Keittokirjojen aatelia

On olemassa ainakin kolmenlaisia keittokirjoja. Osaa lukee pelkästään hyviä reseptejä bongatakseen. Toiset avaa anekdoottien ja reseptien takia. Sitten on vielä niitä, joita selailee ihan vain tunnelmaan päästäkseen ja inspiraation vuoksi. Nigel Slaterin "Keittiöpäiväkirjat" kuuluvat viimeiseen kategoriaan.

En bongannut kirjasta yhtään varsinaista reseptiä kokeiltavaksi, mutta päivän ruokavalinta oli lähtöisin päiväkirjamerkinnöistä useammin kuin kerran. Esimerkkinä mainittakoon tomaattikeitto, jonka lopullinen toteutus sitten tapahtui vähän eri reseptejä sekoittelemalla.

Sinänsä kirja on idealtaan hyvinkin yksinkertainen. Jokaiselle kuukaudelle on valikoitunut lyhyempiä ja pidempiä päiväkirjamerkintöjä. Merkinnät käsittelevät yksinomaan säätä, ruokaostoksia ja mitä tuli päivän mittaan syötyä. Osassa merkintöjä on mukana reseptejä. Ajatuksena ei siis kummoinenkaan, mutta jollain tavalla merkinnöistä huokuu rakkaus ruokaan ja ruoanlaittoon, joka ainakin minua inspiroi itsekin tarttumaan kauhan varteen. Lisäksi pystyy Suomessakin samaistumaan Nigel Slaterin huokailuihin hedelmien tilasta ostohetkellä tai siitä, miten työlästä voi olla löytää erikoisempia ainesosia.

Tarkoituksenani oli lueskella kirjaa iltaisin kuukausi kerrallaan, mutta jossain kohtaa huomasin lukevani jo joulureseptejä vaikka oltiinkin syyskuussa. Siispä antauduin suosiolla lukemaan kirjan kokonaan. Tulen tosin varmasti palaamaan eri kuukausiin, kun kokkausinspiraatio on kadoksissa ja perheellä nälkä.

Uutta ulkoasua

Pitipä heti ruveta kokeilemaan, kun bloggeriin tuli uusia ulkoasuja... Pikaisella näppäilyllä valitsin tällaisen, syksyisen asun. Sopii ainakin tällä hetkellä ulkoilman harmauteen - vettä ei sentään vielä tipu.

Täytyy tutkailla lisää, kunhan vauveli jossain vaiheessa (toivottavasti) simahtaa päiväunille.

Miltäs tämä teistä lukijoista näyttää ?

Ranskalaisiin ja ruokaan liittyviä ahaa-elämyksiä

Joku oli palauttanut kirjastoon yhdessä Muriel Barberyn Kulinaristin kuoleman ja Siilin Eleganssin. Pakkohan ne oli sitten lainata. Minä tosin tulen palauttamaan ne eri aikoihin, joten seuraava ei samanlaista elämystä tule saamaan. Äitiyslomalaiselle ovat kirjastoreissutkin kullanarvoista aktiviteettia - pääsee ulos neljän seinän sisältä, vaikka sitten menisikin pelkästään palauttamaan lainattuja kirjoja yhden kerrallaan...

Kulinaristin kuolema on kokoelma lyhyitä lukuja, joissa pääasiassa on äänessä kuolemaa tekevä kuuluisa ruokakriitikko. Jotain pääsevät sanomaan sentään myös perheenjäsenet ja muut lähiympäristön ihmiset (ja eläimet). Kriitikko itse etsi elämänsä viimeiseksi makuelämykseksi jotain lapsuudesta kumpuavaa nautintoa, jota hän ei millään saa mieleensä. Samalla hän käy läpi eri kulinarismin alueisiin liittyvää muistoa. Muut kertojat lähinnä vatvovat kriitikon egoistista suurmiehen olemusta ja omaa suhdettaan siihen.

Kirja on viihdyttävä ja kompakti paketti, vaikka hahmot ehkä jäävätkin vähän pinnallisiksi eikä varsinainen tarinajuoni ole kummoinenkaan. Minä nautin erityisesti kirjan kuvauksesta ranskalaisten suhtautumisesta ruokaan. Tunnistin tuosta aterioiden ja ruoka-aineiden yksityiskohtaisesta määrittelystä montakin piirrettä toisesta puoliskostani. Ravintolamenuiden muistelemisessa miltei suuremmalla hartaudella kuin seurana olleiden ihmisten on myöskin jotain kovin ranskalaista. Tosin täytyy myöntää, että ruoka on muuttunut itsellenikin polttoaineesta nautinnon lähteeksi ja keskustelujen aiheeksi näinä melkein kahtenakymmenenä yhteisenä vuotena. Ja miksei olisi muuttunut, kun miltei päivittäin miehen ensimmäinen kysymys puhelimessa tai illalla nähtäessä on ollut :"Mitä söit tänään lounaaksi? Oliko hyvää?"

Suru- ja ilkeämielistä - Kazuo Ishiguro :Yösoittoja

Tämä kokoelma novelleja sai minut entisestäni vakuuttumaan Ishiguron taitavuudesta. Miten joku voikin kirjoittaa kauniisti vähän surumielistä tunnelmaa ja samalla pistellä vähän ilkeästikin niin kitaransoittoon aikaansa "tuhlaavaa" nuorta muusikonalkua kuin ikääntynyttä iskelmätähteäkin.

Kirjassa on viisi tarinaa, jotka yhdessä muodostavat kehän löyhien linkkien välityksellä. Linkki voi syntyä samasta henkilöhahmosta (iskelmätähden vaimo on saksofoninsoittajan naapuri hotellissa), samasta paikasta (San Marcon aukio Venetsiassa) tai toistuvasta teemasta (meneekö elämä hukkaan, kun pyrkii muusikoksi eikä saavuta mainetta ja kunniaa? Mihin kaikkeen pitää olla valmis menestyksen varmistamiseksi ?).

Jokainen novelli kertoo täyden tarinan huolimatta vähäeleisestä ja pohtivasta tyylistä. Jokaisen tarinan jäljiltä on pakko pysähtyä hetkeksi miettimään.

Ishiguro on kovaa vauhtia kohoamassa yhdeksi suurista suosikeistani. "Pitkän päivän ilta" jo oli upea, tämä teos vain vahvisti korkeaa arviota kirjailijan taidoista. Kaipa minun on pakko uskaltautua niihin vielä vähän raskaampiin teemoihin, joita kirjastossa tältä kirjailijalta vielä vähän välttelin...