Mistä tietää, että syksy on tullut ?

No tietenkin siitä, että kurpitsat ovat ilmestyneet kauppoihin (ja puutarhoihin) ja meidän isäntä innostuu leipomaan muffinsseja...

Nämä vaan ovat aivan ihanan herkullisia niin aamupalalla, iltapäiväteellä kuin mihin vuorokauden aikaan muutenkin.

Resepti on alunperin Jamie Oliverin "Jamie at Home"kirjasta ja löytyy myöskin täältä

Riikka Pulkkinen - Totta

Töiden alkamisen jälkeen on lukuaika ollut tosissaan kortilla. Onneksi näyttää siltä, että lukemisen laatu ei kuitenkaan ole ainakaan huonontunut. Riikka Pulkkisen "Totta" oli mielenkiintoinen, vaikkei ehkä kaikilta aiheiltaan miellyttävä lukukokemus.

Kirjassa Elsalla on todettu syöpä ja hän tekee kuolemaa. Perheen isä ja tyttäret yrittävät kukin selviytyä tilanteesta parhaansa mukaan, omalla tavallaan. Esikoinen komentelee, nuorempi myötäilee.
Perheen selviytymistarinan ohella seuraamme 60-luvun lapsenhoitajan kertomana perinteistä tarinaa, jossa perheen isä rakastuu hoitajaan ja seurauksena on monessakin mielessä tuhoisa suhde.

Aiheena perheen selviytyminen äidin menehtymisestä ei ehkä ole niitä kaikkein viihdyttävämpiä, mutta Pulkkisen kirjassa tarinasta selvittiin ilman lukijan kyyneliä. Ehkäpä syynä on äidin inhimillistyminen myös ei niin miellyttävien piirteiden kautta. Uraa tekevä ja aina poissaoleva äiti, aviomieheensä ja tyttäreensä omistavasti suhtautuva nainen himmensivät tragedian myötä välillä liikaakin kirkastuvaa naisenkuvaa.

Lapsenhoitajan tarina on sinänsä vähän turhankin tuttu ja jostain syystä minun ajatukseni siirtyivät Helvi Hämäläisen "Säädylliseen murhenäytelmään" useammin kuin kerran. Ei silti, kirja on yksi suosikeistani kautta aikojen, mutta kun kyseessä on kuitenkin kirja toisilta vuosikymmeniltä ja toiselta kirjailijalta, niin välillä vähän häiritsikin. En tiedä oliko kyseessä tarinan samankaltaisuus vaiko kielen lievä vanhanaikaisuus.

Kaikkiaan kirjaa luki nautinnolla. Tarina on hyvin kirjoitettu, henkilöt eläviä eikä eri aikakausien ja kertojien vaihtelu häirinnyt millään tavalla. Sen verran taitavasti oli kudelma rakennettu.

Pöydällä odottaa toinen Pulkkisen kirja, jonka ostin alennuksesta Suomalaisesta yhdessä Läckbergin "Merenneidon" kanssa. Jälkimmäinen on muuten myös Elisa-kirjassa vielä muutaman päivän hyvässä alennuksessa (4 euroa), jos haluaa e-kirjan kokoelmiinsa. Minä huomasin tuon vasta sen jälkeen, kun jo olin ostanut pokkarin. Ei sekään tietysti paljon kalliimpi ollut (6 euroa), mutta kun olisi selvinnyt ilman uutta kirjaa hyllyn päällä...

Siinä se sitten oli - Mistäs löytyisi Shardlaken seuraaja ?

Siihen loppui (ainakin tältä erää) Shardlake-sarja. Viimeisessä osassa ollaan mukana Portsmouthin edustalla tapahtuvassa ranskalaisen ja englantilaisen laivaston yhteenotossa ja Matthew Shardlake joutuu tahtomattaan tapansa mukaan keskelle suuria tapahtumia ja politiikkaa.

Kuningatar Catherine (Parr) pyytää Shardlakea selvittämään palvelijattarensa pyynnöstä muutamaa vuotta aiemmin holhouksen alle joutuneen sisarusparin asioita. Mitä pidemmälle asiaa tutkitaan, sitä varmemmalta näyttää, että tapaukseen liittyy väärinkäytöksiä. Mutta millaisia ? Saadakseen kaiken selväksi Matthew Shardlake joutuu kärsimään erilaisia olosuhteita aina sotalaivojen kansia  myöten ja kohtaa ennen loppuratkaisua vanhan vihollisensa silmästä silmään.

Samaan aikaan holhoustapauksen kanssa Shardlake on myös henkilökohtaisella selvitysmatkalla. Bedlamin mielisairaalassa oleva nainen on herättänyt hänen mielenkiintonsa ja hän yrittää auttaa tätä parhaansa mukaan. Tosin välillä näyttää siltä, että olisi parempi ollut antaa menneiden pysyä menneinä.

Sansom on taas tapansa mukaan kutonut monisyisen ja kompleksisen kudoksen. Jotenkin tämä kirja ei kuitenkaan ihan yltänyt aikaisempien osien tasolle. Ehkäpä kirjailija on jo kyllästynyt Henry VIII:n aikaan ja Shardlakeen. Onhan tämä myös tähän mennessä viimeinen osa sarjasta. Toisaalta tuntui kirjailija ehkä turhankin innostuneelta Tudorin ajan sotalaivoista. Saattaa olla, että minun mielenkiintoni herpaantui niiden kuvauksen aikana ja samalla meni ohi myös juonen kannalta tärkeitä asioita. Jotenkin vain tällä kertaa kertomus tuntui hiukan hajanaiselta ja loppuratkaisuunkin jotenkin vain tipahdettiin. Tietysti syynä voi minulla olla sekin, että työt ovat alkaneet ja aikaa lukemiseen on vaikea löytää. Kun lukee Shardlakea vain pienissä pätkissä, on vaarana kärryiltä putoaminen.

Pienistä hankaluuksista huolimatta, on tämän kirjasarjan lopussa vähän haikea olo. Matthew Shardlake on ollut kiinnostavin ja koukuttavin tuttavuus pitkään aikaan. Käynnissä on kova seuraajan etsiminen. Olisikohan S.J.Parrisin Giordano Brunosta astumaan suuriin saappaisiin ?

Äiti lukee - Taikavaras-trilogia loppuun

Poika ei sitten koskaan sen enempää avannut Taikavaras-trilogian ensimmäistä osaa. Äiti taas tapansa mukaan luki trilogian loppuun - eihän sitä tarinaa kesken voi jättää.

Trilogian kaksi muuta osaa jatkavat siitä, mihin ensimmäinen jäi. Ehtoisan taikuus on edelleen vaarassa ja jäljet johtavat Deshin aavikkokaupunkiin, taikurikuningas Jaggotin valtakuntaan. Conn matkustaa etsimässä vaaran syytä ja sen löydyttä alkaa hurja taistelu pelkotaikuutta, Arhonvaria vastaan.

Koko trilogia muodostaa kokonaisuuden, jossa tyyli ei petä missään kohtaa ja tarinassa tapahtuu jatkuvasti jotain jännää. Juonen käänteet ammentavat perinteisestä fantasiakirjallisuudesta, mutta jotenkin raikkaalla tavalla. Vaikka sankari ja juoni itsessään ovat tuttuja, niin joukosta löytyy mielenkiintoisia ajatuksia. En esimerkiksi muista aikaisemmin törmänneeni ajatukseen taikuudesta elävänä olentona...

 Mukavaa välipalalukemista ja ehdottomasti suositeltavaa nuoremmille lukijoille. Uskoisin 10-vuotiaiden poikien erityisesti nauttivan tarinasta (ja miksei tyttöjenkin). Kunhan siis kirjaan oikeasti tarttuvat.

Mitä ihmettä tuon meidän esikoisen kanssa oikein pitäisi tehdä ? Lukeminen on taas kääntynyt aika puhtaasti Aku Ankkoihin ja niitäkin vain joskus harvoin. Eikä äidi ehdi oikein sen enempää patistelemaan kuin oikein näyttämään esimerkkiäkään. Työt nimittäin alkoivat, ja kaiken lisäksi aikamoisella rytinällä.