Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Toisinaan sitä yllättyy iloisesti ja saa kirjasta irti enemmän kuin odotti. Välillä se johtuu yllättävän vetävästä juonesta, toisinaan taas itseironisen lempeä tyyli koukuttaa. Lucia Berlinin kirja kuuluu viimeksimainittuihin.

Lucia Berlin : Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Aika paljon puhui Siivoojan käsikirjaa vastaan ennen kuin aloitin sitä lukemaan. Enhän minä yleensä lue novelleja, enkä varsinkaan jaksa amerikkalaista alkoholinhöyryistä kurjuuden ylistystä. Kaiken lisäksi kirjaa on kehuttu suurin piirtein jokaisessa blogissa, mikä saa minut lähtökohtaisesti epäluuloiseksi.

Onneksi kuitenkin tulin kirjaan tarttuneeksi, sillä Lucia Berlinin tarinat ovat... no, kierolla tavalla riemastuttavia.

Novelleissa eletään arkea joko työn tai perheen kanssa. Siivooja tuntee asiakkaansa ja siivoaa sen mukaisesti, tai loikoilee lattialla, auttaa muistisairasta vanhaarouvaa löytämään lääkkeensä vakka erosi toimesta jo aikoja sitten. Äiti ryyppää, muttei liikaa tehdäkseen vielä eväät lapsilleen. Aborttia lähdetään hakemaan jouluostosten lomassa tai alkoholisti hyppää filmimiehen kelkkaan paetakseen parantolasta. Kauheita tarinoita, rumia tarinoita ja kuitenkin täynnä kauneutta - eikä vähiten tarinoissa käytetyn kielen vuoksi.

Sanat ja lauseet soljuvat eteenpäin kevyesti keinuen kuin nousuhumala askelissa. Ilmaisut ovat rikkaita ja raikkaita, kerrottiin sitten pesulan koneista tai parantolan kokkin rakkaudesta kulkukoiriin. Kauneutta löytyy aina, lempeyttä osoitetaan kanssaihmisille - vaikka sitten kielletyin hellyydenosoituksin aavikon suuren kuun alla.

Jännästi nämä novellit vievät mukanaan tanssiin rujojen ja välillä vähän makaaberien asioiden keskelle. Ehkä salaisuus on kertojan inhimillisyydessä. Ei ole niin kurjaa juoppolallia, etteikö jotain hyvää sydämestä löytyisi, ei niin rankkaa elämää, etteikö kukan kauneudesta voisi iloita. Huolimatta raadollisista kuvauksista elämän nurjalta puolelta, on päällimmäisenä kuitenkin lempeä hyväksyntä. Ihmisiähän me kaikki olemme. Liekö sitten kirjoittajan kyvyssä asettua hahmojensa asemaan heijastusta omasta alkoholismin värittämästä elämästä.

Lucia Berlinin henkilöt etsivät kaikki rakkautta ja hyväksyntää ja haluavat myös antaa itsestään toisille saman, mitä kaipaavat. Tosin miehet tuntuvat olevan katoavia olentoja, joihin ei voi luottaa, mutta naisten solidaarisuus kantaa. Viime kädessä voi löytää itsestään ne viimeiset voimavarat, joilla jatkaa seuraavan päivän puolelle.

Vieläkin kirjamessuista

Kirjamessut on sitten tältä erää messuiltu. Tein suunnitelman kolmeksi päiväksi ja lopulta päädyin paikalle perjantaina illalla ja lauantaina aamusta iltapäivään. Tänään paistoi aurinko niin kauniisti, että annoimme periksi sen houkutuksille ja lähdimme puistoon ja rantaan messujen sijaan. Tähän aikaan vuodesta on tarvetta valoterapialle ja d-vitamiinitankkaukselle.

Parasta messuviikonlopussa ovat tietysti hyvät esitykset, kirjat ja ennen kaikkea bloggarikollegat, joita onnistuu tapaamaan sopivissa väleissä. Viimeksi mainittujen vuoksi kiirehdin Messukeskukseen heti, kun työpalavereista pääsin irti, vaikka messupäivä jäikin vain Samassa Liemessä - kokkausesityksen seuraamiseen. Onneksi oli sentään tiedossa päivällinen hyvässä seurassa pop up ravintola Messarissa.

Ruoka olikin hyvää. Kasvisversio pääruoasta eli selleriä hasselpähkinöillä oli oikein maukasta ja pöytäseurueen kesken jaettavat lisukkeet täydensivät lautasen mukavasti. Palvelu oli sellaista, jota kai pop up ravintolassa voi odottaa. Ystävällisyydesta pisteen kotiin, mutta nopeudessa ja tarkkuudessa olisi parantamisen varaa. Heti salin täytyttyä sai jälkiruokaa odottaa tuskallisen kauan ja laskun maksamisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Toki kahdeksan hengen erilliset laskut ovat vaikea yhtälö, mutta nyt kyllä mentiin vähän turhan monella korjauskierroksella.

Yhden kirjan ostin perjantaina eli Sabrina Ghayouirin Persiana-keittokirjan. Olin sitä ostamassa jo viime vuonna, mutta se loppui ennen kuin ehdin paikalle. Nyt sitten, ja vieläpä halvemmalla...

Lauantai alkoi sitten perinteisesti bloggariaamiaisella. Kyseessä on jo vuosia jatkunut perinne ja ainakin minulle oikeastaan messujen kohokohta. Silloin istutaan bloggariporukassa kuuntelemassa WSOYn, Tammen ja Johnny Knigan kirjailijoita vaihtelevalla kattauksella. Ei ole hälinää, tuoli löytyy ja aamisestakin voi nauttia.

Tänäkin vuonna lista oli mielenkiintoinen:
Anja Snellman : Kaikkien toiveiden kylä 
Antti Heikkinen : Kehveli 
Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan - luulen
Veera Nieminen : Ei muistella pahalla
Liina Putkonen: Jäätynyt tyttö

Aamiaisen jälkeen suuntasin Senaatintorille (siis isoin lava messuilla...). Tarkoituksenani oli kuunnella ensin vain keskustelua suomalaisten tyttöjen sankaritarinoista. Häpeäkseni en ole lukenut noita trendinmukaisia tyttöjen esikuvakirjoja vielä yhtään, mutta kuulostavat kyllä kiinnostavilta. Niistä löytyy varmasti kaikille ihan uusiakin nimiä. En esimerkiksi vieläkään muista kuka oikein olikaan Suomen ensimmäinen naiseläinlääkäri.
Taru Anttonen & Milla Karppinen : Sankaritarinoita tytöille 
Ida Salminen & Riikka Salminen : Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa 

Keskustelun jälkeen huomasin käytännössä jumittuneeni istumaan ihmisten keskelle, enkä halunnut lähteä tunkemaan pois. Jäin siis suosiolla kuuntelemaan Antti Tuiskua. Mikäs siinä. Kyseessä on sympaattinen laulaja, joka tasapainoilee tavallisen ihmisen ja poptähden identiteettien yhdistämisen kanssa. Kaikki ei aina ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella, tähdilläkään.
Antti Aro & Antti Tuisku : Antti Tapani 

Sitten oli pakko etsiä juotavaa. Koska kahville oli niin pitkä jono, päädyin ostamaan lasillisen shamppanjaa. Sen voimin jaksoin sitten kuunnella Risto Siilasmaan haastattelun. Nokian hallituksen puheenjohtaja kertoi vähän samoja asioita kuin kirjassaan, eli tällaiselle kirjan jo lukeneelle ei ollut jutuissa sinänsä mitään uutta, mutta onhan se aina mielenkiintoista kuulla "piireistä" näkökulmia. Monta asiaa voin sanoa tunnistaneeni, mutta oli siellä jotain vähän uuttakin. Kirjasta lisää sitten vielä jossain kohtaa.
Risto Siilasmaa & Catherine Fredman: Paranoidi optimisti 

Sitten ajattelin poiketa ruokapuolelle, kun lounaskin oli jäänyt väliin. Kävin hallin ovella ja käännyin takaisin. Ihan liian paljon porukkaa.
Hetkeksi istahdin juttelemaan tutun kanssa pressihuoneeseen ja suuntasin sitten kotiinpäin syömään.

Yhtään kirjaa en tullut lauantaina ostaneeksi, mutta sainpa Tammen ja WSOYn juhlavuoden julkaisut kustantajalta:

Kumpaakaan en vielä ollut lukenut, joten hyvät kirjat osuivat. Heti tartuin Märta Tikkasen teokseen.

Vaikka messuilta ei mukaan tällä kertaa tarttunut kirjoja senkään vertaa kuin Turusta, niin varsinaisesti halvaksi ei tämä kirjamessukuukausi ole tullut. Elisa Kirjan messuale on osoittautunut  kohtalokkaaksi...

• Tommi Kinnunen : Pintti (ekirja) 
• Jo Nesbo: Macbeth (ekirja) 
• Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä (äänikirja) 
• Raija Oranen : Marsalkan ruusu (äänikirja) 
• Christoph Ribbat: Ravintolassa (ekirja) 
• Risto Siilasmaa: Paranoidi optimisti (ekirja) 
• Sinikka Nopola/Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri, Risto Räppääjä ja Yöhaukka (äänikirjoina kaikki) 
• Jessica Townsend : Nevermoor - Morriganin koetukset (ekirja) 
• Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa (äänikirja) 
• Maria Veitola: Veitola (äänikirja) 
• Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu (äänikirja) 
• Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo (ekirja) 

Että silleen. Ei lopu lukeminen ihan heti kesken...

Jaksaa, jaksaa ja jos jaksaa niin vinkkejä sunnuntaille - Helsingin kirjammessut

Vieläkö jaksaa ? Voi tehdä tiukkaa, mutta ehkä nuori polvi lähteekin mukaan vasta sunnuntaiksi. Katsotaan. Seurattavaa toki löytyisi... siitä ei ole puutetta.

Herra Hakkarainen (10:30 - 11, Kumpula) Tämä olisi kuopuksesta varmasti kivaa.

Tukaani puussa (11-11:30, Kumpula) Ja heti perään vänkää ruonoilua ja eläinhahmoja Jukka Itkosen tapaan

Vaihtoehtoisesti voin kuopuksen jäädessä kotiin mennä katsomaan vaikka

Taidevandalismi (11-11:30 - Esplanadi) Klassista taidetta ja huumoria - kelpaa minulle.

tai

Magdalena Hai: Kolmas sisar (11-11:30 Otavan osastolla) Kyllä nyt on samaan aikaan runsaudenpula. Yhtään kirjaa en ole vielä Magdalena Hailta lukenut, kaikki kiinnostavat.

Ruokapuolelta löytyisi vaikka

Brunssikirja (11:30 - 12:00 Kauppahalli) Yksi tämän vuoden lempparikirjoistani.

Camilla Tuominen - Johda tunteita, menesty työelämässä (12:30 - 13 Vallinsaari) Camilla on vanha kollegani ja intohimoinen tunteista puhuja. Asiaa suurella sydämellä.

Tatu ja Patu (13-13:30 Kumpula) Jos kuopus on mukana, tätä ei voi jättää väliin.

Helena Ruuska : Hugo Simberg. Pirut ja enkelit (14-14:30 Esplanadi) Taiteilijaelämäkerrat ovat aina kiinnostavia.

Housuvaaran huvipuisto (15:15:30 Toukola) Sanataidetta huvipuistoaiheesta. Kyllä. Kiinnostaa.

Taiteilijan vaimo (16-16:30 Senaatintori) Enni Mustosen Sivustakatsoja-sarjasta olen lukenut kaikki muut paitsi tämän...

Tärppilistaa lauantaille - Helsingin Kirjamessut

Usein olen harhaillut Kirjamessuilla ilman sen kummempaa suunnitelmaa, mutta tänä vuonna ajattelin pistää ylös edes jotain vinkkejä itselleni (ja tässä myös muille). Toki suunnitelmat on tehty muutettaviksi, joten tiedä sitten, minne lopulta päädyn, mutta tässä muutamia vaihtoehtoja lauantaille.

Ohjelmavaihtoehtoja tulee varmasti valikoitua myös sen perusteella, onko minulla mukanani nuorta seuraa vai ei... siksi löytyy listalta päällekkäisiäkin vaihtoehtoja.

Aamulla menen bloggariaamiaiselle, joten varsinaista ohjelmaa en pääse seuraamaan ennen puolta kahtatatoista. Siitä siis lähdetään.

Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (11:30 - 12 - Senaatintori) Yhtään ainoaa näistä uusista tytöille suunnatuista tyttöjen roolimuutokseen tähtäävistä satu-/historia-/tarinakokoelmista en vielä ole lukenut. Ehkä nyt sitten aloitan kuuntelemalla edes juttua yhdestä.

Iltasatuja kapinallisille tytöille 2 (11:30 - 12 - Kumpula) Nuoremman seuran kanssa varmasti päädymme ehkä sittenkin tänne kuuntelemaan tarinoita Minttu Mustakallion lukemana - ja siitä jatkamme sitten sujuvasti ruokapuolelta / lounaalta kiepsauttaen seuraavaan...

Pikku Kakkosen satuhetkiä (12:30 - 13:15 - myös 16:30 Kumpula)  Silläkin uhalla, että tämä saattaa ekaluokkalaista jo vähän ärsyttää - luulisin hahmojen seuraamisen kuitenkin olevan ihan mielenkiintoista ohjelmaa.

Sinä vuonna 1918 (12:00 - 12:30 Suomenlinna) Ilman juniori voisin mennä tänne. Mielenkiintoinen kirja, mielenkiintoisessa formaatissa.

Paranoidi optimisti (13-13:30 - Senaatintori) Tätä kai pitäisi mennä kuuntelemaan ihan jo pelkästään vanhan työpaikan ja nykyisen ammatin puitteissa - ja onhan minulla kirjakin kesken. En tiedä, voi olla että kuitenkin keskityn fiktioon.

Hello Ruby - Robotti koulussa. Miten tekoäly toimii? (14-14:30 Kumpula) Maailmalla menestystä saavuttaneet lasten koodauskirjat Rubyn seikkailuista koodauksen parissa ovat kiinnostavia, samoin uskoisin tekoälyworkshopin kiinnostavan.

Hanna G kokkaa (14:30 - 15:30 Kauppahalli) Tämä voisi tietysti keittokirjauutuuden pohjalta kiinnostaa.

Dekkarilauantai : Murhia aikojen takaa (15-15:30  Punavuori) Paneeli menneiden tapahtumien hyödyntämisestä dekkareissa. Mielenkiintoista - totta kai!

Dekkarilauantai : Murha maailmalla (16-16:30 Punavuori) Keskustelua dekkareista, joissa rikokset tapahtuvat Suomen ulkopuolella.

Me Rosvolat - Tarinataistelu (16:30 - 17 - Toukola) Lapset luomassa rosvotarinaa yhdessä Siri Kolun kanssa.  Tosin en ole ihan varma, että kuopus jaksaisi tähän saakka...

Parhaita ruokahetkiä (16:30 - 17:30 Kauppahalli) eli samaan aikaan toisaalla olisi tarjolla myös ruokajuttua näytöskeittiössä.

Tässä kohtaa viimeistään taitaa kisaväsymys iskeä myös äitiin ja lisäksi huomaan jättäneeni ruokapuolen kiertämisen kokonaan huomiotta... Saa nähdä, miten likan käy...

Silti olisi vielä jotain seurattavaa:

Henkien saari (18:30 - 19 Hakaniemi) Kirja on lukulistallani ja mielellään kuuntelisin kirjailijaa...


Ihan varma en ole, jaksanko sunnuntaina edes lähteä kahden täyden messupäivän päälle, mutta kai sitä pitää edes tärpit vielä kurkata.

Helsingin kirjamessut tulevat - oletko valmis ? Poimintoja perjantaille...

Kirjamessukuvaa muutaman vuoden takaa 

Minä en yleensä ole mitenkään valmistautunut ja päädyn haahuilemaan sinne sun tänne. Tällä kertaa päätin edes yrittää suunnitella.

Alunperin suunnittelin olevani messuilla tänä vuonna ehkä vain lauantaina tai sunnuntaina, mutta sitten tuli perjantai-illaksi tarjous bloggariseurasta ja totesin myös perjantai-iltapäivän käsittävän itseäni kiinnostavaa ohjelmaa, joten näköjään ei perjantain työpäivästä tule mitään...

Kasmir: Annoskateus (11-11:30 - Senaatintori) Kokki/räppäri, joka kirjoittaa elämäkerrallisen keittokirjan. Tähän on ihan pakko jossain kohtaa tutustua. Missasin Kasmirin osuuden jo Turun kirjamessuilla - saa nähdä, miten käy Helsingissä

Rouva C (13-13:30 - Senaatintori)  on minulta vielä lukematta ja samoin missasin kaimani Turun kirjamessuilla. Nyt pitäisi yrittää.

Etsivätoimisto Mysteeri ja prinssi Tristan salapoliisituokio (14:30 - 15 - Toukola) Jos kuopus on mukana, niin tänne pitää yrittää. Itse ratkaistavat salapoliisitehtävät kuulostavat mainiolta ohjelmalta.

Immu ja Torninvartijat - kummitustarinapaja (15-15:30 - Toukola) Samoin tämä olisi ihana. Tosin voisin mennä ihan itseksenikin kuuntelemaan, millaisen kummitustarinan lapset luovat.

Taikinakirja - yhdestä taikinasta useampi herkku Mari Moilanen (15:30 Atria näytöskeittiö) Tässä kohtaa saatan tehdä koukkauksen Viini ja Ruokamessujen puolelle.

Naiset, jotka ajattelevat öisin (16:30-17 - Esplanadi) - Kirja, jonka haluan ehdottomasti lukea. Mia Kankimäki

Samassa Liemessä (17:30-18:30 - Kauppahalli) Taitaa mennä ruokamessujen puolelle, mutta Samassa Liemessä oli sekä tv-ohjelmana että keittokirjana alkuvuoden suosikkini. Pitäisi siis varmaan mennä tännekin.

Katsotaan, minne sitten lopulta ehdin, mutta tässä nyt olisi jonkinlaista tavoitetta perjantaille...

Lasi viiniä ja ihania kuvia : Tomaattimopo ja muita ruokakuvia

Ne ajat ovat takana, jolloin kännyköiden kuvat olivat epäselvää suttua eikä niitä kehdannut kotonakaan kuin vähän vilauttaa. Instagram ja muuta kuvanjakomediat ovat lisänneet tavallistenkin kuvaajien kunnianhimoa ja puhelinten kamerat kehittyneet teknisesti jo melkein perusjärjestelmäkameroiden tasolle.

Silti kännykkäkuvat ovat useimmiten kiireesti räpsäistyjä ja vähän sinnepäin. Myönnän auliisti, että useimmat minun ottamani kuvat ovat.

Kuitenkin, kun taito ja kärsivällisyys yhdistyvät teknisten ominaisuuksien ymmärrykseen ja johdonmukaiseen treeniin, on lopputuloksena kuvia, joita mielellään ottaisi vaikka tauluksi seinälleen.

Nyt on hyvä mahdollisuus käydä ihailemassa tuollaisia taiten otettuja kuvia, sillä Mari Moilasen Tomaattimopo ja muita ruokakuvia -näyttely on katseltavana Le Petit Chaperon Rouge - baarissa. Aikaa on 17.11.2018 saakka.

Samalla voi nauttia vaikka lasillisen hyvää viiniä ja maistella herkkuja, kuten me teimme perjantaina näyttelyn avajaisissa. Oli muuten hyvää. En yleensä ole suuri Cavan ystävä, mutta tätä kelpasi maistella. Ihanan raikas, säilyvillä kuplilla. Harmi, kun en ottanut nimeä talteen. Paikkakin on ihanan tunnelmallinen.

Kupliva olo tuli myös kuvista. Pihvejä tavoitteleva pieni koira tai sienimetsän rauhaisa taika retken jälkeen yhdistettyinä etelän punaisena hehkuviin tomaatteihin mopon kyydissä ovat kaikki täynnä tunnelmaa. Kuvat ovat tietysti uskomattoman kauniita, mutta samalla monissa on pikkuinen pilke silmäkulmassa. Ne on tehty sydämellä, mutta kuvaajan ottamatta itseään tai kohteitaan liian vakavasti. Sellaisia hyvänmielen kuvia ruokaa rakastaville kansalaisille, eli siis ihan meille kaikille.

Kuvia voi myös ostaa itselleen ja ihan tosissani katselin uutta keittiötäni vähän sillä silmällä. Pitää vaan ensin saada taas talous tasapainoon remppalaskujen jäljiltä. 

Eskarilaisen äänikirjasuosikit

Olemme Toton kanssa ahkeria äänikirjakuuntelijoita. Joka ilta äidin puhelimesta kuunnellaan luku tai kaksi jotain kuunneltavaksi valikoitunutta. Äitinsä poikana Toto tuntuu valitsevan sarjan kerrallaan. Suosikkeja kuunnellaan, kunnes seuraavaa ei enää ole tai äiti yrittää tarjota jotain muuta puhelimesta jo valmiina löytyvää (ettei tarvitsisi aina ostaa uusia).

Alkuvuodesta alkaen ollaan käyty läpi useampiakin sarjoja ja samalla on kuuntelijan maku muuttunut hivenen. Satumaisista muumeista on menty rempseiden Räppääjien ja Puluboin kautta jo Astrid Lindgrenin mestarietsivään. Liekö sitten kyseessä pojan kasvaminen esikoululaisesta ekaluokkalaiseksi, vaiko yksinkertaisesti kuuntelun polveilu, mutta annetaan Toton itsensä kommentoida luettuja sarjoja. Tässä eskariaikoina kuunneltuja.

Tove Jansson : 

• Muumilaakson marraskuu 
• Muumipappa ja meri 

Nämä osoittautuivatkin näköjään ainoiksi muumeiksi tämän vuoden puolella. Kaikkia muumeja emme ole vielä kuunnelleet, mutta loput eivät jostain syystä ole kelvanneet iltakuunteluun enää...

Q: Mikä muumeissa on hyvää ? "Muumeissa ei ole pelkkää fantasiaa vaan niissä on jotain järkevää" 

Q: Siis muumeissa? Mitä järkevää? "Ei mitään tosi vaarallista, kuten laavaa..."

(äidin kommentti: Mitähän hän on jostain katsonut vertailukohdaksi? Minusta muumeissa on aika paljonkin vaarallisia tilanteita, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin lapsen näkökulmasta jotenkin lempeästi esitettynä)

Q: Miksi et halua enää kuunnella muumeja ? "Olen jo vähän tylsistynyt niihin..."

Risto Räppääjää on tänä vuonna kuunneltu erityisen paljon ja erityisesti kesälomareissulla:

Sinikka Nopola, Tiina Nopola : 

• Hetki lyö, Risto Räppääjä,  
• Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla,   
• Risto Räppääjä ja villi kone, 
• Risto Räppääjä ja pullistelija,  
• Risto Räppääjä ja väärä Vincent 

Q: Mikä Risto Räppääjissä on hyvää ? "Eivät ole liian väkivaltaisia"

(äidin kommentti: Ollaan taidettu kertoa liiankin seikkaperäisiä perusteluja pelikielloille tai sitten on osunut johonkin isoveljien juttuun katsojaksi)


Q: Mikä niissä on vähemmän hyvää ? "Välillä vähän tylsiä. Koko ajan samaa... jokin outo mysteeri ja sitä ratkotaan"


Q: Minä kuunnelluista on paras ja miksi ? "Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla. Ei liikaa mysteeriä."

Puluboi puolestaan osoittautui suuren suureksi suosikiksi. Siinä äänikirjat taisivat vähän loppua kesken. Onkohan niitä ilmestynyt lisää ?

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja, Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja, Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja, Puluboin ja Ponin komerokirja 

Q: Miksi Puluboi on mielestäsi hyvä? Miksi niitä kirjoja on kiva kuunnella? "Kun se ei sano r-kirjainta. Siksi hauskaa.  Puluboin koneet ja pelit ovat hauskoja - varsinkin prinsessapeli, kun Puluboi jäi siihen koukkuun."

Q: Mikä niissä on vähemmän hyvää ? "Kaikki on niissä hyvää!"

Q: Mikä kuunnelluista on paras ? "Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja - ja myöskin ihan kirjana luettu Puluboi = agentti NOLLA-BULLA-NOLLA ja KAMUKIEMU(R)AT ..." 

Viimeisen hän tosin taisi lukea vasta nyt lokakuussa...


Bonuksena vielä yksi satukirja, joka eksyi joukkoon kesällä


Jukka Parkkinen : Kotimainen krokotiili

Q: Mitäs tykkäsit ? Miksi ? "Aika paljon tykkäsin, tosi kiva. Siinä oli järkeä ja huumoria ja vain kaksi pisaraa fantasiaa. Puhuva hiiri ja krokotiili olivat kivoja"


Siinä nyt oli noita eskariaikojen lemppareita. Äänikirjakuuntelu ei toki ole mitenkään loppunut koulun alettua, mutta kirjataan syksyn suosikit joskus myöhemmin.

Lomalukemista eli syksyyn sopiva Anopinhammas

Nyt ei kai voi varsinaisesti puhua enää laiturilukemistosta, vaikka lokakuu onkin meitä keleillään hellinyt. Ulkokäyttöön ovat syksyn myötä jääneet vain äänikirjat, mutta niihin onkin sitten uponnut tunteja auringon ja kaikissa syksyn väreissä hehkuvan luonnon houkutellessa kävelyille.

Tähän kohtaan voisin taas vuodattaa valitusta kiireistä ja lukuajan vähyydestä, mutta unohdetaan työ hetkeksi. Koululaisilla on syysloma. Minun lomapäiväni ovat tähän saakka kuluneet pääasiallisesti työkoneen vieressä, mutta tänään päätin jättää sen laukkuun ja nauttia syystauosta minäkin. Asiaan tietysti saattaa vaikuttaa lievä väsymys, kun eilen illalla nukkumaanmenon sijasta nautin pitkästä aikaa rauhallisesta lukuhetkestä (tai no, muutamastakin hetkisestä).

Päivä oli jo vaihtunut keskiviikosta torstain puolelle, kun sain loppuun Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjan kakkososan. Edellisestä yötämyöten -lukukerrasta onkin jo jonkin verran aikaa. Olipas kivaa, mutta ehkei tätä työviikkoina kannattaisi tavaksi ottaa.

Pidin ensimmäisestä Ellen Lähde-tarinasta, mutta taisin tykästyä tähän toiseen vielä enemmän. Jotenkin päästiin henkilöiden kanssa vähän syvemmälle ja tarinakin oli monipuolisempi.

Eppu Nuotio : Anopinhammas 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Ellen on Andalusiassa puutarhamatkalla, kuinkas muuten, kun hänet kutsutaan suomalais-espanjalaisiin häihin. Seuraavana aamuna hääparin perhettä kohtaa tragedia, joka saa Ellenin kiinnostumaan suvun vaiheista. Historia näyttää toistavan itseään.

Kirjassa ei varsinaisesti ratkota rikosta, sillä poliisitutkintaa ei ole, eikä ilmeistä murhaakaan. Ennemminkin Elleniä kiinnostaa salaisuuksien selvittely, sillä aiemman sukupolven painolastia saa hänen mielestään sälyttää nuoren sukupolven harteille ja Lohenkarin suvussa salaisuuksia ja piilottelua tuntuu riittävän.

Parasta Anopinhampaassa ovatkin henkilöt ja miljöökuvaus. Andalusian auringosta palataan valottomalle suomalaiselle maaseudulle, jossa sukutilan velvoitteet ahdistavat sukupolvesta toiseen, jollei kahleita väkivalloin katkaise. Ehkä mielenkiintoisinta olikin periytyvien "pakkojen" olemassaolo, sillä helpostihan me pyrimme vastaamaan edellisten sukupolvien vaatimuksiin ja jätämme elämämme elämättä.

Rakkauttakin kirjasta löytyy. On tietysti juuri vihitty nuoripari, mutta Elleninkin elämään ilmaantuu tulinen Carlos ja Siljakin pistää profiilin deittipalveluun. Toisinaan liian hyvältä näyttävä kakku osoittautuukin sitten sahajauhoiksi, mutta onneksi naisista löytyy yllättävääkin vahvuutta pitää oma elämä käsissään. Toivottavasti kaikilla meillä on voimaa poistaa myrkylliset vaikutteet ja ihmiset ympäriltämme.

Omalla kohdallani myös Ellenin kotipaikka toimii todellisena houkuttimena. Tytön saa pois Turusta, muttei Turkua tytöstä ja sekä Myrkkykeiso että Anopinhammas antavat aimo annoksen syntymäkaupunkini kuvausta. On nautinnollista tunnistaa tuttuja paikkoja, asuuhan Ellen ihan Mikaelinkirkon vieressä ja siellä minut on sekä kastettu että vihitty.

Kaikkiaan Anopinhammas on leppoisa, sujuva ja kiinnostava "pehmodekkari" (huomasin Kirsin kirjanurkassa tuollaisen cozy mystery-termin suomennoksen. Pitää sitä nyt makustella. Marttoja tässä osassa on sen verran vähemmän, että Martta-dekkariksi en luokittelisi, vaikka huushollausta tietysti harrastetaan myös tässä).

Ellen Lähteen tutkimukse sopisivat vallan mainiosti kesän laiturilukemiseksi, mutta viihdyttivät kivasti myös näin syyspimeällä peiton alla lämpimässä.

Ekaluokkalaisen Lukupalat : Kokkiklubia ja Painajaispuoti

Vielä ei ihan ole halloween (tai kekri tai pyhäinmiestenpäivä), mutta eikös ole kuitenkin suloinen lepakkomonsteri ? Se sopii ekaluokkalaisen lempikirjapostaukseen vallan mainiosti sillä Lukupalat-sarjasta Toton luettavaksi valikoituneissa kirjoissa on molemmissa jonkunlaista noituutta...

WSOYn nuorille lukijoille tarkoitettu sarja on kahden kirjan otoksella ollut ainakin meillä menestys. Tunnettujen kirjailijoiden tekemät tekstit ovat tarpeeksi helppolukuisia, mutta tarinat eivät päästä nuorta lukijaa liian helpolla tai jätä lässytyksen tunnetta.

Ensimmäiseksi sain WSOYlta Totolle testattavaksi Kokkiklubi-kirjan. Kuopus rakastaa ruokaa ja ruoanlaittoa (kuten suurin piirtein kaikki muutkin meidän perheessämme), joten kirja oli itsestäänselvä valinta ja osoittautui täysosumaksi. Tulin kirjaillasta melkein nukkumaanmenoaikaan kotiin, mutta unesta ei tullut mitään ennen kuin kirja oli luettu.

Miina Supinen / Anni Nykänen : Kokkiklubi - Maaiman paras pizza 
Luettavaksi kustantajalta 

 Madeleine, Michelin ja Bebe pitävät kokkiklubia yhdessä pizzaa rakastavan ystävänsä Slaissin kanssa. Eräänä päivänä Slaissin äiti pyytää lapsia tekemään pizzaa jalkapalloturnaukseen myytäväksi. Mikäs siinä! Lapset ryhtyvät tuumasta toimeen, mutta kaikki ei sitten menekään ihan suunnitelmien mukaan, varsinkin kun joukkoon liittyy naapurista salaperäinen tyttö nimeltään Rosmariini.

Hauska ja lennokas kokkiklubi nauratti äitiäkin, niin kuin kirjan on tarkoituskin. Lukupalat on nimittäin hausaksti luokiteltu neljään eri ryhmään ja Kokkiklubin kannesta löytyy merkki "huvittavan hyvää" Toton mielestä Kokkiklubi-kirjan pizzaa pitäisi ehdottomasti tehdä kotonakin ja kirjaa voi suositella varsinkin ekaluokkalaisille.

"Siinä on niin paljon fantasiaa ja sellaista - se on tosi hauska!" 

Toinen kirja valikoitui sitten ryhmästä "jäätävän jännää"...  Painajaispuotia Toto suosittelee myöskin ekaluokkalaisille.

"Ihan kiva. Pisara huumoria ja fantasiaa. Ei ollenkaan liian jännä."

Magdalena Hai / Teemu Juhani : Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri 
Oma ostos kaupasta 

Ninni tarvitsee töitä ostaakseen itselleen uuden polkupyörän ja päätyy kyselemään puotiapulaisen paikkaa Painajaispuodissa. Kaikki ei kaupassa ole kuitenkaan paikallaan sillä kauppias on joutunut kutituspulverihyökkäyksen kohteeksi ja vain hihittää ja hekottaa tiskin takana. Ninnin on löydettävä vastalääke apunaan puotikummitus Pertsa, mutta etsintää ei lainkaan helpota kauppiaan mustekalalemmikki Löllis Tursiainen...

Painajaispuoti on tosiaan enemmänkin hauska kuin varsinaisesti pelottava. Jännitys syntyy enemmänkin hämähäkeistä ja aaveista ja taikapulvereista ja muista (halloween-)hahmoista ja niihin liittyvistä assosiaatioista kuin varsinaisesti pelottavista tapahtumista. Juuri sopivaan jännittävää luettavaa vaikka iltasaduksi. Ei vie unia, mutta tuo hymyn huulille ja jännät unet yöksi.

Molemmat kirjat on luettu moneen kertaan. Ensi luki Toto itsekseen, sitten vuorotellen äidin kanssa iltasaduiksi. Täytynee pitää silmät auki Helsingin kirjamessuilla seuraavien osien varalta. Tosin olen sarjaa nähnyt ihan supermarketeissakin, jonne sitä varmaan saa kysymällä lisääkin. Hintakaan ei ole kauhistuttavan kallis, sillä esim. Prisman verkkokaupassa on tällä hetkellä Painajasipuoti alle 7€ ja kaupassa näin muistaakseni sarjaa noin 10€ nurkilla.

Frau

Tämän kirjan luin jo kesällä, mutta jotenkin siitä kirjoittaminen on tuntunut erityisen vaikealta. En tiedä, miksi. Kyseessä on hyvin kirjoitettu teos. Ehkä sen sisältämä ajatus pahasta ja sen piiloutumisesta perheenäidin sisälle, ajatuksiin ja tekoihin vuosiksi ja vuosikymmeniksi tuntuu jotenkin liian karmealta. Voiko lapsiaan rakastava äiti toisaalta haluta valtaa toisen yli tappamiseen saakka ? Ilmeisesti voi.

Terhi Rannela: Frau 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Kirjassa natsipäällikkö Richard Heydrichin vaimo on jo vanha nainen. Hän selvisi sodasta ja se jälkeisistä oikeudenkäynneistä, jatkoi elämäänsä kuin ei mitään olisi ollut, meni jopa uusiin naimisiin - suomalaisesti kiinnostavasti aikansa teatterimiehen Mauno Mannisen kanssa. Kuitenkin kyseessä oli natsi-ideologian täysin sisäistäneestä naisesta, joka mieheensä kohdistuneen attentaatin jälkeen päästi valloilleen kaiken julmuutensa ja tuhoamishalunsa koston tavoitteluun - vain koska voi.

Samalla hän oli lapsiaan rakastava äiti, jossa pojan kuolema särki jotain peruuttamattomasti. Miestään hän jumaloi niin, että näki tästä unia ja näkyjä vielä vuosikymmeniä tämän kuoleman jälkeen. Eikä tämä kuitenkaan ollut täydellinen, eikä natsismissa naisen roolikaan ollut hääppöinen. Kostokäskytkin piti saada kierrätettyä Hitlerin kautta sillä naisen sana ei käskijänä painanut.

Nykyajan naista ja varsinkin sellaista, joka saa kaikista -ismeistä ja ehdottomista ideologioista kirkkaanpunaisia näppylöitä keskelle otsaansa, tämä kaikki tuntuu täysin käsittämättömältä. Miten ihmeessä äiti ei voi nähdä muita ihmisiä toisten äitien lapsina? Toki kyseessä fiktio, mutta todellisuuteen perustuva. Eihän kirjailija ole voinut tietää, mitä toisen päässä on aikoinaan liikkunut, mutta pelottavalta tuntuu ainakin tämän kirjan tulkinta.

Tarinan tietysti tekevät vaikuttavammiksi myös Fraun itsensä rinnalla kulkevat kertomukset ihmisistä, joita hänen tekonsa tavalla tai toisella koskettavat. Päähenkilön kylmä suhtautuminen ihmisiin ja ihmisyyteen nousaa erityisen karmivana esiin, kun rinnalla seurataan lasten kasvua tai perheiden tuhoutumista.

Rannela on onnistunut teoksessaan, sillä sen jälkeen jää lievästi pahoinvoiva olo. Samalla joutuu miettimään, voiko huonosti ajatellessaan uhrien kohtaloa, miettiessään pahuuden piiloutumista vai siksi, että löytää itsestään verenhimoisen pyövelin, joka ei olisi suonut Fraulle pitkää ikää ja rauhallista vanhuutta.

Kattiloita kirjamessuilla

Tänä vuonna ehdin kuin ehdinkin Turun Kirjamessuille ja sain seurakseni peräti 2/3 pojistakin. Siitä johtuen huomasin teemaksi valikoituneen aika pitkälti lasten- ja nuorten kirjallisuuden. Lyhyehkön lauantaivisiitin aikana kuopus halusi peräti kahteen kertaan kuuntelemaan kirjailijoiden lukuhetkiä.  Hyvin saikin kuunneltua, sillä harmillisesti yleisö ei ollut oikein löytänyt toiseen kerrokseen ja sali oli melkein tyhjä. Eturiviin siis...

Riikka Ala-Harjan Kahden perheen Ebba (kuvass)  ja Siri Kolun Me Rosvolat - Tarinataistelu saivat ekaluokkalaiselta suosiollisen vastaanoton, vaikkei vartissa kovin pitkälle tarinassa kerittykään. "Mahtavaa" ja "Luetaan nuo kirjat loppuun" tulivat spontaaneina kommentteina.

Nuo kirjat eivät tällä kertaa päätyneet ostoksiin saakka (Rosvoloita pitää kuulemma ensin kuunnella ensimmäisen osan ja tämän välistä puuttuvat), mutta toki luettavaa löytyi mummin sohvallekin.

Ostokset siis noudattivat yhtenäistä linjaa ja kaikki hankkimani kirjat olivat joko nuorten- tai lastenkirjoja.

Itselleni nappasin messutarjouksesta mukaan Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogian. Olen jo vuosia odottanut sitä ilmestyväksi sähköisenä, mutta niin ei ole tapahtunut. Jouduin siis tinkimään säännöistäni ja hankkimaan kirjat painettuina. (En onneksi kovin paljon saanut isännältä toruja).

Lisäksi saatiin ekaluokkalaiselle Kapteeni Kalsari -fanille uusi tyylilajia edustava opus eli Koiramies. Se oli kuulemma luettu mummin luona loppuun jo ennen kuin äiti palasi toiselta messukierrokseltaan... Niin, ja Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemurat pääsi luettavaksi sekin samantien.

Seuraava hankkimani kirja olikin sitten jo Ruoka ja viini -messujen puolelta - tosin lapsille tarkoitettu sekin eli Hellapoliisin Pikkukokki keittiössä. Saa nähdä innostuuko kukaan jälkikasvusta kokeilemaan itsekseen sen vaihekuvitettuja reseptejä.

Muuten messut menivätkin aikalailla ruoan puolelle ja kirjaimellisesti ihan kattiloiksi.

Uudessa keittiössämme kun on induktioliesi, jolla parikymmentä (vähintään) vuotta vanhat luottokattilani eivät nyt sitten toimikaan. Niinpä päädyin Heirolin osastolla hankkimaan Suomen kokkimaajoukkueenkin käyttämät uudet kattilat eli Quick Clack Pro - sarjaa 5l ja 2,8l. Kattiloissa (ja pannuissa) ideana on irrotettavat kahvat, jolloin kattilat voi pinota siististi pieneen tilaan. Lisäksi kattiloihin saa myös muovikannen.

Innostuin hauskasta konseptista  ja nyt sitten testaillaan, miten tuo toimii käytännössä. Ainakin soppa näytti nätisti syntyvän ja pääsee nyt muovikannella varustettuna kattilassa jääkaappiin odottamaan huomisiltaa.

Messupäivän kenties mielikuvitusta kutkuttavin juttukin taisi löytyä ruokapuolelta. Mätitahnaa 3D tulostimen läpi tarjoiltuna loi kuvia lohimassasta printterin kautta tulostetuista kalapuikoista (kalanmuotoisina tietysti) - kelpaisi varmaan lapsille, mutta en ole ihan varma miten houkuttelevalta tuo minusta tuntuu. Siinäkö on tulevaisuus ?

Nyt sitten odotellaan seuraavia messuja, joihin ei enää olekaan pitkä aika. Helsingin Kirjamessut ovat lokakuun lopussa (ja samaan aikaan taas myös Ruoka ja viini -messutkin.

Taikinakirja

Toukokuussa lensin suoraan Pariisista Mari Moilasen Taikinakirjan julkkareihin. Tarkoitan tuota ihan kirjaimellisesti, sillä ehdin sopivasti kentältä suoraan taksilla perille. Ravintola Tocan chef Gennaro oli loihtinut herkkujan kirjan tematiikan inspiroimana ja toki halusin ehdottomasti olla juhlistamassa uutta Marin kirjaa. Tämä on jo neljäs. Jokaisesta kolmesta edellisestä olen tykännyt hurjasti, enkä tietenkään voinut jättää neljättä väliin.

Korkeista odotuksistani huolimatta en pettynyt, vaikka luvattoman kauan tämä kirjasta kirjoittaminen on kestänytkin. Ensin oli kesäkuu työpaineineen, heinäkuussa lomailtiin muissa maisemissa ja nyt on odotettu seitsemän viikkoa keittiön valmistumista.

Jotain sentään kirjasta jo kokkailinkin ja lisää on varmasti luvassa.
Mari Moilanen : Taikinakirja 
Kokattavaksi kustantajalta 

Taikinakirjan perusajatuksena on samasta taikinatyypistä tehtävät, eri ruokavalioille sopivat versiot. Monestihan juhlia  järjestäessä päänvaivaa tuottaa tarve tehdä niin monenlaisia leivonnaisia tarjottavaksi, jotta jokainen vieras saa suuhunsa jotain herkkua. Näin ei välttämättä tarvitse olla, vaan ehkä koko homma pitäisi kääntää päälaelleen ja tehdä tarjottavat mahdollisimman monelle sopiviksi, mausta tinkimättä.

Taikinakirjasta löytyvät monet perinteiset ja trendikkäät leivonnaiset ja niille gluteeniton, vegaani, sokeriton tai kananmunaton versiot. Jokaiselle taikinalle ja jopa yhden makuyhdistelmän reseptille löytyy useampi vaihtoehto. Aivan varmasti näillä ohjeilla löytyy tarjottavaa enemmänkin rajoituksia sisältävään ruokavalioon, tai isommalle joukolle herkkuja suunnittelevalle emännälle/isännälle.


Meillä ei perheessä ole ruokarajoituksia, mutta toki välillä pitää vieraita varten vähän miettiä tarjottavia uusiksi. Rajoitusten puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö erilaisia vaihtoehtoja olisi kiva kokeilla jo ihan makuvivahteidenkin vuoksi.

Pidin erityisen paljon Oreo-keksipohjasta, jonka makuvivahde Becelin juoksevalla kasvisöljyvalmisteella kookosmakuineen oli ihan omanlaisensa. Muuten sitten sovelsin huolettomasti Marin Ice Box Cake -ohjeesta tavallisen kolmen aineksen jäätelöstä tehdyn jäätelökakun, mutta se kai tässä kirjassa onkin yhtenä tarkoituksena - vaihtoehtojen ja versioiden kokeilu ja omien suosikkien löytäminen. Taikinasta on moneksi.

Marilla on jännä taito olla trendien harjalla, mutta kuitenkin säilyttää omintakeinen katsanto ja näkökulma. Niinpä tämäkin kirja tarjoaa ehdotuksia eri ruokavalioihin kuten esimerkiksi nyt niin pinnalla olevia kasvisvaihtoehtoja, mutta samalla kaari kattaa myös perinteisemmät  reseptit. 

Aiempienkin kirjojen kuvat ovat olleet ihania eikä tämä kirja tee poikkeusta, vaikka materiaali ja kuvien käsittely tällä kertaa onkin jätetty vähän vähemmälle painopisteelle ja asiasisältö reseptivaihtoehtoineen painottuu. Kirjan lopusta löytyvät myös hyvät tieto-osiot eri ruokavalioiden leivontavinkkeihin, jotka varmasti osoittautuvat hyödyllisiksi. 

Kaikkiaan siis oiva kirja keittokirjahyllyn täydennykseksi. Varmasti tulen tämän pariin palaamaan - seuraavaa odotellessa :-)

Syyskuun luetut - vähiin jäi

Syyskuu oli kaunis kuukausi, jota tosin ennemminkin hallitsivat työt ja keittiöremontti kuin ulkoilu tai kirjojen lukeminen. Alkukuusta väsymyksen syövereissä luin horoskooppini, joka totesi jotain tähän tapaan:"Asiat eivät oikein pysy hanskassa, mutta 23.9. lähtien tilanne tasaantuu ja olet taas ohjaimissa..."

Kuinkas sitten kävikään - no, 22.-23.9. oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin saimme kokattua uudessa keittiössämme ja viikkoa myöhemmin oli remontti käytännössä valmis. Pitäisiköhän horoskooppeihin uskoa enemmän ? Töiden suhteen tilanne ei tosin näytä mitään rauhoittumisen merkkejä, pikemminkin päinvastoin.

Tuossa siis jonkinlainen pitkä alustus sille tosiasialle, että syyskuun aikana tipahdin Goodreads-lukuhaasteessa takaa-ajajan tilaan luettujen listalta löytyessa "vain" seitsemän kirjaa. Hups!

Osaltaan listan lyhyyteen tietysti vaikuttavat kirjavalinnat, varsinkin äänikirjojen osalta. Alkukuusta sain loppuun Ellen Thesleffistä kertovan Iltalaulaja-romaanin, johon en kauheasti ihastunut, mutta sitten tulinin tarttuneeksi järkäleeseen. Mika Waltari Mikael Karvajalka kestää peräti yli 34h. Sitä ei ihan heti tule kuunneltua, varsinkaan kun äänikirjahetket ovat käyneet vähän harvinaisemmiksi kiireiden ja väsymysten vuoksi.

Toki seitsemään kirjaan mahtuu kuitenkin kaikkiaan 3 äänikirjaa, mutta se on täysin lastenkirjojen ansiota. Toton kanssa kuunnellaan ahkerasti iltaisin ja lastenkirjat tuppaavat olemaan vähän lyhyempiä. Syyskuussa siis saatiin loppuun Tuula Kallioniemen Kaahailua ja kepposia, joka osoittautui huipaisaksi vaikkakin vähän hötöiseksi koulusähläykseksi Reuhurinteen alakoulussa.

Muumipappa ja meri puolestaan jätti minut Toton osalta vähän hämmennyksiin. Poika kyllä tuntui rauhoittuvan kuuntelemaan, mutta välillä jopa nukahtamiseen saakka. Eikä hän koskaan pyytänyt palaamaan tarinassa taaksepäin... Pitänee joskus tentata vähän tarkemmin, että kuuliko hän oikeasti tarinasta mitään. Väitti kyllä kuunnelleensa.


Dekkareita ja historiaa

Muuten kuukausi oli dekkareita ja historiaa ja usein molempia yhdessä. Fantasiaa en syyskuussa lukenut ja se taitaakin olla tänä vuonna ensimmäinen kerta, kun ei kuukausikatsauksessa ole fantasiakirjoja.

Historiallista dekkaria ehkä puhtaimmillaan edustaa The Mitford Murders (Mitfordin murhat), joka tosin jätti minut lievän hämmennyksen tilaan. Fanikirjallisuus ja tunnettujen henkilöiden käyttäminen romaaneissa on tietysti tuttu juttu, samoin jonkin historiallisen rikoksen ympärille tarinan kietominen. Mutta molemmat yhdessä saattaa jo mennä vähän yli. Ihan kelpo luettavaa kuitenkin.

Elly Griffiths on Suomessa kai tunnetumpi arkeologi Ruth Gallowaysta kertovan dekkarisarjansa ansiosta, mutta minä osuin nyt aloittamaan hänen kirjoihinsa tutustumisen taikurien maailmasta eli The Zig Zag Girl. Hemulin kirjahylly-blogissa tuosta kirjoitettiin ja ajatus toisen maailmansodan aikana erityisjoukoksi kootuista taikureista, jotka sodan jälkeen joutuvat selvittelemään taikurien numeroita jäljitteleviä murhia, oli vain liian houkutteleva. Tykkäsin. Kirjan vähän musta tunnelma oli koukuttava ja henkilöhahmot kaikessa lievässä raadollisuudessaan helposti lähestyttäviä.

Enni Mustosen Ruokarouvan tytär jatkaa ansiokkaasti Sivustakatsoja-sarjaa, vaikka pieni naiivius kirjan tarinassa ja kaiken aina ihmeellisesti järjestyessä olikin hitusen rasittavaa. 

Pientä suoraviivaisuutta oli myös havaittavissa Eva Frantzin Sininen huvila-dekkarissa, jossa uhrina on lifestylebloggaaja. Epäröin ensin kirjaan tarttumista sillä pelkäsin pelkkään blogimaailman pintaliiton kauhisteluun keskittyvää tarinaa, mutta tämä oli oikein kelpo dekkari. Alun pienen kangertelun jälkeen tarina pääsi kunnon vauhtiin ja kiemuroita riitti juonessa ihan mukavasti.

Vielä mainittakoon syyskuusta, että poikkeuksellisesti en tarttunut yhteenkään painettuun teokseen, vaan kaikki kirjat olivat joko äänikirjoja tai ekirjoja.

Arkiston aarteita : Jediritarin ranneliikkeitä

Selailin tässä Marin kirjoja ja mietin miten toisistaan erilaisia ne lopulta ovatkaan. Toki kautta linjan on mukana terveellisyys, luovuus ja ennen kaikkea herkullinen ruoka ihanissa kuvissa. 

Samalla huomasin, että tämä ensimmäinen ei kirjablogin puolella vielä olekaan esiintynyt. Tässä alla siis jo vuonna 2014 kirjoittamani teksti (uusimmasta kirjasta tulee pian tai siis viimeinkin juttua lähiaikoina ja toiset kaksi voi bongata täältä) 

Perjantai 19.9.2014

Jediritarin ranneliikkeitä

Joopa joo, siellä jo useampi mietti, että nyt se Minna menee blogiensa kanssa ihan sekaisin, vaan ehei... Kyseessä ei ole ollenkaan mitään kirjoihin tai elokuviin liittyvää, vaan esikoisen kommentti kakun kreemilevitystekniikasta. Teimme nimittäin kyseistä hommaa yhdessä - ihan Mari Moilasen kirjan hengen mukaisesti.

Marin mukaan "Sitä parempi soppa - mitä yhdessä kokataan" ja näinhän se on. Lasten kanssa kokkaaminen on kivaa ja lopputulos maistuu aina kaikille. Kirjan resepteissä onkin kaikissa korostetusti merkitty ne vaiheet, jotka erityisesti sopivat pikkukokkien touhuttaviksi.

Väreihin jaettu kirja on mukavaa luettavaa. Meillä ensimmäiseksi kokeiltavaksi valikoitui spelttijauhoista tehty sitruunakakku. Tämä kirja toimi sytykkeenä uudistuneeseen speltti-intooni muutenkin kuin kirjan omien reseptien kohdalla (mm. leipää ja muffinsseja). Speltti nimittäin toistuu useammassa reseptissä  Samoin kvinoa ja intiaanisokeri ovat läsnä läpi kirjan ja tulinpa tarttuneeksi myös kirjan mukana saamaani kvinoapakettiin.

Inspiroiva kirja siis, jonka reseptit ovat vähän harvinaisempien ainesten lisäksi muutenkin kivasti uudenlaisia, ja jonka kuvia jaksaa katsoa useammankin kerran. Mari osaa hommansa.

Kakku odottaa keittiössä lisää syöjiä iltalenkiltä. Ainakin kreemi oli herkullista - esikoinen nuoli nuolijan ja vissiin kulhonkin... Itse kakku näyttää ihanan pehmeältä ja mehevältä...