(Ruoka)päiväkirja: Muistiin arjen vinkkivitoset - jotain lainattua, jotain vanhaa, jotain uutta...

Työtauko päättyi torstaina, mutta toistaiseksi oli töissä ihan kivaakin ja sain pidettyä päivät kohtuullisina. Olen siis myös lukenut sekä tietysti kuunnellut podcasteja ja jopa kokkaillut. 

Kiire tästä varmaan kiihtyy taas, joten tässä itselleni muistiin viime aikoina bongattuja tai jo aiemmin havaittuja vinkkejä arjen helpotukseksi. 

Kurpitsa-aika inspiroi joka vuosi. Tänä vuonna tutustuin sen ainaisen myskikurpitsan lisäksi myös hokkaido-kurpitsaan. Ihanaa! Se sopii erityisen hyvin täyteläisen makuiseksi uunikurpitsaksi tai keittoihin. Pahaa se ei ollut myöskään risotossa joten aloitetaan tästä.

VINKKI 1 : PAAHDA KOKO KURPITSA KERRALLA!

Jollet ole tarkkaan suunnitellut, mitä koko kurpitsasta tehdä, vedä se vain kokonaan paloiksi ja mielimausteidesi kanssa uuniin. Leikattu kurpitsa ei kuitenkaan säily kauan eikä yhtään lisästressiä nopeaa käyttöä odottavasta aineksesta tarvita. - Minä rakastan uunissa meheväksi paahtunutta kurpitsaa varsinkin harissa-jugurtin kera, mutta muksut vähän vierastavat. Siispä isohkosta kurpitsasta jää aina paljon seuraavaan kertaan. Tällä kertaa jatkojalostus tarkoitti kurpitsarisottoa, joskus toiste tehdään keittoa. Samalla tulee yhdellä uunikerralla lyhennettyä seuraavan ruoan valmistusaikaa ihan reippaasti. 

Risottoa varten siis käytännössä vain sekoitin blenderissä kurpitsaa, hieman risottoon menevää keitinlientä, pari lusikallista crème fraîchea sekä maistamisen jälkeen hieman suolaa ja pippuria. Kurpitsaseos sitten vaan lopuksi sekoitettiin miltei valmiiseen risottoon. Toiminee myös puolivalmiiden riisien kanssa. Nam! 

 

VINKKI 2: TÄHTEETKIN HOUKUTTELEVAT LASILAATIKOISSA

Heti perään. Tämän bongasin Bella Table podcastista ja piti testata. Kia ja Petra hehkuttivat lasisia säilöntälaatikoita. Minullahan on kaappi täynnä vanhoja Tuppervaaroja, mutta menin ihan piruuttani ostamaan pari lasista laatikkoa. Ne voi siis pakastaa, laittaa uuniin ja pestä tiskikoneessa. 

 

Varsinainen vinkkisyy ei kuitenkaan ole käytännöllisyys, vaikka se tietysti hienoa onkin, vaan se, että tähteetkin näyttävät lasipurkissa houkuttelevilta. Kuulostaako kikkailulta? No, niin minustakin, mutta yllättäen se toimii. Keitettyjä linssejäkin tuli lusikoitua lasipurkista vaikka mihin, tomaattikastikkeesta puhumattakaan.  Ehkä tähteet myös pysyvät mielessä, kun purkin sisältö on suoraan nähtävillä. 

 

 

VINKKI 3: SOFFRITTO TUO UUTTA MAKUA SOOSEIHIN 

En tiedä teistä, mutta minulla tuppaa kaikissa padoissa ja kastikkeissa olemaan aina se sama sipulipohja. Sipulissa ei ole mitään vikaa ja yrteillä, tomaattipyreellä jne. siihen saa syvyyttä. Tämän viikon "baskilaiseen tomaattikanaan" tulin kuitenkin laittaneeksi padan pohjalle alkuun italialaisen soffritto-sekoituksen eli hienonnettua varsiselleriä, sipulia ja porkkanaa yhdessä öljyyn kuulottumaan. Väitän, että vaikutti makuun. 

 

Toki sitten sekoitin joukkoon vähän tomaattipyreetä, timjamia, suolaa, pippuria ja lorautinpa vähän valkoviiniäkin ennen kuin lisäsin pari purkillista käsin palasiksi puserreltuja kokonaisia Mutti-tomaatteja (+purkkien huuhteluvedet) sekä jo aiemmin ruskistetut broilerin paistipalat.  Lopuksi vielä pari kourallista mustia oliiveja ja muutama hyppysellinen sokeria. Uuniin muhimaan 1-2 tunniksi 150 asteeseen. Oli muuten  hyvää kurpitsarisoton jämien ja Beluga-linssien kanssa. 

Tämä ei itsessään ollut nopea resepti, mutta valmistuu uunissa itsekseen. Niin, ja tiedättekö, mikä on parasta ? Vaikka kanapalat syötäisiin, jää kastiketta aina. Lasipurkista sekin katosi nopeasti seuraavina päivinä pastaan tai linssien kaveriksi tai... tiedätte, mitä tarkoitan.  

 

VINKKI 4 :  KAAPISSA AINA CHORIZOA JA SIPULIA 

Kello vaikka mitä, kauhea nälkä ja sudet kiertävät ympärillä ? Eikä minkäänlaista inspiraatiota kokkailun suhteen ? Kuulostaako tutulta ? 

 

En edes tiedä, miten monta kertaa minut on pelastanut jääkaapista löytyvä Chorizo - joko sellainen kuivattu lenkki, jota voi syödä ihan sellaisenaan, tai sitten raakaversio. Ei tarvitse paljon muuta tehdä kuin pilkkoa Chorizoa ja sipulia kylmälle pannulle öljytilkkaan ja antaa lämmetä ja paahtua samalla kun pistää pastaveden päälle. Mausteeksi jotain kaapista löytyvää ja sekaan ehkä tomaattipyreetä ja tuoretta tomaattia, jos löytyy (muttei välttämättä tarvitse). Lopuksi sekoitetaan pastaan tai jos tekee mieli jotain  muuta, niin voi sekoittaa munien kanssa munakkaaksi. 

Luksusversioon voi ripotella lopuksi myös persiljaa, mutta ei se ole mitenkään välttämätöntä.  Uppoaa meillä ihan kaikkiin. 

VINKKI 5: INKIVÄÄRI PAKKASEEN 

Olen usein ostanut purkillisen valmiiksi hienonnettua inkivääriä. Siitä saa nopeasti, eikä tarvitse pelätä nopeasti jääkaapissa  nahistuvan inkiväärin menevän hukkaan.  

Tuore inkivääri on kuitenkin aina parempaa ja kuunnellessani Bella Table -podcastia koin varsinaisen valaistumisen.  Kuorittu kokonainen inkivääri pakkaseen ja siitä sitten raastetaan tarvittaessa. Ihan oikeasti toimii, kokeilin. Toki parhaiten varmaan sellaiselle sitrushedelmien kuoren raastamiseen tarkoitetulla (Microplane) raastimella. Miten ihmeessä en ole tullut tätä ajatelleeksi ennemmin ? 

Sellaisia vinkkejä tänään. Jotain lainattua, jotain vanhaa ja jotain uutta. Näillä mennään. 

(Ruoka)päiväkirja: Kun alkaa tehdä mieli (kuravelliä?)

 Uupumus on kumma juttu. Moni aiemmin iloa tuottanut asia tai tekeminen jää kuin varkain, eikä innosta enää millään. Jo miltei (vai olisiko jo yli) vuoden kestänyt totaalinen kokkausjumini lienee ainakin osaksi peruja salavihkaa kertyneestä väsymyksestä. Ei vaan enää kiinnostanut. Itse asiassa pelkkä ruoanlaiton ajatteleminen sai aikaan puistatuksia ja sellaisen puolittaisen lamaantumiseen -"Ei kai taas"

 - No kyllä taas. Itse asiassa aika monta kertaa päivässä pitää saada jotain omaan ja perheen suuhun.

 Lisästressiä siis pukkasi siinäkin asiassa, vaikka toki meillä pojat jo ovat melko taitavia ruoanlaittajia. 

No, nyt olen ollut melkein kaksi viikkoa sairaslomalla. Ei uupumus tietenkään näin helpolla katoa. Edessä on vielä pitkä tie ja monenlaisia muutoksia, mutta yhden pienen parannuksen olen huomannut jo tässä. Ensinnäkin innostuin kuuntelemaan niitä ruokapodcasteja, sitten ostin Saku Tuomisen kirjan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Ja nyt... TADAA!!! Olen jopa innostuneesti suunnitellut, mitä syötäisiin ja mieli tekee kokeilemaan myös ravintolaherkkuja. 

Haukilahden Helmi

Itse asiassa kävimmekin (jo toiseen kertaan) lauantaina kävelymatkan päähän kesällä avatussa Sikke Sumarin uusimmassa eli Haukilahden Helmi-ravintolassa. Teki hyvää istua herkuttelemaan ja nauttimaan rauhallisesta hetkestä. 

Molemmilla kerroilla ruoka oli huikean herkullista. Häränrinta ja polenta suorastaan suli suussa ja gremolata toi makuun suorastaan vatsanpohjasta kouraisevaa syvyyttä. Toisen keran Iberico Wellington toi sekin kielelle ihanan monikerroksisia makuja. Possu ja voitakina voisi olla vähän pliisu yhdistelmä, mutta ei tämä annos. 

Parhaiten mieleen jäi lakritsi-kinuskikastike uuniomenajälkiruoassa. Myönnän, otin tylsästi molemmilla kerroilla saman jälkkärin ja kastikekannu oli kyllä kaavittu viimeiseen pisaraan. Resepti on kuulemma jonkinlainen salaisuus, mutta lienee ihan pakko testata jossain kohtaa, pääsenkö edes lähelle... 

Ihan pienellä laskulla ei tuolta ulos selviä, mutta ruoka on ehdottomasti hintansa väärtti. Palvelu oli ensimmäisellä kerralla vähän hidasta, mutta ystävällistä. Toisella kerralla vähän ihmettelimme kovin lähelle aseteltua viereistä pöytää. Naapuri oli ihan melkein selässä kiinni. - ollaan kuitenkin vielä Korona-ajassa eikä Koronapassia ovella kyselty. 

Lokakuun pimeys teki kuvaamisesta hankalaa, mutta onneksi on kesämuistoja. Muutamaan kertaa tuli istahdettua isännän kanssa ulkopenkille shamppanjalasin kera auringonlaskua ihailemaan. Ihan parasta. Jonkinlaista lukkarinrakkautta siis tämän ravintolan kohdalla - myönnetään. 

Kotikokkausta 

Loma-ajan kotiherkuista on parhaiten jäänyt mieleen siskon kokkaamat linssipullat, joissa oli suolapähkinöitä rousketta tuomassa ja ihana currykastike. Resepti löytyy Meillä kotona sivustolta. Ihan pakko kokeilla tuotakin vielä kotona. 

Toisesta herkusta Toto totesi : "Näyttää kuravelliltä, mutta maistuu iiihaaanaaaalta! " Kyseessä siis on sienikeitto. Helppoakin helpompi, mutta uskomattoman herkullinen tuoreista suppilovahveroista tehtynä. Onnea ovat sienimetsässä viihtyvät naapurit :-) Yksinkertainen resepti löytyy lopusta muistinvirkistykseksi. 

Ja vielä muistutuksena, ettei nopeasti ja oikaisemalla tarkoita välttämättä huonompaa ruokaa. Sunnuntaiwok taisi päätyä pöytään alle kymmenessä minuutissa, kun ei tarvinnut leikellä kasviksia ja kypsennysmetodina oli "full whack" Jamie Oliverin tyyliin. Tofun tosin olin leikannut palasiksi ja laittanut talouspaperien väliin ja painon alle varttia ennen vähän kuivahtamaan. 

Pannulle heitettiin rypsiöljytilkkaan valmiiksi pilkottuja kasviksia (Tuorekset Thai -versio), jotka kuumennettiin nopsaan ja kovalla. Sekaan kaadettiin lopuksi soijaa, seesamiöljyä ja sitruunamehua sekä ripaus suolaa. Toisella pannulla pikainen paistopinta savutofulle. Kulhoon vehnänuudeleiden päälle kiehuvaa vettä ja pehmenneet kiemurat pannuun kasvisten seuraksi. Lopuksi vielä ytyä kaipaaville kaadettiin joukkoon Gochujang chilitanhasta, seesamiöljystä, rypsiöljystä ja sitruunamehusta sekoitettu kastike. Vähän pippuria. 

***********************************************************************************

Metsäsienikeitto

1-2 sipulia hienonnettuna

1rkl Oivariinia

1-2l putsattuja sieniä (esim. suppilovahveroita, joukossa muutama kanttarelli) 

1rkl vehnäjauhoja

runsas 1l kasvislientä (kuutiosta)

1dl ruokakermaa 

suolaa ja pippuria 

Hienonna sieniä vähäsen. 

Sulata Oivariini kattilan pohjalle ja kuullota siinä sipulia muutama minuutti. Lisää sienet ja anna paistua kasaan ja nesteen haihtua hieman, jotta maku tiivistyy. Sekoita joukkoon jauhot ja paahda hetki.

Lisää kasvisliemi ja kiehauta hetki. Lisää kerma sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. 

***********************************************************************************

Tämmöistä tänään. Kuten huomaatte, nyt on pää täynnä kaikenlaisia herkkuja (ja vatsakin). Ehkäpä innostun pitämään jonkunlaista ruokapäiväkirjaa lukupäiväkirjan lisäksi. Mitäs tuumitte ? Lukisitteko ? 

En tosin lupaa mitään - torstaina on edessä paluu töihin. 

(Luku)päiväkirja: Korvissa soi eli podcastien lumoissa

Keskiviikko 20.10.2021

Olen yleensä (hah, siis silloin, kun olen saanut aikaiseksi) kirjoitttanut lukupäiväkirjaa aina viikon kerrallaan samaan postaukseen. Nyt tuli viimekertaisesta kuitenkin sen verran pitkä, ettei kukaan jaksaisi sellaista lukea. 

Lisäksi tekee mieli tehdä jonkinlainen pesäero edelliseen vuodatukseen. Kyllä, olen edelleen sairaslomalla eikä väsymyskään ole kadonnut, mutta mieli on kummasti virkistynyt. Olen miettinyt myös kivoja juttuja, ei vain asioita, jotka "pitää" tehdä. (Ref. pojan huone on edelleen vain puoliksi siivottu, mutta kirjahylly on tilattu...) 

Olen siis neulonut, nukkunut, jutellut Toton kanssa, käynyt sushibuffetissa, lukenut (jep, äänikirjoja sekä myöskin tietokirjaa Suomalainen kansanusko), nukkunut vähän lisää, kävellyt ulkona... Kaikkea sellaista, jota tehdessä mieli lepää ja kroppakin. Ai niin, joogannutkin olen.

Uutena aktiviteettina ovat repertuaariini nyt ilmestyneet myös podcastit. Olen jotenkin jäänyt kyseisen trendin kyydistä ihan kokonaan. Todennäköisesti identifioin itseni pidempien tarinoiden naiseksi eli siis romaanien lukijaksi / kuuntelijaksi. Kuitenkin viime aikoina olen huomannut tarttuvani myös paloina helposti nieltävään tietokirjallisuuteen (kuten vaikka se Keskiajan hirviöt) ja äänikirjoissakin kevyehköihin max. 6h per kirja käsittäviin dekkareihin. Podcastit lienevät luontainen jatkumo. 

Tarkemmin ottaen pitäisi kai puhua podcastista yksikössä, sillä kuunneltavaksi valikoitui yllättäen kirjapodcastien sijasta ruokapodcast Bella Table - tai en minä tiedä, onko se sinänsä yllättävää sillä ruokahan on aina ollut yhtenä harrastuksenani viime aikojen pahemmanlaatuisesta kokkausjumista huolimatta. 

Pidän Bella Tablen konseptista, sillä siinä yhdistyy useampi kanava eli nettisivu, Insta ja podcast. Ihan ensimmäiseksi tulinkin seuranneeksi Instaa, sieltä vilkaisin nettiä ja nyt sitten rohkaistuin viimein avaamaan puhelimessa käyttämättömänä seisseen Spotifyn ja kuuntelemaan ensimmäisen podcast-jaksoni. Sitten jäin koukkuun. 

Kian ja Petran konstailematon ja innostunut jutustelu ruoasta on helppoa kuunneltavaa. Heidän kokkauksestaan tiukkapipoisuus on kaukana ja Mäkkäri gourmet-ruoan rinnalla. Siis sellaista normimeininkiä, johon lienee helppo samaistua. Toki tyylin on vähän sellainen "hipsteri-kaupunkilais- maalla mökillä trendikkäästi", mutta ei liikaa. Sitä paitsi, kyse on heidän omasta elämästään ja syömisestään, ei tarkkaan määritellystä keinotekoisesta konseptista (tai siltä se ainakin kuulostaa, vaikka toki ainakin Kia on ilmeisesti myös markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen kokkaustaitojensa lisäksi). 

Siispä aloitin podcast-jaksot alusta viimeisimmän lisäksi. Juhannusruoat lokakuussa oli oikein piristävä kokemus. Neulominenkin sujuu podcasteja kuunnellessa vähintään yhtä sujuvasti kuin äänikirjan parissa. Villapaita on kohta valmis. Ehkä pitäisi kuunnella jotain kirjallisuuspodcastejakin nyt kun vielä on viikko "lomaa" jäljellä ja ehtii. 

Mitäs suosittelette ? 

(Luku)päiväkirja: Virallisesti vapaalla

Maanantai 18.10.2021 

Niinhän siinä sitten kävi. Piti olla pari päivää syyslomalla vapaalla, mutta olenkin kaksi viikkoa sairaslomalla. 

Olenhan minä väsymystä valitellut täälläkin ja blogi on viettänyt todellista hiljaiseloa, kun ei vaan ole ehtinyt (tai jaksanut). Viime viikolla sitten huomasin maailman välillä pyörähtävän ylimääräisiä kierroksia. Kyse ei ollut alhaisesta verenpaineesta ylös noustessa. Tämä tuli aaltoina. Korvissa humisi ja huone heilahti muutamaan kertaan. 

"Niskat ja selkä jumissa, kun ei ole ehtinyt muuta tekemään kuin istumaan työkoneen vieressä", ajattelin itsekseni ja varasin ajan. Toki tiedostin, että oireilen muutenkin. Muisti pätkii, kyyneleet nousevat pienimmästäkin asiasta, enkä enää kykene olemaan se tasaannuttava ja vakuuttava tekijä. Väsynyt siis. 

Lääkäri katseli minua hetken. Kuunteli. Siis ihan oikeasti kuunteli. Totesi sitten: "Nyt kirjoitetaan kaksi viikkoa sairaslomaa. Lepäät ja mietit, miten töihin saataisiin muutosta aikaiseksi. Juttelet esimiehen kanssa. Jos ei auta, niin järjestetään keskustelu lääkärin ja esimiehen kanssa. Tämä oireilu on selkeästi työperäistä, eikä parannu omin voimin tai lääkitsemällä" 

Niinpä minä olen lähinnä neulonut ja joogannut. Päässä ei enää pyöri eikä vanne purista ohimoita, korvissa humisee vain satunnaisesti. Ihan vain muutaman päivän levolla on muutos jo huomattava. Taitaa asiaan vaikuttaa sekin, että joku ottaa tosissaan sanoessani voimieni olevan pian lopussa. 

Ottaa kuitenkin koville. Olen tottunut olemaan se, joka jaksaa ja vetää muutkin mukanaan. Väitän kapasiteettini olevan huikea. Tuntuu pahalta myöntää, että nyt ei kohta enää pysty. Raja tulee kuitenkin kaikilla vastaan jossain kohtaa. Minulla se ei enää ole kaukana. Syynä ei välttämättä ole työtuntien määrä, vaikka niitäkin tässä on kertynyt. Purettava kerä on huomattavasti monisyisempi. Ehkä nyt saadaan kiinni langanpäästä. 

Työpsykologille on varattu aika. Pomon kanssa keskustelu tänään. Siitä lähdetään. En ole vielä burnoutissa. Olen edelleen pääasiassa työkykyinen, vaikka huomaan tahtini selvästi hidastuneen ja aivojeni jumittavan liian usein . Tauko tarvitaan, jotta a) ehdin miettimään, miten tilannetta pitää parantaa ja b) työpaikallakin tajutaan, että ihan oikeasti Minna ei nyt kohta enää jaksa. Muuten on liian helppoa ajatella, että kyllä se  nytkin hoitaa, kun aina ennenkin... 

Kivoja juttuja 

Ei tämä silti ole pelkkää harmaata. Eilen lähetin isot pojat reissuun isänsä luo. Heillä on tiedossa  mukava syyslomamatka Ranskaan. Me Toton kanssa lusmuilemme kotona. Pitää kyllä siivota hänen huoneensa seiniä  myöten ja tilata uusi kirjahylly, mutta muuten ollaan poikaa lainaten "leppoisasti ja rennosti". 

Kirjaankin tulin tarttuneeksi. Aloitin uudelleen Ina Westmanin Henkien saari-romaanin, joka jäi lukujumin jalkoihin pitkäksi aikaa. Neuloessani olen kuunnellut pääasiassa cozy mysteryä, joko 1920-luvulle sijoitettuna tai aiheeseen sopivasti vampyyrien neulepiiriä sivuten. Tiedän, että neulominen ei tee välttämättähyvää niskalle ja selälle, mutta minulle se on parasta mindfulnessia. En osaa rauhoittua mietiskelemään, mutta neulomisen rytmi maadoittaa minut samalla tavoin. Mieli tasaantuu ja tunnen fyysisesti, miten jännitteet purkautuvat. Samalla syntyy konkreettista tulosta, mikä sekin tuottaa mielihyvää kaiken bittiväkerryksen päälle. 

Luettuja: 

Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt

Mielenkiintoinen tietokirja keskiajan hirviöistä ja niiden merkityksestä ihmisten elämässä, uskonnossa ja politiikassa. Ei varsinaisesti kauhean uusia juttuja historiasta vuosikymmeniä kiinnostuneelle, mutta mukava paketti ja esikoinenhan tuon itselleen messuilta hankkikin. 

L.B.Hathaway: Posie Parker -sarjaa eli Murder Offstage, The Tomb of the Honeybee, Murder at Maypole Mannger

Viihdyttävää cozy mysteryä 20-luvulta. Posie on ilahduttavan maanläheinen. Tarinoista ei mielikuvitusta puutu ja välillä on uskottavuus vähän niin ja näin, mutta se ei jostain syystä häiritse näissä kirjoissa.

Nancy Warren: Bobbles and Broomsticks

Palasin vaihteeksi Vampire Knitting Clubin pariin, mutta valitettavasti näistä on nyt vähän taika liuennut (pun intended). Ihan viihdyttävä ja kuuntelin toki loppuun, mutta ei ole kiirettä tarttua seuraavaan osaan. Jotenkin tämä lankakaupan omistajan etsiväpuuhastelu on nyt mennyt vähän liian helpoksi, vaikka luudalla lentely kuutamossa tietysti kuulostaakin kivalta. 

(Luku)päiväkirja: Teemoja

Perjantai 8.10.2021

Asiat tulevat aina vähintään pareittain, mutta joskus tehdään poikkeuksia.  

Lokakuun on perinteisesti kirjamessukuukausi. Alkukuusta Turkuun ja sitten loppupuolella Helsinkiin. Tänä vuonna saattaa kokemus jäädä puolikkaaksi. Käytiin kyllä Turussa pikaiseen messuilla kääntymässä ja erityisesti Toton kirjaostoksilla, mutta Helsinki ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa. 

Toki saatan vielä muuttaa mieleni, mutta nyt toistaiseksi taidan ottaa kaikki vapaapäivät pääasiallisesti loman kannalta. Messukokemus jää vähän sumuiseksi liian väsyneenä. Viikolla ollut työmatka peruuntuneine lentoineen ja valvottuine öineen (taas muistaa, miksei työmatkailu ole suosikkipuuhaani) aiheutti sellaisen olotilan, etten edes kyennyt muistamaan johonkin merkitsemiäni tärppejä ja niinpä messuilu meni päämäärättömäksi haahuiluksi ja oikeastaan loppui aika lyhyeen. 

Jotain olen kuitenkin teemoittanut pareittain, nimittäin hirviöitä. Ensin luin Toton messusaaliista kirjan Romeo ja hirviöt (tarina jäi ihan kesken...) ja nyt minulla on kesken esikoisen messuostoksista Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt - tietokirja. Eivät nyt ihan samaa genreä, mutta hirviöistä kumminkin. 

Noin muuten on mennyt lähinnä töiksi ja vähän äänikirjoiksi. Aloitin uuden 1920-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan. Posie Parker pyörittää omaa etsivätoimistoaan ja päätyy selvittelemään mielikuvituksellisia tapauksia. Nyt löytyi taas harvinaisen viihdyttävää ja koossapysyvää tarinointia. Olen kolmannessa osassa, eli kohta täyttyy hyvän sarjan kriteeri. 

Muuta en sitten lokakuussa olekaan vielä tullut lukeneeksi... 

Sunnuntai 10.10.2021

Lokakuu etenee hurjaa vauhtia. Jo kolmannes mennyt. 

Tämän viikonlopun olen ottanut enemmän levon kannalta. Siispä äänikirjoja Posie Parkeria (Murder at Maypole Manor) ja Rui Santosia (Syyllisyyden ranta) Molemmat ovat varsin hyviä genressään. Kumpaankaan en näköjään jaksa keskittyä loppuun saakka kerralla. 

Onneksi on sitten vielä nuo Keskiajan hirviöt. Lisäksi latasin Kobon. Akku olikin päässyt melko tyhjäksi, eikä vika ollut lukemisen määrässä vaan siinä pitkässä ajassa, jonka laite on yöpöydällä lojunut odottamassa. Jospa tänään.