16.8.2026

(Luku)päiväkirja : Miksi en kirjoittaisi ?

 

Viime sunnuntaina meillä vietettiin kuopuksen rippijuhlia eli viimeistä kertaa sukua koolla tällä teemalla meidän veljessarjamme osalta. Vähän tietysti oli haikeakin olo sen suhteen, mutta aurinko paistoi ja oli mukavaa. 

Ensimmäistä kertaa ikinä olin myös tilannut kaikki tarjottavat. Kaukana ollaan ajoista, jolloin leivoin ja laitoin tarjottavat. Nyt en tehnyt itse muuta kuin keitin kahvin ja teen. Energiaa ei vaan riittänyt edes suunnitteluun, eivätkä äidin tekemiset tietysti olekaan näissä juhlissa pääasia. Mistä se sellainen tunne oikein tuleekin, että pitäisi tehdä itse kaikki? Geeneissä perittyä ja kotoa opittua kait. 

Sen verran oli sentään kotikutoista, että aurinkokukkateema lähti noista virkkaamistani lasinalusista, joita näin loppukesästä löytyikin sitten usemmallekin pöydälle pöytäliinan korvikkeeksi. Huomaan kaipaavani keltaista, niin auringon paistetta kuin kukkien loistoa. Väsymys koittaa ottaa valtaansa, mutta väreistä saa voimaa. Muutama auringonkukkakimppu ja taas mennään vähän aikaa eteenpäin. 

Vaikka mentiinkin "laiskalla" (tuo sana!) meiningillä, niin lukeminen on jäänyt elokuussa melkoisen vähälle. Jotain sentään olen ehtinyt. Heinäkuussa jatkoin Anneli Kannon vuosiopäiväkirjasta hänen kirjoitusoppaaseensa ja siinä hän sitten listasi monia kirjoittamisoppaita tai muuten kirjoittamiseen liittyviä kirjoja. Keikuin hetken kaninkolon reunalla, mutta sitten tartuin ensimmäiseen listalta. 


Päivi Haanpää ja Terhi Rannela : Miksi en kirjoittaisi
Kirjastosta 

Kirjassa kaksi kirjoittamisen ammattilaista pohtii kirjoittamista ja lukemista yleensä. Tämä ei ole kirjoittamisopas vaan enemmänkin pohdintaa monesta näkökulmasta. Tekstit vaihtelevat tyyliltään ja pituudeltaan, mutta tällainen ei ammattilainen kirjoittaja saa niistä mielenkiintoisen ikkunan kirjoittajaelämän haasteisiin, iloihin ja tapoihin. 

Kirja on jaettu osioihin Sanat valloilleen, Kirjoittajan arki, Pidä huolta luovuudestasi , Ilman lukemista ei ole kirjoittamista. Lukijana ehkä mielenkiintoisin oli kurkistus kirjoittajan arkeen. Se kuulosti aikalailla sellaiselta kuin olen kuvitellutkin. Korporaatiomaailmassa hikistyneenä kadehdin vapauden tuntua ja mielen liitoa, mutta tunnustan myös realiteetit. Kaikkia tekstejä ei julkaista, eikä taloudellinen vapaus ole itsestäänselvää. Kirjoittajan leipä on pieninä palasina. Mutta se vapaus... 

Vinkkejä ihan jokaiselle löytyy luovuus-osiosta - Puolen tunnin lomat tai taiteilijatreffit (kyllä, aloitin minäkin jossain kohtaa lukemaan Cameronin kirjaa, mutta väsähdin jo alkuluvuilla) kuulostavat ihanalta. Niiden kohdalla pitää yrittää uudelleen. Kirjeet tuntemattomille puolestaan kuulostavat ihanan kapinalliselta tavalta tuoda hyvää mieltä nykyajan digivallatussa maailmassa. 

Olen myös ehkä hieman yllättynytkin sekä Kannon kirjassa että tässä läpitulevassa kirjailijoiden välisestä solidaarisuudesta ja yhteistyöstä. Meille tarjotaan edelleen kuvaa yksinään työhuoneessa puurtavasta kirjailijasta, joka karttaa sosiaalisia kontakteja viimeiseen asti. Ehkä noita yksinäisiä susiakin on, mutta yhteisöllinen tapa kirjoittaa, kommentoida ja saada vertaistukea kuulostaa aivan ihanalta. Ehkä pitäisi itsekin kokeilla jotain kirjoituskurssia, kun kerran uusia taitoja olen alkanut miettimään. 

Ainakin pitänee järjestää lukubileet. Ystävät (tai perhe) lukemassa omia kirjojaan samassa huoneessa. Yhdessä, mutta kukin omassa kuplassaan. Kyllä. 

Pudotus kaninkoloon jatkuu seuraavien kirjojen parissa. Kirjaston varauksista on saapunut hyllyyni jo useampi kirjoittamiseen liittyvä teos. Kiinnostaa. 

14 kommenttia:

  1. Luin aikoinaan (kauan kauan sitten) paljon kirjoittamiseen liittyviä kirjoja, kyllästymiseen asti ihan. Osa liittyi luovan kirjoittamisen kurssiin. Otaksun kyllä, että kirjat ovat niistä ajoista muuttuneet.

    Nykyään kirjailijuus kai somen ansiosta tai takia näyttäytyy (ja varmaan onkin) sosiaalisemmalta kuin ennen muinoin. Kirjailijat (suomalaiset ja etenkin jos kirjansa on käännetty muille kielille) saavat (tai joutuvat – lienee persoonakohtaista) rundata ympäri maailmaa kirjakiertueilla ja matkatunnelmat raportoidaan someen.

    Joitakin tuoreita kirjoittamiseen liittyviä kirjoja voisi olla kyllä kiintoisaa lukea. Täytyypä laitella tämä Haanpään ja Rannelan teos korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijoiden rooli ja heihin kohdistuvat sosiaalisuuden vaatimukset ovat tosiaan varmasti kasvaneet. Luulisin kuitenkin kollegojen kanssa keskustelujen antavan myös vertaistukea ja auttavan ajatusten kehittelyssä? Kirjakiertueet taitavat olla melko raskaita. Varsinkin, jos ei ole niin ulospäinsuuntautuvaa tyyppiä.
      Tämä oli kiva tuttavuus. Avasi mukavasti kirjailijan elämää.

      Poista
  2. Voisin lukea tämän ihan jo nimen vuoksi. Miksi en lukisi? 😉

    VastaaPoista
  3. Ihanalta kuulostaa rippijuhlapäivä ilman tarjoilujen kanssa puurtamista. Ja kauniita nuo virkatut kukkaset!

    Yksinäisen kirjoittajan myytti pysyy tosiaan tiukassa, ja esimerkiksi keskeneräisen tekstin näyttäminen toiselle voi monesti tuntua lähes mahdottomalta. Onneksi sosiaalisuus kuitenkin on läsnä, ja mikä ilo onkaan ollut, kun on saanut jakaa kirjoittamisajatuksia muiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskon ihan varmasti sosiaalisten kontaktien voimaan ihan kaikessa, miksei siis myös kirjoittamisessa ? Ajatusten peilaaminen nopeuttaa niiden kehitystä. Puhumattakaan tietysti siitä, että muiden kanssa keskustelu on ihanaa.
      Ja kiitos - noita kukkasia tuli virkattua jonkun verran kesän aikana

      Poista
  4. Minä selasin tuota kirjaa kirjakaupassa. On varmasti kiinnostava lukukokemus kaikille. Pidän niin paljon Terhi Rannelan kirjoitustyylistä. Tutustuin viime viikolla Silent Book Clubin toimintaan täällä Raumalla. Kaikki lukivat noin tunnin omia kirjojaan. Sen jälkeen sai jäädä juttelemaan lukemastaan tai vaan lähteä kotiin. Taidan mennä toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Silent Book Club kuulostaa tosi kivalta. Sellaiseen minäkin voisin hyvin osallistua. Itse asiassa koitin ilmoittautua Piirin seuraavaan sessioon, mutta ne täyttyvät kovin nopeasti.

      Poista
  5. Lukubileet kuulostavat ihanilta! Meillä oli rippijuhlat syreenien aikaan, teillä auringonkukkien 🥰 Minähän todellakin olisin tilannut kaiken valmiina ilman tunnontuskia, mutta päivänsankari ei antanut. Päädyimme kompromissiin: jotakin tilattiin, juhlakalu leipoi itse ja isänsä kanssa. Minun vastuulla olivat kukka-asetelmat ja kaikki käytännön organisointi ja siinä oli kyllä aivan tarpeeksi. Mutta ihania juhlia ja hetkiä elämässä nämä ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syreenejä ja auringonkukkia - kauniita kummatkin.
      On hyvä, kun kaikki saavat tahtonsa mukaan. Minulla olisi jäänyt kaikki omaksi hommaksi, joten tilasin.

      Poista
  6. Lukubileet vaikuttavat samalta kuin mitä Piiri järjesti. Minä lukupiiri-ihmisenä ensin olin hieman skeptinen, mutta useita kertoja osallistuttuani totesin, että en missään muualla lue 45 min putkeen ilman häiriöitä. Se oli todella rauhoittavaa!
    Minullakin on tuo sama oletus: juhliin pitää kaikki tehdä itse alusta asti, edes valmista piirakkapohjaa ei saa käyttää. Minähän en ole mikään keittiöihme, mutta kun teen, niin se on sitten pitkän kaavan kautta. Sinänsä kaikki juhlat ovat ihania, ja vaikka pelkkä yhdessäolo on se tärkein elementti, on kiva kattaa, koristaa ja tehdä pöytäkortteja tai ihan mitä vaan, joka erottaa kokoontumisen arjesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat ovat kivoja ja taputan itseäni olkapäälle, kun olen vanhemmiten oppinut niiden suhteen vähän rennommaksi

      Poista
  7. Juu, eikös se ole ollut kunnia-asia, että suomalainen emäntä leipoo seitsemää sorttia kahvipöytään ja sitten mummot arvosteli oliko riitan vai Liisan herrasväen piparkakuissa parempi rakenne ja maukkaampi hillo 😅
    Onneksi ollaan edetty noista ajoista ja voidaan puhua ihan muusta!

    Toistakymmentä vuotta minulla ja miehelläni oli eräänlaiset lukubileet aina nukkumaan mennessä 😃 Luettiin pitkään sängyssä ennen nukahtamista ja välillä saatettiin omasta kirjasta jotain jutellakin. Sitten tulivat äänikirjat ja erilainen pää sisäinen rauha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se on ollut, mutta ei ole enää. Ei ollut seitsemää sorttia makeaa...
      Yhdessä lukeminen on kyllä ihan parasta.

      Poista