Vielä yksi Sairasvuoteen hittilistalta

Tämän taisin unohtaa kirjata. Kyllähän sitä nyt joukkoon aina yksi nuortenfantasia pitää saada, kun liukuhihnalta käydään kirjoja läpi. Pidin sarjan ensimmäisestä osasta (Varismiekka), joten kyllähän sitä toinen osa meni sängyssä maatessa.

Jacob Grey: Keskiyön kivi 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Toinen osa Kraan tarinasta on vähintäänkin yhtä vauhdikas kuin ensimmäinen. Kraa harjoittelee voimiensa hallintaa ja totuttelee lymynä elämiseen. Kauan ei rauhallinen olotila kuitenkaan jatku. Tuskin on ehditty hengähtää Varismiekan seikkailusta, kun taas pitää puolustautua.

Tällä kertaa vastaan saadaan kauhea Kärpästen äiti ja taistelu laajenee. Lymyjen elämäntapa on vaarassa, kun itsensä hyljityksi kokenut kärpäslymy etsii hyvitystä ja haluaa vallan sekä ihmisten että lymyjen yli. Valtaa saadakseen Kärpästen äiti tarvitsee Kraan haltuun päätyneen Keskiyön kiven, eikä kaihda keinoja saadakseen sen itselleen.

Minä pidän Kraasta ja muistakin kirjan hahmoista. He eivät ole täydellisiä, mutta haluavat puolustaa omaa elämäntapaansa. Ystävyys on tärkeää, muttei itsestäänselvää. Minua miellyttää myös se, että jotenkin tarinan lukijaa ei päästetä ihan helpolla. Kaikkea ei ole pureskeltu valmiiksi ja sitä joutuu välillä vähän miettimään kuvioita. Nuorisofantasiaa, jossa kohderyhmän lukijoita ei pidetä "nuorina" on miellyttävä lukea.

Tällä kertaa joudutaan pohtimaan myös sitä, mikä saattaa olla pahaksi muuttumisen taustalla. Onko kyse tosiaankin siitä, että joku on luontaisesti paha, vai voivatko toisten teot ja asenteet työntää jonkun "väärälle tielle"? Myös luottamisen helppous ja vaikeus toistuvat tarinassa. Onko asioita, joita ei voi saada anteeksi?

Blackstonen kaupunki on jännästi sarjakuvamainen. Tämä on taas yksi niitä visuaalisia kirjoja, joissa tarinan pystyy kuvittelemaan silmiensä eteen vaikka lukeekin tekstiä. Myös vähän karikatyyrisetkin hahmot ovat kuin suoraan jostain supersankarisarjakuvasta - siis niistä vähän vanhemmista. Tämä lisää ainakin minulla kirjan mielenkiintoisuutta.

Kaikkiaan siis oikein kelpo nuortenfantasiaa, jota lukee vartuneempikin ihan mielellään. Minua vähän harmittaa, että pojat eivät vieläkään ole tähän tarttuneet. No, vielä ehtii.

Poikien pakottamista eli äiti lukee

Joku saattaa vielä muistaa epätoivoiset yritykseni saada teinipoikani houkuteltua kirjojen pariin. No, ne jatkuvat edelleen. Lopputuloksena on ollut äidille lasku kirjoista, pojille uusia väistöliikkeitä repertuaariin ja äidin lukemat nuortenkirjat. Tänä kesänä otin keskimmäiselle Aavetanssin (luki kuulemma pari ensimmäistä sivua eikä sitten ehtinyt enempää) ja esikoiselle fantasian Varismiekka. Molemmat olen lukenut, kumpikaan pojista ei kai kumpaakaan...

En opi sitten millään. Tiedän, ettei pitäisi koittaa pakottaa, mutta aina vain yritän uudelleen ja uudelleen. Ei silti, esikoisen kohdalla näyttää väsytystaktiikka vähitellen tuottavan tulosta. Artemis Fowl on aloitettu, Mike Pohjolan 1827 kuulemma houkuttaa ja arvostelukappaleena saatu nuortenkirja etenee hyvää vauhtia! Tosin rokkarilla meinasi jäädä kirja kokonaan kesken, kun siinä viitattiin Justin Bieberiin postiivisesti... sain sentään puhuttua ympäri vielä jatkamaan.

Jacob Grey : Varismiekka 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tämän luin jo osana lukumaratonia, mutta pojalla taitaa olla vielä kokonaan aloittamatta. Sääli, sillä luulisin tämän miellyttävän. Tarina etenee ja tapahtumia riittää.

Kraa on elänyt jo useamman vuoden varisten kanssa. Hän ymmärtä niiden kieltä ja on rakentanut itselleen majan puuhun. Elämä etenee vaarallisesti mutta tasaisesti Kraan varastaessa ruokansa. Vain kirjat ja kirjasto houkuttavat ihmisten luokse... ja Lydia.

Sitten Kraa kuulee olevansa feral, tietyn eläinlajin kanssa yhteydessä oleva ihminen. Samalla Kraa kuulee myös Seittimiehestä, joka vainoaa kaikkia feraleja. Hänen vikansa on, että Kraa ei elä enää vanhempiensa luona. Nyt Seittimiehen kätyrit ovat palanneet ja etsivät Kraata.

Sinänsä tarinassa ei siis ole mitään yllättävää fantasiakirjojen konkarille, mutta jotenkin Kraan maailma on mielenkiintoinen. Pidin tavallisten ihmisten elämän ja feralien toimien sekoittumisesta niiden erilaisuudesta huolimatta. Pidin myös siitä, että hyvät hahmot eivät ole liian valkoisia, vaikka pahat ovatkin tosissaan mustia. Seikkailussa myös tapahtui koko ajan ja sehän on seikkailuille olennaisen tärkeää.

Mitä ilmeisimmin tämä on ensimmäinen osa sarjasta, mutta toimii onneksi ihan sellaisenaankin itsenäisenä tarinana. Pitänee houkutella poikakin tämän pariin. Sitten kun nuo tällä hetkellä hänen lukulistallaan komeilevat teokset on viimein kahlattu läpi. Voi tietysti olla, että 13v on jo hieman vanha varsinaiseen kohderyhmään nähden. Enemmän tämä ehkä uppoaisi siihen 10-12v ikäluokkaan, mutta tykkäsinhän minäkin kirjasta. Ainakin sille voisi antaa mahdollisuuden.