Mitäs sitä tulikaan tehtyä... ja miten krantuksi sitä oikein vanhetessaan tulee ?

Lapset viettivät hiihtolomaviikon mummin ja pappan hellässä huomassa. Viikko hurahti ohitse niin hurjaa vauhtia, että näin lauantain (ja lasten paluun kunniaksi) piti oikein pysähtyä ja miettiä, että mitäs me vanhemmat sitten oikein puuhailimmekaan.

Ensimmäisenä tulee mieleen, että töitä... sehän oli se syykin, miksi lapset alkujaan mummilaan roudattiin.
Suorana jatkona ensimmäiseen sitten äiti myös valittaa, että flunssan sairastaminen (ma sairaslomalla) sotki kyllä koko viikon. Vieläkin nenä tuhisee ja kurkku on tukossa. Nieluviljelyn tulokset saan sitten maanantaina.

Jotain hupia sentään mahtui viikkoon flunssasta huolimatta - ne uudet kynnet. Tosin olen niihin jo vähän kyllästynytkin. Liian pitkät ja kovat. Viilaus on kovassa käynnissä.



Niin, ja hyödynsimmehän me Chez Dominiquen tarjouksen kaksi yhden hinnalla ja testasimme 6 ruokalajin yllätysmenun...
Kuvia ravintolan omasta galleriasta löytyy täältä

Ja mitä sitten kyseisestä paikasta voisi sanoa. Puitteet ovat rauhalliset ja kivat. Vaikka salissa on paljon ihmisiä niin melutaso ei nouse, vaan pöydässä pystyy keskustelemaan normaaliäänellä.

Palvelu on ystävällistä, vaikkakin vähän epätasaista. Varsinkin englanniksi annosten selitys vaihteli kovasti riippuen siitä, kuka ruoan toi pöytään. Sommelier olisi voinut kertoa viineistä muutakin, kuin lukea nimen ja vuoden suoraan etiketistä. Olisimme mielellämme kuulleet, miksi juuri tietty viini oli valittu tietyn ruokalajin seuraksi.

Ruoka oli juuri sellaista pientä kikkailua kuin muistinkin. Keittiömestarin tervehdys ja 3 amuse-bouchea ovat aika paljon, kun kyse on 6 ruokalajin menuusta - toisaalta annokset ovat yleensäkin niin pieniä, että ylensyömisen vaara on olematon. Välimäen keittiössä on myös keksitty parin vuoden takainen vaahtotrendi maailmalta - lähes jokaisessa annoksessa oli vaaleaa vaahtoa, joka ainakin minun suussani maistui aina samalta. Liekö syynä ollut sitten se, että rukkasivat menua näin raskaana olevan tarpeiden mukaan, mistä tietysti pisteet ravintolalle.

Kauhulla odottamani suihkepullo sentään oli poistunut listalta. Ai mikä suihkepullo ? No, edellisen kerran tuolla syödessäni oli muistaakseni jälkiruoka (tai väliruoka) sellainen, että ensin eteen laskettiin eteen lautanen, jossa oli jotain vanukkaan näköistä. Sitten seuraava tarjoilija tuli ja puhkaisi vanukkaaseen reiän, johon kaatoi kastiketta. Juuri, kun ajattelin tarttua omaan lusikkaani ja maistaa annosta, paikalle kiiruyhti vielä kolmas tarjoilija hajuvesipulloa muistuttavan suihkepullon kanssa ja suihkautteli päälle vielä lisämausteet... Kikkailua kerrakseen...

Tämänkertaista makuelämystäni häiritsi pahasti flunssa, josta johtuen makuja oli vähän vaikea erotella. Mies kyllä kehui kovasti tykkäävänsä kaikesta ja kannattaahan tuonne mennä ihan vain sen yleisen elämyksen vuoksi, vaikka yleensä olisikin kaltaiseni vähän rustiikimman keittiön ystävä.

Nyt, kun sitten päästiin oikein kunnolla nyrpistelemään, niin mainittakoon myös, että kirjarintamalla olen lukenut kaksi kirjaa, joista en tule tekemään sen kummempia arvioita blogiini ollenkaan. Toisessa vampyyrikirjassa ("Turning") hermostuin jo ennen puoltaväliä ja vain odotin viimeistä sivua. Se on kumma, miten samankaltaisista aineksista joku toinen (esim. Charlaine Harris) saa aikaiseksi koukuttavaa viihdettä, mutta trendin seuraajissa on sitten näitä "kirjoitanpa samalla kaavalla ja kerään rahat kotiin"-tekijöitä iso kasa.

Tiedän siskoseni, sinä varoitit. Seuraavalla kerralla lupaan kuunnella.

Myöskään Suomalaisen ALEsta mukaan tarttunut "Unohdettu Ombria" ei ollut mikään varsinainen ylentävä lukuelämys.

Siinä se viikko sitten menikin. Liekö sitten flunssan syytä, mutta aikamoiselta kranttuilulta tuo nyt tuossa tekstinä näyttää. Oli se silti ihan ok viikko...

No, maanantaista alkaa sitten taas arki omine haasteineen. Enää vajaat kolme viikkoa töitä ennen äitiyslomaa...

Ajanvietettä tämäkin...

Siis yli kaksi tuntia kului aikaa rakennekynsien laittamiseen ! Tästä arvannette, ettei minulle ole tällaisia aikaisemmin laitettu, enkä ole ihan varma tullaanko enää laittamaankaan. Ovathan nuo siistit ja jopa näpyttely tulee varmaan pienellä harjoittelulla sujumaan ihan ok, mutta ne kaksi tuntia. Eikä voi tehdä mitään muuta samassa. Ei taida tämä touhu sopia minun kärsivällisyydelleni...

Sitä paitsi, nyt tulivat käsien rypyt ja kuivuus kurjasti näkyviin ainakin valokuvassa. Ikä ei näköjään tule yksin...Pitäisikö noillekin nyt sitten yrittää tehdä jotain ?

Haruki Murakami : Suuri Lammasseikkailu - ja ymmärsinkö mitään ?

Nyt on taas mennyt jo muutama päivä siitä, kun sain tämän kirjan luettua loppuun, mutta jonkinlainen jumi iski siitä kirjoittamiseen. Nautin kirjan lukemisesta suunnattomasti, mutta mitä oikein voisi sanoa aika surrealistisesta ja oudosta tarinasta ?

Auttaisikohan vertailu ?
Toinen blogisuositusten perusteella käteen tarttunut kirja viime aikoina oli tuo Miina Supisen : Liha tottelee kuria. Sekä Murakamia että Supista kehuttiin hauskaksi ja viihdyttäväksi, mutta siinä missä Lammasseikkailua luin oikeasti vähän naureskellen niin kurinpidon seuranta sai lievästi pahoinvoivaksi ja surulliseksi. Molemmissa kuitenkin käsitellään aika vakavia teemoja.

Supisen teemoja kommentoin jo aikaisemmin. Murakamista mainittakoon sen verran, että jonkunlaista itsensä etsimistä kai voi tarinasta tulkita, sekä mietintää siitä, mikä ohjaa ihmisen päätöksiä omien toimiensa ja ajatusten suhteen. Olemmeko vastuussa itse vai onko päässämme tilaa vallannut lammas? Ja jos aivoista löytyy lammas, niin miten siitä pääsee eroon ? Pitääkö siitä päästä eroon ? Hmm, tuo ei itse asiassa yrityksestä huolimatta kyllä tainnut kuulostaa kovin vakavalta...

Joka tapauksessa, Suuri lammasseikkailu on oikeasti hyvin kirjoitettu. Sitä voi lukea monella tasolla. Jos pysyttelee tuossa huvitusluokassa (kuten minä taisin tehdä) niin silti takaraivossa nakuttaa, että oikeasti tässä onkin kyse jostain muusta. Jos suinkin jaksaisin keskittyä enemmän ja vähän ponnistelisin, niin tarina aukeaisi ihan uudella tavalla ja ymmärtäisin... tarinan suuren tarkoituksen ja opetuksen... tai sitten en...

Lienee parasta, että jokainen lukee itse - kertokaa sitten, mitä luulette tarinasta ymmärtävänne :-)

Alennuspohdintaa...

Kävinpä sitten minäkin keskustassa piipahtaessani tuolla Kampin Suomalaisen remonttialessa. Mitään suuria määriä ei mukaan tarttunut lisälukemista, mutta pari kirjaa kuitenkin, kuten kuvasta näkyy.

Vähän jäin miettimään, että mitenköhän noita kirjoja oikein Suomessa oikeasti hinnoitellaan. Näidenkin kahden kovakantisen alkuperäinen hinta oli yhteensä melkein 68 euroa ja nyt sain molemmat 11 eurolla...

Kuka hävisi alennuksessa ja missä kohtaa ?
Kuka alkuperäisessä hinnassa vetää oikeasti suurimmat marginaalit ?
Kuka Suomessa oikein ostaa noita alkuperäisissä hinnoissa olevia kirjoja, kun niitä aina saa hetken päästä alennuksessa ?

Oli miten oli, luettavien pino kasvaa... alkaisi jo se äitiysloma.

Dekkareita ja nallekakkuja

Tässä näyttää nyt tosiaankin käyvän niin, että mitä innokkaammin innostun leipomaan ja ruokablogi päivittyy, sitä vähemmälle jää lukeminen ja tämän blogin päivittäminen. Aika ja voimat eivät vaan yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Nallekakkuja ja laventelikeksejä on siis tullut väsättyä, nyt kun taas olen saanut keittiössä jonkin verran touhuttua ilman sen kummempia pahoinvointiseuraamuksia. Sen jälkeen olenkin yleensä kaatunut sänkyyn ihan reporankana - varsinkin, jos ollaan lisäksi oltu lasten kanssa ulkona. Keskittymiskyky on riittänyt viime aikoina tasan näihin kahteen dekkariin (taas)

Ngaio Marsh ja rikostarkastaja Alleyn ovat aina yhtä viihdyttäviä. Ei sille mitään mahda. Hyvin kirjoitettu perinteinen dekkari on kertakaikkisen rentouttavaa lukemista, jopa väsyneelle "keittiöhengettärelle" ;-)

Ai niin, tervetuloa myös parille uudelle lukijalle ! Mukavaa, kun seura kasvaa.