(Ruoka)päiväkirja : Muuta ruokaan liittyvää

Olemme toki syöneet viime aikoina, vieläpä ihan hyvin. Suurin osa aterioista on vieläpä kokattu kotona. Silti minulla ei varsinaisesti ole ruokaohjeita kirjattavaksi tai muuta herkkuhehkutusta. Aika perusmeiningillä ollaan menty, kuten nyt vaikka tuolla sitruuna-chilipastalla kuvassa. 

Ruoka sinänsä on kyllä ollut mielessä, sillä tapani mukaan näköjään valitsen ruokaan liittyviä juttuja myös muissa toimissani. Varsinkin viihdevalintani kohdistuvat helposti herkkuihin, herkuttelijoihin tai herkkujen tekijöihin. 

Korvissa kaikuu kerran viikossa Bella Table -podcast, johon olen tykästynyt. Viimeisin Hanna Karlsonin (Liberty or Death -drinkkibaarin baarimestari Helsingissä - en ole koskaan käynyt, mutta tämän jälkeen tekisi mieli) kanssa tehty drinkkijakso oli varsin inspiroiva ja hänen luomaansa "RabarBella Fizz" - pitää kyllä kokeilla (vaikkei meillä kyllä ole mitään cocktail-välineistöä. ) 

Olen jopa katsonut pari elokuvaa viime viikkojen aikana. The League or Extraordinary Gentlemen ei kai varsinaisesti tuo mieleen notkuvia ruokapöytiä, joten ei siitä sen enempää. Julie & Julia - elokuva oli kuitenkin jotenkin jäänyt minulta väliin sen ilmestymisen jälkeen ja nyt sain sen katsottua. (Netflix)  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja kaksi rinnakkaista tarinaa ruokaentusiasteista oli varsin viihdyttävää katsottavaa. Meryl Streep on herkullinen hahmo Julia Childina ja pidinkin erityisesti amerikkalaisen diplomaatinrouvan seikkailuista ranskalaisen kulinarismin maailmassa. Toki ajatus klassikkokirjaa läpi kokkaavasta bloggaaja-toimittajasta myös vetoaa (monestakin syystä ;-), mutta silti pidin enemmän historiallisesta osuudesta - ehkä varsinkin sen ihastuttavasti stereotyypisen ranskalaisen tunnelman vuoksi. 

Netflixistä olen myös toisinaan katsellut Somebody Feed Phil - sarjaa, jossa Phil Rosenthal syö tiensä läpi maailman eri kolkkien. Nyt viidennessä kaudessa on jakso Helsingistä ja sehän piti tietysti katsoa. Jaksosta löytyi paljon tuttua, mutta silti Suomi (tai no, Helsinki) näyttäytyi eksoottisena ja kiinnostavana ihan näin espoolaisenkin silmiin. Phil oli innoissaan myös suomalaisista herkuista ja taisi päästä maistamaan ensimmäistä kertaa elämässään useampaakin ainesta. Eikä hän ole tainnut muualla päästä juttelemaan pääministerin kanssa. Go Sanna Marin! Teki hyvää katsojan kansalliselle itsetunnolle ja toivottavasti osan näkevät myös monet, monet katsojat maailmalla.

Olen tainnut ennenkin sanoa, että sarjan vastuttamattomuus tulee sen päähenkilöstä. Innostus, avoimuus ja lapsenomainen ihastuminen kaikkeen ja kaikkiin on kertakaikkisen viehättävää (joskin isompina annoksina ehkä myös naiiviudessaan hieman rasittavaa, mutta jakso silloin tällöin mielenpiristykseksi on varsin mukavaa). 

Että sellaisia ruokajuttuja tällä kertaa. Kesäkuussa siirrytään taas Biarritzin pieneen kämppäkeittiöön, joten en tiedä, miten paljon tulee varsinaisesti kokkailtua, mutta kyllä sielläkin syödään. 

(Seka)päiväkirja: Itsestä huolehtiminen käy työstä

 Tai oikeastaan työlästä ei ole itsestä huolehtiminen, vaan siihen liittyvä ajanhallinta. Kellon hankittuani olen tunnollisesti tehnyt sen suositteleman määrän harjoituksia (ja vähän enemmänkin) ja olen siitä ylpeä. Harjoitukset toki ovat vielä kevyitä ja vaativat vain pari tuntia viikossa. Kävelyä, Juoksukoulun lenkkejä ja satunnaista joogaa. Olen silti ylpeä itsestäni. Tuo parikin tuntia voi joskus tuntua ylivoimaiselta ajalta järjestää, puhumattakaan sitten ajasta suihkuun ja hengähdykseen. 

Liikunnan lisäksi olen "joutunut" käymään selkäni takia fysioterapiassa ja tunginpa aikatauluun vielä hammaslääkärinkin. Kalenteri natisee liitoksissaan, kun venytän sen rajoja. On kuitenkin pakko. Kroppa vaatii jo enemmän kuin pelkkää liikuntaa toimiakseen.

Onneksi olen kevään ajan jutellut myös työpaikan tarjoaman valmentajan kanssa. Hän on auttanut minua ymmärtämään, ettei ehkä aina ole hyvästä jättää omia tarpeita ja toiveita viimeiseksi. Oli pysäyttävää, kun hän kysyi, miksi minun unelmistani omaan luovuteeni ja yleensä omiin toiveisiini liittyvät asiat ovat koko ajan prioriteettilistan viimeisinä. Niinhän ne ovat olleet. Arvatkaapa, paljonko niitä on sitten myös edistetty ? 

Vuosikymmenien ajattelumalli ei tietenkään muutu hetkessä, eikä tässä nyt ole tarkoitus perhettä tai työtä lempata, mutta ihan oman jaksamisen vuoksi on prioriteettijärjestyksen vaihduttava. Muutos alkaa pienestä. On melko hellyyttävää, kun aikuinen nainen riemastuu ja tuntee olevansa kuin salavihkaa pahojaan tekevä pikkulapsi lähtiessään kävelylle eikä työkoneelle autohuollon ajaksi, tai priorisoidessaan oman lenkkinsä päivällisen valmistamisen sijaan ehtiäkseen ennen sadetta. Töissä ei mikään pallo pudonnut, eivätkä pojat olleet millänsäkään tuntia  myöhemmästä päivällisajasta. Pienet voitot auttavat eteenpäin. 

Töissä tahti näyttää vääjäämättä taas kiristyvän, joten lähiaikoina testataan tosissaan kykyäni viedä tätä muutosta eteenpäin. Pitäkää peukkuja. 

Luettujen listan surkeus

Kuten kaikessa muutoksessa, jotain sitten jää vähemmälle uusien asioiden tieltä. Ei puhuta huushollin sekaisuudesta sen enempää, mutta harmillisesti lukeminenkin on vähän jäänyt kaiken muun jalkoihin. En ole edes kuunnellut pahemmin äänikirjoja ulkona priorisoidessani aaltoja ja linnunlaulua tai sosiaalisia kontakteja puhelujen muodossa. Sekin, mitä olen kuunnellut, on lähinnä ollut tuota Juoksukoulun valmentajan ohjeistusta. Pitääkin muuten kirjoittaa Juoksukoulusta uudelleen jossain kohtaa. Kunhan tässä pääsen pidemmälle sen kanssa. 

Toukokuun luettujen lista siis näyttää surkealta. Ollaan kuun lopussa ja luettuja on tähän mennessä kertynyt tasan kaksi. Alkukuussa vielä luin iltaisin Modern Magick sarjan osia 4-6 Storytel-lukijastani ja kuuntelin yhden kirjan loppuun viihdefantasiaa. Sitten fyssari varoitteli, että takaraivoni lihaksissa erityisen solmussa ovat ne silmiin liittyvät. Siristelenkö kenties ? Olenko paljon ruudn edessä ? Ai, että olenko ? No, pitää lisätä optikko itsehoidon listalle, mutta sinne en kyllä taida ehtiä ennen elokuuta. Ei siis pidä pitkien ruutupäivien lisäksi kauheasti lueskella iltaisin.

Äänikirjana olen huvittavasti kuunnellut Helena Kastikaisen Kävele, unohda, rakastu - matkakertomusta. Siinä Kastikainen kertoo, miten käveli Suomen halki. Huvittavaa tästä on tehnyt ajoitus tuon oman kävelyni lisäyksn kanssa samaan aikaan. Vaikka olen lisännyt sekä vauhtia että pituutta kävelylenkeilleni, tuntuvat omat askeleeni tosi kevyiltä verrattuna Kastikaisen kilometreihin, rakkoihin, lihaskipuihin jne... Kaikki on niin kovin suhteellista. 

Tänään on helatorstai. Nukuin aamulla todella pitkään (vähän rikkonaisen yön jäljiltä), päätä särkee vähän ja ulkona sataa. Tämän päivän pieni voitto oli antaa itselleni lupa olla aamupäivä ihan vaan sohvalla ja sängyllä loikoillen ja kuunnella tarinaa itikoiden kasvavasta määrästä pohjoista lähestyttäessä. Mikään ei kotona romahtanut. Pyykkikoneen sain päälle nyt ja lounaaksi hankitaan kohta valmista sushia lomapäivän kunniaksi. Kyllä, myöhäinen lounas. Halusin ensin kirjoittaa tämän postauksen...

Pitää varmaan ruveta listaamaan näitä pieniä voittoja vaikka Instaan ja summata sitten tänne jossain kohtaa. Että itsekin muistaa. 

Otteita matkapäiväkirjasta - Biarritz ja San Sebastian

Se on taas viikko mennyt nopsaan. Viikkoon on kuulunut niin kevään ensimmäinen kahvikupillinen pihalla, turisteilua Hattulan Pyhän Ristin kirkon pihalla poikaa armeijan portilta hakiessani kuin miltei karkumatkalta tuntunut kävelyretki auton huollon aikana... Viimeksimainitun osalta mietin ihan valmentajani kanssa sitä, miten ihmeessä voi tuntea melkein huonoa omaatuntoa siitä, ettei istu läppärin vieressä tekemässä töitä tehokkaana vaan nauttii aamuauringosta reippaillessa... Omituista tuo ehdollistuminen tehokkuuden orjaksi. 

Taisin jossain kohtaa luvata näkymiä pääsiäisen Ranskan reissulta. Lensimme silloin kuopuksen kanssa isännän luokse kymmenen päivän lomalle. Ehdimme monenlaista. 

Kaikki suklaapuodit!

Biarritz alkaa olla meille jo tuttu paikka. Meillä on vakkarileipomo, vakkariranta, vakkarikahvila ja suuri suosikki sarjakuvakauppa (Kyllä, kokonainen kauppa vain sarjakuville + valikoimalle lastenkirjoja). Minä käyn kauppahallissa ainakin kiepsahtamassa aina kun on vähänkin aikaa aamupäivällä. Lomalla siis käytännössä joka päivä. 

Ranskassa tulee kuin huomaamatta syötyä enemmän kasviksia ja hedelmiä. Lihaa kuluu eniten kinkun ja chorizo-siivujen muodossa. Kalat ja äyriäiset ovat Atlantin rannalla taatusti tuoreita. Tällä kertaa Totokin ihastui sitruunalla maustettuihin anjovisfileisiin... niitä kului patongin päällä kala jos toinenkin. 

Pääsiäisen aikaan makumuistoksi tosin taitaa jäädä päällimmäisenä suklaa. Toto vietti syntymäpäivänsä lentokoneessa, joten lupasimme pientä juhlimista koko lomalle. Kiersimme siis suurin piirtein kaikki Biarritzin (parhaat) Chocolateriet. Pääsiäisenä ne ovat täynnä upeita suklaaluomuksia ja maistelimme yhden per päivä. Toto aloitti perinteisen vaatimattomasti suklaamunista ja tipuista, mutta kyllä hän sitten innostui valitsemaan muutaman vähän taiteellisemmankin version. 

Baskimaa on aikoinaan ollut ensimmäisiä alueita, joissa suklaata on Euroopan mantereella maisteltu. Siksi suklaan käsittelyllä (ja sillä herkuttelulla) on seudulla pitkät perinteet. Ei siis liene yllätys, että upeita suklaapuoteja riittää Biarritzissa varsin hyvin kymmenen päivän lomalle. Taisimme ehtiä käymään kuudessa tai seitsemässä...

Meri on kaikkialla!

Atlantin rannalla kun ollaan, on meri tietysti olennainen osa maisemaa joka päivä. Matkalle sattui yksi tosi lämmin päivä, jolloin aurinko ja yli 20 astetta lämmintä houkuttelivat meidät jopa kastamaan varpaamme mereen. Sen verran kylmää vesi oli, että vain isäntä kävi oikeasti uimassa, mutta hän onkin harrastanut sitä melkein koko talven... 

Varpaat sentään kastettiin... 

Lomalla kun oltiin, niin käytiin myös vähän turisteina ihastelemassa ympäriltä löytyviä mielenkiintoisia paikkoja. Kevät ja syksy ovat parhaita aikoja tutustua tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Hyvällä tuurilla keli suosii ja turistisesongin ulkopuolella väljää. Heinäkuussa saattaisi jäädä meiltä väliin. Me kun emme oikein noista ihmismassoista perusta. 

Jos Biarritzissa lempirantamme on sellainen pieni ja suojaisa poukama (virallinen uimaranta toki, ja ihan keskustassa), niin San Sebastianissa pääsimme kokemaan kilometrejä pitkän upeahiekkaisen La Concha-rannan. Toto viihdytti rannallaolijoita koko pitkän kävelyn tuottamalla suuria saippuakuplia tuulen avustuksella. 

Mutta nyt menen asioiden edelle. Espanjaan ajaessamme (Biarritzista ajaa San Sebastianiin vajaassa tunnissa) pohdimme takaisinkääntymistä. Sade iski lujaa tuulilasiin juuri rajaa ylittäessämme. Otimme kuitenkin riskin, sillä Atlantti ja vuoret takaavat vähintäänkin vaihtelevan sään. Täällä ollaan kaukana Välimeren ja Provencen auringosta. 

Sade siis lakkasi. Perillä huomasimme varsinaisen määränpäämme olevan kirjaimellisesti pilvien peitossa. Olimme menossa tuonne tiheimmän pilvirykelmän sisällä olevalle kukkulalle. 

Sieltä löytyy nimittäin sympaattinen ja tunnelmallinen 1800-luvulta lähtöisin oleva huvipuisto. Täällä ei ole kaikkein hurjimpia laitteita, mutta tunnelma ja maisemat korvaavat jännityksen monin verroin. Rakastuin tuohon paikkaan. Niin, ja toki varsinkin korkeita paikkoja välttävälle on vuoren reunaa kiertävä vesikouru melkoisen jännä paikka veneajelulle. 

Eniten aikaa vietimme perinteisten pelien parissa ja Toto osoittautui erityisen tarkkasilmäiseksi ammunnassa. Toisella kierroksella putosi jo 5/6 laukauksella ja sieltä tuo kuplamiekkakin tuli voittona mukaan. Siitä oli paljon iloa paluumatkalla paahteisessa auringossa. Tuntui ihan kesältä!

Myönnän, en mennyt kokeilemaan. Kuvasta ei kauhean hyvin näy, mutta kourun reunan toisella puolella oli suora pudotus rinnettä melkoinen matka... 

Kukkulalle päästiin kätevästi huomattavasti mukavammalla kulkupelillä. Aikamatka alkoi jo ennen huvipuistoalueella saapumista. 

San Sebastianissa on toki paljon muutakin nähtävää kuin ranta ja huvipuisto. Tällä kertaa emme ehtineet edes vanhan kaupungin pintxo-baareihin, vaikka palasimmekin San Sebastianiin vielä toistamiseen. Sieltä löytyy nimittäin myös Real Sociedadin kotistadion. Meillä oli tuuria ja pääsimme oikein aitioon katsomaan kotikenttämatsia.  

Oli siellä se matsikin :-) Lopputuloksena 0-0 

Jotain vielä Ranskan puoleltakin

Espelette on viehättävä kylä, jonka koko olemassaolo perustuu chiliin. Espelette-chili ei ehkä ole kaikkein tulisinta, mutta varsin maukasta ja tunnettua laadustaan jo pitkältä ajalta. Meilläkin se on kuulunut kuivakaapin vakiotuotteisiin jo vuosien ajan. 

Kylästä löytyy paljon turistikauppoja eli Espelette-chiliä voi ostaa monessa muodossa. Jauheena tietysti, mutta myös maustesekoituksissa, suklaassa, hyytelössä ja vielä erilaisissa juomasekoituksissakin. Mukaan lähti tällä kertaa chilillä terästettyä likööriä. Mahtiherkkua lorautettuna vaniljajäätelön ja keksimurun sekaan. 

Toki kylästä löytyy myös jonkinlainen linnake, niitä on ripoteltuna pitkin Etelä-Ranskaa vähän joka laaksossa. Tästä on tehty turisti-info ja kylän hallinnon keskus. Kävimme katsomassa näyttelyt ja kurkimme ikkunoista. Perusturistimeininkiä. 

Nähtävää riittää näillä seuduilla vielä seuraaviakin reissuja varten. Kesällä mennään taas, mutta silloin kuluu aikaa myös töiden parissa. 

Kiitos, kun jaksoit tänne saakka. Aikamoinen pläjäys tästä tulikin. 

Jos vielä jaksaa kiinnostaa, niin aiempia Biarritz -tunnelmia löytyy vaikka täältä ja täältä ja vielä täältäkin.

(Luku)päiväkirja: Luettuja ja lelulla leikkimistä

 Vappukin siinä oli ja meni, herkutellessa. Mitään kauhean villiä ei tehty, kunhan käytiin vähän isovanhempia moikkaamassa ja annettiin ilmapallojen ja serpentiinien vallata talo. 

Lukenut olen pikkuisen, mutta täytyy myöntää huomion viime aikoina keskittyneen uuteen leluuni. Vuosia välttelin urheilukellon ostamista, sillä tunnen omat taipumukseni tilastoaddiktioon. Sitten totesin, että ehkä pieni visuaalinen muistutus kunnon huonoudesta saisi ovesta ulos.  

Nyt kun kello ranteessa killuu, olen tosiaan koko ajan nenä kiinni sovelluksessa (kellon tekstit ovat onneksi niin pieniä, että joudun tihrustamaan niitä silmälaseillakin). Positiivisen puolelle lasketaan se, että liikkuminen on tosiaan lisääntynyt. Miinuksen syytä en tiedä, liekö naisessa vai kellossa, mutta nyt en käppyröiden mukaan enää lepää öisinkään. Energiataso on ollut jo kolme päivää pyöreä nolla, mutta tässä minä vaan touhuilen. 

Olisiko kellään ideoita palautumisen buustaamiseen ? 

Suunto Peak 5 - jos jotakuta kiinnostaa

Olen siis tosiaan myös lukenut - tosin kirjahyppely on taas päällä. Ainoa, jonka sain oikeasti loppuun luettua tällä viikolla, on Modern Magick Volume 2 eli osat 4-6 (Charlotte E. English - löytyvät Storytelista ekirjoina). Kyseessä on leppoisa fantasiaviihde, joka yhdistää perinteisen "quest" - juonen, kevyeen sanailuun ja vauhdikkaisiin tapahtumiin. Ei mitään liian väkivaltaista, ei seksiä ja rakkaustarinatkin ovat melkoisen saamattomia. Juuri sopivaa rentoutusluettavaa. 

Huhtikuuta jo ehdin kehua kelpo lukukuuksi - ja sitä se olikin erityisesti ekirjojen osalta. Äänikirjoissa tuli jostain syystä totaalinen stoppi. En tiedä, miksi. 

Kuukauden parhaaksi lukukokemukseksi nousee Madeline Millerin Kirke. Alkuun mietin, käykö antiikin vanhoista taruista jo päätapahtumiltaan tuttu tarina liian tylsäksi, mutta ei tosiaankaan käynyt. 

Tarinassa toistuvat ikiaikaiset teemat jumalten välinpitämättömyydestä ja sattuman vaikutuksesta kohtaloon. Niiden lisäksi Kirke kertoo naisen tarinan. Sen, miten tyttöä väheksytään, hyväksikäytetään aina kuin voidaan ja arvotetaan ulkonäön kautta. Samalla Kirke ihanasti nostaa esiin naisen voiman, sen miten voi oppia asettamaan omat rajansa, ottamaan oman tilansa. Tältä kulmalta kerrottuna Kirken tarina on voimaannuttava. Huolimatta myrskytuulen heittelystä, voi nainen seisoa pystyssä omilla jaloillaan. Tehdä omat päätöksensä. 

Pidin siis Kirkestä kovasti. Kerronta on sujuvaa ja Kirken näkökulma virkistävä. Sankaritkin näyttäytyvät uudessa valossa ja sankaruuden määritelmä suorastaan huutaa uudistusta. 

Huhtikuu oli myös dekkarikuu. Uusin Ruth Galloway (Kivikehä) ei ehkä ollut ihan parhaimmistoa, mutta tuli helposti luettua. Eppu Nuotion uusi cozy mystery -sarja  (Leinikkimekko - Raakel Oksa ratkaisee) ei aivan osunut. Luin puusepän touhuista menneisyyden arvoituksen selvittämiseksi, mutten enää edes oikein muista, mitä tarinassa tapahtui. 

Toisaalta taas Sari Rainion ja Juha Rautaheimon yhteistyönä kirjoitettu uusi dekkarisarjan avaus Vainajat eivät vaikene oli todella mielenkiintoinen tuttavuus. Joviaali, mutta skarppi, rikosylikonstaapeli Karila ja hänen epätodennäköinen ystävyytensä erikoisen oikeuslääkäri Viola Kaarion luovat kehyksen murhan selvittelylle. Juttu osoittautuu monimutkaisemmaksi kuin kuviteltiin, eikä murhaajan löytyminen käy aivan kädenkäänteessä, tarvitaan tuuriakin. Pahuus on kuitenkin läsnä ja pahan tulisi saada palkkansa. 

Pitkästä aikaa löytyi kirja, jossa jäin seuraamaan nimenomaan henkilöhahmoja. He ovat moniulotteisia ja herättävät halun kuulla, mitä sitten tapahtui, ja miksi. Vainajat eivät vaikene ei edusta Pohjoismaista dekkarisuuntausta, siihen siinä on aivan liian vähän väkivaltaa, mutta modernista kontekstistaan huolimatta (ollaan kuitenkin jo 2000-luvulla) rytmi ja juonen poljento ovat jännästi perinteisiä, ja jotenkin kovin suomalaisia. Jotenkin päädyin jonnekin Komisario Palmun, Eeva Tenhusen ja Mauri Sariolan välimaastoon - ja tämä on minusta vain positiivista. 

Sitten on tuo Modern Magick, joka on suositeltavaa sunnuntailukemista leppoisaan oleiluun. 

Kesken on useampi. Myrkynkeittäjä osoittautui ehkä aiheeltaan liian synkäksi. Jani Toivosen Rakkaudesta on kaunis, mutten oikein jaksa keskittyä äänikirjaan. Sama häiritsee Kävele, unohda, rakastu -kirjan etenemistä. Ehkä tartunkin seuraavaksi oikein painettuun kirjaan ja aloitan Toton jo lukemaan Taikuuden aika sarjan... Tai sitten lähden kävelylle, kun ei tuo povattu sadekaan ole vielä ehtinyt paikalle.