(Luku)päiväkirja: Ihan pikkuisen huijasin

Tiista 24.11.2020 

En minä mitään kamalan pahaa ole tehnyt. Kunhan hyödynsin näitä lukupäiväkirjahöpötyksiäni Historian jännät naiset -artikkelin kirjoituksessa. Kumman hyvin lukemisen aikana syntyneistä ajatuksistani syntyi melkein kokonainen artikkeli vain pienillä muutoksilla, kappaleita peräkkäin asetellen. Kätevää, mutta aiheutti lievästi huonon omatunnon.

Lukeminen on jäänyt muuten äänikirjojen tasolle, mutta Terhi Tarkiaisen Kitty, eli kuinka mies tuhotaan tuli ladattua Koboon.  1700-luvun Englannissa raiskaajalleen kostoa hautova apteekkarintytär kuulosta mielenkiintoiselta tarinalta. Kerronta onkin samalla tavalla kevyttä ja lievästi sarkastista kuin kovasti tykkäämässäni Pure mua -vampyyriromaanissa, mutta jotenkin tarina ei vedä ihan samalla tavalla. Ehkä kaipaisin jotain vähän piristävämpää aihetta kuin koston suunnittelu. 

Äänikirjana sain luettua loppuun Dead Witch Walking-viihderomaanin. Taikuutta, vampyyrejä ja vauhdikasta menoa. Ihan kuunneltavaa neuloessa, mutta toisto oli välillä rasittavaa, samoin päähenkilö, joka lähti uudestaan ja uudestaan päätä pahkaa kohtii vaarallisia tilanteita. Kyllä minä kerran tai kaksi jaksan, mutta sitten tuntuu toiminta jo sen verran tyhmältä, että melkein jätin tämän kirjan kesken. Huvittavat henkilöhahmot ja vaaratilanteisiin liittyvä vauhdikas toiminta saivat kuitenkin jatkamaan, mutta luulenpa sarjan seuraavien osien jäävän odottamaan hamaan tulevaisuuteen. 

Tuon jälkeen olikin rentouttavaa kuunnella Agatha Christien lyhyitä Parker Pyne ja Poirot -tarinoita. Varsinkin ensiksimainitut ovat usein vähän yksinkertaistettuja ja suoraan sanoen aika kaukana dekkarikuningattaren yleisestä tasosta tökeryydessään, mutta ihan rentouttavaa iltalukemista yhtä kaikki. Eikä Hugh Fraser Murder Under the Sun -kokoelman lukijana varsinaisesti huononna kokemusta.

Muuten elämä on mennyt aikalailla töiksi ja neulomiseksi. Paitsi, että viikonloppuna pistin toimeksi ja hankin/tilasin melkein kaikki joululahjat. Eipähän tarvitse mennä jouluruuhkaan kaiken Koronan keskelle. 

Yhden joulukalenterikirjankin hankin. Kyseessä on fantasiamainen 24-lukuinen tarina, josta Toto yllättäen innostui. Saa nähdä saammeko kirjan kestämään jouluun saakka nopean lukijan käsissä. Ehkä pitää tehdä niin, että poika lukee kirjaa äidille ääneen... ja voi sitten jokaisen luvun jälkeen siirtyä taas kuuntelemaan Taru sormusten herrasta -trilogiaa äänikirjana. Se ei liene vielä loppu jouluun mennessä. Vasta seitsemän tuntia kuunneltuna. 

Torstai 26.11.2020

Huomenna on perjantai - onneksi. Väsyttää. Ei, että viikko nyt olisi ollut kauhean rankka. Itse asiassa työrintamalla on ollut hiljaista. Niin hiljaista, että stressaannun. Kyllä, siitäkin voi rasittua. Kun on tottunut vauhdikkaaseen menoon ja (pieneen) paineeseen, voi suvantokausi aiheuttaa yllättävää henkistä stressiä. 

No, ensi viikosta lähtee taas vauhti päälle. Pitää siis nauttia hengähdystauosta ja tehdä rästikoulutuksia ja muuta sellaista pois listalta. 

Kirjoja olen lähinnä hankkinut. Listasin muutaman valmiiksi BookBeattiin jonoon ja ostin Elisa Kirjan alesta Finlandia-voittajan eli Anni Kytömäen Margaritan luettavaksi. Ostaessani tosin ei voitosta ollut vielä tietoa. Tiedän vain rakastaneeni Kytömäen kahta ensimmäistä romaania, joten kolmas oli ihan pakko saada omaksi talteen. Koboon tällä kertaa sillä oletan kyseessä olevan paksun teoksen niin kuin edellisetkin. Vielä en tosin ole edes aloittanut lukemista. 

Olen jumahtanut äänikirjoihin ja niissäkin vähän vaan sinnepäin. Agatha Christien Murder under the Sun on vielä kesken - lyhyitä tarinoita kuunnellen on kiva kokata töiden jälkeen (ja vähän lounaaksikin). Toisaalta olen saanut hyvin unen päästä kiinni kuunnellen puhelimesta Nigellan How to Eat -keittokirjaa. (Eikä tuossa edellisessä ole tietenkään minkäänlaista ristiriitaa).

Lunta ei enää ole ja vesi ropisee  säännöllisesti taivaalta. Äänestä sen lähinnä tietääkin, niin on pimeää. Ensi viikolla alkaa joulukuu. 

Sunnuntai 29.11.2020 

Viikonloppusiivous (check), tähdet ikkunoissa (check), ekat joulutortut leivottu (check), piparitaikina tehty (no ei ole, unohdin illalla ja jauhotkin on melkein loppu)... 

Kirja kuunneltu loppuun (check) - Christien Murder under the Sun oli vallan mainiota kuunneltavaa joululahjasukkia neuloessa ja sukilla saa ainakin yhden paketin miehelle, jolle on tänä vuonna jotenkin kauhean vaikea keksiä mitään. 

Kirja luettu loppuun (no ei ole) - Kirjahyppely jatkuu. Kitty ei jostain syystä nyt iske. Pieni pettymys siis. Aloitin lukemaan Magdalena Hain Kolmas sisar -romaania. Jäin koukkuun ja lauantai-ilta sujui rattoisasti sen parissa. Lukupuuskalla lienee jotain yhteyttä myös piparitaikinan teon unohtumiseen. 

Loppuun luettuja: 

Kim Harrison: Dead Witch Walking (äänikirja)

Agatha Christie: Murder under the Sun (äänikirja)

Auringon pimeä puoli

Tässä juuri jaettiin taas Finlandia-palkintoja. Tämän vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista en ollut lukenut ensimmäistäkään, en myöskään tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Kaunokirjallisuuden ehdokkaista olin lukenut yhden. 

No, vielä ehtii. Kirjat eivät katoa minnekään. Sainhan minä vihdoin luettua viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajankin! 

Marisha Rasi-Koskinen:
Auringon pimeä puoli 

Oma ostos Totolle 

Ostin kirjan Totolle jo kauan sitten. Ajan olemus ja mahdollisuus aikamatkustamiseen olivat meillä pöytäpuheissa yleinen aihe Toton luettua madonreikä-teoriasta Stephen Hawkingin lapsille suunnatusta elämäkerrasta. Madeleine L'Englen Hyppy ajassa kiinnosti myös, eikä ainakaan vähentänyt aikamatkailuinnostusta. Olisi siis luulla, että ajan olemusta pohtivassa romaanissa olisi ollut jotain houkuttelevaa. 

Luulo ei taaskaan osoittautunut tiedon väärttiksi. Toto ei ole tähän kirjaan vieläkään tarttunut, mutta minä luin ja onhan se Toton hyllyssäkin edelleen odottamassa sopivaa hetkeä.  

Palkinnoissa on se huono puoli, että niiden jälkeen odotukset ovat aina normaalia luku-uteliaisuutta korkeammalla. Ehkä siksi minulle kesti melkein kirjan puoleenväliin saakka päästä tarinaan kunnolla mukaan. Pohdiskelua ja pohjustamista oli melko paljon ja päähenkilö Emilia tuskailee ja muistelee ahkerasti. Oikeastaan kiinnostukseni heräsi tosissaan, vasta siinä kohtaa, kun tarina ryhtyi heijastelemaan tapahtumia vähitellen selviävän aikakäsityksen mukaisesti. Sitten luinkin melkein ahmimalla.

Emilia on päähenkilönä oikeastaan aika ärsyttävä - vähän sellainen kaikkitietävä ja itsetietoinen, kuten teinit pääasiassa kai ovat tai ainakin näyttävät siltä peittääkseen epävarmuutensa. Muut henkilöhahmot jäävät ehkä vähän harmillisen pinnallisiksi. Osaksi tuo johtuu tietysti tarinan kiemuroista. Plussaa hahmoille pitää antaa siitä, että ne eivät ole yksinomaan hyviä tai pahoja vaan jännän ristiriitaisia. Tarina myös kykenee yllättämään, vaikka keski-ikään mennessä sitä onkin jo oppinut tunnistamaan tiettyjä tarinankaaria. Nuorille lukijoille kirja tarjonnee useampia oivalluksen hetkiä. 

Aika, valta, erilaiset motivaatiot, jotka johtavat joko lammasmaiseen seuraamiseen tai kapinointiin - Auringon pimeä puoli käsittelee varsin universaaleja teemoja. Yhdistyneenä ihmisen tekojen ympäristövaikutuksiin ja luonnon tuhoutumiseen teemat nousevat heti ajankohtaisuusasteikolla.  Jokainen lukija miettiköön omia motiivejaan - ratkaisuja kirja ei tarjottimella eteen kanna. Oikeastaan ollaan asteikolla vähän pessimismin puolella.  

Ymmärrän, miksi Auringon pimeä puoli palkittiin ja sitä on hehkutettu. Kirjailija ei missään kohtaa aliarvioi lukijoitaan. Selittelyä on kiitettävän vähän kaikesta pohdiskelusta huolimatta. Toto taitaa olla kuitenkin vielä vähän nuori varsinaiseen kohderyhmään nähden. Tarjoaisin tätä ennemminkin yläasteikäisille, joihin tematiikka voi osua paremmin. Jätetään siis hyllyyn toistaiseksi odottamaan. En usko tämän tarinan ajankohtaisuuden katoavan kovin nopeasti. 

Historian jännät naiset

 

Maria Pettersson: Historian jännät naiset - Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja 

Atenalta arvostelukappaleena 

Minun on melkein ikävä tätä kirjaa. Riemastuttava opus merirosvoista, meedioista, varkaista, vakoojaprinsessoista ja muista naisista oudoissa olosuhteissa tai muuten vain toteuttamassa itseään vähemmän sovinnaisella tavalla oli piristävää luettavaa. Lyhyitä tarinoita jaksoi aina pari kerrallaan. Tykkäsin tosi paljon. 

Kirjassa kerrotaan virallisessa historiankirjoituksessa unohtuneista naisista, jotka usein ovat jääneet miespuolisten kollegojensa varjoon. Lukukokemus oli sekä voimaannuttava ("kyllä naisetkin") tai toisaalta raivostuttava ("miksi ihmeessä vain miehiä kuunnellaan ja miten ihmeessä on mahdollista, ettei naisia huomioitu/huomattu?"). Jälkimmäinen tuntui myös ikävän tutulta nykyaikanankin. Muoto on ehkä muuttunut, mutta edelleen nainen joutuu todistamaan osaamisensa ja arvonsa, siinä missä miehelle ne oletetaan automaattisesti. 

Osa tarinoista oli tuttuja muista lähteistä, mutta suurin osa oli minulle ihan uutta tietoa. Samalla sitä oppi kaikenlaista. Ihan ensimmäiseksi ei esimerkiksi olisi tullut mieleen, että suffragetteja opetti  naispuolinen jujutsumestari. Oppeja jaettiin teekutsuilla. Ensin juotiin teetä ja maisteltiin sivistyneesti kurkkusandwicheja ja kakkuja, sitten paiskottiin kutsuvieraita lattiaan niin, että helmat liehuivat ja korsetit rutisivat - tai ainakin sellainen mielikuva minun aivoihin ilmaantui (eikä suostu sieltä poistumaan). 

Kirja on jo melkoisen paksu, mutta silti olisi monista naisista voinut lukea enemmänkin kuin yhden sivun esittelyn. Onneksi historian mielenkiintoisista naisista kertovia kirjoja on useampiakin ja ainahan sitä voi tehdä omaakin  - ainakin Googlettaa lisätietoja. Tosin tutkimus on kovaa työtä. Kuuntelin Helsingin (digi)kirjamessuilla Maria Petterssonin kertomusta kirjan kirjoittamisesta. Oli  mielenkiintoista kuulla, miten paljon taustatyötä kirja vaati. Eikä pidä uskoa kaikkea, mitä internetissä kirjoitetaan. Tietojen tarkistaminen vaatii salapoliisin taitoja, sinnikkyyttä sekä tietysti myös kielitaitoa - varsinkin eksoottisempien sankarittarien kohdalla.  

Paitsi mielenkiintoisia ja viihdyttäviä tarinoita, historian naisista kirjoitetut kirjat ovat myös ajatuksia herättäviä kokonaisuuksia. Mia Kankimäen yönaiset, Päivi Laitisen reissunaiset ja Maria Petterssonin jännät naiset saavat kaikki miettimään, mistä sitä oikein oman erityisyytensä kaivaisi esiin. Toisaalta en kyllä ihan heti keksi mitä jännää sitten oikein haluaisin tehdä. Pitäisi kai myös oppia arvostamaan omaa elämäänsä ja omia saavutuksiaan, unohtaa vertailut poikkeusihmisiin ja poimia noista listatuista elämäntarinoista ennemminkin vain se rohkeus seurata sisimmästään löytyviä unelmia -  vaikkei niiden avulla vuoria tai valtakuntia valloitettaisikaan.   

Luki kirjaa sitten huvikseen tai inspiroituakseen, se kannattaa lukea. Tämä opus sopii vallan mainiosti vaikka joululahjaksi. Siitä on iloa pitkäksi aikaa ja lisäksi se näyttää hyvältä kahvipöytäkirjana! 

(Luku)päiväkirja: Kirjahyppely on kavala tauti

Keskiviikko 18.11.2020 

Marraskuu on jo yli puolenvälin, mutta luettuja kirjoja on takana vasta kaksi. Bookbeatin ilmaisjakso on vienyt minut mukanaan. Kun ei maksa jokaisesta kirjasta erikseen, on näköjään ihan liian helppoa vaihtaa opuksesta toiseen. Kesken on taas useampikin äänikirja ja ekirja. 

Yhden kirjan sentään sain loppuun luettua. Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli oli alkuun vähän tylsä. Se  muistutti liikaa jotain muuta lukemaani kirjaa ja ajassa kulkeminen ei jotenkin tuntunut kiehtovalta. Sitten tarinaan tuli uusia kiemuroita, sattumia ja pohdintaa ajan olemuksesta, ja huomasinkin olevani koukussa. Lopussa totesin, etten ihmettele Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoa ollenkaan. 

Noin muuten on päiviin mahtunut pääasiassa töitä, sekä tietysti iloa siitä, että koko perhe on taas kasassa samassa paikassa. Vaikka toivommekin Koronan Ranskassa hellittävän, samalla ei häiritsisi yhtään pitää isäntä kotona tästä joulun yli. 

Videopuheluissa olen innostunut pitämään taustakuvanani tässä alkuviikossa nappaamaani kuvaa olohuoneesta. Sitä on mainittu niin jouluiseksi kuin Harry Pottermaiseksi. Ainakin se on herättänyt keskustelua. Siitä taas huomaamme, henkilökohtaiset asiat kiinnostavat ja vaikka kuva jonkun kodista saa kielenkannat höltymään ja ihmisten välisen kontaktin elävöitymään. Vinkkinä tylsiin työpuheluihin! Kirjoista muuten ei kukaan vielä ole kysynyt, ovat varmaan vähän liian pieniä kuvassa, mutta Risk-pelin sieltä jo joku bongasi.

Niin, ja jouluisten kakkujen kausi on avattu. Ensimmäisenä uunista tuli valkosuklaa-karpalokakku. Sen resepti löytyy vaikka täältä. 

Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli 

(Luku)päiväkirja: Korona-apatiaa ja suuria tunteita

Keskiviikko 4.11.2020 

Ollaan jo marraskuussa. Uskomatonta, mutta niin se vain on. 

Vuoden lopussa (tai oikeastaan aina ihan alussa) minulla on tapana vilkuilla kaikenlaisia lukemiseen liittyviä käppyröitä ja tänäkin vuonna olen uskollisesti kirjannut lukemisiani listaan. Ihan uteliaisuudesta kurkkasin vuotta 2020 tähän mennessä. Ei hyvältä näytä. Alkuvuonna kirjoja tuli luettua ja kuunneltua mukavaa tahtia ja varmasti ihan joka päivä. Mitä pidemmällä vuosi, ja erityisesti syksy etenee, sitä enemmän käyrä suuntaa alaspäin. 

Kummallista, kun ei töissäkään nyt ihan niin kiire ole ollut. Ajoittain toki, mutta kaikkiaan aikaa olisi pitänyt riittää. Toki olen innostunut neulomisesta, mutta äänikirjan kuuntelu puikkojen kilistessä onnistuu vallan mainiosti. 

Jostain muusta on kyse. Lukemisen määrästä huomaa selvästi, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Minut on vallannut yleinen lamaannus. Lieneekö tuo nyt sitä viime aikoina puhuttua Korona-apatiaa? Ehkä. 

Tarkastelin myös lukemiseni sisältöä. Kovasti on menty kevyellä. Tekee ihan hyvää välillä nollata aivoja, mutta samalla tulee myös turruttaneeksi kykyään ajatella. Huomasin kuunnellessani Joel Haahtelan Hengittämisen taito -pienoisromaania, miten hyvää tekee välillä keskittyä ja pohtia. Samoin aloittamani Pullopostia Seilin saarelta, tällä kertaa oikein ekirjaa lukemalla, selvästi piristi ja toi hyvää oloa. Pitää voida myös keskittyä johonkin muuhun kuin töihin. Levoton pintakosketus ei aina riitä, vaikka taukoina tekeekin hyvää. 

Enkä muuten mitenkään dissaa kevyttä viihdekirjallisuutta. Siihenkin voi keskittyä ja monesti löytyy yllättävänkin paljon periaatteita ja tosielämän kuvioita analysoitavaksi. Sitä vaan on myös helpompi lukea/kuunnella vauhdissa roikkuen, ihan huomaamattaankin. Toimii välillä, mutta ainakin minä tarvitsen myös pohdiskelevampaa lukukokemusta. Välillä sitä ei tietenkään jaksa, välillä taas juuri ajatusten pöyhiminen piristää. 

Nyt pitää kiinnittää enemmän huomiota lukemiseen, sekä määrään että laatuun. Tietoinen seuranta auttanee eli määrään itselleni puoli tuntia ajatuksella-lukua joka ilta. 

Minulla siis Korona-apatia (ja toki myös syksyn muutokset elämässä) näkyvät suoraan lukustatistiikassa ja luettujen kirjojen sisällössä. 

Mites teillä muilla? 

Oireiletteko tätä outoa aikaa jotenkin ja millä keinoilla selätätte ikävän olon ? 

Torstai 5.11.2020

Uunissa on viimein kurpitsapiirakka. Halloween meni ennen kuin kurpitsalyhdyn sisukset päätyivät uuniin saakka. Ei haittaa. Kurpitsapiirakka on herkkua milloin vain. Ainakin kuvittelen niin. En ole ennen tehnyt tällä reseptillä. 

Tällä viikolla on ollut mielenkiintoista seurata Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistuksia. Tietokirjallisuuden ja Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaiden kohdalla perinne säilyy kohdallani rikkumattomana. En edelleenkään ole osunut lukemaan yhtään ehdokasta ennen julkistuksia. Kaunokirjallisuuden kohdalla tapahtui jonkunlainen kummallinen käänne. Olen lukenut ehdokkaista yhden! Lisäksi ehdokkaista peräti kaksi on jo etukäteen lukulistallani. Tällaista vuotta en ihan heti muista. Yleensä suurin osa ehdokkaista on minulle käytännössä melkein tuntemattomia. 

Olen siis lukenut (ja blogannut Heikki Kännön romaanin Runoilija. Lukulistaltani löytyvät Tommi Kinnusen Ei sanonut katuvansa ja Anni Kytömäen Margarita. Molemmat aion edelleen lukea. Loput ehdokkaista ovatkin sitten minulle ihan uusia tuttavuuksia. En siis oikein voi spekuloida voittajaa. 

Tänään olen vain kuunnellut hetken Nigella Lawsonin How to Eat - äänikirjaa. Häneltä on ilmestynyt uusikin keittokirja audio-muodossa. Ehkä hankin senkin. Reseptien kuuntelu on jotenkin rentouttavaa, varsinkin Nigellan yläluokkaisella englannilla. 

Seuraavaksi siirryn lukemaan- Aloitin eilen yhden Finlandia-voittajan eli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittaneen Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli. Siihen siis käytän tämän päivän lukupuolituntisen.

Sunnuntai 8.11.2020

Isänpäivä ja saimmekin varsinaisen yllätyksen. Minä tosin kuulin jo perjantaina... Isäntä lensi Suomeen! Ranskan koronatilanteessa toimisto ja suurin piirtein kaikki muukin on kiinni. Niinpä hän sopi mahdollisuudesta tulla tekemään töitä etänä Suomesta. Jotain positiivista tässä Korona-kurimuksessa. ¨

Vielä pitää jaksaa karanteeniaika. Riski on kaiketi pieni, sillä hän vietti jo viikon Ranskassa käytännössä eristyksissä, mutta mennään ohjeiden mukaan. Eka testi tehtiin lentokentällä, seuraava sitten 72h kuluttua. Toivottavasti molemmat negatiivisia. Isänpäivän aperitiivi nautittiin pihalla.  

Alkuviikon apatia on vaihtunut suuriin tunteisiin. 

Lukeminen puolestaan on ollut aika pientä. Auringon pimeä puoli ei oikein ole edennyt. En ole oikein malttanut rauhoittua lukemaan. Sophia Lorenin elämäkertaa olen kuunnellut jonkin verran joka päivä. Lisäksi Toto innostui aloittamaan Taru sormusten herrasta - äänikirjan. Siinä sivussa olen kuunnellut alkua taas minäkin. On se kyllä upea tarina. 

Aikamoista kirjahyppelyä tämä taas on ollut. Jossain kohtaa pitäisi rauhoittua saamaan jotain loppuunkin. Nyt vain aloitan kirjan toisensa jälkeen. 

Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Joel Haahtela: Hengittämisen taito (lukijana: Anssi Niemi)

Kaunis ja verkkainen tarina isäänsä (ja elämänhaluansa) Kreikassa etsivästä nuoresta miehestä. Tarinassa on jotain lohdullista ja sen kaunis kieli kietoo tunnelmaansa vääjäämättömästi. Verkkaisuus ja kielen kauneus asettavat kuuntelijalle ansan. Kirjaan pitää keskittyä, muuten punainen lanka katoaa. Se juuri oli minulle tähän aikaan tarpeen ja myös omalla tavallaan parantavaa.