Kieltolaki-Suomea

Nina Hurma : Yönpunainen höyhen ja Hatuntekijän kuolema 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi

Luin Nina Hurman Yönpunaisen höyhenen jo yli vuosi sitten. Aloittaessani Saimista alias Rougesta kertovan sarjan toista osaa huomasin, etten oikein muistanut kaikkia aiempia tapahtumia, joten lukaisin samassa sitten tuonkin uudelleen. Edelleen pidin tunnelmasta, edelleen koin tarinan ehkä hieman hötöiseksi ja sekavaksi.

Mukavasti atmosfääriin sukeltaneena sitten tartuin Hatuntekijän kuolemaan uudelleen. Täytyy sanoa, että pohjustus kannatti. Aikakausi aukeni ihan uudella tavalla ja pystyin keskittymään henkilöihin ja tapahtumiin.

Nuori nainen putoaa kerrostalon parvekkeelta ja kuolee. Joku myy myrkytettyä pirtua, joka sokaisee tai tappaa. Liittyvätkö tapahtumat toisiinsa ja miten rikoksiin on sekaantunut Rougen ja Toivon vankilasta vapautunut vanha tuttu?

Tarina kiemurtelee mielenkiintoisin kääntein ja matkan varrella tavataan myös vanhoja tuttuja. Kansalaissodan aikaiset intohimot ja ideologiat vievät ihmisiä eri suuntiin, väkisinkin, ja myös niitä, jotka haluaisivat vain elää omaa elämäänsä. Kaiken yllä ja keskellä on rakkaus.

Tässäkin kirjassa parasta on tunnelma. Se on sellainen sateinen ja synkkä, vaikka kesää eletäänkin. Pidän myös tarinan henkilöistä ja heidän rosoisuudestaan. Kukaan ei ole kokonaan hyvä tai paha. Kaikki kykenevät rakastamaan, mutta myös vahingoittamaan. Rouge on kaikessa ristiriitaisuudessaan mielenkiintoinen hahmo. Hän on toisaalta niin kovin herkkä, mutta toisaalta vahvatahtoinen nainen, joka ei kaihda yleisten konventioiden vastustamista saadakseen haluamansa. Korpelan hahmo on ehkä pikkuisen nössykkä - hänen toivoisi välillä vähän ryhdistäytyvän. Toisaalta hän on se vahva ja miehekäs, kun Toivo-veli taas vaikuttaa naiivilta, isojen poikien leikeissä riehuvalta pikkupojalta.

Itse tarina vaikutti tässäkin kirjassa vähän hajanaiselta. Aina en tiennyt, miten kuvauksellinen kohtaus oikein liittyi itse juoneen, tai mihin suuntaan se sitä kuljetti. Toisaalta en tiedä, pitääkö sitä dekkareissakaan aina niin hyvin pysyä joka yksityiskohdasta kärryillä. Voihan sitä vaan antaa mennä ja nauttia? Kyllä minä kuvittelen rikoksen tapahtumainkulun kuitenkin tarpeeksi tarkkaan ymmärtäneeni...

Oman säväyksensä lukemiseen toi viimeaikainen keskustelu (#viskigate) Suomen nykyisestä alkoholilainsäädännöstä ja sen aiheuttamista vähän surkuhupaisistakin tilanteista. Kirjassa kuvataan aika hyvin kieltopolitiikan aiheuttamista ongelmista. Täytyy toivoa, että nykyistä tiukentuvaa kieltoajattelua ajavat lukisivat tämänkin romaanin ja suhteuttaisivat vähän ajatuksiaan nykymaailmaan.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Film noiria kirjamuodossa - Nina Hurma : Yönpunainen höyhen

Nina Hurma : Yönpunainen höyhen 
Oma ostos Elisa Kirjan alesta 

Elisa Kirjalla on joka kuukausi näköjään joitakin kirjoja alessa. Tällä kertaa Yönpunainen höyhen (10Eur) oli se, jota en osannut vastustaa. Ajatus film noirin sävyyn kieltolain aikaiseen Helsinkiin kirjoitetusta rikostarinasta houkutti.

Pääosin kirja myös lunasti lupauksensa. On glamourin sävyttämä hattukaupan myyjätär, joka iltaisin muuntautuu ravintoloiden laululintuseksi, Rougeksi. On rähjäinen poliisi, oman tiensä kulkija, jonka metodit eivät miellytä, mutta jonka tulokset puhuvat omasta puolestaan. Joukkoon kun lisätään vielä niljakas pirtupomo, joka pompottaa myyjättären pikkurikollisena puuhastelevaa veljeä, niin saadaan kasaan perinteinen ja pakollinen henkilögalleria. Kirjaa lukiessa voi silmissään miltei nähdä mustavalkoisen elokuvan näyttelijöiden dramaattiset ilmeet ja elkeet sumuisessa ja vähän rähjäisessä kaupunkimaisemassa.

Kun pirtupomo surmataan, on veli ensimmäinen epäilty. Ainoa hänen puolestaan puhuva havainto on Rougen näkemä mies surmapaikalla. Poliisi ei usko häntä, vaan luulee siskon suojelevan veljeään. Rougen ja poliisietsivä Korpelan välinen vetovoima luo kuitenkin pohjaa suuremmalle luottamukselle, tai ainakin kiinnostukselle tapausta kohtaan.

Salakapakat, pirtukuljettajat, laitakaupungin kurjuus ja kansalaissodan jättämät arvet muodostavat kehyksen tarinalle. Kieltolain aikainen Helsinki on mielenkiintoinen kaupunki, josta en itse asiassa ole aiemmin paljonkaan edes lukenut. Siksi vähän harmittaakin, kun ajankuvaus tuntuu jäävän jotenkin kesken. En oikein osaa sanoa, miksi en päässyt miljööseen kunnolla sisälle, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että kirjassa hipaistiin montaakin mielenkiintoista aluetta tarttumatta kunnolla oikein mihinkään.

Tiedän, kyseessä on dekkari, eikä juonensa puolesta ollenkaan huono sellainen. Silti olisin ehkä kaivannut vähän enemmän kuvausta kaupungista, sitomista aikakauden historiallisiin tapahtumiin. Samoin juonessa välillä tuli sellainen hyppelehtivä olo. Tapahtui jotain, johon ei oikein osannut johtaa koko ketjua aikaisemmista kohtauksista. Kirja ei ollut hurjan paksu, joten vielä olisi ollut varaa lihottaa yksityiskohdilla.

Hiukan jäin myös ihmettelemään aika suoraa erotiikkakuvausta - kyllähän ihmiset seksiä harrastivat varmasti kieltolain aikaankin, mutta vieraannuttikohan noin suorasukainen kuvaus jotenkin aikakauden tyylistä ? Vai olenko minä vain jäänyt jumiin Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän siveyskäsitykseen, jossa kaikki vain annetaan ymmärtää. Ehkäpä salakapakoiden käyttäytymissäännöt olivat vähän erilaiset kuin tuon ns. sivistyneistön.

Voi tietysti olla, että minun henkilökohtainen suosikkityylini on sellainen vähän verkkaisempi ja kuvailevampi. Yönpunainen höyhen eteni tarinana vauhdikkaasti. Sen vauhdissa myös viihtyi ja aion noista mutinoistani huolimatta varmasti lukea myös sarjan seuraavan osan, kun se jostain silmiini ilmestyy. Ehkäpä sitä tarinan edetessä myös aikakausi aukenee minullekin paremmin.


P.S. VIELÄ EHTII VASTAAMAAN RANTAKIRJAKYSELYYN ! SE LÖYTYY SIVUPALKISTA TAI KLIKKAUKSEN TAKAA TÄÄLTÄ.