(Luku)päiväkirja: Lokakuun luetut

Lokakuu oli ja meni. Nyt on marraskuu ja sen huomaa kelistäkin. Kuvan kaunis kävelyilma taisi olla edellisen kuun puolella. Nyt tippuu vettä taivaan täydeltä ja synkeä harmaus vaihtaa vuoroa täydellisen pimeyden kanssa. 

Olo on silti yllättävän pirteä. Kaksi viikkoa paussia teki hyvää ja olen pystynyt pitämään työmäärän kohtuudessa. Lisäksi pieni etäisyys ei tehnyt ollenkaan huonoa. Perspektiivi laajeni ja horisontti oikeni. Suosittelen. 

Lyhyemmät työpäivät olen toistaiseksi hyödyntänyt lähinnä huushollin järjestämiseen ja ruoanlaittoon. Luureissa on ollut vaihtelevasti Posie Parker cozy mysteryä (viimeisimpänä kesken Murder of a Movie Star) tai Bella Table ruokapodcasteja. Molempi parempi - viihdyn. 

Lisäksi olen iltaisin istahtanut hetkeksi lukemaan Saku Tuomisen kirjaa Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Sivun mittaiset aihekäsittelyt ovat kyllä helppoa luettavaa ja ajatuksiakin herää, mutta olen ollut iltaisin sohvalle istahtaessani niin väsynyt, että useampana iltana silmät ovat menneet kiinni kirjan vieressä. Ei mahda mitään. 

Lokakuun lukutahtiin siis en ole vielä päässyt, mutta se olikin vaihteeksi melkein vaikuttava. Luin nimittäin viime kuun aikana peräti 10 kirjaa. 

Myönnetään, joukossa on muutama melkoisen nopealukuinen kuten esim. lastenkirja Romeo & hirviöt. Siinä Romeo joutuu sukunsa kartanoon kouluun, jossa opettajat ovat vähintäänkin erikoisia. Selkeästi sarjan ensimmäiseksi osaksi kirjoitettu kirja oli ihan hauska, mutta tosiaan vähän harmittavaisesti tarina loppui aivan kesken. 

Toinen nopea makupala oli uusin Asterix ja Obelix eli Asterix et le griffon, jonka pojat toivat tuliaisina syysloman Ranska-reissultaan. Tuttu ja turvallinen ilman sen kummempia uudistuksia. Kaikki elementit paikoillaan. 

Toiset kaksi painettua luettavaa olivat niinikään lastenkirjoihin laskettava Pertsa ja Kilu - Viimeiset kaanit, jonka ostin Totolle joskus kesällä. Hän jotenkin yllättyneenä kertoi minulle itse asiassa pitäneensä kirjasta. Yleensähän Toto kallistuu enemmän tuonne fantasian puolelle, mutta tällä kertaa hän oli viehättynyt omalla tavallaan vanhanaikaisesta tarinasta poikien kesäseikkailusta. Ei silti, minäkin pidin. Onhan tuossa vähän vanhentunutta asetelmaa, kun tyttöjä ei ole missään, mutta toisaalta... se pikkupoikien vapaus ja vakavuus hurjaa rosvoa jahdatessa. Viehättävää. 

Viimeinen painettu kirja lokakuulta on tietokirja. Pidin kovasti Miikka Tammisen Keskiajan hirviöistä, vaikka mitään kauhean uutta en tällä kertaa löytänytkään. 

Näiden lisäksi luin yhden ekirjan eli Ina Westmanin Henkien saaren. Loput olivat äänikirjoja ja niistä peräti 4/5 Posie Parker sarjan cozy mysteryä ja se viimeinenkin saman genren edustaja eli Vampire knitting Clubin Bobbles and Broomsticks. 

Sama meno 

Sama meno tuntuu nyt jatkuvan marraskuun puolella. Luureissa soi kevyttä ja viihdyttävää, tai ruokahalua edistävää, sohvalla käsissä lyhyttä ja tietopitoista - tai sitten lapsille tarkoitettua. Olen kyllä kerännyt Storytelin listalle Instasuosituksista monenlaisia muitakin kirjoja - tiedä sitten, koska innostun niihin tarttumaan. 

Viimeisimpinä ovat luettavien/kuunneltavien listalle päätyneet mm. 

• Grady Hendrix - the Southern BookClub's Guide to Slaying Vampires (kai sitä nyt pitää lukupiiri saada vampyyrien ompeluseuran lisäksi ? )
• Ina Mikkola - Valtakirjani (ehkä voisin oppia ja kehittää sitä, miten otan vallan omiin käsiini elämässäni) 
• Taina Latvala - Torinon enkeli 
• Meri Valkama - Sinun, Margot 
• Eeva Kilpi - Sininen muistikirja

Jatkuu! - fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista

Tässä taitaa tulla yksi Suomen juhlavuoden (ja tulevien vuosien) suositeltavista lahjakirjoista. Ylioppilaat, rippilapset ja muuten vaan juhlia viettävät saavat fanifiktiosta mukavan koristuksen kirjahyllyynsä (kyllä, sellainen kuuluu minusta edelleen löytyä jokaisen kodin sisustuksesta). Tällä kirjalla on arvoa jo pelkästään kunnianosoituksena suomalaiselle kirjallisuudelle.

Kunnianosoituksesta onkin kyse. Kaikkihan me tiedämme sen lievän harmituksen, joka hyvän kirjan päättyessä mieleen pujahtaa. Tutuksi tulleista henkilöhahmoista ei halua päästää irti. "Mitä sitten tapahtui?" Jatkuu! -sai alkukipinän, kun Erkka Mykkänen kärvisteli juurikin tuossa tilassa Mika Waltarin Sinuhen luettuaan ja ryhtyi ideoimaan kirjaa, jossa lista klassikoita saisi jonkinlaisen jatkonsa.

Osa kirjan tarinoista onkin suoranaista jatkoa esikuvalleen, kuten Erkka Mykkäsen tulkinta Sinuhen viimeisistä päivistä tai Petri Tammisen hilpeä ehdotus Kiven veljesten heräämisestä sukupuolisen tasa-arvon tarpeeseen. Toisissa taas yhteys on enemmän viitteellinen. Sudenmorsian onkin peli Taikatalvi kääntyy Anu Kaajan käsittelyssä moderniksi parisuhdetragediaksi muumimukeineen.

Lempeästi kirjailijat myös päivittävät alkuperäisten klassikoiden maailmankuvaa ja arvotuksia. Naisen rooli ja asema nousevat hyvinkin eksplisiittisinä näkyviin jo edellä mainituissa Seitsemän veljeksen jatkossa ja Sudenmorsiamen pelissä. Kyllähän sitä nyt pitää myös Aalon avatar olla päivitetyssä versiossa pelattavissa ja vieläpä aktiivisessa roolissa.

Toisinaan saa vanhoista klassikoista irti naurua uudella tavalla. En yleensä ole vessahuumorin ystävä, mutta Juha Hurmeen Ylistalon huussissa kirvoitti kyllä useamman hyrähdyksen. Antti Heikkisen Rautatie-versio puolestaan pilailee nykymaailman oletettujen ihmeiden kanssa. Sitä vähän hymähtelee päähenkilöille ennen kuin rupeaa miettimään, noinko helposti olemme kaikki vähän vedettävissä uusien juttujen kanssa. Todennäköisesti.

Viihdyin novellien parissa. Ne ovat jo itsessään antoisaa luettavaa, mutta suurin oivaltamisen ilo ja nautinto syntyvät kyllä nimenomaan linkistä alkuperäiseen klassikkoon. Lisäksi plussaa siitä, että jokaisen novellin kohdalla on myös esittely sen kirjoittaneesta kirjailijasta ja hänen suhteestaan esikuvana toimivaan klassikkoon.

Osan klassikkoesikuvan olen itsekin lukenut ja silloin novellista taisi saada eniten irti. Toisten kohdalla pitänee puute korjata pikimmiten. Onneksi on klassikkohaaste. Mirdja saattaisi olla sopiva ehdokas siihen luettavaksi.