tag:blogger.com,1999:blog-57849761386152502712024-03-19T10:48:26.907+02:00 Ja kaikkea muutaJuttuja kirjafriikin keittiöstä käsin - ja kaikkea muutaMinna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.comBlogger1852125tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-16038409787065803832024-01-21T10:08:00.003+02:002024-01-21T10:08:47.125+02:00(Luku)päiväkirja: Taustapeili 2023 osa I<p><b>Käyttäytymismuutoksia </b></p><p>Viime vuoden loppupuolella muuttui useampi asia, erityisesti liittyen vapaa-ajan tekemisiini. Totesin jossain kohtaa bloggaamisen hidastuneen ja sitten loppuneen miltei kokonaan. Enkä edes tiedä, miksi. Koin asiasta huonoa omatuntoa, kunnes tajusin sääntöjen ja vaatimusten syntyvän vain ihan omassa päässäni. Kukaan muu ei edellytä tai edes odota minun kirjoittavan. Paitsi, ehkä oma isäni, mutta hänkin vain lähinnä uteliaisuudesta joskus kysyen "vieläkö kirjoittelet kirjoista sinne nettiin?" </p><p>Mietin myös somen käyttöäni. Insta vei aikaa, mutta kuvien laittaminen muuttui harvemmaksi. Yhä enemmän koin lievää ahdistusta kuvavirtaa avatessani. Automaattinen kohdentaminen toi eteeni pääasiassa mainoksia ja, sinänsä ihan mielenkiintoisia, uusia seurattavia, joita en kuitenkaan ollut itse valinnut. Tuttujen postaukset olivat enemmän poikkeus kuin sääntö. Samalla bottien yksityisviestipyyntöpommitus jatkui tasaiseen tahtiin. Lopulta Metan ilmoitus "rahat tai tiedot" sai minut toteamaan, että jätän prinssi Ahmedit ja colonel Ryanit leikkimään keskenään ja poistin sovelluksen puhelimestani. </p><p>En ole kaivannut. Välillä mietin, mitä tutuille seurattaville kuuluu, mutta sillon voin aina avata tietokoneen ja käydä vilkaisemassa. Tunnen elämäni rauhoittuneen. Muu tekeminen ei ole lisääntynyt, mutta huomaan useammin istuvani tekemättä mitään, vain ajatukset seuranani. Tekee muuten hyvää. </p><p>Lukeminenkaan ei siis varsinaisesti lisääntynyt somen vähennyttyä, mutta ehkä kirjojen pohtiminen tai niihin keskittyminen vahvistui. Ei tosin blogiteksteihin saakka, mutta saa nähdä, miten tänä vuonna käy. En aio ottaa paineita, fiiliksellä mennään. </p><p>Nyt kuitenkin ajattelin kirjata viime vuoden luettuja Taustapeili-muodossa. Ei tätä perinnettä viitsi oikein kokonaan katkaistakaan. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPshi6RRHZ662zSjsnpT0kH0Wo-6CmPWZ57r0HDjvpgz92wZ3B810VuwvdkvrgonJY1r4Dtsm9WO8nrNV4Uo8D9eZ86sUn-QAYitco4Z5wAsIZBJs9RDHAymy-aJ62Og9-EL5ummXujz0aCzEGdUKUyXf6tsYwCkB_q3Zt5MLmvrzww6F4WaxYyLXtXyY/s810/2023kuukausiluetut.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="486" data-original-width="810" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPshi6RRHZ662zSjsnpT0kH0Wo-6CmPWZ57r0HDjvpgz92wZ3B810VuwvdkvrgonJY1r4Dtsm9WO8nrNV4Uo8D9eZ86sUn-QAYitco4Z5wAsIZBJs9RDHAymy-aJ62Og9-EL5ummXujz0aCzEGdUKUyXf6tsYwCkB_q3Zt5MLmvrzww6F4WaxYyLXtXyY/w400-h240/2023kuukausiluetut.png" width="400" /></a></div><br /><p>Kaikkiaan oli oikein hyvä lukuvuosi - lokakuun notkahdusta lukuunottamatta. Goodreads-tavoitteessani luki 100 kirjaa, mutta omien tilastojeni mukaan luin kaikkiaan <b>128</b>. </p><p>Kuten kuvasta näkyy, formaattien osalta eivät kuukaudet olleet keskenään veljeksiä, mutta kaikkiaan oli yllättävänkin tasaista. Luin <b>44 ekirjaa, 31 painettua ja kuuntelin 53 äänikirjaa</b>. Onhan noissa tietysti eroja, mutta vuosiseurannasta näkee, että on ollut painottuneempiakin vuosia. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3b4aPa9ra1_RiSEVFpFpvJvhsReV08IR67JczE8K0v4TCKLl4enZJiDWVtwXKF_PykAG3bOwI4SzPVsnWETyTSMS_YN6xNA0MrEfw0WMiFhRQLXrauBzy2XDIUJfdsmahb4lOa9UT2ECtVmR8sA5if6_bwmY2GdfIz82RofKau6oey77N1_vjCCbROOs/s918/kirjatyypit2023.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="660" data-original-width="918" height="288" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3b4aPa9ra1_RiSEVFpFpvJvhsReV08IR67JczE8K0v4TCKLl4enZJiDWVtwXKF_PykAG3bOwI4SzPVsnWETyTSMS_YN6xNA0MrEfw0WMiFhRQLXrauBzy2XDIUJfdsmahb4lOa9UT2ECtVmR8sA5if6_bwmY2GdfIz82RofKau6oey77N1_vjCCbROOs/w400-h288/kirjatyypit2023.png" width="400" /></a></div><br /><p>Painettujen kirjojen määrän kasvu on ehkä yllättävää, mutta selittynee genre-luvuilla ja osittain myös kirjaston käytön kasvulla viime vuonna. Tänä vuonna en olekaan sinne ehtinyt vielä kertaakaan. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Ennen kuin mennään tarkempaan sisältöön, kurkataan vielä <b>kielijakauma</b>. Olen tästä nimittäin melkoisen ylpeä. Syytä ylpeyteen ei liene hankala arvata, kun vilkaisee vuosikehitystä... </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibb8Oo-G_5LKWhWiwmFVRtoHBol5vmyy_sk_YmAslLfp-_7xfIoGRBl0eGEMMIclGQTePH7-wA6pUYVbTKmBNWedvk1kMD8l5m8sDt6NBt8CvsREetqL6gZCQ5yrs42XD6sWeJ1CgTNOH9kPYtfVLEmTHusKFTgQfkjYASEBYNLqiOGyoMBX6HSbrpl7E/s964/kielijakaumavertailu.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="964" data-original-width="751" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEibb8Oo-G_5LKWhWiwmFVRtoHBol5vmyy_sk_YmAslLfp-_7xfIoGRBl0eGEMMIclGQTePH7-wA6pUYVbTKmBNWedvk1kMD8l5m8sDt6NBt8CvsREetqL6gZCQ5yrs42XD6sWeJ1CgTNOH9kPYtfVLEmTHusKFTgQfkjYASEBYNLqiOGyoMBX6HSbrpl7E/w311-h400/kielijakaumavertailu.png" width="311" /></a></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Arvasitteko? </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kyllä! Ranskan osuus on kasvanut huomattavasti eli luin viime vuoden aikana peräti 7 kirjaa ranskaksi! </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Myönnetään, yli puolet noista kuuluu yhteen kirjasarjaan eli käynnissä olevaan Marcel Proust Kadonnutta aikaa etsimässä - haasteeseen, jossa roikun edelleen mukana ja suurin piirtein ihan odotetussa tahdissa. Silti olen tyytyväinen. Huomaan myös kehitystä ranskan lukutaidossani. Proustkin on hitusen nopeutunut, vaikka siinä kyllä ei hidasteena ole niinkään kieli kuin tyyli. Se kun vaatii tiukkaa keskittymistä ihan suomeksikin. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><b>Sukupuolijakauma </b>osoittautuu hyvinkin perinteiseksi ja kliseiseksi. Yli 2/3 luetuista kirjoista on naisolettettujen kirjoittamia. Kokonaisuudessa on myös joitakin useamman kirjoittajan teoksia, joista löytyy molempia sukupuolia, mutta kuitenkin. (Ja tiedän, pitäisi myös seurata kaikenlaisia muita sukupuolimäärityksiä, mutta se on kirjoittajan nimen tai kuvan perusteella melkoista arpapeliä, joten koittakaa kestää. Mennään perinteisellä. ) </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Sinänsä minulle ei pitäisi olla sukupuolella mitään merkitystä kirjavalinnan osalta, enkä usko sen suoraan vaikuttavankaan. Enemmän on ehkä kyse siitä, millaisia kirjoja (genrejä) asettuu sukupuolijako-odotusten mukaisesti. En ole nimittäin tehnyt mitään sen kummempaa tutkimusta kirjailijoista tässä mielessä, joten nimi /kuvatulkintani saattavat olla hyvinkin pielessä ja jakauma kertoo enemmän yleisistä odotuksista kuin varsinaisista kirjoittajien ominaisuuksista. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><b>Mistä luetut kirjat sitten oikein minulle ovat tulleet ? </b></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Bloggausaktiivisuuttani katsoessa ei liene kummoinenkaan yllätys, että arvostelukappaleita on viime vuoden luetuissa peräti 1 ja sekin tammikuussa. Kyseessä on bloggaajakollega Minna Mäkisen hieno neuleteos <i>Ajattoman tyylikkäät neulepuserot</i>. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"> </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Storytel jyllää e-kirja ja äänikirjaosastolla. Tuossa luvussa ovat siis kaikki äänikirjat ja suurin osa ekirjoista. Kobon kautta sentään on tullut luettua Proustia ja muutama kevyempikin kirja (puolet Proustia). Kirjastoluvusta olen myös ylpeä sillä tuota mahtavaa palvelua ei voi käyttää tai hehkuttaa liikaa. Se, että kirjat ovat käytännössä kaikkien saavutettavissa, on edellytys sivistysvaltion olemassa olemassa ololle. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Sitten vielä pitäisi saada kansa lukemaan kokonaisuudessaan. Yksi suurimmista harmituksen aiheista viime vuonna on ollut kuopuksen lukuinnon hiipuminen. En tiedä, onko kyseessä vaikeus löytää uusia kiinnostavia kirjoja vai tietokoneen sietämätön houkutus, mutta surettaa. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><ul style="text-align: left;"><li>Arvostelukappale 1</li><li>Oma ostos tai lahja 10 (tätä tietysti vähän vääristää se, että myös Kobon kirjat ovat ostoksia)</li><li>kirjasto 20</li><li>Kobo 8</li><li>Storytel 89</li></ul></div><p>Olisiko tässä jo ollut vähän luettavaa. Jätetään genre-kuvailu perinteisesti toiseen osaan. Sen osalta onkin ihan mielenkiintoista lievää siirtymää - luulisin. Pitää vielä tarkistaa luvut ja käppyrät. </p><p><br /></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-25404259083315727222023-11-27T20:48:00.001+02:002023-11-27T20:48:26.154+02:00(Luku)päiväkirja: Kerrankin! Olen lukenut Finlandia-ehdokkaista peräti kaksi! <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcZK3t-Y7eoQAu9VMwarr8k4KAwLiFKsw676KLMKCHzqeELNLZpw9OMC9tGZb8-mvoU7KfaYk8IvzZ-yjvzrPH-6ogqigCULMHW9D9RpqfAcdpGHAjt5uvEPTttpKKDZ1fD-ddrDQZmIoS_MsltnwCmylc4ufVWOw_Z5vh1x-sF58LwUbQJ0dn4hRxf4o/s3590/IMG_20231116_101838.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2712" data-original-width="3590" height="303" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcZK3t-Y7eoQAu9VMwarr8k4KAwLiFKsw676KLMKCHzqeELNLZpw9OMC9tGZb8-mvoU7KfaYk8IvzZ-yjvzrPH-6ogqigCULMHW9D9RpqfAcdpGHAjt5uvEPTttpKKDZ1fD-ddrDQZmIoS_MsltnwCmylc4ufVWOw_Z5vh1x-sF58LwUbQJ0dn4hRxf4o/w400-h303/IMG_20231116_101838.jpg" width="400" /></a></div><p>Myönnetään, luin nämä kirjat vasta nähtyäni ehdokaslistan, mutta molemmat olivat kyllä lukulistallani jo valmiina. Ehdokkaiden julkistaminen vaan vähän nopeutti niiden päätymistä listan kärkeen... </p><p>Tämä on historiallinen hetki minun lukuelämässäni sillä usein en ole ehdokkaista edes kuullut, saati lukenut niitä - paitsi ehkä jonkun harvan jälkikäteen. </p><p>Vuoden 2023 kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat siis ovat : </p><p></p><ul style="text-align: left;"><li>Miki Liukkonen: Vierastila</li><li>Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa</li><li>Iida Turpeinen : Elolliset </li><li>Laura Gustafsson: Mikään ei todella katoa </li><li>Antti Hurskainen: Suntio</li><li>Pasi-Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia </li></ul><div>Arvaatteko, mitkä kaksi noista luin ? </div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRPJOn6WStZxlIG5Qr_YP7lylIwNTeOZPEpPvf5rmrxuOAw998RfqtZYPzHXIlElTUz1667LZ7luTKBhWrVjrLAOxXH1bQmtxnneWJf2EjCoMDYd93IOGj3g1gCKskC1UTbT3K16Z7-u4QaYOfDcmkCRjdaAwmod3UpPQ-nHvGooAJjn2HA1t4CuZhRc8/s3435/IMG_20231125_100633.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3435" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRPJOn6WStZxlIG5Qr_YP7lylIwNTeOZPEpPvf5rmrxuOAw998RfqtZYPzHXIlElTUz1667LZ7luTKBhWrVjrLAOxXH1bQmtxnneWJf2EjCoMDYd93IOGj3g1gCKskC1UTbT3K16Z7-u4QaYOfDcmkCRjdaAwmod3UpPQ-nHvGooAJjn2HA1t4CuZhRc8/w349-h400/IMG_20231125_100633.jpg" width="349" /></a></div><br /><div><b><br /></b></div><div>Päästän teidät jännityksestä. Luettavikseni päätyivät <b>Kuurupiilon anatomia </b>ja <b>Elolliset</b>. Alla vähän tarinaa siitä, miksi ja mitä tykkäsin. </div><div><br /></div><div><b><br /></b></div><div><b>Pasi Ilmari Jääskeläinen : Kuurupiilon anatomia </b></div><div><b>Ekirja Storytel lukijalla </b></div><div><b><br /></b></div><div>Tämän halusin ehdottomasti lukea sillä olen tainnut lukea jo kaiken muun Jääskeläisen tuotannon. Maaginen realismi taitavasti kirjoitettuna on koukuttavaa ja nautinnollista. </div><div><br /></div><div>Kuurupiilon anatomia on juurikin sellainen, mutta... Tässä kävi jotenkin vähän samalla tavalla kuin <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2013/11/sielut-kulkevat-sateessa.html">Sielut kulkevat sateessa</a> teoksen kanssa. Tarinassa on niin paljon runsautta ja kiemuroita, että lukijakin vähän katoaa. Lisäksi Kuurupiilossa on jotenkin sellainen pieni epätoivon sävy, joka ei tähän hetkeen ollut minulle ehkä sopivinta luettavaa. Maailma on niin rikki, että huomaan kaipaavani todellisia toivon pilkahduksia myös lukiessani. </div><div><br /></div><div>M on niin erilainen lapsi, että jopa hänen vanhemmillaan on vaikeuksia suhtautua poikaansa. Marsilainen sanoo upea isoveli, jonka keksimä leikki kuurupiilosta tuo iloa ja jännitystä lapsuuteen, kunnes isoveli katoaa ja kuurupiilosta tulee pakottavaa hakemista ja huonoa omatuntoa. Veli on löydettävä ja sitä varten M on valmis käymään läpi transformaation toisensa jälkeen, vaihtamaan kuoresta ja maailmasta toiseen. </div><div><br /></div><div>Samalla isoveljen etsintä kietoutuu M:n olemuksen muutoksiin ja hänen tutkimusmatkaansa ihmisten maailmassa, paikan ja oman roolinsa etsintään. Kirjassa on sisäkkäin useampi tarina ja monta aikaa, mutta kaiken keskellä vallitsee tarve saada totuus esiin, löytää veli - ja siinä samalla päästää irti pakosta olla jotain muiden määrittämää. </div><div><br /></div><div>Huomaan, että Kuurupiilon anatomia vaatisi ehkä lisää pohdintaa tai toisen lukukerran. Taidan kuitenkin todeta, että <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2017/09/kissoja-siella-ja-kissoja-taalla-eli.html">Väärän kissan päivä</a>, <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2013/07/puutarhatonttuja-ja-kirjaviruksia.html">Lumikko ja yhdeksän muuta</a> sekä <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2013/07/kestaako-kunto-kirjabloggarien.html">Harjukaupungin salakäytävä</a>t (joka sai minut vertaamaan Jääskeläistä Murakamiin) ovat edelleen suosikkejani. Ihan kuin Jääskeläinen olisi minun listoillani parhaimmillaan lyhyemmissä teoksissaan. Ne ovat hämmentäviä, mutta kompakteja. Rajoittaminen on pakottanut kristallinkirkkaaseen rakenteeseen, eivätkä kaikki sivujuonteet ja tarinat puuroudu keskenään.</div><div><br /></div><div><br /></div><div><b>Iida Turpeinen: Elolliset </b></div><div><b>Storytel lukija eli ekirja tämäkin </b></div><div><br /></div><div>Ai että - jos Jääskeläinen oli minulle vanha tuttu ja kirja verrattavissa muuhun tuotantoon, on Iida Turpeinen uusi tuttavuus. Uusi hän on kirjailijanakin, sillä Elolliset on kirjoittajansa esikoinen. </div><div><br /></div><div>Mitä ilmeisemmin Turpeinen löi kerralla kunnarin. Tämä kirja on nimittäin hypetyksensä arvoinen. Toki olin hieman skeptinen, niin kuin aina ylenpalttisia kehuja saaneen teoksen kohdalla, mutta aihe sukupuuttoon 27 vuodessa kuolleen Stellerin merilehmän tarinasta oli herkullisen kuuloinen ja halusin lukea siitä lisää. </div><div><br /></div><div>Siispä pääsin matkalle historian halki tuhat 1700-luvulta nykyaikaan. Ensin matkustamme Beringin mukana etsimässä pohjoista tietä Venäjältä Amerikkaan. Laiva haaksirikkoutuu eläimiä täynnä olevan saaren rantaan. Napakettujen ja ruokkien lisäksi mukana oleva luonnontieteilijä Steller löytää eläimistöstä merilevää rauhallisena laiduntavan merten jättiläisen. Sen liha ja rasva pelastavat retkikunnan, mutta helposti metsästettävä eläinlaji kohtaa tuhonsa alle kolmenkymmenen vuoden aikana löytymisensä jälkeen. Jäljelle jää vain luita, joiden mukana matkaamme tutkijasta ja aikakaudesta toiseen. </div><div><br /></div><div>Elolliset on pelottava kertomus siitä, miten ihmiskunta tuhoaa luontoa ja eläinlajeja kiihtyvällä tahdilla. Samalla se on kiinnostava ja inspiroiva kuvaus tutkijoista, maalareista, luonnonsuojelijoista ja ajan muuttumisesta. Ehkä on vielä toivoa. Tarvitaan vain enemmän tahtoa ja toimia. </div><div><br /></div><div>Kirja on äärettömän mielenkiintoinen henkilöhahmojen kautta syntyvän historiakuvauksensa osalta. Turpeisella on taito saada henkilöhahmonsa elämään ja kuvastamaan aikaansa, inhimillisyyttä unohtamatta. Lisäksi henkilögalleria on monipuolinen. Kaikkea ei katsota jäykkien tiedemiestin mikroskoopin läpi, vaan näkökulma kertoo mm.kuvernöörin vaimosta, luonnontieteilijän apuna maalaavasta nuoresta naisesta, lintuja kivääri selässään saarella puolustavasta, munia korjaavasta taiteilijasta. </div><div><br /></div><div>Lienee jo tullut selväksi, että pidin tästä kirjasta valtavasti. Historia kiinnostaa aina, mutta pyörteilevä rakenne aineksinaan ihmiskohtalot, historian tapahtumat ja ihmisten ahneudesta kärsivä luonto loivat kiehtovan kokonaisuuden. Kaiken keskellä punaisena lankana matkaansa kulkee aikojen halki Stellerin merilehmän luuranko, jonka kohtalona on päätyä Helsingin luonnontieteelliseen museoon näytille. Siellä se on katsottavana vieläkin ja tämän kirjan myötä sitä etsinee useampikin vierailija. Taidan itsekin käydä vilauttamassa Museokorttiani jossain kohtaa. </div><div><br /></div><div><br /></div><div><i>Vuoden 2023 Finlandia-palkinnon saaja julkistetaan keskiviikkona 29.11. illalla. Tilaisuutta voi seurata Ylen erikoislähetyksenä klo 19 alkaen joko TV1 kanavalla tai Yle Areenassa. Tänä vuonna voittajan valitsee ehdokkaiden joukosta taiteilija Jorma Uotinen.</i></div><p></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-77689618454801184502023-11-19T18:20:00.006+02:002023-11-19T18:21:12.112+02:00(Luku)päiväkirja: Reissuja, huonoja tuloksia ja pikaisia päätöksiä<p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi49ijTr-UQYcVRM9R3ETESBG3S136vccWjuufNxZiEWwe3j5enww5AluEtshOAYVPIn-dz9Yla51M-ck8FnVPTVp6MVkvBnNHLTOtT1M4OcjdTXxgj8MCXJTRXJVPyTmgQdfaN7BR0AGKjWk59ur4QftQRM5MW2h2k6i6XDRloTDVeFGeB1Kppfpm7KdM/s3736/IMG_20231027_151415.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3736" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi49ijTr-UQYcVRM9R3ETESBG3S136vccWjuufNxZiEWwe3j5enww5AluEtshOAYVPIn-dz9Yla51M-ck8FnVPTVp6MVkvBnNHLTOtT1M4OcjdTXxgj8MCXJTRXJVPyTmgQdfaN7BR0AGKjWk59ur4QftQRM5MW2h2k6i6XDRloTDVeFGeB1Kppfpm7KdM/w321-h400/IMG_20231027_151415.jpg" width="321" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">"...Cockles and mussels, alive, alive, ho..."</td></tr></tbody></table><br /><p></p><p>Siis tämä postausten kirjoittaminen blogiin ei nyt kertakaikkiaan näytä etenevän - eikä kyllä lukeminenkaan oikein. Tai siis, luen kyllä, mutta valmista ei oikein tule. Koko lokakuun aikana luin loppuun kaikkiaan vain neljä kirjaa. Neljä! Muina kuukausina tänä vuonna (ja muutaman viime vuonna) on alhaisin määrä keikkunut tuosta tuplana. </p><p>Syitä moiseen poikkeamaan on tietysti monia, eikä niistä vähäisin liene lokakuun kolmen viikon reissu. Yläkuvassa on vinkki viimeisen reissuviikon kohteesta. Kuka tietää? Trinity college, Guinness, Temple Bar... Anyone ? </p><p>Kyseessä on tietysti Dublin, jonne suuntasin Biarritzista työreissulle. Kauhean paljon ei pitkien koulutuspäivien aikana ehtinyt kaupunkia katselemaan, mutta jonkin verran tuli keskustassa pyörittyä. Dublin vaikuttaa mukavalta kaupungilta varsinkin jos on kiinnostunut irlantilaisesta pubielämästä (musiikista) ja oluesta. Pitäisi varmaan mennä joskus vähän enemmän tutustumaan muuhunkin kuin Trinity Collegen pihaan, siellä olisi ollut hieno kirjastokin, joka tällä kertaa jäi vierailematta. </p><p>Molly Malonen sentään ehdin kuvaamaan. </p><p>Biarritzissa vietin matkan pari ensimmäistä viikkoa. Ensimmäisen viikon tein töistä, mutta toisella viikolla ehdin vähän lomailemaankin. Kirjoihin tartuin näköjään kuitenkin melko rajallisesti silloinkin. Oli liian kiire viettää lomaa ja nauttia kaupungista, kun kerrankin oli koko perhe paikalla. </p><p>Vähän taida kuitenkin liioitella lukemisen vähyyttä. Jos ihan totta puhutaan, niin olen kyllä lukenut, mutta hypellyt kirjasta toiseen luvattoman tiivistä tahtia. Paitsi yksi on pysynyt vakaana mukana. </p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgz5tvuK-tklKpsDdnzTQQhWhpy2dy91mNtM0Q_6ifoWwZpweyKfRO2bCT1wHw6_nIYkzi0OTXJy6fI2qmf_al4SgK5aBXGYwJ8wkRSALKQiawGp9zsjrJk_y5FKYRSbtb0SnRGLOvua7gP5JvE13pM52X_aaPGkGS9T4IXk5i6qsT0LZ9fm5o5OU9ipPk/s3870/IMG_20231018_192007.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3000" data-original-width="3870" height="310" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgz5tvuK-tklKpsDdnzTQQhWhpy2dy91mNtM0Q_6ifoWwZpweyKfRO2bCT1wHw6_nIYkzi0OTXJy6fI2qmf_al4SgK5aBXGYwJ8wkRSALKQiawGp9zsjrJk_y5FKYRSbtb0SnRGLOvua7gP5JvE13pM52X_aaPGkGS9T4IXk5i6qsT0LZ9fm5o5OU9ipPk/w400-h310/IMG_20231018_192007.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Matkaseuraa linnanneitomoodissa </td></tr></tbody></table><br /><p>Kyseessä on tietysti Marcel Proust, jonka <b>À la recherche de temps perdu</b> on edennyt jo, taitaa olla peräti viidenteen osaan. Ranskaksi lukeminen on tietysti hitaampaa ja kun pitää saada luettua osa per kuukausi, niin... No, sanotaan, että tunteja kuluu. </p><p>Ihan kaikkea tuo ei kuitenkaan selitä. Goodreadsin 31 kesken olevaa puolestaan kertoo omaa tarinaansa. Tosin nyt olen ryhdistäytynyt. Tänään sain luvun laskemaan 29ään. Aino Pajukankaan <b>Suunnannäyttäjät</b> tuli kuunneltua nätisti loppuun ja sitten viimeistelin vielä Annukka Salaman <b>Ripley</b>n. Täytyy myöntää, että pikkuisen kuumotti korvia ajatellessani, että tuon kirjan sitten annoin tavoistani poiketen kuopukselle lukematta sitä ensin itse. No, 12v selvisi hengissä. Se oli vielä sitä aikaa, kun hän luki melkein äitiään nopeammin. </p><p>Yhden pikaisen, mutta toivottavasti aikaa säästävän päätöksen tein. Tapani mukaan myös toimeenpanin sen samantien, eli poistin Instagrammin puhelimesta. Tiliäni en deletoinut, mutta toistaiseksi minua ei siis löydä Instan puolelta aktiivisena. Kamelilta katkesi selkä niin sanotusti, mutta palataan siihen. Toistaiseksi mennään näin. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEkCOOUE_w53wN9j3s9cfmUh-jgMvqefPV8kuwINgItNWmQ9ab14iR-7FUhgItfXAhD7kuqeOZtN6c7WjwVNEBL_8g_SECu0Pq6e78S7m8lbCmLn1aa-tpjoyg_6XoCTi0q1UC4uKbwSJekDqrfWLM7mdBpcRUhLUOCEeJ6770LpTuokA8To1w19McLpc/s3668/IMG_20231022_143309.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3668" data-original-width="2984" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEkCOOUE_w53wN9j3s9cfmUh-jgMvqefPV8kuwINgItNWmQ9ab14iR-7FUhgItfXAhD7kuqeOZtN6c7WjwVNEBL_8g_SECu0Pq6e78S7m8lbCmLn1aa-tpjoyg_6XoCTi0q1UC4uKbwSJekDqrfWLM7mdBpcRUhLUOCEeJ6770LpTuokA8To1w19McLpc/w325-h400/IMG_20231022_143309.jpg" width="325" /></a></div><br /><p><br /></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-35268257983587846862023-10-16T10:29:00.002+03:002023-10-16T10:29:10.303+03:00(Luku)päiväkirja: Kuukausien luettuja <p>Goodreadsin Reading Challenge taitaa olla ainoa tehtäväkseni ottamani haaste tänä vuonna. Siis, jollei lasketa tuota Levoton lukija Marcel Proust lukupiirihaastetta, mutta se menee jonnekin ensi vuoden puolelle vielä. Sinänsä tietysti huvittavaa, että otan toiseksi haasteeksi mastodontin lukemisen ja toiseksi kirjojen lukumäärähaasteen, mutta kuka väittää tämän olevan loogista touhua? </p><p>Sitä paitsi, Goodreadshin haaste on jokseenkin hyvässä jamassa eli sadasta kirjasta olen Goodreadsiin merkinnyt luetuksi jo 93 kirjaa - oman kirjanpitoni mukaan olen lukenut jo 104 kirjaa eli aika monta on näköjään jäänyt syystä tai toisesta kirjaamatta Goodreadsiin. Useimmiten syynä lienee se, ettei kirjaa löydy tietokannasta, mutta toki varsinkin nopeita välipalakirjoja jää yksinkertaisesti merkitsemättä. </p><p>Yleensä olen tehnyt jonkinlaisen summeerauksen luetuista noin kerran kuukaudessa, mutta nyt tämän ylenmääräisen blogilaiskuuden seurauksena on merkitsemättä peräti kolmen kuukauden luetut listat. Tässä siis heinäkuu, elokuu ja syyskuu 2023. </p><p><br /></p><p><b>Heinäkuun luetut </b></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPa0AcPQLbz9mGtvhNe760FpF87U_B1IfzxvQJWgapXUM-B-jaBxS97FYl4jCZSDh4OF5q1rLa4MrtR5fVLltWBqZE7KdLXquvT4tRwOamyoVJuZQHG0eCDNe4Jq5irLu-Il_-tBEK0_vYZyDhcxcK3_9XASdTJlD7dRipy68Thc7aKow90qUf98bLtYk/s776/hein%C3%A4kuu2023.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="322" data-original-width="776" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPa0AcPQLbz9mGtvhNe760FpF87U_B1IfzxvQJWgapXUM-B-jaBxS97FYl4jCZSDh4OF5q1rLa4MrtR5fVLltWBqZE7KdLXquvT4tRwOamyoVJuZQHG0eCDNe4Jq5irLu-Il_-tBEK0_vYZyDhcxcK3_9XASdTJlD7dRipy68Thc7aKow90qUf98bLtYk/w543-h225/hein%C3%A4kuu2023.jpg" width="543" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Heinäkuussa en näköjään kuunnellut yhtään ainoaa äänikirjaa. Voi olla tottakin. Heinäkuu oli lomakuukausi ja muutenkin vähän erilainen tänä vuonna. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Melko monipuolisesti kuitenkin luin. Löytyy 2 tietokirjaa: <b>Naisia valtaistuimella</b> ja David Suchetin Omaelämäkerta valokuvien kautta - molemmat mielenkiintoisia. Kaksikin mielenkiintoista fantasia-avausta jo aiemmin suosittuja sarjoja julkaisseilta eli <b>Salatun tiedon seura</b> Leigh Bardugolta (Varjo ja riipus, Korppien kehä) ja <b>Maan ja veren huone</b> Sarah J. Maasilta. Ahmaisin molemmat tyytyväisenä</div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Minna Rytilän <b>Jenny Hill</b> oli hyvin kirjoitettu, mutta olen tainnut lukea sen vähän nopeaan, kun en oikein muista siitä enää mitään. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><b>Kiltin tytön murhaoppaan</b> muistan, sillä nuortenkirjaksi se oli jotenkin yllättävän jännittävä. Hyvin kirjoitettu ja hypensä arvoinen. Terhi Tarkiaisen <b>Peto irti</b> muistuu mieleen ihan jo senkin vuoksi, että se oli edelleen täysin arvaamaton ja omassa omituisuudessaan hulvatonta luettavaa. Täytti odotukset. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Muuten mentiin aikalailla viihteen ja cozy mysteryn parissa. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><br /><p></p><p><b>Elokuun luetut </b></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgoiME__juF2swJdrvMZdiBnj9Om1UJVtdI-Jms79vAH8429tf_AXTz6YWUjwrwUlYwO6yiUQsrIBzihyo6LOUASAcwaFkBKBP9NXnV8tfld5yyetc67TIb6FD7L1NMzv3BYpYqhUfduWAEh6raRCeATGwlz7JRa9oLz0pNygAp1raWNs7qWF-MHXqFVdc" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="217" data-original-width="640" height="202" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEgoiME__juF2swJdrvMZdiBnj9Om1UJVtdI-Jms79vAH8429tf_AXTz6YWUjwrwUlYwO6yiUQsrIBzihyo6LOUASAcwaFkBKBP9NXnV8tfld5yyetc67TIb6FD7L1NMzv3BYpYqhUfduWAEh6raRCeATGwlz7JRa9oLz0pNygAp1raWNs7qWF-MHXqFVdc=w592-h202" width="592" /></a></div><br />Elokuussa puolestaan kuuntelin 1920-luvulle sijoittuvaa cozy mystery-sarjaa, jossa Lady Adelaide selvittelee rikoksia apunaan uskottoman aviomiehensä haamu. Kuulostaa uskomattomalta, mutta nämä olivat varsin viihdyttäviä. <div><br /></div><div>Proust näköjään pääsi hyvin alkuun, mutta muuten mentiin ihan viihteellä. Fantasia pienellä mysteerimausteella ja Tampere chick litiä. Viihdyttävää.</div><div><br /><div><br /></div><div><b>Syyskuun luetut</b><br /><div><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqhzeWEEx9XbMRGjasFByxRmPrF57AaFA49SfDpYrR1J46dYdj4a8k3OeK7_zIW6vVRDHsMJ2OBDpdDi4EulzNzCzSB9G1-UpGn86RK8NPtGsJWiOcKdzf9RRGwIWhv9Xf4q1neX1_H42jpqeZyV_hsEogYYUczV-6OIgZ88xvbK-VFNY33s6VSnVpnaQ/s641/syyskuu2023.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="266" data-original-width="641" height="242" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqhzeWEEx9XbMRGjasFByxRmPrF57AaFA49SfDpYrR1J46dYdj4a8k3OeK7_zIW6vVRDHsMJ2OBDpdDi4EulzNzCzSB9G1-UpGn86RK8NPtGsJWiOcKdzf9RRGwIWhv9Xf4q1neX1_H42jpqeZyV_hsEogYYUczV-6OIgZ88xvbK-VFNY33s6VSnVpnaQ/w583-h242/syyskuu2023.jpg" width="583" /></a></div></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div style="text-align: left;">Proustissa jäin pahasti jälkeen lukupiiritahtia... Lukupiirin vetäjältä kuitenkin tulin kuunnelleeksi hänen lukutapojaan ja -historiaansa kuvaavan Levoton lukija kirjan. Ihan mielenkiintoinen sekin. Lukemisesta kertoi myös Suurteoksia, jossa kirjailijat olivat kirjoittaneet esseitä heihin vaikuttaneista kirjoista. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Aloitin myös uuden äänikirjaprojektin, eli kuuntelemaan Donna Leonin Brunetti-sarjaa alusta. Ei ehkä liene yllättävää, että 30vuoden taakse sijoittuvat (ja silloin ilmestyneet) kirjat käsittelevät samoja aiheita (ympäristöä, suvaitsevaisuutta jne.) kuin monet kirjat nykyäänkin, mutta tapa kuvata niitä tuntuu välillä jotenkin vanhentuneelta. Mielenkiintoista - ja Brunetti on edelleen ihana. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">Kahdesta syyskuun kirjasta sain jopa <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/09/lukupaivakirja-uskottava-se-on-syksy-on.html">jotain kirjoitettua</a>. </div><div style="text-align: left;"><br /></div><div style="text-align: left;">J&B kohtauksia eräästä avioliitosta tuntui osin tirkistelyltä, osin vaimon yritykseltä selittää miestään, joka onnistui yllättämään vielä kuolemansa jälkeenkin. Bitte Westerlundin elämä Jörn Donnerin rinnalla ei taatusti ole ollut helppoa. </div><br /></div>Sarah Penner on kovin kiitelty kirjailija, mutta minun täytyy sanoa, etten ole oikein vakuuttunut. Myrkynkeittäjä on minulla edelleen kesken ja Lontoon salatieteellinen seurakin jätti kylmäksi. Kirjassa on jotain vähän samaa sävyä kuin romaanissa Kuinka murhata mies ja päästä pälkähästä. Uskon, että naisten pitää ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja miesten joutua vastuuseen teoistaan, mutta kirjoista huokuva kylmyys ja jonkinlainen toivoton turvautuminen väkivaltaan tuntuvat surullisilta tavoilta viedä tasa-arvoa eteenpäin. Täytyy olla muita keinoja kuin oman sielunsa menettäminen prosessissa. </div><div><br /><b>Mitäs muiden tuli luettua viime kuukausina ?</b></div></div></div><div><b><br /></b></div><div><br /></div>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-72289957849593865072023-09-30T13:11:00.008+03:002023-09-30T13:14:42.859+03:00(Luku)päiväkirja: Uskottava se on, syksy on täällä <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnQEAwxaqUJp0z30jIctFdwhTe0kpBM0a74I6NClxdBXZqPbjtR78VbWQbHTQNl64xUKwRwRQFHyfs_RdIrAwrb7SyFdhMe51N6OINZhx2-AckN2cqNCKmefcnMkfKD3SjQ9chsIWZndkZvr0iemZuddHFkCr1bMxgEeXOVZTdiFkGrLFnvTKt-jHsUuI/s3571/IMG_20230914_103049.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3571" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjnQEAwxaqUJp0z30jIctFdwhTe0kpBM0a74I6NClxdBXZqPbjtR78VbWQbHTQNl64xUKwRwRQFHyfs_RdIrAwrb7SyFdhMe51N6OINZhx2-AckN2cqNCKmefcnMkfKD3SjQ9chsIWZndkZvr0iemZuddHFkCr1bMxgEeXOVZTdiFkGrLFnvTKt-jHsUuI/w336-h400/IMG_20230914_103049.jpg" width="336" /></a></div><p><br /></p><p> Ja "ensimmäinen syysmylsky" ... Tosin tuon toteamuksen takana on ollut kuulemma Minna noin 3v joskus aikoinaan, kun toukokuussa tuuli vähän kovempaa. Optimisti pienestä pitäen... Nyt ei myrskyä, edellinen myräkkä oli päällä tätä postausta aloitellessani, mutta siitä on jo jonkin verran aikaa.</p><p>Yleensä olen pitänyt itseäni edelleen optimistina, mutta nyt välillä epäilyttää. Viime vuosien uutiset ovat nakertaneet uskoa ihmiskuntaan. En ole enää ollenkaan varma ihmisen perimmäisestä hyvyydestä, ennemminkin on kyse säännön vahvistavista poikkeuksista. Eteenpäin kuitenkin kai pitää mennä. Tietäisi vaan minne.</p><p><br /></p><p><b>Luovuutta ja glitteriä </b></p><p>Myrskyn ja ihmiskunnan kohtalon pohdinnan ohessa sitä ehtii vaikka lukemaan ja syyskuussa olenkin tosiaan enemmän lukenut kuin kirjoittanut, ainakin jos blogia tutkailee. Tuossa kesällä jossain kohtaa ryhdyin lukemaan Julia Cameronin kirjaa <b>Tie luovuuteen: Henkinen polku syvempään luovuuteen</b>, jota jossain podcastissa kehuttiin. Siinä on kaikenlaisia harjoituksia, joiden avulla kuulemma saavuttaa paremmin oman luovuutensa tai taiteilijuutensa ja siihen liittyviä tavoitteita. Minä olen edelleen noin luvussa yksi harjoitusten osalta, vaikka vaiheet kestävät kirjan mukaan noin viikon. Aamusivuja kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti vaaleanpunaiseen glitter-kissa vihkoon, mutta kirjan ehdottamat "taidetapaamiset" vai mitä ne nyt taas olivat, ovat jääneet tietoisesti vähiin. Ehkä joskus sitten... </p><p>Ei liene mitenkään yllättävää, etten edelleenkään ole luovassa ammatissa tai elätä itseäni taiteellani. En myöskään tee taidetta, minkäänlaista. </p><p>No, se siitä. </p><p>Pistetään pohdinnat viidenkympin villityksen piikkiin. Ihan muualta jostain poimin aamusivuihini ajatuksen positiivisesta listasta. Elämästäni löytyy paljon asioita, joista voin olla iloinen ja kiitollinen. On hyvä muistuttaa itseään säännöllisesti siitä, että kaikki on tosiasiassa erittäin hyvin. Tätä tulen jatkamaan yhtä säännöllisesti kuin aamusivujakin, kirjallisesti siis, ajatuksen tasolla koitan muistaa joka päivä. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEji7ZG_w8PJxTKzaa2ZKrPHskIhmJQMzFj0E1vboGab1B4R8HYhAFZ85US6ZmRvDzRvPe8QvtZQQbgbUhR56-tfwurWLI9bHl6swzBqsWuHm_1uFjU_7AK9i6qAQVI2kThcQjerSNo4WhvcGrx_khi4I5i08B3dJP03QHY1quLRf0RRww7LfNH6sL8Txp8/s3456/IMG_20230930_130544.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3456" data-original-width="2800" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEji7ZG_w8PJxTKzaa2ZKrPHskIhmJQMzFj0E1vboGab1B4R8HYhAFZ85US6ZmRvDzRvPe8QvtZQQbgbUhR56-tfwurWLI9bHl6swzBqsWuHm_1uFjU_7AK9i6qAQVI2kThcQjerSNo4WhvcGrx_khi4I5i08B3dJP03QHY1quLRf0RRww7LfNH6sL8Txp8/w324-h400/IMG_20230930_130544.jpg" width="324" /></a></div><p><br /></p><p><b>Pelit ja identiteetti </b></p><p>Itsensä tunteminen on vaikeaa ja meillä on kai jokaisella erilaisia tapoja yrittää saada selkoa olemuksestamme. Uskon kaikkien peilaavan tuntemuksiaan koko ajan ympäristön elementeista, mutta aika harvalla kai on kyky tiedostaa peilikuvan muotoa tarkemmin. </p><p>Aleksandr Manzos peilaa kirjassaan <b>Pelattu elämä</b>, miten erilaisten pelihahmojen käyttö on tukenut oman identiteetin tiedostamista. Pohtiessaan sitä, miksi naishahmolla pelaaminen tuntuu luontevammalta kuin machomies supersankarina, saa kiinni asioista, joita on tosielämässä vaikea tunnistaa. Samalla, kun kirjailija kuvaa omaa matkaansa lähemmäs tasapainoista itsensätuntemusta, hän piirtää lukijan eteen pelien kehityksen kaaren. </p><p>Minä tartuin kirjaan nimenomaan noiden pelien takia. En ole koskaan ollut "pelaaja", vaan haahuillut pelien reunamailla. Olihan minulla Donkey Kong aikoinaan, opiskeluaikoina tutustuin Baldur's Gateen ja lasten kanssa puhelimeeni latautui Pokemon Go, jonka näköjään avaan edelleen enemmän tai vähemmän satunnaisesti. Luin mielenkiinnolla kuvausta eri pelityypeistä ja pelaamisen kehittymisestä yhden asiantuntijan näkökulmasta. Tunnistin kuvauksista yllättävän paljon. "Ehtimättä pelaamaan" olin kuitenkin imenyt tietoa, nimiä ja tuntemuksia lähipiiristä ahkerasti. </p><p>Pelattu elämä on mielenkiintoinen ja se on itse asiassa hyvä muistutus myös vanhemmille siitä, miten pelien vaikutus voi olla paljon syvempi kuin hetken huvitus räiskinnän keskellä. Peleistä voi löytyä myös tukea nuoren identiteetin muodostumiseen, vaikka toisaalta peliyhteisö ja -maailma voi olla myös julma ja korostuneen toksinen toisilta kulmiltaan. Olisi hyvä seurata, missä ja millaisessa kontekstissa lapset siellä pyörivät. Vaikeaa, tiedän. </p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxRKgPSV1HeEUxjEvZVzRLhTpDRwrY2kXcqTK8PRbPTp6UQgBYkuisqooLdSPDwoq1GBv7VA_NxLvdiE50X1lutni28ew88hezkVCUzQg9Dvb0LKYIMRso0jR4je2TkDlXaK5lZL8bl4xrfkZugwhEf2bYtehu6dmrgUxyaHuxImHsRfr9gsLx5jd5KlI/s3619/IMG_20230920_141937.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3619" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhxRKgPSV1HeEUxjEvZVzRLhTpDRwrY2kXcqTK8PRbPTp6UQgBYkuisqooLdSPDwoq1GBv7VA_NxLvdiE50X1lutni28ew88hezkVCUzQg9Dvb0LKYIMRso0jR4je2TkDlXaK5lZL8bl4xrfkZugwhEf2bYtehu6dmrgUxyaHuxImHsRfr9gsLx5jd5KlI/w331-h400/IMG_20230920_141937.jpg" width="331" /></a></div><p><br /></p><p><b>Yksityiskohdat ja identiteetti</b></p><p>Ia Genbergin kirja <b>Yksityiskohdat</b> ja sen hypetys osui silmiini säännöllisesti sen julkaisusta lähtien. Kerrankin kehut osuivat paikalleen ja voin jatkaa hypen nostoa. Jokaisessa luvussa kuvataan yksi ihminen ja kertojan suhde häneen. Samalla aukeaa kertojan elämästä jotain tärkeää. Yksityiskohdat muodostavat hahmon heijasteena lähellä olevien kanvaasiin. </p><div style="text-align: left;"><i>"Elämme oman tarinamme puitteissa monta pienempää elämää muiden kanssa, ihmisten jotka tulevat ja menevät, ystävien jotka katoavat omille teilleen tai lasten jotka kasvavat - en vain ole koskaan ymmärtänyt, missä ne varsinaiset puitteet ovat. <br />[....] Ei ole mitään "alkua" eikä "loppua", ei varsinaista aikajärjestystäkään, on vain pelkkä silmänräpäys ja kaikki mitä siihen sisältyy." </i></div><p>Siinä se. Onko mitään suurta suunnitelmaa tai edes tarinan kaarta, vai onko kyse vain hetkistä, yksityiskohdista, joista lopulta muodostuu sekalainen kokoelma, eli elämä ? Tai ainakin me itse ja identiteettimme on kasa kokemuksien fragmentteja kaleidoskoopissa. Kuva näyttää erilaiselta riippuen siitä, kuka katsoo tai mistä suunnasta. Fragmentteja jokainen kerää mukaansa lähelle osuvien ihmisten, ympäristön, tapahtumien tai vaikka pelien myötä. </p><p>Mitenkähän pitkälle yksityiskohtien kokoelmaansa voi itse vaikuttaa ? Ehkä juuri tämän takia on niin tärkeää opetella asettamaan omat rajansa, hakeutua paikkaan ja seuraan joka tekee hyvää, etsiä kauneutta. </p><p>Mielenkiintoista ja jännää, miten Yksityiskohdat-kirja sai ajatukset rullaamaan - ja kuitenkin sen rakenne ja sisältö on yksinkertainen. Kerrotaan vain muutamasta ihmisestä ja millaisena kertoja tämän näkee. Silti kuvaksi koostuu kertojan oma hahmo ja lukija ryhtyy pohtimaan oman olemuksensa osia. </p><p>Jotain vähän samanlaista välähteli mielessäni myös Rachel Cuskin <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2022/06/lukupaivakirja-aariviivat-ja-naisen.html">trilogian kohdalla</a> aikoinaan. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-31911236749386602382023-08-31T18:21:00.002+03:002023-08-31T18:21:45.073+03:00Kesä meni sitten ja onhan tänään jo perjantai ? (No, ei ole) <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi90am8YFUCyAF6s-ouzM3ycfC3oZtq3sKX63vyLC6-bujku5G6mqruYvoK0Gtr9g1XQmivpxJvLyMkEv9MQc-AAoUkokHiFEkpsmlyBxPY4WIEpPbnnLuA_EFMnrBQuU7GC_Lt8jR6yiekoQxRU1H08EksmLpVuBOQe_nHbSKdRRRQt8UNCDNxDo3qKjE/s3228/IMG_20230712_153419.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3000" data-original-width="3228" height="371" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi90am8YFUCyAF6s-ouzM3ycfC3oZtq3sKX63vyLC6-bujku5G6mqruYvoK0Gtr9g1XQmivpxJvLyMkEv9MQc-AAoUkokHiFEkpsmlyBxPY4WIEpPbnnLuA_EFMnrBQuU7GC_Lt8jR6yiekoQxRU1H08EksmLpVuBOQe_nHbSKdRRRQt8UNCDNxDo3qKjE/w400-h371/IMG_20230712_153419.jpg" width="400" /></a></div><p>Minun piti pitää vain pieni tauko blogista ja se venyikin yli kuukauden mittaiseksi. Hups! </p><p>Siinä sivussa sitten kesäkin ehti vaihtua synkäksi syksyksi. No, nyt vähän liioittelen. Onhan ulkona sentään vielä ihan kivan lämmintä, mutta harmaus ja taivaalta jatkuvasti valuva vesi ovat saaneet syysfiiliksen päälle. Pitäisi varmaan ruveta jo polttamaan kynttilöitä. </p><p>Kesä oli kuitenkin kesä. Lomasta ehdittiin nauttia muutama viikko - ihan kotimaassa eli käytiin isännän kanssa Savonlinnan oopperajuhlilla katsomassa riemastuttavan sekopäinen Sevillan parturi ja muksujen kanssa tutustumassa Turun turistitarjontaan keskiaikamarkkinoiden aikaan. Molemmista reissuista jäi kivoja muistoja. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6j7V5pcZUbDVNLTJDyDuFPkoYjaJ5U_vnNsMMDpxtunlXoMZxP6tQgRHM3ft-_fdmdmUEoPweLFaKCRIISrHWpz9X0QjZupe63uu9hAMaa6Gejopzwx2ICJfgRchZRExCfJ0KDfh16i9GHbEi5NN8frRUpORDnbbywVFMx_uULxYMFn5S8Pl3Ok05zUE/s2785/IMG_20230702_144207.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2785" data-original-width="2734" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6j7V5pcZUbDVNLTJDyDuFPkoYjaJ5U_vnNsMMDpxtunlXoMZxP6tQgRHM3ft-_fdmdmUEoPweLFaKCRIISrHWpz9X0QjZupe63uu9hAMaa6Gejopzwx2ICJfgRchZRExCfJ0KDfh16i9GHbEi5NN8frRUpORDnbbywVFMx_uULxYMFn5S8Pl3Ok05zUE/w393-h400/IMG_20230702_144207.jpg" width="393" /></a></div><br /><p>Ranskassakin kiepsahdin, mutta tällä kertaa hautajaisissa eli huvimatkasta ei varsinaisesti ollut kyse. Surullinen reissu ja kilometreja kului miehen kanssa niin lentokoneessa kuin autolla enemmän tarpeeksi. </p><p>Takaisin tultua tuntui kesä jotenkin menneen. Epävakaat kelit tietysti vaikuttavat, mutta liekö ollut pahempaa matkaväsymystä, kun energiat ovat olleet koko elokuun enemmän tai vähemmän hukassa. Ei meinaa oikein töistäkään tulla mitään. Kaipa se tästä taas. Sainhan minä nyt taas blogisivunkin avattua. Silti olen pettynyt, ettei tänään olekaan perjantai. Koko viikon olen ollut ihan varma... </p><p>Lukenut olen, mutta hypellen ja vaihdellen. Sain jotenkin loppuun Proustin ensimmäisen osan lukupiiriä varten, mutta muuten ovat ainoa loppuun luetut olleet pelkkää fantasiahömppää tai cozy mysteryä, eikä niitäkään lopulta kovin montaa. Pitänee tehdä jonkunlainen summeeraus kesän luetuista, kunhan tästä syyskuukin alkaa. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwMxx1zIAWDP0ZJ8xth9dMVGbOJH3JMvjlF7pk9aUT4DDKhNdepD7IXDzIQyTU3XMNzOyUCL2ndJDsCMp7OfdywMSEpLP-Z6hLdGqWuj8YjdGtbrvfZBryUAfTatu14K9Sf9jg197vWOF5O--WQGTW2Rx03EaHjVViLwW-s1LhXrUx4hRDX4iHCTD154s/s3655/IMG_20230731_115948.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2708" data-original-width="3655" height="296" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwMxx1zIAWDP0ZJ8xth9dMVGbOJH3JMvjlF7pk9aUT4DDKhNdepD7IXDzIQyTU3XMNzOyUCL2ndJDsCMp7OfdywMSEpLP-Z6hLdGqWuj8YjdGtbrvfZBryUAfTatu14K9Sf9jg197vWOF5O--WQGTW2Rx03EaHjVViLwW-s1LhXrUx4hRDX4iHCTD154s/w400-h296/IMG_20230731_115948.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-43506953344545842962023-07-23T19:06:00.001+03:002023-07-23T21:37:09.863+03:00Ex Tempore (tai ainakin melkein) lukumaraton <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJKTXygSMO21j0wDtMai-GDxXDcfo7fpUWVcVbSwJoXZiUzabEuJ4H_jQXrh8Yl-cPqTVB0ANa7S9ak-ZLjRosEpPp7NVI6T9qPYNHbWe163wbLblIEgmavcLrztE2JtWyrA45PwF6mrQ4wz1HeeGpA0NoT2B8bdDP0hOo2nalpqwJRa1UmZQPidlRKm0/s3266/IMG_20230722_204219.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3266" data-original-width="2806" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJKTXygSMO21j0wDtMai-GDxXDcfo7fpUWVcVbSwJoXZiUzabEuJ4H_jQXrh8Yl-cPqTVB0ANa7S9ak-ZLjRosEpPp7NVI6T9qPYNHbWe163wbLblIEgmavcLrztE2JtWyrA45PwF6mrQ4wz1HeeGpA0NoT2B8bdDP0hOo2nalpqwJRa1UmZQPidlRKm0/w344-h400/IMG_20230722_204219.jpg" width="344" /></a></div><br /><p>Kun eilen nyt tuota lukumaratonia tulin ajatelleeksi niin ajattelin pitää ihan itsekseni jonkunlaisen ex tempore maratonin. Se tarkoittaa lukemista kohta <i>kello yhdeksästä huomisiltaan yhdeksään</i> - tai no, sen mitä ehdin ja jaksan. Ei ole niin nokonuukaa. </p><p>Jos joku haluaa tulla mukaan, niin tervetuloa. Tähän postaukseen laitan edistymisestäni aina välillä ja kaipa sitä Instaankin pitää jotain merkitä.</p><p>Valmistelut ovat yllättävän hyvässä jamassa. On makrillipateeta ja herneitä, isäntä + muu perhe tietoinen sekä tietysti kirjoja vino pino odottamassa. </p><p>Kirjastosta minulla on lainassa ja luvussa tällä hetkellä mm. </p><p></p><ul style="text-align: left;"><li>David Suchet: <b>Sanoin ja kuvin - omaelämäkerta</b>. Sen voisin lukea loppuun. </li><li>Sylvia Beach: <b>Shakespeare and Company.</b> Luin jonkin aikaa sitten romaanin Pariisin kirjakauppias, joka oli fiktiivinen tulkina Sylvia Beachin elämästä ja kirjakaupasta. Tämä on hänen itsensä kirjoittama. </li></ul><div>Äänikirjaksi taidan ottaa Yle Areenasta löytyvän version <b><a href="https://areena.yle.fi/podcastit/1-4274369">Kadonnutta aikaa etsimässä</a></b> kirjasarjasta. Seuraan Levoton lukija (Kirsi Piha) Proust lukupiiriä. Luen ranskaksi ja kuuntelen suomeksi. Tai ainakin näin nyt alkuun, kun ollaan vielä osissa, jotka olen lukenut jo aiemmin kesälomaprojekteina. </div><p></p><p>Mutta nyt lienee aika siirtyä kirjojen suuntaan. Ihan ensimmäiseksi tartun taas näyttelijään sen ainoan oikean Poirotin takana. </p><p>kello noin 9 yhdeksän illalla - lauantaina 22.7. <i>- Tästä se alkaa...</i></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6wSCipEkfz9gla4euDKuPkWyteJ_7iFn86wBqnWMebkTsThHOUZXi3Cs54Xv_4cMP4627d3s2MjXpemFHwGjORU8HGC1xpGfhzYuvw49qlpo97_cENDvD6acEx2ScOHCe9MOsQAo6fxpWCvtZrn7u5trdpxX-AcRUcms0T07AhsmwkUBtoEvRAsJH6B4/s3564/IMG_20230722_233738.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3564" data-original-width="2982" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj6wSCipEkfz9gla4euDKuPkWyteJ_7iFn86wBqnWMebkTsThHOUZXi3Cs54Xv_4cMP4627d3s2MjXpemFHwGjORU8HGC1xpGfhzYuvw49qlpo97_cENDvD6acEx2ScOHCe9MOsQAo6fxpWCvtZrn7u5trdpxX-AcRUcms0T07AhsmwkUBtoEvRAsJH6B4/w335-h400/IMG_20230722_233738.jpg" width="335" /></a></div><p><b>Su aamulla ennen yhdeksää</b> </p><p>Tästä on näköjään tulossa tällainen "lue kirjat loppuun" - lukumaraton. David Suchetin kirjasta luin viimeiset 80 sivua ja samoin sänkylukemisena Marie Antoinetten salaisen palvelun edesottamuksia keskellä vallankumousta ennakoivia leipämellakoita 91sivua. </p><p>Jotain tietysti pitää aloittaakin eli luin peräti 19 sivua Sylvia Beachin Shakespeare & Company -kirjaa. Se on toki mielenkiintoinen, mutta tyyliltään hieman hitaasti luettava eli ei varsinaisesti lukumaratonmateriaalia... </p><p><b>David Suchetin Sanoin ja kuvin - Omaelämäkerta</b> oli mielenkiintoinen. Hän kertoo elämästään, arvoistaan, tavastaan lähestyä näyttelijän työtä sekä tietysti hieman myös 25 vuoden Poirot-pestin vaikutuksesta ihan kaikkeen. </p><p>Kuten varmaan suurin osa Suchetin nimen tietävistä, minullakin on jonkinlainen yhtäläisyysmerkki hänen ja Poirotin välillä. Ihminen roolin takana on tietysti otain ihan muuta. Muistan hätkähtäneeni katsoessani dokumenttia Idän pikajunasta, jossa David Suchet matkustaa nykypäivänä kuuluisan junan kyydissä. Ei aksenttia, ei viiksiä... kesti hetken tottua, vaikka toki olen aina tiennyt Hercule Poirotin olevan fiktiivinen hahmo. </p><p>Suchet osaa myös kertoa kiinnostavasti näyttelijän työstä ja sen muutoksista pitkän uransa aikana. Viitenkymmeneen vuoteen mahtuu kaikenlaista yhden ihmisen elämässä ja maailmakin näyttää nykyään kovin erilaiselta. </p><p>Kaikkiaan siis tutustumisen arvoinen teos, vaikka en ehkä osaa arvosta valokuvien taidokkuutta niiden ansaitsemalla tasolla. Lähinnä mietin, että olisi ollut kiva kuulla enemmänkin kaikista muotokuvissa olevista ihmisistä. Nyt tarkennusta tuli vain muutamista. Ehkä he ovat anglosaksisessa maailmassa niin tunnettuja, ettei selitystä tarvita, mutta minulla jäi monta kuvaa tunnistamatta. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjj60DVvwjySAppom_8pxI8avEx6DAeB8XLJWKglr5fC5hseQsU95Ousf4gVK4HgJlzmisyxoa2HrZ26yKBo-I6PuvClMN99CoBc7FAPjIwPZbkv6IbgQtPe828Rwp_mt6JcmoKiFUdTsufBppTq8MLUUyMakKUWxqr-jvqNo-TJoYNQqDPuYjWktiZSzM/s3316/IMG_20230723_180022.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3316" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjj60DVvwjySAppom_8pxI8avEx6DAeB8XLJWKglr5fC5hseQsU95Ousf4gVK4HgJlzmisyxoa2HrZ26yKBo-I6PuvClMN99CoBc7FAPjIwPZbkv6IbgQtPe828Rwp_mt6JcmoKiFUdTsufBppTq8MLUUyMakKUWxqr-jvqNo-TJoYNQqDPuYjWktiZSzM/w363-h400/IMG_20230723_180022.jpg" width="363" /></a></div><p><br /></p><p><b>Illansuussa seitsemältä </b></p><p>No joo, niinhän tässä on käynyt, että elämä (ja kuolema suruviestin muodossa) tuli väliin. </p><p>Olen minä silti toki lukenutkin ja erityisesti kuunnellut. Huomasin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä Yle-version olevan varsin hyvää salikuunneltavaa. Itse asiassa se sopi yllättävänkin hyvin ja varsinkin alkuverryttelyyn. Kaikkiaan kuuntelin 57minuuttia. </p><p>Muu lukeminen jäi tänään melko vähäiseksi. Jatkoin Annukka Salaman Ripley-Nopea yhteys -romaania ja vähän kyllä mietin, että ehkä oli Totolle vielä aikainen. Tosin hän kertoi kirjasta pitäneensä eli todennäköisesti vain minä olen ajasta perässä. </p><p>Ripleytä lukiessani huomaan olevani vanha. Pelikokemukset ovat minulle ihan vieraita, vaikka tavallaan tunnistan tunnelman omien poikien perusteella. Peleistä minulla ei ole mitään käsitystä. Sujuva ja viihdyttävä kirja kuitenkin, ja hyvin tulee esiin varsin ajankohtaisia teemoja esim. rajoista ja suurista tunteista.</p><p><br /></p><p><b>Illalla yhdeksän jälkeen </b></p><p>Eipä tämä tulos päätä huimaa, mutta oli ihan kivaa kuitenkin </p><p>Sivuja yhteensä 310 - kuunneltuja minuutteja 57</p><p>Kaukana ollaan huippuvuosista, mutta ehtiihän noita maratooneja vielä :-) </p><p><br /></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-69369313707372221942023-07-21T17:15:00.002+03:002023-07-21T17:15:27.942+03:00(Luku)päiväkirja: Kesäkuun luetut ja miksi kesä tuntuu tänä vuonna oudolta<p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguA_1WU15TCCbk2g2xA_2pK_tUB7M9o2va28eSB_G_4TQAXpL146Bg2-mR-S4qCjribNaXetFmj8yWHc19AE_ODgmOs9Yf1YM8Bh4fw_XwZV1CCY-_SZSWlrGZAFpPeDhycoa3498px51LraQ8BguXRFqdqO5oHv7hCRYD3TeZDzjcalvSm8mpJE9wypQ/s4000/IMG_20230713_220942.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3000" data-original-width="4000" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguA_1WU15TCCbk2g2xA_2pK_tUB7M9o2va28eSB_G_4TQAXpL146Bg2-mR-S4qCjribNaXetFmj8yWHc19AE_ODgmOs9Yf1YM8Bh4fw_XwZV1CCY-_SZSWlrGZAFpPeDhycoa3498px51LraQ8BguXRFqdqO5oHv7hCRYD3TeZDzjcalvSm8mpJE9wypQ/w400-h300/IMG_20230713_220942.jpg" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Olavinlinna ilta-auringossa oopperasta poistuttaessa </td></tr></tbody></table> <p></p><p>Kun nyt kerran ollaan jo heinäkuussakin yli puolenvälin, niin pidetään tämä postaus ehkä hieman kesäkuuta ajankohtaisempana. Välissä olikin yli kuukauden bloggaustauko. Ei siihen ollut mitään erityistä syytä. Aika vaan kului ja oli kaikenlaista puuhaa. </p><p>Lukenut toki olen ja kuunnellut äänikirjojakin, mutta niiden lisäksi olen palannut lapsuuteeni Aku Ankan kesätarjouksen myötä. Lehti kotiin kannettuna kerran viikossa on ollut mukavaa, mutta ihan parasta on ollut digipalvelu tabletilla ja Taikaviitta-taskarit. Lapset eivät ole yllättäen ole oikein innostuneet, mutta äiti onkin sitten lukenut koko rahan edestä. </p><p>On myös ollut kiva huomata, että Aku on seurannut aikaansa. Jotenkin vielä 10v sitten, kun vanhemmille pojille otin hetkeksi, oltiin vanhanaikaisissa asetelmissa, mutta nyt tuntuu jotenkin raikkaammalta. </p><p>Kesäkuun kirjat puolestaan näyttävät tältä.</p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjzLibi6kGrBu95aZkBW6ZzMQASpDBuyp6zNL1XYp8tJBE_XCP96txbDwhqbndwt8RYVswDMBTkZBDDAJZ5QUKI7cADOClAjz_em95kn3WHXOhmeVZNu2YBdmHEGgX5BK7CJp186Ys-UmL7kDD5MuIvfYOCaQDkV2xV0CH5uWDoWqWzFfLECnZxxzuCjCs" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="241" data-original-width="640" height="197" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEjzLibi6kGrBu95aZkBW6ZzMQASpDBuyp6zNL1XYp8tJBE_XCP96txbDwhqbndwt8RYVswDMBTkZBDDAJZ5QUKI7cADOClAjz_em95kn3WHXOhmeVZNu2YBdmHEGgX5BK7CJp186Ys-UmL7kDD5MuIvfYOCaQDkV2xV0CH5uWDoWqWzFfLECnZxxzuCjCs=w522-h197" width="522" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kesäkuun aikaan tulin lukeneeksi loppuun kaikkiaan kymmenen kirjaa. Pari painettua kirjastosta, neljä äänikirjaa ja 4 ekirjamuodossa (kaikki digimuodot Storytelista). </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kesän alku saa minut yleensä tarttumaan vahvasti viihteeseen, eikä tämä vuosi tehnyt poikkeusta. Emily Henryn <b>Lomalla kaikki on toisin</b> ja Ilona Tuomisen <b>Seurustelusalaliitto</b> ovat genrensä tyypillisiä edustajia. Henryyn tosin vähän petyin sillä väsähdin tosi nopeasti vatvomiseen ja henkilöhahmotkin saivat välillä lähinnä haukottelemaan. Tuomisen kirja puolestaan oli enemmän minun makuuni, eikä tietenkään vähiten Turku-miljöön osalta. Myös juoni oli jotenkin riemastuttavan perinteinen kostoromanssi, joka kuitenkin pysyi yllättävän hyvin kasassa ja hyväntuulisena. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Nykykirjallisuuden edustajat <b><a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/07/lukupaivakirja-rusetti-ja.html">Rusetti ja Kristallipalatsi </a></b>muistuttivat puolestaan taas siitä, miten aina ei virkistymiseen tarvita kevyttä viihdettä, vaan myös aivojen käyttäminen tekee hyvää ja piristää oloa. <b>Agathe</b> puolestaan jätti minut jotenkin kylmäksi. Olihan tarina vanhan psykologin elämänvoiman virkistymisestä omalla tavallaan herttainen, mutta toisaalta oli miltei puistattavaa, miten siihen tarvittiin nuorempi nainen. En edes jaksa ruveta analysoimaan motiiveja jne... </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Tietokirjaosastolta luin kaksi täysin erilaista kirjaa. Annolan <b>Säädyttömät : Perhe ja murros pitkällä 1800-luvulla</b> tarkasteli Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun tarinoiden pohjalta. Itkosen <b>Teoriani perheestä</b> on puolestaan kirjailijan kuvaus perheestään sekä kehityksestään vanhampana. Anekdootteja ja pohdintaa yhden ihmisen kokemuspohjalta. Kirja on lämminhenkinen ja kiinnostava, sekä herättelee pohtimaan myös omia kokemuksia, vaikka jokainen perhe onkin omanlaisensa yksikkö. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kesä on myös dekkarien aikaa. Sujata Masseyn <b>Rei Shimura</b> on vanha tuttu vuosien takaa, mutta sujuvasti tuo tuli kuunneltua nytkin. Japanilaistaustainen amerikkalainen Rei on mielenkiintoinen hahmo ja Japani tapahtumapaikkana minulle noin yleensä melko tuntematonta aluetta, joten jo näiden perusteella tulen todennäköisesti jatkamaan sarjan kuuntelua. Ainakin toinen osa näkyi olevan Storytelissa valmiina. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Sinänsä on jännä, miten Sujata Massey on kirjoittanut Japaniin sijoittuvia dekkareita (ilmeisesti hänellä on sinne kuitenkin jonkunlaista taustaa) ja nyt sitten myöhemmin myös kovasti pitämiäni Intialaisesta naisasianajajasta kertovia <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/search/label/Massey">Perveen Mistry</a> -kirjoja, jotka ovat aivan erilaisia historiaan sijoittuvia dekkareita. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Eppu Nuotion Hopeamedaljonki puolestaan jatkaa Raakel Oksa sarjaa ja pidin tästä kakkososasta ensimmäistä enemmän. Raakel on pikkuisen vähemmän ilmeinen ja historiallinen taustatarina saa jotenkin enemmän tilaa. Kyseessä ei varsinaisesti olekaan perinteinen "ratkaistaan rikos" kertomus vaan enemmänkin kuvaus ihmissuhteista ja miten niiden solmujen myötä voi tapahtua traagisiakin asioita. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4fZpcl9zIB7DjqojKpWeDbZVPxbJ1Ly-ZxIFlC4yAIREHNIB4SgcmHFMtIrLguKX2C4jxMsYYO1MVQzDoGx4TVaggkPCrl4yevB4trbN2pTqIe-vs8r7_f3zWvrS0swQQ-hHlM3xls8T8uxrpMlHUsndNxPwSeWrQX8kmUBUb4L8u7HK2AmJH17TDl38/s2048/20150626_182418.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1377" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4fZpcl9zIB7DjqojKpWeDbZVPxbJ1Ly-ZxIFlC4yAIREHNIB4SgcmHFMtIrLguKX2C4jxMsYYO1MVQzDoGx4TVaggkPCrl4yevB4trbN2pTqIe-vs8r7_f3zWvrS0swQQ-hHlM3xls8T8uxrpMlHUsndNxPwSeWrQX8kmUBUb4L8u7HK2AmJH17TDl38/w269-h400/20150626_182418.jpg" width="269" /></a></div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><b>Nyt sitten pompitaan ja pohditaan kesälukumaratonien puutosta</b><div><br /></div><div>Heinäkuu on ollut lomakuukausi - tänään on viimeinen virallinen lomapäiväni. Sitä luulisi siis löytyvän aikaa lukemiseen keskittymiseen, varsinkin, kun ei olla tehty mitään isompia reissujakaan. </div><div><br /></div><div>Olen kuitenkin levottomana päätynyt aloittamaan kirjan toisensa jälkeen. Toki tähän mennessä olen saanut loppuunkin seitsemän, mutta heinäkuussa aloitettuja taitaa olla kesken melkein saman verran. Kaikkiaan kesken on tällä hetkellä 32 kirjaa... </div><div><br /></div><div>Tähän mennessä minuun on tehnyt suurimman vaikutuksen Minna Rytisalon <b>Jenny Hill</b>. Se kuvasi kovin osuvasti keski-ikäisen naisen tuntemuksia, joihin tavallaan voin samaistua monessa kohtaa, vaikken ihan noin radikaaleja muutoksia ole elämääni tekemässäkään ja mieskin on ihan toisenlainen. Pidin myös prinsessoista. </div><div><br /></div><div>Terhi Tarkiaisen <b>Peto irti</b> jatkaa Annan ja hänen vampyyriensä Vladin ja Kalman seikkailuja. Kullervo on kuollut ja Kalevalassa vietetään peijaisia. Hukat ja vampyyrit päätyvät tukkanuottasille, mutta kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä näyttää. Tykkäsin ihan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin osasta <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2018/11/pure-mua.html">Pure mua</a>. </div><div><br /></div><div><div>Nyt minulla on luvussa mm. David Suchetin valokuva-elämäkerta ja Maggie O'Farrellin <b>Lucrezian muotokuva</b>. </div><div><br /></div></div><div><br /></div><div>Tällä viikolla olen myös ihmetellyt, miksi jotain tuntuu puuttuvan kesästä. Sitten isäntä alkoi tehdä makrillipateeta ja tajusin. <b>EI YHTÄÄN KESÄLUKUMARATONIA!</b> Herranen aika! Ei ihme, että tuntuu oudolta. </div><div><br /></div><div>No, loma loppuu, mutta sehän ei sinänsä estä maratoonausta vaikka viikonloppuna. Lukemista ainakin riittää. Ehkä sitä vielä jossain kohtaa elokuun aikana ehtisi. </div><div><br /></div><div>Ja jos satutte miettimään, <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2017/06/arkistojen-katkoista.html">miksi makrillipatee tuo mieleen lukumaratonin</a>, niin se on ollut perinteistä maratoonausherkkua jo muutamana kesänä - se ja herneet. </div><div>Kuva vuodelta 2015... </div><div><br /></div><div><p></p></div>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-11919093233172902182023-07-15T16:38:00.002+03:002023-07-15T16:38:40.494+03:00(Luku)päiväkirja: Rusetti ja Kristallipalatsi <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5K56UqCMHmkmehSghGe5vJsn5g-gNosDSqUpnh0ZabrPcmXt115kKK1QBh3vGXOY_yGq4FlNwUaLt5P4mO983cynQKyRH5OAPwwMiI6zSck-mwgbYGZz6jUuvbKRZ6Wrzgg6QmfNRTUrcBsMWBTmsEVybAGct0RNLIDrC4Nly8T22_NkOtPb5WBFz06g/s3682/IMG_20230621_085409.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3682" data-original-width="2958" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5K56UqCMHmkmehSghGe5vJsn5g-gNosDSqUpnh0ZabrPcmXt115kKK1QBh3vGXOY_yGq4FlNwUaLt5P4mO983cynQKyRH5OAPwwMiI6zSck-mwgbYGZz6jUuvbKRZ6Wrzgg6QmfNRTUrcBsMWBTmsEVybAGct0RNLIDrC4Nly8T22_NkOtPb5WBFz06g/w321-h400/IMG_20230621_085409.jpg" width="321" /></a></div><p>Kuten aina, kirjat tulevat esiin ja valikoituvat luettaviksi ryhmissä. Niinpä nytkin luin miltei peräkkäin kaksi omalla tavallaan rakkaudesta, taiteesta ja elämän sattumista kertovaa kirjaa. Lukemisesta tosin on aikaa, niin kuin blogin kirjoittamisestakin. Ei tässä sen kummempaa ole ollut. Joskus vaan elämä tulee väliin. </p><div style="text-align: left;"><b>Anu Kaaja: Rusetti </b></div><div style="text-align: left;"><b>Kirjastosta </b></div><div style="text-align: left;"><b><br /></b></div><div style="text-align: left;"><b>Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi </b></div><div style="text-align: left;"><b>Storytel ekirja </b></div><p>Rusetti oli kirjoista hauskempi lukea. Siihen saattoi sukeltaa ja keikkua leikitellen kerronnan aallonharjalta toiselle. Kaaja kuvailee taidekokemuksiaan ja rakkaustarinoitaan, haastattelee välillä kahvilan välineitä (kuppia, asettia, servettiä jne...) ja sitten taas mennään. Maailma on täynnä kauneutta ja rumuutta, sekä niille annettavia merkityksiä. </p><p>Kristallipalatsi ei puolestaan päästä lukijaansa helpolla vaan leikittelee takaumilla ja persoonilla. Kuka lopulta on kuka ja miten langat solmiutuvat, vai solmiutuvatko vain lukijan mielessä. Tämä kirja pitäisi varmaan lukea uudelleen, jotta voi varmistaa oman ymmäryksensä (tulkintansa?)</p><p>Molempien kohdalla huomasin nauttivani siitä, miten lukijaa haastetaan. Joutuu, ei kun, saa miettiä ja pohtia omia tulkintojaan. Varsinkin Rusetti näyttää osuvan elämässäni aikaan, jossa olen kiinnostunut muiden ajatuksista taiteen ja elämän osalta melko suoraviivaisessa muodossa. Ehkä siksi luen tällä hetkellä melkein enemmän elämäkertoja tai tietokirjoja (erityisesti historiasta) kuin kaunokirjallisuutta. Kristallipalatsi tietysti nyt vähän kärsi juuri tästä lukuvaiheestani, mutta luin sen mielelläni ja luin myös loppuun, mikä ei tällä hetkellä ole ollenkaan itsestäänselvyys. Goodreadsin mukaan minulla on tälläkin hetkellä kesken 31 kirjaa. </p><p>Kristallipalatsissa minua houkutti myös yhden päähenkilön bloggauselämä ja se olikin kuvattu mielenkiintoisen hallitsevana. Aina välillä puhutaan siitä, miten lifestyle-bloggaus (vloggaus/grammaus) saattaa käydä raskaaksi, kun koko ajan pitää keksiä kerrottavaa ja näyttää elämänsä määriteltyjen raamien sisällä, oikealla tavalla. Eikä elämä aina toimi niin kuin yleisö haluaa. On myös tosiasia, että vaikuttajatoiminnassa ei taukoja pahemmin pidetä. Aina löytyy muuta katseltavaa ja luettavaa, jos tämänhetkinen suosikki ei vähään aikaa postaakaan. Kilpailu on oikeasti aika kovaa. Tämä näkkyykin Kristallispalatsissa hyvin, mutta tasot menevät syvemmälle. Samalla päästään miettimään identiteetin haasteita. Onko "minä" se, miksi itseni kuvittelen vai se miksi toiset minut määrittelevät ja mistä määrityksen voi löytää? Mielenkiintoista. </p><p>Rusetissakin pohditaan omaa identiteettiä, mutta ehkä enemmän heijastuksena taiteesta tai rakastajien silmistä. Ajatuksiaei synny ilman vuorovaikutusta ja näinhän maailma kai toimii. Meitä ympäröivät viestit kohtaamisista niin elottomien kuin elollisten asioiden kanssa ja niiden pohjalta, kuvitelmiin perustuen mielemme muodostaa hauraan rakennelman, jota minäksi kutsutaan... </p><p>Molemmille kirjoille siis vahva suositus. Rusetti sopii vallan mainiosti laiturilukemiston aivonystyrähierontaan. Kristallipalatsi vaatinee levänneen mielen jo valmiiksi. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-19016311076979564482023-06-11T10:32:00.000+03:002023-06-11T10:32:02.859+03:00(Luku)päiväkirja: Ateneum ja Edelfelt <div class="separator" style="clear: both; text-align: right;"><i>Vaikuttajien kutsuvierasilta Ateneumilla. Näyttelykirja saatu. </i></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: right;"><i><br /></i></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpywUDzdZMez-907KpfJKx0FAMWX_PCePB2UNrgfXWfQyRnfgxVe5B1Fs3kBEl-igOnSnwi1CBElMO9lqhRK71lUTFFKIjmbj97Ub3qWZt8-5wEWCQidtthsbH241jHZ_oSwHgQHa4wczBgtbGteHc3Ua4zqUvdLwdxpBHmryy8L6hJKnIMNdqoyjw/s3692/IMG_20230607_183222.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3692" data-original-width="3456" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhpywUDzdZMez-907KpfJKx0FAMWX_PCePB2UNrgfXWfQyRnfgxVe5B1Fs3kBEl-igOnSnwi1CBElMO9lqhRK71lUTFFKIjmbj97Ub3qWZt8-5wEWCQidtthsbH241jHZ_oSwHgQHa4wczBgtbGteHc3Ua4zqUvdLwdxpBHmryy8L6hJKnIMNdqoyjw/w375-h400/IMG_20230607_183222.jpg" width="375" /></a></div><p>Jaa, että miksi minä tätä lukupäiväkirjaksi mainitsen, vaikka kävinkin museossa taidetta ihailemassa ? No, kun Edelfeltiin liittyy niin paljon myös kaikenlaista kirjallisuutta, eikä tietysti vähimmäisenä bloggari-illasta mukaamme saatu näyttelykirja. En olekaan aiemmin tuollaista lukenut, joten se nousi reippaasti lukulistan kärkeen. Näyttää mielenkiintoiselta. </p><p>Mielenkiintoinen oli myös keskiviikkoilta Ateneumissa. Kuulimme taustaa Edelfeltin näyttelylle ja miten tauluja on valittu seinille. Kaikkiaan näyttelyn suunnittelu kuulosti haastavalta palapeliltä, jossa sattumallakin on osansa. Jo valikoimasta pois jätetty teos nostetaan takaisin, kun tarjolle tulee sen sisar. </p><p>Kyse on kahdesta kirjailija Elsa Lindbergin muotokuvasta, joista toiseen liittyy myös jännittävä ja romanttinen taustatarina. Saattoihan taulu yhteen kirjailijan ja persialaisen prinssin. (Tarina löytyy Ateneumin kevään lehdestä). </p><p>Jännittävä oli myös illan toinen tarina monimutkaisesta ja yksityiskohdiltaan viimeistellystä taideväärennös vyyhdistä. Juoneen sekoitettiin oikea perhe, jolla ei ollut mitään tekemistä edes yleensä taiteen kanssa, ja tutkimuksen käänteet ansaitsivat jo oman kirjan. Manipuloituja valokuvia, väärennetty muistikirja sekä tietysti valtava määrä aitoudeltaan varsin kyseenalaisia teoksia juoksuttivat niin poliisia kuin taideasiantuntijoita pitkän aikaa. Kopla jäi lopulta kiinni ja väärentäjä (Veli Seppä) auttoi identifioimaan ainakin osan tuotteliaan uransa tuotoksista. Tarina ei kuitenkaan ole vielä päätöksessään sillä osa väärennöksistä on edelleen kateissa taidemaailman syövereissä. </p><p>Lopuksi pääsimme tutustumaan itse näyttelyyn, jonka huoneisiin on ryhmitelty tauluja kuvastamaan paitsi taiteilijan uraa, myös hänen kansainvälisyyttään ja matkojaan. Laskimme, että kielitaitoakin Albert Edelfeltillä riitti ainakin noin 6 tai 7 kielen verran. Vaikuttavaa. Kiersin kiehtovan näyttelyn melko nopeasti, sillä palaan sinne vielä uudelleen. (Museokortti on hieno juttu).</p><p><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_jGyA-SIosuwKaCMilPrZnLCpbwDt1mcqy2q3S_3Lv9enhfZcULhnk36CfEy8q2PdBubQJ4UqnujKv2LR3uTV_3zm09I-WMSxNGQMpOEgk66ByOvAOXZDNVbCHjset0-LaCpJxrZny4NN5qqDNZ1sPdFnElMF7CPNF9REJTIv5ewIKqqGC9-GiJ0g/s3461/IMG_20230611_102359.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2820" data-original-width="3461" height="326" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_jGyA-SIosuwKaCMilPrZnLCpbwDt1mcqy2q3S_3Lv9enhfZcULhnk36CfEy8q2PdBubQJ4UqnujKv2LR3uTV_3zm09I-WMSxNGQMpOEgk66ByOvAOXZDNVbCHjset0-LaCpJxrZny4NN5qqDNZ1sPdFnElMF7CPNF9REJTIv5ewIKqqGC9-GiJ0g/w400-h326/IMG_20230611_102359.jpg" width="400" /></a></div><br /><p>Tässä vielä muutama mieleeni tullut kirja, joissa Albert Edelfelt on joko suoraan mukana tai osana "aikakauden kudosta" taustoituksessa. Oma kirjallinen ensikosketukseni, jonka muistan, on Kortelaisen tutkimus Edelfeltin pariisilaismallista. Virginien tarinasta ei ehkä tiedetä paljon, mutta mallien elämäntapa ja juuri tuo tuntemattomuus kertovat hyvin naisen yleisestä asemasta aikakauden taidemaailmassa. </p><p></p><ul style="text-align: left;"><li>Ateneum: Albert Edelfelt (näyttelykirja)</li><li>Anna Kortelainen : Virginie! (tietokirja Edelfeltin mallista)</li><li>Maria Vainio-Kurtakko: Sovelias liitto - Kohtauksia Ellan de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä (tietokirja)</li><li>Enni Mustonen: <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2017/04/aikajumitusta-suomen-historiassa.html">Emännöitsijä</a> (Syrjästäkatsojan tarinoita #3 - historiallinen romaani) </li><li>Hanna-Reetta Schreck: <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2022/11/lukupaivakirja-sydansurujen-historia-ja.html">Säkenöivät ja oikukkaat</a> (tietokirja)</li></ul><div>Nämä löysin noin äkkiseltään, mutta varmasti unohdin monta muuta (jopa itse lukemiani) </div><div><br /></div><div style="text-align: center;"><i>Mitä siis lisätään listalle ? </i></div><p></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-58748220727874962132023-06-10T11:42:00.002+03:002023-06-10T15:49:11.093+03:00(Luku)päiväkirja: Toukokuun luetuista klassikkoja ja kadotettu sukupolvi<p> Blogattavaa olisi vaikka kuinka paljon. Kävin Ateneumin bloggari-illassa (Albert Edelfelt-näyttelyyn kannattaa mennä!) ja nyt olisi <a href="https://tuulevi.wordpress.com/2023/05/08/dekkariviikko-2023/">dekkariviikotkin</a> menossa. Lukeminen sujuu, mutta kirjoittaminen tökkii. Koitetaan aktivoida sitäkin puolta nyt sitten perinteisellä, ja enemmän tai vähemmän säännöllisellä, <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/search/label/kuukauden%20luetut">kuukauden luetut</a> -postauksella. Vuorossa siis toukokuu. </p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZ6T_UKWHgGSZZnh7z5Ao406ZO6gAo1jzl7A7SEgGXtYsEvws2mkm-RXyvVbCeF0FcEL7Pw9xzIDz534GxWrxS8GnClZZOvicxlmpuwzAmgePdTdgltHcfvORL4cimVqIVlyjWuZevQBZDrP56V0SUqP0nTutYAddBgMX8COpjmLsiFdofbBxxqEsd/s803/toukokuu2023.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="303" data-original-width="803" height="206" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZ6T_UKWHgGSZZnh7z5Ao406ZO6gAo1jzl7A7SEgGXtYsEvws2mkm-RXyvVbCeF0FcEL7Pw9xzIDz534GxWrxS8GnClZZOvicxlmpuwzAmgePdTdgltHcfvORL4cimVqIVlyjWuZevQBZDrP56V0SUqP0nTutYAddBgMX8COpjmLsiFdofbBxxqEsd/w546-h206/toukokuu2023.jpg" width="546" /></a></div><br /><br /></div><br />Toukokuu olikin vallan kelpo lukukuu. Kaikkiaan kirjalistalta löytyy 10 loppuun saatettua. Kaksi äänikirjaa, 3 painettua ja 5 ekirjaa.<p></p><p><br /></p><p><b>"Lesoon vähäsen"</b></p><p>Erityisen ylpeä olen kahdesta asiasta. Ensinnäkin, kaksi kirjoista on kirjastosta, eli alkuvuoden päätös ahkerasta kirjaston käytöstä näyttää toteutuvan. Hyvä minä! </p><p>Toiseksi, luin kirjan ranskaksi! Tämä ei ole viime vuosina ollut mitenkään itsestäänselvyys huolimatta vakaista aikomuksista. Saldona yksi jo ennen kesälomaa on varsin lupaavaa. Sitä paitsi, Marie Antoinetten salainen palvelu lienee myös hauska kuriositeettilisä dekkariviikoille ja muutenkin toukokuulta löytyy dekkareita peräti neljä kolmella kielellä neljään aikakauteen sijoittuen. Kaikki tosin sieltä lempeämmästä cozy mystery osastolta. </p><p><br /></p><p><b>Klassikko-osastoa</b></p><p>Klassikkostatuksella listalta löytyy kaksi kirjaa. Virginia Woolfin päiväkirjoista olenkin kirjoittanut jo <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/06/lukupaivakirja-haasteita-kaikki.html">blogiinkin</a> kevään Woolf-haasteeseen liittyen (useampaankin kertaan), mutta kolmannen päiväkirjan lisäksi luin myös Marja-Liisa Vartion <b>Kaikki naiset näkevät unia.</b> </p><p>Luin Vartion kirjan vähän hätäiseen, kun kirjaston palautuspäivämäärä läheni melkein yhtä nopeasti kuin reissuun lähtö, joten en ehkä ihan saanut keskityttyä kirjan ansaitsemalla tavalla. Silti, rouva Pyy osoittautui alkuun vähän ärsyttäväksi ja sitten hivenen hellyttäväksi ja säälittäväksi hahmoksi. Hän on roolinsa vanki eikä pyristelyistä huolimatta oikein pääse irti. Itse asiassa rouva Pyy on yhden elämäntavan stereotyyppi. Monien mielestä tavoiteltavassa asemassa, mutta sitten kuitenkin moni houkutus osoittautuu tyhjäksi. Pitänee lukea joskus uudelleen, sillä tuosta saisi varmaan paljon enemmän irti kuin pikaisella lukaisulla. Vaikka kuvattu aika ei ehkä ihan istu nykypäivään, pelkään monien odotusten, ja niiden luomien ansojen, olevan naisten kohdalla edelleen samoja.</p><p><br /></p><p><b>Kadotettu sukupolvi edelleen</b></p><p>Virginia Woolfiin muuten tavallaan liittyy myös historiallinen romaani <b>Pariisin kirjakauppa</b>. Tai no, Woolf mainitaan kirjassa ja aikakausi on sama, mutta maa ja kirjallisuusryhmä eri. Pariisin kirjakauppa kertoo fiktiivisen tarinan todellisesta henkilöstä eli Shakespeare and Co - kirjakaupan Pariisiin perustaneesta Sylvia Beachista. Vaikka Beach on päähenkilö ja juoni kertoo hänen elämästään, minulle parasta kirjassa olivat kuitenkin <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/02/lukupaivakirja-kadotettu-sukupolvi.html">kadotetun sukupolven</a> kirjailijat ja 1920-luvun Pariisi. Jos aikamatkailu olisi mahdollista, niin lähtisin tuonne käymään. Kärpäseksi kattoon tai kirjatoukaksi kirjakauppaan. </p><p>Vaikka mitä minä valitan, ovat kirjat vieneet minut jo monesti aikamatkalle tuohon aikaan sillä sekä tietoisesti että kirjaversumin yllättämänä olen viime aikoina osunut lukemaan monia viime vuosisadan alun kirjamaailmasta kertovia teoksia. Alla muutama esimerkki, jotka kaikki ovat olleet hyviä ja lukemisen arvoisia! </p><p></p><ul style="text-align: left;"><li>Ville-Juhani Sutinen: <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/02/lukupaivakirja-kadotettu-sukupolvi.html">Kadotettu sukupolvi </a>- Maailmansotien väliset kirjalliset liikkeet (tietokirja)</li><li>Kerri Maher: Pariisin kirjakauppias (historiallinen romaani)</li><li><a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/search/label/Woolf">Virginia Woolf</a>: Päiväkirjat I-III</li><li>Leena Parkkinen: <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2022/09/lukupaivakirja-universumi-yllattaa.html">Neiti Steinin keittäjätär</a> (historiallinen romaani) </li><li>Alice B. Toklas: <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2022/09/lukupaivakirja-universumi-yllattaa.html">The Alice B. Toklas Cookbook</a></li><li>Susan Sellers: <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2014/01/tunnelmointiin-vanessa-virginie.html">Vanessa & Virginia</a></li></ul><div style="text-align: center;"><i>Mitäs muita ? Onko teillä lisää ehdokkaita listalle ? </i></div><p></p><p>Sitten on tietysti samaan aikakauteen sijoittuvia Cozy Mystery-dekkareita sekä hieman aikaisempia vuosia kuvaavia teoksia mm. suomalaisista taiteilijoista - ja tuohon teemaanhan liittyi myös tuo viikon Ateneum-vierailu ja Edelfelt-näyttely. Kaikki liittyy lopulta kaikkeen. </p><p><b>Ja vielä</b></p><p>Toukokuun luetuista Rachel Cuskin Mykkäkoulu osoittautui kokoelmaksi taitavia esseitä, jotka eivät kuitenkaan suoraan koskettaneet. Niitä luki vähän kliinisellä tavalla. </p><p>Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa aloitti minulla kauden, jota en ihan odottanut. Kyllähän viihdekirjat kuuluvat erityisesti kesään, mutta en ole vielä edes lomalla ja eilen luin loppuun jo kolmannen genreen kuuluvan kirjan tältä kesältä. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-74861228954110616612023-06-04T22:29:00.001+03:002023-06-04T22:29:11.433+03:00(Luku)päiväkirja: Haasteita kaikki <p>Koulujen kesäloman alku on minulle aina jotenkin vähän haasteellista. Se tuntuu jotenkin enemmän lopulta kuin alulta ja tänä vuonna erityisesti, kun ei lomalle lompsinut kuin Toto. Kaipa sitä pitää tottua lasten kasvamiseen ja yleensä seuraan heidän kehittymistään ja itsenäistymistään iloisen ylpeänä, mutta tänään en ole juhlamielellä. </p><p>Ehkä syynä on keli. Kymmenen astetta ja mustanpuhuvat pilvet taivaalla eivät ainakaan lisää kesän tuntua. </p><p>Minun piti kyllä ennemminkin summeerata tähän kevään hauskimman kirjahaasteen tulokseni. Kyseessä on Insta haaste Shakespearen sisar tililtä ja siinä luettiin Virginia Woolfia. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhgThL6ndbC9YGDMIqub53QeDWKe0zepi9Ih267GVZFYWyj5aDroeobvzIVJMZzKidY6qDz1Ojz5q-BAmSYZPuukudfT9RSdcfHZa5MswZF1T-6hA7_xVXrUN3DawoQyI6azeAqXScFtJmatbjbd852BbW1U1fNOnHuSdHuZV_JOMxExoargHJk9ddj/s2769/IMG_20230303_112228.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2327" data-original-width="2769" height="336" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhgThL6ndbC9YGDMIqub53QeDWKe0zepi9Ih267GVZFYWyj5aDroeobvzIVJMZzKidY6qDz1Ojz5q-BAmSYZPuukudfT9RSdcfHZa5MswZF1T-6hA7_xVXrUN3DawoQyI6azeAqXScFtJmatbjbd852BbW1U1fNOnHuSdHuZV_JOMxExoargHJk9ddj/w400-h336/IMG_20230303_112228.jpg" width="400" /></a></div><br /><p>Tarkoituksena oli lukea Woolfin tuotannosta helmikuussa novelleja, maaliskuussa päiväkirjoja, huhtikuussa jokin romaani ja toukokuussa viimeisimpinä ilmestyneitä teoksia. Noh, minä tietysti tapani mukaan aloitin vahvasti ja jumituin sitten. Tällä kertaa tosin jumituin haasteeseen sisältyviin teoksiin eli luinkin päiväkirjoista kolme osaa ja siihen meni vähän enemmän kuin yksi kuukausi. Lisäksi jäi viimeisen kuukauden lukupanos kokonaan - Proust tuli väliin, väitän minä. </p><p>Kaikkiaan siis luin Virginia Woolfia seuraavasti (ja blogista + Instasta löytyy lisää <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/search/label/Woolf">#kevätVirginiankanssa</a>: </p><p></p><ol style="text-align: left;"><li><b>Nainen peilissä (novellikokoelma) </b></li><li><b>Päiväkirja I-III</b></li><li><b>Orlando</b></li></ol><div>Ei huono tulos minusta ollenkaan, vaikka lopussa vähän hiipuikin. Eikä mikään estä lukemasta lisää. Ainakin nuo päiväkirjat haluaisin kesän aikana loppuun. </div><div><br /></div><div>Jos siis muilta haasteilta ehdin. Proust taitaa viedä kesästä ainakin osan. Levoton lukija (Kirsi Piha) julkaisi toukokuussa Hannu Mäkelän kirjan Proust on Proust. Olen sen suhteen vähän jumissa, kun jotenkin haluaisin lukea Mäkelän ajatuksia kirjan osioista vasta, kun olen itse lukenut kyseisen osan. Eli vähän olisi vielä työsarkaa jäljellä. Muutamaan ensimmäiseen osaan on kulunut vuosia, joten vähän epäilen, että loppu tulisi luettua yhdessä kesässä. </div><div><br /></div><div>Haasteellista siis, enkä vielä ole edes päässyt kirjaston kirjoihin. Nyt on käymässä juuri niin kuin pelkäsin eli varauksia tippuu tappavan tasaiseen tahtiin, enkä ehdi lukemaan niitä tarpeeksi nopeasti. Tänä viikonloppuna sentään sain loppuun Johanna Annolan <b>Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla</b>. Kirja kuvaa Suomen muutosta sääty-yhteiskunnasta luokkayhteiskunnaksi kahden suvun kautta. Säätyjen muuttuessa, myös siirtyminen luokasta toiseen tuli mahdolliseksi ja kuvatuissa suvuissa mentiinkin toisessa niinsanotusti ylöspäin ja toisessa alaspäin. </div><div><br /></div><div>Kirja on varsin mielenkiintoinen, mutta myös täynnä yksityiskohtia ja nimiä. Välillä en ihan hahmottanut missä taas mentiin, mutta onneksi lopussa olevat sukupuut taas vähän helpottivat. </div><div><br /></div><div>Säädyttömät on myös ajankohtainen kirja. Luokkayhteiskunnasta (tai luokkien puuttumisesta) on käyty viimeaikoin paljon julkista keskustelua. </div><div><br /></div><div>Tänään olen keskittynyt Anu Kaajan kirjaan <b>Rusetti</b> (joka sekin on kirjastosta). Olen lumoutunut. Väliin absurdeista kahvilavälineiden haastattelusta siirrytään taideteosten analyysin ja taiteilijoiden kuvausten kautta kirjailijan omaan suhdehistoriaan. Kaikki kirjoitettuna sujuvasti ja niin, että jostain kumman syystä kummimmatkin palaset sopivat paikoilleen. Tykkään kovasti. </div><div><br /></div><div>Haasteita haasteiden perään, mutta en minä silti valita. Kirjoihin liittyvät haasteet taitavat elämässä olla niitä mukavimpia ja kuitenkin myös helpoiten taklattavia. </div><div><br /></div><p></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-4508110380371673962023-05-28T19:53:00.003+03:002023-05-28T19:53:41.638+03:00(Matka)päiväkirja : Biarritz ja kootut selitykset <div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8y2W8P-z3r5WWRKNpYXBdwAgu_7WU_gVYYdQ7waNt1i_8Is2SIjUTxdgLtL-X6upPkR9nwyWp182UcVU37ZyhVABa42U6tnPoMBcWuhz4clfLVKG8ezuFEvH5kqldoxAvnOEvqgQI9MxsqWBast0DaAuDKJ-D3d5rc_nQMs7ef3_yEV4TzcelrZxu/s3838/IMG_20230517_100352.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2878" data-original-width="3838" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh8y2W8P-z3r5WWRKNpYXBdwAgu_7WU_gVYYdQ7waNt1i_8Is2SIjUTxdgLtL-X6upPkR9nwyWp182UcVU37ZyhVABa42U6tnPoMBcWuhz4clfLVKG8ezuFEvH5kqldoxAvnOEvqgQI9MxsqWBast0DaAuDKJ-D3d5rc_nQMs7ef3_yEV4TzcelrZxu/w400-h300/IMG_20230517_100352.jpg" width="400" /></a></div><p><br /></p><p> Tai ei siinä nyt mitään selityksiä tarvita. Olen ollut reissussa ja on muutenkin ollut tosi kiire. En siis ole kirjoittanut. Piste. </p><p><i>Se siitä. </i></p><p>Reissu oli kiva - kuinkas muuten - Käveltiin ja nautittiin kaksinolosta. Kyllä, jätin muksut kotiin keskenään, tai no, isojahan nuo jo ovat, ja pärjäsivät vallan mainiosti. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSkXuQTvEr1P6vOgXPle9dCirAmKJ6uSGEtbgI1OJqfqJc4nPg5MwbR9e_R-Ik30Hx4VE2rP-3FcaUlgwk8knme6SWVFHfgLs_ugREnxE0-eKHOu3Qf2ALmeYFswJ00j_r2I_8Em1tt3jT3wBfiYoJZ1_Heciprjfj1vE66mB-sBMkGAZE32sNXJ8a/s3749/IMG_20230517_145850.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3749" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiSkXuQTvEr1P6vOgXPle9dCirAmKJ6uSGEtbgI1OJqfqJc4nPg5MwbR9e_R-Ik30Hx4VE2rP-3FcaUlgwk8knme6SWVFHfgLs_ugREnxE0-eKHOu3Qf2ALmeYFswJ00j_r2I_8Em1tt3jT3wBfiYoJZ1_Heciprjfj1vE66mB-sBMkGAZE32sNXJ8a/w320-h400/IMG_20230517_145850.jpg" width="320" /></a></div>Koska olin oikeasti lomalla, kului aika kävelyillä, lukiessa ja nauttiessa Etelä-Ranskan aikaisemman sadon herkuista. Parsaa, mansikoita, nektariineja jne. Ihanaa! <div><br /></div><div>Tällä kertaa kävin myös tutustumassa enemmän keskustan suloiseen kirjakauppaan. Kirjoja kolmessa kerroksessa, parvella lukupaikka, pokkarihyllyt kellarikolossa, eli mikäs siinä oli viihtyessä. Tosin klaustrofobiasta kärsiville en pokkaripuolta välttämättä suosittele. Siellä ei pääse kaksi ihmistä ohittamaan, vaan kulkeminen on riippuvainen kanssaostajien hyvästä tahdosta. Onneksi kirjoista kiinnostuneet noin yleisesti ottaen ovat ystävällistä ja joustavaa porukkaa.</div><div><br /></div><div>Kirjakaupassa tuli siis käytyä pariinkin kertaan ja isäntäkin innostui täydentämään lukuhyllyään Kunderalla ja Murakamilla. Minä puolestani nappasin kieliharjoitukseksi ja huvitukseksi Marie Antoinetten salaisen palvelun seikkailuja. Agentteina seikkailevat tietysti pukuompelija ja kampaaja... </div><div><br /></div><div>Mikäs siinä oli ollessa. Rantakahvilan lukupaikassakaan ei ollut muuta vikaa kuin kylmä tuuli, joka ajoi minut liikkeelle kahvin loputtua. Muutenkaan ei ollut varsinaisesti kesän tuntua ilmassa, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. </div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAOFz283EEJNyzXLZRnBOzRGX5WdF0Rfjx1OeJvb_VmA2WNachhoXFmzpePLSgSVkB9cRPtMvvlSeRETTyjd2Vjf43fkPS8x8mY4BUqVhrdRrXvl5uh0eMvUoONfnaR2jFOV5hO1GuKkh6V0wx0uS2NdL3TKSutzC1AzMXRLE62whkO4zYoQZXVLZ_/s4000/IMG_20230517_201157.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3000" data-original-width="4000" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAOFz283EEJNyzXLZRnBOzRGX5WdF0Rfjx1OeJvb_VmA2WNachhoXFmzpePLSgSVkB9cRPtMvvlSeRETTyjd2Vjf43fkPS8x8mY4BUqVhrdRrXvl5uh0eMvUoONfnaR2jFOV5hO1GuKkh6V0wx0uS2NdL3TKSutzC1AzMXRLE62whkO4zYoQZXVLZ_/w400-h300/IMG_20230517_201157.jpg" width="400" /></a></div><br /><div>Viikon alussa ajoimme toiselle puolelle Ranskaa ja takaisin sukuloimaan, joten jätimme suosiolla pidemmät autoilut loppulomasta toiseen kertaan. Nautimme siis tutuista kulmista kävelyillä ja mäet pitivät huolen siitä, että ihan vain kauppahallissa käynti kävi jo jonkinasteisesta liikunnasta. </div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuHUJD2wJIxSAX5AcAPNzdYHORje4xe2z3uh8BQ_y8LMOF5TTFSONRsePyp9l9ssoAoONsqQyMqY8ng1PXCNw51jTxOBY4i1OoS9ZyZpoxodxNeqk2TlVf-KvtsrB7lvtZdHVOrOXg7HQNn_Ep9alKIbwPT_rhE6VgSliXjF1UcX6ESOH-1rFXy3Yo/s3875/IMG_20230516_180520.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3875" data-original-width="2926" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjuHUJD2wJIxSAX5AcAPNzdYHORje4xe2z3uh8BQ_y8LMOF5TTFSONRsePyp9l9ssoAoONsqQyMqY8ng1PXCNw51jTxOBY4i1OoS9ZyZpoxodxNeqk2TlVf-KvtsrB7lvtZdHVOrOXg7HQNn_Ep9alKIbwPT_rhE6VgSliXjF1UcX6ESOH-1rFXy3Yo/w303-h400/IMG_20230516_180520.jpg" width="303" /></a></div><div>Keisarinnan palatsiin aperitiivicocktailillekin käveltiin nauttimaan miljööstä ja herkullisesta juomasta. Jos jotain pitäisi Ranskan ruokakulttuurista erikseen valita Suomeen tuotavaksi, se olisi juurikin "apéro". Pikkuherkkuja juomien (holilla tai ilman) kera hyvässä seurassa päivällisen valmistumista odottaessa.</div><div><br /></div><div>Ihan parasta. Kellään ei ole kiire minnekään ja nautiskellaan. Samasta puhui Teresa Välimäki <a href="https://open.spotify.com/show/4VP3GESzY7DeNTfNYj3tOU">Perunateatteri-podcastin</a> (<span style="font-size: x-small;">linkki Spotify, mutta muualtakin löytyy</span>) erikoisjaksossa, jossa sekä Kirre että Teresa toivat omat tärkeät ruokajuttunsa keskusteltavaksi. Podcasteja kuuntelin lomalla jonkin verran (edellämainitun lisäksi Bella Table ja Takakansi), mutta enemmän kuitenkin keskityin lukemiseen ne harvat hetket, kun olimme paikoillamme. </div><div><br /></div><div>Lukeminen ei ihan pelkästään jäänyt cozy mysteryyn, vaan luin myös esimerkiksi <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/search/label/Cusk">Rachel Cuskin</a> esseekokoelmaa <b>Mykkäkoulu</b>. Pidin hänen romaanitrilogiastaan, mutta näiden esseiden kanssa jäin ulkokehälle. Ymmärsin, mutten sisäistänyt. En tiedä, onko kyseessä erilainen elämäntilanne tai elämänkokemus, mutta moni asia jäi vieraaksi ja harva juttu resonoi. Olen tosin huomannut samanlaista viime aikoina muutaman muunkin kirjan kohdalla. Joko olen itse vieraantunut todellisuudesta tai minun todellisuuteni on jotenkin toisenlainen - siis noin yleisellä tasolla. Toki myös tunnistan monia asioita. </div><div><br /></div><div>Aloitin myös lukemaan <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/search/label/M%C3%A4kel%C3%A4">Hannu Mäkelän</a> uusinta eli hänen kokemuksiaan Marcel Proustin suurteoksesta <b>Kadonnutta aikaa etsimässä (À la recherche du temps perdu)</b>. Kirjan nimi on <b>Proust on Proust</b> ja siinä Mäkelä kertoo ensin omia kokemuksiaan Proustista ja hänen kirjastaan, ja sitten hän kommentoi osa kerrallaan kirjan sisältöä. Kirja sopii hyvin sekä teoksen lukeneille että lukemista suunnitteleville. Itse huomasin lukevani varsin innostuneesti alkupätkää ja myös kuvauksia jo lukemistani osista. Nyt jotenkin himmailen jatkon suhteen. Ehkä pitää lukea samaan tahtiin itse kirjan kanssa. </div><div><br /></div><div>Äänikirjana kuuntelin Marja Vesalan <b>Vuosi Toscanan kukkuloilla</b>, vaikka olinkin vähän toisella suunnalla. On aina mukava kuulla tuollaisia "vuosi poissa oravanpyörästä" kokemuksia, mutta tällä kertaa ei itselläni noussut paloa tehdä samaa. Ehkä siksi, että olin jo kiipeämässä Biarritzin mäkiä, vaikkakin sitten vain viikon ajan. </div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuIO9P4JB3fhlqFCkLYTEbMHDYzKjCjPRLXEumpbFQR7fC4TDt7y_lSdPEF4Tn--VrJMFCVNIu9fPoqinF7w7doWDlvxOM83kJ4kN2n2QefdKpjMRZ90ZaH4TeaKjY1EGOoMZB4rmcg_uHSiLEueUi6GVW5lTWOmXqEQUtFl3pQxoaP2wMiLluqwlA/s3253/IMG_20230512_183531.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3253" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuIO9P4JB3fhlqFCkLYTEbMHDYzKjCjPRLXEumpbFQR7fC4TDt7y_lSdPEF4Tn--VrJMFCVNIu9fPoqinF7w7doWDlvxOM83kJ4kN2n2QefdKpjMRZ90ZaH4TeaKjY1EGOoMZB4rmcg_uHSiLEueUi6GVW5lTWOmXqEQUtFl3pQxoaP2wMiLluqwlA/w369-h400/IMG_20230512_183531.jpg" width="369" /></a></div><div><br /></div>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-43962855952622172662023-05-06T20:16:00.003+03:002023-05-06T20:16:54.538+03:00(Luku)päiväkirja: Kevätväsymystä vai loman tarvetta ?<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinw3KR1xg1uaIBA0Di6BqSbDZRcFJejCEhV3SO7l4sdghVRcF23kbEOJW8_q4HlrMWk49iPaA9khXMtBVUAkg1fYGByNDdbzwGEHIK3yPTMB0mNwmN36c1Fb8JZAG3w4Accx0NhAEBGq2pusg0tQ3SaFvNUJ4iokj8qZRBsjA7s7-MWAXDigL-5vIB/s3700/IMG_20230506_164415.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3700" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinw3KR1xg1uaIBA0Di6BqSbDZRcFJejCEhV3SO7l4sdghVRcF23kbEOJW8_q4HlrMWk49iPaA9khXMtBVUAkg1fYGByNDdbzwGEHIK3yPTMB0mNwmN36c1Fb8JZAG3w4Accx0NhAEBGq2pusg0tQ3SaFvNUJ4iokj8qZRBsjA7s7-MWAXDigL-5vIB/w324-h400/IMG_20230506_164415.jpg" width="324" /></a></div><b>Lauantaina 6.5.2023</b><br /> <p></p><p>Kevät on todellakin tullut. Sen tietää valkovuokoista ja räntäsateesta. Tänään kävellessä eivät pipo ja hanskat olleet liikaa, paitsi kulman takana tuulensuojassa ja auringon paistaessa. En ottanut pois kuitenkaan, mikä osoittautui varsin viisaaksi päätökseksi.</p><p>Liekö myös minut iltaisin valtaava väsymys olla kevään merkki ? Tuskin ehdin istahtamaan sohvalle ja lukemaan pari sivua kirjaa, kun silmät jo painuvat väkisin kiinni. Eikä kyse ole pienestä torkahduksesta, vaan aloitan yöni ensin muutaman tunnin koomalla sohvatyynyillä ennen kuin siirryn puoliltaöin sänkyyn. Ei ehkä ihan hyvä juttu, mutta toki kyseessä voi olla myös aivojen tapa aloittaa nollaaminen tällä kertaa jo ennen loman alkua. Sellainen nimittäin odottaa vielä toukokuussa!</p><p>Joka tapauksessa, ei siis liene ihme, että lukeminen ei varsinaisesti ole tässä toukokuun alussa edistynyt. Vasta yksi loppuun luettu kirja (<b>Murha paremmissa piireissä</b>) ja kuukauden ensimmäinen viikko on lopuillaan. Toki <b>Viriginia Woolfin päiväkirja osa III </b>on kohta lopuillaan - enää yksi vuosi jäljellä. Tämä osa onkin osoittautunut ihan superkiinnostavaksi sillä näinä vuosina (1925-30) Woolf kirjoitti niin kovasti rakastamani kirjat Majakka ja Aallot. Niihin lienee pakko tarttua uudelleen (ja sopivat tietysti myös #kevätVirginiankanssa - haasteen viimeiseen kuukauteen myös). </p><p>Muutenkin on todella mielenkiintoista lukea kirjailijan ajatuksia tekemisistään. Hän pohtii tietysti edelleen tapaamiaan ihmisiä ja suhteitaan heihin, mutta myös ilo taloudellisen tilanteen kohentumisesta ja pieni ihmetys kuuluisuuden kasvamisesta saavat osansa. Woolfin seuraelämä vaikuttaa tällaisen päivätyön ja perheen askareissa aikaansa kuluttavan silmissä ihan järisyttävän vilkkaalta. On teekutsuja ja illanviettoja sekä kotiin saapuvia vierailijoita. Vähän olen kade, vaikka toki myös kirjailijan tuskailua teostensa parissa ovat päiväkirjan sivut täynnä. Enkä kyllä totta puhuen samaa tahtia jaksaisikaan vierailuja ja vierailijoita - tai sitten pitäisi ainakin päivätyö lopettaa ja tosiaan hankkia ne yksi tai kaksi palvelijaa taloon... </p><p>Vilkasta toki on minullakin ollut viikolla, mutta enemmänkin työelämän puitteissa. Keskiviikkona oli Kaapelitehtaalla suuri tapahtuma, jolloin kyllä tuli jonkinlainen yliannostus ihmisistä ja aistien ylikuormittuminen. Torstaina palasin etätyöhön erittäin mielelläni, mutta harvinaisen saamattomana. En oikein ymmärrä, miten aiemmin jaksoin liehumista erilaisissa tilaisuuksissa ja kokouksissa, sekä niihin usein liittyvää matkustamista ihan jatkuvalla syötöllä. Taidan olla tulossa vanhaksi. </p><p><br /></p><p>Woolfin päiväkirjan lisäksi olen lähinnä aloitellut kirjoja tai hankkinut niitä. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmshBHLWUNLZRZzcOX4JoN5QRCzAW9T1wbjM7S0oNvBnM3NCp4LSbtw0iFazNOHDZieykM5p4WF_gdJDU4GUtAJn5a2Qg3C-yQoHAIg6cf8WBsL0rA3NcgQV0yRxa9-yd2PgYl96VZLuMU2Eqd4HwTq978fw8mYLrZyd4tpFd6suZSvZVxNVmzOcc4/s3000/IMG_20230506_131544.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2496" data-original-width="3000" height="333" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmshBHLWUNLZRZzcOX4JoN5QRCzAW9T1wbjM7S0oNvBnM3NCp4LSbtw0iFazNOHDZieykM5p4WF_gdJDU4GUtAJn5a2Qg3C-yQoHAIg6cf8WBsL0rA3NcgQV0yRxa9-yd2PgYl96VZLuMU2Eqd4HwTq978fw8mYLrZyd4tpFd6suZSvZVxNVmzOcc4/w400-h333/IMG_20230506_131544.jpg" width="400" /></a></div><p>Annukka Salaman Faunoidit sarjan ensimmäinen osa <b>Käärmeenlumooja</b> valikoitui luettavaksi Storytelista. Olen päässyt vähän yli puolenvälin. Se on vauhdikas ja luin sujuvasti tähän saakka. Nyt vähän pelottaa, onko tällaiselle erilaisissa fantasiatarinoissa marinoidulle täti-ihmiselle tulossa vastaan liiankin tuttu kuvio ja siksi kai lukemisen tahti hidastuu. Katsotaan. Kyllä minä tämän loppuun asti luen - ja varsinaisen kohderyhmän ollessa vähän vähemmän fantasiatarinoita jo nauttinut nuoriso, voin hyvin kuvitella kirjan kiehtovuuden heidän kohdallaan. </p><p>Toki kirjakaupasta tarttui mukaan myös Salama Blogistanian Kuopus-palkinnon voittanut Ripley - Nopea yhteys. Ihan vain siltä varalta, että vähän erilainen (ja käsittääkseni pelimaailmaan liittyvä) tarina saisi pojan taas innostumaan lukemisesta. </p><p>Toinen kaupasta mukaan tarttunut kirja tuli lukulistalleni Ateneumissa kesän korvalla aukeavan Edelfelt-näyttelyn myötä. Olen menossa näyttelyyn ja osuin lukemaan jostain artikkelin viime vuonna ilmestyneestä kirjasta, jossa kuvataan Albert Edelfeltin ja Ellen de la Chapellen avioliittoa. Edelfelt on tasaisin väliajoin kummitellut lukemissani kirjoissa (esim. Anna Kortelaisen Virginie, Enni Mustosen Sivustakatsojan tarina-sarjan kolmas osa Emännöitsijä) ja muutenkin hän liittyy itseäni kiinnostavaan ajankohtaan. <b>Sovelias liitto - Kohtauksia Ellen de la Chapellen ja Albert Edelfeltin elämästä</b> kuvaa käsittääkseni paitsi ihmissuhdetta, myös aikakautta ja aikalaisia, joten sopinee alustukseksi ennen näyttelyyn menoa. Kunhan nyt ehtisin lukemaan. </p><p>Ai niin, aloitin myös Rachel Cuskin esseekokoelmaa <b>Mykkäkoulu. </b>Olen lukenut vasta pari ensimmäistä, joten saa nähdä, miten lukukokemus kehittyy. Nyt tuntuvat esseet olevan vähän hajanaisia. Väliin mietin, Mykkäkoulu nimisen esseen kohdalla, mikä homman juju oli, mutta toisaalta tietysti kivakin, ettei pääse liian helpolla. Vähän tosin tuntui lievältä kikkailulta, mutta katsotaan... Myös <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/04/lukupaivakirja-ruumiin-ylittava-aani.html">Tuomas Aitonurmen esseeteoksessa</a> viitattiin Cuskin kirjaan, mikä minut saikin siihen tarttumaan. Katsotaan jääkö mieleen samalla tavoin ajatuksia kirjan luettuani. </p><p><br /></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-61209968399553000812023-05-01T10:16:00.002+03:002023-05-01T10:16:20.249+03:00(Luku)päiväkirja: Kuukauden luetut ja vähän Blogistaniaa<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAQHBB6gCKgD7eS4HBp0YuhKewEEyfQU8ZdeEeEFh1YggIGiYLS-L5xXSyqjfLkMDIAFfrquTNgWwjHX1CscwydRpNkFuVOMLSrayhZRPqKoeR0GvxFWqRcG8tj7up0ShBcMunzcJWYAtcpK56JRt4kvQnLCGviNZvbq5GmZaUIstAb53c5JU9pnSB/s3777/IMG_20230422_124255.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3777" data-original-width="2920" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAQHBB6gCKgD7eS4HBp0YuhKewEEyfQU8ZdeEeEFh1YggIGiYLS-L5xXSyqjfLkMDIAFfrquTNgWwjHX1CscwydRpNkFuVOMLSrayhZRPqKoeR0GvxFWqRcG8tj7up0ShBcMunzcJWYAtcpK56JRt4kvQnLCGviNZvbq5GmZaUIstAb53c5JU9pnSB/w309-h400/IMG_20230422_124255.jpg" width="309" /></a></div>Se on toukokuu eli hauskaa vappua! Kelikin on ollut ihan juhlan mukainen eli taivaalta tippuu jotain säännöllisin väliajoin ja jäätävä tuuli puhaltaa. Onneksi ei ollut sen kummempia suunnitelmia, niin ei ole tarvinnut värjötellä ulkosalla. <p></p><p>Kuva on viime viikonlopulta, jolloin oli vielä lämmin. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Hyvinkäällä. Kohteena oli kulttuurikahvila Arkikulta. Siellä jaettiin Blogistanian 2022 kirjapalkinnot ja tottahan sitä piti käydä katsomassa kahvilaakin. Sitä pitää Takakansi-podcastin Marko vaimonsa kanssa, joten "fanityttö momentkin" oli luvassa. </p><p>Idyllisessä kahvilassa on suloinen sisustus ja tarjolla herkullisia vohveleita. Sinne kannattaa suunnata ihan jo kahvilavisiitillekin, mutta myös ohjelmaa järjestetään säännöllisesti. Kiva paikka. Harmi, ettei ole lähempänä. Kävisin siellä harva se viikonloppu. </p><p>Nyt paistaa aurinko, mutta lämpötilassa taitaa olla viime viikonloppuun eroa yli kymmenen astetta. Tänään siis on kylmempää. Saisinkohan itseni jossain kohtaa lenkille ? <i>(Toim.huom. juoksemista ei mainittu.)</i> Eilinen päivä kun meni aika tarkkaan sohvannurkassa ja herkkujen parissa. Lopputuloksena sain <b>Orlandon</b> luettua loppuun, vaikka tavasinkin viimeisiä sivuja vain minuutteja ennen puoltayötä. Nukahdin taas illalla sohvalle kirjan viereen, enkä sitten tietty meinannut saada unta sänkyyn siirryttyäni. Mikä siinä onkin, että sohvalla uni on niin makeaa ?</p><p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKz94NiFx6lmr_y7fSkjyCQDavAG6saEjXaimMrPB_0ldIMtSkY8YV9Hbxn4KITLgbdyh35rPHoNpNDFX4lT4qb7-QD9wfUG8gGeIWGtSZxT7NiWZVVbGthxPzeGLIyOlhFYd4fh1dHTC2ojH_z6Y8YoL2ZZ5sO2CRcCq-VtWD84XqyJYlypX74WFP/s3724/IMG_20230422_132327.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3724" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKz94NiFx6lmr_y7fSkjyCQDavAG6saEjXaimMrPB_0ldIMtSkY8YV9Hbxn4KITLgbdyh35rPHoNpNDFX4lT4qb7-QD9wfUG8gGeIWGtSZxT7NiWZVVbGthxPzeGLIyOlhFYd4fh1dHTC2ojH_z6Y8YoL2ZZ5sO2CRcCq-VtWD84XqyJYlypX74WFP/w323-h400/IMG_20230422_132327.jpg" width="323" /></a></div>Tässä vielä Blogistanian Vuoden 2022 palkitut : <p></p><p style="background-color: white; border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant-alternates: inherit; font-variant-east-asian: inherit; font-variant-numeric: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px 0px 20px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="font-family: inherit;"><strong style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-size: inherit; font-stretch: inherit; font-style: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">Blogistanian Finlandia eli paras kotimainen kaunokirja<br /></strong><span style="font-family: inherit;"><span style="color: #646464;">Iida Rauma: </span><em style="border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="color: red;">Hävitys – Tapauskertomus</span></em><br /><em style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">Siltala 2022</em></span></span></p><p style="background-color: white; border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant-alternates: inherit; font-variant-east-asian: inherit; font-variant-numeric: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px 0px 20px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="font-family: inherit;"><strong style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-style: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">Blogistanian Globalia eli paras käännetty kaunokirja</strong><br /><span style="color: #646464;">Bernardine Evaristo: </span><em style="border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="color: red;">Tyttö, nainen, toinen</span></em><br /><em style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">Suomentanut Kaijamari Sivill</em><br /><em style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">WSOY 2022</em></span></p><p style="background-color: white; border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant-alternates: inherit; font-variant-east-asian: inherit; font-variant-numeric: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px 0px 20px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="font-family: inherit;"><strong style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-style: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">Blogistanian Tieto eli paras tietokirja</strong><br /><span style="color: #646464;">Raisa Omaheimo: </span><em style="border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="color: red;"><a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2022/11/lukupaivakirja-ratkaisuja-laskeille.html">Ratkaisuja läskeille</a></span></em><br /><em style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">Kustantamo S&S 2022</em></span></p><p style="background-color: white; border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant-alternates: inherit; font-variant-east-asian: inherit; font-variant-numeric: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px 0px 20px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="font-family: inherit;"><strong style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-style: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">Blogistanian Kuopus eli paras lasten- tai nuortenkirja<br /></strong><span style="color: #646464;">Annukka Salama: </span><em style="border: 0px; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;"><span style="color: red;">Ripley – Nopea yhteys</span></em><br /><em style="border: 0px; color: #646464; font-feature-settings: inherit; font-kerning: inherit; font-optical-sizing: inherit; font-stretch: inherit; font-variant: inherit; font-variation-settings: inherit; font-weight: inherit; line-height: inherit; margin: 0px; padding: 0px; vertical-align: baseline;">WSOY 2022</em></span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><b><span style="font-size: medium;">Onnea voittajille! </span></b></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">Kuten listasta kai näkyy, olen lukenut vasta yhden voittajateoksista. Erityisesti tuo Ripley kuitenkin kiinnostaisi. Ihan jo senkin takia, että Toton lukuinto on pahasti hiipunut ja samalla minun epätoivoni kasvanut. Pitäisi löytää hänelle jotain uutta luettavaa. Selvästi nuo varhaisnuorille suunnatut fantasiatarinat eivät enää uppoa. Maaliskuun lukulistaltani löytyvä <b>Skandar ja yksisarvisvaras</b> olisi aiemman perusteella ollut hänelle aivan täsmäisku, mutta toistaiseksi sen olen lukenut vain minä. Sinänsä harmi, sillä tarina yksisarvisratsastajista on hyvin kirjoitettu, vaikka toki sisältää aika paljon kliseisiä kuvioita. Oli kuitenkin virkistävää, miten rooleja oli vähän kiepauteltu nurinperin, eivätkä yksisarvisetkaan olleet vaalenpunaista glitteriä. </div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhjR5CmOW61CJfIUKHbYbtIrDU66yd8lsa7D_U_fnfI6fIWkFRdW_LtVMcxh81dYshc-mpaxmTDpN_hhCItS4QOHnT1LIBMOY70HGarfakkVby4nMrRp3cvLiGSkGVB7GnMvkaFRJ4ZftVYpRsjjihx0K3Y3jZ0VcU_dMq6LdUAo6jNLVUG29_rJ6OZ" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="337" data-original-width="680" height="283" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhjR5CmOW61CJfIUKHbYbtIrDU66yd8lsa7D_U_fnfI6fIWkFRdW_LtVMcxh81dYshc-mpaxmTDpN_hhCItS4QOHnT1LIBMOY70HGarfakkVby4nMrRp3cvLiGSkGVB7GnMvkaFRJ4ZftVYpRsjjihx0K3Y3jZ0VcU_dMq6LdUAo6jNLVUG29_rJ6OZ=w570-h283" width="570" /></a></div><br />Kaikkiaan siis maaliskuu oli oikein kelpo lukukuu, vaikkei ihan helmikuun tasolle yltänytkään. Tosin en odotakaan vastaavaa tahtia edes lähivuosina. Neljätoista kirjaa on kuitenkin hyvin, kun ajattelee töiden kiivasta tahtia maaliskuussa. Sinänsä luettujen lista on minulle tyypillinen sillisalaatti kaikenlaista kirjallisuutta ja kirjamuotoja. <p></p><p>Äänikirjoissa aloitin kuukauden Emmi-Liia Sjöholmin palkitulla äänikirjateoksella <b><a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/04/lukupaivakirja-levotonta-menoa.html">Virtahevot</a>.</b> En ehkä ole ihan kohderyhmää tai muuten vaan elänyt elämääni jotenkin toisin, mutta oli tuo mielenkiintoinen kuunneltava. </p><p>Loppukuu menikin sitten <b>Lady Detectiven</b> seikkailuja kuunnellen ja sarja näköjään meni heittämällä kolmen osan säännön yli eli oikein viihdyttävää hötöä (eikä tuo ollut mitenkään halveeraava termi, vaan kuvastaa sitä rentouttavaa hyväntuulisuutta, joka kirjoista huokuu). Vähän samanlaista vibaa on K.B.Owenin vastaavassa Lady Detectivesta kertovassa sarjassa, mutta US moodissa. Olen lukenut ensimmäisen osan ja se oli ihan lupaavaa viihdettä.</p><p>Nykyaikaan sijoittuvia dekkareita tuli lisäksi luettua kaksi ja molemmat laatutavaraa. Ruth Galloway-sarjan viimeisin osa <b>Yöhaukat</b>, oli jotenkin parempi kuin muutama edellinen. Satu Rämön <b>Rósa & Björk</b> puolestaan lunasti Hildurin asettamat odotukset. Rämö on singahtanut tähdeksi Suomen dekkaritaivaalle varsin vauhdilla ja ihan ansaitusti. Taatusti tulen lukemaan myös jatkoa, jota käsittääkseni onkin luvassa. </p><p>Deborah Levyyn piti palata postauksen muodossa huhtikuun aikana, mutta eipä tullut tehtyä, vaikka toki trilogian viimeisinkin osa <b>Omistuskirjoituksia</b> loppui jo kuun alkupuolella. Itse asiassa olen tainnut vähän liikaa lukea kirjailijanaisten kuvauksia naiseudesta ja elämästään ja ilmassa oli lievää kyllästyneisyyttä aiheeseen. Siksikin Tuomas Aitonurmen esseekokoelma <b><a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/04/lukupaivakirja-ruumiin-ylittava-aani.html">Ruumiin ylittävä ääni</a></b> oli niin virkistävää luettavaa. Miehinen näkökulma toi uutta mietittävää. Toki se on näkökulmamuutoksen lisäksi myös avoin ja vereslihalla oleva kuvaus erilaisuuden tunteesta ja väkivaltaisten traumaattisten kokemusten pitkistä jäljistä. </p><p>Pitkästä aikaa hankin myös keittokirjan ja heti perään myös siihen liittyvän keittiökoneen. <b>Airfryer</b> on ollut kovassa käytössä niin kirjana kuin laitteena, vaikka churrot eivät onnistuneetkaan. </p><p>Noin muuten ei liene yllätys, että Virginia Woolf on jatkanut lukemisteni hallintaa #kevätvirginiankanssa haasteen myötä. Nautin <b>Orlandosta</b>, mutta vielä enemmän olen pitänyt <b>Woolfin</b> päiväkirjojen lukemisesta. Olen menossa osassa kolme. Kiinnostaisi lukea vielä muitakin hänen teoksiaan, mutta saa nähdä siirtyykö katseeni kenties <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/04/lukupaivakirja-woolf-proust-ja.html">Proustin</a> suuntaan kesäkaudeksi. Vähän näyttää siltä, kun on tuo Biarritz-viikkokin edessä... </p><p>Tänään ehkä kuitenkin keskityn johonkin vähän kevyempään. Suomennettua cozy dekkaria olisi vuorossa eli Lynn Messinan <b>Murha paremmissa piireissä</b>. Vaikka olisi tietysti tuossa tuo Woolfin päiväkirjakin odottamassa. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-40646617387732341122023-04-30T11:43:00.000+03:002023-04-30T11:43:09.044+03:00(Luku)päiväkirja: Ruumiin ylittävä ääni<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-VB_Q-e3NcKM2qfYZy8bxbBGmMx21Sibtq2Diu50d7b7HhG2cmAaDwXmZ1aCanoS6wo4275PP7_1lfiRzmfjfCyhJiseTq5_c0gHQXsKWZLv9QKvKCMdbMxioGeI54jlhVtRO-4ti79pSHiokyZc9dSEdoQgwOzrBGz-DUwmnn2G8TOSQqXDr5Hpo/s3088/IMG_20230427_145142.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3088" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh-VB_Q-e3NcKM2qfYZy8bxbBGmMx21Sibtq2Diu50d7b7HhG2cmAaDwXmZ1aCanoS6wo4275PP7_1lfiRzmfjfCyhJiseTq5_c0gHQXsKWZLv9QKvKCMdbMxioGeI54jlhVtRO-4ti79pSHiokyZc9dSEdoQgwOzrBGz-DUwmnn2G8TOSQqXDr5Hpo/w389-h400/IMG_20230427_145142.jpg" width="389" /></a></div><br /><p></p><p>Olipas taas viikko. Ylä- ja alamäkiä riitti, pieniä voittoja ja isoja pettymyksiä osui kohdalle jatkuvalla syötöllä. Kaikkein tasaisinta taisi koko viikossa olla orkidean nupun paisuminen. Nupuksi minä tuon nimittäin nyt tulkitsen ja odotan malttamattomana, olenko oikeassa. </p><p>Ei liene yllätys sekään, etttä lukeminen on jäänyt illan viimeisiin hetkiin ennen nukahtamista. Mitä nyt olen hermoja rauhoitellut välillä <b>Virginia Woolfin päiväkirja</b>lla lounastunnilla tai kuunnellut Lady Detectiven T<b>he Egyptian Antiquities Murder</b> cozy mysteryä suhatessani Espoosta Helsinkiin ja takaisin. Rauhallisista etäpäivistä kun ei tällä viikolla ollut tietoakaan. </p><p>Ehkä nyt on hyvä aika ryhtyä kirjoittamaan mielessä kummitelleesta kirjasta. Tämän luin jo edellisellä viikolla, mutta piti vähän pureskella.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhKpQ_q6F0xraf3ThDxdm_QYinQ1DI8ykOiyeozZKWWHrH9p41lopU3yLbNjgsRNXxDOxpc-sw-3zvCD8AY4_smTnjJy9VEhwxaL3YNinPB6eOq1wp4Kq7fy2vL0Gs9i4g9kFKvOpuyQqWYAasy-5C90e2C6zu0RZDFCAnrSNcEjqlM2mHPfRmUfvz/s3390/IMG_20230415_133936.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3390" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhKpQ_q6F0xraf3ThDxdm_QYinQ1DI8ykOiyeozZKWWHrH9p41lopU3yLbNjgsRNXxDOxpc-sw-3zvCD8AY4_smTnjJy9VEhwxaL3YNinPB6eOq1wp4Kq7fy2vL0Gs9i4g9kFKvOpuyQqWYAasy-5C90e2C6zu0RZDFCAnrSNcEjqlM2mHPfRmUfvz/w354-h400/IMG_20230415_133936.jpg" width="354" /></a></div><b>Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni</b><div><b>Oma osto</b>s </div><div><br /></div><div>Tartuin Tuomas Aitonurmen esseeteokseen innokkaana, mutta hieman ristiriitaisin tuntein. Olen viime aikoina lukenut naisten kirjoittamia kuvauksia elämästä, yhteiskunnan vaatimuksista ja roolien kapeudesta. (esim.Levy, Cusk, Ditlevsen). Kuvauksissa toistuu naisen lahjakkuuden kätkeytyminen (tai kätkeminen) ja odotuksista poikkeamisesta seuraava rangaistus, vähän erilainen kirjoittajan roolista ja aikakaudesta riippuen. Nyt odotin vastaavaa miehen näkökulmasta, mutta samalla pelkäsin vierautta ja sitä, etten (naisena) yksinkertaisesti ymmärtäisi. </div><div><br /></div><div>Tuomas Aitonurmi tuo esseissään näkyviin totutuista perusnormeista eroavan miehen traumaattisen kokemuksen ympäristön (poikien ja miesten?) väkivaltaisista(kin) reaktioista heidän kokiessaan omat standardinsa uhatuiksi. Kokemukset ovat raadollista luettavaa ja niiden aiheuttama tuska todellista. Pelkoni omasta ymmärtämättömyydestäni osoittautuu turhaksi. Tekstit koskettavat ja vähän yllättäenkin niistä tunnistaa naisena niin usen vastaantulevien rajojen piikkisen reunan. </div><div><br /></div><div>Lisäksi selkeää kerrontaa on vaikea olla tajuamatta. Pitäisi tietoisesti sulkea aivoista luetun ymmärtämisen osa, jos haluaa jättää huomiotta ympäristön toimijoiden rikkoman minän kipuilun vielä vuosia tapahtumien jälkeen. Todennäköisesti niin kuitenkin tekevät juuri ne, joiden olisi hyvä ymmärtää tekojensa käsittämättömyys, hulluus ja ennen kaikkea seuraukset. Valitettavasti.</div><div><br /></div><div>Raivostuttaa ja samalla mieleen hiipii väsynyt toivottomuus. Mikä muuttuu ? </div><div><br /></div><div>Ruumiin ylittävä ääni on tärkeä puheenvuoro, jonka soisi tulevan luettavaksi monilla forumeilla. On pakko saada vaiennetut äänet kuuluviin, jos haluamme kehittää yhteiskuntaa inhimillisemmäksi. Samalla kuitenkin huomaan hieman turhautuvani. Jään kaipaamaan sävyä, joka ymmärrettävästä syystä jää puuttumaan Aitonurmen kirjasta. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kirjallisuudessa homoseksuaalisus rinnastuu erilaisuuteen ja herkkyyteen. Vaatimus olemassaolon tunnustamisesta ja tilasta kohdistaa valokeilan ihmisryhmään, mikä pahimmillaan mahdollistaa yleisen miehisyyden kuvan kapeuden sivuuttamisen. Missä ovat ne kirjat, joissa kerrotaan miehen oikeudesta olla omanlaisensa, ilman määreitä? (<i>Haluan vielä korostaa, että tämä kysymykseni ei mitenkään vähennä Aitonurmen kirjan tärkeyttä tai tarvetta kohdistaa valokeila, mutta minä haluan vielä enemmän.)</i> </div><div><br /></div><div>Minulla on kolme poikaa, joita olen yrittänyt kasvattaa näyttämään tunteensa, kunnioittamaan kanssaihmisiään, kohtaamaan toiset yksilöinä, olemaan uhoamatta, puolustamaan heikompia ja puuttumaan näkemiinsä epäkohtiin. Heidän kasvaessaan ja kertoessaan kokemuksistaan koulussa aloin jossain kohtaa jo pelkäämään, että olen varustanut lapseni huonosti maailman melskeeseen ja odotuksiin, mutta eihän mikään muutu, jos ei muutokseen anneta eväitä. Uskon vahvasti nuoriin ja tuleviin sukupolviin, mutta kaipaisin uskoni vahvistukseksi kuitenkin luettavakseni puheenvuoroja uudenlaisesta miehisyydestä, odotusten muuttumisesta ja roolien monimuotoisuuden vahvistumisesta (muutenkin kuin lastenhoitovastuun jakautumisen osalta). </div><div><br /></div><div>Mitä olen missannut ? Mitä minun pitäisi lukea ? </div><div><br /></div>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-29821502665687005802023-04-23T11:17:00.001+03:002023-04-23T11:17:41.160+03:00(Luku)päiväkirja : Woolf, Proust ja kirjaversumin henki <p> Asettauduin aamulla sohvannurkkaan lukemaan Virginia Woolfin <b>Päiväkirja II</b> loppuun. Viimeisen sivun jälkeen luomet painuivat väkisin kiinni. Siinä puoliunessa vilahtelivat tekstit mielessäni. Tuosta voisi kirjoittaa blogiin ja tuosta noin. </p><p>Nyt koneen vieressä en enää muista kuin välähdyksiä. Että se siitä sitten.</p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7MzDMNviffwYz3KCfXewvrtue2JGFJvev-3rwfAUpMZAzePGm5xT_rkr3TDNUvGzJuwpTLTWdQAq8VmEJL8gATspXv3dkQsZXZxJNE76JAK0HWkEUSGbosGpfC9nQ7hA7_Y6QfVTRB8TQXODttnXrPBCr-V2gYMoYhsA7krGOfbTctQG6hdzQKdPD/s2877/IMG_20230423_110109.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2877" data-original-width="2846" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh7MzDMNviffwYz3KCfXewvrtue2JGFJvev-3rwfAUpMZAzePGm5xT_rkr3TDNUvGzJuwpTLTWdQAq8VmEJL8gATspXv3dkQsZXZxJNE76JAK0HWkEUSGbosGpfC9nQ7hA7_Y6QfVTRB8TQXODttnXrPBCr-V2gYMoYhsA7krGOfbTctQG6hdzQKdPD/w396-h400/IMG_20230423_110109.jpg" width="396" /></a></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><br /></div><p>Ainakin sain Päiväkirjan loppuun. Melkein tuli kiire, sillä kirjaston palautuspäivä on jo huomenna. Vähän outoa, että lukemisessa kesti niin kauan, sillä olen nauttinut molemmista osista, mutta kaipa syynä taitaa olla vähän viime aikoja kiireisemät viikot töissä ja muut puuhat. Airfryer testailut ovat vieneet aikaa ja torstaina kävin ystävän kanssa nauttimassa Grön-ravintolan talvimenun. Tuollaiset moniosaiset maistelumenut ovat parhaimmillaan, kun on seuralainen, joka maistelee ja kommentoi yhtä innokkaasti kuin itsekin ja tuossa riitti maisteltavaa. Tykättiin kovasti. Erityisesti upean vahvamakuinen tomaattipiirakka ja umamisen herkullinen kurpitsa-tyrni-puuro jäivät päällimmäisenä mieleen.</p><p>Olen viikolla kulutellut aikaa myös tuijottaen syntymäpäivälahjaksi saamani orkidean vartta. Mitähän noista vihreistä palluroista on tulossa ? No, aika näyttää. </p><p>Kirjojen osalta #kevätVirginiankanssa haaste on siis edennyt, mutta ei oikein ohjeiden mukaan. Huhtikuussa piti lukea jo jokin Woolfin romaaneista, mutta Orlando on minulla vielä pahasti alkutekijöissään. Vika ei ole kirjassa. Nautin taidokkaasti muotoillusta tarinasta yhtä paljon kuin muistan edellisestä kerrasta. Alun kuvaus Thames-joen jääjuhlista on lumoava. </p><p>Viikolla kirjaversumi myös näytti taas huumorintajuaan. Tällä kertaa aiheena oli Proustin <b>Kadonutta aikaa etsimässä</b>, jostaa saattaa Woolfin jälkeen (tai kaverina) tulla jonkinlainen teema alkukesälle. Tällä kertaa en voi linkityksistä syyttää edes alitajuntaa, joten on pakko pohtia, millainen ilkikurinen mystinen henki yhdistää asioita toisiinsa jossain taustalla. Vai mitä tuumitte seuraavasta ? </p><p></p><ul style="text-align: left;"><li>Illalla sain Kobolta sähköpostin, jossa käskettiin päivittämään softa. Tärkeä turvallisuuspäivitys pitäisi saada laitteeseen. </li><li>Seuraavana päivänä sitten kuuliaisena tyttönä päivitin softan. Samalla muistin taas kesken olevan Proustin ja jäin lukemaan sitä lounastunniksi ja vähän illallakin. </li><li>Kului noin 12 tuntia ja sähköpostiin kilahti tiedote Levoton lukija (Kirsi Piha) suunnitelmasta julkaista Hannu Mäkelän Proustia käsittelevä kirja toukokuussa</li><li>Instassa Levoton lukija kyseli innokkaita lukijoita yhteisesti käymään läpi sekä Mäkelän kirjaa että Proustia... Arvatkaa vastasinko ? </li></ul><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigrNpJS_-DM6Z1TrLir7hZ33I5zpZKfEboEMtxxBy40fGHeiME3-EZVVt_dL8Z70QHbvhbj1gLV8-KGT5Lv7u5p9eiGOmT7TteQyckIvGFZJ7jPXfu1nO7zYe9BPOWt46iU1HcOfygKkr6W-iJy7m1oIrW4AnvoCaV4SkCQsets3jPdYc9AVGl0B6M/s3587/IMG_20180721_102825.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3587" data-original-width="2976" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigrNpJS_-DM6Z1TrLir7hZ33I5zpZKfEboEMtxxBy40fGHeiME3-EZVVt_dL8Z70QHbvhbj1gLV8-KGT5Lv7u5p9eiGOmT7TteQyckIvGFZJ7jPXfu1nO7zYe9BPOWt46iU1HcOfygKkr6W-iJy7m1oIrW4AnvoCaV4SkCQsets3jPdYc9AVGl0B6M/s320/IMG_20180721_102825.jpg" width="265" /></a></div><div>Ei, minä en millään voinut tietää tiedotteen tulosta, enkä ollut kuullut Mäkelän kirjasta mitään. Silti... Sattumaa ? Ehkä, mutta näitä tällaisia tulee vähän turhan säännöllisesti... Melkein tässä jo muuttuu taikauskoiseksi. </div><div><br /></div><div>Mäkelän kirjan tulen joka tapauksessa hankkimaan luettavaksi ja Proustia oli jo suunnitelmissakin edistää toukokuun lomalla.</div><div><br /></div><div><i>Välihuomautus: </i></div><div><i>Oli ihan pakko kaivaa tuo Proustin "aloituskuva" kesältä 2018. Ihan samanlaiseen tunnelmaan ei toukokuussa taida vielä päästä, mutta <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/search/label/Biarritz">Biarritzin</a> kevät on ihana. </i></div><div><br /></div><div>Mitä muuta ? </div><div>Lauantai oli ihanan virkistävä päivä Hyvinkään Arkikullassa, jossa jaettiin Blogistanian vuoden 2022 palkinnot. Pitänee tehdä niistä ihan oma postaus, kun en ole vielä saanut aikaiseksi. </div><div>Woolfin päiväkirjan lisäksi sain loppuun toisenkin kirjan. Sara Rosettin Lady detective sarjan toinen osa eli <b>Murder at Blackburn Hall</b> viihdytti vallan mainiosti ruokaa laittaessa ja jopa perjantai salisession aikana. Sujuva ja kevyt tarina mukavine henkilöhahmoineen kelpaa aina. </div><div><br /></div><p></p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-19876499597479098422023-04-16T21:14:00.003+03:002023-04-16T21:14:24.427+03:00(Luku)päiväkirja: Vai viikoistako tässä puhutaan? <p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQx_AGoZACyHgn-2YpIy__BWeogQdoQdcp4Vrz3uJEgSeJs8MLmJMwgEFFbHl3-7-teHtgL-P0kaR-teGVuVPXfJ9hGk3wcwQGjDAqaPwlnxTC_x0oy2aNc-4VvwJt5wQ4OyjKGvmMaNtNqGzMCugZRfPBjMRiY1O7De3QjQAigWaTUFxODJXRtO1Z/s3274/IMG_20230410_091322.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3274" data-original-width="2586" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjQx_AGoZACyHgn-2YpIy__BWeogQdoQdcp4Vrz3uJEgSeJs8MLmJMwgEFFbHl3-7-teHtgL-P0kaR-teGVuVPXfJ9hGk3wcwQGjDAqaPwlnxTC_x0oy2aNc-4VvwJt5wQ4OyjKGvmMaNtNqGzMCugZRfPBjMRiY1O7De3QjQAigWaTUFxODJXRtO1Z/w316-h400/IMG_20230410_091322.jpg" width="316" /></a></div><p></p><p><b>Sunnuntai jo </b></p><p>Ei tämä nyt ihan päiväkirjalta vaikuta, kun tuskin kerran viikossa saan jotain aikaiseksi kirjoittaa. Asiaa kyllä olisi. Huomaan monesti viikon varrella miettiväni, että tuostakin, ja tuostakin, voisi kirjoittaa ja teksti on päässäni jo miltei valmiina. Sitten se haihtuu muihin kiireisiin, enkä muista tuon taivaallista vihdoin koneen viereen istahtaessani. Mitä kirjallisia helmiä lieneekään piiloutunut jonnekin muistini syövereihin ? </p><p>Noin käy usein lukiessani tai pohtiessani lukemaani. Ehkä vanha kunnon muistikirja tulisi taas tarpeeseen. </p><p>Sinänsä en aio ottaa blogista yhtään lisää stressiä. Eihän Virginia Woolfkaan kirjoittanut päiväkirjaansa joka päivä, tai edes välttämättä joka kuukausi. Lukemani päivkirjojen toinen osa on väliin hyvinkin repaleinen ja välillä taas täynnä intoa ja tekstinpurskahduksia. </p><p><b>Virginia Woolf Päiväkirja II</b>:sen lisäksi olen jatkanut #kevätVirginiankanssa haastetta muutenkin. Käteen tarttui yksi lempiteoksistani eli <b>Orlando</b>, tällä kertaa englanniksi. Se on juuri niin soljuva ja viehättävä kuin muistinkin ja kuvaus Thames-joen jääkernevaaleista venäläisen ruhtinattaren seurassa on edelleen lumoava. Paljon pidemmälle en olekaan vielä ehtinyt. </p><p>Woolfin osalta tosin päädyin myös tässä välissä pieneen keventävään taukoon. Olen kuunnellut uudelleen <b>High Society Lady Detective</b> sarjaa. Siitä on uusia osia Storytelissä ja kun en muistanut sen paremmin murhaa kuin murhaajaakaan sarjan ensimmäisistäkään osista, mutta mielikuvissani ne ovat sujuvaa viihdettä, niin aloitin sarjan alusta. En muuten muistanut kuunnellessanikaan, joten ihan täydellistä rauhoittumiskuunneltavaa iltaisin. <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/04/lukupaivakirja-levotonta-menoa.html">Viimeksi listaamani</a> <b>Dead and breakfast</b> puolestaan jäi kesken lupaavan alun jälkeen. Ei pitäisi luottaa kirjan nimiin, vaikka ne miten huvittaisivat. Päähenkilöt alkoivat ottamaan päähän, kun tuntuivat sinkoilevan sinne tänne yrittäessään ratkaista murhaa ihan itsekseen. Noin muuten dekkareista tuli pääsiäisenä pikaiseen luettua myös viimeisin Ruth Galloway eli Yöhaukat. Se oli jotenkin viihdyttävämpi kuin pari edellistä. </p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVczP8D3XfXK2blJI2SC9kLiEgG3yOkCEakigQFG1T2YdExUxr-2IoLXfaoVBBCbmlV7szexcFUPhP8bHDAXxQ1Ee0H_DpI-xbjnbLmHstzxVAomhd9E04DOUn6tL9QG6YHQQHeml57ihhyXMtNxYbVCHQn87z9Wmwos32qdVul35zCTKnxbM1pSVo/s3390/IMG_20230415_133936.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3390" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjVczP8D3XfXK2blJI2SC9kLiEgG3yOkCEakigQFG1T2YdExUxr-2IoLXfaoVBBCbmlV7szexcFUPhP8bHDAXxQ1Ee0H_DpI-xbjnbLmHstzxVAomhd9E04DOUn6tL9QG6YHQQHeml57ihhyXMtNxYbVCHQn87z9Wmwos32qdVul35zCTKnxbM1pSVo/w354-h400/IMG_20230415_133936.jpg" width="354" /></a></div>Kaikkiaan pääsiäisen jälkeinen nelipäiväinen työviikko tuntui jostain syystä pitkältä kuin nälkävuosi. Perjantai-iltaan päästessäni oli olo kuin tyhjiin puristetulla ketsuppipurkilla. Lauantaina jaksoin vielä innostua. Taas tuli todettua kirjakeskustelun voima. Kuuntelin <a href="https://takakansi.fi/2023/03/23/tuomas-aitonurmi-esseet-kirjoittaminen-ja-ruumiin-ylittava-aani/">Takakansi-podcastia</a> eli Markon keskustelua Tuomas Aitonurmen kanssa ja lopputuloksena totesin kirjaston jonon olevan liian pitkä ja kävelin kirjakauppaan ostamaan esseekokoelman <b>Ruumiin ylittävä ääni</b>. Miehistä näkökulmaa viime aikojen roolivaatimuskeskusteluun olen vähän kaivannutkin kaikkien lukemieni vahvojen naisäänien lisäksi. Kolmen pojan äitinä tiedostan vahvasti myös miehiin kohdistuvat vaatimukset ja miehistä kuvaa pitää monipuolistaa siinä missä naistenkin. Maailma on julma niille, jotka eivät mahdu standardimuottiin. <p></p><p>Tänään sitten makasin suurimman osan päivästä potemassa päänsärkyä sohvan nurkassa, joten lukeminen jäi täysiin minimimiin. Sen verran kuuntelin podcastia (arvatkaa mitä ?), että tulin kaivaneeksi hyllystä Erkka Mykkäsen <b>Kolme maailmanloppua</b> uudelleenlukuun. Ilmeisesti Mykkkäseltä on syksyllä tulossa "esseeromaani", jossa myös käsitellään miehenä olemista, joten se jatkanee sitten Aitonurmen lukemisissani aloittamaa teemaa. </p><p>Sen verran vielä viikonlopusta, että ostin myös Airfryerin - sen jälkeen, kun olin ostanut Sari ja Ozzy Spåran aiheeseen liittyvän keittokirjan. Testausta siis tulossa. Ehkä sitä saisi jotain vaikka ruokapäiväkirjan puolellekin. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-53149132863914720652023-04-06T20:42:00.000+03:002023-04-06T20:42:09.877+03:00(Luku)päiväkirja: Levotonta menoa <div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNjlZh53A7oyR3SI42bYP_KoRWvgVNUFIJvDbMdw0mvcHyxh3K0qvGGG2uM4ETYI_LGAuAYE20sOq5l_78HxfnHrirgbUZ8Rk4bOsQZmghUWxcvqZMFwIdHXQrma_t6hKpqyvDqS8-uqBYc1t18HPqfmIOfNmtRhMWao4STAVai0DRxGF_flsnygFP/s2814/IMG_20230402_150319_Bokeh.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2652" data-original-width="2814" height="302" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjNjlZh53A7oyR3SI42bYP_KoRWvgVNUFIJvDbMdw0mvcHyxh3K0qvGGG2uM4ETYI_LGAuAYE20sOq5l_78HxfnHrirgbUZ8Rk4bOsQZmghUWxcvqZMFwIdHXQrma_t6hKpqyvDqS8-uqBYc1t18HPqfmIOfNmtRhMWao4STAVai0DRxGF_flsnygFP/s320/IMG_20230402_150319_Bokeh.jpg" width="320" /></a></div><b>Torstai 6.4.2023 </b></div><div><br /></div>Onneksi oli lyhyt työviikko. Keskittymiskyky on ollut lievästi sanottuna vaisun puolella ja tänään tuntuivat tunnit matelevan kohti iltapäivää. Kivireen vetäminen ja viimeisillä voimilla raahautuminen tulivat mieleen, vaikka toki kyseessä oli vain parista palaverista iltapäivällä... Sitten kauppaan, pientä järjestelyä ja sohvalle. Luureihin äänikirja ja... nukahdin. (Kunnes minut herätettiin kertomaan, olisiko illalla mahdollisesti jotain syötävää. Kysyjä laitettiin tekemään pastaa)<div><br /></div><div>Levottomat yöt ovat vaatineet veronsa. Ylikierroksilla sitä joko herää liian aikaisin tai ei rauhoitu nukkumaan. Elämässä tapahtuu nyt paljon. On jotain surullista, kun jokin lähestyy loppuaan. On jotain jännittävää, kun mahdollisuus muutokseen saattaa jopa realisoitua. Kerrankin eivät päällimmäisenä mielessä ole aina työt. </div><div><br /></div><div>Kirjat ovat ja pysyvät. Tällä viikolla olen lukenut yhden dekkarin eli Satu Rämön <b>Rósa & Björk</b>. Säästän siitä tarkemman tekstin johonkin viime aikoina suosimaani dekkarikimaraan, mutta Islanti viehätti edelleen ja tulin lukeneeni kirjan parissa illassa. (Siis myöhäiseen nukkumaanmenoon oli levottomuuden lisäksi muitakin syitä... ) </div><div><br /></div><div>Lisäksi olen jatkanut <b>Virginia Woolfin päiväkirjojen</b> toista osaa. Edelleen koukuttuneena. </div><div><br /></div><div>Aloitin myös kuuntelemaan yhtä cozy mysteryä ihan vain nimen perusteella. Vai mitä tuumaatte nimestä <b>Dead & Breakfast</b> ? Seuraava osa on Doom with a View, joten ehkä sekin vielä pitää kuunnella. Merry Ghost Inn näyttää tarjoavan ihan sujuvia seikkailuja omistajiensa päänmenoksi. </div><div><div><br /></div><div>Pääasiallinen äänikirjani on kuitenkin tällä viikolla ollut Emmi-Liia Sjöholmin dialogiromaani.</div><br /><div><br /></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGYPC2C_j02UGWAiL_eoB99mfJPxTsuvfsi6LAObMkrzqvr-YGJ8Q5xxx6_wgjZz0HH40FuiqpEf7D5jH-ocxoWznwsfrknOHgOWvWnhuLQoeytM8ZUpWMS9yLeqWaa85sKaL03b5az-JgqBFOtynEkI6NfVblzb5j95yrEnQoGBb2Do1JyiAeVec4/s1080/virtahevot.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiGYPC2C_j02UGWAiL_eoB99mfJPxTsuvfsi6LAObMkrzqvr-YGJ8Q5xxx6_wgjZz0HH40FuiqpEf7D5jH-ocxoWznwsfrknOHgOWvWnhuLQoeytM8ZUpWMS9yLeqWaa85sKaL03b5az-JgqBFOtynEkI6NfVblzb5j95yrEnQoGBb2Do1JyiAeVec4/s320/virtahevot.jpg" width="320" /></a></div><br /></div><div><b>Emmi-Liia Sjöholm : Virtahevot</b></div><div><b>Äänikirja Storytel, lukijat: Samuli Niittymäki, Pihla Viitala </b></div><div><b><br /></b></div><div>Vähän levotonta menoa on tässä kirjassakin. Eevis ja Touko istuvat ulkona kesäyössä ja juttelevat. Rakkaudesta, seksistä, suhteista, eroista, lapsista, vanhemmista, elämästä, identiteetistä. Tuntemattomalle on kai helpompi avautua, kun ympärillä on kaupungin tyhjyys, väsyttää ja ehkä vähän pöhnäinenkin olo. </div></div><div><br /></div><div>Jutut lainehtivat ja dialogista nousee esiin kaksi erilaista elämää ja ihmistä, joissa kuitenkin on yhteistä inhimillisyys ja ihmisen haavoittuvaisuus. Myönnän, en samaistunut kumpaankaan ja moni asia asetelmissa on minulle vieras. Olen ehkä lopulta vähän eri sukupolvea kuitenkin tai sitten elämä on vienyt jotenkin toisin. Toisaalta koin myös tuttuutta, sillä samoin kuin kaksi erilaista päähenkilöä löytää toistensa ihmisyydessä itseään, niin myös lukija tunnistaa omia ajatuksiaan. Tarina ei kuitenkaan niinsanotusti "kolahtanut", vaikka nautinkin sen kuuntelusta. Vähän etäältä kiinnostuen enemmän kuin rajusti myötäeläen. </div><div><br /></div><div>Kirja on alunperinkin kirjoitettu nimenomaan dialogiromaanina äänikirjaksi. Kuunnellessä välillä mietin, onko tämä oikeasti kirja vai sittenkin jo melkein kuunnelma, sillä Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala tuovat tarinan niin elävänä lukijan korviin. Ihan kuin salakuuntelisi oikeaa keskustelua. Illuusio on vahva, vaikkei mitään varsinaisia äänitehosteita olekaan, vain lukijoiden äänet. Vähän sentään musiikkia lopussa. </div><div><br /></div><div>En yhtään ihmettele, että Virtahevot voitti Storytel Awardsin kaunokirjallisuussarjan. Kolme ja puoli tuntia meni hujauksessa ja siinä ajassa kerittiin luotamaan ihmissuhteita ja ihmisyyttä monelta eri suunnalta. Useimmat äänikirjoiksi luetut romaanit taitavat olla vähän pidempiä, mutta tässäkin oli jo sisällöltään painava paketti, ehkä pidennettynä olisi käynyt raskaaksi - Sitä paitsi kyllähän sitä jo takamuskin puutuu tunteja kalliolla istuessa, eikä pieni torkahdus liene pahitteeksi ennen työpäivän alkua... </div><div><br /></div>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-13331211592505093262023-04-01T16:11:00.003+03:002023-04-01T16:11:32.813+03:00(Luku)päiväkirja: Maaliskuu oli vallan hurja lukukuu <p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFbQEyyGe3wUkd947l-rvwmw0OlzR-FILFDvVruMTtjdfuFTb7ms1ob-qX_r8TlbE3ybcT0vCpw8tIphlAwG5f8E9vBtxM1U8oGSN7bhfQevpGd12NWIvpZArAT3jOOXYMHyug7iG2OPNQIw_Z6L_mdli6kYYd2Q5l5WV1Fe49zMymuq4tWxl61glJ/s4000/IMG_20230330_185331.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="4000" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFbQEyyGe3wUkd947l-rvwmw0OlzR-FILFDvVruMTtjdfuFTb7ms1ob-qX_r8TlbE3ybcT0vCpw8tIphlAwG5f8E9vBtxM1U8oGSN7bhfQevpGd12NWIvpZArAT3jOOXYMHyug7iG2OPNQIw_Z6L_mdli6kYYd2Q5l5WV1Fe49zMymuq4tWxl61glJ/w300-h400/IMG_20230330_185331.jpg" width="300" /></a></div>Maaliskuussa lukuhimo otti minusta vallan ja lopputulos on sen mukainen. En muista lukeneeni kuukaudessa 18 kirjaa vuosikausiin. <p></p><p>Ihan tarkkaan en tiedä, miten oikein ehdinkään, mutta osansa on tietysti television kiinni pysymisellä. Itse asiassa Toto on tainnut olla suurin piirtein ainoa, joka sen on laittanut säännöllisesti päälle, eikä hänkään edes joka päivä. </p><p>Minä olen pääasiassa lukenut. Kyllästyttyäni kirjaan olen tarttunut toiseen, enkä siirtynyt muuhun puuhaan. Kuten nyt vaikka siivoamiseen tai ruoanlaittoon. Viimeksimainitusta on useampana iltana huolehtinut keskimmäinen. </p><p>Tuossa yhtenäkin iltana hän laittoi sushit itselleen ja pikkuveljelleen, äidin kerrankin saatua kammettua itsensä ovesta ulos muuallekin kuin toimistolle tai kuntosalille. Kävin nimittäin ystävän kanssa testaamassa italialaisen ravintolan Locanda Scappi. Tykkäsimme. </p><p>Ilta oli myös terveellinen muistutus siitä, miten tärkeää on edes välillä murtautua ulos kuplastaan. Minulla on taipumusta jäädä omiin maailmoihini töiden jälkeen eli juurikin kadota kirjojen keskelle. Lukeminen on ihanaa, mutta todellista elämää ei pidä unohtaa. Eikä varsinkaan todellisia ihmisiä. </p><p><br /></p><p><b>Mitä sitten oikein luin ? </b></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhYjMJZ_66JrL967GtuR8395KfSn2gdVWgW5BHdIeK7Hi7j9TvzM6MvOFjBNVg0VKgT9VkpFkdCussT4d1sgWXiyYApGVJ34XPJbF-sNplLMwyELXgPy0O7g7Bhm3fMtluXy56TqDnqKxuHLyUWb8rWpHQaX5ayISwGCuK8krSY_XBAamJFSt6EXjFQ" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img alt="" data-original-height="457" data-original-width="680" height="367" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/a/AVvXsEhYjMJZ_66JrL967GtuR8395KfSn2gdVWgW5BHdIeK7Hi7j9TvzM6MvOFjBNVg0VKgT9VkpFkdCussT4d1sgWXiyYApGVJ34XPJbF-sNplLMwyELXgPy0O7g7Bhm3fMtluXy56TqDnqKxuHLyUWb8rWpHQaX5ayISwGCuK8krSY_XBAamJFSt6EXjFQ=w544-h367" width="544" /></a></div><br /></div><br />Hurjan kokonaisluvun vuoksi ajattelin varmasti lukeneeni jotenkin paljon lyhyitä kirjoja, mutta ei sekään nyt ihan pidä paikkaansa. Äänikirjojakin listalta löytyy vain 3, joten lukumäärä ei selity kotitöiden tekemisen aikaan kuuntelulla (ehkä tosiaan enemmänkin kotitöiden tekemättä jäämisellä). <p></p><p>Virginia Woolfin osalta lukuhaaste #kevätVirginiankanssa jatkuu. Maaliskuussa luin <b><a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/03/lukupaivakirja-woolfia-viikon-varrelta.html">Päiväkirjojen osan I</a> </b>sekä novellikokoelman <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/03/lukupaivakirja-lukuhimoa-kirjastoa-ja.html"><b>Nainen peilissä</b></a>. Molemmat varsin nautinnollisia. Pelkäsin ajan vieneen viehätyksen nuoruuden suosikistani, mutta löydänkin hänet uudelleen eri tavalla. Huhtikuussa pitäisi lukea jokin hänen romaaninsa ja keikun Orlandon ja Aallot-romaanin välissä - tai sitten pitää lukea jotain, mihin en ole aiemmin tarttunut. Myös päiväkirjojen toinen osa on kesken.</p><p>Dekkareita listalta löytyy 5 - tai kuusi, jos lasken mukaan fantasiaa tihkuvan lastenkirjan luurankoetsivä Keplo Leutokalmasta. Joukossa on pari tosi nopeaa cozy mysteryä, kuten Ranskaan viinitilalle sijoittuva <b>Malja uudelle</b> ja seurakunnassa tapahtuvaa murhaa ratkovan pastorin tapaus <b>Murha ennen iltahartautta</b>. Ensikimainitun suurin ansio on tosiaan tapahtumapaikka, sillä minussa on heikko kohta ranskalaisille viinitiloille. Pastorin kyvyt ratkaista kinkkistä rikosta jäivät oikeastaan aika hämäriksi, sillä loppuratkaisu vähän vain tupsahti, mutta pidin kovasti henkilöhahmoista ja niiden kuvauksesta. Leppoisa englantilainen maalaismaisema kartanoineen on nimittäin täsmäisku toiseen heikkoon kohtaani. Kuriositeettina mainittakoon kirjan kirjoittajan olevan aito pastori, joka nuoruudessaan esiintyi tunnetussa the Communards yhtyeessä... (Se silmälasipäinen - tarkistin). </p><p>Vera Vala ja Anneli Kanto ovat kirjailijoita, joiden teoksiin tartun yleensä sen kummemmin ajattelematta. Pimeyden paratiisi vei lämpimään, trooppisille saarille ja oli tyyliltään hyvin "valamainen". <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/03/lukupaivakirja-eli-pari-lukemisen.html">Haihtuneet</a> puolestaan edustaa hieman odottamatonta genreä, mutta Kannon vähän toteava ja lievästi vinoon katsova kerrontatapa viihdytti myös dekkarissa. </p><p><b>Vierge moderne</b> osoittautui moderniksi historialliseksi dekkariksi. Moderniksi sateenkaariaiheen vuoksi, historialliseksi ajankohtansa osalta. Tarina sijoittuu 1930-luvun Helsinkiin, jossa Kerstin työskentelee diakonissalaitoksen sisarena. Hänen ollessaan hoitajana veneeristen tautien sairaalassa (Kuppalassa) löytyy yksi potilaista surmattuna portilta. Lähtiessään selvittämään tapahtumia, Kerstin päätyy yhteiskunnan reunamilla, piilossa elävän ryhmän piiriin. Aikakauden asenteet ja tavat tulevat tarinassa selvästi näkyviin, eikä rinnastus nykymaailmaan ole kaukana sekään. (Tähän syvä huokaus) Miksi ihmeessä ihmiset eivät voi vain olla sellaisia kuin ovat? Keneltä se on pois, jos joku rakastaa vähän eri tavoin ? Ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa rakkautta. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhU4HyC8lFzDbTWnI5yFKFEaGYleyS_nP0oSPFHm9mNxiIhnbtZQ15ZFATh7YDzhK98sBPOU0giPzZjesKMxkowS_Fa_zwlLe4tpGoAeC3JAa3jD7MFfJuXzCTZHtaNrAeK1YmcqHkaSOWKQo1Un9Y0OtFgsH2cz9_g1tkrOrV-MZOK2M4FecALEnGM/s3124/IMG_20230401_102541.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3124" data-original-width="2884" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhU4HyC8lFzDbTWnI5yFKFEaGYleyS_nP0oSPFHm9mNxiIhnbtZQ15ZFATh7YDzhK98sBPOU0giPzZjesKMxkowS_Fa_zwlLe4tpGoAeC3JAa3jD7MFfJuXzCTZHtaNrAeK1YmcqHkaSOWKQo1Un9Y0OtFgsH2cz9_g1tkrOrV-MZOK2M4FecALEnGM/w369-h400/IMG_20230401_102541.jpg" width="369" /></a></div><br /><p>Historiaa mahtui maaliskuuhun muutenkin roppakaupalla. Luin Mirkka Lappalaisen Tieto Finlandia-palkitun <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/03/lukupaivakirja-lisaa-historiaa-eli.html">Kustaa II Aadolfista</a> ja kuuntelin Jenna Kostetin kuvauksen Turun linnan kuudesta Katariinasta. Molemmat olivat hurjan mielenkiintoisia ja linkittyivät tietysti myös toisiinsa, niin kuin historiankirjoilla on tapana. Yksi Katariinoista kun oli Pietari Brahen vaimo Kristina Katarina Stenbok. Turkuun pariskunta päätyi Pietarin jouduttua Kustaa II Aadolfin epäsuosioon... </p><p>Ei niin kaukaisen historian tositapahtumiin perustuu myös pikaiseen lukemani Miriam Toewsin <b>Naiset puhuvat</b>. Siinä systemaattisen huumauksen ja raiskauksen kohteeksi joutuneet eristäytyneen mennoniittayhteisön naiset. Kirja oli aika kammottava kuvaus siitä, mitä voi tapahtua, kun uskonto antaa osalle yhteisöä täydellisen vallan toisen puoliskon yli. Vaikka vain osa yhteisön miehistä kulki öisin huumausaineen kanssa naisten huoneissa, kertoo yhteisön valtaapitävien reaktio paljon. Vikahan on tietysti piruja näkevissä naisissa - kunnes totuus sitten paljastuu. Minun oli vaikea lukea myös naisten omista reaktioista. Mitä pohtimista siinä on? - Hirtetään munista lähimpään tolppaan. </p><p>Ulkopuolelta on helppo huudella. Kyseessä ovat kuitenkin veljet, serkut, naapurit, aviomiehet, pojat... ja minne sitä sitten voi nyky-yhteiskunnassa mennä lukutaidottomana ja ilman muuta kokemusta maailmasta kuin lähikylän raitti. Maailmassa on paljon käsittämättömiä asioita ja tapahtumia. </p><p>Vähän kevyempää lukemista edustivat sitten seikkailutarinat eli <b>Abarat</b>, joka lienee ollut aikoinaan ensimmäisiä suoraan lapsille suunnattuja fantasiaseikkailuja. Omituisi otuksia riittää ja tarina etenee hengästyttävää vauhtia. Pohjalla tarinassa virtaavat syvemmät veet kuin kahden maailman välisellä merellä, eivätkä hirviöt aina ole fantasiamaailmassa. Myös A.W.Yrjänän <b>Joonaanmäen valaat</b> on pesunkestävä seikkailu Jules Vernen henkeen ja höystettynä muutamalla fantasiaelementillä. Se ei kai ole suoraan tarkoitettu lapsille, mutta ajattelin kysäistä Toton kiinnostusta. <b>Keplo Leutokalma</b>nkin lainasin lähinnä häntä ajatellen, mutta päädyinkin lukemaan itse. Viihdyin tälläkin lukukerralla. </p><p>Tästä on tulossa nyt luvattoman pitkä postaus, mutta mitä muuta voi odottaa tällaisen lukukuun jäljiltä? Pitäisi saada aikaiseksi kirjoittaa enemmän postauksia, niin ei tarvitsisi kaikkea listata yhteen. </p><p><b>Deborah Levyyn</b> palataan ensi kuussa. Kolmas osa trilogiasta on vielä kesken. </p><p><b>Talvi kaukana kaikesta</b> puolestaan oli sen verran kevyt pläjäys, ettei siitä sen enempää. Viihdytti sen hetken, minkä kesti. Bayliss osaa kirjoittaa sellaisia keveitä, muttei liian sokerisia tarinoita, jotka ovat toisinaan viikonlopun täsmäosumia. Niissä on myös sellainen mukava voimaannuttava viba. </p><p>Ja vielä... <b>Namiyan puodin ihmeet</b> oli mukava välipala aikojen yli neuvoja sekatavarakaupalta pyytävistä ihmisistä. Herttainen luettava, joka kuitenkin kuvaa osuvasti myös sitä, miten kuitenkin lopulta olemme aina vastuussa omista teoistamme, ja miten neuvot voivat johtaa jonnekin aivan muualle kuin tarkoitettiin. </p><p>Sekin vielä mainittaneen, että olen parantunut rahtilaiva-matkakuumeestani. Kuuntelin Kyllikki Vilan kuvauksen viimeisestä rahtilaivamatkastaan, <b>Myrskyssä</b>. Matkalle osui myrskyjä ja totesin ehdottomasti haluavani välttää sellaisia kokemuksia. Minä en yleensäkään pidä veneistä ja vedän päällä matkustamisesta. On vaikea kuvitella, että nauttisin tavaroita ja matkalaukkuja ympäri hyttiä heittelevistä aalloista. Noin muuten kirjassa oli ihan mielenkiintoista pohdintaa vanhuuden tuomista haasteista. Ehkä senkin takia sävy oli muita matkoja melankolisempi, Vila tiesi matkan olevan viimeinen valtameriylitys. </p><p>Huh, ihan hengästyttää. Hatunnosto, jos tänne asti olet lukenut. </p><p>Kirjoja on kesken huhtikuullekin, mutta ehkä tämä suurempi lukuhuuma on vähän tasaantunut. Eilen katsoin jopa televisiota hetken (tosin elokuva oli niin huono kaikkine taistelukohtauksineen ja paperisine hahmoineen, että päädyin kelaamaan varmaan kolmasosan yli). Ehkä pitäisi yrittää hurjan lukemisen sijaan vähän kirjoittaa postauksiakin. Pääsisi kuunvaihteessa helpommalla. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-26829204480618901092023-03-26T09:43:00.003+03:002023-03-26T09:43:39.404+03:00(Luku)päiväkirja: Lisää historiaa eli hallitsijoita satoja ja tuhansia vuosia sitten <p style="text-align: left;"></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyR65p6owU4oms4gaackS5TjJsF-phYBCCVCAO82NjObWrKKtjqDe1ihHPYeJUuPpJXwY1GhPh7vGEAmJ4q-aLKAzPyM-_w42J3Ho5AnimSahXk6iTy97u3lc7Ur2MqO_t5NSO3QKEaw_cFPJxvWzfBxGx1yY0Bz73WE7hvws2lAWWWrFowG5xk3af/s3000/IMG_20230308_165405.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2748" data-original-width="3000" height="293" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyR65p6owU4oms4gaackS5TjJsF-phYBCCVCAO82NjObWrKKtjqDe1ihHPYeJUuPpJXwY1GhPh7vGEAmJ4q-aLKAzPyM-_w42J3Ho5AnimSahXk6iTy97u3lc7Ur2MqO_t5NSO3QKEaw_cFPJxvWzfBxGx1yY0Bz73WE7hvws2lAWWWrFowG5xk3af/s320/IMG_20230308_165405.jpg" width="320" /></a></div><br />Mitä yhteistä voi olla ruotsalaisella kuninkaalla 1600-luvulla ja egyptiläisellä faaraolla yli 3000 vuotta sitten? No, ainakin valta, sodat, oman aseman pönkittämisen tarve, sekä jälkipolvien kritiikki. Ehkä ihmiskunta tosiaan toistaa kaiken, eikä syklisestä historiasta ole pakeneminen. <p></p><p style="text-align: left;">Tiedä sitten, mutta ainakin molemmista on saanut kirjoitettua mielenkiintoisen ja kiehtovan tietokirjan. </p><p style="text-align: left;"><br /></p><div style="text-align: left;"><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjvrkKlpMoUHtKL2V87GwNUwjQ-Tu6iFfI8MDcqwZ6tjDHlbJ0eiA62lXrMvSHtsVoOxL0LF1Unstm8FHFu8ST6w8_Xli4mYPoyzh-LTzbM6TdTGGDePQqv09fTWQw58opZa2XhntfbRnJoWe--v-XmtJMDfe-jAsI46rdcZ83WshbiocgdRz6DGiDB/s3506/IMG_20230326_091929.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3506" data-original-width="2980" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjvrkKlpMoUHtKL2V87GwNUwjQ-Tu6iFfI8MDcqwZ6tjDHlbJ0eiA62lXrMvSHtsVoOxL0LF1Unstm8FHFu8ST6w8_Xli4mYPoyzh-LTzbM6TdTGGDePQqv09fTWQw58opZa2XhntfbRnJoWe--v-XmtJMDfe-jAsI46rdcZ83WshbiocgdRz6DGiDB/w340-h400/IMG_20230326_091929.jpg" width="340" /></a></div></div><div style="text-align: left;"><b>Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet </b></div><div style="text-align: left;"><b>Joululahjakirja </b></div><p>Egypti on kiehtonut minua aina, eikä kai vähiten Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen vuoksi. Se on yksi lempikirjoistani, jonka olen lukenut useampaan kertaan. </p><p>Sinuhe linkittyy vahvasti Minna Silverin tietokirjaan Tutankhamonista. Kyseessä on perusteellinen tietopläjäys kaikkien aikojen ehkä tunnetuimmasta faaraosta, sillä hänen hautansa lienee yksi ainoita (melkein) koskemattomina löydetyistä ja sen löytö oli aikansa mediatapaus, joka toi Egyptiin joukoittain aarteista ja kuuluisasta löydöstä kiinnostuneita. </p><p>Kulta ja arvokkaat esineet toki kiinnostivat 1900-luvun alun arkeologeja siinä missä uteliaita turisteja ja haudanryöstäjiäkin, mutta päällimmäisenä heitä ajoi tiedonjano. Tieteelliset toimintatavat, tarkka arkistointi ja kirjaaminen ovat avanneet sen varsinaisen Tutankhamonin aarteen, josta ammennetaan vielä nykyäänkin, yli sata vuotta löydön jälkeen. </p><p>Silver lähestyy Tutankhamonia monesta kulmasta. Kirjasta löytyy paitsi kuvausta Howard Carterin ja lordi Carnarvonin arkeologisista kaivauksista ja Tutankhamonin löytymisestä, myös tietoja Egyptin yleisestä historiasta, Tutankhamonin sukujuurista (ja niiden epäselvyyksistä), elämästä faaraoiden maassa yleensä sekä tietysti myös arkeologisten menetelmien kehittymisestä. Kaikki osa-alueet on kirjoitettu mielenkiintoisesti ja vetävästä, vaikka täytyy myöntää, että tavarakuvauksissa toisinaan ehkä hieman väsähdin. Siinä tosi on vika enemmän minussa, jota kunnon tarina vetää aina enemmän puoleensa kuin materia, kuin kirjoituksen taidokkuudessa ja asiantuntevuudessa. </p><p>Kaikkiaan nautin Tutankhamonin salaisuuksista valtavasti ja opin paljon uutta. Niin, ja Waltarin osalta pitää nostaa hattua. Sinuhe keskittyy Tutankhamonin edeltäjän faarao Ekhnatonin aikaan ja on tietysti fiktiivinen kertomus, mutta aivan järjettömän hyvin kirjailija on aiheensa tuntenut. Toki ajassa ja henkilöhahmojen järjestyksessä on oikaistu, eivätkä kaikki tapahtumat toista todellista historiaa, mutta pystyin enemmän tai vähemmän löytämään tästä tietokirjasta Sinuhen hahmot ja vaiheet, sekä olennaisia tapahtumapaikkoja. Se oli sekä yllättävää että vaikuttavaa ja lisäsi tietysti osaltaan lukemisen mielenkiintoa. </p><p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2ZALW_sVSZ3Vk7Z-4_49vCAfBEwaO7WPiCb7GczmYQEdudttqF4jPeU9vzLQ7fw8OrLkoxg7fyYIG3RMYCfeHdZXvWNxddmE5s65PJpnk7BdZQj_novNFw7cbW2QqdxOyvdqfWgTmFNowZqb2NHCXBal3Xty2Tin4jyvJM6N7bVdcLg7iWlh8bHXf/s3259/IMG_20230326_091834.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3259" data-original-width="2662" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2ZALW_sVSZ3Vk7Z-4_49vCAfBEwaO7WPiCb7GczmYQEdudttqF4jPeU9vzLQ7fw8OrLkoxg7fyYIG3RMYCfeHdZXvWNxddmE5s65PJpnk7BdZQj_novNFw7cbW2QqdxOyvdqfWgTmFNowZqb2NHCXBal3Xty2Tin4jyvJM6N7bVdcLg7iWlh8bHXf/w326-h400/IMG_20230326_091834.jpg" width="326" /></a></div><p></p><div style="text-align: left;"><b>Mirkka Lappalainen : Pohjolan leijona - Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611 - 1632</b></div><div style="text-align: left;"><b>Kirjastosta</b> </div><p>Toinen tässä alkuvuonna lukemani tietokirja on sitten vähän lähenpänä meitä sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Vuonna 2014 Tieto-Finlandian voittanut kuvaus Kustaa II Aadolfista sekä 1600-luvun alkupuolen Suomen politiikasta ja yleisistä oloista on koukuttavaa luettavaa. </p><p>Kuten niin usein, hallitsija on karismaattinen, olot epävarmat ja sota vaikuttaa kaikkeen. Historiaa lukee kuin parastakin romaania, vaikka Pohjolan leijonan suurin saavutus lienee jonkinlaisen administratiivisen järjestelmän luominen valtakuntaansa aiemman kuningassidonnaisen hallinan sijaan. Hän taisi luoda byrokratian ja virkamiehet meillekin- tai no, Kustaa itse juoksi heiluttamassa peistä sodissa pitkin Eurooppaa ja hänen luottomiehensä pistivät asioita järjestykseen aikaa vasten taistellen. Homma piti saada toimimaan ennen kuin kuninkas tapattaa itsensä jossain sankarillisessa kahinassa ja valtakunta suistuu kaaokseen ja uudelleen vallananastajien armoille. </p><p>Kuningas tietysti lopulta kohtasi kohtalonsa, mutta virkamiehet onnistuivat kuitenkin säilyttämään valtakunan tasapainon ja pieni Kristiina saattoi odottaa varttumista ennen kuningattareksi ryhtymistään. </p><p>Lappalaisella on jännä taito herättää historialliset henkilöt eloon kirjoissaan. Tämäkin kirja on täynnä faktaa ja vuosilukuja, mutta silti sitä lukee kuin romaania. Vielä enemmän kirjoittajalle ominainen tyyli kiehtoi minua Smittenin tapauksen <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2022/12/lukupaivakirja-melko-vanha-true-crime.html">kuvauksessa</a>. Siinä 1600-luvun murhatapauksen ja oikeuslaitoksen tilan kuvausta lukee kuin parastakin dekkaria. </p><p>Nyt kuuntelen äänikirjana Jenna Kostetin Kuuden Katariinan jäljillä. Se on taas vähän eri tyylinen tietokirja Turun linnassa vaikuttaneista Katariinoista. Tarina pyörii pääasiassa Kustaa II Aadolfia edeltävällä vuosisadalla, mutta linkittyy tietysti olennaisesti myös hänen toimiinsa ja taustaansa. Mielenkiintoista kuunneltavaa, eikä tietysti vähiten näin sydämessään aina turkulaisena pysyvän linnalinkityksen vuoksi. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-1779164507111796312023-03-19T10:59:00.001+02:002023-03-19T10:59:01.857+02:00(Luku)päiväkirja : Lukuhimoa, kirjastoa ja Woolfin Nainen peilissä<p> </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE3O4zl7dZxOOU_32hIrW-FCYhiH3IAFY3CaGWZRVkTYj-8URRLdKtU7v2hCsxgi47YhGbYDj2tHpV4zQu1mgdxj7ORytz4GHHvNfuGTJL5hz44qOEEh7tfJPwFOPFQJhsA2AwSFry4g5ZqtW1BV2Y1-3OjHsO1YMHOKc5xBMSAZN2nKzsoAeOqn7G/s3759/IMG_20230311_152701.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3759" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE3O4zl7dZxOOU_32hIrW-FCYhiH3IAFY3CaGWZRVkTYj-8URRLdKtU7v2hCsxgi47YhGbYDj2tHpV4zQu1mgdxj7ORytz4GHHvNfuGTJL5hz44qOEEh7tfJPwFOPFQJhsA2AwSFry4g5ZqtW1BV2Y1-3OjHsO1YMHOKc5xBMSAZN2nKzsoAeOqn7G/w319-h400/IMG_20230311_152701.jpg" width="319" /></a></div><br /><p></p><p>Minulla on hirmuinen lukuhimo päällä, mikä tietysti on ihanaa vaihtelua tuossa välissä melko pitkäänkin vaivanneeseen lukujumiin verraten. Työ vähän tuppaa häiritsemään lukemista, mutta onneksi on illat ja viikonloput. </p><p>Osansa innossa taitaa olla säännöllisyydessä eli kirjaston kirjojen laina-ajoissa. Kun nyt satun olemaan tällainen mittaristo- ja tavoiteihminen, niin selkeä deadline auttaa. Huomaan laskevani sivumääriä. "Montako sivua päivässä, jotta olen valmis eräpäivään mennessä...?" Ajatus kuulostaa huvittavalta, mutta se toimii. Sivuvaikutuksena sitten tulen tarttuneeksi kirjaston painettujen lisäksi myös ekirjalukijaan ja äänikirja soi säännöllisesti korvissa. </p><p>Tavoitteellisuus siis jotenkin sopii minulle. Tosin olen viime aikoina suosiolla jättänyt mm. Helmet-haasteen kokonaan väliin, sillä en ole siinä vielä kertaakaan "onnistunut". Haasteen tarkoitus ei ole hampaat irvessä suorittaminen vaan kannustaa lukemaan vaihtelevasti, mutta... minkäs sitä tiikeri raidoilleen ? </p><p>Hieman yllättäen on kuitenkin haaste, jossa olen pysynyt ainakin noin suurin piirtein mukana, nimittäin Instassa käynnissä oleva Shakespearen sisar -tilin #kevätVirginiankanssa. Toki suoritan haastetta vähän omalaatuisessa järjestyksessä, mutta olen ihan linjassa tavoitteiden kanssa. Luin jo ensimmäisen osan <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/03/lukupaivakirja-woolfia-viikon-varrelta.html">päiväkirjoista </a>ja nyt olen myös saanut loppuun novellikokoelman Nainen peilissä. Molemmat todella mielenkiintoista luettavaa. </p><div style="text-align: left;"><b>Virginia Woolf: Nainen peilissä</b></div><div style="text-align: left;"><b>Kirjastosta </b></div><p>Kokoelma kattaa novelleja Woolfin koko kirjailijanuran ajalta. Aikaisin on vuodelta 1906 ja viimeisin on kirjoitettu vain kuukautta ennen hänen kuolemaansa 1941. Asiantunteva lukija voi siis seurata myös kirjailijan tyylin kehittymistä ja hänen kokeilujaan tarkasti, mutta minäkin pystyn kyllä näkemään jonkinlaisen kehityksen kaaren. </p><p>Alun kertova tyyli muuttuu vähitellen huomattavasti tulkinnanvaraisemmaksi. Kertomus vaihtuu tilannekuviksi tai jopa miltei abstraktiksi hetkien kuvaukseksi, joiden kohdalla on lukijan vastuulla päättää, mitä novellissa oikeasti kerrottiin. Novellit myös toisinaan liittyvät Woolfin muihin teoksiin, esimerkiksi sarja illanvieton kohtauksista tuntuu olevan osa Mrs Dallowayn maailmaa - ihan nimeltä mainittuja viittauksia myöten. </p><p>Yhteistä kaikille novelleille on tarkkapiirteinen kerronta. Tulee sellainen olo kuin katsoisi ihmisenmuotoista patsasta valoverhon takana. Sitten joku tulee ja raottaa verhoa tarjoten suoran näkymän yksityiskohtiin. Tosin välillä paljastuu, ettei yksityiskohtia olekaan. Patsaalta puuttuvat kasvot. Ehkä juuri tuo kasvottomuus tai "ratkaisemattomuus" on jonkinlaisena punaisena lankana läpi kokoelman. Niin, ja sitten sen myötä syntyvä sellainen pieni kriittisyys tai jopa ilkeämielisyyden tai halveksunnan vire, joka antaa tunteen vähän tuhahtelevasta kirjoittajasta, joka on menettänyt uskonsa siihen, että pinnan altakaan löytyisi jotain arvokasta. Woolfin on täytynyt olla lievästi toivoton ihmiskunnan suhteen.</p><p>Novelleista monet menivät minulla vähän ohi. Ehkä sen takia, että nykyihmiseltä puuttuu sen maailman konteksti, jossa ne on kirjoitettu. Voi myös olla, että kokoelmaa pitäisi lukea useampaan kertaan. Novellit avautunevat kunnolla vasta, kun niiden antaa muhia mielessään ja palaa sitten löytämään uusia yksityiskohtia. </p><p>Mieleeni jääneet suosikkini ovat jostain kirjoittamisvuosien keskivaiheilta. </p><p><b>Eräs seura </b>kertoo nuorten naisten yrityksestä selvittää miehiä tarkkailemalla, miten hyvin he ovat suorittaneet tehtävänsä "hyvien ihmisten ja hyvien kirjojen tuottamisessa". Voiko miehiin luottaa ?Nykynainen vähän tuhahtaa, sillä me kai olemme jo oppineet läksymme ainakin osittain. Ei pidä luottaa miehiin ja jättäytyä heidän armoilleen, vaan pitää luottaa omaan itseensä ja koettaa ottaa aktiivinen vastuu elämästään. Se ei tietenkään ole helppoa nykyäänkään. </p><p>Kaksi muuta mieleeni jäänyttä novellia ovat tehneet vaikutuksen ehkä enemmän muodollaan ja jopa jonkinlaisella fantasiaelementillään. <b>Hedelmätarhassa</b> Miranda nukkuu omenapuun alla. Unet ja eletty elämä sekoittuvat nykyhetkeen. Asiat toistuvat, aika kulkee, ihminen on katoavainen, mutta edelleen omenat kasvavat puutarhassa. Novellin voi lukea monella tavalla. Minulle se on kuvaus päivien toistuvuudesta, ajan kulumisesta ja ihmisen lopulta lyhyestä olemassaolosta. </p><p><b>Lastenhoitaja Lugtonin verho</b> puolestaan on sadunomainen kuvaus kankaan kuvioiden heräämisestä eloon. Taas ollaan unen ja valveen rajamailla, mutta tällä kertaa puhtaammin maailmojen lomittuessa samoin kuin lastenhuoneen kirjoissa. </p><p>Monia muitakin mielenkiintoisia novelleja kirjasta löytyy, eikä vähiten, jos niitä yhdistäisi samalla Woolfin päiväkirjojen ajoituksiin ja hänen muihin teoksiinsa. En yhtään ihmettele, että Woolf on edelleen kirjallisuudentutkijoille mielenkiintoinen sekä teostensa, elämänsä että niiden historiallisen kontekstin osalta. Huomaan itsekin nauttivani lukemieni asioiden yhdistyessä mielessäni kokonaisuudeksi. <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/03/lukupaivakirja-woolfia-viikon-varrelta.html">Päiväkirjat</a>, novellit sekä <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/02/lukupaivakirja-kadotettu-sukupolvi.html">alkuvuodesta lukemani kuvaukset</a> viime vuosisadan alun kirjallisista suuntauksista sekoittuvat keskenään muodostaen uusia kuvioita. Löytämisen riemua. </p><p>Matka jatkuu. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-3732018193286078362023-03-11T21:05:00.001+02:002023-03-11T21:05:04.421+02:00(Luku)päiväkirja eli pari lukemisen arvoista dekkaria muidenkin lukulistoille <p> Jokaisella meistä taitaa olla muutama kirjailija tai kirjasarja, joihin automaattisesti tartumme niiden osuessa kohdalle. Tässä pari dekkaria, jotka kummatkin nappasin nopsaan lukulistalle, vähäsen eri syistä tosin. </p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwVCvawi31Lg0U1zpHf7e8XPP1EsjpcGqR8aXdP324htKU-W3KuRCwzBXI6STi9oW173NrnM1bnNP5tmDJVqAsvGIwFpTpwE8pgohHrbIxg60bGgzA85lGNbqJ-KRHgLGl8h9myXVpHmQslflsdGaYyV-FDAE1WTiOdbdti1SL8ydWBuqnz_2qqPec/s3386/IMG_20230210_221737.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3386" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwVCvawi31Lg0U1zpHf7e8XPP1EsjpcGqR8aXdP324htKU-W3KuRCwzBXI6STi9oW173NrnM1bnNP5tmDJVqAsvGIwFpTpwE8pgohHrbIxg60bGgzA85lGNbqJ-KRHgLGl8h9myXVpHmQslflsdGaYyV-FDAE1WTiOdbdti1SL8ydWBuqnz_2qqPec/w355-h400/IMG_20230210_221737.jpg" width="355" /></a></div><p><br /></p><div style="text-align: left;"><b>Sari Rainio, Juha Rautaheimo : Vaeltavat vainajat (Mortuí non silent #2)</b></div><div style="text-align: left;"><b>ekirja Storytelista </b></div><p>Jo Mortuí non silent -sarjan ensimmäinen osa <b>Vainajat eivät vaikene</b> oli vakuuttava. Kulmikas oikeuslääkäri Viola Kaario saa leikkauspöydälleen murhan uhrin, jonka tapaus osoittautuu oletettua mutkikkaammaksi ja johdattaa rikosylikonstaapeli Ville Karilan todellisen Auervaaran jäljille. </p><p>Oli itsestäänselvää, että halusin lukea myös jatkoa ja odotin seuraavan osan ilmestymistä miltei malttamattomana. Tiesin jo etukäteen varmasti pitäväni siitä. </p><p>Toisessa osassa löytyy syrjäisestä asuntovaunusta puukotetun miehen ruumis. Se ei sinänsä olisi niin kauhean kummallista, mutta kun mies oli jo kertaalleen kuollut. Kuten ensimmäisessä osassa, tarina vie ajassa taaksepäin ja kummat yhteydet tuovat esille Helsingin suurimman kerrostalon ja Karilan oman lapsuuden. </p><p>Pidin molemmista kirjoista hurjasti. Niitä voi kuvata kai yhdellä sanalla : laadukas. Juoni on tarpeeksi kiemurainen, Helsinki elävä miljöö ja aikakausi samaan aikaan yllättävän vieras ja tuttu. Ei 2009 nyt niin kovin kaukana ole, ja silti... </p><p>Kaikkein parasta kirjoissa ovat kuitenkin henkilöhahmot. Heidät on rakennettu todella huolellisesti ja siksikin tarina tuntuu niin täyteläiseltä. Rikosylikonstaapelin ja oikeuslääkärin erikoinen ystävyys sävyttää tapahtumia ja heijastaa tunnelmia. Niin heillä kuin muillakin hahmoilla on historiansa ja tapansa, tunteensa ja toiveensa, omat kummallisuutensa eli he ovat elämänmakuisia ja aidon tuntuisia. Henkilökohtaiset juonilinkitykset tutkittuihin tapauksiin ovat herkulliset ja rikastavat juonta. Sattumia on, mutta jotenkin kummasti ne uskoo. </p><p>Mortuí non silent -sarja on ainakin tähän saakka ollut suorastaan nautinnollista luettavaa. Yleensä haukkaan dekkarit nopsaan, vähän niin kuin välipaloina, mutta näitä tekee mieli makustella. </p><p><br /></p><div style="text-align: left;"><b>Anneli Kanto: Haihtuneet</b></div><div style="text-align: left;"><b>ekirja Storytelista</b></div><p>Anneli Kannon uusimpaan tartuin aika puhtaasti uteliaisuudesta. Edellinen häneltä lukemani kirja Rottien pyhimys oli taitavasti rakennettu ja puhdasverinen historiallinen romaani, mutta nyt oli tarjolla psykologiseksi dekkariksi mainitun trilogian ensimmäinen osa. Pakkohan se oli lukea, ihan jo genre-erilaisuuden vuoksi. </p><p>Näkijä-sarjan päähenkilönä tosiaan on kylään linja-autosta laskeutuva punatukkainen meedio. Maalitehdas on suljettu ja paikkakuntaa hallitsee veriryhmien mukaan seurakuntalaisia luokitteleva uskonlahko, jonka johtohahmo haluaa ajaa uuden tulokkaan pois mahdollisimman nopeasti. Lievätkö syynä sitten 5 vuotta sitten mystisesti kadonneet kyläläiset, joiden kohtaloa meedio ryhtyy kunnanjohtajan ja maalitehtaan omistajan lesken kanssa selvittämään. </p><p>Selvitettävää siten löytyykin enemmän kuin tarpeeksi, eivätkä hengetkään osoittaudu aina yhteistyökykyisiksi. Vähitellen kuona nousee esiin ja vanhat rikokset päätyvät päivänvaloon. </p><p>Haihtuneet oli melkein riemastuttavaa luettavaa. Henkilöhahmot olivat lievästi karikatyyrisiä ja vaikka vähän ounastelinkin tiettyjä kohtia tarinasta, oli siinä tarpeeksi kiemuroita, jotta mielenkiinto säilyi loppuun saakka. Viihdyin mainiosti. Jotenkin kummasti tapahtumien kylä on ajaton esimerkki suomalaisen maaseudun lievästä nurkkakuntaisuudesta, ihmisten halusta uskoa parempaan ja siitä, miten vallan- ja kullanhimo korruptoi. </p><p>Jotenkin tämä onnistuu samaan aikaan olemaan cozy mysteryn tyyppiesimerkki, ja kuvaus siitä, miten vanhojen pahojen ilmitulo puhdistaa ilmaa ja vapauttaa. </p><p><br /></p><p>Että tämmöiset dekkarit tällä kertaa. Kannatta pistää lukulistalle, sillä molemmat ovat jotenkin pikkuisen erilaisia, kuin suurin osa viime aikoina vastaan tulleista. </p><p>Pitänee muuten palata yhden toisenkin aikoinaan uskollisesti lukemani sarjan pariin. Virpi Hämeen-Anttila nimittäin sai Vuoden johtolanka-palkinnon Björk-sarjan yhdeksännestä osasta <b>Vapauden vahdit</b>. Taidan olla useamman osan perässä, kun väsähdin Björkin naisjahkailuihin... Olisikohan hän jo päättänyt ? </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-58088526486391530692023-03-04T21:00:00.004+02:002023-03-04T21:00:37.794+02:00(Luku)päiväkirja: Woolfia viikon varrelta<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRkAtDO3JBpEMG4vuSAM6l7pUGskQM6pDROFiilIhHTIeAxaOGbdpDk_R4KdaZ2Kbz5sWpGMYRLiNAeaDZVUNQKj9pF2H32g8_3dLa2PU_Vnjta3zjDuf9bQymDL3Msd8dIOwSv2HXfz6Da0fMExXxHAQWVTtvgQjl6tzYlZmabTiNAWwE5t2IyutW/s2769/IMG_20230303_112228.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2327" data-original-width="2769" height="336" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjRkAtDO3JBpEMG4vuSAM6l7pUGskQM6pDROFiilIhHTIeAxaOGbdpDk_R4KdaZ2Kbz5sWpGMYRLiNAeaDZVUNQKj9pF2H32g8_3dLa2PU_Vnjta3zjDuf9bQymDL3Msd8dIOwSv2HXfz6Da0fMExXxHAQWVTtvgQjl6tzYlZmabTiNAWwE5t2IyutW/w400-h336/IMG_20230303_112228.jpg" width="400" /></a></b></div><b><br /> </b><p></p><p><b>Maanantai 27.2.2023</b></p><p>En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut kuin kerran viikossa. Alunperin piti lukupäiväkirjaan merkitä lukemisen tuottamia ajatuksia, mutta näin ei ole vain käynyt. En ole lukenut tarpeeksi tai sitten en ole lukenut tarpeeksi inspiroivaa kirjaa. </p><p>Tänään aloitin, hassua kyllä, lukemaan juurikin päiväkirjaa. Virginia Woolfin käännetyistä päiväkirjoista ensimmäinen alkaa vuodesta 1915. Sota on käynnissä. Woolfin merkinnät koskevat uuden asunnon etsimistä. Teksteissä vilisee etunimiä ja rouva sitä ja tätä. En oikeasti ihan tiedä, mistä on kyse, mutta tunnelma on jotenkin juuri sellainen kuin voisi Virginia Woolfin päiväkirjoissa olevan. Samalla olen vähän kateellinen hänen mahdollisuudestaan kuluttaa tunteja lukemiseen, kirjoittamiseen ja Lontoossa käymiseen. Mitenkähän itse saisi samanlaisen elämänrytmin ? </p><p>Ei minulla töissä ole mitenkään liian kiire. Olen opetellut priorisoimaan omaa hyvinvointiani ja joskus se voi tarkoittaa muutaman sivun lukemista palaverien välissä, siis ihan jotain muuta kuin töihin liittyvää. Joskus taas se tarkoittaa palaveerausta ulkona kävellen. Tänään tein molempia. </p><p>Aamulla laskin, mahdanko onnistua lukemaan kaikki lainassa olevat kolme kirjaa ennen eräpäiviä. Se onnistuu kyllä, jos luen joka päivä vähintään 50 sivua, enkä sorru liian paljon sivuteille. Tiedossa siis Woolfia, niin päiväkirjoina kuin novelleina, ja sitten Kustaa II Aadolfin elämäkertaa, eli Pohjolan leijona. Ei yhtään hullumpaa. </p><p><br /></p><p><b>Tiistai 28.2.2023</b></p><p>Tänään töissä olin kauhean huono työntekijä. Kahden palaverin välisellä noin puolen tunnin tauolla en jaksanutkaan kirjoittaa sähköposteja tai valmistella dokumentteja. Niiden sijaan laitoin luureihin Vera Valan <b>Pimeyden paratiisin</b>. Istuin hetken aikaa tekemättä mitään ja kuuntelin sitten tarinaa erilaisten tylsien ja ajatuksettomien administratiivisten tehtävien aikana. </p><p>Olen jotenkin koukuttunut Seychellien maisemaan ja vähän ehkä kiemuraiseen ja useammalla aikatasolla kulkevaan tarinaan. Pysyn kuitenkin hyvin mukana, vaikka sitten keskellä työpäivää. </p><p>Nyt illalla olen lukenut <b>Virginia Woolfin päiväkirjaa</b>. Ihailemani kirjailija on vuonna 1917 vähitellen osoittautumassa aika ilkeäksi ihmiseksi. Hänen päiväkirjamerkinnöissään ystävät ja tuttavat ovat konservatiivisia, puhuvat liikaa, pitävät omaa arvoaan liian suurina ja varsinkin naiset vanhenevat rumasti. En oikein tiedä, mitä ajatella. </p><p><br /></p><p><b>Keskiviikko 1.3.2023</b></p><p><i>"Mieleen tuli, ettei ikääntyminen johda uuteennäkökulmaan elämän suhteen vaan vanhan näkökulman hiipumiseen..."</i> Virginia Woolf, Päiväkirjat I (s.145) </p><p>Miksiköhän minusta tuntuu nykyään niin "hyvältä" tai "luonnolliselta" lukea lyhyitä kuvauksia jonkun toisen elämästä? Jostakuta toisesta menneisyydessä, matkalla, muualla ? Kuten nyt vaikka juurikin Woolf tai Kyllikki Villa. </p><p>Tänään en edes soittanut lounasseuraa vaan luin ensimmäisen maailmansodan aikaista kuvausta päivistä kirjoittaen ja etukirjainten kanssa seurustellen. Kirjan eniten käyttämäni sivut ovat varmaan henkilönimien selitykset, eikä sieltäkään löydy kaikkia. </p><p><br /></p><p><b>Perjantai 3.3.2023</b></p><p>Olen oudosti ihastunut Woolfin päiväkirjojen elämään, mikä tuntuu jotenkin oudolta ottaen huomioon aikakauden. Ensimmäinen maailmansota oli meneillään, ilmahyökkäykset valvottivat, tuttuja kuolleita tai haavoittuneita vilahtelee teksteissä. </p><p>Silti viehätyn kirjoittamisen ja lukemisen kuvauksesta. Käynneistä maalla ja sienien poimimisesta. Erityisesti pitkistä kävelyistä sieniretkillä. Myös sosiaalinen elämä on vilkasta ja ihmisiä tulee vierailuille (päiviksi) ja Woolfit vierailevat, on klubia ja Lontoota. </p><p>Ehkä olen vain kateellinen. Huomaan päiväkirjan vetävän minua puoleensa, mutta aikaa lukemiseen on kuitenkin vähän. Töitäkin pitää tehdä. </p><p>Luulen suurimman houkutuksen olevan siinä, miten Woolf ilmiselvästi on kuitenkin vapaa käyttämään aikaansa siihen, mitä eniten rakastaa, eli kirjoittamiseen. Se huokuu sivuilta. </p><p>Aamulla pääsin kohtaan, jossa rauha julistettiin. Woolfin vähän lakoninen kuvaus siitä, miten vuosien taistelujen päätyminen ei sitten tuntunutkaan lopulta niin suurelta kollektiiviselta asialta kuin olisi odottanut, ja arki pienine murheineen ja vähäpätöisiltä tuntuvine poliittisine kahinoineen oli miltei pettymys. Voin kuvitella. Ehkä suuret ja kovasti odotetut muutokset ovat aina lopulta pienempiä kuin, miksi ne kuvittelee. Maailma ei lopulta keikahdakaan uuteen asentoon. </p><p><br /></p><p><b>Lauantai 4.3.2023</b></p><p>Haa! Tunnistin nimen Dorothy Richardson! (ref. <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/01/lukupaivakirja-vaivan-arvoista.html">Vaivan arvoista</a> /naispuolinen vastine Proustille). Riemastuttava yksityiskohta kaikkien etunimien ja isojen kirjainten joukossa. </p><p>.......</p><p>Joudun muistuttamaan itseäni lukevani oikean ihmisen oikeasta elämästä (tai ainakin sen valituista paloista). Miksi toisen päiväkirjan lukeminen tuntuu nyt romaanilta ? Onko kyse ajan ja paikan erilaisuudesta, vai Woolfin tunnistettavasta tyyylistä? Kaikki noista tuntuvat muistuttavan jotain aiemmin lukemaani. Tai sitten kyse on kuvatun elämän erilaisuudesta verrattuna omaani. </p><p>Woolf tuntuu jotenkin eläneen juuri niin kuin olen kuuluisan kirjailijan kuvitellut viettävän aikaansa tuohon aikaan ja hänen (näennäinen?) vapautensa lukea, kirjoittaa, tavata ystäviä, käydä Lontoossa ja maalla jne. vetää minua puoleensa. Juuri nauroimme siskon kanssa, että olisimme mainiosti sopineet viime vuosisadan alun "yläluokkaiseen" elämäntapaan, tietysti höystettynä nykyajan eduilla ja vapauksilla. </p><p>.......</p><div style="text-align: center;"><i>"Miesten luoma ilmapiiri on minusta kiusallinen. Eivätkö he luota minuun? </i></div><div style="text-align: center;"><i>Halveksivatko he minua? Ja jo, niin miksi he istuvat seurassani koko vierailun ajan?..." </i></div><p style="text-align: left;">Hätkähdin lukiessani tuota ylläolevaa. Tunnistan tilanteen, jossa palaverissa huomaan omia huomioitani/huoliani vähäteltävän ja tilalle nousee jonkinlainen (yleensä miehinen) kuvaus siitä, miten asia varmasti menee niin kuin on suunniteltu huolimatta mainitsemistani riippuvuuksista. Tätä siis tapahtui Woolfin aikaan ja tapahtuu edelleen. </p><p style="text-align: left;">.......</p><p style="text-align: left;">Olen kirjannut tänne yksittäisi Virginia Woolfin päiväkirjaan liittyviä ajatuksia. En kaikkia, mutta joitain. Huomaan olevani vastahakoinen kirjan päättymistä kohtaan. Yli sata vuotta sitten kirjoitetut lyhyet päiväkirjamerkinnät minulle tuntemattomista ihmisista, tilanteista ja ympäristöstä ovat osoittautuneet yllättävän koukuttaviksi ja stimuloiviksi. </p><p style="text-align: left;">Onneksi saan jatkaa kevättä Virginia Woolfin seurassa. Innostuin nimittäin osallistumaan Instassa <a href="https://www.instagram.com/shakespearen_sisar/">Shakespearen sisar</a> tilillä lanseerattuun #kevätvirginiankanssa haasteeseen. Tosin tein väärinpäin ja luin helmikuussa enemmän päiväkirjaa kuin novelleja. Syytän kirjaston varauksia ja eräpäivien ajoituksia. </p><p style="text-align: left;">Sitä paitsi, päiväkirjoja on ainakin kolme osaa vielä jäljellä... </p><p style="text-align: left;">.......</p><p style="text-align: left;">Ai niin, kuuntelin myös Vera Valan Pimeyden paratiisi -dekkarin loppuun tuossa porkkanakakkua leipoessani. Siitä lisää jossain kohtaa. </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-5784976138615250271.post-83032137296658870382023-02-26T16:47:00.003+02:002023-02-26T16:47:39.391+02:00(Luku)päiväkirja: Hieman hämilläni ja hämmentynyt <p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiLZS0O01vna0RIGQH4ksyaV286nJaCvqCAPYGZ0Dx4xHxlcX_rjplUq2y1UaYlH2R58hwleItdvr2hLYE8Y4qqpkyGhw0bzyAC1NP8TtcWOGrbzzVQ8SG-rU2ZgOcdX1EARkP9atmuoLUvPM4USnnCxpmhXMZQx98q1cOAIorqCaJk9t3Li-nfQKpt/s3630/IMG_20230223_185518.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3630" data-original-width="3000" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiLZS0O01vna0RIGQH4ksyaV286nJaCvqCAPYGZ0Dx4xHxlcX_rjplUq2y1UaYlH2R58hwleItdvr2hLYE8Y4qqpkyGhw0bzyAC1NP8TtcWOGrbzzVQ8SG-rU2ZgOcdX1EARkP9atmuoLUvPM4USnnCxpmhXMZQx98q1cOAIorqCaJk9t3Li-nfQKpt/w330-h400/IMG_20230223_185518.jpg" width="330" /></a></div><br />Sain tänään luettua loppuun Sinikka Vuolan ja Laura Lindstedtin 101 tapaa tappaa aviomies. Se oli, noh, mielenkiintoinen. Olo on hiukan hämmentynyt. Luulen, ettei sivistyneisyyteni oikein riitä täysillä arvostamaan kirjan monia ansioita, vähän samaan tapaan kuin olen vuosi(kymmenten) aikana aina välillä koittanut lukea Queneaun Tyyliharjoituksia (Exercises de style) pääsemättä koskaan kovin pitkälle. <p></p><p>Kirjaa voi kuulemma kuulemma lukea useammalla tavalla. Sitä ei edes tarvitse selata järjestyksessä, vaan tarkoituksessaan se toimii yhtä hyvin edes takaisin hyppelevällä lukutavalla. (K<i>annattaa kuunnella se podcast, johon jo <a href="https://jakaikkeamuuta.blogspot.com/2023/02/lukupaivakirja-kirjaston-kirjoja-ja.html">viime viikolla</a> viittasin</i>). Erilaisille lukijoille kirja myös avautuu eri tavoin.</p><p>Kirjoittajalle tarinat voivat toimia tekniikkainspiraationa ja jopa ohjeistuksena eri harjoituksiin. Eri tyylien kuvaus olikini mielenkiintoista, vaikka täytyy sanoa, etten ihan saanut kiinni, miksi haluaisin kirjoittaa tarinani uusiksi esim. korvaamalla substantiivit sanakirjasta 7 sanaa myöhempänä löytyvillä sanoilla (Oulipon metodi S+7). Kaikki kunnia niille, jotka niin haluavat tehdä. Varmasti hauskaa. Oli kuitenkin useita tarinoida, joiden muodon kautta myös aihe näyttäytyy toisesta kulmasta. </p><p>Kirjaa voi siis lukea myös variaatioina parisuhdeväkivallan ja erään pitkän avioliiton päättäneen laukauksen kertomuksesta. Sellaisena 101 tapaa tappaa aviomies on välillä aivot kysymysmerkin muotoon vääntävä, mutta useimmiten vaikuttava ja ajattelemaan pakottava. Koin myös tekniikan vaikutuksen avautuvan minulle parhaiten juuri niissä tarinoissa, joissa väkivalta aukesi ja vapautus koitti ilman, että sitää selitettiin millään tavalla. Silloin jäin myös miettimään, olisiko lukemani kertonut minulle jotain ihan muuta ilman tietoa taustasta. Sonetti jäi näistä ehkä päällimmäisenä mieleen, ja roolirunotekniikka, jossa kivääri kertoo näkemyksensä. </p><p>Päällimmäisenä mieleen jää helpotus siitä, että kerrankin parisuhteen väkivaltatarina päättyi "niin kuin pitää" - Anja ampui miehensä 18 vuoden kärsimyksen jälkeen ja oikeus tuomitsi vainajan syyllisenä todeteen Anjan jo rankaisunsa kärsineen" - En olisi tainnut jaksaa lukea kirjaa kaikkine versioineen, jos lopputulos olisi ollut toisenlainan. Pitäkää minua verenhimoisena, mutta minusta tuo oli oikein. Voi vain toivoa, että kaikki kotonaan (tai muualla) väkivallan uhreiksi joutuvat saisivat kokea vapautuksen. </p><p>Mielenkiintoinen kirja siis, ja vaikuttava, ja hämmentävä. Kannattaa lukea. Luulenpa erilaisen lukijoiden kohtaavan nämä tarinat kunkin omalla tavallaan. </p><p><br /></p><p><b>Aktiivinen viikko </b></p><p>Noin muuten on hiihtolomaviikko ollut niin aktiivinen, että lukeminen on jäänyt ihan minimiin. Isäntä tuli kotiin järjestämään ohjelmaa hiihtolomalaisille minun tehdessäni töitä, mutta toki olemme viettäneet aikaa yhdessä salilla, kotona ja ihanan talvisista keleistä nauttien. Perinteisesti olemme katsoneet myös televisiota. Tällä kertaa seurasimme Netflixistä vuoden 2018 robottitaistelujen maailmanmestaruuskisoja. Yllättävän hauskaa ja koukuttavaa...</p><p>Olen siis lähinnä ehtinyt aloittamaan muita kirjoja, kuten nyt vaikka Virginia Woolfin <b>Nainen peilissä</b> novellikokoelmaa, jolla osallistun <i>#kevätvirginiankanssa</i> lukuhaasteeseen Instan puolella helmikuun osalta. Kokoelmaan on koottu Woolfin lyhytproosaa koko hänen elämänsä ajalta. Minä olen vasta alkuvuosien kohdalla, mutta tyyli tuntuu jo jotenkin tutulta. </p><p> Lisäksi olen edelleen kuunnellut <b>Pimeyden paratiisi </b>-dekkaria ja mielenkiinnosta aloitin myös Anneli Kannon juuri ilmestyneen dekkarin <b>Haihtuneet</b>. Molemmissa leikitellään magian ja yliluonnollisen kanssa. Valan kirjassa Seychellinen gris-gris (eräänlainen voodoo-uskonto) piirteiden osalta ja Kannon dekkarissa päähenkilö on meedio. Mielenkiintoista. Kumpaakaan en ole vielä päässyt tarpeeksi pitkälle sen tarkempaan pohdintaan, mutta varsinkin Haihtuneet vaikuttaa mielenkiintoiselta, eikä vähintään sen takia, että edellinen Anneli Kannolta lukemani kirja Rottien pyhimys oli jotain aivan muuta... </p>Minna Vuo-Chohttp://www.blogger.com/profile/13657669360769825126noreply@blogger.com4