(Luku)jotain, muttei kai päiväkirja

Perjantai 13.3.2020

Minä olen ihan lukossa. En lue, en katso telkkaria, en saa kotitöitä aikaiseksi eikä työkään oikein luista. Kulutan aikaa ja odotan, että jotain tapahtuisi. Mitä? Sitä en tiedä.

Ehkä olen vain väsynyt kaikkeen Korona-keskusteluun. Sinänsä pelottavaa, koska Suomen kohdalla tämä taitaa olla vasta alkua. Toivottavasti ollaan opittu maailmalta.

Ensi viikolla esikoisen lukiossa eivät käy kuin aineita nyt kirjoittavat. Kahden nuoremman pojan koulut ovat näillä näkymin toiminnassa, vaikka koulukirjat kotiin tuotiinkin valmiiksi odottamaan.

Minä teen etätöitä kotona. Työnantajani pisti globaalisti toimistot kiinni ainakin pariksi viikoksi. Meillä muutos on ehkä vähemmän radikaali kuin monessa muussa yrityksessä, sillä aika suuri osa työstä on muutenkin virtuaalisissa tiimeissä. Saa kuitenkin nähdä, miten keskittymisen käy. Siinä on vissi ero, tekeekö viikossa pari etäpäivää vai kököttääkö kotona koneen vieressä viikkotolkulla.

Jotain olen sentään tehnyt, nimittäin ruokaa. Jäin totaalisen koukkuun Jamie Oliverin 5 ainesosan resepteihin tv-sarjassa (CMore) ja sitten oli pakko tilata myös kirja itselleni. Ihan sikahyviä reseptejä ja sellaisia helposti omaan makuun tuunattavia. Kirjasta ja resepteistä lisää myöhemmin (varmaan seuraavassa postauksessa), mutta eivätkös nuo lohipihvit näytäkin herkullisilta? Maistuivat myös.

Yhden kirjan olen lukenut tällä viikolla loppuun.

Sunnuntai 15.3.2020

Koko viikonlopun on ollut upea keli. Tuuli on kova, mutta aurinko paistaa. Sen mukaisesti ollaan sitten kävelty ulkonakin ihan kiitettävästi.

Sain myös viimein itseni kirjan ääreen. Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja tuli jossain vaiheessa postissa kustantajalta ja on odottanut hyllyssä oikeaa hetkeä. Se tuli nyt.

Tarina Skotlantiin pakettiautokirjakauppaa pitämään lähtevästä Ninasta on juuri sopivan sokerinen ja herttainen Korona-kauden piristykseksi. Olen rentoutunut kirjan parissa vallan mainiosti ja pääsin tänään jo puoleen väliin.

Huomaan myös herkästi innostuvani kaikesta Skotlantia ja kirjoja yhdistävästä. Selvää vaikutusta Kirjakauppiaan muistelmista... (?)

Noin muuten on lukeminen ollut Toton kanssa äänikirjan kuuntelua. Keikaus etenee. Tänäänkin käytiin ensin Poke-kävelyllä, syötiin lounas ja sitten löhöiltiin sohvalla muutaman luvun verran. Ei yhtään hullumpi tapa aloittaa sunnuntai-iltapäivä.

Huomenna meitä on ilmeisesti kotona isäntä, esikoinen ja minä. Kaksi nuorempaa suuntaavat kouluun. Tänään juuri mietin, että muutama viikko rauhallista kotielämää sopii minulle vallan mainiosti. Hankaluuksia tulee olemaan työmotivaation ylläpidossa...


Donna Leon: Turvasatama

Tuttua Leonia. Brunetti setvii mahdollista rikosta, pohtii vähän politiikkaa ja rakkaan Venetsiansa tilaa, samalla kun oikean ja väärän välisen eron hahmotus vaatii näkökulman muutosta useampaankin kertaan. Pidän näistä dekkareista, niissä on jotain jännän rauhoittavaa. Niin ja Venetsia. Koskaan en ole siellä käynyt, enkä tiedä tulenko menemäänkään turismin alle katoavaan kaupunkin, mutta näissä kirjoissa se on yksi keskeisimmistä "hahmoista". 

Tässä kirjassa löydetään vanha nainen kuolleena kotoaan. Kuolinsyy on sydänkohtaus, mutta hartioista löytyvät sormien muotoiset mustelmat mietityttävät Brunettia. Lisäksi hän ei millään keksi syytä sille, miksi vierashuoneen lipastosta löytyy vielä pakkauksissa olevia naisten valkoisia puuvilla-alusvaatteita. Moninaisia kiemuroita ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyviä ihmisiä ja yhdistyksiä myöhemmin kuvaan astuvat myös kadonneet taideteokset ja petos. 

Lentokonelukemista ja vehnäjuurisämpylöitä

Vehnäjuurisämpylöitä 

Täällä ollaan, vaikka hiljaisuus onkin muutaman päivän vallinnutkin. Kävin piipahtamassa Malmössä työmatkalla, eikä niillä reissuilla pahemmin laiteta ruokaa tai kirjoitella. Otinkin vahingon nyt takaisin ja testasin What's Cooking Helsinki -tapahtuman "Leipä ja juuri" - työpajasta mukaan saamaani leipäjuurta. Hyvin tomi Satu Koiviston lahjoittama "kuplamaakari", jonka ehdin sopivasti palattuani ruokkimaan ja samalla kokeilin myös mukana tullutta sämpyläreseptiä. Nam!

Vehnäjuureen leivotut sämpylät ovat selvästi meillä koko porukan lemppareita. Vähän nauratti ohjeen teksti "voi myös pakastaa" - hyvä kun jäi pari vielä seuraavalle aamupalalle... Katson vielä saanko juuren pysymään hengissä muutaman viikon ja tuosta vielä kehittymään ja kirjoittelen sitten lisää. Pitäkää peukkuja!

EDIT: tästä samaisesta juuresta ovat leiponeet lähiaikoina sämpylöitä myös Campasimpukka, Sauvajyvänen ja Mallaspulla.

Lentokonedekkareita 

Lentokoneeseen palatakseni - onneksi lukeminen siellä sentään onnistuu. Kobo oli kovassa käytössä mennen tullen, vaikkei Köpiksen lento nyt niin kamalan kauan kestäkään. Tuli ihan historia mieleen. Reissasin aikoinaan viikottain Turun ja Brysselin väliä ja välipysähdys oli useimmiten Tukholmassa. Melkein joka kerta kävin Brysselin kentän kirjakaupassa ja nappasin mukaani jonkin englanninkielisen dekkarin. Aloitin sen lennon lähtöä odotellessani ja viimeiset sivut kääntyivät pyörien koskiessa Turun kentän kiitorataa.

Ruth Rendell tai P.D.James = Brysseli - Tukholma - Turku... Se tuli todennettua moneen kertaan.

Tälläkin kertaa sain kirjan loppuun paluumatkalla, mutta olin sen kyllä jo aloittanut aiemmin. Dekkari tämäkin. Jotenkin ne sopivat niin tosi hyvin reissulukemiseksi.

Donna Leon : Turvasatama 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Donna Leonin kirjat ovat tuttuja ja turvallisia, ja aina taattua laatua. Ne eivät koskaan petä, vaikken jostain syystä niitä kykenekään lukemaan kuin maksimissaan pari peräkkäin.

Tällä kertaa iki-ihana Guido Brunetti selvittää iäkkään rouvan kuolemaa. Kaikki näyttää luonnolliselta sydänkohtaukselta, mutta miksi olkapäistä löytyvät sormien malliset mustelmat? Tutkimus vie Brunetin vanhan petoksen jäljille ja vanhainkodin asukkien muistojen pariin.

Olen välillä miettinyt, mihin ihmeeseen Brunetin viehätys perustuu, sillä ei tässäkään romaanissa varsinaisesti tapahdu kauhean paljon. Ehkä ihanuus tulee Italiasta, Venetsiasta ja kaikista niistä herkuista, joita Brunettien keittiössä valmistetaan?

Olen kuitenkin sitä mieltä, että Donna Leonilla on myös taito kuvata ihmisiä, joiden inhimillisyys liikuttaa ja herättää vastakaikua. He ovat jollain lailla aitoja, eivät kokonaan pahoja tai kokonaan hyviä, toisinaan vain olosuhteiden uhreja kauheita tekoja tekevätkin. Leonin kirjojen henkilöhahmot onnistuvat koskettamaan. Niin myös tällä kertaa vanhainkodin asukit.

Toinen Brunetin tutkimukset kiinnostaviksi tekevä seikka on ajankohtaisten aiheiden ja ongelmien käsittely. Nyt mieleen nousivat kysymykset esim. vanhusten hoidosta ja sen hinnasta, vapaaehtoistyön haasteista ja inhimillisyyden puutteesta byrokratian rattaissa. Teemat liittyät ehkä Italiaan, mutta kumman tutuilta moni kritiikin kohde tuntuu ihan kotimaatakin ajatellen.

Eikä siitä tietenkään päästä yli eikä ympäri, että nämä ovat hyvin kirjoitettuja dekkareita. Väkivallalla ei mässäillä, mutta pelottavia asioita tapahtuu. Donna Leon viihdyttää ja saa ajattelemaan samaan aikaan, ja Guido Brunetti on tietysti ihana mies.

Paluu Venetsiaan eli Brunetti tuplana

Donna Leon : Kasvot kuvassa ; Uskon asia 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Minä olen ihan Elisa Kirjan tarjousten vietävissä. Kun ekirjojen hinta laskee alle kymmenen euron, sitten alle kahdeksan euron ja vielä alle viiden euron (näyttivät nämäkin olevan vielä listalla 4,90€), kliksuttelen iloisesti menemään kuukausilaskuun... Tässä taannoin palasin alen myötä takaisin Venetsiaan.

Donna Leonin Brunettit ovat laatutavaraa. Komisario Brunetti on aina yhtä fiksu, aina yhtä rakastettava ja aina yhtä nälkäinen... Kirjojen parasta antia onkin Venetsia ja kaikki ne ihanat italialaiset ruoat, joita Brunettin Paola-vaimo hänelle loihtii lounaaksi. Ei ole muuten Donna Leonin ja  Roberta Pianaron Brunetti-keittokirjakaan yhtään hullumpi. Kannattaa napata mukaan, jos eteen sattuu.

Jotenkin sitä kuvittelee oikein tuntevansa Venetsiaa näiden kirjojen perusteella, vaikkei se tietysti oikeasti pidä paikkaansa. Kaikki ne ihanat kujat, vaporettot ja kahviloiden tramezzot...  Eikä Donna Leon silti päästä nykyistä kotikaupunkiaan kovin helpolla. Kun on kyseessä dekkari, katsotaan asioiden nurjalle puolelle. Lahjonta, luokkaerot, mafia, hallinnon toimimattomuus, maahanmuuttajien ongelmat - kaikki saavat osansa. Jokainen kirja nostaa esiin jonkin epäkohdista ja tarina kiertyy sen ympärille.

Kasvot kuvassa pohdiskelee jätehuollon toimimattomuuden seurauksia ja lieveilmiöitä. Laittomat jätekuljetukset ja teollisten maiden jätedumppaus kehitysmaihin saa kylmät väreet kulkemaan lukijan selkää pitkin ihan sellaisenaan, vaikkei juttuun edes liittyisi murhaa ja sen selvittämistä. Toki tarinassa on sitten se ihan paikallinen "keissinsä", kun kollega pyytä Brunetin apua löytääkseen rikollisista yhteyksistä epäillyn miehen Venetsiassa. Vastassa on kuitenkin joukko, joka ei kaihda murhaakaan suojautumiskeinonaan. Donna Leonin kirjoissa myös juonenkiemurat usein koskettavat toisiaan. Niin tässäkin tarinassa. Brunettin appivanhempien tuttavapariskunnan ongelmat ja traaginen historia kietoutuvat murhaan yllättävällä tavalla.

Uskon asia on juonirakenteeltaan vähän hajanaisempi. On murhattu oikeudenpalvelija, huijarin koukkuun jäävä täti ja lahjottuja tuomareita. Tarinat eivät niinkään osoittaudu osaksi samaa vyyhteä, mutta kuvaavat kaikki kyseenalaisten käytäntöjen ja asenteiden vaikutusta tavallisten ihmisten elämään. Komisario Brunetti selvittelee tapahtumia Venetsiaa koettelevan helleaallon kourissa ja haaveilee lähtevänsä perheen luokse lomalle vuoriston viileyteen.

Brunetti-kirjojen viehätyksen alkuperää on vaikea analysoida. Ne taitavat olla monen onnistuneen asian summana syntyvä houkutteleva sekoitus. Venetsian kuvaus, loogisesti etenevät rikostarinat ja herkulliset ruokakuvaukset ovat ainakin minua takuuvarmasti miellyttäviä seikkoja. Ne eivät kuitenkaan riitä siihen, että palaan Brunetin pariin yhä uudestaan. Iso osansa on myös henkilöhahmojen kiinnostavuudessa. Brunetti itsessään on inhimillinen, mutta ehkä juuri siksi poliisina niin taitava. Hänen vaimonsa Paola on mielenkiintoinen sekoitus perinteistä mammaa ja modernia tiedenaista, joka aatelisista juuristaan huolimatta (tai niiden takia) on reippaasti vasemmalle kallellaan. Yläluokkaiset, mutta ihanasti jalat maassa kulkevat appivanhemmat tuovat oman pikantin lisänsä, varsinkin hienovaraisesti tahtonsa aina läpi ajava kreivitär. Brunettin kollegoista puolestaan löytyvät kaikki poliisisarjojen edustajat. Ne hyvät ja fiksut kaverit, vähän tyhmät konstaapelit ja omaa julkista asemaansa ensisijaisesti ajattelevat esimiehet. Eikä tietysti voi unohtaa suvereenisti tietotekniikan hallitsevaa Signorina Elettraa, jonka talutusnuorassa kulkevat säyseästi kaikki Questuran poliisimiehet, apulaispoliisipäällikkö Patta mukaanluettuna.

Sen verran samanlaisia kirjat kuitenkin toistensa kanssa ovat, että kaksi riitti taas vähäksi aikaa. Kaikesta hyvyydestään huolimatta ne ovat pikkuisen kaavamaisia. Kolmannen kohdalla alkaa tarinankulun jo melkein arvata. Pidän siis Brunettin seurasta pienen tauon, mutta viimeistään ensi vuonna tiedän kuitenkin taas palaavani sopivan hetken tullen Venetsiaan. Näistä kirjoista jää hyvä tunnelma. Ihan kuin olisi lomalla käynyt.

Venetsiavierailu - Donna Leon : Unelmien tyttö

Hessen jälkeen oli tarvetta jollekin vähän kevyemmälle ja sellaiseksi valikoitui alennusmyyntikasasta Donna Leonin Unelmien tyttö. Guido Brunetti on aina yhtä charmantti ja jopa hellyyttävän oikeamielinen. Venetsia esiintyy aina Leonin kirjoissa edukseen ympäristönä, vaikka venetsialaisista välillä vähän materialistisen ja luokkatietoisen kuvan saakin.

Ihan kevyeksi dekkariviihteeksi tätä kirjaa ei kuitenkaan voi luokitella. Teemoiltaan  se on vähän synkempi kuin jotkut aikaisemmin lukemani Leonit. Kanavasta löytyneen pienen tytön kuoleman selvittely tuo esille nurjia puolia sekä pakolaisten elämäntavoista, heitä auttavista henkilöistä että myöskin hyvin toimeentulevien venetsialaisten moraalista. Lisäksi kyseenalaistetaan jopa poliisilaitoksen moraali ja integriteetti. Loppuratkaisu jättääkin vähän pahan maun suuhun ja eniten käy sääliksi pientä uhria. Tuntuu, ettei hänestä välitä kukaan muu kuin hänet kanavasta onkineet poliisit ja hekin olosuhteiden pakosta vain hetkellisesti. Päällimmäisenä jää mieleen ihmisen voimattomuus. Mitään ei voi tehdä vaikka haluaakin auttaa. Haasteet ovat liian suuria ja tapahtumien kulkuun vaikuttavat vastavoimat liian voimakkaita.

Taattua laatua kuitenkin dekkarien ystävälle. Halu matkustaa Venetsiaan lisääntyi taas hiukan, huolimatta sen toimimisesta synkkien tapahtumien taustana...

Tästä kirjasta olisi voinut kirjoittaa enemmänkin. Jääköön kuitenkin tällä kertaa tähän, ettei tule liikaa juonipaljastuksia. Muutenkin ovat arvioni jääneet viime aikoina vähän lyhyemmiksi. Ei oikein energia riitä syvällisempiin sepustuksiin.