Elokuvissa - Gone Girl

Viime aikoina olen joutunut taipumaan todisteiden edessä. Olen nähnyt elokuvan, joka oli parempi kuin alkuperäinen romaani ja nyt toisen, joka oli vähintäänkin yhtä hyvä. Aiemmin pidin sääntönä sitä, että elokuvat ovat aina kirjoja huonompia - poikkeuksena ehkä BBC:n sarja Austenin Pride and Prejudicesta, joka tekee kunniaa romaanille.

Gillian Flynnin Kiltti tyttö oli romaanina jo vallan mainio kuvaus avioliitossaolon vaikeudesta. Elokuvassa henkilöhahmot tulevat vielä todellisemman tuntuisiksi ja käänteet tuntuvat vieläkin kierommilta. Kuten kirjassakin, on katsojan vaikea ennakoida, mihin tarinassa oikein lopulta päädytään.

Nick palaa kotiin. Talosta löytyy kamppailun jälkiä, mutta vaimoa ei näy missään. Mitä oikein tapahtui? Miksi keittiössä on verijälkiä? Poliisien tutkinnan edetessä huomataan, ettei Nick olekaan puhtoinen naapurinpoika, mutta onko hän kuitenkaan murhaaja?

Ben Affleck on juurikin tuollaisen amerikkalaisen "good guyn" perikuva. Ehkäpä juuri siksi hänestä on niin vaikea uskoa pahaa. Silti,,,  Rosamund Pike on suloinen nuorena vaimona, mutta ovatko avioliiton haasteet kuitenkaan kaikki miehen vikaa? Spoilaamatta lienee mahdollista todeta, että kirjaan verrattuna Nick oli jotenkin "kiltimpi". Oletteko muut kirjan lukeneet ja elokuvan nähneet kanssani samaa mieltä? 

Olen lukenut kirjan aikaisemmin, mutta silti reippaasti yli 2h kestävä elokuva ei tuntunut yhtään pitkältä. Toki asiaan vaikutti pitkä väli kirjan lukemisen ja elokuvan katsomisen välillä, olin unohtanut paljon yksityiskohtia, mutta silti - jännite piti. Seuralainen ei ollut kirjaa lukenut. Hänenkin mielestään oli vaikea uskoa Affleckin hahmon kykenevän pahaan. Hän myös pääsi nauttimaan yllätyskäänteistä todellisina yllätyksiä ja niitähän riitti. Hän vaikutti myös huvittuneen elokuvan aiheuttamasta epävarmuuden tilasta ja mainitsi heiluneensa suuntaan, jos toiseenkin yrittäessään löytää elokuvan henkilöiden joukosta sen todellisen pahiksen. 

Elokuvan teemana on siis avioliitto ja mitä mahdollisesti tapahtuu kahden ihmisen välisten ongelmien kärjistyessä. Yhtä vahvasti tulee silmille kuitenkin myös kritiikki median käyttäytymistä kohtaan ja median vaikutusvaltaa kohtaan. Jopa murhatutkimusta on mahdollista ohjata hallitsemalla julkista asennoitumista osapuolia kohtaan ja median etsiessä yhä raflaavampia otsikoita ovat kaikki keinot sallittuja. Lähdekritiikistä tai puolueettomasta analyysistä ei tämän elokuvan toimittajilla ole mitään käsitystä. 

Elokuva ei ole varsinaisen pelottava, mutta K-16 on kyllä ihan paikallaan. Se on todennäköisesti asetettu pääasiassa yhden kohtauksen vuoksi (ihan oikein), mutta minusta se sopii jo pelkästään elokuvan antaman kieroutuneen ihmiskuvauksen takia. Toivon (ja tiedän) totisesti, etteivät ainakaan kaikki ihmiset toimi oikeassa elämässä samalla tavalla. 

Menkää katsomaan elokuva niin tiedätte, mistä puhun. Samalla saatte viihdyttävät pari tuntia eli ei liian pelottava, mutta sopivasti jännä ja tarpeeksi kiero pitämään mielenkiintoa yllä. Rymistelyyn kyllästynelle tämä on varsin hienostunut vaihtoehto. 

Elokuvaliput tarjosi SF Film

Toisia kirjoja...

Kate Morton : The Secret Keeper
Gillian Flynn : Sharp Objects 
Omia ostoksia Kobosta

Onko teille käynyt niin, että luette joltain kirjailijalta hehkutusmaineensa arvoisen teoksen, mutta tutustuessanne saman kirjailijan muihin kirjoihin innostus jää keskinkertaiseksi ?
Minulle kävi juuri niin sekä Kate Mortonin että Gillian Flynnin kohdalla.


Mortonin The Secret Keeper 

Pidin kovasti Mortonin mainetta niittäneestä The House at Riverton (Paluu Rivertoniin) -kirjasta, vaikka siinäkin oli omia heikkouksiaan. The Secret Keeper ei kai ollut yhtään varsinaisesti huonompi kirja, se vaan toisti samoja teemoja (selvitellään menneisyydessä tapahtunutta kamalaa tekoa ja sen motiiveja) ja samoja nimenomaan lievää ärsytystä aiheuttaneita tekniikoita kuin aiemmin lukemani The House at Riverton. Erityisesti hermostuin siihen, että lukija ehdottomasti tietää jotain kamalaa tapahtuvan jonkin kamalan tapahtuman taustaksi. Koko kirja perustuu juuri tuon kamaluuden selviämiseen.

Laurel on menestynyt näyttelijätär, jonka nuoruutta on varjostanut puumajasta nähty tappo. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin, hän ryhtyy selvittämään tapahtuneen taustoja ja samalla joutuu tutustumaan aivan uuteen puoleen äidissään, Dorothyssa. Vähitellen lukijan eteen aukeavat sodanaikainen Lontoo ja muutaman ihmisen kohtalo. Kuten The House at Rivertonissa, Morton nostaa esille luokkaerojen vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen ja asenteisiin. Toisaalta hän nostaa esille myös psykologisten taipumusten vaikutukseen heidän reaktioihinsa. Kaikkiaan kirja on hyvin rakennettu ja tarina ihan mielenkiintoinen, mutta taisin vaan lukea sen vähän liian pian tuon edellisen jälkeen.


Flynnin Sharp Objects 

Hiukan samalla tavalla kävi Gillian Flynnin Sharp Objects -kirjan kanssa. Gone Girl / Kiltti tyttö oli rakenteeltaan ja tarinaltaan sen verran mielenkiintoinen ja virkistävästi omalaatuinen, että perinteisempää mallia noudattava Sharp Objects jäi armotta toiseksi ja lukukokemus huomattavasti vaisummaksi.

Camille lähetetään lehtensä toimituksesta kotikaupunkiinsa kirjoittamaan juttua siellä kadonneista tytöistä. Tarinan edetessä selviää, että Camille ei itsekään ole täysin tasapainoinen. Hän on juuri palannut psykiatrisesta sairaalahoidosta eikä kotikaupungin vinksahtaneeseen ilmapiiriin paluu tee hänelle hyvää. Vähitellen selviää kaupunkilaisista ja Camillen perheestä asioista, jotka liittyvät tiiviisti kadonneiden pikkutyttöjen tarinaan. Kuka on hullu ja kuka on murhaaja ? Pitääkö olla hullu murhatakseen ?

Jännitystä kirjassa kyllä riittää, samoin aika sairastakin julmuutta ja käsittämättömiä toimintatapoja sekä niinsanottujen terveiden että mieleltään järkkyneiden toimesta. Syy ja seuraussuhteet muodostavat välillä armottomia kuvioita. Silti Sharp Objects ei oikein vakuuttanut. Se oli kuitenkin aika perinteinen rakenteeltaan ja ratkaisultaan. En oikein tiedä olisinko pitänyt kirjaa mielenkiintoisempana, jos olisin lukenut sen ennen Kilttiä tyttöä - nyt ennakko-odotukset väistämättä vaikuttivat lukukokemukseen.


Entäs sitten ?

Yhteenvetona vielä todettakoon, että kaksi aivan kelvollista kirjaa jäivät pakostakin kirjailijoidensa vielä parempien tuotosten varjoon. Ei voi mitään. Paitsi, että taidan jättää pari vuotta väliin ennen kuin luen samoilta kirjailijoita mitään muuta. Sen siitä saa, kun aloittaa kirjoittajan parhaimmasta...

Gillian Flynn : Gone Girl / Kiltti tyttö

 Gillian Flynn : Gone Girl (suom. Kiltti tyttö tulossa ilmeisesti tässä touko-kesäkuussa) 
Oma ostos Kobosta

On Nickin ja Amyn viidennen hääpäivän aamu. Amy paistaa lettuja ja ryhtyy silittämään. Nick lähtee baariinsa töihin jättäen Amyn toimiinsa. Muutaman tunnin kulutta puhelin soi. Kotona ulko-ovi on auki, silitysrauta päällä ja olohuoneessa kamppailun jälkiä. Amy on kadonnut. Siitä alkaa aviomiehen painajainen. Kaikki viittaa siihen, että kyseessä on perinteinen avioriidan kääntyminen tapoksi, ehkäpä peräti harkittu murha.

Gone girl on taitavasti kirjoitettu jännäri, jonka käänteet yllättävät niin lukijan kuin poliisinkin. Rikos on mestarillisesti toteutettu ja sen takana ovat kylmän älykkäät aivot.

En mene juoneen sen enempää, etten vain pilaa kenenkään lukukokemusta. Kirjan viehätys nimittäin perustuu juuri siihen, ettei lukijakaan osaa arvata, mitä oikeasti on tapahtunut. Sitä luulee syylliseksi milloin ketäkin päähenkilöistä. Samoin henkilöhahmojen kehitys kirjan aikana on vaikuttavaa. Kiiltokuvamainen rakkaustarina kahden ihastuttavan henkilön välillä muuttuu nopeasti joksikin aivan muuksi. Kirjan lopussa jokaisen päähenkilön sädekehä on vähintäänkin lommoilla, jollei sitten aivan sirpaleina. Lukija huomaa sympatioidensa vaihtelevan kirjan edetessä - kenen puolella tässä tarinassa nyt oikein olisi ?  Henkilöiden muuttuvuus toisaalta on myös kirjan heikkous. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ei kehenkään oikein uskalla kiintyä ja se tekee lukukokemuksesta pikkuisen etäisen.

Tarina pitää jännitettä yllä koko ajan. Takaumien kautta saamme vihjeitä seuraavista tapahtumista ja lukijan on paras keskittyä, jos aikoo pysyä juonessa mukana. Ei siis mitään ihan helppoa viihdettä, mutta kuitenkin viihdyttävää. Tarina on taidokkaasti kirjoitettu ja ansaitsee suosionsa.

WSOY:n sivuilla suomennoksen ilmestymisajaksi on merkitty toukokuu, mutta olin tuossa sivukorvalla keskusteluissa kuulevani, että se on siirtynyt kesäkuuksi. Tässä on kuitenkin oiva ehdokas kesäloman lukulistalla.

Muutamassa muussakin blogissa tätä on luettu ja onpa se siellä mainittu jo nyt vuoden parhaaksi kirjaksikin. Jostain syystä en nyt noita bloggauksia löytänyt millään, mutta lisään vielä, jos tulevat vastaan.