Fantasiaa eli tyttösalamurhaaja ja salamavaras

Minä taidan olla tämän kanssa vähän jälkijunassa, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Riordanin kirja ilmestyi suomeksikin jo vuonna 2007 ja elokuvakin on vuodelta kirves ja kansi, mutta ihan mukiinmenevä tarina oli äänikirjanakin.

Rick Riordan: Salamavaras
Oma ostos Elisa Kirjasta (äänikirja tarjouksessa tälläkin hetkellä 6,90€) 
Lukijana: Antti Virmavirta 

Tarina Percy Jacksonista, Poseidonin pojasta, on viihdyttänyt minua työmatkoilla ja vielä näin ensimmäisenä lomapäivänäkin. Kun Percy saa tietää olevansa puoliksi kreikkalainen jumala, kääntyvät monet asiat nurinperin.

Sen lisäksi, että Percy joutuu juoksemaan pakoon erilaisia hirviöitä, jumalat syyttävät häntä Zeuksen salaman varastamisesta, eikä nimen puhdistaminen olekaan ihan pikkujuttu. Jumalat nimittäin ovat aika pikkumaisia olioita, eikä heidän politiikkansa ja keskinäiset kahinansa oikein ota ihmiskuntaa huomioon.

Percy lähtee siis etsintämatkalle Annabethin (Atenen tytär) ja satyyri Groverin kanssa. Tie vie Manalaan ja erinäisiä vihollisia kohdataan ja voitetaan matkan varrella. Kirjan parasta antia olivatkin erilaiset hahmot, joita oli kiva yrittää hataralla muistilla tunnistaa moderneista piirteistä ennen kuin heidän todelliset nimensä paljastuvat.

Minä siis viihdyin kolmikon mukana ja Antti Virmavirta oli varsin sujuva lukija. Rick Riordan osaa popularisoida historiallisia jumalia. Egyptiläisiä listattiin jo aiemmin lukemassani sarjassa ja nyt ovat sitten vuorossa kreikkalaiset. Tarina etenee jouhevasti ja ainakin siinä tapahtuu tarpeeksi.

Sen verran totean olevani kohdejoukon ulkopuolella, että jotkut ratkaisut tuntuvat vähän naiiveilta ja välillä loppumaton kohkaaminen vähän väsyttää, mutta kaikkiaan kyseessä on varsin viihdyttävää fantasiaa, eikä se kreikan mytologian hahmojen painaminen muistiin (vaikka istten vähän vääristyneinäkin) kai ihan pahasta voi olla varsinaiselle kohderyhmällekään.

Salamavaras on sarjan ensimmäinen osa, mutta harmittavasti ainakaan Elisa Kirjassa ei jatkoa ole saatavilla äänikirjana. Selvästi ensimmäisen osan lopussa pedataan seuraavia, mutta en ole ihan varma lähdenkö noita muussa muodossa lukeaan. Äänikirjana tämä oli sellaista sopivan kevyttä ja viihdyttävää julkisen liikentee lomaan, mutta ihan tekstinä voi olla, etten ihan jaksa kaikkia yksinkertaistuksia.


Toinenkin  fantasiasarja 

Sarah J. Maas : Throne of Class, Crown of Midnight, Heir of Fire
HelMet Overdrive 

Kevään aikana tulin lukeneeksi myös kolme osaa Sarah J. Maasin Throne of Glassa -sarjasta. Siinä seurataan nuoren salamurhaajattaren vaiheita suolakaivoksista, kuninkaan lemmikiksi ja siitä haltijoiden / keijujen valtakuntaan. Kuten kuvaan kuuluu, voimat ja valta kasvavat sitä mukaa kun tarina kehkeytyy auki ja alkuperät selviävät. Throne of Glass kuitenkin vaihta sen verran raikkaasti sekä teemaa että miljöötä osasta toiseen, että lukija ei pääse kyllästymään.

Puoliverisillä siis jatketaan. Tällä kertaa kyseessä on keijujen vertaa suonissaan kantavan nuoren naisen tarina. Kaikilla meillä on puolemme, mutta mitäs jos toinen osa itseä olisikin jonkinlainen hirviö ? No. etunsa tietysti on voimalla ja vauhdillakin.

Päähenkilön identiteettikriisi on tietysti mielenkiintoinen, mutta yhtälailla koukuttavia ovat tarinat valtakunnan eri puolilta. Noitien klaanit osoittautuivat todella mielenkiintoiseksi juonteeksi ja tulee olemaan jännä nähdä, miten kaikki polut jossain kohdin kohtaava. Jonkinlainen eeppinen taistelu lienee odotettavissa.

Ainoa asia, joka minua kirjasarjassa vähintäänkin hieman ärsyttää, on perinteinen kuvio sankarittaresta ja kahdesta mahdollisesta rakastajasta. Se on sitten niin kulunutta jo. Onneksi herrat päätyvät vähitellen sivuosaan, eikä valinta heidän välillään ole yksinkertainen tykkää, ei tykkää -pohdinta vaan vesi virtaa vähän yksinkertaisia kuvioita syvemmällä.

Tarinaan sisällepääsyä auttoi kummasti se, että olen aiemmin jo lukenut novella-kokoelman, joka kummasti täytti aukkoja päähenkilön historiassa ja antoi pohjaa tapahtumille.  Täytyy myöntää, että ilman noiden lukemista olisin voinut olla muutaman kerran aika ihmeissäni.

Päähenkilö sekä hänen tarinansa on sen verran mielenkiintoinen, että mielelläni lukisin jatkoa. Harmillisesti ei ainakaan vielä Overdrivesta ole lainattavissa sarjan seuraavia osia vaikka neljäs ja kai viideskin ovat jo englanniksi ilmestyneetkin. Sen verran koukuttava on menneisyytensä kanssa painivan puoliverisen  polku kohti lopullista ratkaisua, että taidan jossain kohtaa etsiä kirjat käsiini muualta, jolleivat tule Overdriveen lainattaviksi.

Blogger Recognition Award

Se on sitten kesäloma! 

Heti alkuun lomaviikkojen kunniaksi siis vastaus Blogger Recognition Awardiin, jonka tänne päin heitti Kirsi Cats, books and me -blogista. Kiitoksia. Kiva taas pohdiskella haastevastauksia pitkästä aikaa. 

Ohjeet palkinnonsaajalle:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Minustako bloggaaja?

Ihan rehellisesti sanottuna, en enää tarkkaan edes muista, miten alunperin bloggaamisen aloitin. Siitä on nimittäin jo jonkun verran aikaa. Ensimmäinen blogini (Meidän murkinat) näki päivänvalon jo marraskuussa 2007... 

Jos oikein muistan niin tarina on aika tavanomainen. Löysin blogeja, lueskelin niitä, tykkäsin ja halusin sitten pistää omatkin reseptit talteen jonnekin. Jep - ruokablogi oli kyseessä. 

Sitten 2010 alkoi tehdä mieli kirjoittaa muustakin kuin ruoasta. Alkunsa sai Ja kaikkea muuta, jonka vaiheissa on mukana aina ollut kirjallisuutta, vaikka välillä painotus taas kummasti siirtyi ruoan puolelle. Sitten totesin punaisen langan hävinneen ja halkaisin blogini kahtia. Reseptit siirtyivät aloittamaani uuteen ruokablogiin (Tätä keittiöelämää) -Täällä taas mennään kirjoilla höystettynä vähän kulttuurilla ja hitusen matkoillakin. 

Ohjeita uusille bloggaajille? 

Tärkein ohje kai on kirjoittaa sellaista blogia kuin itse haluaa. Muuten kirjoittamiseen kyllästyy nopeasti. 

Minun blogeistani ei koskaan ole tullut suuren yleisön hittejä, mutta se ei oikeastaan ole ollut tarkoituskaan. Minulla on päivätyöni ja nautin suunnattomasti pienen, mutta yllättävänkin uskollisen ja aktiivisen joukon kommenteista. Bloggaamisessa parasta on yhteisöllisyys! 

Kannattaakin etsiä itselle sopivia blogiporukoita ja osallistua välillä hassuiltakin tuntuviin tempauksiin. Esim. kirjabloggaajien joukko on aktiivista ja innokasta. Nytkin tulossa on Blogistanian kesälukumaraton 2016, johon ehdottomasti kannattaa osallistua. Se on oikeasti kivaa. Eikä tarvitse olla edes kirjabloggaaja kirjoista ja hyvästä seurasta nauttiakseen. (ILMOITTAUDU TÄÄLLÄ) 

Toinen lemppariporukkani löytyy Nelkytplusbloggaajista. Aktiivinen ja pikkuisen kreisi aikuisbloggaajien porukka on huippuseuraa. Heidän mukanaan olen jo päässyt kuuntelemaan tietoja kahvista sekä kokeilemaan, miten krikettimaila käteeni sopisi! 

Mahtavaa porukkaa ja upeita kokemuksia! Kannattaa siis osallistua aktiivisesti ja olla mukana :-) Reippaasti vaan kysymään joltain bloggaajalta, mistä löytyisi seuraa - virtuaalista tai muuten vaan bloggaamiseen liittyvää. 

Sitten niitä haastettuja... 

Minä olen kauhean huono laittamaan haasteita eteenpäin ja tämäkin on tainnut kierrellä jo vähän joka puolella... Tässä nyt muutama mieleen juolahtava. Vastatkaa, jos siltä tuntuu ja kaikki muutkin saavat toki kirjoitella. Tämä kuuluu minusta kaikille bloggaajille! 

Marjon matkassa

Rouva Sana

Bibliofiilin päiväunia

Oksan hyllyltä
Outi's life

Anglofiilistelyä ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Se on sitten Brexit, eikä kukaan oikein taida sittenkään tietää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Seuraataanko 50. artiklaa, vai oliko kyseessä vain mielipiteenilmaisu? Se nyt kai ainakin lienee selvää, että taisivat UK:n asukkaat herätä äänestyksen jälkeiseen aamuun ja huomata, ettei tainnut mennä ihan niin kuin ajateltiin. "Leave" puolen kannattajat ryhtyivät vetämään sloganeitaan takaisin samaa tahtia kuin prosenttiluvut varmistuivat. Hämmentävää.

Minä olen aina ollut jonkunlainen anglofiili. Englanti taipuu kielelläni jopa helpommin kuin jo yli 20 vuotta kotikielenä ollut ranska (vaikka toki ihan suomenkielinen oikeasti olenkin). Brittikirjallisuus on aina kuulunut suosikkeihini ja rakastan englantilaisia dekkarisarjoja. Opiskelinpa aikoinaan englantilaista filologiaakin muutaman vuoden yliopistolla.

Sitä en tiedä, vastaako minun mielikuvani "englantilaisuudesta" edes yhtä totuuden kulmaa. Taidan olla auttamattomasti jähmettynyt Christien kylämaisemaan tai Austenin pukudraamaan. Iltapäivätee eli kurkkusandwichejä ja skonsseja "with jam and clotted cream" lienee jatkossakin suosikkini. Siis, minähän lähdin mukaan riemusta hihkuen, kun oli mahdollisuus päästä kokeilemaan krikettiä ja brittiherkkuja. Kyseessä tosin oli enemmän tuonne Australian suuntaan viiraava tilaisuus viininmaistajaisineen, mutta sehän ei ainakaan intoa vähentänyt. (huom. ruokablogin kaupallinen yhteistyö with Hardy's Wines) 

No, minä aion jatkossakin nauttia tarinoista fiktiivisestä tai ajan virtaan jo kadonneesta Englannista, samalla kun seuraan todellisuuden villejä juonenkäänteitä. Nyt viimeksi luin Alan Bradley Flavia de Luce-sarjan kolmannen osan. Kirjailijahan on itse asiassa kanadalainen, mutta hänen kirjoissaan kerrotaan juuri siitä Englannista, jonka kaikki kai jollain tasolla kuvittelemme tuntevamme. Kaunista maaseutua, rapistuvia kartanoita, kylän pastori ja muita mielenkiintoisia, usein vähän eksentrisiä henkilöhahmoja... kuulostaako tutulta?

Kuva Bazar 

Alan Bradley; Hopeisen hummerihaarukan tapaus 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Flavia de Lucella on kuitenkin ihan oma twistinsä perinteisten (britti)maalaisdekkarien joukossa. Sarjan kolmas osa jatkaa samaa, hivenen makaaberia kuvausta nuoresta kemististä, joka ei pelkää kuolleita ainakaan enempää kuin ylisosiaalisia tilanteita.

Isosiskot kiduttavat Flaviaa edelleen, isä on edelleen poissaoleva ja äitiä ikävä, mutta tällä kertaa olen havaitsevinani kirjassa ehkä pientä jäiden sulamista. Minua lämmön häivähdys miellytti. Tapahtumat toki ovat taas hyytäviä. Joku hyökkää lähimetsään leiriytyneen mustalaisvanhuksen kimppuun ja kylän tunnettu roisto löydetään hummerihaarukka aivoihinsa työnnettynä.

Flavia löytää itsensä taas tapahtumien keskipisteestä ja sotkeutuu vyyhtiin enemmän tai vähemmän, no ehkä kuitenkin enemmän, omasta tahdostaan ja aktiivisuudestaan.

Kuten aiemmatkin osat, tämä vetäisi minut mukaansa ja ahmaisin kirjan muutamassa illassa. Itse asiassa minun piti säästää tämä heinäkuun lukumaratonin riemuksi, mutta enpä vain malttanut. Flaviassa ja hänen maailmassaan on jotain ällistyttävän koukuttavaa. Olethan muuten itse jo ilmoittautunut maratonille?

Oikeastihan tarina on aika kamala. Pieni tyttö, jonka elämä on kaikkea muuta kuin turvallista, suloista lapsuutta. Väkivalta ja julmuus ovat arkipäivää. Silti Flavia on riemastuttavan reipas. Hän on aito selviytyjä. Kuitenkin tuntui hyvältä huomata tuo jo mainitsemani lientyminen. Se toi kirjaan uutta syvyyttä. Pidemmän päälle voisivat Flavian tarinat muuten alkaa jo toistamaan itseään.

Bradleyn kirjojen kuvaama englantilainen maalaisidylli on viehättävällä tavalla vinksahtanut. Ehkä kirjailijan etäisyys kuvaamaansa miljööseen tuo siihen sellaisen jännän epätodellisuuden tunnun. Kirja ei ole varsinaisesti maagista realismia, mutta jokin väre siinä pinnan alla käy. Mielessäni maisemat ovat kuin mustavalkofilmistä - värit puuttuvat tai sitten näkyy vain haaleaa ruohonvihreää. Koen usein lukemani kirjat jonkinlaisina päänsisäisinä kuvina, mutta Flavian tarinat ovat harvinaisenkin visuaalisia.

Kaikkiaan nautittavaa luettavaa ja piristävän erilaista kaikille dekkarien ystäville (ja toki muillekin). Ehdotonta kesäkirjojen aatelia.

(EDIT: hassua, luin juuri aiemmin kirjoittamani tekstin Flaviasta ja jo 2014 vertasin Bradley kirjoja mustavalkofilmiin - mikään ei ole muuttunut) 

Tyhmä neitsyt (otsikko ei kuvaa kirjoittajaa kuin korkeintaan puoliksi)

Se on juhannusaatto. Ensimmäistä kertaa vietämme tätä keskikesän juhlaa ihan vain kotosalla. Itse asiassa emme ole pahemmin edes nenäämme ovesta ulos pistäneet. Siellä sataa - tai sitten näyttää siltä, että kohta sataa.

Valehtelin vähän. Kävimme kaupassa. Taivuimme isännän kanssa kohta alkavan loman, sadekelin ja ennen kaikkea kahden ensimmäisen johdosta lasten vaatimuksiin. Ostimme uuden telkkarin.

Nyt meillä käyneet kai sitten pistävät ruksiin seinään ja huutava hallelujaa! Ainakin poikien luokalla on meidän televisiomme kuulemma ollut jo ihan yleinen vitsin aihe.

Toisaalta sen ymmärtää. Hyvin palvellut vanhuksemme kun oli ajalta ennen taulutelevisioita, jos joku sellaista enää muistaa. Se oli meillä jo asuessamme Kirkkonummella ja syyskuussa tulee täyteen kymmenen vuotta täällä.

Nyt on sitten UHD:tä ja 4K:ta ja smartia enemmän kuin tarpeeksi, vaan mahtavatko kestää seuraavaa kymmentä vuotta? Nähtäväksi jää, oliko tämä järkevä vai tyhmä ostos. Ainakin kuva on parempi, myönnetään.

En olet itse kyseisen laitteen viereen päässyt vielä oikein yhtään, mutta kirjaan tuli tartuttua. Tämän tosin sain luettua jo vähän aikaisemmin.

Kuva Gummerus Kustannus

Ida Simons : Tyhmä neitsyt 
Kirjakierrosta luettavaksi

Ida Simons oli konserttipianisti, joka ryhtyi kirjoittamaan romaaneja lopetettuaan soittouransa terveydellisistä syistä. Keskitysleireiltäkin selviytynyt pianisti kuvaa esikoisteoksessaan juutalaisyhdyskunnan elämää sotien välissä viime vuosisadan alkupuoliskolla.

Gittel on 12-vuotias. Elämä ei ole helppoa eksentristen aikuisten maailman kynnyksellä. Isä epäonnistuu systemaattisesti liiketoimissaan. Äiti jättää säännöllisesti miehensä ja kuskaa lapsensa milloin milläkin tekosyyllä despoottisen isoäidin luokse. Onneksi isoäidin läheltä löytyy kuitenkin uusi ystävätär, niin parhaan koulukaverin ikävä ei kasva liian suureksi.

Ida Simons kuvaa ystävyyttä, ensimmäisiä kosketuksia romantiikkaan sekä suuren pettymyksen aiheuttamaa petosta tuoreesti nuoren tytön näkökulmasta. Samalla piirtyy myös juutalaisten tapojen ja persoonien maailma tavalla, joka on samaan aikaan julma ja ymmärtäväinen.
Elintasomuutokset, ympäristön asenteet ja usein vaihtuva asuinpaikka, olivat juutalaisten arkipäivää jo ennen toisen maailmansodan kauhuja.

On jotenkin lohdullista huomata, miten itsekin varmasti kovia kokenut kirjailija on onnistunut säilyttämään herkkyytensä. Hän olisi hyvin voinut kirjoittaa paatoksellista propagandaa tai ihannoida oman lapsuutensa ja nuoruutensa kulttuurista ympäristöä, mutta ajan linssi ei ole muuttunut ruusunpunaiseksi eikä katkeruus särkenyt sen heijastamaa kuvaa.

Ymmärrän hyvin, miksi nykylukijat ovat ihastuneet tähän (Stonerin tavoin) jo unohtuneeseen ja taas uudelleen löydettyyn klassikkoon. Kirjassa on jotenkin raikas tunnelma ja on aina kiinnostavaa lukea "sisäpiiriläisen" kuvausta jo kadonneesta maailmasta.

Oliko Gittel sitten tyhmä neitsyt? No jaa. Kaipa ainakin vähän luottavainen.  Nimi viittaa raamatun kertomukseen ylkää vastaan ilman lamppuöljyä lähteneistä neitsyistä. Ehkä me kaikki voisimme valmistautua paremmin, mutta toisaalta voi tarinan nähdä myös opetuksena siitä, että pitää selvitä omin voimin. Edes ystävien apuun ei aina voi luottaa, tai ystäviin yleensäkään, jos pelissä on oma etu. Aika masentava tulkinta kuitenkin - ehkä pitäydyn vain tuossa valmistautumisen hyveessä.


Ai niin, hauskaa juhannuksen jatkoa!
Toivottavasti huomenna on parempi keli. Silloin jätetään telkkari kotiin odottamaan ja lähdetään lähirannalle katsomaan, onko kaupungissa jäljellä ketään muita kuin sorsia ja me.

Hidastaen vauhti kiihtyy

Nyt voin jo hengittää. Päivätyö ja työnhaku ovat aika raskas yhdistelmä, mutta minkäs teet, kun lopun päivämäärä lähenee. Viime peleissä piti oikein valita, mutta nyt tiedän, minne syksyllä suuntaan. Työmatkana lähemmäs (miten käy äänikirjakuuntelulleni?), mutta mikähän lienee sitten itse työn määrä? Nähtäväksi jää hyppäsinkö ojasta allikkoon, mutta nyt hymyilyttää.

Minä myös tunnen itseni. Jollei muuten ole tarpeeksi kiire, niin sitten keksin uutta puuhaa. Tietysti sitä on puuhaa ja on puuhaa. Viime aikoina en välttämättä ole viettänyt iltojani töiden parissa, mutta blogin riennoissa on tullut melkein kiire. Teatteria, uusia palveluja, kahvikoulutusta ja - kyllä, uskokaa pois - jopa krikettiä (mutta siitä lisää myöhemmin). En ole päässyt tylsistymään, mutta välillä ovat hauskatkin asiat tuntuneet melkein työltä. Onneksi tähän ikään mennessä on oppinut myös sanomaan ei ja vähän välillä hidastamaankin tahtia.

Oli myös mielenkiintoista lukea elämäänsä oikein konkreettisesti muuttaneiden ohjeita hidastamiseen. En ole ihan varma kaikkien ohjeiden sopivuudesta juuri minulle - kyse kun lienee myös persoonasta - mutta monta hyvää vinkkiä kirjasta löytyy ja se herättää myös ajatuksia vauhdin mielekkyydestä. Kiihdytyksessä kun tulee niin helposti sokeaksi.

Leila Saarivirta ja Martta Kaukonen : Rikas elämä - Parempaa arkea hidastamalla 
Kirjakierrosta luettavaksi 

Kirjoittajat paitsi antavat vinkkejä ja ajateltavaa hidastamisesta, myös kertovat omakohtaisia kokemuksiaan aiheesta. Siksi kirja tuntuu henkilökohtaiselta ja miltei pakottaa pohtimaan myös omaa elämäänsä.

Minä tunnustan olevani jonkinlainen vauhtiaddikti. Iän myötä olen kuitenkin vähän oppinut vahtimaan itseäni ja myös valitsemaan tekemisiä. Kaikesta ei tarvitse olla hyötyä ja välillä pitää palautua läsnäolevaksi myös läheisten luo. Vaatii kuitenkin kurinalaisuutta olla lähtemättä mukaan ympäristön yleisiin vaatimuksiin. Hidastaminen ei välttämättä ole ollenkaan helppoa.

Kirjassa ei hidastamistä idealisoida. Kun saa jotain, myös yleensä luopuu jostain muusta. Hyvin harvalla on esim. mahdollisuutta työntekoa vähentäessään pitää yllä samanlaista taloudellista tilannetta kuin ennen. Toisaalta myöskään kuluttaminen ei välttämättä tuo onnea ja sitä voi itsekin yllättyä omia arvojaan tarkastaessaan.

On myös tärkeää miettiä, miten oma hidastaminen vaikuttaa lähipiirin ihmisiin, tai millaisia ihmisiä yleensä lähelleen haluaa. Kaikkien kanssa ei ole mahdollista hidastaa, eivätkä kaikki myöskään hidastamista ymmärrä. Hankaluuksia on tiedossa, jos lähimmät vastustavat muutosta.

Minä pidin kirjan realistisesta otteesta. Liian usein kuulee hempeitä kuvauksia elämänsä muuttaneiden onnesta ja autuudesta. Minä sen toki heille suon, mutta en usko kaiken olevan niin helppoa kuin annetaan ymmärtää. Saarivirta ja Kaukonen eivät piilottele hankaluuksia ja kehottavat miettimään kullekin omaa ja sopivaa tapaa hidasta. Toisaalta he eivät myöskään peitä hidastamisen heille tuomia hyötyjä. Kukapa sitä ei haluaisi tehdä töitä rakkaan harrastuksen parissa tai viettää oikeasti aikaa lastensa kanssa?

Kirja on hyödyllistä luettavaa kaikille. Vaikket suunnittelisikaan totaalista elämänmuutosta voi pieniä asioita muuttamalla saada lisää aikaa itselle tärkeille jutuille. Toki siinä sitten saa pitää varansa, ettei innostu liikaa. Syntyneet tauot oravanpyörästä on helppo täyttää muilla jutuilla. Jollei pidä varaansa hidastaen vauhti vain kiihtyy.


p.s. lukeminen on yksi hitaamman elämäntavan nautinnollinen muoto, jonka harrastamiseen kannattaa varata kokonainen vuorokausi 10.7. Silloin on nimittäin Blogistanian kesälukumaraton 

- OLETHAN JO ILMOITTAUTUNUT MUKAAN? -

Järein asein, mutta Jeeves puuttui

Hugh Laurie : Järein asein 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Luokittelin tämän jännitykseksi, mutta ei minua kyllä matkan varrella pelottanut. Johtui ehkä siitä, että kirjassa on kasattuna yhteen ehkä kaikki mahdolliset jännitysromaanikliseet, joista kukaan on koskaan kuullut. Ennemminkin vähän hihitytti.

Päähenkilö on sarkastinen, mutta hurja selviytyjä. Ihan silkkaa hyvää omatuntoaan suojellen hän päätyy yöllä hiippailemaan rikkaan miehen talossa kertoakseen tälle jonkun yrittäneen maksaa kyseisen herran murhasta... sitten vähän painitaan ja kuvaan tulee upea tytär. Lopulta päädytään agenttien armoille ja terroristien keskelle ja koko ajan jostain sattuu mutta silti ollaan niin sankaria... 

Arvasitte oikein. En oikein vakuuttunut Hugh Laurien kirjailijakyvyistä tämän perusteella. Ihan perusluettavaa kesäpokkarikamaa, mutta olisinkohan lukenut ellei kirjoittaja olisi ollut Jeevesin Bertie? No, ehkä minä kuitenkin olisin loppuun asti päätynyt, sillä kirja on kuitenkin aika helppolukuinen ja siinä tapahtuu tarpeeksi. 

Itse asiassa, nyt kun tarkemmin ajattelen. Ehkä tämä olisikin juuri Bertien kirjoittamaksi sopiva kirja, siis lukuunottamatta väärää aikakautta. Sellainen itsestään suuria luulevan, mutta muiden mielestä vähän hellyttävän kömpelön tohelon aikaansaannos. Jeeves ei kuitenkaan tainnut olla tällä kertaa pelastamassa tilannetta. 

Kirjan julkaisusta on kuulemma päätetty salanimen suojissa, joten mitenkään ei kustannuspäätökseen olisi vaikuttanut kirjailijan muu ura. Hmmm... uskoo ken tahtoo. Ei tämä varinaisesti kamalan huono ole, mutta ilman kirjailijan oikeaa nimeä romaani taitaisi päätyä armottomasti tusinatavaran alelaariin. Ei kannata Laurien näyttelyä ihan heti jättää, mutta oli tämä ihan hauska tuttavuus noin kuriositeettina. 

Soitellen SOTEEN! eli UIT Linnanmäellä

Minulla on onni olla työpaikassa, jossa on muitakin teatteri-intoilijoita kuin minä. Se tarkoittaa sitä, että aina välillä järjestetään firman tilaisuuksia, joissa pääsee myös katsomaan jotain esitystä. Linnanmäki & UIT on kai jonkinlainen traditio. Ainakin siellä käytiin viime vuonna ja taas nyt "männä viikolla".

Mikäs siinä on käydessä. Katsojille tarjotaan takuuvarma kattaus ajankohtaisiin teemoihin perustuvaa, oivaltavaa ja vähän vinksahtanutta sketsiteatteria. Jokainen löytää varmasti jotain kiinnostavaa, jollei muuta niin voi seurata mitä kauden julkimo (tällä kertaa taitoluistelija Kiira Korpi) on pistetty lavalle tekemään.

Jos viime vuonna olin vähän pihalla teemoista, niin tällä kertaa osui kohdalleni napakymppi. Sote-keskustelua terveydenhuollon tulevaisuudesta on tuskin kukaan voinut välttää ja pitänee toivoa, ettei UIT;n maalaama kuva sentään ihan pitäisi paikkansa. Himppasen hirvittää vaikka naurattikin.

Toinen teema eli Somen jatkuva käyttö tilanteessa kuin tilanteessa ja erityisesti vertailukohtana historiallinen ketjureaktio oli nautinnollista katsottavaa. Siis ajatelkaa nyt - kirjallisuudesta kiinnostunut bloggaaja seuraamassa, millaista olisi ollut viime vuosisadan alkupuolen sometus. Ihan must! Tykkäsin kovasti.

Noin muuten tietysti olivat musiikkinumerot kauniita, tanssiesitykset sykähdyttäviä ja huumori hauskaa. Rytmityskin oli kohdallaan eikä kenelläkään tainnut olla silmäkulma kuivana kauniin rullaluistelunumeron aikana. Tunnelmallista ja herkkää. Kiira Korpi oli elementissään ja Mikael Saaren laulu iski suoraan sydämeen.

Muutenkin oli casting taas oikein onnistunut ja poweria löytyi niin tanssivahvistuksesta (Antton Laine) kuin kokenutta naisenergiaa uhkuvasta Riitta Havukaisesta. Mies naisnäkökulmasta oli hykerryttävä monessakin mielessä - silmänruokaakin tarjoiltiin tällaisille täti-ihmisille oikein roppakaupalla nuorten tanssijamiesten muodossa.

Harmillisesti olen taas myöhässä ja viimeinen näytös oli jo, mutta merkitse itsellesi muistutus ensi vuotta varten. Silloin todennäköisesti ilotellaan taas Peacockissa.

Blogistanian Kesälukumaraton 2016! Tule mukaan!

Kuva: Niina Tolonen

EDIT 15.7.2016 : TULOSKOOSTE TÄÄLLÄ!
EDIT 8.7.2016 : LÄHTÖLAUKAUS JA RAPORTOINTI TÄÄLLÄ! 

Se on taas se aika vuodesta, kun kaikki kynnelle kykenevät ryhtyvät valmistautumaan Blogistanian kesälukumaratoniin. Kirjapinoja järjestellään, tankkausta suunnitellaan, perheitä on jo varoiteltu ja kalentereihin ympyröity punaisella paksulla tussilla päivämäärä

10.7. 2016

Kyseessä on perinne sillä kesälukumaraton järjestetään jo neljättä vuotta peräkkäin. Osallistujia on ollut edellisissä viitisenkymmentä per kesälukumaraton ja sivuja on luettu kymmeniätuhansia. (Ensimmäisen maratonin lähtölaukaukset kuultiin Kirsin kirjanurkassa jo heinäkuussa 2013, jolloin muuten maratonpäivä oli sama kuin tänä vuonna!)

Vuoden 2016 ensimmäinen kesälukumaraton järjestetään siis 10.7.2016. Ilmoittaudu mukaan kommentoimalla tähän bloggaukseen. Et tarvitse omaa blogia osallistuaksesi, vaan kaikki ovat tervetulleita mukaan! Bloggaajat kirjoittavat tuloksistaan blogissaan ja muut voivat käydä kertomassa maratonkokemuksestaan, luetut kirjansa sekä sivutuloksensa maratonin lähtölaukauspostauksen kommentteihin.

Säännöt ovat samat vanhat ja hyviksi todetut. Ne myös joustavat tuttuun tapaan: 

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton 


TERVETULOA MUKAAN! HAASTAKAA KAVERINNEKIN! 
Toivottavasti saamme sankoin joukoin maratoonareita. Saa nähdä vedämmekö yli edellisen ennätyksellisen 51 osallistujan määrän!

Tähän päivitän osallistujat sitä mukaa, kun ilmoittautumisia tulee. Muistattehan bloggaajat laittaa myös bloginne linkin, niin päädytte oikealle listalle!

Lukumaratonille ilmoittautuneet bloggaajat: 

1. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
2. A:n kirjat
3. Aina joku kesken
4. Anun ihmeelliset matkat
5. Bibliofiilin päiväunia
6. Bookishteaparty
7. Cats, books and me
8. Elämä on ihanaa
9. Hidasta matkailua aloittelijoille
10. Hurja Hassu Lukija
11. Hyllytontun höpinöitä
12. Hyönteisdokumentti
13. Iltatähden syttyessä
14. Ja kaikkea muuta
15. Kaikkia värejä
16. Kanava Klassikko
17. Kansientakaiset maailmat
18. Ketun luola
19. Kirjablogi Rouge (insta: @emilie.rouge ) 
20. Kirja hyllyssä
21. Kirjainten virrassa
22. Kirjanurkkaus
23. Kirjapallon kirjablogi
24. Kirjapolkuni
25. Kirjasatama
26. Kirjasfääri
27. Kirjavarkaan tunnustuksia
28. Kirja vieköön!
29. Kirjoihin kadonnut
30. Kirjoja ja kikatuksia
31. Klassikkojen lumoissa
32. KosminenK
33. Kuutar lukee
34. Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri
35. Les!Lue!
36. Lillin kirjataivas (insta: lilli_kirjataivas)
37. Lonkeropiirakka
38. Luetut.net 
39. Lukijan roolissa
40. Lukujonossa
41. Lukutoukan Kulttuuriblogi
42. Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
43. Musteella ja hopealla
44. Mustetta paperilla
45. Nannan kirjakimara
46. Narserskan kirjanurkkaus
47. Neverendingly
48. Nuoren opettajattaren kirjablogi
49. Oksan hyllyltä
50. Pauline von Dahl
51. Pikun kirjablogi
52. Pinon päällimmäinen
53. Rapatessa roiskuu
54. Rinkka ja nojatuoli
55. Rouva Sana (insta: @rouvasana)
56. Satun luetut
57. Sinisen linnan kirjasto
58. Sivujen välissä
59. Sivutiellä
60. Storytime is Over
61. Taikakirjaimet
62. Taru ja kirja
63. Todella vaiheessa
64. Tuntematon lukija
65. Täysin arkista
66. Ullan luetut kirjat
67. Unan maailma
68. Unelmien aika
69. Villasukkamurmelin kirjablogi
70. Vinttikamarin ikkunasta
71. Yöpöydän kirjat

Lukumaratonin muut osallistujat: 

1. Irene
2. Paloma
3. Mimsi (Insta: @lilymimssen)
4. Scart_t (Twitter:@Scart_t)
5. Anne 
6. Maija
7. Minna R
8. Janika
9. Elina
10. Merrulii
11. Henrika
12. Arja
13. Paula
14. Mansikka
15. Vilkku
16. Hanna (Twitter: @HannaKauppinen)
17. ST (Insta: @Tuulitraining)
18. Venla
19. Tuulia
20. Geo (Insta: @renttupentu, Twitter: @ruttokoira)
21. Vea (Twitter: @veafairytale)
22. Riksu
23. Nina Mari

Täytyy sitä dekkariviikolla yksi "dekkarihko" romaani blogata

Vielä ehtii! Dekkariviikko on menossa ja minä olen vain painanut töitä, työnhakua ja kyökkipsykologiaa (tulkaa tekin analysoimaan!). Lukeminenkin on jäänyt vähän vähemmälle, mutta tämän sain sentään loppuun jossain vaiheessa. Eihän tämä nyt varsinaisesti ole tyylipuhdas dekkari, mutta "dekkarihko" lukuromaani kuitenkin ja erittäin sopiva kesälukemiseksi!

Kirjassa on kissojakin, joten se on hyvä jo pelkästään sen vuoksi

Kate Atkinson : Ihan tavallisena päivänä 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Ei tämä ole varsinainen dekkari, vaikka siinä onkin yksityisetsivä ja katoamistapauksia selvitettävänä. Toki niitä ratkaistaan, mutta paino on kuitenkin kerronnassa, ihmisissä ja ihmissuhteiden kiemuroissa. Ollaan melkein kirjan puolivälissä ennen kuin koko yksityisetsivä edes ilmestyy kuvaan mukaan.

Itse asiassa minä oikein hämmästyin kyseisen etsivän ilmaantumisesta ja piti tarkistaa Goodreadsista. Totta tosiaan, tämä on Jackson Brodie -sarjan ensimmäinen osa. Mikäs siinä, minä pidän dekkarimaisista lukuromaaneista tai lukuromaanin kaltaisista dekkareista, kunhan ne on hyvin kirjoitettu.

Ihan tavallisena päivänä on hyvin kirjoitettu. Tarinat kietoutuvat keskenään, eriävät, ihmiset tapaavat ja kadottavat toisensa näennäisessä sekamelskassa, mutta lukija pysyy hyvin kärryillä, tällainen jonkinasteisessa väsymistilassa toimiva lukijakin. Kaiken lisäksi lopussa langat sidotaan nätisti umppariin ja  siitä minä pidän.

Tarinoista löytyy myös vaikuttava kirjo rikostapauksia. On kadonnut pikkutyttö ja toinenkin, kotimatkalla myöhästyvä sisar ja asianajajan suru. Lukija kokee ilahduttavia oivalluksia, kun tarinat loksahtavat palapeliin paikoilleen ja välillä sitä arvaa asioita ennen etsivää. Sattuma on kummallinen juttu.

Jackson Brodie on miellyttävän karhea hahmo ja vähän hellyttävä Provencen eläkesuunnitelmineen. Eronnut isä, joka on pikkuisen eksyksissä, mutta jonka tarkalta tutkinnalta ei pääse yksikään yksityiskohta livahtamaan karkuun. Sankari, mutta sillain vähän nallekarhumaisesti ja vähemmän täydellisesti.

Pidin siis kovasti. En ole tainnut ennen lukea Kate Atkinsonilta mitään (piti oikein tarkistaa tuosta blogin sivupalkista). Jostain syystä taidan sotkea hänet Kate Mortoniin, vaikkei heillä kai ole muuta yhteistä kuin etunimi - tai no, on heillä tyylillisesti ehkä samanlainen hivenen vihjaileva ja henkilöhahmojen kautta aukeava tapa kertoa. Samoin Sarah Waters jostain syystä assosioituu tähän. En tiedä miksi. Olisinko niinkin tylsä, että kyse olisi vain anglosaksisista naiskirjailijoista?

Kerro minulle yöpöytäsi kirjapino, niin minä kerron, millainen olet...

Luin jostain, että yöpöydän kirjapino (siis se, mitä ihminen lukee tai aikoo lukea) kertoo paljon kyseisen henkilön kiinnostuksen kohteista, tavasta toimia sekä yleensäkin persoonallisuudesta. Kyökkipsykologiaa ja kamarianalyysiä siis, mutta kaiketi ihan mielenkiintoista.

Minun yöpöydältäni (ja lattialta yöpöydän vierestä) löytyvät ruokalehtien lisäksi nämä luettavat.

- Josen Meze eli keittokirja Libanonin herkuista 

- Food photography

- Jonathan Franzen: Muutoksia

- Sofi Oksanen: Norma

- Peter Mayle: Bon Appétit

- Rikas elämä - Parempaa arkea hidastamalla 

Sekä Kobosta tällä hetkellä luvussa oleva Hugh Laurien Järein asein ( ja siitä löytyy n.350 muuta kirjaa kaiken varalta) Puhelimessa äänikirjana Rick Riordanin Salamavaras...

Haaste 1 : 
Haastankin nyt ensinnä halukkaita ryhtymään kyökkipsykologeiksi... Mitä nämä kirjat mielestänne minusta kertovat? Saa sanoa ihan vapaasti :-) Kaikki ovat tervetulleita kommentoimaan!

Haaste 2: 
Haastan myös muutaman bloggaajan lisää kertomaan yöpöytäpinonsa ja "altistumaan" kyökkipsykologialle - hyvässä hengessä tietenkin. Lupaan ainakin itse tulla analysoimaan ;-)

Kirsin kirjanurkka - paljastuuko dekkariekspertin yöpöydältä kenties romanttinen herkistelijä?
Minäkö keski-ikäinen - onko elämäsi pelkkää fantasiaa?
Kujerruksia - draamaa vai tiukka opettaja?

Pistättehän haastetta sitten eteenpäin myös muille, jos siltä tuntuu!

Jään innolla odottelemaan, millaiseksi minut kuvittelette kirjapinon perusteella. Kerron sitten itse, myöhemmin, mitä minä tuollaisen pinon perusteella sanoisin ja miten lähelle tulkinnat minusta itsestäni tuntuivat osuvan...

No huh,huh ja rockn'roll - Ozzy Osbournen elämä

Esikoinen soittaa rumpuja ja haaveilee muusikon urasta. Genrenä rockn'roll... Äitiä vähän hirvittää rockn'roll - elämä, vaikkei meno kai ihan samanlaista olekaan kuin aikoinaan. Ozzy Osbournen elämäkerran kuuntelu ei ainakaan auta asiaa, vaikkei poika kyseistä herraa olemukseltaan tai luonteeltaan pahemmin muistutuakaan. On se ollut (ja on) aikamoinen sekopää!

Chris Ayres & Ozzy Osbourne : Minä, Ozzy
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Lukijana Petri Hanttu 

Kirjan kertoja on Ozzy, alussa lukihäiriöinen ja ylivilkas nassikka, lopussa "elävä zombie", kuten hän itseää luonnehtii. Tällä zombiella tosin on takanaan myös huippumenestys laulajana, rahaa kuin roskaa ja vuosien katko muistoissa päihteiden vuoksi.

Parhaiten Ozzy Osbournesta muistetaan kaiketi hänen tempauksensa lavalla ja lavan ulkopuolella. Lepakon pään poikki pureminen, lihan viskely yleisön joukkoon ja kaikenlainen örvellys. Kirjasta paljastuu kuitenkin myös toinen puoli. Siinä kuvassa on herkkä ja epävarma mies, joka myöntyy kaikkeen liian helposti ja jää koukkuun, mitä kummallisimpiin asioihin. Ozzy Osbourne kertoo avoimesti päihderiippuuvudestaan, joka saa tällaisen tavallisen ihmisen pudistamaan päätään epäuskoisena. Neljä pulloa viskiä päivässä, kourallisia erilaisia tabletteja ja kokaiinia pussikaupalla olivat päivittäistä herkkua. Miten ihmeessä tyyppi voi olla enää hengissä? Vai onko hän jo säilönyt kroppansa alkoholilla kyllästämällä?

Ozzy Osbourne kertoo myös suhteestaan naisiin ja erityisesti tietysti niihin kahteen, jotka hän myös talutti vihille. Varsinkin Sharon Osbourne saa suitsutusta roppakaupalla. Kaiketi Ozzy onkin vaimolleen paljosta velkaa. En itse asiassa usko, että hän olisi tällä hetkellä katuojaa (tai hautaa) kummemmassa paikassa, jollei Sharon Osbourne olisi raudanlujalla kädellä ohjaillut uraa. Jos tähti ei pysty itse edes sopimuksiaan lukemaan, nii pakkohan siinä on jonkin hoitaa homa. Tosin mietin, miten ihmeessä kukaan kestää miehen kohellusta tuohon pisteeseen saakka ja pysyy messissä? Pakko on joko rakastaa tosi lujaa tai hyötyä viimeisen päälle. Ehkä tässä tapauksessa on kyse vähän molemmista.

Joka tapauksessa, kirja on mielenkiintoinen läpileikkaus kiehtovan tähden elämästä. Kyllä minäkin olen tykännyt sekä Black Sabbathin että Ozzy Osbournen musiikista, olematta kuitenkaan varsinaisella fanitasolla. Nyt hänen musiikkiaan kuuntelee meilläkin jo seuraava sukupolvi, samalla tavalla tykäten. Kerronnassa soi myös tietynlainen vilpittömyys ja tarinat ovat sellaisia, ettei niitä kukaan kai menisi ihan keksimäänkään - tai mistä senkin tietää. Lukijana Petri Hanttu on ihan täysosuma. Rosoisuus tulee upeasti läpi menemättä kuitenkaan överiksi. Jotain englannin ääntämystä vähän pohdin, mutta enpä ole varsinainen murteiden asiantuntija minäkään.

Ehdottomasti kuuntelun arvoinen kirja, josta riitti toimistollekin puheenaiheeksi useana aamuna saavuttuani perille silmät ymmyrkäisinä rockn'roll elämää ihmetellen.

Toukokuun luetut ja muita touhuja

Toukokuu

Eipä tämä nyt kummoinenkaan lukukuukausi ollut, mutta päätyi luettujen listalle sentään 7 kirjaa. Kirjoista 2 oli äänikirjoja, 3 e-kirjoja ja kaksi painettua. Ihan tasaisesti siis mentiin.

Äänikirjoja oli oikeastaan melkein kolme, mutta Ozzy Osbournen elämäkerta venahti ihan hitusen kesäkuun puolelle. Muita äänikirjoja olivat romanttinen historiallinen romaani Kaari Utriolta eli Vaitelias perillinen ja toisena dekkari Death Qualified. 

Toukokuu oli jotenkin kauhean pitkä kuukausi. Tuntuu, että Death Qualified kirjan kuuntelusta olisi jo vähintäänkin ikuisuus, mutta eihän siitä tosiaan ole kuin kuukausi. Toisaalta aika on mennyt ihan kamalan nopeasti. Kuten eilen totesin: "Ei minulla ole kiire, minulla on vain niin kamalasti kaikkea kivaa tekemistä!" 

Myönnetään, työt välillä vähän haittaavat näitä harrastuksia, mutta einiten aikasyöppö on tainnut toukokuussa olla työnhakuprosessi. Nytkin pitäisi valmistella casetapauksen esitystä paneelihaastattelua varten, mutta täällä minä vaan kirjoittelen blogia. (Tosiasiassa minun pitäisi mennä suihkuun ja pukea, jotta saisin itseni valmiiksi koululle ajoissa pojan todistustenjakoa varten, mutta...)


Historiallinen saavutus 

Toukokuu oli ihanan aktiivinen kuukausi. Teatterissa kävin Kirpun kanssa. Kirjoihin liittyy ainakin minulla usein myös kahvi ja ehdin piipahtamaan myös "kahvikoulutuksessa" ja kirjabloggaajalounaalla ja kävinpä tutustumassa omakustannepalveluunkin, vaikken kyllä osaa kuvitella tähän härdelliin mahtuvan yhtään lisäaktiviteettia. Yhtenä lauantaina tein historiaa ja myin kirpparilla kirjoja! Minun käsistänihän ei kirjoja ole pahemmin lähtenyt poispäin, mutta siskon kellarista kulkeutuneet kirjakassilliset olivat liikaa jopa kaltaiselleni kirjahamsterille. Oli ihana huomata, miten moni ihminen on kirjoista kiinnostunut ja aika mukavasti lähti luettavaa liikkelle.

Ei siis ihme, etten ole ehtinyt pahemmin sohvannurkkaan istahtamaan! Jos jollain konstilla tästä haahuilusta ja kirjoittamisesta saisi elantonsa niin toimistotyö taitaisi jäädä, vaikka sinänsä ammatistani pidänkin. Kirjat veisivät voiton ja ihan 6-0.

Oli minulla apulaiset mukana... 

Ja ne kirjat...

Niin, ne loput luetut. Pääsin jo etukäteen vähän lomatunnelmiin lukemalla Peter Maylen klassikon Vuosi Provencessa. Siinä sitä on sekä kesäkirja että kesälomakirja, ehkä kuitenkin vähän enemmän tuo ensimmäinen.  Kesälukemiseksi sopii myös kuukauden dekkari eli Nainen parvekkeella, josta pidin kovasti. Luin minä tietysti toisenkin dekkaritarinoita sisältävän kirjan eli Rikos yhdistää. Ihana sekin, enkä kommenteista päätellen taida olla ainoa Tommyn ja Tuppencen seikkailuista nauttiva.

Pohdintaosastoao edusti toukokuussa Camilla Tuomisen Tunnekuvakirja ja puhdasta viihdettä kolmas osa Sarah J. Maasin Glass Throne fantasiasarjasta. Siinä on muuten taas sellainen kirja, jonka parissa fantasiasta pitävä varmasti viihtyisi kesälaitumilla ja kesälaitumille minäkin tähtään tämän kuun lopussa. Sitten on neljä viikkoa lomaa - toivottavasti siten, että syyskuullekin on tiedossa töitä.

Sitä ennen pidetään tahtia yllä ja toivottavasti myös lukutahti kiihtyy. Pitäähän sitä treenata 10.7. olevaan lukumaratoniinkin. Sitä odottelen jo ihan innoissani! Pysykää kuulolla. Ilmoittautuminen tulee pian!

Rikos yhdistää

Agatha Christie : Rikos yhdistää 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Oi kyllä - klassinen dekkarityyli, lyhyitä tarinoita ja sitä vähän vanhahtavaa huumoria. Olen aina tykännyt Agatha Christien Tommy & Tuppence -kirjoista ja tämä kokoelma lyhyitä rikostarinoita on varsinainen herkkupala.

Tommy ja Tuppence ovat naimisissa, Tommy on edelleen töissä tiedustelupalvelussa, mutta elämästä on tullut tasaista ja, niin, tylsää. Sitten Tommyn pomo pyytää pariskuntaa esiintymään yksityisetsivätoimiston omistajana ja tämän sihteerinä. Kyseistä toimistoa epäillään kansainvälisen vakoiluporukan kulissiksi ja nyt pitäisi saada kiinni itse pääjehu. Isoa kalaa odotellessa selvitellään sitten monia vähän pienempiä juttuja.

Eiväthän nämä tarina monimutkaisuudessaan ole mitään maailman mielenkiintoisimpia, eikä jännityskään ole hiuksia nostattavaa, mutta näissä tarinoissa on jotain vastustamattoman hyväntuulista. Ne ovat ajalta, jolloin dekkareissa ei veri roiskunut ja maailma oli vielä jotenkin viattomampi.

Tuppence ei ole ihan tyypillinen avustava naisihminen, vaan osoittautuu monessa kohtaa miestään nokkelammaksi, eikä myöskään turhista kirkaise tai muuten naisellisesti värise pelosta. Virkistävää. Toki hän on aikansa tytär, eikä suuria raja-aitoja näissä tarinoissa feminismin puolesta kaadella. Tommy taas on herttainen miekkonen, sellainen kunnon poika, jonka kanssa elämä on turvallista muttei turhan tylsää. Mukavia henkilöitä, joiden seurassa viihtyy. Tähän lisää roistot, jotka ovat oikeasti melkein kliseisen ilkeitä ja useimmiten vähän tyhmiäkin, ja herttaiset asiakkaat sekä monessa tarniassa ripauksen romantiikkaa ja ollaan kevyen, muttei liian "tyhmistävän" viihteen parissa. .

Ihan mahtavaa hyvänmielenlukemista siis. Yksi tällainen tarina juuri ennen nukkumaanmenoa takaa miellyttävän unennäön. Minä ainakin tykkäsin ja kesäkirjaksihan tämä tällainen ihan ehdottoman sopiva.