Teatteria, messuilua ja kahden päivän aurinko

Onko elämää jälkeen Kirjamessujen ? No, onhan toki. Varsinkin, kun tänä vuonna jätin kylmästi sunnuntain väliin ja vietin sen perheen parissa rauhoittuen. Varsinaista messuilua siis oli vain torstai-iltapäivä ja lauantaa. Kivaa se tietysti oli ja mieleen jäi monenlaista (ja hyllyyn ilmaantui lisää kirjoja).

Lokakuun on perinteisesti messukuukausi, mutta en minä kyllä yhden viikonlopun messutohinalla voi millään perustella muuten lukemisen suhteen jokseenkin surkeaksi jäänyttä kuukautta. Luin kyllä mielestäni koko ajan, mutta hyppelehtiminen kirjasta toiseen pidensi vain kesken olevien listaa eikä antanut aineksia oikein minkäänlaiseen kirjakuukauteen.

Kaikkiaan sain luettua loppuun vain 8 kirjaa. Kuukausi ei ole varsinaisesti vielä edes lopussa, mutta uskallan väittää saldon jäävän näinä viimeisenä kahtenakin iltana tähän. Tänään pitää vielä lähteä joogaan hoitamaan selkää (nyt se on julkisesti sanottu, enää ei voi luistaa) ja huomisen ilta ei vaan riitä yhdenkään kesken olevan kirjan loppuunsaattamiseen.

Ai että miksi kahdeksan olisi vähän ? No kun peräti kolme on aika nopealukuisia keittokirjoja...

Jamie Oliver : Jamie's Comfort Food
Hanna Hurtta: Kasvis
Taru Vihavainen: Syötävät lahjat

Kahdesta alimmasta en ole vielä edes "ehtinyt" bloggaamaan (lue: kokkausjumikin painaa)

Mitäs muuta ? 

No, äänikirjoja lokakuun listalta löytyy peräti yksi. Kuuntelimme kuopuksen kanssa Siri Kolun Me Rosvolat. Poika tykkäsi, vaikken ole ihan varma ymmärsikö oikeasti tarinan tapahtumia. Kuusivuotias tuntui nukahtavan kesken lukujen epäilyttävän nopeasti. Taidetaan ottaa tämä kirja uusiksi vähän myöhemmin. Isovelikin innostui kymmenvuotiaana.

Pari viihteellisempää fantasiaa (tietysti) tuli kuukauden aikana luettua. Ne menevät nopeasti ja miettimättä, vaikka molemmat ovatkin varsin mielenkiintoisesta ajatusleikistä lähtöisin. Niihin tosin palaan vasta kummankin sarjan lopussa. (Tohtori Jekylliä ja satutoisintoja siis luvassa)

Dekkariosastosta lokakuussa vastasi Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat, joka on Björk-sarjan jatkoa ja historialliselta kuvaukseltaan oikein mielenkiintoinen. Juoni ja päähenkilö tosin eivät sitten tällä kertaa kovasti innostaneet.

Kuukauden yllätyksestä ja suurimmasta lukunautinnonsta vastasi Kjell Westö. En ole oikein päässyt sinuiksi hänen kirjoitustyylinsä kanssa, mutta Kangastus 38 osoittautui aivan mahtavaksi. Tykkäsin hurjasti! Itse asiassa innostuin kirjasta sen verran, että ihan varmasti järjestän itseni katsomaan sen pohjalta tehtyä näytelmää Kansallisteatteriin. Vielä kun keksin sopivan ajankohdan.

Teatteria, teatteria! 

Koko lokakuu olikin varsinaista teatteria. Minä en näköjään tee mitään puoliksi. Ensin on alkuvuosi miltei teatteritonta ja sitten hilpaisen katsomoon samassa kuussa peräti kolmesti ja niistäkin kerroista kaksi oli samana päivänä.

En valita. Kaikki kolme teatterielämystä olivat aivan mahtavia, mutta ihanasti erilaisia.
Onnellinen prinssi oli lasten nukketeatteria, Mestari ja Margarita esikuvakirjansa mukaisesti rikas ja villi, Kuolema Venetsiassa Jukka Puotilan juhlanäytäntönä vaikuttava.

Teatteriin pitäisikin oikeastaan mennä monta kertaa lähekkäin. Esityksistä saa enemmän irti, kun on lähimuistissa vertailupohjaa. Syvyysvaikutelmat vahvistuvat.


Sitten sinne joogaan

Muksuilla on pyttipannua ja nyt äidin pitää häipyä koneen vierestä, jos meinaa ehtiä joogaan. Sen verran vielä, että kuvista päätellen lokakuussa paistoi aurinko. Niin paistoikin - ehkä päivän tai kaksi. Muuten tuli taivaalta vettä ja räntää. Siinä mielessä tyypillinen lokakuu siis.

Chia-crackers

Tulin tuossa käväisseeksi pikapikaa päivän työreissulla Pariisissa. Muuta en reissulla kaupungista nähnyt kuin kehätien taksin ikkunasta, mutta kentältä löytyi tietysti lehtikioski.

Yhdestä pinon lehdestä sitten löytyi mielenkiintoinen siemennäkkäri. Itselleni tämä on versio 2 (ensimmäinen lemppari täällä) ja tällä kertaa se on täysin gluteeniton - pelkkiä siemeniä ja vettä.

Koossa tämän näkkärin pitävät chia-siemenet, jotka hyytelöityvät nesteen kanssa. Uunista ulos tuleva lopputulos on enemmänkin pehmeähkön keksin tapainen kuin varsinainen rouskuva näkkäri, mutta maistuvaa kumminkin.

Ohjeen mukana oli tarjoiluehdotus jugurttikastikkeesta kurkkusiivuilla, punasipulisilpulla, tillillä, valkosipulilla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla maustettuna. Vähän vielä oliiviöljyä lopuksi sekaan ja hyvä on. Sitten vaan dipataan tai kipataan "crackerille". Minttuakin voi sekaan laittaa, mutta meillä se oli pihalla piiloutuneena lumen alle vaaditulla hetkellä.

Chiacrackers 

40g chian siemeniä
120g siemensekoitusta (auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, kurpitsansiemeniä, seesaminsiemeniä - mitä nyt sattuu mieli tekemään)
1tl kuivattua oreganoa, silputtua tuoretta timjamia
suolaa ja pippuria

Sekoita kaikki kuivat ainekset ja lisää pari desiä vettä. Sekoita hyvin ja jätä 10 minuutiksi turpoamaan.

Levitä massa pouolen sentin paksuiseksi levyksi leivinpaperille ja laita puoleksi tunniksi uuniin 170 asteeseen. Ota pois uunista, leikkaa palasiksi ja käännä. Laita vielä uuniin toiseksi puoleksi tunniksi tai anna olla hiukan pidempäänkin, jos haluat kuivamman version.

Anna jäähtyä ritilällä ja nauti.

Virtuaalitodellisuutta Steampunkissa, teatteria & charmantteja kirjailijoita eli iloista haahuilua Helsingin kirjamessuilla

Kyllä - tämäkin vuosi taitaa kirjamessuilla mennä ihan puhtaasti iloiseksi haahuiluksi. Vai mitä voisi sanoa siitä, että tänään jäi esityssaldoksi peräti kaksi keskustelua ja nekin kai lähinnä siksi, että osuivat ovenpieleen ja peräkkäin samaan paikkaan. Mielenkiintoisia toki olivat eli Kansallisteatterin Kirjasta näyttämölle -sarjaa.

Ensin puhuttiin Kjell Westön Kangastus 38 dramatisoinnista ja sehän nyt mitä ilmeisimmin pitää käydä katsomassa jossain vaiheessa. Kolme naisnäyttelijää yhden persoonan eri puolina vastapainonaan keskiviikkoklubin miehet kuulostaa jännivältä asetelmalta ja kun satuin kirjastakin pitämään...

Vanhat mestarit heti perään oli itselleni yllätys. En ollut tajunnut HAMin näyttelytiloissa esitettävän näytelmän perustuvan romaaniin. Hieman hirvitti ajatus Bernhardin kiemuraisen sanatulvan seuraamisesta, mutta kyllä Hannu-Pekka Björkman, Minna Leino ja Tarja Roinila innostuksellaan  sitten vakuuttivat kiinnostavuudesta.

Noin muuten sitten kiertelin ja kaartelin. Torstaina kävin esikoisen kanssa ruokapuolella ihan taktisista syistä. Silloin on perinteisesti koululaisten päivä messuilla eli kirjapuolella ruuhkaa, ruokapuolella jonotonta.

Lauantai oli tällä kertaa melkein puhtaasti kirjoja - aloituksena perinteisesti WSOY, Tammi ja Johnny Knigan bloggariaamiainen. Kattaus oli tänäkin vuonna taas mielenkiintoinen ja sävy lämmin. Mukaan tarttuivat Heikki Valkaman Pallokala ja Marianna Kurtton Tristania. Lisäksi pistin nimeni listaan A.W.Yrjänän Joonaanmäen valaat -kirjan osalta. Niistä lisää myöhemmin.

Noin muuten päivä kuluikin sitten kivojen bloggaajakollegoiden kanssa jutustellen ja kaupoilla kierrellen.
Myönnetään, muutama kirjakin tarttui mukaan.

Huomisesta en vielä tiedä. Keli ja talvirenkaiden puute vaikuttavat kolmannen messupäivän todennäköisyyteen, mutta pari mielenkiintoista teknologiavinkkiä haluaisin huomisille messuvieraille vielä  osoittaa :


1) Virtuaali Steampunk eli kirjatraileri virtual reality -muodossa on ihan huikea kokemus! 

Kirja on "Vieterivoiman valtakunta", jossa Tanskassa joskus hamassa tulevaisuudessa etsitään paluuta entiseen teknologiseen aikaan. Vielä en ole Billy O'Shean kirjaa lukenut, mutta kirjailijan oman pojan tekemä traileri oli ihan huikea.

Vieterivoiman valtakunta herää henkiin ja kokemus on melkoisen järisyttävä. Vatsanpohjasta kouraisee useamman kerran ja kaikki tutustujat pitävät tuolistaan kiinni.

Menkää ihmeessä kokeilemaan osastolle 6f21


2) Akateemisen ja CGI:n protosovellus kirjojen taustatietojen hakua varten. 

Sinänsä mielenkiintoinen ajatus ottaa kirjan kannesta kuva ja sen jälkeen lukea puhelimesta tai tabletilta lisätietoja taustoista vaatii vielä kehittelyä. Työtä ei niinkään ehkä ole perussovelluksen kohdalla vaan enemmänkin sisällön kehittämisessä.  Ajatus on hyvä, mutta ainakaan minun kohdallani eivät perustiedot riitä. Vaan jos palveluun lisätään kirjailijan elämäkertatietoja ja lisäselvitystä kirjan syntytaustoista ja sen sellaisista... No, se on sitten taas ihan eri juttu.


Lisää messupäivästäni voit vielä kurkata Instan puolelta - varsinkin Stories-osuus päivittyi ahkerasti. Tervetuloa katsomaan @minna_vuocho. 

Oletko tosifani, tehokas, keskittyjä vai hilpeä haahuilija ?

Helsingin kirjamessut alkavat huomenna. Minäkin sinne matkaan, vaikka työkiireiden takia onkin ollut homma iltapäivän varjelemisessa kalenterissa. Eihän sitä äiti voi kieltäytyä, kun teinipoika pyytää kaveriksi!

Olen jo pari viikkoa miettinyt, millä mielellä ja asenteella sitä tällä kertaa messuille lähtisi. Samalla tulin pohtineeksi eri tapoja käydä messuilla. Päädyin peräti neljään eri messuilijatyyppiin.

Mikä näistä sinä olet ? Klikkaa sopiva vaihtoehto sivupalkin kyselyyn! (mobiilikäyttäjät huom! Taidatte valitettavasti joutua avaamaan internet version päästäksenne sivupalkkiin) 

1) Tosifani 

Tosifani lähtee kirjamessuille vain yhden asian takia. Juuri se tietty (tai ne pari tiettyä) kirjailijaa pitää nähdä. Kalenteriin on punaisella merkitty tärkeä esiintymisen hetki, kyynärpäätaktiikka käy mielessä nimikirjoitusjonossa ja posket punottavat kohdalle päästyä : "... saisiko vielä sydämen... Minnalle... kiitos!"

2) Tehokas kirjallisuuden ystävä 

Jo viikkoja ennen messuja on punainen kynä käytössä  ja paperiseen messuesitteeseen merkitty kiinnostavat esitykset ja esiintyjät. Sieltä ne siirtyvät selkeään Excel-taulukkoon tai puhelimen sovellukseen ja takaavat monipuolisen tulvan tietoa ja kokemuksia. Messuilla puhelin piippaa, kun on aika siirtyä seuraavaan kohtaan ja muistiinpanovihko täyttyy lukuvinkeistä, sitaateista ja kommenteista seuraavan vuoden suunnittelun tueksi.

3) Keskittyjä 

Keskittyjä valitsee teemaan. Dekkarit, lastenkirjat tai vaikka fantasia ohjaavat hänen ohjelmaansa. Dekkarilauantaina ei dekkareihin keskittyvä siirry ohjelmapaikalta valtaamastaan tuolista lähintä kahvitarjoilua kauemmaksi. Lastenkirjafani riemastuu lasten innosta tarinoita kuunnellessa tai piiloutuu Harry Potter bussin takanurkkaan kuuntelemaan äänikirjoja. Keskittyminen luo intensiivisen messukokemuksen ilman turhaa juoksemista.

4) Hilpeä haahuilija 

Haahuilija ei jaksa (tai ehdi) tehdä sen kummempaa suunnitelmaa messuvierailustaan. Hän tietää paikalla olevan kirjoja, kirjailijoita ja kirjoja rakastavia ihmisiä. Se riittää. Lisäksi hän tietää Viini ja ruoka -messujen tarjoilujen olevan ihan lähellä. Suunta onkin selvillä herkkujen ääreen aina kun jalkoja alkaa vaeltelu painamaan tai tuttujen kanssa jutustelu kurkkua kuivaamaan. Messukokemus on ehkä hajanainen, mutta täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia, fiilistelyä ja päämäärätöntä haahuilua.

Ja sitten se valinta omimmasta messuilijaprofiilista tuolta sivupalkista!

Niin, ja arvaatko mikä noista minä olen ? 

Kuolema Venetsiassa Jukka Puotilan juhlanäytäntönä

Kiitokset kutsusta Kansallisteatterille 

Lokakuu on ollut aivan mahtava teatterikuu! 

Olen kerralla ottanut reippaasti kiinni kuukauden teatteri -haastetta.  Viikko sitten lauantaina kävin Kansallisteatterissa peräti kaksi kertaa saman päivän aikana. Ensin aamulla oli vuorossa nukketeatteria kuopuksen seurassa ja sitten illalla Jukka Puotilan juhlanäytäntö eli Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. 

Mann on tuottanut minulle vuosia vaikeuksia. Jotenkin hänen tematiikkaansa ja runsas sanojen käyttönsä on vieraannuttanut minua lukijana. Hivenen siis hirvitti. 

Ja onhan se runsas, näytelmän teksti siis, mutta näytelmän kokemista ei haitannut, vaikka välillä kuulijan keskittyminen herpaantui ja lauseita jäi kuulematta. Viesti tuli selväksi ja tekstin lisäksi saattoi nauttia taitavien näyttelijöiden välisestä dynamiikasta ja rytmityksestä - tai sitten ihan vain ihmetellä ihmisen muistin voimaa. On tuossa sanojen virrassa ollut näyttelijöillä opettelemista, varsinkin sen vaikean ja täsmällisen rytmityksen kanssa. Oli kuin tanssia olisi katsellut. 

Kaksi konkaria, (Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila), saavat lavalla seurakseen nuoren sellistin (Artturi Aalto). Normaalisti näytelmää esitetään Pienellä Näyttämöllä, mutta uskottavasti tila täyttyi myös juhlanäytännön suurella lavalla, Melkein jäin miettimään, olisiko minua viehättänyt ilmavuus ehkä jäänyt kokematta pienemmässä tilassa. Nyt näyttelijöiden välinen fyysinen etäisyys korosti eri olemisen tasojen lomittumista ja loi heidän välilleen kuin marionettien langat tai kuminauhat, joita pitkin kieli soljui kuin vesi Venetsian kanaaleissa. 

Vettä löytyi myös lavasteista - tietenkin - Venetsialla on roolinsa myös näytelmässä. Lavastus myös korosti kauniisti tekstin kertomaa tarinaa. Tunnelman dramaattisuus nousi omalle tasolleen yksinkertaisilla elementeillä kuten valojen suuntaamisella, tai tuolien sijoittelulla. Dialogit roikkuviin mikkeihin loivat illuusion keskustelusta, kun kertoja hyppäsi mukaan juoneen. 

Kuva: Kansallisteatteri, Tuomo Manninen 

Mistä näytelmä sitten kertoo ? 
Ihastumisesta, vanhenemisesta, sairaudesta, rappiosta, jostain kauniista, kuolemasta. Teemoja tekstiin mahtuu. Minulle päällimmäisenä jäi mieleen ihmisen halua kokea vielä kerran jotain kaunista, uskaltaa ehkä ensimmäistä tai viimeistä kertaa elämässään olla oma itsensa, vaikka kaunis helposti muuttuukin groteskiksi. 

Vanhenevan kirjailijan rakastuminen kauniiseen nuoreen poikaan Venetsian romanttisilla kaduilla ja kanavilla, keskellä koleran raivoa ja kuolemaa, on vaikuttava ja ajatuksia herättävä. Siksi kai Kuolema Venetsiassa onkin klassikkonäytelmä. Karismaattisten ja taitavien näyttelijöiden käsissä kokemus nosti kylmiä väreitä koko näytelmän ajan. 

Kuva Kansallisteatteri, Tuomo Manninen 

Koska kyseessä oli Jukka Puotilan taiteilijajuhla, juhlistettiin pitkän uran tehnyttä näyttelijää onnitteluin, puhein sekä kollegojen kauniin laulun voimin näytelmän päätteeksi yleisön seuratessa katsomon täydeltä. 

Lämminhenkinen tilaisuus loi kuvan arvostetusta, ahkerasta, kaikille ystävällisestä ja ennen kaikkea ammatillisesti kunnianhimoisesta ja taitavasta taiteilijasta. Kaikkihan me toki tiedämme Jukka Puotilan televisiosta ja teatterista, mutta ainakin minulle oli yllätys, miten monipuolinen ja aktiivinen toimija hän oikein on aina ollutkaan. Teatteri- ja televisiorooleja on kertynyt kymmenittäin ja lisäksi Puotila on ehtinyt toimimaan yhdistyksissä ja Kansallisteatterin hallinnossa näyttelijöiden edustajana. Kunnioitettava ura siis monelta kantilta. Ei mikään ihme, että arvostus ja rakkaus olivat käsinkosketeltavia rivikatsojallekin. 

Onnea taiteilijalle! Toivottavasti saamme nauttia karismastasi vielä monissa esityksissä. 

Kurpitsa-aika

Se on taas kurpitsa-aika... Syysloman kunniaksi hankittiin meillekin iso Halloween-kurpitsa. Siellä se on hymyillyt iloisesti olohuoneen ikkunasta. Saa nähdä kestääkö varsinisesti H-hetkeen saakka. Ensi poltti liian korkea kynttilä mustan reunan hattuun ja nyt ovat öiden pikkupakkaset koetelleen kestävyyttä. 

Monena vuonna olemme saaneet lyhtykurpitsat kuin itsestään pihalla kasvaneina. Siksi kai melkein 30€ tuntuikin hurjalta hinnalta (toki isosta) kurpitsasta. Pihi emäntä ryhtyi heti miettimään, miten hyödyntää jättikulhollinen sisältä kaavittua kurpitsaa. 

Löytyihän niitä, kurpitsanupotuskeinoja. 

Muffinsseja tehtiin peräti kahdenlaisia - suolaisia ja makeita. Makeiden ohje on aikoinaan Jamie Oliverilta bongattu ja vuosien varrella omaksi muokattu. Suolaisiakin on tehty joskus ennen, aina mennään kaapista löytyvien ainesten mukaan - kurpitsa pysyy. 

Makeat kurpitsamuffinssit

400g hienonnettua kurpitsaa
2-3 dl Demerara sokeria
4 munaa
hiukan suolaa
4,5 dl jauhoja
2 kukkurallista tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
iso kourallinen hienonnettuja saksanpähkinöitä
alkuperäisessä reseptissä käsketään laittamaan melkein 2 dl öljyä, mutta toimii kyllä vähemmälläkin. Laitamme nykyään varmaan sellaisen reilun desilitran verran.

Hienonna ja sekoita kaikki ainekset löysäksi taikinaksi. Laita muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa n.20-30min, kunnes tikulla koitettaessa kypsiä. Paistoaika toki vähän vaihtelee muffinssien koon mukaan. 

Tällä kertaa ei edes kourrutettu vaan katosivat pikku hiljaa ihan sellaisinaan. 

Hyvin kelpasivat muffinssit ulkoilun jälkeen välipalaksi.
Kinkku-juusto-kurpitsamuffinssit (12kpl)

2dl vehnäjauhoja
2dl speltti täysjyväjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl öljyä
2 kananmunaa
2dl turkkilaista jugurttia
2dl raakaa kurpitsaa koneella hienonnettuna 
pari kevätsipulia silputtuna
1-2 kourallista palvikinkkua silputtuna 
iso kourallinen kuorittuja auringonkukansiemeniä  
2 kourallista juustoraastetta
suolaa ja pippuria

Sekoita nesteet, kurpitsa, sipuli, kinkku ja puolet juustoraasteesta. Lisää hiukan suolaa (muista, että suolaa on myös kinkussa ja juustossa) ja mustapippuria. Sekoita kuivat aineet ja lisää nesteisiin. Sekoita vähän löysäksi taikinaksi ja jaa lusikoiden avulla paperisilla muffinssivuoilla vuorattuihin muffinssipellin koloihin.

Ripottele päälle loput juustoraasteesta ja paista 175 asteisessa uunissa noin 15 minuutta. Nosta pelliltä jäähtymään ja tarjoile haaleana.

Kurpitsasta riitti hyvin myös keiton pohjaksi. Tähän keittoon olinkin erityien tyytyväinen. Laitoin nimittäin vain puolet kookosmaitopurkista ja lopputuloksena oli mausteinen herkku, jossa kurpitsan hedelmäinen maku oli mukavasti tallella. 
Kurpitsalaksa

3 porkkanaa
3 sipulia
1 sellerin varsi
muutama kevätsipulin varsi
kurpitsaa saman verran kuin edellisiä yhteensä
2tl inkivääriä (esim. Santa Marian tuubista)
2tl valkosipulia (esim. Santa Marian tuubista)
ripaus suolaa
1 kasvisliemifondikuutio
puolikas punainen chili
3 kaffirlimenlehteä
muutama raapaisu limen kuorta
1-2dl kookosmaitoa 
(jos kaipaat lisää suolaa niin lisää pieni loraus soijaa tai kalakastiketta)

Leikkaa porkkanat, siupli, selleri ja kevätsipuli palasiksi. Kuullota kattilassa öljyssä muutama minuutti. Sekoita joukkoon inkivääri, valkosipuli ja suola. Sekoita. 
Lisää joukkoon kasvisliemifondikuutio, kurpitsa ja hienonnettu chili. Kaada vettä litran verran, että kasvikset peittyvät väljästi. 
Lisää kaffirlime ja lime. Pistä kansi päälle ja anna poreilla hiljalleen runsaat puoli tuntia (tai kauemmin, jos kaikki ei tunnu pehmeän hajoavalta). 

Poimi keitosta kaffirlimen lehdet pois. Sileytä keitto blenderissä tai sauvasekoittimella ja laita puhtaaseen kattilaan. Kuumenna, sekoita joukkoon kookosmaito ja kuumenna taas. Tarjoile haluamiesi lisäkkeiden kera. (Jos kaipaat suolaisempaa niin lisää pieni loraus soijaa tai kalakastiketta - me emme tarvinneet). 

Lisukkeiksi kelpaavat esim. korianteri, nuudelit, maapähkinät (tai chilipähkinät) tai mikä tahansa muu nyt sattuu hyvältä maistumaan. 

Eikä se kurpitsa vieläkään loppunut.

Laitoin loput uuniin mausteiden kera (chiliä, savupaprikajauhetta, suolaa ja pippuria) ja annoin paahtua pehmeäksi. Lopuksi taas sileytin pyreeksi ja laitoin tuppervaaraan odottamaan. Meillä syödään viikolla kurpitsalasagnea.

Mitäs muita kurpitsankäyttöideoita löytyy innokkaille lyhdyntekijöille? 

Koston kukat

Kirjaston kirjat lisäävät stressiä. Varsinkin e-kirja lainojen pari viikkoa tuntuu miltei painostavalta - tai tuntui siihen asti, kunnes tajusin voivani sitten varata kirjan uudelleen. Tässä keskeneräisten härdellissä ei tunnu missään odottaa muutama kuukausi jatkoa tarinalle. Varsinkin, jos kirja ei ole niin koukuttava, että pureskelisi kynsiään loppuratkaisua miettiessä.

Tämän kirjan kanssa kävi juuri noin. Luin sitä jossain vaiheessa kesällä ja nyt sitten loppuun. Hämeen-Anttilan dekkarisarja on mielenkiintoinen miljöökuvauksena, mutta varsinainen rikosjuoni on sen verran hajanainen, että kovin suurta jännitettä ei pääse lukijan mieleen syntymään. Kaiken lisäksi olen vähän ärsyyntynyt päähenkilöön ja hänen soutamiseensa ja huopaamiseensa kahden tytön välillä (vaikka sydän sykkii ihan jollekin muulle)...

Virpi Hämeen-Anttila : Koston kukat 
HelMet Ellibs -laina 

Oopperan nuori tähti ammutaan kylmäverisesti lavalle Karl Axel Björkin istuessa katsomossa. Hautajaisissa jätetään syyttävä viesti, mutta voiko tyttö tosiaankin olla syyllinen?

Björk lähtee seuraamaan kiemuraisia johtolankoja ja siinä sivussa selvittelee myös turkisliikkeeseen tehtyä röyhkeää murtoa. Myös menneisyyden roistot palaavat kostohimosilmissään ja työkin muuttuu yhä hektisemmäksi poliittisen ilmapiirin kiristyessä.

Aihioita siis tarinassa riittää ja lopputuloksena onkin aikamoinen tilkkutäkki, kun sekaan heitetään myös Björkin henkilökohtaiset haasteet ja henkilösuhteet. Ihan lämmittävä täkki on kutenkin kyseessä. Kyllä tätä lukee ihan mielellään, kunhan ei odota jännittävää ja tiukkaa dekkarimaista otetta. Sellaista ei nimittäin tule.

Toki, rikokset selvitetään ja syylliset löydetään. Motiivit ja tekotavat kirkastuvat ja ovat ihan johdonmukaisia. Kirja vain on niin runsas ja tahti verkkainen, että välillä punainen lanka katoaa (tai unohtuu tarkkaamattomalta lukijalta).

Björkiin ärsyyntymisestä huolimatta, pidän monista muista kirjan henkilöhahmoista. Martti on periaatteellinen ja luotettava poliisimies, jonka turhautuminen sekä esimiehiin että omavaltaisesti toimivaan ystäväänsä tuntuvat aidoilta. Lisbet ja Ida ovat riemastuttavan viehättäviä kumpikin omalla tavallaan olematta silti liian täydellisiä. Itse asiassa heidän parhaat puolensa yhdistämällä saisi kai aikaiseksi täydellisen morsiamen Björkille. Tosin toiveet ovat sen verran ristiriitaiset, ettei sellainen nainen kai olisi ihan mahdolllinenkaan.

Aikakausi, eli 1920-luvun alku, on mielenkiintoinen. Kovin paljon en muista lukeneeni sinne sijoitettuja kirjoja, jotka kuvaisivat nimenomaan poliittisen ilmapiirin ristiriitaisuutta. Kansalaissodan jälkeinen aika on ollut vaikeaa tasapainoilua ääripäiden välillä, maltillisuudelle on ollut vaikea löytää tilaa itäisen naapurin sotkiessa kuvioita omista lähtökohdistaan ja kieltolain lisätessä jännitteitä. Maan yleisen tilanteen kuvaus nouseekin minulla tässä kirjassa ohi varsinaisen dekkarijuonen, joka loppujen lopuksi on kuitenkin aika perinteinen.

Kirjan nimenä Koston kukat on osuva. Kostosta on kyse monellakin tasolla. Rikoksen motiivina, menneisyyden hahmojen ilmestymisessä sekä laajemmalti myös poliittisen tilanten kiemuroissa. Aika pelottavan kostonhimoisiksi ihmiset osoittautuvat, oli sitten syytä tai ei, oli se sitten tulevaisuuden kannalta parasta tai ei.

Kuten vähän ristiriitaisesta tajunnanvirrasta yllä huomaatte, olen tämän suhteen vähän kahden vaiheilla. En tiedä tykkäsinkö. Toisaalta ajankuva kiehtoo ja yleensä minä pidän tarinoiden rönsyilystä. Tässä kuitenkin huomasin olevani välillä vähän pihalla varsinkin menneisyyden hahmojen ja poliittisten piirien suhteen. Osansa saattaa tietysti olla sillä, että aiempien osien lukemisesta on jonkin verran aikaa, sekä tietysti nytkin vähän katkonaiseksi osoittautuneella lukutavalla.

Historiallisista romaaneista (ja -dekkareista) pitävien kannattaneekin lukea tämä sarja ihan itse ja muodostaa oma mielipiteensä. Missään tapauksessa kirja ei ole huono.

Omenainen ja suklainen syyskakku

Lokakuussa on sadetta riittänyt. Yleensä tämä kakku nousee mieleeni vasta marraskuun pimeällä, mutta nyt mietin sitä jo ennen kuin pihan villiviini edes punersi. Kaikki se märkä ja kylmä ja hämärä sai kaipaamaan jotain täyteläisen makeaa.

Lautaselle päätyy jännä yhdistelmä makean kirpeää omenaa, täyteläistä suklaata ja pehmeää kanelia. Välillä mietin pidänkö, mutta aina otan lisää - ja aina teen tämän kakun uudelleen.

Resepti alunperin luottokirjasta eli The Humminbird Bakery Cookbook kaivettiin taas hyllystä. Minulta kirja ei lähde kiertoon ikinä, mutta napatkaa talteen heti, jos jostain osuu vastaan. Siitä on myös suomennos olemassa.


Syyskakku 

175g huoneenlämpöistä voita
140g ruokosokeria
2rkl vadelmahilloa (tai mustaherukkahilloa tai jotain muuta suosikkiasi)
2 kananmunaa
140g jauhoja
1rkl leivinjauhetta
1tl kanelia
pari kourallista saksanpähkinöitä rouhittuna
50g tummaa suklaata (Valrhona Caraibe) pieninä palasina
pari omenaa pieninä palasina

Hiero voi, sokeri ja hillo ilmavaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan kummankin jälken hyvin vatkaten.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita taikinaan.

(Ohjeessa käsketään laittamaan sitten kylmään muutamaksi tunniksi, mutta minulla on yleensä en verran kova kakunhimo, että pistän suoraan uuniin ja hyvin toimii niinkin)

Uuniin leipävuokaan (tai pitkulaiseen kakkuvuokaan) 170 asteeseen 50-60min.

Anna jäähtyä hetki vuoassa ja sitten ritilän päällä.

Nauti vahvan kahvin tai teen kera anteliaina siivuina.

ARVONTA : liput messuille - kirjoja ja ruokaa riittää :-)

Se on taas se aika vuodesta. Helsingin Kirjamessuihin on enää vajaat kaksi viikkoa. Suunnitelmani ovat ihan vaiheessa, kun tämä syyslomakin on näköjään mennyt enemmän töissä kuin lomalla. Tänään sentään paistaa aurinko.

Minulla olisi Messukeskuksen tarjoamat kaksi pääsylippua arvottavana eli yksi onnekas saa lipun (sähköisinä sähköpostiin) itselleen ja kaverille. Samalla lipulla pääsee sekä Helsingin Kirjamessuille että Viini ja ruoka 2017 -messuille.

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla. Olethan seuraajani joko täällä blogissa (lukija-lista löytyy sivupalkista) tai sitten

Facessa : Ja kaikkea muuta 

tai 

Instassa: minna_vuocho

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin eli 22.10. klo 18:00 saakka. Jätäthän sähköpostisi niin saan onnettaren suosimalle liput toimitettua.

Onnea arvontaan - toivottavasti törmäillään messuilla! Minut löytää jossain vaiheessa taas kirjabloggaajien pöydän vierestä Boknäsin osastolta. Tarkempia aikatauluja pistän vielä blogiini, kunhan ehdin paneutua muuhunkin ohjelmaan.

EDIT sunnuntai-iltana: Arvonta on suoritettu (Random number generaattorilla) ja liput lähtevät kohta voittajalle.  
Kiitos kaikille osallistujille. Ihanaa syksyä! 

Onnellinen pieni mies ja Onnellinen prinssi

Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

Minä pelkään nukkeja. Siis sellaisia vanhanaikaisia nukketeatterinukkeja, joista minulle lähinnä tulevat mieleen painajaiset tai Pinokkio. Pelko on  perinnöllistä. Myöskään omat poikani eivät perinteistä nukketeatteria varsinaisesti fanita.

MUTTA... Nukketeatteri Sytkyt hoitaa homman niin ihanan lempeästi ja hauskan interaktiivisesti, että Muumien jättämän ihanan muiston myöta halusimme Toton kanssa katsomaan myös Kansallisteatterin tämän syksyn nukketeatteriensi-illan eli tänään oli vuorossa Onnellinen prinssi.

Onnellinen prinssi on Oscar Wilden klassikkosatu pääskysen kanssa ystävystyvästä prinssipatsaasta. Tarina kertoo auttamisesta, luopumisesta ja siitä, miten muita auttanut saa apua sitä tarvitessaan.

Teatteriesitys on tarkoitettu 2-7 vuotiaille ja kestää puoli tuntia. Se on juuri sopiva aika pienemmillekin katsojille, sillä teatterielämys alkaa jo lämpiön portailta. Lapset istuivat paikoillaan, rakensivat pesää ja osallistuivat teatterin tekemiseen. Itse asiassa Toto oli kaikkein eniten innoissaan juuri tuosta osiosta. Ihanasti myös tunne jatkui koko näytelmän ajan.  

"Me pääsimme mukaan teatteriin ja esiinnyimme. Te aikuiset olitte sitten yleisönä penkeillä"

Nukketeatteri Sytkyt hyödyntää kivasti sekä nukkemestarin olemusta, että sitten pehmoleluja tai lavasteita tarinankuljetuksessa. Aikuisena sitä jo osaa arvostaa, että lavan (pöydän) päälle rakennettu kaupunki ja patsas taipuvat tarinan elävöittämiseen ilman sen kummempia kommervenkkejä. 

Vietimme siis mukavan puolituntisen. Itse asiassa Toton ikäisille eskarilaisille olisi tarina voinut olla pidempikin. Uppoutuminen ja eläytyminen olivat ilmeisiä. Tämä on jotain ihan muuta kuin Ninjagot tai muut vauhdikkaat piirretyt. Elämys on vahvempi ja silmät loistavat kirkkaammin. Se on sitä teatterin taikaa, jota haluan myös lapsilleni kokemuksena tarjota.

Kiitokset ensi-iltalipuista Kansallisteatterille 

Ruokaa purkeista ja putkiloista

Tiistai-ilta ja kiire sinne ja tänne. Vettä ropisee niskaan ja mieli tekee kuumaa keittoa. Kokkausta puolestaan ei tee mieli aloittaa, varsinkaan mitään leikkuulaudan ja hellan viereen sitovaa. Silloin ovat purkit ja putkilot omiaan. Niillä saa hilpeän futuristisen olon kokkaukseen. Ihan kuin oltaisiin avaruusasemalla ja ulkona olisi autiota ja mustaa. Mustaa tietysti onkin näillä keleillä ja vuodenajalla.

Täytyy myöntää, että ajatuksena vähän vierastan yrttituubeja. Veitsi ja leikkulauta toimivat ja juurihan tulin hankkineeksi sen pienen yrttisilppurinkin. Kaikkea uutta on kuitenkin kiva kokeilla, joten totta kai otin Santa Marian uudet keittiön aputuubit kokeiluun, kun niitä kerran tarjottiin.

Toistaiseksi olen kokeillut valkosipulia ja oreganoa. Ainakin minusta maku tuntuu "aidolta", itse asiassa yllätyin sen suhteen positiivisesti.

Ja syntyihän se tomaattikeitto ihan uskomattoman nopeasti kattilaan poreilemaan. Hyvin sain kattilan hellalle ja ehdin ajoissa sateeseen tarpoen hakemaan poikaa taidekerhostaan.

Tiistain tomaattikeitto 

2 sipulia
loraus oliiviöljyä
2 prk Mutti-tomaatteja
1tl Santa Maria valkosipulimurskaa
1tl Santa Maria oreganoa
vettä
1 kasvisfondikuutio
loraus kuohukermaa

Kuori ja leikkaa sipulit palasiksi. Laita sipuli kattilaan oliiviöljyn kanssa kuullottumaan muutamaksi minuutiksi.
Kaada joukkoon tomaattipurkit sekä vielä 2 purkillista vettä. Näin saat purkitkin huuhdeltua. Sekoita joukkoon valkosipuli ja oregano.

Anna poreilla hiljalleen puolisen tuntia ja lisää fondikuutio. Kuumenna ja sekoita. Maista suola ja lisää tarvittaessa.

Surauta tehosekoittimessa sileäksi (tai sauvasekoittimella).

Lorata joukkoon vielä kermaa ja kuumenna. Voit lorauttaa kulhoihin tipan kermaa vielä pöydässä tai vaikka rouhia hieman pippuria.

Tarjoile vaikka kinkku-tomaatti uunileipien kera.

Kangastus 38

Minulla on ollut Kjell Westön kirjoihin vähän sellainen hassu suhde. Niin monet niistä intoilevat, että aina aloittaessani toivon pitäväni minäkin, tai edes pääseväni loppuun. Huonostihan siinä on useimmiten käynyt, mutta tiedättekö mitä ? Nyt löytyi kirja, jonka luin loppuun ja josta pidin erittän paljon - ja jonka on kirjoittanut Kjell Westö!

kuva Otava

Kjell Westö: Kangastus 38 
HelMet / Ellibs sähkökirjalaina 

Claes Thune on entinen diplomaatti ja nykyinen lakimies, joka pyristelee inhottavan alemmuudentunteen kourissa. Vaimo lähti parhaan ystävän mukaan, lakifirma menestyy vain kohtalaisesti ja äitikin pitää puolittaisena epäonnistujana. Kaiken lisäksi maailma on tulossa hulluksi. Liberaalien ajatusten julkaisemisesta joutuu hakatuksi. Valtakunnat tasapainoilevat sodan reunalla ja Hitler laajentaa Saksan rajoja. Äärioikeisto nostaa profiiliaan Suomessakin.

Tasapainoa kaaokseen tuntuu tuovan Thunen palkkaama konttoristi rouva Wiik. Aina tehokas, aina korrekti rouva Wiik houkuttaa Thunea laajentamaan horisonttiaan. Rouva Wiikillä on kuitenkin salaisuus. Tuhoava, murskaava salaisuus, joka nousee pintaan samalla kun mies hänen menneisyydestään astuu mukaan Thunen keskiviikkokerhon illanviettoon.

Westö kuvaa murroksen rajoilla keikkuvaa maailmaa vähäeleisesti ihmisten ja heidän kokemustensa kautta. Sisällissodan haavat eivät ole vieläkään täysin umpeutuneet ja luokkarajojen rikkominen tuntuu mahdottomalta. Kaiken lisäksi äärioikeiston teesit rodusta ja arjalaisesta yli-ihmisestä alkavat vaikuttamaan jo tavallistenkin ihmisten elämään.

Henkilöhahmot tarinassa nostavat aatteiden ristiriidat elävinä näkyviin näennäisesti arkisten ja viattomien tapahtumien kautta. Tapahtumia ei kuvata tapahtumina, kliinisesti sivusta katsoen, vaan ne koetaan ja tunnetaan henkilöhahmojen ajatusten ja muistojen kautta. Kerrontatapa osoittautui ainakin minun kohdallani koukuttavaksi ja vaikuttavaksi.

Thune on hahmona inhimillinen. Hän haluaa hyvää, mutta pelkää astua pois mukavuusalueeltaan. Laajentaessaan kokemuspiiriään hän kokee asettavansa itsensä alttiiksi (ja tietysti niin myös tekeekin), eikä oikein tiedä oliko uskallus hyvästä vai pahasta. Thune haluaa hyvää, mutta maailma näyttää kasvojensa nurjaa puolta etuoikeuksiin tottuneelle.

Rouva Wiik on mielenkiintoinen ja aika surullinen hahmo. Pinnan alla vyöryvät pelot ja syyllisyys pikkuveljen vuoksi. Ihan kaikesta ei ole mahdollistä päästä irti, vaikka miten olisi rakentanut säntillisyyden kuorta ympärilleen. Yllättävä kohtaaminen voi murtaa suojan ja romahduttaa kulissien takaiset rakenteet.

Kahden päähenkilön välinen dynamiikka ja jännite pitää romaanin elossa. Muut henkilöt edustavat tarinassa paitsi itseään, myös aikakauden suuntauksia ja arkkityyppejä. Silti heistä löytyy paitsi pinnan kuva, myös sisältä särkynyt peili. Toisinaan säröt nostavat rikkonaisuuden kaikkien näkyville ja tie vie mielisairaalaan, mutta suurin osa pysyttelee valitsemassaan roolissa.

Lisäksi aikakausi on mielenkiintoinen ja sen kuvaus on aika pelottavakin. Vaikka kirjan tarina sijoittuu vuoteen 1938, kuulostavat sen esittelemät ajatukset yllättävän tutuilta. Ei tarvitse kuin lukea sanomalehtiä tai varsinkin somea, niin vastaavat teesit hyppäävät silmille tavalla tai toisella. Tämän olen todennut viime aikoina useammankin sotaa edeltävään aikaan sijoittuvan kirjan kohdalla. Ehkä siksikin juuri tämä Westön kirja kolahti. Siis sen lisäksi, että hän osaa oikeasti kirjoittaa.

Kansallisteatterissa esitetään tänä syksynä Kangastus 38 -romaaniin perustuvaa näytelmää. Kyllä sekin varmaan pitäisi mennä katsomaan, kun kerran kirjastakin pidin näin kovasti.

Silppuri kapinegalleriaan tuunatulla Vichyssoisella...

Päätin tässä pikkuhiljaa herätellä taas henkiin ammoisina aikoina kirjoittamaani "kuukauden kapine"- sarjaa. Vähän tosin pähkäilen tuon nimen kanssa. Huomaan nimittäin testatessa siirtyneeni aika monessa kohtaa kokeilemaan palvelua ilman varsinaista fyysistä tuotetta. No, katsotaan. Ehkä pitäisi puhua vain "Galleriasta" tai "Testissä" tai... olisko hyviä ehdotuksia?

Tällä kertaa testasin Tupperikutsuillani tilaamaani pikkusilppuria. Kolmella terällä varustettu käspelillä pyöritettävä silppuri on osoittautunut helmeksi silpulia silputessa ja toivottomaksi kovettuneen leivän kohdalla. Paras käyttö tähän mennessä on kuitenkin ollut tämän päivän soppatuunauksen tomaatti-basilikaseos. Silppuaminen ja sekoitus kävi helposti ja nopeasti narusta vetämällä.

Loppupäätelmäksi siis sanottakoon, että tätä tulee varmasti käytettyä pienempien määrien silppuamisessa, kun kyseessä ovat kasvikset tai yrtit, mutta todennäköisesti vain silloin, kun tarkoituksena on tehdä jokin tällainen soosi tai salsa. Isompiin määriin on pieni tehosekoitin ja pelkkään maustesilppuamiseen ovat leikkuulauta ja veitsi edelleen parhaimmat. Homma hoituu muun leikkaamisen ohella ilman lisätiskiä.

Hauska ja ihan hyödyllinen hankinta kuitenkin.

Tomaattia, basilikaa, hitusen valkosipulia ja suolaa sisältävä seos muuten toi mukavasti raikkautta ja happoa peruna-purjokeiton hienostuneeseen makuun. Vichyssoise-keitto on hyvää sellaisenaankin, mutta välillä sitä kaipaa pientä piristystä.

Vichyssoise 

1 purjo
1 keltasipuli
1rkl voita ja loraus oliiviöljyä
4 jauhoista perunaa
1l kana- tai kasvislientä (fondikuutiosta)
ripaus suolaa
(pasta rossa mausteseosta myllystä)
1dl kuohukermaa

Yleensä kermaa ja maitoa laitetaan vähän enemmän, mutta minä halusin mahdollisimman paljon perunan ja purjon makua korostavan keiton.

Leikkaa purjo ja silpuli silpuksi sekä peruna pieniksi paloiksi. Sulata voi oliiviöljyn kanssa kattilassa. Kaada purjo ja sipuli kattilaan ja kuullota. Voit laittaa pienen ripauksen suolaa.

Lisää perunapalat ja liemi. Keitä hiljalleen poreillen puolisen tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä.

Pyöräytä keitto tehosekoittimessa sileäksi ja laita takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon kerma. Kuumenna vielä keittämättä ja tarjoile.

Seuraksi hyvää leipää (kuvassa juurisämpylä) ja sekaan lusikallinen tomaattisoosia, jos siltä tuntuu.
Hyvin käy kevyemmäksi sunnuntailounaaksi.

Mestari ja Margarita

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista

No vihdoinkin!

"Kuukauden teatteri"-haasteeni on voinut lievästi sanottuna pahoin tänä vuonna, mutta nyt lähti putki päälle. Tässä kuussa käyn teatterissa peräti kolmesti!

Putken aloittaa Mihail Bulgakovin mestariteokseen perustuva Mestari ja Margarita. Tykkäsin klassikkohaastetta varten lukemastani kirjasta sen runsauden vuoksi. Teatteriesityksestä tykkäsin sen runsauden ansiosta ja osittain siitä huolimatta.

Rohkeutta, hulluutta ja kirkkaita valoja

Bulgakovin mestariteoksen sovittaminen näyttämölle vaatii sekä rohkeutta että vähän hulluutta. Kirja vilisee teemoja, ihmisiä, tapahtumia ja mitä kummallisempia viittauksia. Väliaikansa kanssa 2,5h kestävä näytelmä ei millään voi esittää kaikkea, on pakko valita.

Vaikka Mestari ja Margarita suoraviivaistaa kirjan sisältöä, tuntui ensimmäinen puolisko ennen väliaikaa turhankin pitkältä. Tarinaa rakennettiin hartaasti ja huolella, mikä oli tietysti kirjaa tuntemattomille melkein välttämätöntä, mutta hivenen mietimme seuralaiseni kanssa kaikkien keskustelujen ja viittausten välttämättömyyttä. Samoin jotkut kohtaukset (esim. runoilija Bezdomnyin juoksu kaupungin halki) olisi voinut tiivistää. Runsautta toki riitti elementeissä keskustelujen lisäksi, mutta ensi mielenkiinnon jälkeen ne eivät täysin riittäneet pitämään vauhtia yllä vaikka monista kovasti pidinkin. Väliajan jälkeen tahti kiihtyi ja tarina sai kiinni Bulgakovin hengästyttävästä vauhdista. Lavalla pyöritettiin niin näyttelijöitä, värejä, valoja kuin nukkejakin.

Jo Bloggariklubilla ohjaaja Anne Rautiainen kertoi meille bloggaajille näytelmän yhdistävän sekä eläviä näyttelijöitä että nukketeatterin elementtejä. Näiden lisäksi haluan nostaa tarinan kuljettamisen kannalta olennaisina esiin myös lavasteet ja valot. Tavaroita ei lavalla ole paljonkaan, mutta ne ovat monikäyttöisiä ja vaikuttavia. Pilatuksen pylväät luovat illuusion palatsista, joka melkein leijuu näyttämön yllä.

Valoihin ja videoihin rakastuin. Varsinkin aivan alun raitiovaunu ja lopun ilottelu väreillä ja heijastuksilla olivat mahtavaa katsottavaa. Pietu Pietiäinen oli mukana suunnittelemassa myös minua suunnattomasti ihastuttanutta Mahdolliset maailmat - näytelmää. Mestari ja Margarita on vähintään samalla tasolla. Kertakaikkisen upeaa katsottavaa.

Kuva: Kansallisteatteri 

Rakkaustarina 

Bloggariklubilla Anne Rautiainen myös ihmetteli ääneen, miksi kirjan nimen suomennos nostaa pääosaan Saatanan, vaikka kaikkialla muualla keskeisenä teemana on nimeä myöten Mestarin ja Margaritan rakkaustarina. Samaa jäin minäkin miettimään. Mitenköhän paljon nimi ohjaa lukijan/katsojan fokusta. Seurataanko Saatanaa vai rakastavaisia?

Näytelmän nimi siis jo kertoo, mihin teemaan ohjaaja on punaisena lankana tarttunut. Toki esillä ovat myös viittaukset uskontoon ja Neuvostoliiton kulttuurille luomiin rajoituksiin, mutta Margaritan taistelu välillä vähän nahjusmaisen Mestarin ja rakkauden puolesta on näytelmän suurin voima ja jättää Saatanankin varjoonsa, vaikka tämä vaikuttava hahmo onkin.

Tosin pimeyden herran seurue vastaa ehkä kaikkein parhaiten mieleenpainuvista hahmoista. Hella-vampyyrin nauru jää vainoamaan öisiä painajaisia ja Begemot-kissa kirvoittaa naurahduksen vielä näytelmän loppumisen jälkeenkin. Kaikki näyttelijät ovat taitavia, niin kuin Kansallisteatterin lavalla aina.

Kuva: Kansallisteatteri 

Ehdottomasti katsomisen arvoinen 

Minä odotin tätä teatteri-iltaa miltei malttamattomana. Olin utelias näkemään jo etukäteen mainitut runsaat elementit, sekä sen, miten massiivisen runsaasta tarinasta on saatu katsojansa vangitseva teatteriesitys. En pettynyt.

Kirjaa lukemattoman katsojan yli näytelmä voi välillä vyöryä osin käsittämättömänä, mutta silti runsaana ja kiinnostavana (vapaa tulkintani seuralaisen kuvauksesta kokemuksestaan). Kirjan lukenut voi jäädä nauttimaan yksityiskohdistakin. Molemmille näytelmä on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista 

Maukasta lohturuokaa

Kyllä, minä olen täysin teeveytytnyt. Tämäkin kuukauden keittokirja on ihan suoraan telkkariohjelmasta bongattu, vaikka miten olisi vanha tuttu tekijänä.

Telkkarista nimittäin tulee huomattavasti vähemmän ruokaohjelmia kuin vielä muutama vuosi sitten. Jokin aika sitten bongasin kuitenkin sarjan, jota en aiemmin ollut edes nähnyt. Jamie Oliver siinä tuttuun tyyliinsä heitteli aineksista kasaan mieltä ja suuta miellyttäviä herkkuja.

Oli piristävää katsoa vaihteeksi jotain muuta kuin pikaista valmistumista tai kalorien vähyyttä tai muuten terveystrendiä seuraavaa kokkausta. Nam! Neljännen muistiin kirjoitetun reseptin kohdalla totesin, että pääsen helpommalla tilaamalla kirjan kotiin.

Päädyin Amazoniin yksinkertaisesti sen takia, että sain suomalaisen nettikaupan kirjahinnalla (sama englanninkielinen) sieltä kaksi. Ei ihme, että suomalaiset kaupat kokevat kansainvälisen kilpailun uhkaavana.

Jamie Oliver: Jamie's Comfort Food 
Oma ostos Amazonilta 

Kirja oli ensin pienoinen pettymys. Jotenkin se ei heti ensimmäiseltä sivulta hehkunutkaan sitä ihanan kesäistä ja rentoa meininkiä tv-kokin tiluksilta. Kuvatkin ovat vähän himmeitä (taitaa olla kierrätyspaperia, mikä tietysti sinänsä on hyvä juttu).

Vähän aikaa selattuani aloin kuitenkin pääsemään pinnan alle ja löysin saman viehätyksen kuin tv-sarjassa. Asiaa auttoivat jo sarjasta bongaamani herkut, joiden reseptejä lukemalla saatoin mielessäni nähdä herran itsensä selittämässä, mutta kokeiluun päätyi itse asiassa ensimmäiseksi resepti tv:n ulkopuolelta.

Monia muitakin todennäköisesti kokeiluun päätyviä reseptejä kirjasta löytyy, vaikka onhan se toki osittain vähän turhankin englantilainen. Joitain reseptejä ei vain oikeasti tee mieli, johtuen varmaan omista lohturuokareferensseistä... (rupikonnat taikinassa eivät houkuttele edelleenkään, vaikka niihin on vuosien varrella törmännyt useammankin kerran).

Kaikkiaan siis ihan hauska selattava ja kokattava kirja. Reseptit Jamie-laatua eli varsin käytettäviä vaikka sitten oman kaapin mukaan soveltaen. Paksuuttakin kirjalla on sen verran, että varmasti löytyy jokaiselle jotain kokeiltavaa.

.
Tämän reseptin suosikkiosuudeksi osoittautui inkiväärisalsa - se sopii kaikkeen mahdolliseen pieneksi raikastukseksi!

Riisiä ja jotain vihreää lisukkeeksi niin hyvin menee :-)

Black Cod

4*150g turskan selkäfilepaloja

Marinadi:
4rkl hunajaa (minulla loppui hunaja kesken ja jatkoin palmusokerilla)
3rkl misotahnaa
3rkl soijakastiketta
2rkl sakea (minä laitoin sherryä vähän enemmän ja hyvin toimi) 
1rkl riisietikkaa
1tl (!) huom. siis vähemmän kuin muita seesamiöljyä

Sekoita marinadin ainekset ja kieritä kalafileet siinä. Laita kannelliseen rasiaan jääkaappiin vaikka yön yli.

Kun valmistat ateriaa, laita riisi kypsymään paketin ohjeiden mukaisesti (tai basmatiriisi kannen alla 1osa riisia + 2 osaa vettä hiljaisella tulella, kunnes kypsää)

Pikkelssi :
Tähän olisi kuulunut laittaa mm. retiisejä, mutta niitähän ei tietenkään käsiin sattunut. Näin tehtiin ja osoittautui vallan mainioksi.

4 kevätsipulia silputtuna 
puolikas punainen chili silputtuna
2rkl sushi-inkivääriä hienonnettuna + 4rkl sen nestettä
1rkl valkoviinietikkaa 
pieni nippu korianterin varsia silputtuna (lehdet tarjoiluun!)

Pikkelssi vain sekoitettiiin ja annettiin olla sen aikaa, kun riisi ja kala kypsyivät.

Laita uuni lämpenemään 240 asteeseen ja pistä kalafileet marinadeineen uunipannulle.
Anna kalan kypsyä kuumassa uunissa. Jamie sanoo, että 5min, mutta meillä taisi olla sen verran mahtavan kokoiset kalafileet, että annoin olla melkein 15. Minä myös pidän kalastani silleen aikalailla läpikypsänä, mikä ei kuulemma ole ollenkaan taiteen sääntöjen mukaista, mutta minkäs teet? Makuasia.

Tarjoile ja nauti. Loput voi seuraavana päivänä syödä oman maun mukaisessa kala-riisi-muna -pannupaistoksessa.

Tunnustus, kirjoja ja yksi lemppari alkuruoka

Syksy taitaa olla tullut nyt ihan oikeasti. Vaikka tällä viikolla on aurinko luonut miltei kesäisen illuusion, ei tarvitse kuin olla ulkona hitusen illemmalla niin koleus jo hiipii iholle. Kaunista on. Silmä lepää jo olohuoneen ikkunasta omalle pihalle katsoessa, puhumattakaan ruskan alusta rantaraitilla.

Syksyn eteneminen näkyy myös työtahdin kiihtymisenä. Kaikki ovat viimeinkin palanneet kesälomilta, niin kollegat kuin asiakkaat. Projekteja aloitetaan, toiset etenevät kriittiseen vaiheeseen. Kiire lisääntyy.

Kiire taitaa näkyä minulla myös lukemisessa. Liekö pientä stressiä ilmassa, kun edelleen hypin kirjasta kirjaan eikä mistään meinaa tulla valmista. Olen kyllä lukenut, mutta luettujen lista näyttää vain 9 kirjan verran syyskuulle.


Tunnustus

Toisaalta, minun pitää myös tunnustaa jotain. Olen jäänyt koukkuun. Istun iltaisin luvattoman pitkään isännän kanssa television edessä ja seuraan sodan etenemistä Westerosissa ja sen ympäristössä. Game of Thrones on meillä edennyt jo seitsemänteen kauteen. Vanhemmilla siis - esikoinen jumittui jonnekin viidenteen, vaikka hänen vuokseen HBO hankittiin.

Sinänsä huvittavaa, että minä taasen en millään jaksanut katsoa ensimmäisiä kausia. Vasta neljännen kohdalla huomasin jääväni kiinni televisioon ohi kulkiessani (isäntä katsoi alusta saakka). Jotenkin päästiin yli seksistä ja sodasta siinä kohdin. Pääosaan nousivat henkilöt ja tarina.

Luettuja 

Kuukauden parhaaksi luettavaksi taitaa nousta Pasi Ilmarin Jääskeläisen Väärän kissan päivä. Kirjailija palasi tyylillisesti juurilleen, mutta kompaktimmin ja juonella taituroiden.

Kissat valtasivat kuukauden muutenkin. Osuuskumman Varjoisilta kujilta novellikokoelma- oli täynnä toinen toistaan vaikuttavampia kissahahmoja.

Historiasta ja keittokirjasta vastasi syyskuussa Susanna Välimäen Syötävät sävelet, joka yhdisti mukavasti historiallista knoppitietoa, anekdootteja ja ajankuvausta tukevia reseptejä. Oiva luettava syksyn iltojen piristykseksi.

Pensionaatti Onnela piristi ja Vaarallinen juhannus tuli kuunneltua pojan kanssa uudelleen äänikirjana. Muuten kuukausi olikin pelkkää viihdefantasiaa Ilona Andrews, Gail Carriger ja Marissa Meyer lienevät tuttuja nimiä kaikille genren ystäville. Viimeksi mainitun vanhoihin satuihin perustuvan YA-sarjan aloitusosa oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus - katsotaan milloin jatkan sen parissa.

Makumaailmaa 

Syksy tuo tullessaan myös siihen ehdottomasti kuuluvia makuja. Omenat kypsyvät ja muutenkin satoa riittää. Myös kokkaamisessa salaatit väistyvät patojen ja keittojen tieltä, maut voimistuvat tummemmiksi.

Balsamicolla höystetty, parmankinkkuun käärittynä uunissa pikaiseen kypsenneetty viikuna rosmariinin kera kiteyttää syksyn makumaailmallaan. Makeaa, täyteläistä ja hitunen kirpakkaa. Ihan täydellinen alkuruoka syysillan herkutteluun.