(Luku)päiväkirja: Hupsheijaa! Kesälukumaraton! - päivittyvä postaus

 

Ulkona on kuuma, siis ihan oikeasti. Lämpötila nousee lähemmäs neljääkymmentä, eikä oikein jaksa tehdä mitään. Paitsi tietysti lojua paikoillaan ja lukea! Onneksi silmiini osui muistutus Kirjabloggaajien kesälukumaratonviikonlopusta. Se on juuri tänään. 

Lukumaratonille siis voi osallistua tämän viikonlopun aikana. Se kestää 24 tunnin ajan, osallistujan valitsemassa kohdassa. Emäntäjä tällä kertaa Yöpöydän kirjat - blogi, eli sieltä löytyvät tarkemmat säännöt. 

Minä en varmaan koskaan ole osallistunut lukumaratonille valmistelematta. Olen tehnyt kirjalistoja, määritellyt herkkueväitä ja muutenkin miettinyt maratonin kulkua. Vakavasti en tosin ole ottanut koskaan, tämän on tarkoitus olla nautinnollista ja kivaa! 

Tällä kertaan hypätään spontaanisti keskelle maratonia. Aloitin tänään lauantaina klo 12. Huomisesta lähtien kelit viilenevät, joten keksitään varmaan ohjelmaa. Töitä on vielä perjantaihin saakka ja maanantaina Biarritziin saapuu myös Keskimmäinen. Paras hetki lukea on siis juuri nyt. 

Tai niin ainakin kuvittelin ja tartuin Storytel-lukijaan. Sieltä löytyi ladattuna useampiakin romaaneja, mutta jokin piti valita. ¨

Anne Leinonen : Kirjanoita 

Urbaania fantasiaa, jossa nuori päähenkilö ja suuressa osassa kirjat. Täydellistä. 

Storytel-lukijassa sivumäärien laskemisessa hankaluutena on se, että siinä lasketaan sivuklikkauksia. Ikänäköisen isommilla kirjasimilla siis saa enemmän sivuja kuin nuorilla silmillä. Siksi pitää katsoa kai sivumäärät Goodreadista ja arvioida sen mukaan. Ei kai se niin nokonuukaa ole. 

Aloitin siis tyytyväisenä lukemaan ja kirja osoittautui sujuvalukuiseksi ja mielenkiintoiseksi.  Puoli tuntia ehdin rauhassa lukemaan, mutta sitten kävi perinteisesti. 

No, ehdinpä sitten kirjoittamaan tämänkin artikkelin. 

Eikä hätä ole tämännäköinen. Onhan minulla muitakin vaihtoehtoja. Painettuja kirjoja en ole tällä kertaa kantanut mukanani, mutta Kobo ja puhelin löytyvät. Nyt pitäisi sitten vielä päättää kuuntelenko Maila Nurmen Vampira-elämäkertaa vai tartunko perinteiseen Ranska-lukemiseeni eli Marcel Proustiin... 

Itse asiassa taidan tosiaan vaihtaa välillä äänikirjaan ja kurkata, mitä mahdollisesti söisimme lounaaksi. Kävimme aamulla halleilla ostoksilla keräämässä kylminä syötäviä herkkuja - kinkkua, chorizoa, brandade de mourue (eräänlaista turskamössöä), turskapalloja, kirsikoita, nektariineja, leipää... Ei ihan heti tule nälkä, vaikkei tässä helteessä teekään mieli ruveta kokkailemaan. 

Eli vuorossa

Vampira - Maila Nurmen tie Hollywoodiin

Sandra Niemi

lukija: Armi Toivanen

3:30:42 eteenpäin

Illemmalla puoli yhdeksän maissa 

Vampiraa olen kuunnellut tunnin verran ja Kirjanoitakin on edennyt, mutta ei tästä nyt mitään maratonin huippusuoritusta ole tulossa. Käytiin nimittäin rannallakin - tosin pikkuisen myöhästyttiin ja keli ehti muuttumaan. Ei siellä varsinaisesti kylmä vieläkään ollut, mutta taivaan vetäessä pilveen ja tuulen noustessa laski lämpötila sellaiset hulppeat 15 astetta. Onneksi hellepäivät olivat lämmittäneet vedet, eivätkä edes nousuveden suuret aallot saaneet Atlantin reunaa viilenemään. 

Nyt taas Kirjanoidan pariin ja toisella silmällä vähän rugbymatsia isännän seuraksi.

Sunnuntai klo 12

Se oli siinä tällä erää. Kaukana ollaan lukumaratoonauksen huippukunnosta, mutta toki jotain tuli luettua. 

Kaikkiaan luin yhden kirjan loppuun, seuraavaa osaa kolmanneksen eli 228 sivua + 75 sivua = 303 sivua

Kirjoina Anne Leinosen Kirjanoita ja Noitakirja. Tarina kirjoihin perustuvasta taikuudesta ja Helsingin toisesta ulottuvuudesta on mielenkiintoinen. Pidän miljööstä ja maailmasta. 

Jäin kuitenkin pohtimaan, miksi suomalaiset fantasiakirjat tuntuvat jotenkin töksähteleviltä. Niistä puuttuu jotain, mikä vanhemmissa fantasiakirjoissa luon soljuvuuden ja tarinan jatkumon. Kyse ei ole kielestä, vaan tyylistä. Pitää kiinnittää tähän huomiota. Onko kyseessä jotenkin yksinkertaistettu tekstityyli nuortenkirjoihin vai kirjoittavatko suomalaiset kirjailijat vähän töksähdelleen? Minulle tuli samanlainen olo myös Kenties tapaan sinut vielä-kirjan kohdalla ja muistan miettineeni jotain vastaavaa myös joidenkin muiden kirjojen kohdalla. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ? 

Lisäksi kuuntelin Vampiraa 1h6min. 

Lukemisen lisäksi käytiin rannalla, nukuin pitkän (mutta levottoman) yön, käytiin aamukävelyllä ja puhuttiin puheluja Suomen suuntaan. Ihan kiva viikonloppu siis ja vielä on sunnuntaita jäljellä. 

Metsän kronikka - Tarinoita puista

Osuuskumman antologiat ovat suosikkejani. Vaikka ne välillä ovat hieman epätasaisia, on luvassa aina joukko mielenkiintoisesti kääntyviä ja vääntyviä juttuja. Metsän kronikka ei ole poikkeus. Metsää, metsän asukkeja ja ihmisen suhdetta puihin tarkastellaan mielikuvituksen kaikista kulmista.

Vaikka kokoelman tarinat ovat erilaisia, yksi asia yhdistää. Puut ja metsät ovat ihmisille ja maailmalle tärkeitä. Ilman niitä ei ihmisillä ole mahdollisuuksia. Metsissä on elinvoimaa, jota tulee vaalia tai se voi kääntyä meitä vastaan.

Kuva Osuuskummalta 

toim. Anu Korpinen, Mia Myllymäki : Metsän kronikka - tarinoita puista
Luettavaksi kustantajalta 

Luin kirjaa pidemmän ajan kuluessa, tarinan sieltä toisen täältä. Tällä kertaa on vaikeampi nimetä suurinpia suosikkejani, mutta ehkäpä Tarja Sipiläisen Resonointia puiden ja ihmisten välisestä yhteydestä vielä silloinkin, kun puu on jo rakennuksen seinänä oli jotenkin herttainen ja henkilöhahmoiltaan viehättävä.

Toinen tarina, joka jäi mieleen oli Mia Myllymäen Nuutin taikapuut, jossa puiden käytöstä joutuu maksamaan omalla uhrauksellaan. Siinä olisi hyvää ohjetta kaikille metsänkäyttöä suunnitteleville.

Myös Kari Välimäen Kuolematon antaa lukijalle pientä tyydytystä siitä, miten metsäkin voi joskus ottaa asiat omiin käsiinsä.

Jussi Katajala puolestaan on muutenkin suosikkejani tarinoidensa seikkailullisuuden vuoksi, eikä hän petä nytkään. Fantasiaelementtejä, hyvää, pahaa, kostoa, rakkautta - Jep. Tykkäsin Suuren tammen varjossa -tarinasta.

Muutkin tarinat ovat mielenkiintoisia. Niissä kuljetaan dystopia-ympäristöstä avaruuteen, puunhengistä metsän valtiaaseen.

Minulla on vielä lukematta tämän vuoden Tieto-Finlandian voittaja Metsä meidän jälkeemme. Pitäisi varmaan ottaa se tähän perään lukulistalle. Assosiaatiot ovat todennäköisesti mielenkiintoisia.

Kirjan sisällysluettelo : 
Anu Korpinen: Esipuhe
J.S. Meresmaa: Metsän kronikka
Tarja Sipiläinen: Resonointia
Nadja Sokura: Tyttö tuli puun juurilta
Mia Myllymäki: Nuutin taikapuut
Kari Välimäki: Kuolematon
M.A. Tyrskyluoto: Hän joka ei laula
Teresa Myllymäki: Matkaajat
Jussi Katajala: Suuren tammen varjossa
Anne Leinonen: Valo kuvun alla
Anni Kuu Nupponen: Puulaulu

Vaskinainen on pehmeä ja pyöreä

Anne Leinonen: Vaskinainen 

Osuuskummalta luettavaksi 

Olen ennenkin ihastellut Suomen nykytilannetta fantasiakirjallisuuden saralla. Meillä on monia hyviä ja ihanasti omaperäisiä kirjoittajia, joiden tarinoissa sekoittuvat kotimaiset kansantarinat laajempaankin mytologiantuntemukseen. Anne Leinosen Vaskinainen on hyvä esimerkki tästä joukosta. 

Metallinen iho ja siivet, kuolleiden kautta hankittua viisautta, vaikkei ylämaailma tuttu olekaan. Sellainen on Vaskinainen. Kun Tuonelassa taistellaan, menee ikiaikainen pyörä rikki. Kuolleet jäävät virran väärälle puolen ja maailman tapahtumat kallistuvat väärään suuntaan. Niilas, kerran jo kuollut ja siksi vaaroilta muita suojatumpi, lähetetään etsimään apua kaupungista. Ulpukka, noitanainen, päättyy Niilaksen kanssa matkaan ja yhdessä he seuraavat tietoja tietäjästä.

Vaskinaisen tarina kiehtoo alusta alkaen. Se tuntuu jotenkin tutulta, vaikka perinteisistä aineksista onkin keitetty ihan uudenlainen soppa. Tuonelan virtan, lautturi, ikiaikainen pyörä jne. Kaikkihan niistä ovat kuulleet, samoin kuin Tuonelaan eksyvistä elävistä. Niilas on kuitenkin uusi tuttavuus, vähän saamaton, mutta hyväntahtoinen. Hänestä pitää heti. Ulpukkaan tutustuu hitaammin. Hän on outoudessaan villi nainen, johon suhtautu vaistomaisesti varauksella. Syytä onkin, sillä Ulpukan hallussa on elämää syöviä voimia.

Pidin tarinan tavasta edetä. Missään kohtaa ei töksähdellyt vaikka kertoja vaihtui. Kohtaus seurasi toista ja aina päästiin eteenpäin, opittiin jotain uutta. Myös kirjan kieli sopi tarinaan. Hitusen vanhahtava rytmi vei tunnelmaan juuri sopivasti, olematta kuitenkaan rasittavan raskas.

Jos ei vielä käynyt selväksi, niin koin kirjan lukemisen erittäin miellyttävänä, jotenkin lämpimänä elämyksenä. On ihana lukea tarinaa, jossa henkilöt ovat selkeästi hyviä, vaikkakin erehtyväisiä, eivätkä "pahiksetkaan" ole luontoaan julmempia. En tiedä, mistä Vaskinaiseen tulee sellainen pyöreys ja pehmeys, että sen pariin uppoutuu tyytyväisenä sohvannurkkaan. Kyllähän kirjassa kohdataan vaaroja ja julmiakin hahmoja. Hyvänen aika, koko tarinahan pyörii kuoleman (Tuonelan) ympärillä. Silti sen lukemisesta jää hyvä mieli. Joku viisaampi ehkä osaa analysoida miksi, minä tyydyn vain olemaan iloinen, että kirja tuli luettua.

Sopii muuten marraskuun luettaviin erittäin hyvin ihan jo kuukauden nimen ja kirjan aiheen perusteella. Marras kun kai viittaa kuolemaan tai kuolevaan...
Tänään tosin ei ollut synkeydestä tietoakaan. Aurinko paistoi ja lämmittikin vielä. Meri oli tyyni ja rannat täynnä iloisesti ulkoilevia ihmisiä. Valohoito teki hyvää.

Vaskinaisen on lukenut myös Ulla