Kaikki mitä rakastin - lukevan ihmisen haaste

Siri Hustvedt : Kaikki mitä rakastin
Oma ostos Elisa Kirjan alesta

Lukevalla ihmisellä on edessään ainainen haaste eli kirjojen määrä. Maailma on täynnä ihanaa ja mielenkiintoista luettavaa ja uutta tulee koko ajan. Uudet kirjat myös tuntuvat tulevan "silmille" ja niihin tarttuu helpommin. Jos joku jää välistä niin voi kestää kauankin, ennen kuin sen lukee. Tämä(kin) kirja on ollut lukulistallani iät ja ajat - siis julkaisuvuodesta 2011 lähtien. Eihän siitä tietysti ole kuin muutama vuosi, mutta väliin mahtuu erinäisiä kirjoja...

Hustvedtin Kesä ilman miehiä ei jättänyt suurta muistijälkeä, ja Lumous jätti päällimmäisenä mieleen hieman painajaismaisen tunnelman. Silti molemmat ovat taidokkaasti kirjoitettuja ja mielenkiintoisia kirjoja. Kaikki mitä rakastin on kuitenkin jotenkin ihan omassa luokassaan. Odotukseni kirjan suhteen olivat suuret - se vastasi niihin kaikkiin ja ylittikin monet. Tarina kahden miehen ystävyydestä - taiteilijan ja hänen taidettaa ihailevan taidehistorioitsijan - laajenee kuvaukseksi kolmesta rakkaustarinasta, tragediasta, odotuksista ja pettymyksestä sekä New Yorkin taidemaailman elämästä.

Leo ja Erica, Bill ja Lucille, Bill ja Violet - ihmissuhteet kietoutuvat toisiinsa. Yhden heikkous tuo esiin toisen vahvuuden. Lapset sitovat ja erottavat pareja. Rakkaus ei aina riitä, eikä hyvä tahto. Perinewyorkilaiseen tapaan mielenterveyden haasteet vaikuttavat kaikkien ympärillä olevien elämään, välillä tuhoisin seurauksin. Hustvedtillä tuntuukin olevan yhteisenä teemana ainakin näissä lukemissani kirjoissa mielen järkkyminen ja sen aiheuttamat haasteet (tai voimavarat). Ehkä se johtuu kirjailijan omista kokemuksista. Olen käsittänyt hänellä olevan hallittavanaan omat haasteensa.

Kaikki mitä rakastin on nautinnollista luettavaa. Tarina soljuu eteenpäin. Taiteilijaelämän omituisuudet tuntuvat oudon tutuilta. Juuri tuollaista poukkoilua ja tunteiden hallinnan kanavoimista taiteen kautta olen lukenut muissakin kirjoissa. Viimeksi vastaava asetelma tuli vastaan Virginia Woolfin sisaren näkökulmasta kirjoitetussa romaanissa Vanessa & Virginie. Aikakausi on eri, maanosakin on eri, mutta tunteiden kuohunta ja boheemit tavat ovat yllättävänkin samanlaisia. Tällainen periproosallinen tallukka voi lukea käänteistä lievästi huvittuen, mutta todellisessa elämässä jätän kyseiset käänteet mielelläni taiteilijoille - jos taiteilijat nyt sitten oikeasti elävät vähän kliseisen imagonsa mukaisesti.

Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä

Aiemmin samalta kirjailijalta lukemani "Lumous" tuotti kylmiä väreitä painostavalla tunnelmallaan. "Kesä ilman miehiä" ei ole yhtään vähemmän taidokkaasti kirjoitettu, mutta tunnelma kirjassa on huomattavasti valoisampi, miltei toiveikas.

Aihetta ei kuitenkaan voi kevyeksi kehua. Mian aviomies haluaa pitää paussin 30 vuotta kestäneestä avioliitosta. Paussin ajattelu vie Mian sairaalan psykiatriselle osastolle, mutta itse tarina kertoo ajasta sairaalan jälkeen. Mia palaa lapsuudenkaupunkiinsa vetämään runokurssia varhaisteineille ja seurustelemaan äitinsä ja hänen ystäviensä kera. Kirjassa kietoutuvat toisiinsa nuorten tyttöjen väliset kahnaukset ja kiusaaminen, Mian omat nuoruusmuistot sekä kontrastina vanhainkodin asukkaiden toimet ja ajatukset.

Vaihtelevien henkilöhahmojen, yksittäisten tapahtumien ja ajatusten sekamelskasta kirjailija kutoo lämminhenkisen tutkielman ikäpolvien välisistä eroista ja ajattelun kehityksestä ajan kuluessa. Jonkin verran aiheiden ja aikojen moninaisuus välillä häiritsi, mutta yllättävän hyvin tarinassa pysyi mukana.

Kirjaa luki mielellään, mutta silti ehkä pitäisin tätä kokonaisuutena hiukan Lumousta heikompana. Kesä ilman miehiä ei taida jättää ihan niin painokasta muistijälkeä.

Siri Hustvedt - Lumous

En ollut aikaisemmin lukenut yhtään Hustvedtin kirjaa. Blogistanian kirjoitusten perusteella odotukset olivat korkealla - sen verran moni on faniksi tunnustautunut. Silti kirja pääsi yllättämään. Jotenkin en osannut odottaa kirjasta välittyvää ahdistavaa tunnelmaa.

Kyseessä ei ole perinteinen dekkari eikä siinä edes varsinaisesti ratkaista mitään salapoliisiarvoitusta. Silti lukija yrittää vihjeistä ymmärtää, mitä oikein on tapahtumassa.Romanttiseen kauhukirjallisuuteenkaan en tätä teosta luokittelisi, vaikka juonen keskiössä onkin Lilyn miltei pakkomielteinen ihastus Edward Shapiroon, kadun toisella puolela asuvaan taidemaalariin ja jonkinlainen rakkaus myös johtaa lopun tragediaan.

Psykologinen trilleri lienee lähinnä oikeaa määritelmää. Jännitys tiivistyy eleettömällä kerronnalla ja miltei julmalla tavalla kuvata henkilöhahmoja heidän omituisuuksiaan korostaen. Vanhat tapahtumat aina elävältä haudatusta äidistä hukutettuun pikkutyttöön luovat tarinaan omaa jännitettään ja pakottavat analysoimaan niiden mahdollisia vaikutuksia osallisina olleisiin.

Mitä kirjassa sitten oikeastaan tapahtuu ? Pikkukaupungin teatteriryhmä valmistautuu Kesäyön unelman esitykseen. Änkyttävä,hiljainen poika puhkeaa kukkaan keijun roolissaan. Lily ja Edward aloittavat suhteen. Lily tutustuu paremmin naapurin vanhaan Mabeliin, joka auttaa häntä Hermian roolin työstössä. Mies nähdään kantamassa kuollutta naista. Kaikki, näennäisesti irralliset ja pitkälti banaalit tapahtumat on taitavasti kudottu yhteen. Ainakin minua ahdisti tunnelman patoutuminen.

Hustvedtiä ei siis ole kehuttu turhaan. "Lumous" on vahva näyttö taitavalta kirjoittajalta. Täytyy varmaan lukea muitakin hänen kirjojaan. Tosin menee varmaan johonkin myöhäisempään aikaan. Nyt tekee enemmän mieli lukea jotain kaunista tai kevyttä ja parantavaa. Tässä kirjassa oli enemmänkin painajaisten aineksia.