Ranskan verestystä - Andreï Makine : La musique d'une vie

Tuossa alkuvuonna tuli luvattua lukea enemmän ranskankielisiä kirjoja kuin viime vuonna. Saldo oli vuonna 2011 peräti 3, joten toistaiseksi voidaan olettaa minun päätyvän edes neljään... Parannusta sekin tietysti. Tämä kirja löytyi myös omasta hyllystä, joten tulipa viimein edettyä vähän haasteeseen vastaamisessa.

Makine on meillä suuri suosikki. Luemme hänen kirjojaan molemmat, mies ja minä. La musique d'une vie on yksi lyhyimpiä hyllystämme löytyviä Makinen kirjoja (130sivua), mutta todellista nautintoa joka sivu. Kieli on kaunista ja verkkainen rytmi lumoaa. Tarina itsessään on melko surullinen, hitusen ahdistavakin, mutta esitystapa pitää otteessaan niin, että luin koko kirjan kahdella istumalla.

Alexeï Berg on nuori pianisti, jonka on tarkoitus pitää ensimmäinen konserttinsa toukokuussa 1941. Stalinin Neuvostoliitossa ihmisiä katoaa ja eletään alituisessa pelossa. Konsertin iltana Berg on palaamassa kotiin, kun naapurin varoitus saa hänet pakenemaan. Alkaa pitkä matka halki Neuvostoliiton ja toisen maailmansodan sotatantereiden.

Kirja on suomennettu nimellä Elämän musiikki (ainakin oletan tämän olevan sama), joten tarinasta pääsee nauttimaan, vaikkei ranskaksi haluaisikaan lukea.

Nigella teki sen taas...

Juupa juu, ei siitä mihinkään pääse, että Nigella Lawsonin reseptit ovat hyviä. Joudun minäkin syömään tällä kertaa sanani. Väitin nimittäin, etten löytänyt Nigellan Kitchen -kirjasta montaakaan kokeiltavaa reseptiä (käytännössä vain yhden), mutta nyt tuli kokeiltua toista. Syy on tietysti tv-ohjelmassa. Meidän perheessä syödään nykyään käytännössä variaatioita äidin ruokaohjelma-inspiraatioiden pohjalta ja tällä kertaa alkoi tehdä mieli Nigellan Meksikolaista lasagnea... kyllä, luitte ihan oikein.

Ohje siis löytyy Kitchen kirjasta. Kirjaa lukiessani resepti hautautui jonnekin Nigellan löpinöiden ja aika kornin esittelyn alle eikä houkutellut ollenkaan. Televisiosta katsoessani en ehtinyt kuuntelemaan kovin tarkasti, mutta rouva näytti sekoittavan monia suosikkejani (maissi, tortillat, pavut...). Siispä kaivoin kirjan taas esille. Kannatti. Lapsetkin söivät hyvällä halulla, äidistä nyt puhumattakaan.

Tosin minä puhuisin ehkä mieluummin tortilla-paistoksesta kuin lasagnesta... eihän tämä ole pastaa nähnytkään, mutta minä tuppaankin olemaan jonkunlainen tosikko ja puristi, kun ruoasta on kyse.

Annos on reilu. Meidän isoruokaiset 4 henkeä saivat tuhottua juuri ja juuri puolet vuoasta. Niin, ja papu-maissitäytettä jäi vähän ylikin.


 Nigellan Tortillapaistos (Meksikolainen lasagne)


Kastike :
2 isoa valkosipulin kynttä
oliiviöljyä pannulle
1 sipuli kuorittuna ja silputtuna
1 iso punainen paprika pieninä paloina
1 punainen iso chili siemenineen
suolaa maun mukaan
korianterin varsia silputtuna
1x500 purkki tomaattimurskaa + sama purkillinen vettä
iso loraus ketsuppia

Täyte :
2 prk kidney-papuja
2 prk maissia
juustoraastetta (tällä kertaa 2x150g Emmental-Mozzarellaa pussista, kun oli tarjouksessa lähikaupassa)

Muutama tortilla

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Kuumenna öljy pannulla ja lisää valkosipuli, sipuli, paprika ja chili sekä suolaa. Anna muhia vartin verran. Lisää korianteri, ketsuppi ja tomaattimurska sekä vesi. Anna vielä poreilla kymmenisen minuuttia.

Sekoita maissi, pavut ja suurin osa juustoraasteesta.

Kokoa vuokaan (halkaisija sama kuin isolla tortilla-letulla) vuorotellen kastiketta, tortilla, maissi-paputäytettä jne. niin monta kertaa, että vuoka on täynnä. Meillä siihen meni kolme tortilla-kerrosta. Laita viimeiseksi kastiketta ja ripottele päälle juustoraastetta.

Pistä uuniin ja anna paistua puolisen tuntia. Kun juusto on sulanut ja ruskistunut, ota pois uunista. Anna levätä vielä vartin verran ja tarjoile salaatin ja avokado"mössön" (avokadoa, suolaa, pippuria, limemehua ja korianteria) kera.

Outi Pakkanen : Talvimies

Minä olen jostain syystä tällä hetkellä kovasti perässä kirjabloggausteni kanssa. Nytkin on kaksi kirjaa blogattavana ja kolmas melkein lopussa luettuna. Syynä tosin taitaa kyllä olla ennemminkin hidas kirjoitustahti kuin hurja lukuvauhti.

Suomalaisen fantasian jälkeen tartuin suomalaiseen dekkariin. Outi Pakkasen Talvimies -kirjassa päähenkilönä on Anna Laine, freelance taiteilija / graafikko. Tästä kirjasta tulivat minulle mieleen jotkut Ruth Rendellin kirjat ennemmin kuin perusdekkarit. Näin osittain päähenkilön ollessa joku muu kuin poliisi, mutta kuitenkin ehkä erityisesti siksi, että kukaan ei itse tarinassa edes yritä ratkaista rikosta. Emme seuraa johtolankoja, emmekä haastattele epäiltyjä. Itse murhakin on melkein kuin sivuosassa. Tarina aukeaa ihmisten ja heidän välisten suhteidensa kautta. Jännitteet eri henkilöiden välillä perustuvat sekä nykypäivään että aiempaan historiaan. Alussa erilliset elämäntarinat kietoutuvat vähitellen yhteen ja linkitysten lopputuloksena on sekä murha että sen ratkaisu.

Anna Laine piirtää kuvitusta naistenlehden jatkokertomukseen. Viimeiseen kuvaan hän on ottanut malliksi netistä löytämänsä miehen valokuvan. Sattumalta hän tapaa kuvan miehen kesäterassilla ja siitä alkaa intohimoinen rakkaussuhde. Tuo tapaaminen toimii sysäyksenä tapahtumaketjulle, jonka lopputuloksena yksi menettää henkensä.

Helsingin maisemat ja Annan herkulliset reseptit (jotka muuten löytyvät kirjan lopusta, jos alkaa tehdä mieli) tuovat tarinaan ihan omat sävynsä. Niitäkin lukee oikein mielellään, varsinkin tällainen pääkaupunkiseudulla asuva herkkusuu.

Kaikkiaan siis pidin kirjasta ja siitä on vaikea löytää mitään kovin "pahaa" kritisoitavaa. Perinteisen dekkarin tunnelmat, mutta erilainen rakenne mielenkiintoisen henkilögallerian kera. Ei mitään elämää suurempaa kirjallisuutta, mutta viihdyttävää.

Suomalaista fantasiaa IV - Ilkka Auer : Ikitalvi

Lumen ja jään maa - sarjan päätösosassa Nonna on täysivaltainen jäänoita. Jännitteet Nawyrin valtakunnan kanssa kasvavat, kun druidit hyödyntävät ikivanhaa ennustusta jäänoidan hyökkäyksestä Nawyriin omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä. Sota näyttääkin väistämättömältä ja Nonna tuo ikitalven eteläiseen valtakuntaan. Tarina kävisi tylsäksi, jos siinä kuvattaisiin vain sotakuvioita, mutta Nonnalla onkin mielessään myös jotain ihan muuta...

Tämä neljäs osa luo sarjalle sen arvoisen päätöksen. Jossain vaiheessa tällainen sotakuvauksista väsyvä (joo, Taru sormusten herrasta - filmi ei kuulu suosikkeihini. Siinä on ihan liikaa taistelukuvauksia kirjan tarinaan verrattuna) rouvashenkilö jo mietti, että noinkohan tarina jaksaa kantaa loppuun saakka, mutta onneksi Auer ei sortunut liikaa kuvailemaan sotavarusteita ja -taktiikoita.

Kirja kirjalta henkilöhahmot ovat muuttuneet monipuolisemmiksi. Tarinoissa tapahtuu koko ajan ja näin jälkikäteen arvioituna oli oikeastaan rentouttavaa lukea kirjaa, jossa varmasti tiesi päähenkilön kohta selviävän vaarallisistakin tilanteista. Kaikkiaan sarja on mukavaa luettavaa ja suositeltavaa nuorison (ja miksei vähän vanhempienkin) TBR100 -listalle.

Ja nyt joudun lopettamaan. Koululaiset kiukuttelevat läksyjen ja kokeisiin luvun parissa. Tarvitaan pientä kurinpalautusta äidiltä...

Kesän viimeiset vadelmat ja suklaabrownie

Lauantai-iltana kuuluu herkutella. Isäntä uurasti pöytään itse tehdyt lammasraviolit ja minulle jäi jälkiruoka. Suklaa brownie on aina varma menestys. Päälle tällä kertaa kermavaahtoa ja viime kesän viimeiset oman pihan vadelmat pakkasesta. NAM !

Reseptinä tietysti vanha tuttu Trish Deseinen takuuvarma ohje. Helppoa ja niin herkullista.
Bloggasin tämän jo kertaalleen ennen, joten tässä tällä kertaa vain linkki...

TBR100 - pakkohan se oli aloittaa

Kirjavan Kammarin Karoliina aloitti TBR 100 listausten buumin blogeissa ja niinpä minäkin lähden siihen mukaan.

MUTTA, kun ei riitä aika, eikä aivokapasiteetti, kirjaamaan listaa kerralla, niin lähdenkin keräämään sitä vähitellen. Päivitän sitä mukaa, kun eteen osuu ehdottomasti lukulistalle kuuluvia opuksia. Tavoitteena saada lista valmiiksi tämän vuoden (2012) loppuun mennessä ja lukea kirjat 2015 loppuun mennessä. Lista kasvaa omalla sivullaan blogin kyljessä. Merkataan sitten punaisella sitä mukaa, kun on tullut luettua.

Tällaisen puhtaasti opportunistisen lukijan on vaikea muistaa nimiä. Yleensä luen, kun osuu vastaan ja joku kello soi aivojen uumenissa... Nähtäväksi jää, auttaako tällainen lista lukemisen löytymistäkin.

Tässä siis alkua maaliskuussa 2012 - aika vähän tuli mieleen näin äkkiseltään, vaikka aina tuntuu luettavia kirjoja olevan maailmassa hurjan paljon.

1) Murakami : Norwegian Wood
2) Murakami : 1Q84
3) Deborah Harkness : Shadow of Night
4) Hustvedt : Kaikki mitä rakastin
5) Mika Waltari : Sinuhe egyptiläinen (taas kerran, vuosien tauon jälkeen)
6) Calvino : Paroni puussa
7) Lionel Shriver : Jonnekin pois
8) Caroline P. Murphy : Isabella de'Medici - the Life and Tragic End of Renaissance Princess
9) John Milton : Paradise Lost
10) Jean d'Ormesson : Le vent du soir
11) Karen Armstrong : The Battle for God (uskonnonhistoriaa - mies kehui Armstrongin kirjoja erittäin mielenkiintoisiksi)
12) Yashar Kemal : Haukkani Memed (sarjassa paluu nuoruuden suosikkien pariin)
13) Ursula LeGuin : Maameren tarinat
14) Henning Mankell : Pyramidi (ja muita vielä lukematta olevia Wallander-kirjoja)
15) Gabriel Garcia Marquez : Sadan vuoden yksinäisyys
16) Katja Kettu : Kätilö (Blogistanian Finlandia 2011)
17) Merete Mazzarella : Juhlista kotiin
18) Tuomas Kyrö : Kerjäläinen ja jänis
19) Marja Leena Virtanen : Kirjeitä kiven alle
20) Sofi Oksanen : Puhdistus
21) Sarah Waters : Vieras kartanossa (Blogistanian Globalia 2011)
jatkuu...

Kisun ABC - keskimmäisen kestosuosikki

Keskimmäisen esikouluaikana etsin kissojen ja koirien kanssa tikkukirjaimilla kirjoitettuja kirjoja. Kirpulla kun oli kauhea hinku lukea, mutta osasi vaan "isot kirjaimet". Aika vähän oli oikeanlaisia kirjoja tarjolla, mutta tämä ostos on ollut totsesti hintansa väärtti. Kirppu kaivaa sen esiin edelleen säännöllisin väliajoin vaikka ekaluokkalainen lukee jo suvereenisti "normaali"-tekstiäkin.

Viimeksi siis luki kaikki kisun aakkoset tänään illalla ja lupasin kirjan laittaa blogiin näkyviin. Tässä siis lukemaan opetteleville oiva apu eli Katja Tukiaisen "Kisun ABC"

Nimensä mukaisesti kirja on tosiaan aapinen. Jokaisen kirjaimen kohdalla on lyhyt, sarjakuvamainen tarina, jossa kuvataan kisun elämän tapahtumia. Ja kisullehan sitten sattuu ja tapahtuu. Hän tapaa faaraon ja merenneidon, lennättää leijaa, leipoo isän kanssa pullaa ja viettää syntymäpäiviä. Oivaltavat pikku tarinat viehättävät niin aikuista kuin lastakin. Kuuntelimme ääneen lukevaa ekaluokkalaista korva tarkkana mekin, vauva ja minä.

Yksi suurista suosikeistamme on kirjaimen U kohdalla. Siinä teksti menee näin :
"Kisu odottaa vuoteessaan - äiti tulee peittelemään - isä tulee peittelemään - sitten tulee uni. "  Kuvien kanssa tietysti vielä parempi.

Absurdia arkea - Italo Calvino : Tämä vaikea elämä

Ihastuin Calvinon Kosmokomiikkaan sen "tieteellisten" linkitysten ja totaalisen absurdin uskottavuuden takia. Siispä käsi ojentui automaattisesti kirjastossa kohti kirjastonhoitajan niin houkuttelevasti esille asettelemaan teokseen samalta kirjailijalta. Enkä voi sanoa pettyneeni - tai no, ehkä vähän kuitenkin.

Siinä missä Kosmokomiikan avaruuteen ja alkuräjähdykseen sijoittuvat novellit ovat todellista satua, "Tämä vaikea elämä" keikuttaa tavallisten ihmisten tavallista elämää absurdiuden laitamailla. Siis ainakin oletan, että kolmessa kirjan tarinassa esiintyvät henkilöt elävät Italialaisittain niin kuin 60-luvulla elettiin.

Kirja on kuitenkin Calvinon, joten ihan normaaliksi ei tarinoita voi sanoa. Ensimmäisessä pariskunta muuttaa uuteen kotiin vain huomatakseen sen olevaan kokonaan muurahaisten valtaama. Toisessa tarinassa veljekset vehkeilevät yhdessä kiinteistökeinottelijan kanssa ja seuraamme talon rakentamisen käänteitä. Kolmannen tarinan päähenkilö muuttaa saastepilven peittämään kaupunkiin. Kaikissa tarinoissa näennäisesti normaalisti käyttäytyvien henkilöiden elämä vääristyy kummalliseksi.

Teemoja kirjasta voi tulkita löytyvän useampiakin. Muurahaisten valtaamissa taloissa ihmiset pyrkivät viimeiseen asti elämään "normaalisti" ja normien mukaisesti vaikka samalla käyvät epätoivoista kamppailua muurahaisyhdyskuntaa vastaan. Kukaan ei oikeastaan edes yritä etsiä todellista syytä tai ratkaisua tilanteeseen. Kun uusi pariskunta korottaa ääntään hallinnon tukemaa muurahaistentorjuntaa vastaan, jonka epäillään itse asiassa olevan muurahaisten lähteenä, huomaavat he äkkiä olevansa yksin, vaikka kaikki naapurit tukeaan vannoivatkin.

Kiinteistökommelluksissa ilmenee veljesten voimattomuus keinottelua kohtaan ja miten nopeasti rahantarve saa ihmisen turvautumaan samantyylisiin keinoihin. Tämä tarina kolahti minuun kaikkein vähiten, joten ei siitä sitten sen enempää.

Kaikkein mielenkiintoisin tarina on viimeinen. Saastepilven keskellä elävä lehtimies pohtii teollisuuden saastuttavuuden, teollisuuden voittojen ja hyötyjen sekä ammattijärjestöjen välisiä suhteita. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että tarina on kirjoitettu 60-luvulla. Teemat ovat edelleen aika samanlaisia, enkä tiedä miten paljon on asenteissa ja tekopyhyydessä oikeasti muuttunut. Ympäristöpohdintojen lisäksi päähenkilö myös ihmettelee rakkaussuhdettaan kauniiseen ja rikkaaseen Claudiaan.

Ihan on siis luettava kirja, mutta jotenkin tästä puuttuu tuo Kosmokomiikan taika. Syynä saattaa olla tarinoiden aika ja paikka. Ehkäpä 60-luvun Italia on minulle liian kaukaista, mutta kuitenkin liian tuttua. Pitäisi tietää, muttei kuitenkaan tunne. Avaruus ja ajan alkupisten ovat kaikille yhtä kaukaisia ja vieraita. Siksi varmaan Kosmokomiikan tarinoihin on helpompi päästä sisälle. Epämukavuus on lievempää, kun ihmisyyden piirteiden kuvaus ei liippaa liian läheltä.

Kotiäidin päivähuvit ja -herkut

 
Mitä katsoo hoitovapaalla oleva äiti telkkarista ? Ostoskanavia ? No ei  sentään, tulisi jossain vaiheessa liian kalliiksi. Tallennettuja elokuvia ja tv-sarjoja ? Ei pysty pysymään kärryillä niin pienissä pätkissä. Toto ei pysy tarpeeksi paikallaan telkkarin lähellä vaan pitää juosta perässä parin minuutin välein. Tämä äiti on siis addiktoitunut erilaisiin ruokaohjelmiin. Reseptin pystyy seuraamaan toisella silmällä ja kaiken lisäksi hyvistä ohjelmista saa inspiraatiota perheen nälkäisten ruokkimiseen.

Mitä sitten viime aikoina on tullut seurattua ?


Ehdottomaksi suosikiksi on tällä hetkellä noussut AVAlla pyörivä Market Kitchen. Sen tallennan joka päivä pätkinä katsottavaksi pienen maitohetkinä. Britannian kokkitaivaan tähdet käyvät siellä esittelemässä reseptejään ja pitämässä hauskaa kamujen kanssa. Samalla voi kateellisena ihastella Borough Marketin valikoimia. Lisäksi ohjelmassa esitellään "ajankohtaisia" ruokatrendejä, missä tosin hiukan aina välillä häiritsee, että kyseessä on kausi 2010. Emme me sentään ihan niin paljon täällä Suomessa enää perässä ole. Niin, ja ohjelmasta löytyy ihan oikeasti hyviä reseptejä ja kun ne löytyvät myöskin netistä (Market Kitchen recipes),  ei tarvitse edes yrittää kirjata ylös katsoessa.

Toinen digiboksiin tällä hetkellä tallentuva ohjelma on vanha tuttu Nigella. Valittelin aikoinaan Nigella Kitchen - kirjan  mielenkiinnottomuutta sen vähän toistaessa vanhoja ideoita, mutta kyllä tuo sarja näköjään vaan tulee katsottua. Ehkä sen pelastaa vauvan kanssa katsominen. Ei ehdi samalla tavalla hermostumaan ja kyllästymään Nigellan maneereihin. Eikä siinä mitään, hyviä reseptejähän siinä on. Piti kokeillakin Venetsialaista porkkanakakkua, mutta kun loppupeleissä ei kaapeista löytynyt kuin ne porkkanat niin jäi tällä kertaa tehtävien listalle. Sen sijasta tehtiin viikkoillan jälkkäriksi Market Kitchenistä bongattu herkkuresepti.

Kun kevät tulee, niin minuun iskee vielä normaalia kovempi sitruunanhimo. Onneksi nykyään saa luomusitruunoita jo suurimmasta osasta ruokakauppoja, joten kuoriraastetta pystyy törkkäämään vähän joka ruokaan. Sitruunanhimosta johtuen varmistin kaapista löytyvän tarpeelliset ainekset jo kesken reseptin katsomisen, enkä tosiaan pettynyt. Helppoa ja herkullista ! Ihanan sitruunaista ja raikasta. Crème Fraîche toi mukavan täyteläistä makua rinnalle ja pakasteesta löytyi seuraksi vielä oman pihan vadelmia... Resepti löytyy tuon seuraavan linkin takaa ja kannattaa selailla paikkaa muutenkin. Se on täynnä inspiroivia herkkuja :-) Lemon and passion self saucing pudding

Suomalaista fantasiaa III - Ilkka Auer : "Hyinen hauta"

Nonnan tarina jatkuu tässä Lumen ja jään maa -sarjan kolmannessa osassa. Tällä kertaa seuraamme hänen seikkailuaan luminoidan vahvimpien taitojen etsimisessä. Samalla myös Nawyrin valtakunnasta saapuu lisää "pahiksia" Nonnan hallinta tai tuhoaminen mielessään. Enempää en taida sitten itse tarinasta tässä paljastaakaan, ettei mene piloille uusilta lukijoilta...

Juonellisesti tämä on selkeäsi "väliosa", jonka aikana Nonna saavuttaa lopullisen mahtinsa. Se ei kuitenkaan vähennä laisinkaan tarinan jännittävyyttä ja vetävyyttä. Itse asiassa, tämän osan jännite veti minut vauhdilla heti perään sarjan viimeiseen osaan. Jotenkin tuntuu, että tarina vasta nyt pääsee oikein kunnolla vauhtiin.

Auer on rakentanut jäisen valtakunnan kuvauksen jälleen kerran taitavasti. Jään ja lumen alle hautautuneet maat eivät tunnu tylsiltä, vaan sieltä löytyy jos jonkinlaista yllätystä, eri hahmoista puhumattakaan. Sudet, ihmissudet, peikot, hiidet ja muinaiset jumalat vilisevät Nonnan taipaleella ja mahtuupa mukaan yksi hornan hurttakin. Huolimatta mielikuvituksellisista tapahtumista ja hahmoista, tarina pysyy kasassa ja tuntuu peräti uskottavalta.

Mitä pidemmälle olen sarjaa lukenut, sitä enemmän siitä pidän. Tästä osasta on jo vaikea keksiä valittamista, sen verran tiukasti olin tarinan imussa. Tietysti aina voisi kiukutella loppuratkaisua valmistelevista osista, mutta enpä taida viitsiä. Kun kerran se viimeinenkin osa on käsissä ja odottaa yöpöydällä.

Elizabeth Noble : Lukupiiri

Kirja lukupiiristä, jossa luetaan kirjoja. Mielenkiintoinen asetelma sinänsä, mutta tässä kirjat jäivät kyllä ihan sivuosaan ja lukupiiri toimi pelkkänä kevyenä kehyskertomuksena tarinoille lukupiirin jäsenten elämästä vuoden aikana. Aika peruskamaa "naisten kirjallisuuden" saralta, jos tuollainen termi sallitaan. Minä tarkoitan tuolla kirjoja, jotka eivät ole ihan perusromanttista hömppää, mutta jotka ovat kuitenkin kevyitä lukea ja keskittyvät ihmissuhteiden (lue : monasti rakkaussuhteiden) kuvaamiseen.

Lukupiirin jäseniä ei ole hurjan montaa, mutta näiden viiden naisen elämistä löytyy jo lapsettomuutta, pettämistä, eroja, sopimisia, vauvoja, onnea ja onnettomuutta. Välillä melkein hengästyttivät kaikki erilaiset tapahtumat ja suhdekiemurat, mutta oli tätä ihan kiva lukea.

Vähän jäi sellainen tunne, että kirjasta olisi saanut mielenkiintoisemman, jos lukupiirin lukemat kirjat olisivat kietoutuneet paremmin itse tarinaan. Nyt tuntui siltä kuin lukisi kahta kirjaa. Toisessa vatvottiin mielipiteitä lukupiirin kirjoista, tosin vain ihan vähän. Toisessa taas seurattiin "todellisen" elämän tapahtumia.

Se sitten siitä - välipalakirja, vaikka olikin aika paksu (melkein 500 sivua). Nyt taas pyörinkin fantasiamaailmassa ja seuraan Nonnan seikkailuja. Vielä kun ehtisi lukemaan niin kaikki olisi hyvin. Tällä viikolla on mennyt monta päivää, kun en ole lukenut sivuakaan...

Tästäkö se alkaisi ?

Meidän poikien lukupäiväkirjoissa on ollut viime aikoina kovasti hiljaista. Yhtenä syynä on ollut se, että suurin lukeminen on tapahtunut koulun pulpettikirjoilla, joista minulla ei ole mitään tietoa, mutta osansa on ollut parilla muullakin seikalla.

Ensinnäkin keskimmäinen on lukenut pääasiassa pätkiä erilaisista lasten tietokirjoista, joita on vastaan sattunut omasta hyllystä tai kirjastosta. Niitä en oikein ole tullut kirjanneeksi mihinkään. Päivittäin olemme vaan saaneet kuulla erinäisiä faktoja painovoiman synnystä (tästä piti oikein soittaa mummillekin), dinosaurusten tuhosta, pingviinien koosta verrattuna sinivalaisiin ja monesta muusta mielenkiintoisesta jutusta.

Toiseksi - ja tästä olen itse asiassa myös aika innoissani - esikoinen luki puoliksi pakottamalla C.S. Lewisin "Velho ja leijona"-kirjan ihan kokonaan. Sitten hän ihan vapaaehtoisesti kaivoi taas esille Harry Potterin toisen osan ja ryhtyi lukemaan - KÄSKEMÄTTÄ !

Tästäkö se alkaa ? Toivotaan. Ainakin tuo ylläoleva kuva on äidistä tosi kiva :-)

Suomalaista fantasiaa II - Ilkka Auer "Varjoissa vaeltaja"

Yhtenä yönä viime viikolla siirsin vauvaa sängyssä, kun ranteessa naksahti. Sen jälkeen sitten en olekaan sillä kädellä mitään pahemmin nostellut tai koneella kirjoitellut. Siksi tämäkin (lyhyt) teksti tulee pienellä viiveellä. Katsotaan, miten jatkossa käy. Esikoisen kanniskelusta hankittu enemmän tai vähemmän krooninen jännetupen tulehdus yleensä vaimenee aika nopeasti, mutta... kun nyt on taas tuota vauvan kanniskelua ja vaunujen työntämistäkin aikalailla...

Lumen ja jään maa - sarjan toisessa osassa Nonna kehittyy noitana ja joutuu siinä sivussa sekaantumaan valtapeleihin maan hallinnasta. Nonnan voimat lisääntyvät hänen opiskellessaan Hiidenkynnen Astridin ja sysilouhi Nereidin johdolla ja testatessa voimiaan erilaisten henkien hallinnassa. Itse juoni ei tässä osassa kuitenkaan keskity pelkästään Nonnan kehitykseen, vaan jännittävimmät tapahtumat liittyvät hänen ystävyyteensä juuri kuolleen Eymund-kuninkaan tyttäreen Freyaan, joka julistautuu maan hallitsijaksi. Kaikki eivät myönnä tytön oikeutta valtaistuimeen ja kuninkaan istuinta havittelee itselleen useampikin herra. Sysipään Ingolf ryhtyy vallankumoukseen ja juonitteluun osallistuu niin ihmissukulaisia, kuin Hornan herran kätyreitä. Nonnaa tarvitaan avuksi.

Tämäkin osa on täynnä jännittäviä tapahtumia, mutta tempo on ehkä kuitenkin hiukan hitaampi kuin ensimmäisessä osassa. Juonen suvantokohdissa seuraamme Nonnan kehitystä ja opimme lisää myös Louhikansasta. Vaikka osa toimiikin mainiosti ihan itsenäisenä romaanina, niin välillä tuntuivat varsinkin Nonnan kehitysvaiheet lähinnä valmistelevan tulevia tapahtumia. Sarjan seuraavissa osissa paljastunee, oliko näin.

Ensimmäisen osan kohdalla urputtamani naiivius ei häirinnyt kakkosessa. Ystävät olivat jo löytyneet ja nyt ilmaantui vihollisia oikein roppakaupalla. Henkilöhahmot ovat vieläkin vähän turhankin "hyviä" ja "pahoja", mutta sävyjä alkaa löytymään lisää, varsinkin Louhikansan edustajista. Myöskin vallanhimon vaikutuksia sinänsä kunniallisiin miehiin tutkailtiin tarinan temmellyksessä.

Kuten ensimmäinenkin osa, fantasian klassisia hahmoja vilisee tarinassa. Samoin tarinan käänteet ja asetelmat ovat hyvinkin perinteisiä. Siksi ehkä lukeminen tuntui välillä vähän puuduttavaltakin. Kun melkein arvasi, mitä seuraavaksi tapahtuu, niin ei aina jaksanut lukea Nonnan pohdintoja ja matkan etenemistä. Perinteisyys on toisaalta kuitenkin myös kirjan vahvuus. On mielenkiintoista seurata teemojen käsittelyä.

Kaikkiaan nämä kaksi osaa ovat lukemisen arvoisia ja niistä nauttii. Tosin minä otin seuraavaksi fantasiasta pienen breikin ihan toisentyyppisen kirjan muodossa, kun kerran tuli tuolla kirjastossakin käytyä. Niillä kirjoilla, kun on eräpäivät, toisin kuin omasta hyllystä löytyvillä.