Suklaisia kultamunia...

Suklaan temperointi voi lukemieni ohjeiden mukaan olla joko vaikeaa tai vähemmän vaikeaa. Minä tein sen vähemmän vaikean mukaan. Tiedä sitten onko millään tavalla oikeaoppista, mutta ainakin sain koristemunani tehtyä.

Otin siis 100g laatusuklaata, sulatin siitä 2/3 osaa vesihauteessa pitäen lämpötilan koko ajan alle 45 asteen. Siis ihan oikeasti mittailin massan lämpötilaa sokerimittarilla. Tiedän, ettei tuollainen tarkkuus ole minulle millään lailla ominaista, mutta jokainen lukemani temperointiohje korosti, ettei suklaa saa lämmetä liian kuumaksi. Olen saman myös joskus huomannut itsekin. Suklaakuorrutuksesta ei tule mitään, jos suklaa on päässyt kuumenemaan liikaa...

Kun suklaa oli sulanut, sekoitin siihen loput 1/3  ja annoin senkin sulaa joukkoon. Tämän jälkeen tarkistin lämpötilan ja se oli vieläkin yli 30 astetta, joten valutin suklaan muotteihin ja laitoin muotit kylmään. Mikäli lämpötila olisi ollut alle 30 astetta, olisi suklaata voinut vielä vähän lämmittää.

Ohjeiden mukaan lasinen tai metallinen kulho olisi hyvän lämmönjohto- ja jäähtymiskyvyn vuoksi paras. Minulla ei ollut tarpeeksi pientä tähän määrään, joten käytin kuitenkin keraamista.

Munista tuli ihan hienot, mutta suklaa sulaa heti sormiin niihin koskettaessa. Osaako joku tietävämpi kertoa, johtuuko tuo siitä, etten käyttänyt sitä vaikeampaa metodia ? Vai oliko suklaa vain vielä liian lämmintä ?

No, sormenjälkiä sitten vähän peittelin kullanvärisellä tomuvärillä.

Vielä pitäisi keksiä, mihin näitä sitten käyttäisi koristeena...


Hyvää pääsiäistä kaikille !

Nyhtöpossua meilläkin

 Nyhtöpossu on hauska nimi ja arvokas lisä suomenkielen sanastoon. Tuli vaan tässä mieleeni, että onko tästä aiemmin puhuttu riivittynä possuna vai muistelenko ihan väärin ?

Niin monessa blogissa on samantyyppistä tehty, että pakko oli meidänkin laittaa oma versiomme uuniin. Mitään reseptiä en tietenkään tullut etsineeksi, joten heittelin mausteeksi vähän mitä sattui kaapista löytymään. Turhan varovainen olin chilin kanssa - sitä saisi olla enemmän... muutenkin sellainen vähän makeampi versio, mutta hyvin upposi mintulla ja korianterilla höystetyn salsan kera.
 
Vähän pahasti osui tämä ruoka Noro-virusviikon loppuhetkiin. Pakkaseen päätyi paljon tähteitä, mutta ainakin tulee sitten maistettua uudelleen sellaisena hetkenä, kun ruokakin maistuu paremmin. Ei siis syömisen nautinnosta tällä kertaa tämän enempää. Kukaan ei sentään tullut uudestaan kipeäksi.

Lihana oli tällä kertaa vajaat kaksi kiloa possun kylkeä. Lapa kun oli kaupasta loppu - ilmeisesti nyhtöpossua oli toivonut lautaselle eteensä joku muukin.

Makean savuinen nyhtöpossu

Vajaat pari kiloa possunkylkeä

puoli purkkia tomaattipassataa
1 dl punaviinietikkaa
2 rkl Harissa -tahnaa (kannattaa laittaa vähän enemmän, jos halua tuhdimpaa makua)
1 vihreä chili (sama juttu...)
5 valkosipulin kynttä
nippu persiljaa
nippu ruohosipulia
nppu timjamia
1 dl siirappia
0,5 d1 tummaa muscovadosokeria
2 rkl savupaprikaa
1 rkl nestesavua
1-2 sipulia
iso kourallinen kuivattuja luumuja
2 rkl jeeraa
suolaa ja pippuria
2 rkl sellerisuolaa

Pistä kaikki mausteainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Kaada uunipataan lihan päälle. Laita kansi päälle ja 120 asteeseen noin neljäksi tunniksi. Älä avaa kantta kuin lopussa.

Seuraksi salsaa, pitaleipiä ja salaattia. 

Pääsiäismuffinsseja

Tunnistatteko mitä nämä esittävät ?

 "Koristeelliset kakut"-lehden kakkosnumeron kuvassa näkemäni malli näytti suloiselta ja pörröiseltä ja niin kovin pääsiäismäiseltä. Täytyy myöntää, että vähän valjut versiot ovat meillä kuvassa - osittain tietysti siksi, että en laittanut tarpeeksi keltaista elintarvikeväriä. Osansa lopputulokseen saattaa kyllä myös vaikuttaa minulta täydellisesti puuttuva taiteellinen toteutuskyky, vaikka hauskahan näitä oli tehdä :-)

Niin, siis tipujahan siinä tai jotain sinnepäin...  Ihan kivoja mielestän kuitenkin. Mikä parasta, vanljamuffinssi voikreemillä on aina herkullista, mutta tässä mallissa kreemin vähyyden ansiosta vältetään ylenpalttinen äklöefekti.

Hyvää siis ja lapsetkin tykkäsivät. Suosiota sai varsinkin lupa tehdä omat tipusensa, jotka olivat vähintäänkin äidin vastaavien veroiset. Ehkä tässä olisi hyvä tarjottava tuleville 2v synttäreille... Siis jos vähän vielä harjoitellaan...

Pohjana on ihan Perusmuffinssiohje 

110g voita
110g vehnäjauhoja (vajaa 2dl)
110g sokeria (1,5dl)
1 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 rkl vaniljauutetta

Pistä kaikki aineet yleiskoneeseen. Anna pyöriä k-vispilän kanssa kuohkeaksi taikinaksi. Annostele muffinssivuokiin ja paista 160 asteessa 20-25min.

Kuorrute oli tavallinen voikreemi eli vajaa 100g pehmeää, huoneenlämpöistä voita vatkattuna kuohkeaksi 3dl tomuskeria kanssa. Riitti hyvin 8 muffinssin koristeluun tipumallilla.

Muffinssien jäähdyttyä sitten vaan levitettiin kuorrute päälle ja koristeltiin pääsiäisrakeilla.


Makoisaa pääsiäislomaa kaikille !

Auringon alla ja vähän kasvilampunkin

 Kun ostaa kasvilampun, niin kaikki kasvaa ja kukoistaa, eikös... ?

Itse asiassa ei se ihan niin mene. Kasvit näyttävät olevan keskenään ihan yhtä erilaisia kuin ihmisetkin. Mikä sopii toiselle, ei välttämättä miellytä toista.

Ylläolevat kuvat kertovat kaiken. Tomaatintaimista (ylempi kuva) oikeanpuoleinen on ollut kasvilampun alla ja vasemmanpuoleinen olohuoneen ikkunan edessä. Ihan selvästi kasvilamppu on ollut mieleinen. Tosin en ole ihan varma, pitäisikö noiden olla tuollaisia honteloita kuikeloita... no, kesällä sen sitten näkee.

Chilipaprikat taasen alemmassa kuvassa ovat toimineet ihan päinvastoin. Luonnonvalo on miellyttänyt huomattavasti enemmän. Ero ei ole ihan niin vaikuttava kuin tomaateissa, mutta sitä on kuitenkin ihan selvästi.

Nämä erot näkyvät muuten kaikissa taimissa eli testiotoksena eivät ole olleet vain nuo kuvissa näkyät.

Mitä tästä sitten opimme ? Todennäköisesti minä en opi mitään, jollen muista ensi vuonna vilkaista tätä tekstiä ennen kuin taimeni asettelen, mutta ehkä joku muu voi muistaa.

Onko teillä ollut  samantapaisia kokemuksia noiden lamppujen suhteen ?

Chermoula-kana

Taisin luvata blogata tämän suosikkireseptini, kun kirjasin kesäkurpitsasalaatin ohjeen. Vähän on aikaa vierähtänyt, mutta tässä tämä nyt on.

Ohjeen olen bongannut jokunen vuosi sitten Delicious-lehdestä ja siitä tuli heti hitti meidän ruokapöydässämme. Kesällä se saa salaatit ruokaisemmiksi, talvella sen mausteisuus lämmittää. Se kelpaa ihan milloin vaan ja välillä siihen iskee himo.

Chermoula on Välimeren ympärillä käytettävä mausteseos, jonka sisältö vaihtelee maittain ja perheittäin. Alla olevien aineiden lisäksi siinä voi tyypillisesti olla myös persiljaa ja säilöttyä sitruunaa.

Tässä nyt kuitenkin meidän vakioreseptimme, jonka ainekset ainakin meillä useimmiten löytyvät valmiina kotoa. 

Olkaapa hyvät - Chermoula chicken

6 kanankoipea tai rintafilettä
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1 sitruunan kuori ja mehu
1 1/2 rkl jeeraa
2 rkl paprikaa
1/2-1 rkl chilijauhetta

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa kanaan viiltoja. Sekoita marinadin ainekset ja laita kana marinoitumaan vähintään vartiksi, mielellään pariksi tunniksi.

Kaada kana ja marinadi uunivuokaan ja kypsennä uunissa 20-30min (kunnes kana on kypsää - tämä tietysti riippuu jonkin verran myös kanapalojen koosta).

Tarjoile esimerkiksi vihersalaatin tai couscoussalaatin kera.

Ruokaa romaaneista V

 

"Where is she now, and what could she be doing ? Does she still belong to the Society of Witnesses ?"

Ei, minulla ei ole lukujumia vaikka kirjapostaukset ovatkin harventuneet. Minä olen kiikissä Murakamin rinnakkaistodellisuudessa 1Q84 enkä edes osaa kaivata pois.

Kiehtovassa tarinassa jännittävää on taas kerran, kaksoiskuun ja "pikku ihmisten" lisäksi, myös ruoan rooli - Tiedän, edellinenkin "Ruokaa romaaneista" oli Murakamia, mutta tätä nyt ei vaan voinut ohittaa. Koittakaa kestää.

Toisen kirjan neljännessä luvussa Tengo muistelee kohtaamistaan Aomamen kanssa. Muistot limittyvät käyntiin supermarketissa.

"What reminded him of Aomame was buying edamame in the supermarket." 

(Aomame tarkoittaa vihreitä herneitä...)

Ruoanlaiton lomassa ajatukset pohtivat kymmenvuotiaiden kohtaamisen miltei kohtalonomaista vaikutusta Tengon elämään ja ajatuksiin.

"Why has that skinnyt little ten-year-old girl stayed in my heart all these years ? She came over to me after class and squeezed my hand without saying a word. That was all."

Itsetutkiskelu jatkuu höyryävän ruokalautasellisen ja olutpullollisen ääressä.

"Really, isn't that something! How many years will it take me to reach full maturity at this rate ?"

Syvällisen pohdinnan ja muistelun ohessa Murakami antaa meille kokonaisen reseptin katkarapuwokille. Ihan noin ohimennen.

Resepti näytti herkulliselta tarinassa luettuna. Oli ihan pakko kokeilla, saako sitä seuraamalla myös reaalimaailmassa lautaselle jotain hyvää. Ainakin aineslista kuulosti lupaavalta... selleriä, sieniä, sakea... Isännän mielestä pelkällä wokilla jää nälkä, joten keitimme lisäksi pikkuisen udon-nuudeleita.

Tuoksu oli huumaava. Maku oli taas jotain uutta. Viimeisen haarukallisen puikollisen (voiko noin sanoa?) jälkeen mielessä kävi, että olisi sitä voinut syödä vieläkin enemmän. Herkullista.


Tengon Wokki Aomamea muistellessa

Ota pussillinen Edamame-papuja ja riivi ne kuoristaan. Hiero niihin suolaa ja tiputa kiehuvaan veteen. Anna kiehua muutaman minuutin ajan.

Hienonna tuoretta inkivääriä runsaan ruokalusikallisen verran (voit tietysti laittaa enemmänkin, jos erityisesti pidät inkivääristä). Siivuta pari sellerinvartta ohuiksi puolikuiksi, pilko paketillinen siitakesieniä. Silppua kiinalaista persiljaa. (Meiltä tosin löytyi vain ihan tätä suomalaista silopersiljaa, mutta hyvin sopi sekin.) Sulata paketista syöjien haluama määrä raakoja kuorittuja tiikerikatkarapuja. Meillä varattiin 5 per nuppi.

Lorauta pannuun seesamiöljyä ja anna inkiväärin muhia muutama minuutti hiljaisella lämmöllä.  Lisää selleri ja sienet ja nosta samalla lämpö korkeaksi. Lisää hitunen suolaa ja pippuria. Kun kasvikset alkavat näyttää suht kypsiltä, lisää tiikerikatkaravut. Niiden punastuttua lorauta joukkoon pieni lasillinen sakea ja pari ruokalusikallista soijaa.

Tarjoile wokki edamame-papujen kanssa. Ripottele päälle vielä persiljaa. (Niin, ja erityisen nälkäiset voivat tietysti syödä tämän myös nuudeleiden kera, mutta se riittää kyllä kevyeksi lounaaksi ihan sellaisenaan.)

Tengo joi ruokajuomaksi olutta, meillä oli vettä.

Kuukauden kapine : Spiromat eli vihannessorvi

Lettupannuja Chez Mariuksessa tutkiessa tuli puheeksi myös kasvisspagettikone eli vihannessorvi eli spiromat. Eihän sille mitään mahtanut, sellainen oli saatava.  Mielessä väikkyivät kaikki terveelliset kasvisspagetit, joilla hiilihydraatteja saisi vähennettyä ja lapset olisivat silti tyytyväisiä. 

Olemmeko me nyt sitten astuneet kasvisspagettien taikamaahan ? Ei ehkä nyt ihan, mutta hauska vehje tämä kuitenkin on ja sitä tullaan kyllä säännöllisesti meidän keittiössämme käyttämään. 

Tähän mennessä ollaan kokeiltu laitetta muutamaan otteeseen. Ensimmäiseksi tein leveämmällä terällä perunaspiraalia valkosipuliperunoita varten.  Laite toimi hyvin ja vuokaan saatiin paperinohuet perunasiivut. Samaan en ainakaan minä veitsellä kykene. Mandoliinilla ehkä onnistuisi, mutta sellaista ei vielä meidän keittiöstämme (jostain kumman syystä) löydy.  Toiseksi Copycat innostui kokeilemaan Jokihaka kokkaa-blogin pannujuureksia uudessa muodossa.  Tämä oli hurja menestys meidän ruokapöydässämme osittain juuri  muotonsa ansiosta. Tuntui, että hunaja ja timjami oikein imeytyivät juureksiin.  

Muoto myös "huijasi" lapsetkin maistamaan, kun porkkana ei epäluuloisille tullut ensimmäiseksi lautasen täytteestä mieleen...

Muutaman kokeilun jälkeen voin todeta, että Spiromatissa on monta hyvää puolta :

• Siinä ei ole moottoria - osat ovat irrotettavia ja helposti pestäviä. Tämä on iso asia käyttömukavuuden kannalta ja vaikuttaa suuresti käyttötiheyteen ainakin meillä
• Lopputuloksena saa kasvikset ja juurekset sellaisessa muodossa, ettei se ole oikein mahdollista muuten
• Käyttöohjeita ei varsinaisesti tarvita, sillä laite on niin yksinkertainen käyttää, että tyhmempikin selvittää kommervenkit nopeasti

Jotain vähän harmittavaistakin löytyy : 

• Varsinkin vähän kapeampia kasviksia ja juureksia raastaessa, menee keskiosasta pala hukkaan. Sienenmalliset juurespalat tietysti maistuvat lapsille vaikka pannulla paistettuina, mutta siinä on silti vähän ylimääräistä miettimistä
• Huolimatta imukuppijaloista, tuntui pito välillä lipsuvan. Muutenkin koko hökötys oli välillä vähän heiluvainen ja kammen pyörittäjä joutui oikeasti vähän ponnistelemaan, että raastettava juures pysyi paikoillaan ja homma eteni.
• Lopputuloksena ei myöskään ollut ihan noin sievä spagetti kuin alla kuvassa, mutta se voi tietysti johtua siitä, että yksi terä on vielä kokeilematta...

 

Kaikkiaan Spiromaattia ei kai voi sanoa millään lailla välttämättömäksi keittiökapineeksi, mutta on se ihan hauska. Sillä saa myös lapset osallistumaan ruoanlaittoon, sillä kammen pyörittäminen tuntuu olevan aina hauskaa ja sormetkin ovat teristä tarpeeksi kaukana.

nettikauppaan

Chez Marius Facebookissa

p.s  Helmikuussa lätistiin lettupannuista ja tammikuussa kinattiin kuorimaveitsistä