Sähköinen arvostelukappale WSOY:ltä
käännös : Helene Bützow
Tässä taitaa olla yksi syksyn puhutuimmista uutuuksista ja ihan aiheesta. Moriartyn kirjan rakenne on nyt niin muodikas kaleidoskooppi, tosin ei ihan tyylipuhdas sellainen. Jos kaleidoskooppirakenteessa tarina koostuu lukijan mieleen yksittäisistä tapahtumista, takaumista ja eri henkilöiden näkökulmista, Hyvä aviomies etenee suhteellisen kronologisesti, seuraten eri henkilöiden toimia ja ajatuksia.
Lopputulos ei ole yhtään vähemmän vaikuttava. Näennäisesti erilliset tarinat yhdistyvät lopulta kokonaisuudeksi ja juonenlangat menevät, eivät rusettiin, vaan sellaiseen lapsen tekemään moninkertaiseen solmuun.
Cecilia on malliäiti, koulun vanhempainneuvoston tukipylväs ja Tuppervaara-guru. Hänen elämänsä on järjestyksessä. Hänellä on kauniit tyttäret ja rakastava, hyvä aviomies. Rachelin elämä on pysähtynyt tyttären kuolemaan, vain suloinen pieni pojanpoika saa hänet taas tuntemaan elävänsä. Tessin elämän rakenteet menevät sekaisin, kun hänen aviomiehensä ja paras ystävänsä kertovat suuren salaisuuden. Sitten löytyy kirje, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.
Moriarty käsittelee taitavasti menneisyyden vaikutusta nykyisiin päätöksiin ja toimiin. Nuoruudessa tehdyllä virheellä voi olla kauaskantoiset seuraukset, isien synnit kostetaan lapsille ja vaaka tasapainottuu jälleen kerran. Vai olisiko kyse sittenkin vapaasta tahdosta ja kunkin omista päätöksistä ? Tieto, olettamukset ja tunteet vaikuttavat, mutta lopussa päätös on kuitenkin hetkestä kiinni. Painaako jalka kaasua vai jarrua ?
Kirja asettaa henkilönsä vaikean päätöksen eteen. Miten pitkälle olet valmis menemään rakkaidesi tähden ? Mikään päätös ei ole mustavalkoinen ja kaikella on seuraamuksensa. Oli miltei pelottavaa seurata tarinan kehkeytymistä. Miten tiedon lisääntyessä, myös tuska kasvaa. Kenen lopulta on vastuu ? Sen, joka teki vai sen joka tietää, mutta ei tee ?
Mielenkiintoinen lukukokemus siis, joka herätti paljon kysymyksiä myös lukijan mieleen. Tämä kirja ei taida ihan heti unohtua, vaikka juoni ja sen asetelmat ovat jollain tavalla tuttuja muistakin kirjoista (vaikken nyt tähän hätään tietenkään muista yhtään hyvää esimerkkiä.) Kirjaa voi myös lukea monella tavalla. Jännittävän juonen parissa voi viihtyä tai kirjaa lukiessa miettiä erilaisia moraalisia kysymyksiä. Niitä kirjassa riittää näkökulmasta riippuen roppakaupalla. Myös kirjan rakenne pitää mielenkiintoa yllä. Minä arvasin suurimman käänteen suht' aikaisin, mutta se ei vähentänyt löytämisen riemua, kun palaset yhdistyivät toisiinsa.
Sähköinen arvostelukappale WSOY:ltä |