How to Eat eli keittokirja korvissa

Pian syödään taas raparperia!

Minä olin pitkään Nigella-fani ja hyllystäni löytyy rivi hänen kirjojaan. Helpossa ja huolettomasti oikaisevassa kokkaustyylissä vaan on sitä jotain, vaikka välillä sensuelli yösyönti tv-sarjoissa tuntuikin päälleliimatulta ja katsojan vanhetessa alkoi seksistisyydessään vähän ärsyttääkin. Kai siinä sitten aika tehnyt tepposensa vai liekö syynä ollut kaikenlaiset kohuotsikot, mutta viimeisimmät kirjat ja tv-sarjat eivät enää ole ollenkaan houkuttaneet. 

Toki oma kokkaustapanikin on  muuttunut, ruokatrendeistä puhumattakaan. Huomasin vieraantuvani monista pinnalla olevista "must"-asioista jopa siihen pisteeseen saakka, että lopetin ruokabloginikin. (Toki myös muista syistä mm. ajanpuutteen vuoksi). Ruoanlaittokin muuttui huvista ja harrastuksesta lähemmäs pakkopullaa. Jopa ruokalehtien lukeminen vaihtui pikaiseksi selailuksi. 

Viime aikoina olen ollut pikkuhiljaa palaamassa patojen ääreen muutenkin kuin pelkästään katraani (välttämättömäksi) ruokkimiseksi. Sama on koskenut  myös ruokaan liittyviä kirjoja. Le Keittokirja vei ihanasti Ranska-tunnelmin ja Ottolenghin Flavour on mielenkiintoinen jo herkullisuuteen liittyvien teoriaselitysten ansiosta. 

Nigellan How to Eat-kirjan olen lukenut jo sen ilmestymisaikana yli 20v sitten. Puolitoista vuotta (kyllä!) sitten osui silmiini 20v juhlapainos ruokakuningattaren itsensä lukemana. Olihan se pakko ottaa testiin, vaikka keittokirja äänikirjana tuntuikin hivenen oudolta konseptilta. 

Eikä tuota kyllä ihan noin keittokirjana voisikaan käyttää. Hyvin kuitenkin toimii juttuosuuksien osalta ja muutaman reseptinkin tulin bonganneeksi, tosin niin, että tarkistin ne sitten hyllystä löytyvästä painetusta versiosta. Nigellan yläluokkainen englanti on aina miellyttävää kuunneltavaa ja löysin siitä ihan uuden piirteenkin. 

How to Eat toimii nimittäin erinomaisena unilääkkeenä. Jossain kohtaa laitoin unimittarin vain 5 minuuttiin, sillä vähänkin pidemmällä päädyin palaamaan tarinassa taaksepäin aina vähintään puolet ajasta. Mitä ilmeisimmin Nigellan keittokirja tuudittaa minut unten maille noin kahdessa minuutissa. Ei yhtään hullummin, vaikken ehkä taida aiheesta Nigellalle faniviestiä laittaakaan. 

Koko kirajn kuuntelu kesti sen puolitoista vuotta. Ei, että kirjassa olisi mitään vikaa, mutta se on melko paksu ja kuuntelin sitä lähinnä välipaloina (tai unilääkkeenä). Toki jotkut luvut kuulostavat vähän aikansa eläneiltä, esim. lasten ruokailun osuus vähän tuppasi melkein hymyilyttämään, mutta noin pääasiallisesti ollaan perusteiden äärellä eivätkä ne ole mihinkään muuttuneet. Nigella on virkistävästi sitä mieltä, että terveellisyys on toki tärkeää, mutta mielihyvä vielä tärkeämpää. Teesit tuoreiden raaka-aineiden ja hyvinvoivien eläinten puolesta jo pelkästään hyvän maun maksimoinnin vuoksi kuulostavat melkein trendikkäiltä ja itse asiassa paljon houkuttelevammilta kuin monet syyllistävät nykyargumentoinnit. 

Kaikkiaan lukukokemus siis oli varsin mielenkiintoinen, hivenen outo, mutta samalla lohdullinen. Ihan kuin olisi palannut johonkin nuoruudesta tuttuun paikkaan visiitille - ja niinhän siinä tavallaan tekikin. Taisi olla kuuntelu todellinen nostalgiatrippi. Ei niinkään reseptien tai edes Nigellan vuoksi, vaan tunnelmassa ja aiheen tarkastelutavassa oli jotain tunnistettavaa.

Edelleenkin haluan varsinaiset keittokirjani painettuina versioina, mutta kyllä ruoasta juttelua mielellään kuunteleekin. Itse asiassa minulla on luuureissa jo seuraava ruoka-aiheinen kirja, nimittäin Samin Nosratin Salt,Fat,Acid,Heat- Mastering the Elements of Good Cooking. Siinä ei ole reseptejä, mutta vinkkejä ja ohjeita sitten senkin edestä, höystettynä anekdooteilla keittiöistä eri puolilta maailmaa. 

Nosratin opus nukuttaa ehkä hieman Nigellaa hitaammin, mutta tarjoaa kiinnostavaa kuunneltavaa huolimatta ilmestymisajasta kuluneista useammasta vuodesta. 

(Luku)päiväkirja: Yhden viikon loppu

 7.3.2021 Sunnuntai 

Se on tosiaan jo sunnuntai. Taas on yksi viikko melkein loppu. Ihan hyvä viikko lukemisten osalta ja ok muutenkin, mutta miksi ihmeessä tuntuu, että elän viikko kerrallaan odotellen... niin mitä ? 

Joka viikko odotan viikonloppua. Töissä on ihan mielenkiintoinen vaihe menossa, mutta tahti kiihtyy ja vähän hirvittää. 

Odotan Koronan loppua (eikös me kaikki?), mutta näyttää taas vähän toivottomalta. Ehkä siksikin vain juoksen tätä oravanpyörää (miksi sanotaan oravanpyörä, eikös ne ole yleensä hamstereilla?) enkä oikein tiedä, missä se maaliviiva oikein häämöttääkään. Juoksen vaan - kehää tässä pienessä etäkuplassani. 

Odotan kesäkuuta ja sitä, että viimein taas oltaisiin edes vähän aikaa samassa paikassa isännän kanssa. Samalla pelkään, ettei se tule jostain syystä (Korona) onnistumaan. Ikävä on kova ja ajatuskin siitä, ettemme näkisikään saa kyyneleet nousemaan silmiin. Lisäksi stressaan jo nyt koronatestin ja tuloksen ajoittamisesta, että päästään koneeseen - tai mahdollisesta rokotustodistusvaatimuksesta, kun en tasan taida rokotusta saada kesään mennessä. 

Onneksi aika kuluu nopeasti. Toisaalta, kurjaa kun aika vain kuluu. Eikös tässä pitäisi elää ? 

Kuva on kuin synkempikin goottilainen maisema. Se ei kerro koko totuutta kelistä, vaikka ehkä mielenmaisemana välillä toimiikin. Rannassa oli vänkää, kun aurinko paistoi lumisateen läpi, mutta ei siellä nyt ihan noin tummaa ollut... Pitäisi varmaan uusia kännykkä, että saisi paremman kameran kävelyseuraksi. 

No, ainakin kirjojen suhteen olen edennyt yllättävänkin hyvin. 

Tällä viikolla sain loppuun peräti kaksi kirjaa. 

Amelia Peabodyn seikkailujen 4. osa The Lion in the Valley oli samalla tavalla epäuskottava käänteissään ja karikatyyrimäinen henkilöhahmoissaan kuin kolme ensimmäistäkin osaa, mutta viihdyin varsin hyvin. 

Sain myös loppuun huikean ison urakan. Nigella Lawsonin How to Eat äänikirjana tuli kuunneltua hereillä kokonaisuudessaan. Jos lasketaan kaikki aika, jonka se on ollut päällä... No, kirja on rullannut varmaan ainakin pariin kertaan. Sen verran tehokas unilääke se on ollut. Yllättävän hyvin tuollainen tarinallinen keittokirja myös toimii äänikirjana. Tosin olen iloinen siitä, että minulla on hyllyssä alkuperäinen opus ihan painettuna. Reseptien käyttö äänikirjasta ei tule minulta onnistumaan koskaan. 

Seuraavakin ruokaan liittyvä opus on minulla jo aloitettuna Samin Nosratin Salt, Fat, Acid, Heat on genrensä klassikko, johon en ole koskaan tullut tarttuneeksi. Reseptejä kirjasta ei löydy, vaan luvassa on käsittääkseni opastusta tasapainoiseen kokkaukseen ilman niitä. Saa nähdä, miten käy. Olen kuunnellut vasta ekan luvun. 

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään on myös äänikirjana mielenkiintoinen, mutta Toto on halunnut nyt lukea Nextorysta lukukunnari kirjojaan, joten se ei ole ollut minun käytettävissäni. Siispä olen kuunnellut Audiblesta hankkimaani The Wolves of London-romaania. Aika alussa olen siinäkin. Käsitin kyseessä olevan jonkunlainen fantasia, mutta ainakin toistaiseksi mennään ennemminkin dekkaritunnelmissa. Vähän tyyliin parannuksen tehnyt rikollinen joutuu vielä kerran vanhoihin piireihin. Katsotaan, miten etenee. 

Kirjahyppely siis vauhdissa taas, vaikka olenkin onnistunut saamaan jotain myös loppuun. Ekirjana minulla on kesken Rachel Cuskin Ääriviivoja. Pidän vahvasta kerronnasta todella paljon. Pitää ehdottomasti hankkia vielä Siirtymä ja Kunniakin. Harmittaa, kun en kerralla hankkinut koko trilogiaa Elisa Kirjan alesta, kun oli mahdollisuus. 

Loppuun luettuja: 

Elizabeth Peters: Crocodile on the Sandbank, The Curse of the Pharaohs, The Mummy Case, Lion in the Valley

Ekirja

Nigella Lawson: How to Eat 

Audible äänikirja kirjoittajan itsensä lukemana

Ääni ja aksentti taattua Nigellaa. Tykkäsin, vaikka toimikin erittäin hyvin illan unilääkkeenä. 

(Luku)päiväkirja - teknisiä vaikeuksia ja jäkälän mutustelua

Maanantai 20.1.2020

Nyt ottaa päähän, lujasti. Luin juuri  pari HelMet Overdrive-kirjastosta lainaamaani kirjaa. Nyt yritin lainata jatkoa Charlaine Harrisin Midnight Crossroad-sarjaan ja arvatkaapa mitä ? Adobe Editions lopetti yhteistyön Kobo-lukijani kanssa enkä saa kirjoja enää luettua Kobolla. Edellisen Koboni kanssa en vastaavaa ongelmaa saanut koskaan korjattua. Harmittaa vietävästi.

Tämä on näitä tekniikan haasteita. Täytyy sanoa, että yleisesti ottaen Kobo on toiminut todella hyvin, mutta jostain syystä Adobe -tunnuksilla on välillä vaikeuksia. Tiedä sitten, mistä johtuu tai missä on vika.

Tällaiselle "mulle kirja just nyt kiitos"-tyypille tämä on lievästi sanottuna turhauttavaa. Tykkään lukea sarjat kerralla (ainakin jo ilmestyneet osat) ja teknisiin ongelmiin minulla ei riitä kärsivällisyys nykyään yhtään. Varsinkaan tällaiseen, jota en edes aiemmin onnistunut ratkaisemaan.

Voihan p...

Viikon kuriositeetti: työlounaalla maistettu JÄKÄLÄ

Keskiviikko 22.1.2020

Taisin maanantaina tuohduksissani unohtaa kokonaan mainita, että olen minä lukenutkin. Itse asiassa yllättävän montaa kirjaa.

Aloitin iltalukemisekseni Kati Tervon Punainen pata - Kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta. Nimi kertoo vallan mainiosti sisällön. Minusta ne eivät ole novelleja, eivätkä esseitä, eivätkä oikein pakinoitakaan. Ihan hauskoja. Sopivan kevyttä nukahtamisen tueksi.

Lisäksi olen edennyt Confessions of a Bookseller -äänikirjassa ja erehdyinpä jopa aloittamaan uuden äänikirjan eli Millenium-sarjan viimeisimmän David Lagercrantzin Tyttö, joka eli kahdesti. Vähän takkuillen on lähtenyt tuon kuuntelu kuitenkin liikkeelle. En taida olla tarpeeksi metrossa... Tuntuu nimittäin siltä, että se sopii jostain syystä nimenomaan metromatkan viihdykkeeksi. Kummallisia aivojen kommervenkkejä.

Tekniset ongelmat eivät kai ole kadonneet minnenkään. En vain ole enää edes kokeillut. Luen muuta nyt ainakin vähän aikaa. Eivät taida luettavat kirjat ihan heti loppua, vaikka en kirjastosta hetkee lataisikaan.

Eivät lopu, vaikka koitankin vierottaa itseni Elisa Kirjan aleklikkailusta. Se alkoi käydä vähän kalliiksi ja kuunneltavien äänikirjojen lista venyä jo puhelimen muistia suuremmaksi, ekirjoista puhumattakaan. Jos yrittäisi saada 10 luettua ennen kuin edes vilkaisee seuraavaa aleviestiä?

Noin muuten on arki taas tosissaan alkanut. Töitä, huushollia ja vähän kirjoja. Siinä se. Jotain piristystä pitänee keksiä ennen kuin taas ihan väsähtää. Ehdotuksia ?

Tänään teen etäpäivän. Työkone ruksuttaa vieressä ohjelmistopäivitystä, joten pidin tämän kirjoitustauon. Vähän taidan mennä jossain kohtaa myös ulos - maassa on jotain valkoista. Silmiä siristämällä ja kauas kohdentamalla voisi kuvitella jotain talven tapaista.

Torstai 23.1.2020

Aloitettiin Toton kanssa uusi iltasatukirja. Se oli virhe... Salamavaras (Percy Jackson) osoittautui heti alussa niin jännäksi, että ei meinattu saada kuuntelua millään lopetettua. Vähän oma vikani. Olisi pitänyt jatkaa aiemmin kuunneltujen linjalla. Siirryttiin kerralla ehkä vähän liian jännään kuunneltavaan.

No, katsotaan, miten jatkossa käy.

Noin muuten olen lähinnä vain kuunnellut vähän kirjakauppiasta. Muuten on mennyt koko viikko auton parissa. Ensin hajosi käsijarru ja sitä huollettiin, sitten vein pesuun ja huomattiin renkaan tyhjenneen. Se piti tietysti korjata. Ensi viikolla pitää sitten varmaan pistää kaikki talvirenkaat uusiksi ja käydä taas tarkistuttamassa öljy. Uhkana keikkuu vissiin jonkinlainen isompi moottoriremontti, jos kone on ruvennut urakalla syömään öljynsä..Huoh. Ehkä pitäisi myydä auto ja kokeilla julkisilla kulkemista ?

Lauantai 25.1.2020

Kuuntelin loppuun Confessions of a Bookseller. Ihan varmasti tulee ikävä kirjakauppiaan juttuja. Ne ovat jotenkin ihanan rentouttavia ja samalla koukuttavia. Jostain syystä noin yleensäkin tunnun tällä hetkellä valitsevan luettavakseni / kuunneltavakseni kirjoja, joissa on lyhyitä tarinoita tai muuten pätkäkerrontaa. Yritin jatkaa viimeisimmän Lisbet Salander-dekkarin lukemista, mutta Tyttö, joka eli kahdesti töksähteli ja vaihdoin toiseen rentoutuskirjaani, eli Nigella Lawsonin How to Eat...

Muutenkin meni ruoan parissa tämä päivä. Sain vihdoin ja viimein aloitetuksi Suuren keittokirjahaasteen ja sitä varten piti tietysti ensi selailla keittokirjoja ja sitten myös kokata. Tosin taisin olla hivenen liian väsynyt hellan ääressä. Lorautin risoton joukkoon kokonaisen ison sitruunan mehun - eli melkomoisen kirpakkaa oli risotto tänään. Hyvää silti.

Siskokin tuli käymään. Kivaa. Luuhattiin vähän kaupoissa, kun hän tarvitsi uudet nilkkurit. Minä en ostanut mitään, joten oli halpa ostosreissu. Toisaalta vähän harmitti, kun aleprosentit olivat aika huikeita, mutta eihän keskimittainen ja muutenkin keskikokoinen loppualesta mitään enää löydä. Jäljellä kun on vain hajakokoja. Yhden Ralph Laurenin mekon kokeilin, mutta se näytti melkoisen törkeältä sillä yläosa oli selvästi suunniteltu pienemmälle rintavarustukselle. Otin äkkiä pois ennen nappien lentelyä.

Sunnuntai 26.1.2020

Miten voi olla jo sunnuntai ? Viikonloput vain katoavat jonnekin. Tosin tänään olen oikeastaan itsestäni aika ylpeä. Sain nimittäin itseni lähtemään salille, vaikkei ollut edes tuntivarausta. Sellaista ihmettä ei olekaan sattunut sitten... no, sanotaan ettei aika moneen vuoteen.

Eihän tuo treeni mikään maailman tehokkain ollut. Olen tosi huono tekemään yhtään mitään ilman ryhmäpainetta ja edessä ohjeita antavaa ohjaajaa. Tänäänkin taisi liikunnallisin kohta olla juoksumatolla alkuun tekemäni kevyt kävely/hölkkä. Tehokas se oli siinäkin mielessä, että samalla sain kuunneltua Tyttö, joka eli kahdesti -äänikirjaa eteenpäin yli yhden luvun verran. Jotenkin nyt takkuilee. Liekö syynä sitten oma pääni vai vähän turhankin selittävä aloitus dekkarille.

Toki kyseessä voi olla ihan oma päänikin ja sen kyky käsitellä pidempää tarinaa. Huomaan mielelläni kuuntelevani ja lukevani lyhyistä pätkistä koostuvia kirjoja. Ei tarvitse kuin katsoa loppuun luettujen listaa. Siltä löytyy tällä hetkellä kaksi "pätkäkirjaa", joiden lukemisessa ei ole ollut mitään vaikeuksia samaan aikaan kuin romaanit junnaavat paikoillaan.

Aloitin sentään yhden oikean romaaninkin. Loukkupoika on  nuortenfantasia suljetussa vankilassa elävästä pojasta. Olen vielä sen verran alussa, että paha sanoa mitään sen tarkempaa, mutta ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. Saa nähdä, miten tarina etenee.

Ulkona on kivanoloinen keli. Pitäisi varmaan lähteä vielä kävelylle. Eilenkin jäin hetkeksi seuraamaan joutsenten ruokailua. Kauniita lintuja.



Tällä viikolla loppuun luetut kirjat : 

Shaun Bythell: The Confessions of a Bookseller 
Mitä ihmettä, minä nyt luetn ? Näitä kirjakauppiaan juttuja tulee varmasti ikävä. 

Kati Tervo: Punainen pata - kokkaamisen ja syömisen ihanuudesta
Tämä oli helppo lukea. Lyhyitä ajatuksenpätkiä itseänikin kiinnostavasta aiheesta, eli ruoasta, sen laittamisesta ja syömisestä. Monissa ei ollut sen kummempaa ajatusta, toisissa taas sai inspiraatiota omaankin tekemiseen ja tunnisti ajatuksiaa. Reseptejäkin löytyy. Ihan kiva. Aikalailla oikealla tasolla minun nykyhetken keskittymiskykyyni nähden. 

Nigella teki sen taas...

Juupa juu, ei siitä mihinkään pääse, että Nigella Lawsonin reseptit ovat hyviä. Joudun minäkin syömään tällä kertaa sanani. Väitin nimittäin, etten löytänyt Nigellan Kitchen -kirjasta montaakaan kokeiltavaa reseptiä (käytännössä vain yhden), mutta nyt tuli kokeiltua toista. Syy on tietysti tv-ohjelmassa. Meidän perheessä syödään nykyään käytännössä variaatioita äidin ruokaohjelma-inspiraatioiden pohjalta ja tällä kertaa alkoi tehdä mieli Nigellan Meksikolaista lasagnea... kyllä, luitte ihan oikein.

Ohje siis löytyy Kitchen kirjasta. Kirjaa lukiessani resepti hautautui jonnekin Nigellan löpinöiden ja aika kornin esittelyn alle eikä houkutellut ollenkaan. Televisiosta katsoessani en ehtinyt kuuntelemaan kovin tarkasti, mutta rouva näytti sekoittavan monia suosikkejani (maissi, tortillat, pavut...). Siispä kaivoin kirjan taas esille. Kannatti. Lapsetkin söivät hyvällä halulla, äidistä nyt puhumattakaan.

Tosin minä puhuisin ehkä mieluummin tortilla-paistoksesta kuin lasagnesta... eihän tämä ole pastaa nähnytkään, mutta minä tuppaankin olemaan jonkunlainen tosikko ja puristi, kun ruoasta on kyse.

Annos on reilu. Meidän isoruokaiset 4 henkeä saivat tuhottua juuri ja juuri puolet vuoasta. Niin, ja papu-maissitäytettä jäi vähän ylikin.


 Nigellan Tortillapaistos (Meksikolainen lasagne)


Kastike :
2 isoa valkosipulin kynttä
oliiviöljyä pannulle
1 sipuli kuorittuna ja silputtuna
1 iso punainen paprika pieninä paloina
1 punainen iso chili siemenineen
suolaa maun mukaan
korianterin varsia silputtuna
1x500 purkki tomaattimurskaa + sama purkillinen vettä
iso loraus ketsuppia

Täyte :
2 prk kidney-papuja
2 prk maissia
juustoraastetta (tällä kertaa 2x150g Emmental-Mozzarellaa pussista, kun oli tarjouksessa lähikaupassa)

Muutama tortilla

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Kuumenna öljy pannulla ja lisää valkosipuli, sipuli, paprika ja chili sekä suolaa. Anna muhia vartin verran. Lisää korianteri, ketsuppi ja tomaattimurska sekä vesi. Anna vielä poreilla kymmenisen minuuttia.

Sekoita maissi, pavut ja suurin osa juustoraasteesta.

Kokoa vuokaan (halkaisija sama kuin isolla tortilla-letulla) vuorotellen kastiketta, tortilla, maissi-paputäytettä jne. niin monta kertaa, että vuoka on täynnä. Meillä siihen meni kolme tortilla-kerrosta. Laita viimeiseksi kastiketta ja ripottele päälle juustoraastetta.

Pistä uuniin ja anna paistua puolisen tuntia. Kun juusto on sulanut ja ruskistunut, ota pois uunista. Anna levätä vielä vartin verran ja tarjoile salaatin ja avokado"mössön" (avokadoa, suolaa, pippuria, limemehua ja korianteria) kera.

Luettu keittokirja - Nigella Lawson : Kitchen

Pari päivää sitten esitin kysymyksen siitä, milloin keittokirja on luettu. Sainkin kommenteissa hyviä määritelmiä, kiitos niistä. Olen ihan samoilla linjoilla kommentoijien kanssa. Keittokirja on oikeasti luettu vasta sitten, kun sitä on myös käytetty keittiössä...

Aikani tässä pohdiskeltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että blogiin kirjattavaksi keittokirja on luettu, kun reseptit on selattu läpi ja niistä kiinnostavat bongattu kokeilulistalle. Siispä tässä Nigellan viimeisin. Täytyy sitten linkitellä uudestaan, jos oikeasti pääsen myös kokeiluja tekemään.

Sain kirjan suurin piirtein niihin aikoihin kun aloin voimaan pahoin nuorimmaista odottaessani. Itse asiassa pelkästään kirjan kuvat saivat aikaan sen verran huonon olon, etten ole kirjaan koskenut tähän mennessä kertaakaan sen jälkeen ja poikakin on jo 3,5kk... Piti siis testata oliko vika resepteissä vai lukijassa.

Loppupäätelmänä on, että vika oli pääasiassa lukijassa. Tällä kertaa eivät reseptit aiheuttaneet pahoinvointia, lievää ärtymystä kuitenkin. Nigella hokee joka reseptin kohdalla olevansa laiska ruoanlaittaja. Niin olen minäkin, mutten silti julista sitä joka käänteessä. Resepteissäkin on vähän turhan paljon oikaisun tunnetta ja kokeiltavien lista jäi tosi lyhyeksi suuresta sivumäärästä huolimatta. Oikeastaan vain Banoffee cheesecake jäi tosissaan nakuttamaan takaraivoon. Muutamia muita reseptejä saatan myöskin kokeilla, vaikka vaikuttavatkin vähän pelkiltä variaatioilta aikaisemmista.

Älkää käsittäkö väärin, ihan taattua Nigellaa tämäkin kirja on ja kyllä sieltä ajan kanssa varmaan löytyy muitakin inspiroivia reseptejä. Vähän vaan tuli toiston makua tällaiselle vanhalle Nigella -fanille, jolla taitaa olla hyllyssä kaikki muutkin hänen kirjansa. Uudelle lukijalle kokemus saattaa olla hyvinkin erilainen.

Silti, Nigellalla on parempiakin kirjoja. Mahtaako rouva kenties vähän väsähtää vai onko hänen keittiötyylinsä jo loppuun kaluttu ?

Romaaneista keittokirjoihin - miten sitä oikein ehtisi kaikkea ?

Nyt, kun en enää pahasti kärvistele pahoinvoinnin tai vatsakivun kourissa, olen alkanut kummasti taas kuluttamaan aikaani myös keittiön suunnalla - ja tietysti myös keittokirjojen parissa. Tästä on sitten suorana seurauksena, etten ole oikein ehtinyt keskittymään romaaneihin. Miten ihmeessä sitä oikein ehtisi kaikkea ?

Välillä siis kuvaa myös "tietokirjoista" eli kahdesta leivontareseptejä tulvivasta kirjasta, joita myös selailee ja lukee ihan mielikseen. Nämä löytyvät kirjahyllystäni ja säännöllisesti niihin tulee palattua. Reseptejäkin on tietysti tullut testattua ja hyvin ovat onnistuneet.

Nigellan ohjeet ovat takuuvarmoja ja tekstit hauskasti kirjoitettuja. Parasta näissä on se, että samaistun luontaiseksi laiskuriksi tunnustautuneen Nigellan tapaan tehdän ruokaa ja leipoa - eli herkullista helposti.

Rachel Allenin reseptit ovat kokeiltavia ja suhteellisen helppoja nekin. Lisäksi koko kirja ja myös reseptivalinnat ovat jotenkin piristävän erilaisia brittiläisen valtavirran (siis esim. Nigella Lawson tai Jamie Oliver) tuotoksista. Taitaa Irlannin ja UK:n välissä olla jo tarpeeksi etäisyyttä ainakin kulttuurisesti vaikkei ehkä maantieteellisesti.

Leivonnaisia ja ulkoilua aurinkoisessa talvisäässä siis tänä sunnuntaina, niin, ja parin tunnin päiväunet - selittäneekö tuo viimeinen sitten ajanpuutteen tunnetta... ?