Kesälounaan herkullinen Burrata

Millainen on hyvä kesälounas?

Sellainen, jonka tekemiseen ei mene ikuisuutta. Kesällä en käki keittiössä, varsinkaan kauniilla kelillä.

Sellainen, joka pirskahtelee raikkaita kesän makuja ja maistuu auringolta.

Ainoan kesälomaa muistuttavan viikkoni aikana oli tasan yksi päivä, jolloin tarkeni lounastaa pihaterassilla. Hyödynsimme hetken. Pääsimme jälkiruokaan saakka ja sitten sadekuuro ajoi sisälle jatkamaan herkuttelua (jäätelöllä tietenkin!). Voimme kuitenkin todistettavasti sanoa lounastaneemme pihalla!

Alkupaloiksi testattiin monissa lehdissä hehkutettua ja nyt niin hehkutettua trendikästä Burrata-juustoa. Mozzarellasta ja kermasta valmistettu juusto on juuri nii pehmeä ja herkullinen kuin voisi kuvitella, eikä tarvitse seurakseen paljon mitään.

Me sekoitimme Burratan seuraksi pikaisen tomaattikimaran,  Makeita kirsikkatomaatteja leikattiin puolikkaiksi ja sekoitettiin yrttisilpun kera (timjamia ja minttua tällä kertaa). Vähän pippuria, 1 sitruunan kuori raastettuna ja loraus sitruunamehua. Lopuksi vielä valutettiin pinnalle hyvää oliiviöljyä.

Lopputuloksena oli ihan täydellinen herkku kesälounaalle. Jos raaskii ostaa hintavaa juustoa useamman pallon, voi tällä ja rapeakuorisella leivällä korvata vaikka koko lounaan.

Me raaskimme tällä kertaa ostaa vain yhden juuston, josta kai kevyeksi lounaaksi riittäisi kahdelle. Pääruokana oli sitruunaista peruna-kana uunivuokaa - helppo herkku sekin.

À la recherche du temps perdu - Du côté de chez Swann

No niin, tässä välissä on jäänyt kirjabloggaajien klassikkohaaste kiireiden vuoksi vähän paitsioon. Nytkin meinasi käydä huonosti. Kerkesin viettämään peräti viikon kesälomaa ja sitten jouduin takaisin töihin - ja vielä sellaiseen pyöritykseen, ettei kirjoja ehtinyt edes vilkuilla.

Onneksi sentään olin hyvin edennyt valitsemassani haasteessa. Kobossa odotteli nimittäin koko Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä-sarja. Ihan koko sarjaa en edes pyrkinyt lukemaan, kun edes sen ensimmäsen osan ehtisi ...

Tällä kertaa haastetta isännöi blogi Tekstiluola - sieltä kannattaa kurkistaa muitakin klassikkovinkkejä. Haasteessahan on tarkoitus tarttua klassikkoon, joka on jäänyt lukematta (huolimatta hyvistä aikomuksista).

Marcel Proust : Du côté de chez Swann 
Oma ostos Kobosta 

Kadonnutta aikaa etsimässä kirjan nimenä ja kuuluisat Madeleine-leivokset. ovat kuuluneet perustietämykseeni niin kauan kuin muistan. Jotenkin olen kuitenkin käsittänyt teoksen vaikeaksi luettavaksi ja siksi näköjään on aikaa kulunut vuosikymmeniä ennen kuin siihen tartun ihan oikeasti.

Päätin lukea kirjan ranskaksi. Ensinnäkin, koska luen ranskaksi ihan liian vähän ja kaipaan sekä kielenhuollollisesti että myös ihan oman nautintoni kannalta kyseisen kielen rytmiä ja sävyjä lukuelämääni. Toiseksi ajattelin tämän kirjan taipuvan vaikeasti käännökseksi ja halusin saada tunnelmasta ja rytmistä kiinni alkukielellä.

Vähän mietin kelpaako tämä klassikkohaasteeseen, kun en ole vielä lukenut kaikkia osia. Väitän kutenkin, että koska kirja myös ilmestyi osissa, on kyseessä enemmänkin romaanisarja, joista yhdessä muotoutuu kokonainen teos. Tämä ensimmäien osakin on kuitenkin ihan itsenäinen kokemuksensa, josta on havaittavissa kauniisti  laskeva ja tarinan langanpätkät nätisti rusettiin solmiva tarinan kaari.


Ei niin helppoa...

Eihän tämä helppo luettava ollut. Lauseet ovat huikean pitkiä ja polveilevia. Kaikki ajatukset perustellaan ja niiden taustat selvitetään juurta jaksain. Kunkin muiston tuomat assosiaatiot johtavat tarinaan, joka puolestaan tuo mieleen toisen ja niin polku jatkuu miltei loputtomiin. Sanastoltaan Proust ei ole ylenmäärin vaikeaa luettavaa, mutta rakenne vaatii keskittymistä.

Kun löytää hetken aikaa paneutua kirjaan ja antaa kielen viedä mennessään, uppoutuu sen rytmin vietäväksi, ymmärtää hyvin, miksi kyseessä on klassikko. Kieli on kaunista ja se vie mukanaan unenomaiseen maailmaan, jossa kaikki on valmista mutta kaikki on mahdollista.

Proust kuvaa lapsuudenmaisemaansa Combrayssa, jonne hän vanhempiensa kanssa matkusti joka kesäksi. Ranskalainen maaseutu 1800-luvun loppupuolelta mahtavine maisemineen, helteisine kesäpäivineen, mutta ennen kaikkea kaikkine erikoisine ja elävine henkilöhahmoineen vie mennessään lumottuun aikaan.

Minä tietysti koen pientä lukkarinrakkautta ranskalaista maaseutua kohtaan sattuneesta syystä, mutta uskallan väittää tämän kirjan tunnelman vievän mennessään, vaikkei koskaan olisi käynyt Ranskan rajojen sisäpuolella. Eihän Proustin kuvaamaan maaseutua enää sellaisenaan ole olemassa, se on kadonnutta aikaa, mutta taika säilynee sukupolvesta toiseen. Nuoren pojan käsitys suvun eksentrikoista sekä pitkät kävelyn joko Swannin puolelle tai Guermantesin puolelle kylää ovat herkkää ja koukuttavaa luettavaa.

Ensimmäinen osa on myös kuvaus viattomuudesta. Aikuisten jutut ja ihmissuhteet häilyvät jossain ymmärryksen rajamailla. Kaiken keskipisteenä on äiti sekä Proustin rakas mielenmaisema.


Nautinnollista luettavaa

Proustin kieli on kiemuraisuudessaan nautinnollista luettavaa.

"... la demeure que j'avais rebâtie dans les ténèbres était allée rejoindre les demeures entrevues dans le tourbillon du réveil, mise en fuite par ce pâle signe qu'avait tracé audessus des rideaux le doigt levé du jour."

Ajatus aamunkoiton sormen piirtämästä vaaleasta viivasta, joka herättää ja heräämisen myötä kadottaa muistojen unimaailman, johon kertoja on jäänyt vangiksi romaanin verran, on kaunis ja vaikuttava päätös kirjalle.

Myös Proustin kuvaukset puutarhoista, Combrayta ympäröivistä metsistä ja niityistä ovat eläviä ja kauneudessaan houkuttelevia. Combray kuulostaa täydelliseltä kesälomapaikalta, jonne mielelläni lähtisin.

Parhaimmillaan Proust on hiljaisena iltapäivän hetkenä, kun voi istahtaa sohvalle vähän pidemmäksi aikaa ja syventyä rauhassa. Tätä kirjaa ei voi lukea pienissä pätkissä kadottamatta punaista lankaa ja siksi se kai onkin niin rentouttavaa luettavaa. Kun tarina vaatii täydellisen keskittymisen, eivät häiritsevät ajatukset pääse esiin. Työt ja muut tehtävälistat jäävät odottamaan kirjan sulkemista sillä aikaa kun itse vaeltelee ajan poluilla Proustin mukana.

Ei seksiä, ei rakkautta eikä raakaa väkivaltaa

Silti tai ehkä juuri siksi nämä ovat ilahduttavaa kuunneltavaa. Kunnon perinteistä fantasiaa, jossa maailma rakennetaan huolella ja henkilöhahmot rakentuvat paperitasoa useammista dimensioista.

Taas kerran tuli todettua myös äänikirjojen käytännöllisyys. Jouduin tällä viikolla keskeyttämään lomani ja palaamaan keskelle villiä pyöritystä. Rennot lomapäivät ja pikkuhiljaa tapahtuvat esikoisen rippijuhlavalmistelut vaihtuivat pitkiin työpäiviin ja stressaavaan menoon. Lukeminenkin jäi pahasti paitsioon, mutta äänikirja seurassani sain sentään vähän haukattua happea iltakävelyillä. Samalla ajatukset pääsivät irti työhaasteista, jotka muuten varmaan kävelylläkin olisivat kiertäneet päässä kehää.

Penric oli oivaa seuraa ja hänen seurassaan jäivät projektihaasteet kepeästi kulkevien askelten taakse.



Lois McMaster Bujold : Penric's Demon, Penric and the Shaman 
HelMet Overdrive
Äänikirjan lukijana Grover Gardner 

Penric on matkalla omiin kihlajaisiinsa, kun hän matkalla pysähtyy auttamaan tien reunaan tuupertunutta vanhaa naista. Tämän seuralaiset näyttävät jostain kumman syyst pysyvän naisesta kaukana, mutta Penric istuu naisen vieressä tämän vetäessä viimeisen henkäyksensä - ja saa palkaksi naisen demonin sisäänsä.

Herättyään tajuttomuudesta, Penric tajuaa saaneensa harvinaisen lahjan  tai kirouksen. Nainen oli temppelin näkijä, jonka demoni tuo Penricille uusia taitoja ja kykyjä, mutta samalla myös mahdollisuuden joutua demonin hallitsemaksi pedoksi. Kaiken lisäksi yksi demoni tarkoittaa kahtatoista naista, jotka nyt asuvat Penricin nuoren miehen ruumiissa ja osallistuvat kaikkiin hänen ajatuksiinsa ja toimiinsa.

Penric ja Desdemona -sarjan ensimmäinen osa keskittyy kuvaamaan, miten Penricin sopeutuminen uuteen tilanteeseen etenee ja lisäjännitystä saadaan tietysti muiden suhtautumisesta tavanomaisesta poikkeavaan järjestelyyn. Toisessa osassa Penric on jo edennyt opinnoissaan ja joutuu mukaan etsimään murhaajaksi päätynyttä shamaania pitkin vuoristoteitä. Totuus ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen kuin miksi jahti esiteltiin.

Penricin tarinassa on jännää lumousta. Niissä ei varsinaisesti ole hurjaa toimintaa tai pelottavia petoja, mutta henkilöiden motivaatiot, taustat ja maailmaan kuuluvat jännitteet esitellään mielenkiintoisesti ja tarinaa täydentävästi. Klassista tyyliä hyvin kirjoitettuna. Lisäksi kirjan lukija on juurikin niin hyvä kuin englanninkielisissä äänikirjoissa yleensäkin.

Penric itsessään on kertakaikkisen mukava nuorimies. Pidän näissä kirjoissa myös siitä, että sankari ei päätäpahkaa syöksy taisteluun vaan oikeasti yrittää ymmärtää taustoja ja vaikuttimia. Hän näyttää ystävällisyyden ja huumorin voiman, menettämättä pisaraakaan miehisyydestään. Siitä kai tunnistaakin todella vahvat persoonat myös todellisuudessa. Heille ei ole tarpeellista korostaa omaa olemustaan uholla ja uhkailulla, eikä heidän tarvitse ottaa itseään liian vakakavasti.

Lainasin nämä kaksi ensimmäistä osaa HelMet Overdrive -palvelusta. Äänikirjoja on tehty seuraavistakin osista, joten toivottavasti nekin vielä saapuvat valikoimaan.

Vanhuuden anatomiaa lempeydellä

Claes Andersson: Hiljaiseloa Meilahdessa 
Kustantajalta kirjamessuilla

Tämän luin osana kesän lukumaratonia. Kirja on helppolukuinen, eikä kamalan pitkä, joten se sopi varsin mainiosti maratonpäivään. Jälkikäteen jäin tosin miettimään, olisiko kuitenkin pitänyt lukea tämä kirja jossain muussa yhteydessä. Kaunis kieli ja mietiskelevä kerronta olisivat ansainneet enemmän makustelua. Toisaalta lukumaratonin aikaan kerkiää lukemaan pidempään putkeen.

Oton tarina tosin on kokoelma pätkiä, joten siinä mielessä kirja olisi ehkä sopinutkin hektisempiin hetkiin. Olisi voinut napata ajatuksen kerrallaan. Niitä nimittäin Oton päähän ilmaantuu paljonkin, onhan hänellä aikaa, eikä elämä muutenkaan ole ihan niin tapahtumakäyhää kuin voisi kuvitella.

Otto viettää leppoisia eläkepäiviä. Hänellä on edelleen työhuoneensa, jonne hän voi vetäytyä pohtimaan maailmanmenoa ja muistelemaan elämänsä tapahtumia, tai ehkä ennemminkin ihmisiä. Tapahtumat tuntuvat aina kietoutuvan yksittäisiin ihmisiin. On Albert, joka on vanhentunut Ottoakin enemmän. Gabriel, joka katosi. Putin, joka uhittelee Krimillä. Yksittäisten ihmisten tavat ja teot vaikuttavat veteen heitetyn kiven renkaiden kaltaisina ympäristöönsä - läheltä ja kaukaa, myös Ottoon.

Pidin kovasti kirjan lempeän ironisesta kuvauksesta Otosta ja hänen vanhenemisestaan. Kaikkia asioita ei enää voi tehdä eikä kroppa muutenkaan enää tottele kuin ennen. Kummasti jo tässä iässä sitä jo osaa kropassaan kuvitella, minne suunta vie. Ajatuksia kuitenkin riittää. Toivon itsekin vanhenevani niin, että kykenen yhtä laajaan pohdintaan maailman tapahtumista, vaikka Otto taitaa samalla kyllä vieraannuttaa itseään lähellä olevista - oli se sitten tarkoituksella tai vain vanhan äreän äijän käpertymistä itseensä.

Myös kieli, jolla ajatukset ilmaistaan on kiehtovan kaunista. Olen huono ottamaan sitaatteja, se kai on blogissa todettu jo moneen kertaan. Tästä kirjasta kuitenkin luin peräti videolle kappaleen, joka minusta kauniisti kiteytti ajatuksen kirjailijana olemisesta.

Kirjabloggaajan kesäaakkoset V-Ö

Vielä kerran eli aakkoset loppuun. Onneksi kesää on sentään vielä jäljellä, vaikka joudunkin näköjään keskeyttämään lomani ja palaamaan toimistolle välillä ainakin viikoksi. Aina joskus, tulee sellaisia tilanteita, joille kukaan ei mahda mitään.

Ollaan sentään käyty piknikillä mutamaankin kertaan, vaikka rantaelämä taitaakin jäädä ensi kesään. Ei vaan ole tarpeeksi lämmin. Varsinkin tuuli menee läpi kaikesta vaatetuksesta.

V= Viileä. Vaara. 

Viileä niin kuin tämä kesä - aika selvä assosiatio ylläolevasta..

Vaaran tuntua taas täytyy aina löytyä jossain kohtaa kirjaa. Ilman sitä käy lukeminen jossain kohtaa tylsäksi. Vaara voi kirjassa olla fyysinen tai tunteisiin liittyvä, mutta jännite pitää tarinan kasassa ja mielenkiinnon yllä.

Tosielämässä olen oikeastaan aika turvallisuushakuinen.


X= Aarrekartan X 

Kun isommat pojat olivat pieniä, tein heille muutamaan kertaan aarrekartan ja vihjeitä. Siinä he sitten juoksivat innosta puhkuen ympäri mökkitonttia etsimässä suklaakolikkoaarretta.

Merirosvot ovat muutenkin olleet aina mielenkiintoisia. Nuorena taisi tulla luettua useampikin aiheeseen liittyvä kirja. Niistä tosin muistan nimeltä vain seikkailuromaanin Merten villikissa, jossa päähenkilönä oli naismerirosvokapteeni, ja jonka eroottiset kohtaukset olivat nuorelle tytölle jännän värisyttäviä. En tiedä uskaltaisinko enää kirjaa edes lukea, sillä en ole ihan varma teoksen kirjallisista ansioista ja saattaisivat samat kohtaukset ennemminkin hymyilyttää.


Y= yksin vai yhteisöllisesti ? 

En oikeastaan koskaan ole yksin. Välillä kaipaisin ympärilleni rauhaa ja mahdollisuutta tehdä vain omia juttuja, mutta tällaista tämä elämä nyt on. Ehkä sitten eläkkeellä ja lasten lennettyä pesästä.

En kuitenkaan viihdy kauan yksinäni, vaan jossain kohtaa pitää päästä tapaamaan ihmisiä. Siksi en voisi tehdä työtä pelkästään kotitoimistolta. Bloggaamisessakin parasta on yhteisöllisyys. Yksinäni en varmastikaan olisi jaksanut näin montaa vuotta.

Lukeminen on tavallaan yksinäistä hommaa, mutta kirjoista puhuminen nostaa lukukokemuksenkin ihan uudelle tasolle. Siksi kai lukupiirit ja erilaiset kirjoihin liittyvät some-ryhmät ovat niin suosittuja. On ihan mahtavaa, miten kirjoista kiinnostuneet pääsevät nykyään keskustelemaan lempiaiheestaan, vaikka lähipiirii ei lukemisesta olisikaan innostunut.


Z= ZZZZZZ - Nukuttaisko? 

Huomaa, että on loma. H-kirjaimesta löytyi huiliminen, zetan kohdalla mennään sarjakuvamaailman unisymboliin.

En nykyään koskaan nuku tarpeeksi, vaikkeivat lapset enää valvotakaan. Jollen työstressin takia heräile yöllä tai matkan vuoksi nouse kukonlaulun aikaan, onnistun lyhentämään uniaikaani kirjoilla. Illat venyvät hyvän kirjan parissa ihan huomaamattani, varsinkin kun päiväsaikaan en välttämättä ehdi kirjaan edes tarttua. Lukemisen suhteen minulla ei ole minkäänlaista itsekuria. "Vielä yksi sivu - vielä yksi luku"

Kuulostaako tutulta?

Äänikirjojen kanssa onnistuu nukahtaminen helpommin. Torkku-aika päälle ja puolen tunnin päästä olen päässyt tilaan, jossa tarinan katketessa en enää jaksakaan nostaa kättä puhelimelle.


Å= Åbo eli Mistä olen kotoisin? 

Tytön saa pois Turusta, muttei Turkua tytöstä. Kotikaupunkini, jonne on kiva mennä käymään, mutten usko koskaan muuttavani sinne takaisin, tai mistä sitä tietää.

Turkuun liittyviä romaaneja on kiva lukea - useimmiten tartun historiallisiin. Äkkiseltään tulevat mieleen esim. Jyrki Heinon mahtavat dekkarit Kellari, Kello ja Kelmit sekä Mike Pohjolan melkein hulvaton 1827.  Monta muutakin toki löytyy.


Ä= Äitiys. Ääni. Miten äitiys ja ääni liittyvät toisiinsa? 

Kolmen pojan perheessä ääni on jatkuvaa, kovaa ja välillä agressiivista. Osaksi tämä tietysti johtuu siitä, että meillä ollaan puheliaita ja temperamenttisia - se latinoveri nääs, vaikken minä kyllä taida olla tämän huushollin hiljaisin huolimatta hämäläisestä perimästä. Osaksi syynä taitaa olla myös jatkuvasti jossain muodossa kaikuva musiikki. Jollei esikoinen soita (sähkö)rumpujaan, soi jonkun puhelimesta jotain tai vähintäänkin kuopus laulaa leikeissään.

Kaikkeen kuitenkin tottuu. Minun tiedetään nukahtaneen sohvalle keskellä hulabaloota ja pojat väittävät minun uppoavan kirjoihin niin, että pitää tulla tönimään huomiota saadakseen.


Ö= Örkki. 

Kun nuorena luin Hobitin ja Taru sormusten herrasta, olin mennyttä. Sen jälkeen fantasia on kuulunut vakiolukemistooni eri muodoissaan. Jokin aika sitten palasin Keski-Maahan äänikirjamuodossa. Ehdottoman suositeltavaa!

Kunnon (fantasia)kirjassa on aina jonkinlaisia örkkejä. Selliaisia vähän tyhmiä,mutta ilkeitä ja vaarallisia, jotka metsästävät ryhmässä. Toisinaan ne ovat omituisia otuksia, toisinaan ihmishahmoisia. Reaalimaailmassa en onnekseni ole tainnut tosiörkkeihin törmätä, mutta tiedän niitäkin olevan olemassa.


Siinä nuo nyt olivat. Näitä oli kiva kirjoitella, toivottavasti tykkäsitte lukea. Muistattehan myös muut aakkoset ja muut niitä kirjaavat, joita löytyy aiemmista postauksista. 

Lisää kesäaakkosia: 
Mitä luimme kerran 
Aukeamia

Postia kustantajalta: Kun jää pettää alta

Aina joskus postiluukusta kolahtaa yllätyskirje kustantajalta, tai en minä nyt tiedä, voiko tässä enää oikein kirjeestä puhua, ihan kirja tuo on - ilman mitään kuoria. Yllätyksellisen postilähetyksestä tekee se, etten ole kyseistä kirjaa arvostelukappaleena pyytänyt, sekä se, että ne ovat tulleet tähän mennessä joka kerta ihan priimakunnossa. Postista voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin nämä kirjat ovat päätyneet eteisen lattialle suorin sivuin.

Onneksi näitä yllätyskirjoja ei tule kauhean usein, sillä ne eivät aina välttämättä osu kohdilleen ja jäävät lukematta tai ainakin pitkäksi aikaa lukupinoon. Se taas aiheuttaa tunnollisessa kirjabloggaajassa pientä ahdistusta, vaikka olenkin päättänyt, että varmasti kirjoitan pyytämistäni, muista sitten jos sopivasti sattuu. Aina joskus sitten isku on täsmällinen ja osuu ihan kohdilleen. Tällä kertaa kävi niin. Kesälomaa odotellessa oli uutuustrilleri oikein paikallaan.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta 
Yllätyspaketti kustantajalta 

Olen viime aikoina jättänyt aika paljon uusia dekkareita ja trillereitä lukematta ihan sen takia, etten jaksa niiden raakuutta tai sitä, miten uhri on nykyään  miltei aina joko nuori nainen tai lapsi. Tämäkään kirja ei sinänsä tee poikkeusta trendiin, sillä alussa löytyy hienostotalosta murhattu nuori nainen, jonka pää on irrotettu ja aseteltu katsomaan ovelle päin. Tarinan kulku sitten on onneksi vähän vähemmän raaka ja juoni siirtyy enemmän psykologiselle tasolle.

Päähenkilö Emma on töissä vaatekaupassa ja rakastunut koko ketjun johtajaan Jesperiin. Jostain syystä suhdetta on salailtava ja sitten Jesper katoaa. Etsiessään vastausta miehen katoamiseen, Emma avaa vähitellen tarinaa, jossa ihmiset lopulta ovatkin jotain ihan muuta kuin kuvittelisi.

Pidin kiemuraisesta juonesta ja vaihtelevasta kerrontatavasta. Puolivälissä kirjaa aloin aavistamaan mahdollista lopputulosta, mutta tarina piti lukea loppuun, jotta saisi vahvistuksen eli varma ei voinut olla missään kohtaa. Tapahtumat avautuivat useammasta näkökulmasta, mikä kummasti auttoi mielenkiinnon ylläpitoa.

Poliisit ovat kirjassa perinteiseen tapaan täynnä kaikenmoisia omia ongelmia. Rikospoliisi Peter Lindgren saa avukseen konsultoivan psykologin, jolla on juuri diagnosoitu muistisairaus. Tilannetta ei helpota yhteinen historia ja vaikeat ihmissuhteet. Poliisivoimien henkilökohtaisen elämän repostelu taitaa olla nykyään dekkareissa jostain syystä pakollista. Välillä se häiritsee, mutta tässä kirjassa inhimilliset (ja ehkä vähän normaaliakin omituisemmat) henkilöhahot oikeastaan toivat tarinaan ihan omanlaistaan syvyyttä.

Kun jää pettää alta osui siis lukulistallani oikein hyvin dekkarinmenevään aukkoon. Kaiken lisäksi kirja on hyvin kirjoitettu, sujuvasti luettava ja oman genrensä mallikelpoinen edustaja. Oikein passeli kesäkirjojen lukulistalle. Positiivisen lukukokemuksen perusteella voisin ehkä ottaa jonkun toisenkin uudemman dekkarin vielä lukukokeiluun ennen loman loppua.

p.s. tämän kirjan kohdalla kustantaja järjesti tempauksen : Kirjabloggaajien yhteisisku 20.7.2017 klo 10, jonka aikana 10 kirjabloggaajaa julkaisi ajatuksiaan romaanista samaan aikaan. Blogikierroksen voi aloittaa vaikka Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogista. 

Kesähuveja eli piknik ja sen cake

Kesä ja aurinko, silloin kun se välillä suvaitsee näyttäytyä, tarkoittavat meidän perheessämme piknik-kautta. Emme välttämättä ole niinkään rantaihmisiä. Meillä pitää oikeasti olla lämmin ennen kuin hiekka houkuttaa, vaikka kiva rantapaikka löytyykin ihan kävelymatkan päästä kotoa. Sen sijaan lounaan siirtyminen piknik-matoille lähipuiston nurmikolle... se toimii. 

Tänään aamulla näytti aurinko edes jotenkin näyttäytyvän, joten sekoitin nopeasti piknik caken ainekset ja lykkäsin uuniin. Niinpä saimme lämpimän herkun mukaamme. 

Suolaiset caket ovat kai piknik-ruokia sieltä helpoimmasta päästä. Tekeminen vaatii lähinnä sekoittamista ja mielikuvitusta sattumien suhteen. Kuljetus käy paketissa ja syöminenkin ihan sormin. Kaveriksi vaan kasviksia ja hedelmiä ja onnistunut piknik on taattu.  Siivutusveitsi kannattaa muistaa, vaikka kyllähän tuo taittamallakin hajoaa. 

Piknik Cake Pekoni-paprika-feta-sattumilla
(Tämä riitti yhteen piknik-herkutteluun meidän poppoollamme)

1pkt pekonia
puolikas iso punainen paprika pieninä kuutioina
pari kourallista fetakuutioita
persiljaa
hyppysellinen chilijauhetta (d'Espelette)

3 kananmunaa
1dl maitoa
2dl jauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1dl rypsiöljyä
suolaa, pippuria

Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Leikkaa pekoni paloiksi ja ruskista niitä vähän aikaa pannulla pienessä öljytilkassa.

Sekoita kananmunat, maito, jauhot, leivinjauhe ja öljy keskenään taikinaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Sekoita joukkoon 2/3 pekonista  paprikakuutiot, 2/3 fetakuutioista, persilja ja hiukan chilijauhetta. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada voideltuun (tai leivinpaperilla vuorattuun / silikoniseen) leipävuokaan. Ripottele päälle loput pekonista ja juustosta.

Laita uuniin ja kypsennä 45minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa/nosta pois vuoasta. Tarjoile haaleana tai kylmänä. Kakun voi valmistaa jo edellisenä päivänä, mutta jääkaapissa rakenteesta tulee tiiviimpää ja vähemmän "kakkumaista".

Säkenöivät hetket ja aikakausi, joka töksähti

Kun nyt alkuun ruvettiin vähän kirjoista mutisemaan, niin ehkä mutisen tässä vielä yhdestä lisää. Monet ovat tästä pitäneet, mutta minä jäin jotenkin täysin etäiseksi ja irralliseksi sekä henkilöhahmoista että itse tarinasta jotenkin kamalan etäiseksi. Kuitenkin tämä aiheeltaan ja tyyliltään olisi kai ollut sellainen, josta minun olisi kuulunut pitää.

Kuva: Otava 

Katja Kallio: Säkenöivät hetket 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Historiallinen romaani, jossa seurataan päähenkilön elämää nuoruudesta avioliiton kautta aikuistuvien lasten kohtaloihin. Kirjassa on vaarallisia tilanteita, sankarillisia nuoria miehiä, rakkautta, pettymyksiä - kaikkea, mitä koukuttavaan romaaniin tarvitaan. Ne vain on sekoitettu siten ja sellaisilla mausteilla, etten millään pääse mukaan.

Kaikki alkaa kesällä 1914, kun Elly on äitinsä kanssa Hangon kylpylän vieraana, vaikkei heidän kai oikeasti pitäisi tuohon miljööseen kuulua. Äidillä ei kaikki ole hyvin ja eräänä historian kiivaana päivänä, Ellyn elämä mullistuu kokonaan.

Myöhemmin Elly palaa takaisin kylpylän maisemiin. Elämä jatkuu vai yrittääkö Elly elää sitä uudelleen eri tavalla, samaan aikaan kun hänen tyttärensä kipuilevat oman aikuistumisensa kanssa.

Ehkä juurikin tuo elämän eläminen, muttei sitten kuitenkaan, saa minut vieraantumaan tarinasta. Elly ajelehtii historian tapahtumien mukana eikä missään kohtaa oikein ota otetta omasta elämästään. Jotain sinne päin yrittäessä aikaansaadussa lopputuloksessa on enemmän säröjä kuin aitoa muutosta. Koko lasikupla halkeileei ja vääristää kuvaa entisestään, kiepauttaen tyttäretkin sivuraiteille ja keskelle ei mitään.

Olihan tämä ihan hyvin kirjoitettu ja sinänsä mielenkiintoisesta näkökulmasta. Tarinan hajanaisuus ja sen henkilöiden jotenkin palasista koostuva tarina vain ei nyt vetänyt minua mukaansa. En myöskään nykyään oikein jaksa romaaneissa elämänsä aalloissa kelluvia ihmisiä, jotka haluavat jonnekin, mutta ilman suuntaa kiertävät kehää väsymykseen saakka. Sellaista elämä kai toisinaan on, mutta silti, voisi sitä edes yrittää.

Ehkä keskellä kevään kiireisintä kautta oli huono hetki lukea tällaista, mutta nyt on mieleeni päällimmäiseksi jäänyt Ellyn aiheuttama lievä ärtymys, tai ei se kai pelkästään Ellyn vika ole. Hänen aikakautensa säännöt ja sosiaaliset normit, sekä niiden mukanaan tuoma teennäisyys ja tekopyhyys saivat minut kiristelemään hampaitani. Nainen ei saa erehtyä avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Uusi ihminen kylällä on automaattisesti outo ja hyljeksittävä (no tuossa ei kai ole mitään varsinisesti historiaan jäänyttä) ja raskaana oleva nainen automaattisesti huono, jollei papin aamenta ole kirkossa kuulutettu. Morsiamen tulee olla viaton ja puhdas, tai hänet saa heittää sivuun kuin vanhan rukkasen.

Olenhan minä noista lukenut aiemminkin, mutta nyt töksähti. Eikä tuo johdu pelkästään naistenviikosta, vaikka toki moni ärtymyksen aihe naisen asemaan ja sen rajoituksiin liittyykin. Samalla tavalla asenteet ja maine kai sitoivat miehiäkin. Heillä vain oli (ja on usein nykyäänkin) mahdollisuuksia toimia ja vaikuttaa omaan tilanteeseensa ihan eri tavoin kuin naisilla.

Tietysti voi kirjaa pitää myös hyvänä, jos se aiheuttaa tunteita. Pahinta kai on hetkessä luettu ja vielä nopeammin unohdettu tarina. En silti oikein pitänyt tästä.

Lisää jäätelöä eli kuukauden keittokirja

Niinhän siinä kävi, että muksujen jäätelökinuminen nousi jäätelökoneen myötä potenssiin kymmenen. Hieman epäröin täyttää toiveita, sillä sokeria ja rasvaa päivittäin kohtuuttomina annoksina ei oikein kuulostanut hyvältä ajatukselta sen paremmin lapsille kuin äidillekään.

Ryhdyin kokeilemaan "terveellisiä" jäätelöreseptejä. Järkeilyni mukaan ne joko olisivat vähemmän vahingollisia nauttijoilleen tai, meidän huushollissa se todennäköisempi lopputulos, nyrpistely johtaisi vähempään jäätelönhimoon.

Hyvänä apuna suunnittelussa toimi koneen mukana tullut Hyvän olon jäätelökirja. Kirjan alkuosan vinkeistä sai hyvän käsityksen eri ainestyyppien vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Reseptiosan houkuttelevat kuvat taas suorastaan pakottivat kokeiluun. Värit ovat kirjassa jäätelöbaarinhempeitä ja kesäisiä. Kukat ja pastellisävyt luovat mielikuvan lempeistä ja makoisista herkuista.

Kirjassa on siis jäätelöreseptejä ilman maitotuotteita, gluteenia ja valkoista sokeria. Laihduttajalle nämä eivät taida sopia, sillä pehmeän jäätelön salaisuus on usein sopivassa määrässä rasvaa. Tosin nämä jäätelöt ovat niin "täyttä tavaraa", että tyytyväinen olo näyttää tulevan pienemmästä määrästä kuin teollisia jäätelöitä maistellessa.

Minä pikkusen fuskasin tuon sokerin kanssa ja vaihdoin hunajan ainakin osittain glukoosisiirappiin - ihan vain rakenteen pehmeyden varmistaakseni. Tiedä sitten, onko tuolla varsinaisesti vaikutusta.


Mites sitten kävi? 

Mustaherukkaherkku oli muunnteltu versio kirjan ohjeesta. Lähinnä yritin seurata suhdelukuja rasvan ja sokerin ja massan osalta. Minä tykkäsin, lapset maistoivat pari lusikallista ja väänsivät sitten suunsa vinoon. Liikaa maapähkinävoita kuulemma - joo, mutta kun minä tykkäsin juurikin tuosta maapähkinävoin ja mustaherukan kontrastista.

Osasyy mutinalle saattaa tietysti olla myös, etten siivilöinyt mustaherukan siemeniä pois. Minua ne eivät häirise, mutta jälkikasvu vähän vierastaa.

Toinen versio eli kirjan ohjeella tehty vaniljajäätelö kookosmaitoon cashew-pähkinöillä sai tyrmäystuomion. Ei kuulemma saa tehdä enää. Vika tosin saattoi olla minun tehosekoittimessani, jossa ei vaan kertakaikkiaan riitä tehoja saada pähkinöitä todella sileäksi tahnaksi. Mitä ilmeisimmin terveellisten jäätelöiden tekeminen ei ole kiinni jäätelökoneesta, mutta tehosekoittimen on syytä olla priimaa.

Lupasin palata takaisin perinteiseen - ainakin seuraavan erän osalta. Pakkasessa on pari purkkia noita terveysversioita äitiä varten. Täytyy yrittää joskus taas uudelleen, kun nämä kokeilut ovat unohtuneet. Nyt ovat maistajat turhan epäluuloisia ja tiukkaavat ainesosalistan tietoonsa jo ennen ensimmäistä lusikallista.

Ihan selvästi Hyvän olon jäätelöiden osalta pätee sama juttu, kuin terveystrendiruokien kohdalla yleensäkin. Niihin pitää totuttaa ja tottua.

Mustaherukkaherkku 

2dl marjoja (pakkasesta)
1prk kookoskermaa
1rkl neitsytkookosöljyä
1rkl maapähkinävoita
0,5dl glukoosisiirappia (tai hunajaa)

Sekoita ainekset mahdollisimman sileäksi massaksi tehosekoittimessa. Kaada jäätelökoneeseen ja anna pyöriä puolisen tuntia. Voit laittaa pakkaseen kovettumaan, mutta minusta oli juuri passelin pehmeää suoraan koneesta pyöriteltynä.

Kesäkirjoja - kummaa dekkaria ja fantasiaa

Kesäloma alkoi. Kädessä GT seljankukkahäivähdyksellä istun aurinkoisella pihalla rennosti kirjan vieressä. Nojaan taaksepäin ja huokaisen, mikä rauha... Niin, mikä rauha?

Äitii, äitii, äitii, äitii ja äitii... ja sitten sataa vettäkin niskaan.

Joo, on unelma kesälomasta ja sitten on se todellisuus. En silti valita. Loma on ihanaa!

Eikä tuo todellisuus toisaalta niin kamalan kaukana - olen minä kirjoja lukenut ja lukumaratoniinkin pääsin osallistumaan jo ennen kesälomaa. Vielä en tosin ole maratonkirjoja ehtinyt kunnolla bloggaamaan.

Jos nyt aloittaisi ensimmäisestä. Alan Bradleyn Flavia-kirjat ovat taattua maratonkamaa. Kirjan jaksaa hyvin lukea kerralla, se ei vie ylenmäärin aikaa ja tarina vie mennessään.


Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Flavia de Luce on nopeasti noussut yhdeksi suurista etsiväsuosikeistani. Hänen tutkimuksensa sijoittuvat tietysti dekkarigenren pariin, mutta on niissä jotenkin pieni viba kummaakin. En tiedä johtuuko se sitten Flavian miltei yliluonnollisesta kyvystä joutua tekemisiin murhatapausten kanssa, vaiko kylän oudolla tavalla sulkeutuneesta ja salaisuuksia vilisevästä ilmapiiristä, mutta jotenkin näissä kirjoissa ollaan vähän kummarajan toisella puolen.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa vie Flavian kirkkomaalle ja hautaan. Tosin ei sillä perinteisellä tavalla. Kylässä kaivetaan esiin vanhaa suojeluspyhimystä 500 vuoden jälkeen, eikä kaikki tietenkään mene ihan niin kuin suunnitellaan. Kryptasta löytyykin vähän aiemmin kadonnut kanttori.

Tarina tietysti etenee kiemuraisesti ja monia polkuja pitkin jalokivistä rakkausjuoniin ja Flavian isän rahahuoliin. Flavia on aina askelen edellä kilpailijoitaan, mutta ei hänkään voi sentään ihan kaikkea aavistaa, varsinkaan lopun koukkua, joka taitaa pakottaa lukemaan seuraavan osan mahdollisimman nopeasti.

Viimeksi toivoin pientä uudistumista ja lisäloogisuutta tarinankulkuun sarjan edetessä. Toiveeseeni vastattiin. Tämä osa on taas taattua Flaviaa - ei liian helposti etenevää, mutta kuitenkin Flavian kykyjä täysin käyttävää. Tykkäsin kovasti. Eniten tykkäsin sarjan henkilöhahmokategoriasta, sekä siitä, miten siskosten välinen pehmeneminen hiukan etenee, eikä vihasuhde ole enää niin mustavalkoinen. Isästäkin löytyy ihan uutta inhimillisyyttä, mikä sekin tuo osaltaan pienen piristysruiskeen jo hivenen paikallaan junnaavaan kehystarinaan.


Neil Gaiman's How the Marquis got his coat back
HelMet / Overdrive 

Jo ennen lukumaratonia ja kesälomaa tulin kuunnelleeksi myös BBC dramatisoinnin äänikirjana. Jos esittelyssä lukee BBC ja Neil Gaiman, voi teoksen rauhassa lainata. Tulossa on jotain vähän päätöntä, mutta varsin viihdyttävää taitavasti toteutettuna. Tämä ei ole poikkeus.

Lyhyt, Neverwheren maailmaan sijoittuva tarina siitä, miten Marquis kadotti takkinsa ja taas löysi sen, sopii erittäin hyvin myös riippumattokuunteluun. Gaiman on terässä ja tarina vie kiemurasta toiseen hillittömällä vauhdilla. Vähän vaatii keskittymistä englanninkieleen enemmän kuin samankieliset äänikirjat. Kuunnelma on aina hiukan vaativampi.

Ei voi kuin suositella. Varsinkin, jos sattuu pääasiallisesti tykkäämään Gaimanista niin kuin minä.


Mutta nyt paistaa vaihteeksi aurinko ja se tarkoittaa pikaista siirtymistä ulkoilmaan - seuraavaan sadekuuroon saakka. 

Meille tuli jäätelökone

Karvasmanteliaromilla maustettuna kovasti aikuiseen makuun

Kesän tullessa alan aina haikailemaan kotijäätelön perään. Osaksi siksi, että se nyt vaan on niin hyvää, mutta pääasiassa kai ihan vain pihiyttäni. Kesäkuun ajan katselin miltei päivittäistä ravaamista lähimarketissa jäätelöostoksilla. Älkää käsittäkö väärin, jäätelö kuuluu kesään, mutta kun viisihenkinen perhe lähtee hakemään jälkkäriksi lemppareitaan, on lasku sen mukainen. Rantakävelyjen jäätelöpalloista puhumattakaan. Välillä saan ennakoitua täyttämällä pakkasen jollain halpispaketilla, mutta yleensä en. Kalliiksi tulee.

Jossain kohtaa sitten lasken mielessäni, miten nopeasti tuosta rallista olisi jäätelökone rahoitettu. Enkä nyt puhu niistä sorbettimasiinoista, joiden kulho pitää jäädyttää pakastimessa. Meidän pakastimeemme ei mahdu. Vaan haaveissani siintää kiinteän kylmäkompressorin sisältämä mötikkä, joka tietysti vie keittiössä ihan liian paljon tilaa, mutta josta saisi ihanaa kylmää, samentinpehmeää herkkua, joka kaiken lisäksi vielä sisältäisi vain niitä aineita kuin itse siihen tunkisin.

Toki jäätelöä voi tehdä ilman jäätelökonettakin, mutta silti... mieleni minun tekevi - ja eilen sitten ryhdyin tuumasta toimeen.

Blogikierroksen uhri, tunnustan ihan suoraan. Tulin lukeneeksi Dioriina-blogista hänen uudesta jäätelökoneestaan ja ihan kateuttani menin Verkkokauppa.comiin tarkistamaan hinnan. Eilen sinne sitten oli ihan jotain muuta asiaa, mutta "katson vain pikkuisen millainen" - kohdan jälkeen isäntä huomasi seuraavaksi roudaavansa jäätelökonelaatikkoa pitkin kauppaa.

Kuopuksen "pilvijäätelö"

Niinpä meillä on nyt Wilfa ICM - C15 . Sen kapasiteetin pitäisi olla noin 1,5l jäätelöä, mutta ihan siihen en kyllä eilisillä kokeiluilla vielä päässyt. Lisäksi jäätelö takertuu harmillisesti sekoitusvispilään ja siinä tuntuu menevän hukkaan, vaikka miten kaapisi. Dioriinan kone on se isompi XL, johon en yksinkertaisesti masiinan hieman isomman koon vuoksi taipunut. Ehkä 2l purkilla olisi helpompaa, vaikka epäilen tilanteen kyllä olevan ihan sama.

Jäätelö itsessään on kyllä uskomattoman herkullista ja koostumukseltaan juuri sellaista kuin pitääkin. Siis kunhan ei tee ihan täysin ohjeiden mukaan. Ensimmäisestä satsista tuli hieman liian kovaa, jolloin jäätelö oli vaikeahko saada pois kulhosta. Seuraavat jätin huomattavasti lyhyemmälle valmistusajalle, jolloin jäätelö oli heti koneesta otettaessa ihanan pehmeää, mutta kovettui kyllä pakastimessa (menettämättä kuohkeuttaan).

Unelmanpehmeä jäätelöherkku 

Ensimmäiset kokeilut tehtiin ihan perinteisestä kerma-kananmunasekoituksella ja sitten somessakin paljon huomiota saaneella kolmen aineen -yhdistelmällä. Viimeksimainitussa loraus glukoosisiirappia sai rakenteen varmaan vieläkin kuohkeammaksi. Varsinkin tuota jälkimmäistä voi hyvin tehdä myös ilman jäätelökonetta, mutta kyllä koostumuksesta tuli vielä paljon samettisempaa koneen kanssa.

Wilfan koneen mukana tuli "Hyvän olon jäätelökirja" (Virpi Mikkonen & Tuulia Talvio - Cozy Publishing). Siinä näyttäisi olevan moniakin kokeilemisen arvoisia "terveellisempiä" vaihtoehtoja, jotka kuulemma voi tehdä koneella tai ilman. Kokeiluja siis tulossa.

Eilen jaoin perusmassan kahtia ja pyöräytin koneessa kahdessa erässä. Näin sain kahta eri makua, eikä massa pursunnut pois koneesta. Aikuiseen makuun tipautin jätskiin pari pisaraa karvasmanteliaromia ja muksuille sekoitin joukkoon kourallisen Pirkka Origo-keksejä (siis ihan oikeasti, eikö originellimpaa brändäystä olisi löytynyt?)

Kolmen aineen perusmassa 

6dl kuohukermaa kevyesti vaahdotettuna
1prk kondensoitua maitoa 
loraus (ilman jäätelökonetta 0,5dl) glukoosisiirappia 

Sekoitetaan, laitetaan jäätelökoneeseen ja lisätään makuaineet lopussa. Tosin nyt murskasin keksit heti alkuun massaan mukaan, jolloin lopputuloksena oli sileä jäätelö kevyellä keksimaulla.

Kaikkiaan olen jäätelökoneeseen ihan suht tyytyväinen. Aika näyttää, miten paljon sitä tulee käytettyä, luulen aika paljon. Ehkä se ei nyt ole ihan varsinaisesti välttämätön keittiöväline, mutta mukava olemassa kumminkin.

Arkiston kätköistä: Kesällä syödään jäätelöä

Kesällä syödään jäätelöä litroittain - ainakin meillä. Konstit ovat monet, kun himo iskee ja kylmää herkkua saa helposti tehtyä kotonakin - jäätelökoneella tai ilman. 

Viime päivinä olen sattuneesta syystä jättelöjuttuja mietiskellyt ja kaivoin arkistoista tällaisen summeerauksen: 

2.6.2015 pohdittiin tällaisia 

Minulla ei ole jäätelökonetta. Pakastin on liian pieni (ja täynnä) jäätelökonekulhon jäädyttämiseen, enkä sopivaa itse jäähdyttävää jäätelökonetta ole löytänyt  sen jälkeen, kun tyhmänä jätin tarjouksessa olleen sopivan vehkeen kauppaan pikaisessa kitsauskohtauksessa. Pidän kuitenkin ihanan kermaisesta ja pehmeästä jäätelöstä. Sellaisesta, joka valuu paksuna piirakan päältä tai muuten vaan jäätelökulhossa.

Olen minä toki saanut kotona aikaiseksi kylmää herkkua ilman jäätelökonettakin eli glukoosisiirapin avulla. Esimerkiksi suklaajäätelöstä saa ihan yhtä herkullista kuin kaupan pakastealtaasta löytyvät kalliimmat merkit. 

Suklaajäätelön tein ihan perinteisellä jäätelöreseptillä (glukoosisiirappia lukuunottamatta), mutta jätskiä voi toki valmistaa muutenkin. Yksi parhaista kokeiluistani kautta aikojen on ollut kookosmaitoon tehty jäätelöpohja, jonka maustoin mansikka-raparperilla. Ihan tajuttoman hyvää. 

Kookosjäätelömassankin keitin, mutta nyt pääsi Copycat testaamaan helppoakin helpompaa reseptiä. Instasta bongasin ensin kuvia ja sitten löysin useammankin kondensoidusta maidosta kerman kanssa ilman keittämistä valmistetun jäätelömassan reseptin. En nyt kuollaksenikaan muista, mistä loppujen lopuksi tämän nappasin, mutta täyteläisen hyvää on Tosin massa kyllä kovettuu pakkasessa ihan kivikovaksi, mutta pehmenee hetken malttamisen jälkeen ja pysyy koossa ihanan kermaisena.


Kylmää ilman kuumaa

6dl vispattavaa kermaa
1prk kondensoitua maitoa
0,5dl glukoosisiirappia
haluamiasi makuaineita. Minä murskasin joukkoon tummia täytekeksejä.

Sekoita jäätelömassan ainekset ja vatkaa ne tiukaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon keksimurut (tai muut haluamasi makuaineet).

Pistä kannelliseen pakasterasiaan ja vähintään muutamaksi tunniksi jäätymään. Jos jätät pidemmäksi aikaa, niin nosta rasia pois pakastimesta ainakin 15min ennen kuin haluat tarjota jäätelön.

Yksi jäi kesken, toisen kahlasin

Minä tuossa jo ihmettelin, miten on mahdollista osua ottamaan luettavaksi vain hyviä kirjoja. Olen tainnut tähän saakka lukea iloisesti läpi  pääasiallisesti kaikki aloittamani kirjat, tai oikeammin sanoen, en ole keskenolevien pitkältä listalta tehnyt tietoista päätöstä jättää yhtään kesken - ennen kuin nyt. Aloin jo pitämään itseäni täysin arvostelukyvyttömänä lukijana, joka on pehmittänyt aivonsa ylenmääräisellä "väsymys-" ja "pääntyhjennys" - luettavalla. Onneksi (?) nyt heräsin huomaamaa, että ihan kaikki ei sentään mene minunkaan seulastani läpi.

Taisin innostua vähän liikaa, kun käsiin osui niin hauskoja kirjasto-teemaisia romaanisarjoja. (kuten tämä ja tämä). Nappasin Overdrivesta lisää kirjamaailmaan sijoittuvia dekkareita, mutta tällä kertaa kävi kahden kirjan kanssa köpelösti. Toisen lopetin aika alussa - en vain kestänyt tarinan ja varsinkin sen päähenkilön yksinkertaisuutta. Toisen luin päättäväisesti loppuun, mutta sarja ei lähellekään läpäise "kolmen osan testiä"*. Pääsen siis välillä haukkumaankin.


Lucy Arlington : Buried in a Book 
HelMet Overdrive 

Keski-ikäinen nainen saa potkut työstään ja ottaa innoissaan vastaan harjoittelijan paikan kirjakustantamossa. Paikka on tietysti aika kamala (onko kirjoissa kivoja harjoittelija-paikkoja?), pomo kylmä ja kohtuuttoman vaativa, pöytäkin joku vanha koulun pulpetti (?). Sitten vielä maankiertäjän näköinen tyyppi menee kuolemaan respan sohvalle.

Onneksi on uusi "gorgeous" työtoveri, joka heti huomaa pistojäljen kaulassa ja tulee kuiskimaan päähenkilölle kyseessä olevan varmasti murha. Sitten sitä lähdetäänkin tutkimaan vainajan mökkiä keskellä metsää (ihan siitä vaan) ja keskustelemaan löydetystä päiväkirjasta uuden ystävän eli alakerran kahvilanpitäjän kanssa. Onhan se nyt selvää, että kahvia ja pullaa tarjoilevasta naisesta tulee ensimmäisen kupillisen jälkeen harjoittelijan sydänystävä...

Jep, en jaksanut pidemmälle. En vaikka kuvaan astui vielä komea poliisikin, joka sekä tutkii murhia että huolehtii päähenkilön pojan törttöilyjen rankaisun lieventämisestä. Tokihan poika sentään on kiva tyyppi, kun kerran äitikin näytti murhapaikalla niin herttaiselta. Rajansa kaikella.

Taitaa olla parempi vain yrittää unohtaa tuo kirja. Epäuskottavuus, kliseet ja kertakaikkisen älyttömältä (huonolla tavalla) kuulostava juoni, yhdistettyä töksähtelevään kerrontaan ja typerään päähenkilöön - not for me.


Kate Carlisle : Homicide in Hardcover
HelMet Overdrive

Tämäkin kirja sijoittuu kirjojen maailmaan. Päähenkilö on vanhojen kirjojen entisöijä, jonka oppi-isä aamutaan tulevan kirjanäyttelyn markkinointibileissä. Arvatkaa kuka löytää ruumiin ? Niin, ja arvatkaapa kuka löytää päähenkilön ruumiin vierestä? No tietysti komea, arvoituksellinen ja niin kiehtovan ylimielinen sankari, joka osoittautuu turvallisuuskonsultiksi.

Miksi ihmeessä kirjojen sankarittaret niin usein tuntevat vetoa ylimielisiin ja tietysti taidoiltaan ja voimiltaan kovin ylivertaisiin miehiin? Ihan oikeasti, jos joku nauraa sinulle ja antaa sinun kokea olevasi vähän tyhmähkö tai muuten herttaisesti huvittava, ei hän ole huomion arvoinen - vaikka olisi kuinka seksikäs. Jonkunlaista itsekunnioitusta pitäisi löytyä sentään romaanisankarittariltakin. Niin ja ihan tiedoksi vaam, että tasa-arvoiseen suhteeseen tarvitaan molemminpuolinen kunnoitus.

No, tarina sinänsä on ihan ok ja siinä on vielä toinen ruumis lisää ja vähän murhayritystäkin. Tosin loppuratkaisu kuulosti vähän kaukaa haetulta ja motiivikin pikkuisen heppoiselta, mutta no... hyviä viinejä valmistavassa hippiyhteisössä asuva perhe oli ihan mukava yksityiskohta ja ainahan sitä kirjabloggari luke mielellään ihmisistä, jotka rakastavat kirjoja.

En taida kuitenkaan olla tarpeeksi kiinnostunut sen enempää päähenkilöstä kuin seuraavasta tarinastakaan, joten tämä sarja jäi nyt tähän.


Huh, nyt tuntuu paremmalta. Pääsin vaihteeksi retostelemaan ilkeästi, eikä pääni olekaan ihan pelkkää hötöistä sientä. Tästä on hyvä aloittaa kesäloma! Työläppäri ja -puhelin on jo kätketty reppuun kaapin pohjalle. Edessä neljä viikkoa vapautta, siivousta, leipomista ja sen sellaista rippijuhlia varten sekä tietysti kirjoja. Mitäs minun keskeneräisten listaltani taas löytyykään?


*"kolmen osan testi" = kirjasarja voidaan nimetä lukemisen arvoiseksi, jos tökkimättä saa luettua ainakin kolme ensimmäistä osaa ja tekee vieläkin mieli jatkaa. 

Kirjabloggaajan kesäaakkoset O-U

Taas mennään aakkosissa eteenpäin...

O = Ote  - Otatko kiinni ja luetko otteen? 

Ote onkin jännä sana. Ote tekstistä tai ote kirjasta kertoo osasta, näytteestä, esimerkistä tai tärkeästä ajatuksesta, jota esitellään. Se voi kuvata alkuperäistä kokonaisuutta edustavasti ja kattavasti, tai olla kontekstistaan irrotettuna täysin harhaanjohtava.

Ote kädestä. Kenen kädestä? Lapsen, rakkaan tai välillä ystävän. Ohjaako ote? Tarjoaako se turvaa vai rajoittaako?


P= Plääh (ja miksikö?) 

"Epäsana", joka kuvaa täydellisesti olotilaani nyt, kun joudun arpomaan loman alkamispäivää projektin statuksen mukaan. Mistä se johtuukin, että juuri ennen loman alkua menevät asiat saletisti pieleen ja paniikki puskee päälle?


Q = Q  Kuka tästä tule väistämättömästi mieleen? 

Minulle Q tuo aina ja ikuisesti mieleen James Bondin kaikenlaisilla härpäkkeillä varustavan tiedemiehen. Enkä edes ole mitenkään erityisemmin Bond-fani.

Oliko tuo tylsä vastaus?

Queen Elizabeth I on historiallisista henkilöistä yksi kaikkein kiinnostavimpia. Samoin hänen inspiroimansa taideteokset, kirjallisuus, näytelmät, elokuvat ovat loputon lista toinen toistaan mielikuvituksellisimpia tarinoita eivätkä monet siltikään taida jännittävyydessään päästä lähellekään todellisen historian kiemuroita.

Tähän assosioituu myös Orlando - tiedättekö mikä ja miksi?


R= Ruoka (tietysti) 

Kuinkas muuten. Ruoka pyörii meillä puheissa koko ajan, sitä syödään mielellään, paljon ja hyvää.

Ruokaa laittaessa pyritään välttämään Roskien tuottamista eli käytetään mahdollisimman paljon tuotteet kaikilta osiltaan ja syödään varastot tyhjiksi.

Ruolla myös Rakastetaan. Sillä näytetään, miten paljon välitetään. Kun mies tekee minulle lounasboksin töihin valmiiksi ja huolehtii sen minulle lähtiessä mukaan, tiedän hänen välittävän. Noin vain esimerkkinä tältä aamulta.

Tai sitten hän vain välttelee Riitaa, joka olisi väistämättä edessä nälkäisen vaimon palatessa ärtyneenä töistä...


S= Suklaa - Siitä puhe, mistä puute? 

Suklaata tekee aina mieli, vaikken edes saisi syödä sitä. Se saa minut yskimään.

Toki S-kirjaimeen liittyy paljon muutakin mukavaa - syli, suukot, seksi...
tai paljon puhuttavaa, kuten vaikka sää, joka onkin ollut jatkuvana puheenaiheena tänä kesänä.


T= Turun tori eli mitäs lempparipaikkoja niitä onkaan?

Turun torilla on ihan oma tunnelmansa ja sinne pitää päästä edes kerran kesässä ostamaan herneitä.


U= Uusi

Kaikki uusi on aina mielenkiintoista, ainakin siihen saakka, kunnes se muuttuu liian tutuksi. Kaikki uusi ei kuitenkaan välttämättä ole hyvää, tai ainoaa tutustumisen arvoista.
Pätee muuten varsinkin kirjojen kohdalla.

Kirjojen elinkaari on nykyään markkinamielessä ihan liian lyhyt. Yksi syy enemmän pitää e-kirjoista sillä niiden kohdalla ei tavara katoa hyllystä, vaikka sesonki olisikin ohi tai seuraavan kauden uutuudet työntymässä alekorien eteen.


Tähän sitten vielä yksi T eli Tauko. Jatkoa seuraa...

Täältä voi kurkkia kaikkia aakkosiani.

Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita

Jussi Katajala: Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita 
Kustantajalta luettavaksi 

Katajalan aiempi novellikokoelma Leonardon rasia ja muita historiallisia tarinoita on kuulunut suosikkeihini pitkän aikaa. Pidin sen seikkailutarinamoodista.
Odotukset siis olivat suhteellisen korkealla aloittaessani tällä kertaa avaruuteen ja välillä vaihtoehtoistodellisuuksiin sijoittuvia novelleja.

Pidin näistäkin, vaikka täytyy sanoa, että Leonardon rasia jäi suuremmaksi suosikikseni. Se tosin johtunee henkilökohtaisesta viehtymyksestäni historiaan avaruuden kustannuksella. Ei silti, eivät nämä nyt ihan pelkkää avaruusalus-scifiä ole. On vanhoja kulttuureja, uudisasukkaina vaeltavia ja sitten niitä, jotka syövät toisia sivilisaatioita kulkiessaan.

Novellit on ryhmitelty kolmeen sarjaan. Toisenlaisia aikoja käsittää ajatuksia vaihtoehtoisista historioista ja siitä, miten eri todellisuuksien välinen yhteistyö voi olla hyvinkin tärkeää, tai siitä miten Suomessakin heimot olisivat voineet jatkaa maan ja kansan jakamista. Terra-novellit kertovat kummallisista kohtaamisista ja vyöhykkeistä maassa. Kirjan niminovellissa on nollameridiaani, jonka toisella puolella aika ei etene. Rajan voi tosin ylittää vain erityisissä olosuhteissa.

Eniten kuitenkin pidin Kosmos-osioista. Sen novellit kertovat yhtä tarinaa, mutta mielenkiintoisesti eri näkökulmista. Kertomus kehkeytyy vähitellen auki ja lukija ymmärtää jossain vaiheessa, mitä aiemmin on tapahtunut. Sitten mietitään jatkoa taistelun eri osapuolien ja erilaisia ratkaisuja tekevien osallistujien kohdalla. On mielenkiintoista seurata, miten erilaisiin johtopäätöksiin ja kohtaloihin sattuma voi johdattaa. Kaikki on kiinni vain siitä, mitä näemme ja miten taipumustemme mukaan kokemuksiimme suhtaudumme.

Kaikkiaan kirja on täynnä mielenkiintoisia kiepsahduksia ja on taattua Osuuskumma-laatua. Olen tainnut tykätä suurin piirtein kaikista heidän julkaisemistaan kirjoista. Niissä on sopivasti juuri sitä kummaa, joka piristää ja kiehtoo arjen keskellä. Jännästi vinksahtanutta.

Kyllä meillä kokataankin - ainakin isäntä ja pojat

Blogista päätellen ei meillä ole vähään aikaan syöty, paitsi ehkä pikaisella käynnillä jossain ulkosyöttölässä. Tämä ei tietenkään kolmen kasvavan pojan taloudessa pidä paikkaansa, mutta se taas pitää, että miesväki kokkaa. Äiti ei ole vielä kesälomalla ja se näkyy poissaolona keittöstäkin (muunmuassa).

Jotain sentään tulee aina välillä tehtyä. Viimeksi minun alkoi tehdä mieli kesäkurpitsa"pihvejä". Nämä ovat nopsa ja herkullinen kesäiltapala - varsinkin, kun seuraksi tekee tsatsikia.

Kesän kesäkurpitsavakkari 

Pari keskikokoista kesäkurpitsaa
3rkl vehnäjauhoja
suolaa, pippuria ja haluamiasi lisämausteita
öljyä pannulla paistamiseen

Tsatsiki:
Puolikas kurkku raastettuna ja ylimääräiset nesteet pois puristettuina / valutettuina
0,5 valkosipulinkynttä raastettuna
1rkl hunajaa
ripaus suolaa ja pippuria
jugurttia maun mukaan eli suhteessa kurkkuun, niin kuin haluat

Sekoita tsatsiki maustumaan.

Leikkaa kesäkurpitsa siivuiksi ja sekoita jauhot ja mausteet lautasella.
Kierittele kesäkurpitsasiivuja jauhoissa ja paista erissä öljyssä pannulla. Muutama minuutti per puoli riittä eli kunnes pinta on kauniin ruskea. Kurpitsan ei ole tarkoituskaan muuttua mössömäisen pehmeäksi, mutta sen pitää kyllä olla kauttaaltaan kuumaa.

Tarjoile heti tsatsikin kera.

N.Y.T. - Kesälukumaraton 2017 ja sen videokooste

Kello löi jo kakstoista, keisari seisoo palatsissaan ja äiti sohvannurkassa katsoo kirjojaan... Paitsi, että minun on ihan kamalan vaikea pysyä hereillä puoleenyöhön, ainakaan lukematta. Ja jos kerran luen...

Siispä aloitan tämän kesän lukumaratonin nyt virallisesti jo perjantaina kello 21:30 ja vastaavasti se loppuu sitten lauantaina illalla klo 21:30.

Alla tämänhetkinen valikoima.

Pino on siis valmiina, Kobo ladattu ja puhelimenkin akku täynnä. Lukumaraton voi alkaa!

Päivitän maratonin jatkoa tänne blogiin, mutta ehkä vielä useammin Instan tarinoihin eli @minna_vuocho. Tervetuloa sinnekin mukaan!

Aloitukseksi lähtee Uppo-Nalle äänikirjana iltasaduksi kuopukselle... Mitä sitten tänä iltana tapahtuu, kurkatkaa Instan puolelle...


Lauantaina 08:07

Elina Karjalainen : Uppo-Nalle (34min) 
Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (270s) 

No niin. Eilen kuuntelin siis Uppo-Nallea äänikirjana kuopuksen kanssa (yhteensä34min). Häpeäkseni täytyy tosin myöntää, että nukahdin (taas) pojan sängyn viereen ja jouduin kuuntelemaan kirjasta vartin verran toiseen kertaan. Muuten en kehtaisi sitä luetuksi merkitäkään...

Seuraavaksi tartuin Flavia de Lucen seikkailuihin eli Loppusoinnun kaiku kalmistossa. Arvaatte varmaan, miten siinä kävi? Huolimatta kirjan mielenkiintoisuudesta uni voitti. "Onneksi" olen viime aikoina nukkunut huonosti ja tänäkin aamuna heräsin jo 4:30. Siispä sain Flavian viidennen seikkailun juuri loppuun. Se oli yhtä hyvä, jollei parempi kuin edelliset... ja loppui varsinaiseen cliff hangeriin.

Nyt menen leipomaan viikonlopun sämpylöitä. Eilen nimittäin oli taas juuren ruokintapäivä ja se tarkoittaa lämpimäisiä aamuun. Äänikirja (Penric's Demon by Lois McMaster Bujold) korviin ja toimeksi.

Klo 10
Loic McMaster Bujold: Penric's Demon (50min) 

Äänikirjan kanssa kestikin vähän kauemmin kuin ajattelin, vaikkei se edes edistynyt kuin 50min. Sämpylät tulivat valmiiksi ja aamiainenkin syötyä - ja jonkin verran seurusteltua perheen kanssa.

Penric's Demon on ihan kelpo fantasiaa kuunneltavaksi, mutta nyt vaihdan vaihteeksi painettuun kirjaan. Vuorossa Claes Andersson ja Hiljaiseloa Meilahdessa.


Klo 13:30 
Claes Andersson: Hiljaiseloa Meilahdessa (223s) 

Ajatuksia herättävä kirja vanhuudesta, mutta ennen kaikkea eletystä ja elettävästä elämästä. Tykkäsin.

Ulkona alkoi ripsottamaan vettä eli ajatus kävelystä äänikirjan kanssa taitaa jäädä odottamaan pilvien väistymistä. Mitähän sitä seuraavaksi lukisi ? Ehkä jotain kevyttä ja viihdyttävää tai par lyhyempää juttua.


Klo 19:45

Aikamatkaajan opas historiaan (39s) 
Anthony Bourdain: Kitchen Confidential (95s) 
Lisää Penric's Demonia (70min)

Iltapäivä ei mennyt ihan niin putkeen kuin olisi voinut. Kävin nimittäin ensin kävelemässä (kiltisti kuulokkeet korvilla) mutta sitten vielä lähdettiin kuopuksen kanssa ulos. No, tauko tuli ihan tarpeen.

Nyt olen leikkinyt YouTuben ja puhelimen videoiden kanssa. Saa nähdä saanko lukumaratonista oikein videokoosteen aikaiseksi... mutta nyt pitäisi vielä lukea 1h45min eli puoli kymmeneen.


Klo 21:30

P.D.James : Valepotilas (112s) 

Se oli sitten siinä - tämä kesälukumaraton. Viimeiseksi luin vielä taattua dekkaria eli P.D.Jamesia. Aina yhtä hyvä.

Kaikkiaan lukumaratonin lopputulos on ihan ok ja ilman stressiä tehty:

Luettu 739sivua ja äänikirjaa kuunneltu 2h34min 

Toki sivumäärä olisi voinut olla hivenen suurempikin, mutta se olisi tarkoittanut vielä vähemmän nukkumista ja perheen kokonaan huomiotta jättämistä. Hyvä näin ja kiva lauantai.

Tsemppiä vielä maratoniaan jatkaville! Ja muita maratonkoosteita löytää emäntäblogista!

Tässä loppuun vielä Kesälukumaraton 2017 videokoosteena :

Kirjabloggaajan kesäaakkosia H-N

Pistinpä tuossa alkuun kirjabloggaajan kesäaakkoset ja koska näin kirjoja lukevana voisi olettaa aakkosluettelon olevan kokonaisuutena hallussa, niin pitänee jatkaa listausta taas muutamalla kirjaimella.

H= Huilimisen tarvetta?

Juuri nyt on sellainen olo, että kesäloma tulee todelliseen tarpeeseen. Koko kevät on ollut sellaista pyöritystä, että on tosiaan tauon paikka. Huhtikuun puolenvälin jälkeen olen käytännössä lentänyt jonnekin päin Eurooppaa miltei joka viikko.

Mitään ihmeellistä ei lomalle ole suunnitelmissa. Ollaan vaan lasten kanssa, tehdään pieniä reissuja lähelle ja kerätään voimia uuteen syksyyn.

Kunhan tuo kelikin tuosta vielä muuttuisi hivenen lämpimämmäksi niin kesä voisi tosissaan lähteä käyntiin.


I= Iltasadut? Luetaanko niitä? 

Minun täytyy häpeäkseni myöntää olevani vähän huono iltasatujen lukija lapsille. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi tai edes siitä, että olen ollut paljon reissuissa. Kärsin kroonisesta yskästä ja turhan usein ääneen lukeminen laukaisee puuskan. Sitä taas ei ole kiva kuunnella.

Yritys on kuitenkin kova ja viime aikoina olemme kuopuksen kanssa ruvenneet kuuntelemaan äänikirjoja. Pian tulee blogiinkin Toton kommentteja Uppo-Nallesta - kunhan nyt ensin saamme kuunneltua sen loppuun.

Isäntä tietysti lukee myös säännöllisesti ranskankielisiä lastenkirjoja ja satuja, jotta saataisiin sitäkin kieltä vähän tuettua.


J=  Jälkiruokasuosikki? 

Minulle kelpaavat käytännössä kaikki jälkiruoat, mutta viime aikoina yksi on ollut ylitse muiden. Itse asiassa kyseessä on yhdentyyppinen, mutta monta vaihtoehtoa sisältävä jälkiruoka eli kakut. Pieni pala makeaa, marjaista, suklaista tai melkein millaista vaan mehevää kakkua kruunaa aterian kuin aterian.

Tietysti kakkupala sopii myös iltapäiväkahvin kaveriksi... Ja kun tässä nyt kerran ruvettiin herkkutunnustuksia tekemään niin myönnetään sekin, että kakkupala sopii meillä aina välillä aamupalallekin.

Tämän postauksen kuvituksena on tämän viikon herkku eli nutellakakku. Ihan parasta siinä on sekin, että leipurina oli esikoinen. Minua tarvittiin vain vähän reseptiä muistuttamaan.


K= Kaunis ja kesä tai kaunis kesä

Kauneus on tärkeää ja sitä voi löytää monissa asioissa. Kielestä, kuvista, luonnosta, ihmisistä, tarinoista, melkein mistä tahasta.

Kesä tulee joka vuosi. Aina se on kaunis, vaikkeivat kauniit kelit kohdalle osuisikaan. Suomen kesä on kauniisti vihreän eri sävyissä, Ranskan kesästä muistan rusehtavan pohjavärin ja kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvat kukat. Molemmat kauniita, vaikka ihan erilaisia.


L= Lukumaraton! Osallistutko? 

Ihan itseoikeutetusta sillä se on huomenna! Tulettehan muutkin mukaan.
Olen tainnut osallistua ainakin kerran kesässä siitä lähtien, kun näitä on järjestetty ja kerran toimin emäntänäkin. Kivaa touhua eli yksi kesän kohokohdista.


M= Maailmanhistoria, maailmanpolitiikka - Mitä niistä? 

Kirjoja lukiessa ei oikein voi välttyä ajatukselta syklisestä maailmanhistoriasta. Se on oikeastaan aika pelottavaa, jos vähänkin seuraa nykyistä maailmantilannetta. Ihmisvirrat muuttoliikkeenä, maiden tendenssi sulkeutua, taloudelliset vaikeudet, radikalisoituminen ja muut tämän hetken trendit muistuttavat jotenkin turhan paljon 1930-luvusta. Vahvimmin tämä taisi tulla mieleeni alkuvuonna lukiessani Hukkalan kirjaa Tuhat ja yksi. Vaikuttava kirja, vaikkei mikään tiiliskivi. Ei ehkä niinkään itse tarinan vuoksi kuin sen herättämien ajatusten.

Suurten ajatusten jälkeen sitä sitten tuntee itsensä niin kovin pieneksi ja tarttuu johonkin keveään. Eskapismia? Ehkä? Pitäisikö sen sijaan tehdä jotain ? Kyllä. Mitä?


N= Nainen - kirjallisuudessa, työelämässä, perheessä, kaikkialla?

Minä olen mielelläni nainen. Naisena koen minua määrittäviksi tekijöiksi äitiyden sekä mieheni rakkauden. Ne eivät määrää, mitä olen, mutta rakastan sitä, millaiseksi naiseksi he saavat minut itseni tuntemaan - nuo elämäni tärkeimmät miehet.

Työelämässä olen ylpeä siitä, etten koe naiseuden määräävän sitä, mihin kykenen. Toisinaan törmään (vieläkin) rajoittaviin asenteisiin, mutta se lienee globaalissa bisneksessä mahdotonta välttää. Olen kuitenkin vuosien varrella oppinut suhtautumaan siihen kiihtymättä ja pääsen tilanteiden yli nykyään ammattitaidollani (sekä siksi, että toisella puolella yleensä ovat kuitenkin kansainvälisesti toimivat myös alan ammattilaiset, jotka ymmärtävät nopeasti).

Toki olen tehnyt ja tulen tekemään päätöksiä, joiden jotkut saattavat sanoa johtuvan sukupuolestani. Globaalista roolista kieltäytyminen ei kuitenkaan aikoinaan johtunut siitä, että olen nainen, vaan halusin läsnäoloa lasten kanssa enemmän kuin uraa. Onko se naisellinen päätös ? En tiedä, ehkä, mutta myös mieheni on tehnyt samanalaisia päätöksiä uransa varrella, eikä hän ole nainen. Tärkeintä on, että sukupuolesta huolimatta jokainen kokee voivansa itse päättää. Näin ei ole aina eikä kaikkialla vieläkään.

Kirjoissa pidän itsenäisistä ja vahvoista naisista, jotka kuitenkaan eivät ole "niin kuin miehet". Toivon pystyväni kasvattamaan poikia, jotka eivät koskaan väheksy naista missään roolissa, mutta myös rakastavat ja kunnioittavat hänen naiseuttaan. Kova on vaatimus. Tiedän.


Menipäs melkein raskasmieliseksi heti perjantain aamutuimaan - ja kuitenkin tänään on VAPAAPÄIVÄ! Viime viikon loma meni plörinäksi, mutta nyt sitten kylmästi teen lyhyemmät viikot ennen varsinaista lomaa - ja iltapäivällä on pääkaupunkiseudun kirjabloggaajien tapaaminen, johon ajattelin keritä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Toivottavasti paikalla on muitakin eivätkä kaikki ole vielä kadonneet kesälaitumille. 


Muut kirjabloggaajan aakkoseni löytyvät täältä ja muutkin ovat aakkosiaan kirjailleet. Kannattaa käydä lukemassa vaikka näitä :
Unelmien aika 
Aukeamia 
Oksan hyllyltä 
Elämä on ihanaa
Kirjasähkökäyrä

Kesäkuun luetut

Kesäkuu oli ainakin kirjojen lukumäärän mukaan ihan huippukuukausi. Lähempi tarkastelu osoittaa, että kuukausi oli mielenkiintoinen monessakin mielessä. Jännää on muun muassa se, että äänikirjoja tuli kesäkuussa kuunneltua peräti viisi.

Suman syitä

On minulla äänikirjasumaan muuten ihan selkeä syykin. Totesin jossain vaiheessa olevani työreissuilla sen verran väsynyt, että lentojen aikana parhaiten toimi äänikirja. Puhelin lentokonemoodiin, piuhakuuloke puhelimeen ja äänikirja päälle. Silmät kiinni ja lento menikin nopeasti. Sama koski hotelli-iltojen iltalukemista. Tosin silloin nukahdin usein jo ennen torkkuajan päättymistä ja jouduin sitten aamulla kelaamaan taaksepäin.

Reissusyy ei nyt sitten kuitenkaan selitä kymmentä luetuista. Keittokirjat tietysti ovat aika nopeita luettavia ja niitä osui kesäkuulle peräti kaksi. Molemmat varsin luettavia ja kokattavia. Jotenkin tuntuukin kotimaisten keittokirjojen taso (ainakin minun kriteereilläni) viime vuosina parantuneen, tai sitten olen vaan tullut entistäkin valikoivammaksi sen suhteen, mitä käsiini suostun ottamaan.  Näistä kahdesta löytyy juttua näiden takaa : Alexin keittiössä, Armas aika

Muuten olenkin lukenut aika sekalaisesti, pääasiassa dekkareita ja fantasiaa. Läheskään kaikista en ole vielä kirjoittanut, mutta joistan sentään. Äänikirjoista blogista löytyvät jo Rakkautta vahingossa, Kylän koirat ja Akvarelleja Engelin kaupungista. Tykkäsin kaikista, vaikka ne ovatkin keskenään hurjan erilaisia.

Oikeastaan ainoa kirja, johon en varsinaisesti tykästynyt oli Operaatio Lipstick. Se oli makuuni ehkä vähän turhankin yksinkertaistettu, vaikka toimikin lentolukemisena. Myöskään Katja Kallion Säkenöivät hetket ei tuntunut niin hyvältä kuin muiden blogikirjoitusten perusteella olisin kuvitellut. Siitä lisää jossain vaiheessa.

Kirjastomiljööseen sijoittuvat kirjat olivat varsin viihdyttäviä, sekä dekkari- että fantasia-muodossa. Muista vielä varmaan jossain vaiheessa kirjoittelenkin vielä.

Mistä tiedän, mitä luin?

Jos joku nyt sattuu miettimään, niin tällä tavalla minä luettuja kirjoja seuraan. Proosallisesti Excelissä. Goodreadsiinkin noita merkitsen, mutta sieltä puuttuu välillä lukemiani kirjoja, eikä sieltä saa vuoden lopussa tehtyä statistiikkaa.

Tähän mennessä olen listaukseni perusteella lukenut jo 63 kirjaa.

Heilutaanko heinäkuussa? 

Heinäkuu on jo hurjassa vauhdissa, paitsi että lukemisen suhteen on vähän tahti hiljentynyt. Ei ole reissuja ;-) tai sitten vain kerään voimia lauantain koitokseen. Silloin nimittäin on

KESÄLUKUMARATON! 

Olettehan kaikki jo ilmoittautuneet? Minulla on valmistautuminenkin jo hyvällä mallilla ja odotan lauantaita malttamattomana.

Odotan myös kesälomaa. Viime viikolla minun piti olla jo harjoittelemassa lomailua, mutta pieleen meni. Lomaviikko sujui pahasti töiden merkeissä. Heinäkuun puolessa välissä sitten uusi yritys. Ehkä nuo kelitkin muuttuvat kesäisemmiksi siihen mennessä.