Takaisin maanpinnalle - pihistelyn vaikeus & luopumisen säästövinkki

No niin, näinhän se menee. Viime viikolla ihmeteltiin ruokalaskun pienuutta. Tällä viikolla sitten taas palattiin todellisuuteen.  Viikon ruokamenot kohosivat melkein 35% eli 66 euroa. Loppusummaksi päätyi 256€. Kulujen kasvuun löytyy yksi selkeä syy.


Viikon säästövinkki : tee itse ja syö kotona! 

Ulkona syöminen tulee kalliiksi. Äiti nimittäin humputteli keskiviikkona ja söi lounaan päivällä Kuppi & Muffini kahvilassa (13€) ja vielä illallakin Copas y Tapasissa (44€). Siinähän se erotus sitten jo melkein olikin. Jos olisimme käyneet syömässä koko perheen voimin, olisimme kevyesti TUPLANNEET koko viikon ruokabudjetin.

Kannattaa siis harkita tarkkaan, milloin lähtee ravintolaan ja mihin ravintolaan. Tiukan budjetin aikoina nousevat hyvän hinta-laatusuhteen omaavat paikat arvoon arvaamattomaan. Aina välillä kun on kuitenkin ihan kiva nauttia muiden tekemistä herkuista.

Vinkkejä saa mielellään listata kommentteihin! Minulla näin ensimmäiseksi tuli mieleen La Cantine Munkkiniemessä.


Mitä kotona syötiin ? 

Tällä viikolla oli aika kiiireistä työrintamalla. Ruokaa toki syötiin, mutta ruoanlaitto korvattiin kieltämättä useaan kertaan edellisen illan tähteitä lämmittämällä. Eikä siinä mitään, pienellä täydennyksellä tähteistä saa herkullista ruokaa koko perheelle.

Ruokalistalta löytyi siis pestopastaa ja pestoa piirakan pohjassa, uunikanaa syötiin uunijuuresten kera ja seuraavana päivänä pastassa. Kala meni paneroiduksi pakastekalaksi ihan pelkästään nopeuden takia. Chili con Carnea syötiin parillakin aterialla, vähän lisukkeita muunnellen.

Viikon ylivoimaisesti paras pikaruoka oli uudenlainen papusoppa. Ei, tässä ei ole kyse perinteisestä purkkirokasta (hyvää toki sekin), vaan Master Chef -tason purkkioivalluksesta. Nopeaa ja herkullista - tästä tulee meidän perheen "äkkiä, hyvää"-vakio.

Makean herkutteluun riitti tällä viikolla banaanikakkua useammaksikin päiväksi ja viikonlopuksi tehtiin mustikkakakku. Tosin äiti oli leipomustensa kanssa myöhässä - kakku tehtiin vasta lauantaina, mistä tulikin noottia nuorisolta. Äkkiä näköjään tottuvat perjantaiherkkuihin, eikä saavutetuista eduista tingitä...

Tämä viikko alkaa edellisen viikon tähteillä. Tosin tähteet ovat kerrankin luksusluokkaa. Jääkaapista löytyy nimittäin kokonainen broileri... Salaattia tiedossa illaksi siis.

Aprikoosilammasta

Tämä on taas näitä "kerran vuodessa" - vakkareita. Yleensä se ilmestyy lautaselle keväällä, pääsiäisen tienoilla. Tänä vuonna pääsiäinen on niin myöhään, että otettiin pieni varaslähtö.

Aprikoosilammasta

3 karitsan paahtopaistia pilkottuina 
marinadi : 2 valkosipulin kynttä, suolaa & pippuria, sitruunamehua tai granaattiomena melassia, öljyä, raastettua inkivääriä

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
3 kourallista kuivattuja aprikooseja silputtuina
1-2 rkl öljyä
2 dl vettä
1/2 tl suolaa
1tl raastettua inkivääriä
ripaus kanelia ja kardemummaa
1,5dl jugurttia 

Pinnalle :
paahdettuja manteleita pilkottuina
tuoretta minttua tai timjamia hienonnettuna

Lisäksi Basmati -riisiä

Laita lihasuikaleet marinadiin pari tuntia ennen kuin ryhdyt kypsentämään. 

Leikkaa sipuli viipaleiksi. Hienonna valkosipulinkynnet ja leikkaa aprikoosit suikaleiksi. Paahda mantelilastut kevyesti kuumassa pannussa.
Ruskista lihasuikaleet. Siirrä lautaselle. Kiehauta öljyssä sipulit. Lisää joukkoon aprikoosit ja lihasuikaleet.
Kaada joukkoon vesi. Mausta suolalla, inkiväärillä sekä ripauksella kanelia ja kardemummaa. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla 10-15 min. 
Sekoita kastikkeeseen jogurtti. Hauduta edelleen muutama minutti. Ripottele kastikkeen pinnalle hienonnettua minttua ja paahdettua mantelia. 

Tarjoa riisin kera.

Kakku ja sen karamelisoidut mustikat

Minulla on ruokalehtiä siellä, täällä ja vielä tuollakin. Urakkana on käydä niitä läpi ja pistää kiertoon tai heittää pois ne, joissa ei ole heti inspiroivaa reseptiä näytillä. Haaste syntyy aina siitä yhdestä ohjeesta, jonka joka lehdestä löydän ja jonka takia sitä ei voi millään heittää pois. Jos kuitenkin joskus...

Tämän reseptin nappasin vuoden 2010 Elle à Table-lehdestä. Ihan en tehnyt ohjeen mukaan, kun luin oikeasti loppuun vasta sitten, kun kakku oli uunissa. Hyvää tuli silti. Karamellin tumma kitkeryys tuo mukavaa kontrastia ja terää pehmeän makeaan kakkuun.

Ja heitänkö lehden nyt sitten pois ? No en, siellä on vielä se yksi piirakkaohje... 

Gâteau renversé aux fruits rouges

Karamelli : 2dl sokeria, 4rkl vettä ja muutama tippa sitruunamehua

Päälle : muutama kourallinen mustikoita

Kakkupohja : 

3 kananmunaa

2dl sokeria 

runsas 2dl vehnäjauhoja

180g sulatettua voita

vaniljaa joko myllystä tai uutteena

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen ja voitele kakkuvuoka (24cm)- voit myös laittaa leivinpaperin pohjalle

Kaada pannulle 2dl sokeria ja lisää 4rkl vettä. Sekoita ja jätä poreilemaan, kunnes karamelli on kauniin ruskeaa. Ota pois levyltä ja sekoita joukkoon muutama tippa sitruunamehua sekä pari kourallista mustikoita. 

Karamellin valmistuessa, tee kakkupohja. 

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Nostele joukoon vanilja ja vehnäjauhot ja lopuksi sula voi. 

Sekoita karamelliin nopeasti mustikat ja kaada kakkuvuoan pohjalle. Kaada kakkupohja päälle ja laita uuniin 30-40min. Kaada tarjoilulautaselle heti uunista tullessa. 

Tarjoile vaniljajäätelön kera tai syö sellaisenaan. 

Chili con Carne ja lisukkeina crème fraîche, avokadomössö & simppeli tomaattisalsa

"Tää oli äiti ihan hirveen hyvää" - "Nam, nam" - "Super - delicieux"

Nuo ovat meillä peruskommentteja ruokapöydässä... siis ainakin silloin kun tarjolla on chili con carnea lisukkeilla. Noilla tuollaisilla kuin yläkuvassa.

Minä tietysti kuuntelen kommentit tyytyväisenä ja hykertelen hyvästä mielestä. Enkä pelkästään kehujen takia. Tykkään itsekin ihan hurjasti ja täyteläinen lohturuoka saa hymyn huulille joka kerta.

Chili con Carne

3 pienehköä sipulia
500g naudan jauhelihaa
1 vihreä paprika
2-3 valkosipulinkynttä
2 purkkia kidney-papuja
1tl savupaprikaa (hot)
1tl savupaprikaa (sweet)
chilijauhetta
suolaa ja pippuria
1tl jeeraa
kanalientä muutama desi
puoli purkkia (250g) paseerattua tomaattia
korianterinipun varret silputtuina
1rkl tomaattipyreetä

Leikkaa sipuli siivuiksi ja laita pannulle öljyyn kuullottumaan. Ripottele päälle hiukan suolaa. Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää jauheliha ja ruskista se.
Kaada joukkoon paprikat, chili, pippuria ja jeeraa. Pilko paprika ja valkosipuli ja lisää seokseen. Sekoita ja anna pehmetä hetken aikaa.
Kaada joukkoon tomaattipyree, korianterinvarret ja paseerattu tomaatti. Sekoita hyvin ja lisää kanalientä (tai vettä) niin paljon, että seos muuttuu melkein keitoksi. Jätä kannetta hautumaan hetkeksi.
Lisää pavut ja anna vielä poreilla hiljalleen, kunnes neste on haihtunut melkein kokonaan.


Avokadomössö

Ota kaksi pehmeää avokadoa ja muussaa ne. Lisää suolaa ja maun mukaan sitruunamehua. Sekoita hyvin.


Simppeli tomaattisalsa

Leikkaa pari tomaattia kuutioiksi ja laita kulhoon. Lisää joukkoon suolaa, pippuria ja loraus granaattiomenamelassia (sellaista siirappia). Siinä on etikkainen ja täyteläinen maku, joka auttaa tomaatit ihan uudelle tasolle. Varsinkin nämä tällaiset talviset. Sekoita lopuksi joukkoon vielä korianterisilppua.


Ne muut

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan - riisiä ei välttämättä edes tarvita, mutta pihistelyviikolla se täydentää hyvin ja lihakastiketta jää vielä seuraavaksi päiväksi.

Silppua korianteria, sekoita crème fraîche ja heitä nachot pöytään.

Nam,nam...

Neljäntienristeys eli miten paloista koostuu monta elämää

Tommi Kinnunen : Neljäntienristeys
Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Tämä on oudolla tavalla kiehtova kirja. Juoni muodostuu neljästä näkökulmasta samoihin tapahtumiin, samojen henkilöiden elämään. Kertojat hyppivät vuosista toisiin, vuosikymmentenkin yli. Silti kokonaisuus on ehjä. Pätkistä muodostuu yhtenäinen tarina. Sitä ei uskoisi, mutta niin vain käy. Ehkä elämä oikeastikin koostuu niistä pienistä hetkistä, jolloin jokin joko muuttuu tai pysyy samana. Ihmiset muodostavat osansa kudelmaan oman aikansa verran.

On Maria, nuori pitäjänkätilö, joka raivaa oman paikkansa kylässä omalla tavallaan. Hän pitää kiinni omista päätöksistään, omasta olostaan ja olemisestaan.

Marian tytär Lahja haluaa löytää oman paikkansa, lunastaa sen vastaamalla odotuksiin. Vaan voiko kukaan olla erillään aiempien polvien teoista ? Voiko kukaan olla itsensä ilman lähimpien olemuksen heijastumista omaan olemukseen ?

Onni etsii onneaan muualta, pystymättä ottamaan sitä vastaan lähelläolijoilta. Kaarina haluaa eroon menneisyyden taakoista, mutta löytää puhdistuksen kuitenkin aiempien elämien ymmärryksestä.

Sota sotkee, tuhoaa, eikä kuitenkaan muuta sekään mitään todellista. Kummalla tavalla elämä ei muutukaan, vaikka kaikki on toisin.

Minä en oikein osaa lämmetä sotakertomuksille. Niitä on tullut luettua niin paljon joskus nuorempana. Tässä ei kuitenkaan ole kyse varsinaisesta sotakertomuksesta. Todelliset teemat ovat jossain muualla, eivätkä ne ole riippuvaisia aikakauden kuvauksesta. Toisten ihmisten odotukset ja niihin vastaaminen omaa olemustaan kadottamatta ovat yhtä lailla ristiriitaiset nykyäänkin kuin sata vuotta sitten. Itsensä muuttaminen on yhtä mahdotonta, oman todellisuutensa löytäminen vaikeaa.

Tähän kirjaan juuttuu, vaikka sen lukee helposti loppuun. Tarinan herättämät ajatukset jäävät mieleen räpistelemään pidemmäksi aikaa. Minäkin odotin niiden jäsentymistä ennen blogiin kirjoittamista, mutta huomaan, etten vieläkään osaa asettaa kaikkea paikoilleen. Eikä kai niin tarvitsekaan, kun kuitenkin tietää kirjan olleen lukemisen arvoinen.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Kuppi & Muffini

Ensi kosketukseni tähän pieneen ja viihtyisään kahvilaani ei itse asiassa ollut paikan päällä. Satuimme nimittäin nauttimaan kahvilan antimia Gummeruksen järjestämässä Milja Kauniston kirjailijatapaamisessa. Sen verran olivat herkkua, että kahvila jäi mieleeni kummittelemaan ja sinne piti palata uudelleen.

Tänään sitten oli Kirjavaras-elokuvan ennakkonäytös (siitä lisää myöhemmin - sanottakoon vain, että muffinssit olivat tarpeen, mutta eivät elokuvan huonouden takia). Mistä se johtuukin, että viime aikoina leivonnaisilla herkuttelu on minulla jostain syystä keskittynyt kirjabloggaus-aktiviteettien ympärille ? Kertooko tämä jotain kirjabloggaajista noin yleensä vaiko vain minusta ?

Joka tapauksessa, menimme siis elokuvan jälkeen pikaiselle lounaalle Kuppi & Muffini-kahvilaan.  Sekä seuralaisella että minulla valinta osui lounassalaattiin ja jälkkäriksi - tietysti - muffinssi. Aurinkoisessa pienessä kahvilassa oli viihtyisää ja salaatti ilmaantui pöytään nopeasti. Se oli myös ihan hyvää ja pienempikin lautanen oli reilu, lounaaksi riittävä.

Vihreä salaatti koostui useammasta lajikkeesta ja oli ihanan tuoretta, mutta... jos ostan salaatin nimikkeellä, jossa pääasiassa mainitaan pavut ja paahdetut kasvikset, niin oletan kyseisiä ainesosia löytyvän lautaselta muutenkin kuin hakemalla. Pohjasalaatin ja "makuaineiden" välinen epäsuhta on salaattia lounaaksi tarjoavien kahviloiden perisynti. Harmi, että myös Kuppi ja Muffinssi sortuu samaan. Minä kuulun siihen koulukuntaan, jossa salaatista pitää melkein joka haarukalliselle löytyä vaihtelua. Nyt meni loppuosa pelkäksi vihreäksi,mikä vähän harmitti sillä pavut ja kasvikset olivat tosi hyviä. Salaatin kanssa tarjotut kaksi leivänpalaa olivat ihania (ja lämpimiä!)

Jälkiruokamuffinssit olivat mielenkiintoisia ja herkullisia. Toisella puolella pöytää aiheutti suklaa-sitruunamuffinssi tyytyväistä hykerrystä. Suklaa oli tarpeeksi tummaa ja välitti ylenmääräisen makeuden. Sitruunakreemiä löytyi ihastuttavasti myös muffinssin sydämestä. Oman muffinssini valitsin mielenkiintoisuuden perusteella. Maapähkinävoi-valkosuklaa kuulostaa äklöltä, mutta muffinssin maut olivat ihanasti tasapainossa sisältä löytyvien suolapähkinöiden ansiosta. Muffinssin kanssa nauttimani latte oli upean isokokoinen. Ei kolottanut kahvihammasta enää iltapäivällä.

Kaikkiaan kokemus oli varsin positiivinen ja tuonne palataan varmaan uudestaan. Ensi kerralla pitää maistaa myös niitä ihania täyteleipiä, joita vitriinissä näkyi olevan.

Papusoppaa melkein kuin MasterChef

Tai ei oikeastaan niin kuin MasterChef vaan niin kuin Matt Preston, Australian MasterChef-kilpailun armoitettu ruokakriitikkotuomari. Tulin tuossa seuranneeksi televisiosta kautta 2012, jolloin hän esitteli omia helppoja bravuureitaan. Kokiskanan ja banaanijäätelön (siis surrataan pakastettua banaania sellaisenaan jäätelöksi - neroutta!) lisäksi mieleeni jäi ehdottoman kokeiltava resepti eli papusoppa.

Ohjelmassa kandidaatteja kehotettiin maistamaan kaunista sileää keittoa ja tunnistamaan sen ainesosat. "Tomaattia, papuja, appelsiinia...." - tuli vastauksena. Kaikki ihan oikein, mutta leuat loksahtivat siinä vaiheessa, kun ainekset kannettiin pöytään käytettäväksi. Nimittäin papu ja tomaatti tulivat... Heinz Baked Beans with Tomato Sauce- purkista!

Minä itse olen suuri papujen ystävä, varsinkin englantilaista aamiaista tehtäessä, joten tämä oli aivan must resepti kokeiltavaksi. Yllä näette lopputuloksen, joka oli muuten oikein hyvää.

Baked Beans in a Soup

Ota purkki Heinzin tomaattipapuja ja kaada kattilaan. Kuumenna ja sekoita joukkoon loraus maitoa ja noin desi kermaa. Surraa sileäksi. Kuumenna ja maista. Lisää suolaa makusi mukaan (ja muutama tippa sitruunamehua, jos kaipaat terää). Kuumenna ja laita lautaselle.

Raasta päälle hiukan luomuappelsiinin kuorta, ripottele chilijauhetta (D'Espelette) ja pilko avokadoa. Nopea lounas kahdelle on valmis. Seuraksi vielä isot palat hyvää leipää - paahtoleipää tekisi mieleni sanoa.

Hyvän mielen vaatekaappi

Rinna Saramäki : Hyvän mielen vaatekaappi - ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat
Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Minä, vannoutunut fiktiofriikki olen viime aikoina lukenut useammankin tietokirjan. Myönnetään, ne ovat enemmänkin sellaisia popularisoituja versioita, mutta kuitenkin tai ehkä nämä 2 viimeistä ovat ennemminkin olleet tuollaisia elämänparannuskirjoja. Kunto 2.0 koitti saada minua liikkumaan enemmän (en ole kyllä huomannut mitään varsinaista muutosta) ja nyt Hyvän mielen vaatekaappi patistaa järjestämään ja järkeistämään vaatevarastoani.

Tavoite on jalo ja varmaan tarpeellinenkin. Ohjeetkin ovat varsin järkeenkäypiä. "Osta vain tarpeellista! Suunnittele ostoksesi! Älä sorru halpisostoihin!" Tosin minun ongelmanani eivät viime aikoina ole olleet ylenmääräiset vaateostokset (en rehellisesti sanoen ole ostanut ainakaan puoleen vuoteen muuta kuin muutamat sukkahousut), vaan enemmänkin kaapeissa roikkuvat vanhat ja kulahtaneet vaatteet, joita kuvittelen tarvitsevani vaikka kotivaatteina. Tosin en tiedä, kuinka monta vuotta minun pitää kotona vetelehtiä, että saan ne kulutettua.

Järkeistetyn ostamisen todetaan kirjassa myös auttavan vastuullistamaan vaateteollisuutta. Kaikki me olemme kuulleet orjatyövoiman käytöstä, kemikaalien aiheuttamista ympäristöhaitoista ja jatkuvan voiton maksimoinnin ja kuluttajien hinnanalennusvaatimusten aiheuttamista paineista jatkaa samaan malliin. Kirjassa annetaan paljon tietoa materiaalien ja valmistustapojen ympäristövaikutuksista sekä siitä, miten tavallinen kuluttaja voi valinnoillaan ja toimillaan vaikuttaa.

Pitää varmaan siivota vaatehuone taas "sillä silmällä" ja miettiä tarkasti seuraavat ostokset. Kirja oli täynnä hyvää asiaa, vaikka täytyy myöntää, että tällainen muodista suhteellisen tietämätön ja vaatteita pääasiassa vain tosi tarpeeseen ostava ei ehkä ihan kaikkia yksityiskohtia jaksanutkaan lueskella. Kirja äityi välillä myös vähän listamaiseksi, jolloin "juoni" vähän jämähti ja vaati todellista paneutumista, että pääsi eteenpäin. Toisaalta hauskat piirrokset ja lyhyet tietolaatikot piristivät ja rytmittivät kirjaa.

Lukemista haittasi myös formaatti. Miksi ihmeessä kirja on jätetty pdf-muotoon, jossa kirjainten kokoa ei voi säädellä ? Kirjaimet olivat joko niin pientä, ettei niitä pystynyt lukemaan edes tihrustamalla tai sitten joutui sivun keskellä siirtelemään tekstejä saadakseen koko tekstin sivulla näkyviin. Lukumukavuus ei todellakaan ollut huipussaan. Seuraavalla kerralla taidan välttää pdf-muotoisten kirjojen hankkimista muuten kuin ihan pakon edessä.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

Pihistelyn vertailuviikko ja kuinkas sitten kävikään?

Kuinkas sitten kävikään ? 

Se on ensimmäinen pihistelyviikko takana. Tästä viikosta tulee referenssipiste seuraaville pihistelyviikoille. Edellisen pihistelykierroksen lopuksi päättelin, että viiden hengen perheessä olisi ahkeralla pihistelyllä mahdollista selvitä viikosta alle 200€ ruokalaskulla. Koska toisaalta on viime aikoina puhuttu paljon ruoan kallistumisesta, odotin tämän vertailuviikon asettuvan jonnekin 300€ huonommalle puolelle. Vaan kuinkas sitten kävikään ?

Lopputulos heitti häränpyllyä odotuksiin nähden. Selvisimme koko viikosta alle 200€! Söimme hyvin ja herkuttelimme jälkiruoallakin melkein joka päivä. Emme edes varsinaisesti vahtineet menojamme, vaikka kaikkein kalleimmat herkut (houkutuksista huolimatta) jätettiinkin kauppaan.

Viikon ruokalaskun loppusummaksi tuli : 189,80€

Summa sisältää kaikki ruokamenot (2 aikuista+ 2 koululaista + yks 3v + kissa), mutta ei kodintarvikkeita (esim. tiskiaineet, hammastahnat ja muut vastaavat).

Kun vertaa edellisten pihistelyviikkojen keskiarvoon (323€), niin ei voi kuin ihmetellä.


Mitä sitten syötiin ? 

Viikolla vanhemmat söivät lounaan joka päivä kotitoimistolla tai eväinä. Lapset söivät lounaansa tarhassa tai koulussa. Illalla syötiin joka päivä yhdessä. Lisäksi syötiin aamupalat ja välipalat sekä viikonloppuna tietysti kaikki ateriat yhdessä kotona. Keskiviikkona leivoin lisäksi Aleksanterinleivoksia koulun vanhempainillan myyntiin.

Ruokalistalta on viikolla löytynyt esim.seuraavanlaisia annoksia : bataatti-tomaattikeittoa, kanapastaa, mätitahna-kananmunaleipiä (aikuisten lounas), kääretorttuleivoksia, kesäkurpitsa-kikhernecouscousia lammaslihapullilla, linssi-punakaali-linssipaistosta chorizolla, aleksanterinleivoksia, toisenlaista kanapastaa, pannupizzaa, tonnikalatahnaleipiä ja smoothieta, uunikanaa ja gnoccheja, banana bread, sienirisottoa, sipulipiirakkaa...

Nälkää ei siis nähty.


Miten ihmeessä ? 

Miten ihmeessä lasku sitten päätyi noin alhaiseksi ? Piti oikein miettiä, onko jotain mistä jäimme paitsi. Lihan määrällisestä vähenemisestä jo mainitsin. Sen lisäksi...

1. Emme ostaneet vissyä tai limsoja - kyseessä ei ole pihistelypäätös, vaan noin muuten olemme halunneet välttää lapsilla makeita juomia. Eikä tietysti ole tuntunut sopivalta aikuistenkaan sitten juoda limsoja toisten nenän edessä. Viiniä sentään juotiin 1 pullo valkkaria viikonloppuna (vähennettynä risottoon kaadetulla). 
2. Emme ostaneet valmisruokaa. Tällä viikolla ei poikettu pikaruokaa ostamassa, vaikka olikin aika kiireinen viikko. Aina välillä sitä tulee valittua se helpompi ratkaisu, vaikka se poikkeuksetta onkin kalliimpi. (helpotusta vaikka täällä)
3. Emme ostaneet kuin yhden leivän kaupasta. Muuten on syöty äidin leipomaa ja viikolla löytyi uusi lempileipäreseptikin. 
4. Lihaa oli vain vähän - vaikka lihaa oli tarjolla monella aterialla, sitä oli määrällisesti vähän. Olemme huomattavasti vähentäneet lihansyöntiä ja se näköjään näkyy myös budjetissa.
5. Emme ostaneet kaupan leivonnaisia tai muita herkkuja - äiti leipoi kääretorttua, aleksanterinleivoksia ja banaanileipää. Jälkkäreitä höystettiin myös kermavaahdolla ja mascarponevaahdolla. 
6. Emme myöskään kerinneet kauppahalliin juusto-ostoksille... Se on meillä usein viikon suurin yksittäinen "luksus"ostos ruokapuolella.

Lisäksi jäin miettimään, että vuodenaika on itse asiassa aika otollinen pihistelylle. Ei ole niitä kaikkia ihania tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja, joihin kesällä ja syksyllä tulee panostettua. Kaali, sipuli, pavut, risottoriisi jne. ovat loppujen lopuksi aika halpoja aineksia.


Mitäs nyt ? 

No nyt katsotaan sitten seuraava pihistelyviikko. Vertailupiste on aika kova. Tuota on vaikea alittaa. Saa nähdä, miten meidän käy.

Pihistelyn aloitusuho...

Sunnuntaijälkkäri - Banaanikakku ja mascarponekreemi

Tällaista kakkua minun on pitänyt kokeilla jo useampi vuosi, mutta aina se on jäänyt. Meillä kun on kotona yksi banaanikammoinen (esikoinen), joten kyseistä hedelmää on tullut kartettua leivonnaisissakin. Nyt kuitenkin kävi niin hassusti, että tekemäni smoothie kelpasi banaaniaineksesta huolimatta, joten... tosin vielä hän ei kakkua ole suostunut edes maistamaan.

Siivu kakkua on ihanaa teekupillisen kera ihan sellaisenaan, mutta sunnuntain kunniaksi sitä syötiin mascarponekreemin ja mustaviinimarjojen kera. Herrrkulllista...


Banaanikakku 

Puoli pakettia ruokosokeria (250g)
2 kananmunaa
pari pienehköä ja aika kypsää banaania muussattuna
4dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl soodajauhetta
1tl kanelia
1tl jauhettua inkivääriä
120g voita sulatettuna

Lämmitä uuni 170 asteeseen.
Sekoita munat ja sokeri hyvin keskenään. Lisää joukkoon muussattu banaani.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita banaaniseoksen joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja lisää viimeiseksi sula voi. Jatka sekoittamista, kunnes voi on hyvin sekoittunut.

Kaada voideltuun leipävuokaan tai sellaisenaan silikonivuokaan. Paista uunissa 50-60min. Testaa kypsyys tikulla. Anna jäähtyä hetken aikaa vuoassa ennen kuin kumoat.

Mascarponekreemiin voi sekoittaa vaniljalla maustettua Vispivaahtoa (1tkl) ja purkillisen mascarpone-juustoa. Marjat saa kukin valita makunsa mukaan, mutta minä tykkään mustaherukoista. Niissä on tarpeeksi makua ja terää leikkaamaan kaiken banaanimaisen pehmeyden ja mascarponen täyteläisyyden läpi.

Voiko kirja olla liian halpa ? Miten toimii koostetarina eri kirjoittajilta ?

Tuomas Saloranta (toim.) : Stepanin koodeksi
Oma ostos Elisa Kirjasta


E-kirjojen hinnoittelusta

Tätä kirjaa hankkiessani jäin tosissani miettimään, voiko kirja olla liian halpa. Onhan tämä tietysti aika lyhyt ja vähän ehkä genreltään marginaalissa, mutta silti... 6,90€ normaalihintana uudesta kirjasta on ainakin minusta
pilkkahinta. Eihän nykyään saa pokkareitakaan tuolla hinnalla ja ruokalehdetkin maksavat enemmän kipale.

Tiedän, minä olen kovaan ääneen huudellut e-kirjojen hinnanalennuksen perään. Hyvää kehitystä onkin näkynyt ja olen edelleen sitä mieltä, että kirjan elinkaaren hintakehityksen pitää näkyä myös e-kirjoissa - muutenkin kuin yksittäisinä tarjouksina. Avainsana on kuitenkin nimenomaan tuo tuotteen eli kirjan elinkaari. Uutuudesta joutuu pulittamaan hiukan enemmän ja hinta sitten laskee ajan myötä. Näin saadaan (yleensä) maksimoitua tuotto - eikä siinä ole minusta mitään pahaa. Täytyyhän kirjoittajien ja julkaisijankin jostain tilinsä tehdä.

Voidaan tietysti argumentoida senkin puolesta, että pienemmällä hinnalla saadaan heti / nopeammin tavoitettua suurempi yleisö. Minä en kuitenkaan ole ihan varma, että tällä on oikeasti vaikutusta Suomen kirjamäärillä. Ennemminkin arvelen, että moni olisi valmis uutuudesta maksamaankin muutamaa euroa enemmän. Kymppi kirjasta kuulostaa ihan hyvältä. Hintaero ei välttämättä ole lukijalle suurikaan juttu, mutta kustantajan ja kirjailijan osalta kyseessä voi olla se ratkaiseva tekijä plussan ja miinuksen välillä.

Onkohan kukaan näitä laskeskellut niin, että tällainen tavallinen pulliainenkin saisi skenaarioita nähdäkseen ?


Kokoelma ja punainen lanka

Sitten itse kirjasta.

Saako useamman kirjailijan novelleista aikaan kokonaisen tarinan ? Saa toki. Minä viehätyin Stepanin koodeksiin. Siinä punaisena lankana on hopeakaivoksesta löytynyt kirja, joka kylvää pahuutta ja tuhoa vuosisatojen ajan. Se yritetään tuhota useampaankin kertaan, mutta aina se vain onnistuu palaamaa takaisin maailmalle muodossa tai toisessa. Lukija pääsee seuraamaan koodeksin vaiheita eri aikakausilta. Munkkien taistelu pahuutta vastaan, bibliofiilien himo harvinaisuutta kohtaan ja kirjan tuottamat maagiset vaikutukset tulevat tutuiksi - ja mitä Stepanin koodeksi oikein todellisuudessa sisältääkään ?

Koodeksin tarina koostuu 10 eri kirjailijan novelleista. Niissä kerrotaan sen vaiheista ja historiasta eri aikakausina. Vaikka tarinat eivät etenekään loogisesti eikä niiden välillä ole välttämättä muuta yhteistä kuin juuri tuo koodeksi, muodostuu kirjasta mielenkiintoinen kokonaisuus. Lukija saa itse mielessään täyttää puuttuvia välejä historiassa ja kirjan tekijät kutsuvat myös uusia kirjoittajia täydentämään tarinan kulkua.

Mahtava idea ja mielenkiintoinen toteutus. Minä tykkäsin. Tyylilaji ja punainen lanka on selvillä, täydentäville kohtauksille on vuosisatojen välille jäänyt hyvin tilaa. Jos osaisin kirjoittaa, niin varmasti kutkuttaisi pistää lusikkani soppaan ja keksiä uusia kiemuroita tarinaan. Asioiden nykytilassa tyydyn kertomaan kirjasta blogissani ja jään mielenkiinnolla odottelemaan täydennystä.

Parempaa perjantaipizzaa Katukeittiöstä

Jenni Häyrinen : Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa
Luettavaksi ja kokeiltavaksi Jenniltä (ja Readme.fi:ltä) 

"Nam, nam, nam - paras pizzapohja ikinä", sanoi esikoinen kun perjantaipizzaansa mutusti ja oli tyytyväinen valintaansa. Nämä perjantaipizzat nimittäin bongasivat pojat Jenni Häyrisen kirjasta Katukeittiö - parempaa roskaruokaa. Äitiä taas melkein kadutti valinta-avun pyytäminen. Menikö tässä äidin asema perjantaipizzojen kuningattarena? Voi Jenni, minkä teit.

No, ei kai sentään. Äiti on aina äiti. Sitä paitsi, kyllä minustakin kirjan pannupizzan pohja on paras pannupizzan pohja ikinä. Siitä puuttui se sellainen kuivakka jauhoisuus, joka usein on häiritsevää pannupizzassa. Herkkua siis ja meillä tullaan viettämään pannupizzaperjantaita tulevaisuudessakin. Myös täytteet (smetana, mozzarella, parmesaani, peperoni ja mozzarella, parmesaani, pekoni, kananmuna) maistuivat kaikille ja olivat mukavasti erilaisia vakiopizzoistamme. Tosin en voinut vastustaa kiusausta olla ripottelematta vielä espelette-chilijauhetta kananmunien päälle ja hyvältä maistui samassa paikassa myös pikapikkelöity punakaali.

Kirja tullaan meillä selailemaan vielä moneen kertaan inspiraatiota varten. Vaikka suurin osa resepteistä onkin sellaisia, joista tällainen vanhempi kotikokki on joskus tullut kokeilleeksi jotain versiota, on kiva nähdä tällainen yhteen kerätty kokoelma. Siitä on helppo kysellä nuorison toiveita. Kovasti innokkaasti selailivat pojat ainakin meillä kirjan sivuja. Ja jos pannupizzan pohjasta voi mitään johtopäätöksiä tehdä, niin kirjan resepteistä saattaa hyvinkin löytyä myös muitakin käyttöön otettavia "parhaita ikinä". Lihapiirakat taitavat olla seuraavana testissä.

Kelpaa myös aamupalalla

Minä olen viime aikoina peräänkuuluttanut keittokirjoihin myös "tarinaa". Reseptilistoja löytyy netistä. Turha niille on hyllymetrejä uhrata. Katukeittiössäkin saadaan lukea myös Jennin jutustelua suvun snägäri-historiasta ja muutenkin on useimmissa resepteissä ainakin pieni kommentti tai reseptiin liittyvä vinkki mukana. Kirjaa voi siis myös lukea, vaikka mitään pidempää punaista lankaa ei sivuilta löydykään...

Ja tietysti voi katsella kuvia! Kuvitus kirjassa on Liemessä-blogin tyylistä ja mukavaa katseltavaa. Kaikista resepteistä taitaa olla kirjassa jonkinlainen houkutteleva kuva ja lisäksi löytyy vielä tunnelmakuvia. Visuaalisesti houkutteleva ja koukuttava kirja siis - niin kuin valokuvaajana kunnostautuneelta kirjoittajalta voi odottaakin.

Kirjaa voi siis suositella hyvillä mielin. Erityisesti se sopinee vähemmän "roskaruokaa" kotona kokanneelle, mutta sitä pikaruokapaikoista useasti hakevalle. Kotona saa hyvillä ohjeilla perjantaimättöä, joka pesee valmiina ostetut vastineensa mennen tullen. Lisäksi hinta hellii kukkaroa. Kahden euron hamppari kuulostaa halvalta, mutta ainakaan meillä se ei yleensä jää siihen ja perushinnoilla kotiversiot ovat paitsi miljoona kertaa parempia myös selkeästi edullisempia. Aiemmassa vertailussamme pizzan hinnaksi tuli alle 5€ kotona tehtynä. (ref. pizzat vertailussa).

"Katukeittiö - Parempaa roskaruokaa" auttaa hyvin alkuun ja sen hinta tulee säästettyä ruokabudjetissa moneen kertaan korvaamalla pikaruokapaikkavisiitit kotona tehdyillä herkuilla. Kaupan päälle saa mukavia lukuhetkiä kauniin kirjan parissa.

KIITOS JENNI - tämän parissa viihtyy!

Vielä kerran - talvista lohturuokaa pyrystä selviytymiseen

Lapsi on terve, kun lapsi leikkii - minua nämä animaatiot näyttävät viihdyttävän kuin lapsia ikään

Ei se kevät vaan näytä sieltä osaavan tulla. Siispä pitäydymme vielä vähän aikaa talviruokien parissa. Haudutettua punakaalia, linssejä ja chorizoa, siitä ei paljon enää talvisemmaksi pääsekään. Hyvää, mutta vähän maistui pliisulta minun suuhuni. En tiedä, olenko tulossa vanhaksi vai mikä oikein on, mutta seuraavalla kerralla taidan tuplata kaikki mausteet ja makuaineet.

Eihän tämä huonoa ollut näinkään, mutta pikkuisen ärtsympi ehkä piristäisi paremmin pyryn keskellä.

Uunissa haudutettua punakaalia linssien ja chorizo-makkaroiden kera
(suluissa seuraavalla kerralla käytettävä määrä, että saadaan kunnon maut!)

1 sipuli siivuina
puolikas pieni punakaali ohuesti siivutettuna
1 omena raastettuna
1 (2)rkl demerara sokeria
1/2dl (1dl) valkoviinietikkaa
1dl (2dl) kuivaa siideriä (marketista löytyy brittiläistä tai normandialaista kunnon kuivaa tavaraa)
2 (4)rkl punaherukkahyytelöä
kunnon ripaus muskottia jauhettuna
1 kanelitanko

muutama kourallinen linssejä - minulla oli noita kellertäviä, mutta esim. beluga-linsseillä saisi varmasti kauniimman annoksen. Eivät hajoa ihan niin pahasti kuin nuo keittolinssit
kanalientä linssien keittämiseen

öljyä
Chorizo-makkaroita syöjien tarpeen mukaan (1-2 / nuppi) Savuhovin keittoraa'at chorizot ovat hyviä, muista en ole Suomessa oikein löytänyt makua - tai sitten on kyse vain nuutuneista makuhermoistani
päälle persiljaa (jonka unohdin ostaa...) 

Lämmitä uuni 140 asteeseen. Sekoita kaali, omena ja sipuli. Sekoita sokeri, etikka, siideri, hyytelö, muskotti ja kanelitanko ja lisää ne kasvisten sekaan. Laita kannellisessa vuoassa uuniin ja anna hautua vajaat kaksi tuntia. 

Keitä linssit kanaliemessä paketin ohjeen mukaan. 

Pistele makkarat ja paista ne pannulla kypsiksi. Leikkaa kolmeen osaan. 

Sekoittele ainekset tai tarjoile ne erikseen. Maistuu vaikka maalaisleivän kera. 

Taas yksi lempileipä - Maalaisleipää Glorian tapaan

Tällä ohjeella sai kuplat ihanan tasaisesti kaikkialle leipään

Taas yksi lempileipä. Glorian ruoka ja viini -lehdessä on aina toimivat leipäreseptit. Tämäkään kerta ei tee poikkeusta. Viimeisimmässä numerossa Jouni Toivanen antaa oivan reseptin ranskalaiseen maalaisleipään. Tässä meidän versiomme hänen ohjeestaan.  ("Meidän", koska isäntä paistoi leivät minun huhkiessani koulun vanhempainillan leivonnaismyynnissä).

Totesin tämän reseptin olevan myös mukavan stressitön siinä suhteessa, että leipomisen jälkeen ei jää hengissäpidettävää juurta vaan se tehdään joka kerta uudelleen. Ei tarvitse sydän syrjällään odotella, koska TAAS onnistuu juuren tappamaan.

Pain de campagne

Juuri :
1,5 dl lämmintä vettä
2,5dl venhäjauhoja.

Sekoita ja jätä kulhoon kannen alle vuorokaudeksi (tai noin 30 tunniksi, kun et ehdikään leipomaan aamulla...)

Taikina :
6dl lämmintä vettä
5dl hiivaleipäjauhoja
2,5dl Myllärin ruisleipäainesta (Tässä on ohrajuurta, joten auttoi varmaan osaltaan nousemisessa)
6dl vehnäjauhoja (+ripottele jauhoja sekaan vaivatessasi nostatuksen aikana sekä leipoessasi leiviksi ja vielä lopuksi pinnalle...)
1 rkl suolaa

Sekoita juuri, vesi ja jauhot yleiskoneessa. Anna surrata taikinakoukulla 8-10min. Lisää suola ja vaivaa vielä muutama minuutti. Jätä kulhoon liinan alle kohoamaan runsaaksi tunniksi.

Jauhota ja vaivaa taikinaa hiukan ja jätä vielä 1,5 tunniksi liinan alle.

Jaa taikina 2 osaan ja leivo leiviksi. Laita leivinpaperin päälle, jauhota pinta ja kohota peitettynä vieläkin tunnin verran.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Viiltele leipien pintaa halutessasi kuvio ja laita uuniin. Laske uunin lämpö heti 200 asteeseen ja paista noin 35min. Näin siis sanoo ohje. 

Isäntä taas pisti uunin lämpiämään, lykkäsi leivän sisälle 150 asteen kohdalla. Antoi lämmön nousta 250 asteeseen, laski sen 200 asteeseen ja odotti 20min. Leivät kohosivat ja niihin tuli sellainen herkullinen, vähän nahkea pinta. Onnistuu siis noinkin. 

p.s. jos haluat vilkuilla muita lempileipiä niin niitä löytyy TÄSTÄ

Kuolema Ehtoolehdossa ja lataa Antti Tuomaisen novelli luettavaksesi

Minna Lindgren : Kuolema Ehtoolehdossa 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Jännitystä ? No, ei varsinaisesti.
Väkivaltaa ? Ei suoranaisesti.
Mitä sitten ? Hymyilyä ja hymähtelyä, pientä suuttumusta ja surua - siinä kai ne päällimmäiset.

Kaikki alkaa kokkipojan kuolemasta, tai tarkemmin ottaen siitä, kun Ehtoolehdon vanhainkodin canasta-tiimi saa kuulla mukavan pojan poismenosta. Eihän kuolema ole vieras heistä kenellekään. Yli 90-vuoden ikään mennessä sitä on haudannut jo melkein kaikki ystävänsä ja perheensäkin. Silti nuoren miehen kuolemassa tuntuu olevan jotain outoa.

Siiri ja Irma päättävät ottaa asioista selvää. Vähitellen esiin paljastuu karmaiseva kuva yksityisestä vanhustenhoidosta. Halutaanko heidät kaikki saada lääkkeillä hiljaisiksi ja sulkea dementiaosastolle ? Kun sukulaisetkaan eivät oikein välitä kuin perintokaluistaan, jää selviytyminen reippaiden naisten harteille. Apua he saavat Suurlähettiläältä ja morsmaikulta, sekä uusilta yllättäviltä ystäviltä.

Kuolema Ehtoolehdossa ei ole perinteinen dekkari, vaikka siinä onkin rikoksia ja rikollisia. Julminta kirjassa on kuvaus vanhustenhoidon tilasta Suomessa. Vanhukset lykätään pois silmistä rahanahneiden yrittäjien armoille. Raportit sukulaisille kertovat jotain muuta kuin todellisuuden. Mitkä ovat vanhusten mahdollisuudet vaikuttaa omiin oloihinsa, kun kukaan ei välitä ja viranomaisetkin vain lykkäävät käsittelyä toivoessaan valittajan kuolevan pois ennen kuin pitää tehdä jotain? Toivon, että kuva on kärjistetty. En tiedä, onko se sitä.

Kirja ei kuitenkaan kerro surkeudesta. Tarinan sankarit osaavat ottaa ilon irti elämästä. He nauravat omille toilailuilleen ja unohduksilleen, käyvät huviajeluilla raitiovaunuille. Hautajaisistakin saa ilon irti, kun on käynyt tarpeeksi monissa. He osaavat jakaa elämänkokemustaan ja viisauttaan, ja myös ystävyyttään niille harvoille, joka haluavat kuunnella ja arvostaa.

Kirjaa luki naureskellen, mutta samalla se herätti miettimään todellisuutta median otsikoissa säännöllisesti näkyvien vanhustenhoidon puutteiden todellisista vaikutuksista. Miten sitä voisi itse vaikuttaa ? Ainakin pitäisi hidastaa tahtia ja kuunnella lähistöllään olevia kultaisen iän edustajia. Eivät he vaadi kuin pienen hetken aikaa ja tarkkaavaiset korvat. Varmasti jäisin kokemuksessa itse voiton puolelle.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Maaliskuu on Elisa Kirjan dekkarikuu. Sen kunniaksi Elisa Kirja tarjoaa blogien lukijoille Antti Tuomaisen
Novellin "Juntunen" ladattavaksi ilmaiseksi. Se on 11. osa CrimeTime-kirjailijoiden vuonna 2013 Elisa Kirjalle kirjoittamassa rikosnovellisarjassa.

Novellin voi ladata TÄÄLLÄ

Alennuskoodilla MAALISKUU saa novellin ladattua ilmaiseksi. Koodi syötetään oston vahvistuksen yhteydessä olevaan kenttään.
Koodi on voimassa 30.4. asti.

Tiistai-illan kesäkurpitsacouscous pikapikkelöidyllä punakaalilla

Tänään syötiin tätä - ihan hyvää, vaikka vähän kuivaa. Kesäkurpitsaa saisi olla vielä enemmän ja sekaan tomaatteja. Meillä söivät lapset kirsikkatomaatit loppuun ennen kuin ehdin laittamaan, enkä jaksanut lähteä enää kauppaan. Fetan perään kyselivät myös, mutta sitä voi laittaa sitten ensi kerralla.

Punakaali oli tosi hyvää ja kirpakkaa.

Pikapikkelöity punakaali 

Siivuta punakaalia. Sekoita joukkoon ripaus suolaa ja sokeria. Kaada päälle vielä puoli desiä valkoviinietikkaa. Puristele käsin tai painele perunanuijalla etikka hyvin kaaliin. Jätä odottamaan.

Kesäkurpitsacouscous

Kaada puoli pakettia couscousryynejä kulhoon. Lisää kiehuvaa vettä sen verran, että ryynit juuri ja juuri peittyvät. Sekoita desi sitruunamehua, puoli desiä auringonkukkaöljyä, suolaa ja pippuria. Kaada ryynien sekaan ja sekoita. Laita kansi päälle ja jätä vartiksi.

Siivuta kolme pientä sipulia. Leikkaa pari pientä kesäkurpitsaa palasiksi. Hienonna pari isoa valkosipulinkynttä. Kuumenna öljyä pannulla ja laita sipulit sekaan. Lisää ripaus suolaa ja kuullota hetki.
Lisää kesäkurpitsa, sekoittele muutama minuutti. Lisää valkosipuli, chilijauhe (ja muut haluamasi mausteet). Sekoittele vielä kunnes kesäkurpitsa on pehmennyt, muttei lötsöä. Kuumenna lopuksi joukkoon puolikkaat tai kokonaiset kirsikkatomaatit sekä purkillinen kikherneitä.

Sekoita kasvikset couscousryynien kanssa.

Couscous ja punakaali ovat hyvää ihan sellaisenaan. Meillä lisättiin vielä lampaan jauhelihasta perinteisesti tehtyjä lihapullia, mutta ne eivät kyllä ole välttämättömiä.

Jälkkäriksi kääretorttuleivos. Pihistelyviikkojen vakioherkku.

Jälkkärien aatelia

"The body you are wearing used to be mine"

Daniel O'Malley : The Rook
Oma ostos Kobosta

"The body you are wearing used to be mine"

Vanha työkaveri vinkkasi, että tässäpä olisi minua mahdollisesti viihdyttävä kirja. Ihan oikeassa oli. The Rook on tyylipuhdas moderni fantasia (voiko sanoa fantasiaksi kirjaa ilman lohikäärmeitä?), jossa normaalin maailman takaa ja seasta löytyy paljon selittämätöntä sekä tietysti joukko ihmisiä,joiden tehtävänä on huolehtia tavallisten pulliaisten elämän järkkymättömyydestä kaikesta oudosta huolimatta.

Kirja alkaa vauhdilla. Nuori nainen herää puistossa ympärillään joukko ruumiita. Hän ei muista kuka on tai mitä on tapahtunut. Taskusta löytyy kirje, jossa kerrotaan vartalon edellisen omistajan nimi, Myfawny Thomas, ja tarjotaan mahdollisuus valita uusi elämä tai selvittää, kuka halusi tuhota Myfawnyn. Arvatkaapa kumman nainen valitsee ?

Valinnan seurauksena uusi Myfawny löytää itsensä Iso Britannina salaisen (yliluonnollisten asioiden) palvelun johtoportaasta. Oudot tapahtumat seuraavat toistaan ja palvelun väki saa tehdä tosissaan töitä salatakseen erikoisia kykyjä omaavien joukkojensa olemassaolon. Joku haluaa selvästi tuhota hänen majesteettinsa oman salaisen osaston. Onko kyseessä koko maan turvallisuutta uhkaava hyökkäys ulkopuolelta, vai löytyvätkö petturit omien joukosta ?

O'Malleyn luoma friikkien dimensio tavalliseen yhteiskuntaan on yksi uskottavimmista fantasiakyhäelmistä, joita olen viime aikoina lukenut. Siis enhän minä nyt tosissani usko, että joidenkin raajat venyvät tai toiset sylkevät kranaatteja, mutta noin rakenteellisesti. Myös päähenkilön toimista ja ajatuksista lukee mielellään. Myfawny on sympaattinen ja sankarillinen. Hän on epävarma toimistaan ja motiiveistaan, mutta kasvaa tarinan aikana sekä vastuunottokyvyiltään että yliluonnollisilta voimiltaan.

Kirja on selkeästi viihteeksi kirjoitettu, mutta kyllä se samalla herätti ajatuksia kasvatuksen ja kokemusten vaikutuksesta siihen, millaisia aikuisia olemme. Lapset ovat alttiita vaikutuksille monessakin mielessä ja huonolla tuurilla hyvääkin tahtovat aikuiset voivat vähintääkin rajoittaa kykyjen kehitystä täyteen voimaansa. Eikä noiden kykyjen tarvitse olla edes mitään yliluonnollista.

The Rook oli varsin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Täysi ja yksityiskohtia vilisevä tarina pitää otteessaan. Loppuratkaisu oli ehkä vähän helppo, mutta ainakin se sitoi langanpäät nätisti yhteen.

Pihistellään

Säästövinkkejä! Ruoka kallistuu! Makeisvero! - Ajat ovat kovat ja taloudelliset haasteet tosiasia monissa perheissä. Media suoltaa sekä pelotusuutisia kaiken kallistumisesta että tähtien (kuten Jamie Oliver) säästövinkkejä ruoanlaittoon. Minä mietiskelin pihistelyjuttuja jo yli vuosi sitten. Nyt lienee sopiva hetki taas päivittää lukuja ja katsoa, onko otsikoissa perää. Niin, ja onko meillä opittu mitään. 

Tämä viikko tulee siis olemaan pihistelyviikko numero1 - siis vertailuviikko. Käytössä ovat tutut keinot - tehdään itse mahdollisimman alusta, hyödynnetään mahdollisuuksien ja makujen mukaan sesonkituotteita (ei ihan helppoa tähän vuodenaikaan) ja mietitään tarkkaan hävikin minimointi. Tästä se alkaa. 

Viime kerran luvut näkyvät yllä. Alimmillaan selvittiin vähän yli 200 eurolla. Saa nähdä, onnistuuko tällä kertaa. Noin näppituntumalla tuntuu aika haastavalta. Pakkasessa ei ole tällä hetkellä suuria varastoja, eivätkä kaapitkaan pursuile. Niistä ei siis pahempaa vääristymää pitäisi lukuihin tulla, mutta koitetaan silti saada vielä useampi vertailuviikko aikaiseksi. 

Pihistellään!

A girl walks into a bar... Tässäkö on (e)kirjojen tulevaisuus ?

Helena S. Paige : A Girl Walks into a Bar
Luettavaksi / leikittäväksi kirjan tarjosi WSOY

Pelillinen, interaktiivinen, viihdyttävä - siinä digitrendin mukanaan tuomia sanoja siitä, mitä ihmiset käyttämiltään digituotteilta haluavat. A Girl Walks into a Bar on kolmen naiskirjailijan kirjallinen vastaus moderneihin vaatimuksiin.

Pelillisyys - kirjan kappaleiden lopussa lukija saa valita itse, mitä tyttö iltansa aikana tekee ja minne lähtee. Tämähän ei sinänsä ole varsinaisesti uusi juttu, samantyyppisiä on joitakin kokeiltu ennenkin. Pasi Ilmari Jääskeläisen vaihtoehtoinen loppukin Harjukankaan salakäytävät -kirjassa kuulunee ainakin osittain samaan kategoriaan. Ihan mielenkiintoinen lähestymistapa siis.

E-kirjassa linkitys on myö helppo toteuttaa käytettävyydeltään. Tosin välillä linkkiä painaessa joutui jonnekin ihan muualle kuin, minne odotti päätyvänsä. Sitä en tiedä oliko vika linkeissä vai painoiko lukija jotenkin hassusti (tai viirasiko Kobolla)

Interaktiivisuus - Lukijan vaikutus tarinan kulun määrittelyyn on tietysti selkeä interaktiivisuuden osa. Osallistumisen tunnetta lienee haettu myös tyylillisin keinoin. Lukijaa puhutellaan läpi kirjan tarinan päähenkilönä. Minua tuo tyylikeino vähän häiritsi. Olo oli kuin tietokonepelissä, vaikka olin mielestäni lukemassa kirjaa. En noin yleisestikään ole pelaamisesta mitenkään erityisen innostunut, joten minun kohdallani lähestymistapa enemmänkin vieraannutti kuin houkutti jatkamaan.

"Annat pyyhkeen valahtaa lattialle ja kumarrut alastomana alusvaatelaatikolle puntaroimaan tarjolla olevia vaihtoehtoja. Olette parhaan ystäväsi Melissan kanssa päättäneet lähteä baariin ja pitää oikein kunnolla hauskaa - illasta on todennäköisesti tulossa mahtava."

Viihdyttävyys - Lainaus on esimerkki paitsi tyylistä myös kirjan viihteellisyyden lajista. Genre sijoittuu jonnekin osastoon "50 Shades of Grey meets Harlequin". Ymmärtänette millaisiin seikkailuihin kirjan kannessa viitataan. Aika suoraviivaista meininkiä tarinassa tarjotaankin ja mikäs siinä, luinhan minä 50 Shades of Greynkin.

Valitettavasti tarinan kirjalliset ansiot ovat aika lähellä genrekollegaa. Ehkä minä odotin liikaa. Perinteisestihän tämän tyylilajin fokus on usein muualla kuin tarinan hienouksissa ja tekstin kauneudessa. Silti häiritsi, että tarina eteni lyhyissä luvuissa  vähän töksähtelevästi ja lukijan suunnanvalintaa korostaen. Kohtauksetkin olivat vähän turhankin ennalta-arvattavia - ainakin niissä tarinaversioissa, joihin klikkailuillani päädyin. En myöskään saanut kovinkaan korkeaa käsitystä itsestäni päähenkilönä...

Kirjan kokeellinen rakenne on mielenkiintoinen ja sitä soisi muidenkin kokeilevan sähköisen muodon tuomia uusia mahdollisuuksia kirjojen kirjoittamisessa. Saisikohan joku tehtyä oikean romaanin (tätä ei oikein voi minusta romaaniksi vielä kutsua), kunnollisella juonella, mutta vaihtoehtoisilla kiemuroilla ? Vai onko oikeasti liian vaikeaa kuljettaa juonta niin hajanaisesti ? Toivottavasti joku edes yrittää tai keksii jonkin muun innovatiivisen tavan hyödyntää e-kirjan ominaisuuksia.

Sähköisten kirjojen tarina on vasta ihan alussa. Tulee olemaan todella jännä nähdä, mitä kaikkea kehitys tuo tullessaan. Millaiseksi tulevaisuuden kirja oikein muodostuukaan ? Ainakin joudumme varmasti miettimään, mikä yleensä on kirjan olemus...


Jos haluaa kokeilla kirjaa niin sen saa ostettua ja ladattua vaikka Elisa Kirjasta.

Leikittäväksi ja blogattavaksi kirjan tarjosi WSOY

Kuinka vapaa on vapaa kana ?

Näiden kanojen luksusoloista voi lueskella vaikka täältä

Ensin aloimme kaikki kauhistelemaan häkkikanojen oloja. Jossain vaiheessa tuli jotain lainsäädäntöä ja matkan varrella muuttui kananmunahylly ihan eri näköiseksi. Peruskennon merkinnät muuttuivat monimutkaisiksi ja ainakin minulla meni sormi suuhun useammin kuin kerran. Kuinka vapaa on vapaa kana ? Tarkoittaako se samaa kuin englantilaisista ruokaohjelmista tuttu suositus "free range" - ei itse asiassa muuten tarkoita.

Kyselimme Blogatissa, miten eri merkintöjä oikein tulisi tulkita ja asialle saatiinkin lisäselvyyttä.


Häkki, vapaampi, luomu

Kaikessa yksinkertaisuudessaan luomukanoilla on kaikkein parhaimmat olot, mikä ei taida yllättää ketään. Luomukanoilla on eniten tilaa kanalassa, ne pääsevät kesällä ulkoilemaan ja ruokakin lienee luksusluokkaa normaaleihin kanarehuihin verrattuna.

Vapaa kana taas ei itse asiassa ole ihan niin vapaa kuin ulkokana. Vapaa kana nimittäin saa kyllä tepastella kanalan lattialla, mutta ei pääse ulkoilemaan toisin kuin kollegansa. Ulkokananmunat siis ovat niitä Free range-kanojen munia.

Yleisin tuotantotapa Suomessa toistaiseksi ovat kuitenkin häkkikanalat. EU direktiivien ansiosta häkit ovat suurentuneet ja "virikehäkeissä" kanat elävät 20-80 kanan pienryhmissä ja niillä on pesä, orret, virikepurua ja kynsiviila (!) Tilanne on siis parantunut, mutta edelleen puhumme häkkikanoista.

Vaikka näenkin heti silmissäni kanarouvan kirjoituspöydän takana punaisia kynsiä viilaamassa ja vastaamassa sopivassa välissä puhelimeen, taidan kuitenkin muistaa jättää virikemunatkin hyllyyn. Luomumunat ovat hintavia, niitä siis koriin silloin kun budjetti sallii. Ulkokananmunat kuulostavat ehkä parhaimmalta kompromissilta tällä hetkellä meidän kohdallamme.


Mistä sen sitten tietää ? 

Ruskeat kanat munivat ruskeita munia, valkoiset kanat munivat valkoisia. Siihen ei tuotantometodilla vaikuteta. Kananmunan koostumukseen taas on kanojen ravinnolla suuri vaikutus. Esimerkiksi Omega-munia munivat kanat, joiden rehuun on lisätty pellavaöljyä.

Näillä tiedoilla pärjää jo pitkälle. Mikäli munakennojen nimikkeet vielä sekoittavat, kannattaa vilkaista paketista (ja kananmunista) löytyviä koodeja. Niistä pitäisi selvitä kaikki olennainen.

Sarjan ensimmäinen numero kertoo tuotantotavasta :
0 = luomumuna
1= ulkomuna (free range)
2=lattiamuna (vapaa kana)
3= häkkimuna (ne virikkeet)

Jos kananmunasta löytyy esimerkiksi koodi  

0Fi12345 

Se tarkoittaa, että kyseessä on luomumuna, joka on tuotettu Suomessa (Fi) ja tuottava tila on 12345

Lisäksi paketeista pitää löytyä myös tieto kananmunan kokoluokituksesta (S,M,L tai XL).

Kun nyt olen täysinoppinut kananmunien tuotantomerkintöjen osalta, niin täytyykin seuraavaksi mennä kauppaan ratkaisemaan mieltäni vielä askarruttava kysymys :

Mitä ihmettä ne pesämunat sitten ovat ? 

Se selvinnee koodeista!


Postauksen pohjana olevat tiedot tarjosi Munax ja lisää voi lukea vaikka täältä.
Edellistä ruoan alkuperäpohdintaa tässä blogissa : Possusta possuun

So Smoothie

Aurinko paistaa, kevät tulee ja kaikki haluavat aloittaa uuden ja terveellisemmän elämän. Niin minäkin. Vähän hämmentyneenä olen seuraillut sivusta trendiä, jossa ateria korvataan lasillisella hyvistä aineksista sekoitettua voimajuomaa. Ai, että pitäisi pärjätä monta tuntia jollain litkulla? Ei tule onnistumaan.

Ei onnistunut nytkään. Delicious-lehti kyllä lupaili, että maapähkinävoin ja banaanin voimalla nälkä pysyisi loitolla kauan, mutta enhän minä nyt sellaista usko. Tein kyllä mielenkiintoiselta (vaikkei kyllä millään tasolla kevyeltä) kuulostavan smoothien, mutta lisäksi söin lounaaksi pari minikarjalanpiirakkaa, kupin kahvia ja pienen suklaan... Tuhoten kaiketi samalla sen viimeisenkin terveellisyyden illuusion.

Vaan mitäpä siitä - tämä oli tuhtia ja hyvää ja sen sai syötyä (/juotua) tässä samalla kirjoittaessa.

Tuhdimpi smoothie

Surraa sekoittimessa 1 banaani, pari desiä maustamatonta jugurttia, pari desiä maitoa, ruokalusikallinen maapähkinävoita, ruokalusikallinen 7 viljan hiutaleita, maun mukaan vaniljaa myllystä, ruokalusikallinen hunajaa, iso kourallinen jäisiä mustaherukoita ja kunnon loraus omenamehua.

Kaada lasiin ja nauti. Varaa mukaan pitkävartinen lusikka, että saat kaavittua loputkin suuhun. Muuten menee paljon hukkaan ja tämä on liian hyvää hävikiksi.

Veronica Roth - Outolintu

Veronica Roth : Outolintu
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Maailmassa on tapahtunut jotain kamalaa ja nyt ihmiskunta on jakautunut 4 osastoon rauhan säilyttämiseksi. On Uskaliaat - rohkeat huimapäät, Terävät - älykkäät tiedonetsijät, Rehdit- ehdottomaan rehellisyyteen uskovat ja Vaatimattomat, joiden toimintaa ohjaa toisten auttaminen ja itsensä unohtaminen. Jokainen ryhmä on perustettu vaalimaan rauhaa ja maailman tasapainoa. Jokainen ryhmä on tavallaan etääntynyt alkuperäisestä aatteestaan. Mitä tapahtuu, kun joku halajaa valtaa ? Miten käy maailman, kun tasapaino järkkyy ja ihmisestä tulee työkalu muiden joukossa ?

Kuusitoistavuotias Tris joutuu vaikean valinnan eteen. Jatkaako rauhallista elämää perheen parissa, vai valitako sydämen viitoittama tie toiseen osastoon ? Kaiken lisäksi paljastuu, ettei Tris olekaan ihan niin kuin muut. Sen jälkeen elämästä tulee vielä vaikeampaa hengenvaarallisen ominaisuuden piilottelun myötä. Kehen voi luottaa ? Kuka on vaaraksi ? Kuka on samanlainen kuin Tris, vai onko heitä ?

Outolintu on varsin sulava ja koukuttava tarina. Lukija solahtaa kuvattuun maailmaan vaivatta ja juoni etenee vauhdilla. En yhtään ihmettele, että kirjan pohjalta on tehty myös elokuva. Minäkin jo näin silmissäni vaikuttavia efektejä ja stuntteja eri kohtausten kohdalta. Viihdyttävä kirja siis.

Näin aikuista lukijaa ehkä vähän vaivaa tietty tuttuuden tunne. On näitä oman erikoisuutensa teini-iässä havainneita sankareita ja sankarittaria tavattu muutama ennenkin, eikä tarinassa varsinaisesti mitään kamalan suuria yllätyksiä tapahdukaan. Pienen yllätyksen tosin tarjosi kirjan sisältämä julmuus - myös hyville käy huonosti ja hyvästä voi tulla paha, kun paine käy liian kovaksi. Virkistävää - tavallaan.

Kirja loppuu aika selkeästi kesken eikä sitten kuitenkaan. Yksi episodi saadaan suljettua sen verran tehokkaasti, etten koe mitään varsinaista pakkoa jatkaa seuraavaan, vaikka tarina sinänsä jääkin odottamaan jatkoa. Katsotaan nyt.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta

The Cuckoo's Calling / Käen kutsu

Robert Galbraith : The Cuckoo's Calling / Käen kutsu 

Oma ostos Kobosta 

Harry Potterin luoja osaa kirjoittaa. Se on myönnettävä, vaikka olinkin alkuun vähän epäluuloinen. En tiedä, miksi oikein ajattelin, että nuorten fantasiasta hyppy dekkareihin olisi liikaa. Fiktiosta, mielikuvituksellisista käänteistä ja lukijan harhauttamisesta on kyse molemmissa. 

Harry Potterin maailmasta tuttu tarinankerronnan selkeys ja henkilöhahmojen lievä yksiulotteisuus löytyvät myös dekkarigenreen siirryttäessä. Älkää käsittäkö väärin, en tarkoittanut tuota mitenkään negatiivisesti. On rentouttavaa lukea kirjaa, jossa tapahtumat seuraavat toisiaan suhteellisen kronologisessa järjestyksessä ja henkilöhahmot ovat juuri sitä, mitä voisi olettaakin, paitsi tietysti murhaaja... Selkeys ei myöskään poista mitään tarinan jännittävyydestä. Ainakaan minä en arvannut murhaajaa liian aikaisin. 

Cormoran Strike on entinen armeijan tutkija, joka on ryhtynyt yksityisetsiväksi palattuaan siviiliin. Raha-asiat ovat rempallaan, bisnes menossa alamäkeä ja elämän rakkaus päättynyt katastrofaalisesti. Siihen sekaan kävelee tehokas ja hienotunteinen nuori nainen, jolla kaiken lisäksi on pää paikallaan. Onneksi hän on kihloissa, niin voidaan keskittyä ratkaisemaan yllättäen samana päivänä ovesta sisälle kävelleen asiakkaan tuomaan työtapaukseen. Tekikö nuori huippumalli itsemurhan hyppäämällä parvekkeelta vai onko hänen veljensä oikeassa uskoessaan hänen tulleen murhatuksi ? 

Kauniilla ja kuuluisilla riittää ehkä rikkautta ja ylellisyyttä, mutta aika surkean kuvan heidän elämästään saa tämän kirjan perusteella. Huumeet, väkivalta ja ainainen menestyksen metsästys keinolla millä hyvänsä eivät millään muotoa tee kuuluisuudesta tai rikkaudesta tavoiteltavaa. Kaikissa henkilöissä tuntuu olevan jotain pahasti vialla. Myöskin Cormoran Strike on saanut oman osuutensa kuuluisuuden kiroista ja menneisyys myös palaa hänen kintereilleen yllättävissäkin tilanteissa. 

Kaikkiaan siis varsin viihdyttävä kirja. Ei ylenmääräisiä särmiä, ei hiuksia nostattavaa jännitystä vaan ihan vain selkeää tapauksen selvittelyä. Virkistävää. 

Pinkkiterapiaa eli puolen pellin Aleksanterit

Kolme poikaa ja mies - välillä tarvitaan jotain pinkkiä. Ymmärrättehän ? Naistenpäivän pinkkiterapiana toimi puolikas annos Aleksanterinleivoksia. En olekaan ennen näitä tehnyt, mutta taidan tehdä toistekin. Hyvää. Varsinkin, kun laitoin väliin "karibialaista omenahilloa", josta saa pientä terää leivokseen imelyyden lisäksi.

Alunperin ohjeen nappasin Ulla Svenskin Unelmakakut kirjasta.

Puolen pellin Aleksanterit

250g voita huoneenlämpöisenä
vajaat 2 dl sokeria
2 kananmunaa (tosin ohjeen mukaan yksi taitaisi riittää)
vaniljaa myllystä
vajaat 5dl venhäjauhoja.

Hiero voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää joukkoon munat yksitellen reippaasti vatkaten ja kierrä vaniljamyllystä reipas kasa vaniljaa joukkoon. Lisää vielä vehnäjauhoja ja sekoita taikinaksi.

Levitä taikina uunipellille ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päälle. Pistele haarukalla ja paista 200 asteisessa uunissa noin 12-15min. Ruskistuu tosi nopeasti, joten vahdi tarkkaan viimeiset minuutit. Nosta jäähtymään.

Leikkaa jäähtynyt levy puoliksi. Levitä toiselle puolikkaalle 1-2dl omenahilloa. Nosta varovasti toinen taikinapuoli päälle.

Sekoita paketillinen mansikkatomusokeria ja runsas 0,5dl sitruunamehua. Tarkoituksena on saada helposti levitettävä kuorrute. Sulata suklaa. Valuta sulatetut suklaaraidat joko muovipussin kulmasta, pursotinpussista tai, kuten minä tein, käytä muffinssien koristeluun tarkoitettua pikkupuolloa pienellä tyllalla. Vedä suklaaraitojen halki kuviot cocktailtikulla. Laita kylmään jähmettymään.

Leikkaa annospaloiksi.

Lempeää tipukirjallisuutta : Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkinen : Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
(on muuten tarjouksessa maaliskuun loppuun näköjään)

Olin tämän kirjan suhteen pikkuisen epäluuloinen. Chicklitiä, jonka on kirjoittanut yksi Suomen kirjallisuuden uusista kirkkaista tähdistä ja joka on julkaistu lehden jatkokertomuksena. Sen on pakko olla sellainen vähän väkinäinen purskahdus, jossa myötähäpeä on enemmänkin kirjailijan kuin kirjan päähenkilön puolesta. Sitten luin muutaman positiivisen puolelle kallistuvan blogikirjoituksen kirjasta ja kävi niin kuin monesti ennenkin. Oli pakko lukea ja muodostaa oma mielipide.

Tämä on erilainen Pulkkinen. Aiemmin lukemani Raja ja Totta eivät oikein täysin vakuuttaneet. Ihan hyviä ja hyvin kirjoitettuja, mutta... Iiris Lempivaaran luettuani aloin miettimään häiritsevän tunteen tulleen siitä, että Pulkkisen ääni tuntuu melkein olevan omimmillaan tällaisessa vähän kevyemmässä tyylilajissa. Ärsyttikö aiempia lukiessa minua juuri se, että kirjoittajan äänen pieni pirskahtelevuus ja kerronnallisuus mielessäni yhdistyvät kuitenkin enemmän viihdekirjallisuuteen kuin "vakavaan nykykirjallisuuteen"? Tiedä häntä. Sen tosin tiedän, että syy on kyllä tuossa tapauksessa täysin lukijan aiemmissa lukukokemuksissa ja aivoitusten kiemuroissa eikä kirjoittajan taidoissa.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on lempeää chicklitiä. Päähenkilöllä on vaikeaa - kyllä. Kulta jättää 7 vuoden yhteiselon jälkeen ja samalla tuntuu katoavan päähenkilön elämän kiintopiste. Päähenkilö joutuu hieman outoihin ja noloihin tilanteisiin - yllä juu, aina välillä, mutta silti tätä kirjaa lukiessa ei tarvitse kiemurrella myötähäpeän kourissa. Iiris kyllä selviää ja mikä ei tapa se kasvattaa, vai miten se meni?

Kirjassa on myös paljon herkkyyttä. Kuvaus sisarentyttären syntymästä on yksi kauneimpia synnytyskertomuksia, joita olen lukenut. Ei siinä varsinaisesti mitään ihmeellistä ollut ja kertojanakin oli itse on onnistunut tavoittamaan jotain oleellista maailman ihmeellisimmästä ja samalla maailman tavallisimmasta tapahtumasta.

Ihan perustipuilua Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ei ole. Päähenkilön pohdinnat ulottuvat hitusen vaatekaappia ja miesten silmien väriä syvemmälle. Vakavammat aiheet uivat lähempänä pintaa kuin yleensä saman tyylilajin kirjoissa, jotka käsittelevät niitä ehkä enemmän tapahtumien ja käänteiden kuin päähenkilön ajatusten ja toimien kautta. Siinä taitaa näkyä Pulkkisen "vakavan nykykirjallisuuden" tausta. Hänen käsittelytapansa ei kuitenkaan yhtään tuhoa viihteellisyyttä. Se tekee tarinasta (varsinkin lopusta) perinteisiä viihdeloppuja hämärämmän, mutta sehän ei välttämättä ole yhtään huono asia.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Jokapäiväinen leipämme

Lempileipiä on monenlaisia ja moneen tarkoitukseen. On nopeita ja vähemmän nopeita, on vaaleaa, tummaa ja siltä väliltä, sattumilla ja ilman. Yksi on kuitenkin ollut viime viikkoina, jos ei jo kuukausina ylitse muiden. Tämä vanha kunnon sekaleipä on jauhofiilistelyä kestävä resepti, mutta nyt löytyi ideaali yhdistelmä. Tätä meillä on nyt sitten leivottu vähintään joka toinen päivä, välillä useamminkin.

Kypsennysmetodina on tietysti pata uunissa. Millään muulla konstilla en kotiuunissa ole saanut tuota todellisen rapeaa kuorta, mutta padassa onnistuu joka kerta.

Vanha kunnon sekaleipä

3dl lämmintä vettä
1/4 pss kuivahiivaa
3dl vehnäjauhoja
2dl hiivaleipäjauhoja
1dl Myllärin Luomun ruisleipäainesta (tai ruisjauhoja)
1-2dl vehnäjauhoja
iso ripaus suolaa ja kourallinen siemensekoitusta

Kaada vesi kulhoon ja ripottele kuivahiiva pinnalle. Lisää venhäjauhot, sekoita hyvin ja jätä neljäksi tunniksi tekeytymään huoneenlämpöön.

Sekoita joukkoon suola, siemenet, hiivaleipäjauhot ja ruisjauhot. Lisää desi vehnäjauhoja ja sekoita. Onko taikina vielä liian märkää ? Lisää jauhoja vielä toinenkin desi tarpeen mukaan. En tiedä, onko syys jauhoissa vai keleissä, mutta alkuperäiseen ohjeeseen nähden olen viime aikoina joutunut lisäämään puolet lisää jauhoja, vähintään.

Jätä taikina nousemaan runsaaksi tunniksi. Leivo leiväksi. Jätä taas nousemaan tunniksi ja laita uuni kuumeneman 225 asteeseen ja kannellinen pata uuniin heti alussa.

Kuun uuni on lämmin, keikauta leipä sisälle, peitä kannella ja laita uuniin noin 30 minuutiksi. Nosta padan kansi pois ja jätä vielä 10 minuutiksi. Kumoa leipä leivinliinalle jäähtymään.

Eläköön kirjat! Toto Tiikerin lempileikit

Lapsen lähestyessä kolmen vuoden ikää muuttuu moni asia. Vauva muuttuu lopullisesti mukulaksi. Vauhti kiihtyy, kun askeleet pitenevät. Ääniohjaus alkaa vähitellen toimimaan, tai sitten ei. Riippuu vähän uhmaiän aallonharjoista. Leikitkin muuttuvat ihan toisenlaisiksi. Mielikuvitus tulee mukaan yhä vahvemmin.

Meillä on viime viikkoina asunut Toto Tiikeri. Tiikeri karjuu, hyökkää kulman takaa ja metsästää leijonaa. (Muistattehan sen jännän lastenlaulun...?) Toto Tiikeri myös haluaa halia ja tulla kylkeen kiehnaamaan, ja sitten äiti-Tiikerin pitää lukea Pikku Tiikeristä vielä kerran kaiken aamutohinan keskellä.

Niin, Toto Tiikerihän on tietysti syntynyt kirjan perusteella. "Herätys, Pikku Tiikeri" (Julie Sykes, Tim Warnes) on ollut meidän pikkupetomme lempparikirja jo ainakin kuukauden ajan. Sekosin lukukertojen laskuissa ensimmäisen viikon jälkeen. Tiikeri valtasi paikan Barbapapoilta - niitä luettiin ainakin puoli vuotta. Onneksi niitä on meillä sentään useampi kirja, joten tarinoihin sai vähän vaihtelua. Tällä hetkellä Pikku Tiikeristä saa vaihtelua korkeintaa Pikku Traktorilla tai sitten vaihtoehtoisesti Tompan synttäritarinalla, siinä kun on kakkua ja saa laulaa Paljon onnea vaan...

Eläköön kirjat! Niillä saa teknologia-addikti pikkumiehen eroon isoveljien iPadeista (kissapeli) ja isän puhelimesta (Vihaiset linnut). Toinen hyväksi koettu harhautus ovat lautapelit. Eivät tietenkään kaikki. Joitain koitetaan varjella tuholaiselta isoveljiä varten, mutta pari on ylitse muiden.

Eläinpyramidin rakentaminen tai, jos ollaan rehellisiä, sen kaataminen tuntuu olevan mitä suurinta huvia. Sen kanssa Toto Tiikerikin rauhoittuu vähäksi aikaa touhuamaan. Samalla opitaan eläinten nimiä ihan huomaamatta.

Lasten Carcassonne oli hankintahetkellä vähän sopimaton juttu. Liian lyhyet pelikierrokset ja liian yksinkertainen pelimekanismi kyllästyttivät pojat nopeasti. Peli on merkitty yli neljävuotiaille, mutta minusta se on juuri passeli Totolle. Tätä peliä voi pelata koko perhe yhdessä ja ottaa Tiikerinkin mukaan. Hän ei ehkä ymmärrä ihan kaikkea pelin juonesta, mutta osaa asettaa pelilaatan paikoilleen, löytää omanvärisensä mekot pelilaudalta ja asetella puu-ukkelin paikoilleen. Voi sitä riemua, kun voi oikeasti osallistua! Ja lopuksi tietysti sekoitetaan, pinotaan ja leikitään pelillä muuten vaan.