin edes vähän aikaa samassa paikassa isännän kanssa. Samalla pelkään, ettei se tule jostain syystä (Korona) onnistumaan. Ikävä on kova ja ajatuskin siitä, ettemme näkisikään saa kyyneleet nousemaan silmiin. Lisäksi stressaan jo nyt koronatestin ja tuloksen ajoittamisesta, että päästään koneeseen - tai mahdollisesta rokotustodistusvaatimuksesta, kun en tasan taida rokotusta saada kesään mennessä. 

Onneksi aika kuluu nopeasti. Toisaalta, kurjaa kun aika vain kuluu. Eikös tässä pitäisi elää ? 

Kuva on kuin synkempikin goottilainen maisema. Se ei kerro koko totuutta kelistä, vaikka ehkä mielenmaisemana välillä toimiikin. Rannassa oli vänkää, kun aurinko paistoi lumisateen läpi, mutta ei siellä nyt ihan noin tummaa ollut... Pitäisi varmaan uusia kännykkä, että saisi paremman kameran kävelyseuraksi. 

No, ainakin kirjojen suhteen olen edennyt yllättävänkin hyvin. 

Tällä viikolla sain loppuun peräti kaksi kirjaa. 

Amelia Peabodyn seikkailujen 4. osa The Lion in the Valley oli samalla tavalla epäuskottava käänteissään ja karikatyyrimäinen henkilöhahmoissaan kuin kolme ensimmäistäkin osaa, mutta viihdyin varsin hyvin. 

Sain myös loppuun huikean ison urakan. Nigella Lawsonin How to Eat äänikirjana tuli kuunneltua hereillä kokonaisuudessaan. Jos lasketaan kaikki aika, jonka se on ollut päällä... No, kirja on rullannut varmaan ainakin pariin kertaan. Sen verran tehokas unilääke se on ollut. Yllättävän hyvin tuollainen tarinallinen keittokirja myös toimii äänikirjana. Tosin olen iloinen siitä, että minulla on hyllyssä alkuperäinen opus ihan painettuna. Reseptien käyttö äänikirjasta ei tule minulta onnistumaan koskaan. 

Seuraavakin ruokaan liittyvä opus on minulla jo aloitettuna Samin Nosratin Salt, Fat, Acid, Heat on genrensä klassikko, johon en ole koskaan tullut tarttuneeksi. Reseptejä kirjasta ei löydy, vaan luvassa on käsittääkseni opastusta tasapainoiseen kokkaukseen ilman niitä. Saa nähdä, miten käy. Olen kuunnellut vasta ekan luvun. 

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään on myös äänikirjana mielenkiintoinen, mutta Toto on halunnut nyt lukea Nextorysta lukukunnari kirjojaan, joten se ei ole ollut minun käytettävissäni. Siispä olen kuunnellut Audiblesta hankkimaani The Wolves of London-romaania. Aika alussa olen siinäkin. Käsitin kyseessä olevan jonkunlainen fantasia, mutta ainakin toistaiseksi mennään ennemminkin dekkaritunnelmissa. Vähän tyyliin parannuksen tehnyt rikollinen joutuu vielä kerran vanhoihin piireihin. Katsotaan, miten etenee. 

Kirjahyppely siis vauhdissa taas, vaikka olenkin onnistunut saamaan jotain myös loppuun. Ekirjana minulla on kesken Rachel Cuskin Ääriviivoja. Pidän vahvasta kerronnasta todella paljon. Pitää ehdottomasti hankkia vielä Siirtymä ja Kunniakin. Harmittaa, kun en kerralla hankkinut koko trilogiaa Elisa Kirjan alesta, kun oli mahdollisuus. 

Loppuun luettuja: 

Elizabeth Peters: Crocodile on the Sandbank, The Curse of the Pharaohs, The Mummy Case, Lion in the Valley

Ekirja

Nigella Lawson: How to Eat 

Audible äänikirja kirjoittajan itsensä lukemana

Ääni ja aksentti taattua Nigellaa. Tykkäsin, vaikka toimikin erittäin hyvin illan unilääkkeenä. 

Voi Amelia... riemastuttavan rasittava

Amelia Peabody on karikatyyri viktoriaanisen ajan "bossy lady"-hahmosta. Hän on englantilainen, pukeutuu käytännöllisesti, ei pyörry koskaan, haluaa arkeologisille kaivauksille ja pelastaa harhautuneita sieluja (ihmisiä) riippumatta näiden toiveesta tulla pelastetuksi. Lisäksi hän on mielestään aina oikeassa ja ryntää eteenpäin sateenvarjo ojossa keskellä Egyptin kuumuutta vaaroista ja vaikeuksista välittämättä. 

Itse asia Amelia on hahmo, jonka hyvin voisi vähän pyöristettynä ottaa vaikka esikuvakseen. Samanlaisesta itsevarmuudesta ja "puskutraktoriasenteesta" voisi olla apua vaikka nykyajan bisnesmaailmassa. Amelia on nimittäin myös hyvin rakastettava ja pidetty ja äärimmäisen hyväsydäminen. 

"Rasittava naisihminen" voisi kuulua aikalaisten (miesten) suusta, mutta lukijalle on tarjolla varsin piristäviä hetkiä - tosin mielellään kohtuuannoksissa.

Minulla meni neljän ensimmäisen osan Omnibus-painoksen lukemiseen vajaat 2 vuotta. 

Elizabeth Peters: Crocodile on the Sandbank, The Curse of the Pharaohs, The Mummy Case, Lion in the Valley

Kirjat itsessään ovat käänteissään villejä ja juoneltaan välillä (usein) uskottavuuden tuolla puolen, muttta niissä on hauskasti jotain samaa kuin ilmestymisaikansa (1975-1985) humoristisissa seikkailu- / dekkarielokuvissa. Vaikka ollaan aikakautena aikaisemmin ja miljöökin on pyramidien kyljessä, on näissä jotain pikkuisen väreissä liiottelevaa ja letkeää. 

Amelia on piristävän omanlaisensa ja kirjoista löytyy muutama muukin naishahmo, jotka eivät ihan sovi kuvatun aikakauden käsitykseen naisten roolista ja tavasta toimia, vaikka ehkä sopivasti pyörtyilevätkin. Itse asiassa päähenkilöt ovat kaikki melko värikkäästi kuvattuja ja jonkinlaisia karikatyyrisiä hahmoja. Radcliffe Emerson on jonkinlainen sekoitus Indiana Jonesia ja merirosvoa ja pieni Ramses-poika pikkuvanhoine tapoineen ja kyvyllään joutua taukoamatta vaikeksiin on oikeastaan aika hellyttävä. Tosin kiitän kohtaloa siitä, että meidän pikkuvanhamme eivät ole koskaan olleet ihan tuolla tasolla. Puistattaa ajatuskin.

Murhat, antiikkivarkaudet ja kaikenlaiset epäilyttävät roistot villeine motiiveineen ja vielä villeimpine valeasuineen ovat kuin suoraan sarjakuvista. Kaikenlaisia kiemuroita riittää ja juoni on useimmiten sen verran odottamaton, että ihan helposti ei ratkaisua keksi. 

Minä sekä hermostuin Ameliaan ja vähän mutkat suoriksi vetäviin käänteisiin, mutta sitten pidin välillä taukoa ja taas nautin ja naureskelin. Joissan kohdin mentiin kyllä melko rankasti kaiken mahdollisen uskottavuuden tuolle puolen, mutta kun todellisuus on tällä hetkellä samanlaista kuin ennen luettiin dystopiakuvauksista, niin mieluusti pistän vaakaan jotain toiselle puolen nojatuolissa lukiessa. 

Kuriositeettina muuten mainittakoon, että kuvaukset arkeologisilta kaivauksilta ja Egyptistä yleensä vaikuttavat niin eläviltä todennäköisesti sen vuoksi, että kirjat on kirjoittanut oikea egyptologi... ilmeisesti ihan vain harrastuksekseen!